Teollisuuden uudet tilaukset
|
|
- Aapo Kähkönen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Teollisuus 2012 Teollisuuden uudet tilaukset 2012, maaliskuu Teollisuuden uudet tilaukset vähenivät maaliskuussa 11,8 prosenttia vuoden takaisesta Teollisuuden uusien tilausten arvo oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2012 maaliskuussa 11,8 prosenttia pienempi kuin vuotta aikaisemmin. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä tilaukset vähenivät 5,0 prosenttia vuoden takaisesta. Teollisuuden uusien tilauksien muutos edellisestä vuodesta (alkuperäinen sarja), % (TOL 2008) Tarkastelluista päätoimialoista kasvua oli kemianteollisuudessa 18,2 prosenttia. Tilaukset sen sijaan vähenivät metalliteollisuudessa 16,6 prosenttia, tekstiiliteollisuudessa 14,4 prosenttia ja paperin sekä paperi- ja kartonkituotteiden valmistuksen toimialalla 12,5 prosenttia. Tilastoa tulkittaessa on muistettava, että voimakkaat heilahtelut ovat kuukausitasolla tyypillisiä. Arvoltaan suuriakaan uusia tilauksia ei jaeta pidemmälle ajanjaksolle, vaan ne kohdistetaan tilastoitavalle kuukaudelle sellaisenaan. Helsinki Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus.
2 Teollisuuden uusien tilauksien muutos toimialoittain 3/2011-3/2012 (alkuperäinen sarja), % (TOL 2008) Teollisuuden uudet tilaukset -indeksi kuvaa yritysten uusien tilauksien arvon kehitystä niiden hyödykkeiden ja palveluiden osalta, joiden tuotannon on tarkoitettu tapahtuvan Suomessa sijaitsevalla toimipaikalla. Tilasto perustuu harkinnanvaraiseen otokseen, jonka perushavaintoyksikkönä on yritys tai toimialayksikkö. Otokseen kuuluu kuukausittain noin yritystä tai näiden toimialayksikköä. Indeksipistelukuja ja vuosimuutosprosentteja julkaistaan kuukausittain viideltä toimialalta. Aikasarjat alkavat tammikuusta 2005 ja aikasarjojen perusvuotena on 2005 (2005=100). Tilaston tarkempi kuvaus ja laskentamenetelmä löytyvät tilaston kotisivujen laatuselosteesta. 2
3 Sisällys Taulukot Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Uusien tilausten kolmen kuukauden liukuva, kumulatiivinen ja uusimman kuukauden vuosimuutos, % (TOL 2008)...4 Kuviot Liitekuviot Liitekuvio 1. Teollisuuden uusien tilausten trendisarjat toimialoittain...5 Laatuseloste: Teollisuuden uudet tilaukset -indeksi...6 3
4 Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Uusien tilausten kolmen kuukauden liukuva, kumulatiivinen ja uusimman kuukauden vuosimuutos, % (TOL 2008) Teollisuus (13-14, 17, 20-21, 24-30) Tekstiiliteollisuus (13-14) Paperiteollisuus (17) Kemianteollisuus (20-21) Metalliteollisuus (24-30) Kolmen kuukauden vuosimuutokset, % 1) 04-06/ ,0 6,7-9,2 19,4 30, /2011 5,5-6,9-4,5 4,4 10, /2011-6,3-0,3-8,0 9, /12-5,0-12,7-9,1 14,7 Kumulatiivinen vuosimuutos, % 1) 01-03/2012-5,0-12,7-9,1 14,7 Uusimman kuukauden vuosimuutos, % 1) 03/2012 1) Vuosimuutoksessa verrataan tarkasteltavan ajanjakson arvoja vuodentakaisen vastaavan ajanjakson arvoihin. -8,4-6,8-6,8-11,8-14,4-12,5 18,2-16,6 4
5 Liitekuviot Liitekuvio 1. Teollisuuden uusien tilausten trendisarjat toimialoittain 5
6 Laatuseloste: Teollisuuden uudet tilaukset -indeksi 1. Tilastotietojen relevanssi Tietosisältö ja käyttötarkoitus Teollisuuden uudet tilaukset -indeksi kuvaa yritysten uusien tilauksien kehitystä niiden tavaroiden ja palveluiden osalta, joiden tuotanto tapahtuu Suomessa sijaitsevalla toimipaikalla. Teollisuuden uusien tilauksien indeksin tehtävänä on antaa nopeasti ja luotettavasti tietoa uusien tilauksien kehityksestä. Lisäksi tilaston kautta saadaan tietoa tulevasta tuotannon ja liikevaihdon kehityksestä. Suomen toimittamia tietoja käytetään Eurostatissa aggregoitaessa EU:n ja euroalueen kehitystä kuvaavia sarjoja. Kotimaassa julkinen hallinto, elinkeinoelämä ja tutkimuslaitokset voivat käyttää tietoja arvioidessaan talouden kehitystä. Keskeiset käsitteet ja luokitukset Teollisuuden uudet tilaukset -indeksi kuvaa uusien tilauksien nimellisarvoa suhteessa perusvuoden arvoon toimialoittain. Kansainvälisten suositusten mukaan perusvuosina ovat 0- ja 5-päättyvät vuodet ja perusajanjaksoa vaihdetaan joka viides vuosi. Perusvuotena on tällä hetkellä vuosi Teollisuuden uudet tilaukset -indeksin tiedot julkistetaan toimialoittaisina indeksisarjoina. Uusi tilaus on sopimus, jolla toimittaja sitoutuu toimittamaan tulevaisuudessa tilaajalle tilauksessa sovitun tavaran tai palvelun sopimuksessa mainittuun hintaan. Indeksit Perusvuoden alkuperäisen sarjan indeksien keskiarvo on 100. Perusvuoden sisällä kuukausittaiset arvot poikkeavat sadasta. Teollisuuden uudet tilaukset -indeksit lasketaan tällä hetkellä ainoastaan alkuperäisinä sarjoina. Kausitasoitetut, työpäiväkorjatut ja trendisarjat voidaan laskea luotettavasti vasta, kun on olemassa riittävän pitkiä aikasarjoja. Indeksien avulla voidaan laskea prosenttimuutoksia eri vuosien välillä vertaamalla samoja kuukausia eri vuosina. Vuoden sisäisiä muutoksia suhdanteissa voidaan seurata vertaamalla vuoden eri kuukausia keskenään kausitasoitetun sarjan avulla. Kausitasoitettu sarja poistaa kausivaihtelun, joka ilmenee mm. tiettyihin kuukausiin kohdistuvina sesonkeina. Indeksien avulla on helppo verrata toimialan uusien tilauksien kehitystä vaikkapa teollisuustuotannon volyymi-indeksissä tai teollisuuden liikevaihtokuvaajassa tapahtuneisiin muutoksiin. Sen sijaan indeksit eivät kerro uusien tilauksien euromäärää tai jakautumista toimialojen kesken. Arvoindeksi Arvoindeksi kuvaa uusien tilauksien nimellisarvoa suhteessa perusvuoden arvoon. Arvoindeksi sisältää sekä hintojen muutokset että määrän muutokset. Teollisuuden uudet tilaukset on arvoindeksi. Sen arvot saadaan suoraan käytettävistä aineistoista. Muita arvoindeksejä ovat mm. liikevaihto- ja palkkasummaindeksit. Hintaindeksi Hintaindeksi kuvaa hintojen muutoksia suhteessa valittuun perusvuoteen. Esimerkiksi tuotannon hintaindeksi kuvaa hyödykkeiden keskimääräisen hintatason nousua. Kuluttajahintaindeksiä käytetään kuvaamaan inflaation muutoksia. Tilastokeskus tuottaa erilaisia hintaindeksejä teollisuuden, rakentamisen ja kaupan aloilta. Määrä- eli volyymi-indeksi Määrä- eli volyymi-indeksi kuvaa määrissä tapahtuneita muutoksia. Teollisuuden toimialoista tuotetaan määräindeksit. Teollisuustuotannon määrä- eli volyymi-indeksi tuotetaan erilliseen toimipaikkojen otokseen perustuen. Teollisuustuotannon volyymi-indeksin suora tiedonkeruu kohdistuu noin 1100 eri toimipaikkaan, jotka kattavat teollisuuden jalostusarvosta noin 80%. Toimiala- ja sektoriluokitukset Toimialaluokat on muodostettu vuoden 2005 tiedoista alkaen julkaisun Toimialaluokitus 2008 mukaisesti (Tilastokeskus, käsikirjoja 4, Helsinki 2008). Toimialaluokitus 2008 perustuu EU:n toimialastandardiin 6
7 NACE Rev. 2:een siten, että NACE:n nelinumerotasoa on tarkennettu kansallisia tarpeita varten viidennellä numerolla. Yksiköt luokitellaan toimialaluokkiin pääasiallisen toimintansa perusteella. Koska useissa yksiköissä harjoitetaan monenlaista toimintaa, joudutaan niiden merkitys punnitsemaan arvonlisäysosuuksien avulla. Mitä enemmän jokin toiminta lisää arvoa, sitä suurempi paino sille annetaan toimialamäärittelyssä. Jos arvonlisäystä ei tiedetä, käytetään esimerkiksi palkkoja, henkilöstön määrää, tuotannon bruttoarvoa ja liikevaihtoa. 2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus Perusjoukko ja otos Teollisuuden uudet tilaukset on harkinnanvaraiseen otokseen perustuva tilasto. Perushavaintoyksikkönä on yritys tai toimialayksikkö. Otokseen kuuluu kuukausittain noin yritystä tai näiden toimialayksikköä. Liikevaihdolla mitattuna otoksen peittävyys on noin 80 prosenttia. Otosta tarkistetaan vuosittain ja merkittävimmät uudet yritykset tai toimialayksiköt lisätään otokseen. Otoksen muodostamisessa käytetään kriteereinä yrityksen osuutta toimialan liikevaihdosta 3-numerotasolla, yrityksen henkilökunnan lukumäärää sekä liikevaihto/työntekijä -suhdelukua. Otoksen muodostamisessa on pyritty siihen, että mahdollisimman pienellä otoskoolla saavutettaisiin riittävä toimialoittainen kattavuus liikevaihdon suhteen. Otoksen kattavuus liikevaihdolla mitattuna, vuoden 2008 otos Toimiala Toimiala Tehdasteollisuus Paperin, paperi- ja kartonkituotteiden valmistus Kemianteollisuus Metalliteollisuus TOL , 17, 20 21, Peittävyys % 81,1 65,6 91,4 82,5 78,7 Otoksen osuvuutta on tarkastettu laskemalla verohallinnon arvonlisäveroaineistosta ja teollisuuden myyntitiedustelusta sarjat kokonaisaineistolle ja otokselle. Tulosten todettiin olevan yleisesti hyviä. Laskenta-aineiston rajaaminen Aineisto tarkistetaan yritystasolla käymällä läpi kaikkien otokseen kuuluvien yritysten uusien tilauksien arvot laskettavalta kuukaudelta. Yrityksen laskettavan kuukauden arvoa verrataan aikasarjan aiempiin arvoihin. Lisäksi käydään läpi kaikki yritysjärjestelyt sekä yritysten lopetukset. Aineistoa verrataan myös tilaston kuvausalueen muiden tilastojen, kuten teollisuuden liikevaihdon ja teollisuustuotannon volyymi-indeksin tietoihin. Aineistossa havaitut virheelliset tiedot oikaistaan tai niiden vaikutus poistetaan. Perusvuosi Teollisuuden uudet tilaukset indeksin perusvuosi on Toisin sanoen alkuperäisen sarjan vuoden 2005 kuukausi-indeksien keskiarvo on 100. Kuukausittaiset uusien tilauksien arvot on laskettu yrityskohtaisista tiedoista toimialoittain yhteen. Kuukausisumma on jaettu perusvuoden vuosikeskiarvolla ja kerrottu sadalla, jolloin kuukausi-indeksien keskiarvo on 100. Indeksien laskenta Teollisuuden uusien tilauksien indeksin perusvuosi on Laskenta perustuu muutosestimointiin. Toimialoittainen summa lasketaan toimialaluokituksen 3-numerotasolle niiden yritysten tiedoista, joilla on vertailukelpoinen tieto sekä tarkasteltavalta kuukaudelta että edellisen vuoden vastaavalta kuukaudelta. Näin saaduista summista lasketaan toimialalle vuosimuutos. Tällä vuosimuutoksella korotetaan edellisen vuoden vastaavan kuukauden uusien tilauksien indeksiä. Vuosimuutoksen laskennassa otetaan huomioon myös yritysjärjestelyt ja toimialojen muutokset. Karkeamman toimialatason indeksit lasketaan painottamalla ne toimialaluokituksen 3-numerotason indekseistä. Painoina käytetään 3-numerotason estimaatteja koko populaation uusien tilauksien arvosta. 7
8 3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus Mitattavat muuttujat vastaavat hyvin määritelmiänsä ja tietoja tarkastetaan säännöllisesti mm. tekemällä vertailua viitesarjoihin (volyymi- ja liikevaihtoindeksiin). Aineistossa voi kuitenkin olla vääriä tietoja esimerkiksi tiedonantajien virheistä johtuen. Näitä virheitä korjataan tarkastamalla vääriltä vaikuttavat tiedot. Ajallisesti tiedot kohdistuvat täsmällisesti. Yrityksen toimiala on päätoiminnan mukainen. Sivutoimintojen vaikutusta on pienennetty jakamalla merkittävimmät sivutoiminnot omiksi toimialayksiköikseen. Uusimmat indeksiluvut voivat muuttua hieman aineiston kertymisen ja yritysten ilmoittaminen tietojen muutosten vuoksi. Aineiston täydentymisestä johtuen uusimmat 12 kuukautta päivittyvät julkistuksissa. 4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus Tilasto julkaistaan noin 40 päivän kuluttua tiedustelukuukauden päättymisestä. Kuukausittain julkaistava tieto on ennakollinen. Tiedot voivat tarkentua seuraavissa julkaisuissa mm. puuttuvien tietojen takia. Tilaston mittausjakso on kuukausi. Julkaisupäivät on koottu julkaisukalenteriin. 5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys Teollisuuden uusista tilauksista julkaistaan tuorein julkistus Internetissä Tilastokeskuksen kotisivulla. Julkistus ilmestyy aina julkaisupäivänä kello Toimialoittaiset sarjat julkaistaan myös Tilastokeskuksen tilastotietojen itsepalvelujärjestelmässä (StatFin). 6. Tilastojen vertailukelpoisuus Teollisuuden uudet tilaukset -indeksin aikasarja alkaa tammikuusta 2005 ja tiedot ovat ajallisesti vertailukelpoisia tästä lähtien. Tilaston perusvuosi on Teollisuuden uudet tilaukset -tilastossa käsite tehdasteollisuus kattaa Toimialaluokitus 2008:n mukaiset toimialat: 13, 14, 17, 20, 21, 24, 25, 26, 27, 28, 29 ja 30. Muissa tilastoissa käsite tehdasteollisuus tarkoittaa pääsääntöisesti koko toimialaa C (toimialat 10-33). Näin ollen teollisuuden uusien tilauksien tehdasteollisuuden sarja ei ole suoraan vertailukelpoinen esimerkiksi teollisuuden liikevaihtokuvaajan tai teollisuustuotannon volyymi-indeksin tehdasteollisuuden sarjojen kanssa. Teollisuuden uudet tilaukset -indeksissä otettiin tammikuun 2009 tiedoista alkaen käyttöön uusi toimialaluokitus TOL Samalla aikasarjat laskettiin takautuvasti vuodesta 2005 alkaen uudella luokituksella käyttäen alkuperäistä yritystason aineistoa. TOL luokituksen mukaiset indeksipisteet ovat näin ollen ajallisesti vertailukelpoisia. Toimialaluokituksen vaihdos on kuitenkin tuonut muutoksia indeksien laskennassa käytettävään toimialoittaiseen painorakenteeseen sekä laskennassa käytettävään otokseen. Muutosten johdosta TOL luokituksella julkaistava sarjat eivät ole täysin vertailukelpoisia aiemmin julkaistujen TOL luokitusta käyttävien sarjojen kanssa. 7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys Teollisuuden uusista tilauksista saadaan parhaimmillaan tietoa tulevasta tuotannon ja liikevaihdon kehityksestä. On kuitenkin monia syitä, miksi näin ei käytännössä aina ole. Ohessa on lueteltu tärkeimpiä syitä, miksi uudet tilaukset eivät aina ennakoi tulevaa tuotantoa tai liikevaihtoa: 8
9 Teollisuuden uusissa tilauksissa kirjataan vain tapahtumat, joiden tuotanto on suunniteltu tapahtuvan Suomessa, mutta liikevaihtoon voidaan kirjata myös myynnit Suomen rajojen ulkopuolella tapahtuneesta tuotannosta. Peruuntuneita tilauksia ei vähennetä uusista tilauksista. Myynti varastosta: koska tuote on jo tehty, eivät uudet tilaukset ennakoi millään lailla tuotantoa. Liikevaihdon ajallinen kohdistaminen tapahtuu arvonlisäverolain mukaan pääsääntöisesti suoriteperusteisesti, mutta tilikauden aikana suoriteperusteisesta kohdistamisesta voidaan poiketa ennakkomaksuilla, laskutusajankohdan kohdistamisella tai porrastetuilla maksuilla. Tällaiset järjestelyt saattavat hämärtää linkkiä uusien tilauksien ja liikevaihdon välillä. Esimerkiksi paperikoneen myynti asennettuna on Tilastokeskuksen liikavaihdon laskennassa käyttämässä aineistossa tilastoitu joko silloin, kun asennus on tehty, laskutuksen mukaan tai saatujen ennakkomaksun mukaan. Sen sijaan teollisuuden uusiin tilauksiin tilaus kirjataan yhdellä kertaa, kun sopimus tuotteen toimittamisesta on tehty. Tilaus saattaa sisältää palveluita tai muita eriä, jotka eivät ole mukana teollisuustuotannossa. 9
10 Teollisuus 2012 Lisätietoja Eetu Toivanen Kari Rautio Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala Lähde: Teollisuuden uudet tilaukset 2012, maaliskuu. Tilastokeskus Asiakaspalaute: Tietopalvelu, Tilastokeskus puh ISSN (pdf) Julkaisutilaukset, Edita Publishing Oy puh
Teollisuuden uudet tilaukset
Teollisuus 2014 Teollisuuden uudet tilaukset 2014, elokuu Teollisuuden uudet tilaukset nousivat elokuussa 4,5 prosenttia vuoden takaisesta Teollisuuden uusien tilausten arvo oli Tilastokeskuksen mukaan
Teollisuuden uudet tilaukset
Teollisuus 2019 Teollisuuden uudet tilaukset 2018, marraskuu Teollisuuden uudet tilaukset laskivat marraskuussa 37,6 prosenttia vuodentakaisesta Teollisuuden uusien tilausten arvo oli Tilastokeskuksen
Rakentamisen liikevaihtokuvaaja
Rakentaminen 2011 Rakentamisen liikevaihtokuvaaja 2011, huhtikuu Rakennusyritysten liikevaihto kasvoi 13 prosenttia helmi-huhtikuussa Rakennusyritysten liikevaihto kasvoi helmi-huhtikuussa 13 prosenttia
Kaupan liikevaihtokuvaaja
Kauppa 2016 Kaupan liikevaihtokuvaaja 2015, marraskuu Koko kaupan myynti kasvoi marraskuussa 0,4 prosenttia vuoden takaisesta Tilastokeskuksen mukaan koko kaupan myynti kasvoi marraskuussa 0,4 prosenttia
Kaupan liikevaihtokuvaaja
Kauppa 2015 Kaupan liikevaihtokuvaaja 2015, lokakuu Koko kaupan myynti painui lokakuussa 6,5 prosentin laskuun Tilastokeskuksen mukaan myynnin lasku jatkui lokakuussa kaupan toimialoilla autokauppaa lukuun
Teollisuuden uudet tilaukset - indeksi. Tiedotustilaisuus
Teollisuuden uudet tilaukset - indeksi Tiedotustilaisuus 9.3.2007 Teollisuuden uudet tilaukset -indeksi! Tilaston kuvaus! Kattavuus! Tiedonkeruu! Laskentamenetelmä! Tuoreimman aikasarjan julkaisu! Tilaston
Teollisuuden varastotilasto
Teollisuus 2012 Teollisuuden varastotilasto 2011, 4. neljännes Varastojen arvo teollisuudessa kasvoi vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä Teollisuuden varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden
Kaupan liikevaihtokuvaaja
Kauppa 2013 Kaupan liikevaihtokuvaaja 2012, joulukuu Vähittäiskaupan myynti kasvoi joulukuussa 2,1 prosenttia vuodentakaisesta Vähittäiskaupan myynti kasvoi joulukuussa 2,1 prosenttia vuoden 2011 joulukuusta.
Rakennus- ja asuntotuotanto
Rakentaminen 2015 Rakennus- ja asuntotuotanto 2015, kesäkuu Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni edelleen toisella neljänneksellä Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin vuoden 2015
Teollisuuden varastotilasto
Teollisuus 2010 Teollisuuden varastotilasto 2010, 2. vuosineljännes Teollisuuden varastot vähenivät edelleen vuoden 2010 toisella neljänneksellä Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2010 kesäkuun lopussa
Teollisuuden varastotilasto
Teollisuus 2011 Teollisuuden varastotilasto 2011, 1. vuosineljännes Teollisuuden varastot kasvoivat 2,9 prosenttia vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2011
Teollisuuden varastotilasto
Teollisuus 2011 Teollisuuden varastotilasto 2011, 3. neljännes Teollisuuden varastojen arvot laskivat 2,4 prosenttia vuoden 2011 kolmannella neljänneksellä Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2011
Teollisuuden varastotilasto
Teollisuus 2009 Teollisuuden varastotilasto Teollisuuden varastot vähenivät vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä vuoden takaisesta Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2009 maaliskuun lopussa 4,6
Suurten yritysten liikevaihtoennakko
Yritykset 2015 Suurten yritysten liikevaihtoennakko 2015, maaliskuu Suurten yritysten liikevaihto kasvoi maaliskuussa Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan suurten yritysten liikevaihto kasvoi vuoden
Teollisuuden varastotilasto
Teollisuus 2008 Teollisuuden varastotilasto Tehdasteollisuuden varastot kasvoivat vuoden takaisesta vuoden 2008 kolmannella neljänneksellä Tehdasteollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2008 syyskuun lopussa
Teollisuustuotanto väheni marraskuussa 15,2 prosenttia vuoden takaisesta
Tilastokeskus - Teollisuustuotanto väheni marraskuussa 15,2 prosenttia vuoden takais... http://www.stat.fi/til/ttvi/2009/11/ttvi_2009_11_2010-01-08_tie_001.html?tulosta Page 1 of 3 Teollisuustuotanto väheni
Tuotannon suhdannekuvaaja
Kansantalous 2016 Tuotannon suhdannekuvaaja 2015, joulukuu Kausitasoitettu tuotanto laski joulukuussa, vuodentakaisesta kasvua Kausitasoitettu tuotanto laski joulukuussa prosenttia edelliskuukaudesta.
Teollisuuden varastotilasto 2008, 4. vuosineljännes
Teollisuus 2009 Teollisuuden varastotilasto 2008, 4. vuosineljännes Tehdasteollisuuden varastot kasvoivat vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä vuoden takaisesta Tehdasteollisuuden varastojen arvo oli
Rakennus- ja asuntotuotanto
Rakentaminen 2016 Rakennus- ja asuntotuotanto 2016, huhtikuu Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi alkuvuonna Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin vuoden 2016 helmi-huhtikuussa 10,1
Teollisuuden varastotilasto
Teollisuus 2010 Teollisuuden varastotilasto 2009, 4. neljännes Teollisuuden varastot vähenivät vuoden 2009 neljännellä neljänneksellä vuoden takaisesta Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2009 joulukuun
Kaupan liikevaihtokuvaaja
Kauppa 2012 Kaupan liikevaihtokuvaaja 2012, tammikuu Vähittäiskaupan myynti kasvoi tammikuussa 9,0 prosenttia Tilastokeskuksen mukaan vähittäiskaupan myynti nousi tammikuussa 9,0 prosenttia vuoden 2011
Rakennus- ja asuntotuotanto
Rakentaminen 2015 Rakennus- ja asuntotuotanto 2015, heinäkuu Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni touko-heinäkuussa Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin vuoden 2015 touko-heinäkuussa
Suurten yritysten liikevaihtoennakko
Yritykset 2018 Suurten yritysten liikevaihtoennakko 2017, joulukuu Suurten yritysten liikevaihto kasvoi joulukuussa Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan suurten yritysten kausitasoitettu liikevaihto
Ympäristöliiketoiminta 2010
Ympäristö ja luonnonvarat 2011 Ympäristöliiketoiminta 2010 Metalliteollisuus suurin ympäristöliiketoiminnan tuottaja vuonna 2010 Vuonna 2010 ympäristöliiketoiminnan yhteenlaskettu liikevaihto teollisuudessa
Kaupan liikevaihtokuvaaja
Kauppa 2014 Kaupan liikevaihtokuvaaja 2014, helmikuu Vähittäiskaupan myynti laski helmikuussa 0,4 prosenttia vuodentakaisesta Tilastokeskuksen mukaan vähittäiskaupan myynti laski helmikuussa 0,4 prosenttia
Kaupan varastotilasto
Kauppa 2011 Kaupan varastotilasto 2011, 2. vuosineljännes Kaupan varastot nousivat 7,8 prosenttia vuoden 2011 toisella vuosineljänneksellä Kaupan yritysten varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan kesäkuun
Teollisuuden ja kaupan varastotilasto
Yritykset 2013 Teollisuuden ja kaupan varastotilasto 2013, 2. neljännes Varastojen arvo laski vuoden takaisesta sekä teollisuuden että kaupan toimialalla vuoden 2013 toisella neljänneksellä Teollisuuden
Kaupan liikevaihtokuvaaja
Kauppa 2015 Kaupan liikevaihtokuvaaja 2015, toukokuu Myynti laski toukokuussa kaikilla kaupan toimialoilla Tilastokeskuksen mukaan vähittäiskaupan myynti laski toukokuussa 2,7 prosenttia vuoden 2014 toukokuusta.
Rakentamisen liikevaihtokuvaaja
Rakentaminen 2015 Rakentamisen liikevaihtokuvaaja 2014, marraskuu Rakennusyritysten liikevaihto kasvoi syys-marraskuussa lähes 2 prosenttia vuotta aiemmasta Rakennusyritysten liikevaihto kasvoi vuoden
Teollisuuden ja kaupan varastotilasto
Yritykset 2013 Teollisuuden ja kaupan varastotilasto 2013, 1. neljännes Varastojen arvo laski vuoden takaisesta sekä teollisuuden että kaupan toimialalla vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä Teollisuuden
Kaupan varastotilasto
Kauppa 2010 Kaupan varastotilasto 2009, 4. neljännes Kaupan varastojen arvo laski edelleen vuoden 2009 viimeisellä neljänneksellä Kaupan yritysten varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan joulukuun
Teollisuuden liikevaihtokuvaaja
Teollisuus 2011 Teollisuuden liikevaihtokuvaaja 2011, toukokuu Teollisuuden liikevaihto kasvoi maalis toukokuussa 15 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna Teollisuuden liikevaihto oli Tilastokeskuksen
Rakentamisen liikevaihtokuvaaja
Rakentaminen 2010 Rakentamisen liikevaihtokuvaaja 2010, elokuu Rakennusyritysten liikevaihto kasvoi yli 7 prosenttia kesä elokuussa Rakennusyritysten liikevaihto kasvoi kesä elokuussa 7,2 prosenttia vuoden
Teollisuuden ja kaupan varastotilasto
Yritykset 2012 Teollisuuden ja kaupan varastotilasto 2012, 2. neljännes Varastojen arvo teollisuudessa laski vuoden 2012 toisella neljänneksellä Teollisuuden varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan
Julkisten menojen hintaindeksi
Hinnat ja kustannukset 2015 Julkisten menojen hintaindeksi 2015, 1. vuosineljännes Valtion menojen hintaindeksi nousi 0,3 ja kuntatalouden prosenttia ensimmäisellä vuosineljänneksellä vuodentakaisesta
Teollisuuden ja kaupan varastotilasto
Yritykset 2013 Teollisuuden ja kaupan varastotilasto 2012, 4. neljännes Varastojen arvo teollisuudessa laski vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä vuoden takaisesta Teollisuuden varastojen arvo oli Tilastokeskuksen
Kivihiilen kulutus väheni 30 prosenttia tammi-kesäkuussa
Energia 2014 Kivihiilen kulutus 2014, 2 vuosineljännes Kivihiilen kulutus väheni 30 prosenttia tammi-kesäkuussa Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kivihiilen kulutus väheni 30 prosenttia tämän vuoden
Teollisuuden ja kaupan varastotilasto
Yritykset 2012 Teollisuuden ja kaupan varastotilasto 2012, 1. neljännes Varastojen arvo kasvoi teollisuudessa vuoden 2012 ensimmäisellä neljänneksellä Teollisuuden varastojen arvo oli Tilastokeskuksen
Kaupan varastotilasto
Kauppa 2012 Kaupan varastotilasto 2011, 4. vuosineljännes Kaupan varastot kasvoivat 12,5 prosenttia vuoden 2011 viimeisellä vuosineljänneksellä Kaupan yritysten varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan
Kaupan liikevaihtokuvaaja
Kauppa 2012 Kaupan liikevaihtokuvaaja 2012, maaliskuu Vähittäiskaupan myynti kasvoi maaliskuussa 9,0 prosenttia Tilastokeskuksen mukaan vähittäiskaupan myynti nousi maaliskuussa 9,0 prosenttia vuoden 2011
Palvelualojen liikevaihtokuvaaja
Palvelut 2012 Palvelualojen liikevaihtokuvaaja 2012, syyskuu Palvelualojen liikevaihto kasvoi 4 prosenttia heinä-syyskuussa vuotta aiemmasta Palvelualojen liikevaihto kasvoi kolmannella vuosineljänneksellä
Teollisuuden ja kaupan varastotilasto
Yritykset 2012 Teollisuuden ja kaupan varastotilasto 2012, 3. neljännes Varastojen arvo teollisuudessa nousi vuoden 2012 kolmannella neljänneksellä vuoden takaisesta Teollisuuden varastojen arvo oli Tilastokeskuksen
Rakentamisen liikevaihtokuvaaja
Rakentaminen 2015 Rakentamisen liikevaihtokuvaaja 2015, maaliskuu Rakennusyritysten liikevaihto kasvoi tammi-maaliskuussa 5,1 prosenttia Rakennusyritysten liikevaihto kasvoi vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä
Palvelualojen liikevaihtokuvaaja
Palvelut 2014 Palvelualojen liikevaihtokuvaaja 2014, maaliskuu Palvelujen liikevaihto kasvoi tammi-maaliskuussa 2,5 prosenttia vuoden takaisesta Tilastokeskuksen mukaan palvelujen liikevaihto kasvoi vuoden
Kaupan liikevaihtokuvaaja
Kauppa 2015 Kaupan liikevaihtokuvaaja 2015, heinäkuu Autokaupan myynti kasvoi heinäkuussa 4,3 prosenttia vuodentakaisesta Tilastokeskuksen mukaan vähittäiskaupan myynti kasvoi heinäkuussa 0,4 prosenttia
Rakennus- ja asuntotuotanto
Rakentaminen 2015 Rakennus- ja asuntotuotanto 2015, toukokuu Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni edelleen maalis-toukokuussa Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin vuoden 2015 maalis-toukokuussa
Kaupan varastotilasto
Kauppa 2011 Kaupan varastotilasto 2011, 3. vuosineljännes Kaupan varastot kasvoivat 12,1 prosenttia vuoden 2011 kolmannella vuosineljänneksellä Kaupan yritysten varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan
Kivihiilen kulutus alimmillaan yli kolmeen vuosikymmeneen vuonna 2015
Energia 2016 Kivihiilen kulutus 2015, 4. vuosineljännes Kivihiilen kulutus alimmillaan yli kolmeen vuosikymmeneen vuonna 2015 Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kivihiilen kulutus väheni viime vuonna
Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi
Hinnat ja kustannukset 2012 Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi 2012, 2. neljännes Maatalouden tuotantovälineiden ostohinnat nousivat prosenttia toisella vuosineljänneksellä Korjattu 24.8.2012.
Autokaupan määrävuosiselvitys 2010
Kauppa 2012 Autokaupan määrävuosiselvitys 2010 Autokaupassa vähittäis- ja lähes yhtä suuret Vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan autokaupan tuotteiden lähes 14,5 miljardin euron liikevaihdosta vähittäiskaupan
Kaupan varastotilasto
Kauppa 2010 Kaupan varastotilasto 2010, 3. vuosineljännes Kaupan varastot laskivat 7,3 prosenttia vuoden 2010 kolmannella neljänneksellä Kaupan yritysten varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan syyskuun
Palkkasumma kasvoi maalis-toukokuussa 2,1 prosenttia vuoden takaisesta
Palkat ja työvoimakustannukset 2015 Palkkasummakuvaajat 2015, toukokuu Palkkasumma kasvoi maalis-toukokuussa 2,1 prosenttia vuoden takaisesta Tilastokeskuksen tietojen mukaan koko talouden palkkasumma
Teollisuuden liikevaihtokuvaaja
Teollisuus 2012 Teollisuuden liikevaihtokuvaaja 2011, joulukuu Teollisuuden liikevaihto kasvoi vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä lähes 3 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna Teollisuuden liikevaihto
Talonrakennusalan yritysten korjausrakentamisen urakoista kertyi 7,6 miljardia euroa vuonna 2016
Rakentaminen 2017 Korjausrakentaminen Rakennusyritysten korjaukset 2016 Talonrakennusalan yritysten korjausrakentamisen urakoista kertyi 7,6 miljardia euroa vuonna 2016 Tilastokeskuksen mukaan vähintään
Korjausrakentaminen 2012
Rakentaminen 2013 Korjausrakentaminen 2012 Rakennusyritysten korjaukset Vuonna 2012 talonrakennusyritykset korjasivat rakennuksia 5,6 miljardilla eurolla Tilastokeskuksen mukaan vähintään 5 hengen talonrakennusyrityksissä
Kaupan liikevaihtokuvaaja
Kauppa 2012 Kaupan liikevaihtokuvaaja 2011, joulukuu Vähittäiskaupan pikaennakko: myynti kasvoi joulukuussa 4,3 prosenttia Tilastokeskuksen kaupan pikaennakon mukaan vähittäiskaupan myynti kasvoi joulukuussa
Vuonna 2013 talonrakennusalan yritysten tuotot korjausrakentamisesta olivat 6 miljardia euroa
Rakentaminen 2014 Korjausrakentaminen Rakennusyritysten korjaukset Vuonna 2013 talonrakennusalan yritysten tuotot korjausrakentamisesta olivat 6 miljardia euroa Tilastokeskuksen mukaan vähintään 5 hengen
Aloittaneet ja lopettaneet yritykset
Yritykset 2016 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Lopettaneita yrityksiä eniten kaupan toimialalla vuoden 2015 kolmannella neljänneksellä Tilastokeskuksen mukaan uusia yrityksiä perustettiin 5 817 vuoden
Palkkasumma kasvoi syys-marraskuussa 3,1 prosenttia vuodentakaisesta
Palkat ja työvoimakustannukset 2018 Palkkasummakuvaajat 2017, marraskuu Palkkasumma kasvoi syys-marraskuussa 3,1 prosenttia vuodentakaisesta Tilastokeskuksen tietojen mukaan koko talouden palkkasumma oli
Valtion takauskanta 33,2 miljardia joulukuun 2013 lopussa
Julkinen talous 2013 Valtion takaukset 2013, 4 vuosineljännes Valtion takauskanta 33,2 miljardia joulukuun 2013 lopussa Valtion takauskanta oli 33,2 miljardia euroa vuoden 2013 neljännen neljänneksen lopussa
Talonrakennusalan yritysten korjausrakentamisen urakoista kertyi 6,8 miljardia euroa vuonna 2015
Rakentaminen 2016 Korjausrakentaminen Rakennusyritysten korjaukset 2015 Talonrakennusalan yritysten korjausrakentamisen urakoista kertyi 6,8 miljardia euroa vuonna 2015 Tilastokeskuksen mukaan vähintään
Rahoitusleasinghankinnat 2,1 miljardia vuonna 2012
Rahoitus ja vakuutus 2013 Rahoitustoiminta Rahoitusleasing 2012 Rahoitusleasinghankinnat 2,1 miljardia vuonna 2012 Rahoitusleasinghankinnat olivat 2,1 miljardia euroa vuonna 2012. Edelliseen vuoteen verrattuna
Kaupan liikevaihtokuvaaja
Kauppa 2011 Kaupan liikevaihtokuvaaja 2011, toukokuu Vähittäiskaupan myynti kasvoi toukokuussa 8,2 prosenttia Tilastokeskuksen mukaan vähittäiskaupan myynti nousi toukokuussa 8,2 prosenttia vuoden 2010
Kaupan liikevaihtokuvaaja
Kauppa 2015 Kaupan liikevaihtokuvaaja 2015, syyskuu Myynnin lasku jatkui syyskuussa kaupan toimialoilla autokauppaa lukuun ottamatta Tilastokeskuksen mukaan tukkukaupan myynti laski syyskuussa kaupan toimialoista
Palkkasumma kasvoi elo-lokakuussa 1,6 prosenttia vuoden takaisesta
Palkat ja työvoimakustannukset 2013 Palkkasummakuvaajat 2013, lokakuu Palkkasumma kasvoi elo-lokakuussa 1,6 prosenttia vuoden takaisesta Tilastokeskuksen tietojen mukaan koko talouden palkkasumma oli elo-lokakuussa
Maatalouden tuottajahintaindeksi
Hinnat ja kustannukset 2011 Maatalouden tuottajahintaindeksi 2011, 1. neljännes Maatalouden tuottajahinnat nousivat 23,7 prosenttia ensimmäisellä vuosineljänneksellä Maatalouden tuottajahinnat nousivat
Palkkasumma kasvoi helmi-huhtikuussa 2,5 prosenttia vuoden takaisesta
Palkat ja työvoimakustannukset 2016 Palkkasummakuvaajat 2016, huhtikuu Palkkasumma kasvoi helmi-huhtikuussa 2,5 prosenttia vuoden takaisesta Tilastokeskuksen tietojen mukaan koko talouden palkkasumma oli
Palkkasumma kasvoi maalis-toukokuussa 2,0 prosenttia vuodentakaisesta
Palkat ja työvoimakustannukset 2017 Palkkasummakuvaajat 2017, toukokuu Palkkasumma kasvoi maalis-toukokuussa 2,0 prosenttia vuodentakaisesta Tilastokeskuksen tietojen mukaan koko talouden palkkasumma oli
Rakentamisen liikevaihtokuvaaja
Rakentaminen 2011 Rakentamisen liikevaihtokuvaaja 2010, joulukuu Rakennusyritysten liikevaihto kasvoi yli 9 prosenttia loka-joulukuussa Rakennusyritysten liikevaihto kasvoi loka joulukuussa 9,3 prosenttia
Palkkasumma kasvoi syys-marraskuussa 4,4 prosenttia vuodentakaisesta
Palkat ja työvoimakustannukset 2019 Palkkasummakuvaajat 2018, marraskuu Palkkasumma kasvoi syys-marraskuussa 4,4 prosenttia vuodentakaisesta Tilastokeskuksen tietojen mukaan koko talouden palkkasumma oli
Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi
Hinnat ja kustannukset 2010 Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi 2010, 3. vuosineljännes Maatalouden tuotantovälineiden ostohinnat nousivat 5,1 prosenttia kolmannella vuosineljänneksellä Maatalouden
Teollisuuden liikevaihtokuvaaja
Teollisuus 2010 Teollisuuden liikevaihtokuvaaja 2010, toukokuu Teollisuuden liikevaihto kasvoi maalis toukokuussa lähes 8 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna Teollisuuden liikevaihto oli Tilastokeskuksen
Teollisuuden liikevaihtokuvaaja
Teollisuus 2014 Teollisuuden liikevaihtokuvaaja 2014, syyskuu Teollisuuden liikevaihto supistui vuoden kolmannella neljänneksellä reilun prosentin vuodentakaisesta Teollisuuden liikevaihto oli Tilastokeskuksen
Omakotitalojen hinnat laskivat heinä syyskuussa 1,4 prosenttia
Asuminen 2012 Kiinteistöjen hinnat 2012, 3. vuosineljännes Omakotitalojen hinnat laskivat heinä syyskuussa 1,4 prosenttia Omakotitalojen hinnat laskivat vuoden 2012 kolmannella neljänneksellä koko maassa
Tuotannon suhdannekuvaaja
Kansantalous 2015 Tuotannon suhdannekuvaaja 2015, tammikuu Kansantalouden tuotanto kasvoi tammikuussa 2015 Kausitasoitettu tuotanto kasvoi tammikuussa 1,5 prosenttia edelliskuukaudesta. Työpäiväkorjattuna
Rakennusyritysten rakennuksiin kohdistuvien korjausurakoiden arvo oli 8,9 miljardia euroa vuonna 2017
Rakentaminen 2018 Korjausrakentaminen Rakennusyritysten korjaukset 2017 Rakennusyritysten rakennuksiin kohdistuvien korjausurakoiden arvo oli 8,9 miljardia euroa vuonna 2017 Tilastokeskuksen mukaan vähintään
Valtion takauskanta 30,6 miljardia joulukuun lopussa
Julkinen talous 213 Valtion takaukset 212, 4. vuosineljännes Valtion takauskanta 3,6 miljardia joulukuun lopussa Valtion takauskanta oli 3,6 miljardia euroa vuoden 212 lopussa. Takauskanta oli joulukuun
Kaupan liikevaihtokuvaaja
Kauppa 2018 Kaupan liikevaihtokuvaaja 2018, marraskuu Vähittäiskaupan pikaennakko: myynti kasvoi marraskuussa 3,0 prosenttia vuodentakaisesta Tilastokeskuksen tuottaman kaupan pikaennakon mukaan vähittäiskaupan
Palkkasumma kasvoi syys-marraskuussa prosentin vuoden takaisesta
Palkat ja työvoimakustannukset 2016 Palkkasummakuvaajat 2015, marraskuu Palkkasumma kasvoi syys-marraskuussa prosentin vuoden takaisesta Tilastokeskuksen tietojen mukaan koko talouden palkkasumma oli syys-marraskuussa
Palkkasumma kasvoi huhti-kesäkuussa 2,1 prosenttia vuodentakaisesta
Palkat ja työvoimakustannukset 2017 Palkkasummakuvaajat 2017, kesäkuu Palkkasumma kasvoi huhti-kesäkuussa 2,1 prosenttia vuodentakaisesta Tilastokeskuksen tietojen mukaan koko talouden palkkasumma oli
Teollisuuden liikevaihtokuvaaja
Teollisuus 2017 Teollisuuden liikevaihtokuvaaja 2016, marraskuu Teollisuuden liikevaihto kasvoi syys-marraskuussa 3,8 prosenttia Teollisuuden liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan syys-marraskuussa 3,8
Teollisuuden liikevaihtokuvaaja
Teollisuus 2015 Teollisuuden liikevaihtokuvaaja 2015, heinäkuu Teollisuuden liikevaihto supistui vajaat 5 prosenttia touko-heinäkuussa Teollisuuden liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan touko-heinäkuussa
Teollisuuden liikevaihtokuvaaja
Teollisuus 2016 Teollisuuden liikevaihtokuvaaja 2016, helmikuu Teollisuuden liikevaihto supistui joulu-helmikuussa reilun prosentin Teollisuuden liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan joulu-helmikuussa
Energiaverot nostivat liikennepolttoaineiden hintoja
Energia 2012 Energian hinnat 2012, 1. neljännes Energiaverot nostivat liikennepolttoaineiden hintoja Energiaveron korotukset ja raakaöljyn korkeampi hinta nostivat liikennepolttoaineiden hintoja ensimmäisellä
Rakentamisen liikevaihtokuvaaja
Rakentaminen 2014 Rakentamisen liikevaihtokuvaaja 2013, joulukuu Rakennusyritysten liikevaihto väheni vuoden 2013 viimeisellä neljänneksellä 1,5 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna Rakennusyritysten
Konkurssien määrä väheni lähes 13 prosenttia tammi joulukuussa 2010
Oikeus 2011 Konkurssit 2010, joulukuu Konkurssien määrä väheni lähes 13 prosenttia tammi joulukuussa 2010 Vuoden 2010 aikana pantiin vireille 2 864 konkurssia, mikä on 12,5 prosenttia vähemmän kuin vastaavana
Kaupan liikevaihtokuvaaja
Kauppa 2018 Kaupan liikevaihtokuvaaja 2018, syyskuu Vähittäiskaupan myynti kasvoi syyskuussa 1,0 prosenttia vuodentakaisesta Tilastokeskuksen mukaan vähittäiskaupan myynti kasvoi syyskuussa 1,0 prosenttia
Rakennusluvat. Rakennuslupien kuutiomäärä väheni selvästi elokuussa. 2009, elokuu
Rakentaminen 2009 Rakennusluvat 2009, elokuu Rakennuslupien kuutiomäärä väheni selvästi elokuussa Elokuussa 2009 rakennuslupia myönnettiin yhteensä 2,3 miljoonalle kuutiometrille, mikä on runsaan neljänneksen
Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia
Koulutus 212 Ainevalinnat 211 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Tilastokeskuksen mukaan englanti oli syyslukukaudella 211 yleisimmin opiskeltu kieli
Tuotannon suhdannekuvaaja
Kansantalous 2017 Tuotannon suhdannekuvaaja 2016, marraskuu Kausitasoitettu tuotanto laski marraskuussa, työpäiväkorjattuna kasvua vuodentakaiseen Kausitasoitettu tuotanto laski vuoden 2016 marraskuussa
Palvelualojen liikevaihtokuvaaja
Palvelut 2012 Palvelualojen liikevaihtokuvaaja 2012, maaliskuu Palvelualojen liikevaihto kasvoi 5,8 prosenttia tammi-maaliskuussa Palvelualojen liikevaihto kasvoi tammi-maaliskuussa 5,8 prosenttia edellisvuoden
Kivihiilen kulutus kasvoi 47 prosenttia tammi-syyskuussa
Energia 213 Kivihiilen kulutus 213, 3 vuosineljännes Kivihiilen kulutus kasvoi 47 prosenttia tammi-syyskuussa Kivihiilen kulutus kasvoi 47 prosenttia Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan tämän vuoden
Rakentamisen liikevaihtokuvaaja
Rakentaminen 2016 Rakentamisen liikevaihtokuvaaja 2016, toukokuu Rakennusyritysten liikevaihto kasvoi maalis-toukokuussa yli 10 prosenttia Tilastokeskuksen mukaan rakennusyritysten liikevaihto kasvoi maalis-toukokuussa
Ilmapäästöt toimialoittain 2011
Ympäristö ja luonnonvarat 2013 Ilmapäästöt toimialoittain Energiahuollon toimialalta lähes kolmannes kasvihuonekaasupäästöistä Energiahuollon toimialan kasvihuonekaasupäästöt olivat vuonna lähes kolmasosa
Rakentamisen liikevaihtokuvaaja
Rakentaminen 2018 Rakentamisen liikevaihtokuvaaja 2018, syyskuu Rakennusyritysten liikevaihto kasvoi heinä-syyskuussa 7,7 prosenttia vuodentakaisesta Tilastokeskuksen mukaan rakennusyritysten liikevaihto