Tervetuloa opiskelemaan Lahden ammattikorkeakouluun sairaanhoitaja (AMK)- tutkintoon johtavaan koulutukseen.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tervetuloa opiskelemaan Lahden ammattikorkeakouluun sairaanhoitaja (AMK)- tutkintoon johtavaan koulutukseen."

Transkriptio

1 Hyvä hoitotyön koulutusohjelmaan valittu opiskelija Tervetuloa opiskelemaan Lahden ammattikorkeakouluun sairaanhoitaja (AMK)- tutkintoon johtavaan koulutukseen. Uudet opiskelijat aloittavat opiskelunsa maanantaina Tuolloin ilmoittaudutaan opiskelijaksi klo ja tällöin on myös mahdollisuus ruokailuun. Ilmoittautumisen jälkeen ohjelma jatkuu tuutoropiskelijoiden ja opettajien seurassa klo Ensimmäisestä päivästä lähtien opiskelu on kokopäiväistä. (Tutustu kahden ensimmäisen viikon alustavaan ohjelmaan.) Hoitotyön koulutusohjelmassa opetus tutkivan oppimisen pedagogiikan mukaisesti. Opiskeluun kuuluu sekä lähiopiskelua että itsenäistä opiskelua. Työjärjestykseen merkitään pääsääntöisesti vain lähiopiskelu, jonka lisäksi pitää varata riittävästi aikaa itsenäiseen opiskeluun. Opiskelua varten tulee varata aikaa maanantaista perjantaihin klo Ammattikorkeakoulun aloittava opiskelija tekee tasokokeen opintojen alussa englannin ja ruotsin kielessä, ellei opiskelija ole ylioppilaskirjoituksissa saanut kyseisissä kielissä arvosanaa M, E tai L. Kielten tasokoe pidetään Hoitajankadun auditoriossa. Tasokokeissa pitää olla oma päätelaite mukana akku täynnä, koska latausjohtoja varten ei ole paikkoja. Kaikki jotka eivät läpäise tasokoetta, osallistuvat kielten valmentaviin opintoihin. Ylioppilaskirjoituksissa arvosanan M, E tai L kirjoittaneet menevät suoraan kyseisten kielten varsinaisille kursseille. Opiskelussa tarvittavat välineet Oman laitteen käyttöön opinnoissa kannustetaan, koska LAMKissa opinnot toteutetaan joustavasti digitaalisuutta hyödyntäen; oppimisprosessissa ja sisällöissä hyödynnetään sähköisiä työskentely-ympäristöja ja e-aineistoja. Opintojesi aikana tulet tarvitsemaan oman päätelaitteen, mutta ammattitason kallis tietokone ei ole vaatimus. Ennen opintojen alkua ei ole suositeltavaa ostaa uutta laitetta, vaan voi käyttää olemassa olevaa omaa laitetta. Alakohtaiset laitesuositukset tarkentuvat alkusyksyn aikana, ja opintojen alkaessa saat ohjeistusta minkälainen laite on riittävä opiskeluun. Lukuvuoden aikana voit varautua työväline- /oppikirjakustannuksiin. Muuta huomioitavaa Oman opiskelusi aloitusta voit helpottaa valmistautumalla opiskeluun etukäteen. Tässä materiaalia, johon kannattaa tutustua ennen opintojen aloittamista. Itseopiskelumateriaali itsenäiseen lähtötason parantamiseen ruotsin ja englannin kielissä.

2 Opiskelijan ABC Opiskelijan työkalut Tutkintosääntö pdf Opiskelijakunta LAMKOn tervehdys Muita hyödyllisiä linkkejä Lahdessa opiskelijoiden vuokra-asuntoja välittää Oppilastalo Oy KELA Opintotuki Aikuiskoulutustuki / Tapaamisiin! Tuutoropettajat Maritta Ahtiainen maritta.ahtiainen@lamk.fi puh Riitta Airola riitta.airola@lamk.fi puh Päivi Ivanoff-Lahtela paivi.ivanoff-lahtela@lamk.fi puh Kati Lantta kati.lantta@lamk.fi puh Sari Nieminen sari.nieminen@lamk.fi, puh Helena Sillanpää helena.sillanpaa@lamk.fi puh Maria Tuominen maria.tuominen@lamk.fi puh Lisätietoja Lahden ammattikorkeakoulun hakijapalvelut, hakijapalvelut@lamk.fi Puh ,

3 Sosiaali ja terveysalan opintotoimisto, suljettu Puh , Ulla Maija Hakkarainen, ulla Puh ( alkaen palvelee Outi Kylliäinen)

4 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Sairaanhoitajaopiskelijoiden kahden ensimmäisen viikon ohjelma / SYKSY 2015 Maanantai klo Ilmoittautuminen, mahdollisuus ruokailuun klo Tervetuloa opiskelemaan! Lamko (Lahden ammattikorkeakoulun opiskelijakunta) Luokka: Liikuntasali Y 1.24 klo Koulutusvastaava/yliopettaja ja tuutoropettajat esittäytyvät Luokka: Y 1.24 klo Kahvitauko klo Kahden viikon ohjelman läpikäynti. Tuutoropettajat. Luokka: Audotorio (Y 1.03) Tiistai klo Tiimioppimisen tehtävä ja tiimioppimisen tehtävän aloitus. Tuutoropettajat: Maria Tuominen ja Päivi Ivanoff-Lahtela Luokka: Auditorio Y 1.03 klo Opintotoimiston, campusemännän, Koo-Kuppila Kanttiinin ja Tietojärjestelmäinfo. Luokka Auditorio Y Campusemäntä Ravintolapalvelut Opintotoimisto Info tietojärjestelmistä, Harri Kuusela (kahvitauko klo ) Tietojärjestelmistä tietoa (Peppi ym. info), Anna-Mari Ahonen klo Ryhmät työstävät Tiimioppimisen tehtävää (vapaavalintainen paikka) Keskiviikko OPS ja sen eteneminen. Yliopettaja Hannele Tiittanen. Luokka Y 1.03 Perehdytys pedagogiikkaan. Yliopettaja Hannele Tiittanen. Luokka Y 1.03 klo Lamkon järjestämää ohjelmaa. Kouluun tutustuminen ja ryhmäytyminen. Luokka: Y 1.24 ja Y 1.03 iltapäivän alkuun klo Kursseille ilmoittautuminen, Reppu-info, sähköposti/ sähköiset järjestelmät. Maritta Ahtiainen ja Helena Sillanpää (Riitta Airola) ja tuutoropiskelijat. Luokat: B 2.02, B 2.04 ja B 2.05 Torstai klo Opintososiaaliset asiat ja yhteisten perusopintojen info / Leena Nietosvuori. Opiskelijapalvelut ja opintotuki-info / Eija/Kristina Yrittäjyys ja kielten opetuksen info/ /Leena N, Miglena Schröder ja Helena Tulonen Luokka Y.1.03 klo E-Hops, Ahot. Riitta Airola ja Päivi Ivanoff-Lahtela Luokka: Perjantai Klo 9-10 Tiimioppimisen hanketehtävän ohjaus (tutorit) Ryhmä A1 Luokka:A1.30, Ryhmä B1 Luokka A 1.03, C1 Luokka:A 1.02, Ryhmä D 1 Luokka: A 2.02, Ryhmä E1 Luokka: A 2.03, Ryhmä F1 Luokka A2.04

5 Klo Tiimioppimisen hanketehtävän ohjaus (tutorit) Ryhmä A2 Luokka: A 1.30, Ryhmä B2 Luokka A 1.03, Ryhmä C2 Luokka: A 1.02, Ryhmä D2 Luokka: A 2.02, Ryhmä E2 Luokka A 2.03, Ryhmä F2 Luokka A 2.04 klo Osaamisen tunnustaminen, info. Sari Lappalainen Luokka: Y 1.03 Auditorio (klo 8-12 välillä ja klo Ryhmät työstävät Tiimioppimisen tehtävää) Maanantai Koko päivä: Ryhmät työstävät Tiimioppimisen tehtävää (paikka koululla tai vapaavalintainen) Tiistai klo 8-10 Opintojen ohjaus. Päivi Ivanoff-Lahtela. Luokka: Y 2.08 (Hoitajankatu 3) Klo Lamko Info. Luokka: Y 1.03 Klo Moduuli-info lähihoitajataustaisille & ohjeistus ahotointiin HYPE moduulissa Luokka A 2.02 Matleena Takaluoma Keskiviikko klo 8 12 Ryhmät työstävät Tiimioppimisen tehtävää (paikka koululla tai vapaavalintainen) klo Lukukauden avajaiset Fellmanniassa Torstai klo 8-10 Pienryhmätuutorointi. Ryhmä A Luokka:A 1.02, Ryhmä B, Luokka: A 1.30, Ryhmä C Luokka: A 1.03, Ryhmä D Luokka:A 2.02 Ryhmä E Luokka: A 2.03, Ryhmä F Luokka A 2.04 klo SPR ryhmätoiminnan esittelyä Y 2.08 klo Ruotsin ja englannin kielen tasokokeet. (Hoitajankatu, Auditorio, Birgitta hoitaa tilavarauksen ): klo SPAI opiskelijat klo Fysioterapian opiskelijat klo Hoitotyön opiskelijat Klo Moduuli-info, ei lähihoitajataustaiset Y Matleena Takaluoma Perjantai klo Tiimioppimisen tehtävän purku:) Ryhmät A1, A2, B 1, B2. Luokka: A 2.02 Maritta Ahtiainen ja Kati Lantta Ryhmät C1, C2, D1, D2. Luokka: A 2.04 Päivi Ivanoff-Lahtela ja Riitta Airola Ryhmät F1,F2, E1, E2. Luokka A 2.03 Helena Sillanpää, Maria Tuominen Näyttöön perustuvan toiminnan osaaminen opintojakson johdantoluento, ei lähihoitajataustaisille. Y 2.08 Matleena Takaluoma Kliinisen osaamisen näyttöön valmistautuminen ja simulaatioon tutustuminen. Aloitus luokassa A 2.02 Jukka Karjalainen Itsenäistä taitojen harjoittelua taitopajaluokissa A 1.30, A 1.28A, A 1.28 B. Välineiden löytämisessä apuna Tommi Heino

6 Keskiviikko koko päivä klo 9-13 Survival-kätköily monialaisissa opiskelijaryhmissä (päivä sisältää hyvinvointi-infoa myös, sitten fuksiaiset Syksyn muut sovitut tunnit Keskiviikko 7.10.klo Lukitestaus halukkaille, vapaaehtoinen, erityisopettaja Juha Tiitta. Luokka: A 2.02, Opiskelijat ilmoittautuvat Juha Tiitalle sähköpostitse etukäteen: juha.tiitta@lamk.fi Opiskelijatuutortunnit: Keskiviikko klo Opiskelijatuutortunti Luokka Y 2.08 Keskiviikko klo Opiskelijatuutortunti Y 1.03 Työelämätietous: Sairaanhoitajaliitto ja Tehy ilmoitetaan myöhemmin, tulee lukujärjestykseen Pienryhmä- /ryhmätuutortunnit sovitaan myöhemmin, tulevat lukujärjestykseen

7 Onneksi olkoon! Me sosterkan tutorit toivotamme sinut tervetulleeksi opiskelemaan Lahden Ammattikorkeakouluun! Meidän opiskelijatutoreiden tehtävä on olla apunasi varsinkin opiskelujesi alkutaipaleella. Olemme heti ensimmäisestä koulupäivästä alkaen kertomassa mikä on mikäkin luokka, ryhmäyttämässä ryhmäänne, järjestämässä tapahtumia, esittelemässä kaupunkia ja opettamassa käyttämään koulun tietojärjestelmiä. Helpoiten meidät tutorit tunnistat mustista tutorpaidoista. Meille voit tulla aina juttelemaan, vaikka näkisit meidät kaupungilla, koulussa, ilman tutorpaitaa tai tutorpaita päällä! Perinteitä kunnioittaen järjestämme perinteisen fuksipiknikin perjantaina 4.9. Ohjelmassa on tuolloin pieniä rasteja pienissä ryhmissä, ja tutustumista erityisesti opiskelijalle tärkeisiin paikkoihin Lahdessa. Kierroksen jälkeen tutustumme toisiimme rennolla fiiliksellä. Merkkaa päivä jo kalenteriin valmiiksi. Opiskelujen aloituksen kohokohta on Lahden opiskelijoiden yksi suurimmista vuosittaisista tapahtumista, LAMKOn fuksiaiset jotka järjestetään keskiviikkona Tuolloin kaikki LAMKOn uudet opiskelijat ottavat toisistaan mittaa vaativien tehtävien avulla. Sosterkkalaiset ovat voittaneet fuksiaiset jo neljänä vuotena peräkkäin, joten haaste on heitetty! Olemme avanneet kaikille uusille LAMKin sosiaali ja terveysalan opiskelijoille Facebook ryhmän jossa annamme tiedotusta ja jaamme tapahtumia. Siellä voi myös esittää kysymyksiä toisille aloittaville opiskeijoille tai tutoreille. Ryhmästä löytyy myös tutoreiden yhteystietoja. Ryhmän löydät nimellä Sosterkan fuksit syksy Muista liittyä ryhmään samantien! Muista myös tilata opiskelijakortti jo ennen opiskelujen alkua. Opiskelijakortin voi tällöin noutaa heti LAMKOn toimistolta kun opinnot alkavat. Voit tilata kortin heti, et tarvitse siihen opiskelijanumeroasi. Lisätietoja opiskelijakortista ja muustakin löydät LAMKOn sivuilta osoitteesta Aurinkoista kesää ja syksyllä nähdään! Terveisin, Sosterkan tutorit

Opintojen aloitus Opintoihin ilmoittaudutaan maanantaina 11.1.2016 klo 11-12 Hoitajankadun alaaulassa.

Opintojen aloitus Opintoihin ilmoittaudutaan maanantaina 11.1.2016 klo 11-12 Hoitajankadun alaaulassa. 1 Marraskuu 2015 SAIRAANHOITAJA (AMK) päivätoteutus, ryhmä 08SH16K Tervetuloa opiskelemaan Sosiaali- ja terveysalalle! Opintojen aloitus Opintoihin ilmoittaudutaan maanantaina 11.1.2016 klo 11-12 Hoitajankadun

Lisätiedot

Itseopiskelumateriaali itsenäiseen lähtötason parantamiseen ruotsin ja englannin kielissä.

Itseopiskelumateriaali itsenäiseen lähtötason parantamiseen ruotsin ja englannin kielissä. 1 Marraskuu 2015 SOSIONOMI (AMK) päivätoteutus, ryhmä 08SPLN16 Tervetuloa opiskelemaan Sosiaali- ja terveysalalle! Opintojen aloitus Opintoihin ilmoittaudutaan tiistaina 12.1.2016 klo 9.00 10.00 Hoitajankadun

Lisätiedot

Hei ryhmän FYS15S opiskelija,

Hei ryhmän FYS15S opiskelija, Hei ryhmän FYS15S opiskelija, onnittelut opiskelupaikasta ja tervetuloa opiskelemaan fysioterapeutti (AMK) tutkintoa Lahden ammattikorkeakouluun! Syksyn uudet opiskelijat (fysioterapia ja sosiaaliala)

Lisätiedot

Opintojen aloitus Opintoihin ilmoittaudutaan maanantaina 11.1.2016 klo 11-12 Hoitajankadun alaaulassa.

Opintojen aloitus Opintoihin ilmoittaudutaan maanantaina 11.1.2016 klo 11-12 Hoitajankadun alaaulassa. 1 Marraskuu 2015 SAIRAANHOITAJA (AMK) monimuotototeutus, ryhmä 08SH16M Tervetuloa opiskelemaan Sosiaali- ja terveysalalle! Opintojen aloitus Opintoihin ilmoittaudutaan maanantaina 11.1.2016 klo 11-12 Hoitajankadun

Lisätiedot

Mistä ajankohtaisesta aihealueesta olet kiinnostunut? Miten perustelet ajankohtaiseksi ajattelemasi aiheen? Miksi kyseinen aihe on tärkeä?

Mistä ajankohtaisesta aihealueesta olet kiinnostunut? Miten perustelet ajankohtaiseksi ajattelemasi aiheen? Miksi kyseinen aihe on tärkeä? Heinäkuu 2015 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali ja terveysalan ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot STKJ15 OPINTOJEN ALOITUSTEHTÄVÄ: OPINNÄYTETYÖPROSESSIN ALOITUS Hyvä uusi ylemmän AMK tutkinnon opiskelija,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaaminen, 08YSOS15

Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaaminen, 08YSOS15 1 Heinäkuu 2015 Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaaminen, 08YSOS15 Onnittelumme valinnasta! Opiskelu käynnistyy kaikkien Lahden ammattikorkeakoulun ylempää AMK tutkintoa

Lisätiedot

Opintojen aloitus Opintoihin ilmoittaudutaan tiistaina 12.1.2016 klo 9.30-10 Hoitajankadun alaaulassa.

Opintojen aloitus Opintoihin ilmoittaudutaan tiistaina 12.1.2016 klo 9.30-10 Hoitajankadun alaaulassa. 1 Marraskuu 2015 FYSIOTERAPEUTTI (AMK) monimuotototeutus, ryhmä 08FYS16M Tervetuloa opiskelemaan Sosiaali- ja terveysalalle! Opintojen aloitus Opintoihin ilmoittaudutaan tiistaina 12.1.2016 klo 9.30-10

Lisätiedot

Tervetuloa aloittamaan fysioterapia (AMK) -opinnot Lahden ammattikorkeakoulussa.

Tervetuloa aloittamaan fysioterapia (AMK) -opinnot Lahden ammattikorkeakoulussa. 1 Heinäkuu 2016 FYSIOTERAPEUTTI AMK (päivätoteutus) Hyvä opiskelija Tervetuloa aloittamaan fysioterapia (AMK) -opinnot Lahden ammattikorkeakoulussa. Opinnot alkavat torstaina 1.9.2016 klo 9.00. Osoite:

Lisätiedot

luokkaan B114 jako. Nimenhuuto. Vertaistutorit

luokkaan B114 jako. Nimenhuuto. Vertaistutorit ORIENTAATIOVIIKON OHJELMA TIKO /2012 ZZPP0300 Oppiminen ja ammatillinen kasvu (3 op, 81 tuntia) orientaatioviikon osuus 27-30.8.2012 Opettajatutoreina: Timo Bister ja Tommi Tuikka Vertaistutoreina: Jussi

Lisätiedot

Klo Ryhmä Aihe Vastuuhenkilö Paikka A, B Ilmoittautuminen Opiskelijavastaava Päivi Auvinen, Tuutorit

Klo Ryhmä Aihe Vastuuhenkilö Paikka A, B Ilmoittautuminen Opiskelijavastaava Päivi Auvinen, Tuutorit Maanantai 20.8.2018 11.00 12.00 A, B Ilmoittautuminen Opiskelijavastaava, 11.00 12.00 A, B Yksilövalokuvaus (pakollinen osallistuminen), kuva Xamkin sisäiseen käyttöön D215 Kasarmin kampus, D- rakennus,

Lisätiedot

Tradenomi (AMK), mediatuotanto

Tradenomi (AMK), mediatuotanto Tradenomi (AMK), mediatuotanto Tervetuloa opiskelemaan Turun ammattikorkeakouluun! Lue tästä tarkemmat ohjeet oman ryhmäsi aloitukseen ja opintoihin valmistautumiseen. Opintojen aloitus Aloitusaika: ke

Lisätiedot

Medianomi (AMK), mainonnan suunnittelu

Medianomi (AMK), mainonnan suunnittelu Medianomi (AMK), mainonnan suunnittelu Onnittelut saamastasi opiskelupaikasta! Olet lämpimästi tervetullut opiskelemaan mainonnan suunnittelun polkuopintoja! Tässä infokirjeessä on tietoja, ohjeita ja

Lisätiedot

Tradenomi (AMK), Liiketoiminnan Logistiikka, PLILOS17,

Tradenomi (AMK), Liiketoiminnan Logistiikka, PLILOS17, Tradenomi (AMK), Liiketoiminnan Logistiikka, PLILOS17, päiväopetus Olet lämpimästi tervetullut opiskelemaan Liiketoiminnan Logistiikan Tradenomikoulutuksen polkuopintoihin! Tällä sivulla on tietoja, ohjeita

Lisätiedot

Tradenomi (AMK), Liiketoiminnan Logistiikka, PLILOS18, päiväopetus

Tradenomi (AMK), Liiketoiminnan Logistiikka, PLILOS18, päiväopetus Tradenomi (AMK), Liiketoiminnan Logistiikka, PLILOS18, päiväopetus Onneksi olkoon saamastasi opiskelupaikasta! Olet lämpimästi tervetullut opiskelemaan Liiketoiminnan Logistiikan Tradenomikoulutukseen.

Lisätiedot

viestintätekniikka, PTIVIS18,

viestintätekniikka, PTIVIS18, Insinööri (AMK), Tieto- ja viestintätekniikka, PTIVIS18, päiväopetus Onneksi olkoon saamastasi opiskelupaikasta! Olet lämpimästi tervetullut opiskelemaan Tieto- ja viestintätekniikan insinöörikoulutukseen!

Lisätiedot

Tradenomi, Myyntityön koulutus, PMYYNS17, päiväopetus

Tradenomi, Myyntityön koulutus, PMYYNS17, päiväopetus Tradenomi, Myyntityön koulutus, PMYYNS17, päiväopetus Olet lämpimästi tervetullut myyntityön koulutuksen polkuopintoihin! Tällä sivulla on tietoja, ohjeita ja aikatauluja opintojen aloitukseen. Tutustuthan

Lisätiedot

Tradenomi, Myyntityön koulutus,

Tradenomi, Myyntityön koulutus, Tradenomi, Myyntityön koulutus, PMYYNS18, päiväopetus Onneksi olkoon saamastasi opiskelupaikasta! Olet lämpimästi tervetullut opiskelemaan myyntityötä Turun AMK:ssa! Tällä sivulla on tietoja, ohjeita ja

Lisätiedot

Kasarmin kampus, D-rakennus, 2.krs aula

Kasarmin kampus, D-rakennus, 2.krs aula Maanantai 25.8.2014 Teemat: Tutustuminen Mikkelin ammattikorkeakouluun, liiketalouden koulutusohjelmaan, Kasarmin kampukseen ja ryhmäläisiin 10:00 11:30 A, B, C Ilmoittautuminen, opiskelun aloitusta tukevan

Lisätiedot

Tiedote 23.6.2009 TERVETULOA AIKUISOPISKELIJAKSI HOITOTYÖN KOULUTUSOHJELMAAN

Tiedote 23.6.2009 TERVETULOA AIKUISOPISKELIJAKSI HOITOTYÖN KOULUTUSOHJELMAAN Tiedote 23.6.2009 TERVETULOA AIKUISOPISKELIJAKSI HOITOTYÖN KOULUTUSOHJELMAAN Sinut on hyväksytty aikuisopiskelijaksi Metropolia -ammattikorkeakoulun hoitotyön koulutusohjelmaan suorittamaan sairaanhoitaja

Lisätiedot

Teemat: Tutustuminen Mikkelin ammattikorkeakouluun, liiketalouden koulutukseen, Kasarmin kampukseen ja ryhmäläisiin

Teemat: Tutustuminen Mikkelin ammattikorkeakouluun, liiketalouden koulutukseen, Kasarmin kampukseen ja ryhmäläisiin Tiistai 23.8.2016 Teemat: Tutustuminen Mikkelin ammattikorkeakouluun, liiketalouden koulutukseen, Kasarmin kampukseen ja ryhmäläisiin 9:00 10:00 A, B Ilmoittautuminen, opiskelun aloitusta tukevan aineiston

Lisätiedot

Insinööri (AMK), Tieto- ja viestintätekniikka, PTIVIS18, päiväopetus

Insinööri (AMK), Tieto- ja viestintätekniikka, PTIVIS18, päiväopetus Insinööri (AMK), Tieto- ja viestintätekniikka, PTIVIS18, päiväopetus Onneksi olkoon saamastasi opiskelupaikasta! Olet lämpimästi tervetullut opiskelemaan Tieto- ja viestintätekniikan insinöörikoulutukseen!

Lisätiedot

Insinööri (YAMK), tekniikka, YTEKNS18, monimuoto-opetus

Insinööri (YAMK), tekniikka, YTEKNS18, monimuoto-opetus Insinööri (YAMK), tekniikka, YTEKNS18, monimuoto-opetus Onneksi olkoon saamastasi opiskelupaikasta! Olet lämpimästi tervetullut opiskelemaan Tekniikan koulutukseen! Tällä sivulla on tietoja, ohjeita ja

Lisätiedot

Hei Sinä ryhmän FYS15K opiskelija,

Hei Sinä ryhmän FYS15K opiskelija, Hei Sinä ryhmän FYS15K opiskelija, Tervetuloa opiskelemaan fysioterapeutti (AMK) tutkintoa Lahden ammattikorkeakouluun ja Onnea opiskelupaikan johdosta! Kevään uudet opiskelijat (fysioterapia ja sosiaaliala)

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelijaksi Metropolia Ammattikorkeakouluun!

Tervetuloa opiskelijaksi Metropolia Ammattikorkeakouluun! Tervetuloa opiskelijaksi Metropolia Ammattikorkeakouluun! Olet saanut opiskelupaikan Tietotekniikan koulutusohjelmasta: nuorten koulutus, insinööri (AMK), Bulevardi 31, Helsinki Toivotamme sinulle onnea

Lisätiedot

Rakennusmestari (AMK), rakennusalan. työnjohdon koulutus, PRAKMS18,

Rakennusmestari (AMK), rakennusalan. työnjohdon koulutus, PRAKMS18, Rakennusmestari (AMK), rakennusalan työnjohdon koulutus, PRAKMS18, päiväopetus Onneksi olkoon saamastasi opiskelupaikasta! Olet lämpimästi tervetullut opiskelemaan rakennusmestarikoulutukseen, josta myös

Lisätiedot

Medianomi (AMK), journalismi, PMEDIS18, päiväopetus

Medianomi (AMK), journalismi, PMEDIS18, päiväopetus Medianomi (AMK), journalismi, PMEDIS18, päiväopetus Onneksi olkoon saamastasi opiskelupaikasta! Olet lämpimästi tervetullut opiskelemaan Mediaalan journalismin erikoistumisalalle! Tässä dokumentissa on

Lisätiedot

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013 TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013 Päivän ohjelma 12.00 Opiskelukäytännöt INFIMissä 13.30 Kahvitauko 14.00 Tutkintokohtaiset

Lisätiedot

Joustavasti verkossa ERIVERIA.FI

Joustavasti verkossa ERIVERIA.FI Joustavasti verkossa Opiskelijan info verkko-opiskelusta 1. eriveria, mikä se on? 2. Mitä on verkko-opiskelu? 3. Miksi verkko-opiskelua? 4. Mistä opinnot löytyvät? 5. Mitä opintoja? 6. Miten verkossa opiskellaan?

Lisätiedot

Orientaatio-ohjelma erityispedagogiikan (EP) ja varhaiserityispedagogiikan (VEP) opiskelijoille, syksy 2017

Orientaatio-ohjelma erityispedagogiikan (EP) ja varhaiserityispedagogiikan (VEP) opiskelijoille, syksy 2017 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta Kasvatustieteiden laitos / Erityispedagogiikka Orientaatio-ohjelma erityispedagogiikan (EP) ja varhaiserityispedagogiikan (VEP) opiskelijoille,

Lisätiedot

Monimuotoryhmien aloituspäivät ovat lyhemmät ja ovat vain 24. - 25.8.2015 välisenä aikana.

Monimuotoryhmien aloituspäivät ovat lyhemmät ja ovat vain 24. - 25.8.2015 välisenä aikana. Uusien opiskelijoiden aloitusjakso 2015 Aloitusjakso aloittaa opinnot ammattikorkeakoulussa ja sen tarkoitus on tutustuttaa opiskelija tutkinto-ohjelmaansa, koulun toimintatapoihin ja järjestelmiin sekä

Lisätiedot

Tule tutustumaan AMK opintoihin! AMK-tutuksi opintojakso (2op) ma 20.- pe Metropolia Ammattikorkeakoulussa

Tule tutustumaan AMK opintoihin! AMK-tutuksi opintojakso (2op) ma 20.- pe Metropolia Ammattikorkeakoulussa Tule tutustumaan AMK opintoihin! AMK-tutuksi opintojakso (2op) ma 20.- pe 24.3.2017 Metropolia Ammattikorkeakoulussa Aika Paikka: Metropolian toimipiste Sisältö (HUOM! Muutokset mahdollisia) Ma 20.3. klo

Lisätiedot

LAMKO. Tutorvastaavan opas LAMKO

LAMKO. Tutorvastaavan opas LAMKO LAMKO Tutorvastaavanopas LAMKO SISÄLTÖ Tutorvastaavantehtävät...2 Tapaamiset...2 Vastaavientapaamiset...2 Alojentutortapaamiset...2 Tutorkansio...5 Kirjevalituille...5 Google-kalenteri...6 Tutorpassit...7

Lisätiedot

Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet maisteriohjelmiin hyväksytyille

Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet maisteriohjelmiin hyväksytyille Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet maisteriohjelmiin hyväksytyille SISÄLTÖ Opiskelupaikan vastaanottaminen ja ilmoittautuminen Opintoportaali Uni Opetuksen alkaminen ja infopäivät LOAS ja opiskelijakortti Opintotuki

Lisätiedot

Lukujärjestyksen laatiminen, kursseille ilmoittautuminen KTK/KTM-opiskelijat TkK/DI-opiskelijat

Lukujärjestyksen laatiminen, kursseille ilmoittautuminen KTK/KTM-opiskelijat TkK/DI-opiskelijat Lukujärjestyksen laatiminen, kursseille ilmoittautuminen KTK/KTM-opiskelijat TkK/DI-opiskelijat 30.08.2018 Tekniikan ja innovaatiojohtamisen yksikkö Amanuenssi Elina Alho Opiskelun suunnittelu käytännössä

Lisätiedot

Sosiaalialan polkuopinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa Sisällys

Sosiaalialan polkuopinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa Sisällys Sosiaalialan polkuopinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa Sisällys TERVETULOA AVOIMEN AMK:N POLKUOPINTOIHIN!... 2 Mikä on avoin AMK?... 2 Polkuopiskelun idea... 2 Sosiaalialan polulla opiskelu... 3 Polkuopinnoissa

Lisätiedot

Orientaatiopäivät Ympäristötekniikka

Orientaatiopäivät Ympäristötekniikka 26.8.2019 27.8.2019 28.8.2019 29.8.2019 30.8.2019 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI Info aiempia opintoja suorittaneille opiskelijoille klo 9-10 @1316 Welcome to the Land of the Curious klo

Lisätiedot

Insinööri (AMK), Rakennus- ja. yhdyskuntatekniikka, PRAKIS18,

Insinööri (AMK), Rakennus- ja. yhdyskuntatekniikka, PRAKIS18, Insinööri (AMK), Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka, PRAKIS18, päiväopetus Onneksi olkoon saamastasi opiskelupaikasta! Olet lämpimästi tervetullut opiskelemaan Rakennusja yhdyskuntatekniikan insinöörikoulutukseen!

Lisätiedot

AIKATAULUJA SYKSYLLÄ 2012

AIKATAULUJA SYKSYLLÄ 2012 TERVEYSTIETEIDEN LAITOS Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen AIKATAULUJA SYKSYLLÄ mahdollisten muutosten vuoksi aikataulu kannattaa tarkistaa vielä juuri

Lisätiedot

Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille

Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille SISÄLTÖ Opiskelupaikan vastaanottaminen ja ilmoittautuminen Opintoportaali Uni Opetuksen alkaminen ja infopäivät LOAS ja opiskelijakortti Opintotuki

Lisätiedot

ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, SYKSY 2015 PÄIVITETTY 18.9.2015

ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, SYKSY 2015 PÄIVITETTY 18.9.2015 ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, SYKSY 2015 PÄIVITETTY 18.9.2015 Aikataulun lukuohje: Lukujärjestyksessä on ensin mainittu kellonaika, sen jälkeen opintojakso jonka opetuksesta

Lisätiedot

Tervetuloa LUT:hen! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille

Tervetuloa LUT:hen! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille Tervetuloa LUT:hen! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille SISÄLTÖ Opiskelupaikan vastaanottaminen ja ilmoittautuminen Opintoportaali Uni Opetuksen alkaminen ja orientaatioviikko LOAS ja opiskelijakortti Opintotuki

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun!

Tervetuloa opiskelemaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun! Tervetuloa opiskelemaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun! Ohjelma perjantai 30.8.2019 Tervetuloa Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun! Ensimmäisen vuoden opettajat ja opintotutorit esittäytyvät KY:n

Lisätiedot

Tule tutustumaan AMK opintoihin! AMK tutuksi opintojakso (2op) ma 9.- pe Metropolia Ammattikorkeakoulussa

Tule tutustumaan AMK opintoihin! AMK tutuksi opintojakso (2op) ma 9.- pe Metropolia Ammattikorkeakoulussa Tule tutustumaan AMK opintoihin! AMK tutuksi opintojakso (2op) ma 9.- pe 13.4.2018 Metropolia Ammattikorkeakoulussa Aika Paikka: Metropolian toimipiste Sisältö (HUOM! Pienet muutokset mahdollisia) Ma 9.4.

Lisätiedot

ZZPP0300 Oppiminen ja ammatillinen kasvu (3 op, 81 tuntia) orientaatioviikon osuus

ZZPP0300 Oppiminen ja ammatillinen kasvu (3 op, 81 tuntia) orientaatioviikon osuus ZZPP0300 Oppiminen ja ammatillinen kasvu (3 op, 81 tuntia) orientaatioviikon osuus Uusien tietojenkäsittelyn koulutusohjelmien opiskelijoiden orientaatioviikon 24.8-28.8.2010 ohjelma: Opettajatutoreina:

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN OPINNOILLE

ILMOITTAUTUMINEN OPINNOILLE 1 (5) ILMOITTAUTUMINEN OPINNOILLE Opintojen toteutuksille tulee ilmoittautua SoleOPSissa niiden ilmoittautumisaikana joko HOPSilta tai toteutussuunnitelmalta. Ilmoittautumisajat - syksyn opinnoille 15.4.

Lisätiedot

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS. Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS. Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut TERVEYSTIETEIDEN LAITOS Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut SYKSY 2013 7.5.2013 Mahdollisten muutosten vuoksi aikataulu kannattaa tarkistaa

Lisätiedot

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus KEVÄT 2018 Jyväskylän Kansalaisopisto Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus Monikulttuurikeskus Gloria Huhtasuon asukasyhdistys Jyvälän Setlementti ry SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ

Lisätiedot

Opintojakson Toteutus- Opintojakson nimi Viikko Päivä Opetusaika Opettaja(t) Huomioitavaa Pakollisuus Laajuus

Opintojakson Toteutus- Opintojakson nimi Viikko Päivä Opetusaika Opettaja(t) Huomioitavaa Pakollisuus Laajuus Kampus: Lohja Kevät 2015 Päivitetty: 17.3.2015 Sairaanhoitajakoulutus, monimuoto P=Pakollinen, E=Vaihtoehtoinen, V=Valinnainen OPINTOJAKSOTARJONTA Saapumisryhmä SHF215KA LUKUVUOSI: 2014-2015 PVM: 7.1.2015-19.6.2015

Lisätiedot

Torstai 14.1.2010 Klo. 16.30-19.45 Metropolian tietojärjetelmät Päivi Setälä

Torstai 14.1.2010 Klo. 16.30-19.45 Metropolian tietojärjetelmät Päivi Setälä Lukujärjestys viikoille 2 ja 3 Viikko 2 (Muutoksia lukujärjestyksessä) Tiistai 12.1.2010 Klo 15.00-16.00 Aikuiskoulutuksen avajaiset Klo 16.00-18.00 Orientaatio opintoihin, tutor Maj-Lis Vänskä Ennen avajaisia

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Sujuvasti Riveriasta Kareliaan

Sujuvasti Riveriasta Kareliaan Sujuvasti Riveriasta Kareliaan Unelma-ammattiin jopa vuotta nopeammin! Kaksinkertainen hyöty lyhyempi kokonaisopiskeluaika Väyläopinnot ovat ammattikorkeakouluopintoja > hyväksiluku amk:n tutkinto-opinnoissa

Lisätiedot

Opetussuunnitelman rakenteesta opiskelija näkee opintojen sijoittumisen eri lukuvuosille.

Opetussuunnitelman rakenteesta opiskelija näkee opintojen sijoittumisen eri lukuvuosille. 1 OPETUSSUUNNITELMAN KÄYTTÖOHJE 1. Miksi opiskelijan tulee tutustua jo heti opintojen alussa koulutusohjelmansa sisältöön ja rakenteeseen? Opiskelijan tulee ymmärtää koulutusohjelmansa rakenne ja sen merkitys

Lisätiedot

Verkkotutkintojen suunnittelu ja toteutus -webinaarisarja. Webinaari 3: Ohjaus verkkotutkintojen opinnoissa. pe klo 9.

Verkkotutkintojen suunnittelu ja toteutus -webinaarisarja. Webinaari 3: Ohjaus verkkotutkintojen opinnoissa. pe klo 9. Verkkotutkintojen suunnittelu ja toteutus -webinaarisarja Webinaari 3: Ohjaus verkkotutkintojen opinnoissa pe 5.4.2019 klo 9.00-10:00 5.4.2019 M. Joshi, M Pilli-Sihvola, A-L Immonen, O Valkki, L Mäkinen,

Lisätiedot

TERVETULOA OPISKELEMAAN VAASAN YLIOPISTOON!

TERVETULOA OPISKELEMAAN VAASAN YLIOPISTOON! TERVETULOA OPISKELEMAAN VAASAN YLIOPISTOON! TUUTORIT Henna Hämäläinen Outi Ekebom henna-leena.hamalainen@student.uwasa.fi Sairaanhoitaja AMK Sosiaali- ja terveyshallintotieteen aineopinnot Itä-Suomen yliopistossa

Lisätiedot

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Akateemiselta asiantuntijalta edellytetään monipuolista viestintä-osaamista. Kansainvälinen

Lisätiedot

Jukka Latva-Somppi (t1laju02), Hermanni Korkeamäki(t1kohe01), Janne Mikkola(t1mija00)

Jukka Latva-Somppi (t1laju02), Hermanni Korkeamäki(t1kohe01), Janne Mikkola(t1mija00) Muistattehan, että teidän täytyy olla koululla pe 31.8. klo: 8.15 alkaen!?! AUT2SN - Jukka Latva-Somppi (t1laju02), Hermanni Korkeamäki(t1kohe01), Janne Mikkola(t1mija00) LVI2SNA - Ante Hietala(ante.hietala@hotmail.com),

Lisätiedot

1 (2) 24.11.2015. Tervetuloa tammikuussa 2016 alkavaan koulutukseen!

1 (2) 24.11.2015. Tervetuloa tammikuussa 2016 alkavaan koulutukseen! 1 (2) 24.11.2015 Tervetuloa tammikuussa 2016 alkavaan koulutukseen! Tervetuloa opiskelijaksi Haaga-Helia ammattikorkeakouluun Pasilan toimipisteen tietojenkäsittelyn koulutusohjelmaan opiskelemaan liiketalouden

Lisätiedot

Biolääketieteen koulutusohjelman johdantopäivät

Biolääketieteen koulutusohjelman johdantopäivät 1(5) Biolääketieteen koulutusohjelman johdantopäivät 9. 15.8.2016 Tiistai 9.8.2016 Tervetuloa yliopistoon, tiedekuntaan, koulutusohjelmaan ja opiskelijayhteisöön! Keltahaalariset tuutorit Medisiinan aulassa

Lisätiedot

Sujuvasti Riveriasta Kareliaan

Sujuvasti Riveriasta Kareliaan Sujuvasti Riveriasta Kareliaan Unelma-ammattiin jopa vuotta nopeammin! Kaksinkertainen hyöty lyhyempi kokonaisopiskeluaika Väyläopinnot ovat ammattikorkeakouluopintoja > hyväksiluku amk:n tutkintoopinnoissa

Lisätiedot

Maahanmuuttajien korkeakouluopintoihin valmentava koulutus - verkkototeutus (30 op)

Maahanmuuttajien korkeakouluopintoihin valmentava koulutus - verkkototeutus (30 op) Turun Ammattikorkeakoulu Maahanmuuttajien korkeakouluopintoihin valmentava koulutus - verkkototeutus (30 op) Ajankohta 01.04.-30.09.2019 Missä Verkko-opinnot Hinta Koulutus on maksuton Laajuus 30 op Yhteystiedot

Lisätiedot

Biolääketieteen koulutusohjelman johdantopäivät

Biolääketieteen koulutusohjelman johdantopäivät 1 (5) Biolääketieteen koulutusohjelman johdantopäivät 8.-14.8.2017 Tiistai 8.8.2017 Tervetuloa yliopistoon, tiedekuntaan, koulutusohjelmaan ja opiskelijayhteisöön! Keltahaalariset tuutorit Medisiinan aulassa

Lisätiedot

ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, SYKSY 2017 PÄIVITETTY

ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, SYKSY 2017 PÄIVITETTY ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, SYKSY 2017 PÄIVITETTY 17.8.2017 Aikataulun lukuohje: Lukujärjestyksessä on ensin mainittu kellonaika, sen jälkeen opintojakso jonka opetuksesta

Lisätiedot

Avoin AMK. Tervetuloa. avoimen AMK:n polkuopintoihin!

Avoin AMK. Tervetuloa. avoimen AMK:n polkuopintoihin! Tervetuloa avoimen AMK:n polkuopintoihin! 1 3 7 8 11 POLKUOPISKELUN idea HENKILÖKOHTAINEN opiskelusuunnitelma ARVOSANAT POLKUOPISKELU tiiviisti MIKÄ ON AVOIN AMK? 3 Polkuopiskelun idea 3 Polulla opiskelu

Lisätiedot

LÄÄKETIETEELLISEN TIEDEKUNNAN JOHDANTOPÄIVÄT

LÄÄKETIETEELLISEN TIEDEKUNNAN JOHDANTOPÄIVÄT LÄÄKETIETEELLISEN TIEDEKUNNAN JOHDANTOPÄIVÄT 6.8.2019-12.8.2019 Medisiina D Sakari Alhopuro sali Kiinamyllykatu 10 Turun yliopisto 1 (5) Keltahaalariset tuutorit Medisiinan aulassa toivottavat sinut tervetulleeksi

Lisätiedot

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulun Bioanalytiikan koulutusohjelma: Bioanalyytikko

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulun Bioanalytiikan koulutusohjelma: Bioanalyytikko Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulun Bioanalytiikan koulutusohjelma: Bioanalyytikko Bioanalyytikko (AMK) Opinnot kestävät 3,5 vuotta ja ne koostuvat

Lisätiedot

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Sairaanhoitaja

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Sairaanhoitaja Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Sairaanhoitaja Sairaanhoitaja (AMK) Opinnot kestävät 3,5 vuotta ja ne koostuvat

Lisätiedot

Medianomi (AMK), mainonnan suunnittelu, PMEDIS17, päiväopetus

Medianomi (AMK), mainonnan suunnittelu, PMEDIS17, päiväopetus Medianomi (AMK), mainonnan suunnittelu, PMEDIS17, päiväopetus Olet lämpimästi tervetullut opiskelemaan Media-alan mainonnan suunnittelun polkuopintoihin! Tällä sivulla on tietoja, ohjeita ja aikatauluja

Lisätiedot

Koulutuskeskus Salpaus Päivi Kuosmanen

Koulutuskeskus Salpaus Päivi Kuosmanen Koulutuskeskus Salpaus 7.3.2019 Päivi Kuosmanen MOTARI-opinnot Opiskellessasi Salpauksen perustutkintoa voit samaan aikaan suorittaa ammattikorkeakouluopintoja LAMKissa MOTARI-opintoina. MOTARI-opinnot

Lisätiedot

Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs

Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs Inarinsaamen kielen opetus 2019 2020 Anarâškielâ máttááttâs 2019 2020 Syksy 2019 / Čohčâ 2019 Perusopinnot / Vuáđu-uápuh 683659P Inarinsaamen peruskurssi I (5 op) 683660P Inarinsaamen suullinen käyttö

Lisätiedot

Avoin AMK orientaatioinfo Maarit Korva

Avoin AMK orientaatioinfo Maarit Korva Avoin AMK orientaatioinfo 27.8.2019 Maarit Korva Avoimen AMK:n opinnot Opetussuunnitelman mukaisia opintoja: samat tavoitteet, sisällöt ja vaatimukset kuin tutkinto-opiskelijoillakin Opinnot voi hyväksilukea

Lisätiedot

Tietotekniikka kandifuksit FUKSIVIIKKO

Tietotekniikka kandifuksit FUKSIVIIKKO Tietotekniikka kandifuksit FUKSIVIIKKO 28.8. 1.9.2017 Klo 9 10 10 11 11 12 Maanantai 28.8. 10:00 11:30 Tervetuloa @LUT Tiistai 29.8. 9:00 10:00 Info aiempia opintoja suorittaneille Sali 2209 10:00 10:15

Lisätiedot

Opettajan pedagogiset opinnot 2017 Ainedidaktiikan opetusjakso syyskuun viikolla 36 (15.8./JS)

Opettajan pedagogiset opinnot 2017 Ainedidaktiikan opetusjakso syyskuun viikolla 36 (15.8./JS) Opettajan pedagogiset opinnot 2017 Ainedidaktiikan opetusjakso syyskuun viikolla 36 (15.8./JS) Jakson tavoitteena on kielididaktiikan perusteisiin sekä tunnin suunnittelun perusperiaatteisiin tutustuminen.

Lisätiedot

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot, osa 3 28.9.2016 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö LTLY16 Orientoivat opinnot ja HOPS, 2 op Orientoivat opinnot, osat 1-3 Tutkinto-ohjelmien omat infot HOPS: tutkinto-ohjelmien

Lisätiedot

Opiskelu monimuoto-opinnoissa jaksottuu lähi- ja etäopiskelujaksoihin sekä harjoitteluihin.

Opiskelu monimuoto-opinnoissa jaksottuu lähi- ja etäopiskelujaksoihin sekä harjoitteluihin. Tietoa uusille terveydenhoitajaopiskelijoille (MONIMUOTOKOULUTUS) Onnittelut opiskelupaikasta! Tiedotteessa on kuvattu tammikuussa alkavien opintojen sisältöä ja monimuotototeutusta. Ennen koulutuksen

Lisätiedot

Ympärivuotisen opiskelun nykytila korkeakoulujen vastausten perusteella

Ympärivuotisen opiskelun nykytila korkeakoulujen vastausten perusteella Ympärivuotisen opiskelun nykytila korkeakoulujen vastausten perusteella Maija Innola Keskustelutilaisuus ympärivuotisen opiskelun edistämisestä 17.3.2014 Lukukausien parempi hyödyntäminen Lukukaudet tai

Lisätiedot

Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs

Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs Inarinsaamen kielen opetus 2018 2019 Anarâškielâ máttááttâs 2018 2019 Syksy 2018 / Čohčâ 2018 Perusopinnot / Vuáđu-uápuh 683659P Inarinsaamen peruskurssi I (5 op) 683660P Inarinsaamen suullinen käyttö

Lisätiedot

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 1 Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa 2019 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 2 Sisältö - Miksi opiskella kieliä? - Miksi opiskelisin

Lisätiedot

ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, KEVÄT 2018 PÄIVITETTY

ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, KEVÄT 2018 PÄIVITETTY ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, KEVÄT 2018 PÄIVITETTY 1.2.2018 Aikataulun lukuohje: Lukujärjestyksessä on ensin mainittu kellonaika, sen jälkeen opintojakso jonka opetuksesta

Lisätiedot

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS. Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut Syksy 2014

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS. Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut Syksy 2014 TERVEYSTIETEIDEN LAITOS Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut Syksy 2014 MCH schedule (International Master s Programme in Health and Wellbeing

Lisätiedot

Vertaistuutorointi Lapin ammattiopisto, aikuiskoulutus. Yksin opintonsa aloittavan vertaistuutorointi

Vertaistuutorointi Lapin ammattiopisto, aikuiskoulutus. Yksin opintonsa aloittavan vertaistuutorointi Vertaistuutorointi Lapin ammattiopisto, aikuiskoulutus Yksin opintonsa aloittavan vertaistuutorointi VÄYLÄ -hanke 17.1.2012 2 (15) Sisältö 1. Vertaistuutori aikuiskoulutuksessa... 3 2. Miksi tarvitaan

Lisätiedot

Tieto- ja viestintätekniikka Helsingin toimipisteessä aloittavat (Bulevardi 31) UUSIEN OPISKELIJOIDEN PEREHDYTYSJAKSO to 20.8.2015 - pe 21.8.

Tieto- ja viestintätekniikka Helsingin toimipisteessä aloittavat (Bulevardi 31) UUSIEN OPISKELIJOIDEN PEREHDYTYSJAKSO to 20.8.2015 - pe 21.8. Tieto- ja viestintätekniikka Helsingin toimipisteessä aloittavat (Bulevardi 31) UUSIEN OPISKELIJOIDEN PEREHDYTYSJAKSO to 20.8.2015 - pe 21.8.2015 TERVETULOA OPISKELIJAKSI TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN TUTKINTO-OHJELMAAN

Lisätiedot

Tietoa uusille sairaanhoitajaopiskelijoille (MONIMUOTOKOULUTUS)

Tietoa uusille sairaanhoitajaopiskelijoille (MONIMUOTOKOULUTUS) Tietoa uusille sairaanhoitajaopiskelijoille (MONIMUOTOKOULUTUS) Onnittelut opiskelupaikasta! Tiedotteessa on kuvattu tammikuussa alkavien opintojen sisältöä ja monimuotototeutusta. Ennen koulutuksen alkua

Lisätiedot

Tyyli-hanketyö ja pilotti: Työn opinnollistaminen Oulun yliopisto, terveystieteet

Tyyli-hanketyö ja pilotti: Työn opinnollistaminen Oulun yliopisto, terveystieteet Tyyli-hanketyö ja pilotti: Työn opinnollistaminen Oulun yliopisto, terveystieteet Prof. Maria Kääriäinen, lokakuu 2017 Oulun yliopisto Turun yliopisto Lapin yliopisto Aalto-yliopisto Tampereen teknillinen

Lisätiedot

FUAS Kielet ja viestintä. Taina Juurakko-Paavola & Sari Saarinen HAMK Kielikoulutuskeskus & Laurea

FUAS Kielet ja viestintä. Taina Juurakko-Paavola & Sari Saarinen HAMK Kielikoulutuskeskus & Laurea FUAS Kielet ja viestintä Taina Juurakko-Paavola & Sari Saarinen HAMK Kielikoulutuskeskus & Laurea 2 Mikä on FUAS? Hämeen ammattikorkeakoulun, Lahden ammattikorkeakoulun ja Laureaammattikorkeakoulun muodostama

Lisätiedot

LUKUJÄRJESTYKSEN SUUNNITTELU

LUKUJÄRJESTYKSEN SUUNNITTELU LUKUJÄRJESTYKSEN SUUNNITTELU Kieli- ja viestintätieteiden laitos Englannin kieli JYU. Since 1863. 4.9.2018 1 Opintojen työmäärä 1 op vastaa n. 27 tunnin työpanosta, johon sisältyvät sekä kontaktiopetuksen

Lisätiedot

Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016

Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016 2 Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 3 Miksi kieliä? Opiskelu on kansainvälistä.

Lisätiedot

ympäristötekniikka, PEYTES18,

ympäristötekniikka, PEYTES18, Insinööri (AMK), Energia- ja ympäristötekniikka, PEYTES18, päiväopetus Onneksi olkoon saamastasi opiskelupaikasta! Olet lämpimästi tervetullut opiskelemaan Energia- ja ympäristötekniikan insinöörikoulutukseen!

Lisätiedot

Laadukas verkkototeutus - valmennus. Toteutuksen viimeistely klo

Laadukas verkkototeutus - valmennus. Toteutuksen viimeistely klo Laadukas verkkototeutus - valmennus Toteutuksen viimeistely 14.5.2018 klo 14-15 22.5.2018 Ohjelma 13.3. klo 14-15.30 Webinaari: Pedagogiset mallit ja korkeakouluoppijat Välitehtävä: oman verkkototeutuksen

Lisätiedot

Opintojen ohjaus. Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala

Opintojen ohjaus. Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala Opintojen ohjaus Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala Taustaa Opintojen ohjaaminen on strategisesti yksi kriittisimmistä prosesseistamme. Laadukkaalla ohjausprosessilla

Lisätiedot

ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, KEVÄT 2017 PÄIVITETTY

ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, KEVÄT 2017 PÄIVITETTY ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, KEVÄT 2017 PÄIVITETTY 20.12.2016 Aikataulun lukuohje: Lukujärjestyksessä on ensin mainittu kellonaika, sen jälkeen opintojakso jonka

Lisätiedot

Kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelma (180 op) Suomen kielen ja kulttuurin opintosuunta lukuvuosi

Kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelma (180 op) Suomen kielen ja kulttuurin opintosuunta lukuvuosi Kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelma (180 op) Suomen kielen ja kulttuurin opintosuunta lukuvuosi 2017 2018 Tässä opetusohjelmassa on opetustiedot niistä opinnoista, jotka on merkitty alla

Lisätiedot

Fysioterapian, Hoitotyön ja Sosiaalialan koulutusohjelmat Opistoasteen tutkinnon pohjalta AMK-tutkintoon johtava koulutus OPINTO-OPAS 2007 2008

Fysioterapian, Hoitotyön ja Sosiaalialan koulutusohjelmat Opistoasteen tutkinnon pohjalta AMK-tutkintoon johtava koulutus OPINTO-OPAS 2007 2008 OPINTO-OPAS 2007 2008 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan laitos Fysioterapian, Hoitotyön ja Sosiaalialan koulutusohjelmat Opistoasteen tutkinnon pohjalta AMK-tutkintoon johtava koulutus

Lisätiedot

Liiketalouden koulutusohjelma (L803SNA, L803SNB) orientaatioviikon ohjelma 26.8. 30.8.2013

Liiketalouden koulutusohjelma (L803SNA, L803SNB) orientaatioviikon ohjelma 26.8. 30.8.2013 7.6.2013 / S T-K Liiketalouden koulutusohjelma (L803SNA, L803SNB) Maanantai 26.8.2013 Tutustumista MAMKiin, Kasarmin kampukseen ja ryhmäläisiin 10.00 11.00 A, B Ilmoittautuminen, opiskeluaineistojen jako

Lisätiedot

Kahden tutkinnon suorittaminen Joensuussa

Kahden tutkinnon suorittaminen Joensuussa Kahden tutkinnon suorittaminen Joensuussa info-tilaisuus TI 14.8.2018 Tervetuloa! Ammatillinen tutkinto + yo-tutkinto > Ammatillista perustutkintoa opiskeleva voi suorittaa osan perustutkintoon kuuluvista

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 10:15 Työskentely puutarha-alalla

Lisätiedot

Opintoihin orientointi

Opintoihin orientointi Opintoihin orientointi Tervetuloa opiskelemaan fysiikkaa Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 2.9.2014 1 Ennen opintojen alkua Tutustu huolellisesti ja hyvin opinto-ohjelmaan. Tee HOPS eli henkilökohtainen

Lisätiedot

Tekniikka ja liikenne: Autoalan opintoihin tutustuminen 5-10 päivää

Tekniikka ja liikenne: Autoalan opintoihin tutustuminen 5-10 päivää Tekniikka ja liikenne: Autoalan opintoihin tutustuminen 5-10 päivää Tekijä lehtori Marko Kuisma, Koulutuskeskus Tavastia. Muokkaus Tarja Koskinen Päivä 1 Sisältö Sijainti Varusteet Ohjaus Aamupäivä aloitus

Lisätiedot

Harjoittelu, opinnäytetyöt ja projektityöt

Harjoittelu, opinnäytetyöt ja projektityöt Harjoittelu, opinnäytetyöt ja projektityöt Yrittäjien teemailta 25.1.2011 Riitta Rissanen vararehtori (K) Savonia-ammattikorkeakoulu Ammattikorkeakoulun tehtävä: 1. Ammattikorkeakoulun tehtävänä on työelämäsuuntautuneen

Lisätiedot

ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, KEVÄT 2016 PÄIVITETTY 1.2.2016

ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, KEVÄT 2016 PÄIVITETTY 1.2.2016 ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, KEVÄT 2016 PÄIVITETTY 1.2.2016 Aikataulun lukuohje: Lukujärjestyksessä on ensin mainittu kellonaika, sen jälkeen opintojakso jonka opetuksesta

Lisätiedot

Koulutuskeskus Sedu, Kauhajoki

Koulutuskeskus Sedu, Kauhajoki Koulutuskeskus Sedu, Kauhajoki OPISKELIJAN OPAS Kauhajoki Lukuvuosi 2013-2014 SISÄLLYSLUETTELO: 1. HENKILÖKUNTA 3 2. RYHMÄT JA RYHMÄNOHJAAJAT 5 3. LUKUVUODEN TYÖPÄIVÄT 6 4. TYÖSSÄOPPIMISJAKSOT 7 5. UUSINTATENTIT

Lisätiedot