Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta"

Transkriptio

1 Päätös POKELY/13/07.04/2013 Pohjois-Karjala Nurmeksen kaupunki Lieksan ja Nurmeksen tekninen virasto Porokylänkatu 6 D NURMES Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta HANKKEESTA VASTAAVA Nurmeksen kaupunki Porokylänkatu 6 D NURMES HANKKEEN KUVAUS Hanke käsittää bioterminaalin, biohiiltämön, puun kuivaamon ja sähkön ja lämmöntuotantoon tarkoitetun pien-chp-laitoksen sekä mahdollisesti myös biokaasulaitoksen. Hankkeen tavoitteena on edistää bioenergia-alan kasvua Nurmeksen alueella. Kasvun tukena ja suunniteltujen toimintojen sijoitusalueena käytetään Nurmeksen Pitkällemäelle kaavoitettua/kaavoitettavaa teollisuusaluetta, jolle Nurmeksen kaupunki on sopinut tonttien vuokrauksesta Karjalan Metsä ja Energia Oy:n (KME) sekä Feedstock Optimum Oy:n (FSO) kanssa. FSO suunnittelee alueelle biohiiltämöä ja Woodkolmio Ltd puun kuivaamoa. Biohiiltämössä tuotettaisiin hitaalla pyrolyysimenetelmällä puuhiiltä ja puuöljyä. Bioterminaali. Bioterminaali toimii alueella metsäenergian keskitettynä varastoalueena. Bioterminaalissa tullaan varastoimaan ja valmistamaan biopolttoaineita muun muassa hakettamalla puuta. Bioterminaalissa varastoidaan ja käsitellään pääasiassa energiapuuta. Terminaalin toimintaan kuuluu polttoaineen (hakkeen) valmistus hakettamalla ja murskaamalla. Bioterminaalin alueella on tarkoitus varastoida ja käsitellä pääasiassa energiapuuta, kuten hakkuutähteitä, kanto- ja juuripuita sekä ainespuuksi kelpaamatonta rankapuuta. Lisäksi alueella on tarkoitus varastoida ja käsitellä jonkin verran muita biopolttoainejakeita, kuten ruokohelpeä ja turvetta sekä purkutyömailta tulevaa puhdasta purkupuuta. Tarvittaessa alueella voidaan välivarastoida kelirikkoaikaan myös ainespuuta. Haketettava määrä on arviolta tonnia vuodessa, josta energiapuuta 70 %. Haketus ja murskaus tapahtuvat siirrettävällä kalustolla pääosin klo 7 22 välisenä aikana. Poikkeustapauksissa haketusta voidaan tehdä myös ympärivuorokautisesti. POHJOIS-KARJALAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Kutsunumero Kauppakatu 40 B Joensuu PL Joensuu Faksi (013)

2 2/11 Haketusta ja murskausta tapahtuu lämmityskaudella viikoittain, mutta ei joka päivä. Kesäaikana haketusta tehdään muutaman kerran kuukaudessa. Hake välivarastoidaan avoaumoissa, joissa se kuivuu auringon ja tuulen vaikutuksesta. Tuotteiden varastointimäärät vaihtelevat vuodenajan mukaisesti, varastot ovat huhtikuussa pienimmillään ja suurimmillaan marraskuussa. Maksimivarasto ajoittuu alkutalvelle, jolloin määrä voi olla noin tonnia. Biohiiltämö. Biohiiltämö tuottaa puuhiiltä t vuodessa ja puuöljyä t vuodessa ja muita tisleitä tn vuodessa. Se käyttää puuta k-m3 vuodessa. Raaka-aineeksi soveltuvat kaikki puulajit ja prosessissa käytettävä puu on pääosin rankapuuta, läpimitaltaan 2 28 cm. Koko prosessin tuottama energia on MWh. Laitoksen suunnitelmissa on varauduttu myös tuotannon laajentamiseen. Laajennuksen myötä laitos tuottaisi puuhiiltä tn ja puuöljyä tn sekä muita tisleitä tn vuodessa. Lausuntopyyntöaineistossa ei ole tarkemmin kuvattu muiden tisleiden koostumusta. Toiminnan laajentaminen lisäisi käytettävän puuraaka-aineen määrän yli kaksinkertaiseksi. Hitaassa pyrolyysissä puuaines kuumennetaan C:seen hapettomissa olosuhteissa. Kuumentaminen aiheuttaa kemiallisten sidosten rikkoontumisen tuottaen kiinteää ainetta ja erilaisia kaasuja. Osa niistä voidaan tiivistää pyrolyysiöljyksi. Prosessissa syntyvät tiivistämättömät kaasut sisältävät pääasiassa hiilidioksidia, hiilimonoksidia ja vetyä. Hitaan pyrolyysin menetelmä on lähes energianeutraali, sen prosessi on loppupäässä eksoterminen eli se tuottaa ylimääräistä energiaa. Perusprosessissa saadaan puun kuiva-ainepitoisuudesta laskettuna 32 % puuhiiltä, % puuöljyä ja muita tisleitä ja loppuosa on ns. kondensoitumattomia kaasuja, jotka käytetään hiiltoprosessin omana energiana. Yhtä puuhiili- ja öljytonnia varten tarvitaan puuta 5,3 5,4 k-m3. Prosessin eri vaiheissa syntyviä savukaasuja hyödynnetään/kierrätetään itse pyrolyysiprosessissa. FSO-puuhiiltä voidaan käyttää esimerkiksi lämpölaitoksiin ja CHP-laitoksiin korvaamaan kivihiiltä, pelkisteeksi korkealaatuisen teräksen valmistukseen, jatkojalostukseen tuotekaasuksi ja metaaniksi, jatkojalostukseen aktiivihiileksi suodattimiin sekä nanotuotteiden raaka-aineeksi. FSO-puuhiili sisältää energiaa 31 MJ/kg=8,6 MWh/t. Energiasisältö on korkeampi kuin kivihiilellä. Puuhiili ei sisällä esim. rikkiä tai muita terveydelle haitallisia ainesosia. Hankkeessa tuotetusta puuhiilestä osa tai kokonaan tullaan valmistamaan koksiksi ja tuotekaasuksi. Tuotekaasu johdetaan metanointiprosessiin ja siitä tehdään metaania. Bioöljyn varastoitavista määristä alueelle ei lausuntopyynnössä esitetä arvioita. Puun kuivaamo. Tämän hetken arvioiden mukaan tärkein puuaineksen kuivaamon käyttökohde olisi biohiiltämön hakkeen kuivaus. Muita puuraaka-aineen kuivauskohteita voi jatkossa olla mm. puusepänteollisuuteen liittyen. Kuivattavan puun käyttömääristä ei lausuntopyynnössä ole vielä esitetty arvioita, vaan kuivattavat määrät vaihtelevat tarpeen mukaan. Puuaineksen kuivauksessa käytetään sähköä, jolloin puun sisältämä neste (vesi + muut aineet) saadaan erotettua puusta. Puu kuivatetaan käyttötarkoituksen mukaiseen kosteuteensa. Kuivaamossa puuta voidaan myös läpivärjätä tai kyllästää prosessissa. Kyllästeinä voidaan käyttää esim. punamultamaalia tai erilaisia öljyjä. Kyllästykseen ei tarvita välttämättä myrkyllisiä kemikaaleja. Woodkolmio Ltd:n prosessia

3 3/11 ASIAN KÄSITTELY käytettäessä energiaa säästyy perinteisiin tekniikoihin verrattuna ja myös kuivauksessa syntynyt neste voidaan hyödyntää. Koska nestettä ei kuumenneta, sen sisältämiä hyödyllisiä kemikaaleja voidaan erottaa ja hyödyntää. Myös puun palosuojausta on kokeiltu tällä tekniikalla ja se on toiminut erinomaisesti. Energian tuotanto. Alueelle suunnitellaan alueellista sähkön- ja lämmöntuotantoa, joka tuotettaisiin omalla pien-chp-laitoksella. Laitoksesta ei vielä tässä vaiheessa kuitenkaan ole yksityiskohtaisempia suunnitelmia. Laitos voi olla osana FSO:n prosessia tai se voi olla yhteisomistuksessa eri toimijoiden kanssa. Polttoaineena voitaisiin käyttää haketta tai FSO:n tuottamaa biohiiltä tai biokaasua. Laitos tulisi olemaan pienimuotoinen, alle 5 MW:n laitos. Lisäksi alueelle on suunniteltu biokaasulaitosta, joka hyödyntäisi biojätettä ja puhdistamolietteitä. Laitoksen toteutuminen/sijoittuminen hankealueelle on toistaiseksi epävarmaa ja laitosta ei ole käsitelty lausuntopyynnössä tarkemmin. Hankekokonaisuus sijoittuisi varsinaisen taajama-asutuksen ulkopuolelle, Nurmeksen Pitkämäelle asemakaavoitetun nykyisen teollisuusalueen yhteyteen kaavoitettavalle alueella. Hankealueen välittömässä läheisyydessä ei ole asutusta, vaan lähimmät asukkaat ovat noin 1 km:n etäisyydellä hankkeen toiminnoista. Alueen välittömässä läheisyydessä ei ole terveyskeskusta, vanhainkotia, kouluja, päiväkoteja tai uimarantoja. Lähin uimaranta sijaitsee noin 2 km:n päässä hankealueesta. Porokylän koulu, Rekulan päiväkoti sekä Pielisen Karjalan Dementiakoti sijaitsevat yli 2 km:n päässä toiminnoista. Nurmeksen terveysasema sijaitsee yli 3 km:n päässä hankealueesta. Lähimpien asuinalueiden (alle 3 km:n säteellä hankealueesta) Rauhalan, Pitkämäen, Radantauksen, Laamilan, Tuupalan, Pohjoispään ja Porokylän alueilla asuu karkeasti arvioituna asukasta. Vireilletulo Nurmeksen kaupunki on lähettänyt päivätyn lausuntopyynnön Pohjois- Karjalan ELY-keskukselle koskien suunnitellun biohiiltämön, bioterminaalin, puun kuivaamon ja voimalaitoksen muodostamaa hankekokonaisuutta ja sen mahdollista YVA-menettelyn tarvetta. Viranomaisneuvottelut ja hakijan kuuleminen Hakijan ja yhteysviranomaisen välinen neuvottelu pidettiin Asiakirjat Lausuntopyyntökirjeen sisältämän aineiston lisäksi yhteysviranomaisen käytössä on ollut Nurmeksen kaupungin hankealuetta koskevan asemakaava-alueen laajennukseen liittyvät selvitykset: luontoselvitys, liikennevaikutusarviointi ja muinaisjäännösinventointi. Lisäksi yhteysviranomaisella on ollut käytössään aikaisemmin, hankekokonaisuuden eri osahankkeita koskevissa neuvotteluissa saatua aineistoa.

4 4/11 POHJOIS-KARJALAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUKSEN RATKAISU Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus päättää ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 6 :n perusteella, että suunniteltuun Lieksan biojalostamo- ja bioterminaalihankkeeseen tulee soveltaa ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. PÄÄTÖKSEN PERUSTELUT Ympäristövaikutusten arviointimenettelyä sovelletaan YVA -lain 4 :n 1. momentin ja vastaavan asetuksen 6 :n mukaisesti hankeluettelon kemianteollisuutta ja mineraalituotteiden valmistusta koskevan kohdan 6 e mukaan vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetussa laissa (390/2005) tarkoitettuja vaarallisia kemikaaleja laajamittaisesti valmistaviin tehtaisiin. Bioöljy on katsottava tällaiseksi lain tarkoittamaksi vaaralliseksi kemikaaliksi. YVA-asetuksen kohdassa 8 d kohdassa on lisäksi käsitelty öljyn, petrokemian tuotteiden tai kemiallisten tuotteiden varastointia. YVA-menettelyä edellytetään hankkeissa, joissa näiden aineiden varastosäiliöiden tilavuus on yhteensä vähintään m 3. Arviointimenettelyä sovelletaan lisäksi tapauskohtaisen arvioinnin pohjalta yksittäistapauksessa lain 4 :n 2. momentissa tarkoitettuun hankkeeseen, joka todennäköisesti aiheuttaa laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen, lain 4 :n 1. momentissa tarkoitettujen hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. YVA -lain 4 :n 3. momentin nojalla harkittaessa vaikutusten merkittävyyttä yksittäistapauksessa on sen lisäksi mitä lain 4 :n 2. momentissa säädetään, otettava huomioon hankkeen ominaisuudet ja sijainti sekä vaikutusten luonne. YVA -asetuksen 7 sisältää luettelon niistä hankkeen ominaisuuksiin, sijaintiin ja vaikutusten luonteeseen liittyvistä tekijöistä, joita on tarkasteltava erityisesti harkittaessa arviointimenettelyn soveltamista yksittäistapauksessa. Nurmekseen suunniteltu biohiiltämö, bioterminaali, puun kuivaamo ja energian tuotantoyksikkö muodostavat toteutuessaan varsin suuren hankekokonaisuuden, joka myös raaka-aineen hankinnan, siihen liittyvän logistiikan ja välivarastoinnin kautta koskee varsin laajaa aluetta. Tuotetun biohiilen määrä on alkuvaiheessa t vuodessa ja puuöljyn t vuodessa ja muiden tisleiden t vuodessa. Tuotannossa varaudutaan kuitenkin jo alkuvaiheessa tuotannon laajentamiseen siten, että puuhiiltä voitaisiin tuottaa t, puuöljyä t ja muita tisleitä t vuodessa. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeen osalta keskeistä hankekokonaisuudessa on se, että biohiiltämön yhtenä lopputuotteena on bioöljy sekä muita tisleitä ja tuotettavat määrät ovat niin suuret, että kyse on laaja-alaisesta vaarallisten kemikaalien tuotantolaitoksesta. Suunniteltu biohiilltämö käyttää raaka-aineena metsäbiomassaa, joka koostuu pääosin puuraaka-aineesta (rankapuu, juuripuut, kannot) ja vähäisessä määrin muusta biologisesta raaka-aineesta (ruokohelpi, turve). Pääasiassa kuitenkin käytetään karsittua rankaa ja ensiharvennushakkuun hakkuujätettä. Rankapuiden ja muun metsäbiomassan määriä ei käytettävissä olevien tietojen perusteella voitu erotella. Käsitel-

5 5/11 tävä metsäbiomassa on toiminnan alkuvaiheessa tn ja laajennuksen jälkeen yli kaksinkertainen. Hankkeen tarvitsema metsäbiomassa tuotetaan/kerätään kolmen maakunnan alueelta, joten hankekokonaisuuden vaikutusalue on laaja. Suunnitellun hankekokonaisuuden muista mahdollisista ympäristövaikutuksista keskeisimmät liittyvät prosessissa käytettävän materiaalin käsittelyyn (melu, pöly), pyrolyysiprosessin jätevesien mahdollisiin vesistövaikutuksiin, laitoksen käyttämän metsäbiomassan suureen määrään (raaka-ainetta kolmen maakunnan alueelta, liikenteelliset vaikutukset, vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen) sekä toiminnan mahdollisiin häiriö- tai onnettomuustilanteiden vaikutuksiin. Maankäyttö Hankekokonaisuus sijoittuu Nurmeksen kaupungin Pitkämäelle, noin 4 km päähän Nurmeksen keskustasta ja noin 3 km päässä Porokylästä, Nurmeksen toisesta keskustaajamasta. Suunnitteilla olevalla alueella ei ole toistaiseksi voimassa olevaa asemakaavaa, mutta se rajoittuu Pitkämäen teollisuusalueen voimassa olevaan asemakaavaan. Nurmeksen kaupunki on laajentamassa asemakaava-aluetta Pitkämäen teollisuusalueeseen rajautuen. Alue rajoittuu länsireunalta Joensuu-Kontiomäki - rautatiehen. Ilman laatu ja pölyhaitat Ilman laadun osalta lausuntopyynnössä esitettyjen tietojen perusteella hankekokonaisuuden vaikutukset jäänevät vähäisiksi biohiilen ja bioöljyn valmistuksen osalta. Prosessissa sivutuotteena syntyvät sivutuotekaasut poltetaan ja hyödynnetään uudelleen prosessissa. On kuitenkin todettava, että prosessiperäisiä päästöjä on lausuntopyyntöaineistossa käsitelty varsin yleisellä tasolla. Pölyhaittoja ja muita ilmanlaatuvaikutuksia voi syntyä mm. metsäbiomassan kuljetuksesta, vastaanotosta ja käsittelystä eri prosesseissa hankealueella. Toisaalta uusiutuvaan raaka-aineeseen perustuvalla biopolttoaineen käytöllä vähennetään fossiilisten polttoaineiden käyttöä, millä on positiivinen vaikutus kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen. Ilmanlaatu- tai muita ympäristövaikutuksia voi syntyä myös häiriö- ja onnettomuustilanteissa. Melu Hankekokonaisuuden toiminnassa keskeinen melulähde on prosessissa tarvittavan raaka-aineen vastaanotto, käsittely ja haketus bioterminaalialueella ja raaka-aineen ja lopputuotteiden kuljetuksiin liittyvä liikenne. Erityisesti haketuksen osalta voi poikkeustilanteissa (ympärivuorokautisessa haketuksessa) aiheutua meluvaikutuksia. Vaikutuksia voidaan vähentää useilla keinoilla, kuten lausuntopyyntöaineistossa on kuvattukin.

6 6/11 Vaikutukset pintavesiin ja pohjaveteen Hankealue sijaitsee Pielisen valuma-alueella (04.411). Itse hankealueella pintavesiä on vähän. Kartoitusalueen eteläosan halki virtaa Härkälammesta alkava Konttipuro ja pohjoisosan halki Hukkavaaran ampumaradan suomaastoista alkunsa saava Hukkapuro. Alueen vedet virtaavat Haapapuroon, joka laskee Lautiaiseen, ja josta vedet kulkeutuvat edelleen Pieliseen. Purojen vedenlaatua ei alueella kesällä 2013 tehdyn luontoselvityksen mukaan ole tutkittu. Hankealueella syntyvät varsinaiset jätevedet johdetaan vesi- ja viemäriverkkoon. Vesistöihin alueelta johdetaan hulevedet erillisen suunnitelman mukaisesti. Vesistövaikutuksia on tarkoitus vähentää lausuntopyyntöaineiston mukaan ainakin laskeutusaltaalla ja bioterminaalikentän huoltamisesta niin, että mm. kiintoaineen kulkeutuminen vesistöihin vähenisi. Joka tapauksessa hankekokonaisuudella voi olla kuitenkin jonkinasteisia vaikutuksia alueen pienvesien ekologiseen tilaan. Hankkeessa on tarkoitus tehdä erillinen selvitys hulevesien määrästä ja laadusta. Haitallisia aineita käytetään laitoksilla lähinnä erilaisissa puhdistus- ja huoltoprosesseissa. Ainakin onnettomuus- ja häiriötilanteissa on mahdollisuus, että näitä aineita, kuten myös itse pyrolyysiöljyä, voisi kulkeutua vesistöihin. Pyrolyysiöljy on vesielistölle haitallinen aine. Pesu- ja huoltoprosesseista käytettävistä kemikaaleista ei lausuntopyyntöaineistossa ole esitetty tarkempaa kuvausta. Vaikutuksia pintavesien tilaan voi syntyä myös, ja laajemmalla alueella, itse puuraaka-aineen korjuussa (kiintoaineen kulkeutuminen, orgaanisen aineksen ja ravinteiden huuhtoutuminen). Erityisesti kantojen ja juuripuun nosto rikkoo maanpintaa ja voi ainakin joillakin alueilla lisätä korjuualueilta vesistöihin kohdistuvaa kuormitusta, erityisesti kiintoaineksen kulkeutumista. Hankealue sijoittuu osittain tärkeälle pohjavesialueelle. Varsinaisia tuotanto- ja käsittelylaitoksia ei kuitenkaan ole tarkoitus alueella sijoittaa pohjavesialueelle. Bioterminaalialueesta asfaltoidaan n m 2 :n alue, jolle sijoitetaan öljynerotusjärjestelmät. Varsinainen raaka-ainepuun varastointi on sijoitettu tämän kentän viereen tehtävälle 6000 m 2 :n sorapäällysteiselle kentälle. Lausuntopyyntöaineiston mukaan toiminnalla ei olisi vaikutusta pohjaveden määrään tai laatuun. Luonnon monimuotoisuus Kesällä 2013 alueen kaavoitusta varten tehdyn luontoselvityksen perusteella itse hankealueella ei näyttäisi olevan erityisiä luonnonarvoja lukuun ottamatta Konttipuron ja Hukkapuron alueita. Luontoselvityksen perusteella luonnon monimuotoisuudelle aiheutuvia vaikutuksia ei kaikilta osin voi hahmottaa, koska varsinaista lajisto- ja luontotyyppitarkastelua selvityksessä ei ole.

7 7/11 Hankkeen mahdolliset vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen voivat syntyä laajemmassa määrin biojalostamon käyttämän metsäbiomassan korjuussa (korjuualueet, lahopuun väheneminen). Hankealueella ja sen välittömässä vaikutuspiirissä ei sijaitse luonnonsuojelualueita tai valtakunnallisiin suojeluohjelmiin kuuluvia kohteita. Lokinharjun harjualue on kuitenkin luokiteltu arvokkaaksi harjualueeksi (arvoluokka 4) ja hankealue sijoittuu osittain tälle arvokkaalle harjualueelle. Vaikutukset luonnonvarojen käyttöön Suunniteltu biohiiltämö, bioterminaali ja puun kuivaamo keräävät prosesseissa tarvittavan puuaineksen kolmen maakunnan (Pohjois-Karjala, Kainuu ja Pohjois-Savo) alueelta. Bioöljyn tuotantoon on suunnitteilla/toteutumassa myös muualle lähialueilla tuotantolaitoksia, jolloin hankkeella voi olla vaikutuksia myös puuraaka-aineen käyttöön, ainakin tilanteissa, joissa muussa teollisuudessa syntyvän jätepuun saatavuudessa tapahtuu huomattavia muutoksia. Lausuntopyyntöaineistossa todetaan kuitenkin, että puuraaka-aineen saatavuus on turvattu, ja että hanke käyttää sellaista puuainesta raaka-aineenaan, jolle ei tällä hetkellä ole kysyntää muulla teollisuudella. Hankkeessa ei myöskään käytetä metsähaketta, sahanpurua tai höylälastua, jolloin ei myöskään vaaranneta lämpölaitosten ja pellettitehtaiden raaka-ainehuoltoa. Rakennettu ja kultuuriympäristö sekä maisema Hankealueella eikä sen välittömässä läheisyydessä sijaitse kulttuurihistoriallisesti tai kulttuurimaiseman kannalta arvokkaita kohteita. Hankkeen vaikutuspiirissä ei ole myöskään kaupunkirakenteen kannalta arvokkaita kohteita. Vaikutukset jätehuoltoon Suunnitellulla hankkeella ei ole laajemmin vaikutusta jätteiden syntyyn ja käsittelyyn. Alueella syntyvät yhdyskuntajätteet kerätään ja toimitetaan jätteiden käsittelyyn. Vaaralliset jätteet kerätään, ryhmitellään, pakataan ja merkitään ominaisuuksiensa mukaan sekä varastoidaan suoja-altaalla varustetuissa tiloissa. Öljyperäisten jätteiden ja pesuvesien käsittelystä lausuntopyyntöaineistossa ei ole esitetty tietoja. Liikenne Biohiiltämö ja muut hankekokonaisuuteen kuuluvat, puuta hyödyntävät laitokset, käyttävät huomattavan määrän puuta ja metsäbiomassaa raaka-aineenaan. Yksi hankkeen vaikutuksista onkin raskaan liikenteen lisääntyminen. Metsäbiomassan kuljetus ja valmiin lopputuotteen kuljetus eteenpäin tuotantolaitoksilta ovat liikenteen vaikutusten kannalta keskeiset vaikutukset. Asemakaava-alueen laajennukseen liittyen Nurmeksen kaupunki on teettänyt hankealuetta koskevan erillisen liikenneselvityksen. Selvityksen mukaan liikenne kasvaa noin 1300 ajoneuvoon vuorokaudessa (noin 28 % ). Liikenteen vaikutukset ovat vähäiset, koska Pitkänmäentien tyyppiselle kadulle voidaan ohjata ajoneuvon liikenne/ vuorokausi. Tämäntyyppisen teollisuusalueen tuottama työntekijäliikenne ei kohdistu Kuopiontien liikenteen huipputunteihin, mikä lieventää teollisuusalueen

8 8/11 vaikutuksia erityisesti Kuopiontien ja Pitkänmäentien liittymässä aamu- ja iltahuipputunnin aikana. Teollisuusalueen tuottama raskas liikenne jakautuu tasaisesti, alkuvaiheessa 2-3 saapuvaa ja lähtevää kuorma-autoa tunnissa. Tämän verran lisääntyvällä raskaalla liikenteellä ei selvityksen mukaan ole näkyvää vaikutusta liittymän toimivuuteen eikä liikenneturvallisuuteen. Kuopiontien liikennemäärää tämän asemakaavan liikennetuotot kasvattavat laskennallisesti 6 %. Käytännössä voi olla niin, että teollisuusalueen tuotot pitävät Kuopiontien liikennemäärät lähellä nykyistä, koska muuten Kuopiontien liikennemääräkehitys on pienenevä. Tehdyn selvityksen mukaan vaikutukset liikennemääriin ja liikenneturvallisuuteen jäänevät vähäisiksi. Selvityksestä ei tosin käy ilmi, tarkoitetaanko tekstillä kun nyt laadittavan asemakaava-alueen koko maankäytön liikenne on siinä mukana, myös biohiiltämön toimintojen mahdollista laajentamista, johon suunnitelmissa on varauduttu. Vaikutukset ihmisten terveyteen, elinympäristöön ja viihtyisyyteen Hankealueen välittömässä läheisyydessä ei ole asutusta, vaan lähimmät asukkaat ovat noin 1 km:n etäisyydellä hankealueesta. Alueen välittömässä läheisyydessä ei myöskään ole terveyskeskusta, vanhainkotia, koulu- ja päiväkoteja tai uimarantoja. Lähin uimaranta sijaitsee noin 2 km:n päässä hankealueesta. Porokylän koulu, Rekulan päiväkoti sekä Pielisen Karjalan Dementiakoti (Kotiniementie 21) sijaitsevat yli 2 km:n päässä toiminnoista. Nurmeksen terveys-asema sijaitsee yli 3 km:n päässä hankealueesta. Lähimpien asuinalueiden (alle 3 km:n säteellä hankealueesta) Rauhalan, Pitkämäen, Radantauksen, Laamilan, Tuupalan, Pohjoispään ja Porokylän alueilla asuu karkeasti arvioituna asukasta. Hankkeella ei, käytettävissä olevien tietojen pohjalta, näyttäisi olevan vaikutuksia ihmisten terveyteen. Lähimpään asutukseen voi kuitenkin jonkinasteisia vaikutuksia syntyä mm. melusta ja mahdollisesti myös pölyhaittojen osalta. Mahdollisten häiriö- ja onnettomuustilanteiden osalta jonkinasteisia tällaisia riskejä voi olla, vaikkakin niiden todennäköisyys käytettävissä olevien tietojen perusteella näyttäisi olevan erittäin pieni. Pyrolyysiöljy on vaaralliseksi luokiteltu aine, joka on hapanta ja sisältää mm. karsinogeenisiä PAH-yhdisteitä. Hankekokonaisuudella voi olla myös, ainakin jonkin asteisia, vaikutuksia näiden alueiden asukkaiden elinympäristön viihtyisyyteen (esim. haketuksen osalta poikkeustilanteissa, joissa haketusta tehdään ympärivuorokautisesti). Riskien hallinta Suunnitellun hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnin kannalta keskeisiä vaikutuksia ovat toiminnassa mahdollisesti tapahtuvat häiriö- ja onnettomuustilanteet. Bioöljy on ihmisen terveydelle vaarallinen aine ja luokitellaan lisäksi myös ympäristölle vaaralliseksi aineeksi. Bioöljyn tuotannon, varastoinnin ja kuljetuksen mahdollisiin häiriö-

9 9/11 ja onnettomuustilanteisiin liittyvien riskien hallinnassa keskeisessä asemassa ovat ennaltaehkäisevät ja tilanteisiin varautumisen toimenpiteet. Yhteisvaikutukset Hankekokonaisuuden vaikutuksia arvioitaessa tulee huomioida yhteisvaikutukset alueelle mahdollisesti tulevan biokaasulaitoksen toiminnan, raaka-aineiden kuljetuksen, käsittelyn ja varastoinnin kanssa. Yhteenveto vaikutuksista Yhteenvetona hankekokonaisuuden ympäristövaikutuksista voidaan todeta, että hankekokonaisuudesta käytettävissä olevien tietojen perusteella todennäköisesti aiheutuu sellaisia YVA-lain 4 :n 2 momentissa mainittuja, arviointimenettelyä edellyttäviä vaikutuksia, jotka laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen, voivat aiheuttaa YVA-lain 4 :n 1 momentissa tarkoitettujen hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Useimpien ympäristövaikutusten osalta vaikutukset jäänevät pieniksi ja jo lausuntopyyntöaineistossa on esitetty usean ympäristötekijän osalta toimenpiteitä, joilla näitä vaikutuksia on mahdollista vähentää. Hankekokonaisuuteen kuuluva biohiiltämö tuottaa bioöljyä ja muita tisleitä laajennuksen jälkeen tn/v. Bioöljy luokitellaan vaaralliseksi aineeksi ja tuotantomäärien perusteella laitos on katsottava vaarallisia kemikaaleja laajamittaisesti valmistavaksi laitokseksi. Hankekokonaisuuteen kuuluvan biohiiltämön käyttämästä metsäbiomassasta ( k-m3, tuotannon laajennuksen jälkeen k-m3) pääosa on ensiharvennuksen rankapuita ja kantoja. Lausuntopyyntökirjeen mukaan alueella jo alkuvaiheessa käytettävän puuaineksen määrä olisi n t. Kokonaisuutena tarkastellen kyseessä on siis varsin laajasta toiminnasta jo hankkeen alkuvaiheessa. Muiden mahdollisten ympäristövaikutusten osalta suunniteltujen toimintojen keskeiset vaikutukset liittyvät hankkeen kokoon (useita laitoksia), prosesseissa käytettävän materiaalin käsittelyyn (melu, pöly), prosessin jätevesien mahdollisiin vesistövaikutuksiin, laitoksen käyttämän metsäbiomassan suureen määrään ja laajaan korjuualueeseen sekä toiminnan mahdollisten häiriö- tai onnettomuustilanteiden vaikutuksiin. Yhteisvaikutukset alueelle mahdollisesti toteutettavan biokaasulaitoksen kanssa voivat lisätä ympäristövaikutuksia. SOVELLETUT SÄÄNNÖKSET Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994) 2, 4, 6 ja 19 Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (713/2006) 4, 6 ja 7

10 10/11 PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös Lieksan ja Nurmeksen kaupunkien tekninen virasto, suoritemaksutta Tiedoksi Ympäristöministeriö Suomen ympäristökeskus Nurmeksen kaupunki Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Ilmoittaminen MUUTOKSENHAKU Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tiedottaa tästä päätöksestä kuuluttamalla Nurmeksen kaupungin virallisella ilmoitustaululla, käyntiosoite Karjalankatu 1, NURMES. Päätös on myös nähtävillä Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa, käyntiosoite Kauppakatu 40 B, Joensuu. Päätös julkaistaan myös sähköisesti ja on nähtävillä internetsivuilla osoitteessa > Asiointi, luvat ja ympäristövaikutusten arviointi > Ympäristövaikutusten arviointi > YVA-päätökset > Pohjois-Karjalan ELY-keskus > YVA-päätökset Hankkeesta vastaava saa hakea tähän päätökseen muutosta valittamalla Kuopion hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä. Tähän päätökseen ei saa muutoin erikseen hakea valittamalla muutosta. Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 17 :n 2 momentissa tarkoitetut tahot saavat kuitenkin hakea muutosta tähän päätökseen samassa järjestyksessä ja yhteydessä kuin hanketta koskevasta muun lain mukaisen lupa-asian ratkaisusta tai hankkeen toteuttamisen kannalta muusta olennaisesta päätöksestä valitetaan. Aarne Wahlgren Ympäristönsuojeluyksikön päällikkö Ympäristö- ja luonnonvarat - vastuualue Hannu Luotonen Erikoistutkija Ympäristö- ja luonnonvarat vastuualue HL/HL,JA

11 11/11 Liite. Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen, POKE- LY/13/07.04/2013, VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea siihen muutosta valittamalla Kuopion hallinto-oikeuteen. Valitusaika Valitus on toimitettava Kuopion hallinto-oikeuteen viimeistään kolmantenakymmenentenä (30) päivänä päätöksen tiedoksisaantipäivästä. Valitusaikaa laskettaessa tiedoksisaantipäivää ei oteta lukuun. Tiedoksisaantipäivän osoittaa saantitodistus. Valitus ja sen liitteet Valituskirjelmässä on ilmoitettava - valittajan nimi ja kotikunta - päätös, johon haetaan muutosta - muutos, joka päätökseen vaaditaan tehtäväksi - muutosvaatimuksen perustelut - postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa Valituskirjelmään on liitettävä - ympäristökeskuksen päätös alkuperäisenä tai jäljennöksenä - todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta - asiamiehen valtakirja - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle Valituskirjelmä on valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitettava. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos vaalituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on myös ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta Valituksen toimittaminen perille Valitus on toimitettava Kuopion hallinto-oikeuden kirjaamoon. Lähettäjän vastuulla asiakirjat saadaan lähettää myös postitse tai toimittaa lähetin välityksellä tai sähköpostilla. Postiin asiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukiolon päättymistä. Kuopion hallinto-oikeus: Käyntiosoite: Puijonkatu 29 A Postiosoite: PL 1744, Kuopio Puhelin: vaihde ; telefax Aukioloaika: klo

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Päätös POKELY/5/07.04/2013 Pohjois-Karjala 24.06.2013 Lieksan teollisuuskylä Oy Markku Vuorenmaa Kerantie 26 81702 LIEKSA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta HANKKEESTA VASTAAVA

Lisätiedot

Valitusoikeus Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

Valitusoikeus Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla sille hallinto-oikeudelle, jonka tuomiopiirissä pääosa tässä päätöksessä tarkoitetusta alueesta sijaitsee. Toimivaltainen hallinto-oikeus

Lisätiedot

Tuulipuistojen rakentaminen Raahen Haapajoen, Ketunperän ja Piehingin alueille.

Tuulipuistojen rakentaminen Raahen Haapajoen, Ketunperän ja Piehingin alueille. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 31.05.2010 Pohjois-Pohjanmaa Dnro: POPELY/71/07.01/2010 HANKE Tuulipuistojen rakentaminen Raahen Haapajoen, Ketunperän

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54 Muutoksenhakuohjeet Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä 13.4.2016 pykälät 39-54 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012

PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 PÄÄTÖS Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 ASIA HAKIJA Kivilammen maankaatopaikan laajennusta koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

Päiväys Datum. Lausuntopyyntö ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeesta Varkauden tehtailla suunniteltua muovijätteen polttohanketta varten

Päiväys Datum. Lausuntopyyntö ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeesta Varkauden tehtailla suunniteltua muovijätteen polttohanketta varten Päiväys Datum Dnro Dnr 25.1.2007 PSA-2007-R-2-531 Stora Enso Oyj, Varkauden tehtaat PL 169 78201 Varkaus Viite / Hänvisning Lausuntopyyntönne 7.1.2007 Asia / Ärende Lausuntopyyntö ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien siirtoa koskeva hakemus.

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 8.3.2012 8212, 8549, 8559 Magnus Minerals Oy PL 3 33211 Tampere VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus on (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Tuulivoimapuiston rakentaminen Kotkan kaupungissa Rankinsaaren alueelle.

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Tuulivoimapuiston rakentaminen Kotkan kaupungissa Rankinsaaren alueelle. PÄÄTÖS KASELY/37/07.04/2010 Kaakkois-Suomi 4.5.2010 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA Kotkan Energia Oy PL 232 48101 Kotka HANKE, JOTA PÄÄTÖS

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Päätös POKELY/34/07.04/2010 06.09.2010 Envor Biotech Oy Voimalankatu 56 30420 Forssa Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta HANKKEESTA VASTAAVA Envor Biotech Oy Voimalankatu 56

Lisätiedot

PÄÄTÖS ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa

PÄÄTÖS ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa Pohjois-Pohjanmaa 15.02.2010 POPELY/17/07.00/2010 PÄÄTÖS ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa HANKE Pyhännän Kurkinevan, Hangasnevan ja Pahanevan turvetuotantohankkeiden

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus.

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 12.8.2016 ML2012:0168 FQM FinnEx Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA MALMINETSINTÄLUVAN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on

Lisätiedot

Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293.

Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293. Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293. 1 Liite1b. Maankäytön vyöhykkeet Ylläs-Aakenustunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy,

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Kuopio Varauksen nimi: Kuopio-Kaavi 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0001.

Päätös. Varausalueen sijainti: Kuopio Varauksen nimi: Kuopio-Kaavi 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0001. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 13.2.2014 1 (5) Lupatunnus Karelian Diamond Resources Plc. Keskuskatu 7 A 00100 Helsinki VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 7.1.2014

Lisätiedot

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 11.2.2015 valtausoikeuden siirtoa koskeva hakemus.

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 11.2.2015 valtausoikeuden siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 19.3.2015 8982, 9095 Geologian tutkimuskeskus PL 77 96101 ROVANIEMI VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes)

Lisätiedot

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Päätös Annettu julkipanon jälkeen 8.12.2016 1 (4) Lupatunnus HL2011:0037 Seppo Vikiö PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Luvanhaltija: Seppo Vikiö, Terttu Vikiö Siirron jälkeen luvanhaltijat: Hanna Makkonen

Lisätiedot

Kohteen maaperän pilaantuminen ei ollut etukäteen tiedossa.

Kohteen maaperän pilaantuminen ei ollut etukäteen tiedossa. Päätös annettu julkipanon jälkeen 14.5.2013 POSELY/166/07.00/2013 Pohjois-Savo ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS. PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMINEN, IISALMEN PRISMA, PARKATINTIE 2, IISALMI

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 37, 39, 41-43. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 37, 39, 41-43. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta :t 37, 39, 41-43 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus Kouvolan kaupungin

Lisätiedot

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS Päätös 1 (2) Annettu julkipanon jälkeen 27.10.2011 KaivNro 2011090 FinnAust Mining Southern Oy c/o Asianajotoimisto Borenius & K.. Yrjönkatu 13 A 00120 HELSINKI VARAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Työ-

Lisätiedot

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Sijainti: Sodankylä

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Sijainti: Sodankylä Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 21.10.2015 ML2012:0219 Pelkosenniemen Malminetsintä Oy c/o Prunus Asianajotoimisto Oy Ville Salonen Aleksanterinkatu 29 A 27 33100 TAMPERE MALMINETSINTÄLUVAN SIIRTOA

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Juankoski, Kaavi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2015:0031.

Päätös. Varausalueen sijainti: Juankoski, Kaavi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2015:0031. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 7.10.2015 1 (5) Lupatunnus Boliden Kylylahti Oy Kaivostie 9 83700 Polvijärvi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 10.8.2015 kaivoslain

Lisätiedot

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Päätös Annettu julkipanon jälkeen 10.2.2017 1 (4) Antti Kalenius PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Luvanhaltija: Antti Kalenius, Eero Halonen, Jari Landén, Niko Kolkka Siirron jälkeen luvanhaltijat:

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 23/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 75

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 23/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 75 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 23/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 75 Annettu julkipanon jälkeen 30.5.2007 ASIA Helsingin Sataman ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupahakemus, joka

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut kullanhuuhdontaluvan siirtoa koskeva hakemus. Sodankylä, Tankajoen länsipuoli

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut kullanhuuhdontaluvan siirtoa koskeva hakemus. Sodankylä, Tankajoen länsipuoli Päätös 1 (4) Annettu julkipanon jälkeen 18.10.2017 Lupatunnus HL2014:0039 Rautio Heikki KAIVOSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 12.9.2017 kullanhuuhdontaluvan

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Pvm: Dnro: POPELY/1028/2019

PÄÄTÖS. Pvm: Dnro: POPELY/1028/2019 PÄÄTÖS Pvm: 12.6.2019 Dnro: POPELY/1028/2019 PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVAmenettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN HANKILANNEVAN TUULIVOIMAHANKKEESSA HANKE Haapaveden

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Kittilä. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0011.

Päätös. Varausalueen sijainti: Kittilä. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0011. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 30.3.2012 1 (5) Lupatunnus Anglo American Exploration B.V. PL 38 99601 Sodankylä VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 23.8.2011 kaivoslain

Lisätiedot

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Päätös Annettu julkipanon jälkeen 12.12.2017 1 (4) Lupatunnus HL2011:0043 Heikki Rantala PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Luvanhaltija: Rantala Heikki Siirron jälkeen luvanhaltija: Hovilainen Tarmo

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki. Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Halsua, Kannus, Kaustinen, Kokkola, Perho, Toholampi, Veteli Varauksen nimi:

Päätös. Varausalueen sijainti: Halsua, Kannus, Kaustinen, Kokkola, Perho, Toholampi, Veteli Varauksen nimi: Päätös Annettu julkipanon jälkeen 23.9.2013 1 (5) Lupatunnus Pyhäsalmi Mine Oy PL 51 86801 Pyhäsalmi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 10.12.2012 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f Etelä-Suomi Päätös Nro 220/2013/1 Dnro ESAVI/473/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.11.2013 ASIA Ympäristölupahakemus, joka koskee Hevosopisto Oy:n kuivikelantaa käyttävää lämpökeskusta, Ypäjä LAITOS

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75 Asiat Kiellon peruste 19, 24, 33, 34, 35, 36, 37 Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa

Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 8/2011/1 Dnro ESAVI/657/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2011 ASIA TTT-Aviation Oy Ltd:n Malmin lentoaseman autobensiinin jakelupaikan toimintaa koskeva ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Hämeenkyrö, Nokia ja Ylöjärvi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0016.

Päätös. Varausalueen sijainti: Hämeenkyrö, Nokia ja Ylöjärvi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0016. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 26.3.2014 1 (5) Lupatunnus Sotkamo Silver Oy Kiilakiventie 1 90250 Oulu VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 3.3.2014 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

Oulu-Koillismaan pelastuslaitos ei ole antanut asiasta lausuntoa

Oulu-Koillismaan pelastuslaitos ei ole antanut asiasta lausuntoa PÄÄTÖS KAIELY/425/2018 Kainuu 3.10.2018 ASIA Raasakan voimalaitoksen kalatien rakentamiseen liittyvän työpadon luokittelu, Ii PADON OMISTAJA PVO-Vesivoima Oy Voimatie 23 91100 Ii ASIAN VIREILLETULO Raasakan

Lisätiedot

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen PÄÄTÖS Nrot 1) 9/2013/1 2) 10/2013/1 Etelä-Suomi Dnrot 1) ESAVI/501/04.08/2010 2) ESAVI/275/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2013 ASIA HAKIJA Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan

Lisätiedot

PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014)

PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) PÄÄTÖS PL 110, Ailakinkatu 17 Pvm 25.11.2008 40101 JYVÄSKYLÄ Annettu julkipanon jälkeen Puh. 020 490 110 Dnro KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) 614 273 ASIA Ympäristöluvan siirtäminen HAKIJA Skanska Asfaltti

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Taivalkoski. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0011.

Päätös. Varausalueen sijainti: Taivalkoski. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0011. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 17.9.2012 1 (5) Lupatunnus FQM FinnEx Oy Astropolistalo, Kaikutie 1 99600 SODANKYLÄ VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 20.1.2012 kaivoslain

Lisätiedot

ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen,

ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen, Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2011/2 Dnro ESAVI/32/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2011 ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323

Lisätiedot

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka.

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 110/2013/1 Dnro ISAVI/79/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA HAKIJA Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Pohjois-Savon

Lisätiedot

Oikeuksien aikaisempi haltija: Dragon Mining Oy (Y-tunnus: )

Oikeuksien aikaisempi haltija: Dragon Mining Oy (Y-tunnus: ) Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 20.12.2016 KaivNro:t 9129, 9275, 9202, ML2016:0002, ML2016:0026, ML2016:0033 Dragon Mining Oy Kummunkuja 38 38200 Sastamala VALTAUKSIEN JA MALMINETSINTÄLUPAHAKEMUSTEN

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 23.1.2013 ASIA Jätteiden hyödyntämis- tai käsittelytoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Ilomantsi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0118.

Päätös. Varausalueen sijainti: Ilomantsi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0118. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 8.4.2013 1 (5) Lupatunnus Endomines Oy Hatuntie 385 82967 Hattu VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 25.7.2012 kaivoslain (621/2011) mukainen

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; HANGON LÄNSISATAMAN LAAJENTAMINEN, HANKO

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; HANGON LÄNSISATAMAN LAAJENTAMINEN, HANKO PÄÄTÖS UUDELY/1/07.04/2012 9.1.2013 Hangon Satama Länsisatama 10900 Hanko SAANTITODISTUKSELLA PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; HANGON LÄNSISATAMAN

Lisätiedot

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi VALITUSOSOITUS Kunnanvaltuuston pöytäkirjan pykälien 83, 85-92 kohdalla tehdyistä päätöksistä saa tehdä kirjallisen kunnallisvalituksen sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjes

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Parikkala Varauksen nimi: Parikkala 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0197.

Päätös. Varausalueen sijainti: Parikkala Varauksen nimi: Parikkala 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0197. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 12.8.2013 1 (5) Lupatunnus FinnAust Mining Southern Oy PL 147 00121 Helsinki VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 31.12.2012 kaivoslain

Lisätiedot

Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0003.

Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0003. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 21.3.2012 1 (5) Lupatunnus BR Gold Mining Oy Lahnakankaantie 143 86800 Pyhäsalmi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 25.7.2011 kaivoslain

Lisätiedot

Pielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland

Pielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland Pielavesi-Nilakka Maanmittauslaitos, Esri Finland VALITUSOSOITUS Valitusaika Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla siitä Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitus on tehtävä kirjallisesti. Määräaika

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Alajärvi, Perho, Vimpeli Varauksen nimi: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0101.

Päätös. Varausalueen sijainti: Alajärvi, Perho, Vimpeli Varauksen nimi: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0101. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 11.3.2013 1 (5) Lupatunnus Pyhäsalmi Mine Oy PL 51 86801 Pyhäsalmi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 2.7.2012 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) Kuusamo Keskuskuja 6 93600 Kuusamo KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO (Tukes) toimittaa oheisena päätöstä koskevan kuulutuksen. Kuulutuksen on oltava nähtävillä kunnan ilmoitustaululla valitusajan päättymiseen

Lisätiedot

Kuulutus 1 (1) Hakija: Tertiary Gold Limited (Y-tunnus: ) Siirron saaja: Aurion Resources Oy (Y-tunnus: )

Kuulutus 1 (1) Hakija: Tertiary Gold Limited (Y-tunnus: ) Siirron saaja: Aurion Resources Oy (Y-tunnus: ) Kuulutus 1 (1) Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2017 ML2012:0152 ML2011:0013 KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 3.2.2017 hyväksynyt seuraavia malminetsintälupahakemuksia

Lisätiedot

PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA. Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2012. Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta

PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA. Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2012. Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta Lappi PÄÄTÖS ILMOITUKSEN JOHDOSTA Annettu julkipanon jälkeen 27.9.2012 LAPELY/152/07.00/2012 07.00.03 10/2012 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 :n mukaisesta meluilmoituksesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ AA

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 1.9.2014 34 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto Asiat 65, 66, 67, 72, 74, 75 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

Päätös. Geologian tutkimuskeskus Varausalueen sijainti: Veteli, Perho Varauksen nimi: Leppäniemi 1

Päätös. Geologian tutkimuskeskus Varausalueen sijainti: Veteli, Perho Varauksen nimi: Leppäniemi 1 Päätös Annettu julkipanon jälkeen 24.8.2017 1 (5) Lupatunnus Geologian tutkimuskeskus PL 77 96101 Rovaniemi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 27.4.2017 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Oulu Varauksen nimi: Kultaselkä 2. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0194.

Päätös. Varausalueen sijainti: Oulu Varauksen nimi: Kultaselkä 2. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0194. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 23.9.2013 1 (5) Lupatunnus Kiimingin Sora Oy Rouskutie 1 90650 Oulu VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 18.12.2012 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

Päätös 1 (5) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut päivätty kaivosoikeuden siirtoa koskeva hakemus.

Päätös 1 (5) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut päivätty kaivosoikeuden siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (5) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 15.10.2013 3951/1a Juhani Karhu Metsolantie 9 32740 Sastamala KAIVOSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012

PÄÄTÖS. Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012 PÄÄTÖS Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012 ASIA Hakemus, joka koskee Tampereen Lakkamestarit Oy:lle myönnetyn ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Keitele, Kiuruvesi, Pielavesi, Pihtipudas, Pyhäjärvi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0033.

Päätös. Varausalueen sijainti: Keitele, Kiuruvesi, Pielavesi, Pihtipudas, Pyhäjärvi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0033. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 28.05.2014 1 (5) Lupatunnus Magnus Minerals Oy Knuutinlaakso 7 02400 Kirkkonummi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 9.5.2014 kaivoslain

Lisätiedot

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös Annettu julkipanon jälkeen 7.1.2013 1 (5) Lupatunnus Mineral Exploration Network (Suomi) Oy Koskenniskantie 5 82750 Öllölä VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Turvallisuus-

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Salo Varauksen nimi: - Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0049.

Päätös. Varausalueen sijainti: Salo Varauksen nimi: - Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0049. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 30.5.2012 1 (4) Lupatunnus Terho Kääriäinen VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 10.11.2011 kaivoslain (621/2011) mukainen varausilmoitus:

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0049.

Päätös. Varausalueen sijainti: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0049. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 18.9.2014 1 (5) Lupatunnus Maria ja Pauli Jokinen Keskustie 20 A 4 17500 Padasjoki VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 28.8.2014 kaivoslain

Lisätiedot

Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2015:0005.

Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2015:0005. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 19.3.2015 1 (4) Lupatunnus Mawson Oy Lantontie 34 95680 LOHIJÄRVI VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 6.2.2015 ja 13.2.2015 täydennetty

Lisätiedot

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16 Asiat Oikaisuvaatimusviranomainen ja oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen maksu Oikaisuvaatimus-aika 67 Päätökseen voi hakea muutosta oikaisuvaatimuksena

Lisätiedot

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi VALITUSOSOITUS Kunnanvaltuuston pöytäkirjan pykälien 99, 100, 102, 103, 105, 106, 107 kohdalla tehdyistä päätöksistä saa tehdä kirjallisen kunnallisvalituksen sillä perusteella, että päätös on syntynyt

Lisätiedot

KUULUTUS. Kuulutus 1 (1) Lupatunnus: VA2015:

KUULUTUS. Kuulutus 1 (1) Lupatunnus: VA2015: Kuulutus 24.4.2015 1 (1) Lupatunnus KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 24.4.2015 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen: Varaaja: FinnAust Mining Finland

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Kuopio, Siilinjärvi Varauksen nimi: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0083.

Päätös. Varausalueen sijainti: Kuopio, Siilinjärvi Varauksen nimi: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0083. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2013 1 (5) Lupatunnus Yara Suomi Oy PL 20 71801 Siilinjärvi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 4.6.2012 kaivoslain (621/2011) mukainen

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. Päätös Etelä-Suomi Nro 169/2013/1 Dnro ESAVI/170/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. LAITOS Auto-pläkkärit

Lisätiedot

Mastokankaan tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan alueelle.

Mastokankaan tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan alueelle. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 10.3.2011 Dnro: POPELY/5/07.04/2011 HANKE Mastokankaan tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan

Lisätiedot

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalvelut -yksikkö on antanut seuraavan päätöksen:

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalvelut -yksikkö on antanut seuraavan päätöksen: KUULUTUS Dnro 1863/5715/2014 Varsinais-Suomi Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalvelut -yksikkö on antanut 4.11.2015 seuraavan päätöksen: Vesistöjen tai vesistönosien

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 29.3.2018 ML2017:0030 Kalajoki Kalajoentie 5 85100 Kalajoki KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) toimittaa oheisena päätöstä koskevan kuulutuksen. Kuulutuksen on oltava

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 143. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 143. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta :t 143 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus tekniselle lautakunnalle. Oikeus oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet

VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa

Lisätiedot

Nro 18/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/40/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 23.2.2012

Nro 18/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/40/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 23.2.2012 YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 18/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/40/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 23.2.2012 ASIA Purku & Piikkaus Oy:n purkujätteen käsittelytoimintaa koskevan ympäristöluvan

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Ilmajoki, Isokyrö, Kurikka, Laihia, Maalahti, Mustasaari, Närpiö, Seinäjoki, Vaasa Varauksen nimi:

Päätös. Varausalueen sijainti: Ilmajoki, Isokyrö, Kurikka, Laihia, Maalahti, Mustasaari, Närpiö, Seinäjoki, Vaasa Varauksen nimi: Päätös Annettu julkipanon jälkeen 27.5.2013 1 (5) Lupatunnus Nordic Mines AB Ylipääntie 637 92220 Piehinki VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 29.8.2012 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto OIKAISUVAATIMUS Oikaisuvaatimuskielto VALITUSOSOITUS Valituskielto Pöytäkirjan 10, 11, 14, 15, 22 ja 23 : tehdystä päätöksestä ei kuntalain 91 mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätökset koskevat

Lisätiedot

PÄÄTÖS. PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA-menettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN KESONMÄEN TUULIVOIMAHANKKEESSA

PÄÄTÖS. PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA-menettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN KESONMÄEN TUULIVOIMAHANKKEESSA PÄÄTÖS Pvm: 29.5.2019 Dnro: POPELY/899/2019 PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA-menettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN KESONMÄEN TUULIVOIMAHANKKEESSA HANKE Haapaveden

Lisätiedot

Päätös 1 (3) VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA SEKÄ VIREILLÄ OLEVIA MALMINETSINTÄLUPAHAKEMUKSIA KOSKEVA PÄÄTÖS

Päätös 1 (3) VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA SEKÄ VIREILLÄ OLEVIA MALMINETSINTÄLUPAHAKEMUKSIA KOSKEVA PÄÄTÖS Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 20.8.2015 KaivNro 8001, 8124, 8126, 8373,8426, 8680, ML2012:0201,ML2013:0035, ML2014:0005,ML2014:0006, ML2014:0007,ML2014:0072, ML2014:0099 Northland Mines Oy:n

Lisätiedot

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös Annettu julkipanon jälkeen 18.6.2012 1 (5) Lupatunnus Nordic Mines AB Ylipääntie 637 92220 Piehinki VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon

Lisätiedot

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTA KOSKEVA PÄÄTÖS. Hämeenlinnan kaupunki, Liikuntatoimisto, Poltinahontie 9 A, Hämeenlinna

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTA KOSKEVA PÄÄTÖS. Hämeenlinnan kaupunki, Liikuntatoimisto, Poltinahontie 9 A, Hämeenlinna 2.4.2009 HAM-2009-R-5-531 JOT/10A/2009 Jakelun mukaan Ahveniston moottoriradan ympäristöluvan tarkistaminen, Hämeenlinna YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTA KOSKEVA PÄÄTÖS 1. HANKETIEDOT

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Tervola. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0005.

Päätös. Varausalueen sijainti: Tervola. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0005. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 17.9.2012 1 (5) Lupatunnus FQM FinnEx Oy Astropolistalo, Kaikutie 1 99600 SODANKYLÄ VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 11.1.2012 kaivoslain

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Ranua, Rovaniemi. Varausalueen koko: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2016:0043.

Päätös. Varausalueen sijainti: Ranua, Rovaniemi. Varausalueen koko: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2016:0043. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 18.10.2016 1 (5) Lupatunnus Gold Fields Arctic Platinum Oy Ahjotie 7 96320 Rovaniemi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 20.6.2016 kaivoslain

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

PAATOS POKELYI99/07 01/2014. annettu julkipanon jalkeen

PAATOS POKELYI99/07 01/2014. annettu julkipanon jalkeen j PAATOS POKELYI99/07 01/2014 Elinkeino- liikenne- ja annettu julkipanon jalkeen ym paristo keskus 28.4.2015 ASIA Päätös erityisesti suojeltavan lajin esiintymispaikan rajojen määräämisestä KOHDE Erityisesti

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Hankasalmi Varauksen nimi: Foxhill 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0021.

Päätös. Varausalueen sijainti: Hankasalmi Varauksen nimi: Foxhill 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0021. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 16.04.2014 1 (5) Lupatunnus Foxhill Mining Ltd Oy Hatanpään Valtatie 34 B 33100 Tampere Suomi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 28.3.2014

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 3/2014/1 Dnro PSAVI/106/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 3/2014/1 Dnro PSAVI/106/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 3/2014/1 Dnro PSAVI/106/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2014 ASIA Jätemateriaalien käsittelytoimintojen ympäristölupa Kemintullin teollisuusalueella, Kemi LUVAN HAKIJA Tieysi Oy

Lisätiedot

Päätös. Varauksen nimi: Piippumäki 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0075.

Päätös. Varauksen nimi: Piippumäki 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0075. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 11.3.2013 1 (5) Lupatunnus Oy Fennoscandian Resources Ab Plåtslagarevägen 35 A1 20320 Åbo VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 16.5.2012

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Toikansuon jätevesipuhdistamon siirtolinja Lappeenranta-Imatra

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Toikansuon jätevesipuhdistamon siirtolinja Lappeenranta-Imatra PÄÄTÖS Dnro KASELY/3/07.04/2011 Kaakkois-Suomi 12.12.2011 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA Lappeenrannan Lämpövoima Oy PL 191 53101 Lappeenranta

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) 19.9.2018 Joensuun kaupunki PL 59 80101 JOENSUU KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO (Tukes) toimittaa oheisena malminetsintäluvan kokonaan raukeamista koskevan päätöksen kuulutusasiakirjat. Kuulutus on

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. LUPAPÄÄTÖS Nro 27/2013/1 Dnro PSAVI/123/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2013

ASIA LUVAN HAKIJAT. LUPAPÄÄTÖS Nro 27/2013/1 Dnro PSAVI/123/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2013 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 27/2013/1 Dnro PSAVI/123/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2013 ASIA LUVAN HAKIJAT Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muonio Rajander Sauli ja Jaana Kaalamanniementie

Lisätiedot

Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen mittaussuunnitelma, Hämeenlinna.

Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen mittaussuunnitelma, Hämeenlinna. LIITE 2 Etelä-Suomi Päätös Nro 16/2010/2 Dnro ESAVI/432/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.4.2010 ASIA Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 31.1.2013 ASIA Kemikaalien varastointi- ja käsittelytoimintaa harjoittavan laitoksen ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

KUULUTUS 1 (1) Kuulutus. Lupatunnus: VA2015:0012

KUULUTUS 1 (1) Kuulutus. Lupatunnus: VA2015:0012 Kuulutus 12.5.2015 1 (1) Lupatunnus KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 12.5.2015 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen: Varaaja: AA Sakatti Mining

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b) Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2010/1 Dnro ESAVI/516/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus Varissuon Lämpö Oy:n lämpökeskuksen ympäristöluvan (Lounais-Suomen

Lisätiedot

Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2017:0070.

Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2017:0070. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 18.10.2017 1 (5) Lupatunnus Mineral Exploration Network (Suomi) Oy Koskenniskantie 5 82750 JOENSUU VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Perho, Vimpeli Varauksen nimi: Peltokangas 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0078.

Päätös. Varausalueen sijainti: Perho, Vimpeli Varauksen nimi: Peltokangas 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0078. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2013 1 (5) Lupatunnus Pauli Ylispangar Aapiskuja 86 62800 Vimpeli VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 25.5.2012 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. Nro 106/11/1 Dnro PSAVI/76/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. Nro 106/11/1 Dnro PSAVI/76/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 106/11/1 Dnro PSAVI/76/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 26.10.2011 ASIA LUVAN HAKIJA Mustikkamaan alueella sijaitseva sahalaitos ja kattilalaitos, Rovaniemi Lappiawood Oy C/o

Lisätiedot

Airisto - Velkua Maanmittauslaitos, Esri Finland Liite ELY -keskuksen päätökseen VALITUSOSOITUS Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen saa hakea muutosta valittamalla kirjallisesti

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) 1.11.2017 Kittilä Valtatie 15 99100 KITTILÄ KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO (Tukes) toimittaa oheisena malminetsintälupahakemuksen perumista koskevan päätöksen kuulutusasiakirjat. Kuulutus on oltava

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 Kokousaika 26.8.2010 klo 18.30-18.55 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot