ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
|
|
- Lasse Saarnio
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tuloverolain 85 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tuloverolakia siten, että Euroopan talousalueella toimeenpannuista arpajaisista saatu voitto olisi Suomessa toimeenpannuista arpajaisista saadun voiton tapaan voitonsaajan tuloverotuksessa verovapaata tuloa. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu. Lakia sovellettaisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2004 toimitettavassa verotuksessa. 1. Nykytila 1.1. Yleistä Arpajaisverolain (552/1992) mukaan arpajaisveroa suoritetaan valtiolle Suomessa toimeenpannuista arpajaisista. Arpajaisverolain arpajaisten määritelmä käsittää arpajaislaissa (1047/2001) tarkoitettujen, yleensä luvanvaraisten arpajaisten toimeenpanomuodot. Sen lisäksi se käsittää myös muut kuin arpajaislainsäädännössä tarkoitetut arvonnat, arvaamiset, vedonlyönnit ja niihin rinnastettavat, sattumasta osaksi tai kokonaan riippuvat menettelyt, joissa voi voittaa rahaa tai rahanarvoisen etuuden. Arpajaisverolain soveltamisalaan kuuluvat siten myös esimerkiksi erilaiset markkinointiarpajaiset. Menettely ei kuulu arpajaisten käsitteen piiriin, jos saatua voittoa tai etuutta on pidettävä kohtuullisena vastikkeena jostakin suorituksesta tai palkkana. Ennen arpajaisverolain (259/1970) voimaantuloa vuonna 1970 arpajaisista saadut voitot olivat voitonsaajan tuloverotuksessa veronalaista tuloa. Arpajaisverotukseen siirtymisen myötä arpajaisvoittojen verottamisesta voitonsaajan tuloverotuksessa luovuttiin. Uudistuksen taustalla oli keskeisesti ollut se, että käytännössä voittoja ei juurikaan ollut ilmoitettu. Arpajaisverotukseen siirtymisen jälkeen voitonsaaja oli edelleen verovelvollinen, mutta veron kantoi arpajaisten toimeenpanija. Vero oli porrastettu voiton määrän mukaan ja oli siten tuloverotuksen tapaan progressiivinen. Myöhemmin arpajaisverotukseen on tehty lukuisia muutoksia, joista merkittävin on uuden arpajaisverolain voimaantulo vuoden 1992 alusta. Muutosten jälkeen arpajaisverotuksen yhteys voitonsaajan tuloverotukseen ei ole yhtä selvä kuin aiemmin. Verovelvollinen on arpajaisten toimeenpanija. Veron perusteena kaikissa yksinoikeudella toimeenpannuissa rahapeleissä on rahapanosten ja pelaajille maksettujen voittojen erotus. Jaettujen voittojen yhteenlaskettu arvo on laskentaperusteena muissa kuin arpajaislainsäädännössä tarkoitetuissa arpajaisissa, joihin osallistumiseksi toimeenpanija ei saa periä rahapanosta. Verojärjestelmän näkökulmasta arpajaisveroa on edelleen pidettävä voitonsaajan tuloveron korvaavana verona. Koska ulkomaiset arpajaisten toimeenpanijat eivät kuulu Suomen verotusvallan piiriin, ulkomaisten arpajaisvoittojen verotusta ei ole voitu toteuttaa arpajaisverotuksen kautta. Ulkomaisista arpajaisista saadut arpajaisvoitot ovat arpajaisverotukseen siirtymisenkin jälkeen olleet tuloverotuksessa veronalaista tuloa. Tuloverolain (1535/1992) 85 :n mukaan veronalaista tuloa ei ole arpajaisverolain 2 :ssä tarkoitetuista, eli Suomessa toimeenpannuista arpajaisista, saatu voitto.
2 EY-tuomioistuimen ratkaisu C- 42/02 Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on 13 päivänä marraskuuta 2003 antamassaan tuomiossa (C-42/02) katsonut Suomesta ja ulkomailta saatujen arpajaisvoittojen erilaisen verokohtelun olevan ristiriidassa EY:n perustamissopimuksen 49 artiklan kanssa. Artiklassa kielletään rajoitukset, jotka koskevat muuhun yhteisön valtioon kuin palvelujen vastaanottajan valtioon sijoittautuneen jäsenvaltion kansalaisen vapautta tarjota palveluja yhteisössä. Tapauksessa Suomessa yleisesti verovelvollinen henkilö oli Ruotsissa ostanut arvan Ab Svenska Spel -nimisen Ruotsissa rahapelejä toimeenpanevan yhtiön arpajaisiin ja voittanut Ruotsin kruunua. Voitto luettiin saajan veronalaiseen ansiotuloon. Verovelvollinen haki muutosta oikaisulautakunnalta, joka hylkäsi hakemuksen sillä perusteella, että tuloverolain 85 :n mukainen verovapaus ei koske ulkomailla toimeenpannuista arpajaisista saatua voittoa. Verovelvollinen valitti oikaisulautakunnan päätöksestä hallintotuomioistuimeen, joka pyysi EYtuomioistuimelta ennakkoratkaisua siitä, onko perustamissopimuksen 49 artikla esteenä arpajaisvoittojen verotusta koskevien säännösten soveltamiselle. Asian käsittelyn yhteydessä Suomen lisäksi Belgian, Tanskan ja Norjan hallitukset katsoivat Suomen lainsäädännön olevan sopusoinnussa mainitun artiklan kanssa. Maat viittasivat näkemyksensä perusteluina muun ohessa siihen, että jäsenvaltioilla on EY-tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan harkintavalta rahapelien sääntelyssä ja että verosääntely on yksi osa rahapelien yleistä sääntelyä. Arpajaistoiminnan lainsäädännölliset rajoitukset, myös verotuksesta johtuvat rajoitukset, ovat oikeutettuja sellaisten yleisen edun mukaisten pakottavien syiden takia, jotka liittyvät rahapelien haitallisten seurausten estämiseen, koska ulkomaisista arpajaisista saatujen voittojen verovapaus kannustaisi yleisöä osallistumaan tällaisiin arpajaisiin. Asiassa tuotiin esiin myös se verojärjestelmän johdonmukaisuuteen liittyvä näkökohta, että arpajaisvero on voitonsaajan tuloveron korvaava vero ja että ulkomaisten arpajaisvoittojen verottaminen perustuu siihen, että Suomi ei voi verottaa ulkomaisia yrityksiä, jotka tarjoavat rahapelejä ulkomailta käsin. Ainoa vaihtoehto verotuksen toteutumiselle näissä tilanteissa on näin ollen voitonsaajan verottaminen. Jos ulkomaiset arpajaisvoitot olisivat verovapaita, ulkomaiset toimeenpanijat saisivat verovapauteen liittyvän edun siitä riippumatta, pyritäänkö toimeenpanijan kotimaan lainsäädännössä ottamaan huomioon arpajaisten sääntelytavoitteet, kuten pelaamisesta aiheutuvien sosiaalisten haittojen rajoittaminen. Samoin sitä, että varat käytettäisiin Suomen arpajaislainsäädännön edellyttämällä tavalla yleishyödyllisiin tarkoituksiin, ei voitaisi edellyttää. Tuomioistuimen ennakkoratkaisun mukaan Suomen lainsäädäntö, jonka mukaan muissa jäsenvaltioissa toimeenpannuista arpajaisista saadut voitot ovat veronalaisia, kun Suomessa toimeenpannuista arpajaisista saadut voitot eivät ole veronalaisia, on ristiriidassa perustamissopimuksen 49 artiklan kanssa. Päätöksen perustelujen mukaan rahapelit kuuluvat perustamissopimuksen 49 artiklan soveltamisalaan. Tuomioistuin pitää selvänä, että ulkomaiset arpajaiset ovat epäedullisemmassa asemassa kuin kotimaiset arpajaiset, minkä seurauksena suomalainen verovelvollinen mieluummin osallistuu Suomessa toimeenpantaviin arpajaisiin kuin toisessa jäsenvaltiossa toimeenpantaviin arpajaisiin. Suomen lainsäädäntö on selvästi syrjivää. Tähän johtopäätökseen ei tuomioistuimen mukaan vaikuta se, että arpajaisten toimeenpanijoita verotetaan arpajaisverolain nojalla, koska arpajaisvero ei vastaa ulkomailta saaduista arpajaisista kannettavaa tuloveroa. Tämän syrjivän lainsäädännön oikeuttamisperusteiksi tarjottujen seikkojen tueksi olisi esitettävä rajoittavan toimenpiteen tarkoituksenmukaisuutta ja oikeasuhteisuutta koskeva analyysi. Asiassa ei ollut esitetty tietoja, joiden perusteella voitaisiin päätellä, että arpajaistoimintaan mahdollisesti liittyvien riskien ja sen välillä, että jäsenvaltion kansalaiset osallistuvat toisissa jäsenvaltioissa toimeenpantaviin arpajaisiin, olisi erityinen yhteys.
3 Soveltamiskäytäntö ennakkoratkaisun jälkeen Verohallitus on 15 päivänä joulukuuta 2003 antamassaan ohjeessaan (Dnro 3252/32/2003) katsonut, että tuloverolain 85 :n mukainen arpajaisvoittojen verovapaus koskee kaikkia EU-alueella toimeenpantavista arpajaisista saatavia voittoja. Ennakkoratkaisua noudatetaan ohjeen mukaan myös muutoksenhaussa. Käytännössä arpajaisvoittoja ulkomailta saaneet eivät ole juurikaan ilmoittaneet veroilmoituksessaan voittojaan Ulkomailta saatujen arpajaisvoittojen verotus muissa Pohjoismaissa Kuten Suomessa, myös muissa Pohjoismaissa kotimaiset arpajaisvoitot ovat olleet pitkälti verovapaita voitonsaajan tuloverotuksessa, kun ulkomailta saadut voitot ovat olleet pääsääntöisesti veronalaista tuloa. Kotimaasta saatujen voittojen tuloverotuksen sijasta verotus kohdistuu pelien toimeenpanijaan. Rahapeleissä vero lasketaan pääsääntöisesti pelipanosten ja jaettujen voittojen erotuksesta. Veron laskentaperuste ja verokanta samoin kuin veron luonne kuitenkin vaihtelevat. Esimerkiksi Ruotsissa valtion omistama Ab Svenska Spel, jonka ylijäämä tuloutuu valtiolle, on vapautettu myös arpajaisverosta. Yhteisöoikeuden vaatimusten johdosta Pohjoismaat ovat muuttaneet arpajaisvoittojen verotusta koskevia säännöksiä tai käynnistäneet siihen tähtäävän valmistelutyön. Norjassa arpajaislaissa tarkoitetuista Norjassa toimeenpannuista arpajaisista saadut voitot ovat olleet pääsääntöisesti verovapaita. Vuoden 2003 loppuun muista arpajaisista, kuten ulkomailla toimeenpannuista arpajaisista saadut voitot, olivat voitonsaajan veronalaista tuloa kruunua ylittävältä osalta. Vuoden 2004 alusta säännöksiä muutettiin siten, että Euroopan talousalueella toimeenpannuista rahapeleistä ja arpajaisista saadut voitot ovat verovapaita. Edellytyksenä on, että kyse on Norjan lainsäädännön sallimista arpajaisista. Arpajaisten tulee olla toimeenpanomaassa lailla säänneltyä, ja toimeenpanijan tulee toimia toimiluvalla. Lisäksi arpajaisten tulee olla julkisen sääntelyn ja kontrollin alaisia. Näyttövelvollisuus edellytysten täyttymisestä on voitonsaajalla. Ruotsin tuloverolain mukaan verovapaita ovat voitot ruotsalaisista arpajaisista samoin kuin eräistä ulkomaisista, mutta Ruotsin arpajaisverotuksen piiriin kuuluvista arpajaisista. Muista ulkomaisista arpajaisista saadut yli 100 euron määräiset voitot ovat veronalaista pääomatuloa. Tuomion C-42/02 johdosta asetettu työryhmä ehdotti keväällä 2004 jättämässään muistiossaan (PM Fi 2004/2095) Euroopan talousalueeseen kuuluvista valtioista saatujen arpajaisvoittojen vapauttamista verosta. Verovapauden edellytyksenä olisi ehdotuksen mukaan se, että toimeenpanijalla on toimilupa tai että se toimii julkisen valvonnan alaisuudessa. Työryhmän ehdotuksia ei päätetty toteuttaa sellaisenaan, vaan asiaa selvitetään edelleen ja lakiehdotus on odotettavissa vasta vuonna Tanskassa on samoin asetettu työryhmä selvittämään verosäännösten muutostarpeita. Tanskassa toimeenpantujen rahapelien voitot ovat saajalle lähtökohtaisesti verovapaata tuloa ja verotus kohdistuu toimeenpanijaan. Muista rahapeleistä ja arpajaisista, kuten ulkomaisista arpajaisista, saadut vo itot ovat saajalle veronalaista henkilökohtaista tuloa. Toisin kuin muissa Pohjoismaissa, Tanskassa useista rahapeleistä suoritetaan tuotosta laskettavan veron lisäksi voiton arvosta laskettava 15 prosentin vero. Verovelvollinen on tässäkin tapauksessa toimeenpanija Ratkaisuvaihtoehdot ja niiden arviointia Ennakkoratkaisun johdosta Suomen on muutettava arpajaisvoittojen verotusta koskevia säännöksiä siten, että ne eivät ole ristiriidassa yhteisön lainsäädännön kanssa. Ratkaisun perusteella on ilmeistä, että ulkomaisista arpajaisista saatuihin voittoihin kohdistuvan verotuksen tason alentaminen nykyisestä ei ole riittävä toimenpide arpajaisvoittojen verokohtelun saattamiseksi yhteisön oikeuden mukaiseksi, jos kotimaasta saadut arpajaisvoitot samalla säilyvät verovapaina. Lähtökohtana on pidettävä sitä, että voitonsaajan verokohtelussa ei ole eroa.
4 4 Kun saatujen voittojen verokohtelu on saatettava yhtäläiseksi, suomalaiseen arpajaisten suomalaiseen toimeenpanijaan kohdistuva arpajaisvero saattaa johtaa siihen, että kotimaisiin arpajaisten toimeenpanijoihin ko h- distuu korkeamman tasoinen verotus kuin ulkomaisiin arpajaisten toimeenpanijoihin. Kilpailunäkökulmasta asialla ei ole mainittavaa merkitystä. Ensinnäkin, keskeinen kilpailutekijä toimialalla on voitonj akosuhde, jonka tasoa Suomen arpajaisverotus ei rajoita, koska vero lasketaan pelipanosten ja jaettujen voittojen määrästä. Kotimaiset rahapeliyhteisöt ovat lisäksi vapautettuja tuloverosta arpajaistoimintansa osalta, eivätkä rahapelit kuulu arvonlisäverotuksen piiriin. Kun myös arpajaisverotuksen taso on kansainvälisesti vertaillen matala, rahapeliyhteisöihin kohdistuvan verotuksen kokonaistaso on hyvin mat ala. Arpajaisverotuksen periaatteiden mukaista olisi toisaalta ottaa huomioon arpajaisten toimeenpanijaan kohdistuva verotus. Arpajaisvoittojen verovapauden perusteena on se, että verotus kohdistuu toimeenpanijaan, joten olisi johdonmukaista asettaa myös ulkomaisten arpajaisvoittojen verovapauden edellytykseksi se, että toimeenpanijaan kohdistuu sijaintimaassaan arpajaisveroa vastaava vero. Vaihtoehto ei kuitenkaan edellä kuvatun ennakkoratkaisun ja tuomioistuimen aikaisemman oikeuskäytännön valossa ilmeisesti ole yhteisön lainsäädännön näkökulmasta hyväksyttävä. Esimerkiksi tapauksessa C- 42/02 oli juuri kysymys asetelmasta, jossa kyseisten arpajaisten ruotsalaiseen toimeenpanijaan ei Ruotsin lainsäädännön mukaan kohdistu arpajaisveroa. Tällainen ratkaisu ei näin ollen poistaisi Suomen järjestelmän yhteisön lainsäädännön vastaisuutta edes juuri ratkaistun tapauksen kaltaisessa tilanteessa. Ratkaisuvaihtoehdoiksi jäisivät siten ulkomaisten arpajaisvoittojen vapauttaminen verosta ilman kytkentää toimeenpanijan verotukseen tai sekä kotimaisten että ulkomaisten arpajaisvoittojen saattaminen saman tasoisen, voitonsaajaan kohdistuvan veron piiriin. Jälkimmäinen vaihtoehto, arpajaisvoittojen verottaminen, voitaisiin Suomessa toimeenpantujen arpajaisten osalta toteuttaa siten, että toimeenpanija perii maksamastaan voitosta lopullisen suhteellisen lähdeveron tyyppisen veron verovelvollisena olevan voitonsaajan puolesta. Saman suhteellisen verokannan mukaan verotettaisiin ulkomailta saatuja voittoja, jotka voitonsaaja ilmoittaisi tuloverotusta varten. Säätelemällä verokantaa ja verovapaan voiton euromääräistä rajaa sopivalla tavalla ja arpajaisverotusta samalla muuttamalla voitaisiin tarvittaessa myös pyrkiä siihen, että arpajaisiin voitonsaajan tuloverotuksen ja toimeenpanijaan arpajaisverotuksen muodossa kohdistuvan verotuksen taso ei nykyisestä nouse. Tämä vaihtoehto olisi verojärjestelmän näkökulmasta johdonmukainen ja toteuttaisi yhteisön lainsäädännön vaatimukset. Sen keskeinen epäkohta on, että yksittäisen voiton verottamiseen perustuva verotus olisi kotimaisten peliyhteisöjen rahapelien toimeenpanon näkökulmasta varsin hankala ja olisi vastoin arpajaisverotuksen viime aikaisia kehittämistavoitteita. Hiljattain on sekä Oy Veikkaus Ab:n että Fintoto Oy:n pelien verotuksessa siirrytty voittojen määrään perustuvasta verotustavasta voittojen ja pelipanosten erotukseen perustuvaan verotukseen. Tavoitteena on ollut parantaa peliyhteisöjen edellytyksiä pelien tuotekehitykseen. Voittojen verottamiseen perustuvasta verotustavasta peliyhteisöille aiheutuvien haittojen vuoksi tätä vaihtoehtoa ei voida saavutettaviin hyötyihin verrattuna pitää toteuttamiskelpoisena. Vaihtoehdoksi jäisi näin ollen ulkomaisten arpajaisvoittojen vapauttaminen verosta. 2. Ehdotetut muutokset Edellä esitetyillä perusteilla esityksessä ehdotetaan tuloverolain 85 :ää muutettavaksi siten, että Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa sen lainsäädännön mukaisesti toimeenpannuista arpajaisista saadut arpajaisvoitot vapautettaisiin verosta. Perusratkaisu on siten sama, johon on päädytty Norjassa ja jota myös Ruotsissa asiaa valmistellut työryhmä on ehdottanut. Arpajaisvoittojen verovapaudelle ei ehdoteta asetettavaksi muita vaatimuksia. Verovapaus koskisi siten muitakin kuin sellaisia rahapelejä, joita voidaan Suomen lainsäädännön mukaan toimeenpanna Suomessa, kunhan arpajaiset ovat sen jäsenmaan lainsäädännön mukaiset, jossa arpajaisten toimeen-
5 5 panija tuota toimintaa harjoittaa. Ehdotus poikkeaisi siten Norjassa omaksutusta ratkaisusta. Rahapelien toimeenpanotavat vaihtelevat maittain, mikä johtuu osaltaan eri maiden lainsäädännön asettamista vaatimuksista. Voiton verokohtelun asettaminen riippuvaksi arpajaisten ja pelien laadusta voisi johtaa käytännössä vaikeisiin tulkintaongelmiin arvioitaessa, eroaako kulloinkin kyseessä olevan ulkomaisen rahapelien tarjoajan pelituote verotuksellisen arvioinnin kannalta merkityksellisellä tavalla Suomen arpajaislainsäädännön sallimista arpajaisista. Verovapauden edellytykseksi ei myöskään ehdoteta, että toimeenpanijan tulisi toimia toimiluvalla tai olla julkisen valvonnan alaisena toimeenpanomaassa. Käytännössä mainitun kaltainen vaatimus ei rajoittaisi verovapauden piiriä varsinaisten rahapelien osalta, koska rahapelitoiminta on jonkin tasoisen sääntelyn piirissä kaikissa Euroopan talousalueen valtioissa. Tällainen vaatimus rajaisi verovapauden piiristä lähinnä erilaiset markkinointiarpajaiset. Fiskaaliselta kannalta markkinointiarpajaisilla ei ole käytännössä juurikaan merkitystä, mutta rajaus voisi johtaa yhteisön lainsäädännön näkökulmasta vaikeasti perusteltavaan tilanteeseen kotimaisten yritysten markkinointiarpajaisten ollessa ulkomaisten yritysten vastaavia arpajaisia edullisemmassa asemassa. 3. Esityksen vaikutukset Ulkomaisten arpajaisvoittojen verotusta koskevilla ratkaisuilla on vaikutuksia veropohjaan sekä rahapeliyhteisöjen kilpailutilanteeseen ja näiden kautta yleishyödyllisen toiminnan rahoittamiseen käytettävissä olevien varojen määrään. Käytännössä ulkomailta saatuja arpajaisvoittoja ei juuri ole ilmoitettu tuloverotusta varten. Ehdotuksen ei voida näin ollen katsoa vähentävän tuloveron kertymää nykyisestä. On ilmeistä, että kotimaisten voittojen verovapaudella on ollut myönteinen vaikutus kotimaisten rahapelipalveluiden kysyntään. Osa kuluttajista on jossain laajuudessa siirtynyt käyttämään myös ulkomaisia, erityisesti internetin välityksellä tarjottava rahapelipalveluja. Voittojen verokohtelu ei alan arvioiden mukaan ole vaikuttanut merkittävästi kysyntään. Suomi on velvollinen muuttamaan lainsäädäntöään siten, että kotimaisten ja Euroopan talousalueeseen kuuluvista valtioista saatujen voittojen erilainen verokohtelu poistuu. Verohallinto on edellä mainitussa ohjeessa jo katsonut, että yhteisön jäsenvaltioiden alueella toimeenpannuista arpajaisista saadut voitot ovat verovapaita. Koska ehdotus siten vakiinnuttaa jo nyt vallitsevan tilanteen, sillä ei ole enempiä vaikutuksia arpajaisveron kertymään, rahapelitoimintaan tai yleishyödyllisten yhteisöjen rahoitukseen. 4. Esityksen valmistelu Esitys on valmisteltu valtiovarainministeriössä. Esityksestä on pyydetty lausunnot sisäministeriöltä, sosiaali- ja terveysministeriöltä, opetusministeriöltä, maa- ja metsätalousministeriöltä, Finntoto Oy:ltä, Rahaautomaattiyhdistykseltä, Oy Veikkaus Ab:lta sekä Ahvenanmaan maakuntahallitukselta. 5. Voimaantulo Laki ehdotetaan tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu. Lakia sovellettaisiin ensimmäisen kerran jo vuodelta 2004 toimitettavassa verotuksessa. Euroopan yhteisöjen komissio on kiirehtinyt arpajaisvoittojen verotusta koskevien säännösten saattamista yhteisön lainsäädännön vaatimukset täyttäviksi. Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan käsiteltäväksi seuraava lakiehdotus:
6 6 Lakiehdotukset Laki tuloverolain 85 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 30 päivänä joulukuuta 1992 annetun tuloverolain (1535/1992) 85 seuraavasti: 85 Arpajaisvoitto Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 2005 Tasavallan Presidentti Arpajaisverolain 2 :ssä tarkoitetuista tai Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa sen lainsäädännön mukaisesti toimeenpannuista arpajaisista saatu voitto ei ole veronalaista tuloa. Veronalaista tuloa on kuitenkin voitto, jota voidaan pitää kohtuullisena vastikkeena jostakin suorituksesta tai ennakkoperintälaissa tarkoitettuna palkkana. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20. Lakia sovelletaan ensimmäisen kerran vuodelta 2004 toimitettavassa verotuksessa. TARJA HALONEN Ministeri Hannes Manninen
7 7 Liite Rinnakkaistekstit Laki tuloverolain 85 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 30 päivänä joulukuuta 1992 annetun tuloverolain (1535/1992) 85 seuraavasti: Voimassa oleva laki Ehdotus 85 Arpajaisvoitto Arpajaisverolain 2 :ssä tarkoitetuista arpajaisista saatu voitto ei ole veronalaista tuloa. Veronalaista tuloa on kuitenkin sellainen voitto, jota voidaan pitää kohtuullisena vastikkeena jostakin suorituksesta tai ennakkoperintälaissa tarkoitettuna palkkana. 85 Arpajaisvoitto Arpajaisverolain 2 :ssä tarkoitetuista tai Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa sen lainsäädännön mukaisesti toimeenpannuista arpajaisista saatu voitto ei ole veronalaista tuloa. Veronalaista tuloa on kuitenkin voitto, jota voidaan pitää kohtuullisena vastikkeena jostakin suorituksesta tai ennakkoperintälaissa tarkoitettuna palkkana. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20. Lakia sovelletaan ensimmäisen kerran vuodelta 2004 toimitettavassa verotuksessa.
HE 150/2004 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi totopelistä
HE 150/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arpajaisverolain 2 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi totopelistä suoritettavan arpajaisveron laskentaperustetta ja verokantaa
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1985 vp." - HE n:o 126 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arpajaisverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että arpajaisvero suoritettaisiin kokonaisuudessaan
1. Nykytila ja ehdotetut muutokset
HE 105/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arpajaisverolain 4 ja 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arpajaisverolakia muutettavaksi siten, että peliautomaattien
Esityksessä ehdotetaan, että yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin tehdään muutokset, jotka johtuvat siitä, että yhteisöjen tuloveroprosentti
1991 vp - HE 64 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhtiöveron hyvityksestä annetun lain sekä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
19.8.2011 LUONNOS Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arpajaisverolain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arpajaisverolakia muutettavaksi siten, että yksinoikeudella
HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja eräiden muiden verotusta koskevien lakien annettujen lakien voimaantulosäännösten ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 7.3.2008 ILMOITUS JÄSENILLE Aihe: Vetoomus nro 849/2004, Bernard Ross, Yhdistyneen kuningaskunnan kansalainen, verotuksesta Ruotsissa ja pääoman vapaasta
HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN
HE 51/2011 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväk-
HE 51/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arpajaisverolain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arpajaisverolakia Esitys liittyy valtion vuoden 2012 talousarvioehdotukseen
Nykytila. 1994 vp - HE 133. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi veronkantolain muuttamisesta ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÅLTÖ
1994 vp - HE 133 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi veronkantolain muuttamisesta ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÅLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi veronkantolakia, jossa säädettäisiin avoimen yhtiön
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 161/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 77 :n ja sairausvakuutuslain 33 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tuloverolain ulkomaantyöskentelystä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanliikenteen kauppa-alusluettelosta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
1994 vp -- IIE 256. elinkeinoyhtymässä tulolähteiden tappiot vähennetään
1994 vp -- IIE 256 flallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain ja elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 101/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisista hankinnoista annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi julkisista hankinnoista annettua lakia. Ehdotuksen mukaan asian
HE 217/2008 vp. kansanedustajain eläkelakia ja valtion eläkelakia. kuitenkin valita koko edustajantoimensa keslamenttivaaleissa,
HE 217/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomesta Euroopan parlamenttiin valitun edustajan palkkiosta ja eläkkeestä annetun lain kumoamisesta sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta
HE 56/2000 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuokratalolainojen lainaehtojen muuttamisesta annetun lain 5 :n muuttamisesta
HE 56/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuokratalolainojen lainaehtojen muuttamisesta annetun lain 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että vuokratalolainojen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1990 vp. - HE n:o 249 Hallituksen esitys Eduskunnalle ulkomaisten luottolaitosten Suomessa olevien sivukonttoreiden verotusta koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan,
HE 175/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi eräistä
HE 175/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi eräistä kirjailijoille ja kääntäjille suoritettavista apurahoista ja avustuksista annetun lain :n muuttamisesta sekä eräistä kuvataiteen tekijöille
HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila
HE 216/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus-
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 127/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arpajaisverolain 2ja4 :nmuuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arpajaisverolakia muutettavaksi siten, että yksinoikeudella toimivien rahapeliyhteisöjen
HE 178/2008 vp. se saatettaisiin vastaamaan työntekijän eläkelakia
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain sekä valtion eläkelain voimaanpanosta annetun lain 9 ja 14 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi valtion eläkelakia ja valtion
HE 59/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n muuttamisesta
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaostolle Asiantuntijalausunto: Professori Marjaana Helminen HE 59/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n muuttamisesta
HE 170/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta
HE 170/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi jalometallituotteista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi jalometallituotteista annettua lakia siten,
Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan päivänä tammikuuta 1993.
1992 vp - HE 247 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi opintotukilain :n ja korkeakouluopiskelijoiden opintotuesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan opintotuen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta annetun lain 3 ja 4 :n, rajoitetusti verovelvollisen tulon ja varallisuuden verottamisesta annetun lain :n
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 57/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilain säännöksiä muutettavaksi siten, että kemikaalin päällysmerkintöihin
HE 174/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 174/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain 2 ja :n sekä merimiesten palkkaturvalain 2 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 106/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 106/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 51 b ja 51 d :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 10/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 105 a :n ja vuoden 2003 veroasteikkolain 2 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tuloverolakia ja vuoden 2003 veroasteikkolakia.
HE 365/2014 vp. saaman pääomatulon veroprogressiota.
HE 365/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 ja 56 :n, maatilatalouden tuloverolain 10 f :n ja rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi keskinäisestä virka-avusta verotuksen alalla Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välillä annetun lain 1 ja 5 :n muuttamisesta
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 32/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle metallirahalain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan metallirahalakiin lisättäväksi säännös valtiovarainministeriön oikeudesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 65/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 ja 3
HE 245/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verontilityslain ja tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron
HE 4/1998 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 4/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi makeis- ja vilvoitusjuomaverosta annetun lain 5 :n ja lain liitteenä olevan virvoitusjuomaverotaulukon muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömien omaehtoisen
verontilityslain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle vuoden 2005 tuloveroasteikkolaiksi ja laeiksi tuloverolain 105 a ja 124 :n sekä verontilityslain 12 :n muuttamisesta Esitys sisältää ehdotuksen vuoden 2005 verotuksessa
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 191/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kirkkolain 22 luvun 8 :n sekä kirkon keskusrahastosta annetun lain 3 ja 9 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan verotusta koskevat kirkkolain sekä
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tuloverolain 105 a ja 143 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tuloverolain 105 a ja 143 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tuloverolakia siten, että kunnallisverotuksen ansiotulovähennys myönnettäisiin myös
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 193/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi nimilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi nimilakia. Lainmuutoksella ehdotetaan henkilön suku- ja
HE 41/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 41/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuorma- ja linja-auton kuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
1992 vp - HE 281 ESITYKSEN PÅÅASIALLINEN SISÅLTÖ
1992 vp - HE 281 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi korkotulon lähdeverosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÅÅASIALLINEN SISÅLTÖ Määräaikaisena voimassa olevaa korkotulon lähdeverosta annettua
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 117/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 105 a ja 143 :n muuttamisesta sekä tuloverolain 77 :n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tupakkaverosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tupakkaverosta annettua lakia sikarin ja pikkusikarin määritelmän osalta. Esitys liittyy
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 111/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön yleisen tutkintojen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta annetun lain 6 ja 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 15/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 26 ja 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n ja tuloverolain 33 c :n muuttamisesta Esityksessä
1993 vp - HE 284 YLEISPERUSTELUT
1993 vp - HE 284 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräille omaisuudenhoitoyhtiöille myönnettävistä veronhuojennuksista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki valtion
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki kansaneläkeindeksistä. Se korvaisi nykyisen kansaneläkelaissa säädettyjen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
LUONNOS 26.1.2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja maatilatalouden tuloverolain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon verottamisesta
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 243/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain 58 :n sekä kolttalain 68 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 43/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion vuonna 1999 kansaneläkelaitokselle suorittaman takuusuorituksen vähentämisestä annetun lain 1 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 131/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 131/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 23 ja 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslain isyysrahaa koskevia
HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia
HE 90/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain 6 luvun 1 :n ja aikuiskoulutustuesta annetun lain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
4-16 jäsentä. Verohallitus määrää veroviraston. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia.
HE 204/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi verohallintolain 3 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia. Verotuksen oikaisulautakunnan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verontilityslain 3 ja 12 :n sekä tuloverolain 124 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
HE 35/2015 vp. Jäteveron tasoa korotettaisiin 55 eurosta 70 euroon tonnilta jätettä, joka toimitetaan kaatopaikalle.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi jäteverolain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi jäteverolakia. Jäteveron tasoa korotettaisiin 55 eurosta
Luottotappioiden kotvaamista koskevan sitoumuksen piirissä olevien luottojen enimmäismäärä. Yleistä. HE 200/1997 vp
HE 200/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Kera Oy -nimisestä osakeyhtiöstä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kera Oy -nimisestä
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 126/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vaikeavammaisille yrittäjille myönnettävistä veronhuojennuksista annetunlain3 :nmuuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuokraasuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta sekä laiksi vuokra-asuntojen korkotukilainalla rahoitetuista osaomistusasunnoista
EUROOPAN KOMISSIO. Valtiontuki N 715/2006 - Suomi. Finnvera Oyj:n verovapaus. Arvoisa ulkoministeri 1. MENETTELY
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 25.IX.2007 K(2007) 4297 lopull. Asia: Valtiontuki N 715/2006 - Suomi. Finnvera Oyj:n verovapaus Arvoisa ulkoministeri 1. MENETTELY 1. Suomen viranomaiset ilmoittivat komissiolle
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 215/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaalihuoltolain annetun lain, yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetun lain annetun lain ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetun
HE 128/2005 vp. oli 4,85 prosenttia, kun työttömyysvakuutusmaksua
HE 128/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta
1981 vp. n:o 141. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTö
1981 vp. n:o 141 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 8 :n, maatilatalouden tuloverolain 6 :n ja tulo- ja varallisuusverolain 29 : n muuttamisesta ESITYKSEN
Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.11.2015 COM(2015) 552 final 2015/0256 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Belgian kuningaskunnalle annettavasta luvasta ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 181/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi aravalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan omistusaravalainan siirtoa kunnalle koskevaa aravalain säännöstä
HE 214/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset
HE 214/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain 39 ja 46 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilain opintotuen rahoitusta
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSION TIEDONANTO RAJAT YLITTÄVÄÄ TYÖELÄKETARJONTAA KOSKEVIEN VEROESTEIDEN POISTAMISESTA KOM(2001) 214 LOPULLINEN
VALTIOVARAINMINISTERIÖ Vero-osasto 8.11.2001 EU/291001/0844 Suuri valiokunta 00102 EDUSKUNTA ASIA: EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSION TIEDONANTO RAJAT YLITTÄVÄÄ TYÖELÄKETARJONTAA KOSKEVIEN VEROESTEIDEN POISTAMISESTA
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 107/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi apteekkimaksusta annetun lain 1 a ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta annettua lakia. Apteekin mukaan määräytyvän
HE 165/2004 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 165/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 128/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi jäteverolain 4 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan jäteverolakia muutettavaksi siten, että kaatopaikoille toimitettavasta jätteestä valtiolle kannettavan
HE 9/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. Opintotukea myönnettäessä sovellettavia vanhempien
1992 vp - HE 29 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
992 vp - HE 29 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi talletusten ja obligaatioiden veronhuojennuslain muuttamisesta sekä tuloja varallisuusverolain 59 ja 63 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 164/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2017.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Pohjoismaiden projektivientirahastosta annetun lain kumoamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Vuonna 2013 Pohjoismaiden
HE 172/2005 vp. keskitettäisiin Uudenmaan verovirastoon.
HE 172/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 136 :n sekä perintö- ja lahjaverolain 24 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun
HE 126/2007 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 126/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 7 luvun 12 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi julkisesta
HE 89/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusedustuksesta annetun lain 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta annettua lakia. Euroopan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ajoneuvojen katsastusluvista annetun lain 5 ja 10 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ajoneuvojen katsastusluvista annettua lakia siten, että henkilö
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1991 vp - HE 21 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tasausverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tasausverolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että tasausvero poistetaan kaikilta teollisuuden
HE 195/2010 vp. Lait ehdotetaan tuleviksi voimaan mahdollisimman
HE 195/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merenkulun ympäristönsuojelulain 3 luvun 6 :n ja sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Eduskunnan
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi luottolaitostoiminnasta annetun lain 105 :n sekä ulkomaisen luottoja rahoituslaitoksen toiminnasta Suomessa annetun lain 7 a ja 9 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
Marjanpoimijoiden verotus. Marjanpoimintakauden 2015 pelisäännöt ja viranomaisyhteistyö 3.3.2015 Mariia Suominen Verohallinto
Marjanpoimijoiden verotus Marjanpoimintakauden 2015 pelisäännöt ja viranomaisyhteistyö 3.3.2015 Mariia Suominen Verohallinto Luonnon marjojen poimimisen verotus Tuloverolain (TVL) 89 :n mukaan luonnonvaraisten
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2008 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2008 N:o 126 127 SISÄLLYS N:o Sivu 126 Laki Pohjoismaiden välillä tulo- ja varallisuusveroja
HE 170/2010 vp. hallinnollinen tulos on alijäämäinen.
HE 170/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomen Vientiluotto Oy -nimisestä yhtiöstä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Suomen Vientiluotto Oy
HE 168/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 168/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merimieslain 81 :n ja merimiesten vuosilomalain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi merimieslakia
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sairausvakuutuslain, työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetun lain 2 :n ja vakuutetun sairausvakuutusmaksun, työnantajan sairausvakuutusmaksun ja työnantajan kansaneläkemaksun
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 159/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
HE 28/2010 vp. perustuu kuninkaan Turun Akatemialle. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yliopistolain muuttamisesta
HE 28/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yliopistolain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yliopistolakia siten, että Helsingin yliopistolle ja Itä-Suomen yliopistolle korvataan
SISÄLLYS. N:o 1292. Laki. autoverolain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2007
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2007 N:o 1292 1298 SISÄLLYS N:o Sivu 1292 Laki autoverolain muuttamisesta... 5051 1293 Laki maatalouden harjoittamisesta luopumisen
HE 79/2008 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 79/2008 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi väylämaksulain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi väylämaksulakia. Laissa oleva vaatimus ulkomaille
HE 205/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan perintö- ja lahjaverolakia pian. Muutosta sovellettaisiin
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perintö- ja lahjaverolain 14 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan perintö- ja lahjaverolakia muutettavaksi siten, että ensimmäidollisimman
HE 215/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 215/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tuloverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tuloverolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että henkilöstörahastosta saadusta tulosta