Laser Bulletin. Hyvässä vauhdissa matkalla Rioon! Kesän 2015 arvokisamitalistit. Suomen Laser-purjehtijat
|
|
- Sanna Kapulainen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Laser Bulletin Finnish Laser Associationin jäsenlehti 2016 Suomen Laser-purjehtijat Hyvässä vauhdissa matkalla Rioon! Kesän 2015 arvokisamitalistit Tuula Tenkanen Radial EM 3. Monika Mikkola; Radial U21 EM2., Radial U21 MM 3.
2 Puheenjohtajan palsta n Vaikka pakkanen on paukkunut kovaa tänä talvena, on se kesä kuitenkin taas tulossa pian! Vuosi 2015 oli taas hyvä vuosi Suomen Laser-purjehtijoille! Kilpapurjehtijoidemme katseet ovat taas jo tulevassa kaudessa, talvikauden vesitreenit ja fysiikkatreenit kuumimmillaan, mutta me FLAssa haluamme vielä palata hiukan viime kesän tunnelmiin. Kesällä 2015 kotimaassa järjestetyt FLAn leirit olivat taas erittäin suosittuja. Saimme mukaan suuren joukon uusia nuoria laserpurjehtijoita ja moni heistä jaksoi kiertää myös koko rankingsarjamme. Ilahduttavinta viime kaudessa kuitenkin oli suuri uusien purjehtijoiden joukko Master-puolella. Uusia pursiseuroja otti ohjelmaansa säännölliset laserviikkotreenit mm. EMK ja EPS. ESF jatkoi myös treenejä näille vanhemmille purjehtijoille. Masterit osallistuivat myös suurella joukolla Lohjan rankingkisoihin. Hienoa! Arvokilpailuissa Radial-nuorten puolella jatkui mitalikannassa pysyminen, kun uuteen (vanhempien) sarjaan siirtynyt Monika Mikkola voitti U21 MM-kilpailuissa pronssia ja U21 EM-kilpailuissa hopeaa. Mainitsemisen arvoisia sijoituksia saimme nuorissa myös U19 ja U17 sarjoissa, Oskari Muhonen (U19) oli 5. Alexandra Dahlberg sekä Martin Mikkola neljänsiä U17 sarjoissa. Oskari, Martin ja Alexandra valittiin myös nuorten maajoukkueeseen! Aikuisten maajoukkueessahan laserpurjehtijoita edustavat Tuula Tenkanen (A), sekä nuoret Kaarle Tapper (B) ja Monika Mikkola (B). Vuoden purjehtijaksi uudestaan valittu Tuula Tenkanen sijoittui aivan upeasti myös mitaleille Naisten EM-kilpailuissa, tällä kertaa värinä oli pronssi. MM-kilpailuissa syksyllä Tuula hätyytteli myös palkintosijoja päätyen lopulta hienosti 4. sijalle. Onnea vuoden purjehtijalle ja tsemppiä olympiakauteen!!! Tästä on taas hyvä lähteä olympiakesään Elokuussa siis starttaavat Rion olympilaiset ja Suomellahan on kisoissa maapaikat sekä Radialissa että Standardissa. Tuula Tenkanen on jo saanut itselleen lentolipun kisoihin ja voimmekin jännityksellä odotella näitä purjehduksia. Toivottavasti Lontoon olympialaisten purjehdusmenestys saa jatkoa myös Riosta! Suomessa uusi kausi tuo mukanaan tuttuja kaikille avoimia leirejä sekä kotimaisen rankingsarjan, johon siis toivon mukaan uskaltautuu myös mahdollisimman moni Masterpuolen purjehtija mukaan. Purjehdus on hauskaa! Kesää odotellessa, Virpi Mikkola Finnish Laser Association Suomen Laserliitto HALLITUS 2016 Puheenjohtaja Virpi Mikkola Varapuheenjohtaja Kari Sinivuori Sihteeri Heidi Tenkanen Tiedotus Lars Dahlberg Talous Jerker Skogström Mastersvastaava Tore Kindstedt Nettisivut Mattias Lindfors Valmennus Tom Lönnqvist Jäsen Jaakko Svinhufvud Laser Bulletin PURJEHTIJAN PAINO LASER POLKU Olympialaisiin kg Laser Standard miesten olympialuokka purjepinta-ala: 7,06 m 2 Laser Radial naisten olympialuokka purjepinta-ala: 5,76 m 2 Laser 4.7 junioriluokka purjepinta-ala: 4,7 m 2 Päätoimittaja Ulkoasu Pankkiyhteys Osoitteenmuutokset Virpi Mikkola jussi.kiiskila@studiomielikuva.fi Finnish Laser Association FI Jerker Skogström jskogstrom@gmail.com 45 OPTIMISTI R Std PURJEHTIJAN IKÄ Finnish Laser Association 2
3 Kotimaan kilpailukalenteri 2016 Leirikalenteri 2016 Pvm Järjestäjä Kilpailu NJK R 1, 4.7, radial, standard, karsinta HSS R 2, 4.7, radial, standard/europacup HSF R 3, 4.7, radial, standard 4a ESF R 4, SM radial, SM standard N R 5, 4.7, radial, standard BS R 6, 4.7, radial, standard 4b ESP R 6, SM 4.7 Nauvon Masters-kisa, NSS, Rio 2016-purjehdukset, Radial & Standard Lyhytrata-SM, TP, n Oli kyse kotimaan ranking-kilpailuista tai kansainvälisestä kilpailusta, niin edellytyksenä on purjehtijan jäsenyys pursiseurassa sekä FLA:n jäsenmaksun suorittaminen. Jäsenmaksu vuodelle 2016 on 35e ja se maksetaan tilille FI Kotimaan kilpailut Ilmoittautuminen ranking-kilpailuihin tapahtuu internetin kautta. Kotimaan kilpailujen ilmoittautumisiin löytyy linkit FLA:n sivuilta. Käy katsomassa nettisivujamme Kaikkien rankingkisojen ilmoittautumislinkki päivitetään FLAn nettisivuille myöhemmin keväällä. Kansainväliset kilpailut EM ja MM Kansainvälisiin arvokisoihin (MM ja EM) ennakkoilmoittaudutaan kansainvälisten Laserliittojen (ILCA ja EURILCA) sivustojen kautta. MM -> EM -> Kilpailuihin on tavallisesti rajoitetut osallistujakiintiöt eli ennakkoilmoittautumiset tulee tehdä ajoissa. 3 Pvm Maan kiintiöpaikat ovat käytettävissä vain ennakkoon ilmoittautuneille ja ne täytetään karsintojen mukaiseen järjestyksessä. Mikäli Suomelle annetut kisapaikat eivät riitä, lisäpaikkoja kilpailuihin on aina mahdollista saada! FLA hakee näitä lisäpaikkoja tarvittaessa. Saadessaan ilmoituksen paikasta tulee purjehtijan pikaisesti ilmoittaa käyttääkö hän paikan vai ei, muuten paikka menee automaattisesti listan seuraavalle purjehtijalle (huom! vain ennakkoilmoittautuneille). Kaikki tämä tapahtuu automaattisesti ILCA/EURILCAn järjestelmien kautta. Tilannetiedot löytyvät myös liittojen nettisivuilta. Jos purjehtija ei ole ennakkoilmoittautunut kisoihin, voi hän yrittää saada kilpailuun mahdollisesti avautuvan lisäpaikan. Tämäkin tapahtuu ILCA/EURILCAn nettisivujen kautta. Yksityiskohtaiset tiedot ilmoittautumisesta löytyy: en/info/application/system/sailors/guide. EuroopaCup-kilpailut EuropaCupin kisojen kilpailukutsut löytyvät sivuilta ja niihin ilmoittaudutaan kutsun ohjeiden mukaisesti. Paikka Toukokuu vielä avoin Luokanvaihtoleiri heti vielä avoin optikarsintojen jälkeen NJK Avoin leiri Vko 28 ESF Valmistava leiri, radial, standard Vko 28 vielä avoin Valmistava SM-leiri, 4.7 Näiden lisäksi FLA mukana mahdollisilla SPV:n yhteisillä leireillä Ohjeita kilpailuihin osallistumiseen TÄRKEÄÄ MUISTETTAVAA Kansainvälisiin kilpailuihin osallistuvilla on oltava ILCA:n jäsenkortti aina kisoissa mukana. Jäsenkortin saa tilattua FLA:sta osoitteesta virpi.mikkola@kotikone.fi. Jäsenmaksun tulee olla maksettuna ennen kuin ILCAn jäsenkortti voidaan lähettää purjehtijalle.. Kilpailuun ilmoittautumisessa kysytään myös ISAF sailor IDtä, sen saa itselleen helposti luotua rekisteröitymällä org sivuilla. Mikäli sinulla on kysyttävää Laser-kilpailuista, ilmoittautumisista tms. olethan yhteydessä Virpi Mikkolaan joko sähköpostitse tai puhelimitse
4 Laser-toiminta seuroissa kesällä 2016 Meiltä FLAsta kysellään jatkuvasti missä Laseria voisi harrastaa aktiivisesti. Tähän olemme listanneet muutamia pääkaupunkiseudun seuroja, joissa siis on aktiivista Lasertoimintaa myös ensi kesänä. Olkaa reippaasti yhteydessä seurojen yhteyshenkilöihin mikäli laservalmennustoiminta kiinnostaa teitä! EMK- Haukilahti, Espoo EMKlla pyörii aikuisen laser-ryhmä. Treenit säännöllisesti 2 3 kertaa viikossa. Lisäksi järjestetään aina torstaisin tiukka harjoituskilpailu, johon myös kaikki ovat tervetulleita. INFO ja jari.kotiranta@elisanet.fi, tel EPS Nuottaniemi, Espoo Espoon pursiseura tarjoaa ohjattuja Laser-treenejä aikuiselle kerran viikossa. Harjoitukset ovat avoimia muidenkin seurojen purjehtijoille. INFO Maria Roos ja Juha Laurila a 4 ESF -Soukka, Espoo Amiraalisatamassa pyörii säännölliset laser-treenit 2 3 kertaa viikossa. Treeneihin ovat tervetulleita sekä nuoret että jo vähän varttuneemmat purjehtijat. INFO heidi@tenkanen.com HSS Kaivopuisto, Helsinki HSSn saaressa treenataan säännöllisesti laserpurjehdusta viikkotreeneissä 2 3 kertaa viikossa, lisäksi on mahdollista osallistua seuran torstaikilpailuihin. Treenit ovat avoimia myös muiden seurojen purjehtijoille. INFO juniorcoordinator.hss@gmail.com, Rosa Lindqvist, tel LP Lohja Lohjalla toimii Laser-purjehdusryhmä sekä nuorille että aikuisille. Infoa löytyy osoitteesta NJK Lauttasaari, Helsinki NJK:lla pyörivät treeniryhmät 4.7, radial sekä standard-mastoille. Ryhmät ovat avoimia myös seuran ulkopuolisille purjehtijoille. INFO ja kasimir.johansson@njk.fi tel Näiden mainittujen seurojen lisäksi kannattaa olla yhteydessä oman kotiseuran junioripäällikköön tai valmennusvastaavaan ja kysellä minkälaista valmennusta oma seura voisi tarjota! Kaikki mukaan treenaamaan, Laser sopii kaikille!!
5 Valmennusvastaavamme Tompan haastateltavana Vuoden 2016 valmentaja Heidi Tenkanen käytännössä koirien personal trainerina. Huolehdin koirieni laadukkaasta ravinnosta, peruskuntotreeneistä, lajitreeneistä ja tekniikkaharjoitteista. Lisäksi tehdään jumppaa vahvistamaan koordinaatiota ja syviä lihaksia, sekä koirat käyvät 6 8 viikon välein fysioterapiassa. Voi kuulostaa hullulta, mutta näin se toimii koiramaailmassakin kun tähdätään huipulle :) 1. Moi Heidi, mitä kuuluu? Hyvää kuuluu! Talvi on ollut hieno, luminen ja kylmä mutta olen saanut hyvin opintoja eteenpäin ja nyt odottelen vaan kesää ja purjehduskautta! 2. Mietin että olet aika luontevasti siirtynyt purjehtijasta valmentajaksi, haluatko avata tuota enempi :)? Toimin seurallamme ESF:llä purjehdusohjaajana jo silloin, kun vielä itse kilpailin. Suoritin oman harrastamisen ja kilpailu-urani ohella valmentaja 1 -koulutuksen ja tein valmennuskeikkaa. Tietysti sen minkä omalta harrastamiseltani ennätin. Lopetettuani oman kilpaurheiluurani oli luontevaa jatkaa samoissa hommissa. Lähdin mukaan SPV:n valmentaja 2 -koulutukseen lähinnä kehittääkseni omaa osaamistani valmentajana. Koen, että olen opiskellut purjehdusta niin monta vuotta, että minulla saattaisi olla jotain annettavaa nuoremmille purjehtijoille. 3. Ja entäs ne sun koirat? Ehkä tämä mun innostus valmentamiseen näkyy myös mun arkielämässä. Minulla on reilu kaksi vuotias Hera-villakoira, jonka kautta innostuin koiraurheilusta. Heran päälajina on agility, missä meillä on kilpailutavoitteita. Syksyllä meille muutti mudi Särmä. Särmästä olis tarkoitus tulla mulle kisakoira useampaankin koirakilpailulajiin. Toimin 4. Takaisin purjehduksen valmentamiseen. Miten koet oman valmentamisesi, ja miten esim. suhtaudut tekemiseen eri tasoisten/ ikäisten purjehtijoiden kanssa? Viime kaudella valmensin hyvin eritasoisia purjehtijoita. Koen, että on oma haasteensa osata kohdistaa opetus/valmennus purjehtijan tasolle. Olen vasta valmentaessa todella ymmärtänyt, mitkä ovat ne perusteet jotka ovat keskeisessä osassa ja joita hienosäädetään purjehtijan kehittyessä, esimerkiksi skuuttaus ja istumapaikka. Minusta on ollut todella hienoa saada olla opettamassa näitä perustaitoja ryhmässäni purjehtineille optareille ja he ovatkin edistyneet huimasti :). Toisaalta nautin hirveästi nuorten jo taitavien ja motivoituneiden purjehtijoiden auttamisesta seuraavalle tasolle, jossa muutokset tapahtuvat pikkuhiljaa pienistä asioista. Erityisesti Laser-purjehduksen opetuksen ja valmentamisen koen olevan lähellä sydäntäni. 5. Mikä tekee juuri sinusta hyvän valmentajan? Sinuthan valittiin juuri SPV:n 2015 Vuoden valmentajaksi! Onnea siitä!! Koska olen saanut oppia ulkomaisilta ja Suomen parhailta valmentajilta, vielä itse purjehtiessani, minulle on muodostunut käsitys miten itse haluan toimia. Kaikilla valmentajilla on oma tyylinsä. Koen, että olen löytänyt omani, eikä minun tarvitse matkia muita tai toimia annetun mallin mukaisesti. Sanoisin, että olen kannustava ja innostava valmentaja, mikä näkyy purjehtijan itseluottamuksessa. Pystyn mielestäni samaistumaan hyvin purjehtijan tilanteeseen, koska olen itse kokenut monia asioita. Tarpeen tullen osaan kuitenkin olla myös tiukka. Tätä tiukkuutta tarvitaan erityisesti villin optari-poikajoukon kanssa. Kuuluva ääni on myös plussaa :D 6. Siskosi Tuula valmistautuu olympialaisiin, mitä terveisiä hänelle lähetät? Tuulalle lähetän onnea mitalinmetsästykseen. Toivottavasti juhlitaan sitten yhdessä Riossa erinomaisen projektin erinomaista päätöstä! Kiitos ja kaikkea hyvää! Tom Suomen purjehdus ja veneily GAALA 2015 SPVn Gaalan palkitut laseristit. Vuoden purjehtija Tuula Tenkanen, vuoden valmentaja Heidi Tenkanen. 5
6 Clinic: June 6-9, 2016 Regatta: June 10-12, 2016 Downtown Sailing Week 2016 Sailing classes: OPTIMIST ZOOM8 29ER EUROPE LASER Location: HSS Liuskasaari, Helsinki, Finland Registration and information: Energetic sailing event in beautiful urban location Welcome to Helsinki! 25. kerran Laser Masters luokkamestaruuskilpailut Nauvossa Ohjelma Kilpailutoimisto avataan pe klo 18 ja la klo 9. Kipparikokous lauantaina vierassataman rannalla klo Ensimmäinen lähtö la klo Heti perään vielä kaksi lähtöä. Sauna heti kisojen jälkeen Hotel Strandbon saunassa. Klo alkaa iltatilaisuus ruokailuineen. Ensimmäinen lähtö sunnuntaina klo jonka jälkeen vielä kaksi lähtöä. Yhteensä purjehditaan siis ohjelman mukaan kuusi lähtöä. Osallistumisoikeus, luokat Osallistua voivat ennen syntyneet. Ikäryhmät: (apprentice), (masters), (grand masters), (great grand master) ja 75 täyttäneet (legends). Luokkina ovat Laser Standard ja Laser Radial, GGM- ja Legends-kategoriassa sekä Ladies Laser Radial. lmoittautumiset Ilmoittautuminen tehtävä klo 20 mennessä sähköpostilla; pp.inet.fi, josta ilmenee osallistujan nimi, syntymävuosi, ikäryhmä, seura, luokka ja purjenumero sekä todistus ilmoittautumismaksun, 40 euroa, suorittamisesta. Maksu suoritetaan NSS tilille Nagu Andelsbank FI Tuon päivän jälkeen ilmoittautumismaksu on 50 euroa!!! Osallistujan tulee olla Finnish Laser Associationin, tai vaihtoehtoisesti jonkin muun maan kansallisen luokkaliiton jäsen. FLA:n jäsenmaksun, 35 euroa, voi suorittaa tilille Nordea FI Jokaisella osallistujalla tulee ehdottomasti olla yksilöllinen tunniste purjeessa. 6 Majoitusvaihtoehtoja: Alla joitakin esimerkkejä: * Hotel Strandbo * Majatalo Martta (ent. Pensionat Saga) , * Lanterna, * Grännäs Bed & Breakfast, Huonevaraukset on syytä tehdä ajoissa! Varattaessa on syytä mainita Laser Masters. Kilpailujen nettisivut: private/rogers/lasmas16.html jossa julkaistaan mm. ilmoittautuneet veneet sekä kilpailujen dokumentit. Info: Roger Nylund, roger.nylund@pp.inet.fi, ( ).
Laser Bulletin. Riosta tuliaisina hieno pistesija! Kesän 2016 arvokisamitalistit. Monika Mikkola U21 MM-kulta ja U21 EM-hopea.
Laser Bulletin Finnish Laser Associationin jäsenlehti 2017 Riosta tuliaisina hieno pistesija! Kesän 2016 arvokisamitalistit Tuula Tenkanen EM-pronssi. Monika Mikkola U21 MM-kulta ja U21 EM-hopea. Kannen
Kisakalenteri 2018 Leirikalenteri 2018 Masters Kannen kuvat Uolevi Salonen ja Jaakko Svinhufvud. Finnish Laser Associationin jäsenlehti 2018
Kisakalenteri 2018 Leirikalenteri 2018 Masters 2018 Kannen kuvat Uolevi Salonen ja Jaakko Svinhufvud Finnish Laser Associationin jäsenlehti 2018 Puheenjohtajan palsta Pimein vuoden aika on taas jo ohitettu
Suomelle kaksi maapaikkaa Tokion 2020 olympialaisiin
Finnish Laser Associationin jäsenlehti 2019 Kannen kuvat World Sailing ja Iina Airio Suomelle kaksi maapaikkaa Tokion 2020 olympialaisiin Monika Mikkola MM4 Kaarle Tapper MM 12 Nooa Laukkanen U19 2. ja
MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTAIN 2014
MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTAIN 2014 22.4.2014 Ilmoittatuminen ryhmiin on sitova ja paattyy 28.04.2014. Harjoitusmaksu tai osa siita palautetaan vain erityistapauksissa kuten vakavasti sairastuessa. ILMOITTAUTUMINEN
MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTÄIN 2014 8.4.2014
MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTÄIN 2014 8.4.2014 Ilmoittatuminen ryhmiin on sitova ja päättyy 28.04.2014. Harjoitusmaksu tai osa siitä palautetaan vain erityistapauksissa kuten vakavasti sairastuessa. ILMOITTAUTUMINEN
1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä (PKS) määriteltyjä sääntöjä.
HSS Downtown Sailing Week Regatta 8.-10.6.2018 Helsingfors Segelsällskap r.f Helsinki, Skifferholmen yhteistyössä Suomalainen pursiseura ry:n Helsinki, Sirpalesaari kanssa KILPAILUKUTSU 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa
1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä (PKS). 1.2 Mitkään kansalliset määräykset eivät ole voimassa
HSS DOWN TOWN RACE 2015 12.-14.6.2015 Helsingfors Segelsällskap r.f Helsinki, Liuskasaari yhteistyössä Suomalainen pursiseura ry Helsinki, Sirpalesaari KILPAILUKUTSU 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan
Hyvät Hss Zoom8 purjehtijat ja vanhemmat, Tervetuloa mukaan junioritoimintaan vuodelle 2017!
Hyvät Hss Zoom8 purjehtijat ja vanhemmat, Tervetuloa mukaan junioritoimintaan vuodelle 2017! Tässä kirjeessä pyrimme antamaan sinulle vastauksia yleisimpiin kysymyksiin koskien purjehdusharrastusta HSS:llä.
1.1 Kilpailuissa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Mitkään kansallisen järjestön määräykset eivät ole voimassa.
Espoon Merenkävijät ry KILPAILUKUTSU - EMK JATKOLUOKKAREGATTA 2018 Tapahtuma: Jatkoluokkaregatta 2018 Zoom8 SM Europe SM Laser Radial SM Laser 4.7 ranking Laser Standard ranking Järjestäjä: Espoon Merenkävijät
Tapahtuma: Airisto Regatta 2014
Tapahtuma: Airisto Regatta 2014 Optimisti ranking Optimist Kadetti regatta Europe SM kilpailut Laser ranking 7 ja Finn ranking Järjestäjä: Date: 21 24.8.2014 KILPAILUKUTSU Turun Pursiseura (TPS), yhdessä
2 MAINONTA 2.1 Veneitä voidaan vaatia näyttämään kilpailun järjestäjän valitsemia ja toimittamia mainoksia.
Tapahtuma: BS Zhik Optiregatta Optimistijollien karsintakilpailu 1/2014 BS Zhik Zoom8 Ranking-kilpailu Järjestäjä: Brändö Seglare r.f. (BS), Aika: 10. 11. toukokuuta 2014 KILPAILUKUTSU Kilpailukutsu on
HSS Tiistaikilpailu 2018 KILPAILUOHJE
HSS Tiistaikilpailu 2018 KILPAILUOHJE KILPAILU JÄRJESTETÄÄN 8.5, 15.5, 22.5, 29.5, 12.6, 19.6, 7.8, 14.8, 21.8, 28.8, 4.9 ja 11.9 1. Säännöt Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä 2017-2020
LASER LUOKKIEN SM/LM- KIERTOPALKINNOT (Säännöt löytyvät www.saillaser.fi FLA Liitto / Säännöt -osastolta)
LASER LUOKKIEN SM/LM- KIERTOPALKINNOT (Säännöt löytyvät www.saillaser.fi FLA Liitto / Säännöt -osastolta) A. STANDARD LUOKKA Päivitetty 18.8.2011 A 1. STANDARD LUOKAN KIERTOPALKINTO, kiertää 2000-2019:
Seuraseminaari 2014 Lapset ja nuoret 12.30-13.00 Teemavuoden satoa (Mika) Miltä teemavuosi on näyttänyt, tuonut tullessaan, mitä on tehty 13.00-13.
Seuraseminaari 2014 Lapset ja nuoret 12.30-13.00 Teemavuoden satoa (Mika) Miltä teemavuosi on näyttänyt, tuonut tullessaan, mitä on tehty 13.00-13.20 Seuramme junioritoiminnan haasteet (Mikko) Parityö
Laser valmennus suunnitelma
Laser valmennus suunnitelma 2018 2019 Matias Mikkola, 31.10.2017 Kauden tavoitteet Kilpailut Kauden tärkein kisa, tulostavoite ryhmälle Harjoitusmäärät Treenisisältösuunnitelma kuukausitasolla Fysiikan,
EUROPE CLASS FINLAND KAUDEN ALOITUS 2018
EUROPE CLASS FINLAND KAUDEN ALOITUS 2018 OHJELMA: 14.00 Avaus 14.05 Strategia ja tavoitteet 2018 14.15 Kilpapurjehtijan tärkeät ikävuodet 14-18 ja niiden merkitys. Tompe Johanson. n. 15 Valmennuksen yhteistyöllä
1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä (PKS) määriteltyjä sääntöjä.
KILPAILUKUTSU Europe -luokan karsintakilpailu 3/2018 ja Zoom8 ranking 2/2018 Tapahtuma: Europe Class Finlandin karsintakilpailu sekä Zoom8 rankingkilpailu. Tapahtuma on avoin kaikille Europe ja Zoom8 luokan
2.4 mr SM 2014 KILPAILUKUTSU
Järjestäjä Rauman Purjehdusseura ry ( RPS ), Kuuskarintie 76 Aika 1. 3.8. 2014 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Mitkään kansallisen järjestön
Kauden tavoitteet (mitä ryhmä oppii, kuukausi tasolla ja vuositasolla)
Laser Black valmennusohjelma 2019 Matias Mikkola & Rosa Lindqvist, 14.11.2018 Kauden tavoitteet (mitä ryhmä oppii, kuukausi tasolla ja vuositasolla) Kilpailukalenteri Kauden tärkein kisa, tulostavoite
LASER SM/LM-KIERTOPALKINTOSÄÄNNÖT
Hyväksytty FLA:n hallituksen kokouksessa 30.8.2011 LASER SM/LM-KIERTOPALKINTOSÄÄNNÖT Ensisijaisesti on pyritty noudattamaan lahjoittajien sääntötoiveet. Finnish Laser Association:in (FLA) hallitus voi
1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä (PKS) määriteltyjä sääntöjä.
KILPAILUKUTSU Optimistijollien karsintakilpailu 2/2017 Tapahtuma: Suomen Optimistijollaliiton karsintakilpailu 2/2017. Tapahtuma on suljettu kutsukilpailu, johon voivat osallistua kaikki Suomen Optimistijollaliitolta
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK
PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008
PÄIVÄKIRJA 26.5.2008 Tyttöjen kausi päättyi muutaman viikon takaisiin harrastesarjojen SM-kisoihin Jyväskylässä. Sijoitus oli hienosti neljäs, tosin harmittavasti 0.05 pisteen päässä pronssi mitalista.
Jäsen- ja pakettimaksujen hinnat pysyvät samoina kuin edellisenä kautena:
HIIHTOKAUDEN 2015-2016 JÄSENMAKSUT Jäsen- ja pakettimaksujen hinnat pysyvät samoina kuin edellisenä kautena: * alle 16-vuotiaiden jäsenmaksu 5 * 16-vuot. ja vanhempien jäsenmaksu 10 * perhejäsenmaksu 30
Syksy 2013 TERVETULOA!
Syksy 2013 TERVETULOA! Avaus Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilun erikoisseura Sinettiseura Kaksi
Tapahtuma: Airisto Regatta Päivämäärä:
Tapahtuma: Airisto Regatta 2016 Järjestäjä: Turun Pursiseura ry (TPS) yhdessä Päivämäärä: 12 14.8.2016 Airisto Segelsällskap i Åbo r.f. (ASS) Turun Työväen Pursiseura ry (TTPS) Naantalin Purjehdusseura
KILPAILUKUTSU VIKLALUOKAN EPÄVIRALLINEN MASTERS SUOMENMESTARUUSKILPAILU. Kantvikin Purjehtijat, KVP
KILPAILUKUTSU SUOMEN VIKLALIITTO RY FINLANDS SNIPEFÖRBUND RF SNIPE CLASS INTERNATIONAL RACING ASSOCIATION VIKLALUOKAN 1.10.2016 EPÄVIRALLINEN MASTERS SUOMENMESTARUUSKILPAILU JA 2.10.2016 RANKING 6. OSAKILPAILU
20. Naisten SM-nyrkkeilyt Tampere
20. Naisten SM-nyrkkeilyt 8.-9.3.2014 Tampere 20. NAISTEN SM-NYRKKEILYT 2014 Aika 8.-9.03.2014 KILPAILUKUTSU Paikka Pyynikin Palloiluhalli, Ammattikoulunkatu 20, Tampere Aikataulu Lauantai 8.3.2014 klo
Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015
Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 /Nuorisojaosto Ajankohtaista: Oletko kiinnostunut lähtemään yhden yön retkelle syyskuun viikonloppuna? Mukaan sunnuntain 28.6. Gullö Rundiin Tammisaareen?
Tapahtuma: Finn-jolla Ranking 3. Aika: 1. 2. syyskuuta 2012
Tapahtuma: Finn-jolla Ranking 3 Järjestäjät: Turun Pursiseura ry (TPS) sekä Airisto Segelsällskap i Åbo r.f. (ASS) Turun Työväen Pursiseura ry (TTPS) Naantalin Purjehdusseura ry (NPS) Gullkrona Kryssarklubb
HUOM! Aikataulut tarkentuvat ilmoittautumisten perusteella
1 (5) KILPAILUKUTSU AIKA: 1.-2.11.2014 Lämpimästi tervetuloa Aerobic Cup 4 kilpailuihin Nokialle! PAIKKA: Nokian palloiluhalli, Kankaantaankatu 4, 37100 Nokia SARJAT ja alustava aikataulu: Lauantai 1.11.
Opti Dark Blue valmennusohjelma 2019
Opti Dark Blue valmennusohjelma 2019 Ebba Stelander & Rosa Lindqvist, 31.10.2018 Kauden tavoitteet (mitä ryhmä oppii, kuukausi tasolla ja vuositasolla) Kilpailukalenteri Kauden tärkein kisa, tulostavoite
1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä (PKS) määriteltyjä sääntöjä.
KILPAILUKUTSU Optimistijollien karsintakilpailu 2/2018 Tapahtuma: Suomen Optimistijollaliiton karsintakilpailu 2/2018. Tapahtuma on suljettu kutsukilpailu, johon voivat osallistua kaikki Suomen Optimistijollaliitolta
KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN JUHLASUURKILPAILUT XXX
KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN JUHLASUURKILPAILUT XXX Sinä 7 20 -vuotias nuori, oletko miekkailija? Tule mukaan perinteiseen Suomen suurimpaan juniorimiekkailun huipputapahtumaan. Junioreiden JuhlaSuurkilpailut
KILPAILUKUTSU - BSS Hannun Kannu -optiregatta Optimistijollien karsintakilpailu 1/2016
KILPAILUKUTSU - BSS Hannun Kannu -optiregatta Optimistijollien karsintakilpailu 1/2016 Tapahtuma: Suomen Optimistijollaliiton karsintakilpailu 1/2016. Tapahtuma on suljettu kutsukilpailu, johon voivat
AMERIKANKARVATONTERRIERI, ROTTATERRIERI, AMERIKANKÄÄPIÖTERRIERI SEKÄ ALASKAN KLEE KAI ROTUISILLE UKC-REKISTERÖIDYILLE KOIRILLE KAKSI UKC-NÄYTTELYÄ
AMERIKANKARVATONTERRIERI, ROTTATERRIERI, AMERIKANKÄÄPIÖTERRIERI SEKÄ ALASKAN KLEE KAI ROTUISILLE UKC-REKISTERÖIDYILLE KOIRILLE KAKSI UKC-NÄYTTELYÄ JA NELJÄ TERRIER RACE KILPAILUA EM. TERRIEREILLE (ELI
Keskiviikkokilpailu 2012 23.5., 30.5., 6.6., 13.6., 15.8., 22.8., 29.8., 5.9.2011 Jyväskylän Veneseura Ry Jyväskylä, Säynätsalo
Keskiviikkokilpailu 2012 23.5., 30.5., 6.6., 13.6., 15.8., 22.8., 29.8., 5.9.2011 Jyväskylän Veneseura Ry Jyväskylä, Säynätsalo KILPAILUKUTSU JA PURJEHDUSOHJEET 1 SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen
KILPAILUKUTSU JA PURJEHDUSOHJEET
KILPAILUKUTSU JA PURJEHDUSOHJEET KESKIVIIKKOKISAT, KEVYTVENEET JA PURJELAUDAT 8.5 / 15.5 / 22.5 / 29.5 / 12.6. / 19.6. / 7.8. / 14.8. / 21.8. / 28.8. / 4.9 / 11.9 1 Säännöt Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen
Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014
Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014 Ajankohtaista loka- marraskuussa: Ilmoittaudu mukaan ratanuorten syysleirille! Sileän veden melonnan kilpalajien seuratoiminnan ja
ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015. Sport Club Vantaa ry Tapanilan Erä ry Voimistelujaosto
ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015 INFOTILAISUUS 1. ELITE YHTEISTYÖ 2. MIKÄ ELITE ON? 3. ELITE TIIMI 4. ELITE VALMENNUS 5. ELITE TOIMINTA 6. URHEILIJASOPIMUS 6. HAKU ELITEEN TOIMINTA ON VASTA ALUILLAAN ENSIMMÄINEN
Useimpiin kilpailuihin ilmoittautuminen tapahtuu helpoiten Internetissä osoitteessa
KISAOHJEET JA VINKIT Nämä ohjeet ja vinkit on koottu helpottamaan kisatapahtumiin osallistumista. Ohjeista löydät vinkkejä ilmoittautumiseen ja itse kisatapahtumissa toimimiseen. KILPAILUT Tulevista kilpailuista
Lisätietoja: www.shorinjiryu.fi
Vantaan Jukara KARATE JUDO AIKIDO KARATE Kausitiedote Syksy 2006 SHORINJIRYU KARATEN SM KILPAILUT Kokusai Shorinjiryu karaten avoimet SM-kilpailut järjestetään 28.10.2006 Espoossa. Jukarasta kisoihin lähtee
Jäsen- ja pakettimaksujen hinnat pysyvät samoina kuin edellisenä kautena:
HIIHTOKAUDEN 2018-2019 JÄSENMAKSUT Jäsen- ja pakettimaksujen hinnat pysyvät samoina kuin edellisenä kautena: * alle 16-vuotiaiden jäsenmaksu 5 * 16-vuot. ja vanhempien jäsenmaksu 10 * perhejäsenmaksu 30
ZOOM8-LUOKAN RANKING-KILPAILUJEN SÄÄNNÖT >
Suomen Zoom8-liitto ry ZOOM8-LUOKAN RANKING-KILPAILUJEN SÄÄNNÖT 2016 -> Nämä säännöt on hyväksytty Suomen Zoom8-liiton vuosikokouksessa 20.9.2014 ja ne ovat voimassa toistaiseksi. Vuosittain päätettävät
Lohja Race
Lohja Race 2-3.9.2017 Järjestävä seura: Lohjan Purjehtijat Nuottatie 2 FIN-08100 Lohja (kilpailukeskus: Aurlahti, rantakenttä) E-jolla JunioriSM-kilpailu Zoom8-ranking Laser-ranking Lightning- ranking
* alle 16-vuotiaiden jäsenmaksu 5 * 16-vuot. ja vanhempien jäsenmaksu 10 * perhejäsenmaksu 30 * yrityksen kannatusjäsenmaksu 50
HIIHTOKAUDEN 2019-2020 JÄSEN- ja LISENSSIMAKSUT Jäsenmaksut: * alle 16-vuotiaiden jäsenmaksu 5 * 16-vuot. ja vanhempien jäsenmaksu 10 * perhejäsenmaksu 30 * yrityksen kannatusjäsenmaksu 50 Jäsenmaksu pitää
Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet).
TOIMINTASUUNNITELMA 1 Hallinto Vuoden toimintaa johtaa syksyn 2012 liittokokouksessa valittu kuusijäseninen hallitus sekä puheenjohtaja. Liiton keskeisen toiminnan jäsentämisen kautta hahmottuu erilaisia
UPS JUNIOREIDEN KAUSI 2015
UPS JUNIOREIDEN KAUSI 2015 Kausi 2015 aloitettiin tammikuussa, kun vietimme jo perinteeksi muodostunutta junnutalvipäivää Hiihtoputkessa ja Uudenkaupungin uimahallissa seitsemättä kertaa. Ohjelma oli perinteinen,
Jaguars Spirit Athletes ry
Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2014 Syyskausi käynnistyy pian Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2014 neljäs jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää
LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: TALVEN PARAS MUISTO MÄKIKOULUSTA
SEURAPOSTI 3.3.2011 LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: Mäkikoululaisten kirjoituskisa Seuraluokittelu Kesäkilpailujen anomukset Kevään neuvottelupäivät 14.-15.5.2011 LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: TALVEN PARAS MUISTO MÄKIKOULUSTA
Jäsen- ja pakettimaksujen hinnat pysyvät samoina kuin edellisenä kautena:
HIIHTOKAUDEN 2017-2018 JÄSENMAKSUT Jäsen- ja pakettimaksujen hinnat pysyvät samoina kuin edellisenä kautena: * alle 16-vuotiaiden jäsenmaksu 5 * 16-vuot. ja vanhempien jäsenmaksu 10 * perhejäsenmaksu 30
UPS JUNIOREIDEN KAUSI 2014
UPS JUNIOREIDEN KAUSI 2014 Kausi 2014 aloitettiin tammikuussa kun vietimme jo perinteeksi muodostunutta junnutalvipäivää Hiihtoputkessa ja Uudenkaupungin uimahallissa kuudetta kertaa. Ohjelmassa oli mm.
Vuosikokous Årsmöte
Suomen RC-purjehtijat r.y. - Finlands RC-seglare r.f. Vuosikokous 1998 - Årsmöte 1998 Paikka ja aika: 7.2.1998 klo 11:00 Esbogård Kuninkaankartanontie 2 02780 ESPOO Liitteet: 1. Tilinpäätös 2. Tilintakastajan
OH Hiihtokoulun kausiohjelma ja toimintaohjeet
OH Hiihtokoulun kausiohjelma ja toimintaohjeet 2016-2017 Ole ystävällinen ja käytä hetki tämän tiedotteen lukemiseen. Tästä tiedotteesta löydät vastauksen useimpiin yleisimpiin kysymyksiin. Mikäli sinulla
KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla
KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla KILPAILUKUTSU JÄRJESTÄJÄ PAIKKA C/O Virkkalantie 31 08700 Lohja Lohja, Aurlahti - Liessaarenkatu AJETTAVAT LUOKAT F4S GT30 SJ 15 GT15 SM osakilpailu
Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto
Kevään 2019 info 12.4.2019 kello 18.00 KankU Voimistelujaosto NTV-kisat Isokyrössä la 13.4 Akron kisat Tampereella: La 27.4 1 lk(akrostara) Su 28.4. 3 lk Tutor-tapaaminen ti 23.4 Nuoret ohjaajat Aiheena
SM-KARATE VIIKONLOPPU 5-6.4.2014 TAMPERE KILPAILUKUTSU
SM-KARATE VIIKONLOPPU 5-6.4.2014 TAMPERE KILPAILUKUTSU 5-6.4.2014 PYYNIKIN PALLOILUHALLI, TAMPERE Osoite: Ammattikoulunkatu 20, 33230 Tampere Osallistumismaksu 30 / kilpailija / sarja 50 / joukkue / sarja
E-jolla Bulletiini 2014
E-jolla Bulletiini 2014 Jäsenmaksu 35 Eräpäivä 31.3.2014 Vuoden 2014 jäsenmaksun maksaminen Tili: FI47 2400 1800 0122 21 1Ilmoita seuraavat asiat maksulomakkeen viestikenttään 1. Nimi 2. Osoite 3. Syntymäaika
Han Moo Do. Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU
Han Moo Do Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU www.jklhanmoodo.com Han Moo Do Jyväskylä Open Tervetuloa kilpailemaan Han Moo Do Jyväskylä Open -kilpailuihin 11.1.2014! Kilpailut järjestää Jyväskylän Han Moo
SM-KARATE VIIKONLOPPU 28 29.3.2015 TAMPERE KILPAILUKUTSU
SM-KARATE VIIKONLOPPU 28 29.3.2015 TAMPERE KILPAILUKUTSU 28-29.3.2015 TAMPEREEN MESSU- JA URHEILUKESKUS D-HALLI, TAMPERE Osoite:Ilmailunkatu 20, 33900 Tampere Osallistumismaksu 30 / kilpailija / sarja
SB VANTAA TIMANTIT TIMANTIT NEWS 1/2014
SB VANTAA TIMANTIT Timantit NEWS on SB Vantaa Timantit-joukkueen uusi tiedotuslehtinen joukkueen pelaajille, toimihenkilöille, vanhemmille, tukijoille ja muille toiminnastamme kiinnostuneille henkilöille.
PM-katsastus. ja Kansallinen Regatta 14-15.6 2014. Paikkana Solvallan Urheiluopisto, Nuuksio, Espoo. Bulletin 1 27.4.2014
Bulletin 1 27.4.2014 PM-katsastus ja Kansallinen Regatta 14-15.6 2014 Paikkana Solvallan Urheiluopisto, Nuuksio, Espoo Järjestäjät:, Helsingin Soutuklubi ry ja Espoon Soutajat ry PM-katsastus ja kansallinen
Suomen RC-Purjehtijat r.y. - Finlands RC-Seglare r.f. IOM-Ranking 2003 Lopullinen tilanne
Suomen RC-Purjehtijat r.y. - Finlands RC-Seglare r.f. IOM-Ranking 2003 Lopullinen tilanne 21.9.2003 1 2 3 4 5 6 7 8 Sija Nro Nimi Seura 5parasta Pisteet Tampere Kivenlahti Otaniemi Svartbäck Tampere Svartbäck
North Sails LYS-Ranking 2017 säännöt
! North Sails LYS-Ranking 2017 säännöt Nämä säännöt on laadittu yhteistyössä Avomeripurjehtijat ry - Havskappseglarna rf. (jäljempänä AMP ) ja Purjeneulomo Niiniranta Oy:n (jäljempänä Sponsori ) kesken
2) Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 3.6.2015 klo 19.00 Paikka: Paikalla: Tinametsä 5, Espoo Seuran jäsenet: Päivi Leinonen Leea Sokura Seppo Fagerlund Tuomo Hynninen 1) Kokouksen avaus Seuran
OH Hiihtokoulun kausiohjelman perusinfo ja toimintaohjeet
OH Hiihtokoulun kausiohjelman perusinfo ja toimintaohjeet 2016-17 Ole ystävällinen ja käytä hetki tämän tiedotteen lukemiseen. Tästä tiedotteesta löydät vastauksen useimpiin yleisimpiin kysymyksiin. Mikäli
MASTERS-LEIRI RICCIONESSA, ITALIASSA 9.-16.6.2013
MASTERS-LEIRI RICCIONESSA, ITALIASSA 9.-16.6.2013 Odotettu masters-uimarien etelän leiri järjestetään kesällä 2013 uudessa mastersleirikohteessa, Italian Riccionessa. Matkatoimistona toimii Aurinkomatkat.
Junioripurjehdus 2013
Junioripurjehdus 2013 Jyväskylän Veneseura Ry Junioripurjehdus 2013 Yleistä - Kaikki kouluttajat ja apukouluttajat talkootöissä. - Ennen kauden alkua SPV tehokurssi kouluttajille ja apukouluttajille -
Suomen Karateliitto ry Radiokatu Helsinki KILPAILUKUTSU 1/5
00240 Helsinki KILPAILUKUTSU 1/5 Kilpailu Paikka KARATEN SUOMEN MESTARUUS KILPAILUT 1.4.2017 Tesoman palloiluhalli, Tesoman valtatie 46, 33310 Tampere Karttalinkki: Tesoman valtatie 46 Ajankohta Osallistumismaksut
LAHTI Lahden Purjehdusseura ry. H-vene Melges mR
KILPAILUKUTSU LAHTI 25.- 26.5.2019 Lahden Purjehdusseura ry. H-vene Melges 24 2.4mR 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Luokkien ranking säännöt
KILPAILUKUTSU. Sääntö G3 on voimassa niiden lainaveneiden osalta, joille kilpailulautakunta on erikseen myöntänyt luvan.
KILPAILUKUTSU Tapahtuma: BS Zhik Optiregatta Optimistijollien karsintakilpailu 1/2013 Järjestäjä: Brändö Seglare r.f. (BS) Aika: 11. 12. toukokuuta 2013 SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä
Aikuisten ja nuorten TAEKWONDO SM
Lasten ja nuorten Noin Seitsemän Veljeksen Cup 5.11.2011 ja Aikuisten ja nuorten TAEKWONDO SM 2011 5.-6.11.2011 (Kuvat Heikki Liukkonen) LASTEN JA NUORTEN NOIN SEITSEMÄN VELJEKSEN CUP 5.11.2011 TAEKWONDON
Opti Violet valmennusohjelma 2019
Opti Violet valmennusohjelma 2019 Mikael Mustakallio ja Samuli Tommola 21.10.2018 Kauden tavoitteet (mitä ryhmä oppii, kuukausi tasolla ja vuositasolla) Kilpailukalenteri Kauden tärkein kisa, tulostavoite
Tapahtuma: H-Vene SM Päivämäärä:
Tapahtuma: H-Vene SM 2016 Järjestäjä: Turun Pursiseura ry (TPS) Päivämäärä: 9 12.6.2016 KILPAILUKUTSU Kilpailukutsun numerointi noudattaa Purjehduksen Kilpailusääntöjen (PKS) liitteen K numerointia. Osa
TURUN PURSISEURAN JUNIORIOHJELMA
TURUN PURSISEURAN JUNIORIOHJELMA SISÄLLYS 1 YLEISTÄ... 4 1.1 Junioriohjelman tavoitteet... 4 1.2 Visio... 4 1.3 Junioritoiminnan arvot... 4 2 JUNIORIPURJEHTIJAN KEHITYSPOLKU... 6 2.1Optimistipurjehtijan
VENEKILPAILUJA JA -TAPAHTUMIA HELSINGISSÄ 2014
VENEKILPAILUJA JA -TAPAHTUMIA HELSINGISSÄ 2014 AIKA KLO KLO TAPAHTUMA/PAIKKA JÄRJESTÄJÄ YHTEYSHENKILÖ 2.5.14 4.5.14 n. 10.00 n. 16.00 Lasten ja nuorten optimistijollaleiri / (pohj. alue, Kulosaaren eteläpuoli)
7Brothers Karate Cup
7Brothers Karate Cup Kilpailupaikka: Liikuntakeskus Rajakaari Osoite: keskusraitti 1 Rajamäki, Nurmijärvi Punnitus ja ilmoittautuminen: Lauantai kello 7:30 9:00 Aloitus: Kello 9:30 Kilpailunjärjestäjä
Jäsenkirje 1/2015 SISÄLLYS
SISÄLLYS Jäsenmaksut ja lisenssit 2015-16 2 Ilmoittautuminen kesän SM-tourille 4 Sääntöakkreditointi SM-turnauksissa 5 Kesän 2015 turnauskalenteri 6 Talven tour-viikonloput 7 Jäsenmaksut ja lisenssit 2015-16
Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen
1 Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen 1.1.2015 Swimming Team Nurmijärvi Kevään aikaansaannoksia Seurojen yhdistämistoimikunta on käynyt neuvotteluja vuoden 2014 alusta lähtien Timo Koivuniemi, Mauri
Kaudenaloitusinfo 2014-2015
Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Valmennuspäällikkö Toni Taipale Valmennuksen johtaminen Salivuorojen jakaminen Leirit ja tapahtumat EBT:n henkilöstö Seurasihteeri Liisa Korkiakoski Tiedotus Laskutus MyClub
Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02)
Helsingin NMKY Kausi 2017 2018 B-pojat (s.-02) Asialista Esittely Valmentajat Tavoitteet ja kulmakivet HNMKY Pelaajapolku Urheilijaksi kasvaminen Kesäharjoittelu Kausi 2017-2018 Viestintä ja vuorovaikutus
Miksi jotain piti ja pitää tehdä?
Miksi jotain piti ja pitää tehdä? kilpailijamäärät laskeneet rajusti viimeisen 25 vuoden aikana (huom. nuorten SM Kitee, Kotka 2012) lajin kotimainen kilpailutoiminta menettänyt seksikkyytensä lähes kokonaan
Kilpailuissa noudatetaan STLL:n ja ISU:n kilpailusääntöjä kaudelle 2009-2010.
KILPAILUKUTSU Jyväskylän Taitoluisteluseura ry kutsuu STLL:n jäsenseurojen SM-kilpailupaikan lunastaneet luistelijat Jyväskylän Synergia- areenalle yksinluistelun ja jäätanssin SMsenioreiden ja SM-junioreiden
Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1998 tai myöhemmin syntyneet).
TOIMINTASUUNNITELMA 1 Hallinto Vuoden toimintaa johtaa syksyn 2014 liittokokouksessa valittu kuusijäseninen hallitus sekä puheenjohtaja. Liiton keskeisen toiminnan jäsentämisen kautta hahmottuu erilaisia
RUHA WOLLEY ry seurana.
KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti
Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo alle 10-vuotiaille. Sunnuntaisin klo Kaustisen urheilutalolla juoksusuoralla.
YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTA Kaudella 2018-2019 Viikkoharjoitukset: Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo 17-18 alle 10-vuotiaille Valmennusryhmät: Keskiviikkoisin klo 18-19.30 Vetelin urheilutalolla Sunnuntaisin
Jaguars Spirit Athletes ry
Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa
SM-KARATE VIIKONLOPPU TAMPERE KUTSU
SM-KARATE VIIKONLOPPU 6-7.4.2013 TAMPERE KUTSU 6-7.4.2013 PYYNIKIN PALLOILUHALLI, TAMPERE Osoite: Ammattikoulunkatu 20, 33230 Tampere Osallistumismaksu Ilmoittautuminen 30 / kilpailija / sarja 75 / joukkue
Tervetuloa koirajuoksun ja 1-koiran kärry Suomen Mestaruuskilpailuihin
Tervetuloa koirajuoksun ja 1-koiran kärry Suomen Mestaruuskilpailuihin 7.-8.10.2017 Kilpailupaikan osoite: Rauhalantie 50, Mäntsälä www.uvu.fi/sm2017 AIKATAULU LAUANTAI Kilpailutoimisto aukeaa kello 7:30
Jaguars Spirit Athletes ry
Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2015 Syystervehdys kaikille jäsenillemme! Syyskauden startin myötä olemme saaneet seuraamme jälleen paljon uusia jäseniä.
Lohja Race
Lohja Race 27-28.8.2016 KILPAILUKUTSU Järjestävä seura: Lohjan Purjehtijat Nuottatie 2 FIN-08100 Lohja 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä 2013-2016 määriteltyjä sääntöjä
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - D tytöt - c-tytöt - D-pojat - d-pojat - c-pojat - D-pojat - f-tytöt - d-pojat - f-tytöt - D-tytöt
Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf
Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITON KANOOTTIPOOLON LAJIKOHTAISET YLEISET KILPAILUSÄÄNNÖT HYVÄKSYTTY : 12.6.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISET
VENEKILPAILUJA JA -TAPAHTUMIA HELSINGISSÄ 2014
VENEKILPAILUJA JA -TAPAHTUMIA HELSINGISSÄ 2014 AIKA KLO KLO TAPAHTUMA/PAIKKA JÄRJESTÄJÄ YHTEYSHENKILÖ 2.5.14 4.5.14 n. 10.00 n. 16.00 Lasten ja nuorten optimistijollaleiri / (pohj. alue, Kulosaaren eteläpuoli)
JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015
JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015 Järvenpään Voimistelijat ry. pähkinänkuoressa Perustettu vuonna 1950 Jäseniä n. 667 henkilöä (tilanne 24.8.2015) Lapset
SUOMEN VOIMISTELUPÄIVÄT 2009 Infokirje #1. Tervetuloa Jyväskylään!
SUOMEN VOIMISTELUPÄIVÄT 2009 Infokirje #1 Tervetuloa Jyväskylään! 30-vuotista taivaltaan juhlivalla Jyväskylän Voimistelijat 79 ry -seuralla on ilo ja kunnia kutsua koko voimisteluväki Suomen Voimistelupäiville
POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU
POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU 2018 Kenelle ja miksi? Aluetoiminta on suunnattu tavoitteellisesti lentopalloon suhtautuville junioreille, heidän vanhemmille ja valmentajille. Kehittää yksilöiden
Lauantailenkki 07.06.2014
Lauantailenkki 07.06.2014 Itäsyndikaatin ranking-kisa KILPAILUKUTSU 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Mitkään kansalliset määräykset eivät
Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen!
Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen! Tuntuuko siltä, että rippikouluusi on vielä valovuoden mittainen matka? Todellisuudessa rippikoulusi alkuun ei ole kovinkaan pitkä aika. Kaikki rippikouluryhmät
Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä)
Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) 1.6.2009 1. Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä