Santorinin matkat vievät kyliin, joista jokaisessa on omanlaisensa tunnelma. Länsirannikon

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Santorinin matkat vievät kyliin, joista jokaisessa on omanlaisensa tunnelma. Länsirannikon"

Transkriptio

1 Kohdeopas Santorini Santorini Loma Santorinilla on kuin hyppäisi keskelle kauneinta postikorttia. Santorinin rinteisiin rakennetut kylät, niiden paikalliset ihmiset ja elämää syleilevät tavernat ovat omiaan romanttisempaankin aikuisten lomaan. Santorinille suunnataankin silloin, kun lomalta halutaan jotakin aivan erityistä. Valkoisten talojen pilkuttamat omaleimaiset maisemat muotoili muinoin purkautunut tulivuori, joka upotti osan saaresta Egeanmeren siniseen syliin. Samalla syntyi legenda kadonneesta Atlantiksesta, onnellisten saaresta. Santorinin matkat vievät kyliin, joista jokaisessa on omanlaisensa tunnelma. Länsirannikon idyllinen Imerovigli reunustaa amfiteatterin lailla kalderaa, meren nielaisemaa kraatteria. Romanttinen Oía on tunnettu maailman kauneimmista auringonlaskuistaan. Tasaisemmalla itärannikolla Kamari ja Perissa ovat saaren vilkkaimpia lomapaikkoja. Laadukkaat hotellit ja tuliperäisestä menneisyydestä muistuttavat laavahiekkaiset rannat luovat ikimuistoisia kokemuksia. Pääkaupunki Fira on saaren keskus, jossa tehdään parhaat ostokset ja nautitaan illallista mykistävän kauniiden maisemien ravintoloissa. Onko mielessäsi unemien häämatka Santorinille? Tutustu häämatka-sivuihimme. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUVUT JA ETÄISYYDET FIRASTA Santorinin saari n as.

2 Fira n as. Etäisyydet Firasta Imerovigli 3 km Kamari 6 km Oía 12 km Perissa 20 km Ateena 210 km AURINKOMATKAT KOHTEESSA Lomastasi huolehtii Aurinkopalvelu. Ilonasi on suomenkielinen opas ja paras lomaohjelma. Tapaat oppaamme kohteessa ja voit ottaa yhteyttä Aurinkolinjan kautta puhelimitse ja WhatsApp-viestillä. AUTONVUOKRAUS Voit vuokrata auton lomallesi kätevimmin verkkosivuiltamme. Voit noutaa auton lentoasemalta tai vuokraamon keskustan toimipisteestä. Saadaksesi varmasti haluamasi auton tee autonvuokraus hyvissä ajoin ennen matkasi alkua. Mikäli vuokraat auton vasta perillä, ota yhteys oppaaseemme muutama päivä ennen haluttua vuokrausajankohtaa. Paikalla vuokrattavien autojen hinnat ja vuokrausehdot näet hotellissa olevasta Aurinkomatkojen Lomakansiosta. HARRASTUKSET Santorinilla on hyvät olosuhteet patikointiin. Kamarissa ja Perissassa voi harrastaa vesiurheilulajeja, kuten vesihiihtoa, purjelautailua ja polkuveneilyä. Kaikilla rannoilla voi snorklata. Kuntosalilla voi kuntoilla Messariassa sijaitsevalla Evexia-kuntosalilla. Maasto- ja vaihdepyöriä vuokrataan Kamarin kylässä. Skootterin tai moottoripyörän voi vuokrata Alfa Moto Club -vuokraamosta keskustassa. Vuokraamo toimittaa tarvittaessa

3 skootterin tai moottoripyörän myös Kamarin ulkopuolelle pientä toimitusmaksua vastaan. Escape Landissa Kamarin lomakylässä on keilarata. Uusinta uutta Santorinilla tarjoaa Escape Game. Ratko pulmia lukitussa huoneessa, jossa sinulla on aikaraja päästä pakoon huoneesta löytyvien vihjeiden avulla. PATIKOINTI Voit patikoida Kamarista kiemuraista tietä pitkin ylös Mesa-vuonolle, antiikin Thiran raunioille tai muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan 1956 maanjäristyksessä autioituneeseen Mesa Gonian kylään. Kylien väliset etäisyydet ovat lyhyet. Kamarista voi myös patikoida Mesa-vuonon yli Perissaan tai saaren korkeimmalle huipulle, profeetta Eliaksen luostarille. Firasta Oíaan kulkee suosittu n. 3 tunnin patikointireitti (n. 10 km) kalderan reunaa pitkin. Maasto on hyvin vaihtelevaa, kivikkoista ja hiekkaista polkua. Osa tiestä on päällystettyä. Voit ottaa halutessasi kävelysauvat mukaan, muuten varusteeksi riittää hyvät jalkineet, vesipullo ja normaali kunto. Saat kopioita eri reittivaihtoehdoista oppailtamme. Vaelluskarttoja on myynnissä kirjakaupassa. SUKELLUS Navys Waterworld -sukelluskeskus Kamarissa järjestää sukellusretkiä ja -kursseja. Pääset sukeltamaan mm. laavaluoliin, riutoille ja tulivuoren lähelle. Sukellusretkelle voivat osallistua myös perheenjäsenet, jotka eivät sukella. Voit snorklata kaikilla saaren rannoilla. Navys Waterworld -sukelluskeskus Kamarissa järjestää snorklausretkiä. HYVÄ TIETÄÄ KOHTEESTA APTEEKKI JA LÄÄKÄRI Firassa, Kamarissa ja Oíassa on apteekkeja. Firassa on päivystävä apteekki, joka on avoinna myös sunnuntaisin. Saatavana on lähes samoja käsikauppalääkkeitä kuin Suomessa, osittain eri nimisinä.

4 Lääkäriasema on Kamarin apteekkia vastapäätä, ja palvelee saaren kaikkia lomalaisia. Firassa on terveyskeskus. Lääkärin tavoittaa puhelimitse ympäri vuorokauden. LIIKUNTAESTEISET Santorini ei sovellu pyörätuolilla liikkuville tai muuten liikuntaesteisille. Maasto ja kadut saarella ovat epätasaisia. Etenkin pääkaupungissa Firassa, Oian taiteilijakylässä ja Imeroviglin kylässä on paljon portaita ja jyrkkiä katuja. Liikkuminen pyörätuolilla on näissä paikoissa mahdotonta. Kamarin kylä on tasaisella maalla, mutta hotelleissa on portaita. Myös Perivoloksen alue on tasaista. Retket eivät sovellu pyörätuolilla liikkuville asiakkaille. Retkillä siirtymiset esim. busseihin ja paikallisiin laivoihin tai veneisiin ovat hankalia. LUOTTOKORTIT Visa ja MasterCard käyvät maksuvälineiksi useimmissa myymälöissä ja ravintoloissa. Luottokorttiautomaatteja on Firassa, Kamarissa, Perissassa ja Oíassa (esim. bussiasemalla). Visa Electronilla voi nostaa rahaa automaateista ja maksaa ravintoloissa sekä joissakin kaupoissa. Firan pankit ovat avoinna ma to klo ja pe klo Kamarissa on yksi pankki. PALVELURAHA Ravintoloissa ja hotelleissa laskun loppusummaa on tapana pyöristää 10 % ylöspäin, takseissa seuraavaan tasasummaan. Retkibussikuljettajalle voi antaa esim. euron kolikon ja hotellissa voi lähtöpäivänä jättää huonesiivoojalle 1,50 /vrk/hlö. KULKUYHTEYDET Santorinin eri kolkat ovat näppärästi saavutettavissa. Paikallisbussilla liikkuminen on helppoa ja edullista. Keskusasema on Firassa, josta on hyvät yhteydet ympäri saarta. Taksiasema on Firassa. Saat Oíassa ja Kamarissa taksin tilaamalla sen hotellin vastaanotosta. Laivat ja kesäkuukausina myös kantosiipialukset liikennöivät päivittäin lähisaarille, mm. Iokselle, Naxokselle ja Parokselle.

5 Bussi Firan keskusbussiasemalta on hyvät yhteydet eri puolille saarta. Esim. Kamarista Firaan on bussiyhteys päivisin minuutin välein, ja busiilinjoja myös öisin. Firasta bussit liikennöivät edelleen esim. Imerovigliin ja Oíaan. Busseissa on ahdasta etenkin vilkkaimpina lomakuukausina. Aikataulut muuttuvat usein, joten tarkista paluubussin aikataulu bussipysäkeiltä tai osoitteesta Taksi Päätaksiasema on Firan keskusaukion lähellä. Voit tilata taksin hotellin vastaanotosta. Oíassa ja Kamarissa saat auton tilaamalla hotellista tai satunnaisesti lennosta. Takseissa ei ole taksamittareita. Laiva Laivat liikennöivät päivittäin Athinionin satamasta lähisaarille ja Ateenaan. Keskikesällä saarten välillä kulkevat myös kantosiipialukset. Tuulisella säällä kantosiipialukset eivät aina liikennöi. Lisätietoja mm. sivuilta LENTOKENTTÄKULJETUKSET Tämän Aurinkomatka-paketin bussikuljetukset ovat maksullisia. Hinta 18 /aikuinen ja 9 /lapsi 2 17-v., alle 2-vuotiaat sylilapset maksutta. Voit ostaa myös yksityiskuljetuksen lentoasemalta hotellille. Bussikuljetuksen voit ostaa viimeistään lähtöä edeltävänä iltana, yksityiskuljetus tulee ostaa viimeistään viisi päivää ennen matkaa. Lentokenttä Santorini Matkan pituus Kamari n. 6 km, Imerovigli n. 12 km, Oía n. 25 km, Imerovigli n. 12 km. Matkan kesto Kamari n. 15 min, Imerovigli n. 20 min, Oía n. 30 min. Yhteydet lentoasemalta Pelkän lennon ostaneet pääsevät lentoasemalta lomakyläänsä taksilla tai bussilla Firan kautta. Takseja on saarella rajallinen määrä. Bussiaikataulut vaihtelevat. MATKALLA LASTEN KANSSA

6 Santorinilla lasten lomailoja täydentää mm.vesipuisto. Vesipuisto Períssassa sijaitseva pieni ja melko vaatimaton vesipuisto on avoinna yleensä kesäkuusta lähtien päivittäin. Puistossa on 3 vesiliukumäkeä, 2 pienten lasten liukumäkeä, 3 uima-allasta, lastenallas, leikkipaikka sekä aurinkotuoleja ja -varjoja. Pienten lasten ruokailu Kaupoissa myydään purkkiruokia ja vaippoja. Lastenrattaita ei ole vuokrattavana. NÄHTÄVYYDET Akrotiri Akrotirin arkeologinen alue Santorinin etelärannikolla on käymisen arvoinen paikka. Akrotirissa on ajalta ennen ajanlaskumme alkua esimerkiksi kolmikerroksisia taloja, joissa on viemäröinti, wc ja valokuiluja. Kaivaukset aloitettiin vuonna 1967 ja ne jatkuvat edelleen. Thira Muinainen Thira on Spartalaisten n. 700 luvulla eaa. perustama kaupunki noin 400 metrin korkeudessa, Kamarin ja Perissan välisellä vuorella. Muinainen kaupunki ja sen rauniot toimivat nykypäivänä museona. Oìa Santorinin pohjoisosissa sijaitseva kylä on jo nähtävyys itsestään. Yksi Kreikan kauneimmista kylistä ja postikorttimaisemissa pääset myös nauttimaan maailmankuulusta auringonlaskusta esimerkiksi venetsialaisen linnoituksen raunioilta Fira Saaren pääkaupunki. Firassa on parhaat ostosmahdollisuudet, henkeäsalpaavat maisemat parhaimpien ravintoloiden terasseilla sekä vilkas yöelämä. Ortodoksisen pääkirkon ovet ovat matkailijoille auki. Myös saaren ainoa katolinen kirkko sijaitsee Firassa. Lisäksi historian ja kulttuurinnälkäisille Firassa on useita museoita. Köysiradalla pääset saaren entiseen

7 pääsatamaan kahdessa minuutissa tarkkailemaan, kuinka risteilijöiden matkustajia tuodaan pienemmillä laivoilla Firan satamaan. Viini Santorinilla on pitkät perinteet viininviljelyssä, joka on tänä päivänä matkailun ohella saaren tärkeimpiä elinkeinoja. Saarella on 13 viinitilaa joissa tuotetaan vuosittain n. 3,5 milj. pulloa viiniä. Useilla tiloilla on mahdollisuus käydä tutustumassa sekä maistelemassa viinejä. OSTOKSET Santorinilla eri kylien liikkeissä on omia erikoispiirteitään. Firassa on vaate- ja kenkäliikkeitä laaja valikoima. Kamarissa on paljon matkamuistomyymälöitä. Oíassa on saaren tyylikkäimmät pienet erikoisputiikit. Firassa ja Oíassa on lukuisia taidegallerioita ja käsityöliikkeitä. Saaren omat viinit ovat suosittuja tuliaisia. Parhaat ostospaikat Santorinin parhaat ostokset tehdään Firassa, jossa valikoimat on laajimmat. Santorinin hintataso on korkeampi kuin muilla Kreikan saarilla. RAVINTOLAT JA HUVIT Kamarissa ja Perissassa on valinnanvaraa suosituista tavernoista pizzerioihin ja tasokkaisiin ravintoloihin. Oían ja Firan näköalaravintolat ovat tasokkaita ja hieman kalliimpia. Firan keskustassa on myös vaatimattomia, mutta hyviä kreikkalaisia ruokapaikkoja. Santorinin yöelämä on vilkasta keskikesällä. Kamarissa on baareja, musiikkibaareja ja klubeja sekä ulkoilmaelokuvateatteri. Iltaelämä on vilkkaimmillaan heinä elokuussa, muulloin Kamarissa on melko hiljaista. Pääkaupunki Fira on saaren iltaelämän keskus. Oíassa on muutama trendikäs baari. UIMARANNAT Santorinin jyrkästi syvenevät rannat ovat mustaa laavakiveä tai hiekkaa. Hellepäivinä laavakivi

8 on kuumaa, joten rantatossut on hyvä olla mukana. Kamarin kilometrejä pitkä laavakiviranta syvenee nopeasti. Akrotiri, nk. Punainen ranta on lähellä samannimistä kaivausaluetta n. 15 kmn päässä Kamarista. Tällä rannalla laavakivi on punaruskeaa. Monolithosin ranta sijaitsee n. 3 kmn päässä Kamarista pohjoiseen. Rannalle pääsee kävellen tai taksilla. Ranta on saaren ainoa hienohiekkainen ranta ja sopii hyvin loivasti syvenevänä myös lapsille. Rannan läheisyydessä sijaitsee kiitorata, joka aiheuttaa melua. Oiassa on kaksi pientä rantapoukamaa, Ammoudi ja Armeni. Poukamiin pääsee kylästä portaita pitkin, askelmia on Ammoudiin pääsee myös autolla melkein perille saakka. Auringonottotilaa ei juuri ole, vain kallioita ja pieni kiviranta. Ei palveluja. Baxedesin laavahiekkainen ja kivinen ranta on 2 km kylän alapuolella. Saaren suosituin ja pisin ranta sijaitsee Perissassa. Kesäisin on taksiveneyhteys Perissan ja Kamarin välillä. Perivolos ja Vlihada ovat rauhallisia ranta-alueita saaren eteläosissa. Rantapalvelut Perissan rannalla on saaren parhaat palvelut ja vesiurheilumahdollisuudet. Kamarissa voi harrastaa esim. vesihiihtoa, purjelautailua ja polkuveneilyä. Aurinkotuoleja ja -varjoja vuokrataan. Suihkuja ei ole. Akrotirin rannalla vuokrataan aurinkotuoleja ja -varjoja. Muita palveluja ei ole. Monolithosin rannalla vuokrataan kesäaikaan aurinkotuoleja ja -varjoja. Rannan tuntumassa on muutama taverna. Retket

9 KUVANKAUNIS SANTORINI Kurkista Santorinin pikkukylien elämään! Retkellä näet saaren mielenkiintoisimmat paikat ja kauneimmat maisemat yhden päivän aikana. Retki vie Mesa Gonian autioituneeseen kylään, jossa näet ajan pysähtyneen viitisenkymmentä vuotta sitten. Kylässä vieraillaan yhdessä saaren vanhimmista ortodoksikirkoista. Matka jatkuu Santorinin korkeimpaan asuttuun kylään, Pyrgosiin. Vanhan linnoituksen muureilta avautuu huikea maisema koko saaren yli. Viinitehtaalla pääset tutustumaan viinin valmistukseen ja maistelemaan Santorinin omia viinejä. Saaren pohjoiskärjen pittoreskissa taiteilijakylässä Oiassa on vapaa-aikaa omaan tahtiin kiertelyyn. Hulppeat näköalat ravintoloiden terasseilta houkuttelevat lounaalle. Pienistä kahviloista leijailee tuoksuja kapeille kujille ja värikkäät putiikit kutsuvat ostoksille. VARAA RETKI Oma loma -palvelusta, soittamalla myyntipalveluumme tai oppaaltamme kohteessa Kesto Hinta Sisältää Opastus Retkipäivä koko päivä (n. klo ) n. 39 /aikuiset, 19 /lapset 4 14-v. viinimaistiaiset ja snackseja suomeksi varmistuu matkustuskauden alettua. Kesän 2016 retkipäivä on maanantai. AURINGONLASKURISTEILY Näe Santorinin maailmankuulu auringonlasku mereltä käsin. Tätä ainutlaatuista kokemusta ei kannata jättää väliin! Aurinko värjää taivaanrannan uskomattomin värein ja tummuvassa illassa saaren kylissä syttyvät sadat valopilkut. Laiva risteilee tulivuorisaarten ympärillä Santorinin jylhissä rannikkomaisemissa. Matkalla pysähdytään lämpimien lähteiden poukamaan, jossa voit pulahtaa lähteiden lämmittämään

10 mereen. Lopuksi piipahdetaan pikku Santoriniksi kutsutulla Thirassian saarella. Täällä nautit maittavan illallisen sataman paikallisessa tavernassa. Auringon painuessa horisonttiin laiva lipuu parhaalle paikalle keskelle ulappaa. Väriloiston himmetessä palaamme Santorinin satamaan. VARAA RETKI Oma loma -palvelusta, soittamalla myyntipalveluumme tai oppaaltamme kohteessa Kesto iltaretki (n. klo ) Hinta n. 52 /aikuiset, 26 /lapset 4 14-v. Sisältää edestakaiset kuljetukset, illallisen ja ruokajuomat (vesi, pieni karahvi puna- tai valkoviiniä) Opastus suomeksi Retkipäivä varmistuu matkustuskauden alettua. Kesän 2016 retkipäivä on keskiviikko. MERIRETKI TULIVUORISAARILLE Laivan kannelta eteesi avautuu erilainen näkymä valloittavasta lomasaarestasi. Retkellä tulevat tutuiksi merellisen maiseman lisäksi Santorinin saaren syntytarina ja rikkisavikylvyt. Nouse laivaan, joka suuntaa keulan kohti Nea Kamenin saarta. Saaren maaperä koostuu lukuisten tulivuorenpurkausten aikaansaamista laavakivikerroksista. Voit omin käsin kokeilla, miten kuumana maaperä hohkaa. Matka jatkuu viereisen Palea Kamenin saaren rantavesille. Näet höyryävät ja pulppuavat lämpimät lähteet, joissa merivesi on normaalia lämpimämpää. Laiva ankkuroituu poukamaan ja voit pulahtaa rikkipitoisen veden syleilyyn. VARAA RETKI oppaaltamme kohteessa

11 Kesto Hinta Sisältää Lisämaksusta Opastus Retkipäivä puoli päivää (n. klo ) n. 47 /aikuiset, 23 /lapset 4 14-v. kevyen välipalan pääsymaksu Nea Kamenin luonnonsuojelualueelle (n. 2,50 ) englanniksi varmistuu matkustuskauden alettua. Kesän 2016 retkipäivä on torstai. AURINGONLASKUN ILLALLINEN OMALLE MATKASEURUEELLE Romanttinen Santorini on kauneimmillaan laskevan auringon hehkussa. Nauti ylellinen 7 ruokalajin illallinen oman matkaseurueen kesken maailmankuulua auringonlaskua ihaillen. Mikä olisikaan täydellisempi tapa juhlistaa vaikka merkkipäivää? Kalderan laidalla sijaitsevasta pääkaupunki Firasta avautuvat upeat näkymät merelle. Ravintolasta käsin voit seurata kuinka taivas värjääntyy auringon laskiessa mailleen. Ikimuistoisen illallisen jälkeen on vielä aikaa tutustua iltavalaistuksessa kylpevän kaupungin sokkeloisiin kujiin. VARAA ILLALLINEN Oma loma -palvelusta, soittamalla myyntipalveluumme tai oppaaltamme kohteessa Kesto Hinta Sisältää Opastus Retkipäivä iltaretki (n. klo ) n. 110 /hlö, ei lapsialennusta edestakaiset kuljetukset, 7 ruokalajin illallisen ja ruokajuomat (viini ja vesi) retki on omatoiminen retki toteutetaan päivittäin alkaen, valitse päivä varatessa IOS PÄIVÄRETKI PARATIISISAARELLE Kultaisia hiekkarantoja, kristallinkirkasta turkoosia vettä, historiaa ja ihastuttavia kreikkalaisia

12 kyliä. Valkoiset talot sinisillä ikkunaruuduilla sekä vanhat tuulimyllyt rinteessä luovat upean maiseman Choran kylään. Mylopotaksen rannalla odottavat pitkät, leveät ja hienohiekkaiset kultarannat rantabaareineen. Laiva Iokselle lähtee Athinoksen satamasta seilaillen kauniissa kalderamaisemassa. Ioksella saat päivälipun paikallisbussiin, jolla voit kulkea rajattomasti omaan tahtiin kyläelämään tutustuen. Voit myös suunnata kultahiekkaisille rannoille, kristallinkirkkaisiin vesiin viettämään unohtumatonta rantapäivää. VARAA RETKI oppaaltamme kohteessa Kesto koko päivä (n. klo 9 21) Hinta n. 60 /hlö, 45 /lapset 6 12-v. Sisältää kuljetuksen Santorinin satamaan, laivalipun Iokselle, tervetulojuoman laivalla ja päivälipun bussiin, joka liikennöi saaren pääkylän Choran sekä Mylopotaksen rannan välillä. Opastus englanniksi Retkipäivä vahvistuu matkustuskauden alettua. Kesän 2016 retkipäivät ovat pe ja su. MERIPÄIVÄ KATAMARAANILLA LUKSUSTA LOMAAN! Rentouttava puolipäivä merellä. Kaikilla mukavuuksilla varustettu katamaraani vie eteläisen Santorinin kauneuteen. Päivän aikana on mahdollisuus pulahtaa uimaan ja henkilökunta huolehtii jatkuvasta juomatarjoilusta. Maittava ateria nautitaan laivalla. Unohtumaton kokemus! Retki sopii erityisesti pariskunnille ja luksusta lomaansa kaipaaville. VARAA RETKI Oma loma -palvelusta, soittamalla myyntipalveluumme tai oppaaltamme kohteessa.

13 Kesto puoli päivää (n. klo 9-15 tai 14-21) Hinta n. 135 /aikuiset, 67,50 /lapset 4 14-v. Sisältää edestakaiset kuljetukset, lounaan tai illallisen, juomat retken ajan (viini, olut ja virvoitusjuomat) Opastus englanniksi Retkipäivä retki toteutetaan päivittäin, valitse päivä varatessa Huomioitavaa ilmoitathan kohteessa oppaalle osallistujien passien numerot hyvissä ajoin ennen retkipäivää SPA OF GODS YLELLISIÄ HOITOJA Lomalla on lupa hemmotteluun! Kalderan reunalla, luolaan rakennetulla entisellä viinitilalla sijaitseva kylpylä tarjoaa ylellisiä hoitoja upeassa ympäristössä. Tarjolla on erilaisia hoitopaketteja, sisältäen mm. hoitavia kylpyjä, hierontaa, manikyyriä, pedikyyriä ja kasvohoitoja. Valittavanasi on myös rentouttava, energisoiva, elvyttävä tai rauhoittava hoitopaketti. Lisätietoja oppaalta kohteessa. VARAA RETKI oppaaltamme kohteessa. Kesto Hinta Sisältää Opastus Retkipäivä riippuu valitusta hoidosta riippuu valitusta hoidosta edestakaiset kuljetukset retki on omatoiminen avoinna päivittäin varaustilanteen mukaan

14 THIRASSIA Tee päiväretki koskemattomalle Thirassian saarelle, jota kutsutaan myös pieneksi Thiraksi eli pieneksi Santoriniksi. Saarella vierailu on kuin hyppäisi 60 vuotta ajassa taaksepäin. Päiväretkellä maanantaisin lautta lähtee Oiasta, Ammoudin satamasta kohti Rivan satamaa, josta suunnataan ensin paikalliskuljetuksella Agrilian kylään tutustumaan perinteisiin luolataloihin ja saaren erityiseen kirkkoon. Patikoinnin jälkeen suunnataan kohti Manolaksen kylää, jossa lounas nautitaan erikoisen kauniin näköalan omaavan tavernan terassilla. Lounaan jälkeen laskeudutaan 145 porrasta alas Korfoksen satamaan, josta laiva kuljettaa takaisin Santorinin Ammoudin satamaan. Iltaretkellä torstaisin lautta lähtee Oiasta, Ammoudin satamasta kohti Korfoksen satamaa, josta noustaan 145 porrasta Manolaksen kylään. Kylästä avautuu upea näkymä Santorinin saarelle sekä kalderajärvelle. Manolaksen kylästä patikoidaan polkua pitkin läpi tomaattipeltojen ja viiniviljelmien saaren länsiosaan, pieneen Agrilian kylään. Matkalla tutustutaan perinteisiin luolataloihin ja saaren erityiseen kirkkoon. Taianomaisen auringonlaskun jälkeen paikalliskuljetus vie kohti Rivan satamaa, jossa illallisen merkeissä ihaillaan Santorinin välkkyvien valojen säihkettä pimeyden saapuessa. VARAA RETKI oppaaltamme kohteessa Kesto puoli päivää (maanantaisin n. klo 12 17, torstaisin 17 22) Hinta n. 60 /hlö, ei lapsialennusta. Osallistujien alaikäraja on 12 vuotta. Sisältää edestakaiset kuljetukset Santorinin satamaan, lauttamatkan Thirassialle, lounaan ja ruokajuomat (vesi, virvoitusjuomat, viini) Opastus englanniksi Retkipäivä varmistuu matkustuskauden alettua. Kesän 2016 retkipäivät ovat ma ja to. Huomioitavaa

15 varaa mukaan päiväretkelle aurinkovoidetta ja hyvät kengät, iltaretkelle lisäksi lämmintä vaatetta viileän tuulen varalle SNORKLAUSRETKI Santorinin kaunis laavaperäinen rannikko ja kirkkaat vedet tarjoavat ihania elämyksiä laavakivimuodostelmia, pikkukaloja, simpukoita, meritähtiä ja pesusieni. Ehkä ohitsesi ui jopa mustekala. VARAA RETKI Oma loma -palvelusta, soittamalla myyntipalveluumme tai oppaaltamme kohteessa Kesto puoli päivää (n. klo 9 14) Hinta n. 39 /hlö, ei lapsialennusta Sisältää snorklausvälineet ja välipalan, kuljetuksen Kamarin ulkopuolelta tuleville asiakkaille Opastus englanniksi Retkipäivä varmistuu matkustuskauden alettua. Kesän 2016 retki järjestetään päivittäin, voit valita päivän kohteessa. Retkellä on säävaraus. SUKELLUSKOKEILU SANTORINILLA Sukelluskokeilu tutustuttaa sinut laitesukelluksen ihmeelliseen maailmaan! Santorinin kirkkaissa vesissä riittää nähtävää. Ennen sukelluksia käydään läpi tärkeimmät opit, jonka jälkeen pääset kouluttajan kanssa pinnan alle. Et tarvitse aikaisempaa kokemusta sukeltamisesta. Seuralaiset ovat tervetulleita mukaan snorklailemaan tai muuten vaan nauttimaan päivästä merellä. Halutessasi voit kokeilun jälkeen jatkaa harjoittelua sukelluksen peruskurssilla. Kurssin suoritettuasi voit jatkaa sukellusharrastusta kaikkialla maailmassa. VARAA RETKI Oma loma -palvelusta, soittamalla asiakaspalveluumme tai oppaaltamme kohteessa

16 Kesto puoli päivää (n. klo 9 14) Hinta n. 95 /hlö, ei-sukeltava seuralainen 39 /hlö. Osallistujien alaikäraja on 8 vuotta. Sisältää varusteet ja välipalan, kuljetuksen Kamarin ulkopuolelta tuleville asiakkaille. Opastus englanniksi Retkipäivä retki toteutetaan päivittäin, valitse haluamasi päivä kohteessa. Retkellä on säävaraus. Huomioitavaa retkelle voi lähteä mukaan myös ei-sukeltava seuralainen (39 ), varataan ja maksetaan kohteessa. SUKELLUSRETKI Sukellusretkellä sukellusharrastuksen jo aloittaneet pääsevät kokemaan Egeanmeren vedenalaisen maailman. Navy's Waterworld, 5 tähden Padi-sukelluskeskus, tarjoaa sukelluksia niin aloittelijoille kuin kokeneillekin sukeltajille. Santorinin vesissä riittää nähtävää; luolia, hylkyjä ja upeita tuliperäisiä seinämiä. Retken aikana tehdään kaksi sukellusta. Seuralaiset ovat tervetulleita mukaan sukellusretkelle snorklailemaan tai muuten vain nauttimaan päivästä merellä. Retki tehdään moottoroidulla kumiveneellä. Sukelluskohteet valitaan sään ja ryhmän tason mukaan. VARAA RETKI Oma loma -palvelusta, soittamalla myyntipalveluumme tai oppaaltamme kohteessa Kesto puoli päivää (n. klo 9 14) Hinta n. 95 /hlö, ei lapsialennusta. Osallistujien alaikäraja on 10 vuotta. Sisältää kaksi sukellusta, varusteet ja välipalan, kuljetuksen Kamarin ulkopuolelta tuleville

17 asiakkaille Opastus englanniksi Retkipäivä Varmistuu matkustuskauden alettua. Kesän 2016 retki järjestetään päivittäin, päivä vahvistuu kohteessa. Retkellä on säävaraus. Huomioitavaa retkelle osallistuvilla tulee olla suoritettuna vähintään sukelluksen peruskurssi BUSSIKULJETUS LENTOASEMALTA HOTELLILLE Matkusta vaivattomasti lentoasemalta hotelliisi Aurinkomatkojen maksullisella bussikuljetuksella. Hinta Kohteesta riippuen /aikuinen, 6 14 /lapsi 2 17-v. Alle 2-vuotiaiden sylilasten lentokenttäkuljetuksesta ei veloiteta. Tarkan hinnan näet tehdessäsi varausta. Bussikuljetuksemme ovat aina meno-paluu-kuljetuksia, jotka voit ostaa varauksen yhteydessä verkkokaupasta, Oma lomasta tai asiakaspalvelusta viimeistään lähtöä edeltävänä iltana. YKSITYINEN LENTOKENTTÄKULJETUS Tässä kohteessa voit matkustaa lentoasemalta hotelliisi nopeasti ja mukavasti myös yksityiskuljetuksella, jonka tarkemmat hintatiedot löydät tehdessäsi varausta. Autoon mahtuu 1 matkalaukku/hlö. Lentokenttäkuljetuksemme ovat aina meno-paluu-kuljetuksia, jotka voit ostaa varauksen yhteydessä verkkokaupasta, Oma lomasta tai asiakaspalvelusta viimeistään 5 päivää ennen matkaa. Kreikka

18 Kreikka ja loma ovat lyömätön yhdistelmä. Aurinkomatkojen Kreikka tarjoaa houkuttelevimmat lomakohteet ja parhaat hotellit, lähditpä reissuun lasten kanssa, kaveriporukalla tai oma kulta kainalossa. Kreikan valtteja ovat maailman kauneimmaksi kutsutut saaret ja kultaiset rannat, monipuoliset lomakohteet, herkullinen kreikkalainen ruoka sekä mieltä ja kehoa hyväilevä välimerellinen sää. Koe kaunis ja monipuolinen Kreetan Hania, valitse värikäs Rodos, tunne sykähdyttävä Santorini, näe idyllinen Parga tai Sivota, kaunis Zakinthos, Rodoksen Ialyssos sekä Kosin uutuus Kardamena. Kesän 2017 uutuuskohteemme on Joonianmeren vehreä Korfu pittoreskeine kylineen ja kauniine rantapoukamineen. Varaa matkasi nyt, upeat rannat ja turkoosinsininen meri odottavat! MATKUSTUSASIAKIRJAT JA MAAHANTULOMUODOLLISUUDET Suomen kansalainen tarvitsee Kreikkaan matkustusasiakirjaksi passin tai virallisen henkilökortin. Important information for non-finnish citizens If you are not a Finnish citizen, please note that you may need a visa for the country you are travelling to. You will need to check your visa requirements from the nearest embassy of the destination country yourself. Please note that you may also need a transit visa. JÄNNITE Jännite on 220 V. PYHÄPÄIVÄT kansallispäivä ortodoksipääsiäinen Neitsyt Marian päivä Oxi-päivä, kansallinen juhlapäivä Pääsiäinen on kirkkovuoden suurin juhla. Vaikka ortodoksipääsiäistä vietetään kuten meidän

19 pääsiäistämme kevätpäiväntasauksen jälkeisen ensimmäisen täydenkuun jälkeisenä viikonloppuna, eivät pääsiäiset osu samaan ajankohtaan, sillä ortodoksikirkko käyttää ajanlaskussaan juliaanista kalenteria. TERVEYS JA TURVALLISUUS Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta saat ajankohtaiset tiedot lomakohteesi terveystilanteesta ja rokotussuosituksista. Matkailijan terveysoppaaseen pääset tästä. Lomamaasi matkustusturvallisuuteen liittyvät ulkoasiainministeriön julkaisemat matkustustiedotteet löydät Maat ja alueet -otsikon alta. Sivuilla on myös lomakohdettasi lähinnä olevan Suomen edustuston yhteystiedot. OPPAAMME AUTTAA RAKENTAMAAN JUURI SINUN NÄKÖISESI LOMAN Aurinkomatka-pakettikohteissa sinua palvelee suomenkielinen opastyöhön koulutettu opas. Oppaat tuntevat lomakohteesi parhaimmat palat, joista voit rakentaa juuri sinun näköisesi loman. Tavoitteenamme on, että koet hetkiä, jotka jäävät elämään. Aurinkomatka-pakettimatkoilla kohteen tunteva opas on vastassa sinua lentoasemalla ja palvelee sinua puhelimitse. Oppaamme auttaa sinua myös mahdollisissa ongelmatilanteissa. Valituissa lomakohteissamme tapaat oppaamme myös retkillä tai palvelupisteissä. Huom. Lento+hotelli-paketteihin eivät kuulu opaspalvelut. OMATOIMISUUS LOMALLA Hotellien ja paikallisten ravintoloiden henkilökunta osaa harvoin suomea ja varsinkin pienissä

20 lomakohteissa myös englannin kielen taito voi olla heikko. Asiat hoituvat kuitenkin ilman yhteistä kieltäkin. Mikäli hotellihuoneessasi ilmenee puutteita, kuten rikkinäinen lamppu, vuotava wc, wc-paperi puuttuu tms., ilmoita siitä heti hotellin henkilökunnalle. Näin tilanne korjaantuu yleensä helpoiten. TALLETUS JA TURVALLISUUS Kohteeseen saavuttuasi ja liikkuessasi yleisillä paikoilla pidä huoli tavaroistasi taskuvarkaiden varalta. Rahat ja arvoesineet on turvallisinta säilyttää hotellin tallelokerossa. Pidä mukana vain kulloinkin tarvitsemasi määrä rahaa. Vakuutus ei korvaa käteisen rahan katoamista. ONNISTUIKO LOMASI? Haluamme tehdä jokaisesta Aurinkomatkasta onnistuneen lomamatkan. Mielipiteesi ja kokemuksesi ovat meille erittäin tärkeitä. Saat Aurinkomatkalta palattuasi sähköpostitse linkin sähköiseen asiakaspalautekyselyymme. Sähköposti lähetetään matkavarauksessasi olleeseen sähköpostiosoitteeseen. Toivomme sinun vastaavan kyselyyn. Välitämme kiitoksesi edelleen kannustukseksi ja moitteiden perusteella tartumme epäkohtiin. Ehdotuksesi voi olla arvokas vinkki tavasta palvella entistä paremmin jollain uudella tavalla. Myös lomakohteen hotellit saavat säännöllisesti tietää omat palautteensa. Kaikkien lomakkeen palauttaneiden kesken arvomme joka kuukausi kaksi 200 euron arvoista Aurinkomatkojen matkalahjakorttia. Ehkäpä juuri sinä olet onnellinen voittaja! Kiitos palautteestasi!

21 Huomioithan, ettemme vastaa asiakaspalautekyselyyn. Mikäli haluat lomalta palattuasi esittää meille huomautuksen tai reklamaation, katso lisätietoja. Löytötavarat Mikäli sinulta on jäänyt tavaroita lomakohteeseen, ota yhteys Suomen Löytötavarapalveluun. Suomen Löytötavarapalvelu hoitaa kaikki Aurinkomatkojen asiakkaiden löytötavaroihin liittyvät asiat. Yhtiö varmistaa kohteesta tavaroiden löytymisen ja hoitaa tavaroiden palautuksen korvausta vastaan. Suomen Löytötavarapalveluun» ATERIAT HOTELLISSA Hotellimajoitukseen sisältyy matkavahvistuksessa mainitut ateriat. AAMUKAHVI sisältää kahvin tai teen, leivän, voin ja/tai marmeladin. AAMIAINEN sisältää kahvin tai teen, leivän, voin ja/tai marmeladin lisäksi suolaisia lisukkeita esim. juustoa, leikkeleitä ja/tai kananmunan. BUFFETAAMIAINEN sisältää kahvin tai teen lisäksi runsaan paikallisen aamiaisen noutopöydästä. Kosher-buffetaamiainen noudattaa koshersääntöjä. Kosher-aamiainen ei sisällä esimerkiksi lihatuotteita. PUOLIHOITOON kuuluu aamiaisen lisäksi 1 päivittäinen ateria, useimmiten illallinen. Joissakin hotelleissa voi valita joko lounaan tai illallisen. TÄYSIHOITO sisältää aamiaisen, lounaan ja illallisen. ALL INCLUSIVE -hotellissa matkan hintaan sisältyvät tai voit ostaa lisämaksusta all inclusive

22 -paketin, johon sisältyvät kaikki päivittäiset ateriat paikallisine juo mineen hotellin määrittelemissä ravintoloissa ja hotellin määritteleminä aukioloaikoina. Ateriat nautitaan yleensä hotellin pääravintolassa. Ruokajuomat eivät sisälly aterioiden hintaan, eikä käyttämättömästä puoli- tai täysihoidosta hyvitetä. Puoli- tai täysihoidon ateriat nautitaan hotellin omassa ravin tolassa, ellei hotellitekstissä toisin mainita. Alle 2-vuotiaan ateriat saat edullisimmin tilaamalla ne vasta hotelliin saapuessasi. Joissakin hotelleissa lapset saavat alennuksen käytännöstä kerrotaan hotellin esittelyssä. lisämaksullisista aterioista. Hotellikohtaisesta ERIKOISRUOKAVALIO Osassa hotelleja on mahdollista saada erikoisaterioita (esim. gluteeniton, laktoositon), mutta emme voi taata niiden saatavuutta hotelleissa tai lomakohteissa yleisesti. PUKEUTUMINEN HOTELLIEN RAVINTOLOISSA Huomioithan, että etenkin neljän ja viiden tähden hotellien ravintoloissa toivotaan siistiä pukeutumista. Esimerkiksi miehiltä saatetaan edellyttää pitkiä housuja. AAMIAINEN KOTIINLÄHTÖAAMUNA Mikäli matkasi hintaan sisältyy aamiainen ja lähtö hotellista lentoasemalle on kotiinlähtöpäivänä ennen aamiaistarjoilua, voit edellisenä päivänä tiedustella vastaanotosta mahdollisuutta aamiaispakettiin (breakfast box). Jotkut hotellit toimittavat aamiaispaketit aikaisille kotiinlähtijöille. HOTELLIN YMPÄRISTÖ

23 Lomakohteet kehittyvät jatkuvasti, joten hotellin läheisyydessä voi olla rakennustyömaa. Yleensä rakennustöitä tehdään vain päiväsaikaan. Lomakohteissa iltaelämä on yleensä vilkasta ja äänekästä. Hotellissasi tai lähiympäristön baareissa saatetaan soittaa musiikkia puolenyön jälkeenkin. Myös paikallisen elämän ja eläinten äänet saattavat kantautua huoneisiin. Hyönteiset voivat kiusata lomakohteessa kuten Suomessakin. Varaudu myös siihen, että jopa loistoluokan hotellien ylimpiin kerroksiin saattaa kiive tä erilaisia, sinänsä harmittomia kovakuoriaisia yms. MUISTA MATKAVAKUUTUS! Lomalla voi joskus sattua ikäviä yllätyksiä, joiden varalle on syytä hankkia riittävä vakuutussuoja. Osta matkavakuutus kätevästi matkaa varatessasi verkosta tai myyntipalvelustamme. Kansainvälinen AIG on tunnettu vakuutusyhtiö maailmalla. AIG Moniturva -matkavakuutus korvaa hoitokulujen lisäksi myös mm. matkatavarat. Tutustu AIG Moniturva -matkavakuutukseen.

24 HUONEIDEN JAKO JA LUOVUTUS Aurinkomatkojen lisäksi useimmissa hotelleissa on myös muiden matkanjärjestäjien asiakkaita. Hotellit pyrkivät jakamaan eritasoiset huoneet tasapuolisesti eri matkanjärjestäjien asiakkaille. Kansainvälisen käytännön mukainen huoneiden jakoaika on yleensä klo 14. Mikäli tulo kohteeseen on ennen sitä, voi hotellihuonetta joutua odottamaan siivouksen vuoksi. Mikäli et kirjoittaudu hotelliin tai ilmoittaudu oppaallemme tulopäivänä, huonetta ei voida taata. Hotellihuoneet luovutetaan lähtöpäivänä hotellista riippuen aamupäivän kuluessa yleensä viimeistään klo 12 myös silloin, kun lähtö tapahtuu klo 24n jälkeen. Näin hotellin henkilökunnalle jää aikaa siivota huoneet seuraaville vieraille. Joissakin hotelleissa huoneen luovutusta voi siirtää myöhemmäksi lisämaksusta, mikäli hotellin varaustilanne sen sallii. HUONEIDEN VARUSTUS ILMASTOINTI JA LÄMMITYS Hotellien ilmastointi ei ole välttämättä käytössä jatkuvasti. Ilmastointi saattaa toimia rajoitetusti, esim. muutaman tunnin päivässä. Joissakin hotelleissa ei ole keskusilmastointia, vaan huoneessa on oma, joskus äänekäs ilmastointilaite. Etelän lomakohteiden lämmityskausi kestää yleensä marraskuusta maaliskuuhun. Lomakohteissa saattaa olla myös säännöstelyä sähkön ja veden, etenkin lämpimän veden jakelussa. INTERNETYHTEYDET Hotellihuoneissa, joissa on langaton verkko, voi verkon toimivuudessa olla ajoittain suuriakin eroja. Aurinkomatkat ei vastaa hotellitiedoissa mainittujen verkkoyhteyksien toimivuudesta. KEITTIÖVARUSTUS

25 Lomahuoneistoissa ja bungaloweissa keittiövarustukseen ei kuulu astianpesutarvikkeita eikä keittiöliinoja. MINIBAARI Mikäli hotellihuoneessa on minibaari, huomioi, että se on tarkoitettu vain hotellin omia, maksullisia juomia varten. Siellä ei saa säilyttää muualta hankittuja juomia ja ruokia. TALLELOKERO Hotellin tallelokeron käytöstä saatetaan periä maksu. Hinta vaihtelee hotelleittain. TELEVISIO Joissain hotelleissa television käytöstä peritään maksu. Myös panttimaksut kaukosäätimistä ovat mahdollisia. ÄÄNIERISTYS Lomakohteissa huoneiden äänieristys saattaa olla heikko. Myös ikkunat ovat yleensä yksinkertaiset, joten esimerkiksi liikenteen melu kantautuu huoneisiin. KOSTEUS HUONEISSA Lomakohteiden hotelleissa huoneet saattavat olla kosteita ja viileitä etenkin sateisina aikoina. HOTELLIEN LISÄPALVELUISTA HUOMIOITAVAA

26 Hotellitiedoissa mainitut lisäpalvelut, mm. sauna, kuntosali ja spa, ovat maksullisia, mikäli tekstissä ei ole erikseen mainittu niiden olevan maksuttomia. TAKUUMAKSU HOTELLIIN TULTAESSA Useissa hotelleissa hotellivieraita pyydetään allekirjoittamaan hotelliin saapuessaan avoin luottokorttitosite tai maksamaan takuusumma hotellissa mahdollisesti käytettäviä palveluja varten. Takuusumma voi olla useita satoja euroja, joten luottokortti on kätevin vaihtoehto takuumaksun suorittamiseen. SIIVOUS Yleensä huoneesi tai huoneistosi palveluun kuuluu siivous. Joitakin lomahuoneistoja ei siivota viikon aikana. Hotellihuonettakaan ei välttämättä siivota päivittäin, ja hyvin usein siivous on pintapuolista. Liinavaatteet vaihdetaan päivittäin vain tasok kaim missa hotelleissa. Huoneistoissa astiat tulee yleensä pestä itse ja niiden varustukseen ei kuulu astianpesutarvikkeita eikä keittiöliinoja. Uima-altaiden lämmitys Hotellitekstissä on mainittu, mikäli uima-altaan vesi on lämmitetty. Altaita lämmitetään yleensä marras maaliskuussa. Huomio, että silloinkin veden lämpötila voi olla vain n. 20 C. HYVÄÄ MATKAA!

Kohdeopas Rodoksen joogamatka

Kohdeopas Rodoksen joogamatka Kohdeopas Rodoksen joogamatka Rodoksen joogamatka Lähde ainutlaatuiselle Rodoksen joogamatkalle Lindokseen, yhteen saaren kauneimmista kylistä. Vietä lomamatkasi rentoutuen suomalaisten joogaohjaajien

Lisätiedot

Kohdeopas Rodoksen joogamatka

Kohdeopas Rodoksen joogamatka Kohdeopas Rodoksen joogamatka Rodoksen joogamatka Lähde ainutlaatuiselle Rodoksen joogamatkalle Lindokseen, yhteen saaren kauneimmista kylistä. Vietä lomamatkasi rentoutuen suomalaisten joogaohjaajien

Lisätiedot

Santorinin matkat vievät kyliin, joista jokaisessa on omanlaisensa tunnelma. Länsirannikon

Santorinin matkat vievät kyliin, joista jokaisessa on omanlaisensa tunnelma. Länsirannikon Kohdeopas Santorini Santorini Loma Santorinilla on kuin hyppäisi keskelle kauneinta postikorttia. Santorinin rinteisiin rakennetut kylät, niiden paikalliset ihmiset ja elämää syleilevät tavernat ovat omiaan

Lisätiedot

Kohdeopas Sveti Konstantin

Kohdeopas Sveti Konstantin Kohdeopas Sveti Konstantin Sveti Konstantin Rauhallinen Sveti Konstantin tarjoaa mainion vaihtoehdon Bulgarian vilkkaimmille lomakohteille. Koe lintujen laulun ja aaltojen kohinan säestämä loma Sveti Konstantinin

Lisätiedot

Kohdeopas Dubain aavikko

Kohdeopas Dubain aavikko Kohdeopas Dubain aavikko Dubain aavikko Dubain aavikolla keskitytään elämästä nautiskelemiseen ylellisen aavikkohotellin spa-hoidoissa katseen kääntävissä maisemissa. Dubain aavikolla nautit uniikeista

Lisätiedot

Kohdeopas Obzor. Obzor. Hyvä tietää kohteesta ETÄISYYDET OBZORISTA

Kohdeopas Obzor. Obzor. Hyvä tietää kohteesta ETÄISYYDET OBZORISTA Kohdeopas Obzor Obzor Obzor tarjoaa rennon rantaloman kymmenen kilometrin pituisella hiekkarannalla paikallisen pikkukylän tunnelmissa. Pieni ja kodikas Obzor tarjoaa loistavat puitteet ja tekemistä huolettomaan

Lisätiedot

Kohdeopas Kroatian joogamatka

Kohdeopas Kroatian joogamatka Kohdeopas Kroatian joogamatka Kroatian joogamatka Koe uusi Kroatian joogamatka Bracin kuvankauniilla saarella. Vietä lomamatkasi rentoutuen suomalaisten joogaohjaajien järjestämissä päivittäisissä harjoituksissa

Lisätiedot

Kohdeopas Paleohora, Kreeta

Kohdeopas Paleohora, Kreeta Kohdeopas Paleohora, Kreeta Paleohora, Kreeta Loma Paleohorassa, Kreetan lounaisosassa, on rauhallista oleilua aidon kreetalaisen elämänmenon ja kristallinkirkkaiden vesien keskellä. Auringon maaksi kutsutulla

Lisätiedot

Kohdeopas Kroatian joogamatka

Kohdeopas Kroatian joogamatka Kohdeopas Kroatian joogamatka Kroatian joogamatka Koe uusi Kroatian joogamatka Bracin kuvaunkauniilla saarella. Vietä lomamatkasi rentoutuen suomalaisten joogaohjaajien järjestämissä päivittäisissä harjoituksissa

Lisätiedot

Kohdeopas Saalbach. Saalbach. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET HARRASTUKSET

Kohdeopas Saalbach. Saalbach. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET HARRASTUKSET Kohdeopas Saalbach Saalbach Saalbachin kauniissa vuoristomaisemissa jokainen päivä on täynnä uusia kokemuksia. Upeissa metsäisissä vuoristomaisemissa tuntuu kuin olisit keskellä postikorttia. Patikoi ja

Lisätiedot

Kohdeopas Sveti Konstantin

Kohdeopas Sveti Konstantin Kohdeopas Sveti Konstantin Sveti Konstantin Rauhallinen Sveti Konstantin tarjoaa mainion vaihtoehdon Bulgarian vilkkaimmille lomakohteille. Koe lintujen laulun ja aaltojen kohinan säestämä loma Sveti Konstantinin

Lisätiedot

Kohdeopas Sveti Konstantin

Kohdeopas Sveti Konstantin Kohdeopas Sveti Konstantin Sveti Konstantin Rauhallinen Sveti Konstantin tarjoaa mainion vaihtoehdon Bulgarian vilkkaimmille lomakohteille. Koe lintujen laulun ja aaltojen kohinan säestämä loma Sveti Konstantinin

Lisätiedot

talviolympialaisten isäntäkaupungin liikunta- ja ulkoilumahdollisuudet ovat vertaansa vailla.

talviolympialaisten isäntäkaupungin liikunta- ja ulkoilumahdollisuudet ovat vertaansa vailla. Kohdeopas Innsbruck Innsbruck Tirolin sydämessä kaupunkiloma kohtaa Alppien laajan harrastusvalikoiman. Kaksien talviolympialaisten isäntäkaupungin liikunta- ja ulkoilumahdollisuudet ovat vertaansa vailla.

Lisätiedot

Kohdeopas Cayo Santa Maria

Kohdeopas Cayo Santa Maria Kohdeopas Cayo Santa Maria Cayo Santa Maria Cayo Santa Maria ihastuttaa luonnonkauniilla, valkohiekkaisilla rannoilla ja kirkkaalla merivedellä all inclusive -hotellien rauhassa. Turkoosinsininen merivesi

Lisätiedot

Kohdeopas Ho Tram. Ho Tram. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET

Kohdeopas Ho Tram. Ho Tram. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET Kohdeopas Ho Tram Ho Tram Parin tunnin ajomatkan päässä Saigonista, mutta valovuosien päässä kaupungin hälinästä. Ho Tramin ilmastoa ja merta on jo vuosisadan ylistetty kehoa ja mieltä virkistävänä. Ei

Lisätiedot

Viihtyisät hotellimme ovat saaren pääkaupungissa. Kaupungin kapeilta kujilta löydät

Viihtyisät hotellimme ovat saaren pääkaupungissa. Kaupungin kapeilta kujilta löydät Kohdeopas Skopelos Skopelos Mieleenpainuvia kokemuksia tarjoava viiniköynnösten ja oliivi- ja luumupuiden Skopelos on yksi Kreikan sykähdyttävimmistä saarista. Rauhallinen saari on paikallista Kreikkaa

Lisätiedot

Kohdeopas Phu Quoc. Phu Quoc. Hyvä tietää kohteesta PHU QUOCIN LOMAVAIHTOEHDOT ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET AURINKOMATKAT KOHTEESSA HARRASTUKSET

Kohdeopas Phu Quoc. Phu Quoc. Hyvä tietää kohteesta PHU QUOCIN LOMAVAIHTOEHDOT ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET AURINKOMATKAT KOHTEESSA HARRASTUKSET Kohdeopas Phu Quoc Phu Quoc Vietnamin eteläkärjessä sijaitseva maan suurin saari Phu Quoc sopii leppoisaan lomanviettoon. Useat hotellimme ovat Long Beachin pitkän hienohiekkaisen rannan äärellä. Päivät

Lisätiedot

Kohdeopas Cayo Santa Maria

Kohdeopas Cayo Santa Maria Kohdeopas Cayo Santa Maria Cayo Santa Maria Cayo Santa Maria ihastuttaa luonnonkauniilla, valkohiekkaisilla rannoilla ja kirkkaalla merivedellä all inclusive -hotellien rauhassa. Turkoosinsininen merivesi

Lisätiedot

Kohdeopas Intian joogamatka

Kohdeopas Intian joogamatka Kohdeopas Intian joogamatka Intian joogamatka Lähde ainutlaatuiselle Intian joogamatkalle Divarin saarelle, Devaaya Ayurveda & Hyvinvointikeskukseen, jossa intialaisen luonnon rehevyyden keskellä voit

Lisätiedot

Kohdeopas Long Hai. Long Hai. Hyvä tietää kohteesta ETÄISYYDET HARRASTUKSET

Kohdeopas Long Hai. Long Hai. Hyvä tietää kohteesta ETÄISYYDET HARRASTUKSET Kohdeopas Long Hai Long Hai Vaaleahiekkainen ranta on Long Hain sydän. Paikallistenkin suosima lomailukeidas Long Hai on rento ja konstailematon lomakohde, jonka sielu syntyy paikallisten lämpimistä hymyistä.

Lisätiedot

Kylpyläloma Haapsalu, 8 pv. Esittely. Kylpyläloma Haapsalu. Haapsalu. Miksi valita Haapsalu kylpyläloma? Sivu 1 / 6

Kylpyläloma Haapsalu, 8 pv. Esittely. Kylpyläloma Haapsalu. Haapsalu. Miksi valita Haapsalu kylpyläloma? Sivu 1 / 6 Sivu 1 / 6 Esittely Kylpyläloma Haapsalu Se on ihanteelinen lomakohde perheille ja pariskunnille, jotka nauttivat picniceistä, kävelystä, kylpylöistä ja mutakylvyistä, purjehtimisesta ja uimisesta. Kylpylöistä

Lisätiedot

Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Budapest. Miksi valita tämä matka: Sivu 1 / 6

Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Budapest. Miksi valita tämä matka: Sivu 1 / 6 Sivu 1 / 6 Esittely Budapestin kaupunkiloma, 4pv Budapest on yksi Keski-Euroopan aurinkoisimmista kaupungeista. Monien mielestä kevätkausi Budapestissä on kauneinta aikaa, kun kaupunki herää talven jälkeen

Lisätiedot

Kohdeopas Minori. Minori. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET

Kohdeopas Minori. Minori. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET Kohdeopas Minori Minori Pieni ja viehättävä uutuuskohde Minori Amalfin rannikolla tuo ihastuttavan lomakohdevaihtoehdon alueen vilkkaampien kylien ja kaupunkien rinnalle. Loistavien kulkuyhteyksien päässä

Lisätiedot

Kohdeopas Minori. Minori. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET

Kohdeopas Minori. Minori. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET Kohdeopas Minori Minori Pieni ja viehättävä Minorin kylä Amalfin rannikolla tuo ihastuttavan lomakohdevaihtoehdon alueen vilkkaampien kylien ja kaupunkien rinnalle. Loistavien kulkuyhteyksien päässä omassa

Lisätiedot

Kohdeopas Zakinthos. Zakinthos. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET TSILIVISTÄ

Kohdeopas Zakinthos. Zakinthos. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET TSILIVISTÄ Kohdeopas Zakinthos Zakinthos Joonianmeren upeimmat hienohiekkaiset rannat kutsuvat lomalle kauniille Zakinthokselle. Matkat suuntautuvat saaren pitkien hiekkarantojen alueelle ja pienten poukamien tuntumaan.

Lisätiedot

Kohdeopas Elounda, Kreeta

Kohdeopas Elounda, Kreeta Kohdeopas Elounda, Kreeta Elounda, Kreeta Tunnelmaltaan kiireettömässä Eloundassa loman päänäyttämöitä ovat rannat. Päivänpaisteesta, polskimisesta ja vesiurheilusta nautitaan niin hotelliemme yksityisillä

Lisätiedot

tarjoavat myös aktiivilomailijalle oivan maaston vaeltamiseen rentoa rantalomaa

tarjoavat myös aktiivilomailijalle oivan maaston vaeltamiseen rentoa rantalomaa Kohdeopas Korfu Korfu Uutuuskohteemme Korfu hehkuu kauniin vehreänä ja raikkaana ympäri vuoden. Joonianmeren pohjoisin ja toiseksi suurin saari kohoaa turkoosista vedestä kuin vihreä jalokivi jylhine vuoristoineen

Lisätiedot

Hotellimme sijaitsevat kävelyetäisyydellä Albenan upeasta ranta-alueesta.

Hotellimme sijaitsevat kävelyetäisyydellä Albenan upeasta ranta-alueesta. Kohdeopas Albena Albena Sympaattinen Albena on kuin luotu lasten kanssa lomailevien tarpeisiin. Albenan kilometrien mittaisella, valkohiekkaisella ja puhdasvetisellä rannalla viihtyvät kaikenikäiset lomailijat.

Lisätiedot

Kohdeopas Tigaki, Kos

Kohdeopas Tigaki, Kos Kohdeopas Tigaki, Kos Tigaki, Kos Tigakissa on Kosin paras ranta kymmenen kilometria hienohiekkaista rantaviivaa, jota pitkin kelpaa lenkkeillä. Loivasti syvenevässä vedessä voi kroolata mielin määrin.

Lisätiedot

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6 Sivu 1 / 6 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa

Lisätiedot

Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7

Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7 Sivu 1 / 7 Esittely Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv Huikeiden vastakohtien Islanti on kuumien lähteiden, jäätiköiden, tulivuorien ja mahtavien putousten maa. Islannista löytyy niin satojen vuosien historiaa

Lisätiedot

Antalyassa on helppo liikkua hyvien liikenneyhteyksien ansiosta, ja kun olet kolunnut kaupungin

Antalyassa on helppo liikkua hyvien liikenneyhteyksien ansiosta, ja kun olet kolunnut kaupungin Kohdeopas Antalya Antalya Uutuuskohteemme Antalya valloittaa Turkin matkailijoiden sydämet tarjoamalla vaivattoman tavan yhdistää kaupunkiloma rentouttaviin lomapäiviin aurinkorannalla. Loistavat ostosmahdollisuudet

Lisätiedot

Kohdeopas Albena. Albena. Hyvä tietää kohteesta ETÄISYYDET ALBENASTA

Kohdeopas Albena. Albena. Hyvä tietää kohteesta ETÄISYYDET ALBENASTA Kohdeopas Albena Albena Sympaattinen Albena on kuin luotu lasten kanssa lomailevien tarpeisiin. Kilometrien mittaisella, valkohiekkaisella ja puhdasvetisellä rannalla viihtyvät kaikenikäiset lomailijat.

Lisätiedot

Kohdeopas Varnan Kultahietikko

Kohdeopas Varnan Kultahietikko Kohdeopas Varnan Kultahietikko Varnan Kultahietikko Lähes neljä kilometriä kullanväristä hiekkaa ja välkehtivä sininen meri. Ei ihme, että Varnan Kultahietikkoa pidetään yhtenä Euroopan upeimmista rannoista!

Lisätiedot

Formulamatka Unkariin. Esittely. Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Hungaroring. Budapest. Miksi valita tämä matka?

Formulamatka Unkariin. Esittely. Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Hungaroring. Budapest. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6 Esittely Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Lähde jännitämään suomalaisten menestystä Hungaroringin radalle! Tällä matkalla pääset seuraamaan harjoituksia, aika-ajoja sekä tietenkin itse

Lisätiedot

Kohdeopas Ajman. Ajman. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET

Kohdeopas Ajman. Ajman. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET Kohdeopas Ajman Ajman Uutuuskohde Ajman houkuttelee lapsiperheet kylpemään auringossa kauniille valkeahiekkaiselle rannalle. Ajmanissa vietät rentoa rantalomaa tasokkaissa hotelleissa hyvien shoppailumahdollisuuksien

Lisätiedot

Hotellimatka Vihulan kartanoon. Esittely. Vihulan hotellimatka 3 päivää. Vihulan kartano, Vihula Manor Country Club & SPA

Hotellimatka Vihulan kartanoon. Esittely. Vihulan hotellimatka 3 päivää. Vihulan kartano, Vihula Manor Country Club & SPA Sivu 1 / 7 Esittely Vihulan hotellimatka 3 päivää Tervetuloa Lahemaan kansallispuiston alueella sijaitsevaan Vihulaan, noin 95 km päähän Tallinnasta itään. Vihula on yksi Viron kauneimmista paikoista ja

Lisätiedot

Kohdeopas Maiori. Maiori. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET

Kohdeopas Maiori. Maiori. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET Kohdeopas Maiori Maiori Viehättävän Amalfin rannikon sydämessä avautuu uutuuskohteemme Maiorin kylä kilometrin pituisen hiekkarannan siivittämänä. Aitoa paikallista elämää huokuva Maiori ihastuttaa rauhallisella

Lisätiedot

Kohdeopas Skiathos. Skiathos. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET

Kohdeopas Skiathos. Skiathos. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET Kohdeopas Skiathos Skiathos Iloiset illat, auringossa kylpevät rannat ja varjoisat pinjametsät. Vehreä Skiathos viehättää, vaikka Kreikka olisi jo ennestään tuttu. Mantereen kupeessa sijaitseva saari tunnetaan

Lisätiedot

Kohdeopas Puerto de Sóller, Mallorca

Kohdeopas Puerto de Sóller, Mallorca Kohdeopas Puerto de Sóller, Mallorca Puerto de Sóller, Mallorca Puerto de Sóllerissa vietetään rauhaisaa lomaa kuvankauniiden, vuoristoisten maisemien keskellä. Täällä viihtyvät erityisesti luonnosta ja

Lisätiedot

Kohdeopas Mallorcan joogamatka

Kohdeopas Mallorcan joogamatka Kohdeopas Mallorcan joogamatka Mallorcan joogamatka Lähde ainutlaatuiselle Mallorcan joogamatkalle Cala Ratjadaan. Vietä lomamatkasi rentoutuen suomalaisten joogaohjaajien järjestämissä päivittäisissä

Lisätiedot

Raya Yailla voi ottaa osaa suomalaisen Raya Diversin järjestämille sukelluskursseille ja -retkille.

Raya Yailla voi ottaa osaa suomalaisen Raya Diversin järjestämille sukelluskursseille ja -retkille. Kohdeopas Raya Yai Raya Yai Raya Yai on pitkään ollut sukeltajien tuntema paratiisisaari. Puolen tunnin venematkan päässä Phuketista sijaitseva saari on suosittu retkikohde päivisin. Illaksi väki kuitenkin

Lisätiedot

Viron pääkaupunki Tallinna sijaitsee Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Tallinnassa on asukkaita

Viron pääkaupunki Tallinna sijaitsee Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Tallinnassa on asukkaita Sivu 1 / 7 Esittely Hotellimatka Tallinna / Viking Line Tallinnan hotellimatkallamme ehdit tutustua nähtävyyksiin, shoppailla, nauttia kulttuurista ja hemmotella itseäsi. Lukuisat kansainväliset ravintolat

Lisätiedot

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visbyn risteily Silja Europalla Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visby on kaupunki ja maineensa veroinen. Täällä kävijän hurmaavat sen matalat, ruusuihin peittyvät talot, sen korkeat tornit, varjoisat

Lisätiedot

Kohdeopas Fujairah. Fujairah. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET

Kohdeopas Fujairah. Fujairah. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET Kohdeopas Fujairah Fujairah Uutuuskohde Fujairah ihastuttaa rauhallisella tunnelmalla tasokkaiden rantahotellien palveluiden keskellä. Fujairahissa keskityt rentoutumiseen ja oleiluun hotellin altaalla

Lisätiedot

Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto.

Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto. Sivu 1 / 6 Esittely Viking Line päiväristeily Tallinnaan Matka sisältää päiväristeilyn Päiväristeily alkaa aamupäivällä, jolloin voit nauttia lounaan Bistro Buffetissa. Päivässä ehtii vaikka mitä! Merimatka

Lisätiedot

Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto.

Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto. Sivu 1 / 6 Esittely Viking Line päiväristeily Tallinnaan Matka sisältää päiväristeilyn Päiväristeily alkaa aamupäivällä, jolloin voit nauttia lounaan Bistro Buffetissa. Päivässä ehtii vaikka mitä! Merimatka

Lisätiedot

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN 22. 25.04.2020 Kevään ryhmämatkamme suuntautuu Slovenian pääkaupunkiin, sympaattiseen Ljubljanaan. Lähde mukaan kokemaan uusi, upea ja raikas kaupunkikohde, sen historia

Lisätiedot

Kohdeopas Santa Cruz, Teneriffa

Kohdeopas Santa Cruz, Teneriffa Kohdeopas Santa Cruz, Teneriffa Santa Cruz, Teneriffa Santa Cruz on modernia arkkitehtuuria, bulevardeja, aukioita ja mielenkiintoisia museoita ostosmahdollisuuksia unohtamatta. Iloinen kanarialaiskaupunki

Lisätiedot

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 1. päivä 4.5.16 Saapuminen Sloveniaan ja Bledin retki Saapuminen Ljubljaanan lentokentälle. Suomea puhuva RIL-matkalaisille tuttu oppaamme Marketa Sindelova ja

Lisätiedot

jotka tanssittavat pitkälle aamuyöhön rantabulevardilla vietetyn rennon alkuillan päätteeksi.

jotka tanssittavat pitkälle aamuyöhön rantabulevardilla vietetyn rennon alkuillan päätteeksi. Kohdeopas Sitges Sitges Välimeren helmeksi kutsuttu uutuuskohteemme Sitges tarjoaa rantalomaa hamuilevalle upean pakopaikan arjesta Barcelonan kupeessa. Ihanteellisesti vuoriston ja rantaviivan välille

Lisätiedot

Alumnipurjehdus Kroatia 19-26.9.2015. www.lagooncharter.fi

Alumnipurjehdus Kroatia 19-26.9.2015. www.lagooncharter.fi Alumnipurjehdus Kroatia 19-26.9.2015 OHJELMA*: Lauantai Lauantai 4:30 kokoontuminen Helsinki-Vantaa lentokentälle 6:30-8:30 omakustanteinen lento Helsinki-Split* 9:00-9:30 kuljetus satamaan 10-12 lounas

Lisätiedot

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7 Sivu 1 / 7 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa

Lisätiedot

Turkoosi Adrianmeri, syvänvihreät pinjametsät ja taivasta vasten piirtyvät jylhät vuorenrinteet

Turkoosi Adrianmeri, syvänvihreät pinjametsät ja taivasta vasten piirtyvät jylhät vuorenrinteet Kohdeopas Makarska Makarska Turkoosi Adrianmeri, syvänvihreät pinjametsät ja taivasta vasten piirtyvät jylhät vuorenrinteet uutuuskohteemme Makarskan maisemien kauneus syntyy vahvoista väreistä ja vastakohdista.

Lisätiedot

Europa viihderisteily Tallinnaan. Esittely. Europan viihderisteily Tallinnaan. Miksi Europan viihderisteily? Matkustaminen. Matkan kesto.

Europa viihderisteily Tallinnaan. Esittely. Europan viihderisteily Tallinnaan. Miksi Europan viihderisteily? Matkustaminen. Matkan kesto. Sivu 1 / 6 Esittely Europan viihderisteily Tallinnaan Lähdöt päivittäin klo 18.30 Helsingistä. Matka sisältää Helsinki - Tallinna - Helsinki risteilyn valitussa hyttiluokassa. Alkuviikosta Europan 22h

Lisätiedot

Kohdeopas Krabin joogamatka

Kohdeopas Krabin joogamatka Kohdeopas Krabin joogamatka Krabin joogamatka Koe ainutlaatuinen Krabin joogamatka Klong Muangin rauhallisuutta henkivissä maisemissa. Vietä lomamatkasi rentoutuen suomalaisten joogaohjaajien järjestämissä

Lisätiedot

Kohdeopas Porec. Porec. Hyvä tietää kohteesta

Kohdeopas Porec. Porec. Hyvä tietää kohteesta Kohdeopas Porec Porec Istrian niemimaalla uutuuskohde Porecissa nautit helposta lomasta monien mahdollisuuksien äärellä. Porecin vilkkaassa pikkukaupungissa kuljet paikalliselämän tahtiin, joka sallii

Lisätiedot

Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta

Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta Kevätretki Maltalle 23 27.4.2017 Matkalla nähdään pääsaaren lisäksi Gozon vihreämpää luontoa ja tutustutaan monipuolisesti historiaan ja nähtävyyksiin. Saaren etelä-osan retkellä nähdään mm. Zurrieq laakso

Lisätiedot

Kohdeopas Seefeld. Seefeld. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET

Kohdeopas Seefeld. Seefeld. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET Kohdeopas Seefeld Seefeld Alppien sylissä 1 200 metrin korkeudessa lepäävä pieni Seefeldin kylä ympäristöineen tarjoaa mitä parhaimmat ulkoilumaastot ja monipuoliset harrastukset aktiivisille lomailijoille.

Lisätiedot

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Joulukuun pakkaset jäivät taakse, kun laskeuduin kuuden tunnin lentomatkan jälkeen Las Palmasin lentokentälle. Kenttäpalvelut toimivat

Lisätiedot

Matka Hoi Aniin on kiehtova hyppäys ajassa taaksepäin. Historiasta pitävää innostavat

Matka Hoi Aniin on kiehtova hyppäys ajassa taaksepäin. Historiasta pitävää innostavat Kohdeopas Hoi An Hoi An Matka Hoi Aniin on kiehtova hyppäys ajassa taaksepäin. Historiasta pitävää innostavat kaupungin lukuisat nähtävyydet, kuten kauppasataman Vanhakaupunki, jota pidetään koko Vietnamin

Lisätiedot

Piskuisen Primostenin Vanhakaupunki päällystää pienen niemimaan kauniilla kujillaan. Vaikka

Piskuisen Primostenin Vanhakaupunki päällystää pienen niemimaan kauniilla kujillaan. Vaikka Kohdeopas Primosten Primosten Kroatian viehättävä uutuuskohde Primosten kutsuu viettämään aurinkoista lomaa rauhallista tunnelmaa henkivään kylään. Myös paikallisten lomailijoiden suosima Primosten herää

Lisätiedot

KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, , 5 PÄIVÄÄ

KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, , 5 PÄIVÄÄ www.matkarasti.fi KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, Viehättävä ja satumaisen kaunis Alsace sijaitsee Ranskassa, Saksan ja Sveitsin rajalla. Alue tunnetaan keskiaikaisista kylistään, värikkäästä

Lisätiedot

Kohdeopas Zell am See

Kohdeopas Zell am See Kohdeopas Zell am See Zell am See Salzburgerlandin mahtavien Alppien suojassa sijaitsevassa Zell am Seessä voit ulkoilla, nauttia kaupunkitunnelmasta ja viettää iloista iltaelämää. Mahtavan Schmittenhöhen

Lisätiedot

Kohdeopas Cefalù, Sisilia

Kohdeopas Cefalù, Sisilia Kohdeopas Cefalù, Sisilia Cefalù, Sisilia Cefalun lomalla voit kuulla sympaattisen Sisilian sydämenlyönnit. Aitoa italialaista tunnelmaa henkivän Cefalun ranta kutsuu nauttimaan rantalomailijoita nauttimaan

Lisätiedot

rannalla viihtyvät auringonpalvojat, ja loman tekee täydelliseksi laadukkaat hotellit, jotka ovat vain muutaman askeleen päässä rannasta.

rannalla viihtyvät auringonpalvojat, ja loman tekee täydelliseksi laadukkaat hotellit, jotka ovat vain muutaman askeleen päässä rannasta. Kohdeopas Nha Trang Nha Trang Nha Trang on oiva yhdistelmä hienohiekkaisella ranta- ja kaupunkilomaa. Kilometrien mittaisella, rannalla viihtyvät auringonpalvojat, ja loman tekee täydelliseksi laadukkaat

Lisätiedot

Kohdeopas Mljet. Mljet. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET

Kohdeopas Mljet. Mljet. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET Kohdeopas Mljet Mljet Kroatian uutuuskohde Mljetin vehreä saari tarjoaa upeat kristallinkirkkaat vedet ja kansallispuiston koskemattoman luonnon aktiivilomailijan unelmien lomakohteessa. Kolmasosan saaresta

Lisätiedot

Kohdeopas Israelin kiertomatka

Kohdeopas Israelin kiertomatka Kohdeopas Israelin kiertomatka Israelin kiertomatka 1 YÖ KUOLLUTMERI 2 YÖTÄ TIBERIAS 2 YÖTÄ JERUSALEM 2 YÖTÄ EILAT Koe unohtumaton kiertomatka Israelissa. Sukella Lähi-idän bysanttiin ja tutustu kristinuskon

Lisätiedot

Sivu 1 / 8 Esittely Vihulan kartanojoulu 4 päivää Tervetuloa viettämään tunnelmallista kartanojoulua Lahemaan kansallispuiston alueella sijaitsevaan Vihulaan, noin 95 km päähän Tallinnasta itään. Vihula

Lisätiedot

Matka Albaniaan Durresin Rivieeralle

Matka Albaniaan Durresin Rivieeralle Matka Albaniaan Durresin Rivieeralle 7. 14.9.2018. Ilmoita Elinalle välittömästi mahdolliset ruoka-allergiat ja erikoisruokavaliot Matkan loppumaksu on maksettava 20.7. mennessä. Kaksio 785 + Tiranan retki

Lisätiedot

Kohdeopas Bardolino, Gardajärvi

Kohdeopas Bardolino, Gardajärvi Kohdeopas Bardolino, Gardajärvi Bardolino, Gardajärvi Bardolinossa lomaa viettävät luonnon ja liikunnan ystävät. Oliivilehdoissa ja viiniviljelmien välissä kulkevat patikointipolut ja parhaat maastopyöräilyreitit.

Lisätiedot

Kohdeopas Milano Marittima

Kohdeopas Milano Marittima Kohdeopas Milano Marittima Milano Marittima Vanhan pinjametsikön takaa pilkistää sininen Adrianmeri, jonka kilometrien mittaisen vaalean rantahietikon äärelle jo 1900-luvun alussa kehittynyt lomakaupunki

Lisätiedot

Turkin pitkät lomat talvella 2015-2016

Turkin pitkät lomat talvella 2015-2016 Turkin pitkät lomat talvella 2015-2016 Turkin etelärannikon leuto talvi sopii hyvin talvehtimiseen! Kaikki pitkät lomat räätälöidään aina yksilöllisesti matkustajan toiveiden mukaan. Matkan keston, matka-ajankohdan,

Lisätiedot

Kohdeopas Rovinj. Rovinj

Kohdeopas Rovinj. Rovinj Kohdeopas Rovinj Rovinj Rovinjin kuvankaunis rannikkokaupunki ihastuttaa Istrian niemimaalla. Kroatian uutuus Rovinj kutsuu lomailemaan boheemiin tunnelmaan, joka on luonut tästä Istrian kaunottaresta

Lisätiedot

Piskuisen Primostenin Vanhakaupunki päällystää pienen niemimaan kauniilla kujillaan. Vaikka

Piskuisen Primostenin Vanhakaupunki päällystää pienen niemimaan kauniilla kujillaan. Vaikka Kohdeopas Primosten Primosten Kroatian viehättävä uutuuskohde Primosten kutsuu viettämään aurinkoista lomaa rauhallista tunnelmaa henkivään kylään. Myös paikallisten lomailijoiden suosima Primosten herää

Lisätiedot

Kohdeopas Skiathos. Skiathos. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET

Kohdeopas Skiathos. Skiathos. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET Kohdeopas Skiathos Skiathos Iloiset illat, auringossa kylpevät rannat ja varjoisat pinjametsät. Vehreä Skiathos viehättää, vaikka Kreikka olisi jo ennestään tuttu. Mantereen kupeessa sijaitseva saari tunnetaan

Lisätiedot

Kohdeopas Playa de Palma, Mallorca

Kohdeopas Playa de Palma, Mallorca Kohdeopas Playa de Palma, Mallorca Playa de Palma, Mallorca Pitkä vaalea pehmeähiekkainen ranta ja kirkas sininen vesi kutsuvat viettämään huolettoman lomamatkasi Mallorcan uutuuskohteessa Playa de Palmassa.

Lisätiedot

Kohdeopas Elafitisaaret

Kohdeopas Elafitisaaret Kohdeopas Elafitisaaret Elafitisaaret Kroatian uutuuskohtemme Elafitisaaret tarjoilee kattauksen aitoa ja verkkaista saaristolaiselämää sekä kirkkaan Adrianmeren aaltojen lempeästi hyväileviä rantapoukamia,

Lisätiedot

Kiehtovan kulttuurin ja historian lisäksi Pula tarjoaa hyvät ostosmahdollisuudet ja erinomaisen

Kiehtovan kulttuurin ja historian lisäksi Pula tarjoaa hyvät ostosmahdollisuudet ja erinomaisen Kohdeopas Pula Pula Kroatian uutuuskohde Pula huokuu historiaa ja paikallistunnelmaa kauniin Istrian niemimaan kärjessä. Istrian niemimaan suurimmassa kaupungissa Pulassa koet Kroatian kulttuurin eläväisen

Lisätiedot

Kohdeopas Gozo. Gozo. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET

Kohdeopas Gozo. Gozo. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET Kohdeopas Gozo Gozo Maltan viehättävä uutuuskohde Gozo yllättää monipuolisuudellaan. Vain puolen tunnin laivamatkan päässä Maltasta astut Gozon saarella kuin uuteen maailmaan, jossa rauhallinen maalaistunnelma

Lisätiedot

rantalomailun tunnelmaan pääset helposti kaupungin edustalla olevilla rannoilla.

rantalomailun tunnelmaan pääset helposti kaupungin edustalla olevilla rannoilla. Kohdeopas Limassol Limassol Limassolin matkat saavat viehätyksensä kaupungin vastakohdista. Limassolissa yhdistyy kaupunki- ja rantaloma, nuorekas ilmapiiri ja juuret antiikin ajan historiassa. Limassol

Lisätiedot

Visbyn risteily Helsingistä

Visbyn risteily Helsingistä Visbyn risteily Helsingistä Reitti: Karstula-Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä (menoon mahdollista saada liityntäkuljetukset myös Keuruulta ja Petäjävedeltä -> kysy lisää toimistoistamme!) Lähdöt: 3.7 ja 24.7

Lisätiedot

Kohdeopas Ajman. Ajman. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET

Kohdeopas Ajman. Ajman. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET Kohdeopas Ajman Ajman Uutuuskohde Ajman houkuttelee pariskunnat kylpemään auringossa kauniilla, valkeahiekkaisella rannalla. Ajmanissa vietät rentoa rantalomaa tasokkaissa hotelleissa hyvien shoppailumahdollisuuksien

Lisätiedot

Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE

Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE 24.-30.3.2019 Suomi-Portugali yhdistyksen jäsenmatka Vastuullinen matkanjärjestäjä: SUBLU TOUR PORTUGAL (www.sublutour.com/fi) - Nazaré, Portugali Ryhmän

Lisätiedot

Kiehtova Katania, suloinen Taormina, tulivuori Etna, muinaisia temppeleitä, hiekkarannat, luomuviinit...

Kiehtova Katania, suloinen Taormina, tulivuori Etna, muinaisia temppeleitä, hiekkarannat, luomuviinit... Sisilia on hedelmällinen saari, jossa on ihanteellinen ilmasto luomuviininviljelyyn. Matkan aikana vierailemme monilla luomuviinitiloilla, tutustumme viinin valmistukseen, maistelemme viinejä sisilialaisen

Lisätiedot

Khanomin rauhallisten rantalomapäivien lisäksi matkaa veneellä ihastelemaan alueen kuuluisia

Khanomin rauhallisten rantalomapäivien lisäksi matkaa veneellä ihastelemaan alueen kuuluisia Kohdeopas Khanom Khanom Khanom houkuttelee kiireettömään lomailuun paikallistunnelmassa rauhallisella Nadan Beachin paratiisirannalla. Suuntaa lomalle Khanomin pehmeälle hiekkarannalle kaivatessasi autenttista

Lisätiedot

Kohdeopas Fujairah. Fujairah. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET

Kohdeopas Fujairah. Fujairah. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET Kohdeopas Fujairah Fujairah Uutuuskohde Fujairah ihastuttaa rauhallisella tunnelmalla tasokkaiden rantahotellien palveluiden keskellä. Fujairahissa keskityt rentoutumiseen ja oleiluun hotellin altaalla

Lisätiedot

Korculan ihastuttava vanhakaupunki on nähtävyys jo itsessään, mutta myös Korculan viihtyisän

Korculan ihastuttava vanhakaupunki on nähtävyys jo itsessään, mutta myös Korculan viihtyisän Kohdeopas Korcula Korcula Kroatian uutuus Korcula kätkee perinteisten kivitalojensa taakse hurmaavan tunnelmallisen vanhankaupungin kapeat kujat ja historialliset nähtävyydet. Korculan saarella kuljet

Lisätiedot

Kohdeopas Söll. Söll. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET

Kohdeopas Söll. Söll. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET Kohdeopas Söll Söll Grüss Gott! pienen, kuvankauniin kylän raitilla ja lähiseudun patikointipoluilla niin tuttua kuin vierasta tervehditään sydämelliseen tirolilaiseen tapaan. Wilder Kaiser -vuoriston

Lisätiedot

Varnan hotellimme sijaitsevat suositun Meripuiston tuntumassa, joka on rantakatuineen kesäisin

Varnan hotellimme sijaitsevat suositun Meripuiston tuntumassa, joka on rantakatuineen kesäisin Kohdeopas Varna Varna Nuorekas Varnan kaupunki tarjoaa erinomaiset puitteet niin kulttuurinnälkäisille kuin ostoslomaa etsivillekin. Mustanmeren rannalla sijaitseva, Bulgarian kolmanneksi suurin kaupunki

Lisätiedot

Kohdeopas Rio San Juan

Kohdeopas Rio San Juan Kohdeopas Rio San Juan Rio San Juan Rauhallisesta Rio San Juanista löydät trooppisen pakopaikan arjesta paikallisten iloisessa elämänrytmissä. Nelisenkymmentä kilometriä Dominikaanisen tasavallan saaren

Lisätiedot

Lomamatka. Turkin Sideen Lento Jyväskylästä Anatalyaan. Matkan hinta Supertäysihoidolla

Lomamatka. Turkin Sideen Lento Jyväskylästä Anatalyaan. Matkan hinta Supertäysihoidolla Lomamatka Turkin Sideen 3.5. 10.5.2018 Lento Jyväskylästä Anatalyaan Matkan hinta 699.00 Supertäysihoidolla Hotelli La Grande Resort & Spa on iso, monipuolinen kylpylähotelli joka sijaitsee ranta-alueella

Lisätiedot

Suuntaa kesän lomamatkalle historiaa ja kaupunkikulttuuria huokuvaan kauniiseen Veronaan.

Suuntaa kesän lomamatkalle historiaa ja kaupunkikulttuuria huokuvaan kauniiseen Veronaan. Kohdeopas Verona Verona Suuntaa kesän lomamatkalle historiaa ja kaupunkikulttuuria huokuvaan kauniiseen Veronaan. Uutuuskohteemme Verona täyttää lomaviikkosi historiallisilla nähtävyyksillä, kulttuuritapahtumilla,

Lisätiedot

Kohdeopas Sirmione, Gardajärvi

Kohdeopas Sirmione, Gardajärvi Kohdeopas Sirmione, Gardajärvi Sirmione, Gardajärvi Kapean niemekkeen kärjessä sijaitseva Sirmione hurmaa eloisalla pikkukaupungin tunnelmallaan. Viehättävän vanhan keskustan pienet putiikit kutsuvat tekemään

Lisätiedot