Ympäristönsuojelulain 122 mukainen päätös Tehan Oy:n meluntorjuntailmoituksesta koskien siltatyömaan toimintaa (Halisten silta)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ympäristönsuojelulain 122 mukainen päätös Tehan Oy:n meluntorjuntailmoituksesta koskien siltatyömaan toimintaa (Halisten silta)"

Transkriptio

1 Turun kaupunki Päätöspöytäkirja ( ) Ympäristönsuojelulain 122 mukainen päätös Tehan Oy:n meluntorjuntailmoituksesta koskien siltatyömaan toimintaa (Halisten silta) Ilmoittaja Tehan oy Luodontie Piikkiö Ilmoitus Tehan Oy on jättänyt Turun kaupungin ympäristönsuojeluun ympäristönsuojelulain 118 :n mukaisen ilmoituksen melua aiheuttavasta toiminnasta koskien Halisten sillan kunnostustyötä. Ilmoitusta on täydennetty 21. ja Sillan kunnostustöitä tehdään aikavälillä arkisin maanantaista perjantaihin klo , lauantaisin klo ja sunnuntaisin klo Työssä käytetään kaivinkonetta, iskuvasaraa, vesipiikkauskalustoa ja hiekkapuhalluskalustoa. Ympäristöön aiheutuvaa melutasoa ei arvioitu. Meluisimmat työvaiheet ovat vesipiikkaus ja (vesi-) hiekkapuhallus. Kyseiset työvaiheet kestävät aina muutaman päivän kerrallaan ja jaksot jakautuvat koko urakan ajalle. Yhteensä niitä on noin kuudesosa koko urakan työpäivistä. Meluista työvaiheet pyritään kuitenkin ajoittamaan arkipäiviin. Sillan kannella töitä tehdään yhtäjaksoisesti toukokuusta elokuun loppuun asti. Kannen pintarakenteet puretaan yhdellä kertaa. Tämän jälkeen kansi korjataan kahdessa osassa, niin että ensimmäinen osa kattaa noin 2/3 sillan leveydestä ja jälkimmäinen noin 1/3. Alapuoliset melua aiheuttavat työvaiheet pyritään ajoittamaan samoihin aikoihin yläpuolen vastaavien työvaiheiden kanssa. Alapuoliset työt saattavat jatkua vielä syys-/lokakuun aikana, mutta pääsääntöisesti meluavat työt on siihen mennessä jo pyritty tekemään. Kevyt liikenne on kannen yläpuolen töiden ajan ohjattu kulkemaan vieressä olevan kevyenliikenteen eli vanhan sillan kautta. Hiekkapuhallus ja purkutyöt voivat aiheuttaa pölyämistä. Pölyämistä pyritään hallitsemaan mm. kastelemalla (vesihiekkapuhallus) ja tarvittaessa suojaseinillä. Eteläpuolella asfalttia jyrsitään noin 15 metriä sillan päädystä ja pohjoispuolella noin 5 metriä. Käytännössä työmaa-alue rajautuu suunnilleen lähimpien risteyksien tuntumaan, mikä eteläpuolella tarkoittaa noin 45 metriä sillan päädystä ja pohjoisessa noin 70 metriä. Meluisimmat työvaiheet tapahtuvat kuitenkin sillan kannella tai sen alla. Lähin asuinrakennus on vesilaitoksen alueella (Halistentie 4) asuinkäytössä oleva pienkerrostalo, johon etäisyyttä työmaan eteläisimmästä pisteestä on noin 60 metriä. Halistentien vastakkaisella puolella olevaan päiväkotiin työmaalta on matkaa noin 120 metriä. Sillan pohjoispuolella työmaan pohjoisim-

2 Turun kaupunki Päätöspöytäkirja 2 mista osista mitaten lähin yksittäinen asunto on osoitteessa Valkkimyllynkuja 4 noin 100 metrin päässä ja Kuohukujan rivitalot noin 200 metrin päässä. Halistenkosken partaalla olevaan kahvilaan on matkaa noin 50 metriä. Tiedote meluavan työn tekemisestä jaetaan Padolla-kahvilaan (Valkkimyllynkuja 2) ja Turun vesilaitosmuseoon (Halistentie 4). Ilmoituksen käsittely Ilmoituksen vireilläolosta ei ole kuulutettu eikä kuultu asianosaisia, koska toiminnan ei katsota ympäristönsuojelulain 121 :n tarkoitetulla tavalla olennaisesti vaikuttavan yleisiin ja yksityisiin etuihin, kun otetaan huomioon toiminnan kesto ja vaikutus ympäristön melutasoon sekä asianosaisten etua suojaavat määräykset. Päätös Ympäristönsuojeluinsinööri hyväksyy ympäristönsuojelulain 118 :n mukaisen ilmoituksen ja huomauttaa samalla, että ilmoitus tulisi tehdä vähintään 30 vrk ennen toiminnan aloittamista. Toiminnalle annetaan seuraavat määräykset: Toiminta-ajat Tämä päätös koskee aikavälillä tehtäviä Halisten sillan kunnostustöitä. Työtä saa tehdä arkisin maanantaista perjantaihin klo siten, että työn meluisimmat vaiheet, kuten iskuvasarointi, pyritään ajoittamaan klo välille. Lauantaisin töitä saa tehdä klo ja sunnuntaisin klo Viikonloppuna ei saa tehdä mitään sellaisia työvaiheita, joista aiheutuu ympäristössä asuville tai oleskeleville merkittäviä melu- tai pölyhaittoja. Mikäli mahdollisten valitusten perusteella ilmenee, että lähialueella asuvat tai oleskelevat kokevat meluhaitan erityisen häiritsevänä tai mittaukset osoittavat melutasojen olevan asuntojen tai oleskelutilojen kohdalla huomattavan korkeita, työaikaa tulee välittömästi lyhentää tai pitää taukoja meluisimpia työvaiheita tehdessä. Ympäristönsuojelu voi määrätä työajan muutoksista, jos ei meluhaittaa muilla keinoilla pystytä riittävästi vähentämään. Lauantaina ja sunnuntaina tehtävät työt voidaan tarvittaessa kieltää. Melun ja pölyn torjunta Käytettävä työkalusto ja menetelmät on valittava siten, että aiheutuvat melu- ja pölypäästöt jäävät mahdollisimman vähäisiksi. Melun leviämistä työkohteesta ympäristöön on mahdollisuuksien mukaan estettävä laitteiden suojarakenteiden, kotelointien ja erillisin meluesteiden avulla. Mistään työmaan toiminnasta ei saa kulkeutua ympäristöön terveystai merkittävää viihtyvyyshaittaa aiheuttavaa pölyämistä. Pölyämistä on torjuttava esimerkiksi riittävän tehokkaalla kastelulla. Työmaan ulkopuolelle ei saa kulkeutua pölyävää materiaalia esimerkiksi työkoneiden tai autojen renkaiden mukana. Pöly- tai melupäästöjä lisäävän erikoistilanteen tai pölynpoistossa ilmenevän häiriön, poikkeuksellisen kovan tuulen ja kuivan sään vallitessa pölyävä toiminta on välittömästi keskeytettävä, ellei pöly- tai me-

3 Turun kaupunki Päätöspöytäkirja 3 luhaittaa käytettävissä olevin keinoin pystytä riittävästi estämään. Mikäli torjuntatoimista huolimatta toiminnasta on aiheutunut haitallista pölylaskeumaa lähiympäristöön tai pölyä on kulkeutunut työmaan ulkopuolelle, toiminnanharjoittajan on huolehdittava alueen puhdistamisesta. Meluseuranta Toiminnanharjoittajan on tarvittaessa teetettävä melumittauksia työmaan vaikutuspiirissä ja ryhtyä välittömästi niiden edellyttämiin toimenpiteisiin. Tiedotus Toiminnan aloittamisesta, sen kokonaiskestosta, päivittäisistä työajoista ja työn suorittajasta on tiedotettava lähimpiin häiriintyviin kohteisiin. Tiedote on jaettava ainakin osoitteisiin Valkkimyllynkuja 2 ja 4, Halistentie 4 (ml. asuinrakennus) ja Kuraattorinpolku 7 (päiväkoti). Tarvittaessa tiedottamisaluetta on laajennettava. Välittömän palautteen antaminen toiminnanharjoittajalle tulee olla mahdollista. Toiminnanharjoittajan antamien yhteystietojen avulla tulee aina, kun työmaalla on toimintaa, olla tavoitettavissa toiminnasta vastaava henkilö. Perustelut Määräykset on annettu tilapäisestä toiminnasta ympäristölle aiheutuvien haittojen vähentämiseksi ja kohtuullistamiseksi. Lähellä on vain muutamia asuinrakennuksia ja kahvila, mutta alueen virkistyskäyttö on runsasta ja etenkin viikonloppuisin työmaan välittömässä läheisyydessä liikkuu paljon ihmisiä. Halistentie on vilkkaasti liikennöity ja viikonlopputöillä pyritään vähentämään liikenteen ruuhkautumista arkena. Määräys töiden keskeyttämiseen päästöjen suhteen hallitsemattomissa tilanteissa on annettu, jotta ohikulkijat tai alueella oleskelevat ja asuvat eivät missään tilanteessa altistu mahdollista terveyshaittaa aiheuttavalle melulle tai pölylle. Ajoittamalla vähemmän melua aiheuttavia työvaiheita viikonloppuun pyritään vähentämään virkistys- käytölle aiheutuvia melu- ja pölyhaittoja. Viikonloppuisin ei tule käyttää esimerkiksi iskuvasaraa tai käyttää muita vastaavan tasoista melua aiheuttavaa työkoneita. Viikonloppuna ei myöskään tule tehdä pölyämistä aiheuttavia työvaiheita, kuten hiekkapuhallusta, mikäli pölyn kulkeutumista ei pystytä estämään sillan alapuolisille alueille, Halisten kosken ympäristöön tai ympärillä oleville kevyen liikenteen väylille ja kävelyreiteille. Määräys myöhemmin rajoittaa työaikaa on annettu siltä varalta, että työstä aiheutuvaa meluhaitan suuruutta ei ole osattu etukäteen arvioida oikein. Tarve pitää päivällä taukoja meluavassa työssä voi syntyä, mikäli työ merkittävästi häiritsee Kuraattorinpolun päiväkodin normaalia toimintaa, kuten lasten ulkoi-

4 Turun kaupunki Päätöspöytäkirja 4 lua tai päiväunia. Toiminnanharjoittajan tulee tarvittaessa sopia päiväkodin henkilökunnan kanssa meluavassa työssä pidettävistä tauoista. Tehokas tiedottaminen antaa ympäristössä asuville mahdollisuuden varautua etukäteen työn aiheuttamiin tilapäisiin haittoihin. Päätöstä on sovellettava muutoksenhausta huolimatta (YSL 200 ) Sovelletut säännökset Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 118, , 200 Asetus ympäristönsuojelusta (713/2014) 26 Laki eräistä naapurussuhteista (26/1920) 17 Turun kaupungin ympäristönsuojelumääräykset Turun kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa Maksu Päätöksestä peritään Turun kaupungin kaupunkiympäristölautakunnan ( ) hyväksymän maksutaksan mukainen 380 euron maksu. Lasku ilmoituksen käsittelystä lähetetään erikseen. Muutoksenhaku Tähän päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä. Helena Pakkala ympäristöinsinööri Jakelu tied Lounais-Suomen poliisilaitos ao Tehan Oy tied Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tied Kaupunkiympäristötoimiala, rakennusvalvonta tied Rakennus- ja lupalautakunta tied Leino Liisa tied Rasimus Renja

5 Valitusosoitus Hallintovalitus (ympäristölupa, meluilmoitus, pilaantuneet maat) 1 (2) ) Valitusoikeus Päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella. Asian käsittelystä perittävään maksuun haetaan muutosta samassa järjestyksessä kuin pääasiaan. Valitusoikeus on: 1) asianosaisella 2) rekisteröidyllä yhdistyksellä tai säätiöllä, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät 3) toiminnan sijaintikunnalla ja muulla kunnalla, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät 4) Varsinais-Suomen ELY-keskuksella (valtion valvontaviranomainen) sekä toiminnan sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella 5) asiassa yliestä etua valvovalla viranomaisella. Valitusviranomainen Valitusaika ja sen alkaminen Hallintovalitus tehdään Vaasan hallinto-oikeudelle Postiosoite: Käyntiosoite: Sähköpostiosoite: Sähköinen asiointi: Faksinumero: PL 204, Vaasa Korsholmanpuistikko 43, 4. krs., Vaasa vaasa.hao@oikeus.fi Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa Puhelinnumero: (kirjaamo) Hallinto-oikeuden kirjaamon aukioloaika: päivittäin klo Tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kuulutuksen julkaisemisesta viranomaisen verkkosivuilla. Valitusaika on 30 päivää tiedoksisaannista. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. Päätöksen antaminen Valituksen muoto ja sisältö Päätös on annettu tiedoksi julkaisemalla kuulutus ja kuulutettava asiakirja yleisessä tietoverkossa viranomaisen verkkosivuilla Valitus on tehtävä kirjallisesti. Sen voi toimittaa myös sähköisesti.. Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava: - päätös, johon haetaan muutosta - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan. Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja muut tarvittavat yhteystiedot. Jos päätös valitukseen voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, tulee ilmoittaa myös sähköpostisosoite. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä. Valitukseen on liitettävä: - päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä - todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

6 Oikeudenkäyntimaksu Hallinto-oikeudessa valituksen käsittelystä perittävä oikeudenkäyntimaksu on 260 euroa. Oikeudenkäyntimaksua ei peritä, jos hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi tai asia aineellisia kysymyksiä osaksikaan ratkaisematta palautetaan alemman viranomaisen käsiteltäväksi tai siirretään toimivaltaiselle viranomaiselle. Maksua ei myöskään peritä tuomioistuinmaksulain 5 :ssä mainituissa asiaryhmissä eikä myöskään, mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija. Maksu on valituskirjelmäkohtainen.

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54 Muutoksenhakuohjeet Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä 13.4.2016 pykälät 39-54 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 111 Käytöstä poistetun kemikaalisäiliön jättäminen maaperään Riimusauvantiellä HEL 2016-006657 T 11 01 00 01 Päätös Hakemus Hakemuksen käsittely on päättänyt myöntää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 4/2014 Perusopetuslinja Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 4/2014 Perusopetuslinja Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 05.03.2014 Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k. 7 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2 (6) 05.03.2014 Salassa pidettävä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 40 Apollo-Rakenne Oy:n asiakirjapyyntö rakennusvirastolle HEL 2016-010823 T 07 01 02 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että Apollo-Rakenne Oy:n pyytämää HKR- Rakennuttajan

Lisätiedot

73 Enerkon Ympäristöpalvelut Oy:n hakemus jätteenkäsittelytoiminnan olennaiseen muuttamiseen. Valmistelija / lisätiedot: Pasi Halme

73 Enerkon Ympäristöpalvelut Oy:n hakemus jätteenkäsittelytoiminnan olennaiseen muuttamiseen. Valmistelija / lisätiedot: Pasi Halme Tampere Ote pöytäkirjasta 9/2017 1 (5) 73 Enerkon Ympäristöpalvelut Oy:n hakemus jätteenkäsittelytoiminnan olennaiseen muuttamiseen TRE:4648/11.01.01/2016 Valmistelija / lisätiedot: Pasi Halme Valmistelijan

Lisätiedot

Postiosoite: PL HELSINGIN KAUPUNKI. Faksinumero: (09) Käyntiosoite: Pohjoisesplanadi Puhelinnumero: (09)

Postiosoite: PL HELSINGIN KAUPUNKI. Faksinumero: (09) Käyntiosoite: Pohjoisesplanadi Puhelinnumero: (09) (Muutoksenhaku hankintaa koskevaan päätökseen, EU-kynnysarvon tai kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Ympäristökeskus 31/2015 Ympäristönsuojeluosasto 07.07.2015 Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Ympäristökeskus 31/2015 Ympäristönsuojeluosasto 07.07.2015 Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 128 Lammin Sahti Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava tapahtuma, Rautatientori HEL 2015-007507 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä on tehnyt ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 24.1.2019 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) 156 Beerlife Oy:n erityisen häiritksevää melua aiheuttava ulkoilmatapahtuma Intiankatu 18 sisäpihalla HEL 2016-008575 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) 53 VR Track Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava vaihteen tukeminen Helsingin ratapihalla, Kluuvi HEL 2017-002920 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Pelastuslaitos 3/2015 Hallinto- ja kehittämisosasto Hallintopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Pelastuslaitos 3/2015 Hallinto- ja kehittämisosasto Hallintopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 3 Palkkatietojen luovuttaminen Pelastusalan ammattilainen -lehdelle HEL 2015-003265 T 07 00 03 Suomen Palomiesliiton tietopyyntö 20.2.2013 Päätös Päätöksen perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Pelastuslaitos

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Pelastuslaitos Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 186 Poistumisturvallisuuden arviointi / Tenholantien yksikkö, Sinivida Oy, Tenholantie 9 HEL 2015-013792 T 09 00 00 Poistumisturvallisuusselvitys 14.12.2015 Päätös Ehdot

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Helsingin kaupungin työterveys -liikelaitos

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Helsingin kaupungin työterveys -liikelaitos Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 6 Työterveys Helsinki, fysioterapiapalveluiden hankinta H062-13, optiokauden käyttöönotto HEL 2017-001287 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa hankintapäätökseen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 54 Länsimetro Oy:n kokouspöytäkirjoja koskevan diaariotteen antaminen HEL 2016-008119 T 07 01 02 Päätös Päätöksen perustelut Vs. kansliapäällikkö päätti todeta, että

Lisätiedot

1(5) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle

1(5) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle 1(5) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat. 1 OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Ympäristökeskus 9/2015 Ympäristönsuojeluosasto 05.03.2015 Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Ympäristökeskus 9/2015 Ympäristönsuojeluosasto 05.03.2015 Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 24 YIT Rakennus Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava poraustyö, Pasilan asema HEL 2015-001973 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä on tehnyt ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto OIKAISUVAATIMUS Oikaisuvaatimuskielto VALITUSOSOITUS Valituskielto Pöytäkirjan 10, 11, 14, 15, 22 ja 23 : tehdystä päätöksestä ei kuntalain 91 mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätökset koskevat

Lisätiedot

TUUDno Suomen Tivoli, päätös ympäristönsuojelulain 118 :n mukaisesta ilmoituksesta

TUUDno Suomen Tivoli, päätös ympäristönsuojelulain 118 :n mukaisesta ilmoituksesta Tuusulan kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) TUUDno-2017-706 Suomen Tivoli, päätös ympäristönsuojelulain 118 :n mukaisesta ilmoituksesta Vireilletulo Suomen Tivoli Oy (Tivolintie 4, 04360 Tuusula, yhteyshenkilö

Lisätiedot

Lisätiedot Juha Jokinen, asiakasohjauksen päällikkö, puhelin: juha.jokinen(a)hel.fi. 1 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.

Lisätiedot Juha Jokinen, asiakasohjauksen päällikkö, puhelin: juha.jokinen(a)hel.fi. 1 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 15 Sijaishuoltopaikan hankinta suorahankintana, Familar Oy, Peiponpesä HEL 2016-008290 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 233 Helsingin Markkinointi Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttavat ulkoilmakonsertit, Suomi 100 -avajaiset, Töölönlahti ja Kansalaistori HEL 2016-013774 T 11 01

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 219 YIT Rakennus Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava paalutustyö osoitteessa Aleksis Kiven katu 25 HEL 2016-012614 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen

Lisätiedot

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 33 Alueidenkäytön toimistopäällikön päätös kadulla tehtävistä töistä perittävästä maksusta 81086824, Backström Mathias, tehtyyn muistutukseen HEL 2016-009143 T 10 01

Lisätiedot

Airisto - Velkua Maanmittauslaitos, Esri Finland Liite ELY -keskuksen päätökseen VALITUSOSOITUS Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen saa hakea muutosta valittamalla kirjallisesti

Lisätiedot

se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen. MUUTOKSENHAKUOHJEET HENKILÖSTÖJAOSTO Muutoksenhakukielto Päätöstä koskeva muutoksenhakukielto liitetään oikaisuvaatimusta varten pyydettyyn pöytäkirjanotteeseen. Seuraaviin päätöksiin, jotka koskevat vain

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Pelastuslaitos Pelastustoimen osasto Pelastusjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Pelastuslaitos Pelastustoimen osasto Pelastusjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 4 Poistumisturvallisuuden arviointi / Pääkaupungin turvakoti ry, Turvakoti Toukola, Hämeentie 126 F HEL 2017-000149 T 09 00 00 Poistumisturvallisuusselvitys 3.1.2017

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) 107 Rakennusliike Reponen Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava louhintatyö osoitteessa Taidemaalarinkatu 4-6 HEL 2016-006336 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen

Lisätiedot

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai

Lisätiedot

Vaalilain ( /714) :ien päätöksestä ei voi tehdä oikaisuvaatimusta.

Vaalilain ( /714) :ien päätöksestä ei voi tehdä oikaisuvaatimusta. MUUTOKSENHAKUOHJE 67,68, 69, 70, 71 MUUTOKSENHAKUKIELTO Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa;

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Opetusvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Opetusvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 9 Enterprise Mobility Management -järjestelmän, tuen ja konsultoinnin hankinta HEL 2016-012573 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti tilata Ilona IT Oy:ltä

Lisätiedot

MUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO

MUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO MUUTOKSENHAKUOHJE Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, 61-63 Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Opetusvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Opetusvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 21 Uimahallikuljetusten option käyttöönotto lv.2016-2017 HEL 2016-002046 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että suomen- ja ruotsinkielisten vuosiluokkien

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhaku hankintapäätökseen, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Muutoksenhaku hankintapäätökseen, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 4 Syväsäiliöt ja tapahtuma / kausi-roska-astiat, puitesopimuksen jatkaminen optiokaudelle 1.7.2016 30.6.2018, Molok Oy HEL 2014-002746 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Liikuntavirasto 8/2015 Kehittämisyksikkö Suunnittelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Liikuntavirasto 8/2015 Kehittämisyksikkö Suunnittelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 10 Eläintarhan skeittipuiston rakennustyön tilaaminen HEL 2015-009893 T 02 08 03 01 Päätös Päätöksen perustelut Vs. suunnittelupäällikkö päätti tilata Eläintarhan skeittipuiston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Liikuntavirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Liikuntavirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 37 n syksyn esitteen paino ja julkaisu Helsingin Sanomien välissä HEL 2016-008246 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti tilata Helsingin Sanomien väliin 16-sivuisen

Lisätiedot

Pielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland

Pielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland Pielavesi-Nilakka Maanmittauslaitos, Esri Finland VALITUSOSOITUS Valitusaika Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla siitä Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitus on tehtävä kirjallisesti. Määräaika

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 19.6.2018 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa

Lisätiedot

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 23.8.2018 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Rakentamispalvelu (Stara) 8/2014 Logistiikka Yksikönjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Rakentamispalvelu (Stara) 8/2014 Logistiikka Yksikönjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 8 Monikäyttöperävaunujen hankinta HEL 2014-002710 T 02 08 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti tilata logistiikan vuokraamolle 2 kpl Kronos monikäyttöperävaunuja

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 7.5.2019 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75 Asiat Kiellon peruste 19, 24, 33, 34, 35, 36, 37 Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 822/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 822/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) 32 Asianro 822/00.02.03/2013 Tiedonannot ympäristö- ja rakennuslautakunnalle vuonna 2013 Vs. ympäristöjohtaja Erkki Pärjälä Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Liikuntavirasto Hallintopalvelut Suunnittelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Liikuntavirasto Hallintopalvelut Suunnittelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 21, kauppatorin väliaikaisen laiturin kannen korotus HEL 2016-007956 T 02 08 03 01 Päätös päätti tilata kauppatorin väliaikaisen laiturin kannen korotuksen Suomen Vesityö

Lisätiedot

Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.

Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91. , Faksi 013 411 342 Muutoksenhakuohje Viranhaltija/lautakunta Ympäristölautakunta Päivämäärä 12.4.2017 Pykälä 35-46 Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen 13.4.2017 Muutoksenhakukiellot :t 35-36, 40-46 Valmistelua

Lisätiedot

Ymp.ltk liite nro 1 5

Ymp.ltk liite nro 1 5 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Hallintokatu 4 44100 Äänekoski Dnro 885/11.01.00.00/2017 Pvm 17.1.2018 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2018 ASIA HAKIJA Eläinsuojan ympäristöluvan määrääminen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 1.9.2014 34 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto Asiat 65, 66, 67, 72, 74, 75 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23 Asiat 37, 38, 39, 40, 41, 46 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

KANGASALAN KAUPUNKI PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro TE 1451/2018 Tekninen keskus. Ympäristötarkastaja

KANGASALAN KAUPUNKI PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro TE 1451/2018 Tekninen keskus. Ympäristötarkastaja Ympäristötarkastaja 14.11.2018 1 11 PÄÄTÖS MELUA JA TÄRINÄÄ AIHEUTTAVASTA TILAPÄISESTÄ TOIMINNASTA, SIEVITALO OY Asia Päätös ympäristönsuojelulain 118 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. Ilmoituksen tekijä

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhaku hankintapäätökseen, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Muutoksenhaku hankintapäätökseen, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 5 päätti, että rakennusvirasto liittyy KL-Kuntahankinnat Oy:n puitesopimuksiin sekä päätti hankkia sopimustoimittaja Businessforum Oy:ltä palveluja, tuotteita ja koulutusta

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 17.4.2018 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa

Lisätiedot

12 Kotiniemen omarantaisten omakotitonttien myyntihinnan tarkistaminen sekä tontista jätetyn tarjouksen käsittely

12 Kotiniemen omarantaisten omakotitonttien myyntihinnan tarkistaminen sekä tontista jätetyn tarjouksen käsittely Puumala Ote pöytäkirjasta 2/2016 1 (5) Kunnanhallitus, 24, 15.02.2016 Valtuusto, 12, 29.02.2016 12 Kotiniemen omarantaisten omakotitonttien myyntihinnan tarkistaminen sekä tontista jätetyn tarjouksen käsittely

Lisätiedot

Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone

Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja OULUNKYLÄN ALA-ASTEEN KOULU JOHTOKUNTA 27.05.2019 Kokousaika 27.5.2019 klo 18.00 19.00 Kokouspaikka Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone Jäsenet Heikkinen

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet Päätösluonnosteksti Muutoksenhaku hankintapäätökseen, HKLliikelaitoksen

Otteet Otteen liitteet Päätösluonnosteksti Muutoksenhaku hankintapäätökseen, HKLliikelaitoksen Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 19 HKL, Jarru- ja laakerikuumakäyntijärjestelmän huolto- ja vikakorjauspalvelut 2014-2017 HEL 2014-014594 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti tilata Voestalpine

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Toimitilapäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Toimitilapäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 49 Asiakirjapyyntö Hietalahden kauppahallin myyntiä koskevista valmisteluasiakirjoista HEL 2015-012837 T 07 01 02 Päätös Päätöksen perustelut Tilakeskuksen toimitilapäällikkö

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhaku hankintapäätökseen, Palvelukeskuksen johtokunta

Muutoksenhaku Muutoksenhaku hankintapäätökseen, Palvelukeskuksen johtokunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 2, paikannusrannekkeiden hankinta ja ylläpito HEL 2017-002561 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti tarjouskilpailun jälkeen solmia hankintasopimuksen kokonaishinnaltaan

Lisätiedot

Lisätiedot Eeva Rantala, hankinta-asiantuntija, puhelin: eeva.rantala(a)hel.fi. 1 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.

Lisätiedot Eeva Rantala, hankinta-asiantuntija, puhelin: eeva.rantala(a)hel.fi. 1 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 23 Erikoishammaslääkäritasoisen proteettisen hoidon suorahankinta HEL 2015-008390 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti hyväksyä suorahankintalain 67 mukaisesti

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet

VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22

Lisätiedot

48 Rakennuskielto Ryhälän osayleiskaava / Alapohjonen

48 Rakennuskielto Ryhälän osayleiskaava / Alapohjonen Puumala Ote pöytäkirjasta 8/2015 1 (5) Kunnanhallitus, 143, 07.12.2015 Valtuusto, 48, 14.12.2015 48 Rakennuskielto Ryhälän osayleiskaava / Alapohjonen 623-402-1-12 PuuDno-2015-364 Kunnanhallitus, 07.12.2015,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 40 Päätös kiinteistön Kinkeripolku 6 C-D hakemuksesta vapautua vesihuoltolaitoksen hulevesiviemäriin liittämisestä HEL 2017-000347 T 11 01 07 Päätös Hakemus Hakija Hakemuksen

Lisätiedot

:t 1-5, 8, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.

:t 1-5, 8, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91. , Faksi 013 411 342 Viranhaltija/lautakunta Ympäristölautakunta Päivämäärä 3.2.2016 Pykälä 1-13 Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen 5.2.2016 Muutoksenhakukiellot :t 1-5, 8, 10-13 Valmistelua tai täytäntöönpanoa

Lisätiedot

ALLA OLEVAA MELUILMOITUSTA KOSKEVAN PÄÄTÖKSEN ANTOPÄIVÄ ON

ALLA OLEVAA MELUILMOITUSTA KOSKEVAN PÄÄTÖKSEN ANTOPÄIVÄ ON Uudenkaupungin kaupunki Ympäristö-Ja lupalautakunta Vs. ympäristönsuojelupäällikkö ILMOITUS Julkipano 31. 5. 2017 ALLA OLEVAA MELUILMOITUSTA KOSKEVAN PÄÄTÖKSEN ANTOPÄIVÄ ON 1.6. 2017 Päätös Vs. ympäristönsuojelupäällikkö

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Lisätiedot

Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone

Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone HELSINGIN KAUPUNKI pöytäkirja OULUNKYLÄN ALA-ASTEEN KOULU JOHTOKUNTA 04.10.2018 Kokousaika 4.10.2018 klo 18:00 19:15 Kokouspaikka Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone Jäsenet Heikkinen

Lisätiedot

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Lisätiedot

Ympäristö- ja tekninen lautakunta Poikkeamislupapäätös 351/ /2019 YMPTEKLT 124. Kiinteistö Raito

Ympäristö- ja tekninen lautakunta Poikkeamislupapäätös 351/ /2019 YMPTEKLT 124. Kiinteistö Raito Ympäristö- ja tekninen lautakunta 124 23.10.2019 Poikkeamislupapäätös 351/10.03.00/2019 YMPTEKLT 124 Kaavoittaja Rakennuspaikka Kunta Sotkamo Kiinteistö Raito 765-401-6-255 Pinta-ala 0,2167 ha Rakennuspaikan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Pelastuslaitos 60/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Pelastuslaitos 60/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 122 Poistumisturvallisuuden arviointi, HYKS Psykiatriakeskus, Geropsykiatrian osasto P1, Sibeliuksenkatu 14 HEL 2015-007877 T 09 00 00 Viite: Poistumisturvallisuusselvitys

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) johtaja 51 Hankinta, mobiili karttapohjainen oppimisympäristö, Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala HEL 2018-007201 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Toimialajohtaja

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Kokousaika Kokouspaikka 4/2018 klo 17:00 Hämeenlinnan kaupungintalo 6.krs kokoustila Käsiteltävät asiat 47 Sako- ja umpikaivolietteen sekä tapahtumakäymäläjätteen vastaanottomaksut 2019, HS-Vesi...

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 21 Päätös As Oy Kivihaantie 12 hakemuksesta vapautua vesihuoltolaitoksen hulevesiviemäriin liittämisestä HEL 2017-000227 T 11 01 07 Päätös Hakemus Hakija Hakemuksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014)

PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) PÄÄTÖS PL 110, Ailakinkatu 17 Pvm 25.11.2008 40101 JYVÄSKYLÄ Annettu julkipanon jälkeen Puh. 020 490 110 Dnro KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) 614 273 ASIA Ympäristöluvan siirtäminen HAKIJA Skanska Asfaltti

Lisätiedot

Munkkiniemen ala-asteen koulu Johtokunta PÖYTÄKIRJA. Aika: Keskiviikkona klo Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.

Munkkiniemen ala-asteen koulu Johtokunta PÖYTÄKIRJA. Aika: Keskiviikkona klo Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18. HELSINGIN KAUPUNKI 1 / 7 Munkkiniemen ala-asteen koulu 22.5.2019 Johtokunta PÖYTÄKIRJA Johtokunnan kokous Aika: Keskiviikkona 22.5.2019 klo 18.00 Paikka: Munkkiniemen ala-asteen koulun opettajainhuone,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Pelastuslaitos 6/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Pelastuslaitos 6/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 6 Poistumisturvallisuuden arviointi Suomen Terveystalo Oy, Terveystalo Kamppi, Jaakonkatu 3 HEL 2014-008917 T 09 00 00 Viite: Poistumisturvallisuusselvitys 30.6.2014

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto 9.3.2011 7 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto Asiat 16-19 Kiellon peruste Asiat Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Apulaisosastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Apulaisosastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 2 Kaapeliverkon siirron tilaaminen Elisa Oyj:ltä, kortteli 54157 tontti 1 HEL 2016-002386 T 02 08 02 01 Vuosaari, Vuosaarentie 3 Päätös Päätöksen perustelut päätti tilata

Lisätiedot

Määräaika toteuttamissuunnitelman laatimiselle:

Määräaika toteuttamissuunnitelman laatimiselle: Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 64 Poistumisturvallisuuden arviointi / Niemikotisäätiö, Puusuutarin tuetut asunnot, Puusuutarintie 2, 00620 Helsinki HEL 2014-011185 T 09 00 00 Poistumisturvallisuusselvitys

Lisätiedot

Ympäristötarkastaja Kanninen

Ympäristötarkastaja Kanninen 30/11.03.01/2017 Ympäristönsuojelulain (527/2014) 118:n mukainen ilmoitus tilapäistä melua ja tärinää aiheuttavasta toiminnasta; Totaalipurku Oy; Neitsytlinnan koulun purku, Länsi- Louhenkatu 8, Lohja

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136. MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO :t 39, 40, 41, 43, 44, 45, 47, 48, 49 Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136. OIKAISUVAATIMUSOHJE

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Rakennusvirasto 2/2014 Katu- ja puisto-osasto Toimistopäällikkö KIT

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Rakennusvirasto 2/2014 Katu- ja puisto-osasto Toimistopäällikkö KIT Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 3 Jätkäsaaren väliaikaiset opasteet, hankinnan keskeyttäminen HEL 2013-011248 T 02 08 02 00 Päätös Päätöksen perustelut Investointitoimiston toimistopäällikkö päätti

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta Kulttuuri- ja liikuntalautakunta 24.4.2013 23 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto 34 37, 39-41 Kiellon peruste Kiellon peruste Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91

Lisätiedot

Pöytäkirjan 25, 26, 28, 33 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 25, 26, 28, 33 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 25, 26, 28, 33 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). VALITUSOSOITUS,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Tietokeskus 2/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Tietokeskus 2/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 2 Helsingin kaupungin tietokeskuksen arkistotietokannan hankinta HEL 2013-009044 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Tietokeskuksen johtaja päätti hyväksyä Mikkelin

Lisätiedot

Tuusulan kunta Ote pöytäkirjasta 1/ ( 5) Keski- Uudenmaan ympäristölautakunta

Tuusulan kunta Ote pöytäkirjasta 1/ ( 5) Keski- Uudenmaan ympäristölautakunta Tuusulan kunta Ote pöytäkirjasta 1/2019 1 ( 5) 8 Seppälä Matti, maa-ainesluvan siirto, Mäntsälä TUUDno-2018-1491 Valmistelija / lisätiedot: Saku Nurminen Asia Keski- Uudenmaan ympäristölautakunta on myöntänyt

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Kaupunkisuunnitteluvirasto 2/2014 Hallinto-osasto/Ksv 29.04.2014 Hallintopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Kaupunkisuunnitteluvirasto 2/2014 Hallinto-osasto/Ksv 29.04.2014 Hallintopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 2 Helsingin kaavoituskatsauksen 2014 postijakelun tilaaminen HEL 2014-005868 T 02 08 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti hallinto-osaston viestintäyksikön esityksestä

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 3/ ( 7) Lupajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Järvenpää Pöytäkirja 3/ ( 7) Lupajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen Järvenpää Pöytäkirja 3/2018 1 ( 7) Aika 09.11.2018, klo 08:30-08:35 Paikka Seutulantalo, kokoushuone Aino Käsitellyt asiat 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 8 Oikeuden

Lisätiedot

Malminkartanon ala-asteen koulu, Puustellintie 6, opettajienhuone

Malminkartanon ala-asteen koulu, Puustellintie 6, opettajienhuone HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 3/2018 MALMINKARTANON ALA-ASTEEN KOULU JOHTOKUNTA 4.10.2018 Kokousaika 4.10.2018 klo 18.05 18.46 Kokouspaikka Malminkartanon ala-asteen koulu, Puustellintie 6, opettajienhuone

Lisätiedot

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PÖYTÄKIRJA 4/2019 1 Aika: 03.09.2019 klo 08:30-09:45 Paikka: Kokoushuone 2 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 11 Kokouksen järjestäytyminen 3 12 Työterveyshuollon järjestäminen 4 PÖYTÄKIRJA 4/2019

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta 11.5.2010

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta 11.5.2010 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua

Lisätiedot

Paikka: Munkkiniemen ala-asteen koulun opettajainhuone, Tietokuja 1

Paikka: Munkkiniemen ala-asteen koulun opettajainhuone, Tietokuja 1 Johtokunnan kokous Aika: Maanantaina 26.3.2018 klo 18.03 Paikka: n opettajainhuone, Tietokuja 1 Paikalla: Pesonen, Kajosaari, Raitala, Paavola, Martelius, Joki, Salminen, Hirsto, Nieminen, Oppilasedustaja

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA TARKALTK 1/2019. Tarkastuslautakunta Julkinen. Aika klo 17:00-17:30

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA TARKALTK 1/2019. Tarkastuslautakunta Julkinen. Aika klo 17:00-17:30 Julkinen Aika 15.1.2019 klo 17:00-17:30 Paikka Kaupungintalo, Vallinkoski (h. 138) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajat 4 3 Tiedoksiannot

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Sosiaali- ja terveysvirasto Tietohallinto- ja viestintäpalvelut Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Sosiaali- ja terveysvirasto Tietohallinto- ja viestintäpalvelut Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 31 Terveydenhuollon sähköisen asioinnin responsiivisuus projekti HEL 2016-009815 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut n tietohallinto- ja viestintä osaston osastopäällikkö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Rakentamispalveluliikelaitos

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Rakentamispalveluliikelaitos Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 39 Hankinta, Riegl VMX-1HA Mobile Laser Scanning System laitteiston suorahankinta, Stara HEL 2018-006876 T 02 08 01 01 Päätös päätti valtuuttaa rakentamispalveluliikelaitoksen

Lisätiedot

Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne

Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018 Annettu julkipanon jälkeen 19.11.2018 ASIA Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne HAKIJA Elenia

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhaku hankintapäätökseen, teknisen palvelun lautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Muutoksenhaku hankintapäätökseen, teknisen palvelun lautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 17 Monitoimikoneiden (TRE) 2,5 t hankinta HEL 2015-005028 T 02 08 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti tilata logistiikan vuokraamolle kaksi Wille 365 monitoimikonetta

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhaku hankintapäätökseen, opetuslautakunta Tiedoksi Otteensaajat

Muutoksenhaku Muutoksenhaku hankintapäätökseen, opetuslautakunta Tiedoksi Otteensaajat Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 5 Opetussuunnitelma-johtoryhmäpäivien kokoustilojen hankinta keväälle 2016 HEL 2016-001591 T 02 08 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Linjanojohtaja päätti hankkia suorahankintana

Lisätiedot

UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26

UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26 UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26 Asiat 73, 74, 75, 76, 78, 79 ja 81 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Opetusvirasto Perusopetuslinja Linjanjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Opetusvirasto Perusopetuslinja Linjanjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 47, Zora -robottien hankinta perusopetuslinjalle HEL 2015-013762 T 02 08 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Perusopetuksen linjanjohtaja päätti, että perusopetuksen kouluille

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Perusturvan hallintopäällikkö Yleinen päätös

Kirkkonummen kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Perusturvan hallintopäällikkö Yleinen päätös Kirkkonummen kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) KIRDno-2017-35 SOL Palvelut Oy:n siivouspalveluiden hyväksyminen kunnan perusturvalautakunnan valvottavaksi yksityiseksi sosiaalipalveluksi Kun kunnan

Lisätiedot