VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
|
|
- Anita Ahola
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 18/2006 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 73/ Asia: Korvausvaatimus Oikaisu- ja korvausvaatimus 1. Virkamieslautakunnan on virkamieslain 53 :n nojalla oikaistava yliopiston tekemää päätöstä olla jatkamatta X:n virkasuhdetta sovitun mukaisesti ja jolla päätettiin hänen määräaikainen palvelussuhteensa ennenaikaisesti Virkamieslautakunnan on samalla vahvistettava määräaikaisuuden kestoksi tutkijakoulun ja väitöskirjatutkimuksen edellyttämä aika eli kaksi vuotta. 2. Toissijaisesti korkeakoulu on määrättävä maksamaan X:lle perusteettoman määräaikaisen virkasuhteen perusteella korvausta virkamieslain 56 :n nojalla 12 kuukauden palkkaa vastaava määrä. Perusteet X:ltä tiedusteltiin vuoden 2004 joulukuussa, haluaisiko hän ryhtyä tutkijakoulutettavaksi voidakseen suorittaa loppuun väitöskirjaansa liittyvät opinnot. X:n palkka tuli yliopiston kauppatieteiden osaston budjetista. X sanoutui irti silloisesta työstään, jonka jälkeen hänelle kerrottiin, että nimitys tehtäisiin aluksi yhdeksi vuodeksi ja sitä jatkettaisiin tarpeen mukaan. X:n virkasuhteelle luvattiin jatkoa sähköpostitse vielä Yliopiston ja Fujitsu Service Oy:n välinen tutkimussopimus tehtiin siinä hengessä, että tutkijakoulutettava eli X, yliopisto sekä Fujitsu Service Oy sitoutuvat tutkimukseen kahdeksi vuodeksi. X on osaltaan VIRKAMIESLAUTAKUNTA Postiosoite: Käyntiosoite: Valtiovarainministeriön henkilöstöosasto Valtioneuvoston kirjaamo puh. (09) PL 28 Aleksanterinkatu 3 C fax (09) VALTIONEUVOSTO HELSINKI
2 täyttänyt velvoitteensa hyvin ja suorittanut vuodessa 26 opintoviikkoa, kirjoittanut väitöskirjaansa 120 sivua ja tehnyt 16 haastattelua. Hän on lisäksi suorittanut tutkimustyön ohella hänelle annetut hallinnolliset tehtävät. X on nimitetty määräaikaiseen virkasuhteeseen ajaksi vedoten korkeakoulun käytäntöön, jonka mukaan tutkijakoulutettavat otetaan ensin vuoden mittaiseen virkasuhteeseen, jota jatketaan niin kauan kuin väitöskirjatyön valmistuminen edellyttää. Menettely ei ole perusteltavissa virkamieslain säännöksillä. Edes erilaiset tutkijakoulutuksessa menestymiseen liittyvät syyt eivät voi olla peruste määräaikaisuudelle, joka ei ole sidottu määräaikaisuuden perusteen kestoon. Nimityskirjassa ei ole ilmoitettu määräaikaisuuden perustetta eikä tutkijakoulutettava ole myöskään laissa määräaikaiseksi säädetty virka. X:n tilalle tutkijakoulutukseen on valittu toinen jatko-opiskelija. Vaikka virkasuhteen määräaikaisuudelle olisikin työn luonteesta johtuva syy, ei virkasuhdetta voi sitoa vuoden määräaikaan. 2 Vastine: X on itse professori A:n vastanotolla tiedustellut mahdollisuutta päästä jatkoopiskelijaksi siten, että opiskeluun löytyisi myös rahoitus. X:n palkkausmenot maksettiin yliopiston kauppatieteiden osaston toimintamenoista, hän oli siis kauppatieteiden osaston palveluksessa tutkijakoulutettavan määräaikaisessa virkasuhteessa. X:n tilalle ei ole otettu uutta jatkokoulutettava, koska X:n virkasuhteen päättyessä ei jäänyt avointa tehtävää. X:n jatko-opintojen ohjaaja A ja toinen ohjaaja B eivät ole pyynnöistä huolimatta nähneet X:n kirjoittamakseen väittämää 120 sivua väitöskirjasta. X ei ole tältä osin toiminut ohjaajien ohjeiden mukaisesti. Fujitsu Service Oy:n johtajan mukaan yhtiön puolesta ei ole esitetty vaatimusta ohjaajan vaihtamiseksi. Oikaisuvaatimuksen liitteenä on tutkimussuunnitelma, ei tutkimussopimusta. Yliopisto on ainoastaan sitoutunut ohjaamaan X:n väitöskirjaa ja Fujitsu Service Oy on antanut X:lle mahdollisuuden haastatella asiakassuhteista vastaavia henkilöitä. Tutkimukseen ei sisälly rahaliikennettä tai muuta sitoumusta. X on laiminlyönyt osan hänelle osoitetuista hallintotehtävistä. X:lle on kerrottu, että nimityksen jatkaminen on mahdollista, mikäli jako-opiskelu etenee tuloksellisesti ja hallinnolliset tehtävät on asianmukaisesti suoritettu. Professori A:n ilmoitus mahdollisuudesta jatkaa X:n nimitystä kuudelle kuukaudelle perustui väärinkäsitykseen, koska X:n tilannetta ei vielä ollut arvioitu. Osastonjohtaja päätti arvionsa perusteella, ettei X:ää nimitetä uuteen määräaikaiseen virkasuhteeseen. X:n kohdalla määräaikaisuuden perusteena on ollut työnantajan kokemukseen perustuva arvio siitä, kuinka pitkän ajanjakson kuluessa on kohtuullista edellyttää tutkijakoulutettavan osoittavan omaavansa valmiudet väitöskirjan kirjoittamiseen. Väitöskirjan kirjoittamisella ei ole selkeää aikataulua. Yliopistolla ei ole käytössään rahoitusta, joka olisi mahdollista sijoittaa jokaiseen mahdolliseen jatko-opiskelijaan. Opetusministeriö jakaa rahoituksen tutkijakoululle vuosittain, tutkijakoulutettavat nimitetään pääsääntöisesti yhden vuoden pituisiin virkasuhteisiin, ja heidät arvioidaan vuosittain. Tavoitteena on, että väitöskirja olisi valmis neljässä vuodessa. Vastaselitys: X on antanut vastaselityksen, jonka mukaan kauppatieteiden osasto oli varannut toimintamenoistaan myös vuodelle 2006 X:n osalle tutkijakoulutettavan pal-
3 kan. Tätä käsitystä vahvistaa se, että kolme professoria puolsi X:n jatkonimitystä. Vain kauppatieteiden osaston johtaja muutti myöhemmin kantaansa jatkon suhteen. Henkilön valmiutta tohtorin tutkinnon suorittamiseen arvioidaan jo siinä vaiheessa, kun hän hakee jatko-opiskeluoikeutta. X on hyväksytty jatkoopiskelijaksi jo Väitteet siitä, että X olisi laiminlyönyt hallinnolliset tehtävänsä tai että hänen väitöskirjatyönsä ei olisi edistynyt, ei pidä paikkaansa. Pelkkä budjettisidonnaisuus ei voi olla peruste vuoden kestäviin määräaikaisiin virkasuhteisiin. Tutkimussuunnitelma vastaa käytännössä yliopiston ja Fujitsu Service Oy:n välistä sopimusta. Vastaselityksen täydennyksessä, joka saapui virkamieslautakunnalle , X on ilmoittanut, että tutkijakoulussa on vuoden 2006 keväällä aloittanut uusi tutkijakoulutettava, joka tekee tutkimusta saman pääaineen eli tietojohtamisen alalta kuin X. 3 Virkamieslautakunnan ratkaisu Perustelut 1. Virkasuhteen jatkaminen ja keston määrittely Virkamieslain 53 :n mukaan päätökseen, jolla muu viranomainen kuin valtioneuvoston yleisistunto on antanut virkamiehelle varoituksen taikka lomauttanut tai irtisanonut virkamiehen, purkanut virkasuhteen tai muuttanut virkasuhteen osa-aikaiseksi tai pidättänyt virkamiehen virantoimituksesta, saadaan hakea oikaisua virkamieslautakunnalta. Virkamieslautakunnalla ei edellä selostetun säännöksen eikä muunkaan säännöksen perusteella ole toimivaltaa määrätä X:n määräaikaisen virkasuhteen kestosta eikä määrätä virkasuhdetta kestämään vaaditun ajan. 2. Korvausvaatimus Sovellettavat säännökset Valtion virkamieslain 9 :n 1 momentin mukaan virkamieheksi voidaan nimittää määräajaksi tai muutoin rajoitetuksi ajaksi, jos työn luonne, sijaisuus, avoinna olevaan virkaan kuuluvien tehtävien hoidon väliaikainen järjestäminen tai harjoittelu edellyttää määräaikaista virkasuhdetta. Virkamieslain 9 :n 2 momentin mukaan virkaan voidaan nimittää määräajaksi tai muutoin rajoitetuksi ajaksi, jos viran luonteeseen tai viraston toimintaan liittyvä perusteltu syy sitä vaatii. Virat, joihin on aina nimitettävä määräajaksi, säädetään asetuksella. Virkamieslain 56 :n mukaan virkamiehellä, joka on ilman 9 :n 1 tai 2 momentissa säädettyä perustetta nimitetty määräajaksi tai ilman pätevää syytä toistuvasti peräkkäin nimitetty 9 :n 1 tai 2 momentin nojalla määräajaksi, on oikeus virkasuhteen virastoon päättyessä sen vuoksi, ettei häntä enää nimitetä tämän viraston virkamieheksi, saada virastolta vähintään kuuden ja enintään 24 kuu-
4 4 kauden palkkaa vastaava korvaus. Korvauksen määrää maksettavaksi virkamieslautakunta. Korvausvaatimus on esitettävä virkamieslautakunnalle kuuden kuukauden kuluessa virkasuhteen päättymisestä. Esitetty selvitys Asiakirjoissa olevan nimittämiskirjan mukaan X on nimitetty yliopiston kauppatieteiden osaston tutkijakoulutettavan määräaikaiseen virkasuhteeseen ajalla Hänen palkkauksensa on maksettu korkeakoulun toimintamäärärahoista. Korkeakoulun vastineen mukaan X:n määräaikaista nimitystä ei enää jatkettu, koska X:n väitöskirjatyö ja siihen liittyvät opinnot eivät edistyneet sovitulla tavalla ja koska X ei suorittanut kaikkia hänelle osoitettuja hallinnollisia tehtäviä. X:llä on ollut väitöskirjatyön edistymisestä ja hallinnollisten tehtävien hoitamisesta toinen käsitys. Asiakirjoihin on liitetty tutkimussuunnitelma, jonka aiheena oli Asiakastietopääoma uusien liiketoimintamahdollisuuksien lähteenä, yliopiston esityslista , jonka mukaan X:n päivättyä hakemusta jatko-opintojen ohjaajaksi ei hyväksytty sekä selvitys X:n suorittamista opintoviikoista. Asiakirjoissa on myös A:n X:lle lähettämä sähköpostiviesti, jonka mukaan X:n nimitystä jatketaan kuudella kuukaudella. Asiakirjoissa on myös A:n samana päivänä X:lle lähettämä sähköpostiviesti, jonka mukaan nimitystä jatketaan, mikäli tutkijakoulutettavalle asetetut kriteerit täyttyvät eli väitöskirjakäsikirjoitus on edennyt ja X hoitaa osuutensa hallinnollisista tehtävistä. Molempiin odotetaan X:lta selvää parannusta. X:n allekirjoittamasta irtisanomisilmoituksesta ilmenee, että X on lukien sanonut irti työsopimuksensa Fujitsu Services Oy:ssä. Oikeudellinen arvio X:n määräaikaisen nimityksen perusteena on ollut tutkijakoulutettavan tehtävä väitöskirjatyön tekemisen mahdollistamiseksi yliopiston opetusministeriötä saaman rahoituksen turvin. Tehtävä on luonteeltaan määräaikainen, joten yliopistolla on ollut perusteet nimittää X virkasuhteeseen määräajaksi eikä asiassa siten ole kysymys palvelussuhdeturvan kiertämisestä. X:lla ei myöskään ole oikeutta saada korvausta virkamieslain 56 :n nojalla pelkästään sillä perusteella, ettei hänen määräaikaista virkasuhdettaan ole jatkettu, koska yliopisto on arvioinut, ettei hänen väitöskirjatyönsä ole edennyt tutkijakoulutettavalta edellytetyllä tavalla ja ettei hän ole hoitanut hallinnollisia tehtäviä siinä määrin kuin häneltä on edellytetty. Näissä olosuhteissa myöskään se, että yliopistoon on keväällä 2006 otettu toinen tutkijakoulutettava samalle opintoalalle kuin X, ei voi perustaa X:lle oikeutta korvauksen saamiseen.
5 5 Päätös 1. Virkamieslautakunta jättää X:n oikaisuvaatimuksen tutkimatta. 2. Virkamieslautakunta hylkää X:n korvausvaatimuksen. Sovelletut oikeusohjeet Valtion virkamieslaki 9, 53 2 momentti ja 56 Muutoksenhaku Valitusoikeus korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Puheenjohtaja Heikki Jukarainen Esittelijä Ulla-Maarit Heljasvuo Virkamieslautakunnan päätös oli yksimielinen ja siihen osallistuivat puheenjohtaja Jukarainen sekä jäsenet Kulla, Paanetoja, Jalava, Komulainen, varajäsen Bäck, varajäsen Lankinen ja varajäsen Anttila.
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 36/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 37/2012 8.6.2012 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä A, vahtimestari Virasto Korkeakoulu Korvausvaatimus Korkeakoulu on
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 32/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Asia Korvausvaatimus Päätös nro 69/2011 21.10.2011 Korvausvaatimuksen tekijä A, verovalmistelija Virasto Verotoimisto Korvausvaatimus Verotoimisto
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 64/2008 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 47/2009 12.6.2009 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä filosofian maisteri Virasto yliopisto Korvausvaatimus Yliopisto
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 29/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 55/2011 9.9.2011 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä A, projektipäällikkö Virasto Korkeakoulu Korvausvaatimus Korkeakoulu
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 28/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 68/2011 21.10.2011 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä A, suunnittelija Virasto yliopisto Korvausvaatimus Perustelut Yliopisto
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 90/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 81/2011 2.12.2011 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä A, tutkimusapulainen Virasto Yliopisto Korvausvaatimus Perustelut
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 30/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 56/2011 9.9.2011 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä A, metsätalousinsinööri Virasto Virasto Korvausvaatimus Virasto on
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 25/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 17/2011 11.3.2011 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä A, työvoimaneuvoja Virasto työ- ja elinkeinotoimisto Korvausvaatimus
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 107/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 30/2011 8.4.2011 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: A Virasto: Virasto Korvausvaatimus Virasto on määrättävä maksamaan
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 70/2006 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 31/2007 27.4.2007 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimus Teknillinen korkeakoulu on määrättävä maksamaan X:lle valtion virkamieslain
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 30/2008 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 33/2009 15.5.2009 Asia: Korvausvaatimus Oikaisuvaatimuksen tekijä: A Virasto: Korkeakoulu Korvausvaatimus: A:lle on maksettava 24
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 13/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 33/2010 7.5.2010 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: Virasto: yliopisto Korvausvaatimus Yliopisto on velvoitettava korvaamaan
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 16/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 87/2009 20.11.2009 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: A Virasto: Korkeakoulu Korvausvaatimus: Korkeakoulu on määrättävä
VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 101/2004 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 101/2004 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 38/2005 13.5.2005 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimus Yliopisto on velvoitettava maksamaan X:lle valtion virkamieslain 9 1 momentin
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 106/2008 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 61/2009 25.9.2009 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: A Virasto: Työvoima- ja elinkeinokeskus Korvausvaatimus: TE-keskus
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 23/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 20/2010 12.3.2010 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: A Virasto: Syyttäjänvirasto Korvausvaatimus: Syyttäjänvirasto
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
1 VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 42/2004 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 27/2005 15.4.2005 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimus Kansanterveyslaitos on velvoitettava maksamaan X:lle valtion virkamieslain
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
1 VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 8/2008 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 51/2008 29.8.2008 Asia Palkkaa vastaavaa korvausta koskeva vaatimus ym. Virasto yliopisto Vaatimukset Yliopisto on määrättävä maksamaan
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 81/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 7/2011 28.1.2011 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä A, toimistosihteeri Virasto Poliisilaitos Korvausvaatimus Vastine
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 72/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 18/2012 16.3.2012 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä A, Virasto Yliopisto (ent. X:n yliopisto) Korvausvaatimus Yliopisto,
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 27/2006 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 79/2006 15.12.2006 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimus: Yliopisto on velvoitettava maksamaan X:lle valtion virkamieslain 9 :n vastaisen
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 54/2011 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 35/2012 25.5.2012 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: A Virasto: Virasto Korvausvaatimus: Virasto on määrättävä maksamaan
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 97/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 70/2010 29.10.2010 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä A Virasto Virasto Korvausvaatimus A:lle tulee määrätä maksettavaksi
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 111/2007 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 43/2009 12.6.2009 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä Virasto yliopisto Korvausvaatimus Yliopisto on velvoitettava maksamaan
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 17/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 7/2010 29.1.2010 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: A, työnjohtaja Virasto: Vankeinhoitolaitos, vankila Korvausvaatimus
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 12/2012 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 4/2013 11.1.2013 Asia Virkamieslain 56 :ssä tarkoitettua korvausta koskeva vaatimus Hakija A Virasto Virasto Korvausvaatimus A on
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 83/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 40/2011 13.5.2011 Asia Virkamieslain 56 :ssä tarkoitettua korvausta koskeva vaatimus Muutoksenhakija A Virasto Virasto Korvausvaatimus
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 76/2006 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 26/2008 18.4.2008 Asia Korvausvaatimus Virasto yliopisto Korvausvaatimus Yliopisto on määrättävä maksamaan A:lle 24 kuukauden palkkaa
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 50/2012 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 20/2013 8.3.2013 Asia Virkamieslain 56 :ssä tarkoitettua korvausta koskeva vaatimus Hakija A Virasto Virasto Korvausvaatimus A on
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 119/2008 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Asia Korvausvaatimus Päätös nro 78/2009 23.10.2009 Oikaisuvaatimuksen tekijä A, sairaanhoitaja Virasto Yliopisto Korvausvaatimus Yliopisto
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 22/2007 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 50/2007 28.9.2007 Asia Virkasuhteen irtisanominen ja virantoimituksesta pidättäminen Virasto kihlakunnan poliisilaitos Päätös, johon
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
1 VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 114/2004 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 1/2006 13.1.2006 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimus Teknillisen korkeakoulun on maksettava X:lle 24 kuukauden palkkaa vastaava
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
1 VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 92/2005 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 48/2006 25.8.2006 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimus Merivoimien Varikko on velvoitettava maksamaan X:lle valtion virkamieslain
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 109/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 66/2010 15.10.2010 Asia Valtion virkamieslain 56 :ssä tarkoitettua korvausta koskeva vaatimus Hakija A Vaatimukset virkamieslautakunnassa
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 131/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 10/2011 11.2.2011 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: A Korvausvaatimus Virasto on määrättävä maksamaan A:lle 24 kuukauden
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 27/2008 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 45/2009 12.6.2009 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä insinööri Virasto yliopisto Korvausvaatimus Yliopisto on velvoitettava
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 136/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 64/2011 7.10.2011 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: A Virasto: Virasto Korvausvaatimus: Virasto on määrättävä maksamaan
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 17/2011 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 67/2011 7.10.2011 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: A Virasto: Virasto Korvausvaatimus: Virasto on määrättävä maksamaan
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 1/2005 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 24/2006 7.4.2006 Asia Valtion virkamieslain 56 :n mukainen korvausvaatimus Korvausvaatimus Oikeusaputoimisto on velvoitettava maksamaan
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 69/2006 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 13/2007 23.2.2007 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimus Teknillinen korkeakoulu on määrättävä maksamaan X:lle 14 kuukauden palkkaa
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 62/2008 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 24/2009 17.4.2009 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimus: Virasto tulee velvoittaa suorittamaan A:lle 24 kuukauden palkkaa vastaava
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 70/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Asia Korvausvaatimus Päätös nro 26/2010 9.4.2010 Korvausvaatimuksen tekijä A, projektisuunnittelija Virasto Korkeakoulu Korvausvaatimus Korkeakoulu
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 42/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 27/2012 27.4.2012 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä A, tutkimusteknikko Virasto Yliopisto / lääketieteen laitos Korvausvaatimus
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 44/2011 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 6/2012 3.2.2012 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: A Virasto: Virasto Korvausvaatimus: Virasto on velvoitettava maksamaan
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 97/2005 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 49/2006 25.8.2006 Asia: Kirjallinen varoitus Päätös, johon haetaan oikaisua Ministeriö on 14.11.2005 antanut yli-insinööri A:lle
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 109/2008 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 37/2009 29.5.2009 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: Virasto: yliopisto Korvausvaatimus Yliopisto on velvoitettava
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIAT 45/2011 ja 61/2011 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 44/2012 7.9.2012 Asia Määräaikaista erottamista ja virantoimituksesta pidättämistä koskeva oikaisuvaatimus Oikaisuvaatimuksen
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 34/2011 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 4/2012 20.1.2012 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: A Virasto: Virasto Korvausvaatimus: Virasto on velvoitettava maksamaan
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 90/2005 1 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 1/2007 12.1.2007 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimus Teknillinen yliopisto on määrättävä maksamaan X:lle 24 kuukauden palkkaa
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 64/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 38/2010 21.5.2010 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä Virasto yliopisto Korvausvaatimus Yliopisto on velvoitettava maksamaan
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 99/2008 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 59/2009 25.9.2009 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimus Yliopisto on velvoitettava maksamaan A:lle 24 kuukauden palkkaa vastaava korvaus.
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 114/2008 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 40/2009 29.5.2009 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: A Virasto: Korkeakoulu Korvausvaatimus Korkeakoulu on velvoitettava
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 66/2008 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 34/2009 15.5.2009 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: A Virasto: Yliopisto Korvausvaatimus: Yliopisto tulee määrätä
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 54/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 3/2010 15.1.2010 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: Virasto: lääninhallitus Korvausvaatimus: Lääninhallitus on velvoitettava
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 142/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 43/2011 13.5.2011 Asia Virkamieslain 56 :ssä tarkoitettua korvausta koskeva vaatimus Muutoksenhakija A Virasto Virasto Korvausvaatimus
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 96/2008 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 48/2009 12.6.2009 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimus Yliopisto on velvoitettava maksamaan A:lle valtion virkamieslain 9 :n vastaisen
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 48/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 17/2012 16.3.2012 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä A, tuntiopettaja Virasto Yliopisto Korvausvaatimus Vastine Yliopisto
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 88/2008 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 74/2009 9.10.2009 Asia: Virkasuhteen irtisanominen Päätös, johon haetaan oikaisua Pääesikunnan henkilöstöosaston päätös 16.6.2008,
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 1/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 80/2009 23.10.2009 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimus Virasto on velvoitettava korvaamaan A:lle 24 kuukauden palkkaa vastaa korvaus
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 28/2012 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 78/2012 30.11.2012 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä A Virasto Virasto Korvausvaatimus A on vaatinut, että virasto velvoitetaan
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 60/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 28/2010 23.4.2010 Asia: Korvausvaatimus Oikaisuvaatimuksen tekijä: Virasto: yliopisto Korvausvaatimus: Yliopisto on velvoitettava
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 87/2004 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 59/2004 7.10.2005 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimus Yliopisto on velvoitettava maksamaan X:lle valtion virkamieslain 9 :n vastaisen
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 30/2003 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 44/2005 10.6.2005 Asia: Kirjallinen varoitus Päätös, johon haetaan oikaisua Lääninhallituksen poliisiosaston päätös 31.3.2003, jolla
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtioneuvostosta annetun lain 1 ja 13 :n muuttamisesta (HE 131/2017 vp)
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtioneuvostosta annetun lain 1 ja 13 :n muuttamisesta (HE 131/2017 vp) 19.10.2017 Lainsäädäntöneuvos Sanna Helopuro Valtioneuvoston kanslia / Istuntoyksikkö Muutos
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 72/98 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Annettu Helsingissä 19 päivänä toukokuuta1999 Päätös nro 24/99 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen perusteena olevat päätökset Korvausvaatimus
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 97/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 53/2011 26.8.2011 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: A Virasto: Virasto Korvausvaatimus Virasto on määrättävä maksamaan
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 65/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Asia Korvausvaatimus Päätös nro 25/2010 9.4.2010 Korvausvaatimuksen tekijä A, kihlakunnansyyttäjä Virasto Syyttäjänvirasto Korvausvaatimus Perustelut
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 72/2005 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 43/2006 16.6.2006 Asia: Kirjallinen varoitus Päätös, johon haetaan oikaisua Kihlakunnan poliisipäällikkö on 22.2.2005 antanut vanhempi
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 105/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 29/2011 8.4.2011 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: A Virasto: Virasto Korvausvaatimus Virasto on määrättävä maksamaan
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 9/2001 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 76/2001 14.11.2001 Asia: Korvausvaatimus Virasto: Teatterikorkeakoulu Korvausvaatimuksen perusteena oleva päätös: Teatterikorkeakoulun
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 66/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 42/2010 4.6.2010 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: Virasto: yliopisto Korvausvaatimus: Yliopisto tulee velvoittaa
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 47/2005 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 21/2006 24.3.2006 Asia: Kirjallinen varoitus Päätös, johon haetaan oikaisua Lääninhallituksen päätös 26.5.2005, jolla A:lle annettiin
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 34/2004 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 34/2004 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 31/2005 29.4.2005 Asia Virkamieslain 56 :n mukainen korvausvaatimus Korvausvaatimus Tullihallitus on velvoitettava suorittamaan valtion
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 97/2004 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 60/2005 7.10.2005 Asia: Kirjallinen varoitus Päätös, johon haetaan oikaisua Kihlakunnan poliisilaitoksen päätös 27.7.2004, jolla
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 102/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 57/2010 3.9.2010 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä A Virasto Yliopisto Korvausvaatimus A on vaatinut, että yliopisto
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 16/2012 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 47/2012 7.9.2012 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä A Virasto Käräjäoikeus Korvausvaatimus A on vaatinut, että käräjäoikeus
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 16/2005 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 13/2006 24.2.2006 Asia: Virkasuhteen purkamista koskeva oikaisuvaatimus Päätös, johon haetaan oikaisua Komentajan 21.2.2005 tekemä
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 15/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 1/2012 20.1.2012 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: A Virasto: Korkeakoulu Korvausvaatimus: Korkeakoulu on määrättävä
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 104/2008 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 60/2009 25.9.2009 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimus Yliopisto on velvoitettava maksamaan A:lle 24 kuukauden palkkaa vastaava
Espoon kaupunki Pöytäkirja Selitys hallinto-oikeudelle opettajan määräaikaisia virkasuhteita koskevassa asiassa
25.01.2017 Sivu 1 / 1 5585/2016 03.06.02 11 Selitys hallinto-oikeudelle opettajan määräaikaisia virkasuhteita koskevassa asiassa Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877 1846 Maarit Mäkäläinen,
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 65/2004 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 40/2005 27.5.2005 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimus Yliopisto on velvoitettava maksamaan X:lle valtion virkamieslain 56 :n nojalla
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 32/2000 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 20/2001 28.3.2001 Asia Irtisanomista koskeva oikaisuvaatimus Päätös, johon haetaan oikaisua Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 110/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 52/2011 26.8.2011 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: A Virasto: Virasto Korvausvaatimus: Virasto on määrättävä maksamaan
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 22/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 8/2010 29.1.2010 Asia: Kirjallinen varoitus Oikaisuvaatimuksen tekijä: X, sairaanhoitaja Virasto: Sairaala Päätös, johon haetaan
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 90/2006 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 37/2007 1.6.2007 Asia Kirjallinen varoitus Päätös, johon haetaan oikaisua Maistraatin päätös 5.10.2006, jolla X:lle on annettu kirjallinen
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 43/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 16/2012 16.3.2012 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä A, laborantti Virasto Yliopisto Korvausvaatimus Yliopisto on velvoitettava
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 50/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 24/2010 9.4.2010 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä A Virasto Korkeakoulu Korvausvaatimus Korkeakoulu on velvoitettava
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 85/2007 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 64/2008 7.11.2008 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: A Virasto: Työvoima- ja elinkeinokeskus (TE-keskus) Korvausvaatimus
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 95/2005 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 42/2006 2.6.2006 Asia Kirjallista varoitusta koskeva oikaisuvaatimus Päätös, johon haetaan oikaisua Opetushallitus on 10.11.2005
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 114/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 31/2011 8.4.2011 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: A Virasto: Yliopisto Korvausvaatimus A:lle tulee määrätä maksettavaksi
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 93/2008 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 51/2009 28.8.2009 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: A Virasto: Ministeriö Korvausvaatimus: Ministeriö on velvoitettava
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 11/2008 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 2/2009 16.1.2009 Asia Korvausvaatimus Oikaisuvaatimuksen tekijä A Virasto Yliopisto Korvausvaatimus Yliopisto on määrättävä maksamaan
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 50/2011 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 24/2012 13.4.2012 Asia: Virkasuhteen irtisanominen Oikaisuvaatimuksen tekijä: A Virasto: Virasto Päätös, johon haetaan oikaisua Viraston
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 84/98 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Annettu Helsingissä 14 päivänä huhtikuuta 1999 Päätös nro 15/99 Asia Irtisanomista koskeva oikaisuvaatimus Päätös, johon haetaan oikaisua Opetushallituksen
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 145/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 48/2011 27.5.2011 Asia: Virkasuhteen irtisanominen Oikaisuvaatimuksen tekijä: A Virasto: Ministeriö Päätös, johon haetaan oikaisua
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 134/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 11/2011 11.2.2011 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: A Virasto: Virasto Korvausvaatimus Virasto on velvoitettava maksamaan
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 19/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 91/2009 4.12.2009 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: A, Virasto: Korkeakoulu Korvausvaatimus: Korkeakoulu on velvoitettava
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 15/2004 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 1/2005 14.1.2005 Asia: Virkasuhteen irtisanominen ja virantoimituksesta pidättäminen Päätös, johon haetaan oikaisua Lääninhallitus
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 54/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 38/2011 13.5.2011 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä A, koulutussuunnittelija Virasto Yliopisto Korvausvaatimus Yliopisto
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
1 VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 9/2012 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 67/2012 2.11.2012 Asia Virkasuhteen irtisanomista ja virantoimituksesta pidättämistä koskeva oikaisuvaatimus Muutoksenhakija A Virasto