TOKO- JA RALLYTOKO-JAOKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012
|
|
- Niilo Niemelä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TOKO- JA RALLYTOKO-JAOKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 Vuonna 2012järjestettiin ohjattua tottelevaisuuskoulutusta torstai-iltaisin yhteensä 42 kertaa. Koulutusohjaajina ovat toimineet Elina Airaksinen, Krista Differt, Miia Hoskari, Sari Lötjönen ja Laura Raekannas. Tokossa ja rallytokossa kilpailevat ovat harjoitelleet kentällä maanantai-iltaisin. Marraskuun 2012 alusta maaliskuun 2013 loppuun on harjoiteltu Showlinkin lämpimässä sisähallissa Klaukkalassa. Toko-aktiivit järjestivät yhdessä Halikatin kanssa matchshownhalikatin pihalla Matchshown tuotto lahjoitettiin Nurmijärven eläinsuojeluyhdistykselle. Matchshown lisäksi kilpailtiin Nurmijärven nopeimman makkaransyöjän tittelistä. Tapahtumaa sponsoroi Halikatti. Alla tulokset; Best in show, tuomarit: Tarja Lahti ja Tarja Löfman 1. shetlanninlammaskoira Daisy& Maria 2. irlanninsusikoira Elvis & Eila 3.rhodesiankoiraZuba& Karita tuomari Raija Hyvärinen: sekarotuiset 1. Brana& Jonna 2. Peppi & Riina pennut, punaiset 1. shetlanninlammaskoira Luna& Hanne 2. irlanninterrieri Churro& Jaana 3. rhodesiankoirazaro& Karita pennut, siniset 1. polski owczareknizinnyzaka& Suvi 2. bordercollie Aida & Ella 3. pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira Tyyne & Minna tuomari Tarja Löfman: pienet, punaiset 1. shetlanninlammaskoira Daisy& Maria 2. kääpiösnautseri Diiva & Ilpo 3. karkeakarvainen mäyräkoira Isla & Jaana pienet, siniset 1. kääpiösnautseristella& Susanna 2. pomeranianbrassi& Marianne 3. kääpiömäyräkoira Remu & Riina tuomari Tarja Lahti: veteraanit 1. partacollietessa& Sari 2. englanninsetteri Annu & Minna 3. pitkäkarvainen mäyräkoira Ella & Lauri 4. bordercollie Alex & Leena
2 5. englanninsetteri Space& Minna isot, punaiset 1. irlanninsusikoira Elvis & Eila 2. irlanninsetteri Turo & Maria 3. bordercollielucy& Leena isot, siniset 1. rhodesiankoirazuba& Karita 2. leonberginkoira Helmi &Eve 3. kultainennoutaja Ossi & Hanna Matchshowhun osallistui yhteensä 89 koiraa. Nurmijärven nopein makkaransyöjä: 1. kääpiövillakoira Peppi 2. perhoskoira Kiki 3. x-rotu Lauri Makkaransyöntikisassa 41 kilpailijaa tekivät yhteensä 73 kisasuoritusta. K-MarketKarppalan kauppias Minna Astikainen Nurmijärveltä lähestyi Impivaaran halleja ja kysyi yhdistyksemme mahdollisuuksia järjestää koiramaista toimintaa kaupan ympäristöön. Toko- ja rallytoko-aktiivit tarttuivat tilaisuuteen ja pienellä porukalla esiteltiin ja opastettiin yleisöä koirineen rallytokon, agilityn ja flyballin saloihink-marketkarppalan piha-alueella Tapahtumaa sponsoroi Best Friend. Daisy FI TVA TK4 TK3 TK2 TK1 Foxgrove s Canadian Sunrisesaavutti Laura Raekannaksen ohjaamana kolmannen EVL1-tuloksen ja saavutti siten Suomen tottelevaisuusvalion arvon! TOKOn SM-kilpailut Kuopiossa Valitettavien peruuntumisten takia Impivaaran halleja edusti Kuopion SM-kilpailuissa vain Leena ja Lucy. Mukana ollut kannustusjoukko oli tällä kertaa kolme kertaa joukkuetta suurempi! bordercollienarttu Lucy RTK1 Maccabee Delightfully Yours jaleenahimberg ALO, sijoitus 55/107. Tällä ainoalla tuloksella Impivaaran hallien joukkue oli sijalla 67/68. TOKOn piirimestaruuskilpailu Jokelassa Tokon kisakausi huipentui piirimestaruuskilpailuihin, missä Impivaaran hallien 1-joukkue nappasi piirimestaruuden kannustusjoukkojen siivittämänä! Impivaaran hallit 1-joukkue, sijoitus 1/9: novascotiannoutaja narttu Daisy - FI TVA TK4 TK3 TK2 TK1 Foxgrove s Canadian Sunrise ja Laura Raekannas EVL1 4/19 polski owczareknizinny narttu Nemi TK2 BH Lovilipon The NextGeneration ja Suvi Mäkinen AVO1 3/10 mittelspitz narttu Vickan TK1 ThomdyDom s Victoria ja Marika Tainio AVO2 6/10
3 pitkäkarvainen collie narttu Rilla - TK1 RTK1 Peppermill sembiria ja Liisa Teronen AVO3 10/10 Impivaaran hallien 2-joukkue, sijoitus8/9: bordercollie narttu Sydney JK2 JK1 BH FI MVA MaccabeeFunky Lady ja Ella Lamusuo VOI3 4/5 bordercollieuros Danny - Maccabee Flip Flop n Fly bordercolliejaleenahimberg AVO2 7/10 bordercollienarttu Lyn BH Maccabee Deep In My Heart jaella Lamusuo ALO1 5/16 bordercollienarttu Lucy RTK1 Maccabee Delightfully Yours jaleenahimberg ALO3 13/16 Vuoden 2012 TOKO-mestari 1. novascotiannoutaja narttudaisy FI TVA TK4 TK3 TK2 TK1 Foxgrove s Canadian Sunrise omistaja ja ohjaaja Laura Raekannas 23 p. Vuoden 2012 TOKO-koira 1. pitkäkarvainen collie narttu Rilla TK1 RTK1 Peppermill sembiria omistaja Miia Hoskari ohjaaja Liisa Teronen 12 p. 2. suursnautseri narttu TK2 TK1 HK2 HK1 BH FI MVA GiteasFazile omistaja ja ohjaaja Birgitta Harju 11 p. sileäkarvainen noutaja uros Rasmus TK1 BH C.I.B. FI MVA LV MVA LT MVA LVV-09 Finnflats Anthony omistaja Mirka Saarentaus ja Teemu Kähkönen ohjaaja Mirka Saarentaus 11 p. islanninlammaskoira narttu Nuppu TK2 TK1 FI MVA EE MVA Tunturiketun Net Freyjubra omistaja ja ohjaaja Ilse Väisänen 11 p. 5. islanninlammaskoira narttu Helmi Nuppusen Natturuperla omistaja ja ohjaaja Ilse Väisänen 10 p. Rally-toko-kilpailuRöykässä Impivaaran hallien rallytoko-aktiivit(rallihallit) järjestivät yhdistyksen historian ensimmäisen rally-toko-kilpailun koulutuskentällämme Aurinkoinen kilpailupäivä päätettiin yhteiseen talkoolaisten, toimihenkilöiden ja tuomarin ruokailuun. Rallihallit osallistuivat myös runsain joukoin myös itse kilpailuun. Tulokset alla. Tuomarina toimi Anna Pekkala.
4 VOITTAJALUOKKA Gunnel Helander ja shetlanninlammaskoira Miska - BumtsiBum Hip Hei Hurraa HYL AVOINLUOKKA 1. Hanna Taka-Sihvolaja sileäkarvainen noutaja Ruffe- Rudolf 99 p. RTK2 2.Taina Määttänen ja bordercollie Manta - Viirunaaman Ansa 91 p. 3. Ida GrönroosjabordercollieSpede- Borderluck s Blue Speedway 87 p. tuomarinsuosikkikatrilehmonenjasaksanmetsästysterrierisimba- TammitörmänSmaragdi HYL IirisHarjujakarkeakarvainenkääpiömäyräkoiraSiiri- MenuettaxElisirD'Amour 73 p. RTK2 MillaVasamajaaustralianpaimenkoira Greta - Drover's Good Luck Charm HYL JaanaMäkinenjaespanjanvesikoira Leo - Aquatic Leonardo HYL LeenaHimbergjabordercollie Alex - Maccabee Sole On Terrain HYL Maria RostuajaaustralianpaimenkoiraKipa- Wolffhouse-Caratia Ice Crystal HYL Taina Lahti ja x-roturansu 83 p. Liisa Teronen ja pitkäkarvainen collie Rilla- Peppermill sembiria HYL Tanja Sillanpää ja bernhardinkoira lyhytkarvainen Rauha - GrapevineMarigold HYL ALOKASLUOKKA 1. Raili Sonninen-Korhonen ja espanjanvesikoira Tarmo - Aquatic Apollo 100 p. 2. Meri Renkonen ja länsigöötanmaanpystykorvarilla- Tulikäpälän Salli Sammuttaja 98 p. 3. Emmi Erlaja australianpaimekoirarodi- Drover'sI'lldo the talking 95 p. tuomarin suosikki: Linda Malmlund ja siperianhusky Nuka- Kuuhaukun Suden Silhuetti HYL Leena Himberg ja bordercollielucy- MaccabeeDelightfullyYours 72 p. Hanna Jauhiainen ja shetlanninlammaskoira Nane- Nappulavaaran Maa 94 p. RTK1 Terhi Louhekari ja australianpaimenkoira Lakka - Drover shappenedthat Summer 88 p. Jaana Koskinen ja kultainen noutaja Nana HYL Tanja Sillanpää ja bernhardinkoira lyhytkarvainen Pirkko - Flore du Koubba de la Frasse 91 p. Tytti Strengell ja vanhaenglanninlammaskoira Tao - Pocket Lightning s Tango No Sekku 86 p. Hanna Taka-Sihvolaja x-rotu Lotta 78 p. Iiris Harju ja lyhytkarvainen kääpiömäyräkoira Onni - FreundsKönig KESK. Sanna Pirinen jastaffordshirenbullterrieri Haiku - JetstaffHigland Queen 83 p. Tiina Lagerström x-rotu ja Demi HYL Päivi Pöllänen ja snautseri Siru FerdinanQvartzite 82 p. Heikki Palosaari ja partacollie Santtu - Wanderlust Utah Saints 91 p. RTK1 Jari Parttimaa ja espanjanvesikoira Meri - AquaticMamaCocha 92 p.rtk1 Eveliina Tarkiainen ja espanjanvesikoira Aatu - Curro de Aguas del Sur 82 p. Hanna Jauhiainen ja shetlanninlammaskoira Dea- Yokotai Lucky Star 72 p. Terhi Louhekari ja australianpaimenkoira Rasmus - Hazelmoorkiefer King 79 p. Rally-tokon SM-kilpailut Veikkolassa Rallihalleilla oli SM-kilpailussa mukana kaksi joukkuetta ja jälleen runsas kannattajajoukko. Rallihallit 1-joukkue, sijoitus 9/27: mudi uros Pieksu RTK3 RTK2 RTK1 BH MV spixel ja Sari Strömberg VOI 92 p. 4/37 bordercollieuros Alex RTK1 Maccabee Sole On Terrain jaleenahimberg AVO 74 p. 17/29 bordercollienarttu Lucy RTK1 Maccabee Delightfully Yours JaLeenaHimberg AVO HYL
5 x-rotuinen narttu Anni ja Leena Himberg ALO 88 p. 17/47, tuomarin suosikki Rallihallit 2-joukkue HYL, ei sijoitusta: shetlanninlammaskoira uros Voitto RTK3 RTK2 RTK1 TK2 TK1 Kamajakin Booli Malja ja Sari Lötjönen MES 86 p. 5/22 silkkiterrieri uros Hippo ja RTK3 RTK2 RTK1 BombixMorenBesthibbo ja Sari Lötjönen MES HYL pitkäkarvainen collie narttu Rilla RTK1 TK1 Peppermill sembiria ja Miia Hoskari AVO HYL silkkiterrieri uros Santi RTK1 Azuldeprusia De Iberima AVO HYL ja Sari Lötjönen sileäkarvainen collie uros Capu Cinnaberry scaptainhook ja Raija Hyvärinen ALO 86 p. 20/47 Yksilökisan finaalin yltivät Sari ja Pieksu sekä Sari ja Voitto. Sarin ja Pieksun sijoitus finaalissa oli 79 pisteellä 8/12. Sari ja Voitto olivat finaalissa 78 pisteellään sijalla 9/12. Vuoden 2012 rally-toko-mestari: 1. shetlanninlammaskoira uros Voitto RTK3 RTK2 RTK1 TK2 TK1Kamajakin Booli Malja omistaja ja ohjaaja Sari Lötjönen 180 p. 2. silkkiterrieri uros Hippo RTK3 RTK2 RTK1 BombixMorenBesthibbo omistaja Marja-Liisa Lötjönen ohjaaja Sari Lötjönen 158 p. Vuoden 2012 rally-toko-koira: 1. lyhytkarvainen kääpiömäyräkoira uros Onni RTK1 FreundsKönig omistaja ja ohjaaja Iris Harju 276 p. 2. snautseri narttu Siru FI MVA FerdinanQvartzite omistaja ja ohjaaja Päivi Pöllänen 270 p. 3. sileäkarvainen collie uros Capu Cinnaberry`sCaptainHook omistaja ja ohjaaja Raija Hyvärinen 266 p. 4. silkkiterrieri uros Santi RTK1 Azuldeprusia De Iberima omistaja Marja-Liisa Lötjönen ohjaaja Sari Lötjönen 252 p. 5. pitkäkarvainen collie narttu Rilla RTK1 TK1 Peppermill sembiria omistaja Miia Hoskari ohjaaja Miia Hoskari ja Liisa Teronen 10 p.
6 TOKO- ja rally-toko-jaoksen puolesta Miia Hoskari
IMPIVAARAN HALLIT RY. Jaosten toimintakertomukset 2012
1 IMPIVAARAN HALLIT RY Jaosten toimintakertomukset 2012 2 IMPIVAARAN HALLIT ry NÄYTTELYJAOS TOIMINTAKERTOMUS 2012 Impivaaran Hallit ry osallistui 27.5.2012 järjestettyyn Järvenpään kaikkien rotujen koiranäyttelyyn.
IMPIVAARAN HALLIT RY. Jaosten toimintakertomukset 2014
1 IMPIVAARAN HALLIT RY Jaosten toimintakertomukset 2014 2 IMPIVAARAN HALLIT ry NÄYTTELYJAOS TOIMINTAKERTOMUS 2014 Viime vuonna suurin tapahtuma oli olla mukana kaikkien rotujen näyttelyn järjestämisessä
IMPIVAARAN HALLIT RY. Jaosten toimintakertomukset 2013
1 IMPIVAARAN HALLIT RY Jaosten toimintakertomukset 2013 2 IMPIVAARAN HALLIT ry NÄYTTELYJAOS TOIMINTAKERTOMUS 2013 Impivaaran Hallit ry osallistui 3.7.2013 hyväntekeväisyys match shown yhdessä Lemmikkiläinliike
Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut
Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut Yleistä Dalmatiankoirat - Dalmatinerna ry:n jäsen. Näyttelyjä koskevissa kilpailuissa pisteitä lasketaan ainoastaan kotimaisista virallisista näyttelyistä sekä yhdistyksen
Vuoden Koirat 2015 kilpailu
Vuoden Koirat 2015 kilpailu Yleistä Näyttelykoirakilpailussa koiran omistajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Muissa lajeissa koiran ohjaajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Vuoden Agilitytulokas ja Agilitykoira
Sijoitus Nro Rotu Koiran nimi Omistaja
Uotilan Ratsastajat Match Show 10.3.2013 tulokset Best in Show (tuomari Viveca Lahokoski) 1 212 villakoira Elton Henna Kortesmäki 2 110 cairnterrieri Taika Heidi Sormunen 3 310 belgianpaimenk. tervueren
Toimintakertomus 2011
Oulun Palveluskoirayhdistys ry Toimintakertomus 2011 Yhdistyksen päätoimintoja ovat palveluskoirakokeiden ja valjakkohiihto-, koirajuoksu-, ja koirapyöräilykilpailujen, sekä niihin liittyvän koirien ohjaajille
1. C.I.E BY & LV MVA HeW-13 Original Nothin Else Matter 76 p. 2. FI & BY MVA, RU & LT JMVA, TLNJW-14, TLNW-14, BYV-14 Faira Goshi Gulamu 71 p
VUODEN NÄYTTELYKOIRA 1. C.I.E BY & LV MVA HeW-13 Original Nothin Else Matter 76 p Punainen Irlanninsetteri (n), om. Miitta Murtoperä, Varkaus 2. FI & BY MVA, RU & LT JMVA, TLNJW-14, TLNW-14, BYV-14 Faira
6. Yhdistyksen hallitus voi tehdä muutoksia näihin sääntöihin.
Salon Seudun Noutajat ry Kiertopalkintojen säännöt 9.1.2014 Valionarvomuisto Yhdistys jakaa vuosittain (vuosikokouksessa) kaikille menneenä vuonna valioarvon saavuttaneille koirille muistoesineen ja kunniakirjan
Kaikissa kilpailuissa kilpailukautena on kalenterivuosi ja tuloksiin huomioidaan vain Suomessa saavutetut tulokset.
Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku Sisällys Vuoden näyttelykerry ja vuoden näyttelyvehnä -kilpailut... 2 Vuoden näyttelykerry- ja näyttelyvehnäveteraani -kilpailu... Vuoden näyttelykerry-
3. Lyhytkarvainen mäyräkoira narttu Mikromanian Miraakkeel 42 p. om. Karoliina Viitamäki, Riihimäki
PALKITUT 2012 * Vuoden Mäyris 1. Karkeakarvainen mäyräkoira narttu Taxette s Private Collection 48 p. om. Tuija Saarinen, Orimattila 2. Pitkäkarvainen mäyräkoira narttu Maxi-Tax Hestia 46 p. om. Ilse Kokkonen,
Vuoden Näyttelykoira-kilpailu
Vuoden Näyttelykoira-kilpailu Säännöt voimassa??.2016 alkaen (edellinen päivitys 01.01.2010). Kilpailu on avoin kaikille. Kilpailun kiertopalkinnoista kilpailevat kuitenkin ainoastaan Suomen Pyreneläiset
VUODEN KARJIS -SÄÄNNÖT
Näyttelykarjis s. 2 Veteraani s. 3 Pentu s. 4 Kasvattaja s. 4-5 PK-karjis s. 6 PEKO-karjis s. 6 VEPE-karjis s. 6 Agility s. 7 TOKO-karjis s. 7 Rally-Toko s. 8 Säännöt on tarkistettu ja hyväksytty 18.10.2015
Vihti 5.5.2016 08:45. Koepöytäkirja (788) Rallytoko, Tallennettuja tuloksia: 59/59 kpl. Pöytäkirja. Uudenmaan Kennelpiiri R.Y.
Pöytäkirja Avaa kaikki Koepöytäkirja (788), Rally toko Järjestäjä Vastaava tuomari Koetoimitsija Kennelpiiri Kokeen tyyppi Vihti 5.5.2016 08:45 Labradorinnoutajakerho r.y. Hannele Pirttimaa jaana tapiovuori
Vuoden parhaiden palkitseminen - pistelasku
Vuoden parhaiden palkitseminen - pistelasku VUODEN NÄYTTELYKOIRA Pistelaskussa huomioidaan viiden (5) näyttelyn tulokset. Tulokset tulee olla kahdelta (2) eri tuomarilta ja pistelaskussa huomioidaan vain
SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005
SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous 13.3.2005 Tampereella Vanhan Kirjastotalon tiloissa. Paikalla 14 äänivaltaista jäsentä. Käsiteltiin sääntömääräiset
SENNEN-TOKOMESTARI ( Sveitsinpaimenkoirien mestaruustoko)
SENNEN-TOKOMESTARI (18.5.2013 Sveitsinpaimenkoirien mestaruustoko) sija koiran nimi rotu sukupuoli syntymäaikohjaaja pisteet tulos kerroin yht. 1. Tuiskutien Banzai Black Berry "Lyyti" berninpaimenkoira
Vuoden Koirat 2016 kilpailujen sa a nno t
Vuoden Koirat 2016 kilpailujen sa a nno t Yleistä Näyttelykoirakilpailussa koiran omistajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Muissa lajeissa koiran ohjaajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Vuoden Agilitytulokas
Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.
Tampereen Seudun Koirakerho ry VUODEN KOIRA -KILPAILUSÄÄNNÖT kaudelle 1.1.2015 31.12.2015 Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi
Wildrunner's World In My Eyes 159 Nepe Sisko Eskelinen HYL. 160 Nenne Virpi Hänninen POIS
D agilityrata, mini 2, kello 15:40, tuomari Kari Jalonen, koirakoita 6, ia 46 s, ea 80 s, v 3,3 m/s 1 158 onni Leena Hakolahti 49,86 3,86 0 3,86 bichon frisé Koirakerho Heiluhännät ry 3,05 m/s 2 155 Lilli
Luokkasijoituspisteet lasketaan vain PU/PN-sijoituksista, ei arvosteluluokan sijoituksista (esim. vak1, juk2 jne.)
Vuoden koirat-pisteiden laskuohjeisiin on tullut pieniä muutoksia ja tarkennuksia, nämä uudet muutokset on tummennettu. Suurin muutos on kotimaan näyttelykoira-kilpailussa, jossa tästä lähtien kaikki karvanlaadun
Teksti Katariina Mäki. Lonkkavika on selvästi vähentynyt
Teksti Katariina Mäki Lonkkavika on selvästi vähentynyt Lonkkavikaa on vastustettu Kennelliiton ja rotujärjestöjen yhteisvoimin jo vuosikymmenten ajan. Kymmeniätuhansia koiria on lonkkakuvattu. Noin sadalla
Kotimainen kaikkien rotujen näyttely 34 BIS 1 BIS 1 32 BIS 2 BIS 2 28 RYP 1 BIS 1 ROP 26 RYP 2 BIS-VET 1 BIS 2 VSP ROP-VET
VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT Tämä koskee kaikkia Vuoden Koira -kilpailuja: Vuoden Koira -kilpailuun voivat osallistua ne SBCAK ry:n jäsenet, joiden jäsenmaksu on maksettu vuoden 216 tammikuun loppuun
Vuoden cairn -voimassa asti
Vuoden cairn -voimassa 31.12.2018 asti Vuoden näyttely cairn -säännöt Vuoden agility cairn säännöt Vuoden toko cairn -säännöt Vuoden rally-toko cairn -säännöt Vuoden koiratanssi cairn -säännöt Tältä sivulta
Tottelevaisuuskoe. Pöytäkirja. Tulokset odottavat tuomarin hyväksyntää. Oulun Seudun Noutajakoirayhd. r.y. Pohjois-Pohjanmaan Kennelpiiri R.Y.
Pöytäkirja Tulokset odottavat tuomarin hyväksyntää Koepöytäkirja (721) Toko, Oulu 2.8.2016 00:00-2.8.2016 00:00 Tottelevaisuuskoe Järjestäjä Vastaava tuomari Koetoimitsija Kennelpiiri Kokeen tyyppi Oulun
LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2015
LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 YHDISTYS Vuosi 2015 oli Lapin Mäyräkoirakerho ry:n toinen varsinainen toimintavuosi. Yhdistyksen oma fb-ryhmä toimii os. www.facebook.com/groups/1412528368992232/.
Tulokset lähetetään mennessä Piia Heinilälle ensisijaisesti (tai Teerentie 15, Lempäälä).
Vuoden Koirat 2018 kilpailujen sa a nno t Yleistä Näyttelykoirakilpailussa koiran omistajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Muissa lajeissa koiran ohjaajan on oltava LeVeK ry:n jäsen ja edustanut LeVeK ry:tä.
HYL < 70 VOITTAJALUOKKA
MESTARILUOKKA SUVI RUUHONEN 1 VAU Kirsi Petäjä Starsky On The Sky Saku bordercollie 93 / 2,25,62 2 Kostylev Tuulikki Foogel Bastiano Rico lagotto romagnolo 87 / 2,32,32 3 Kostylev Tuulikki Punatassun Nano
VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT NÄYTTELYT
VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT Suomen Kääpiöpinserit ry:n hallitus on kokouksessaan 7/2013 hyväksynyt vuoden kääpiöpinseri kilpailun säännöt. Suomen Kääpiöpinserit ry:n yleiskokous on hyväksynyt säännöt
PÄIVITETTY 27.10.2015. Vuoden Briard -kilpailut. 1. Kilpailujen järjestäminen
PÄIVITETTY 27.10.2015 Vuoden Briard -kilpailut 1. Kilpailujen järjestäminen julkaistaan kilpailusäännöt tai vaihtoehtoisesti viitataan enintään kaksi kilpailukautta vanhoihin sääntöihin, mikäli sääntöihin
AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT
AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT Yleiset säännöt 1 Palkinnot jaetaan vuosittain huomioiden kalenterivuoden tulokset. Palkinnon tulee olla esinepalkinto, johon on kaiverrettu palkinnon nimi, vuosiluku
Koepöytäkirja (2445) LTE Luonnetesti, Luonnetesti LTE. Hyvinkää :00. Tallennettuja tuloksia: 20/20 kpl. Pöytäkirja.
Pöytäkirja Avaa kaikki Koepöytäkirja (24), Hyvinkää 29.5.207 7:00 Järjestäjä Tuomarit Kennelpiiri Kokeen tyyppi Spl Itäuusimaa ry Tarja Matsuoi Leena Turunen Uudenmaan Kennelpiiri R.Y. yleinen Tallennettuja
Pure Country Weavers - Koira-aiheiset tuotteet
Pure Country Weavers - Koira-aiheiset tuotteet Yleistä kaikista tuotteista: Valmistetaan Jacquard-kudontatekniikalla USA:ssa paikallisista raaka-aineista, 100% puuvillaa. Tuotteet viimeistellään käsin.
Rock n Swing - gp kilpailut
Rock n Swing - gp kilpailut 25.11.2017 Boogie Woogie Lapsi D 6. KOIVUNEN Aaron - KOIVUNEN Ida-loviisa Tanssiseura Baunssi ry Jun 1 D 2. LUKKALA Niko - NEUVONEN Ella Tanssiseura Baunssi ry 3. EEROLA Elias
KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN
KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN Harjavallan Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään torstaina 14.2.2019 klo 18.00 alkaen Harjavallan Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat
Vuoden näyttelyjenkit
Vuoden näyttelyjenkit Vuoden 2007 näyttelyjenkkikilpailun tulokset Vuoden näyttelyjenkki KrisMyth Punc h Adams, om. Marjatta Tanninen & Sanna Vartiainen Vuoden näyttelyjenkkipentu Statesman You Got It,
SUNNUNTAI SUNDAY
SUNNUNTAI - 5.5.2013 - SUNDAY KEHÄ 1 ERWIN DEUTSCHER, REPUBLIK ÖSTERREICH 83 *cockerspanieli (pennut ja veteraanit) 8 09:00 *parsonrussellinterrieri (pennut ja veteraanit) 6 berninpaimenkoira 49 - urokset
VUODEN HOLSKU -SÄÄNNÖT
VUODEN HOLSKU -SÄÄNNÖT Vuoden holskut palkitaan yhdistyksen kevätkokouksessa. Kilpailuun saavat osallistua Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:n jäsenet hollanninpaimenkoira-rotuisella koiralla. Vuoden käyttö-,
mukaisessa kokojärjestyksessä. Pistelaskussa huomioidaan 1 arvostelu / tuomari.
Vuoden cairn Vuoden näyttely cairn -säännöt Vuoden agility cairn säännöt Vuoden toko cairn -säännöt Vuoden rally-toko cairn -säännöt Vuoden koiratanssi cairn -säännöt Tältä sivulta löydät kaikkien vuoden
Päivitetty
Kanta-Hämeen Setterit ja Pointterit ry:n Vuoden Koira -kilpailujen säännöt 1.1.2017 alkaen 1. Kanta-Hämeen Setterit ja Pointterit ry järjestää Vuoden Koira -kilpailut yhdistyksen edustamille roduille (englanninsetteri,
SENNEN RALLY-TOKOMESTARI (18.5.2013 Sveitsinpaimenkoirien mestaruustoko)
SENNEN RALLY-TOKOMESTARI (18.5.2013 Sveitsinpaimenkoirien mestaruustoko) Päivitetty 20.5.13 Zweierteam Sylvestris "Otto" lisätty. 1. Omaia von Wiesmadern "Maia" berninpaimenkoira narttu 29.7.2010 Minna
Mudien kilpailu- ja koeaktiivisuus vuonna 2010
Mudien kilpailu- ja koeaktiivisuus vuonna 2010 Koonnut Terhi Multamäki Mudit osallistuivat vuonna 2010 yhdeksään Suomen Kennelliiton viralliseen kilpailutai koelajiin yhteensä 833 kertaa. Lajit ovat yhteenvedossa
Pistetaulukko: Pistetaulukko: ryhmä kansallinen kansainvälinen erikois- näyttely näyttely näyttely näyttely
Astuu voimaan vuonna 2015 Näyttelykilpailujen säännöt Vuoden Coton ja Vuoden VeteraaniCoton-kilpailuihin osallistuu vakituisesti Suomessa asuvan Coton de Tuléar Suomen Coton de Tuléar ry:n jäsenen omistuksessa
VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT (AGI, TOKO, RALLY-TOKO, MUUT) Suomen Kääpiöpinserit ry:n yleiskokous on hyväksynyt säännöt 15.10.2016. Säännöt astuvat voimaan 1.1.2017 alkaen. Kilpailuvuosi on se kalenterivuosi,
356631 KALLIO VESA TAMPERE 050 382 1310 vesa.kallio@uta.fi POHJOIS-HÄMEEN KENNELPIIRI R.Y.
Toim.nro Nimi Postitmp Puhelin Puhelin 2 Sähköposti Kennelpiiri 463405 ASIKAINEN PIA SÄYNÄTSALO 040 1866 116 asikainen.pia@gmail.com KESKI-SUOMEN KENNELPIIRI 851276 EKEGREN ANU ESPOO 040 735 6836 anu.ekegren@gmail.com
VALION ARVON SAAVUTTANEET PALKITTAVAT KOIRAT
Lappeenrannan Palveluskoirayhdistys ry 2012 Vuoden parhaat koirat VALION ARVON SAAVUTTANEET PALKITTAVAT KOIRAT Kansainvälisen muotovalion arvon saavuttaneet ( 2 koiraa) Amerikanstaffordshirenterrieri,
Kilpailussa huomioidaan korkeintaan kuusi (6) parasta tulosta pennuilla, aikuisilla ja veteraaneilla.
Pistelaskusäännöt - NN-kilpailu 2017 Kilpailuun voivat osallistua kaikki Suomessa näyttelyissä käyneet ja pisteitä keränneet norfolkin- ja norwichinterrierit sekä niiden kasvattajat. Ainoastaan Suomen
LeVeK ry rally-toko kilpailut A-kisa, tuomari Pia Heikkinen MESTARILUOKKA, rataantutustuminen klo 09.30, 13 koirakkoa
MESTARILUOKKA, rataantutustuminen klo 09.30, 13 koirakkoa 1 ZORRAZO HUELVA narttu espanjanvesikoira 40-50 cm Pirttimaa Hannele 76 4:56 2 FREUNDS KÖNIG uros mäyräkoira, kääpiömäyräkoira l alle 20 cm Harju
HEINOLA URHEILUPUISTO - Urheilukatu 2
KAIKKIEN ROTUJEN KOIRANÄYTTELY 23.8.2015 HEINOLA URHEILUPUISTO - Urheilukatu 2 Tervetuloa näyttelyymme! Oheisena näyttelyn ohjeellinen aikataulu ja koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa koiran ja yhden
PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI 2019 SÄÄNNÖT
PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI 2019 SÄÄNNÖT Kilpailuihin voivat osallistua Suomessa vakituisesti asuvien tai vain tilapäisesti ulkomailla oleskelevien, Pinserit ry:n jäsenten pinserit, jotka on rekisteröity
Pysäköinti Pysäköintimaksu 6 Pysäköintilipukkeita myydään lipunmyyntikassoilta,
Tervetuloa pentunäyttelyyn! Oheisena näyttelyn arvioitu arvosteluaikataulu sekä koirasi näyttelynumero. Muista ottaa mukaan näyttelyyn koiran rekisteritodistus, rokotustodistukset ja näyttelynumero. Numerolapun
TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019
TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019 Hyväksytty Kennelliitossa 29.2.2019. Voimassa 4.4.2019 alkaen. Tokon Suomen mestaruuskilpailussa noudatetaan lisäksi SPKL:n SM-kilpailujen
Suomen Snautserikerho ry
1 VUODEN SNAUTSERI Vuoden Snautseri kilpailuun saa pisteitä seuraavien kilpailusijoitusten perusteella Vuoden Näyttely-Snautseri tai Vuoden Näyttely-Snautseri, Veteraani (koira voi saada pisteet ainoastaan
Suomen Coton de Tuléar ry:n hallitus. Tiedote. Suomen Coton de Tuléar ry. Vuoden Coton 2015 kilpailun pisteiden lasku. Hei,
Vuoden Coton 2015 kilpailun pisteiden lasku Hei, valitettavasti hallituksesta riippumattomista syistä Vuoden Coton kilpailun pisteiden lasku on tänä vuonna viivästynyt. Aikuisten ja veteraanien, sekä kasvattajien
A agilityrata, maksi 3, kello 10:00, tuomari Esa Muotka, koirakoita 19, ia 52 s, ea 100 s, v 3,8 m/s
A agilityrata, maksi 3, kello 10:00, tuomari Esa Muotka, koirakoita 19, ia 52 s, ea 100 s, v 3,8 m/s 1 17 auskel Risto Salla Luoma STAR 41,25 4,75-10,75 0-10,75 2 3 borcol Pinja Tiina Järvinen LAW 44,22
Kennelliiton lonkkaindeksilaskentaan 11 uutta rotua
Kennelliiton lonkkaindeksilaskentaan 11 uutta rotua Katariina Mäki 17.2.2009 Suomen Kennelliiton lonkkaindeksilaskentaan lisättiin alkuvuodesta mukaan 11 uutta rotua: bordercollie, bullmastiffi, chow chow,
Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.
Tampereen Seudun Koirakerho ry VUODEN KOIRA -KILPAILUSÄÄNNÖT kaudelle 1.1.2014 31.12.2014 Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi
VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT
VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT Tämä yleisohje koskee kaikkia Vuoden Koira -kilpailuja. Vuoden Koira -kilpailuun voivat osallistua ne SBCAK ry:n jäsenet, joiden jäsenmaksu on maksettu vuoden 2017 helmikuun
KENNELPIIRIN KULTAISET ANSIOMERKIT: MERKIT JAETAAN YHDISTYSTEN VUOSIJUHLASSA KESÄLLÄ
KENNELPIIRIN KULTAISET ANSIOMERKIT: MERKIT JAETAAN YHDISTYSTEN VUOSIJUHLASSA KESÄLLÄ Kultainen: Satu Taskinen, Varkaus, kultainen, VARPS Hannu Voutilainen, Pielavesi, kultainen, P-S:n Ajokoirayhdistys
VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT (AGI, TOKO, RALLY-TOKO, MUUT)
VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT (AGI, TOKO, RALLY-TOKO, MUUT) Suomen Kääpiöpinserit ry:n hallitus on kokouksessaan 4/2015 hyväksynyt säännöt. Suomen Kääpiöpinserit ry:n yleiskokous on hyväksynyt säännöt
PIKKU MUSTA -pistetaulukot
PIKKU MUSTA -pistetaulukot 1.1.2018 Suomen Englanninkääpiöterrierit ry:n PikkuMusta-kilpailun säännöt Kilpailu on avoin suomalaisomistuksessa oleville koirille. Kilpailukausi on kalenterivuosi ja pisteet
2/1 novascotiannoutaja Ippu Helena Virtanen ATT1 pikkumaksit. 3/1 bordercollie Chin Chin Santtu Stenberg TSAUn pikkumaksit
Pikkumaksi-joukkue, kello 11:50, tuomari Marko Mäkelä, koirakoita 15 1/1 bordercollie Soppa Tiina Järvinen LAW pikkumaksit 2/1 novascotiannoutaja Ippu Helena Virtanen ATT1 pikkumaksit 3/1 bordercollie
VUODEN KOIRA -KILPAILU
VUODEN KOIRA -KILPAILU Tämä koskee kaikkia Vuoden Koira -kilpailuja: Vuoden Koira -kilpailuun voivat osallistua ne SBCAK ry:n jäsenet, joiden jäsenmaksu on maksettu kyseisen vuoden maaliskuun loppuun mennessä.
http://www.irlanninsetterit.com/vuodensetterit.html Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry:n setterikilpailujen säännöt alkaen 1.1.
Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry:n setterikilpailujen säännöt alkaen 1.1.2013 1. Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry järjestää kilpailut jäsenten omistamille punaisille irlanninsettereille
Pysäköinti Pysäköintimaksu 6 Pysäköintilipukkeita myydään lipunmyyntikassoilta,
Tervetuloa pentunäyttelyyn! Oheisena näyttelyn arvioitu arvosteluaikataulu sekä koirasi näyttelynumero. Muista ottaa mukaan näyttelyyn koiran rekisteritodistus, rokotustodistukset ja näyttelynumero. Numerolapun
Yleinen toimintasuunnitelma vuodelle 2018
Yleinen toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Kentän, tarvikkeiden ja parakkien kuntoa pidetään yllä säännöllisesti siivoamalla. Keittiöparakkiin tehdään ohjeistus kokeiden ja kisojen kanttiininpidosta. Kevättalkoot
Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin wwwsivuilta kohdasta Vuoden koira.
Vuoden koira 2014-kilpailu Vuoden koira valintaan voit osallistua toimittamalla ohjeiden mukaan vuoden aikana virallisista kokeista tai näyttelyistä saavutetut tulokset (+kopion kilpailukirjasta) alla
AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT
AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT Yleiset säännöt 1 Palkinnot jaetaan vuosittain huomioiden kalenterivuoden tulokset. Palkinnon tulee olla esinepalkinto, johon on kaiverrettu palkinnon nimi, vuosiluku
Kiertopalkintoja hakemaan
Kiertopalkintoja hakemaan On taas aika kerätä kokoon kuluneen vuoden tulokset ja osallistua kilpailuun kiertopalkinnoista. Kopioita arvosteluista ei tarvitse lähettää, mutta hakemuksissa on oltava tieto
PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT
PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT Kilpailuihin voi osallistua: - Suomessa vakituisesti asuva ja Pinserit ry:n jäsen. - Pinseri joka on rekisteröity Suomen Kennelliiton FIN, FI, ER tai EJ rekisteriin.
Joukkueen nimi Yhdistyksen nimi Luokka Koiran rekister Rotu Ohjaaja Varakoira AgiTokoDogs AgiTokoDogs Ry ALO ER14630/15 bordercollie Päivi Sumulehto
Joukkueen nimi Yhdistyksen nimi Luokka Koiran rekister Rotu Ohjaaja Varakoira AgiTokoDogs AgiTokoDogs Ry ALO ER14630/15 bordercollie Päivi Sumulehto AgiTokoDogs AgiTokoDogs Ry ALO FI51104/14 Labradorinnoutaja
VUODEN NÄYTTELYKOIRA
VUODEN NÄYTTELYKOIRA 1. BY MVA, RU & LT JMVA, TLNJW-14, TLNW-14, BYV-14 Faira Goshi Gulamu 55 p Rhodesiankoira (u), om. Hanna Vesterinen, Varkaus 2. FI & EE & LT MVA Von Jungfruborg Cameron 41 p Vehnäterrieri
A agilityrata, mini 1, kello 10:00, tuomari Eeva-Liisa Pohjanen, koirakoita 5, ia 50 s, ea 100 s, v 3,0 m/s
A agilityrata, mini 1, kello 10:00, tuomari Eeva-Liisa Pohjanen, koirakoita 5, ia 50 s, ea 100 s, v 3,0 m/s 1 4 shelam Ansa Elisa Hietalo HU-PU 32,74 4,61-17,26 0-17,26 SERT 2 5 käävil Allu Liisa Korhonen
Vuoden 2014 parhaat haussa! Vuoden kasvattaja 2014
Vuoden 2014 parhaat haussa! Tietoja Paras PON 2014 -pisteistä kerätään vuoden 2015 alussa ja tulokset julkaistaan saman vuoden kevätkokouksessa. Paraskin PON on tässä suhteessa vaatimaton ja sen vuoksi
Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt
Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille
TOI MI HEN KI LÖT 2-TASON ESTEKILPAILUT LA 19.9.2015
TOI MI HEN KI LÖT 2-TASON ESTEKILPAILUT LA 9.9.205 KILPAILUN JOHTAJA: Mirja Leppänen TUOMARIT: Laura Koskelo pj., Kati Aavakare, Suvi Juntunen ja Leena Särkelä Huttunen (lk4) RATAMESTARI: Elina Salmela
IMPIVAARAN HALLIT RY. Jaosten toimintakertomukset 2015
1 IMPIVAARAN HALLIT RY Jaosten toimintakertomukset 2015 2 IMPIVAARAN HALLIT ry NÄYTTELYJAOS TOIMINTAKERTOMUS 2015 Vuonna 2015 järjestimme 3 match showta. 18.5.2015 Impivaaran Hallien omalla koulutuskentällä.
Vuoden 2013 parhaat haussa! Vuoden kasvattaja 2013
Vuoden 2013 parhaat haussa! Tietoja Paras PON 2013 -pisteistä kerätään vuoden 2014 alussa ja tulokset julkaistaan saman vuoden kevätkokouksessa. Paraskin PON on tässä suhteessa vaatimaton ja sen vuoksi
LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2014 TITTELIT
LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2014 TITTELIT OVAT VIIMEINKIN HAUSSA! Hei jäsenet! Haettavien palkintojen lajikirjoa on kavennettu edellisvuosista vastaamaan yhdistyksen jäsenillensä
Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku
Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku Sisällys Vuoden Kerry ja Vuoden Vehnä -kilpailut... 2 Vuoden Kerry- ja Vehnäveteraani -kilpailu... Vuoden Kerry- ja Vehnäkasvattaja... Vuoden Agilitykoira...
(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00
H6 (Lähti: 6 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 6. Sorsa Aleksi Pihkan 23.2 2. Hakuli Tommi KeU 24.02 +50 3. Pietiläinen Aleksi Pihkan 26.54 +3.42 4. Koikkalainen Severi Pihkan 2.46 +4.34 5. Koivisto Antton KeU
D agilityrata, pikkumaksi 3, kello 9:00, tuomari Jouni Kautto, koirakoita 11, ia 49 s, ea 80 s, v 3,6 m/s
D agilityrata, pikkumaksi 3, kello 9:00, tuomari Jouni Kautto, koirakoita 11, ia 49 s, ea 80 s, v 3,6 m/s 1 144 auskel Pimu Ritva Seilo LAU 39,61 4,39-9,39 0-9,39 2 147 borcol Venla Tarja Rousku KOTKA
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011
. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 1. YLEISTÄ Vuosi 2011 oli :n neljästoista toimintavuosi. oli yhdistysjäsen Suomen Snautseri-Pinserikeskusjärjestö (SSPK) ry:ssä, Suomen Kennelliito ry:ssä ja Helsingin
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016
Suomen Affenpinserit ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1. YLEISTÄ Vuosi 2016 oli Suomen Affenpinserit ry:n 19. toimintavuosi. Suomen Affenpinserit ry oli yhdistysjäsen Suomen Kääpiökoirat ry:ssä, Suomen
Vuoden Tolleri säännöt
Vuoden Tolleri säännöt 1 Novascotiannoutajat ry. palkitsee vuosittain eri lajeissa menestyneet novascotiannoutajat jakamalla seuraavat tittelit: Vuoden AGI-tolleri Vuoden MEJÄ-tolleri Vuoden NOME-tolleri
Leena Turunen. I Toimintakyky Kerroin 15. II Terävyys Kerroin 1. III Puolustushalu Kerroin 1. IV Taisteluhalu Kerroin 10. V Hermorakenne Kerroin 35
Pöytäkirja Avaa kaikki Koepöytäkirja (2444) LTE Luonnetesti, Luonnetesti LTE Hyvinkää 6.5.207 7:00 Järjestäjä Tuomarit Kennelpiiri Kokeen tyyppi Spl Itäuusimaa ry Tarja Matsuoi Leena Turunen Uudenmaan
KARSINTAKOKEEN YLITUOMARI SEPPO VENÄLÄINEN
KARSINTAKOKEEN YLITUOMARI SEPPO VENÄLÄINEN VAASA - KESKI-MAAN JALOKIVI & JAANA NIKULAINEN TUOMARIT MARJA-MAIJA PYYKKÖNEN JA MIKKO AHTI JÄLKI 11 MARKO SAARNI JA MARI MAMIA KAINUU - REPOKETUN METKA & NIINA
VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5
VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 TYÖNTEKIJÄLISTA MAALISKUU LAUANTAI 02.03.2013 3 LK Anne Laine Jenni Sokura Satu Tolonen Anni Rämä Linda Laurikainen Sonja Meuronen
f Ä~~ àxüü xü à Üç cé~ttä áùùçç à
f Ä~~ àxüü xü à Üç cé~ttä áùùçç à VUODEN SILKKI pokaali Lahjoittanut Raija Tuomola Pokaalin saa itselleen vuodeksi parhaiten kalenterivuotena Suomessa menestynyt silkkiterrieri. VUODEN JUNNU pokaali Lahjoittanut
Keski-Pohjanmaan Koirakilta ry Kevätkokouksessa palkittavien pistelaskukriteerit, ohjeet ja palkinnon lahjoittajat
jakaa palkinnot yhdistyksen kevätkokouksessa seuraavien sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti. Säännöt on päivitetty jaostoilta saatujen esitysten pohjalta. Kaikki tulokset lähetetään 4.2.2018 mennessä ao.
Vuoden Coton de Tuléar- kilpailu
Vuoden Coton de Tuléar- kilpailu Näyttelykilpailun säännöt Kilpailuun voi osallistua vakituisesti Suomessa asuvan Suomen Coton de Tuléar ry:n jäsenen omistuksessa oleva, Suomessa rekisteröity Coton de
ALO tulokset. Sivu 1
RALLY-TOKO LAHTI 30.7.2016 ALO tulokset ALO SWISS SECONDOS BLIGG entlebuchinpaimenkoira Heiman Johanna 100 1. sija KONKKARONKAN ULJAS PRINSSI portugalinvesikoira Ojala Anu 100 2. sija, RTK 1 HÖPÖHÄNNÄN
Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8.
Keuruun Hiihdot 8.3.2015 Tuloksia Naiset 10 vuotta 2 km V 1) Lotta Salonen KaipVire 7.26,4, 2) Heta Virkajärvi KaipVire 7.46,7, 3) Inka Lakanen PerhKiri 7.51,4, 4) Melia Palsinajärvi KaipVire 7.59,7, 5)
OHJEET TERIEN VALINTAAN:
OHJEET TERIEN VALINTAAN: Terät vartalon leikkaukseen: no 4 karkea 9,5mm no 5 karkea 6,3mm no 7 karkea 3,2mm Yleisterät: no 10 yleisterä 1,6mm (yleiskäyttöön ja vatsapuolen leikkaukseen) no 15 hieno yleisterä
Karkeakarvainen mäyräkoiranarttu C.I.B FI & LV MVA LVV-10 Tiny Trotter's Ragtime Girl "Hilla-Helinä" Om. Leena Vatanen
Karkeakarvainen mäyräkoiranarttu C.I.B FI & LV MVA LVV-10 Tiny Trotter's Ragtime Girl "Hilla-Helinä" Om. Leena Vatanen Karkeakarvainen mäyräkoiranarttu WUTVV-09 C.I.B FI KVA-L FI & EE MVA MVV-09 Lapsus
18. KARIJOEN KYLIENVÄLINEN VIESTIJUOKSU 2017
18. KARIJOEN KYLIENVÄLINEN VIESTIJUOKSU 2017 KESKIVIIKKO-ILTANA 10.05.2017 KLO. 19.00 JUOSTIIN PERINTEINEN KYLIENVÄLINEN VIESTIJUOKSU. VIESIIN OSALLISTUI 2 JOUKKUETTA. MYRKYN JOUKKUE VOITTI VUODEN 2017
Koepöytäkirja (1160) Etsintäkoe, Palveluskoirakoe. Imatra :00. Tallennettuja tuloksia: 10/10 kpl. Pöytäkirja
1 / 6 28.8.2016 17:50 Pöytäkirja Avaa kaikki Koepöytäkirja (1160) Etsintäkoe, Palveluskoirakoe Imatra 14.8.2016 11:00 Järjestäjä Vastaava tuomari Koetoimitsija Kennelpiiri Kokeen tyyppi Imatran Palveluskoirayhdistys
SBCAK RY:N VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT
SBCAK RY:N VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT (Hyväksytty hallituksen kokouksessa 26.4.2019) Tämä yleisohje koskee kaikkia Vuoden Koira -kilpailuja. Vuoden Koira -kilpailuihin otetaan mukaan kaikki kyseisen
Tanelinrannan Hiihdot PK (V) 4.2.2016 Järj: Seinäjoen HIihtoseura
Tanelinrannan Hiihdot PK (V) 4.2.216 Järj: Seinäjoen HIihtoseura 3.2.16 9.45.32 Sarja N8 (1, km) 1 18.1. 2 18.1.3 3 18.2. Viola Kurunmäki 4272356 4 18.2.3 Sanni Korpi 4343664 5 18.3. Anni Hietamäki 4359755
REINING 1 Pete Perkiö Mandys Little Magnum KRt 50,5 2 Maria Mustonen Shezdnitthehardway KRt 45 3 Teija Pietilä Remidoc WRF 40 4 Siri Haanpää BA
REINING 1 Pete Perkiö Mandys Little Magnum KRt 50,5 2 Maria Mustonen Shezdnitthehardway KRt 45 3 Teija Pietilä Remidoc WRF 40 4 Siri Haanpää BA shining Hickory KRt 39 5 Rebecca Ylitalo Brown Sugar Presence