A-pojat valmiina SM-sarjaan!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "A-pojat valmiina SM-sarjaan!"

Transkriptio

1 A-pojat valmiina SM-sarjaan! Kaikki pitäisi olla kunnossa Miehet ovat terveinä valmennusjohto on terveenä Ainoa, kenestä on huolta tietysti selostajaosasto ei aina olla terveenä, mutta ei sen väliä Valmentajat Jyrki Piispanen, Lauri Hakanen ja Teku Ritonen luottavat, meininki. että joukkueella on SM-sarjassa tekemisen FC Hakan ja HJS:n yhteisjoukkue korkkaa tänään osaltaan Apoikien SM-sarjan. Ensimmäinen vastustaja on parhaasta päästä, kun Talin hallissa kohdataan HJK. Jatkossakaan ei ole vastassa heittopussijoukkueita, eikä jaossa varmoja pisteitä. Sen verran kovatasoinen SM-sarja on jo aikaisempienkin vuosien kokemusten perusteella.

2 YJ:llä on takanaan on talven ja kevään karsintasarja, jonka pohjoislohkossa sijoituttiin kolmanneksi: 6 voittoa, 2 tasuria ja yksi tappio. Tilastojen valossa Haka/HJS:llä oli molempien karsintalohkojen paras puolustus vain neljä päästettyä maalia 10 ottelussa. Maalinteossa olisi ollut hieman parantamisen varaa. 16 tehtyä maalia on karsintasarjan keskikastia. Vastuuvalmentaja Lauri Hakanen peräänkuuluttikin viimeisissä harjoituksissa joukkueelta maalintekoon pelirohkeutta ja halua ratkaista. Karsintasarja ja tiivis harjoitustahti on joka tapauksessa vienyt joukkuetta eteenpäin. Hakasen mukaan moni kaveri on kehittynyt ja oppinut hallitsemaan entistä paremmin pelipaikkakohtaiset tehtävät erilaisissa tilanteissa. Joukkue viimeistelyharjoituksissa. Kuvassa oikealta Vilppu Leinonen, Aku Piispanen, Joonas Ritonen, Erkka Helminen ja vasemmalla äskettäin Ilveksestä siirtynyt 99-ikäluokkaa edustava ja poikamaajoukkueessakin esiintynyt Leevi Lundell. Pelaajat löytävät toisensa yhä paremmin samalla kun joukkue

3 on hitsaantunut yhteen. Pelitapa on tullut tutuksi. Kun kaverit tietävät, mitä milloinkin pitää tehdä, on myös pelinopeus kasvanut, toteaa Hakanen. Valmentaja Jyrki Piispasen mukaan myös fyysisellä puolella on edetty. Ottelut jaksetaan pelata loppuun, ja joukkueeseen on tullut myös lisää pelikovuutta. Jaksamista vaaditaankin, kun SM-sarjan lisäksi joukkueen pelaajaat ovat mukana myös Palloseppojen III-divarin otteluissa, ja osa myös FC Hakan edustuksen peleissä. Entä sitten tavoitteet? Lauri Hakanen kiteyttää se kahteen asiaan: pelata hyviä otteluita ja saada mahdollisimman monta kaveria ensi vuonna FC Hakan edustuksen rinkiin ja peleihin. Kolmen vierasottelun jälkeen A-poikia päästään kannustamaan Tehtikselle klo 17, kun vastaan tulee KuPS. Tämä on ihanaa. Nyt huudetaan! Liverpool jalkapallokoulu Valkeakoskella Liverpool Jalkapallokoulu Valkeakoski Liverpool Football Club järjestää lukuisia jalkapallokouluja ympäri mailman koulujen loma aikoina. Valmentajina jalkapallokouluissa toimivat suoraan huippuluokan valmennuskeskuksesta saapuvat LFC-valmentajat. Jokaiseen jalkapallokouluun voi osallistua jopa 224 lasta. Ja heitä valmennetaan kaikilla pelin osa-alueilla monin erilaisin harjoittein. Lapsille opetetaan tekniikoita kuten syöttämistä,

4 syötön vastaanottamista, pallon kuljettamista, juoksemista pallon kanssa sekä laukomista jokaisen lapsen kyvyt ja tarpeet huomioiden. Uskomme täydestä sydämmestämme, että osallistumalla ohjelmaamme nuorilla pelaajilla on paremmat mahdollisuudet kehittyä yhä paremmiksi pelaajiksi. Osallistujia innostetaan ilon, tiimityöskentelyn sekä muiden lasten kunnioittamisen hengessä. Tuossa samassa hengessä saivat oppinsa myös pelaajat kuten Steven Gerard ja Jamie Carragher, joista kasvoi sekä LFC edustusjoukkueen vakiopelaajia että roolimalleja miljoonille jalkapallon ystäville ympäri maailman. Tervetuloa Liverpool International Football jalkapallokouluun Valkeakoski Academy book_finliverpool Footballclub vastaa jalkapallokoulun urheilullisesta sisällöstä ja toteuttamisesta. Jalkapallokoulu järjestetään yhteistyössä Valkeakosken Haka kanssa. VALMENTAJAT / OHJAAJAT Kaikki jalkapallokoulun ohjaajat ovat ammattivalmentajia Liverpool Footballclub -seurasta. Heillä on ammattinaan nuorten pelaajien valmennus ja ohjaus. OSALLISTUJAT Osallistujat ovat iältään 6-14 vuotiaita ja tulevat ympäri maata. Tytöille ja maalivahdeille on omat ryhmänsä. Kaikki osallistujat saavat diplomin, pallon ja LFC-muiston. Lisää tietoa löydät Osallistujille lähetetään tieto käytännöistä jalkapallokoulun aikana noin viikko ennen jalkapallokoulun alkua. Liverpoolin jalkapalloseura ei vastaa osallistujista harjoitusten ulkopuolella majoittuminen on vanhempien vastuulla. RYHMÄ/ KATEGORIA

5 RYHMÄT jaetaan 2015 vuoden mukaan. Esim 2005 osallistuja ilmoittautuu BOYS10 BORN syntynyt Mikäli joku ikäryhmä ei näy listassa on ryhmä jo täynnä. Ota yhteyttä (please write in English) kuullaksesi onko vapaita paikkoja. Pelaajaa ei saa ilmoittaa itseään nuorempien ryhmään. Jos pelaaja kuitenkin normaalisti harjoittelee vanhempien pelaajien ryhmässä, hänet saa ilmoittaa vuotta vanhempien ryhmään. Jalkapallokoulun aikana arvioimme tilannekohtaisesti ryhmien kokoja ja lisäämme tarpeen tullen paikkoja ryhmissä tai yhdistämme ryhmiä. Jos joissain ryhmissä on liian vähän ilmoittautuneita, ne yhdistetään toiseen ryhmään. HARJOITUSAJAT Harjoittelemme klo joka päivä. Kokoontuminen viimeistään klo VANHEMPIEN PALAVERI Vanhempien palaveri pidetään ensimmäisenä päivänä klo LOUNAS Seura järjestää lounaan, joka maksaa 8 / päivä. Lounas maksetaan etukäteen ilmoittautumisen yhteydessä. Muista eväät ja juoma mukaan, mikäli et osta lounasta. MITÄ SAAT Harjoitella Liverpoolin ammattivalmentajien ohjeilla. LFC akatemian taitohaasteet. LFC akatemian pelaajan kiertoharjoittelu. Mitalit voittajille. Diplomin. Palautelomakkeen. Pallon. LIFAS-peliasun. Hedelmän välipalaksi päivittäin.

6 Osallistut automaattisesti Liverpoolissa järjestettävän jalkapallokoulun arvontaan. Vakuutuksen harjoitusten ajaksi. PELIASU Jos haluat, että sinulle lähetetään LIFAS-peliasu etukäteen jo huhtikuussa, sinun tulee maksaa 15. Ole tarkkana, että nimi ja osoite ovat oikein osoitetiedoissa. Huomioi että osallistuja ehkä kasvaa hieman ilmoittautumisen ja jalkapallokoulun välissä. Valitse mielummin hieman reilu koko. LAHJAKORTTI Jos haluat antaa jalkapallokoulun lahjaksi, voit tulostaa kotisivuilta lahjakortin lahjan saajalle, kun olet maksanut leirin. Lahjakortin voi tilata myös postitse, jolloin se maksaa 5. TIESITKÖ Yksi onnekas osallistuja jokaisesta jalkapallokoulutapahtumasta Skandinaviassa valitaan osallistumaan Liverpoolissa järjestettävään jalkapallokouluun. Jokaisesta tapahtumasta valitaan osallistuja, joka osoittaa hyvää jalkapalloilijan asennetta ja sitoutumista sekä kentällä että kentän ulkopuolella, sekä osoittaa taitoja ja valmiuksia, joita vaaditaan pelattaessa jalkapalloa The Liverpool Way. Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus voittajalle jalkapallokouluun Liverpoolissa. * matkat ja majoitus eivät kuulu palkintoon tutustua SÄHKÖPOSTI Viikko ennen jalkapallokoulun alkua lähetämme lisätietoa osallistujille. Ole tarkkana, että annat oikean sähköpostiosoitteen. Tarkista postisi säännöllisin väliajoin ja muista tarkistaa myös roskaposti koska lähettämämme ryhmäsähköpostit saattavat päätyä roskapostien joukkoon. OHJELMA

7 09.30 Ilmoittautuminen (katso taululta mihin ryhmään kuulut. Mene oikeaan ryhmään ilmoittautumisen jälkeen.) Pelaajat on jaettu ryhmiin ja pallot on jaettu. Jalkapallokoulu alkaa Hedelmätauko Harjoittelua Lounas Muista eväät ja juoma jos et ole ostanut lounasta Harjoittelua Ilmoittautuminen ennen kotiin lähtöä tärkeää että vanhempi on mukana. Koulu päättyy klo joka päivä Yhteinen kokoontuminen ensimmäisenä päivänä ( klo 9.45 ) sekä yhteinen päätös viimeisenä päivänä ( klo ). ENGLANNIN KIELI Vaikka valmentajat ovat englantilaisia, tapahtuu opetus jalkapallokielellä. Se on erittäin hieno kieli, jossa kaikki ymmärtävät toisiaan. Valmentajat matkustavat ympäri maailmaa opettamassa jalkapalloa lapsille eli he ovat taitavia kommunikoimaan jalkapallokielellä. Lisäksi jokaisessa ryhmässä on paikallinen apuvalmentaja. RYHMÄT Monet miettivät pääseekö lapsi samaan ryhmään kaverin kanssa. Ehkä pääsee, ehkä ei pääse. Voimme yhdistää ja jakaa uudelleen ryhmiä, mikäli siihen on tarvetta. Älkää olko huolissanne, ryhmät tekevät paljon yhdessä ikäluokkana. Yhdellä valmentajalla on maksimissaan 16 pelaajaa ja siksi pelaajat on jaettu ryhmiin. Myös uusiin kavereihin tutustuminen on mukavaa! VANHEMMAT Vanhemmat ovat tervetulleita seuraamaan harjoituksia heille varatulla alueella. Vanhemmat EIVÄT saa häiritä osallistujia harjoitusten aikana. Mikäli haluat saada kontaktin lapseesi tulee sen tapahtua päivystäjän kautta, joka on kentän laidalla. Hän hakee lapsen pois ryhmästä.

8 KIOSKIMYYNTI Kentällä on kioski. HOTELLI Mahdollisista majoitustarjouksista tulee tietoa lähempänä jalkapallokoulun alkua. Liverpoolin jalkapallokoulu ei vastaa osallistujista harjoitusaikojen ulkopuolella- majoittuminen on vanhempien vastuulla. VALOKUVAUS Ilmoittautumalla Liverpoolin jalkapallokouluun hyväksyn myös, että LFC ja yhteistyötaho voivat valokuvata ja videoida lapsia harjoitusten ja pelien aikana. Materiaalia voidaan käyttää mainos- ja markkinointimateriaalina myöhemmin. HINTA Hinta punnissa Pohjoismaissa. 184 MUISTA OTTAA MUKAAN Juomapullo Säärisuojat Hyvät kengät Puhtaat sukat joka päivälle, näin selviät parhaiten ilman rakkoja. Tervetuloa jalkapallokouluun! Katso lisätietoja Del dette:

9 SPL1- ja SPL2-vuosikurssit päätökseen SPL1-seuratoimijan tutkinnon toinen vuosikurssi ja SPL2seurakehittäjän tutkinnon ensimmäinen vuosikurssi päätyivät kolmanteen lähijaksoon, Eerikkilässä joka pidettiin samaan aikaan Kaksiosainen kokonaisuus Tutkinnot muodostavat kaksiosaisen koulutuskokonaisuuden, joka tukee Suomen Palloliiton seuraohjelmaan kuuluvan laatujärjestelmän tavoitetta kokonaisvaltaisesta, pitkäjänteisestä ja suunnitelmallisesta seuran kehittämisestä, jonka pohjana on vahva seuraidentiteetti ja seuran jäsenistön laajasti hyväksymä toimintamalli. SP1 ja SPL2 koulutuksiin osallistuneista näkee että meillä on osaavia, oppimisenhaluisia ja innostuneita sekä päätoimisia että vapaaehtoisia seuratoimijoita. Kun näihin ominaisuuksiin lisätään entistä suunnitelmallisempi seuratoiminta ja sen kehittäminen, niin se luo myös entistä paremmat edellytykset jalkapallon valmentamisen ja ohjaamisen kehittämiselle, Palloliiton kehityspäällikkö Henri Alho toteaa tyytyväisenä. Alho painottaa sitä, että hyvien kumppaneitten kautta koulutusten sisältö on todella laadukasta. Molemmissa koulutuskokonaisuuksissa meillä on erittäin hyvät kumppanit Helmi-Liiketalousopisto (SPL1) ja Haaga-Helia (SPL2) joiden osaaminen vahvasti räätälöitynä jalkapallon toimintaympäristöön muodostaa erinomaisen ja käytännönläheisen koulutuskokonaisuuden sekä päätoimisille että vapaaehtoisille seuratoimijoille. Avaamme uuden haun seuraaville vuosikursseille vielä ennen kesää, sanoo Alho. SPL 1-seuratoimijan koulutukseen osallistuivat:

10 Anttila Tomi, toiminnanjohtaja (Maskun Palloseura) Haanpää Jarmo, nuorisopäällikkö (SPL Satakunta) Hatakka Mikko, toiminnanjohtaja (FC Haka j.) Help Rauno, toiminnanjohtaja (Turun Kisa-Veikot) Holm Sari, seurasihteeri (FC Honka) Huusko Minna, toimistopäällikkö (Euran Pallo) Jylhä Sami, toiminnanjohtaja (FC Vaajakoski) Keränen Jarmo, toiminnanjohtaja (Haukiputaan Pallo) Kivinen Jukka, toiminnanjohtaja (FC Kasiysi) Koskinen Sami, toiminnanjohtaja (Malmin Palloseura) Laitila Teemu, nuorisosihteeri (SPL Uusimaa) Oksanen Antti, vapaaehtoistoimija (Kauhajoen Karhu) Penttinen Samu, valmennuspäällikkö (Siilijärven Palloseura) Pitkänen Leena, hallituksen jäsen (SAPA) Rönkkö Timo, nuorisopäällikkö (Tikkurilan Palloseura) Sykkö Marko, toiminnanjohtaja (Kotkan Nappula) Virtanen Harri, valmentaja (Pallo-Iirot) SPL 2- seurakehittäjän koulutukseen osallistuivat: Grönholm Krister, junioripäällikkö (VIFK) Haltia Kirsi, puheenjohtaja (Paimion Haka) Honga Mikael, juniorijaosto (GBK) Itälä Pirkko, hallinto/talous (MYPA) Kalliovaara Niina, toimistosihteeri (EPS) Keränen Tapio, toiminnanjohtaja (FC Wild) Koivisto Janne, piirijohtaja (SPL Satakunta) Koskinen Jarkko, toiminnanjohtaja (FC Reipas) Lehtimäki Jouni, toiminnanjohtaja (JIPPO) Mäkelä Ilkka, toiminnanjohtaja (MP) Nyholm Taru, kehityskoordinaattori (VJS) Ranta Silja, seurakehityspäällikkö (SPL Helsinki) Savunen Kaija, toiminnanjohtaja (Pallo-Iirot) Uronen Kari, toiminnanjohtaja (TPS)

11 Haka/HJS Yj aloittaa junioreiden SM-sarjan A- Haka/HJS heti Yj aloittaa A-junioreiden SM-sarjan huippupelillä la Helsingissä, vastaan asettuu HJK. Haka/HJS Yj:n ASM ottelut: Päivä Klo Kenttä Koti Vieras La Tali HJK La Viitaniemi JJK FC Jazz Su Urheilukeskus TN La Tehtaan kenttä KuPS La Leppävaara 1 FC Espoo Ti Tehtaan kenttä FC Inter La Apia TPS La Keskuskenttä KaaPo Pe Kauriala FC Honka La Tapiola 2 FC Honka La Apia HJK La Pulleri TN JJK Su Apia FC Jazz? KuPS Ti Kauriala FC Espoo Pe Kupittaa 6 FC Inter Su Kupittaa 8 TPS La 29.8?

12 Päivä Klo Su Kenttä Koti Vieras Kauriala KaaPo C14 YJ1 JA KAARINAN RYÖSTÖ Alueliigan ensimmäinen kaukomatka sattui äänestyspäivälle eli 19. huhtikuuta. Suuntana oli Kaarina tuo Turun Kauniainen. Tiedossa oli hyvä vastus, KaaPo. Kevät on kiireista aikaa; lähtöpaikka Saharassa ei kääntymään mahtunut, kun Nappulaliiga pelasi Citymarket turnausta. Kaarinassa joku toinen turnaus ja pukukopit täynnä, joten meidän pukkarit löyty toiseltpuoltmäkkee. Aurinko pilkotteli ja tuuli sivulaitasesta. Mutta itse peliin. Kaapo syötteli ja piti palloa näyttävästi omalla puoliskollaan. Keskialueella oli kuitenkin tungosta kuin Turun torilla ja KaaPon eteneminen pysähtyi täysin. Ohjeet oli, että pelataan järkevästi, prässätään sovitusti eikä juosta itseämme puhki. Kun isketään niin isketään kunnolla ja kovaa. Ja mennään eteenpäin. Salamasota-taktiikka puri ja KaaPo ei oikein tiennyt mitä tehdä. Ajassa 10 ja 12 tutut herrat, Niklas ja Tomy, tutummin Späde ja Tomppa, iskivät kauniin kliiniset maalit mieheen. Kun vielä 34 Markus vihdoin sai sooloiltua apinan selästä, oltiin jo turvallisessa 0-3 tilanteessa.

13 FC HAKA in action KaaPon maalilla Toinen puoliaika lähti mukavasti käyntiin, kun Späde lisäsi johdon 0-4. Se Ja sitten yht äkkiä. perisuomalainen paniikki. Siis se Ruotsi-ottelu - syndrooma, kun purkupallot jostain ihmeen syystä kimpoilevat omiin pelaajiin ja lopulta vastustajalle. KaaPo pääsi peliin mukaan kaventamalla 3:ssa minuutissa 2-4. Haka osoitti kuitenkin henkistä kanttia, kun Tomppa muutama minuuttia notkahduksesta katkaisi KaaPon pyristelyt ja sivalsi tilanteen 2-5. Loppu olikin sitten enemmän tai vähemmän väsyneiden pelaajien vääntöä kunnes 80minuuttia tuli täyteen. Nostetaan pelaajista esille Otto, joka teki pyyteetöntä työtä laitapakkina ylös ja alas, paikaten Tompan hetkittäiset höögailut. Kysykää valmentajalta, mitä se sitten tarkoittaakin. Joonas teki hyvää jälkeä toisella laidalla erityisesti 1. puoliajalla. Markus onnistui maalinteon lisäksi rakentelussa ja oli spagetti-jalkoineen joka välissä kairaamassa. Puolustuksessa Olli teki pari mukavaa seiviä hektisimmillä hetkillä.

14 C14 FC HAKA YJ1 voittoputki on jatkunut nyt kolme peliä putkeen. Ja sen on varmasti pistetty merkille. Alueliigassa johtopaikka on hallussa. Mutta se on tuulinen. Seuraavaksi vastaan asettuu Turun Inter musta. Ja päivä on se päivä. Siis se, kun FC HAKA HJK kohtaavat Suomen Cupissa. Ja C14 Alueliigaa vain 3 tuntia sitä ennen. Tehtiksellä FC HAKA j / LeKi kokoonpano: Samu (1), Antti(4), Ville To(9), Joonas K.(10), Aku(11), Joonas V.(14), Tuomas(17), Niklas(19), Vikke(21), Olli(27), Markus(31), Tomy(35), Otto(42) FC HAKA j / LeKi maalintekijä(syöttäjä): 10 : (31) 12 : (19) 34 : (-) 44 : (-) 45 : : : (-)

15 Missähän ne palkinnoksi luvatut Subit on? FC HAKA j / LeKi seuraava peli: 26.4 klo 13:00, Tehtis. D-tyttö turnaus D-TYTTÖJEN TURNAUS PELATTIIN SAHARASSA AURINGONPAISTEESSA! D-tyttöjen Billerudkörsnäs-turnaus pelattiin 11.4 Saharan kentällä. Turnaukseen osallistui 8 joukkuetta. Joukkueet pelasivat kahdessa lohkossa ja näin saatiin kaikille 3 alkusarjan peliä. Tämän jälkeen pelattiin sijoitus pelit. Haka junioreiden D-tytöt aloittivat turnauksen pelaamalla Parolan Visaa vastaan. Haka hallitsi peliä ja korjasi 4-0 voiton. Seuraavaksi vastaan asettui Nokian Pyry, joka oli vahvempi tasaisessa ottelussa, 0-4. Tiukassa taistelussa Haka kukisti

16 Mäntän Valon 1-0 ja näin lunasti paikan pronssi peliin. Pronssi pelissä Iittalan Pallo oli vahvempi 0-4. Turnauksen pelit olivat tasaisia ja kevään lämpösin päivä takasi sen että turnaus onnistui erinomaisesti. Billerudkörnäs tyttöturnaus Nokian Pyry 2. HJS 3. Iittalan Pallo 4. Haka juniorit D-tytöt 5, Mäntän Valo 6. Ylöjärven Ilves 7.Tervakosken Pato 8. Parolan Visa

17 Haka Visa Valo Yl Ilves Pato Haka Valo IPa Visa 1-1 Haka HJS 1-1 IPa 7-0 Valo Pyry 1-0 Visa 1-7 Yl Ilves Pato HJS 2-1 IPa 0-1 sijat 8 & 7 Visa Pato Valo YIlves sijat 1 & 2 & 4 HJS 2-0 Pyry Yl Ilves Pato & 6 Pyry Pyry HJS 2-0 Haka IPa sijat 5 sijat C14 POJAT ILKEITÄ ALUELIIGASSA ISÄNTIÄ Kevään lämpimimmän viikonlopun kruunasi Su 12.4 pelattu

18 Alueliigan peli, C14 FC HAKA YJ1- HJS valkoinen YJ. Heti alusta näki, että nyt pelataan Alueliigaa hyvällä liikkeellä ja tunnetasolla tilanteiden vaihdellessa vauhdikkaasti molemmissa päissä. Vaikka HAKA missailikin alussa hyviä paikkoja, 17 :lla ketsuppipullo aukesi. Ja jatkui. 28 :lla peli oli 4-0 ja käytännössä ohi. Lopulta kotijoukkue takoi varsin rumat 8-2 lukemat vieraiden maaliin. Liekö ollut vastustajan turhautumista, sillä 2. puoliajalla tunteet alkoivat kuohahdella ja peli muuttui hieman rumaksi. Valitettavasti se oli hakalainen, jonka hermo lopulta petti. HAKA joutui vajaalle, kun Ville otti punaisen jälkipelistä. Kaiken kaikkiaan koko joukkue pelasi tasapainoisesti ja hyökkäyksen lisäksi sekä puolustus että keskikenttä onnistuivat mainiosti. Mutta vain maalit merkitään ja muistetaan, joten tilastoihin pääsivät hat-trickerit Nikke että Tomy, jotka jatkoivat maalitehtailuaan menestyksekkäästi. On pakko nostaa esille myös, il capitano, Samu HAKAn maalissa. Tärkeillä hetkillä mies kuin muuri. Puolustuksesta mainion pelin pelasi, Mr.Cool eli Tuomas, joka sopivilla väliintuloilla esti monta maalintekotilannetta. Keskikentän jonglööreinä hääri Markus ja Vikke, jotka molemmat tarjoilivat liukuhihnalla herkkupaloja hyökkääjille. FC HAKAn Alueliigataival on alkanut varsin makoisasti. Jatkossa vastustajat paranevat ja pelit kovenevat, joten leijumiseen ei ole liikaan varaa. Mutta nauttikaamme tästä voitosta ja tunteesta, kun sen hetki on. Ja yleisökin nautti. Sekä pelistä että Saharan auringosta.

19 C14 YJ1 voitti 8-2 HJS:n. Tämä kuva toistui HJS.n maailla useasti. FC HAKA j / LeKi kokoonpano: Samu (1), Antti(4), Ville To(9), Joonas K.(10), Aku(11), Joonas V.(14), Henrik(15), Ville Tu.(16), Tuomas(17), Niklas(19), Vikke(21), Olli(27), Markus(31), Tomy(35), Otto(42) FC HAKA j / LeKi maalintekijä(syöttäjä): 17 : (31) 18 : (31) 22 : (31) 28 : (31) 32 : : (31) 43 : (21) 62 : (35)

20 69 : : (31) FC HAKA j / LeKi varoitukset: punainen Nr. 16 (HSJ keltainen nr. 16 ja 2) FC HAKA j / LeKi seuraava peli: 19.4 klo 13:00, KaaPo, Kaarina Luento mentaalivalmennuksesta, luennoitsijana suunnistuksen maailmanmestari Jani Lakanen Suunnistuksen maailmanmestari Jani Lakanen tulee kertomaan nuorille urhelijoille, heidän valmentajilleen ja vanhemmilleen mentaalivalmennuksesta Valkeakoski-opiston luentosalissa maanantaina 13.4 klo 17:30 Mentaalivalmennuksen ydin on, että urheilija saa mahdollisimman hyvin hyödynnettyä harjoittelunsa kehittymisenä ja mitattua parhaansa ulos kilpailusuorituksissa. Nuorille urheilijoille tärkeintä on oppia rakentamaan ja rytmittämään arkea niin, että mahdollisimman moni hetki tukee kehittymistä. Jokainen valinta arjessa on joko kehittymisen puolesta tai sitä vastaan, siksi on syytä lähteä tiedosta ja valinnoista liikkeelle. Muista:

21 Valkeakoski-opiston luentosali maanantaina 13.4 klo 17:30 tilaisuus on maksuton. Tervetuloa! C14 YJ1 POJAT STARTTASI ALUELIIGAN MAALIJUHLILLA PYYNIKILLÄ 2. pääsiäispäivänä 6. huhtikuuta C14 FC HAKA LeKi YJ kohtasi alueliigan avauksessa mukavan keväisessä säässä Tampereen Pyynikillä TPV-Punaisen. Maalijuhla 1-14 ei kerro koko totuutta ja mairittelee hieman FC HAKAa, sillä alku oli hyvinkin tasaista. TPV-Punainen pyristeli ja tasoitti vielä 10 kohdalla 1-1. Mutta sitten taivas repesi. TPV:n musta hetki koitti 30 kohdalla, jolloin FC HAKA rankaisi kolmesti 4 minuutin sisään. TPV tuli toinen musta hetki 40 kohdalla ja FC HAKA latoi 4 maalia 4 minuuttiin. Loppu olikin sitten taputtelua ja opettelua. FC HAKAn peli ei vielä ollut kuosissaan, eikä pelin hallinta johtoasemassa oikein pojille maistunut, kun maalijahti kiilsi silmissä. Mutta tulos oli toki positiivinen. FC HAKA j / LeKi kokoonpano: Samu (1), Antti(4), Joonas K.(10), Aku(11), Joonas V.(14), Henrik(15), Ville Tu.(16), Niklas(19), Vikke(21), Elias(22), Olli(27), Markus(31), Tomy(35), Otto(42)

22 FC HAKA j / LeKi maalintekijä(syöttäjä): 3 : : : (35) 30 : (35) 32 : (10) 34 : (31) 41 : (31) 42 : : : (22) 54 : : (31) 69 : : : (P) 19(35)

23 C14 YJ1 voitti 1-14 TPV-Punaisen. Tässä maalin haussa ja maussa jälleen TPV:n päädyssä. FC HAKA j / LeKi varoitukset: ei varoituksia FC HAKA j / LeKi seuraava peli: 12.4 klo 12:30, HJS Valkoinen YJ Anton Popovitch tähtikisan voittaja Vehon Vehon tähtikisan voitto kääntyi viimeisessä pelissä Anton Popovitchin nimiin. Ennen viimeistä karsintasarjan peliä, kisaa johti toppari Matias Caven yhden tähden erolla ja kun Caven jäi ilman tähtiä niin viimeisen pelin kolme tähteä riitti Popovitchille. Kisan voitto irtosi siis 9 tähdellä ja toiseksi tullut Matias Caven saalisti 7 tähteä. Näin ollen mersun avaimet VEHO OY:ltä matkaavat viikoksi Antonille.

24

Liverpool jalkapallokoulu Valkeakoskella

Liverpool jalkapallokoulu Valkeakoskella Liverpool jalkapallokoulu Valkeakoskella 5.-7.6. Liverpool Jalkapallokoulu Valkeakoski 5.6.-7.6.2015 Liverpool Football Club järjestää lukuisia jalkapallokouluja ympäri mailman koulujen loma aikoina. Valmentajina

Lisätiedot

C14 YJ1 JA KAARINAN RYÖSTÖ

C14 YJ1 JA KAARINAN RYÖSTÖ C14 YJ1 JA KAARINAN RYÖSTÖ Alueliigan ensimmäinen kaukomatka sattui äänestyspäivälle eli 19. huhtikuuta. Suuntana oli Kaarina tuo Turun Kauniainen. Tiedossa oli hyvä vastus, KaaPo. Kevät on kiireista aikaa;

Lisätiedot

Liverpool jalkapallokoulu Valkeakoskella

Liverpool jalkapallokoulu Valkeakoskella Liverpool jalkapallokoulu Valkeakoskella 5.-7.6. Liverpool Jalkapallokoulu Valkeakoski 5.6.-7.6.2015 Liverpool Football Club järjestää lukuisia jalkapallokouluja ympäri mailman koulujen loma aikoina. Valmentajina

Lisätiedot

päätökseen! Hakajuniorit ry onnittelee pelimiestä! Luultavaa on, ettei tähänastinen peliura ja kisan voitto ole pelkkä tähdenlento.

päätökseen! Hakajuniorit ry onnittelee pelimiestä! Luultavaa on, ettei tähänastinen peliura ja kisan voitto ole pelkkä tähdenlento. A-poikien päätökseen! tähtikisa A-pojat ovat kauden aikana kisanneet, kuka tienaa SM-sarjan kotiotteluissa eniten tähtiä. Raatina on ollut jalkapallon ystäviä ja asiantuntijoita. Kriteereinä puolestaan

Lisätiedot

C14 YJ1 JA KAARINAN RYÖSTÖ

C14 YJ1 JA KAARINAN RYÖSTÖ C14 YJ1 JA KAARINAN RYÖSTÖ Alueliigan ensimmäinen kaukomatka sattui äänestyspäivälle eli 19. huhtikuuta. Suuntana oli Kaarina tuo Turun Kauniainen. Tiedossa oli hyvä vastus, KaaPo. Kevät on kiireista aikaa;

Lisätiedot

Testialue. [pt_view id= 68411ed84d ]

Testialue. [pt_view id= 68411ed84d ] Testialue [pt_view id= 68411ed84d ] Pe 4.9 Aika Ottelu Paikka Kotijoukkue Vierasjoukkue Tulos 14:00 1 Tehtis Haka JJK 3-0 (2-0) 14:00 2 Sahara TKT HPS 1-1 (0-0) 15:00 3 Tehtis Ilves GrIFK 1-1 (0-0) 15:00

Lisätiedot

sarja avauksessa taistelu

sarja avauksessa taistelu D-tytöille niukka sarja avauksessa tappio D-Tytöillä taistelu hyvä Maanantaina 27.4 avasi D-tytöt piirinsarja kautensa Saharassa Hämeenlinnan Jalkapallo Seuraa (HJS) vastaan. Ottelu käytiin tasaisissa

Lisätiedot

10 nopeaa taustoille: Marko Hopia

10 nopeaa taustoille: Marko Hopia 10 nopeaa taustoille: Marko Hopia FC Haka juniorit esittelevät yhden pelaajan ja yhden taustahenkilön viikoittain Uutiskirjeen 10 nopeaa -sarjassa. Jos haluat ehdottaa haastateltavaa/uusia kysymyksiä haastateltaville,

Lisätiedot

YJ1 C14 pojat Per Aspera ad Astra

YJ1 C14 pojat Per Aspera ad Astra YJ1 C14 pojat Per Aspera ad Astra C14 Alueliigan johtopaikalla oleva FC HAKA YJ1 lähti Raumalle hakemaan lisäpisteitä. Kaikki näytti hyvältä vielä aamulla, kun aurinko lämmitti ja ja länsi-rannikolla ei

Lisätiedot

03-pojat Otteluhistoria

03-pojat Otteluhistoria 03-pojat Otteluhistoria 2016. IKU-CUP Ikaalinen 20-21.8. La 20.8. Haka-Ilves, 1-0. (Nile). Haka-APU, 3-1. (Elias K 2 ja Nile). Haka-FC Ulvila, 3-1. (Jere, Valto ja Ville). Su 21.8. Haka-Karhufutis, 0-7.

Lisätiedot

YJ taisteli tähdet kertovat

YJ taisteli tähdet kertovat YJ taisteli tähdet kertovat FC Haka/HJS A-poikien kausi paketoitiin hopeamitalien jakoon Kupittaalla syyskuun lopussa. Menestystä voi mitata muullakin kuin mitaleilla, mutta joka tapaukssa toinen sija

Lisätiedot

Valkeakosken Sanomien liite 2016

Valkeakosken Sanomien liite 2016 Valkeakosken Sanomien liite 2016 FC Haka junioreiden perinteinen VS-liite ilmestyi tänä vuonna 18.5. Nyt voit lukea sen myös nettisivuiltamme! Vuosikokous FC Haka juniorit ry:n vuosikokous pidetään torstaina

Lisätiedot

C-tytöt Pärnu Summer Cupissa

C-tytöt Pärnu Summer Cupissa C-tytöt Pärnu Summer Cupissa Haka C-tytöt osallistuivat 173 joukkueen Pärnu Summer Cupiin, C-tyttöjen sarjassa oli 12 joukkuetta. 5 päivän pelimatka Pärnuun oli upea reissu. Ilmat olivat vaihtelevat, mutta

Lisätiedot

MUUTOS KENTTÄJÄRJESTYKSESSÄ! Gn 10 pojat ottelutulokset, 5v5, 2x15min

MUUTOS KENTTÄJÄRJESTYKSESSÄ! Gn 10 pojat ottelutulokset, 5v5, 2x15min Tulospalvelu sarjoittain Valitse katsottava sarja IKU CUP TULOSPALVELUN alta. Muista myös Pallotutka ja Ponnautusskaba! Rasti auki molempina päivinä klo 11-16 kentän '4 LVI-Talo Kannosto' järven puoleisessa

Lisätiedot

Ilves esitteestä 2012 voit lukea junioriedustusjoukkuetoiminnasta:

Ilves esitteestä 2012 voit lukea junioriedustusjoukkuetoiminnasta: ILVEKSEN HUIPPUPELAAJAN POLKU ILVEKSEN TAITOKOULUJEN JA JUNIORIEDUSTUSJOUKKUEIDEN MUODOSTAMINEN 2012 (2006 2004 syntyneet) HALUATKO SINÄ MUKAAN? Ilves käynnistää jälleen syksyllä 2012 F7 ikäluokassa (vuonna

Lisätiedot

Päättäjäiset ja palkitut. Kaikki kuvat päättäjäisistä! Kiitokset kuvista Kari Ketoselle!

Päättäjäiset ja palkitut. Kaikki kuvat päättäjäisistä! Kiitokset kuvista Kari Ketoselle! Päättäjäiset ja palkitut Kaikki kuvat päättäjäisistä! Kiitokset kuvista Kari Ketoselle! B-tytöt: syyskuun Subway pelaaja on Laura Lähdekorpi Valmentajat valitsivat B-tyttöjen syyskuun Subi-pelaajaksi

Lisätiedot

Hakan C15 pojille Futsalin piirinmestaruus 2016

Hakan C15 pojille Futsalin piirinmestaruus 2016 Hakan C15 pojille Futsalin piirinmestaruus 2016 FC Haka junioreiden C15 pojat voitti Futsalin piirinmestaruuden 20.3.2016 Pirkkahallissa pelatussa lopputurnauksessa, johon osallistui alkusarjan neljä parasta

Lisätiedot

Otteluraportit 03-pojat

Otteluraportit 03-pojat Otteluraportit 03-pojat Piiriliiga syksy: 6.8 HJS E11 sinivalkoinen-haka 3-8 (0-1 1min. Eero, 1-2 12min. Eero, 1-3 24min. Eero,2-4 34min. Lauri, 2-5 38min. Oiva, 2-6 41min. Leo,2-7 46min. Ville, 2-8 47min.

Lisätiedot

C14 Pojat YJ1 Alueliigan kevät voitolla pakettiin. Alkukauden Summa summarum.

C14 Pojat YJ1 Alueliigan kevät voitolla pakettiin. Alkukauden Summa summarum. C14 Pojat YJ1 Alueliigan kevät voitolla pakettiin. Alkukauden Summa summarum. C14 FC HAKA YJ1 lopetti alkukauden sarjan komeasti Tehtiksellä. Vastaan tuli Tampereen TKT. Ja lopulta TKT oli se vastaantulija

Lisätiedot

A-pojat vaikeuksien voittoon

A-pojat vaikeuksien voittoon A-pojat vaikeuksien voittoon kautta A-pojat kokivat kovia ja pitivät katsomon jännityksessä loppuminuuteille saakka sunnuntaina 6.3. ottelussaan Vaasan Palloseuran junioreita vastaan. Pisteet jäivät kuitenkin

Lisätiedot

Hakan hyvä vire jatkuu

Hakan hyvä vire jatkuu Hakan hyvä vire jatkuu Hakan A-pojat hakivat lauantaina SM-sarjan ensimmäiset reissupelipisteet Kontulan samettiselta nurmelta. Isäntäjoukkue KäPa joutui lähes samanlaiseen myllytykseen kuin 5 0 edellisessä

Lisätiedot

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012 HooGee Tiikerit 2004 Vanhempainilta 11.4. 2012 Kevään toiminta Treenejä: Tiistaisin Myntinsyrjässä ja Niittykummussa huhtikuun loppuun La 10-11 Matinkylän uudella tekonurmella Toukokuun alusta to klo 17/17.30-18.30

Lisätiedot

FC Honka P09 -turnaus

FC Honka P09 -turnaus FC Honka P09 turnaus Ulkokenttäturnaus Tapiolassa vuonna 2009 syntyneille pojille lauantaina 22.4.2017 klo 9.00 alkaen Tervetuloa turnaukseen! Kun saavutte paikan päälle, käykää ilmoittautumassa turnaustoimistoon

Lisätiedot

Päättäjäiset ja palkitut

Päättäjäiset ja palkitut Päättäjäiset ja palkitut [embeddoc url= http://www.fchakajuniorit.fi/wp-content/uploads/2015/10/p alkittavat-2015.pdf viewer= google ] Kaikki kuvat päättäjäisistä! Kiitokset kuvista Kari Ketoselle! Lahjoita

Lisätiedot

D13 Piiriliigaa: 3 molaria kentällä. 2 teki maalin, yksi torjui voiton!

D13 Piiriliigaa: 3 molaria kentällä. 2 teki maalin, yksi torjui voiton! D13 Piiriliigaa: 3 molaria kentällä. 2 teki maalin, yksi torjui voiton! D13 Valkoiset jatkoivat siitä, mihin lauantaina jäivät. FC Haka Valkoinen JanPa, 4-2. Alku ei lupaillut kovin hyvää kun olimme alussa

Lisätiedot

C15 Pojat Harkkamatsi: PaRi FC HAKA 1-6

C15 Pojat Harkkamatsi: PaRi FC HAKA 1-6 C15 Pojat Harkkamatsi: PaRi FC HAKA 1-6 Palokan Riento, PaRi, Jyväskylästä, haki kovaa vastusta nousukarsintoihinsa Puolen Suomen liigaa varten. Netistä bongasivat FC Hakan ja kutsuivat Palokan kuplahallin

Lisätiedot

CHAMPIONS CUP

CHAMPIONS CUP CHAMPIONS CUP 2 16 6.2.2016 Champions Cup 2016 Turnaus pelataan kahdessa sarjassa, kilpa ja haaste, joissa molemmissa on kolme alkulohkoa. Kotijoukkue pelaa puffetin puoleisessa päädyssä ja vierasjoukkue

Lisätiedot

HYUNDAI TURNAUS 2014 HYUNDAI TURNAUS 2014. Valtin P03 järjestämä E11 ikäluokan turnaus 17.5.-18.5.2014

HYUNDAI TURNAUS 2014 HYUNDAI TURNAUS 2014. Valtin P03 järjestämä E11 ikäluokan turnaus 17.5.-18.5.2014 HYUNDAI TURNAUS 2014 1 HYUNDAI TURNAUS 2014 Valtin P03 järjestämä E11 ikäluokan turnaus 17.5.-18.5.2014 2 HYUNDAI TURNAUS 2014 TURNAUSJÄRJESTÄJIEN TERVEISET Puotinkylän Voimistelu- ja Urheiluseura Valtissa

Lisätiedot

D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan!

D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 päättivät piirinsarjan ykkösen kevät kierroksen niukkaan 0-2 tappioon Oriveden Tuiskulle sateisella Saharan tekonurmella. Peli on tasaista taistelua.

Lisätiedot

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 Toivalan Urheilijat ry ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 PVM: 10.1.2016 1. Joukkueen toimihenkilöt: Valmentajat: Suvi Kankkunen Puh. 050 381 2105, kankkunens@gmail.com Erika Hyttinen Puh.

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT

MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT 14.-15.3.2015 SUININLAHDEN KOULU, TOIVALA TURNAUSPAIKKA: SUININLAHDEN KOULU, TOIVALANTIE 60, TOIVALA (SIILINJÄRVI) TURNAUKSEN JOHTAJA: MARKKU AUMAKALLIO JÄRJESTÄVÄN SEURAN

Lisätiedot

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille.

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Tervetuloa idylliseen Porvooseen nauttimaan hienosta jalkapallosta! Aika ja

Lisätiedot

HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014

HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014 HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014 HJS E10 TALVI 2013-2014 2. TALVEN HARJOITUS- JA PELIVUOROT Harjoitus- ja peliohjelma pojat E10 Päivämäärä Aika Paikka Toiminta ke 6.11. klo 17.00-18.00 Pullerin Säästöpankki

Lisätiedot

Sami Hyypiä Akatemia

Sami Hyypiä Akatemia Sami Hyypiä Akatemia Kenelle Toiminta koskee yhteistyöjakson ensimmäisenä vuonna lapsiurheiluvaiheessa 2005, 2004, 2003 ja 2002- syntyneitä poikia ja tyttöjä. Yhteistyöjakson toisena vuonna toimintaan

Lisätiedot

keskustelutilaisuus vanhemmille

keskustelutilaisuus vanhemmille Avoin keskustelutilaisuus vanhemmille FC Haka juniorit kutsuu FC Haka junioreiden vanhemmat avoimeen keskustelutilaisuuteen lauantaina 13.5.2017 klo 10 Hotelli Waltikkaan. Aiheina ovat mm. huhtikuisen

Lisätiedot

Tyttöjen C14 Unitedin (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla

Tyttöjen C14 Unitedin (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla Tyttöjen C14 Unitedin (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla Uudenmaan piirin C14 tyttöjen United -piirijoukkue kutsutaan

Lisätiedot

JALKAPALLOSEUROJEN LAATUJÄRJESTELMÄ TYÖKALU SEURAN KEHITTÄMISEEN

JALKAPALLOSEUROJEN LAATUJÄRJESTELMÄ TYÖKALU SEURAN KEHITTÄMISEEN JALKAPALLOSEUROJEN LAATUJÄRJESTELMÄ TYÖKALU SEURAN KEHITTÄMISEEN Laatujärjestelmällä apua seuran johtamisen, urheilutoiminnan ja viestinnän ja markkinoinnin kehittämiseen. 2 SUOMEN PALLOLIITTO JALKAPALLOSEUROJEN

Lisätiedot

PRE-turnaus / infopaketti

PRE-turnaus / infopaketti PRE-turnaus 25.-26.8.2018 / infopaketti Suomen Palloliitto / Keski-Suomen valmennuskeskus LOHKOJAKO JA OTTELUOHJELMA 07-syntyneet 08-09-syntyneet Lohko A Lohko B PaRi 07 PaRi 08 Komeetat 08 Komeetat 07

Lisätiedot

Iloisin ilmein eteenpäin!

Iloisin ilmein eteenpäin! Iloisin ilmein eteenpäin! Näin iloisiin tunnelmiin päättyi tapahtuma Tehtaan kentällä 6.8.. Kuvan ilmeistä päätellen meillä kaikilla oli niin mukavaa ja niinhän meillä oli! D12 pojat aloittivat syyssarjan

Lisätiedot

D12 Ottelut. Webasto-turnaus JJK haaste D02-pojat FC Loviisa haaste D02-pojat D02-pojat Akilles Green 2 0

D12 Ottelut. Webasto-turnaus JJK haaste D02-pojat FC Loviisa haaste D02-pojat D02-pojat Akilles Green 2 0 D12 Ottelut Webasto-turnaus 23.11.2013 JJK haaste D02-pojat 2 1 23.11.2013 FC Loviisa haaste D02-pojat 1 3 23.11.2013 D02-pojat Akilles Green 2 0 24.11.2013 D02-pojat RiPS 5 0 24.11.2013 D02-pojat JJK

Lisätiedot

D-tytöt Särkänniemi Cupissa

D-tytöt Särkänniemi Cupissa D-tytöt Särkänniemi Cupissa D-tytöt osallistuivat kolmen päivän Särkänniemi cupiin, pelit pelattiin Pirkkahallin nurmi kentillä! Ensimmäinen peli oli perjantai aamusella TPV:tä vastaan. Tytöt taistelivat

Lisätiedot

Tervetuloa 17. Leppävaara Cup 23.-24.4.2016

Tervetuloa 17. Leppävaara Cup 23.-24.4.2016 Tervetuloa 17. Leppävaara Cup 23.-24.4.2016 Yleisinfo Turnaus pelataan Leppävaaran urheilupuistossa (Vanha maantie 15) kolmella tekonurmikentällä Leppävaaran urheilupuistossa ja Lepa-Areenalla. Kenttien

Lisätiedot

JALKAPALLOSEUROJEN LAATUJÄRJESTELMÄ TYÖKALU SEURAN KEHITTÄMISEEN

JALKAPALLOSEUROJEN LAATUJÄRJESTELMÄ TYÖKALU SEURAN KEHITTÄMISEEN JALKAPALLOSEUROJEN LAATUJÄRJESTELMÄ TYÖKALU SEURAN KEHITTÄMISEEN Laatujärjestelmällä apua seuran johtamisen, urheilutoiminnan ja viestinnän ja markkinoinnin kehittämiseen. 2 SUOMEN PALLOLIITTO JALKAPALLOSEUROJEN

Lisätiedot

A:n pelurit esittelyssä

A:n pelurit esittelyssä A:n pelurit esittelyssä Ville Karirinne Ville Karirinne nuoresta iästä huolimatta vakuuttanut A:ssa hyvillä torjunnoillaan ja varmoilla otteilla. Antton Asikainen Antton Asikainen hyvin peittävä ja sijoittuva

Lisätiedot

SPL Tampere haavikatsastukset syys-lokakuu 2014 tytöt ja pojat 2002, 2003

SPL Tampere haavikatsastukset syys-lokakuu 2014 tytöt ja pojat 2002, 2003 SPL Tampere haavikatsastukset syys-lokakuu 2014 tytöt ja pojat 2002, 2003 SPL Tampere, haavitoiminta Painopistealueet Kaikilla Havainnointi (pää pyörii, löydä tila, ennakoi seuraava tilanne) Tilanteenvaihto

Lisätiedot

Pamaus - LPK. LPK - JIlves LPK - PaRi. Kevät

Pamaus - LPK. LPK - JIlves LPK - PaRi. Kevät Peliminuutit 2005 Jilves-LPK PaRi - LPK LPK - BET JJK II - LPK JPS - LPK LPK - Huki Huima II - LPK LPK - KeuPa Pamaus - LPK Kevät LPK - JIlves LPK - PaRi BET - LPK LPK - JPS LPK - JJK II Huki - LPK LPK

Lisätiedot

Näkyvissä kioskirakennuksen seinällä olevalla ilmoitustaululla.

Näkyvissä kioskirakennuksen seinällä olevalla ilmoitustaululla. P02 SYYSTURNAUSINFO 2015 Tervetuloa FC Halikko P02/P03-joukkueiden järjestämään jalkapalloturnaukseen Halikon Aseman Urheilukentälle (Mustamäentie 153). Karttalinkki Turnaustoimisto Pysäköinti Turnaustoimisto

Lisätiedot

Arvot ja visio. KuPS ry Kuopion Palloseura ry

Arvot ja visio. KuPS ry Kuopion Palloseura ry Arvot ja visio KuPS ry Kuopion Palloseura ry 1 Sisällys ARVOT... 2 Suvaitsevaisuus... 2 Urheilullisuus ja terveet elämäntavat... 2 Tavoitteellisuus... 2 VISIO... 2 KUPS RY:N KYMMENEN KELTAISTA LUPAUSTA...

Lisätiedot

FC HAKA j C14 YJ1 PalloIirot 1-0

FC HAKA j C14 YJ1 PalloIirot 1-0 FC HAKA j C14 YJ1 PalloIirot 1-0 It is better to win ten times 1-0 than to win once 10-0. Vahid Vaha Halilhodžic (*1952: former Bosnian football player and current manager of the Algerian national football

Lisätiedot

D-tytöille tappio Iittalassa

D-tytöille tappio Iittalassa D-tytöille tappio Iittalassa D-tytöt pelasivat Iiittalassa paikallista pallo seuraa (IPA) vastaan. Ensimmäisella puoliajalla pääsivät IPAlaiset kaksi kertaa läpiajosta tekemään maalin. Toisella puoliajalla

Lisätiedot

KARNEVAALITURNAUS 2012

KARNEVAALITURNAUS 2012 KARNEVAALITURNAUS 2012 Kaupin urheilupuisto, Tampere 08.09. E11 pojat Liiga ja Ykkönen E-tytöt Liiga ja Ykkönen F7-pojat ja F-tytöt 09.09. E10 pojat Liiga ja Ykkönen F9 pojat Liiga ja Ykkönen F8 pojat

Lisätiedot

Helsinki Open 27.4.2013 28.4.2013 HJK-j Laajasalo P01 Valkoiset Siniset

Helsinki Open 27.4.2013 28.4.2013 HJK-j Laajasalo P01 Valkoiset Siniset Helsinki Open 27.4.2013 28.4.2013 HJK-j Laajasalo P01 Valkoiset Siniset Otteluohjelma 2 (10) Helsinki Open 2013 turnaus 18. kerran 27.4.2013-28.4.2013 Jokainen joukkue pelaa vähintään viisi peliä Ilmoittautuminen

Lisätiedot

P04 VANHEMPAINILTA. Kausi 2015 Rahankäyttö Valmennus & Huolto Uudet harjoitusvuorot Tuleva toiminta

P04 VANHEMPAINILTA. Kausi 2015 Rahankäyttö Valmennus & Huolto Uudet harjoitusvuorot Tuleva toiminta P04 VANHEMPAINILTA Kausi 2015 Rahankäyttö Valmennus & Huolto Uudet harjoitusvuorot Tuleva toiminta 06.10.2015 FC Wild P04 kausi 2015 1.10.2014 30.9.2015 26 pelaajaa 6 147 Turnausta harjoituskertaa 2 Joukkuetta

Lisätiedot

PELAAMISEN PERIAATTEET

PELAAMISEN PERIAATTEET PELAAMISEN PERIAATTEET 1. Mielummin 5-4 voitto kuin 0-1 tappio 2. Pidämme palloa ja haastamme 1v1 tilanteissa jos olemme yli puolessa kentässä 3. 2v1 tilanteissa haastamme aina. 4. Alivoimalla syötämme

Lisätiedot

A-pojat avasivat SM-karsinnat voitolla

A-pojat avasivat SM-karsinnat voitolla A-pojat avasivat SM-karsinnat voitolla FC Haka j/hjs YJ pelasi karsintasarjan avausottelunsa lauantaina 31.1. TPV:tä vastaan. Pullerin kenttä oli loistokunnossa, lämmityksen tehoa oli nostettu, eikä jäästä

Lisätiedot

C15 Pojat AL: FC HAKA-SalPa 3-1

C15 Pojat AL: FC HAKA-SalPa 3-1 C15 Pojat AL: FC HAKA-SalPa 3-1 Rauli-myrsky puhalteli, kun FC HAKA reipotteli SalPan nurin. Perinteisesti Salosta on aina tultu pois enemmän tai vähemmän murtuneena. Nytkin lähtöasetelmat olivat melko

Lisätiedot

PELI-KARHUT RY JALKAPALLO POJAT 2007 INFOTILAISUUS

PELI-KARHUT RY JALKAPALLO POJAT 2007 INFOTILAISUUS PELI-KARHUT RY JALKAPALLO POJAT 2007 INFOTILAISUUS 20.9.2018 PELI-KARHUT TOIMINTAFILOSOFIA Peli-Karhut tarjoaa nuorille mahdollisuuden oppia ja nauttia jalkapallon pelaamisesta ja harjoittelemisesta riippumatta

Lisätiedot

TPV:n pelaajan polku. Click to add text

TPV:n pelaajan polku. Click to add text TPV:n pelaajan polku Click to add text Pelaajan polku Pelaajan polku TPV:ssä käsittää kolme osakokonaisuutta. Suuri osa pelaajista aloittaa TPV-uransa kaupunginosatoiminnasta, josta kilpailullisempaan

Lisätiedot

Järvenpään Palloseura P04 FOREVER-kesäturnaus 11.06.2016. Turnausinfo ja otteluohjelma

Järvenpään Palloseura P04 FOREVER-kesäturnaus 11.06.2016. Turnausinfo ja otteluohjelma Järvenpään Palloseura P04 FOREVER-kesäturnaus 11.06.2016 Turnausinfo ja otteluohjelma Huom! Välittäkää tiedot etukäteen joukkueillenne. Tätä dokumenttia ei jaeta paikanpäällä kaikille. Tervetuloa Järvenpään

Lisätiedot

Juniori KuPS KUPS C-01 TAMMITURNAUSINFO 30-31.1.2016

Juniori KuPS KUPS C-01 TAMMITURNAUSINFO 30-31.1.2016 Juniori KuPS KUPS C-01 TAMMITURNAUSINFO 30-31.1.2016 YLEISTÄ Tervetuloa KuPS 01-joukkueen järjestämään kutsuturnaukseen Kuopio hallin hyvälle tekonurmelle! Ottelut pelataan kahdessa neljän joukkueen lohkossa

Lisätiedot

Raportti Aito Säästöpankki - futiskoulusta

Raportti Aito Säästöpankki - futiskoulusta Raportti Aito Säästöpankki - futiskoulusta varmasti! Haka juniorit järjestivät yhteistyössä Fc Hakan ja Aito Säästöpankin kanssa hiihtoloman futiskoulun innokkaille tulevaisuuden tähdille Valkeakosken

Lisätiedot

Jokelan Kisa jalkapallo

Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa tarjoaa kaikille Jokelan ja lähialueen asukkaille laadukasta jalkapalloharrastusta ikään ja tasoon katsomatta. Teemme yhteistyötä lähiseurojen kanssa tarjotaksemme

Lisätiedot

Tähtikisan tilanne. Matias Caven. Matti Jussila. Joonas Immonen. Anton Popovitch. Niilo Mäenpää

Tähtikisan tilanne. Matias Caven. Matti Jussila. Joonas Immonen. Anton Popovitch. Niilo Mäenpää Tähtikisan tilanne Neljän pelatun SM-karsintaottelun jälkeen Tähtikisaa johtaa Matias Caven. Matias on koonnut jo 7 tähteä kasaan. Tähtikisan voittaja saa palkintona Veho Lielahti Tampereelta auton käyttöönsä

Lisätiedot

Toivottaa tervetulleeksi

Toivottaa tervetulleeksi Toivottaa tervetulleeksi Turnaukseen Sunnuntaina 12.6.2010 klo 9-18 Turengin Liinalammen ja Moision kentillä Hola JanPalaisilta, Sanotaanko näin, että Milleniumit toivottavat kaikki joukkueet taustaryhmineen

Lisätiedot

2015 Kevätturnausinfo joukkueille

2015 Kevätturnausinfo joukkueille 2015 Kevätturnausinfo joukkueille TERVETULOA TURNAUKSEEN 23.5. Tässä infossa ajo ohje ja otteluohjelma infon lopussa. Joukkueenjohtaja/huoltaja/valmentaja ilmoittautuu tullessaan Turnaustoimistoon ja kuittaa

Lisätiedot

Riihimäen Palloseura Toimintamalli

Riihimäen Palloseura Toimintamalli Riihimäen Palloseura Toimintamalli Markus Koivuniemi Nuorisopäällikkö 12.9.2013 Sisältö Riihimäen Palloseuran toimintamalli ja ohjeistus Joukkueenjohtajille Valmentajille Rahastonhoitajille Huoltajille

Lisätiedot

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa.

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. 28.3.2015 C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. PK kesti maalivahti Jose Ylisalon johdolla KPK: n alkuminuuttien rynnistyksen, irtokiekot ja miehet siivottiin tehokkaasti maalin edestä

Lisätiedot

Futsalin INTERSPORT-liiga

Futsalin INTERSPORT-liiga 2018-2019 Futsalin INTERSPORT-liiga Jari Kujala Kouvolan jalkapallo 2018-2019 Juniorijalkapalloilijoille futsal on mitä parhain taidon ja peliälyn kehittämismuoto. Pienellä kentällä kaikki pääsevät osalliseksi

Lisätiedot

SPL ETELÄ UEFA C. UEFA C koulutuksen jälkeen valmentaja:

SPL ETELÄ UEFA C. UEFA C koulutuksen jälkeen valmentaja: SPL ETELÄ UEFA C UEFA C koulutuksen jälkeen valmentaja: Urheilu ja lajiosaaminen - osaa suunnitella ja toteuttaa nuorten vaiheen toimivia harjoituksia, harjoitusviikkoja ja jaksoja kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

CHAMPIONS CUP 14.11.2015

CHAMPIONS CUP 14.11.2015 CHAMPIONS CUP 2 15 14.11.2015 Champions Cup 2015 Turnaus pelataan kahdessa sarjassa, kilpa ja haaste, joissa molemmissa on kolme alkulohkoa. Kukin joukkue pelaa kolme alkusarjan peliä, voitosta saa kolme

Lisätiedot

T9 (2008) haastetaso, joukkueet Hyps T08-09 Punainen FC Loviisa FC Kontu T08-09 HJK Kannelmäki T0809 Käpylän Pallo

T9 (2008) haastetaso, joukkueet Hyps T08-09 Punainen FC Loviisa FC Kontu T08-09 HJK Kannelmäki T0809 Käpylän Pallo T9 HAASTETASO T9 (2008) haastetaso, joukkueet Hyps T08-09 Punainen FC Loviisa FC Kontu T08-09 HJK Kannelmäki T0809 Käpylän Pallo Joukkueet pelaavat yksinkertaisen sarjan. Ottelussa lasketaan tulos, mutta

Lisätiedot

Isännän Ääni LAATUJÄRJESTELMÄSTÄ POTKUA SEURATOIMINTAAN

Isännän Ääni LAATUJÄRJESTELMÄSTÄ POTKUA SEURATOIMINTAAN Isännän Ääni 31.1.2015 LAATUJÄRJESTELMÄSTÄ POTKUA SEURATOIMINTAAN Jalkapalloseurojen laatujärjestelmäprojekti 2013-14 Jalkapalloseuroilla vain yks laatujärjestelmä Jalkapallojohtamisen roadmap Laatujärjestelmän

Lisätiedot

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille.

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. JÄSENKIRJE SYYSKUU 2016 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS seuraavat kotiottelut Savon Sanomat Areenalla

Lisätiedot

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015 MuurY P07 Futis Vanhempainkokous 8.4. 2015 Agenda Urheilun säännöt Joukkueentoimihenkilöt Harjoitukset ja pelit Budjetti Urheilun Pelisäännöt kaudelle 2015 MuurY P07 Futis joukkueen säännöt Nämä säännöt

Lisätiedot

OLS Jalkapallo. OLS Kaupunkisarja

OLS Jalkapallo. OLS Kaupunkisarja OLS Jalkapallo OLS Kaupunkisarja OLS Kaupunkisarjassa lapsi pääsee aloittamaan jalkapalloharrastuksen lähellä kotia. Muut harrastukset vs. OLS Kaupunkisarja Kaupunkisarjatoiminnan lisäksi lapsilla pitää

Lisätiedot

TURNAUSINFO KELLOKOSKEN ALKU T00-02 RUUKKI GIRLS CUP

TURNAUSINFO KELLOKOSKEN ALKU T00-02 RUUKKI GIRLS CUP TURNAUSINFO KELLOKOSKEN ALKU T00-02 RUUKKI GIRLS CUP 15.6.2013 Järjestäjä ja yhteystiedot... 3 Yleistä... 3 Yleiset pelisäännöt... 3 Palkitsemiset... 4 Ohjaajista... 4 Pukukopit... 4 Turnauspaikan palvelut...

Lisätiedot

VALTTI CUP. Valtin P03 järjestämä D12 -ikäluokan turnaus 14.5. 17.5.2015

VALTTI CUP. Valtin P03 järjestämä D12 -ikäluokan turnaus 14.5. 17.5.2015 VALTTI CUP 2015 Valtin P03 järjestämä D12 -ikäluokan turnaus 14.5. 17.5.2015 2 VALTTI CUP 2015 VALTTI CUP 2015 3 TERVETULOA VALTTI CUP 2015 -tapahtumaan Pojat 2003 on Valtin yksi suurimmista ikäkausijoukkueista,

Lisätiedot

SPL ETELÄ UEFA C. UEFA C koulutuksen jälkeen valmentaja:

SPL ETELÄ UEFA C. UEFA C koulutuksen jälkeen valmentaja: SPL ETELÄ UEFA C UEFA C koulutuksen jälkeen valmentaja: Urheilu ja lajiosaaminen - osaa suunnitella ja toteuttaa nuorten vaiheen toimivia harjoituksia, harjoitusviikkoja ja jaksoja kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

LÄNNEN VALMENTAJAPÄIVÄT SPL Länsi-Suomi Valmennuskoulutuspäällikkö Ari Kervinen

LÄNNEN VALMENTAJAPÄIVÄT SPL Länsi-Suomi Valmennuskoulutuspäällikkö Ari Kervinen LÄNNEN VALMENTAJAPÄIVÄT 19.10.18 SPL Länsi-Suomi Valmennuskoulutuspäällikkö Ari Kervinen LÄNNEN VALMENTAJAPÄIVÄT 19.10.18 OHJELMA 12.00-13.00 Lounas 13.00 Avaussanat, SPL Länsi-Suomi valmennuskoulutuspäällikkö

Lisätiedot

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Turnaustoimisto: Sijaitsee keskuskentän sisäänkäynnin viereisessä kopissa yhteyshenkilönä Karita Koskinen 0400 392782 Puhelinnumeroita:

Lisätiedot

Hyundai-turnaus. Kotka, Ruonalan urheiluhalli 2.5.2015. Karhula -05

Hyundai-turnaus. Kotka, Ruonalan urheiluhalli 2.5.2015. Karhula -05 Hyundai-turnaus Kotka, Ruonalan urheiluhalli 2.5.2015 Karhula -05 Tiedotteet ja tulospalvelu: http://www.kotkannappulat.fi/joukkueet/karhula-05/hyundai-turnaus-kotka-2-5-2015/ Turnausinfo Hyundai-turnaus

Lisätiedot

LePa P01 vanhempien palaveri

LePa P01 vanhempien palaveri LePa P01 vanhempien palaveri Toimintamalli syksystä 2012 eteenpäin / Merja Toimihenkilö valinnat talvikausi 2012-2013 / Merja Maksut & Varainkeruu 2013 / Merja Talvisarjat / Merja Muut asiat / Kaikki Tarvittavat

Lisätiedot

D12 pojat Särkänniemi Cupissa hopealle!

D12 pojat Särkänniemi Cupissa hopealle! D12 pojat Särkänniemi Cupissa hopealle! Haka lähti pikakomennuksella Särkänniemi Cuppiin, kun TPV tarvitsi vielä yhden joukkueen turnaukseensa. Aurinko paistoi koko turnauksen ajan ja useampikin poika

Lisätiedot

Kesämäki 06 Kevätturnaus

Kesämäki 06 Kevätturnaus Kesämäki 06 Kevätturnaus - 29.04.2017 - Littoisten Urheilukenttä - Sippaantie 2, Kaarina Kesämäki 06 Kevätturnaus Tervetuloa Kesämäki 2006 Kevätturnaukseen Littoisten Urheilukentälle Kaarinaan 29.04.2017.

Lisätiedot

Seurayhteistyö pelaajapolulla Etelä-Pirkanmaan Taitokoulu Kari Salin Viialan Peli-Veikot

Seurayhteistyö pelaajapolulla Etelä-Pirkanmaan Taitokoulu Kari Salin Viialan Peli-Veikot Seurayhteistyö pelaajapolulla Etelä-Pirkanmaan Taitokoulu Kari Salin Viialan Peli-Veikot 1960-luvulla kuljettiin Viialasta Valkeakoskelle polkupyörällä yli 20 km matka peleihin ja harjoituksiin. Valkeakosken

Lisätiedot

Avauspotku - Miesten Ykkönen Tampere Suomen Palloliitto Kehityspäällikkö Henri Alho

Avauspotku - Miesten Ykkönen Tampere Suomen Palloliitto Kehityspäällikkö Henri Alho Avauspotku - Miesten Ykkönen Tampere 16.1.2015 Suomen Palloliitto Kehityspäällikkö Henri Alho Miesten Ykkösen seuravierailut 2014 Tavoite Miesten Ykkösen seurojen kehitystarpeiden tunnistaminen ja niihin

Lisätiedot

Liite 3.4 Liittohallituksen esittämä äänimäärämalli alueittain tarkasteltuna

Liite 3.4 Liittohallituksen esittämä äänimäärämalli alueittain tarkasteltuna Liite 3.4 Liittohallituksen esittämä äänimäärämalli alueittain tarkasteltuna Ehdotus Yhteistoiminta- ja vaalialueista Ahvenanmaa Pohjois-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjanmaa Satakunta Pirkanmaa Varsinais-

Lisätiedot

Alueliigassa HJS Akatemian 6-0.

Alueliigassa HJS Akatemian 6-0. D13 Mustat kaatoivat Alueliigassa HJS Akatemian 6-0. Murphyn laki. Olin viime lauantaina todistamassa sitä paikan päällä Paimiossa. Kun jotkut asiat alkavat mennä pieleen, ne todellakin menevät pieleen.

Lisätiedot

Tervetuloa IKU CUP 2017 turnaukseen!

Tervetuloa IKU CUP 2017 turnaukseen! Tervetuloa IKU CUP 2017 turnaukseen! Tältä sivulta löytyvät turnauksen osallistujat ja sarjat, sekä muuta turnausta koskevaa yleistä informaatiota. Sivulla on myös linkit turnauksen oleellisiin tietoihin;

Lisätiedot

D 12 tytöt aloittivat syyskierroksen Piiriliigassa pirteästi

D 12 tytöt aloittivat syyskierroksen Piiriliigassa pirteästi D 12 tytöt aloittivat syyskierroksen Piiriliigassa pirteästi Haka j D12 tytöt aloittivat syyskierroksen Piiriliigassa pirteästi Iiittalan Palloa vastaan Roukon nurmella. Puolustus pelasi tiiviisti ja keskikenttä

Lisätiedot

Pajamäen Pallo-Veikot ry. Helsinki 1969. www.ppv.fi

Pajamäen Pallo-Veikot ry. Helsinki 1969. www.ppv.fi Pajamäen PalloVeikot ry. Helsinki 1969 www.ppv.fi Perustietoja pelitapahtumasta Pajamäen PalloVeikot juhlistaa 40 vuotista taivaltaan järjestämällä juniorien pelitapahtuman Talin jalkapallohallissa, lauantaina

Lisätiedot

P3 P4 YLEISTÄ OTTELUOHJELMA KARTTA JA PYSÄKÖINTI

P3 P4 YLEISTÄ OTTELUOHJELMA KARTTA JA PYSÄKÖINTI EBK TIKRUCUP..7 YLEISTÄ Tervetuloa Tikrucupiin! Turnauspäivä lähestyy ja alla tarkemmin turnausinfoa sekä linkki otteluohjelmiin. Turnaus järjestetään loistavissa olosuhteissa, toivottavasti myös sään

Lisätiedot

TET- harjoittelija Ville Karirinne

TET- harjoittelija Ville Karirinne TET- harjoittelija Ville Karirinne Minä olen Karirinteen Ville, 9. luokkalainen ja tämän viikon TET-harjoittelussa FC Haka juniorit ry:n toimistolla. Olen siis 15-vuotias toijalalainen, ja pelaan jalkapalloa

Lisätiedot

Tyttöjen C14 (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla

Tyttöjen C14 (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla Tyttöjen C14 (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla Uudenmaan piirin C14 tyttöjen piirijoukkue kutsutaan 12. 14.6.pidettävälle

Lisätiedot

Kesäkausi, täältätullaan. Me kehitämme - Me menestymme

Kesäkausi, täältätullaan. Me kehitämme - Me menestymme Kesäkausi, täältätullaan Joukkuejako, alkuehdot Poikia 50 kpl Pelaajamäärä kasvanut talvikauden lopussa huomattavasti Röllin suositus pelaajamääräksi otteluun: 10 poikaa Talvikauden kokemus: ilmoittautuneet

Lisätiedot

LePa P01 vanhempien palaveri

LePa P01 vanhempien palaveri LePa P01 vanhempien palaveri Katsaus kuluneeseen kesäkauteen / Valmentajat Maksut & Varainkeruu 2012 / Merja Maksut & Varainkeruu 2013 / Merja Tavoite, Haaste ja Harraste joukkueet / Anton Toimintamalli

Lisätiedot

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa P09 vanhempainilta 25.11.2015

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa P09 vanhempainilta 25.11.2015 FC REIPAS Iloa Innostumista Intohimoa P09 vanhempainilta 25.11.2015 P09 vanhempainilta Asialista Seuraesittely Kauden toimintasuunnitelma Maksut Toimihenkilöt Viestinnän käytännöt FC REIPAS Iloa, Innostumista,

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE KESÄKUU 2015

Juniori KuPS JÄSENKIRJE KESÄKUU 2015 JÄSENKIRJE KESÄKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups Futisarpojen myynti käynnissä! Juniori KuPS:n uudistunut arpamyynti on hyvässä vauhdissa ja saanut hyvän vastaanoton

Lisätiedot