Tässä kisakirjeessä kerrotaan kaikki tärkeä kisaan valmistautumista varten.
|
|
- Hannu Mäkelä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tervetuloa Legenda-Punkkuun! Hienoa, että olette lähdössä mukaan tekemään syyskui sesta viikonlopusta legendaarista. Kisaan on ilmoittautunut varsinaisen ilmoittautumisajan sisällä yhteensä 76 vartiota: 19 valkoisessa, 11 keltaisessa, 7 punaisessa, 8 sinisessä, 15 harmaassa ja 16 kultaisessa sarjassa. Tässä kisakirjeessä kerrotaan kaikki tärkeä kisaan valmistautumista varten. Lähtö ja maali Kilpailuun lähdetään lauantaina Espoon keskuksesta, Espoon T orin parkkipaikalta (sijaitsee junaradan eteläpuolella). Ilmoittautuminen tapahtuu seur aavasti: Valkoinen, sininen ja harmaa sarja: klo Keltainen, punainen ja kultainen sarja: klo Olkaa ajoissa paikalla! Kuljetusmaksua ei peritä.
2 Ottakaa ilmoittautumiseen mukaan ilmoittautumislomake ja jokaisen kisaajan vuoden 2010 jäsenkortti tai kuitti maksetusta jäsenmaksusta. Jos var tion kokoonpano ei vastaa Espoon Punasen säänt öjä, tuomarineuvosto voi siirtää vartion kilpailun ulkopuolelle. Kilpailun maalista pääsee poi s julkisilla kulkuvälineillä. Erillistä paluukuljetusta ei ole. Varaattehan mukaan rahaa tai matkakortin arvoa julkisen kulkuvälineen lippuun. Matka voi maksaa korkeintaan 7. Varusteluettelo Pakolliset henkilökohtaiset varusteet partiohuivi SP:n jäsenkortti 2010 tai kuitti maksetusta jäsenmaksusta ensiside tai vastaava puukko tulitikut muistiinpanovälineet ( säässä kuin säässä toimivat esim. lyijykynä) heijastin kompassi valaisin ja varaparistot kello (kännykkää ei saa käyttää ki san aikana) juotavaa (väh. 1 l) (lähdössä ei ole mahdollisuutta täyttää vesi pulloja) henkilökohtai nen lääkitys eväät koko kil pailun ajaksi rahaa paluumatkaan tai vastaava määr ä rahaa ladattuna matkakor ttiin Pakolliset valkoisella, keltaisella ja punaisella sarjalla yöunia varten makuupussi makuualusta Suositellut henkilökohtaiset varusteet makuupussi ja -alusta lämpimät vaatteet ja vaihtovaatteet sadevarusteet ruokailuvälineet peseytymisvälineet ja uima-asu erillisessä nimikoidussa, sateenkestävässä kassi ssa (ei maastoon) Varauduttehan hir vikärpäsiin niitä saattaa olla alueella paljon. Vartion yhteiset varusteet ensiapupakkaus: 1 leveä sideharsorulla, idealside, laastaria sekä si detaitoksia kirves saha vasara
3 retkikeitin ja polttoainetta avotulimajoite rullamitta ohut permanenttitussi silmäneula sakset puuvärit (värit keltainen, ruskea, sininen, musta) pora herätyskello (kännykkää ei käytetä kisan aikana) karttasuoja(t) (va: 1 kpl; ke, pu ja ku: 2 kpl; si ja ha: 3 kpl) kilpailunumero (ks. ohje alla) 10 kpl säänkestäviä, kiinnitettäviä nimilappuja tehtäviin (vartion nimi, numero ja sarja) viikonlopun ruuat poranterä 8 12 mm (va) poranterä 4 mm (ke, pu, si, ha, ku) iso silmäneula (va) taltta (va) sivuleikkurit (ke, pu, si, ha) vispilä (si, ha, ku) Kisan ruokatehtävä ei täytä vatsoja. Vesipulloja voi täyttää muuta malla vesipisteellä reitin varrella. Kielletyt varusteet Kännykän, gps -paikantimien, radiopuhelimien ja muiden vastaavi en elektronisten laitteiden käyttö on kielletty kilpailun aikana. Hätätilanteessa kil pailijat tavoittaa järjestäjien kautta, puh Digitaalikameraa ei saa hyödyntää rastitehtävien suori ttamisessa. Kilpailunumerot Vartioiden tulee valmistaa itse kilpailunumerolappunsa. Lapun tulee olla selkeä, ja numeroiden tulee olla hyvin näkyvillä koko kilpailun ajan. Vartiot valmistavat 10 kpl tehtävien nimikoimiseen sopivia, säänkestäviä ja kiinnitettäviä nimilappuja, joissa on vartion nimi, numero ja sarja. Kilpailuaika Kilpailuaika on Suomen vi rallinen aika. Peseytyminen ja vaihtovarusteet Kilpailun maalissa on peseytymismahdollisuus. Vartiot voivat jättää lähtörastilla peseytymisvälineet (ml. uimapuku) järjestäjille. Varusteet tulee pakata säänkestäväst i, ja ne on merkittävä selvästi vartion nimellä ja numerolla.
4 Vakuutus Kilpailijat on vakuutett u SP:n jäsenmaksuun sisäl tyvällä partiovakuutuksella. Jokai sen kilpailijan jäsenmaksun pitää olla maksettu ja voimassa kilpailun alkaessa. Jos kisavartioon kuuluu alle 7-vuotias lapsi, hän voi osallistua kisaan vain vanhempiensa vastuulla. Tällöin var tio esittää ilmoittautumisessa vanhempien allekirjoittaman paperi n, jossa lapsen kerrotaan osallistuvan omalla vastuulla. Papereita saa t äytettäväksi ilmoittautumispisteeltä. Säännöt ja määräykset Kilpailussa noudatetaan Espoon Punasen sääntöj ä (hyväksytty ). Säännöt on luettavissa osoitteessa Tehtäväkäskyt ja muut kilpailussa jaettavat paperit ovat suomenki elisiä. Kirjallisiin tehtäviin voi vastata suomeksi tai ruotsiksi. Palkintojenjako Tulokset julkistetaan palkintojenjaossa Olarin koulun ja lukion auditoriossa (Olarinniityntie 4) ma klo Tulkaa vielä fiilistelemään kisaa ja katsomaan val okuvien parhaat palat. Tarjolla myös loput kätevyystehtävät sekä pientä tarjoilua. Palkintojenjaon jälkeen tulokset ilmoitetaan myös Legenda-Punkun nettisivuilla. Lisätietoja Järjestelysihteeri Anna Voutilainen anna.voutilainen@gmail.com Kilpailunjohtaja Hannele Mikkonen hannele.mikkonen@gmail.com punkku.ept.fi Liitteet Tehtäväluettelo Vartioluettelo kilpailunumeroineen Ilmoittautumislomake Tervetuloa kisaan! Tapiolan alueen lippukunnat
5 TEHTÄVÄLUETTELO Suunnistus Si/Ha Ke/Pu Va Ku Jukola Virsta väärään Loch Ness 5 5 Monte Carlo Kätevyydet Lentävä matto Harjoitus tekee metsurin 7 Nakkisormi Robin Hood Iittala Luonto ja erä Prässi Savuna ilmaan Lounas talon tapaan Pyramidi 4 4 Partiotaidot Helppo o hyväl aijjaa, mut vaikija valjastaa 4 Buffalo Bill 4 Kopi Luwak Rikkinäinen puhelin Porvoon mitalla Apinannyrkki Legenda Teuvo 6 6 Baywatch 5 Tour de France 5 Tarzan Hoas Konnansuo Yllätys Musta-aukko Joulupukki Kaunis ja ylpee 4 4 Ysin kertaus 4 4 Kolmen tähden kenraali Yhteensä
6 Vartioluettelo VALKOINEN 101 Tuulikarhu Kirkkonummen Metsänkävijät Paula Heino 102 X-TRA Pitkäjärven Vaeltajat Petrus Holm 103 Laiskiaiset Otavaeltajat Seppo Laine 104 KamPa Niipperin Nuolihaukat Eero Järvinen 105 Maahisneidit Maahiset Sini Koivula 106 Teltassa.Märkänä. Haukkavuoren Haltiat Lotta Konttas 107 Muumit Mastonvartijat Taru Moisala 108 palo ja kärki Vartiovuoren Pojat Oskari Lahtinen 109 Pöllövartio Kartanopartio Ilona Laine 110 Etanat Kartanopartio Eetu Mynttinen 111 Haisulit Karhunvartijat Tiia Mononen 112 Reitillä.Suossa. Haukkavuoren Haltiat Kaisa Oksanen 113 Palokärjet Vartiovuoren Pojat Jerry Pihkanen 114 Haisulit32 Karhunvartijat Niko Rantanen 115 Kultasipit Järvihaukat Iida Rotko 116 Harmaa Karhut Karhunvartijat Albert Salmi 117 Partiopojat Pitkäjärven Vaeltajat Ona Sihvola 118 Myyrät Espoon Metsänkävijät Otso Luukko 119 Kiivit Järvihaukat Olli Virojärvi KELTAINEN 201 Manaatit Espoon Metsänkävijät Eveliina Hannikainen 202 Hippiäiset Järvihaukat Inkeri Hannonen 203 Homsut Meritähdet Taru Kankainen 204 Kilon kauneimmat partiolaiset Kilon Kipinät Kaisa Kojola 205 Kuukkelit Hespartto Aino Kopra 206 Kuningaskalastajat Järvihaukat Silja Lehti 207 HVW Haagan Sirkut Noora Nisula 208 Keijo Erikoinen Leppäpirkot Tuuli Rajamäki 209 Mursut Susiveikot Eerika Simonen 210 Pihvitomaatti Kirkkonummen Metsänkävijät Iiris Somervuori 211 Kartalla. Ulkona. Haukkavuoren Haltiat Kia Tengström PUNAINEN 301 AEPT Koudat Eero Elomaa 302 Harmaakarhu Kirkkonummen Metsänkävijät Alpi Jokinen 303 Toimen Oravat Toimen Pojat / Oravanmarjat Martta Jämsen 304 Citykanit Kartanopartio Tiia Lehmonen 305 Mäyrä AI3 Toimen Pojat Eemil Nuuttila 306 L.Ä.P.Ä.L Pitkäjärven Vaeltajat Oskari Tulkki 307 Jees Pitkäjärven Vaeltajat Henrik Vuornos
7 SININEN 401 Ulkona.Pihalla. Haukkavuoren Haltiat Emma Einamo 402 Lahna Helsingin Hakatytöt Anna Haavikko 403 Jalohaukat Järvihaukat Leena Hannonen 404 Metsässä.Hukasssa. Haukkavuoren Haltiat Aino Hämäläinen 405 Äidinkullat Espoon Metsänkävijät Anu Kononen 406 Jumi Vantaan Metsänkävijät Mirva Paavola 407 Kuukkeli Maahiset Eeva Riivari 408 ilm. myöhemmin Koudat Pinja Sanaslahti HARMAA 501 Pinkit Hipot Mava/Lou/Kau-Ku Johanna Hollo 502 Fiilis pohjalta Lounapartio Mikko Kytö 503 Rullaluistin Lounapartio / Kivenlahden Piilevät Antti Kämppi 504 Siperia Karhunvartijat Jasmine Lehtonen 505 Karu Åke Olarinmäen Samoojat Anna Munsterhjelm 506 Mä en haluu Kivenlahden Piilevät Jouko Raudasoja 507 Ravut Pitkäjärven Vaeltajat Teemu Penttilä 508 Partiotiikerit Aarnikarhut Jani Rehnman 509 Entrecote Maahiset Matsku Salminen 510 Eräsudet Olarinmäen Samoojat Markus Sarlin 511 Reservi Espoon Metsänkävijät Joni Taipale 512 Kuutti ja kaksi haukkaa Kau-Ku / NiiNu Heidi Taskinen 513 Musta Hevonen Olarin Eräkotkat Matti Toikka 514 Demons Koudat Vili Veijalainen 515 AEPT Koudat Niko Vesamäki KULTAINEN 601 Hiiri Otavaeltajat / Rautjärven Rajatytöt Kimmo Heikkinen 602 Metsolan Erkit Kaskipartio Petri Jauhiainen 603 Musta Helmi Lounapartio / Haukkavuoren Haltiat Severi Kajan 604 Hilirimpsis ja huitrumpsis Lounapartio / Kelotytöt Esa Kling 605 Liitokettu Käpytytöt Maria Laine 606 Bill å Bull Scoutkåren Muhö Toni Laitila 607 Rouhea Tavastit Jari Marvia 608 ISBN: Hespartto Elina Norros 609 Hydepakki Viherlaakson Peurat / Jeanne d'arc Jussi Pihlajamäki 610 Kisavartio Karhunvartijat Timo Pääskynkivi 611 Inka ja Satu eduskuntaan Kivenlahden Piilevät / Kauka-Kuutit Satu Raudasoja 612 Majavanpamputtajat Kara-Karhut Teemu Siitonen 613 Penelope Salasorsimo Leppäpirkot Sofianna Suomalainen 614 SA6 Helsingin Eräleijonat / Kaskipartio Kristian Tornivaara 615 Bussi pysäkillä Tapiolan Metsänkävijät Aapo Urjanheimo 616 Heimo Vesa Leppäpirkot Johanna Viitasalo
8 Ilmoittautumislomake Palautetaan täytettynä ilmoittautumisen yhteydessä lauantaina Samalla esitetään kaikkien vartion jäsenten jäsenkortit tai kuitit suoritetuista jäsenmaksuista. Iät merkitään vuoden 2010 kul uessa täytettävin vuosin. Vartion numero: Vartion sarja: Vartion nimi: Vartion edustama lippukunta: Vartion vj: Ikä: Lpk:
PASSENGERS PLEASE BE SEATED - Ennakko-ohje
PASSENGERS PLEASE BE SEATED - Sinä ja vartiosi olette ilmoittautuneet kisaamaan Pääkaupunkiseudun Partiolaisten yösarjojen kevätmestaruuksista 16. 17.5.2015. Ilmoittautuminen Kilpailupäivän aamuna vartion
Tervetuloa mukaan Punkku Evoluutioon!
Evoluuti o eitapahdu yhdessäyössä, Si i hen tarvi taan myöskaksipäi vää. evoluuti o Ennakkoohje punkku. ept. fi ENNAKKO-OHJE s. 1 / 8 Tervetuloa mukaan Punkku Evoluutioon! Espoon Punanen eli Punkku on
Lukekaa tämä ennakko-ohje huolellisesti ja ottakaa se mukaan kilpailupaikalle.
ENNAKKO-OHJE JÄRVI -SUOMEN PARTIOLAISTEN SYYSMESTARUUSKILPAILU POTTU 12 KUOPIOSSA 8. 9.9.2012 Puijon Pakertajat toivottavat kaikki kilpailijat tervetulleiksi Pottu 12- partiotaitokilpailuun. Sunnuntaihin
Ennakko-ohje 1 (4) Vartionne on ilmoittautunut 12 13.2.2011 järjestettävään Pääkaupunkiseudun Partiolaisten ja Uudenmaan Partiopiirin talvimestaruuskilpailuihin, jonka järjestävät Vantaalaiset lippukunnat.
TERVETULOA TÖRMÄÄN! Kilpailun järjestää Pääkaupunkiseudun Partiolaisten Pohjois-Helsingin alue. 044-2616210 040-0324924
TERVETULOA TÖRMÄÄN! Olette ilmoittautuneet mukaan Pääkaupunkiseudun Partiolaisten päiväsarjojen piirimestaruuskilpailuun Törmään, joka kisataan Helsingissä Viikin ulkoilualueella ja sen lähitienoilla lauantaina
1.-2.11.2013 JÄLJILLÄ 2013 ENNAKKO -JA KILPAILUOHJE
1.-2.11.2013 JÄLJILLÄ 2013 ENNAKKO -JA KILPAILUOHJE Tervetuloa Jäljille 2013 Olette ilmoittautuneet Mikaelin Sinikellojen mestaruuskisoihin, onnittelut loistavasta valinnasta! Tervetuloa mukaan! Tutustukaa
Loistavaa, seikkailijavartionne on ilmoittautunut Ahdin valtakunnassa - seikkalijakisaan!
Ahdin valtakunnassa Ennakko-ohje 1 (5) Loistavaa, seikkailijavartionne on ilmoittautunut Ahdin valtakunnassa - seikkalijakisaan! Kilpailun järjestäjä Säännöt ja määräykset Kilpailun järjestää Lohjan Eräveikot
TERVETULOA TASAN 100-KILPAILUIHIN!
TERVETULOA TASAN 100-KILPAILUIHIN! Vartionne on ilmoittautunut Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n partiotaitojen kevät-sm-kilpailuihin, jotka järjestetään Kuopiossa 20.5.2017. Tämä on kilpailun
SuSen Loikka Kuunsiru
Ennakko-ohje SuSen Loikka Kuunsiru Tervetuloa kisaamaan SuSen Loikkaan! Kiva, kun osallistutte. Tässä ohjeessa on tärkeitä ennakkotietoja ja -ohjeita tapahtumaan liittyen. Tutustuthan niihin huolellisesti.
ENNAKKO-OHJE TÖRMÄ 08
ENNAKKO-OHJE TÖRMÄ 08 PÄÄKAUPUNKISEUDUN PARTIOLAISTEN KEVÄTMESTARUUSKILPAILUT 3. 4.5.2008 2 SISÄLLYS ENNAKKO-OHJE...4 KILPAILUN JÄRJESTÄJÄ...4 KILPAILUN JOHTO...4 LISÄTIETOJA...4 LÄHTÖ...4 ILMOITTAUTUMINEN...5
Globaali - Punkku 19. - 20.9.2015
Globaali - Punkku 19. - 20.9.2015 Tervetuloa kisaamaan Espoon Partiotuen Globaali-Punkkuun 19.-20.9.2015! Kisaan on ilmoittautunut varsinaisen ilmoittautumisajan sisällä yhteensä 110 vartiota: 30 valkoisessa,
Ennakko-ohje. Kilpailun järjestäjä Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Kilpailukeskus Lyan Pappilanmäki 5, Kirkkonummi. Saapuminen kilpailupaikalle
Ennakko-ohje Sydämellisesti tervetuloa Uudenmaan Partiopiirin ja Pääkaupunkiseudun Partiolaisten Hanki Ystävä - partiotaitojen talvimestaruuskilpailuihin 13.-14.2.2016! Kilpailun järjestäjä Kirkkonummen
LAUHAN LETKIS. Tervetuloa kisaamaan Etelä-Pohjanmaan piirimestaruuksista Kauhajoelle Lauhanvuoren kansallispuiston maisemiin!!
Etelä-Pohjanmaan Partiolaisten kevätmestaruuskilpailut Kauhajoella 8.5.2004 LAUHAN LETKIS Tervetuloa kisaamaan Etelä-Pohjanmaan piirimestaruuksista Kauhajoelle Lauhanvuoren kansallispuiston maisemiin!!
Sudenpentukilpailu
1 (5) Kilpailun järjestäjä Pentueenne on ilmoittautunut Aaltojen Ahti -sudenpentukisaan! Kisapäivä vietetään tutustumalla Ahdin valtakuntaan - sekä tekemällä myös muutamia maallisempiakin juttuja. Säännöt
Vakuutukset. Lähtö. Maali. Vartioluettelo. Ilmoittautuminen. Suomen Partiolaisten jäsenkortti. Alaikäisen kilpailijan lupalappu
Ennakko-ohje Tervetuloa kisaamaan Metro-Punkkuun 15.- 16.9.2018! Tässä ennakko-ohjeessa kerrotaan kaikki tärkeä kilpailuun valmistautumista varten. Mikäli teillä on kysyttävää, olettehan rohkeasti yhteydessä
Kilpailun järjestäjä Kilpailun järjestää Kiimingin Virkut, Toimarit ja Illinkiertäjät.
ENNAKKO-OHJE TERVETULOA LASTEN LEIKKIÄ kisaan Vartionne on ilmoittatunut kisailemaan Liminkaan 16.2.2008 Pohjanmaan partiolaisten partiotaitokisojen-mestaruuksista. Kilpailuun on ilmoittautunut 2 harmaan,
20.-21.9.2014. Kisaohje
20.-21.9.2014 Kisaohje 10.9.2014 Hurraa! Ihan hurjan paljon tervetuloa kisaamaan Espoon Partiotuen Vuosikerta-Punkkuun 20.-21.9.2014! Kilpailun teille tarjoilee Espoonlahden alueen lippukunnat, eli ELLI
ENNAKKO-OHJE SISUKISA
POHJANMAAN PARTIOLAISTEN PARTIOTAITOJEN KEVÄTKILPAILUT MUSTASAARESSA 25.4.2014 ENNAKKO-OHJE SISUKISA SISÄLLYSLUETTELO Yhteystiedot ja aikataulu... 3 Kilpailukeskus... 4 Ilmoittautuminen ja maksut... 4
Sudenpentu Ennakko-ohje
1 nn Sudenpentu 10.11.2012 Ennakko-ohje 2 Vartiovuoren Tytöt Ry yhdessä Pääkaupunkiseudun Partiolaisten kanssa toivottaa sudenpentulaumanne tervetulleeksi mukaan Itä- ja Kaakkois-Helsingin Sankarimatka-sudenpentukilpailuun.
Sudenpentukilpailu 5.5.2012 Ennakko-ohje
1 Sudenpentukilpailu 5.5.2012 Ennakko-ohje 2 Kerman Kiertäjät ry toivottaa sudenpentulaumanne tervetulleeksi mukaan Järvi-Suomen Partiolaisten itäisen alueen Sankarimatka-sudenpentukilpailuun. Kilpailuun
KUTSU. Tervetuloa! Liitteet - esityslista - valtakirja - jäsen- ja äänimäärät - toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017
KUTSU Tervetuloa Espoon Partiotuki ry:n sääntömääräiseen syyskokoukseen keskiviikkona 26.10.2016 klo 18.00 Partioasemalle (Töölönkatu 55, 00250 Helsinki). Valtakirjojen tarkistus ja kahvitarjoilu alkavat
ENNAKKO-OHJE Aaltojen Ahti sudenpentukilpailu lauantaina 4.5.2013 Jyväskylä
ENNAKKO-OHJE Aaltojen Ahti sudenpentukilpailu lauantaina 4.5.2013 Jyväskylä Kilpailun järjestäjä Pentueenne on ilmoittautunut Aaltojen Ahti sudenpentukisaan 4.5.2013! Kisapäivä vietetään tutustumalla Ahdin
Seikkailijakilpailun tuomarineuvostoon kuuluvat kilpailunjohtaja (puheenjohtaja), tulospäällikkö ja tehtävävastaava.
Ennakko-ohje Tervetuloa kisaamaan! Olet tervetullut Etelä-Karjalan Partiolaiset ry:n kevätmestaruuskilpailuihin Korvenkylään! Tämä on sekä ennakko-ohje että käsiohjelma. Lukekaa tämä huolella ja ottakaa
Sudenpentu-, seikkailija- ja tarpojakilpailu 5.5.2012 Ennakko-ohje
1 Sudenpentu-, seikkailija- ja tarpojakilpailu 5.5.2012 Ennakko-ohje 2 Vaarojen Vaeltajat ja Kainuun Revontulet toivottavat sudenpentulaumanne sekä seikkailija- ja tarpojajoukkueenne tervetulleeksi mukaan
lwannas(ät)paju.oulu.fi 050-3534564 elinanuo(ät)paju.oulu.fi 050-3745906
Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan partiopiirien talvimestaruuskilpailut Oulussa 17. 18.2.2007 Sivu 1/6 Ennakko-ohje TERVETULOA Vartionne on ilmoittautunut Lapin ja Pohjois- Pohjanmaan partiopiirien talvimestaruuskisoihin,
LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 12.4.2015 Porvoossa
LÖYTÖRETKI 2015 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 12.4.2015 Porvoossa 2 Löytöretkeilijä Elokivi on kokenut maailmanympärysmatkailija.. Elokivi on päättänyt ottaa mukaansa nokkelia ja käsistään käteviä
Pääkaupunkiseudun Partiolaiset majoituspaikat
Pääkaupunkiseudun Partiolaiset majoituspaikat Lippukunta Majoituspaikka Majoituspaikka Osoite Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry Aarnivalkeat Eskolanmäen koulu Tasankotie 8, Kouvola Pääkaupunkiseudun Partiolaiset
AHDIN VALTAKUNNASSA ENNAKKO-OHJE. Lapinlahdella 4.5.2013. Lapinlahden Siniveikot Sutelan Hukat Kinahmin Kiipijät
AHDIN VALTAKUNNASSA ENNAKKO-OHJE Lapinlahdella 4.5.2013 Lapinlahden Siniveikot Sutelan Hukat Kinahmin Kiipijät Suojelijan terveiset Aloitin partion 9-vuotiaana Lapinlahden Siniveikoissa. Siniveikoissa
Kuunsiru Sudenpentukilpailu Paikkakunta
Ennakko-ohje Kuunsiru Sudenpentukilpailu 13.5.2017 Paikkakunta Tervetuloa kisaamaan! Olet tervetullut Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n kevätmestaruuskilpailuihin Somerolle! Tämä on sekä ennakko-ohje että
Ennakko-ohje. Partiotaitokilpailu , Oulu Oranssi ja vihreä sarja Limsiö 2010
Ennakko-ohje Partiotyttölippukunta Oulun Valppaat toivottaa kaikki Pohjanmaan Partiolaisten tarpojaikäiset -partiotaitokilpailuun Oulun Kuivasjärvelle 24.4.2010. Kilpailuun on ilmoittautunut 8 vartiota
Saattaja saa kisan alussa kilpailuun liittyvän tarinan, jota saattaja voi lukea pentueelleen rastien välissä.
Ennakko-ohje Kuunsiru Sisukilpailu 20.5.2017 Paikkakunta: Jurva Tervetuloa kisaamaan! Olet tervetullut Pohjanmaan Partiolaiset ry:n sisukilpailuihin Jurvaan! Tämä on sekä ennakko-ohje että käsiohjelma.
TIMANTTILIIGA Kadonneen aarteen arvoitus Seikkailijakilpailu 21.05.2011
1 TIMANTTILIIGA Kadonneen aarteen arvoitus Seikkailijakilpailu 21.05.2011 ENNAKKO-OHJE Karimo ry toivottaa seikkailijavartionne tervetulleeksi mukaan Lounais-Suomen Partiopiirin Timanttiliiga - seikkailijakilpailuun.
KUTSU. Kokous on Partioasemalla kokoustila Torissa os. Töölönkatu 55, 00250 Helsinki. Valtakirjojen tarkistus ja kahvitarjoilu alkavat jo klo 17.30.
KUTSU Tervetuloa Espoon Partiotuki ry:n sääntömääräiseen kevätkokoukseen keskiviikkona 16.3.2016 klo 18.00 Partioasemalle. Kokous on Partioasemalla kokoustila Torissa os. Töölönkatu 55, 00250 Helsinki.
Ennakko-ohje. Yhteystiedot. Kilpailukeskus Kilpailun valvoja Arttu Arponen puh.
Ennakko-ohje Sydämellisesti tervetuloa kisaamaan EPT:n vuotuiseen, jo legendaksi muodostuneeseen keväiseen pyöräkisaan, Espoon Vihreeseen. Kilpailu järjestetään tällä kertaa prinsessa-teemalla lauantaina
1. KOKOUKSEN AVAAMINEN Piirihallituksen puheenjohtaja Anna Haavikko avasi kokouksen sunnuntaina klo
25.10.2016 PIIRIN KOKOUS 23.10.2016 Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, Runeberginkatu 14-16 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAAMINEN Piirihallituksen puheenjohtaja Anna Haavikko avasi kokouksen sunnuntaina 23.10.2016
Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006. Vartiolaisen nimi:
Nenustannokka Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006 LEIRILÄISEN KÄSIKIRJA Vartiolaisen nimi: Tervetuloa Nenustannokalle! Hyvä vartiolainen. Olet ilmoittautunut Salon alueen lippukuntien yhteiselle
Karimo ry toivottaa sudenpentulaumanne tervetulleeksi mukaan Lounais-Suomen partiopiirin Taitava sudenpentu -sudenpentukilpailuun.
1 TAITAVA SUDENPENTU 21.05.2011 Raumalla ENNAKKO-OHJE Karimo ry toivottaa sudenpentulaumanne tervetulleeksi mukaan Lounais-Suomen partiopiirin Taitava sudenpentu -sudenpentukilpailuun. Kilpailuun on varsinaisen
Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Ennakko-ohje
1 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 12.5.2012 Ennakko-ohje 2 Samposet toivottavat sudenpentulaumanne sekä seikkailijajoukkueenne tervetulleeksi mukaan Pohjanmaan Partiolaisten Sankarimatka-sudenpentu-
Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 28.4.2012 PORI. Ennakko-ohje
1 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 28.4.2012 PORI Ennakko-ohje 2 TERVETULOA KISAILEMAAN! Pentueenne/Joukkueenne (jatkossa ryhmä) on ilmoittautunut Lounais-Suomen Partiolaisten sudenpentu- ja seikkailijakilpailuihin.
Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. KISAT
Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. KISAT Oulu, sisulisä hallikilpailut Oulun Pyrintö 1.2. Oulu, pm-kisat hallikilpailut Oulun Pyrintö Oulu, hallitonnit hallikilpailut Oulun Pyrintö Oulu, pm-maantiejuoksut
我 属 于 这 个 世 界. -sudenpentukilpailu SAATTAJAN OHJE 我 属 于 这 个 世 界 2014 SUDENPENTUKILPAILU 10.5.2014. Lahti. Hämeen Partiopiiri ry
我 属 于 这 个 世 界 -sudenpentukilpailu SAATTAJAN OHJE 我 属 于 这 个 世 界 2014 SUDENPENTUKILPAILU 10.5.2014 Lahti Hämeen Partiopiiri ry 我 属 于 这 个 世 界 2014 SAATTAJAN OHJE Tervehdys hämäläiset sudenpennut ja laumanjohtajat!
ENNAKKO-OHJE. Kiven kannoilla -partiotaitojen piirimestaruuskisa lauantaina 4.5.2013 Jyväskylässä
ENNAKKO-OHJE Kiven kannoilla -partiotaitojen piirimestaruuskisa lauantaina 4.5.2013 Jyväskylässä Tervetuloa kilpailemaan Järvi-Suomen Partiolaisten kevään 2013 oranssin, vihreän ja seikkailijasarjan piirimestaruuksista
Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut
ALUSTAVA KILPAILUOHJE: Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut V3 Tortaina 15.9.2011 Raision Kerttulan liikuntakeskuksessa Järjestävä lippukunta Turun Metsänkävijät. Säännöt Kilpailussa
ENNAKKO- ja KILPAILUOHJE
PinkkiPicnic 2007 V-SP:n talvimestaruuskilpailut 3.2.2007 Raisio ENNAKKO- ja KILPAILUOHJE Tervetuloa Varsinais-Suomen Partiopiirin talvimestaruuskilpailuihin, PinkkiPicniciin! Tämä ohje toimii myös kilpailuohjeena,
LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ
LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ Tytöt 10v 3-ottelu LOPPUTULOKSET 0 Sija Nimi Koulu 60m Korkeus Kuula Yhteensä 1 Marjo Heikura Jamali 10,38 189
METTÄSÄ 2015. Kilpailun järjestävät Saviseudun alueen lippukunnat.
L-SP:n talvimestaruuskilpailut 7.2.2015 Loimaan Alastarolla 1(9) ENNAKKO- JA KILPAILUOHJE Tervetuloa kilpailemaan METTÄSÄ 2015 -kisaan! Tämä on yhdistetty ennakko- ja kilpailuohje. Kilpailupaikalla ei
1(11) ENNAKKO-OHJE ULDA ULDA 2014. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 18.5.2014 Söderkullassa. Ennakko-ohje
1(11) 2014 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 18.5.2014 Söderkullassa Ennakko-ohje 2(11) Tervetuloa seikkailemaan Ulda-maahisen kanssa! Puskapartiolaiset ry toivottaa sudenpentulaumanne sekä seikkailijajoukkueenne
Kaste 18. Ennakko-ohje. Tervetuloa kisaamaan! Kilpailun järjestäjä. Kilpailun johtaja. Järjestelysihteeri. Kilpailukeskus.
Ennakko-ohje Kaste 18 Sudenpentukilpailut 12.5.2018 Raumalla Tervetuloa kisaamaan! Olet tervetullut Lounais-Suomen partiopiirin sudenpentukilpailuihin Raumalle. Tämä ennakko-ohje sisältää myös kilpailuohjetiedot,
HYVÄKSYTTY PÖYTÄKIRJA PIIRINEUVOSTO I / 2014
28.3.2014 1 (7) HYVÄKSYTTY PÖYTÄKIRJA PIIRINEUVOSTO I / 2014 Aika Piirineuvoston kokous sunnuntaina 2.2.2014 Paikka Sunnuntaina 2.2.2013 klo 10.00 16.30 Helsingin nuorisoasiainkeskus (Hietaniemenkatu 9
SuSen Loikka - Löytöretki Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Länsi-Vantaalla
SuSen Loikka - Löytöretki 2015 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 3.10.2015 Länsi-Vantaalla 2 Löytöretkeilijä Elokivi on kokenut maailmanympärysmatkailija, eikä hän olisi ensimmäistä kertaa lentokoneessa
METTÄSÄ 2015. Kilpailun järjestävät Saviseudun alueen lippukunnat. METTÄSÄ 2015 kotisivut http://www.lonu.fi/talvikisa/
METTÄSÄ2015 L SP:ntalvimestaruuskilpailut7.2.2015LoimaanAlastarolla 1(9) ENNAKKO JAKILPAILUOHJE TervetuloakilpailemaanMETTÄSÄ2015 kisaan! Tämäonyhdistettyennakko jakilpailuohje.kilpailupaikallaeijaetaerillistäkilpailuoh
VIIKINKISEIKKAILU 2015
VIIKINKISEIKKAILU 2015 Ennakko-ohje ja saattajan ohje Sudenpentu- ja seikkailijatapahtuma 3.-4.10.2015 Keravan Keinukalliossa Tervetuloa viikinkiseikkailuun! Aivan huippua, että olette tulossa, meitä on
Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8.
Keuruun Hiihdot 8.3.2015 Tuloksia Naiset 10 vuotta 2 km V 1) Lotta Salonen KaipVire 7.26,4, 2) Heta Virkajärvi KaipVire 7.46,7, 3) Inka Lakanen PerhKiri 7.51,4, 4) Melia Palsinajärvi KaipVire 7.59,7, 5)
SEIKKAILIJAKISA MYNÄMÄELLÄ ENNAKKO-OHJE
SEIKKAILIJAKISA 9.3.2019 MYNÄMÄELLÄ ENNAKKO-OHJE Tervetuloa! Vartionne on ilmoittautunut Lounais-Suomen Partiopiirin seikkailijakilpailuihin Kompassi2019. Tämä on kisojen ennakko-ohje. Ohje on luettavissa
Vartionne on ilmoittautunut Suomen Partiolaisten Finland Scouter ry:n partiotaitojen päiväsarjojen suomenmestaruuskisoihin 23.5.2015. TERVETULOA!
Vartionne on ilmoittautunut Suomen Partiolaisten Finland Scouter ry:n partiotaitojen päiväsarjojen suomenmestaruuskisoihin 23.5.2015. TERVETULOA! Saapuminen Suositelemme saapumaan kilpailukeskukselle joko
Onnea ja reipasta partiomieltä kisoihin, Sommarössä nähdään!
TERVETULOA! Kiitos ilmoittautumisestanne Pohjanmaan Partiolaisten KVARKEN-kevätmestaruuskisoihin! Kilpailupäivä on la 28.4.2012 ja paikka Vaasan naapurissa sijaitsevan Mustasaaren Sommarö. Seuraava ohjeistus
Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Ennakko-ohje
1 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 25.5.2013 Ennakko-ohje 2 Tervetuloa kisaamaan! Partiolippukunta Putaan Vilkkaat saa kunnian toivottaa sudenpentulaumanne sekä seikkailijajoukkueenne tervetulleeksi
Sija Nimi Koulu Kokon.pisteet max 48. 1. Markkula, Paula Turun suomalaisen yhteiskoulun 38,5
KEMIAKILPAILU 2015 2016 PERUSSARJA Tulokset alkukilpailu Sija Nimi Koulu Kokon.pisteet max 48 1. Markkula, Paula Turun suomalaisen yhteiskoulun 38,5 2. Sulkakoski, k ki Ossi Hyvinkään svsveitsin i lukiokio
Raision kaupungin mestaruuskilpailut (9-13v.)
Raision kaupungin mestaruuskilpailut 1.9.2008 (9-13v.) T7 40m 1. Ilona Tättilä 7.86 2. Sirkku Korpela 7.96 3. Vilma Rajasuu 8.36 4. Vilma Jalonen 8.37 5. Tuuve Nyfors 8.38 6. Sanni Rekola 8.48 7. Nea Koski
Ennakko-ohje KILPAILUKESKUS VARTIONNE ON ILMOITTAUTUNUT UUDENMAAN PARTIOPIIRIN KEVÄTMESTARUUSKISOIHIN , TERVETULOA!
Ennakko-ohje VARTIONNE ON ILMOITTAUTUNUT UUDENMAAN PARTIOPIIRIN KEVÄTMESTARUUSKISOIHIN 7.5.2016, TERVETULOA! SAAPUMINEN KILPAILUPAIKALLE Kilpailukeskukselle ei kulje jukista liikennettä. Vartioita suositellaan
69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.
69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.OSUUS 1 48 JOUTSA-1 Räsänen Veli-Matti 22.56,8 2 6 SAARIJÄRVI-1 Vertanen Olli 22.59,1 3 3 JYVÄSKYLÄ-1 Mikkonen Tomi 23.04,8
Järvi-Suomen Partiolaiset TALVI SM-KILPAILUN PIIRIOHJE
JärviSuomen Partiolaiset TALVI SMKILPAILUN PIIRIOHJE JärviSuomen Partiolaiset toivottaa kaikki kilpailuvartiot tervetulleiksi Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n partiotaitojen suomenmestaruuskilpailuihin
TULOKSET JA OIKEAT VASTAUKSET. TÖRMÄ 08 / päiväsarjat
TULOKSET JA OIKEAT VASTAUKSET TÖRMÄ 08 / päiväsarjat PÄÄKAUPUNKISEUDUN PARTIOLAISTEN KEVÄTMESTARUUSKILPAILUT 3. 4.5.2008 TULOKSET Täydellinen pisteluettelo liitteenä. ORANSSI 1 208 Kolibrit 46,5 Espoon
ENNAKKO-OHJE ULDA. Tervetuloa! Järjestäjä. Aikataulu
1(9) Tervetuloa Kisamaahan! Olet tervetullut Partiolaiset ry:n kevätmestaruuskilpailuihin Vaasaan! Tämä on sekä ennakko-ohje että käsiohjelma. Lukekaa tämä huolella ja ottakaa mukaan, sillä kilpailussa
Utin Taistelu. Ennakko-ohje/ Käsiohjelma. Utti 16.-17.3.2013. Partiotaitojen suomenmestaruuskilpailu
Utin Taistelu Utti 16.-17.3.2013 Partiotaitojen suomenmestaruuskilpailu Ennakko-ohje/ Käsiohjelma Tervetuloa kisaamaan Kymenlaaksoon! Vartionne on ilmoittautunut Suomen Partiolaisten talvi suomenmestaruuskilpailuihin,
Maakuntaviesti Pieksämäki
Maakuntaviesti 6.1.2018 Pieksämäki 1 Savonlinna 1:39:21.4 1 Harri Jylhä 10:48.1 2 Jari Turtiainen 19:10.7 3 Maija Tiainen 10:19.0 4 Arttu Turtiainen 9:25.8 5 Iida-Emilia Kaiponen 11:14.6 6 Waltteri Huuskonen
PinkkiPicnic 2011 Lupa sikailla Ennakko-ohje 16.5.2011 RAISIOSSA 28.-29.5.2011
TERVETULOA SI..KISAILEMAAN! Vartionne on ilmoittautunut Jokikylän Poikien järjestämään PinkkiPicnic 2011 Lupa sikailla -kisaan, jotka luonnollisesti kisataan Raisiossa 28.-29.5.2011. Vartioita on ilmoittautunut
1(4) SAATTAJAN OHJE ULDA ULDA 2014. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 18.5.2014 Söderkullassa. Saattajan ohje
1(4) 2014 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 18.5.2014 Söderkullassa Saattajan ohje 2(4) TERVETULOA KISAAMAAN -MAAHISEN KANSSA! Olet ottanut tärkeän tehtävän toimiessasi sudenpentujen pentueen tai seikkailijoiden
NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA
NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta) Koonnut Ilkka Hemmilä, päivitetty 20.8.2012 (ulkoradoilla)
Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu
Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 15.05.2016 Sipoossa KISANJOHTAJAN TERVEISET Mahtavaa kun olette päättänee lähteä kisaamaan alueen parhaan sudenpentu- tai seikkailijajoukkueen tittelistä Sipoon raikkaisiin
Heinävesi, 5-kunnan kilpailut
Heinävesi, 5-kunnan kilpailut 8.9.2011 Seurojen väliset yhteispisteet Heinävesi 139 Savonranta 105 Punkaharju 222 Kerimäki 255 Enonkoski 151 P14 100m 1 Aleksi Sairanen Kerimäki 13.9 2 Jouni Laamanen Punkaharju
Legenda L-SP:n talvimestaruuskilpailut 9.2.2013, Turku Ennakko-ohje
Legenda L-SP:n talvimestaruuskilpailut 9.2.2013, Turku Ennakko-ohje TERVETULOA LEGENDA -KISOIHIN Olette ilmoittautuneet Lounais-Suomen Partiopiirin talvimestaruuskilpailuihin, onnittelut hyvästä valinnasta
LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentukilpailu 9.5.2015 Orivedellä
LÖYTÖRETKI 2015 Sudenpentukilpailu 9.5.2015 Orivedellä 2 Löytöretkeilijä Hermanni on kokenut maailmanympärysmatkailija, mutta Suomessa hän ei ole oikein koskaan matkannut. Hermanni suunnittelee korjaavansa
KANKAANPÄÄN SYYSUINNIT - 25 m Kankaanpään Uimarit ry 1. T9,11 50M VU 2. P10,12 50M VU. Kankaanpää 09.10.04
KANKAANPÄÄN SYYSUINNIT - 25 m Kankaanpään Uimarit ry Kankaanpää 09.10.04 1. T9,11 50M VU Sarja 9 v Nimi Sv Seura 50 m FINA 1. Anna Mäkinen 95 TaNMKY 38,07 369 2. Melisa Mäntylä 95 TaNMKY 40,55 304 3. Sara
XXXI Sako-Beretta Grand Prix Kokkovuori. Tulokset / Results
.0.0 :: N Sija Nro Nimi Seura Yht. S-off Semi S-off Medal S-off Huom: Mäkelä-Nummela Satu OSU Antikainen Noora OSU Veromaa Mopsi SSG Salmi Marika OSU Yliluoma Kirsi MKMS 0 0 0 Qvarnström Micaela RS 0 0
SM Mestaruuskilpailu MK-V - Pääkilpailu No. Name Gender Points Club MK-V - Karsinta No. Name Gender Points Club
kilpailu MK-V - Pääkilpailu 1 Ville Lång M 213300 ÖIF 2 Eetu Heino M 179700 ESB 3 Kalle Koljonen M 140900 ESB 4 Anton Kaisti M 91600 HBC 5 Iikka Heino M 85800 ESB 6 Henri Aarnio M 78700 ÖIF 7 Petri Hautala
HUIKEA PALKINTO!! MAKSUOHJEET
Versojen Hiljaiset Päivät 15.-17.3. 2019 Seinäjoella Tapahtumapaikkana tällä kertaa on konferenssikeskus Valkea (Koulukatu 47), jossa kokoontuu Seinäjoen vapaaseurakunta. Majoitumme sinne ja ruokahuolto
III Luokan riihitys. Aika: Lauantai 25.4.2015 klo 10:00 (arvioitu päättymisaika klo 15)
III Luokan riihitys III luokan loppututkinnon riihitys on valoisan aikaan tehtävä partiotaitokilpailun kaltainen päiväretki. Reitti on noin 7 km pitkä. Reitin varrella on lähdön ja maalin lisäksi 6 miehitettyä
PELAAJAT JOUKKUEITTAIN Kausi
PELAAJAT JOUKKUEITTAIN Kausi 2013-14 HAUSBANDY Snipers Porski RSB Yhteensä Ahde Kimmo HausBandy 1+2 3+0 x 2 4 2 6 0 Hakkola Jani HausBandy 0+0 ei pel. x 1 0 0 0 0 Helminen Tommi HausBandy 2+0 ei pel. x
Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje
Ambulo 2015 Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin Toinen leirikirje Kuljetusten aikataulu Lähtö : Bussi lähtee maanantaina 27.7.2015 kello 12.00 Konalan kirkolta (kyntäjäntie 4, 00390 Helsinki). Olethan
27.4.2013 HARJAVALTA
1 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailut 27.4.2013 HARJAVALTA 2 Ennakko-ohje Huittisten alueen lippukunnat toivottavat sudenpentulaumanne sekä seikkailijavartionne tervetulleeksi mukaan Lounais-Suomen partiopiirin
Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. Pistetaulu IsoSyöte-Cup 2012
Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. Pistetaulu IsoSyöte-Cup 2012 22.1. Oulu, Flying Finns -hallitonnit hallikilpailu Oulun Pyrintö 18.3. Oulu, Flying Finns -hallitonnit hallikilpailu Oulun Pyrintö 16.4.
Säännöt. Kilpailun vastaavat toimihenkilöt. Tuomarineuvosto. Ilmoittautuminen. Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut
Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut Torstaina 16.5.2013 Paraisilla Järjestäjät: Pargas IF suunnistusjaosto ja Pargas Scoutkår Skärgårdsvandrarna Säännöt Kilpailussa noudatetaan L-SP:n
Espoon Punasen säännöt
Espoon Punasen säännöt Hyväksytty 26.3.2009 Voimaan 1.11.2009 Päivitykset hyväksytty 24.10.2013 Sisällysluettelo: 1. Johdanto...1 2. Määritelmä...1 3. Kilpailuaika...1 4. Osanotto-oikeus...1 5. Sarjajako...1
Saattaja saa kisan alussa kilpailuun liittyvän tarinan, jota saattaja voi lukea pentueelleen rastien välissä.
Ennakko-ohje Kuunsiru Sudenpentukilpailu 20.05.2017 Haapajärvi Tervetuloa kisaamaan! Olet tervetullut Pohjanmaan Partiolaiset ry:n sudenpentu- ja seikkailijakilpailuihin Haapajärvelle! Tämä on sekä ennakko-ohje
Ennakko- ja kilpailuohje
Ennakko- ja kilpailuohje Pidät juuri nyt kädessäsi kevään tärkeintä vihkosta, kevätkisojen ennakko- ja kilpailuohjetta. Järjestelytoimikunta onnittelee teitä hyvästä päätöksestä ja haluaa toivottaa teidät
Sudenpentukilpailu 7.5.2016. Nastolassa
Sudenpentukilpailu 7.5.2016 Nastolassa Parhaille Sudenpennuille! Olette älyttömän mielettömästi tervetulleita näihin kisoihin. Kilpailunjärjestäjät ovat tehneet parhaansa jotta päivä olisi Teille ikimuistoinen.
Ennakko ohje kisaajille
Ennakko ohje kisaajille Sauna Punkku 17. 18.9.2016 SISÄLLYS 1. Tervetulotoivotukset 2. Vartioluettelo 3. Valmistautuminen kilpailuun 4. Kilpailun lähtö ja kotiinpaluu kilpailusta 5. Kilpailun aikana 6.
Tulokset. PANDAVIESTI KLL:n Pohjoisen Keski-Suomen alue klo 13:39:19. Kilp. numero. aika 03:12 03:29 03:45 03:46 03:55 04:04 04:34 04:39
1 1 1, P/T 1.lk, vapaa tyyli, 1km 1. Vilho Stenman 201 Kyynämöisten & Höytiän koulu 03:12 1. Eerika Siekkinen 1 Putaanvirran koulu 1. Pihtipudas 03:29 1. Tatu Syrjä 21 Nurmelan koulu 1. Kinnula 03:45 1.
Koululaisten uintikisat 4.2.2016
Koululaisten uintikisat 4.2.2016 Laji 1, 25m Selkäuinti T5-6 lk 1 Emilia Karppinen PB Lehtikankaan koulu 21.55 2 Veera Juntunen Nakertajan koulu 21.80 3 Anni Liuski Lohtajan koulu 22.12 4 Nella Valtanen
Sivu: 1 Päivämäära: 16 joulukuu 2017 Aika: 21:47:11
Sivu: 1 Päivämäära: 16 joulukuu 2017 Aika: 21:47:11 Osallistujaluettelo Laji 1-20 - Kilpailujakso 1 Kilpailu: TUL Oulun PM-uinnit Kilpailun paikkakunta: Oulu Järjestäjä: Oulun Lohet Laji 1, 100m VU P-13,
AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu
AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 170 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 168 3. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 159 4. Hakkarainen Jari Lampinen
Laji 1, 50m Rintauinti Miehet, Loppukilpailut 10 v ja nuoremmat # Nimi Synt Pisteet FINA Aika Tila Seura Ilm.aika Code
Sivu: 1 Päivämäära: 20 maaliskuu 2019 Aika: 23:36:54 Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (pisteet ja väliajat) Kilpailu: STR Challenge II/2019 Kilpailun paikkakunta: Rauma Järjestäjä: Kilpailunjohtaja:
MENOLIPPU -seikkailijakilpailut Launosissa 4.10.2014
ENNAKKO-OHJE MENOLIPPU -seikkailijakilpailut Launosissa 4.10.2014 Tutustuthan vartiosi kanssa ennakko-ohjeeseen huolellisesti etukäteen ja otat tämän ohjeen mukaan kisapaikalle. Kilpailunjohtajan tervehdys
Kilpailuohje. Lounais-Suomen partiopiirin yösuunnistusmestaruuskilpailu tiistaina 14.10. 2014
Kilpailuohje Lounais-Suomen partiopiirin yösuunnistusmestaruuskilpailu tiistaina 14.10. 2014 Järjestävä lippukunta: Meripartiolippukunta Nuotiotytöt, Turku. Säännöt Kilpailussa noudatetaan L-SP:n suunnistusmestaruussääntöjä.
LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 25.04.2015 Keravalla
LÖYTÖRETKI 2015 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 25.04.2015 Keravalla 2 Löytöretkeilijä Elokivi on kokenut maailmanympärysmatkailija, eikä hän olisi ensimmäistä kertaa lentokoneessa tai luolassa. Kartalla
Kilpailu no: Karhiniemi
Kilpailu no: 1 27.04.2015 Karhiniemi 1. Matti Ala-Juusela 2375g 2. Markku Raittila 2070g 3. Seppo Honkonen 1325g 4. Erkki Rostedt 1140g 5. Martti Heinola 1085g 6. Paavo Pylväs 940g 7. Jari Hievanen 1.
Pk Ruoveden Hiihdot , päivitetty 27.1.klo 20.00
Pk Ruoveden Hiihdot 28.1.2011, päivitetty 27.1.klo 20.00 Aika Sarja Nro Hiihtäjä Seura Lähtöaika 12:00:00 00:00,0 12:00:30 00:30,0 12:01:00 M 14 238 Santeri Valkama Tampereen Hiihtoseura 01:00,0 12:01:30
Yllätys Rasti Palttala UUTINEN Tehtävä 16 Aika- ja taitotehtävä Maksimipisteet 3
Sininen UUTINEN Tehtävä 16 Punainen UUTINEN Tehtävä 17 Ruskea UUTINEN Tehtävä 18 Harmaa UUTINEN Tehtävä 19 VASTAUSLOMAKE UUTINEN Vartion nimi Numero Sarja Aika alkoi klo Vartio palautti uutisen klo UUTINEN
MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 9:11.3 2 9:51.1 3 9:24.8 4 12:26.6 5 10:28.4 6 11:18.0 7 8:05.3 8 10:51.
MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 Teemu Pöntinen 9:11.3 2 Rosa Liukkonen 9:51.1 3 Sami Roos 9:24.8 4 Sanni Marttinen 12:26.6 5 Arttu Harjuntausta 10:28.4 6 Saana Lahdelma