Phuket KOHDEOPAS..f i
|
|
- Siiri Kivelä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Phuket KOHDEOPAS.f i
2 Thaimaan historiaa Thai-valtion historia voidaan jakaa kausiin pääkaupungin mukaan: Ensimmäinen pääkaupunki oli Sukhothai, jonka perustivat v eteläisestä Kiinasta nykyisen Pohjois-Thaimaan alueelle muuttaneet thait. Toinen pääkaupunki v oli Ayuthaya, jonka valta-aika päätyi burmalaisten miehitykseen. Kolmanneksi pääkaupungiksi tuli Chao Phrya -joen länsirannalla sijaitseva Thonburi, jonka perusti v burmalaiset maasta ajanut kuningas Taksin. Thaimaata edelleen hallitsevan Chakri-dynastian ensimmäinen kuningas, Rama I, nousi valtaistuimelle v ja valitsi pääkaupungikseen Bangkokin joen itärannalta. Chakri-dynastian merkittävimmät kuninkaat olivat Rama IV (Mongkut) ja hänen poikansa Rama V (Chulalongkorn) Mongkutin ansiosta Thaimaasta ei koskaan tullut minkään ulkovallan siirtomaata - nimi Thaimaa tarkoittaakin Vapaiden ihmisten maata. Rama V lopetti orjuuden ja toteutti laajan uudistusohjelman yhteiskunnan kaikilla osaalueilla. Vuonna 1932 uudistusmieliset thait syöksivät kuningashuoneen vallasta ja maasta tuli perustuslaillinen kuningaskunta. Nykyinen, koko kansan rakastama kuningas Rama IX (Phumibol) nousi valtaistuimelle vuonna HYVÄ TIETÄÄ THAIMAASTA Valtiomuoto: Thaimaa on perustuslaillinen kuningaskunta. Pääkaupunki: Bangkok (n. 8,5 milj. asukasta). Pinta-ala ja väestö: maan pinta-ala on n km² ja asukkaita on n. 65,5 milj. Väestöstä 80 % on thaimaalaisia ja 10 % kiinalaisia. Pienempiä väestöryhmiä ovat mm. vietnamilaiset, intialaiset, malesialaiset ja burmalaiset. Virallinen kieli: thai. Uskonto: buddhalaisia on 95 %, toiseksi suurin uskonto on islam. Rahayksikkö: baht (THB). 1 euro on noin 40 bahtia (joulukuu 2012). Sähköjännite: 220 V. Aikaero Suomeen: kesäaika +4 tuntia, talviaika +5 tuntia. PHUKET Phuket on yksi Thaimaan suosituimmista lomakohteista, eikä ihme! Tämä eteläisen Thaimaan jalokivi on kerta kaikkiaan upea, niin luontonsa kuin tietysti ilmastonsa puolesta. Saari on vehreä ja vuoristoinen, ja joka puolella saarta on toinen toistaan upeampia rantoja. Phuket on myös Thaimaan suurin saari, pinta-alaltaan 550 km². Saaren pituus on n. 50 km ja leveys kapeimmalta kohdaltaan n. 21 km. Saari sijaitsee etelässä, Thaimaan länsipuolella, Andamanmeressä, joka on osa Intian valtamerta. Asukkaita koko saarella on n , joista n asuu saaren pääkaupungissa Phuket Townissa.
3 MATKALLE LÄHDETTÄESSÄ joka saa painaa enintään 23 kg ja ulkomittojen summa (korkeus + pituus+ leveys) on korkeintaan 158 cm tai yhden erikois- tai urheiluvarusteen, enimmäispainoltaan 23 kg ja ulkomittojen summa korkeintaan 150 cm. Lisäksi matkustamoon saa ottaa yhden käsimatkatavaran, jonka maksimikoko on 56 x 45 x 25 cm ja enimmäispaino 8 kg. Mikäli useamman matkustajan ruumassa maksutta kuljetettavat matkatavarat ovat yhdessä yhteisessä matkalaukussa, sen paino saa olla enintään 32 kg. Sylilapsilla ja lapsilla on sama sallittu matkatavaran määrä kuin aikuisilla. Sylilapset voivat lisäksi kuljettaa maksutta kokoontaitettavat lastenrattaat tai turvaistuimen ja lapset voivat viedä kokoontaitettavat rattaat. PAKKAAMINEN Pakkaa kaikki lääkkeet, särkyvät esineet, rahat, korut, arvotavarat, avaimet, matkapuhelin ja lennolla tarvitsemasi tavarat käsimatkatavaroihin. Yksi henkilö voi viedä matkustamoon nesteitä käsimatkatavarana, kun - nesteet on pakattu enintään 100 ml kokoisiin pakkauksiin ml pakkaukset mahtuvat enintään 1 l kokoiseen uudelleensuljettavaan ja läpinäkyvään muovipussiin - 1 pussi/matkustaja. Lisäohjeita ja -tietoa Lomamatkojen esitteestä ja sivuilta Lääkkeet ja rokotukset Säännöllisesti käytettäviä lääkkeitä kannattaa varata mukaan koko loman ajaksi. Pakkaa lääkkeet käsimatkatavaroihisi alkuperäispakkauksissa. Nestemäisten lääkkeiden aitous on pyydettäessä todistettava turvatarkastuksessa. Matkalle suositeltavan matka-apteekin sisältöön saa vinkkejä esim. Yliopiston apteekin sivuilta fi. Hyvissä ajoin ennen matkalle lähtöä on syytä varmistaa, että kaikki perusrokotukset ovat kunnossa. Lisäksi tulee ottaa selvää suositellaanko tai vaaditaanko kohdemaahan muita rokotuksia tai estolääkityksiä. Matkustaja on itse velvollinen huolehtimaan tarvitsemistaan rokotuksista. Eri maihin tarvittavista lisärokotuksista saat tietoa kotipaikkakuntasi terveyskeskuksesta ja rokotuspoliklinikoilta. Kohdemaasi terveyteen liittyvät ajankohtaiset tiedot sekä rokotussuositukset löytyvät Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen julkaisemasta Matkailijan terveysoppaasta fi/portal/suomi/julkaisut/oppaat_ja_kirjat/matkailijan_terveysopas/ Matkavakuutus Suosittelemme matkustaja- ja matkatavaravakuutuksia. Tarkista vakuutuksesi voimassaolo ja matkavakuutuksesi ehdot. Matkustaja- ja matkatavaravakuutukset saat kätevästi Internet sivuiltamme www. lomamatkat.fi sekä soittamalla tai käymällä Matka-Vekan toimistossa. Kelalta saa pyydettäessä Eurooppalaisen sairaanhoitokortin EU-maiden julkisia sairaanhoitopalveluja varten; lisätietoja Matkustusasiakirjat Matkustusasiakirjaksi tarvitset voimassa olevan passin. Passin tulee olla voimassa 6 kuukautta matkan jälkeen. Lapsella tulee olla passi. Muiden kuin Suomen kansalaisten tulee itse tarkistaa tarvitsevatko he passin lisäksi viisumin tai muun asiakirjan. Suomalainen voi oleskella Thaimaassa turistina 30 vrk ilman viisumia. Kohdemaan viranomaiset voivat muuttaa vaatimuksia passin voimassaoloajasta. Osanottajatodistus toimii matkalippuna, joten muista ottaa se matkalle mukaan. Tarkista, että passisi on ehjä ja ota nimisivusta kopio matkalle mukaan. Matkatavarat Finnairin lennolla ruumassa saa kuljettaa veloituksetta yhden laukun, Ryhmämme matkatavaroiden tunnistamisen helpottamiseksi kiinnitä laukkuihisi Lomamatkojen osoitelaput omilla tiedoillasi täydennettyinä. Ylimääräinen/erikois -matkatavara Ylimääräisestä matkatavarasta veloitetaan ylipainomaksu. Erikoismatkatavaroista, kuten golfbägistä ja muista harrastusvälineistä peritään lisämaksu ja niistä on ilmoitettava jo matkaa varatessa. Ylipainokilojen ja erikoismatkatavaroiden maksaminen on edullisempaa etukäteen verkossa kuin lentokentällä. Vahingoittunut tai kadonnut matkatavara Mikäli matkatavarasi eivät saavu ajoissa tai ne ovat vahingoittuneet, siitä tulee tehdä vahinkoilmoitus (PIR) lentoasemalla välittömästi saapumisen yhteydessä. Vahinkoilmoitus tarvitaan lento- tai vakuutusyhtiölle tehtävään korvaushakemukseen. Kohteessa opas auttaa tarvittaessa matkatavaroihin liittyvissä ongelmissa. Ateria ja erikoisruokavaliot lennolla Finnairin lomalennoilla tarjotaan ateria tai välipala kahvin ja teen kera. Mannertenvälisillä lennoilla on yleensä kaksi ruokatarjoilua. Ruuat ovat vähälaktoosisia. Jos noudatat erityisruokavaliota sairauden, allergian tai muun syyn takia, voit tilata lennolle erikoisaterian. Vesi, mehu, virvokkeet ja alkoholijuomat ovat maksullisia. Lisäksi lennoilla on myynnissä snacktuotteita. Aterioita voi varata aikaisintaan 30 vrk ennen ja viimeistään 72h ennen lähtöä Istumapaikat lennolla Mikäli haluat istua lennolla mieleiselläsi paikalla tai haluat varmistaa vierekkäiset paikat matkakumppaneidesi kesken, voit varata istumapaikat etukäteen maksusta. Paikkavarauksia voi tehdä aikaisintaan 30 vuorokautta ennen lähtöä, kuitenkin viimeistään 72 h ennen lähtöä. Lisää tietoa hinnoista ja paikoista Tax-free ostokset Voit tehdä tax-free ostoksia Finnairin lennolle etukäteen osoitteessa
4 Yhteystiedot läheisille Jätä hotellisi nimi ja osoite sekä lentosi numero ja aikataulut läheisillesi. Lentolippu ja lähtöselvitys Esitteen lentoaikataulu on alustava. Tarkista koneen lähtöaika lentolipustasi! Lähtöselvityksessä lentoasemalla tulee olla viimeistään 2 tuntia ennen koneen lähtöä. Lähtöselvitys suljetaan 1 tunti ennen koneen lähtöä. Lähtöselvitys kannattaa tehdä ennen kentälle saapumista joko internetissä, matkapuhelimella tai viimeistään lentoasemalla lähtöselvitysautomaatilla. Internet lähtöselvitys aukeaa 36 tuntia ennen lähtöä. Seuraavan päivän lennoille lähtöselvitys onnistuu Helsinki-Vantaalla myös edellisenä iltana klo Tällöin yksi matkalle lähtevistä perheenjäsenistä voi luovuttaa koko perheen matkatavarat, mikäli hänellä on mukanaan kaikkien lentoliput ja matkustusasiakirjat. Lähtöpäivänä aikaa säästyy, kun perhe voi siirtyä suoraan turvatarkastukseen. Finnairin lennot lähtevät terminaalista T2. Lomamatkojen edustaja lentokentällä Helsinki-Vantaan lentoasemalla kenttäedustajamme on paikalla 2 tuntia ennen lennon lähtöä matkanjärjestäjien palvelupisteessä 1.krs tuloaula 2:n ja kotimaan terminaalin välisessä yhdyskäytävässä. Jos matkalle lähtösi estyy viime hetkellä, ilmoita peruutuksesta edustajallemme puh. (09) Muiden lentoasemien yhteystiedot OPASPALVELUT KOHTEESSA Opas ja lentokenttäkuljetus Kohteeseen saavuttuasi tapaat oppaamme lentokentällä matkatavarahallin jälkeisessä aulassa. He ohjaavat oikeaan bussiin. Huom! Lentokenttäkuljetus tulee ostaa etukäteen Suomessa. Matka Phuketin lentoasemalta hotelleihin kestää noin tunnin. Tervetulotilaisuus ja hotellikansio Mahdollisimman pian kohteeseen saapumisenne jälkeen järjestämme tilaisuuden, jossa kerromme lomakohteesta, retkeilymahdollisuuksista ja muista mahdollisesti juuri sinua kiinnostavista asioista. Hotellisi ala-aulassa on oppaidemme keräämä suomenkielinen hotellikansio, jossa on paljon lomaa helpottavaa asiaa, esim. aikatauluja ja aukioloaikoja. Kansiossa on tietoa myös retkistämme. Kansio on tarkoitettu lomalaisten yhteiseen käyttöön, joten ethän vie sitä huoneeseesi. Oppaiden tapaamisajat Oppaiden hotellipäivystysajat, mahdollisen palvelutoimiston yhteystiedot ja hätätapauksia varten tarkoitetun Lomamatkojen päivystyspuhelinnumeron (24 t/vrk) saat oppailtamme perillä kohteessa. MAASSA MAAN TAVALLA Thaimaalaiset käyttäytyvät hillitysti ja ystävällisesti. Hymy on ystävällisyyden merkki mutta keino olla myös menettämättä kasvojaan. Hymyä käytetäänkin monissa tilanteissa esim. thaimaalainen saattaa väläyttää hymyn sanojen kiitos, anteeksi ja ole hyvä sijaan. Thaimaalaiset arvostavat eri ruumin osia eri tavoin. Pää on ihmisen pyhin ja jalat vähäarvoisimmat. Toisen ihmisen päätä ei siis pidä mennä koskemaan, jalalla osoittaminen tai jalkapohjien näyttäminen on loukkaavaa. Thaimaassa ei kätellä, vaan käytössä on Wai tervehdys. Tervehdys tehdään liittämällä kädet yhteen ja kumartamalla samalla. Käsien asentoon ja kumarruksen syvyyteen vaikuttaa ikä, asema ja varallisuus. Mitä syvempi kumarrus ja korkeampi käsien asento, sitä kunnioittavampi tervehdys on. Koska eleeseen liittyy varsin monimutkainen etiketti, ei matkailijan kannata sitä käyttää. Waihin voi vastatanyökkäämällä.ilmastoiduissa ravintoloissa on tupakointi kielletty koko maassa. Huumausainerikosten rangaistukset Thaimaassa ovat erittäin pitkiä ja voivat johtaa kuolemantuomioon. Juomaraha Ravintolassa voi jättää tasosta ja loppusummasta riippuen juomarahaa %. Jossain hotelleissa ja ravintoloissa palveluraha 10 % sekä arvonlisävero 7 % on jo lisätty laskun loppusummaan. Laukunkantajaa ja bussikuskia voi myös muistaa, THB on sopiva summa. Hotellisiivoojalle voi jättää lähtöpäivänä juomarahaa THB/vko. PUKEUTUMINEN Thaimaan ilmastossa pärjää kevyellä vaatetuksella. Busseissa ja muissa ilmastoiduissa tiloissa saattaa olla viileää, joten pitkääkin vaatetta kannattaa varata mukaan. Tasokkaimpien hotellien ravintoloissa on syytä pukeutua siististi. Aurinko on Thaimaassa erittäin voimakas. Mukaan kannattaa pakata päähine, korkeasuojaimisia aurinkovoiteita sekä hyttyskarkotetta. Temppeleissä tulee olla olkapäät ja polvet peitettyinä ja kengät tulee riisua. Kansallisia juhlapäiviä Thaimaassa on lukuisia buddhalaisia juhlia, joiden ajankohtaan vaikuttaa kuun kierto. Useat juhlat ovat täyden kuun aikaan. Tässä talvikuukausiimme osuvia juhlapäiviä: 1.1. uudenvuodenpäivä kiinalainen uusivuosi 6.4. Chakri-hallitsijasuvun päivä Songkhran, thaimaalaisten uusivuosi 1.5. työnpäivä 5.5. Kuningas Rama IX:n kruunajaispäivä kuningatar Sirikitin syntymäpäivä, äitienpäivä Chulalongkorn-päivä (kuningas Rama V:n kuolinpäivä) kuningas Bhumibolin syntymäpäivä ja isänpäivä perustuslain päivä uudenvuodenaatto TERVEYS JA TURVALLISUUS MATKUSTUSTURVALLISUUS Ulkoministeriön sivuilta löytyvät kohdemaasi matkustustiedotteet. Apteekki Patong Beachillä on useita apteekkeja, osa apteekeista on lääkäriklinikoiden yhteydessä. Joitain lääkkeitä myydään myös supermarketeissa.
5 Lääkäri Lääkäri Mikäli tarvitset lääkäriä, ota yhteys oppaaseen tai hotellin vastaanottoon.lääkärin yhteystiedot löydät myös hotellikansiosta. Matkavakuutus korvaa yleensä lääkärikulut, mutta jotkut vastaanotot saattavat veloittaa käteismaksun. Muista siis ottaa vakuutuspaperit ja käteistä rahaa/luottokortti mukaan lääkärikäynnille. Lääke- ja mahdollisista taksikuluista voi hakea korvausta kotimaassa, joten säilytä kuitit korvaushakemusta varten. Aurinko Näillä leveysasteilla aurinko on hyvin voimakas - muistathan käyttää suojavoiteita, joissa on riittävän korkea suojakerroin. Muista myös pitää huolta nestetasapainostasi juomalla runsaasti vettä. Juomavesi Jotta outo bakteerikanta ei pilaa lomapäiviä, kannattaa juoda vain pullotettuavettä. Monet hotellit toimittavat päivittäin huoneeseen maksutta vettä pulloissa, joissa lukee complimentary. Hygienia Käsien pesu ennen ateriointia ja wc-käyntien jälkeen pienentää terveysriskejä. Sterilisoivaa nestettä kätevässä matkapullossa myyvät Suomen apteekit. Taskuvarkaat Pidä huolta omaisuudestasi lentokentällä sekä liikkuessasi kohteessa. Arvotavarat ja korut kannattaa jättää kotiin. Lentoliput, passi ja rahat suositellaan säilyttämään tallelokerossa. LOMAVINKIT Nähtävyyksiä Wat Chalong, saaren tärkein temppelialue. Meriakvaario, jossa sekä suolaisen että makean veden kaloja ja eläimiä. Perhospuutarha pääkaupungin, Phuket Townin, pohjoispuolella. Orkideapuutarha Kansallismuseo Tha Langin kylässä. Khao Rang näköalapaikka Phuket Townissa tai Big Buddha, josta näkymät Chalong lahdelle. Thai Village, jossa voi tutustua paikalliseen kulttuuriin ja tapoihin, sijaitsee Phuketin kaupungissa. Thai boxing, eli thainyrkkeily, joka on tärkeä osa thaimaalaista kulttuuria. Otteluita järjestetään mm. Patongin uudella Thai boxing stadionilla ja Phuketin kaupungissa. Harrastukset baaritarjonta. Rannoilta löytyy myös muita palveluita; mm. jalkahieronnan tai pedikyyrin voi teettää auringosta nautiskelun ohessa! Varsinkin länsipuolelta saarta löytyy rauhallisempia pikkupoukamia, ja veneretken päässä on mm. Phi Phin ja Rachan saaret. Tuulisella säällä aallot saattavat olla korkeita, ja tuolloin meressä uimista ei suositella. Myös merivirrat ovat yllättävän kovia. Muista kunnon suojakertoimet ja vältä nestehukka juomalla paljon. Ostokset Phuketin saarella parhaat ostosmahdollisuudet ovat Patong Beachillä ja Phuketin kaupungissa. Suosittuja ostoksia Thaimaan-lomalla ovat mm. silkki- ja puuvillakankaat, mittatilaus- ja valmisvaatteet, aurinko- ja silmälasit sekä erilaiset käsityöt. Katumyynnissä ja markkinoilla on tarjolla jäljitelmiä merkkituotteista: kelloja, farkkuja, kenkiä. Tavarataloissa hinnat ovat kiinteät, mutta pikkuliikkeissä, ja varsinkin katukaupassa ja markkinoilla asiaan kuuluu tinkiminen. Patong Beachillä on Jungceylon-ostoskeskus ja pari Ocean Plaza tavarataloa, jotka ovat pääsääntöisesti avoinna joka päivä klo 9/10-22/23. Pienemmät kaupat tuntuvat olevan avoinna aina, melkein vuorokaudet ympäri, jokaisena viikonpäivänä. Patongilla katukauppa jatkuu puoleen yöhön saakka. Phuketin kaupungissa on parhaat markkinat, kysy oppaalta tarkemmat ajat. Ruoka & juoma Vaikka tarjolla onkin maailman kaikkien keittiöiden kirjo, on thai-keittiö ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Sen ominaismakuja ovat chili, korianteri, sitruunaruoho, kookos ja curry. Perinteinen thai-ruoka on hyvin tulisesti maustettua. Matkailijan annoksissa chilin määrä pyritään pitämään siedettävänä. Jos suuta polttaa, syö riisiä päälle. Juominen vain levittää polttoa vielä peremmälle kurkkuun. Mausteisuutta pehmentää useissa ruokalajeissa käytetty kookosmaito. Perunan ja leivän sijaan syödään valkeaa riisiä, veitsen sijasta käytetään lusikkaa. Tuoreet vihannekset ja eksoottiset hedelmät kuuluvat automaattisesti ateriaan. Ruokajuomana tarjotaan vettä, teetä tai mainiota Singha-olutta. Patong Beachillä ruokapaikkojen tarjonta on hyvä, täältä saa niin thaimaalaista, kansainvälistä kuin suomalaistakin ruokaa. Iltaelämä Patong Beachin iltaelämä lienee vilkkainta koko Phuketin saarella. Vilkkain paikka on katu nimeltään Bangla Street, täältä jokainen varmasti löytää oman makunsa mukaisen paikan! Tarjolla on baareja, discoja, showpaikkoja, rockklubeja sekä elävää musiikkia. Monissa hotelleissa on myös omaa ohjelmaa, ja rauhallisempiakin paikkoja löytyy, kunhan lähtee yöelämänkeskuksen alueelta pois. Vesiurheilun ystäville Phuket on todellinen paratiisi! Sukellusta on sekä aloittelijoille että vaativampia paikkoja etsiville, sukelluskohteet ovat todella upeita! Snorklaamalla pääsee myös vedenalaisen maailman tunnelmiin, joko omin päin tai retkillä. Kalastusretki näillä vesillä on myös unohtumaton kokemus, varsinkin jos vaikka barracuda tai sinimarliini sattuu tarttumaan onkeen. Myös muut vesiurheilumahdollisuudet ovat hyvin edustettuina Phuketissa. Erilaiset safarit ovat myös suosittuja: reissuun voi lähteä kanootilla, jeepillä, viidakkosafarille norsulla tai jalkapatikalla viidakkovaellukselle. Tenniskenttiä on monien hotellien yhteydessä, ja saarella on kuusi täysimittaista 18-reiän golfkenttää. Uimarannat Kaikki hotellimme sijaitsevat kävelymatkan päässä hienohiekkaisilta Patongin, Karonin ja Katan rannoilta. Patong Beach on melko vilkas, taksilla voi lähteä läheisille Kata ja Karon Beacheille. Karon Beach on huomattavasti rauhallisempi kuin Patong Beach. Kata Beach on näistä rannoista lapsiystävällisin ja se syvenee loivimmin. Kaikilla rannoilla vuokrataan rantatuoleja ja varjoja, ja rantojen lähellä on hyvä ravintola- ja
6 LIIKKUMINEN Julkinen liikenne Thaimaassa on vasemmanpuoleinen liikenne. Bussit kulkevat Patong- Beachiltä Phuketin kaupunkiin noin puolen tunnin välein, hinta on noin 25 bathia, Karon Beachiltä hinta Phuketin kaupunkiin paikallisbussilla on 30 bathia. Kaupungista on jatkoyhteyksiä saaren muihin osiin. Patong- Beachiltä ei ole bussiyhteyttä Karon ja Kata Beachille eikä Karon Beachiltä Patong Beachille. Taksi Edullisin taksi on ehdottomasti nk. tuk-tuk, joka on pieni kuormaauto,jonka lavalla on penkit. Tällaisen taksin voi vuokrata omaan käyttöön, tai hypätä paikallisten kanssa samaan kyytiin tienvarresta. Sovi taksin hinta aina etukäteen! Mopot ja moottoripyörät Emme suosittele edellisten vuokraamista hurjasta liikenteestä johtuen. KOTIINLÄHTÖ & TULLIMÄÄRÄYKSET PELKKÄ LENTO Jos olet ostanut pelkän lennon ja kuljet omia teitäsi, muista varmistaa paluulennon aikataulu hyvissä ajoin ennen lähtöä Lomamatkojen oppaalta. TULLIMÄÄRÄYKSET Tuomisille EU:n ulkopuolelta on arvo- ja määrärajat. Kun matkustat EUmaiden ulkopuolella, on hyvä muistaa verottoman tuonnin arvorajat ja rajoitukset Voit tuoda mukanasi tavaroita 430 euron arvosta Voit tuoda alkoholijuomia vain rajoitetun määrän omaan käyttöösi tai lahjaksi: 4 litraa hiilihapotonta viiniä (puna-, valko- ja rosé-) JA16 litraa olutta. Lisäksi:1 litra väkeviä alkoholijuomia (yli 22 %) TAI 2 litraa alkoholijuomia (maks. 22 %), kuten aperitiivit (mm. vermutit, katkerot, liköörit, sherryt, long drinkit, siideri ja kuohuviinit) Voit tuoda tupakkatuotteita vain rajoitetun määrän omaan käyttöösi tai lahjaksi: 200 savuketta TAI 100 pikkusikaria (maks. 3 g/kpl) TAI 50 sikaria TAI 250 g piippu- ja savuketupakkaa. Huomioi myös, että tupakkatuotteissa on oltava terveyshaitoista varoittavat pakkausmerkinnät suomeksi ja ruotsiksi. Jos merkinnät puuttuvat, ei tupakkatuotteita saa edes verot maksamalla tuoda edellä mainittua enempää. Tuontioikeus on henkilökohtainen eli esimerkiksi avioparin tuomisia ei voi yhdistää tai jakaa. lääkkeet ja lääkeaineet uhanalaisista lajeista valmistetut tuotteet kasvit ja eläinperäiset elintarvikkeet tekijänoikeutta loukkaavat tallenteet ja piraattituotteet Huom! Nämä kuitenkin sisällytettävä sallittuihin matkatavara-määriin, ks. Matkatavarat kohta. Lisätietoja HYÖDYLLISIÄ YHTEYSTIETOJA Suomen kunniapääkonsulaatti, Phuket Kunniapääkonsuli Pamuke Achariyachai Postiosoite: 1 Pakbang Road, Tambon Karon, Amphur Muang Phuket 83100Thailand Puh: /-4, ext Fax: Sähköposti: finnishconsul@katagroup.com Suomen suurlähetystö, Bangkok Käyntiosoite: Amarin Tower 16. krs, 500 Ploenchit Road Bangkok Postiosoite: Embassy of Finland G.P.O.Box 295, Bangkok Thailand Asiakaspalvelu: ma-pe Puh: Fax: Sähköposti: sanomat.ban@formin.fi, viisumi.ban@formin.fi (viisumiasiat) ja ban.konsuli@formin.fi (passi- ja konsuliasiat) Verkkosivut: Verkkosivuja: Ohjeita lentomatkustajalle: Matka-apteekki: Matkaajan rokoteopas: Suomen ulkoministeriö: Suomen ulkoministeriön sivut: Ohjeita lentomatkustajalle: Matka-apteekki: Kansanterveyslaitos, matkailijan terveysopas: suomi/julkaisut/oppaat_ja_kirjat/matkailijan_terveysopas Lisätietoja: www. phuketmagazine.com Elintarvikkeiden tuontirajoitukset EU:n ulkopuolelta, tarkista tiedot Mieti, mitä matkakohteesta ostat, sillä monien tuotteiden maahantuonti on rajoitettua, luvanvaraista tai jopa kiellettyä. Eksoottinen matkamuisto tai merkkilaukku kannattaa jättää hankkimatta, ellet ole varma tuotteen alkuperästä. Tarkista tuontirajoitukset ja -ehdot jo etukäteen ainakin näistä Tiedot on päivitetty joulukuussa 2012.
Phuket KOHDEOPAS..f i
Phuket KOHDEOPAS.f i THAIMAAN HISTORIAA Thai-valtion historia voidaan jakaa kausiin pääkaupungin mukaan: Ensimmäinen pääkaupunki oli Sukhothai, jonka perustivat v. 1238 eteläisestä Kiinasta nykyisen Pohjois-Thaimaan
Tervetuloa Lomamatkojen Phuketiin
Tervetuloa Lomamatkojen Phuketiin HYVÄ TIETÄÄ THAIMAASTA Valtiomuoto: Thaimaa on perustuslaillinen kuningaskunta. Pääkaupunki: Bangkok (n. 8,5 milj. asukasta). Pinta-ala ja väestö: maan pinta-ala on n.
Tervetuloa Lomamatkojen Krabiin
Tervetuloa Lomamatkojen Krabiin HYVÄ TIETÄÄ THAIMAASTA Valtiomuoto: Thaimaa on perustuslaillinen kuningaskunta. Pääkaupunki: Bangkok (n. 8,5 milj. asukasta). Pinta-ala ja väestö: maan pinta-ala on n. 514
Rodos KOHDEOPAS..f i
Rodos KOHDEOPAS.f i Tervetuloa Lomamatkojen Rodokselle Rodos on Dodekanesian saariryhmän suurin saari. Ihanteellisen ilmastonsa, lukuisten uimarantojensa ja pienten poukamiensa ansiosta saari sopii hyvin
SOUSSE JA PORT EL KANTAOUI
1 SOUSSE JA PORT EL KANTAOUI HYVÄ TIETÄÄ Valtiomuoto: Tasavalta Pääkaupunki: Tunisian pääkaupunki on Tunis (n. 2 milj. as.) Pinta-ala ja väestö: Tunisian pinta-ala on n. 164 000 km 2 ja asukkaita maassa
Hyvä tietää. Japani. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä
Hyvä tietää Japani Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Japanista Pääkaupunki Kielet Asukasluku Tokio Japani 130 milj. Uskonto Valuutta Pinta-ala Shintolaisuus ja buddhalaisuus Yen Tällä sivulla
THAIMAA. BANGKOK ja HUA HIN HYVÄ TIETÄÄ
THAIMAA 1 BANGKOK ja HUA HIN HYVÄ TIETÄÄ Valtiomuoto: Thaimaa on perustuslaillinen kuningaskunta. Pääkaupunki: Bangkok (n. 8,5 milj. asukasta). Pinta-ala ja väestö: maan pinta-ala on n. 514 000 km² ja
Hyvä tietää. Kanada. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä
Hyvä tietää Kanada Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Kanadasta Pääkaupunki Asukasluku Kieli Ottawa Väestöstä 71 prosenttia kuuluu kristillisiin kirkkoihin. 34,5 miljoonaa Kanada on kaksikielinen
Hyvä tietää. Brasilia. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä
Hyvä tietää Brasilia Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Brasiliasta Pääkaupunki Asukasluku Kieli Brasilia 201 milj. Portugali Uskonto Valuutta Pinta-ala Roomalaiskatolinen ja lukuisia muita uskontoryhmiä
Hyvä tietää. Australia. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä
Hyvä tietää Australia Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyva tietää Australiasta Pääkaupunki Asukasluku Kieli Canberra n. 19,9 miljoonaa Kristinusko Australian dollari Tällä sivulla on tärkeää tietoa ennen
Hyvä tietää. Portugali. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä
Hyvä tietää Portugali Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Portugalista Pääkaupunki Asukasluku Kieli Lissabon 10,7 miljoonaa Pääosa väestöstä puhuu portugalia Uskonto Valuutta Pinta-ala Katolilaisia
Hyvä tietää. Kreikka. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä
Hyvä tietää Kreikka Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Kreikasta Pääkaupunki Asukasluku Kieli Ateena noin 11 miljoonaa Uskonto Valuutta Pinta-ala Virallinen kieli on kreikka Ortodoksinen Euro
Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Budapest. Miksi valita tämä matka: Sivu 1 / 6
Sivu 1 / 6 Esittely Budapestin kaupunkiloma, 4pv Budapest on yksi Keski-Euroopan aurinkoisimmista kaupungeista. Monien mielestä kevätkausi Budapestissä on kauneinta aikaa, kun kaupunki herää talven jälkeen
DUBAIN-RISTEILY MSC MUSICALLA
DUBAIN-RISTEILY MSC MUSICALLA Lomasi alkaa pian. Olemme koonneet sinulle sitä varten hyödyllistä tietoa risteilystä. Mukavaa matkaa! Päivä 1: Dubai Päivä 2: Abu Dhabi Päivä 3: Merellä Päivä 4: Khor Fakkan
Tervetuloa Lomamatkojen Zakynthokselle.
Tervetuloa Lomamatkojen Zakynthokselle. Zakynthos tunnettu merikilpikonnistaan ja ainutlaatuisen kodikkaasta tunnelmasta. Saaren maisemat ovat vaihtelevia ja vesi kimmeltää turkoosinsinisenä. Merikilpikonnien
Tervetuloa Lomamatkojen Fuerteventuralle
Tervetuloa Lomamatkojen Fuerteventuralle Kanarian saarten toiseksi suurin saari on Fuerteventura, jolla on rantaviivaa n. 340 km. Pituudeltaan saari on n. 100 km ja kapeimmalta kohdaltaan ainoastaan n.
Hyvä tietää. Etelä-Afrikka. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä
Hyvä tietää Etelä-Afrikka Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Etelä-Afrikasta Pääkaupunki Kielet Asukasluku Pretoria Kristinusko ja erilaisia afrikkalaisia uskontoja 11 virallista kieltä esimerkiksi:
Fuerteventura KOHDEOPAS..f i
Fuerteventura KOHDEOPAS.f i Tervetuloa Lomamatkojen Fuerteventuralle Kanarian saarten toiseksi suurin saari on Fuerteventura, jolla on rantaviivaa n. 340 km. Pituudeltaan saari on n. 100 km ja kapeimmalta
Hyvä tietää. Kuuba. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä
Hyvä tietää Kuuba Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Kuubasta Pääkaupunki Asukasluku Kieli Havanna 11 milj. Espanja Uskonto Valuutta Pinta-ala Katolilaisuus Kuuban peso (CUC) Tällä sivulla on
Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6
Sivu 1 / 6 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa
Hyvä tietää. Peru. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä
Hyvä tietää Peru Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Perusta Pääkaupunki Asukasluku Kielet Lima 29,8 milj. Quechua ja espanja Uskonto Valuutta Pinta-ala Roomalaiskatolinen Sol Tällä sivulla on
Hyvä tietää. Etiopia. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä
Hyvä tietää Etiopia Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Etiopiasta Pääkaupunki Kielet Asukasluku Addis Abeba Kristittyjä 63% ja noin 40% muslimeja Etiopiassa puhutaan yli 80 kieltä. Tärkeimmät
Rodos KOHDEOPAS..f i
Rodos KOHDEOPAS.f i Tervetuloa Lomamatkojen Rodokselle Rodos on Dodekanesian saariryhmän suurin saari. Ihanteellisen ilmastonsa, lukuisten uimarantojensa ja pienten poukamiensa ansiosta saari sopii hyvin
Hyvä tietää. Australia. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä
Hyvä tietää Australia Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyva tietää Australiasta Pääkaupunki Asukasluku Kieli Canberra 23 miljoonaa Englanti Uskonto Valuutta Pinta-ala Kristinusko Australian dollari Tällä
Hyvä tietää. Italia. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä
Hyvä tietää Italia Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Italiasta Pääkaupunki Asukasluku Kieli Rooma Noin 61 miljoonaa Uskonto Valuutta Pinta-ala Katolilaisia 90%, muslimeja 2%, muita uskontoja
Kreeta KOHDEOPAS..f i
Kreeta KOHDEOPAS.f i Tervetuloa Lomamatkojen Kreetalle Kreeta on kuin pienoismanner, joka tarjoaa monenlaista maisemaa korkeista vuoristoista ja syvistä rotkoista viljaviin tasankoihin ja pohjoisrannikon
Tervetuloa Lomamatkojen Kuubaan.
Tervetuloa Lomamatkojen Kuubaan. Kuubassa vallitsee subtrooppinen ilmasto. Vuodenaikoja on kaksi: sadekausi toukokuusta lokakuuhun ja ns. kuiva kausi marraskuusta huhtikuuhun. Lämpimin kuukausi on heinäkuu
Tervetuloa Lomamatkojen Teneriffalle
Tervetuloa Lomamatkojen Teneriffalle Kanarian saaria ei suotta kutsuta onnellisten saariksi. Teneriffa on saarista suurin, ja sen etelärannikolla aurinko paistaa lähes vuoden jokaisena päivänä. Kanarian
Formulamatka Unkariin. Esittely. Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Hungaroring. Budapest. Miksi valita tämä matka?
Sivu 1 / 6 Esittely Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Lähde jännitämään suomalaisten menestystä Hungaroringin radalle! Tällä matkalla pääset seuraamaan harjoituksia, aika-ajoja sekä tietenkin itse
Hyvä tietää. Ecuador. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä
Hyvä tietää Ecuador Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Ecuadorista Pääkaupunki Asukasluku Kielet Quito 15,4 milj. Espanja ja quechua Uskonto Valuutta Pinta-ala Roomalaiskatolilaisuus Yhdysvaltain
Hyvä tietää. Israel. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä
Hyvä tietää Israel Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Israelista Pääkaupunki Kielet Asukasluku Jerusalem juutalaisuus, islamilaisuus ja muita pienempiä uskontoryhmiä heprea ja arabia Israelin
Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7
Sivu 1 / 7 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 144/2008 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 144/2008 vp Hallituksen esitys eräiden matkustajatuomisten arvonlisä- ja valmisteverottomuuteen sekä tullittomuuteen liittyvien säännösten muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle
KARIBIAN-RISTEILY MSC OPERALLA
KARIBIAN-RISTEILY MSC OPERALLA TIETOA RISTEILYSTÄSI Lomasi alkaa pian! Olemme koonneet sinulle sitä varten hyödyllistä tietoa risteilystä. Hyvää matkaa! Päivä 1: Lento Helsinki Havanna Päivät 1 2: Varadero
Hyvä tietää. Uusi-Seelanti. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä
Hyvä tietää Uusi-Seelanti Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Uudesta-Seelannista Pääkaupunki Kielet Asukasluku Wellington Englanti ja maori Kristinusko ja Uudenuseita Seelannin pienempiä dollari
Tervetuloa Lomamatkojen Malesiaan
Tervetuloa Lomamatkojen Malesiaan HYVÄ TIETÄÄ MALESIASTA Valtiomuoto: Malesia on liittovaltio (14 osavaltiota), perustuslaillinen monarkia. Pääkaupunki: Kuala Lumpur (n. 4,5 milj. asukasta esikaupunkialueineen).
Viron pääkaupunki Tallinna sijaitsee Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Tallinnassa on asukkaita
Sivu 1 / 7 Esittely Hotellimatka Tallinna / Viking Line Tallinnan hotellimatkallamme ehdit tutustua nähtävyyksiin, shoppailla, nauttia kulttuurista ja hemmotella itseäsi. Lukuisat kansainväliset ravintolat
ETELÄ-KARIBIAN-RISTEILY COSTA MAGICALLA
Risteily ETELÄ-KARIBIAN-RISTEILY COSTA MAGICALLA Käytännön tietoja matkasta TIETOA RISTEILYSTÄSI Matkasi alkaa pian! Olemme koonneet sinulle sitä varten hyödyllisiä tietoja risteilystä. Hyvää matkaa! REITTI
Hyvä tietää. Espanja. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä
Hyvä tietää Espanja Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Espanjasta Pääkaupunki Kieli Asukasluku Madrid Katolilaisia noin 94%, muita uskontoja noin 6% Espanja (pääkieli), katalaani (català), galicia
Tervetuloa Lomamatkojen Rodokselle.
Tervetuloa Lomamatkojen Rodokselle. Rodos on Dodekanesian saariryhmän suurin saari. Ihanteellisen ilmastonsa, lukuisten uimarantojensa ja pienten poukamiensa ansiosta saari sopii hyvin auringonpalvojille
Osanottajatodistus/Matkalippu
Sivu 1 (6) Tämä on lntolippunn Valri Wårvik Varausnumro 47533280 Varauspäivä 08.01.2013 Asiakirja luotu 08.01.2013 20:35 Varattu TJÄREBORG INTERNET-08 Puhlin 03 03 80 80 Intrnt Tjärborg.fi Mnomatka Lähtöaika
Kypros KOHDEOPAS..f i
Kypros KOHDEOPAS.f i Tervetuloa Lomamatkojen Kyprokselle. HYVÄ TIETÄÄ KYPROKSESTA Valtiomuoto: tasavalta. Pääkaupunki: Nikosia (n. 220 000 asukasta). Pinta-ala ja väestö: Kyproksen pinta-ala on 9250 km2
AIKATAULU 01.04.- 31.12.81 HELSINKI-TALLINNA-HELSINKI
AIKATAULU 01.04.- 31.12.81 HELSINKI-TALLINNA-HELSINKI AIKATAULU MS GEORG ÜTS 1981 HELSINKI-TALLINNA-HELSINKI 01.04-30.04.1981 MA Tl KE TO RE LA SU Helsinki 10.30 10.30 - - 10.30 10.30 - Tallinna 15.30
Hyvä tietää. Kiina. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä
Hyvä tietää Kiina Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Kiinasta Pääkaupunki Asukasluku Kielet Peking 1,3 miljardia Kiinassa on 7 päämurretta, jotka ovat kuin omia kieliään. Mandariinikiina tai
Hyvä tietää. Puola. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä
Hyvä tietää Puola Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Puolasta Pääkaupunki Asukasluku Kieli Varsova 38,5 milj. Puola Uskonto Valuutta Pinta-ala Katolisuus Zloty 312.000 km2 Tällä sivulla on tärkeää
Dubai KOHDEOPAS..f i
Dubai KOHDEOPAS.f i Tervetuloa Lomamatkojen Dubaihin! Yhdistyneet Arabiemiirikunnat koostuu seitsemästä emiraatista: Abu Dhabi, Dubai, Sharjah, Ras Al Khaimah, Fujairah, Ajman ja UMM Al Quwain. Dubai on
Kuuba KOHDEOPAS..f i
Kuuba KOHDEOPAS.f i Tervetuloa Lomamatkojen Kuubaan. Kuubassa vallitsee subtrooppinen ilmasto. Vuodenaikoja on kaksi: sadekausi toukokuusta lokakuuhun ja ns. kuiva kausi marraskuusta huhtikuuhun. Lämpimin
Hyvä tietää. Japani. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä
Hyvä tietää Japani Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Japanista Pääkaupunki Kielet Asukasluku Tokio Japani 130 milj. Uskonto Valuutta Pinta-ala Shintolaisuus ja buddhalaisuus Yen Tällä sivulla
Hyvä tietää. Chile. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä
Hyvä tietää Chile Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Pääkaupunki Asukasluku Kieli Santiago 17,2 milj. Espanja Uskonto Valuutta Pinta-ala Katolilaisuus Chilen peso 736.905 km2 Tällä sivulla on
Hotellimatka Vihulan kartanoon. Esittely. Vihulan hotellimatka 3 päivää. Vihulan kartano, Vihula Manor Country Club & SPA
Sivu 1 / 7 Esittely Vihulan hotellimatka 3 päivää Tervetuloa Lahemaan kansallispuiston alueella sijaitsevaan Vihulaan, noin 95 km päähän Tallinnasta itään. Vihula on yksi Viron kauneimmista paikoista ja
Sivu 1 / 8 Esittely Vihulan kartanojoulu 4 päivää Tervetuloa viettämään tunnelmallista kartanojoulua Lahemaan kansallispuiston alueella sijaitsevaan Vihulaan, noin 95 km päähän Tallinnasta itään. Vihula
Gran Canaria KOHDEOPAS..f i
Gran Canaria KOHDEOPAS.f i Tervetuloa Lomamatkojen Gran Canarialle Sanotaan, että Gran Canarialla vallitsee ikuisen kevään leppeääkin leppeämpi sää. Saaren luonto ja maisemat vaihtelevat tuhansiin metreihin
Lentomatkat. Tietoa pyörätuolin kanssa matkustavalle!
Lentomatkat Kaikki reittiliikenteen lentoasemat ovat liikuntaesteettömiä ja varustettu Inva-WC:llä. Lentopalvelut ovat joustavat ja kohtelu myönteistä. Lentokoneeseen on helppo siirtyä matkustasiltaa pitkin
Tervetuloa Lomamatkojen Turkkiin.
Tervetuloa Lomamatkojen Turkkiin. HYVÄ TIETÄÄ TURKISTA Valtiomuoto: tasavalta Pääkaupunki: Turkin pääkaupunki on Ankara (n. 4 milj. as.) Pinta-ala ja väestö: Turkin pinta-ala on n. 780 580 km 2 ja asukkaita
Matkustusohjeita opiskelijoille
kesäkuu 2012 Matkustusohjeita opiskelijoille ENNEN MATKAA Matkustusasiakirjat (passi, henkilökortti, viisumi, matkaliput) - Tarkista, että passisi on voimassa koko matkan ajan. Huomaa, että joidenkin maiden
Hyvä tietää USA. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä
Hyvä tietää USA Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää USA:sta Pääkaupunki Asukasluku Kieli Washington DC Kristinusko 310 miljoonaa Englanti Uskonto Valuutta Pinta-ala Yhdysvaltain dollari Tällä
Hyvä tietää. Guatemala. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä
Hyvä tietää Guatemala Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Guatemalasta Pääkaupunki Asukasluku Kieli Guatemala City 14,6 milj. Espanja ja maassa puhutaan useita intiaanikieliä Uskonto Valuutta
Tervetuloa Lomamatkojen Sunny Beachiin, Nessebariin ja Sozopoliin!
Tervetuloa Lomamatkojen Sunny Beachiin, Nessebariin ja Sozopoliin! SUNNY BEACH Mustanmeren rannikko on kuin luotu joutilaaseen lomaelämään. Aurinko paistaa, hulppeaa rantaviivaa riittää silmänkantamattomiin
Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto.
Sivu 1 / 6 Esittely Viking Line päiväristeily Tallinnaan Matka sisältää päiväristeilyn Päiväristeily alkaa aamupäivällä, jolloin voit nauttia lounaan Bistro Buffetissa. Päivässä ehtii vaikka mitä! Merimatka
Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto.
Sivu 1 / 6 Esittely Viking Line päiväristeily Tallinnaan Matka sisältää päiväristeilyn Päiväristeily alkaa aamupäivällä, jolloin voit nauttia lounaan Bistro Buffetissa. Päivässä ehtii vaikka mitä! Merimatka
Tervetuloa Lomamatkojen Samokselle.
Tervetuloa Lomamatkojen Samokselle. Samoksen saari sijaitsee lähellä Vähän-Aasian rantaviivaa, Egeanmeren itäosassa. Sen erottaa Turkista salmi, joka on kapeimmalta kohdaltaan vain noin 1,2 km. Samos on
Europa viihderisteily Tallinnaan. Esittely. Europan viihderisteily Tallinnaan. Miksi Europan viihderisteily? Matkustaminen. Matkan kesto.
Sivu 1 / 6 Esittely Europan viihderisteily Tallinnaan Lähdöt päivittäin klo 18.30 Helsingistä. Matka sisältää Helsinki - Tallinna - Helsinki risteilyn valitussa hyttiluokassa. Alkuviikosta Europan 22h
KUUBAN-RISTEILY LOUIS CRISTALILLA
Risteily KUUBAN-RISTEILY LOUIS CRISTALILLA Käytännön tietoja matkasta TIETOA RISTEILYSTÄSI Matkasi alkaa pian! Olemme koonneet sinulle sitä varten hyödyllisiä tietoja risteilystä. Hyvää matkaa! REITTI
Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7
Sivu 1 / 7 Esittely Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv Huikeiden vastakohtien Islanti on kuumien lähteiden, jäätiköiden, tulivuorien ja mahtavien putousten maa. Islannista löytyy niin satojen vuosien historiaa
Tervetuloa Lomamatkojen Egyptiin
Tervetuloa Lomamatkojen Egyptiin HYVÄ TIETÄÄ Valtiomuoto: Tasavalta Pääkaupunki: Egyptin pääkaupunki on Kairo (noin 14 milj. as.) Pinta-ala ja väestö: Egyptin pinta-ala on noin 1 001 450 km², ja asukkaita
Lomamatkojen Dubai ja Fujairah
Lomamatkojen Dubai ja Fujairah Yhdistyneet Arabiemiirikunnat koostuu seitsemästä emiraatista: Abu Dhabi, Dubai, Sharjah, Ras Al Khaimah, Fujairah, Ajman ja UMM Al Quwain. Dubai on emiraateista väkirikkain
Jyväskylän yliopistoon työsuhteessa oleva henkilö jolla on SAP Travelin käyttöoikeus
Tarkoitus Luodaan matkalasku matkapyynnön pohjalta Edellytykset Jyväskylän yliopistoon työsuhteessa oleva henkilö jolla on SA Travelin käyttöoikeus Tapahtumakoodi Matkalaskun luonti Ohje sisältää mm. Ohjeistetaan
Hyvä tietää Thaimaa. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä
Hyvä tietää Thaimaa Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Thaimaasta Pääkaupunki Asukasluku Kieli Bangkok 68,2 milj. Thai Uskonto Valuutta Pinta-ala Buddhalaisuus Baht Tällä sivulla on tärkeää tietoa
Hyvä tietää. Etelä-Korea. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä
Hyvä tietää Etelä-Korea Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Etelä-Koreasta Pääkaupunki Asukasluku Kieli Soul 49 miljoonaa korea Uskonto Valuutta Pinta-ala Buddhismi, kristinusko won 100 210 km²
Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta
Kevätretki Maltalle 23 27.4.2017 Matkalla nähdään pääsaaren lisäksi Gozon vihreämpää luontoa ja tutustutaan monipuolisesti historiaan ja nähtävyyksiin. Saaren etelä-osan retkellä nähdään mm. Zurrieq laakso
Lähdöt lähes päivittäin (ei lauantaisin) klo 21:30 tai 20:00 (sunnuntaisin) Helsingistä.
Sivu 1 / 7 Esittely 23h Päivä Tallinnassa risteily Lähdöt lähes päivittäin (ei lauantaisin) klo 21:30 tai 20:00 (sunnuntaisin) Helsingistä. Suositulla Ostosristeilyllä vietät yön laivalla ja Tallinnassa
Hyvä tietää. Rostock Helsinki. Tallink Superfast Helsinki Rostock
Tallink Superfast Helsinki Rostock Rostock Helsinki Hyvä tietää YLEISTÄ: Passi/viisumi: Jokaisen Saksaan matkustavan on oman turvallisuutensa takia pystyttävä todistamaan henkilöllisyytensä tarvittaessa
THAIMAA SPECIAL. Päivä 1. Päivä 2
THAIMAA SPECIAL BANGKOK - KWAI-JOKI HUA HIN GOLF KIERROS 14 päivää / 13 yötä Upea yhdistelmämatka, jossa koet Thaimaan eri puolet ja pelaat Thaimaan upeimmilla kentillä. Voit hankkia edullisia golfvarusteita
Kreeta KOHDEOPAS..f i
Kreeta KOHDEOPAS.f i Tervetuloa Lomamatkojen Kreetalle Kreeta on kuin pienoismanner, joka tarjoaa monenlaista maisemaa korkeista vuoristoista ja syvistä rotkoista viljaviin tasankoihin ja pohjoisrannikon
ETELÄ-KARIBIAN-RISTEILY MSC MUSICALLA
Risteily ETELÄ-KARIBIAN-RISTEILY MSC MUSICALLA Käytännön tietoja matkasta TIETOA RISTEILYSTÄSI Matkasi alkaa pian! Olemme koonneet sinulle sitä varten hyödyllisiä tietoja risteilystä. Hyvää matkaa! REITTI
Kalastusmatka Malesian Borneoon 8-27.10.2015
Kalastusmatka Malesian Borneoon 8-27.10.2015 Unelmamatka Kaukoitään niille, jotka pitävät kalastuksesta ja yleensä luonnossa liikkumisesta! Kalastusmuotoina ovat vetouistelu ja pohjaonginta. Varaa ja maksa
opintomatka 2. 7.9.2013
ALUSTAVA OHJELMA Opintomatkalla tutustutaan amerikkalaiseen vanhusten ja muis;sairaiden hoidon toiminnansisältöön, sen kehi@ämiseen sekä Green House Project konsep;in. Nähtyä ja kuultua työstetään Proud
Tervetuloa Lomamatkojen Gran Canarialle
Tervetuloa Lomamatkojen Gran Canarialle Sanotaan, että Gran Canarialla vallitsee ikuisen kevään leppeääkin leppeämpi sää. Saaren luonto ja maisemat vaihtelevat tuhansiin metreihin nousevista tuliperäisistä
Kylpyläloma Haapsalu, 8 pv. Esittely. Kylpyläloma Haapsalu. Haapsalu. Miksi valita Haapsalu kylpyläloma? Sivu 1 / 6
Sivu 1 / 6 Esittely Kylpyläloma Haapsalu Se on ihanteelinen lomakohde perheille ja pariskunnille, jotka nauttivat picniceistä, kävelystä, kylpylöistä ja mutakylvyistä, purjehtimisesta ja uimisesta. Kylpylöistä
Kroatia-Montenegro, 6pv. Esittely. Kroatia ja Montenegro, 6pv. Kohdetietoa. Dubrovnik. Montenegro. Miksi valita tämä matka?
Sivu 1 / 7 Esittely Kroatia ja Montenegro, 6pv Etsitpä sitten kulttuuria, historiaa, rantoja tai hyvää ruokaa, Kroatian Dubrovnikista ja Montenegrosta löydät sen varmasti. Näille Adrianmeren helmille on
Hyvä tietää. Marokko. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä
Hyvä tietää Marokko Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Marokosta Pääkaupunki Asukasluku Kieli Rabat 33 milj. Arabia ja berberikielet Uskonto Valuutta Pinta-ala sunnalaisuus (islam) Dirham Tällä
Hyvä tietää. Meksiko. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä
Hyvä tietää Meksiko Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Meksikosta Pääkaupunki Asukasluku Kieli Mexico City 120 milj. Espanja Uskonto Valuutta Pinta-ala Roomalaiskatolinen Peso 1.967.183 km2 Ennen
Rantakylän terassiasuntoja lähellä Marseillen kaupunkia. Nauti rennosta rantaelämästä ja Provencen rannoista sekä nähtävyyksistä.
Rantakylän terassiasuntoja lähellä Marseillen kaupunkia. Nauti rennosta rantaelämästä ja Provencen rannoista sekä nähtävyyksistä. Lomailijoille tarkoitettuja terassiasuntoja Välimeren ranta-alueella Six
Mainiot matkailukysymykset
Mainiot matkailukysymykset Tulosta, leikkaa suikaleiksi, valitse parhaat, keksi uusia ja pyydä osallistujia nappaamaan Mainio matkailukysymys. Kannusta keskustelemaan matkailuaiheesta ja aiheen vierestä.
Selvitys Joensuun lentosaavutettavuudesta
Selvitys Joensuun lentosaavutettavuudesta 2 JOHDANTO JA YHTEENVETO Korkeatasoinen ja toimiva lentoliikenne on merkittävä osa alueiden kilpailukykyä. Tämän vuoksi Pohjois- Karjalan maakuntaliitto osallistuu
Tullin ohjeita matkustajille
Voimassa 1.7.2014 lähtien Tullin ohjeita matkustajille Kaupallinen tuonti on aina verollista Jos matkustajan tuomat tuotteet ovat määrältään tai luonteeltaan sellaisia, että ne voidaan käsittää kaupallisesti
Tullin ohjeita matkustajille 2013
Tullin ohjeita matkustajille 2013 Voimassa 1.7.2013 lähtien Kaupallinen tuonti on aina verollista Jos matkustajan tuomat tuotteet ovat määrältään tai luonteeltaan sellaisia, että ne voidaan käsittää kaupallisesti
Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry (SMMY ry) opintomatka Luxemburg-Belgia-Alankomaat 5.-10.10.2014
Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry (SMMY ry) opintomatka Luxemburg-Belgia-Alankomaat 5.-10.10.2014 Sunnuntai 5.10.2014 17:50 Suora lento Ryanair FR1922 Tampere Frankfurt-Hahn 19:25 19:45 Matka 120 km
Azorit KOHDEOPAS..f i
Azorit KOHDEOPAS.f i Tervetuloa Lomamatkojen Azoreille! Saarista suurin São Miguel toivottaa lomamatkalaiset lämpimästi tervetulleiksi tutustumaan uskomattoman upeaan luontoonsa sekä viehättävään kaupunkiinsa
HARJOITUSLEIRI SALOUHIN Matkaseloste, 24.7.2014
Kälviän Tarmo P00 Lena Pietilä, tel. +358 400 860 238 lena.pietila@kokkola.fi HARJOITUSLEIRI SALOUHIN Matkaseloste, 24.7.2014 Matka-aika 1. 8.8.2014, 8 pv, pe-pe Ryhmän koko 41 henkilöä Lähtöaika ja -paikka
Tervetuloa Lomamatkojen Kreetalle.
Tervetuloa Lomamatkojen Kreetalle. Kreetan saarella on pituutta itä-länsisuunnassa 256 km ja leveimmillään pohjois-eteläsuunnassa saari on 57 km. Pohjoisrannikon loivien rantojen vastapainona ovat etelän
Toronto, Kanada. wayne Gretzky Tournament
ESIMERKKIOHJELMA 26.12 / Päivä 1 Kokoontuminen Helsinki-Vantaalla 14:20-15:55 Lento Helsinki Reykjavik 17:00-17:55 Lento Reykjavik Toronto Bussi hotellille, päivällinen 27.12 / Päivä 2 Jääharjoitus (kanadalainen
Visbyn risteily Helsingistä
Visbyn risteily Helsingistä Reitti: Karstula-Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä (menoon mahdollista saada liityntäkuljetukset myös Keuruulta ja Petäjävedeltä -> kysy lisää toimistoistamme!) Lähdöt: 3.7 ja 24.7
Raya Yailla voi ottaa osaa suomalaisen Raya Diversin järjestämille sukelluskursseille ja -retkille.
Kohdeopas Raya Yai Raya Yai Raya Yai on pitkään ollut sukeltajien tuntema paratiisisaari. Puolen tunnin venematkan päässä Phuketista sijaitseva saari on suosittu retkikohde päivisin. Illaksi väki kuitenkin
Tervetuloa Detur-matkalle Phuketiin
Tervetuloa Detur-matkalle Phuketiin Ennen matkaa PASSI JA VIISUMI Thaimaahan matkustettaessa vaaditaan voimassaoleva passi. Passin tulee olla voimassa koko Thaimaan matkan ajan ja vähintään kuusi (6) kuukautta
SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa PÄIVITETTY AIKATAULU
1/6 SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 17.-18.3.2018 PÄIVITETTY AIKATAULU 2/6 Ohjelmat ja hinnasto LIITTOKOKOUS Majoitus Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel, Tallinna 17.-18.3.2018 Park
TILAUSVAHVISTUS
TILAUSVAHVISTUS 35670 29.03.2017 Tukholman lennot 4.-5.5.2017 Fagerhult Oy, 04.05.2017-05.05.2017 Kiitos tilauksestasi! Hei, tässä vahvistus Tukholman toukokuun lennoista. Kerrothan, jos tarvitset apua
Tervetuloa Detur-matkalle Phuketiin
Tervetuloa Detur-matkalle Phuketiin Ennen matkaa PASSI JA VIISUMI Thaimaahan matkustettaessa vaaditaan voimassaoleva passi. Passin tulee olla voimassa koko Thaimaan matkan ajan ja vähintään kuusi (6) kuukautta