Keitto on huoletonta herkkua
|
|
- Kauko Jääskeläinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Keitto on huoletonta herkkua Ruokaisat keitot ovat kautta aikojen olleet talonpoikien ja työläisten arkiruokaa. Kun ensimmäinen työpaikkaruokala perustettiin Tampereelle vuonna 1859, tärkein tarjottava oli keitto. Atria Keitto on helppotekoista, edullista ja muunneltavaa ruokaa, tulisen mausteista tai lempeän makoisaa lusikoitavaa. Meira Novan valikoimista löytyy lukuisia valmiskeittoja sekä käteviä tiivistekeittoja ja keittopohjia, joista voi vaivatta valmistaa monenlaisia variaatioita lihaa, makkaraa, broileria, kalaa, äyriäisiä tai muita ruokaisampia raaka-aineita lisäämällä. Lisäksi valmiit keitot ja keittopohjat mehevöittävät näppärästi muun muassa erilaisia laatikkoruokia, patoja, muhennoksia ja gratiineja sekä toimivat myös kastikkeiden pohjina. Profood 28 keittopohjart Knorr keitot Knorr keittopohjat TEEMA NOVA g 300 g Arla Valio
2 6737 Hernekeitto, sous vide 2 kg Atria 4704 Hernekeitto Broilerkasvisjuustokeitto 4702 Pinaattikeitto Kasvisborssikeitto Keittoja ja keittopohjia löytyy eri olomuodoissa, joten jokainen keittiön ammattilainen löytää varmasti kulloiseenkin käyttötarkoitukseen ja omiin valmistusmenetelmiinsä sopivan vaihtoehdon. Valmiit keitot ovat helppoja ja nopeita, vain kuumennusta vaille, kun taas kypsiin, nesteettömiin keittoaineksiin lisätään vesi ennen kuumennusta. Riittoisat, tilaa säästävät tiivistekeitot ja keittopohjat puolestaan taipuvat moneen makuun kevyestä kasviskeitosta roteviksi liha- tai kalakeitoiksi. Keittoa on helppo muuntaa tarpeen mukaan reiluksi pääruoaksi, juhlavaksi alkukeitoksi tai lempeästi lämmittäväksi kevyeksi iltapalaksi. Jo antiikin ajoista lähtien keitoilla on parannettu monenlaisia vaivoja. Keiton sanottiin hoitavan sekä sielua että kehoa ja vanhan sananlaskun mukaan ikävät asiat oli helpompi sulattaa keittolautasen ääressä Bataattikeitto Savulohisosekeitto Savuporojuustokeitto Kantarellikeitto Juustoinen kasviskeitto TEEMA NOVA
3 Kirjolohikeitto Kanakeitto Katkarapukeitto Jauhelihakeitto Pinaattikeitto Keskieurooppalaisessa perinteessä keitto on tyypillinen kylmän vuodenajan alkuruoka. Ranskalainen sipulikeitto (soupe à l oignon) on klassikko, joka sopii hyvin lounas- ja illallisateriaksi tai lämpimäksi välipalaksi leivän kanssa. Leivällä ja juustolla katetun keiton voi joko gratinoida uunissa tai laittaa paahdetun leivän keiton päälle ja lisätä juustoa keittoon syödessä Porkkanasosekeitto Täyteläinen tomaatti-vuohenjuustokeitto Täyteläinen metsäsienikeitto TEEMA NOVA Täyteläinen kana-kookoskeitto Täyteläinen lohikeitto
4 Täyteläinen kasvissosekeitto Feelia lohikeitto 4 x Feelia lihakeitto 4 x Feelia jauhelihakeitto 4 x Feelia keittopohja 4 x Usein keitto sellaisenaan on riittävä, mutta joskus lisäkkeet täydentävät sekä keiton makua että tekevät siitä ruokaisamman. Tuoreyrteillä keittoon saadaan helposti ripaus väriä, luonnetta ja huumaavaa tuoksua. Perinteisimpiä lisäkkeitä keitoille ovat juustoleivät, -keksit ja -tangot ja patonki. Lisäkkeeksi sopivat myös juusto, pasteijat tai pienet tuulihatut Mestari keittopohja kalalle 5 x 2 kg Profood Mestari keittopohja lihalle 5 x 2 kg Profood Kelda kermainen tomaattikeitto Kelda gulassikeitto Kelda tulinen aasialaiskeitto TEEMA NOVA
5 Kelda mausteinen kanakeitto Kelda vihreä parsakeitto 1500-luvun Ranskassa keittoja tarjottiin kaduille pystytetyistä pienistä kojuista. Kojuja kutsuttiin nimellä restaurers keittojen restauroivan eli kunnossa pitävän vaikutuksen ansiosta Viola tomaattivuohenjuustokeitto 6 x 0,5 l Valio Parsakaalikeitto 1,78 kg (2 x 10 l) Knorr kukkakaalikeitto Yhdestä keittopohjasta saa monta muunnelmaa lisäämällä joukkoon kalaa, lihaa, kasviksia tai viljatuotteita. Keiton ja lisäkkeet voi tuoda pöytään myös eri kulhoissa, jolloin kukin ruokailija voi rakentaa mieleisensä sopan. Vuonna 1765 eräs keitoista pitävä anskalainen avasi ensimmäisen restaurers-kojun sisätiloihin. Myymälän nimeksi hän antoi Restaurant ja näin nykyisten ravintoloiden idea oli syntynyt. On siis täysin aiheellista sanoa, että kunnon ravintola-ateriaan sisältyy aina keitto Knorr tomaattikeitto Knorr juustokeitto 0,72 kg (6 l) Knorr sipulikeitto TEEMA NOVA Knorr katkarapuhummerikeitto 0,96 kg (15 l) Knorr kevätsipulikeitto
6 Knorr kanakeittopohja 0,9 kg (20 l) Knorr parsakeittopohja 1,3kg (20 l) Torstain vakiintuminen hernekeittopäiväksi juontuu katoliseen uskontoon, jossa perjantai oli paastopäivä ja torstaina haluttiin tarjota tukevaa ja ravitsevaa ruokaa. Vaikka Suomessa siirryttiin protestanttiseen uskontoon jo 1500-luvulla, tapa hernekeiton tarjoamisesta torstaisin on säilynyt. Tätä on saattanut edistää se, että armeijaan vakiintui käytäntö syödä hernekeittoa torstaisin Tomattikeittopohja 4,2 kg (2 x 26 l) Kukkakaalikeittopohja 4,2 kg (2 x 31 l) Parsakeittopohja Herkkusienikeittopohja Aasialainen keittopohja 3,68 kg (2 x 33 l) 3,94 kg (2 x 23 l) 3,35 kg (2 x 25 l) TEEMA NOVA
Melissa. Lapin Amk:n opiskelijat. Keittolounas: 4,80 1,80 4,80 9,00 Lounas ja kasvislounas: 6,20 2,60 6,20 9,00
Maanantai 25.1.2016 Keittolounas Kukkakaalikeitto (G,L), Vihersalaatti Possukastike (L), Riisi, Vihersalaatti Tofukastike (G,L), Riisi, Vihersalaatti Tiistai 26.1.2016 HK, AMK Ohrapuuro (L), LÄHIRUOKA,
RUOKALISTA VKO 14. MAANANTAI Lounas: Nakkikastike,perunat, tuoresalaatti Päivällinen: Kasvispasta
RUOKALISTA VKO 14 Lounas: Nakkikastike,perunat, tuoresalaatti Päivällinen: Kasvispasta Lounas: Kaalilaatikko Päivällinen: Makkarakeitto Lounas: Broilermurekepihvit, perunamuussi, raejuusto, tuoresalaatti
HENKILÖSTÖRAVINTOLA KERTTU
Sivu: 1 Ateriapäivä: 1.2.2016-13.3.2016 Maanantai 1.2.2016 Tiistai 2.2.2016 Keskiviikko 3.2.2016 Torstai 4.2.2016 Perjantai 5.2.2016 Mummon makkarasoosi *Silakkapihvi Uuniperuna* Kananpojankeitto Jauhemaksa-pekonipihvi
JANAKKALAN KUNTA 8.2-14.2.2016 Viikko 6 ELSAKODIN RUOKALISTA
JANAKKALAN KUNTA 8.2-14.2.2016 Viikko 6 LASKIAISTIISTAI UUNIMAKKARA HERNEKEITTO TILLILIHA MAKKARAKASTIKE LIHAMAKARONI- KELTAINEN KANA-CURRYKEITTO PERUNAMUUSI PERUNAT PERUNAT LAATIKKO PORSASKASTIKE KASVIKSET
HENKILÖSTÖRAVINTOLA KERTTU
Sivu: 1 Ateriapäivä: 25.4.2016-5.6.2016 Maanantai 25.4.2016 Tiistai 26.4.2016 Keskiviikko 27.4.2016 Torstai 28.4.2016 Perjantai 29.4.2016 Mummon makkarasoosi *Paistetut muikut Lihamureke Kananpojankeitto
JANAKKALAN KUNTA 26.10-1.11.2015 Viikko 44 ELSAKODIN RUOKALISTA
JANAKKALAN KUNTA 26.10-1.11.2015 Viikko 44 AAMUPALA LOUNAS PÄIVÄLLINEN ILTAPALA UUNIMAKKARA MAKSALAATIKKO TILLILIHA KALAKEITTO LIHAMAKARONI- POSSUKASTIKE KANA-CURRYKEITTO PERUNAMUUSI KASVIKSET PERUNAT
Kastike houkuttelee ruoan maut esiin
Kastike houkuttelee ruoan maut esiin 28 TEEMA NOVA 5 2011 Tärkeä osa ateriaa on kastike, jota tarjotaan erilaisten lisäkkeiden kera sellaisenaan tai käytetään mm. laatikko-, pata-, muhennos- tai keittoruokien
JANAKKALAN KUNTA 21.9-27.9.2015 Viikko 39 KOKOPÄIVÄHOIDON RUOKALISTA
JANAKKALAN KUNTA 21.9-27.9.2015 Viikko 39 AAMUPALA LOUNAS KAHVI PÄIVÄLLINEN KALAKEITTO LIHAMAKARONI- KELTAINEN KANA-CURRYKEITTO LIHAPULLAKASTIKE JANSSONINKIUSAUS KARJALANPAISTI LAATIKKO POSSUKASTIKE PERUNAMUUSI
Vuorohoitopäiväkotien ruokalista
23 Aamiainen Lounas Välipala Päivällinen 6.6. sose Bolognesekastike / Soija-bolognese spagetti tomaattiketsuppi Porkkanaleipä Broileri-kasviskeitto / fu-kasviskeitto 7.6. 8.6. vehnähiutalevelli Kinkkukiusaus
JANAKKALAN KUNTA 4.1-10.1.2016 Viikko 1 KOKOPÄIVÄHOIDON RUOKALISTA LOPPIAINEN
JANAKKALAN KUNTA 4.1-10.1.2016 Viikko 1 LOPPIAINEN AAMUPALA LOUNAS KAHVI PÄIVÄLLINEN KALAKEITTO LIHAMAKARONI- KELTAINEN KANA-CURRYKEITTO LIHAPULLAKASTIKE JANSSONINKIUSAUS KARJALANPAISTI LAATIKKO POSSUKASTIKE
PALVELUTALOJEN RUOKALISTA
VK 22 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI Kirjolohipyörykkä, tillikastike, Piparjuurilihakasti ke, Isoäidinkanakeitto, ja cream fraiche Kinkkupastalaatikko Bordelaise kalaa,
EAN KUPA TUOTEKUVAUS. Valmista hyvää. Tuotekatalogi KEITOT KIUSAUKSET LAATIKOT KASTIKKEET JUUREKSET PERUNAT PUUROT
Valmista hyvää Tuotekatalogi KEITOT KIUSAUKSET LAATIKOT KASTIKKEET JUUREKSET PERUNAT PUUROT KEITTOKONSENTRAATIT Borssikeittoaines 3 kg Kypsä nesteetön ainesseos maukkaan borssikeiton valmistamiseksi, vakuumipakkaus.
JANAKKALAN KUNTA 30.11-6.12.2015 Viikko 49 KOKOPÄIVÄHOIDON RUOKALISTA ITSENÄISYYSPÄIVÄ
JANAKKALAN KUNTA 30.11-6.12.2015 Viikko 49 ITSENÄISYYSPÄIVÄ AAMUPALA LOUNAS KAHVI PÄIVÄLLINEN KALAKEITTO LIHAMAKARONI- KELTAINEN KANA-CURRYKEITTO LIHAPULLAKASTIKE JANSSONINKIUSAUS KARJALANPAISTI LAATIKKO
7 10.02.2014 11.02.2014 12.02.2014 13.02.2014 14.02.2014
7 10.02.2014 11.02.2014 12.02.2014 13.02.2014 14.02.2014 Lohiseljanka Iloisensienestäjän Kaalikeitto L,M,G Broilerikeitto L,M,G Italialainen kasvispestokasvis-sienikeitto keitto Mustikkakiisseli L,M, G
Melissa. Lapin Amk:n opiskelijat. Keittolounas: 5,00 1,80 5,00 8,60 Lounas ja kasvislounas: 6,40 2,60 6,40 8,60
Maanantai 20.3.2017 Mustajuurikeitto (G,L), Jäävuori - Tomaatti* Makkarakastike (L), Peruna, Jäävuori - Tomaatti Tofukastike (G,L), Peruna, Jäävuori - Tomaatti * Tiistai 21.3.2017 Yrttinen Kasviskeitto(G,L),
Kanapyörykkä (L,M,G), Currykastike (L), Riisi, Karkea kurkkuraaste, Mustaherukkahillo*
Maanantai 16.10.2017 Melissa Versio 1.0 16.10 20.10.2017 Koululaisten syysloma Mustajuurikeitto (G,L), Jäävuori - Tomaattisalaatti* Makkarakastike (L), Peruna, Jäävuori - Tomaattisalaatti Soijanakkikastike
Melissa. Kasvispyörykkä (L) Perunamuusi,(G,L), Kermaviilikastike(L,G) Kinkku-Pastasalaatti (L)
Maanantai 4.4.2016 Melissa Mustajuurikeitto (G,L), Porkkanaraaste Makkarakastike (L), Peruna, Porkkanaraaste Tofukastike (G,L), Peruna, Porkkanaraaste Tiistai 5.4.2016 Kasvissosekeitto(G,L) Kasvispyörykkä
Ruokalista JUST Ravintola Silkkiuikku Viikko 26 klo
Ruokalista JUST Ravintola Silkkiuikku Viikko 26 klo 10.30-13.30 Maanantai 26.6. Tiistai 27.6 Keskiviikko 28.6 Torstai 29.6 Perjantai 30.6 Keittolounas Keittolounas Keittolounas Keittolounas Tulinen kookoskasviskeitto
JANAKKALAN KUNTA 8.6-14.6.2015 Viikko 24 KOKOPÄIVÄHOIDON RUOKALISTA
JANAKKALAN KUNTA 8.6-14.6.2015 Viikko 24 AAMUPALA LOUNAS KAHVI PÄIVÄLLINEN KALAKEITTO LIHAMAKARONI- KELTAINEN NAKKIKEITTO MUSAKA JANSSONINKIUSAUS KARJALANPAISTI LAATIKKO POSSUKASTIKE KEITETTY KASVIS PERUNAMUUSI
18 29.04.2013 30.04.2013 01.05.2013 02.05.2013 03.05.2013 torstai-perjantai 2.5-3.5 ruo kalistat toimipisteissä
Keittiöt pidättävät oikeuden ruokalista muutoksiin L=laktoositon M=maidoton G=gluteeniton VL=vähälaktoosinen Vko Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai 18 29.04.2013 30.04.2013 01.05.2013 02.05.2013
Vuorohoitopäiväkotien ruokalista
Aasia viikko 14 Aamiainen Lounas Välipala Päivällinen 4.4. sose Nuudeli-broilerivuoka Nuudeli-kasvisvuoka Moniviljaleipä tuoremehu omalainen lohikeitto kasvis-papukeitto 5.4. 6.4. ruishiutalevelli Papuposse-kasvislounas
Kasvislounas Soijanakkikastike (G,L), Peruna, Jäävuori - Tomaattisalaatti *
Maanantai 5.11.2018 Melissa Versio 1.0 Mustajuurikeitto (G,L), Jäävuori - Tomaattisalaatti* Makkarakastike (L), Peruna, Jäävuori - Tomaattisalaatti Soijanakkikastike (G,L), Peruna, Jäävuori - Tomaattisalaatti
RAVINTOLA SUVANTO. Voimassa alkavilla viikoilla: 4.4.16, 23.5.16, 11.7.16. Keitto Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai
4.4.16, 23.5.16, 11.7.16 Bataattikeitto Kalakeitto Lihakeitto velli Inkivääribroilerikeitto (Maid,K) Kukkakaali-juustokeitto Talvipäivän jauhelihakeitto Broilerimureke (GL, Maid,) Juusto-yrttikastike Hernepihvi
Ruokalista JUST Ravintola Silkkiuikku Viikko 16 klo
Ruokalista JUST Ravintola Silkkiuikku Viikko 16 klo 10.30-13.30 Tiiistai 18.4. Keskiviikko 19.4. Torstai 20.4. Perjantai 21.4. Keittolounas Keittolounas Keittolounas Keittolounas Tomaattivuohenjuusto-keitto,
Kevät 2015 Kokopäivähoidon lounas- ja päivällislista. Ruokalistalla muutokset ovat mahdollisia. Vihersalaatti, punajuurisuikale
Viikko 5,11,17,23,29,34 Lounas Kalaa pinaattikastikkeessa ja perunat, punajuurisuikale Karviaiskiisseli Broilerikastike ja riisi-moniviljaseos, mustaherukkahillo Marjarahkavaahto Merimiespihvi ja Raastesalaatti
Kasvislounas Soijanakkikastike (G,L), Peruna, Jäävuori - Tomaattisalaatti *
Maanantai 25.3.2019 Mustajuurikeitto (G,L), Jäävuori - Tomaattisalaatti* Makkarakastike (L), Peruna, Jäävuori - Tomaattisalaatti Soijanakkikastike (G,L), Peruna, Jäävuori - Tomaattisalaatti * Tiistai 26.3.2019
Maanantai: Lohikiusaus, Leipä, kurkkua tms. babyporkkanat. Tiistai: Feta-pinaattilasagnette, Sokeroimaton jugurtti, leipä salaatti
Viikot 32, 39, 46, 1 Maanantai: Lohikiusaus, Leipä, kurkkua tms. babyporkkanat Tiistai: Feta-pinaattilasagnette, Sokeroimaton jugurtti, leipä Keskiviikko: Broileripyörykät, riisi, Murot Torstai: Siskonmakkarakeitto,
HERNEKEITTO, SÄMPYLÄ KIPPARIJUUSTO PANNUKAKKU JA HILLO JANSSONINKIUSAUS PUNAJUURI
vk34,42,50 LOUNAS HERNEKEITTO, SÄMPYLÄ KIPPARI PANNUKAKKU JA HILLO PÄIVÄLLINEN JANSSONINKIUSAUS PUNAJUURI MAKSA, PERUNA KASVISGRATIINI, PUOLUKKAHILLO BOYSENMARJAKIISSELI MAKARONIVELLI PASTEIJA HEDELMÄ
Henkilöstöravintola Kerttu
Sivu: 1 Ateriapäivä: 5.11.2018-14.12.2018 Maanantai 5.11.2018 Tiistai 6.11.2018 Keskiviikko 7.11.2018 Torstai 8.11.2018 Perjantai 9.11.2018 Makkaralajitelma Ahvenfileet uunissa Kalkkuna-kasviskiusaus Karjalanpaisti
Menu Armilan kuntoutuskeskuksen henkilöstöravintola Lounaskeidas ja Sammonkodin henkilöstöravintola Sanelma
6,00 / 7,50 vyt lounas tai salaattipöytä (ei jälkiruokaa) 6.3. Värikäs vihanneskeitto G, M / vyt lounas Jauhelihakastike, Spagetti M Kasvispihvit G, L, Fetahöystö G, L, Silli G, M Puolukkarahka G, L 7.3.
Melissa. Lapin Amk:n opiskelijat. Keittolounas: 4,90 1,80 4,90 8,50 Lounas ja kasvislounas: 6,30 2,60 6,30 8,50
Maanantai 4.1.2016 Kukkakaalikeitto (G,L), Vihersalaatti Possukastike (L), Riisi, Vihersalaatti Itämainen kasviskastike (G,L), Riisi, Vihersalaatti Tiistai 5.1.2016 Ohrapuuro (L) LÄHIRUOKA, Mehukeitto,
KOULUJEN RUOKALISTA VK 10 LOUNAS KASVISRUOKA. Nakkikastike M *perunat *Lämmin kasvis *raaste. Soija-nakkikastike M
VK 10 LOUNAS KASVISRUOKA Nakkikastike M *perunat *Lämmin kasvis *raaste Soija-nakkikastike M Kirjolohimureke, perunasose *Tillikurkut *salaatti Pinaatti-raejuustonappi VL,G Kasvis-soijaspagettivuoka L
Päiväkotien ruokalista 2016 Hyvää ruokahalua!
Viikko: 23, 29, 35, 41 ajennettu päivähoito ma-pe: aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala 6.6. 18.7. 29.8. 10.10. Jauhelihapihvit, perunat kastike Rapea-tomaattisalaatti Kolmenmarjankiisseli
KESKIVIIKKO Lihapyörykät Juureskeitto 16.11. Kermainen pippurikastike Porkkanapiirakka Perunat,Parsakaali Vihreä kasvimaankimara Appelsiinikiisseli
Kymijoen Ravintopalvelut Oy Kihlinkadun ja Takojantien kotiateriat VKO 46 14.11. 20.11.2011 Kotiateriapalvelut p. 040 745 3631 LOUNAS PÄIVÄLLINEN MAANANTAI Broiler currykastike Lihakeitto 14.11. Täysjyväohra
LOUNAS PÄIVÄLLINEN. TIISTAI Makkarakeitto Janssoninkiusaus 3.1. Tomaattiviipale Tillinen tuoresalaatti Mangorahka
Kymijoen Ravintopalvelut Oy VKO 1 2.1. 8.1.2012 MAANANTAI Hedelmäinen possupata Spaghetti jauhelihapata 2.1. Perunat Tomaattisalaatti Vihannessekoitus Vihreä kasvimaankimara Vadelmakiisseli TIISTAI Makkarakeitto
PALVELUTALOJEN RUOKALISTA
VK 51 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI Makaronilaatikko Kalkkunakastike, peruna Siskonmakkarakeitto Haukipihvit, kananmunakastike, Maksalaatikko, puolukkasurvos Kasvispyörykät,
MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI
SAVONLINNAN PÄIVÄKOTIEN RUOKALISTA VKO 2 Mannapuuroa Kaurapuuroa Kahdenviljanpuuroa Muroja Hiutalevelliä Kaakaota Puuroa maitoa maitoa maitoa LOPPIAINEN Liha-juurespataa Uunikassleria Isoäidin kanakeittoa
PALVELUTALOJEN RUOKALISTA
VK 42 LOUNAS JÄLKIRUOKA JÄÄHDYTETTY PÄIVÄLLINEN 14.10. Silakkapihvit *tillikastike *perunasose Puuro Sahramilla maustettu lohikeitto 15.10. Paprikainen porsaanlihakastike Kerroskiisseli Sosekeitto 16.10.
Menu Armilan kuntoutuskeskuksen henkilöstöravintola Lounaskeidas ja Sammonkodin henkilöstöravintola Sanelma
6,00 / 7,50 vyt lounas tai salaattipöytä (ei jälkiruokaa) 17.7. Kasvispasta L / vyt lounas Kalkkunakeitto G, M Lihapyörykät, Tsatsiki G, L, Kasvissekoitus G, M ngorahka G, L 18.7. ltainen vihanneskeitto
Vihersalaatti 1; Kiinankaali-kurkku, viinirypäle, punajuuri. Vihersalaatti 2; Jäävuori- papu mix persikka ja mustaherukkahillo
Viikko 6,12,18,24,30 Lounas Kalaa pinaattikastikkeessa ja perunat Vihersalaatti 1; Kiinankaali-kurkku, viinirypäle, punajuuri Karviaiskiisseli Broilerikastike ja riisi-ruisseos Vihersalaatti 2; Jäävuori-
Menu Armilan kuntoutuskeskuksen henkilöstöravintola Lounaskeidas ja Sammonkodin henkilöstöravintola Sanelma
6,00 / 7,50 vyt lounas tai salaattipöytä (ei jälkiruokaa) 10.10. Juustomestarinkiusaus G, L / vyt lounas Jauhelihapihvit, kasvista, punasipuli-kermaviilikastike L Savunmakuinen lohikeitto G, L 11.10. Kasvis-perunavuoka
JANAKKALAN KUNTA Viikko 26 ELSAKODIN RUOKALISTA
JANAKKALAN KUNTA 27.6-3.7.2016 Viikko 26 AAMUPALA LOUNAS PÄIVÄLLINEN ILTAPALA UUNIMAKKARA MAKSALAATIKKO LIHAKASTIKE KALAKEITTO LIHAMAKARONI- KELTAINEN KANA-CURRYKEITTO MAITOKASTIKE PERUNAT LAATIKKO PORSASKASTIKE
Kasvis-perunavuoka (G, L) / Kevyt lounas Kalkkunakeitto (G, M) Jauhelihapihvit (L, M), Haudutettu punakaali (G, M), Perunasose Mangorahka (G, L)
6,00 / 7,50 vyt lounas tai salaattipöytä (ei jälkiruokaa) 9.10. Kasvis-perunavuoka (G, L) / vyt lounas Kalkkunakeitto (G, M) Jauhelihapihvit (L, M), Haudutettu punakaali (G, M), runasose ngorahka (G, L)
Päiväkotien ruokalista 2014-2015 Hyvää ruokahalua!
Viikko: 33,39, 45, 51 ajennettu päivähoito ma-pe: aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala 11.8. 22.9. 3.11. 15.12. 12.8. 23.9. 4.11. 16.12. 13.8. 24.9. 5.11. 17.12. 14.8. 25.9. 6.11. 18.12.
EAN KUPA TUOTEKUVAUS. Tuotekatalogi JUUREKSET KASTIKKEET KEITOT KIUSAUKSET LAATIKOT PERUNAT PUUROT
Tuotekatalogi JUUREKSET KASTIKKEET KEITOT KIUSAUKSET LAATIKOT PERUNAT PUUROT KEITTOKONSENTRAATIT Borssikeittoaines 3 kg Kypsä nesteetön ainesseos maukkaan borssikeiton valmistamiseksi, vakuumipakkaus.
Menu Armilan kuntoutuskeskuksen henkilöstöravintola Lounaskeidas ja Sammonkodin henkilöstöravintola Sanelma
6,00 / 7,50 vyt lounas tai salaattipöytä (ei jälkiruokaa) la tuettu opiskelija-ateria / Henkilöstöravintola Lounaskeidas 9.10. Kasvis-perunavuoka (G, L) / vyt lounas Kalkkunakeitto (G, M) Jauhelihapihvit
PALVELUTALOJEN RUOKALISTA
VK 51 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI Makaronilaatikko Kalkkunakastike, peruna Siskonmakkarakeitto Haukipihvit, kananmunakastike Maksalaatikko, puolukkasurvos Kasvispyörykät,
Kasvislounas Soijanakkikastike (G,L), Peruna, Jäävuori - Tomaattisalaatti *
Maanantai 29.4.2019 Mustajuurikeitto (G,L), Jäävuori - Tomaattisalaatti* Makkarakastike (L), Peruna, Jäävuori - Tomaattisalaatti Soijanakkikastike (G,L), Peruna, Jäävuori - Tomaattisalaatti * Tiistai 30.4.2019
Juustoinen vihanneskeitto G, L / Kevyt lounas Jauhelihapihvit, kasvista, punasipuli-kermaviilikastike L Hedelmäinen broilerikastike, riisit G, L
6,00 / 7,50 vyt lounas tai salaattipöytä (ei jälkiruokaa) 18.7. 19.7. 20.7. 21.7. 22.7. 23.7. 24.7. Juustoinen vihanneskeitto G, L / vyt lounas Jauhelihapihvit, kasvista, punasipuli-kermaviilikastike L
Melissa. Jauheliha makaronilaatikko (L), Kaali-tuorekurkku-pikkelssisalaatti*
Maanantai 7.8.2017 Melissa Mustajuurikeitto (G,L), Jäävuori - Tomaatti* Makkarakastike (L), Peruna, Jäävuori - Tomaatti Tofukastike (G,L), Peruna, Jäävuori - Tomaatti * Tiistai 8.8.2017 Yrttinen Kasvisskeitto(G,L),
ONERVAN RUOKALISTA 2015-2016
Viikko 1 Lounas Maanantai Kalapala L Kermaviilikastike L, G Broilerikastike L, G Tiistai Stroganoff M Pinaattikeitto L Kananmuna Rukiinen riisipiirakka Keskiviikko Lasagne L Kalakeitto L, G Torstai Siskonmakkarakeitto
Ruukinkartano, Vuorikoti, Pääterveysaseman ravintokeskus, Ateriapalvelut
VIIKKO 43 23.10.2017-29.10.2017 Maanantai 23.10. Broilerkastike L, perunat/riisi, lämmin kasvis, salaatti Kesämarjakiisseli M, G 2.Punajuuri-lihalaatikko L, G Tiistai 24.10. Siskonmakkarakeitto M, G Pullavanukas
RUOKALISTA VKO 38,44,50
RUOKALISTA VKO 38,44,50 Lounas: Kalavuoka, tuoresalaatti Päivällinen: Kasvispasta, Lounas: Kaalilaatikko, puolukkasurvor, tuoresalaatti Päivällinen: Kinkkukeitto, talonleipä+juusto Lounas: Broilermurekepihvit,
Melissa. Jauheliha makaronilaatikko (L), Kaali-tuorekurkku-pikkelssisalaatti*
Maanantai 11.9.2017 Mustajuurikeitto (G,L), Jäävuori - Tomaatti* Makkarakastike (L), Peruna, Jäävuori - Tomaatti Tofukastike (G,L), Peruna, Jäävuori - Tomaatti * Tiistai 12.9.2017 Yrttinen Kasvisskeitto(G,L),
Juustoinen vihanneskeitto G, L / Kevyt lounas Jauhelihapihvit, kasvista, punasipuli-kermaviilikastike L Hedelmäinen broilerikastike, riisit G, L
6,00 / 7,50 vyt lounas tai salaattipöytä (ei jälkiruokaa) 6.6. Juustoinen vihanneskeitto G, L / vyt lounas Jauhelihapihvit, kasvista, punasipuli-kermaviilikastike L Hedelmäinen broilerikastike, riisit
Kymijoen Ravintopalvelut Oy VKO 49 5.12. 11.12.2011 Kihlinkadun ja Takojantien kotiateriat LOUNAS PÄIVÄLLINEN
Kymijoen Ravintopalvelut Oy VKO 49 5.12. 11.12.2011 Kihlinkadun ja Takojantien kotiateriat MAANANTAI Palapaisti Kirkas kalakeitto 5.12. Perunat Porkkanaviipaleet Herkullinen ananassalaatti Mangokiisseli
Juustomestarinkiusaus G, L / Kevyt lounas Jauhelihapihvit, kasvista, punasipuli-kermaviilikastike L Savunmakuinen lohikeitto G, L
6,00 / 7,50 vyt lounas tai salaattipöytä (ei jälkiruokaa) 29.8. 30.8. 31.8. 1.9. 2.9. 3.9. 4.9. Juustomestarinkiusaus G, L / vyt lounas Jauhelihapihvit, kasvista, punasipuli-kermaviilikastike L Savunmakuinen
Tonnikalapasta Tillikurkut Sitruuna-mansikkakiisseli. Kasvissosekeitto leikkele, ruisleipä Jäätelö marjat/ marjasose
Viikko: 23, 29, 35, 41 1 Pvm Aamupala Lounas Päivällinen Iltapala Ma 5.6. 17.7. 28.8. 9.10. Ti 6.6. 18.7. 29.8. 10.10. Ke 7.6. 19.7. 30.8. 11.10. To 8.6. 20.7. 31.8. 12.10. Pe 9.6. 21.7. 1.9. 13.10 La
Juustomestarinkiusaus G, L / Kevyt lounas Jauhelihapihvit, kasvista, punasipuli-kermaviilikastike L Savunmakuinen lohikeitto G, L Mustikkajogurtti L
6,00 / 7,50 vyt lounas tai salaattipöytä (ei jälkiruokaa) 10.10. Juustomestarinkiusaus G, L / vyt lounas Jauhelihapihvit, kasvista, punasipuli-kermaviilikastike L Savunmakuinen lohikeitto G, L Mustikkajogurtti
HENKILÖSTÖRAVINTOLA KERTTU
Sivu: 1 Ateriapäivä: 2.1.2017-12.2.2017 Maanantai 9.1.2017 Tiistai 10.1.2017 Keskiviikko 11.1.2017 Torstai 12.1.2017 Perjantai 13.1.2017 Stroganoff Broilerleike Uunilohi * Hernekeitto Häränmurekepihvi
VANHAINKOTIEN RUOKALISTA
VK 17 25.4.-1.5. MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI Vapun päivä SUNNUNTAI sisältää päivittäin mm. tuoremehu, leipä, levite, tai juusto sekä valinnan mukaan kahvia tai teetä ja puuroa,
Kasvisnuudelit L, M KELA Juurespihvit G,L, Sienikastike L KELA Pippurinen lihapata L, Perunasose L, lämmin kasvis
26.11. Porkkanasosekeitto G, L, Inkiväärijogurtti G, L KELA Jauhelihakastike L, M, lämmin kasvis KELA Kalkkunaa uunissa G, L, M, Haudutettu punakaali G, L, M rsikkakiisseli, rmavaahto G, L 27.11. Kasvisnuudelit
Ruukinkartano, Vuorikeskus
VIIKKO 34 19.8.-25.8.2019 Palapaisti, perunat, lämmin kasvis, salaatti Appelsiinikiisseli Bataattiperunasosekeitto L, G, raejuusto L, G 2. Bataattiperunasosekeitto L, G, raejuusto L, G, salaatti Janssoninkiusaus
Menu Armilan kuntoutuskeskuksen henkilöstöravintola Lounaskeidas ja Sammonkodin henkilöstöravintola Sanelma
6,00 / 7,50 vyt lounas tai salaattipöytä (ei jälkiruokaa) 5.6. Kasvisnuudelit M / vyt lounas Kalkkunakeitto G, M Lihapyörykät, Tsatsiki G, L, Kasvissekoitus G, M ngorahka G, L 6.6. ltainen vihanneskeitto
Hämeenkyrön terveyskeskus / ruokapalvelut
10. 16.9.2018 Broilerikiusaus (L, G), lämmin kasvis, Mustikka-vadelmakiisseli Kalakeitto (L, G), Köyhät ritarit kkarastroganoff (L, G), perunat, Sitruunakiisseli Jauhelihapihvi (L, G, M), sienikastike,
Porkkanapyörykät G, L, perunat, kermaviilikastike G, L KELA Broilerikeitto G, L, M KELA Merimiespihvit Talon tapaan G, L, M
24.6. Juustoinen pinaattipasta L KELA Kalastajankeitto G, L, M KELA Sianlihakastike L, perunat, silli, maatti-sipulisalaatti Vadelmakiisseli, kermavaahto G, L 25.6. säkurpitsa-kasviskeitto G, L, juusto
VUOROPÄIVÄKOTIEN RUOKALISTA
ISTA VK 4 25.-31.1. AANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI AUANTAI SUNNUNTAI AAUPAA sose Sämpyläruudut Vehnäpuuro sose annapuuro luomusuurimoista sose OUNAS Jauhelihakeitto *pehmeä leipä ohikiusaus
Henkilöstöravintola Kerttu
Sivu: 1 Ateriapäivä: 2-31.5.2019 Tiistai 23.4.2019 Keskiviikko 24.4.2019 Torstai 25.4.2019 Perjantai 26.4.2019 Lounas Lounas Lounas Lounas Lihamureke Tomaatti-rapusilakat Karjalanpaisti Broiler-nuudelivuoka
Kasvisnuudelit M / Kevyt lounas Kalastajan keitto G, M Riistakäristys, lämmin kasvis, puolukka G, M Marjajogurtti G, L
6,00 / 7,50 vyt lounas tai salaattipöytä (ei jälkiruokaa) 21.11. Kasvisnuudelit M / vyt lounas Kalastajan keitto G, M Riistakäristys, lämmin kasvis, puolukka G, M rjajogurtti G, L 22.11. Kreikkalainen
JANAKKALAN KUNTA 27.6-3.7.2016 Viikko 26 KOKOPÄIVÄHOIDON RUOKALISTA
JANAKKALAN KUNTA 27.6-3.7.2016 Viikko 26 AAMUPALA LOUNAS KAHVI PÄIVÄLLINEN KALAKEITTO LIHAMAKARONI- KELTAINEN KANA-CURRYKEITTO LIHAPULLAKASTIKE JANSSONINKIUSAUS KARJALANPAISTI LAATIKKO POSSUKASTIKE PERUNAMUUSI
JANAKKALAN KUNTA 23.5-29.5.2016 Viikko 21 ELSAKODIN RUOKALISTA
JANAKKALAN KUNTA 23.5-29.5.2016 Viikko 21 UUNIMAKKARA MAKSALAATIKKO TILLILIHA KALAKEITTO LIHAMAKARONI- KELTAINEN KANA-CURRYKEITTO MAITOKASTIKE PERUNAT LAATIKKO PORSASKASTIKE KASVIKSET KASVIKSET (L,G) (L,G)
Keittiöt pidättävät oikeuden ruokalista muutoksiin
7 10.02.2014 11.02.2014 12.02.2014 13.13.2014 14.02.2014 Ystävänpäivä Stroganov L Uunimakkara L,M,G Silakkapihvit L Broilerikeitto L,M,G Jauheliha-perunaviipalelaatikko M,L,G Perunasose L, G Peruna Lämmin
PALVELUTALOJEN RUOKALISTA
VK 2 LOUNAS JÄLKIRUOKA JÄÄHDYTETTY PÄIVÄLLINEN MAANANTAI Silakkapihvit, tillikastike ja perunasose Puuro Sahramilla maustettu lohikeitto TIISTAI Paprikainen porsaanlihakastike Kerroskiisseli Bataattisosekeitto,
Nakkikeitto, ruisleipä Mustikkarahka
Viikot: 15, 21, 27, 33, 39 I Pvm Aamupala Lounas Päivällinen Iltapala Ma 9.4 21.5 2.7 13.8 24.9 Ti 10.4 22.5 3.7 14.8 25.9 Ke 11.4 23.5 4.7 15.8 26.9 To 12.4 24.5 5.7 16.8 27.9 Pe 13.4 25.5 6.7 17.8 28.9
TOMAATTINEN PERUNA-LIHAVUOKA / KINKKU-KASVISPASTAVUOKA Tuoresalaatti
1, 6 VIIKKO 33, 38, 43, 48, 2, 7, 13, 18, NAKKIKASTIKE/ MAKKARAKASTIKE/ MAKKARAHERKKU runat Luonnonjogurtti / Viili rja-/ hedelmäsose TOMAATTINEN PERUNA-LIHAVUOKA / KINKKU-KASVISPASTAVUOKA Porkkanasämpylät
Kasvisnuudelit M / Kevyt lounas Kalastajan keitto G, M Lindströminpihvit, perunasose, haudutettu sipuli G Marjajogurtti G, L
6,00 / 7,50 vyt lounas tai salaattipöytä (ei jälkiruokaa) 2.1. Kasvisnuudelit M / vyt lounas Kalastajan keitto G, M Lindströminpihvit, perunasose, haudutettu sipuli G rjajogurtti G, L 3.1. Kreikkalainen
Menu. Suljettu Lounasravintola Inkeri
6,00 / 7,50 vyt lounas tai salaattipöytä (ei jälkiruokaa) 17.7. Suljettu 3.7. - 30.7.2017 18.7. 19.7. 20.7. 21.7. 6,00 / 7,50 vyt lounas tai salaattipöytä (ei jälkiruokaa) 24.7. 25.7. 26.7. 27.7. 28.7.
Pehmeä vihanneskeitto G, L, juusto KELA Tonnikalapasta L KELA Sianlihakastike L, perunat, lämmin kasvis
20.5. hmeä vihanneskeitto G, L, juusto KELA nnikalapasta L KELA Sianlihakastike L, perunat, lämmin kasvis 21.5. 22.5. Basilika-hernesosekeitto G, L, juusto KELA Jauheliha-perunalaatiko G, L, M KELA Savusilakkapihvit
Menu Armilan kuntoutuskeskuksen henkilöstöravintola Lounaskeidas ja Sammonkodin henkilöstöravintola Sanelma
6,00 / 7,50 vyt lounas tai salaattipöytä (ei jälkiruokaa) 2.1. Kasvisnuudelit M / vyt lounas Kalastajan keitto G, M Lindströminpihvit, perunasose, haudutettu sipuli G rjajogurtti G, L 3.1. Kreikkalainen
Ruukinkartano, Vuorikoti, Pääterveysaseman ravintokeskus, Ateriapalvelut
VIIKKO 14 4.4. 10.4.2016 Jauhelihakeitto Ruispuolukkapuuro 2. Pasta Carbonara, salaatti Possukastike, perunat, lämmin kasvis, salaatti Suklaakiisseli 2. Hollantilainen broilerkeitto, salaatti Uunimakkara,
Ravintola Silkkiuikku
ruokalista 15.7. - 19.7. (vk 29) Raejuusto L,G Parsa-parmesansalaatti L,G Hunajamarinoitu broileri M,G Kreikkalainen salaatti L,G Tofu-papulinssisalaatti M,G Paprikavalkopapukeitto L,G Pinaattikeitto L,G
Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta
Juustoinen katkarapusalaatti 5-6 annosta 150 g katkarapuja 1/2 pak (à 350 g) Valio Polar täyteläinen juustoa 400 g makeaa melonia 1/2 pak kevätsipulia tai n. 1 dl ruohosipulia 1 ruukku jääsalaattia Kastike
KATRIINAN SAIRAALA VK 22 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI
VK 22 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI Kirjolohipyörykkä, tillikastike, Piparjuurilihakasti ke, Isoäidinkanakeitto, ja cream fraiche Kinkkupastalaatikko Bordelaise kalaa,
Ruokalista 2016 Hyvää ruokahalua! Tarulantupa
Viikot: 4, 10, 16, 22 Ma 25.1 7.3 18.4 30.5 Ti 26.1 8.3 19.4 31.5 Ke 27.1 9.3 20.1. 1.6 To 28.1 10.3 21.4 2.6 Pe 29.1 11.3 22.4 3.6 La 30.1 12.3 23.4 4.6 Su 31.1 13.3 24.4 5.6 tuorepala 4-viljanpuuro Mannavelli
Päiväkoti. Jauheliha-Makaronilaatikko (L), Kaali-tuorekurkku-pikkelssisalaatti. Kasvismakaronilaatikko (L), Kaali-tuorekurkku-pikkelssisalaatti
Maanantai 12.10.2015 Riisihiutalepuuro (G,L), Tomaatti Makkarakastike (M), Perunasose (L), Porkkanaraaste Soijamakkarakastike (M), Perunasose (L), Porkkanaraaste Mustaherukkakiisseli(G,M), Leipä, Juusto
Ruokalista. Koltrasten Stolpvreten Malmen ruokasali Kontakten Tilaa kasvisruoka viimeistään edellisenä päivänä 0223-445 53
Viikko 53 1. 3.1. Perjantai Lounas Porsaanfilee, rosépippurikastike, lohkoperunat Kasvisleike, rosépippurikastike, lohkoperunat Lauantai Lounas Porsaankyljykset uunissa, perunat Papu-linssipata, perunat
JANAKKALAN KUNTA 8.2-14.2.2016 Viikko 6 KOKOPÄIVÄHOIDON RUOKALISTA
JANAKKALAN KUNTA 8.2-14.2.2016 Viikko 6 LASKIAISTIISTAI YSTÄVÄNPÄIVÄ AAMUPALA LOUNAS KAHVI PÄIVÄLLINEN MAKKARAKASTIKE HERNEKEITTO KELTAINEN KANA-CURRYKEITTO LIHAPULLAKASTIKE JANSSONINKIUSAUS KARJALANPAISTI
Ruokalista, Lystilän päiväkoti Viikko 6
Viikko 6 Maanantai Aamupala Luomukaurapuuroa L M, hedelmäsosetta 8.2.2016 Lounas Jauhelihakastiketta L M, perunoita G L M, salaattia Riisipiirakkaa, tuorepala Päivällinen Kahden kalan keittoa G L, leipää,
Herkkusienikeitto L, juusto Jauhelihakastike L, M, perunat, Uunipunajuuret Kermainen lohi-kasvispannu G, L, Uunipunajuuret
18.2. Herkkusienikeitto L, juusto Jauhelihakastike L, M, perunat, Uunipunajuuret rmainen lohi-kasvispannu G, L, Uunipunajuuret 19.2. Pinaattikeitto, kananmuna Juurespihvit G,L, M, rmakastike L, Sienisalaatti
JANAKKALAN KUNTA 14.3-20.3.2016 Viikko 11 KOKOPÄIVÄHOIDON RUOKALISTA PALMUSUNNUNTAI
JANAKKALAN KUNTA 14.3-20.3.2016 Viikko 11 PALMUSUNNUNTAI AAMUPALA LOUNAS KAHVI PÄIVÄLLINEN KALAKEITTO LIHAMAKARONI- KELTAINEN KANA-CURRYKEITTO LIHAPULLAKASTIKE JANSSONINKIUSAUS KARJALANPAISTI LAATIKKO
Juustoinen vihanneskeitto G, L / Kevyt lounas Jauhelihapihvit, kasvista, punasipuli-kermaviilikastike L Hedelmäinen broilerikastike, riisit G, L
6,00 / 7,50 vyt lounas tai salaattipöytä (ei jälkiruokaa) 6.6. 7.6. 8.6. 9.6. 10.6. 11.6. 12.6. Juustoinen vihanneskeitto G, L / vyt lounas Jauhelihapihvit, kasvista, punasipuli-kermaviilikastike L Hedelmäinen
22.6.2007 PAISTETTU KALA Perjantai GRAHAMPUURO KEITETTY PERUNA MAKKARAKEITTO MARJASOSE TILLIKASTIKE PAPRIKAA SALAATTI MUSTAHERUKKAKIISSELI
SUOLAHDEN RUOKALISTA 18.6.2007 Maanantai VEHNÄHIUTALEPUUROKANANMUNAKASTIKE PERUNAVELLI PALVIKINKKU KEITETTY PERUNA LEHTISALAATTIA SAVUKALAPALA SÄMPYLÄ PUNAJUURISALAATTI SEKAMARJAKIISSELI 19.6.2007 JAUHEMAKSAPIHVIT
HENKILÖSTÖRAVINTOLA STENIUS
2 Ateriapäivä: 21.12.2015-31.1.2016 Sivu: 1 Maanantai 21.12.2015 Tiistai 22.12.2015 Keskiviikko 23.12.2015 Torstai 24.12.2015 Perjantai 25.12.2015 Lauantai 26.12.2015 Sunnuntai 27.12.2015 Uunimakkara Silakkapihvi
Melissa. Kanapyörykkä (L,M,G), Currykastike (L), Riisi, Jäävuori-Paprika-Persikkasalaatti*
Maanantai 9.1.2017 Mustajuurikeitto (G,L), Jäävuori - Tomaatti* Makkarakastike (L), Peruna, Jäävuori - Tomaatti Tofukastike (G,L), Peruna, Jäävuori - Tomaatti * Tiistai 10.1.2017 Yrttinen Kasvisskeitto(G,L),
Henkilöstöravintola Kerttu
Sivu: 1 Ateriapäivä: 13.8.2018-21.9.2018 Maanantai 13.8.2018 Tiistai 14.8.2018 Keskiviikko 15.8.2018 Torstai 16.8.2018 Perjantai 17.8.2018 Mummon makkarasoosi Tomaatti-rapusilakat Kalkkuna-kasviskiusaus
VUOROPÄIVÄKOTIEN RUOKALISTA
VK 44 AANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI AUANTAI SUNNUNTAI ruispuuro *Ruusunmarjasose Nakkikastike, perunat *ämmin kasvis *Kaalipunakaalimandariini Kananpojan pihvi, eksoottinen jogurttikastike
Ruukinkartano, Vuorikeskus
VIIKKO 22 27.5.- 2.6.2019 Nakkikastike, perunat, lämmin kasvis, salaatti Marjajogurtti Bataattiperunasosekeitto L, G, raejuusto L, G 2. Bataattiperunasosekeitto L, G, raejuusto L, G, salaatti Savukalavuoka
Ruokalista JUST Ravintola Silkkiuikku Viikko 11 klo
Ruokalista JUST Ravintola Silkkiuikku Viikko 11 klo 10.30-13.30 aanantai 13.3. Tiiistai 14.3. Keskiviikko 15.3. Torstai 16.3. Perjantai 17.3. Tomaattivuohenjuustokeitto Sipulikeitto ja krutongit Pinaattikeitto
Neljänviljanpuuro Juusto Jääsalaatti Tuoremehu. Makkarakastike Peruna Kukkakaali Salaatti
VOIMASSA 2019 VIIKOLLA: 16 Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Pitkäperjantai Lauantai Sunnuntai Pääsiäispäivä Jääsalaatti Appelsiinikukko Kaalikääryleet Sateenkaariporkkana Puolukkahilloke,
Raision kokopäivälaitosten ruokalista 2016
Raision kokopäivälaitosten ruokalista 2016 VIIKKO 18 Maanantai 2.5. Tiistai 3.5. Keskiviikko 4.5. Torstai 5.5. Perjantai 6.5. Lauantai 7.5. Sunnuntai 8.5. Kauralesepuuro, maitoon, Sadonkorjuupuuro, 4-viljanhiutalepuuro,