Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut HINNASTO. Voimassa alkaen tai erikseen ilmoitettuna aikana

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut HINNASTO. Voimassa 1.9.2012 alkaen tai erikseen ilmoitettuna aikana"

Transkriptio

1 Lempäälän kunta Vapaaaikapalvelut HINNASTO Voimassa alkaen tai erikseen ilmoitettuna aikana VAPAAAIKALAUTAKUNTA

2 LIIKUNTAPALVELUT Liikuntatilat ja alueet Liikuntatilojen ja alueiden maksuja määrättäessä käytetään seuraavaa ryhmittelyä: 1) Kunnan oma toiminta (Lempäälän seurakunnan toiminta) Pääsääntöisesti maksutonta. Lempäälän seurakunnan vuorot ovat maksuttomia kunnan ja seurakunnan yhteistoimintasopimuksen mukaisesti. 2), nuorisoyhdistykset, lempääläiset yhdistykset ja niihin verrattavissa olevat ryhmät ja nuorten avoimet toimintaryhmät 3) Työpaikkaliikunta 4) Yksityiskäyttö 5) Pääsääntöisesti vuorot ovat ryhmien 25 kohdalta maksullisia, jollei kenttää/aluetta/tilaa ole erikseen ilmoitettu maksutta käytettäväksi. Suurtapahtumien ja merkittävien, tavallista laajempien kilpailujen tai muusta syystä poikkeuksellisten tapahtumien maksut ratkaisee vapaaaikajohtaja tapauskohtaisesti. Periaate: Lempäälässä järjestettäviin loppukilpailun arvoisiin SMkilpailuihin (turnauksen/kilpailun päätteeksi jaetaan tapahtuman yhteydessä ratkaistut SMmitalit), liikuntapalveluiden hallinnassa olevat liikuntatilat ja alueet myönnetään maksutta. Karsintaturnauksissa tai osakilpailuissa noudatetaan hinnastoa, jollei muuta erityistä syytä ilmene. Maksuihin sisältyy liikuntatoiminnan arvonlisävero 10 %. Mikäli tiloja käytetään muuhun kuin liikuntatoimintaan, arvonlisävero on 24 %.

3 Hakkarin liikuntahalli Liikuntatoiminta (sis. alv 10 %) Muu toiminta (sis. alv 24 %) Työpaikkaliikunta Yksityiskäyttö Lempääläiset/ ulkopaikkakuntalaiset Koko liikuntahalli 7,50 /t 22,50 /t 45,00 /t 36,00 /t 72,00 /t 2/3 sali 5,00 /t 10,00 /t 30,00 /t 24,00 /t 48,00 /t 1/3 Sali 2,50 /t 5,00 /t 7,50 /t 12,00 /t 24,00 /t Alahalli 2,50 /t 5,00 /t * * mahdollista käyttää kuntosalimaksulla tilan ollessa vapaana Hakkarin ja Sääksjärven kuntosalit Kertamaksu 4 (sis. alv 10 %) Kuukausikortti Puolivuotiskortti Vuosikortti 80 Lempääläisillä eläkeläisillä on maksuton kuntosalin käyttöoikeus (kvalt ). Eläkeläisten kuntosalikortti noudetaan kunnan palvelupisteestä tai Sääksjärven koulun kansliasta käytäntöä tarkennetaan niin, että maksuttomaan käyttöön sisältyy omaehtoinen kuntosalin käyttö, ohjattuihin ryhmiin osallistuminen on maksullista niistä erikseen tehdyn päätöksen mukaisesti. Vertaisohjaajan ohjaamiin ryhmiin osallistuminen on maksutonta.

4 Lempoisten uimala Muut lempääläiset Uimala 10,00 /t 30,00 /t 60,00 /t Yleisösauna kesäkaudella kertamaksu Kunnan sisäiset toimipisteet 2 20 (koululuokat, päiväkotiryhmät ) Avantouinti Vuosimaksu (sis. alv 10 %) Rantalan sauna Muut lempääläiset Rantala 7,50 /t 30,00 /t Kunnan sisäiset toimipisteet 20 (koululuokat, päiväkotiryhmät ) Avantouinti Vuosimaksu (sis. alv. 10 %)

5 Innilän urheilumaja Muut lempääläiset Innilä 2,50 /t 7,50 /t Kunnan sisäiset toimipisteet 10 (koululuokat, päiväkotiryhmät ) Sääksjärven tekonurmikenttä (urheiluseurahinnat alkaen, muut alkaen) Liikuntatoiminta (sis. alv 10 %) Muu toiminta (sis. alv 24 %) Työpaikkaliikunta Yksityiskäyttö Lempääläiset/ ulkopaikkakuntalaiset Koko kenttä 7,50 /t 45,00 /t 36,00 /t 72,00 /t Turnaukset 45 /vrk* 270 /vrk* 216,00 /vrk* 432,00 /vrk* 1/2 kenttä 3,75 /t 7,50 /t 7,50 /t 22,50 /t 18,00 /t 36,00 /t * sovelletaan vähintään 6 tuntia kestävissä varauksissa

6 Hakkarin urheilukenttä (urheiluseurahinnat alkaen, muut alkaen) Liikuntatoiminta (sis. alv 10 %) Muu toiminta (sis. alv 24 %) Työpaikkaliikunta Yksityiskäyttö Lempääläiset/ ulkopaikkak. Koko kenttä 7,50 /t 45,00 /t 36,00 /t 72,00 /t Turnaukset/ kilpailut 45 /vrk* 270 /vrk* 216,00 /vrk* 432,00 /vrk* 1/2 kenttä 3,75 /t 7,50 /t 7,50 /t 22,50 /t 18,00 /t 36,00 /t Huoltorakennus talvikäyttö (hiihtokilpailut, jotka vaativat erillisen varauksen) 7,50 /t 45 /vrk* 45,00 /t 270 /vrk* * sovelletaan vähintään 6 tuntia kestävissä varauksissa Hakkarin ja Sääksjärven tenniskentät (urheiluseurahinnat alkaen, muut alkaen) Liikuntatoiminta (sis. alv 10 %) Kaikki kentät Kilpailut Yksi pelikenttä Kausimaksu 7,50 /t 45 /vrk* 2,50 /t Muut 60 * sovelletaan vähintään 6 tuntia kestävissä varauksissa

7 Liikunnanohjaus Liikuntapalveluiden järjestämiin liikuntaryhmiin voi osallistua maksamalla toimintaan liittyvän kausimaksun. Kausimaksuun sisältyy n ohjauskertaa ryhmäkohtaisesti, kustakin ryhmästä peritään oma kausimaksu. Uimaopetuksessa käytetään pääasiallisesti kurssimaksua. Maksut maksetaan kauden tai kurssin alkaessa. Kausimaksua ei palauteta (maksutasossa on huomioitu poissaoloja ryhmän toiminnasta). Lyhytkestoisemman toiminnan osallistumismaksut päättää liikuntapalveluiden henkilökunta tapauskohtaisesti. Erityisryhmien osalta noudatetaan ryhmäkohtaista harkintaa toiminnan luonteen ja vaativuuden vuoksi. Liikuntaryhmät Kausimaksu (syksy tai kevät, sis. alv 10 %) Säännölliset ohjatut ryhmät Vertaisohjaajien ohjaamat ryhmät 10 maksuton Voimaan alkaen Vesivoimistelu (Ehtookoto) Säännölliset ohjatut ryhmät Erityisryhmien uinti Kausimaksu (syksy tai kevät, sis. alv 10 %) 100 ryhmäkohtainen harkinta Voimaan alkaen Uimaopetus Kurssimaksu (sis. alv 10 %) Rantauimakoulut (sis. opetuksen, materiaalin ja merkit) Ehtookodon uimakoulut Voimaan alkaen

8 NUORISOPALVELUT Nuorisotilat ja alueet Maksuja määrättäessä käytetään seuraavaa ryhmittelyä: 1) Kunnan oma toiminta (Lempäälän seurakunnan toiminta) Pääsääntöisesti maksutonta. Lempäälän seurakunnan vuorot ovat maksuttomia kunnan ja seurakunnan yhteistoimintasopimuksen mukaisesti. 2) Lempääläiset yhdistykset ja niihin verrattavissa olevat ryhmät ja nuorten avoimet toimintaryhmät 3) Yksityiskäyttö 4) Pääsääntöisesti vuorot ovat ryhmien 24 kohdalta maksullisia, jollei tilaa ole erikseen ilmoitettu maksutta käytettäväksi. Suurtapahtumien ja merkittävien, tavallista laajempien tai muusta syystä poikkeuksellisten tapahtumien maksut ratkaistaan tapauskohtaisesti vapaaaikajohtajan toimesta. Maksuihin sisältyy alv 24 %.

9 Lempoisten Nuorisotalo Snadi Kuljun Nuorisokellari Sääksjärven Nuorisotalo, kerhohuone ja askartelutila Nuorisokahvila Enter Yhdistykset Muut lempääläiset Nuorisotilat vakituiset vuorot 100 kausimaksu tilapäiset varaukset 7,50 /tunti unti 30,00 /tunti 45,00 /vrk 90,00 /vrk 180,00 /vrk

10 Säijän Monitoimitalo Yhdistykset Muut lempääläiset Monitoimitalo vakituiset vuorot 100 kausimaksu tilapäiset varaukset 7,50 /tunti 22,50 /tunti 45,00 /tunti 45,00 /vrk 135,00 /vrk 270,00 /vrk Puntalan leirikeskus Yhdistykset Muut lempääläiset Leirikeskus tilapäiset varaukset 15,00 /vrk (minimiveloitushinta myös päivä/iltavarauksissa) 22,50 /tunti 135,00 /vrk 45,00 /tunti 270,00 /vrk

11 Nuorisotoiminta Osanottomaksut, kurssi ja pääsymaksut, kioskien myyntihinnat päättää nuorisopalveluiden henkilöstö tapauskohtaisesti.

Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut HINNASTO 2015. Voimassa 31.8.2015 alkaen tai hinnastokohdassa erikseen ilmoitettuna aikana

Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut HINNASTO 2015. Voimassa 31.8.2015 alkaen tai hinnastokohdassa erikseen ilmoitettuna aikana Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut HINNASTO 2015 Voimassa 31.8.2015 alkaen tai hinnastokohdassa erikseen ilmoitettuna aikana VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 19.3.2015 LIIKUNTAPALVELUT Liikuntatilat ja -alueet Liikuntatilojen

Lisätiedot

HINNASTO Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut. Voimassa alkaen tai hinnastokohdassa erikseen ilmoitettuna aikana

HINNASTO Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut. Voimassa alkaen tai hinnastokohdassa erikseen ilmoitettuna aikana Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut HINNASTO 2016 Voimassa 29.8.2016 alkaen tai hinnastokohdassa erikseen ilmoitettuna aikana VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.5.2016 Hinnastoa päivitetty 2.5.2017 vapaa-aikalautakunnan

Lisätiedot

Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut HINNASTO Voimassa alkaen tai hinnastokohdassa erikseen ilmoitettuna aikana

Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut HINNASTO Voimassa alkaen tai hinnastokohdassa erikseen ilmoitettuna aikana Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut HINNASTO 2016 Voimassa 29.8.2016 alkaen tai hinnastokohdassa erikseen ilmoitettuna aikana VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.5.2016 LIIKUNTAPALVELUT Liikuntatilat ja -alueet Liikuntatilojen

Lisätiedot

Lempäälän kunta Yhteisöpalvelut HINNASTO Voimassa alkaen tai hinnasto- kohdassa erikseen ilmoitettuna aikana

Lempäälän kunta Yhteisöpalvelut HINNASTO Voimassa alkaen tai hinnasto- kohdassa erikseen ilmoitettuna aikana Lempäälänkunta Yhteisöpalvelut HINNASTO 2018-2019 Voimassa3.9.2018alkaentaihinnasto- kohdassaerikseenilmoitettunaaikana SIVISTYSLAUTAKUNTA 17.4.2018 LIIKUNTAPALVELUT Liikuntatilatja-alueet Liikuntatilojenjaalueidenmaksujamäärättäessäkäytetäänseuraavaaryhmittelyä:

Lisätiedot

Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut HINNASTO Voimassa alkaen tai hinnasto- kohdassa erikseen ilmoitettuna aikana

Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut HINNASTO Voimassa alkaen tai hinnasto- kohdassa erikseen ilmoitettuna aikana Lempäälänkunta Vapaa-aikapalvelut HINNASTO2016 Voimassa31.8.2016alkaentaihinnasto- kohdassaerikseenilmoitettunaaikana VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.5.2016 LIIKUNTAPALVELUT Liikuntatilatja-alueet Liikuntatilojenjaalueidenmaksujamäärättäessäkäytetäänseuraavaaryhmittelyä:

Lisätiedot

LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO

LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO KENTÄT Urpolan lämmitettävä tekonurmi, talvikausi TALVIKAUSI (lämmitettävä aika) Harjoitukset, Ottelut, kilpailut, Mikkeliläiset rekisteröidyt urheiluseurat Aikuiset 20,00 30,00 A-juniorit ja nuoremmat

Lisätiedot

LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO

LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO KENTÄT Urpolan lämmitettävä tekonurmi, talvikausi TALVIKAUSI (lämmitettävä aika) Harjoitukset, Ottelut, kilpailut, Mikkeliläiset rekisteröidyt urheiluseurat Aikuiset 20,00 30,00 A-juniorit ja nuoremmat

Lisätiedot

KARKKILAN LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN HINNASTO

KARKKILAN LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN HINNASTO KARKKILAN LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN HINNASTO 1.1.2016 KARKKILAN VAPAA-AIKALAUTAKUNTA HINTOJEN MÄÄRÄYTYMINEN Karkkilalaiset liikunta- ja nuorisoyhdistykset - hinnat koskevat rekisteröityneitä Karkkilalaisia

Lisätiedot

VAPAA-AIKATOIMEN HINNASTO 2015 voimassa 1.2. alkaen. sis. alv. Jäähalli. Kaupungin koulut ja päiväkodit. 26,50 /h. Muut koulut.

VAPAA-AIKATOIMEN HINNASTO 2015 voimassa 1.2. alkaen. sis. alv. Jäähalli. Kaupungin koulut ja päiväkodit. 26,50 /h. Muut koulut. VAPAA-AIKATOIMEN HINNASTO 2015 voimassa 1.2. alkaen Jäähalli Kaupungin koulut ja päiväkodit Muut koulut sis. alv 26,50 /h 60,00 /h Jääurheilua harrastavat seurat (1.9. - 31.3.) 45,50 /h Juniorit (alle

Lisätiedot

25,60 27,90 28,50 Päiväkäyttö ns. vapaat vuorot (ma-pe ) 25,60 27,90 28,50

25,60 27,90 28,50 Päiväkäyttö ns. vapaat vuorot (ma-pe ) 25,60 27,90 28,50 VAPAA-AIKATOIMEN VUOKRAT JA MAKSUT 2013, esitys Jäähalli Kaupungin koulut ja päiväkodit koulut 2012 2013 23,60 25,70 26,50 53,40 58,20 60,00 Jääurheilua harrastavat seurat (1.9. - 31.3.) 39,50 43,10 44,50

Lisätiedot

Alv. sis. hintoihin; liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet 24 %, kaupungin sisäinen käyttö 0 %

Alv. sis. hintoihin; liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet 24 %, kaupungin sisäinen käyttö 0 % Liikuntapalveluiden hinnasto Kentät Urpolan lämmitettävä tekonurmi, talvikausi TALVIKAUSI (lämmitettävä aika) Aikuiset 17,00 27,00 A-juniorit ja nuoremmat 9,00 12,00 Kaupunginosaseurat ja kylätoimikunnat

Lisätiedot

Liikuntapaikkojen käyttöhinnasto 1.6.2015 alkaen Alv sisältyy hintoihin, liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet/vuokrat 24 %

Liikuntapaikkojen käyttöhinnasto 1.6.2015 alkaen Alv sisältyy hintoihin, liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet/vuokrat 24 % Liikuntapaikkojen käyttöhinnasto 1.6.2015 alkaen Alv sisältyy hintoihin, liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet/vuokrat 24 % Ulkoliikuntapaikat (kentät, ladut) Hänninkenttä, kesäkausi Harjoitukset Aikuiset

Lisätiedot

LIIKUNTAHINNASTO 2014

LIIKUNTAHINNASTO 2014 LIIKUNTAHINNASTO 2014 Liikuntapaikkojen hinnat 1.1.2014 alkaen Tarkennettu hinnasto 9.4.2014 Yleiset ehdot 1. Urheiluseurojen hinnat Urheiluseurojen hinnat koskevat nokialaisia rekisteröityneitä urheilu-

Lisätiedot

Liikuntatilojen ja toiminnan hinnasto 1.1.2015

Liikuntatilojen ja toiminnan hinnasto 1.1.2015 Liikuntatilojen ja toiminnan hinnasto 1.1.2015 Orimattilan kaupunki Liikuntapalvelut Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 14.10.2014 134 LIIKUNTATILOJEN JA TOIMINNAN MAKSUT 1.1.2015 Sisällysluettelo URHEILUTALO...

Lisätiedot

KENTÄT LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO NURMIKENTÄT

KENTÄT LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO NURMIKENTÄT Liikunta- ja nuorisopalvelut LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO Alv. sis. hintoihin; liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet 24 %, kaupungin sisäinen käyttö 0 % KENTÄT NURMIKENTÄT Aikuiset A-jun ja nuoremmat

Lisätiedot

Harjoitusvuoromaksut, tilavuokrat ja palvelumaksut 1.8.2015

Harjoitusvuoromaksut, tilavuokrat ja palvelumaksut 1.8.2015 Harjoitusvuoromaksut, tilavuokrat ja palvelumaksut 1.8.2015 Loviisan kaupunki Vapaa-aikatoimi Harjoitusvuoromaksut, tilavuokrat ja palvelumaksut Tämä hinnasto astuu voimaan 1.8.2015 Kaikkia Loviisan kaupungin

Lisätiedot

Hinnasto 1.8.2015 alk.

Hinnasto 1.8.2015 alk. Liikuntapalvelut Hinnasto 1.8.2015 alk. Uimahalli Veteraanit ja alle 5-vuotiaat veloituksetta Aikuisten uinti * ma ja to klo 11-13 ja ma-pe klo 13-15 alennettu maksu Alle 18-vuotiaiden uinti Eläkeläisten

Lisätiedot

KENTÄT LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO NURMIKENTÄT

KENTÄT LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO NURMIKENTÄT Liikunta- ja nuorisopalvelut LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO Alv. sis. hintoihin; liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet 24 %, kaupungin sisäinen käyttö 0 % KENTÄT NURMIKENTÄT A-jun ja nuoremmat ½ kenttä

Lisätiedot

. Porin kaupungin vapaa-aikaviraston MAKSUT ja VUOKRAT 1.1.2016 alkaen

. Porin kaupungin vapaa-aikaviraston MAKSUT ja VUOKRAT 1.1.2016 alkaen . Porin kaupungin vapaa-aikaviraston MAKSUT ja VUOKRAT 1.1.2016 alkaen Liikuntapaikat Nuorisotilat Leirikeskukset Tilaussaunat Kokoustilat Asunto- ja venepaikat Välinevuokraus Ohjaustoiminta Porin kaupungin

Lisätiedot

LIIKUNTAPAIKKA- HINNASTO 2014

LIIKUNTAPAIKKA- HINNASTO 2014 LIIKUNTAPAIKKA- HINNASTO Nuoriso- ja liikuntalautakunta 3.12. 2 SISÄLLYSLUETTELO Vuokrauksen yleiset perusteet... 3 Kisapuiston urheilukeskus... 5 Vanha kenttä ja Kisapuiston hiekkatekonurmi... 6 Kimpisen,

Lisätiedot

1. HUHKOLINNA LIIKUNTATOIMINTA Vakiovuorot - paikalliset urheiluseurat, nuorisoyhdistykset, erityisliikuntaryhmät,

1. HUHKOLINNA LIIKUNTATOIMINTA Vakiovuorot - paikalliset urheiluseurat, nuorisoyhdistykset, erityisliikuntaryhmät, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUJEN MAKSUT 1.1.2015 ALKAEN Nuoriso- ja liikuntalautakunta 15.5.2014 34 /Liite nro 8 1. HUHKOLINNA LIIKUNTATOIMINTA Veroton Alv Verollinen - mikäli toimintaan liittyy erityinen

Lisätiedot

VAPAA-AIKATOIMEN HINNASTO 2015 voimassa 1.2.alkaen

VAPAA-AIKATOIMEN HINNASTO 2015 voimassa 1.2.alkaen SAVONLINNA VAPAA-AIKATOIMEN HINNASTO 2015 voimassa 1.2.alkaen Jäähalli Kaupungin koulut ja päiväkodit Muut koulut sis.alv 26,50 /h 60,00 /h Jääurheilua harrastavat seurat : 1.9.-31.3. 45,50 /h Juniorit

Lisätiedot

Sisällysluettelo Yhteystiedot Yleiset ehdot sekä vuokrausehdot Liikuntasalit Uimahalli Ulkoliikuntapaikat Sauvosaaren urheilupuisto Tervahalli

Sisällysluettelo Yhteystiedot Yleiset ehdot sekä vuokrausehdot Liikuntasalit Uimahalli Ulkoliikuntapaikat Sauvosaaren urheilupuisto Tervahalli Sisällysluettelo Yhteystiedot 3 Yleiset ehdot sekä vuokrausehdot 4 Liikuntasalit 5 Uimahalli 6 Ulkoliikuntapaikat 9 Sauvosaaren urheilupuisto 10 Tervahalli 11 Sauvosali ja Nyrkkeilysali 12 Kuntotestit

Lisätiedot

Liikuntapalvelut. Hinnasto 1.10.2015 alkaen

Liikuntapalvelut. Hinnasto 1.10.2015 alkaen Liikuntapalvelut Hinnasto 1.10.2015 alkaen SASTAMALAN KAUPUNKI Aarnontie 2 A, PL 23, 38201 SASTAMALA, puh. (03) 521 31, faksi (03) 5213 4099 sastamala@sastamala.fi, etunimi.sukunimi@sastamala.fi, Y-tunnus

Lisätiedot

Vuokrataan etupäässä vain viikoittaisia vakiovuoroja varten. Vuokrahintaan sisältyy ainoastaan salin ja pukuhuoneiden/wc:n käyttö.

Vuokrataan etupäässä vain viikoittaisia vakiovuoroja varten. Vuokrahintaan sisältyy ainoastaan salin ja pukuhuoneiden/wc:n käyttö. Nuorisopalveluiden hinnastot vuodelle 2012 Monden nuoriso- ja järjestötalo Sali + kahvio (koko alakerta) Monden salin ja kahvion vuokraaja voi käyttää varaamansa ajan salia, kahviotilaa ja WC-tiloja. Monden

Lisätiedot

LIIKUNTATILOJEN JA -TOIMINNAN HINNASTO ALKAEN

LIIKUNTATILOJEN JA -TOIMINNAN HINNASTO ALKAEN LIIKUNTATILOJEN JA -TOIMINNAN HINNASTO 1.1.2019 ALKAEN Liikuntatilat, joita hinnasto koskee: Orimattila Areena, urheilutalo, Vuorenmäen palloiluhalli, uimahalli, keskusurheilukenttä, pallokentät, urheilukeskuksen

Lisätiedot

VIHDIN KUNNAN LIIKUNTATOIMEN ULKOISET MAKSUT 1.1.2006 ALKAEN Maksut sisältävät voimassa olevan arvonlisäveron.

VIHDIN KUNNAN LIIKUNTATOIMEN ULKOISET MAKSUT 1.1.2006 ALKAEN Maksut sisältävät voimassa olevan arvonlisäveron. VIHDIN KUNNAN LIIKUNTATOIMEN ULKOISET MAKSUT 1.1.2006 ALKAEN Maksut sisältävät voimassa olevan arvonlisäveron. 1. KENTÄT 1.1. Vihdin ja Nummelan Urheilukentät Jalkapallonurmi vakioharjoitusvuoro/tunti

Lisätiedot

Urpolan lämmitettävä tekonurmi, talvikausi Alv. sis. hintoihin; liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet 24 %, kaupungin sisäinen käyttö 0 %

Urpolan lämmitettävä tekonurmi, talvikausi Alv. sis. hintoihin; liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet 24 %, kaupungin sisäinen käyttö 0 % Liikuntapalvelut Kentät Urpolan lämmitettävä tekonurmi, talvikausi TALVIKAUSI (lämmitettävä aika) Aikuiset 17,00 27,00 A-juniorit ja nuoremmat 9,00 12,00 Kaupunginosaseurat ja kylätoimikunnat 35,00 35,00

Lisätiedot

LIIKUNTAPALVELUT. Liikunta- ja nuoriso- TP 2006 TA 2007 TA 2008 Muutos % Muutos % palvelut 2007->2008 2006->2008 PERUSTEHTÄVÄ JA TOIMINNAN SISÄLTÖ

LIIKUNTAPALVELUT. Liikunta- ja nuoriso- TP 2006 TA 2007 TA 2008 Muutos % Muutos % palvelut 2007->2008 2006->2008 PERUSTEHTÄVÄ JA TOIMINNAN SISÄLTÖ Liikunta- ja nuoriso- TP 2006 TA 2007 TA 2008 Muutos % Muutos % palvelut 2007->2008 2006->2008 Toimintakulut -802 433-811 500-863 900 6,5 7,7 Toimintatuotot 87 397 78 400 63 400-19,1-27,5 Toimintakate

Lisätiedot

Tämä hinnasto astuu voimaan uimahallipalveluiden ja Karhulan Keskuskentän kuntosalin osalta 1.3.2015 ja muilta osin 1.6.2015 alkaen.

Tämä hinnasto astuu voimaan uimahallipalveluiden ja Karhulan Keskuskentän kuntosalin osalta 1.3.2015 ja muilta osin 1.6.2015 alkaen. KOTKAN KAUPUNKI LIIKUNTAPALVELUT HARJOITUSVUOROMAKSUT, TILAVUOKRAT JA PALVELUMAKSUT Tämä hinnasto astuu voimaan uimahallipalveluiden ja Karhulan Keskuskentän kuntosalin osalta 1.3.2015 ja muilta osin 1.6.2015

Lisätiedot

TILAT JA NIISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT

TILAT JA NIISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT TILAT JA NIISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT 1.6.2009 alkaen Maksut sisältävät arvonlisäveron (liikuntatoiminnasta 8 %, muusta toiminnasta 22 %). Naantalilaisten yhteisöjen ja yritysten toiminnasta peritään maksu

Lisätiedot

Harjoitusvuoromaksut, tilavuokrat ja palvelumaksut , lisäys

Harjoitusvuoromaksut, tilavuokrat ja palvelumaksut , lisäys Harjoitusvuoromaksut, tilavuokrat ja palvelumaksut 1.8.2016, lisäys 25.9.2018 1 2 Loviisan kaupunki Vapaa-aikatoimi Harjoitusvuoromaksut, tilavuokrat ja palvelumaksut Tämä hinnasto astuu voimaan 1.8.2016.

Lisätiedot

Harjoitusvuoromaksut, tilavuokrat ja palvelumaksut 1.1.2016

Harjoitusvuoromaksut, tilavuokrat ja palvelumaksut 1.1.2016 Harjoitusvuoromaksut, tilavuokrat ja palvelumaksut 1.1.2016 1 2 Loviisan kaupunki Vapaa-aikatoimi Harjoitusvuoromaksut, tilavuokrat ja palvelumaksut Tämä hinnasto astuu voimaan 1.1.2016. Kaikkia Loviisan

Lisätiedot

LIIKUNTAPALVELUJEN HINNASTO

LIIKUNTAPALVELUJEN HINNASTO HEINOLAN KAUPUNKI LIIKUNTAPALVELUJEN HINNASTO 1.1.2019 alkaen Hyvinvointilautakunta 17.10.2019 131 Heinolan kaupunki Rauhankatu 3, 18100 Heinola Puh. (03) 849 30 (vaihde), kirjaamo@heinola.fi Y-tunnus

Lisätiedot

VAPAA-AIKAPALVELUIDEN TILOJEN PALVELU- JA HINNOITTELUPERIAATTEET

VAPAA-AIKAPALVELUIDEN TILOJEN PALVELU- JA HINNOITTELUPERIAATTEET Kaupunginhallitus 14.1.2013 liite nro 8 (1/7) Kaupunginvaltuusto 21.1.2013 liite nro 4 (1/7) VAPAA-AIKAPALVELUIDEN TILOJEN PALVELU- JA HINNOITTELUPERIAATTEET Painotalo Säännöllinen viikkovuoro (0-3h) á

Lisätiedot

TILAT JA NIISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT

TILAT JA NIISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT TILAT JA NIISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT Maksut sisältävät arvonlisäveron (liikuntatoiminnasta 8 %, muusta toiminnasta 22 %). Naantalilaisten yhteisöjen ja yritysten liikuntatoiminnasta peritään maksu taulukon

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA. TILAVUOKRAT Liikunta. Voimassa 1.9.2015 alkaen tai erikseen ilmoitettuna aikana

KANGASALAN KUNTA. TILAVUOKRAT Liikunta. Voimassa 1.9.2015 alkaen tai erikseen ilmoitettuna aikana KANGASALAN KUNTA TILAVUOKRAT Liikunta Voimassa 1.9.2015 alkaen tai erikseen ilmoitettuna aikana HINNASTON OHJEET HINNASTON OHJEET JA MAKSUET RYHMÄ LUOKITUS Paikalliset kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoyhdistykset

Lisätiedot

Liikuntapalvelut. Hinnasto alkaen

Liikuntapalvelut. Hinnasto alkaen Liikuntapalvelut Hinnasto 1.8.2016 alkaen SASTAMALAN KAUPUNKI Aarnontie 2 A, PL 23, 38201 SASTAMALA, puh. (03) 521 31, faksi (03) 5213 4099 sastamala@sastamala.fi, etunimi.sukunimi@sastamala.fi, Y-tunnus

Lisätiedot

VAPAA-AIKAPALVELUJEN MAKSUT alkaen hinnat, euroa, sisältävät voimassaolevan ALV:n suluissa oleva hinta ilman alv:tä

VAPAA-AIKAPALVELUJEN MAKSUT alkaen hinnat, euroa, sisältävät voimassaolevan ALV:n suluissa oleva hinta ilman alv:tä 1 VAPAA-AIKAPALVELUJEN MAKSUT 1.7.2010 alkaen hinnat, euroa, sisältävät voimassaolevan ALV:n suluissa oleva hinta ilman alv:tä 1. UIMAHALLI UINTIMAKSUT, kertamaksut ilman alv:tä Aikuinen 4.00 (3.67) Eläkeläinen

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUJEN HINNASTO (päivitetty 26.4.2016)

YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUJEN HINNASTO (päivitetty 26.4.2016) YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUJEN HINNASTO (päivitetty 26.4.2016) SISÄLTÖ: YLÖJÄRVEN SISÄLIIKUNTAPAIKKOJEN VUOKRAUS LIIKUNTATILOJEN VUOKRAT - Uimahalli - Urheilutalon palloiluhalli - Urheilutalon

Lisätiedot

KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 1/2013 Liikuntapalvelukeskus Kirkkokatu 6 48100 Kotka puh. 234 5414 fax 234 5424 4.1.2013. Urheiluseurat TAKSALUETTELO

KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 1/2013 Liikuntapalvelukeskus Kirkkokatu 6 48100 Kotka puh. 234 5414 fax 234 5424 4.1.2013. Urheiluseurat TAKSALUETTELO KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 1/2013 Liikuntapalvelukeskus Kirkkokatu 6 48100 Kotka puh. 234 5414 fax 234 5424 4.1.2013 Urheiluseurat TAKSALUETTELO Ohessa liikuntatilojen ja -alueiden 1.6.2013 voimaantulevat

Lisätiedot

Harjoitusvuoromaksut, tilavuokrat ja palvelumaksut , lisäys

Harjoitusvuoromaksut, tilavuokrat ja palvelumaksut , lisäys Harjoitusvuoromaksut, tilavuokrat ja palvelumaksut 1.8.2016, lisäys 25.9.2018 1 2 Loviisan kaupunki Vapaa-aikatoimi Harjoitusvuoromaksut, tilavuokrat ja palvelumaksut Tämä hinnasto astuu voimaan 1.8.2016.

Lisätiedot

Liikuntapalvelut. Hinnasto alkaen

Liikuntapalvelut. Hinnasto alkaen Liikuntapalvelut Hinnasto 1.8.2016 alkaen SASTAMALAN KAUPUNKI Aarnontie 2 A, PL 23, 38201 SASTAMALA, puh. (03) 521 31, faksi (03) 5213 4099 sastamala@sastamala.fi, etunimi.sukunimi@sastamala.fi, Y-tunnus

Lisätiedot

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT alkaen 1.2.2016 1 Sisällys 1. KÄYTTÖVUOROJEN HAKU... 3 1.1 YLEISTÄ... 3 2. KÄYTTÖVUOROJEN JAKOPERUSTEET JA KÄYTÄNTEET... 3 2.1 VAKIOVUOROT...

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Varaus- ja yhteystiedot Sisä- ja ulkoliikuntapaikat. Uimahalli. Soveltava liikunta. Nuoriso- ja liikuntatoimisto

Sisällysluettelo. Varaus- ja yhteystiedot Sisä- ja ulkoliikuntapaikat. Uimahalli. Soveltava liikunta. Nuoriso- ja liikuntatoimisto Sisällysluettelo Varaus- ja yhteystiedot Sisä- ja ulkoliikuntapaikat Liikuntasihteeri Ilkka Kotala 050 427 6460 ilkka.kotala@kemi.fi Toimistosihteeri Eija Juntunen 040 728 6507 eija.juntunen@kemi.fi Yhteystiedot

Lisätiedot

LIIKUNTAPALVELUT. Liikunta- ja harrastuspaikat 2015 RYHMÄ 1 (kuukausivuokra /kk) Harjulan voimailusali (180m2)

LIIKUNTAPALVELUT. Liikunta- ja harrastuspaikat 2015 RYHMÄ 1 (kuukausivuokra /kk) Harjulan voimailusali (180m2) VAPAA-AIKA- JA HARRASTUSPALVELUT MAKSUT 2015 Maksut sisältävät kulloinkin voimassa olevan arvonlisäveron. Tilavaraukset tulee peruuttaa vähintään 2 viikkoa ennen tapahtumaa. Peruuttamattomasta vuorosta

Lisätiedot

VAPAA-AIKA- JA HARRASTUSPALVELUT MAKSUT 2013

VAPAA-AIKA- JA HARRASTUSPALVELUT MAKSUT 2013 VAPAA-AIKA- JA HARRASTUSPALVELUT MAKSUT 2013 LIIKUNTAPALVELUT Liikunta- ja harrastuspaikat (sis.alv) RYHMÄ 1 (kuukausivuokra /kk) Myllytien nyrkkeilysali (280m2) 600,00 Harjulan voimailusali (180m2) 400,00

Lisätiedot

Tekla Valmistelija: Jaakko Nopanen, ,

Tekla Valmistelija: Jaakko Nopanen, , Tekninen lautakunta 9 16.03.2017 Kunnan sisäliikuntatilojen käyttömaksut vuonna 2017 1248/00/2017 Tekla 16.03.2017 9 Valmistelija: Jaakko Nopanen, 040 186 5055, jaakko.nopanen@savitaipale.fi 63 Liikuntatilojen

Lisätiedot

LIIKUNTAPALVELUIDEN MAKSUT ALKAEN

LIIKUNTAPALVELUIDEN MAKSUT ALKAEN LIIKUNTAPALVELUIDEN MAKSUT 1.1.2018 ALKAEN OSALLISTUMISMAKSUT OHJATTUUN TOIMINTAAN sis.alv 10 % Seniorit, soveltava liikunta salitiloissa syys-kevätkausi 45 allastiloissa syys-kevätkausi 55 salitiloissa

Lisätiedot

Kuluttajaviraston suositusten mukaan alle 8-vuotiaat uimahalleihin vain aikuisen valvonnassa. Uimahallien vuosikorttien käyttö max. 1 krt/pv.

Kuluttajaviraston suositusten mukaan alle 8-vuotiaat uimahalleihin vain aikuisen valvonnassa. Uimahallien vuosikorttien käyttö max. 1 krt/pv. UIMAHALLIT Kotkan uimala Katariina, Puistotie 9-11, 48100 KOTKA, puh. 234 4590 Karhulan uimahalli, Karhulantie 46, 48600 KOTKA, puh. 234 5415 Kuluttajaviraston suositusten mukaan alle 8-vuotiaat uimahalleihin

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2008 32. Otsikko Sivu 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 34

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2008 32. Otsikko Sivu 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 34 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2008 32 Liikunta- ja nuorisojaosto 11.09.2008 AIKA 11.09.2008 klo 17:30-20:12 PAIKKA Sivistystoimen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA. TILAVUOKRAT Vapaa-aikatilat. Voimassa 1.9.2015 alkaen tai erikseen ilmoitettuna aikana

KANGASALAN KUNTA. TILAVUOKRAT Vapaa-aikatilat. Voimassa 1.9.2015 alkaen tai erikseen ilmoitettuna aikana KANGASALAN KUNTA TILAVUOKRAT Vapaa-aikatilat Voimassa 1.9.2015 alkaen tai erikseen ilmoitettuna aikana HINNASTON OHJEET HINNASTON OHJEET JA MAKSUET RYHMÄ LUOKITUS Paikalliset kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoyhdistykset

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT

RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT 2016 RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUIDEN TERVEYS- JA SOVELTAVAN LIIKUNNAN RYHMÄT 2016 Raision kaupungin liikuntapalveluiden kevätkausi alkaa pääsääntöisesti viikolla

Lisätiedot

HENKILÖKUNNAN YLITYÖKORVAUKSET

HENKILÖKUNNAN YLITYÖKORVAUKSET MAKSULUOKAT (ei uimahalli, kuntosali, kopiot) Maksuluokka 0 Maksuluokka 1 Maksuluokka 2 Maksuluokka 3 Outokumpulaisten seurojen yms.outokumpulaisten seurojen Ulkopaikkakuntal. seurojen Ulkopaikkakuntalaiset

Lisätiedot

Oulun kaupunki - Sivistys- ja kulttuuripalvelut Tilojen hinnasto (Hinnat sis. alv 24%, liikuntatilojen alv 10%) alk. 1.10.2015

Oulun kaupunki - Sivistys- ja kulttuuripalvelut Tilojen hinnasto (Hinnat sis. alv 24%, liikuntatilojen alv 10%) alk. 1.10.2015 Oulun kaupunki - Sivistys- ja kulttuuripalvelut Tilojen hinnasto (Hinnat sis. alv 24%, liikuntatilojen alv 10%) alk. 1.10.2015 Koulujen ja monitoimitalojen liikuntasalit (alv 10%) Kausihinta tarkoittaa

Lisätiedot

Liikuntatilojen ja -toiminnan hinnasto

Liikuntatilojen ja -toiminnan hinnasto Liikuntatilojen ja -toiminnan hinnasto Orimattilan kaupunki Liikuntapalvelut Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 14.10.2015 134 Päivitetty Sivistys- ja vapaa-aikalutakunta 7.6.2016 62 LIIKUNTATILOJEN JA

Lisätiedot

Käyttömaksujen arvonlisäverokannat Näyttökortit, kerta- ja sarjaliput, tilavuokrat sekä liikunnan ohjauspalvelut sisältävät arvonlisäveroa 10 %.

Käyttömaksujen arvonlisäverokannat Näyttökortit, kerta- ja sarjaliput, tilavuokrat sekä liikunnan ohjauspalvelut sisältävät arvonlisäveroa 10 %. LIIKUNTATILOJEN JA ALUEIDEN VUOKRAUKSEN YLEISET PERUSTEET JA KÄYTTÖMAKSUT 2018 Vuokrauksen yleiset perusteet Tämä hinnasto on voimassa toistaiseksi. Vapaa-aikatoimen liikuntatilojen/-paikkojen vuokrauksen

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN PALVELU- JA KÄYTTÖKORVAUSMAKSUT 1.1.2016 ALKAEN TILAT

SIVISTYSLAUTAKUNNAN PALVELU- JA KÄYTTÖKORVAUSMAKSUT 1.1.2016 ALKAEN TILAT SIVISTYSLAUTAKUNNAN PALVELU- JA KÄYTTÖKORVAUSMAKSUT 1.1.2016 ALKAEN TILAT KOULUT yksikkö alv 24 % Yhteensä Juhlasali Pogostan alakoulu h 7,42 1,78 9,20 Juhlasali Pogostan alakoulu vrk 45,73 10,97 56,70

Lisätiedot

AKAAN KAUPUNKI Liikuntapalvelut

AKAAN KAUPUNKI Liikuntapalvelut 1. LIIKUNTAPAIKKOJEN VARAUKSET... 2 2. TILOJEN/HARRASTEPAIKKOJEN VUOKRAUKSEN PERIAATTEET... 2 3. LIIKUNTATILOJEN JA -ALUEIDEN KÄYTTÖMAKSUT... 6 3.1 Monitoimihalli... 6 3.2. Koulujen liikuntatilojen, Rasin

Lisätiedot

Esittelijä: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto

Esittelijä: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto Vapaa-aikalautakunta 19 09.04.2013 Liikunta- ja nuorisotoimen tilankäyttömaksut 1.6.2013 alkaen 190/02.04.00/2013 VAPLA 19 Esittelijä: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto Valmistelija / lisätietojen antaja:

Lisätiedot

Tilojen ym. käyttömaksut

Tilojen ym. käyttömaksut Tilojen ym. käyttömaksut Yhteenveto hinnastoista Nilsiä-neuvottelukunnalle, huomioitu vain liikuntapaikat ja tilat, jotka vaikuttavat Nilsiään. Peruskoulujen ja lukioiden tilojen käyttömaksut 1.1.2015

Lisätiedot

LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO 1.1.2014 ALKAEN

LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO 1.1.2014 ALKAEN LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO 1.1.2014 ALKAEN Sisäliikuntapaikkojen vuokrat Kuntosalien käyttömaksut Ohjaus- ja muut palvelut - 1 - YLÖJÄRVEN SISÄLIIKUNTAPAIKKOJEN VUOKRAUS Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Lisätiedot

aikuiset 2,00 alle 18 v. ja opiskelijat 1,00 alle 4 v. ilmaiseksi ei kausikortteja, hinnat sisältävät alv:n (10 %)

aikuiset 2,00 alle 18 v. ja opiskelijat 1,00 alle 4 v. ilmaiseksi ei kausikortteja, hinnat sisältävät alv:n (10 %) Kansalaistoiminnan ltk 8.6.2010, liite 24/2010 Kansalaistoiminnan lautakunta 18.1.2011 9 Kansalaistoiminnan lautakunta 3.6.2014 36 Kansalaistoiminnan lautakunta 4.11.2014 77 1 HYVINVOINNIN EDISTÄMISPALVELUT

Lisätiedot

Koulujen ja vapaa-aikatoimen perimät maksut ja taksat vuonna Kyläkoulujen liikuntahallien käyttömaksut

Koulujen ja vapaa-aikatoimen perimät maksut ja taksat vuonna Kyläkoulujen liikuntahallien käyttömaksut D/259/02.05.00.00/2018 Koulujen ja vapaa-aikatoimen perimät maksut ja taksat vuonna 2019 Koulutilojen käyttömaksu vuonna 2019 Kyläkoulujen liikuntahallien käyttömaksut veroton hinta Hirvasen koulun liikuntahalli,

Lisätiedot

S I V I S T Y S K E S K U K S E N M A K S U T LIITE 01.08.2014 lukien Sivistys- ja vapaa-aikaltk 25 06 2014 64

S I V I S T Y S K E S K U K S E N M A K S U T LIITE 01.08.2014 lukien Sivistys- ja vapaa-aikaltk 25 06 2014 64 1 S I V I S T Y S K E S K U K S E N M A K S U T LIITE 01.08.2014 lukien Sivistys- ja vapaa-aikaltk 25 06 2014 64 Maksut löytyvät alkaen sivulta Koulut ja kansalaisopisto 2 Lukion aineopiskelijan kurssimaksu

Lisätiedot

LIIKUNTAPAIKAT UIMAHALLIT IMPIVAARAN UIMAHALLI. UINTIMAKSUT, alv. 8 % KUNTOSALIMAKSUT/alakerran sali, alv. 8% OHJATTU TOIMINTA, alv.

LIIKUNTAPAIKAT UIMAHALLIT IMPIVAARAN UIMAHALLI. UINTIMAKSUT, alv. 8 % KUNTOSALIMAKSUT/alakerran sali, alv. 8% OHJATTU TOIMINTA, alv. UIMAHALLIT IMPIVAARAN UIMAHALLI LIIKUNTAPAIKAT UINTIMAKSUT, alv. Alennusryhmään kuuluvat: Aikuinen 4 Opiskelija, kortilla Lapsi 7-16 v. 2 Eläkeläinen (ei osa-aika), kortilla Alle 7v. vanhempien mukana

Lisätiedot

sis.alv RYHMÄ 1 (kuukausivuokra /kk) Harjulan voimailusali (180m2) 420,00

sis.alv RYHMÄ 1 (kuukausivuokra /kk) Harjulan voimailusali (180m2) 420,00 VAPAA-AIKA- JA HARRASTUSPALVELUT MAKSUT 2014 Maksut sisältävät kulloinkin voimassa olevan arvonlisäveron. Tilavaraukset tulee peruuttaa vähintään 2 viikkoa ennen tapahtumaa. Peruuttamattomasta vuorosta

Lisätiedot

VIHDIN LIIKUNTAPALVELUIDEN TAKSAT 1.8.2013 ALKAEN

VIHDIN LIIKUNTAPALVELUIDEN TAKSAT 1.8.2013 ALKAEN VIHDIN LIIKUNTAPALVELUIDEN TAKSAT 1.8.2013 ALKAEN Hinnat sisältävät kulloinkin voimassa olevan arvonlisäveron. UIMAHALLI UIMAHALLIMAKSUT Veloituksetta veteraanit ja alle 5-vuotiaat - Aikuisten uinti 4,-

Lisätiedot

Liikuntapaikkojen. hinnasto 1.1. 31.12.2013. Liikuntapalvelut, asiakaspalvelu

Liikuntapaikkojen. hinnasto 1.1. 31.12.2013. Liikuntapalvelut, asiakaspalvelu Liikuntapaikkojen hinnasto 1.1. 31.12.2013 Liikuntapalvelut, asiakaspalvelu liikuntapalvelut.asiakaspalvelu(at)tampere.fi puhelin 03 5653 4300 faksi 03 5656 4889 Ratinan rantatie 1 33100 Tampere ma - pe

Lisätiedot

TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2013

TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2013 Oulun kaupunki / Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2013 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen

Lisätiedot

TUUSULAN VAPAA-AIKAPALVELUIDEN HINNASTO JA PERIAATTEET ALUSTA LUKIEN (ltk. liite, 2018 )

TUUSULAN VAPAA-AIKAPALVELUIDEN HINNASTO JA PERIAATTEET ALUSTA LUKIEN (ltk. liite, 2018 ) TUUSULAN VAPAA-AIKAPALVELUIDEN HINNASTO JA PERIAATTEET 1.1.2019 ALUSTA LUKIEN (ltk. liite, 2018 ) Tuusulan vapaa-aikapalveluiden tilojen maksuperusteet koostuvat kahdesta erillisestä maksuperustetaulukosta.

Lisätiedot

S I V I S T Y S K E S K U K S E N M A K S U T LIITE 01.08.2015 lukien Sivistys- ja vapaa-aikaltk 03 06 2015 43

S I V I S T Y S K E S K U K S E N M A K S U T LIITE 01.08.2015 lukien Sivistys- ja vapaa-aikaltk 03 06 2015 43 1 S I V I S T Y S K E S K U K S E N M A K S U T LIITE 01.08.2015 lukien Sivistys- ja vapaa-aikaltk 03 06 2015 43 Punaisella muutokset Maksut löytyvät alkaen sivulta Koulut ja kansalaisopisto 2 Lukion aineopiskelijan

Lisätiedot

. Porin kaupungin vapaa-aikaviraston MAKSUT ja VUOKRAT 1.1.2015 alkaen

. Porin kaupungin vapaa-aikaviraston MAKSUT ja VUOKRAT 1.1.2015 alkaen . Porin kaupungin vapaa-aikaviraston MAKSUT ja VUOKRAT 1.1.2015 alkaen Liikuntapaikat Nuorisotilat Leirikeskukset Tilaussaunat Kokoustilat Asunto- ja venepaikat Välinevuokraus Ohjaustoiminta Porin kaupungin

Lisätiedot

LIIKUNTAPALVELUT Harjoitusvuoromaksut, tilavuokrat ja palvelumaksut

LIIKUNTAPALVELUT Harjoitusvuoromaksut, tilavuokrat ja palvelumaksut LIIKUNTAPALVELUT Harjoitusvuoromaksut, tilavuokrat ja palvelumaksut Liikuntalautakunnan/Vapaa-aikalautakunnan päätös 21.11.2012/24.4.2013 Liikuntatoimi HINNASTO 2/19 1. VUOKRAUKSEN YLEISET PERUSTEET...

Lisätiedot

Sivistys- ja kulttuuripalvelut liikuntapalvelut HINNASTO

Sivistys- ja kulttuuripalvelut liikuntapalvelut HINNASTO 0 Sivistys- ja kulttuuripalvelut liikuntapalvelut HINNASTO 2016 1 SISÄLTÖ: Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut YLEISET EHDOT... 2 HEINÄPÄÄN JALKAPALLOHALLI... 5 JATULIN LIIKUNTAKESKUS... 6 KASTELLIN

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNNAN SISÄLIIKUNTATILOJEN JAKOPERUSTEET JA KÄYTÖN LINJAUKSET

LEMPÄÄLÄN KUNNAN SISÄLIIKUNTATILOJEN JAKOPERUSTEET JA KÄYTÖN LINJAUKSET Vapaa-aikalautakunta 5.2.2015 LEMPÄÄLÄN KUNNAN SISÄLIIKUNTATILOJEN JAKOPERUSTEET JA KÄYTÖN LINJAUKSET YLEISTÄ Lempäälän kunnan liikuntapalvelujen hallinnassa olevia sisäliikuntatiloja ovat Hakkarin, Kuljun,

Lisätiedot

Elimäen kenttä - Keskusurheilupuisto - Korian urheilukenttä - Kuusankosken urheilupuisto - Saviniemen urheilukeskus - Valkealan urheilukenttä...

Elimäen kenttä - Keskusurheilupuisto - Korian urheilukenttä - Kuusankosken urheilupuisto - Saviniemen urheilukeskus - Valkealan urheilukenttä... LIIKUNTATILOJEN JA -TOIMINNAN MAKSUT 1.6.2013 Sisällysluettelo JÄÄHALLIT... 3 Anjalankosken jäähalli... 3 Kouvolan jäähalli... 3 Kuusankosken jäähalli - Valkealan jäähalli... 4 UIMAHALLIT... 5 Elimäen

Lisätiedot

AKAAN KAUPUNKI Liikuntapalvelut

AKAAN KAUPUNKI Liikuntapalvelut 1. LIIKUNTAPAIKKOJEN VARAUKSET... 2 2. TILOJEN/HARRASTEPAIKKOJEN VUOKRAUKSEN PERIAATTEET... 2 3. LIIKUNTATILOJEN JA -ALUEIDEN KÄYTTÖMAKSUT... 6 3.1 Monitoimihalli... 6 3.2. Koulujen liikuntatilojen, Rasin

Lisätiedot

Mänttä-Vilppulan erityisliikunnan kehittämissuunnitelma 2014 2015

Mänttä-Vilppulan erityisliikunnan kehittämissuunnitelma 2014 2015 Mänttä-Vilppulan erityisliikunnan kehittämissuunnitelma 2014 2015 Mänttä-Vilppulan liikuntapalvelut, Mänttä-Vilppulan vammaisneuvosto ja Erityisliikuntaa kuntiin 2013 2015 -hanke 1. ERITYISLIIKUNTA JA

Lisätiedot

Ohessa liikuntatilojen ja -alueiden 1.3.2016 voimaan tulevat taksat.

Ohessa liikuntatilojen ja -alueiden 1.3.2016 voimaan tulevat taksat. KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 1/2016 Liikuntapalvelukeskus Puistotie 9-11 48100 Kotka puh. 040 831 0389, fax 234 5424 26.1.2016 Urheiluseurat TAKSALUETTELO Ohessa liikuntatilojen ja -alueiden 1.3.2016 voimaan

Lisätiedot

LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO 1.1.2015 alkaen

LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO 1.1.2015 alkaen LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO 1.1.2015 alkaen Sisäliikuntapaikkojen vuokrausohje sekä vuokrat: - Kurun urheilutalo - Koulujen liikuntasalit - Urheilutalo ja uimahalli Urheilutalon muut maksut ja tilavuokrat:

Lisätiedot

SISÄLIIKUNTATILAT TENNARIN LUKIOSALI TENNARIN PALLOILUHALLI LAPSET JA NUORET. 1/2 SALI Perustuntihinta, arkisin klo ,40

SISÄLIIKUNTATILAT TENNARIN LUKIOSALI TENNARIN PALLOILUHALLI LAPSET JA NUORET. 1/2 SALI Perustuntihinta, arkisin klo ,40 SISÄLIIKUNTATILAT TENNARIN LUKIOSALI 1.1.2013 alkaen KOKO SALI Perustuntihinta, arkisin klo 16-17 19,90 Prime time tuntihinta, klo 17-22, la ja su 26,15 1/2 SALI Perustuntihinta, arkisin klo 16-17 12,40

Lisätiedot

Liikuntapalveluiden hinnasto alkaen (hinnat sis. arvonlisäveron)

Liikuntapalveluiden hinnasto alkaen (hinnat sis. arvonlisäveron) Sivistyslautakunta 97 22.06.2016 Liikuntapalveluiden maksut 1.8.2016 alkaen SIVLTK 97 Kunnan hallintosääntö 47: Lautakunta päättää toimialansa irtaimen omaisuuden vuokrauksesta ja muusta käytettäväksi

Lisätiedot

Liikuntapaikat Nuorisotilat Leirikeskukset Kokoustilat Tilaussaunat Ohjaustoiminta Välinevuokraus Asunto- ja venepaikat

Liikuntapaikat Nuorisotilat Leirikeskukset Kokoustilat Tilaussaunat Ohjaustoiminta Välinevuokraus Asunto- ja venepaikat Liikuntapaikat Nuorisotilat Leirikeskukset Kokoustilat Tilaussaunat Ohjaustoiminta Välinevuokraus Asunto- ja venepaikat Porin kaupungin vapaa-aikalautakunta 27.4.2012 1 PORIN KAUPUNGIN VAPAA-AIKAVIRASTON

Lisätiedot

Kylpylän pääsymaksut

Kylpylän pääsymaksut Sivistyslautakunta 82 17.06.2015 Liikuntapalveluiden maksut 1.8.2015 alkaen SIVLTK 82 Kunnan hallintosääntö 47: Omaisuuden myynti, osto ja vuokraus: Lautakunta päättää toimialansa irtaimen omaisuuden vuokrauksesta

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUJEN TAKSAT ( Alkaen)

YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUJEN TAKSAT ( Alkaen) YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUJEN TAKSAT (1.1.2019 Alkaen) - 1 - YLÖJÄRVEN SISÄLIIKUNTAPAIKKOJEN VUOKRAUS Vuorojen hakeminen Käyttövuoroja jaetaan sekä vakituiseen että tilapäiseen käyttöön. Vakituiset

Lisätiedot

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT 26.3.2015 ALKAEN

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT 26.3.2015 ALKAEN KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT 26.3.2015 ALKAEN 1 Sisällys 1. KÄYTTÖVUOROJEN HAKU... 3 1.2 YLEISTÄ... 3 2. KÄYTTÖVUOROJEN JAKOPERUSTEET JA -KÄYTÄNTEET... 3 2.1 VAKIOVUOROT...

Lisätiedot

LIIKUNTATILOJEN JA ALUEIDEN VUOKRAUKSEN YLEISET PERUSTEET JA KÄYT TÖMAKSUT 1.5.2006 30.4.2007...2 VUOKRAUKSEN YLEISET PERUSTEET...

LIIKUNTATILOJEN JA ALUEIDEN VUOKRAUKSEN YLEISET PERUSTEET JA KÄYT TÖMAKSUT 1.5.2006 30.4.2007...2 VUOKRAUKSEN YLEISET PERUSTEET... 2 SISÄLTÖ LIIKUNTATILOJEN JA ALUEIDEN VUOKRAUKSEN YLEISET PERUSTEET JA KÄYT TÖMAKSUT 1.5.2006 30.4.2007...2 VUOKRAUKSEN YLEISET PERUSTEET...2 MAKSUTON TOIMINTA...2 MAKSULLINEN TOIMINTA...2 KÄYTTÖMAKSUJEN

Lisätiedot

Liikuntatilojen ja toiminnan hinnasto 1.1.2015

Liikuntatilojen ja toiminnan hinnasto 1.1.2015 Liikuntatilojen ja toiminnan hinnasto 1.1.2015 Tila- ja tapahtumapalvelut LIIKUNTATILOJEN JA -TOIMINNAN MAKSUT 1.1.2015 Sisällysluettelo JÄÄHALLIT... 3 Anjalankosken jäähalli... 3 Kouvolan jäähalli...

Lisätiedot

LIIKUNTATILOJEN HINNASTO Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelut

LIIKUNTATILOJEN HINNASTO Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelut LIIKUNTATILOJEN HINNASTO 2017 Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelut 2 Sisällys Liikuntatilojen hinnoittelun periaatteet... 3 Liikuntatilojen hintaluokitukset ja -perusteet... 3 Hintojen perusteet... 3

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN Hyväksytty kulttuuri- ja vapaaaikalautakunnassa 13.12.2012 86 SISÄLLYSLUETTELO LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Lisätiedot

alkaen lippua 10 %:n alennus yli 50 lippua 20 %:n alennus

alkaen lippua 10 %:n alennus yli 50 lippua 20 %:n alennus UINTI 1.1.2019 alkaen 10-49 lippua 10 %:n yli 50 lippua 20 %:n aikuiset 1 krt 10 krt 20 krt 30 krt 40 krt 50 krt 100 krt 5,50 49,50 99,00 148,50 198,00 220,00 440,00 10-49 lippua 10 %:n yli 50 lippua 20

Lisätiedot

Liikuntapaikkapalvelut Aikuisväestön lautakunta 21.10.2015/129 ja korjaus 18.11.2015/141

Liikuntapaikkapalvelut Aikuisväestön lautakunta 21.10.2015/129 ja korjaus 18.11.2015/141 Liikuntatilojen ja toiminnan hinnasto 1.1.2016 Liikuntapaikkapalvelut Aikuisväestön lautakunta 21.10.2015/129 ja korjaus 18.11.2015/141 LIIKUNTATILOJEN JA -TOIMINNAN MAKSUT 1.1.2016 Sisällysluettelo JÄÄHALLIT...

Lisätiedot

TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015

TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015 Oulun kaupunki / Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen

Lisätiedot

UIMAHALLIEN HINNASTO Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelut

UIMAHALLIEN HINNASTO Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelut UIMAHALLIEN HINNASTO 2017 Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelut 2 Sisällys Liikuntatilojen hinnoittelun periaatteet... 3 Uimahallien hintaluokitukset ja -perusteet... 3 Hintojen perusteet... 3 Tilojen

Lisätiedot

Kaikissa Kotkan kaupungin hallinnassa olevissa liikuntapaikoissa harjoittelevat tai tiloja käyttävät kuuluvat tämän taksa- ja maksuluettelon piiriin.

Kaikissa Kotkan kaupungin hallinnassa olevissa liikuntapaikoissa harjoittelevat tai tiloja käyttävät kuuluvat tämän taksa- ja maksuluettelon piiriin. KOTKAN KAUPUNKI LIIKUNTAPALVELUT HARJOITUSVUOROMAKSUT, TILAVUOKRAT JA PALVELUMAKSUT Tämä hinnasto astuu voimaan 1.1.2014 alkaen. Uimahallien vuosikorttien max. käyttö 1 krt/pv. Kaikissa Kotkan kaupungin

Lisätiedot

HENKILÖKUNNAN YLITYÖKORVAUKSET

HENKILÖKUNNAN YLITYÖKORVAUKSET MAKSULUOKAT (ei käytössä kaikissa hinnoissa) Maksuluokka 0 Maksuluokka 1 Maksuluokka 2 Maksuluokka 3 Outokumpulaisten seurojen yms.outokumpulaisten seurojen Ulkopaikkakuntal. seurojen Ulkopaikkakuntalaiset

Lisätiedot

LIIKUNTAPALVELUJEN KÄYTTÖMAKSUT

LIIKUNTAPALVELUJEN KÄYTTÖMAKSUT LIIKUNTAPELUJEN KÄYTTÖMAKSUT Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksynyt 18.11.2015 Voimaantulopäivä KÄYTTÖMAKSUJEN PÄÄPERIAATTEET Liikuntapalveluiden peruskäyttömaksut koskevat raumalaisia rekisteröityjä

Lisätiedot

Sisällysluettelo Yleiset ehdot & Vuokrausehdot Liikuntasalit Uimahalli Ulkoliikuntapaikat Sauvosaaren urheilupuisto Tervahalli

Sisällysluettelo Yleiset ehdot & Vuokrausehdot Liikuntasalit Uimahalli Ulkoliikuntapaikat Sauvosaaren urheilupuisto Tervahalli kuva... Uimahalli? Sisällysluettelo Yleiset ehdot & Vuokrausehdot 4 Liikuntasalit 5 Uimahalli 6 Ulkoliikuntapaikat 9 Sauvosaaren urheilupuisto 10 Tervahalli 11 Sauvosali ja Nyrkkeilysali 12 Kuntotestit

Lisätiedot

LIIKUNTAPALVELUT Harjoitusvuoromaksut, tilavuokrat ja palvelumaksut

LIIKUNTAPALVELUT Harjoitusvuoromaksut, tilavuokrat ja palvelumaksut LIIKUNTAPALVELUT Harjoitusvuoromaksut, tilavuokrat ja palvelumaksut Liikuntalautakunnan/Vapaa-aikalautakunnan päätökset 21.11.2012/24.4.2013/28.8.2013/20.11.2013 Liikuntapalvelut HINNASTO 2/20 1. VUOKRAUKSEN

Lisätiedot