KAIKKI MUKAAN. - opas erityisliikunnan toimijoille

Transkriptio

1 KAIKKI MUKAAN - opas erityisliikunnan toimijoille

2 Kaikki mukaan - opas erityisliikunnan toimijoille Hannu Itkonen (toim.)

3 Kaikki mukaan opas erityisliikunnan toimijoille ISBN (nid.) ISBN (PDF) Suomennos Elena Gröhn Taitto: Esa Nykänen

4 Sisältö Esipuhe...5 Hannu Itkonen Soveltava liikunta Suomessa...9 Pauli Rintala, Terhi Huovinen & Satu Niemelä Erityisliikunta ja vammaisurheilu Karjalan tasavallassa...29 Sergey Malashov Special Olympics Karjalan tasavallassa...39 Sergey Zuev Erityisliikunnan hallinnon kehitys Suomessa...49 Kari Koivumäki Erityisliikunnan ammattilaisten koulutus Karjalan tasavallassa...63 Valeria Denisenko Esteettömyys päätöksenteon haasteena...81 Aija Saari Lontoon Paralympialaiset 2012 osallistujan silmin...93 Toni Piispanen Preodolenie-projekti liikuttaa vammaisia Olga Talalaeva

5

6 ESIPUHE Viimeksi kuluneiden vuosikymmenten aikana erityisliikunta on yksi voimallisimmin kehittyneistä liikuntakulttuurin osa-alueista. Syitä erityisliikunnan nousuun on useita. Lähtökohtaisesti yhteiskuntien vaurastuminen on luonut edellytyksiä alan kehitystyölle. Myös lisääntyneet tasa-arvovaatimukset kaikkien mukaan pääsystä liikkumaan ja urheilemaan ovat vauhdittaneet erityisliikunnan kehitystyötä. Merkittävä asia on myös se, että itse erityisryhmiin lukeutuvat henkilöt ovat sekä lähteneet vaatimaan tasa-arvoista kohtelua että käynnistäneet itse erilaisia hankkeita ja toimia. Erityisliikuntaa ei pidä nähdä missään tapauksessa miksikään erilliseksi liikuntakulttuurin saarekkeeksi. Erityisliikunta on olennainen ja monin tavoin muuta liikuntakulttuuria rikastuttava toimintalohko. Hyödyllistä onkin, että eri tavoin orientoituneet liikuntakulttuurin toimijat tuntevat toistensa tekemisiä ja ottavat niistä myös opikseen. Erityisliikunta on entistä kansainvälisempää toimintaa. Kansainvälisen yhteistyön hengessä erityisliikunnasta on ryhdytty puhumaan myös käsitteellä soveltava liikunta. Käytännössä käsitteillä erityisliikunta ja soveltava liikunta tarkoitetaan edelleen samaa asiaa. Näin ollen tässä julkaisussa yleisemmin käytetään erityisliikunnan käsitettä. Kansainvälisen yhteistyön tuote on myös tämä julkaisu, joka on saanut nimekseen Kaikki mukaan opas erityisliikunnan toimijoille. Julkaisu on syntynyt osana Itä-Suomen liikuntaopiston hallinnoimaa Cross-Border Move for Health hanketta. Kyseinen hanke on osa Euroopan unionin Karelia ENPI CBC ohjelmaa. EU:n lisäksi hankkeen rahoituksesta vastaavat Venäjän ja Suomen valtiot. Cross-Border Move for Health hankkeen tavoitteena on edistää liikunnan avulla ihmisten terveyttä. Erityisryhmät ovat yksi hank- 5

7 keen keskeisistä kohderyhmistä. Jo aiemmin hankkeessa on valmistunut urheilutoimijoille suunnattu terveyden edistämisopas. Erityisliikunnan osalta käsillä oleva opas ei ole ainut venäläisten ja suomalaisten kumppaneiden yhteistyön muoto. Erityisliikuntaa on käsitelty useissa hankkeen koulutustilaisuuksissa ja seminaareissa. Lisäksi hankkeen partnerit ovat tutustuneet molemmin puolin rajaa toistensa tekemisiin. Lasten ja nuorten iloksi on koitunut leiritoiminta, jota soveltavan liikunnan hengessä on järjestetty. Kaikki mukaan opas erityisliikunnan toimijoille tutustuttaa lukijan erityisliikunnan kysymyksiin Venäjän Karjalassa ja Suomessa. Erityisliikunnan ollessa tavattoman laaja ja monimuotoinen ilmiökokonaisuus tässä oppaassa ei ole tarkoituskaan antaa pitkälle meneviä yksityiskohtaisia ohjeita ja sovellutuksia. Opas toimii eräänlaisena perustana, johon tukeutuen erityisliikunnan toimijat voivat ryhtyä ahertamaan. Ymmärryksen lisääminen eri maiden erilaisista käytännöistä on omiaan synnyttämään yhteistyöverkostoja, joiden jatkuminen varsinaisen kaksivuotisen projektin ( ) jälkeen olisi enemmän kuin toivottavaa. Kaikki mukaan opas erityisliikunnan toimijoille sisältää kahdeksan artikkelia. Ensimmäisessä tekstissä Pauli Rintala, Terhi Huovinen ja Satu Niemelä esittelevät soveltavan liikunnan muutosta ja käytäntöjä Suomessa. Tekstissä paneudutaan myös kaikille avoimeen liikuntaan sekä eri erityisryhmien liikunnan tavoitteisiin ja haasteisiin. Esille nousee myös se, kuinka soveltavan liikunnan organisaatiot toimivat Suomessa. Toisessa artikkelissa Sergey Malashov esittelee erityisliikunnan ja vammaisurheilun muutosta ja nykytilaa Karjalan tasavallassa. Tekstistä on luettavissa, millaisia erityisliikunnan muotoja ja urheilulajeja Venäjän Karjalassa on organisoitu. Kirjoittaja luo katsauksen myös niihin organisaatioihin, 6

8 jotka toteuttavat tasavallassa erityisliikuntaa. Tekstissä todetaan, että erityisliikunnan suhteen vaikka edistystä onkin tapahtunut riittää vielä paljon tehtävää. Kolmannessa artikkelissa Sergey Zuev suuntaa katseensa Karjalan tasavallan Special Olympics toimintaan. Kirjoittaja kuvaa, millaisen lainsäädännön ja organisaation puitteissa kehitysvammaisten urheilua toteutetaan. Artikkelin laatija nostaa esille myös sitä laajamittaista kansainvälistä toimintaa, johon Venäjän Karjalan Special Olympics organisaatio on osallistunut. Kirjoittaja esittelee myös muutamia kansainvälisesti menestyneitä urheilijoita. Neljännessä artikkelissa katseet kohdistuvat suomalaisen erityisliikunnan hallinnon muutoksiin. Kari Koivumäki esittää, kuinka erityisliikunnan suunnitelmallinen toteuttaminen osana opetusministeriön toimintaa käynnistyi ja 1980-lukujen taitteessa. Tekstistä on luettavissa myös se työnjako, jonka varaan suomalaista erityisliikuntaa on rakennettu. Lisäksi kirjoittaja käsittelee järjestöjen osuutta sekä erityisliikunta-alan koulutukseen liittyviä kysymyksiä. Viidennessä artikkelissa Valeria Denisenko valaisee erityisliikunnan ammattilaisten koulutuksen organisointia Karjalan tasavallassa. Kirjoittaja nostaa esille myös niitä esteitä, jotka hankaloittavat vammaisten fyysistä kuntoutusta ja yhteiskuntaan integroitumista. Tekstissä esitellään tutkimus, jossa selvitettiin liikunnan opiskelijoiden motivaatiota. Osana tutkimusta kysyttiin myös erityisliikuntaan ja vammaisurheiluun suhtautumista. Kuudes, Aija Saaren kirjoittama artikkeli, pureutuu esteettömyyden kysymyksiin ja erityisesti siihen, miten esteettömyys kyetään ottamaan huomioon päätöksenteossa. Käsitteiden ja lainsäädännön esittelyn jälkeen kirjoittaja esittelee eri toimijoiden välistä yhteistyötä sekä siihen liittyviä haasteita. 7

9 Kirjoittajan mukaan yksi tulevien vuosien esteettömyystyön suurin haaste on tutkimustiedon puute liikuntapaikkojen esteettömyyden toteutumisesta. Seitsemännen artikkelin on kirjoittanut Paralympialaisten kultamitalisti Toni Piispanen. Hän tarkastelee tekstissään Lontoon vuoden 2012 Paralympialaisia osallistujan silmin. Tekstissään kirjoittaja pohtii kisatapahtumien lisäksi kisojen televisiointia, vammaisurheilun käsitteellistämistä ja sponsorointia sekä kisojen inklusiivisuutta. Kirjoittajan mukaan Lontoon Paralympialaiset onnistuivat muuttamaan asenteita vammaisurheilua kohtaan vahvasti myönteiseen suuntaan. Kahdeksannessa artikkelissa Olga Talalaeva esittelee vammaisia liikuttavan Preodolenie-projektin toimintaa. Segezan kaupungissa vuodesta 2009 saakka järjestetyn projektin tavoitteena on nimensä mukaisesti itsensä ylittäminen. Kirjoittaja esittelee, miten projektin toimintamuodot ovat muuttuneet vuosien myötä. Lisäksi artikkelin laatija nostaa esiin niitä johtopäätöksiä, joihin projektissa mukana olleet toimijat ovat vuosien myötä päätyneet. Ilahduttavana asiana kirjoittaja pitää sitä, että projektin avulla on onnistuttu tehostamaan järjestöjen ja viranomaisten yhteistyötä vammaisten ja muiden heikommassa asemassa olevien ongelmien ja haasteiden ratkaisemiseksi. Toivottavaa on, että Kaikki mukaan opas erityisliikunnan toimijoille syventää erityisliikunnan eri aloilla toimivien ymmärrystä yhdestä liikuntakulttuurin tärkeästä osa-alueesta. Onnellisinta tietenkin on, jos ymmärryksen lisääntyminen ja tiedon karttuminen johtaa erityisryhmien liikunnan käytäntöjen kehittämiseen ja toimijoiden yhteistyön tiivistymiseen. 8

10 Soveltava liikunta Suomessa Pauli Rintala, Terhi Huovinen ja Satu Niemelä Suomessa soveltavan liikunnan muutoksiin ovat eniten vaikuttaneet koululaitos, yleinen urheilutoiminta ja vammaisurheilujärjestöjen toiminta sekä sodat ja lääketieteen kehitys (ks. Kaurala & Väärälä 2010; Kummu 2007). Ensimmäinen instituutio, joka tavoitti tietyn ikäluokan kokonaisuudessaan, oli 1800-luvun puolivälin jälkeen syntynyt koululaitos. Jo tuolloisessa liikuntakasvatuksessa ja fyysisen kunnon kohottamisessa korostuivat terveyden vaaliminen ja sairauksien ehkäisy. Voimistelunopettajatutkintoon sisältyikin täydellinen sairasvoimistelukoulutus. Taustalla vaikutti huoli koulunuorison heikosta terveydentilasta ja siitä aiheutuneista ongelmista. Lähtökohtana oli huonokuntoisten oppilaiden terveyden parantaminen. Tämä lääketiedepainotteinen linjaus on ideologisesti ja tavoitteellisesti lähellä erityisliikuntaa. Toinen suomalaiseen liikuntakulttuuriin ja siten myös soveltavaan liikuntaan vaikuttanut tekijä oli yleisen urheilutoiminnan kehittyminen, jonka antaman esimerkin mukaisesti kehittyi myös vammaisurheilutoiminta luvun alussa urheiluseuroja ja -järjestöjä perustettiin paljon ja myös ensimmäiset vammaisurheilujärjestöt syntyivät. Suomeen perustettiin esimerkiksi ensimmäinen kuurojen urheiluseura 1904 ja ulkomaisen mallin mukaisesti Kuurojen Urheiluliitto

11 Kolmantena vaikuttavana tekijänä oli 1900-luvun maailmansotien jälkeinen kuntoutustarve, joka pakotti yhteiskunnat huomioimaan erityisryhmien liikunnan tarpeen ja merkityksen. Suomen käymissä sodissa haavoittui yli sotilasta, joista yli neljäsosa vammautui pysyvästi. Toinen maailmansota vaikutti merkittävästi kuntoutuksen, ja sitä kautta myös liiketerapian, kehittymiselle. Suomeen kehittyi kansainvälisestikin ainutlaatuinen kuntoutuslaitosten verkosto osaksi kuntoutusjärjestelmää. Neljäs soveltavaa liikuntaa edistänyt tekijä oli tieto liikunnan positiivisista vaikutuksista terveyteen ja fyysiseen kuntoon. Lisäksi liikunnan käyttäminen osana sairauksien hoitoa loi osaltaan edellytyksiä soveltavan liikunnan kehittymiselle. Tutkimustiedon lisääntyessä erityisesti ja 1970-luvuilla liikuntatieteellinen ja liikuntalääketieteellinen tutkimus alkoivat tuottaa tuloksia liikunnan merkityksestä eri sairausryhmille. Käsitteistä käytäntöön Käsitteillä erityisryhmät ja erityisliikunta (tai aiemmin erityisryhmien liikunta) on vuosikymmenien mittainen perinne. Niitä on totuttu käyttämään ja niiden merkitys on ymmärretty tietyllä tavalla eli vammaisten ja pitkäaikaissairaiden liikuntana silloin, kun on tarvittu liikunnan sovelluksia. Esimerkiksi Suomen kunnissa erityis -alkuinen sana on vakiintunut kielenkäyttöön (vrt. erityisliikunnanohjaaja tai erityisopettaja ). Nyt olisi kuitenkin aika siirtyä käyttämään soveltavan liikunnan käsitettä, joka jo on vakiintunut englanninkielisiin maihin (Adapted Physical Activity) ja kansainvälisten järjestöjen nimiin (esim. International Federation of Adapted Physical Activity ) sekä tutkimusjulkaisuihin (esim. Adapted Physical Activity Quarterly ). Soveltava liikunta-termi näkyy myös SoveLi ry:n nimessä. Soveltava Liikunta SoveLi ry on valtakunnallinen liikuntajärjestö, joka 10

12 edistää pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten liikuntaa jäsenjärjestöjensä kanssa. Erityisliikunta ja soveltava liikunta -käsitteet ymmärretään synonyymeiksi ja niitä pyritään käyttämään tilanteeseen parhaiten sopivalla tavalla. Myös erityistä tukea tarvitsevien lasten liikunnanopetuksesta on jo pitkään totuttu käyttämään termiä soveltava liikuntakasvatus tai soveltava liikunnanopetus. Siinä pyritään huomioimaan jokaisen oppilaan yksilölliset tarpeet, kehitysvaihe, valmiudet ja kiinnostuksen kohteet. Erityistarpeita liikunnassa voivat aiheuttaa mm. oppilaan pitkäaikaissairaus, vammaisuus, kyvyt, taidot, kehitys- ja kuntotaso sekä etninen tausta. Olipa soveltamisen syy mikä tahansa, liikunnanopetuksen tai -ohjauksen tulee olla opetettavalle lapselle (ryhmälle) sovellettua, jotta se palvelisi parhaalla mahdollisella tavalla kaikkia osallistujia. Samaa soveltamisen ideologiaa tarvitaan myös kuntoutuksessa ja vapaa-ajan liikkumisen onnistuneessa järjestämisessä. Erityisliikunta oli ensin piiloteltua toimintaa, eriytyi ajan kuluessa omaksi liikunnan osa-alueeksi ja lähestyi lopuksi yleistä liikuntakulttuuria, jossa liikuntaa pyritään soveltamaan kaikille (Kaurala & Väärälä 2010). Nyt olemme matkalla erityisestä kohti kaikille avointa liikuntaa! Terminologia on muuttunut vuosikymmenien aikana myös Maailman Terveysjärjestön (WHO) käyttämissä käsitteissä. International Classification of Functioning, Disability and Health (ICF) hyväksyttiin WHO:n yleiskokouksessa v Se on käännetty suomeksi nimellä Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus (Stakes 2004; 2009) ja se korvaa vuonna 1980 käyttöön otetun luokituksen (ICIDH). Kun vanha luokitus puhui vammoista, ja sosiaalisesta haitasta, niin uusi luokitus käyttää sellaisia termejä kuin toimintakyky, suoritukset ja osallistuminen, jotka viestivät saman asian positiivisesta puolesta (kuvio 1). Ympäristön 11

13 tulisi olla sellainen, että kaikki voisivat osallistua ja toteuttaa itseään toimintakykynsä rajoissa. ICF-luokitus on kansainvälinen standardi väestön toimintaedellytysten kuvaamiseen. Luokitus nostaa esille sosiaali- ja terveys- sekä yhteiskuntapolitiikan kannalta keskeisen teeman: kuinka väestö selviää kotona, päivähoidossa, koulussa, työssä, asumispalveluissa tai laitoshoidossa. (Stakes 2009.) Lääketieteellinen terveydentila (häiriö tai tauti) Ruumiin/kehon toiminnot ja Ruumiin rakenteet Suoritukset Osallistuminen Ympäristötekijät Yksilötekijät Kuvio 1. ICF-malli (Stakes 2009). ICF-luokitus linjaa, että yksilön osallistumisen laajuus ja taso eivät riipu pelkästään toimintakyvystä, vaan myös ympäristötekijöillä on merkitystä. Toimintakykyä ei perinteiseen tapaan enää jaeta fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen, vaan toimintakyky on yläkäsite, joka sisältää kehon toiminnot, suoritukset ja osallistumisen. ICF:n kontekstuaalisiin tekijöihin kuuluvat ympäristö- ja yksilötekijät. Ympäristötekijöihin kuuluvat paitsi fyysinen 12

14 ympäristö, myös ihmisten tarjoama tuki, asenteet ja palvelut, hallinto ja valtion laitokset. Yksilötekijöitä ovat esimerkiksi sukupuoli, rotu, ikä, terveydentila, elämäntavat, tottumukset, selviytymisstrategiat, sosiaalinen tausta, koulutus, ammatti, kokemukset, käyttäytymismallit ja luonteen piirteet. (Stakes 2009.) ICF-luokituksesta on tehty myös lasten ja nuorten versio ICF-YU (WHO 2007). ICF-luokitus voi parhaimmillaan mahdollistaa keskusteluyhteyden lääketieteellisen ja sosiaalisen mallin 1 näkökulmista operoivien kuntoutuksen, soveltavan liikunnan ja yleisen liikunnan ammattilaisten välille. Lisäksi ICF:n toimintakyky- ja vammaluokittelu voi olla työväline soveltavan liikunnan moniammatilliseen yhteistyöhön liikunnan, terveydenhuollon ja sosiaalialan ammattilaisten kesken (Hutzler & Sherrill 2007). Myös kasvatuksen ja kuntoutuksen määrittelyissä korostetaan aikaisempaa enemmän osallistumisen ideologiaa, johon liittyy ajatus integraatiosta ja inkluusiosta (Sipari 2008). Kuntoutuksesta vapaa-aikaan Kuntoutuksen ja liikunnan välillä on selvä yhteys. Liikunta voi liittyä kaikkiin kuntoutuksen eri muotoihin (lääkinnällinen, kasvatuksellinen, ammatillinen ja sosiaalinen) tavalla tai toisella. Jo laki edellyttää kokonaisvaltaista kuntoutustoimintaa, missä ihmisen toimintakyvyn ylläpitäminen ja edistä- 1 Lääketieteellisessä mallissa (tai yksilömallissa) ajatellaan, että vammaisuus on yksilön pääasiallinen ja ensisijainen ominaisuus ja pääasiassa tragedia, patologia, ongelma tai rajoitus. Se paikantaa vammaisuuden ongelmat ja myös sen ratkaisut vammaiseen itseensä ja vastuullistaa vammaisen yksilön omasta selviytymisestään ja menestymisestään ei-vammaisille rakennetussa yhteiskunnassa (Reinikainen 2004, 196). Sosiaalinen malli korostaa vammaisuuden sosiaalista ja ympäristöstä johtuvaa luonnetta. Se tuo esiin vammaisiin henkilöihin kohdistuvat ulkoiset rajoitukset kuten fyysiset, sosiaaliset ja psykologiset sekä painottaa vammaisten henkilöiden oikeuksia yhdenmukaisiin palveluihin (Oliver 1996, 32 33). 13

15 minen vaativat useiden ammattialojen asiantuntijuutta ja niiden yhteistyötä. Usein puhutaan palveluverkostosta tai palveluketjusta ja palveluntuottajista. Kuntoutushenkilöstö, kuten lääkärit ja fysioterapeutit, ovat palvelutuotannon alkupään tärkeät asiantuntijat. Olipa henkilö syntymästään alkaen vammainen tai sairas, tai myöhemmin vammautunut, lääkinnällinen kuntoutus aloitetaan heti, kun vamma tai sairaus on todettu. Lääkinnällisen kuntoutuksen tavoitteena on parantaa ja ylläpitää kuntoutujan työ- ja toimintakykyä, elämänhallintaa sekä itsenäistä suoriutumista päivittäisissä toiminnoissa. Myöhemmässä vaiheessa opetushenkilöstö (varsinkin jos kyseessä on lapsi) tulee mukaan prosessiin, jolloin henkilön liikkumisen tavoitteet ja merkitykset myös muuttuvat ja monipuolistuvat. Kuntoutuksen ja koulutuksen lisäksi soveltavaan liikuntaan kuuluu oleellisena osana vapaa-aika, jonka mielekäs viettäminen on osa erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden elämänlaatua. Vapaa-aikaan voi kuulua omaehtoinen liikkuminen, yksin tai ryhmässä, oman mielenkiinnon mukaan. Joillekin se voi olla jopa kilpa- tai huippu-urheilua, aina paralympialaisiin asti. Kaikille avoimeen liikuntaan Käsite Kaikille avoin syntyi 2000-luvulla. Kaikille avoimella liikunnalla ja urheilulla tarkoitetaan, että jokaisella tulee olla mahdollisuus osallistua liikuntaan haluamallaan tavalla. Koululiikunta kuuluu kaikille, lasten ja nuorten liikunta on jokaisen lapsen oikeus ja kunto- ja terveysliikuntaan ovat tervetulleita kaikki. Myös kilpaurheilutoiminta pyritään avaamaan kaikille halukkaille. Opettajina, ohjaajina ja valmentajina olemme vastuussa siitä, millaisen esimerkin annamme. Kaikille avoimen liikunnan ja urheilun tavoitteena on, ettemme erilaisissa rooleissa toimiessamme sulje ketään ul- 14

16 kopuolelle. Toiminnan lähtökohtana tulee olla ilmapiiri, oppimisympäristö, jossa kaikki ovat tasavertaisia ja oikeudenmukaisuus toteutuu. Kaikille avoimessa oppimisympäristössä on turvallista olla, siellä on lupa kokeilla, onnistua, epäonnistua, näyttää tunteita ja kannustaa muita. Yhteiskunnassa vallitsevat arvot ja normit sekä vammaisten henkilöiden osallisuus yleisesti tarjolla oleviin palveluihin vaikuttavat myös vammaisten ihmisten mahdollisuuksiin osallistua liikuntaan yhdessä muun väestön kanssa. Niissä maissa, joissa on kiinnitetty huomiota yhteiskunnan esteettömyyteen ja joissa asenteet ja lainsäädäntö tukevat vammaisten henkilöiden osallisuutta kaikilla elämän alueilla, myös kaikille avoimia liikuntapalveluita on tarjolla ja erityisryhmiin kuuluvat henkilöt käyttävät niitä onnistuneesti. Liikunnan duaalimalli Suomessa eletään tällä hetkellä kaikille avointen liikuntapalveluiden osalta murrosaikaa. Yleisesti puhutaan liikuntapalveluiden toteuttamisessa ns. duaalimallista, millä viitataan kahteen erilaiseen tapaan järjestää soveltavan liikunnan palveluita: osa palveluista järjestetään kaikille avoimena toimintana yleisten liikuntapalveluiden yhteydessä, osa palveluista toteutetaan erillisinä erityisliikunnan palveluina vertaisryhmässä (kuvio 2). Toimijat ja tutkijat ovat pitkälti yhtä mieltä siitä, että molempia tapoja tarvitaan, jotta kaikki ihmiset voisivat löytää itselleen sopivan tavan harrastaa liikuntaa. 15

17 Yleinen PALVELUJÄRJESTELMÄ Kehityskumppanuus Erillinen Erityisliikunta tai vammaisurheilun laji erillisessä ryhmässä Erityisliikunta tai vammaisurheilun laji integroidusti Yleinen ja sovellettu liikunta rinnakkain Yleinen liikunta lajinomaisin sovelluksin Yleinen liikunta, ei sovelluksia Tarpeet ja kiinnostuksen kohteet Oikeus tehdä valintoja YKSILÖ Kuvio 2. Soveltavan liikunnan duaalimalli. Ihmisoikeuksien ja tasa-arvon näkökulmasta on tärkeää, että yksilöllä on vapaus valita. Osallistumisen määrittelijänä tulee olla henkilö itse, hänen tarpeensa, toiveensa ja kiinnostuksen kohteensa ei diagnoosi tai muu vastaava seikka. Henkilö voi osallistua sekä yleiseen että erilliseen liikuntaan, esimerkiksi harjoittaa lihaskuntoa yleisellä kuntosalilla ja osallistua vaik- 16

18 kapa pyörätuolikoripallojoukkueen harjoituksiin. Yhteiskunnan tulee tukea tällaista toimintaa esteettömällä rakentamisella ja taloudellisella tuella soveltavaa liikuntaa järjestäville urheiluseuroille ja järjestöille. Järjestelmien tasolla duaalimalli tarkoittaa vammaisurheilun ja soveltavan liikunnan kehittämistä samanaikaisesti erillisenä toimintana mm. vammaisjärjestöjen sisäistä yhteistyötä tiivistämällä tai kunnan eri hallinnonalojen yhteistyötä kehittämällä ja osana yleistä liikuntakulttuuria edistämällä vammaisurheilun ja soveltavan liikunnan integraatiota yleiseen liikuntatoimintaan. Erillinen ja yleinen liikunnan palvelujärjestelmä voivat toimia toisilleen kehityskumppaneina (kuvio 2). Erillisen toiminnan kehittämistyöstä käytännön esimerkkinä on vammaisurheilujärjestöjen integraatioprosessi, jonka seurauksena vuonna 2009 perustettiin Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry yhdistämällä neljä suurta vammaisurheilujärjestöä. Soveltava liikunta on enenevässä määrin myös osa yleistä liikuntakulttuuria. Monessa liikunta- ja urheilulajissa erityisryhmiin kuuluvat ihmiset voivat osallistua yleisten urheiluseurojen toimintaan. Valtakunnallisesti 14 vammaisurheilulajia on täysin integroitunut yleisiin urheilun lajiliittoihin. Toiminnan tasolla duaalimalli tarkoittaa monipuolisten opetusmenetelmien ja liikunnan organisoimistapojen käyttämistä. Esimerkiksi koululiikunnassa vuonna 2010 tehdyt muutokset perusopetuslakiin ja opetussuunnitelmien perusteisiin tukevat kaikille avointa ja yhteistä opetusta, mutta toisaalta myös vahvistavat erityisopetuksen tarjoamista silloin, kun se on oppilaan etujen mukaista. Soveltavan liikunnan duaalimallissa palvelujärjestelmä tarjoaa erilaisia harrastamisen mahdollisuuksia, joista yksilö voi valita tarpeidensa ja kiinnostuksensa mukaan itselleen sopivat tavat osallistua. 17

19 Kaikille avoin harrasteliikunta Soveltavan liikunnan harrastamisen mahdollisuudet vaihtelevat huomattavasti eri kunnissa (Ala-Vähälä 2006; 2010). Pienemmillä paikkakunnilla saman vamman tai sairauden omaavia henkilöitä ei ole niin paljon, että heistä muodostuisi omaa liikuntaryhmää. Joskus taas henkilön tuen tarve liikunnassa ei ole selkeästi luokiteltavissa tietyn diagnoosin alle. Tämän vuoksi inklusiiviset palvelut ovat myös käytännön pakko, jos halutaan, että kaikilla kuntalaisilla on mahdollisuus harrastaa liikuntaa. Vuonna 2009 voimaan tullut uudistettu vammaispalvelulaki takaa jokaiselle vammaiselle henkilölle subjektiivisen oikeuden käyttää avustajia paitsi päivittäisen elämän välttämättömiin avustustarpeisiin tai työhön ja opiskeluun, myös henkilön itsensä määrittelemiin avustustarpeisiin, kuten harrastamiseen. Laki mahdollistaa entistä paremmin kaikille avoimeen liikuntaan osallistumisen asuinkunnasta riippumatta. Soveltavan liikunnan duaalimallin mukaisesti kaikille avointa liikuntaa voidaan toteuttaa usealla eri tavalla ja toimintatapoja vaihdellen tilanteen ja tarpeen mukaan. Kaikki harrastamisen tavat nähdään yhtä arvokkaina. Oleellista on se, että jokaisella liikunnan harrastajalla on mahdollisuus ja oikeus valita itselleen sopivin tapa. (Alanko ym. 2004; Black 1996; Saari 2011; Stevenson 2009.) Inkluusiopiirakka (kuvio 3) havainnollistaa erilaisia tapoja. Avoin toiminta. Avoimiin liikuntaharjoitteisiin jokainen osallistuja voi osallistua ilman toiminnan soveltamista. Tällöin ympäristö, ohjaus ja toiminnan sisältö sopivat sellaisenaan kaikille. Soveltava toiminta. Liikunnan tavoitteet ja sisältö ovat kaikille osallistujille yhteisiä, mutta keinoja tavoitteiden saavuttamiseen sovelle- 18

20 taan. Tällöin voidaan soveltaa esimerkiksi käytettäviä välineitä, leikkien ja pelien sääntöjä tai ohjauksen tapoja. Rinnakkainen toiminta. Liikuntalaji on kaikille yhteinen, mutta jokainen osallistuja harjoittelee omalla tasollaan. Rinnakkaista toimintaa voidaan toteuttaa esimerkiksi tehtäväradalla, jossa jokainen voi valita omalle taitotasolleen sopivan harjoitteen. Käänteinen integraatio. Vammaisurheilun lajeja opetetaan kaikille osallistujille. Esimerkiksi näkövammaisten kilpapeliä maalipalloa pelataan yhdessä näkevien osallistujien kanssa. Kaikki osallistujat peittävät silmänsä ja pelaavat tasavertaisina. Erillinen toiminta. Vammaiset ja vammattomat osallistujat harjoittelevat omissa erillisissä ryhmissään. Liikunnan tavoitteet ja sisältö on muokattu osallistujien mukaan. Kuvio 3. Inkluusiopiirakka 19

21 Lasten ja nuorten liikunnassa tavoitteena on lapsilähtöinen, laadukas ja kaikille avoin toimintajärjestelmä, jossa vammaiset tai pitkäaikaissairaat lapset ja nuoret voivat osallistua liikuntaan haluamallaan tavalla: vertaisryhmässä tai yhteisessä, kaikille soveltuvassa toiminnassa. Tällä hetkellä erityislasten liikunnan toteuttajia on useita: kunnat (pääasiassa kuntien liikuntatoimi), vammais- ja kansanterveysjärjestöt, vammaisliikunta- ja urheilujärjestöt, urheiluseurat sekä muut järjestöt. Lisäksi yksityisillä kaupallisilla toimijoilla on jonkin verran kaikille lapsille avointa liikuntatoimintaa. Osallistumisen näkökulmasta monipuolinen tarjontaa on tasa-arvokysymys. Laajasta valikoimasta jokainen lapsi voi löytää oman tapansa osallistua. (Saari 2011.) Tarjonnasta huolimatta erilaisen toimintakyvyn omaavien lasten on joskus haastavaa löytää itselleen sopivaa harrastusryhmää. Kaikille avoimen toiminnan kehittämiseen ja erilaisten vaihtoehtojen tarjoamiseen on edelleen suunnattava resursseja. Liikunnallinen iltapäivätoiminta, jota on järjestetty 1990-luvun lopulta lähtien ja opetushallituksen antamien aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteiden mukaisesti vuodesta , on eräs esimerkki kaikille avoimesta lasten liikunnasta. Liikunnallista iltapäivätoimintaa järjestetään koulupäivän jälkeen monimuotoisesti sekä erillisenä että kaikille avoimena matalan kynnyksen toimintana. Matalan kynnyksen toiminta tarkoittaa sitä, että liikuntakerhoon on mahdollisimman helppo kaikkien lasten tulla ilman aikaisempia liikuntakokemuksia tai taitovaatimuksia. Liikuntakerho järjestetään lähellä lasten asuinpaikkaa, osallistuminen on edullista, ilmoittautuminen on vaivatonta ja toiminta itsessään lapsilähtöistä. Liikunnallisesta iltapäivätoiminnasta saatujen kokemusten perusteella sekä erillistä, erityistukea tarvitse- 2 Opetushallituksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet (2011) on tarkoitettu perusopetuslain (L628/1998) mukaisesti ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä kaikille perusopetuksen erityisoppilaille. Liikunnallista iltapäivätoimintaa järjestetään kuitenkin myös vanhemmille perusopetuksen oppilaille. 20

22 ville lapsille suunnattua toimintaa että kaikille avointa toimintaa tarvitaan. Erillisen toiminnan vertaisryhmä koetaan tärkeäksi etenkin silloin, kun lapsella on näkyvä vamma. Erilliseen toimintaan saattaa olla myös helpompi kutsua erityislapsia kohdennetusti. Toisaalta joskus liikuntaryhmä toimii parhaiten, kun erilaisuudesta ei tehdä numeroa, vaan annetaan lasten toimia luonnollisesti yhdessä. Liikunnallisessa toiminnassa huomio kiinnittyy tekemiseen ja erilaisuus unohtuu. Rahoituksen suuntaaminen kaikille avoimeen toimintaan edistää erityistä tukea tarvitsevien lasten osallistumismahdollisuuksia liikunnallisessa iltapäivätoiminnassa. (Saari 2007; 2011.) Aikuisten ja iäkkäiden liikunnan haasteena on laaja-alaisen tasa-arvon toteutuminen sekä vaikeasti vammaisten ihmisten osallistumismahdollisuuksien kehittäminen. Uudistetusta lainsäädännöstä huolimatta vammaisilla henkilöillä saattaa olla vaikeuksia saada tarvitsemiaan avustaja-, kuljetustai apuvälinepalveluita liikunnan harrastamiseen. Toteutuneet ja meneillään olevat kuntaliitokset voivat tuoda sekä parannuksia että heikennyksiä olemassa oleviin palveluihin. (Laasonen & Remahl 2010.) Suomalaisessa liikuntakulttuurissa on 2000-luvulla toteutettu kaksi merkittävää kaikille avointa liikuntaa edistävää hanketta. Liikuntaa kaikille lapsille -hanke aloitti toimintansa vuonna Hankkeen tavoitteena oli madaltaa erityistä tukea tarvitsevan lapsen osallistumista yleiseen liikuntatarjontaan. Hankkeen osana järjestettiin koulutusta, tuotettiin oppimateriaalia kaikille avoimesta liikunnasta, kohdattiin monenlaisia toimijoita ja liikunnan harrastajia sekä toimittiin kehityskumppaneina erilaisille liikunnan järjestäjille. Hanke auttoi myös vammaisurheilujärjestöjen yhdentymisprosessin käynnistymistä. (Saari ym ) Liikuntaa kaikille lapsille -hanketta seurasi vuosina Kaikille Avoin -ohjelma. Ohjelman visiona oli, että laaja-alainen tasa-arvo, syrjimättömyys ja suvaitsevaisuus muodostavat olennaisen osan suomalaisen liikun- 21

23 ta- ja urheilutoiminnan arvopohjaa. Ohjelmalla edistettiin esteetöntä toimintaympäristöä ja sellaisten liikunnan toimintatapojen käyttämistä, jotka eivät sulje ketään pois. Kaikille Avoimen -ohjelman työmuotoja olivat koulutus, konsultointi ja rekrytointi. Koulutus tarjosi eväitä ohjaajille ja valmentajille avoimen toiminnan järjestämiseen. Konsultoinnin avulla seuroja, lajiliittoja ja liikunnan alueorganisaatioita tuettiin kaikille avointen toimintaympäristöjen luomisessa. Rekrytoinnin tavoitteena oli uusien harrastajien ja toimijoiden saaminen liikunnan pariin. Kaikille avoin urheilu. Urheilulla voi olla erityisryhmiin kuuluvalle henkilölle monenlaista merkitystä. Urheilu tarjoaa tilaisuuden itsensä kehittämiseen sekä omien henkisten ja fyysisten rajojen kokeilemiseen. Liikunnallisesti lahjakkaan vammaisen nuoren sisäinen motivaatio ohjaa kilpaurheilun pariin. Vammaisurheilun, urheilun lajiliittojen ja seurojen välistä yhteistyötä on tehty Suomessa jo 1980-luvulta alkaen. Kuitenkin vasta 2000-luvulla Paralympiakomitea ja vammaisurheilujärjestöt ovat merkittävästi lähentyneet vammattomien urheilua. Tähän on ollut syynä paitsi koventunut kansainvälinen kilpailu, myös suomalaisen urheilun yleinen asenneilmapiiri, jossa reilu peli nähdään tärkeänä toiminnan arvona. Reilu peli tarkoittaa urheiluyhteisön yhteisesti hyväksymiä liikunnan ja urheilun eettisiä periaatteita. Lähtökohtana reilussa pelissä on jokaisen ihmisarvo ja tasavertainen oikeus osallistumiseen. Kaikille avointa urheilua on kehitetty duaalimallin mukaisesti kahdella tasolla: kehittämällä vammaisurheilun sisäistä yhteistyötä ( erillisestä yhteiseen ) sekä kehittämällä vammaisten urheilijoiden mahdollisuuksia toimia yleisissä urheiluseuroissa ja lajiliitoissa ( erityisestä yleiseen ). (Laasonen & Remahl 2010; Saari 2009.) 22

24 Erillisestä yhteiseen -kehitys. Vammaisurheilujärjestöjen sisäisen yhteistyön tiivistäminen kulminoitui Vammaisurheilu- ja liikunta VAU ry:n perustamiseen Yhdistymisneuvottelut kestivät kaikkiaan kaksi vuotta ja mukaan uuteen vammaisurheilun järjestöön tuli neljä järjestöä: Elinsiirtoväen Liikuntaliitto ELLI ry, Näkövammaisten Keskusliitto ry (NKL), Suomen Invalidien Urheiluliitto ry (SIU) sekä Kehitysvammaisten Liikunta ja Urheilu ry (SKLU). Uusi järjestö aloitti toimintansa Samalla vanhat järjestöt lakkautettiin. Tällä hetkellä VAU toimii lähes 40 lajin monilajiliittona ja siinä on noin henkilöjäsentä. VAU:n ensimmäisen toimintaohjelman tavoitteena on monipuolisen vammaisliikunnan ja -urheilun toimintaedellytysten vahvistaminen yhdessä ja erikseen. Tämä mahdollistaa sekä vammaisurheilun vertaispohjaisen työn jatkamisen ja kehittämisen että myös laajan integraatio- ja inkluusiotyön jatkumisen. (VAU 2011.) Erityisestä yleiseen -kehitys. Suomalaisen vammaisurheilun integraatiotyö erillisestä vammaisurheilusta yleisen urheilun osaksi on edennyt pienin askelin lähtien liikkeelle yksittäisten urheilijoiden ja pienten urheilijaryhmien harjoittelumahdollisuuksien kehittämisestä tavallisissa urheiluseuroissa. Paralympiakomitealla oli vuosina käynnissä vammaisurheilun integraatiohanke, jonka tavoitteena oli saada maajoukkuetason vammaisurheilijoita mukaan urheilun lajiliittojen valmennustoimintaan. Opetusministeriö tuki hanketta, joka alkoi asteittain ampumaurheilusta, judosta, purjehduksesta ja uinnista vuonna Seuraavana vuonna integroituivat alppi- ja maastohiihto ja vuonna 2007 yleisurheilu. Hankkeen seurauksena vammaishuippu-urheilijat pääsivät lajiliittojen valmennusryhmiin ja urheilijatukien piiriin. (Saari 2009.) Hankkeen seurauksena myös kilpailu- ja rekrytointijärjestelmiä ryhdyttiin muokkaamaan. Paralympiakomitea jättäytyi integroituneiden lajien 23

25 osalta koordinoivaan tukijan rooliin. Myös tutkimustiedon hyödyntäminen vammaishuippu-urheilijoiden valmennuksessa kehittyi, kun yhteistyötä Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen (KIHU) kanssa tiivistettiin. Integraatiotyö jatkuu vammaishuippu-urheilun osalta edelleen, vaikka Paralympiakomitean hanke on päättynyt. (Saari 2009.) Paralympiakomitea ja Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry toimivat edelleen vammaisurheilun lähentämiseksi kohti yleistä urheilua. Eräs tärkeä keino on mielikuvien ja asenteiden muokkaaminen viestinnän ja julkisuuden avulla. Vammaisurheilijoiden näkyminen mediassa nimenomaan urheilijoina, ei vammaisuuden edustajina, tekee suurelle yleisölle tutuksi ajatuksen vammaisesta henkilöstä liikunnan ja urheilun harrastajana tai huipulle tähtäävänä urheilijana. Toinen tärkeä, konkreettinen keino inkluusion edistämisessä on vammaisurheilujärjestöjen toimiminen yleisen liikunnan toimijoiden kehityskumppaneina, sparraajina ja vapaaehtoisina neuvonantajina. (Saari & Juntunen 2010.) Kaikille avoimet haasteet. Vammaisurheilun suuri haaste on, miten saada uusia nuoria urheilijoita rekrytoitua vammaisurheilun pariin. Vammaisurheilussa on pitkään ollut tilanne, että nuorille urheilijoille ei ole tarjolla nuorisoohjelmia tai systemaattista valmennusta. Monet toimijat järjestävät erityisryhmiin kuuluville lapsille liikuntatoimintaa, mutta rekrytointi säännölliseen, tavoitteelliseen urheilutoimintaan on puuttunut. Kaikille avoimessa harraste- ja koululiikunnassa ohjaajat ja opettajat eivät välttämättä osaa tunnistaa liikunnallisesti lahjakasta nuorta ja ohjata häntä urheilutoiminnan pariin. Myös drop out -ilmiö saattaa kohdistua tavallista useammin tukea tarvitsevaan liikunnan harrastajaan. Pienten lasten liikunnassa kaikki lapset hyväksytään helpommin joukkoon. Toiminnan muuttuessa kilpailullisempaan suuntaan olisi tärkeää, että potentiaalinen vammaisurheilija tun- 24

26 nistettaisiin, eikä häntä tipautettaisi pois harjoitusryhmästä erilaisen toimintakyvyn vuoksi. Tämä vaatisi ohjaajilta lisää tietoa vammaisurheilusta. Paralympiakomitea ja vammaisurheilujärjestöt ovat pyrkineet viime vuosina määrätietoisesti kehittämään vammaisurheilun rekrytointi- ja valmennusjärjestelmää. Kuitenkin parhaimmat resurssit olisivat käytettävissä, jos yleinen liikunta- ja urheilu hyväksyisi laajasti erilaiset liikkujat olennaiseksi osaksi toimintaansa. Tällöin vältyttäisiin rakentamasta mittavaa rinnakkaisjärjestelmää. Vammaisurheilun inkluusiotyössä haasteita aiheuttaa myös vammaisuuden lääketieteellisen mallin mukainen ajattelu. Tämä vaatii ohjaajilta ja valmentajilta vammaisurheilun ja sen luokittelun (myös diagnoosien) tuntemusta. Jos urheilijaa arvioidaan pelkästään hänen diagnoosinsa kautta, vahvistaa se lääketieteellistä ajattelumallia urheilussa ja voi luoda esteitä kaikelle avoimen liikunnan toteuttamiselle. Urheilussa tarvitaan edelleen myös vertaisryhmiä. Jos liikunta- ja urheilutoiminta järjestetään laajasti kaikille avoimen mallin kautta, voi kynnys urheiluun osallistumiseen nousta vammaiselle henkilölle liian suureksi. Tieto liikuntaryhmistä ei edes välttämättä tavoita erityisryhmiin kuuluvia harrastajia. Kynnystä saattaa nostaa myös vertaisen liikuntakaverin puute, kiusatuksi joutumisen pelko, esteelliset liikuntatilat tai mielikuva urheilusta kyvykkyyttä ja normaaliutta korostavana toimintana. Tämä voi vahvistaa vammaisen henkilön mielikuvaa itsestään vajavaisena ja erilaisena. Vertaisryhmässä erilaisuus on samanlaisuutta, eikä sitä tarvitse ujostella. (Saari 2009; Saari & Juntunen 2010.) 25

27 Lähteet Alanko, R., Remahl, V. & Saari, A Ota minut mukaan. Erityistukea tarvitseva lapsi leikissä ja liikunnassa. Helsinki: Invalidiliitto. Luettavissa [luettu ] Ala-Vähälä, T Raportti kuntien erityisliikunnan tilasta Opetusministeriön julkaisuja 2006: 21. Luettavissa myös minedu.fi/opm/julkaisut/2006/raportti_kuntien_erityisliikunnan_tilanteesta_vuonna_2005 [luettu ] Ala-Vähälä, T Raportti kuntien erityisliikunnan tilanteesta vuonna Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2010:17. Luettavissa [luettu ] Black, K Including young disabled people. A handbook to support TOP Play and TOP Sport. Youth Sport trust, Loughborough, England. Hutzler, Y. & Sherrill, C Defining adapted physical activity: International perspectives. Adapted Physical Activity Quarterly 24, Kaurala, O. & Väärälä, A Erityisestä kaikille avoimeen liikuntaan Suomalaisen erityisliikunnan juuret ja kehittyminen. Jyväskylän yliopisto. Liikuntatieteiden laitoksen tutkimuksia 1/

28 Kummu, L Kummajaisesta huippu-urheiluksi. Suomen vammaisurheilun historia Jyväskylän yliopisto. Liikuntatieteiden laitoksen tutkimuksia 2/2007. Laasonen, K. & Remahl, V Tavoitteena laaja-alainen tasa-arvo myös erityisliikunnassa. Liikunta & Tiede 47(2-3), Oliver, M Understanding disability. From theory to practise. London: Macmillan. Reinikainen, M-R Vammaisuuden ja naiseuden käytäntöjen jäljillä. Teoksessa E. Jokinen, M. Kaskisaari & M. Husso (toim.) Ruumis töihin! Käsite ja käytäntö. Tampere: Vastapaino, Saari, A Erityistä tukea tarvitsevat lapset ja inkluusio liikunnallisen iltapäivätoiminnan kehittämishankkeissa Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES, Lasten ja nuorten elämäntavan tutkimusyksikkö LINET. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 192. Luettavissa Files/File/LINET%20PDF/linet192.pdf [luettu ] Saari, A Vammaisurheilun integraatiotyössä haetaan tasa-arvoa ja tuloksia. Liikunta & Tiede 46(4), Saari, A Inkluusion nosteet ja esteet liikuntakulttuurissa tavoitteena kaikille avoin liikunnallinen iltapäivätoiminta. Jyväskylä Studies in Sport, Physical Education and Health 174. Väitöskirja. Saari, A. & Juntunen, R Integraatiotyötä järjellä ja sydämellä. Liikunta & Tiede 47(2-3),

29 Saari, A., Rautio, S. & Remahl, V Kohtaamisia lasten liikunnassa. Liikuntaa kaikille lapsille -hanke Oulu: Kalevaprint. Luettavissa [luettu ]. Sipari, S Kuntouttava arki lapsen tueksi. Kasvatuksen ja kuntoutuksen yhteistoiminnan rakentuminen asiantuntijoiden keskusteluissa. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 342. Väitöskirja. Luettu dspace/handle/ /18788 Stakes 2004; Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus. World Health Organization. Stakes, Ohjeita ja luokituksia 2004:4. Jyväskylä: Gummerus. Stevenson, P The pedagogy of inclusive youth sport: Working towards real solutions. In H. Fitzgerald (Ed.). Disability and youth sport. International Studies in Physical Education and Youth Sport. London: Routledge., WHO International classification of functioning, disability and health. Children & youth version. World Health Organization. Geneva. VAU Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n verkkosivut. Luettavissa [luettu ] Teksti pohjautuu teokseen: Rintala, P., Huovinen, T. & Niemelä S Soveltava liikunta. Liikuntatieteellisen Seuran julkaisu nro 168. Tampere: Tammeprint Oy. 28

30 Erityisliikunta ja vammaisurheilu Karjalan tasavallassa Sergey Malashov Karjalan tasavallassa vammaisten hyvinvointia edistävä toiminta perustuu YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevaan sopimukseen, joka on hyväksytty järjestön yleisistunnossa 13. joulukuuta Sopimus astui voimaan 3. toukokuuta 2008 ja sen on ratifioinut 50 valtiota. Venäjä ratifioi sopimuksen vuonna Sopimuksen pääperiaatteet ovat: vammaisten kunnioittaminen ja syrjimättömyys vammaisten erilaisuuden kunnioittaminen yhdenvertaisuus ja esteettömyys miesten ja naisten tasa-arvo vammaisten lasten oikeus säilyttää oma identiteettinsä Karjalan tasavallan väestöluku on asukasta, joista 76 % asuu kaupungeissa ja 24 % maaseudulla. Lasten ja nuorten osuus on 18 % väestöstä eli henkeä. Eläkeiän saavuttaneiden osuus on 21 % väestöstä. Vammaiseksi luokiteltuja ihmisiä Karjalan tasavallassa on henkeä, joista on lapsia. Vammaisten osuus on siten 11,8 % tasavallan väestöstä. Koko Venäjän federaatiossa vammaisia on 13 miljoonaa eli 8,8 % väestös- 3 Federaatiolaki N.46-FZ 29

31 tä. Vammaisista vanhuuseläkeläisiä on noin 86 % ja suurella osalla heistä vammaisuus todettiin vasta korkeassa iässä. Vammaisten lasten osuus on asettunut viimeisten viiden vuoden aikana kahteen prosenttiin. Viimeisten kuuden vuoden aikana vammaisten lasten määrä on pienentynyt 12,8 prosentilla. Tilastotietojen 4 mukaan Karjalan tasavallassa toimii vammaisten liikunnan ja urheilun parissa 44 organisaatiota 5, joista viisi on erityis-/kuntoutusoppilaitosta, kaksi lapsille lisäopetusta antavaa organisaatiota, 11 kuntoutusorganisaatiota ja 12 liikuntaseuraa. Vuonna 2013 erityisliikuntaa ja vammaisurheilua harrasti vammaista eli neljä prosenttia Karjalan tasavallan vammaisten määrästä 6. Vuonna vammaista liikkui ja urheili oppilaitosten urheilukerhoissa ( ), 811 kuntoutuslaitoksissa ( ), 1011 vammaisten liikunta- ja urheilukerhoissa ( ), 527 muissa organisaatioissa ( ). Seuraava taulukko osoittaa liikuntaa ja urheilua harrastavien määrät Karjalan tasavallan piireissä 4 Vuoden 2013 tilastotiedot erityisliikunnasta ja vammaisurheilussa Karjalan tasavallassa N.3-AFK 5 Vuonna 2012 niiden määrä oli 38 6 Vuonna 2012 erityisliikuntaa ja vammaisurheilua harrastavien määrä oli 2583 eli 3,6 % vammaisten määrästä 30

32 Taulukko 1. Liikuntaa ja urheilua säännöllisesti harrastavien vammaisten määrä Karjalan tasavallan piireissä Karjalan tasavallan piiri Belomorskin piiri Kalevalan piiri Kemin piiri Kontupohjan piiri Kostamuksen piiri Lahdenpohjan piiri Louhen piiri Karhumäen piiri Mujejärven piiri Aunuksen piiri Petroskoin piiri Pitkärannan piiri Äänisenrannan piiri Prääsän piiri Puudozhin piiri Segezhan piiri Sortavalan piiri Suojärven piiri Yhteensä Karjalan tasavallassa on 75 vammaisten käyttöön sopivaa liikunta- ja urheilupaikkaa ( ), joista kaksi stadionia sijaitsee Petroskoissa ja Kontupohjassa, neljä uima-allasta (yksi Kostamuksessa, kolme Petroskoissa), 13 urheilu- ja liikuntasalia, 38 liikunta- ja urheilukenttää sekä urheiluhalli Kontupohjassa (kuvio 1). 31

33 urheilu- ja liikuntasalit uima-altaat stadionit liikunta- ja urheilukentät Kuvio 1. Karjalan tasavallan liikuntapaikkojen jakautuminen vuonna Vuonna 2013 erityisliikuntaan ja vammaisurheiluun on käytetty ruplaa ( ), joista ruplaa federaation budjetista, Karjalan tasavallan budjetista, ruplaa alueellisista budjeteista ja ruplaa budjetin ulkopuolista rahoitusta (kuvio 2). Venäjän federaation budjetti Karjalan tasavallan budjetti Alueelliset budjetit Budjetin ulkopuolinen rahoitus Kuvio 2. Vuonna 2013 erityisliikuntaan ja vammaisurheiluun käytetyt varat Karjalan tasavallassa. 32

34 Karjalan tasavallassa työskentelee 45 erityisliikunta-alan asiantuntijaa ( ), joista viisi toimii maaseudulla ja viidellä on liikunnan ammattikorkeakoulututkinto. Paralympialaiset ja kuurojen olympialaiset Venäjän paralympialaiset ja kuurojen olympialaiset ovat osa kansainvälisten organisaatioiden toimintaa. Paralympialaisten ja kuurojen olympialaisten organisaatioiden tavoitteina ovat vammaisten liikunnan ja urheilun, ja kansainvälisen yhteistyön edistäminen sekä Paralympialaisiin ja kuurojen olympialaisiin osallistuminen. Paralympialaiset järjestetään olympialaisten jälkeen samoja suorituspaikkoja hyödyntäen. Paralympialaisten urheilulajit ovat soutu, pyörätuolikoripallo, boccia, pyöräily, istumalentopallo, maalipallo, alppihiihto, judo, pyörätuolicurling, ratsastus, yleisurheilu, maastohiihto, ampumahiihto, pöytätennis, purjehdus, painonnosto, uinti, kelkkajääkiekko, ammunta, jousiammunta, pyörätuolitennis, miekkailu, jalkapallo ja voimanosto. Kuurojen olympialaisten urheilulajit ovat alppihiihto, sulkapallo, koripallo, keilailu, pyöräily, vesipallo, lentopallo, vapaapaini, käsipallo, kreikkalaisroomalainen paini, judo, karate, curling, yleisurheilu, maastohiihto, pöytätennis, uinti, rantalentopallo, suunnistus, ammunta, lumilautailu, tennis, jalkapallo, jääkiekko ja taekwondo. Vuonna 1981 Karjalan tasavaltaan perustettiin vammaisurheilun liitto. Kuluneen 30 vuoden aikana liitto on koordinoinut vammaisurheiluorganisaatioiden toimintaa, laatinut ja päivittänyt erityisliikunnan ja vammaisurheilun kehittämisstrategiaa sekä järjestänyt erilaisia kilpailuja sekä liikunta- ja urheilutapahtumia. Liitto on tehnyt yhteistyötä Venäjän vammaisurheilu- 33

35 liittojen kanssa. Liiton päättävät elimet ovat valinneet Karjalan tasavallan joukkueet kotimaisiin ja kansainvälisiin kilpailuihin. Viimeisten 25 vuoden aikana Karjalan tasavallassa on järjestetty vuosittain Vammaisurheilu Äänisjärven rannoilla -festivaali, joka on omistettu Sergei Nikitinin muistolle. Vuonna 2014 festivaalin ohjelmaan sisältyi 13 kilpailua 10 urheilulajissa, jotka olivat shakki, tammi-lautapeli, pöytätennis, ammunta, darts, keilailu, biljardi, uinti, yleisurheilu ja kiipeily. Festivaalin kilpailuareenoina palvelivat Petroskoin parhaimmat urheilun suorituspaikat. Segezhassa on organisoitu jo perinteeksi muodotunut Preodolenie 7 -festivaali, jonka osallistujat tulevat Kalevalan, Mujejärven, Kemin, Belomorskin, Segezhan ja Karhumäen piireistä sekä Kostamuksesta. Vammaisurheilu Äänisjärven rannoilla -festivaalissa painopisteenä on vammaisurheilu. Segezhan festivaali on puolestaan erityisliikuntapainotteinen. Esimerkki erityisliikunnan organisoinnista erityissisäoppilaitoksessa löytyy Spartakiada Cheremushkin kylän psykiatrisesta sairaalasta, joka sijaitsee Kontupohjan piirissä. Spartakiadan urheilulajeihin kuuluvat jalkapallo, darts, tammi-lautapeli ja shakki. Sairaalan asiakkaita osallistuu säännöllisesti alueellisiin ja Karjalan tasavallan kilpailuihin eri lajeissa. Joka vuosi Karjalan tasavallan budjetin rahoituksella vammaisurheilijat osallistuvat Venäjän sisäisiin ja kansainvälisiin kilpailuihin. Ensimmäistä kertaa vuonna 2013 kaksi karjalaista vammaisurheilijaa eli alppihiihtäjä Dmitry Zolin ja suunnistaja Marina Krutysheva saivat Venäjän urheilun mestarin arvonimet liikuntarajoitteisten vammaisten ryhmässä. 7 suomeksi ylittäminen 34

36 Vuonna 2012 kilpailtiin Petroskoissa ensimmäistä kertaa Venäjän liikuntarajoitteisten vammaisten suunnistuksen mestaruuksista. Kilpailuihin osallistui 24 urheilijaa Moskovasta, Moskovan alueelta, Pihkovasta, Lipetskista, Rostovin alueelta ja Karjalan tasavallasta. Kilpailujen järjestelyt olivat onnistuneet saaden osakseen kiitosta. Syyskuussa 2013 avattiin Karjalan tasavallan vammaisurheilun ja erityisliikunnan osasto, joka sijoitettiin lasten ja nuorten olympiareservin urheilukoulun alaisuuteen. Perustaminen toteutettiin Karjalan tasavallan esteetön ympäristö ohjelman puitteissa. Omat oppilasryhmät muodostettiin Petroskoihin sekä Kostamuksen, Belomorskin, Kontupohjan, Pitkärannan ja Äänisjärven piireihin. Yhteensä urheilukoulussa on 150 oppilasta, joiden kanssa toimii 16 valmentaja-opettajaa. Ainoastaan yksi valmentajaopettaja on vakituinen työntekijä. Urheilukoulun vammaisurheilun ja erityisliikunnan osastolla voidaan harrastaa seitsemää lajia eli maastohiihtoa, yleisurheilua, pöytätennistä, uintia, suunnistusta, koripalloa ja judoa. Ammattilaisten valmentaja-opettajien ja lasten vanhempien tuen ansiosta on saavutettu myös urheilumenestystä Venäjän mestaruuskilpailuissa. Venäjän suunnistuksen juniorimestaruus saavutettiin toukokuussa 2014 Pihkovassa. Liikuntarajoitteisten vammaisten ryhmässä Trofim Alekseev voitti hopean ja Evgeny Lebedev pronssimitalin. Karjalan tasavallan joukkue (Marina Krutysheva, Trofim Alekseev ja Evgenia Lebedeva) voitti pronssimitalin. Venäjän liikunnanrajoitteisten vammaisten uinnin mestaruus voitettiin toukokuussa 2014 Ramenskoessa (Moskovan alue). Dmitry Lobanov voitti 100 metrin mestaruuden. Parafet -paralympialaisten pöytätenniksen festivaalissa toukokuussa 2014 Moskovassa palkintosijoille ylsivät Igor Hotenkov, Dmitry Kozlovsky ja Vyatseslav Korsak. 35

37 Special Olympics Russia Special Olympics -liikkeen päätavoitteena on säännöllisen liikunnan edistäminen ja kehitysvammaisten kilpailujen järjestäminen. Special Olympicsin lajit ovat sulkapallo, koripallo, keilailu, boccia, pyöräily, lentopallo, käsipallo, golf, lumikenkäily, alppihiihto, judo, ratsastus, pikaluistelu, yleisurheilu, maastohiihto, pöytätennis, purjehdus, voimannosto, uinti, lumilautailu, rullaluistelu, softball, tennis, taitoluistelu, jalkapallo ja jääkiekko. Karjalan tasavallassa Special Olympics aloitti toimintansa vuonna Järjestö toimii yhteistyössä oppilaitosten kanssa. Special Olympicsin ohjelmassa on mukana kaikki tasavallan erityis-/kuntoutusoppilaitokset. Vuonna 2013 Special Olympicsin kansainvälisissä talvikisoissa Pyengchangissa Etelä-Koreassa karjalaiset urheilijat saavuttivat voittoja alppihiihdossa ja pikaluistelussa. Semen Ksenyh voitti hopeaa suurpujottelussa sekä hopeaa ja pronssia pujottelussa. Svetlana Maksalova nousi korkeimmalle korokkeelle pujottelussa. Varvara Samoilova voitti pronssimitalin kaukalopikaluistelussa. Maaliskuun ensimmäisenä päivänä 2014 Paralympialaisten soihdun Petroskoin etappiin osallistui noin katsojaa, vapaaehtoista ja järjestäjien edustajaa. Petroskoin 2014 metrin mittaisella etapilla juoksi 15 soihdunkantajaa, joiden joukossa olivat myös Venäjän mestaruuden voittaneet suunnistaja Marina Krutysheva ja alppihiihtäjä Dmitry Zolin. Sotsin Paralympialaisten soihtuetappi tuotti runsaasti iloa tasavallassa asuville vammaisille osoittaen samalla, kuinka omaa elämää voi muokata aktiivisemmaksi ja mielenkiintoisemmaksi. Luonnollisesti soihtuviesti edisti erityisliikuntaa ja vammaisurheilua yleisemminkin. Paralympialaisten soihtuetappi nosti osaltaan vapaaehtoisten toiminnan Karjalan tasavallassa uudelle, aiempaa kor- 36

38 keammalle tasolle. Yli 200 vapaaehtoista sai kokemusta vammaisten parissa työskentelystä. Huolimatta tehdystä työstä ja karjalaisten urheilijoiden menestyksestä kansallisissa ja kansainvälisissä kilpailuissa erityisliikunnan ja vammaisurheilun edistämisessä Karjalan tasavallassa riittää vielä paljon tekemistä. Karjalan tasavallan erityisliikunnan ja vammaisurheilun edistämisen pääesteenä on edelleen rahoituksen ja vammaisille sopivien liikuntapaikkojen puute. Tilastotietojen mukaan tasavallan liikunta- ja urheilupaikasta vain 75 sopii erityisliikuntaan ja vammaisurheiluun. Liikunta- ja urheilupaikkojen esteettömyyden ja saavutettavuuden turvaaminen on ensisijaisen tärkeä tehtävä. Uusien liikunta- ja urheilupaikkojen suunnittelussa esteettömyys on otettava huomioon, sillä valitettavasti tällaisia esteettömiä liikunta- ja urheilupaikkoja on toistaiseksi liian vähän. Erityisliikunnan ja vammaisurheilun ammattilaisista on liikunta- ja urheiluorganisaatioissa edelleen puutetta. Ongelman ratkaisemiseksi Petroskoin valtiollisen yliopiston liikunta-, urheilu- ja matkailun instituutissa on suunnitteilla opintokokonaisuus, jonka avulla on mahdollista erikoistua erityisliikuntaan. Vammaisten urheilun edistämiseksi tarvitaan jatkossakin Karjalan tasavallan, sen piirien viranomaisten, liikunta- ja urheiluorganisaatioiden ja vammaisten järjestöjen yhteistyötä. 37

39 38

40 Special Olympics Karjalan tasavallassa Sergey Zuev Erityisliikunnan termi on määritetty vuoden 2007 Venäjän federaation liikuntakulttuuri- ja urheilulaissa. Pykälä 31 sisältää erityisliikunnan, liikkumis- ja toimintarajoitteisten henkilöiden fyysisen kuntoutuksen sekä vammaisurheilun. Tämän määritelmän mukaan erityisliikunta on osa tehokkaita kuntoutusmenetelmiä käyttävää yleistä liikuntakulttuuria. Vammaisurheilun tarkoitus on tukea vammaisia yhteiskuntaan sosiaalistumisessa ja fyysisessä kuntoutuksessa. Pykälässä 12 määritellään Venäjän paralympia- ja Special Olympics -toimintaa sekä kuurojen olympiatoimintaa. Vammaisten henkilöiden luokittelu perustuu erityisoppilaitoksien luokitteluun. Erityisoppilaitokset jaetaan kahdeksaan tyyppiin, jotka ovat: 1. kuurot lapset 2. kuulovammaiset lapset ja lapset, jotka ovat kuuroutuneet varhaislapsuudessa 3. ja 4. näkövammaiset ja sokeat lapset 5. lapset, joilla on puheen ja kielen kehityshäiriöitä 6. lapset, joilla on tuki- ja liikuntaelimistön häiriötä 7. lapset, joilla on psyykkisen kehityksen viivästymä 8. kehitysvammaiset lapset 39

41 Erityisliikunnan edistäminen Venäjän Liikuntalain 8 12 :n mukaan Venäjän paralympialaiset, kuurojen olympialaiset ja Special Olympics ovat osa kansainvälistä toimintaa, jonka tavoitteena on erityisryhmien liikunnan ja urheilun sekä kansainvälisen yhteistyön edistäminen sekä osallistuminen kansallisiin ja kansainvälisiin erityisliikkujien kilpailuihin. Venäjän Paralympian, kuurojen olympian ja Special Olympicsin komiteat ovat rekisteröityjä yhdistyksiä, joiden rahoitus koostuu omista varoista, lahjoituksista ja valtion osuudesta. Liikuntalain 31 :n mukaisesti Venäjällä erityisliikunta on liikuntaa, jonka päätavoitteena on vammaisten kuntoutus. Vammaisurheilun tavoitteena on erityisryhmien sosiaalinen sopeutuminen ja fyysinen kuntoutus. Lain 31 :n 3 momentin mukaan vammaisurheilun edistämisessä massaurheilu ja osallistumismahdollisuuksien saatavuus ovat prioriteetteja. Erityisoppilaitosten oppilaille järjestetään erityisliikunnan opetusta jokaisen oppilaan tarpeet ja terveydentila huomioiden. Valtion ja kuntien viranomaiset edistävät vammaisten liikuntaa ja urheilua yhteistyössä liikuntaorganisaatioiden ja vammaisjärjestöjen kanssa. Nämä tahot järjestävät erityisliikunta- ja vammaisurheilutapahtumia ja perustavat lasten ja nuorten erityisliikuntakerhoja. Oppilaitokset voivat perustaa eritysliikunnan ja vammaisurheilun osastoja ja laitoksia omien organisaatioidensa alaisuuteen. Erityisliikunnasta ja vammaisurheilusta on tullut vähitellen kuntoutuksen, sosiaalisen sopeutumisen ja integraation tehokas ja tärkeä keino. Ne edistävät terveyttä, auttavat vammaista huolehtimaan itsestään, löytämään itsevarmuutta ja oman paikkansa yhteiskunnassa. Tässä suhteessa Special Olympicsilla on merkittävä rooli. 8 Venäjän federaation laki Liikunnasta ja urheilusta Venäjän federaatiossa n. 329-FZ 40

42 Erityisliikunnan kehitystyötä Karjalan tasavallassa erityisliikunnan ja vammaisurheilun kehitystyö alkoi 1990-luvulla, jolloin erityislaitosten oppilaat alkoivat osallistua vuosittain liikunta- ja urheilutapahtumiin. Kilpailuohjelma oli hyvin tiivis. Oppilaat 9, kasvattajat ja liikunnanopettajat tapasivat toisiaan hyvin usein. Lapset kilpailivat keskenään. Opettajat oppivat toisiltaan ja kehittivät toimintaansa. Karjalan tasavallan jokaisessa koulussa on oppilaita, jotka kuuluvat erityisryhmään (специальная медицинская группа, SMG) 10. Erityisliikunnan opetuksen järjestävät liikunnanopettajat, lasten ja nuorten urheilukoulujen opettajat, vapaaehtoiset sekä avustajat, jotka oppivat käytännön kautta taitoja ja valmiuksia erityislasten kanssa toimimiseen. Petroskoin valtiollisen yliopiston liikunnan, urheilun ja matkailun instituutti kouluttaa myös erityisliikunnan ammattilaisia. Opettajien, valmentajien ja vapaaehtoisten osallistuminen Special Olympicsin toimintaan kehittää heidän ammatillisia taitojaan ja osaamistaan erityisliikunnassa. Erityislapset ja Special Olympics Erityislapset asuvat rinnallamme. Meidän muiden tavoin hekin pyrkivät onnistumaan tekemisessään, opiskeleman ja käymään töissä. Erityislapset 9 Karjalan tasavallan erityissisäoppilaitokset: Poventsan erityissisäoppilaitos no 18; Petroskoin erityissisäoppilaitokset no 47, 21, 22, 23; Salmin erityissisäoppilaitos no 19; Sosnavitsan erityissisäoppilaitos no 20; Lahdenpohjan erityissisäoppilaitos no 12; Uusikylän erityissisäoppilaitos no 16; Vojatsun erityissisäoppilaitos no 14; Prääsän erityissisäoppilaitos; Latvan erityissisäoppilaitos; Sortavalan erityissisäoppilaitos. 10 Venäjällä lapsi kuuluu erityisryhmään (SMG), mikäli lääkäritarkastuksessa selviää, että lapsella on fyysisen kehityksen häiriö tai muu terveyden ongelma, joka vaatii erityisliikuntaa. 41

43 iloitsevat ja surevat, ovat huolissaan rakkaistaan, rakastavat ja vihaavat. He elävät täyttä elämää, jossa on omat ongelmansa ja ilonsa. Ainoastaan yksi asia erottaa heidät meistä. Erityislapsilla on erilaisia kehitysvammoja, jotka vaikeuttavat merkittävästi heidän elämäänsä. Maailman terveysjärjestön mukaan maailman asukkaista noin 3 % eli noin 190 miljoona ihmistä on kehitysvammaisia. Venäjän Special Olympics on hyväntekeväisyysjärjestö, joka auttaa kehitysvammaisia. Järjestö kehittää erityisliikunta- ja vammaisurheilun ohjelmia kehitysvammaisten kuntouttamiseksi ja integroimiseksi yhteiskuntaan. Venäjän Olympiakomitea on virallisesti tunnustanut maan Special Olympics -järjestön. Venäjän Special Olympicsin päätehtävä on kehittää Special Olympics -liikettä sekä houkutella mahdollisimman paljon kehitysvammaisia mukaan Special Olympics -urheiluohjelmaan. Venäjän Special Olympics -järjestö on osa kansainvälistä kehitysvammaisten Special Olympics -liikunta- ja urheilujärjestöä, jossa on mukana 160 maata. Järjestön on perustanut Yhdysvaltain presidenttinä toimineen John F. Kennedyn sisar Eunice Kennedy vuonna Järjestön missiona on harjoitusten ja kilpailujen järjestäminen kehitysvammaisille lapsille ja aikuisille erilaisissa lajeissa ympäri vuoden. Liike tarjoaa kehitysvammaisille mahdollisuuksia kehittää fyysistä kuntoaan, näyttää rohkeuttaan, kokea iloa, kehittää itseään, olla perheensä kanssa ja ystävystyä muiden urheilijoiden ja osallistujien kanssa. Liikkeen päätehtävänä on integroida kehitysvammaisia urheilun avulla yhteiskuntaan ja samalla saada yhteiskunta ymmärtämään ja hyväksymään kehitysvammaiset sen täysivaltaisiksi jäseniksi. Venäjän Special Olympics -järjestön rahoituksen päälähteenä ovat sponsoritulot, hyväntekeväisyyskampanjat sekä yritysten ja yksityisten lahjoitukset. Järjestö hakee yhteis- 42

44 työkumppaneikseen kaikkia, jotka ovat kiinnostuneita kehitysvammaisten ongelmista. Miten voimme auttaa kehitysvammaisia olemaan itsenäisempiä ja tehdä heidän elämästään onnellista ja inhimillistä? Yksi keino on erityisliikunta ja -urheilu. Special Olympicsin ohjelmaan voi osallistua kahdeksan vuotta täyttänyt henkilö, jolla on kehitysvamma tai muu kehityshäiriö (Special Olympics -ohjelman viralliset säännöt ). Venäjän Special Olympicsin -järjestöön kuuluu nykyään 63 alueellista osastoa. Venäjällä on 30 soveltavaa urheilulajia: uinti, yleisurheilu, painonnosto, sulkapallo, koripallo, boccia, keilailu, pyöräily, ratsastus, jalkapallo, golf, telinevoimistelu, rytminen voimistelu, voimanosto, rullaluistelu, pikaluistelu, softball, pöytätennis, tennis, käsipallo, lentopallo, hiihto, alppihiihto, lumikenkäily, taitoluistelu, lumilautailu ja soutu. Tietyt lajit eivät kuulu Special Olympics -ohjelmaan, kuten keihään-, kiekon- ja moukarinheitto, seiväshyppy, kolmiloikka, uimahypyt, trampoliinivoimistelu, ampumahiihto, mäkihyppy, paini, rugby, ammunta, miekkailu ja jousiammunta. Special Olympics ei peri osallistumismaksuja, eikä tee yhteistyötä tupakkaja alkoholiteollisuuden kanssa. Kilpailujen aikana mainonta, tupakointi ja alkoholin käyttö sekä maiden kansallisliput ovat kiellettyjä. Venäjän Special Olympics järjestää joka vuosi kansallisia kilpailuja. Venäläiset myös osallistuvat kansainvälisiin kilpailuihin. Lisäksi järjestö kouluttaa vammaisurheilun valmentajia ja tuomareita, järjestää seminaareja ja muita koulutustilaisuuksia. Vammaiset arvostavat heille tarjottua apua. Kilpailuihin ja muihin urheilutapahtumiin osallistumisesta ja kanssakäymisestä vammaiset saavat paljon sellaista iloa ja positiivisia tuntemuksia, joita terve ihminen ei välttämättä 43

45 saa vastaavista tilanteista. Tällaista iloa on mukava seurata. Special Olympics -liikkeessä ei ole ahneutta, petturuutta ja turmeltuneisuutta. Special Olympicsin toiminnassa äärimmäisen tärkeä on osallistumisperiaate. Urheilijoiden valassa vannotaan seuraavasti: Anna minun voittaa, mutta ellen minä voi voittaa, anna minun olla rohkea yrittäessäni. Special Olympicsin toiminnan ilmapiiri antaa urheilijoille rohkeutta, voiton ja ilon tunnetta vaikeuksien ja itsensä ylittämisestä sekä yhdistää ihmisiä kansalaisuudesta, poliittisista näkemyksistä, uskonnosta, iästä ja sukupuolesta riippumatta. Special Olympics Karjalan tasavallassa Karjalan tasavallan Special Olympics aloitti toimintansa vuonna 1991, jolloin saavutettiin myös ensimmäisiä positiivisia tuloksia. Nykyään Special Olympics -ohjelman mukaiseen kilpailu- ja opetus-valmennustoimintaan osallistuvat Karjalan tasavallan kaikkien erityiskoulujen oppilaat (11 erityiskoulua ja Ladvan kylän lastenkoti). Opettajat, Opetusministeriön ja Urheilukomitean työntekijät alkoivat osallistua seminaareihin, joiden tarkoituksena oli saada aikaan kiinnostusta kehitysvammaisten urheilutoiminnan organisointiin ja paikallisten osastojen perustamiseen. Tammikuussa 1991 Moskovassa järjestettiin Special Olympicsin liittoseminaari, jonka kohderyhmänä olivat valmentajat. Joulukuussa 1991 Moskovassa järjestettiin Special Olympicsin komitean konferenssi, jossa päätettiin sen uudelleenorganisoinnista Euraasian Special Olympicsiin. Huhtikuussa 1992 Karjalan tasavallassa, Petroskoissa ja Karhumäellä, järjestettiin ensimmäiset Euraasian Special Olympicsin talvikisat. Vuoteen 1994 mennessä käynnistyivät seuraavat lajit: naisten lentopallo, koripallo, pöytätennis, yleisurheilu, painonnosto, uinti, maastohiihto ja pikaluistelu. 44

46 Nykypäivänä tasavallan urheilijoilla on mahdollisuus harrastaa 17 olympialaisurheilulajia. Special Olympicsin toimintaan osallistuminen on helppoa. Paikallisella tasolla ihmisille, joilla on terveysongelmia, järjestetään opetus- ja valmennustunteja sekä urheilukilpailuja. Kilpailun ensimmäisen tason voittajat osallistuvat kaupungin tai piirin, ja sitten tasavallan ja koko Venäjän tasolla järjestettäviin kilpailuihin. Lopuksi on mahdollista osallistua kansainvälisiin Special Olympics -kilpailuihin. Seuraavassa tarkastellaan kymmenluvuittain Karjalan tasavallan Special Olympicsin toimintaa ja menestystä osana kansainvälisen järjestön toimintaa. Tässä yhteydessä ei luonnollisesti voi esittää yksityiskohtaisesti kaikkea tapahtunutta. Tarkemmat tiedot vuosien sisältyvät Sergey Zuevin teokseen Venäjän Special Olympicsin 22 vuotta Karjalan tasavallassa luku oli Karjalan tasavallassa Special Olympicsin toimintojen käynnistymisen aikaa. Vuonna 1995 New Havenissa, Yhdysvalloissa pidettiin 9. kansainväliset Special Olympicsin kesäkisat, joihin osallistui noin yleisurheilijaa 145 maasta. Venäjän lentopallon naisten maajoukkueeseen kuului Salmin kunnan erityiskoulun oppilaita sekä Petroskoin sisäoppilaitosten no 47 ja no 15 oppilaita. Aktiivisen valmennuksen, erityiskoulujen sekä lasten ja nuorten koulujen opettajien yhteistyön ansiosta Venäjän lentopallomaajoukkue (Special Olympicsin Karjalan tasavallan osaston johdolla), jota Karjalan tasavallan erityislaitosten oppilaat edustivat, sijoittui 2. sijalle. Vuoden 1997 helmikuussa Venäjän joukkueen karjalaiset urheilijat osallistuivat alppihiihto- ja taitoluistelukilpailuihin Kanadassa. Maaliskuussa 2000 Karhumäellä järjestettiin Venäjän Special Olympicsin talvikisojen alppihiihtokilpailut. Näiden kilpailujen lopputulosten perusteella muodostettiin Venäjän maajoukkue, joka osallistui Special Olympic- 45

47 sin kansainvälisiin talvikisoihin (Alaska, Yhdysvallat). Neljä maajoukkueen kahdeksasta urheilijasta oli Karjalan tasavallasta luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana Karjalan tasavallan ja koko Venäjän Special Olympicsin toiminta laajeni ripeästi. Vuonna 2001 Yhdysvalloissa järjestettyihin VII Special Olympicsin kansainvälisiin talvikisoihin osallistui Venäjältä 48 urheilijaa, 19 valmentajaa ja vapaaehtoista työntekijää. Karhumäen lasten ja nuorten urheilukoulun ja Petroskoin vapaaehtoisten työntekijöiden yhteistyön tuloksena saavutettiin kuusi kulta-, kolme hopea- ja kaksi pronssimitalia. Vuonna 2004 Venäjän Special Olympicsin talvikisat järjestettiin Karjalan tasavallassa. Maaliskuussa 2004 pidettiin Venäjän maastohiihdon, salibandyn, pikaluistelun, alppihiihtolajien finaalit ja karsintakisat Special Olympicsin kansainvälisiin kisoihin Japanissa 2005 pidettäviin kisoihin. Japanin Naganossa 2005 järjestetyissä Special Olympicsin kansainvälisissä talvikisoissa parhaiten menestyi Svetlana Makarova Karhumäen lasten ja nuorten urheilukoulusta. Hän voitti kaikki alppihiihdon kilpailut: syöksylaskun, pujottelun, suurpujottelun ja erityispujottelun kilpailut. Karjalan tasavallan edustajista Semen Ksenyk sai hopea- ja pronssimitalin syöksylaskusta. Vuonna 2009 Yhdysvaltojen Boiseessa pidetyissä kilpailuissa Venäjän maajoukkueessa oli kolme urheilijaa Karjalan tasavallasta (2 urheilulajissa ja 2 valmentajaa). Karjalaiset urheilijat saavuttivat yhteensä seitsemän mitalia (kaksi kultaa, kaksi hopeaa ja kolme pronssia). Puolan Varsovassa syyskuussa 2010 pidetyissä Special Olympicsin eurooppalaisissa kesäkisoissa Venäjän maajoukkuetta edusti Petroskoin lasten ja nuorten urheilukoulun oppilas Fedor Bogdanov, joka sijoittui kolmanneksi viestikilpailussa (2 x 200 m) ja henkilökohtaisista kisoissa neljänneksi (500 m ja 1000 m). Ateenan kansainvälissä kisoissa vuonna 2011 Fedor Bogdanov 46

48 voitti kultaa 500 metrin rullaluistelukilpailussa. Pyeongchangissa Etelä- Koreassa 2013 pidetyistä kansainvälisistä Special Olympicsin talvikisoista Karjalan tasavallan urheilijat saivat viisi mitalia. Korkeimmalle korokkeelle nousi Svetlana Maksakova. Semen Ksenyk saavutti alppihiihdosta kaksi hopeaa ja yhden pronssin. Pikaluistelusta kultaa otti Varvara Samoilova. Pietarissa järjestettiin Special Olympicsin Euroopan judoturnaus. Ilja Kulakov (45 kg) ja Aleksei Mihaltchev (55 kg) saavuttivat pronssimitalit. Valeriy Zuev saavutti hopeaa. Kaikki mitalisti ovat Petroskoista ja heidän valmentajansa on Nikolai Kusheverskiy. Hiljattain Karjalan tasavallan Special Olympics Russia juhli 22-vuotista taivaltaan. Järjestön toiminta ei pääty tähän. Päinvastoin uudet mahdollisuudet avautuvat olympiareservin urheilijoiden valmentamisessa. Yhteistyössä suomalaisten partnereiden kanssa Karjalan tasavallan nuorisokeskus ja Venäjän Special Olympics ovat osallistuneet Cross-Border Move for Health -projektineuvotteluihin, joiden tuloksena kyseinen projekti käynnistyi vuoden 2013 helmikuussa. Tavoitteena on luoda maan paras kehitysvammaisten liikuntakasvatuksen järjestelmä Euroopan luoteis-osassa, Karjalan tasavallassa ja Suomessa. Tämä on meidän ensimmäinen yhteinen askelemme. Me uskomme menestykseen! 47

49 48

50 Erityisliikunnan hallinnon kehitys Suomessa Kari Koivumäki Suomessa opetusministeriön systemaattisempi ote on vaikuttanut erityisliikunnan organisointiin vuodesta 1980 alkaen. Sitäkin aiemmin oli toki myönnetty julkisia liikuntamäärärahoja jonkin verran valtakunnallisille vammaisliikuntajärjestöille, joita Suomessa oli aiemmin neljä eri järjestöä. Tässä artikkelissa tarkastellaan erityisliikunnan muutoksia hallinnon näkökulmasta. Vuonna 1980 Suomessa astui voimaan ensimmäinen liikuntalaki. Samanaikaisesti opetusministeriö asetti erillisen toimikunnan tekemään valtakunnallisen suunnitelman erityisliikunnan kehittämiseksi. Tästä eteenpäin sekä hallinto että rahoitus ovat kokeneet erityisliikunnan alueella melko nopeata kehitystä. Toiminnat ovat moninkertaistuneet ja erityisliikunnan harrastaja- ja osallistujamäärät nousseet muutamasta tuhannesta vammaisesta harrastajasta nykyiseen noin säännöllisen harrastuksen piirissä olevaan osallistujaan. Liikuntalaki ja erityisryhmien liikuntatoimikunta Vuonna 1979 eduskunnassa vahvistettu liikuntalaki oli merkittävä päätös myös erityisliikunnan näkökulmasta, sillä laissa määritettiin kuntien liikuntatoimen tehtäväksi myös liikunnan erityisryhmien huomioon ottaminen. 49

51 Lakia valmistelleessa komiteassa esitettiin erityisryhmien liikunnan alueelta tehtävän oma erillinen suunnitelmansa. Vuonna 1981 valmistui mietintö Erityisryhmien liikuntatoimikunnan esitys alan toiminnan kehittämisen suuntaviivoiksi (Komiteanmietintö 1981:44). Tämän mietinnön ehdotusten perusteella lähdettiin Suomessa 1980-luvun aikana toteuttamaan seuraavia keskeisiä ehdotuksia: Erityisliikunnanohjaajien palkkaaminen valtionosuuksien turvin yli asukkaan kuntiin. Vammaisliikuntajärjestöjen tuen korottaminen lähemmäs muiden liikuntajärjestöjen saamia valtionavustuksia. Liikunta-alan koulutusten (liikunnanopettaja- ja liikunnanohjaajakoulutukset) sisään kehitetyt erikoistumisopinnot erityisliikuntaan (nykyisin usein soveltavan liikunnan erikoistumisopintojen nimiset). Julkisen liikuntatoimen piirissä kaksi tasoa eli valtionhallinto ja paikallistasolla kunnat olivat vahvasti mukana erityisliikunnan kehittämistyössä. Olennaista tässä työssä on ollut, että julkisista liikuntamäärärahoista päättävällä taholla (siis opetusministeriössä, nykyinen nimi opetus- ja kulttuuriministeriö) on riittävä asiantuntemus erityisliikunnan alueella. Tämä asia on ministeriössä varmistettu kahdella tavalla. Ensinnäkin ministeriössä on erityisliikunnan alueesta vastaava työntekijä. Toiseksi valtion liikuntaneuvostossa on myös riittävä asiantuntemus. Tätä asiantuntemusta on ministeriössä edustanut vuonna 1988 perustettu erityisryhmien liikunnan neuvottelukunta, joka muuttui vuonna 1991 valtion liikuntaneuvoston erityisliikunnan jaostoksi. Kyseinen jaosto on joka neljäs vuosi valittava asiantuntijaelin, joka koostuu yhdeksästä eri erityisliikunnan alueen asiantuntijasta. Jaosto perustettiin 1980-luvun lopulla pitkälti Euroopan Neuvoston 50

52 suosituksesta, kun alan eurooppalaisessa peruskirjassa (Council of Europe: Erityisryhmien liikunnan eurooppalainen peruskirja, Strasbourg 1986) suositeltiin sitä, että Euroopan Neuvoston jäsenmaissa tulisi olla kansallinen erityisliikunnasta vastaava koordinaatioelin (ks. ) luvun aikana tehtiin opetusministeriön piirissä myös erityisliikunnan tutkimuksen kehittämisohjelma (1983), joka on sittemmin aktivoinut alan tutkimustyötä. Valtion liikuntaneuvoston erityisliikunnan jaosto on vuosien varrella julkaissut useita eri alojen suunnitelmia. Tällaisia ovat olleet muun muassa liikunnan kehittäminen sairaaloissa ja sosiaali- ja terveystoimen laitoksissa, ikäihmisten liikunta sekä vaikeavammaisten henkilöiden liikunta. Vuonna 1996 julkaistiin ministeriön aloitteesta uusi Erityisryhmien liikunta mietintö (Komiteanmietintö 1996:15), jossa päivitettiin alan liikuntakulttuurin kehittämislinjoja. Lisäksi vuodesta 1986 lähtien on järjestetty neljän vuoden välein kansallisia erityisliikunnan neuvottelupäiviä, jotka on toteutettu yhteistyössä Liikuntatieteellisen Seuran kanssa. Nämä kansalliset kongressit ovat koonneet neljän vuoden välein erityisliikunnan ammattilaista tekemään yhdessä erityisliikunnan alueen kehittämisehdotuksia. Valtion liikuntaneuvoston erityisliikunnan jaosto on seurannut kehittämisehdotusten toteutumista. Julkisen liikuntahallinnon ja opetusministeriön rooli erityisliikunnan kehittäjänä on dokumentoitu kohtalaisen tarkasti myös Valtion liikuntahallinnon historia -teokseen (Vasara 2004), jossa valaistaan 1980-luvulla tehtyjä erityisliikuntaa koskevia päätöksiä lukua on joskus nimitetty liikuntakulttuurin kentässä erityisliikunnan vuosikymmeneksi. Kansallinen muutos liittyy vahvasti alan kansainväliseen kehitykseen, sillä tuolloinhan luotiin pohja nykyiselle vahvalle Paralympialiikkeelle. Samoihin aikoihin myös IFAPA-järjestöstä (Internation Federation of Adapted Physical Ac- 51

53 tivity) tuli merkittävä kansainvälinen liikunta-alan toimija (ks. biz). Suomessa tärkeimmät päätökset erityisliikunnan aseman kohentamiseksi liikuntakulttuurissa tehtiin siis 1980-luvun aikana eduskunnassa, opetusministeriössä ja valtion urheiluneuvostossa (nykyinen valtion liikuntaneuvosto) sekä eräissä komiteoissa. Taustalla vaikuttivat vahvasti myös Liikuntatieteellinen Seura sekä Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunta, jonka tutkijat ja opetushenkilöstö ottivat osaa erityisliikunnan kehittämistä koskevaan keskusteluun. Myös vammaisliikuntajärjestöt (varsinkin Suomen Invalidien Urheiluliitto SIU sekä Näkövammaisten Keskusliiton urheilutoimikunta nykyisin yhdistyneet Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry:ksi) olivat aktiivisesti mukana kehittämistyössä. Suurimmat muutokset erityisliikunnassa tapahtuivat kunnissa, järjestöissä ja liikunta-alan koulutuksissa. Kyseisiä muutoksia esitellään tarkemmin seuraavissa luvuissa. Kuntien erityisliikunta osana liikuntahallintoa Suomalainen liikuntahallinto koki historiansa suurimmat muutokset nimenomaan ja 1980-luvuilla. Komiteamietinnön perusteella alkuvaiheessa määrättiin liikuntalautakunnat lakisääteisiksi, joskin myöhemmin liikuntaa koskevia päätöksiä on tehty erilaisissa yhdistelmälautakunnissa (liikunta-, nuoriso-, sivistys jne. kombinaatioissa). Kuntiin kehitettiin myös liikuntatoimen viranhaltijoiden järjestelmä. Eri kokoisille kaupungeille luotiin porrastus siitä, kuinka moneen liikuntatoimen vakanssiin oli mahdollisuus saada valtionosuuksia luvun alussa keskeiset nimikkeet olivat ensin liikuntatoimenjohtaja, liikuntasihteeri ja liikunnanohjaaja. Kyseisiä nimikkeitä on yhä paljon käytössä. Vuodesta 1984 lähtien alkoi tulla myös 52

54 erityisliikunnan-ohjaaja -nimikkeellä olevia spesialisteja, jotka keskittyivät vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja ikäihmisten liikunnan organisointiin ja ohjaukseen. Seuraavassa esitellään sitä, kuinka kuntien erityisliikunnanohjaajien järjestelmä on muuttanut suomalaista liikuntakulttuuria. Kunnat ovat siis osa julkista liikuntahallintoa, mutta niillä on myös varsin suuri merkitys liikunnan edellytysten luojina sekä osin myös toiminnan organisoijina. Kuntien organisoimaan ohjattuun erityisliikuntatoimintaan osallistuu nykyisin noin säännöllistä liikunnan harrastajaa. Valtion liikuntabudjetti on vuositasolla noin 150 miljoonaa euroa, josta noin 7,5 miljoonaa euroa kohdentuu erityisliikuntaan. Kunnat käyttävät liikunnan tukemiseen ainakin neljä kertaa valtiota suuremman summan. Lisäksi Suomen noin liikuntapaikasta yli 70 % on kuntien omistamia, joten kuntien liikunta-toimet muodostavat 120 liikuntajärjestön ohella suomalaisen liikuntajärjestelmän perusinfrastruktuurin. Kunnille tehtiin siis mahdolliseksi palkata erityisliikunnanohjaajia vuodesta 1984 alkaen. Uuden järjestelmän keskeisin ajatus oli, että kuntien liikuntatoimen järjestämä ohjattu erityisliikunta täydentää vammaisliikuntajärjestöjen organisoimaa toimintaa. Kuntien organisoima ohjattu erityisliikunta ei sisältänyt lainkaan kilpailullista toimintaa, vaan sen tuli olla harrastusmaista ja terveyttä edistävää liikuntaa. 53

55 Erityisryhmien liikuntatoimikunnan mietinnössä esitetyt seuraavat seitsemän yleisperiaatetta olivat kaikkien kehittämisehdotusten taustalla: 1. Liikuntakulttuuria tulee kehittää koko väestöä varten. 2. Virkistystavoitteisen ja hoitotavoitteisen liikunnan raja ei ole ehdoton tai selvä. 3. Erityisliikunnan kehittäminen on liikuntakulttuurille pitkäaikainen kehittämisalue. 4. Liikunta- ja terveysneuvonnalla tulee kehittää koko väestön liikuntaedellytyksiä. 5. Julkisen liikuntahallinnon tulee luoda edellytyksiä erityisliikunnalle ja myös järjestää tarvittaessa liikuntaa (järjestöihin kuulumattomille ihmisille). 6. Erityisliikunnan koordinaatio ja kehittämisvastuu kuuluu liikuntahallinnolle. 7. Erityisliikunnan tulee nivoutua osaksi kaikkea liikuntasuunnittelua ja -hallintoa. Kuntien erityisliikunnanohjaajien virkoihin olivat kelpoisia henkilöt, joilla oli joko liikunnanopettajan, liikunnanohjaajan tai fysioterapeutin tutkinto tai hyvä perehtyneisyys erityisryhmien liikuntaan. Hyvä perehtyneisyys edellytti vähintään kolmen vuoden työkokemusta alalla. Kuntien liikuntatoimen piirissä työskentelevät erityisliikunnanohjaajat ovat monin eri tavoin laajentaneet ja monipuolistaneet osallistumista liikuntaan. 54

56 Alan kehityksestä on myös tehty säännöllisesti arvio neljän vuoden välein. Opetusministeriö on rahoittanut arvioiden tekemisen. Tiivistäen voidaan tilannetta kuvata vuonna 2010 tehdyn selvityksen mukaan (Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2010:17) seuraavasti: Erityisliikunnanohjaajien määrä on yhä kasvanut ja on nykyisin noin 100 päätoimista työntekijää (lisäksi noin 500 muuta tunti- ja apuohjaajaa), muutamissa suurissa kaupungeissa on palkattu erityisliikunnan alueelle kaksi tai useampia vastuutyöntekijöitä. Kunnat käyttävät vuosittain n. 5,3 miljoonaa euroa erityisliikuntatoimintaan. Erityisliikunnan määrärahat ovat hieman nousseet. Ohjattuja erityisliikunnan ryhmiä on noin Ryhmien yhteinen kokonaisosallistujamäärä on arviolta noin Kunnissa on toteutettu jonkin verran erityisliikunnanohjaajien toimenkuvan muutoksia. Toimenkuviin on lisätty yleisiä terveysliikunnan alueen kehittämistehtäviä. Kuntien erityisliikunnanohjaajien vuosittaisten työseminaarien ohella on pidetty erillinen tapaaminen suurten kaupunkien erityisliikunnanohjaajien verkoston kanssa. Erillisten kehittämishankkeiden kautta on voitu viedä eteenpäin erityisliikunnan kehitystä useissa keskisuurissa kunnissa. 55

57 Valtion budjetin kautta tuleva tukisumma oli vuonna 2010 noin 7 miljoonaa euroa, josta kunnille suunnattiin 2,5 miljoonaa euroa ja järjestöille 3,5 miljoonaa euroa. Järjestöpohjaista erityisliikuntaa on tuettu kuntien avustuksin. Järjestöjen ryhmissä liikkuu noin liikkujaa. Inkluusiokehitys on jonkin verran muuttanut erityisliikunnanohjaajien toimenkuvaa ja tämä näkyy eniten muun muassa alan järjestöjen yhteistyön lisääntymisenä lajiliittojen ja seurojen kanssa. Kuntien erityisliikunnanohjaajien mallitoimenkuva on kehitetty 1980-luvulla ja se on osoittautunut sikäli toimivaksi, että toimenkuvan perusteet ovat yhä ennallaan. Toimenkuvassa erityisliikunnanohjaajan työtehtäviä ovat seuraavat: 1. Suunnitella ja organisoida erityisryhmien liikuntatoimintaa. 2. Huolehtia erityisryhmien liikuntatoiminnan kehittämisestä yhteistyössä kunnan eri hallinnonalojen, järjestöjen ja muiden yhteisöjen kanssa. 3. Osallistua mahdollisuuksien mukaan erityisryhmien liikunnanohjaukseen ryhmissä (ohjaustuntien määrä riippuu kuntakoosta). 4. Huolehtia alueeseen liittyvästä tiedottamisesta. 5. Huolehtia alueeseen liittyvästä koulutustoiminnasta sekä toimia alan asiantuntijatehtävissä. 6. Tehdä toimialaansa liittyviä ehdotuksia kunnan talousarvioon ja liikuntasuunnitelmiin. 56

58 7. Huolehtia erityisryhmien liikuntatoimintojen seurannasta ja tilastoinnista. 8. Seurata toimialansa kehitystä ja osallistua alan koulutukseen. 9. Suorittaa muut esimiehen määräämät toimialaan liittyvät tehtävät. Järjestöjen työn merkitys osana erityisliikuntaa ja liikuntahallintoa Kuluneiden 30 vuoden aikana vammaisliikunta- ja kansanterveysjärjestöjen merkitys erityisliikunnan kokonaiskehityksessä on koko ajan kasvanut. Vammaisliikunta- ja kansanterveysjärjestöt ovat osa suomalaista erityisliikunnan kokonaisuutta ja myös järjestösektorilla on tapahtunut vuosien varrella monenlaisia muutoksia. Olennaista on, että liikunta-, aisti- sekä kehitysvammaisten järjestöt sekä eräät kansanterveysjärjestöt organisoivat paikallisyhdistyksissään monipuolista liikuntatoimintaa, joka saa yhteiskunnan tukea muiden urheilu- ja liikuntaseurojen tavoin. Näiden lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriö tukee erikseen myös Suomen Paralympiakomiteaa ja Soveltava Liikunta SoveLi ry:tä, joka on liikuntaa järjestävien kansanterveysjärjestöjen yhteistyöjärjestö. Tämä järjestötoiminta on siis pääosin liikunnan vapaaehtoista kansalaistoimintaa, jota tuetaan julkisin määrärahoin valtion ja kuntien liikuntatoimen kautta. Vammaisliikunta- ja kansanterveysjärjestöjen piirissä harrastaa liikuntaa ja urheilua lähes eri lailla vammaista ja pitkäaikaissairasta henkilöä ja näiden järjestöjen valtakunnallista johtotasoa tuetaan julkisin liikuntamäärärahoin opetus- ja kulttuuriministeriöstä, mutta jonkin verran myös paikallistasolla kuntien liikuntahallinnosta. Järjestöihin kuuluu jäseninä 57

59 kuitenkin vain osa vammaisista ja pitkäaikaissairaista henkilöistä, jonka vuoksi kuntien organisoima erityisliikuntatoiminta täydentää harrastusmahdollisuuksia. Erityisliikunnan järjestöjen kannalta on tärkeätä, että kansallisessa liikuntahallinnossa on järjestöavustuksista päättävissä elimissä (esim. opetus- ja kulttuuriministeriö ja valtion liikuntaneuvosto) sellaisia asiantuntijoita, jotka tuntevat vammais- ja erityisliikunnan perusteita. Suomessa vammaisliikunta- ja kansanterveysjärjestöillä on yhteensä noin 30 päätoimista liikunta-alan työntekijää, mutta paikallisyhdistyksissä liikuntaa ohjaa vapaaehtoista ohjaajaa. Vammaisurheilun puolella on lisäksi jonkin verran ammattilais-valmentajia ja muita organisaattoreita. Liikunta-alan koulutus liikuntahallinnon merkittävä yhteistyötaho Vammais- ja erityisliikuntatoiminnan kehittäminen osana suomalaista liikuntaa ja liikuntahallintoa ei olisi ollut nykylaajuudessa mahdollista ilman sitä, että muutoksia tehtiin myös liikunta-alan koulutuksiin ja tutkintoihin. Niinpä opetus- ja kulttuuriministeriö onkin vuosien varrella tehnyt paljon yhteistyötä Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan sekä liikunnan koulutuskeskusten (= urheiluopistojen) kanssa. Jyväskylän yliopistolta valmistuvat suomalaiset liikunnanopettajat ja liikunnan koulutuskeskuksista vastaavasti liikunnanohjaajat. Näiden oppilaitosten ohella yhteistyötä on myös tehty fysioterapia-alan sekä opettajankoulutusyksiköiden (= luokanopettajat) kanssa. 58

60 1990-luvun alussa kehitettiin Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa erityisliikuntaan kohdentuvia syventäviä erikoistumisopintoja. Tämän lisäksi myös liikunnanohjaajia valmistavat urheiluopistot loivat erityisliikunnan suuntautumisvaihtoehdot. Ajatuksena oli, että osa opiskelijoista erikoistui opintojen loppuvaiheessa noin puolesta vuodesta vuoteen kestävillä jaksoilla soveltavaan liikuntaan. Tätä kautta on ollut mahdollisuus saada kuntiin, järjestöihin ja kouluihin sellaista liikunta-alan henkilöstöä, joka jo valmistuttuaan hallitsee erityisliikunnan kenttää ja haasteita. Koulutuksen soveltaminen ja kehittäminen on ollut monimutkainen prosessi, koska tätä varten on pitänyt luoda uusia järjestelmiä opiskelijavalintoihin, oppilaitosten fyysiseen esteettömyyteen sekä opinto-ohjelmien soveltamiseen. Erityisliikunnan yliopisto- ja opistotasoiset vastuuopettajat kokoontuvat vuosittaisiin yhteistapaamisiin, joissa pohditaan erityisliikunnan opetuksen kehittämistä ja tutustutaan kansainvälisiin opetusmateriaaleihin ja aineistoihin. Liikunta-alan oppilaitoksista valmistuvista opiskelijoista osa on siis erikoistunut erityisliikuntaan. Lisäksi valtion liikuntahallinto on pyrkinyt vaikuttamaan siihen, että fysioterapeuteista sekä luokanopettajista ja erityisopettajista mahdollisimman monet olisivat jollakin tavoin mukana soveltavan liikunnan toiminnoissa. Näiden alojen koulutuksella on ratkaisevan tärkeä merkitys koko suomalaiselle erityisliikuntajärjestelmälle. Yhteenvetoa erityisliikunnan hallinnosta Suomessa Erityisliikunnan kehityksen kannalta olennaista Suomessa on ollut se, että opetus- ja kulttuuriministeriössä on pidetty tätä liikuntakulttuurin osaaluetta yhtenä painopisteenä liikunnan kokonaiskehityksessä. Toinen olennaisen tärkeä tekijä on ollut se, että erityisliikunnan kentässä on pyritty 59

61 laaja-alaiseen yhteiseen näkemykseen alan hallinnon, järjestöjen sekä koulutuksen edustajien kesken. Edellä esitetyt kaksi tekijää voidaan ilmaista myös toisin sanoin siten, että liikunnan ylimmässä päätöksentekoelimessä (Suomessa siis opetus- ja kulttuuriministeriössä) tulee olla erityisliikunnan asiantuntemusta, ja että yhteistyön tulee sujua hyvin. Näiden edellytysten täyttyessä liikuntahallinnon tulee pitää huolta myös siitä, että erityisliikunnan asema ja merkitys ymmärretään myös muualla liikuntakulttuurissa ja yhteiskunnassa. Tällöin huomio kiinnittyy erityisesti mediaan, sosiaali- ja terveystoimeen, rakennetun ympäristön suunnittelijoihin sekä yleiseen urheilukulttuuriin. Tässä suhteessa liikuntahallinnolla on vielä runsaasti haasteita, sillä esimerkiksi media on verrattuna urheiluun pitänyt melko vähän esillä vammais- tai erityisliikunnan aluetta. Poikkeuksen tosin muodostivat viimeksi pidetyt Paralympialaiset Lontoossa (2012) ja Sotshissa (2014). Myös lääkäreiden ja fysioterapeuttien laajamittainen mukaan saanti tukemaan ja osin organisoimaan vammaisliikuntaa on iso haaste. Liikunnallinen kuntoutus on hyvin merkittävä vammais- ja erityisliikunnan lähiala ja fysioterapeutit ammattiryhmä, jolla olisi paljon osaamista ja annettavaa erityisliikunnalle. 60

62 Lähteet Erityisryhmien liikuntatoimikunnan mietintö. Komiteanmietintö 1981:44. Helsinki European Charter for Sport for All: disabled persons. Council of Europe, Strasbourg 1987 ja suomennos: Erityisryhmien liikunnan eurooppalainen peruskirja. Opetusministeriö Erityisryhmien liikunta toimikunnan mietintö. Komiteanmietintö 1996:15. Helsinki Vasara, E. Valtion liikuntahallinnon historia. Liikuntatieteellisen Seuran julkaisuja nro 157. Tammer-Paino, Tampere Raportti kuntien erityisliikunnan tilanteesta vuonna Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2010:17. Helsinki Rintala, P., Huovinen, T. & Niemelä S Soveltava liikunta. Liikuntatieteellisen Seuran julkaisu nro 168. Tampere: Tammeprint Oy. Eli tällaiseen muotoon. 61

63 62

64 Erityisliikunnan ammattilaisten koulutus Karjalan tasavallassa Valeria Denisenko On olemassa ammatteja, kuten lääkäri, juristi, ekonomisti, ATK-ohjelmoija, jotka ovat hyvin suosittuja. Toisaalta etenkään nuoria eivät jotkut ammatit kiinnosta. Siitä huolimatta ne saattavat olla yhteiskunnallisesti tärkeitä ja mielenkiintoisia ammatteja. Venäjällä soveltavan liikunnan ammattilaisten koulutuksen historia on suhteellisen lyhyt, mutta hyvin nopeasti kehittyvä liikunnan erikoisala. Soveltavan liikunnan 11 käsite tuli Venäjälle vuonna Tällöin Pietarin valtiollisen liikunnan yliopistossa 12 aloitti toimintansa soveltavan liikunnan teorian ja käytännön laitos, josta myöhemmin on tullut soveltavan liikunnan tiedekunta. Vuonna 2010 avattiin Soveltavan liikunnan instituutti. Tällä hetkellä kymmenkunta korkea- ja ammattikoulua kouluttaa soveltavan liikunnan ammattilaisia Venäjällä. Venäjällä on pitkä kokemus liikunnasta vammaisten ja terveysongelmista kärsivien ihmisten kanssa. Myös soveltavaan liikuntaan kohdistuvaa tutkimusta on tehty. Silti soveltavan liikunnan koulutusohjelman ja organisaa- 11 ven. Адаптивная физическая культура, eng. Adapted Physical activity 12 ven. Санкт-Петербургский государственный университет физической культуры им. П.Ф.Лесгафта 63

65 tion suhteen on olemassa haasteita, jotka kulminoituvat koulutuksen muotoihin, ammattilaisille tarkoitettuihin lisäkoulutusohjelmiin, opiskelijoiden koulutusohjelmiin ja -menetelmiin sekä harjoitusohjelmiin. Soveltavan liikunnan osalta ollaan aina tekemisissä kolmen tieteenalan eli liikuntatieteen, lääketieteen ja erityispedagogiikan kanssa. Tieteenalojen fuusio johtaa soveltavan liikunnan käsitteen sisällön moninaisiin ja eri tieteenalojen edustajien tekemiin tulkintoihin. Puhuttaessa soveltavan liikunnan koulutuksesta emme voi sivuuttaa sitä asennetta, mikä on ollut Venäjällä vallalla vammaisia kohtaan. Ei ole kovin kauan siitä, kun vammaiset ihmiset suljettiin yhteiskuntaelämän ulkopuolelle. Myöskään vammaisten ongelmista ja oikeuksista ei ollut tapana keskustella julkisesti. Kaupunkisuunnittelussa ja -rakentamisessa vammaisten tarpeita ei huomioitu lainkaan. Ympäristö, joka oli täynnä esteitä, ei antanut vammaisille mahdollisuutta osallistua ylipäätään yhteiskunnalliseen elämään. Maailman terveysjärjestön mukaan maapallon väestöstä 10 % on vammaisia. Lähes samoissa lukemissa liikutaan Venäjällä ja myös Karjalan tasavallassa. Lääketieteen edistyksestä huolimatta vammaisten määrä ei ole etenkään lasten ja nuorten osalta laskenut merkittävästi. Näin ollen vammaisten integraatio yhteiskuntaan on hyvin ajankohtainen kysymys. Neuvostoliitossa ja sittemmin Venäjällä vammaisuutta ja liikuntaa pidettiin pitkään yhteen soveltumattomina asioina. Liikuntaa ja urheilua kunnon ja terveyden edistäjinä ei mielletty olennaiseksi menetelmäksi vammaisten kuntoutuksessa. Liikuntaa kuntoutuskeinona tarjottiin ainoastaan yksittäistapauksissa ja lyhytkestoiseksi fysioterapian täydentäjäksi. Tämä asenne riisti vammaisilta mahdollisuuden sellaiseen terveyteen ja terveelliseen elämään, joiden perustana on liikunta. 64

66 1990-luvulla Venäjällä tapahtui muutoksia yhteiskunnan suhtautumisessa vammaisiin. Siitä huolimatta, että nämä muutokset olivat julistuksenomaisia, niillä on ollut tärkeä vaikutus. Vuosikymmenen aikana tehdyt päätökset ovat määritelleet valtion politiikkaa suhteessa vammaisiin. Yksi merkittävä aikaansaannos on kehitelty vammaisten sosiaalitukijärjestelmä. Vammaisten sosiaalitukea määrittävässä lainsäädännössä linjattiin valtion politiikkaa suhteessa vammaisten fyysiseen kuntoutukseen sekä liikunnan ja urheilun avulla tapahtuvaan yhteiskuntaan integroimiseen. Venäjä on myös hyväksynyt YK:n yleissopimuksen vammaisten henkilöiden oikeuksista (CRPD ). On kuitenkin tunnustettava, että työ vammaisten fyysisessä kuntoutuksessa ja yhteiskuntaan integraatiossa etenee hitaasti. Pääesteinä ovat: 1. Esteettömien liikunta- ja urheilukohteiden riittämätön määrä, 2. urheiluseurat, lasten ja nuorten urheilukoulut sekä muut lisäopetuksen laitokset eivät pysty tarjoamaan vammaisille liikunta- ja urheilupalveluja, 3. tiedon puute vammaisten osallistumismahdollisuuksista liikunnassa ja urheilussa sekä 4. ammattilaisten puute. Venäjän joukkueen menestys paralympialaisissa vuonna 2010 Vancouverissa on kiihdyttänyt työtä vammaisten olojen kohentamiseksi. Samaten vuonna 2014 Sotšissa järjestettyjen paralympialaisten tiedottaminen on suunnannut venäläisten huomiota vammaisten ongelmiin sekä korostanut soveltavan liikunnan ammattilaisten koulutuksen tarvetta. Karjalan tasavallassa on kiinnitetty paljon huomiota sekä soveltavan urheilun kehittämiseen että vammaisten aktiivisen elämän ja toiminnan olosuhteiden luomiseen. Toukokuussa 2011 hyväksyttiin Karjalan tasavallan 65

67 liikunnan ja urheilun kehittämisen toimintasuunnitelma vuoteen 2020 asti. Toimintasuunnitelman tavoitteina ovat muun muassa olosuhteiden luominen säännöllisen liikunnan ja urheilun sekä terveellisen elämäntavan edistämiseksi sekä karjalaisten urheilijoiden osaamisen lisääminen ja urheilun edistäminen Karjalan tasavallassa. Liikunnan ja urheilun ammattilaisten osaamisen lisääminen on myös yksi keskeinen tavoite. Karjalan tasavallassa erityis-/kuntoutusoppilaitokset, lasten lisäopetuksen laitokset, kuntoutuslaitokset, liikunta- ja urheiluseurat sekä urheilun lajiliitot vastaavat vammaisten liikunnasta, kuntoutuksesta ja urheilusta. Valtion tasolla on asetettu tavoitteeksi kehittää viime vuosien saavutuksia ja varmistaa vammaisten parissa toimivien valmentajien, ohjaajien ja lääkäreiden koulutusohjelman toimivuus valtion korkeakoulu- ja ammattikorkeakouluohjelmien mukaisesti. Soveltavan liikunnan ammattilaisten toiminnan varmistaminen tasavallan organisaatioissa ja laitoksissa on ajankohtaista. Suuri osa erityis-/kuntoutuskoulujen ja -sisäoppilaitosten liikunnanopettajista sekä lasten ja nuorten erityisurheilukoulujen valmentajista on valmistunut korkeakouluista ja ammattikouluista. Karjalan tasavallan hallituksen erityis-/kuntoutusoppilaitoksen, kansanterveyslaitosten ja sosiaaliviranomaisten, lasten ja nuorten opetus- ja lisäopetuslaitosten soveltavan liikunnan ammattilaisten koulutuksen valtiontilauksen päätöksen perusteena on ollut soveltavan liikunnan ammattilaisten akuutti pula. Karjalan tasavallassa kahdella oppilaitoksella eli Petroskoin valtiollisen yliopiston Liikunnan, urheilun ja matkailun instituutilla ja Petroskoin pedagogisella opistolla on pitkä kokemus soveltavan liikunnan ammattilaisten koulutuksesta. Koska kumpikaan kyseisistä oppilaitoksista ei ole alun alkaen kouluttanut soveltavan liikunnan ammattilaisia, ovat ne tarvinneet aikaa perehtyä sekä kotimaisiin että ulkomaisiin koulutuskäytäntöihin. Tärkeä 66

68 rooli soveltavan liikunnan ammattilaisten koulutusohjelman kehittämisessä on ollut Cross-Border Move for Health projektilla. Petroskoin valtiollisen yliopiston Liikunnan, urheilun ja matkailun instituutti ja Petroskoin pedagoginen opisto ovat olleet projektin partnereina. Projekti on osa ENPI CBC Karelia -ohjelmaa. Soveltava liikunta on yksi projektin pääteemoista. Suomalaisten ja venäläisten kumppaneiden yhteinen keskustelu soveltavan liikunnan ajankohtaisista asioista, tutustuminen suomalaiseen soveltavan liikunnan koulutusjärjestelmään sekä yhteiskunnallisten järjestöjen ja urheiluliittojen kokemukseen ovat auttaneet venäläistä osapuolta luomaan oman soveltavan liikunnan ammattilaisten koulutuksen toimintasuunnitelman. Petroskoin pedagoginen opisto on kouluttanut liikunnanopettajia yli 65 vuotta. Epäilemättä soveltava liikunta eroaa merkittävästi muista korkeakoulun ja ammattikoulun koulutusaloista. Soveltavan liikunnan koulutuksen erityisyys johtuu siitä, että soveltavan liikunnan ammattilaisten työllistymismahdollisuudet ovat laajat. Valmistuneet voivat sijoittua lukuisiin oppilaitoksiin ja organisaatioihin, kansanterveyslaitokseen, sosiaalialan organisaatioihin ja vammaisten kansallisjärjestöihin. Tämä on merkittävä seikka soveltavan liikunnan opettajien koulutuksen sisällön ja organisaation kannalta. Soveltavan liikunnan tulevan ammattilaisen on osattava orientoitua monipuolisesti ammattialallaan, ymmärtää ammattitaitonsa kehittämisen mahdollisuudet sekä mieltää valitsemansa ammatin yhteiskunnallinen merkitys. On tärkeä muistaa, että valmistuvalla soveltavan liikunnan opiskelijalla on oltava valmiudet toimia niiden ihmisten kanssa, joilla on täysin poikkeavat terveyteen liittyvät ongelmat ja rajoitteet. Soveltavan liikunnan opiskelijoiden koulutus edellyttää psykologista orientaatiota liittyen tulevan ammatin valintaan. Soveltavan liikunnan opettajan toiminta on perinteistä opetustoimintaa laaja-alaisempaa, koska sen tarkoi- 67

69 tuksena on myös erityisryhmien sosiaalisen integraation ja yhteiskuntaan sopeuttamisen edistäminen. Valmistuneet ammattilaiset tulevat hyvin usein olemaan toiminnassaan eri erityisryhmien hyväntekeväisyys- ja ihmisoikeuskampanjoiden alkuunpanijoina ja aktiivisina osallistujina. Tutkimus opiskelijoiden asenteista Vuodesta 2014 lähtien Petroskoin pedagogisen opiston neuvoston päätöksen mukaisesti liikunnan uusilla opiskelijoilla on mahdollisuus erikoistua soveltavaan liikuntaan. Päätöksen perustaksi toteutimme tutkimuksen selvittääksemme, ovatko opiston opiskelijat valmiita myös henkisesti erikoistumaan soveltavaan liikuntaan. Tutkimuksen kyselyyn osallistui 69 liikunnan opiskelijaa, joiden ikä oli vuotta ja 51 % heistä oli miehiä ja 49 % naisia. Tutkimuksessa selvitettiin Petroskoin pedagogisen opiston liikunnan opiskelijoiden motivaatiota. Kyselyyn osallistuneet liikunnan opiskelijat harrastivat urheilua, mikä on myös vaikuttanut ammatinvalintaan (ks. kuviot 1 ja 2). Opiskelijat harrastivat lukuisia urheilulajeja, joista suosituimpia olivat yleisurheilu, jalkapallo, koripallo, nyrkkeily, hiihto, taistelulajit, lentopallo, suunnistus, uinti, taitoluistelu ja jääkiekko. 68

70 Miksi valitsit liikunnan opettajan ammatin? 4 % 2 % 8 % jatkaakseni urheilun harrastamista 40 % tykkään liikkunnasta ystäväni neuvoi en olisi päässyt millekään muulle alalle pidän tästä opistosta 37 % Kuvio 1. Harrastatko urheilua? 12 % kyllä ei 88 % Kuvio 2. 69

71 Opiskelijoista 46 % aikoi jatkaa liikunnan opintoja yliopistossa (ks. kuviot 3 ja 4). Saman verran opiskelijoista halusi jatkaa yliopistossa jollakin toisella alalla. Useimmiten opiskelijoiden valitsemat muut alat olivat pedagogiikka, psykologia, lääketiede ja hallintotiede. Liikunnan korkeakoulututkintoa tavoittelevien opiskelijoiden määrä vaihteli prosentin välillä. Tutkimustulos antaa syyn olettaa, että opiskelijoidemme mahdollisuuksien lisääminen laajempaan ammatilliseen koulutukseen kasvattaa heidän motivaatiotaan suhteessa ammattilaiseen toimintaan neljänteen lukuvuoteen mennessä. Aiotko jatkaa opintojasi yliopistossa opistomme jälkeen? 8 % 36 % 46 % kyllä ei en osaa sanoa muu 10 % Kuvio 3. 70

72 22 % Haluatko saada ammattikorkeakoulututkinnon? 2 % 1 % 3 % ei, en halua enää opiskella ei, joudun ansaitsemaan elantoni 72 % kyllä, haluan saada liikunnan ja urheilun alan ammattikorkeakoulututkinnon kyllä, haluan saada muun alan ammattikorkeakoulututkinnon Kuvio 4. Lukuvuonna opiston opettajien ja opiskelijoiden osallistuminen sekä Cross-Border Move for Health projektiin ja Sotshi 2014 Olympiasoihtuviestiin on laajentanut osallistuneiden käsitystä paralympialaisista ja sen lajeista sekä vammaisurheilijoiden valmennusprosessista. Sotshin paralympialaisia katsoi 81 % kyselyyn osallistuneista opiskelijoista (ks. kuvio 5). Kaikki vastanneet osoittivat kunnioitusta vammaisurheilijoille. 71

73 Katsoitko Sotshin paralympialaisia? 19 % kyllä ei 81 % Kuvio 5. Suurin osa opiskelijoista (80 %) tuntee soveltavan liikunnan käsitteen. 46 % haluaa saada soveltavan liikunnan koulutusta oman koulutusalansa lisäksi. 32 % ei ole vielä päättänyt valintaansa (ks. kuviot 6 ja 7). 9 % Tiedätkö, mitä tarkoittaa soveltava liikunta? 11 % kyllä ei en ole varma Kuvio %

74 Haluatko saada oman koulutuksen lisäksi myös soveltavan liikunnan koulutusta? 32 % 48 % kyllä ei en osaa sanoa 20 % Kuvio 7. Yli puolet kyselyyn vastanneista oli valmis auttamaan vammaisurheilijoita kilpailuihin valmistautumisessa ja valmennusprosessiin osallistumisessa sekä kokeilemaan omia ammatillisia taitojaan työssä vammaisten kanssa (ks. kuviot 8 ja 9). Vastanneista 86 % oli sitä mieltä, että myös muut pedagogisen opiston opiskelijat tarvitsevat erityistietoja vammaisten lasten parissa työskentelyssä (ks. kuvio 10). 73

75 Haluatko toimia vammaisurheilun ja - liikunnan valmentajana vai opettajana? 35 % 46 % kyllä ei en osaa sanoa 19 % Kuvio 8. Haluatko auttaa vammaisurheilijaa valmistautumaan kisoihin? 16 % 6 % kyllä ei en osaa sanoa 78 % Kuvio 9. 74

76 Mitä mieltä olet, onko pedagogisen opiston muiden opiskelijoiden suoritettava erityislasten pegagogiikkaan liittyvät opinnot? 4 % 10 % kyllä ei en osaa sanoa Kuvio % Opiskelijoiden myönteinen suhtautuminen vammaisiin lapsiin oli osin idealisoitu ja heidän vastauksensa kyselyyn heijastivat yhteiskunnallisesti toivottavaa asennetta. Vastanneista kuitenkin vain 41 prosentilla oli kokemusta vammaisten lasten kanssa toimimisesta (ks. kuvio 12). Kyseinen seikka on hyvin ymmärrettävä, sillä tähän asti työ esteettömän ympäristön luomiseksi on edennyt hitaasti. Kaupunkitiloissa, kaduilla, kahviloissa ja urheilukilpailuissa voi tavata hyvin harvoin vammaisia. Tämän lisäksi on syytä mainita, että kyselyssä emme kysyneet erikseen, oliko opiskelijoidemme kokemukset vammaisten lasten kanssa toimimisesta myönteisiä. Opiskelijoista 74 % suhtautui myönteisesti vammaisten lasten integroituun opetukseen (ks. kuvio 11). 75

77 Miten suhtaudut vammaisten lasten integroituun opetukseen? 7 % 12 % myönteisesti kielteisesti en osaa sanoa muu 74 % Kuvio 11. On tärkeää korostaa, että 12 % kyselyyn osallistunneista opiskelijoista ei ole valmis opiskelemaan integroidussa ryhmässä vammaisten lasten kanssa. Lisäksi ja 14 prosenttia ei osannut vastata tähän kysymykseen. Onko sinulla kokemusta vammaisten lasten kanssa toimimisesta? 3 % 41 % 56 % kyllä ei muu Kuvio