Lisäksi läsnä Myller Pirjo, seurakuntasihteeri, pöytäkirjanpitäjä
|
|
- Kaarina Pesonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 PÖYTÄKIRJA 4/2013 Aika Keskiviikko klo Paikka Pielisensuun kirkko, alasali Läsnä Nuutinen Tapani puheenjohtaja Hälli Sinikka Ketonen Pirjo Kettunen Paavo Kivisaari Pirjo Koivisto Reijo Laasonen Riitta Leppänen Pauli Majoinen Ilmari Paavilainen Päivi Piironen Timo Raisa Lammin varahenkilö Pulkkinen Hilkka Olli Sivosen varahenkilö Puumalainen Helka Salo Kauko Poissa Kosonen Matti Lammi Raisa Sivonen Olli Lisäksi läsnä Myller Pirjo, seurakuntasihteeri, pöytäkirjanpitäjä
2 2 46 KOKOUKSEN AVAUS Alkuhartaus, Riitta Laasonen. 47 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Seurakunnan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. KL 7: 4,1 Kutsu kokoukseen toimitetaan jäsenille viimeistään kahta päivää ennen kokousta. Kutsuun on liitettävä luettelo käsiteltävistä asioista päätösesityksineen. Pielisensuun seurakunnan seurakuntaneuvoston ohjesääntö 2 1 mom. Kokouskutsu ja esityslista päätösehdotuksineen tähän seurakuntaneuvoston kokoukseen on lähetetty Todetaan kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 48 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAT Valitaan pöytäkirjantarkastajiksi Reijo Koivisto ja Riitta Laasonen. He toimivat tarvittaessa myös ääntenlaskijoina. 49 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi.
3 3 50 KAPPALAINEN TIINA REINIKAISEN VIRKAVAPAUSANOMUS Pielisensuun seurakunnan I kappalainen, pastori Tiina Reinikainen on anonut Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulilta palkatonta virkavapautta ajalle ylemmän pastoraalitutkinnon teologista tutkielman laatimista varten. Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli on v myöntänyt Tiina Reinikaiselle oikeuden ylemmän pastoraalitutkinnon suorittamiseen ja Suomen pappisliitto on antanut hänelle apurahan tutkielmaa varten. Tutkielman aiheena on Muuttaako kieli sisältöä? Opintovapaalain 4 :n mukaan työntekijällä, jonka päätoiminen palvelussuhde samaan työnantajaan yhdessä tai useammassa jaksossa on kestänyt yhteensä vähintään vuoden, on jäljempänä säädetyin rajoituksin oikeus saada opintovapaata saman työnantajan palveluksessa viiden vuoden aikana yhteensä enintään kaksi vuotta. Harkinnanvaraista virkavapautta tai työlomaa voidaan myöntää pääsääntöisesti enintään yhden vuoden ajaksi. Jatko-opiskelua ja siihen liittyvää tutkimustyötä varten virkavapaata voidaan kuitenkin myöntää opintovapaa ja vuorotteluvapaa mukaan lukien yhteensä enintään neljä vuotta. Virkavapauden myöntämistä harkittaessa edellytetään 6 :ssä mainittujen edellytysten lisäksi, että a. hakija on ollut seurakuntayhtymän palveluksessa vähintään vuoden, b. jatko-opiskelu tukee hakijan pätevöitymistä työssään tai/ja tutkimus on seurakuntayhtymän tai kirkon kannalta hyödyllinen, c. jatko-opiskeluun on opinto-oikeus ja opinnoista on esitetty aikataulusuunnitelma, josta ilmenee myös myöhemmin anottavat virkavapaudet, d. virkavapausaika muodostaa yhtenäisen jakson ja että e. opintovapaaoikeus, jos siihen on edellytykset, on käytetty ennen harkinnanvaraista virkavapautta. Yhteinen kirkkoneuvosto : Virkavapauden tai työloman myöntäminen Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymässä, kohdat 8 ja 9. Kirkkojärjestyksen 6 luvun 12 :n mukaan seurakunnan papinviran haltijalle virkavapauden myöntää tuomiokapituli. Milloin seurakunnan papinviran haltija pyytää virkavapautta kahta kuukautta pitemmäksi ajaksi muun kuin sairauden tai raskauden ja synnytyksen vuoksi, hänen tulee liittää hakemukseensa kirkkoneuvoston tai seurakuntaneuvoston lausunto. KJ 6 luku 12 2 mom. Pastori Pauliina Kainulainen on ilmaissut suostumuksensa hoitaa I kappalaisen viransijaisuutta ajalla päättää 1. puoltaa pastori Tiina Reinikaisen virkavapausanomusta
4 4 2. pyytää Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulilta pastori Pauliina Kainulaiselle virkamääräystä Pielisensuun seurakunnan I kappalaisen viransijaiseksi ajalle määrätä I kappalaisen viransijaisen peruspalkaksi 3 183,11 /kk (vaativuusryhmä 602) ja virkapaikaksi Pielisensuun kirkon, os. Tikkamäentie 15, Joensuu.
5 5 51 PARTIOLIPPUKUNTA JOKISUUN KIPPARIT RY:N PYYNTÖ Partiolippukunta Jokisuun Kipparit ry on perustettu Joensuussa v Se on harjoittanut Suomen Partiolaisten meripartio-ohjelman mukaista toimintaa ja sen taustayhteisönä on toiminut vanhempainneuvosto. Vuodesta 1985 lippukunnan tukikohtana ja kokouspaikkana on ollut Pielisensuun pappila. Vuosikokouksessaan partiolippukunta on päättänyt pyytää Pielisensuun seurakuntaa taustayhteisökseen. Joensuun Kipparit ry on lähettänyt seurakunnalle päivätyn, vanhempainneuvoston puheenjohtaja Elias Kivisaaren ja lippukunnanjohtaja Niko Purmosen allekirjoittaman kirjelmän, jossa esitetään toive partiolippukunnan ja seurakunnan yhteyden virallistamisesta. Pielisensuun seurakunta toimii taustayhteisönä kahdelle lippukunnalle, Pielisensuun Samoojille ja Tikkamäen Tikkatytöille, joista viimeksi mainitulla ei tällä hetkellä ole aktiivista toimintaa. Kuluvan vuoden talousarviossa partiotoiminnalle on varattu Pielisensuun seurakunta päättää ryhtyä taustayhteisöksi partiolippukunta Jokisuun Kipparit ry:lle. Vuoden 2014 talousarvion valmistelun yhteydessä päätetään partiotoiminnalle kohdennettavasta määrärahasta.
6 6 52 NIMIKKOSOPIMUS SUOMEN LÄHETYSSEURAN KANSSA Lähetystyön vastuuryhmä esittää seurakuntaneuvostolle uuden nimikkosopimuksen solmimista Suomen Lähetysseuran kanssa lähtien. Tansaniassa olleet nimikkolähetit Raija ja Mikko Peura palaavat Suomeen heinäkuussa Heidän tilalleen esitetään pariskuntaa, Kirsi Saloa ja Petrus Koskimiestä, jotka lähtivät Tansaniaan 24 kuukauden työkaudelle helmikuussa Heillä on jo solmittu nimikkosopimus Joensuun seurakunnan kanssa. Erityisopettaja Kirsi Salo toimii koordinaattorina kehitysvammaisia ja autistisia lapsia ja nuoria palvelevassa Irenten Rainbow-koulun avo-ohjelmassa ja muusikko, kulttuurituottaja Petrus Koskimies toimii Irenten diakonisten laitosten nuoriso- ja lapsitoiminnan suunnittelijana. Lähetystyön vastuuryhmä esittää kannatustavoitteeksi /vuosi. hyväksyy nimikkosopimuksen tehtäväksi Suomen Lähetysseuran kanssa lähetystyön vastuuryhmän esityksen mukaisesti.
7 7 53 PAPISTON VUOSILOMAT AJALLA Kirkkojärjestyksen 6 luvun 12 :n mukaan kirkkoherra myöntää vuosiloman seurakunnan papille ja lähettää päätöksestään tiedon lääninrovastille ja tuomiokapituliin. Oman vuosilomansa osalta kirkkoherra lähettää suunnitelman tuomiokapitulin päätettäväksi. Pielisensuun seurakunnan papiston vuosilomat ajalla ovat liitteessä 1. merkitsee papiston vuosilomat tiedoksi.
8 8 54 KANTTORIEN, DIAKONIAN VIRANHALTIJOIDEN, NUORISOTYÖNOHJAAJIEN, LAPSITYÖNOHJAAJAN, LASTENOHJAAJIEN JA LÄHETYSSIHTEERIN VUOSILOMAT Kirkkojärjestyksen 6 luvun 12 :n mukaan seurakuntaneuvosto myöntää vuosiloman kanttorin viran haltijalle. Virkasäännön 33 :n mukaan vuosiloman myöntää ja sen ajankohdasta päättää seurakuntaneuvosto, jollei asia ohje- tai johtosäännön mukaan kuulu muulle viranomaiselle. Ennen päätöksen tekemistä viranhaltijalle on varattava tilaisuus esittää toivomuksensa vuosiloman ajankohdasta. Vuosiloma annetaan työnantajan määräämänä aikana siten, että lomavuoden lomakauteen ( ) sijoitetaan vähintään 65 % lomanmääräytymisvuodelta ansaitun loman kokonaismäärästä ja loput lomakauden jälkeen, jollei 2 momentista muuta johdu. Vuosilomaa ei saa määrätä siten, että viranhaltijan/työntekijän työssäoloajan säännöllinen työaika muuttuisi olennaisesti vuosiloman vuoksi. Työtehtävien kausiluonteisuuden tai muun vastaavan työtehtävien vuosittaiseen sijoittumiseen vaikuttavan perustellun syyn vuoksi vuosiloma voidaan määrätä annettavaksi 1 momentista poikkeavasti. Viranhaltijan/työntekijän kanssa voidaan myös sopia loman antamisesta 1 momentista poikkeavasti. Loma on annettava kuitenkin viimeistään lomavuotta seuraavana kalenterivuonna ennen syyskuun loppua. KirVesTes mom. Vuosilomasuunnitelma on liitteenä 2. päättää 1. hyväksyä vuosilomien ajankohdat liitteen 3 mukaisesti ja 2. myöntää kirkkoherralle oikeuden hyväksyä mahdolliset vuosilomien siirrot.
9 9 55 LASTENOHJAAJIEN LOMAUTUKSET Kirkon yleisen virka- ja työehtosopimuksen :n 2 momentin mukaan työsopimussuhteisen työntekijän työsopimuksen irtisanomisesta ja purkamisesta sekä lomauttamisesta on säädetty työsopimuslaissa. TSL:n 5:1.1 :n mukaan työnantaja saa 2 :ssä säädettyjen perusteiden täyttyessä lomauttaa työntekijän joko määräajaksi tai toistaiseksi keskeyttämällä työnteon kokonaan tai lyhentämällä työntekijän lain tai sopimuksen mukaista säännöllistä työaikaa siinä määrin kuin se lomauttamisen perusteen kannalta on välttämätöntä. TSL:n 5:2.1 :n 2 kohdan mukaan työnantaja saa lomauttaa työntekijän, jos työ tai työnantajan edellytykset tarjota työtä ovat vähentyneet tilapäisesti eikä työnantaja voi kohtuudella järjestää työntekijälle muuta sopivaa työtä tai työnantajan tarpeita vastaavaa koulutusta. Työn tai työntarjoamisedellytysten katsotaan lomauttamisen perusteena vähentyneen tilapäisesti, jos niiden voidaan arvioida kestävän enintään 90 päivää. Kirkon yleisen virka- ja työehtosopimuksen :n 3 momentin mukaan työnantajan puolesta tapahtuvan lomauttamisen suorittaa se viranomainen, jonka tehtävänä työntekijän työhön ottaminen on ollut. Päiväkerho- ja iltapäiväkerhotoiminta keskeytyy kesäaikana eikä lastenohjaajille ole osoitettavissa muuta työtä, joten he ovat lomautettuina siihen saakka, kunnes kerhotoiminta jälleen alkaa. Lastenohjaajille annetaan vuosiloma lomakautena välittömästi kerhokauden ja siihen liittyvien työtehtävien päätyttyä. Lapsityönohjaaja Pirjo Kuikka on laatinut esityksen lastenohjaajien lomautuksista seuraavasti: Ikonen Suvi lomautus Korhonen Anita lomautus Moilanen Kyllikki lomautus Väänänen Sari lomautus päättää lomauttaa lastenohjaajat edellä esitetyiksi ajankohdiksi kesällä 2013.
10 10 56 SUOMEN LÄHETYSSEURAN VUOSIKOKOUSEDUSTAJAT Suomen Lähetysseuran valtakunnalliset lähetysjuhlat ovat Helsingissä. Juhlat järjestetään Helsingin seurakuntien ja Suomen Lähetysseuran yhteistyönä ja niiden mottona on Teille on lähetys. Juhlien tarkoituksena on tehdä lähetystyön eri puolia tutuiksi ja antaa uutta virtaa seurakunnille, helsinkiläisille ja muille toimijoille. Vuosikokous pidetään juhlan yhteydessä lauantaina Pielisensuun seurakunnalla on Suomen Lähetysseuran jäsenenä oikeus lähettää kaksi virallista kokousedustajaa. Lähetystyön vastuuryhmä esittää vuosikokousedustajiksi Sinikka Huurinaista ja Riitta Laasosta. päättää Pielisensuun seurakunnan edustajien lähettämisestä Suomen Lähetysseuran vuosikokoukseen.
11 11 57 SEURAKUNTANEUVOSTOLLE LÄHETETYT PÖYTÄKIRJAT JA MUISTIOT lle on lähetetty tiedoksi seuraava muistiot ja pöytäkirja: Aikuistyön vastuuryhmä Asialista mm: - Kokemukset 50-vuotiaiden kutsukonsertista - Ristin tie tapahtuman järjestelyt Diakoniatyön johtokunta Asialista mm: - Avustusanomus - Keskustelua aiheesta Diakoniatyö tänään Ystävyysseurakuntatyön vastuuryhmä Asialista mm: - Ystävyysseurakuntatyön toteutuneita projekteja v Mäntsälä-terveisiä - Kirkon kansainvälisen työn neuvottelupäivät Kuopiossa Lähetystyön vastuuryhmä Asialista mm: - Uuden nimikkosopimuksen solmiminen Suomen Lähetysseuran kanssa - Lähetysmyyjäiset - Vapaaehtoistoiminta - Vastuuryhmän jäsenen valinta merkitsee pöytäkirjan tiedoksi.
12 12 58 ILMOITUSASIAT 1) Tuomiokapituli on määrännyt pastori Yrjö Sahaman hoitamaan Pielisensuun seurakunnan III kappalaisen virkaa pastori Matti Innasen sijaisena ajalle ) Vuosina Pielisensuun seurakunnan kirkkoherrana toimineen Olavi Krogeruksen syntymästä tulee kuluneeksi 100 vuotta. Merkkipäivää juhlistetaan viettämällä kirkkopyhää Pielisensuun seurakunnassa MUUT ASIAT 1) Kanttori Sakari Vilpponen eläkkeellelähtöjuhla on sunnuntaina Keskusteltiin seurakuntaneuvoston osallistumisesta juhlan järjestelyihin. 2) Keskusteltiin saarnaaja Pirkko Jalovaaran rukousiltojen järjestämisestä Pielisensuun kirkossa. Kirkkoherra keskustelee Jalovaaran kanssa tämän julistuksen sisällöstä, jonka jälkeen päätetään rukousiltojen järjestämisen jatkamisesta. 3) Paavo Kettunen pyysi kiinnittämään huomiota esirukouslaatikkoon jätettyjen rukouspyyntöjen lukemiseen ajallaan. 4) Pauli Leppänen toi rukouspiirin terveisinä huolen siitä, miten seurakunnan alueella olevat uudet asuinalueet huomioidaan seurakunnan toiminnassa. Rukouspiiri sitoutuu rukoukseen asian puolesta sekä esim. kutsukirkkopyhien ideointiin. Kirkkoherra esittelee asian työntekijäkunnalle.
13 13 60 KOKOUKSEN PÄÄTÖS Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus liitettiin pöytäkirjaan. Puheenjohtaja päätti kokouksen klo KOKOUKSEN PUOLESTA Puheenjohtaja TAPANI NUUTINEN Tapani Nuutinen Pöytäkirjanpitäjä PIRJO MYLLER Pirjo Myller Pöytäkirja on tarkastettu ja hyväksytty Joensuussa REIJO KOIVISTO Reijo Koivisto RIITTA LAASONEN Riitta Laasonen Pöytäkirja on ollut nähtävänä Pielisensuun kirkolla ajalla seurakunnantoimiston aukioloaikoina, mistä on kuulutettu Pielisensuun seurakunnan ilmoitustaululla ajalla Joensuussa Pirjo Myller seurakuntasihteeri
14 14 Pielisensuun seurakunta MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä Pöytäkirjan pykälät Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevat muutoksenhakukiellot Seuraavista päätöksistä ei kirkkolain 24 luvun 5 :n mukaan saa tehdä kirkollisvalitusta eikä hallintolainkäyttölain 5 :n 1 momentin nojalla hallintovalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Julkista hankintaa koskevasta päätöksestä ei saa tehdä julkisista hankinnoista annetun lain mukaista valitusta, koska päätös koskee yksinomaan hankintamenettelyn valmistelua. Pöytäkirjan pykälät 46 49, 53, Oikaisuvaatimusoikeudesta aiheutuva valituskielto Koska päätöksestä voidaan tehdä kirkkolain 24 luvun 3 :n 1 mom. mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla: Pöytäkirjan pykälät 50 52, Alistusasiaa koskeva muutoksenhakukielto Kirkkolain 24 luvun 3 :n 2 mom. mukaan oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka alistetaan tuomiokapitulin tai kirkkohallituksen vahvistettavaksi. Pöytäkirjan pykälät: - Erikseen säädetyt muutoksenhakukiellot 1. Kirkkolain 24 luvun 14 :n 2 mom:n, 2. hallintolainkäyttölain 5 :n 2 mom:n, 3. kirkon virkaehtosopimuslain 19 :n, tai 4. muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. Pöytäkirjan pykälät ja valituskieltojen perusteet: - Hankintoja koskevat muutoksenhakukiellot Hankintaa koskevista seuraavista päätöksistä ei kirkkolain 24 luvun 8a :n 2 mom. nojalla saa tehdä kirkkolain mukaista oikaisuvaatimusta eikä kirkollisvalitusta, jos asia kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan. Asia kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan, mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain 15 :n mukaisen kynnysarvon 1. Pöytäkirjan pykälät: - OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaati musviranom ainen ja -aika Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään ja yhteystiedot: Pielisensuun seurakuntaneuvosto Käyntiosoite: Tikkamäentie 15, Joensuu Postiosoite: Tikkamäentie 15, Joensuu Telekopio: (013) Sähköposti: pielisensuun.seurakunta@evl.fi Pöytäkirjan pykälät 50 52, Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon päätöksestä. Tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei sen näytetä tapahtuneen myöhemmin. Seurakunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Oikaisuvaatimuksen voi omalla vastuullaan lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti (telekopioilla tai sähköpostilla). Oikaisuvaatimuksen on oltava perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaati muksen sisältö Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi: oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi tiedot oikaisuvaatimuksen kohteena olevasta päätöksestä millaista oikaisua päätökseen vaaditaan millä perusteilla oikaisua päätökseen vaaditaan 1 Kansallisen kynnysarvon suuruus on (tavarat ja palvelut), (terveydenhoito ja sosiaalipalvelut) ja (rakennus ja käyttöoikeusurakat)
15 15 HANKINTAOIKAISU Hankintaoikaisun tekeminen Hankintayksikön päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön asianosainen voi tehdä hankintayksikölle kirjallisen hankintaoikaisun (Hankintalaki ). Toimitusosoite Hankintaoikaisu toimitetaan hankintayksikölle. Hankintayksikön yhteystiedot: Käyntiosoite: Tikkamäentie 15, Joensuu Postiosoite: Tikkamäentie 15, Joensuu Telekopio: (013) Sähköposti: Hankintaoikaisu on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta. Hankintaoikaisun voi omalla vastuullaan lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti. Tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei sen näytetä tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa viestin katsotaan saapuneen vastaanottajalle sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä siitä, että sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Hankintaoikaisun on oltava perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Hankintaoik aisun sisältö Hankintaoikaisusta on käytävä ilmi: oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi tiedot hankintaoikaisun kohteena olevasta päätöksestä millaista oikaisua päätökseen vaaditaan millä perusteilla oikaisua päätökseen vaaditaan Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa. VALITUSOSOITUS Valitusviranomaine n ja valitusaika Kirkollis- ja hallintovalitukset Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Valitusviranomainen ja yhteystiedot: Kuopion hallinto-oikeus Käyntiosoite: Puijonkatu 29 A, 2. krs., Kuopio Postiosoite: PL 1744, Kuopio Telekopio: Sähköposti: kuopio.hao@oikeus.fi Kirkollisvalitus, pöytäkirjan pykälät: - Hallintovalitus, pöytäkirjan pykälät: - Valitusaika 30 päivää 30 päivää Kirkollisvalitus alistusasiassa Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Valitusviranomainen ja yhteystiedot: Valitusaika 30 päivää Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli, pöytäkirjan pykälät: Käyntiosoite: Kuninkaankatu 22 A, Kuopio Postiosoite: PL 42, Kuopio Telekopio: (017) Kirkkohallitus, pöytäkirjan pykälät: - 30 päivää PL 185 (Satamakatu 11), Helsinki Telekopio: Sähköposti: kirkkohallitus@evl.fi Opetus- ja kulttuuriministeriö, pöytäkirjan pykälät: - PL 29 (Meritullinkatu 10), Valtioneuvosto Telekopio: (kirjaamo) Sähköposti: kirjaamo@minedu.fi 30 päivää
16 16 Valitus markkinaoikeuteen Valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut kirjallisesti tiedon asemaansa vaikuttavasta ratkaisusta tai tarjousmenettelyn ratkaisusta ja sen perusteista sekä kirjallisen ohjeen asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi (valitusosoitus). Tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei sen näytetä tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa viestin katsotaan saapuneen vastaanottajalle sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä siitä, että sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Hankinta-asiaan muutosta hakevan on lisäksi kirjallisesti ilmoitettava hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava hankintayksikön ilmoittamaan osoitteeseen viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeuteen. Hankintayksikön yhteystiedot ovat edellä hankintaoikaisua koskevassa kohdassa. Markkinaoikeuden yhteystiedot Valitus on toimitettava markkinaoikeudelle osoitettuna osoitteeseen: Valitusaika 14 päivää Osoite: Radanrakentajantie 5, Helsinki Telekopio: Sähköpostiosoite: Muutoksenh akuajan laskeminen Valituskirjel mä Valitus- ja oikaisuvaatimusaika lasketaan päätöksen tiedoksisaannista, tiedoksisaantipäivää lukuun ottamatta. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Valituskirjelmässä on ilmoitettava: valittajan nimi ja kotikunta postiosoite ja puhelinnumero, joihin asian käsittelyä koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa päätös, johon haetaan muutosta miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi perusteet, joilla muutosta vaaditaan Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä taikka jos valituksen laatijana on muu henkilö, on valituskirjelmässä ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmään on liitettävä: päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisajankohdasta asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen, jollei hän ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä valitukseen valtakirja. Päätöksen voi saattaa markkinaoikeuden käsiteltäväksi sillä perusteella, että hankinnassa on menetelty julkisista hankinnoista annetun lain (1505/1992) tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten tai Euroopan yhteisön lainsäädännön tai maailman kauppajärjestön julkisia hankintoja koskevan sopimuksen vastaisesti. Asia voidaan saattaa valituksella markkinaoikeuden käsiteltäväksi, mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain 15 :n mukaisen kynnysarvon. Valitusasiaki rjojen toimittamine n Oikeudenkäyntimaksu Valitusasiakirjat on toimitettava valitusajassa päätöksessä mainitulle valitusviranomaiselle. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/1993) 3 :n nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu hallinto-oikeudessa 89 euroa ja markkinaoikeudessa 223 euroa, jollei lain 6 tai 7 :stä muuta johdu. Yksityiskohtainen valitusosoitus liitetään pöytäkirjanotteeseen.
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen.
98 Valitusosoitus ja kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.40 sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. Loppurukouksen piti Minna Latvala. OIKAISUVAATIMUSOHJEET
Seurakuntaneuvosto 20.1.2016 1/2016
1 PÖYTÄKIRJA 1/2016 Aika Ke 20.1.2016 klo 18.00-18.53 Paikka Läsnä POISSA Lisäksi läsnä Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Anne Angervo, vt. kirkkoherra Piipponen Jorma Röning Mirja
PIELISENSUUN SEURAKUNTA Seurakuntaneuvosto 17.2.2016
17.2.2016 1 PÖYTÄKIRJA 1/2016 Aika keskiviikko 17.2.2016 klo 16.30 18.31 Paikka Pielisensuun kirkko, yläsali Läsnä Nuutinen Tapani puheenjohtaja Auvinen Päivi Karvinen Tarmo Matti Kososen varahenkilö Ketonen
MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) Kirkkovaltuusto 3/2015 17.12.2015. OSALLISTUJAT läsnä poissa
MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) _ KOKOUSTIEDOT Aika 17.12.2015 klo 19-20.22 Paikka Seurakuntakoti _ OSALLISTUJAT läsnä poissa Kinnula Matti jäsen pj. x Soutukorva Johanna jäsen vpj. x 37- Hemminki
Todetaan kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Vaara-Karjalan seurakunta 1 PÖYTÄKIRJA 9/2012 Aika 12.12.2012 klo 18.00-18.55 Paikka Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Läsnä Angervo Anne, vs. kirkkoherra, puheenjohtaja Jeskanen
PIELISENSUUN SEURAKUNTA Seurakuntaneuvosto 25.2.2015 PÖYTÄKIRJA 3/2015. Aika Keskiviikko 25.2.2015 klo 16.30 18.30 Paikka Pielisensuun kirkko, alasali
25.2.2015 1 PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika Keskiviikko 25.2.2015 klo 16.30 18.30 Paikka Pielisensuun kirkko, alasali Läsnä Nuutinen Tapani puheenjohtaja Alakärppä Tommi Auvinen Päivi Hokkanen Atte Hälli Sinikka
LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (9) SEURAKUNTANEUVOSTO
LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (9) Aika: Tiistai 10.3.2015 klo 18.00-19.15 Paikka: Langinkosken kirkon Toivonsali Läsnä: Päivi Harsia Pirjo Hellgren Aimo Ilomäki Ville Mielonen varapuheenjohtaja
LUOTTAMUKSELLINEN
LUOTTAMUKSELLINEN Lempäälän seurakunta OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kirkkoneuvosto 20.8.2019 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevat muutoksenhakukiellot
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(10) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous 12.2.2015. Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(10) Aika Paikka 12.2.2015 klo 17:15-18:00 Perheasiain neuvottelukeskus Osallistujat Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja Hankela, Jussi Karhola, Anne
VANTAANKOSKEN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON SÄHKÖPOSTIKOKOUS. Sähköpostikokous
Seurakuntaneuvosto 20.3.2015 sivu 1 (9) VANTAANKOSKEN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON SÄHKÖPOSTIKOKOUS Aika 20.3.2015 klo 16.00 Paikka Sähköpostikokous Osallistujat: Ahlroth Riitta Huvila Raimo Koivula
PÖYTÄKIRJA. Ylistaron kappelineuvosto
1 PÖYTÄKIRJA Ylistaron kappelineuvosto NRO 4/2015 AIKA: 4.6.2015 kello 18:00 (kahvi ennen kokousta) PAIKKA: Ylistaron kappeliseurakunnan virastotalon kokoushuone LÄSNÄ: Jari Heiska - paikalla Ville Karhu
PIELISENSUUN SEURAKUNTA Seurakuntaneuvosto 4.6.2013 PÖYTÄKIRJA 6/2013. Aika Tiistai 4.6.2013 klo 16.30 17.10 Paikka Pielisensuun kirkko, alasali
1 PÖYTÄKIRJA 6/2013 Aika Tiistai 4.6.2013 klo 16.30 17.10 Paikka Pielisensuun kirkko, alasali Läsnä Nuutinen Tapani puheenjohtaja Hälli Sinikka Ketonen Pirjo Kettunen Paavo Kivisaari Pirjo Kosonen Matti
LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 (10) SEURAKUNTANEUVOSTO
LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 (10) Aika: Tiistai 24.5.2016 klo 18.00-18.35 Paikka: Langinkosken kirkon Toivonsali Läsnä: Pirjo Hellgren Aimo Ilomäki Jari Lippo Pekka Mättö Silja Neiglick
Lisäksi läsnä Myller Pirjo, seurakuntasihteeri, pöytäkirjanpitäjä
1 PÖYTÄKIRJA 4/2012 Aika Keskiviikko 16.5.2012 klo 16.30 17.55 Paikka Pielisensuun kirkko, alasali Läsnä Nuutinen Tapani puheenjohtaja Hälli Sinikka Ketonen Pirjo poistui klo 17.45 :n 56 käsittelyn aikana
Vaara-Karjalan seurakunta 1 Seurakuntaneuvosto 10.4.2013
Vaara-Karjalan seurakunta 1 Vaara-Karjalan seurakunta PÖYTÄKIRJA 3/2013 Aika Ke 10.4.2013 klo 18.00-19.25 Paikka Läsnä Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Angervo Anne, puheenjohtaja
Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto merkitsee selvityksen tiedoksi.
392/2016 23 Helsingin seurakuntien vuositilasto 2015 Päätösehdotus Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto merkitsee selvityksen tiedoksi. Päätös Merkittiin tiedoksi. Selostus Helsingin seurakuntayhtymän
TORNION SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 22.03.2016 03/2016
ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 22.03.2016 03/2016 PÖYTÄKIRJA Sivu 1 Pvm 29.03.2016 OSALLISTUJAT JÄSENET Martti Puontila kirkkoherra, pj. Juha Berg jäsen POISSA Marja-Liisa Husa Toivo Höynälä Sari Juntura
KOKOUSAIKA KESKIVIIKKO 27.1.2016 KLO 16.00 16.47
_ KOKOUSAIKA KESKIVIIKKO 27.1.2016 KLO 16.00 16.47 KOKOUSPAIKKA Seurakuntakoti KUTSUTUT / PAIKALLA OLLEET Jäsenet: henkilökohtaiset varajäsenet: x Arja Huuskonen, khra, puheenjohtaja -Jarkko Rekonen, varapuheenjohtaja.
OUTOKUMMUN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2011 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 33 28.12.2011
KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 33 KOKOUSAIKA Keskiviikko kello 18.00-19.50 KOKOUSPAIKKA Outokummun seurakunnan seurakuntatalo, Kummunkatu 19 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Hirvonen Sini, varajäsen (Heikkinen-Rummukainen
LIEKSAN SEURAKUNTA ESITYSLUETTELO/ 3/2016 1 (11) 6.4.2016
LIEKSAN SEURAKUNTA ESITYSLUETTELO/ 3/2016 1 (11) AIKA Keskiviikko klo 16.30 17.25 KOKOUSPAIKKA LÄSNÄ POISSA Lieksan seurakuntatalo Lea El Bardi, pj Matti Hokkanen Tiina Ihalainen Maija Ikonen Marja Kettunen
KOTKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2 / 2015 1 ( 10 ) Läsnä Rönkä Kaisa jäsen, puh.joht., srk-neuvoston varapuh. joht. Hämäläinen Onni Kekkonen Antero
KOTKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2 / 2015 1 ( 10 ) 24.4.2015 Aika Torstai 23.4.2015 klo 16.30 17.15 Paikka Kotkan seurakuntakeskus, kokoushuone 1 Läsnä Rönkä Kaisa, puh.joht., srk-neuvoston varapuh. joht.
VUOSAAREN SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 6/2012
VUOSAAREN SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 6/2012 Kokousaika: ma 11.6.2012 klo 18 (yhteinen kahvihetki klo 17.30 alkaen) Paikka: Vuosaaren kirkon Taivaanranta-sali, Satamasaarentie 7 Läsnä: Mäkelä Jussi,
jäsen, kirkkoneuvoston vpj
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 87 KOKOUSAIKA: Keskiviikko 30.09.2015 kello 16.00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Haveri Juhani Karjalainen Anni Majalahti Auli Mattila Esko Salo Miikka
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 91 Kirkkoneuvosto 12/ / sivut 91-97
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 91 KOKOUSAIKA: 20.11.2018 kello 16:30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Hakala Taina Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha
VUOSAAREN SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2013
VUOSAAREN SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2013 Kokousaika: ma 25.2.2013 klo 18 (yhteinen kahvihetki klo 17.30 alkaen) Paikka: Vuosaaren kirkon Taivaanranta-sali, Satamasaarentie 7 Läsnä: Mäkelä Jussi,
KIRKKONEUVOSTO 4/2014
HARJAVALLAN SEURAKUNTA PL 59 (Kirkkokatu 3) 29201 Harjavalta 044-7356761 evl-harjavalta@evl.fi tai pirjo.vataja@evl.fi www.harjavallanseurakunta.fi PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 4/2014 AIKA MAANANTAI 28.04.2014
Seurakuntaneuvosto 22.9.2015 7/2015. Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA
1 PÖYTÄKIRJA 7/2015 Aika Ke 7.10.2015 klo 18.00-20.25 Paikka Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Läsnä Anne Angervo puheenjohtaja, vs. kirkkoherra Meriläinen Anne Piipponen Jorma
KOTKA-KYMIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 5/2013 YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO 1 (7)
YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO 1 (7) Aika: Keskiviikko 27.3.2013 kello 16.30-17.45 Paikka: Kotkan seurakuntakeskus, kokoushuone 1 Läsnä: Hannu Marttila puheenjohtaja Kaisa Rönkä varapuheenjohtaja Seppo Eerola
Asiat käsitellään esityslistan esittämässä järjestyksessä. Kolehtisuunnitelma on laadittu touko-elokuulle. (ks. liite 1)
HARJAVALLAN SEURAKUNTA PL 59 (Kirkkokatu 3) 29201 Harjavalta 044 7356 780 pirjo.inkinen@evl.fi www.harjavallanseurakunta.fi PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 4/2015 AIKA Maanantai 20.4.2015 klo 17.30 18.10 PAIKKA
PIELISENSUUN SEURAKUNTA Seurakuntaneuvosto
1 PÖYTÄKIRJA 8/2017 Aika tiistai 29.8.2017 klo 16.30 19.45 Paikka Pielisensuun kirkko, alasali Läsnä Nuutinen Tapani puheenjohtaja Auvinen Päivi Hokkanen Atte Hälli Sinikka Ketonen Pirjo Kettunen Paavo
ESITYSLISTA 1/2016 1. Seurakuntaneuvosto 1-10 9.2.2016 KORSON SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS. Aika: Tiistai 9.2.
ESITYSLISTA 1/2016 1 KORSON SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Tiistai 9.2.2016 klo 18 - Paikka: Korson seurakunnan kirkkosali II Osallistujat: Yrjölä Pirkko puheenjohtaja Heikinheimo Kirsi Klemetti
Lisäksi läsnä Myller Pirjo, seurakuntasihteeri, pöytäkirjanpitäjä
1 PÖYTÄKIRJA 4/2015 Aika Keskiviikko 15.4.2015 klo 16.30 17.43 Paikka Pielisensuun kirkko, alasali Läsnä Nuutinen Tapani puheenjohtaja Hokkanen Atte Karvinen Tarmo Ketonen Pirjo Kettunen Paavo Laasonen
/ 2016 / Pöytäkirja on yleisesti nähtävillä välisen ajan. Todistaa: Esko Mattila, kirkkoherra
99-103 / sivut 70-76 70 KOKOUSAIKA: Perjantai 21.10.2016 kello 16.00 KOKOUSPAIKKA: Koivikon leirikeskus, päärakennus Läsnä: Hakala Taina Alanen Margit Haveri Juhani Mansoniemi Juha Tuohitaival Irma Mattila
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 9/2012 1(9) Kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunta Kokous 19.12.2012
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 9/2012 1(9) Aika 19.12.2012 klo 11:00 11:45 Paikka Osallistujat Seurakuntien talo 2. krs, Ateena Jäsenet Petäjä, Jukka puheenjohtaja Järvinen, Asko Lyytinen,
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(7) Viestinnän johtokunta Kokous
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(7) Aika 28.9.2016 klo 17:00-17:05 Paikka Seurakuntien talo, kokoushuone Rooma Osallistujat Jäsenet Martikainen, Heidi puheenjohtaja, poissa Arvonen,
Lisäksi läsnä Myller Pirjo, seurakuntasihteeri, pöytäkirjanpitäjä
1 PÖYTÄKIRJA 9/2014 Aika Keskiviikko 10.12.2014 klo 16.30 17.50 Joulupuurotarjoilu klo 16 alkaen. Paikka Pielisensuun kirkko, alasali Läsnä Nuutinen Tapani puheenjohtaja Hälli Sinikka Ketonen Pirjo Kettunen
PL 59 (Kirkkokatu 3) 29201 Harjavalta 044-7356761 evl-harjavalta@evl.fi tai pirjo.vataja@evl.fi www.harjavallanseurakunta.fi KIRKKOVALTUUSTO 2/2014
HARJAVALLAN SEURAKUNTA PL 59 (Kirkkokatu 3) 29201 Harjavalta 044-7356761 evl-harjavalta@evl.fi tai pirjo.vataja@evl.fi www.harjavallanseurakunta.fi PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 2/2014 AIKA Maanantai 24.11.2014
MYRSKYLÄN SEURAKUNTA / Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA 2 2012
Myrskylän seurakunta/kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA 2-12 1 MYRSKYLÄN SEURAKUNTA / Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA 2 2012 Aika: Paikka: ma 13.2.2012 klo 19.00 alkavan kirkolliskokouksen ja hiippakuntavaltuuston
Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n 1 mom. mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla:
HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI MUUTOKSENHAKUOHJEET HUS-KUNTAYHTYMÄN TALOUS- JA KONSERNIJAOSTO Kokouspäivä 3.6.2015 Pykälät 37-41 Sivut 1-11 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista
Heikinheimo Kirsi, Norvanto Jukka, Piirainen Esa, Puskala Jani, Salminvuo Mia, Vasarainen Merja-Liisa
PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 KORSON SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Tiistai 9.2.2016 klo 18-19.35 Paikka: Korson seurakunnan kirkkosali II Osallistujat: Yrjölä Pirkko puheenjohtaja Heikinheimo Kirsi
X Tuomo Huusko, kirkkoherra, puheenjohtaja. - Jouni Ilmari Jomppanen, jäsen X Aarre Vilponen. - Pekka Pekkala, jäsen X Kai Jentala
KIRKKONEUVOSTO 1/2016 Sivu 1 Aika: 26.1.2016. klo 17.00 17.20 Paikka: Puhelinkokous Kutsuttu: Varsinainen jäsen Varajäsen X Tuomo Huusko, kirkkoherra, puheenjohtaja X Kari Tammela, varapuheenjohtaja Pertti
NURMEKSEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJAPOHJA. Esityslista vai pöytäkirja. Pöytäkirjan numero: 1/2015. Ensimmäisen pykälän numero:
NURMEKSEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJAPOHJA Esityslista vai pöytäkirja PÖYTÄKIRJA Pöytäkirjan numero: 1/2015 Ensimmäisen pykälän numero: 23 Vaihda aloittava numero Tässä pohjassa on varsinaisille
Seuraaviin päätöksiin liittyvien yksityisoikeudellisten asioiden käsittely kuuluu Helsingin käräjäoikeuden toimivaltaan:
HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI MUUTOKSENHAKUOHJEET HUS-KUNTAYHTYMÄN HALLITUS Kokouspäivä 21.9.2015 Pykälät 102-108 Sivut 1-21 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä
KIRKKONEUVOSTO 4/2013
HARJAVALLAN SEURAKUNTA PL 59 (Kirkkokatu 3) 29201 Harjavalta 044-7356761 evl-harjavalta@evl.fi tai pirjo.vataja@evl.fi www.harjavallanseurakunta.fi PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 4/2013 AIKA MAANANTAI 27.5.2013
127 Sitoumus liittymisestä KL-Kuntahankinnat Oy:n toimistotarvikkeiden
149/2015 127 Sitoumus liittymisestä KL-Kuntahankinnat Oy:n toimistotarvikkeiden puitesopimukseen Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto päättää, että Malmin seurakunta sitoutuu KL- Kuntahankinnat kilpailuttamaan
Muutoksenhaku viranomaisen päätöksestä
Muutoksenhaku viranomaisen päätöksestä Kunnallishallinnossa voidaan päätöksenteon jälkeen tutkia päätökseen ja päätöksentekoon liittyviä erimielisyyksiä ja virheellisyyksiä monin tavoin. Yleensä päätökseen
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/2014 1(10) Kasvatustyön johtokunta Kokous 20.5.2014
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/2014 1(10) Aika Paikka 20.5.2014 klo 17:30 Seurakuntien talo, Nuorisotoimisto, 5.krs Osallistujat Jäsenet Harju-Autti, Raisa puheenjohtaja Laaksonen, Raimo
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 35 Kirkkoneuvosto 6/ / sivut vs. kirkkoherra, puheenjohtaja
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 35 KOKOUSAIKA: 26.4.2018 kello 19:00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Hakala Taina Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha
Kirkkovaltuusto 1/2016 18.5.2016 1-10 / sivut 1-8
KOKOUSAIKA: Keskiviikko 18.5.2016 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä 18 /19: Alanen Margit Heiska Virve Härkki Leena Järvi Raili vara (Kauppila Eero) Karjalainen Anni Lammi Tiina Leppänen
Seurakuntaneuvosto /2015. Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, TUUPOVAARA
1 Pöytäkirja 6/2015 Aika Ti 22.9.2015 klo 18.00-18.22. Paikka Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Läsnä Uimonen Jari puheenjohtaja Meriläinen Anne Piipponen Jorma Röning Mirja Sagulin
Kirkkoneuvosto KOKOUSKUTSU 5/2012
OUTOKUMMUN SEURAKUNTA Kirkkoneuvosto KOKOUSKUTSU 5/2012 Kokousaika Tiistai kello 17.30 Kokouspaikka Outokummun seurakunnan seurakuntasali Käsiteltävät asiat Liite 44 Kokouksen avaaminen 45 Kokouksen laillisuus
1 Seurakuntaneuvosto Lisäksi läsnä Hirvonen Pia, seurakuntasihteeri, pöytäkirjanpitäjä
1 ESITYSLISTA 3/2013 Aika Keskiviikko 17.4.2013 klo 17.00 17.50 Paikka Enon seurakuntatalo Läsnä Rautavuori Armi puheenjohtaja Heiskanen Viljo Ignatius Merja Lappalainen Martta Laukkanen Seija Mustonen
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 19 Kirkkovaltuusto 3/ / sivut 19-25
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 19 KOKOUSAIKA: Keskiviikko 29.11.2017 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä 19/19 Alanen Margit Leppänen Reijo Heiska Virve Salo Miikka Salo Eija Talonen Tuula
Kirkkovaltuusto 6/2015 17.12.2015 52-62 / sivut 41-50
KOKOUSAIKA: Torstai 17.12.2015 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä 17 /19: Alanen Margit Hakala Taina Haveri Juhani Heiska Virve Härkki Leena Karjalainen Anni Kauppila Eero Lammi Tiina Leppänen
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 43 Kirkkoneuvosto 6/ / sivut 43-49
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 43 KOKOUSAIKA: 13.7.2017 kello 15.00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Hakala Taina Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Salo Miikka Talonen
Pyhäselän seurakuntaneuvosto 11.8.2015 7/2015. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, 82200 Hammaslahti
1 PÖYTÄKIRJA 7/2015 Aika Tiistai 11.8.2015 klo 16.30-17.42. Paikka Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, 82200 Hammaslahti Läsnä Ojala Ville puheenjohtaja Heikkilä Aki Lankinen Riitta Lavikainen
1 Seurakuntaneuvosto 22.2.2012
1 PÖYTÄKIRJA 2/2012 Aika Keskiviikko 22.2.2012 klo 16.15 17.00 Paikka Seurakuntakeskus, kokoushuone Olavi Läsnä Karttunen Petri puheenjohtaja Backman Anu Ihme Jaana Ikonen Jyrki (Jani Keijosen varajäsen)
Seurakuntaneuvosto
1 PÖYTÄKIRJA 7/2018 Aika Ti 2.10.2018 klo 18.00---20.00 Paikka Läsnä Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Angervo Anne, kirkkoherra, puheenjohtaja Meriläinen Anne Piipponen Jorma Röning
kirkkovaltuuston vpj. (poistui pykälän 13 käsittelyn jälkeen)
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 KOKOUSAIKA: torstai 21.01.2016 kello 16.30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus, kahvio Läsnä: Alanen Margit jäsen Hakala Taina jäsen Haveri Juhani jäsen Mansoniemi Juha jäsen
Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2017. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti
1 PÖYTÄKIRJA 3/2017 Aika Tiistai 14.3.2017 klo 16.30-17.40. Paikka Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, 82200 Hammaslahti Läsnä Ojala Ville puheenjohtaja Heikkilä Aki Lavikainen Tuula Lehikoinen
ESITYSLISTA 6/ Seurakuntaneuvosto KORSON SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS. Aika: Keskiviikko 24.9.
ESITYSLISTA 6/2015 1 KORSON SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko 24.9.2015 klo 17 Paikka: Korson seurakunnan kirkkosali II Osallistujat: Yrjölä Pirkko puheenjohtaja Heikinheimo Kirsi
Pöytäkirja on tarkastettu 10.12.2015 ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi.
JUVAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3 /2015 Kirkkovaltuusto Aika 09.12.2015 klo 19.00 20.30 Paikka Seurakuntatalo, Pyhän Ristin Sali, Virastotie 2 Läsnäolo Jäsenet: Läsnä Poissa Ahonen Minna Ahonen Paavo Grün
Seurakuntaneuvosto 20.5.2015 4/2015. Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA
1 PÖYTÄKIRJA 4/2015 Aika Ke 20.5.2015 klo 18.00-20.55 Paikka Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Läsnä Uimonen Jari puheenjohtaja Meriläinen Anne Piipponen Jorma Röning Mirja Sagulin
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä Yhteinen kirkkoneuvosto /2017
1 PÖYTÄKIRJA 6/2017 Aika Tiistai 6.6.2017 klo 17.15-19.15 Paikka Ortodoksinen kulttuurikeskus, Alasali Kauppakatu 44 80100 Joensuu Läsnä Käyhkö Tuomo puheenjohtaja Ketonen Matti varapuheenjohtaja, poistui
Seurakuntatalo, PIENI SALI
HARJAVALLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA PL 59 (Kirkkokatu 3) 29201 Harjavalta 044-7356 761 evl-harjavalta@evl.fi tai pirjo.vataja@evl.fi (poissaolot) www.harjavallanseurakunta.fi KIRKKOVALTUUSTO 2/2013 AIKA
TAMPEREEN ETELÄINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(11) Seurakuntaneuvosto Kokous 14.4.2016
TAMPEREEN ETELÄINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(11) Aika 14.4.2016 klo 18.00-19.55 Paikka Hervannan kirkko Osallistujat Jäsenet Mäkinen, Jussi puheenjohtaja Alajoki, Asko Ilvesmäki, Ritva-Liisa Jokinen,
Seurakuntaneuvosto hakee käynnissä olevalle projektille vuodelle 2017 rahoitusta
336/2016 40 Hoivamuusikko projektin jatkoanomus Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto hakee käynnissä olevalle projektille vuodelle 2017 rahoitusta Päätös Päätettiin esityksen mukaisesti. Selostus Liitteet
1 Seurakuntaneuvosto
1 PÖYTÄKIRJA 2/2013 Aika Keskiviikko 20.3.2013 klo 17.00 17.50 Paikka Enon seurakuntatalo Läsnä Rautavuori Armi puheenjohtaja Heikura Kauko Heiskanen Viljo Ignatius Merja Lappalainen Martta Laukkanen Seija
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 36 Kirkkoneuvosto 5/ / sivut KOKOUSAIKA: torstai kello 16.
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 36 140 KOKOUSAIKA: torstai 31.5.2017 kello 16.30 KOKOUSPAIKKA: Koivikko Läsnä: Alanen Margit Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha Salo Miikka
TAMPEREEN ETELÄINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(11) Seurakuntaneuvosto Kokous 4.2.2016
TAMPEREEN ETELÄINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(11) Aika 4.2.2016 klo 18.00-20.45 Paikka Pelipuiston seurakuntakoti Osallistujat Jäsenet Mäkinen, Jussi puheenjohtaja Alajoki, Asko Ilvesmäki, Ritva-Liisa
1 Seurakuntaneuvosto 21.3.2012
1 PÖYTÄKIRJA 3/2012 Aika Keskiviikko 21.3.2012 klo 17.00 18.40 Paikka Enon seurakuntatalo Läsnä Rautavuori Armi puheenjohtaja Heiskanen Viljo Ignatius Merja Lappalainen Martta Laukkanen Seija Mustonen
PIELISENSUUN SEURAKUNTA Seurakuntaneuvosto 11.5.2016
1 PÖYTÄKIRJA 5/2016 Aika keskiviikko 11.5.2016 klo 16.30 17.43 Paikka Pielisensuun kirkko, alasali Läsnä Nuutinen Tapani puheenjohtaja Auvinen Päivi Hokkanen Atte Hälli Sinikka Ketonen Pirjo Kettunen Paavo
ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 (11) KIRKKONEUVOSTO 28.1.2014
ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 (11) KOKOUSAIKA 28.1.2014 klo 17.30 19.05 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalon alasali JÄSENET Tolonen Mikko kirkkoherra, puheenjohtaja Puhakka Ulla Maija, varapuheenjohtaja
LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 1 (10) SEURAKUNTANEUVOSTO
LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 1 (10) Aika: Tiistai 28.10.2014 klo 18.15-18.35 Paikka: Langinkosken kirkon Toivonsali Läsnä: Anna-Leena Domander Päivi Harsia Tapio Heino Aimo Ilomäki Seppo Karjalainen
Seurakuntaneuvosto /2017. Läsnä Markku Koistinen vs. kirkkoherra, seurakuntaneuvoston puheenjohtaja
1 PÖYTÄKIRJA 2/2017 Aika Maanantai 13.2.2017 klo 17.00 Paikka Enon seurakuntatalo Yläpappilantie 1 81200 Eno Läsnä Markku Koistinen vs. kirkkoherra, seurakuntaneuvoston puheenjohtaja Haaranen Paula Heiskanen
Pöytäkirja on tarkastettu, Jämijärvellä 02.03.2016
KOKOUSAIKA: Keskiviikko 02.03.2016 klo 17:30 KOKOUSPAIKKA: Vanha Pappila Osallistujat: Henttinen Martti Hyttinen Ilkka Koivunen Leena varapj, Lahti Mariitta Sällilä Raimo Tasala-Suurimaa Laura Uusi-Rasi
1 Seurakuntaneuvosto Lisäksi läsnä Hirvonen Pia, seurakuntasihteeri, pöytäkirjanpitäjä
1 PÖYTÄKIRJA 5/2012 Aika Keskiviikko 2.5.2012 klo 17.00 18.10 Paikka Enon seurakuntatalo Läsnä Rautavuori Armi puheenjohtaja Heikura Kauko Heiskanen Viljo Ignatius Merja Lappalainen Martta Laukkanen Seija
Allekirjoitukset VELI-PEKKA JÄRVINEN MARJA OKSANEN
TAMPEREEN HARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2015 1(12) Aika 2.12.2015klo 17:30-19.25 Paikka Osallistujat Tesoman kirkko Järvinen, Veli-Pekka Aapasuo, Sylvi Alatalo, Seija Arvonen, Tero Hukari, Anneli Järvinen,
MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(8) Kirkkovaltuusto 4/2011 22.12.2011
MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(8) _ KOKOUSTIEDOT Aika 22.12.2011 klo 17-19.38 Paikka Seurakuntakoti _ OSALLISTUJAT läsnä poissa Pöyhtäri Aulikki jäsen, pj. x Sinikumpu Airi jäsen, vpj x Lehtimäki
TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1(9) Seurakuntaneuvosto Kokous
TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1(9) Aika 8.3.2018 klo 19.25 19.45 Paikka Aitolahden kirkko, Jenseninkatu 4 Osallistujat Jäsenet Rantavaara, Ari puheenjohtaja Eskelinen, Riina-Eveliina
Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2018. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti
1 PÖYTÄKIRJA 5/2018 Aika Maanantai 11.6.2018 klo 15.30-16.03. Paikka Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, 82200 Hammaslahti Läsnä Ojala Ville puheenjohtaja Heikkilä Aki Lavikainen Tuula Lehikoinen
Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2017. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti
1 PÖYTÄKIRJA 1/2017 Aika Tiistai 10.1.2017 klo 18.00-18.55. Paikka Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, 82200 Hammaslahti Läsnä Ojala Ville puheenjohtaja Lavikainen Tuula Lehikoinen Tarja Makkonen
Seurakuntaneuvosto 17.2.2016 2/2016. (Heli Linnolahden varajäsen)
1 PÖYTÄKIRJA 2/2016 Aika Keskiviikko 17.2.2016 klo 16.15 17.40 Paikka Läsnä Noljakan kirkko, ruokasali Noljakantie 81, 80140 Joensuu Rask Petri Elo Otto Hämäläinen Mari Karhapää Heimo Kemppainen Kati Kiiski
jäsen, kirkkoneuvoston vpj kirkkovaltuuston vpj (poistui paikalta 119 aikana)
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 112 KOKOUSAIKA: Torstai 3.12.2015 kello 16.30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Hakala Taina Haveri Juhani Majalahti Auli Mansoniemi Juha Mattila Esko
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(8) Viestinnän johtokunta Kokous
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(8) Aika Paikka 7.2.2017 klo 17:04 18.13 Kokoushuone Rooma Osallistujat Jäsenet Pyylampi, Inkeri puheenjohtaja Arvonen, Tero Karintaus, Katja Kuitunen,
Todetaan kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Seurakuntaneuvosto 26.6.2012 1 PÖYTÄKIRJA 5/2012 Aika Ti 26.6.2012 klo 18.00-19.47 Paikka Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Läsnä Järvinen Anne, vs. kirkkoherra Jeskanen Pentti
TAMPEREEN ETELÄINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1(9) Järjestelytoimikunta Kokous 29.1.2014. Juhani Räsänen Päivi Salminen
TAMPEREEN ETELÄINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1(9) Aika keskiviikko 29.1.2014 klo 17:30-18:15 Paikka Härmälän kirkko, Talvitie 26 Osallistujat Jäsenet Jussi Mäkinen puheenjohtaja Jarno Parviola Sirpa
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(8) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(8) Aika 8.2.2016 klo 17:15-17:45 Paikka Perheasiain neuvottelukeskus Osallistujat Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja Hankela, Jussi Karhola, Anne
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Kirkkoneuvosto 1/ / sivut 1-9
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 KOKOUSAIKA: 8.1.2019 kello 16:30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit jäsen Haveri Juhani jäsen Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha jäsen
Lisäksi läsnä Komulainen Niina, seurakuntasihteeri, pöytäkirjanpitäjä
1 PÖYTÄKIRJA 10/2012 Aika Keskiviikko 12.12.2012 klo 16.30-17.34. Paikka Rantakylän kirkko, takkahuone Läsnä Käyhkö Tuomo puheenjohtaja Kanerva Erkki Karjunen Reijo Kisko Natalia Heli Pajusen varajäsen
KIRKKONEUVOSTO 2/2015
1 s ( 12 ) HARJAVALLAN SEURAKUNTA PL 59 (Kirkkokatu 3) 29201 Harjavalta 044 7356 780 pirjo.inkinen@evl.fi www.harjavallanseurakunta.fi PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 2/2015 AIKA Tiistai 24.2.2015 klo 17.30-19.55
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 86 Kirkkoneuvosto 10/ / sivut 86-93
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 86 KOKOUSAIKA: keskiviikko 16.12.2016 kello 16.30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Haveri Juhani Hakala Taina Mansoniemi Juha Mattila Esko kirkkoherra,
Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2016 1/13
Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2016 1/13 Kuhmalahden kappelineuvosto 02.02.2016 Aika 02.02.2016 klo 18:00 Paikka Pentosali, Lehtitie 1, Kuhmalahti Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 7 Kokouksen avaus ja
Pöytäkirja Sylvi Aapasuo Ritva Asula-Myllynen yleisesti nähtävänä Paikka ja aika Seurakuntatoimisto 30.9.-14.10.2014
TAMPEREEN HARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 1(8) Aika 28.9.2014klo 16.00-18.15 Paikka Osallistujat Lielahden kirkko Järvinen, Veli-Pekka Aapasuo, Sylvi Asula-Myllynen, Ritva Järvinen, Asko Järvinen,
Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2019. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti
1 PÖYTÄKIRJA 6/2019 Aika Ti 9.7.2019 klo 12.00-12.20 Paikka Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, 82200 Hammaslahti Osallistujat Ojala Ville puheenjohtaja Lempinen Antti Lavikainen Tuula Nieminen
TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1(9) Seurakuntaneuvosto Kokous
TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1(9) Aika 3.11.2016 klo 17.30-17.58 Paikka Messukylän seurakuntakoti, Messukylänkatu 36 Osallistujat Jäsenet Vuorio, Juha puheenjohtaja Eskelinen, Riina-Eveliina