Rovakaaren ympäristöterveydenhuollon taksa
|
|
- Veikko Karvonen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Rovakaaren ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat 1) laitosten hyväksymistä ja muun kuin 13 :n 3 momentissa tarkoitetun elintarvikehuoneiston ilmoituksen käsittelyä; 2) kunnalliseen valvontasuunnitelmaan sisältyvää tarkastusta, näytteenottoa ja näytteen tutkimista; 3) Euroopan unionin ulkopuolelle elintarvikkeita vievien elintarvikehuoneistojen valvontaa siltä osin kuin vienti ostajamaan vaatimuksesta edellyttää tavallista kattavampaa valvontaa; sekä 4) elintarvikemääräysten noudattamatta jättämiseen perustuvien elintarvikelain 7 luvussa tarkoitettujen toimenpiteiden valvomiseksi tapahtuvasta tarkastuksesta. Kunta perii lisäksi maksun muustakin valvonnasta sekä siihen liittyvistä tarkastuksista ja tutkimuksista sellaisena, kuin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 882/2004 artikloissa 27 ja 28 säädetään. B) Terveydensuojelulaissa (763/1994) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat 5) terveydensuojelulain 13 ja 18 a :n mukaisista toiminnoista tehtävien ilmoitusten käsittelyä sekä 6) terveydensuojelulain 18 mukaisen laitoksen hyväksymistä; 7) kunnalliseen valvontasuunnitelmaan sisältyvää tarkastusta, näytteenottoa ja näytteen tutkimista; 8) 6 :ssä tarkoitettuun kunnan valvontasuunnitelmaan sisältyvän tarkastuksen perusteella annettujen määräysten valvontaa silloin, kun määräysten antaminen perustuu tämän lain säännösten noudattamatta jättämiseen; 9) 13 :n nojalla tehtyjen ilmoitusten perusteella annettujen määräysten valvontaa; 10) 18 :n nojalla tehdyn hakemuksen perusteella annettujen määräysten valvontaa, 20 :ssä edellytettyä talousveden laadun valvontaa ja tarkkailua sekä 20 :n mukaista riskinarvioinnin hyväksymistä; 11) 29 :ssä edellytettyä uimaveden säännöllistä valvontaa; 12) asunnossa tai muussa oleskelutilassa suoritettua mittausta, näytteenottoa, tutkimusta ja selvitystä, joka liittyy 26 :n mukaisten terveyshaittojen selvittämiseen (arvonlisäverollinen); 13) kaivon omistajalta talousvesitutkimuksista silloin, kun kysymys ei ole 16 :n 4 momentissa tarkoitetusta talousvettä toimittavasta laitoksesta (arvonlisäverollinen).
2 C) Tupakkalain 549/2016 säädettyihin kunnan viranomaisten suoritteisiin, jotka koskevat 14) 44 :ssä tarkoitettua vähittäismyyntilupahakemuksen käsittelyä 15) 48 :ssä tarkoitetun nikotiininesteen vähittäismyyntiä koskevan ilmoituksen käsittelyä 16) 50 :ssä tarkoitetun tukkumyynti-ilmoituksen käsittelyä 17) 8 :ssä tarkoitettua tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden vähittäis- ja tukkumyynnin valvontaa, josta peritään 91 :ssä tarkoitettua vuosittaista myyntipistekohtaista valvontamaksua siltä, jolla on 44 :ssä tarkoitettu tai vanhan tupakkalain nojalla myönnetty vähittäismyyntilupa, sekä siltä, joka on tehnyt tupakkalain 50 :ssä tarkoitetun tukkumyynti-ilmoituksen 18) 79 :ssä tarkoitettua tupakointikieltoa koskevan hakemuksen käsittelyä. D) Lääkelaissa (395/1987) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat 19) 54d :ssä tarkoitetun nikotiinivalmisteiden vähittäismyyntiluvan myöntämistä F) Säteilylain (592/1991) muutoksessa (326/2012) säädettyihin 44 a :n mukaisiin tarkastuksiin. G) Muihin näytteisiin ja mittauksiin, jotka otetaan yritysten tai yksityisten omasta pyynnöstä ja jotka eivät ole vain edellyttämiä ns. viranomaisnäytteitä. 2 Maksujen määräytymisperusteet 2.1 Maksut perustuvat asiakirjojen käsittelystä, valvonnasta, matkoista, tarkastuksesta ja näytteenotosta viranomaiselle aiheutuneiden kokonaiskustannusten määrään. Edellä mainittu ei kuitenkaan koske tupakkalain mukaisen myyntiluvan valvonnasta vuosittain perittävää veroluonteista valvontamaksua, jolta ei edellytetä kustannusvastaavuutta. 2.2 Kokonaiskustannuksiin kuuluvat tehtävän hoitamisesta aiheutuvat toimintamenot sekä hallintokustannukset. Valvontahenkilöstön työtunnin hinta on 62 euroa. 2.3 Ulkopuolisten palveluiden ja laboratoriotutkimusten maksut määräytyvät aiheutuneiden kustannusten mukaan. 2.4 Viranomaisen suorittama erillinen tarkastuskäyntiin sisältymätön näytteenotto 62 euroa/tunti. Sekä tarkastuksen yhteydessä tehdystä että erillisestä näytteenotosta peritään näytekulut kustannusten mukaan (liite 3). 2.5 Toimijan, asiakkaan tai muun tahon kuin viranomaisen pyytämästä erillisestä lausunnosta tai selvityksestä peritään maksu todellisten kustannusten mukaan. Mikäli lausunnon antaminen vaatii tarkastuskäynnin, peritään tarkastusmaksu käytetyn työajan mukaan 62 euroa/ tunti.
3 3 Käsittely- ja hyväksymismaksut elintarvikelain mukaisten huoneistoilmoitusten käsittelymaksut ja laitosten hyväksymismaksut terveydensuojelulain 13 :n mukaisten ilmoitusten käsittelymaksut, 18 :n mukaisten laitosten hyväksymismaksut ja 20 :n mukainen riskinarvioinnin hyväksymismaksu tupakkalain mukaiset tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden vähittäismyyntilupamaksut, nikotiininesteen vähittäismyyntiä koskevan ilmoituksen käsittelymaksut sekä tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden tukkumyynti-ilmoitusten käsittelymaksut nikotiinivalmisteiden vähittäismyynnin hyväksymismaksut 3.1 Erilliset ilmoitusten ja hakemusten ohjeelliset käsittelymaksuryhmät on esitetty tämän taksan liitteessä Käsittely- tai hyväksymismaksun määräämisen yleisenä perusteena on käsittely- tai hyväksymismenettelyn laajuus. Maksuryhmä määräytyy hakemuksen tai ilmoituksen käsittelyyn käytetyn työajan perusteella. 3.3 Käsittely- tai hyväksymismaksua sovelletaan myös toiminnan olennaista muuttamista koskevaan ilmoitukseen tai hakemukseen. Muuttamista koskevasta päätöksestä tai todistuksesta peritään puolet maksutaulukossa (liite 1) esitetystä maksusta. 3.4 Hyväksymismaksua sovelletaan myös elintarvikelain mukaiseen ehdolliseen hyväksymispäätökseen. Ensimmäisestä ehdollisesta hyväksymisestä peritään uuden toiminnan maksu liitteenä olevan maksutaulukon (liite 1) mukaisesti, ja seuraavista toiminnan olennaisen muutoksen maksu kohdan 3.3 mukaisesti. 3.5 Laitoksen tai toiminnan keskeyttämistä ja toiminnan lopettamista koskevan ilmoituksen käsittelystä ei peritä maksua. 3.6 Saman toimijan saman kohteen samaan aikaan käsiteltävistä terveydensuojelulain ja elintarvikelain mukaisista ilmoituksista peritään käsittelymaksua siten, että pääasiallista toimintaa koskevan ilmoituksen käsittelystä peritään maksutaulukon (liite1) mukainen maksu ja muiden ilmoitusten käsittelystä puolet em. maksutaulukon mukaisesta maksusta, ellei toiminnan laajuus tai ilmoitusten puutteellisuus aiheuta valvontaviranomaiselle tavanomaisesta poikkeavaa lisätyötä. 3.7 Tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden vähittäismyyntimyyntilupamaksu on saman suuruinen määräaikaisille ja toistaiseksi voimassa oleville luville. Lupahakemuksen käsittelystä peritään maksu siinäkin tapauksessa, että lupaa ei voida myöntää. 3.8 Maksut eivät sisällä kuulemisesta ja tiedottamisesta aiheutuvia kustannuksia. Hakemuksen ja ilmoituksen käsittelystä aiheutuneet muut kustannukset, kuten mahdolliset kuulemisesta ja tiedottamisesta aiheutuneet todelliset kulut, lisätään määrättyyn maksuun erillisen selvityksen mukaisesti. 4 Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelmaan sisältyvien tarkastusten maksut 4.1 Hyväksyttyyn valvontasuunnitelmaan perustuvasta tarkastuksesta ja näytteenotosta peritään valvontamaksu. Tarkastukseen kuuluu tarkastukseen valmistautuminen, tarkastus, tarkastuspöytäkirjan kirjoittaminen ja valvontatietojen siirtäminen viranomaisen valvontakohdetietojärjestelmään. Tarkastuksen sisällöstä sekä valvontakohdetyypin tarkastukseen keskimääräisesti käytettävästä ajasta määrätään tarkemmin valtakunnallisessa toimialakohtaisessa valvontaohjelmassa ja Rovakaaren ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelmassa. Tarkastusmaksuluokat on
4 esitetty taksan liitteessä 2. Kohteen tarkastustiheys määräytyy riskinarvioinnin perusteella. 4.2 Yhdessä valvontakohteessa samanaikaisesti toteutettavista useista viralliseen valvontaan kuuluvista toimista peritään yksi yhdistetty maksu, pois lukien tupakkalain ja lääkelain mukaiset valvontatoimet (em. lakien mukaisesta valvonnasta peritään kohteilta vuosittainen valvontamaksu). Yhdistetty maksu määräytyy pääasiallisesta tarkastuksesta perittävään maksuun, johon lisätään lisämaksuna puolet muiden samanaikaisesti tehtävien tarkastusten maksuista. Tarkastuspöytäkirjaan kirjataan kaikki lainsäädäntö, jo nka mukaista valvontaa tarkastuskäynti sisältää. 5 Elintarvikelain mukaisista muista tarkastuksista perittävät maksut 5.1 Euroopan unionin ulkopuolelle elintarvikkeita vievien elintarvikehuoneistojen valvonnasta peritään erillinen maksu siltä osin, kun vienti ostajamaan vaatimuksesta edellyttää tavallista kattavampaa valvontaa. Maksu määräytyy tarkastuksiin kuluneen ajan perusteella 62 / tunti. 5.2 Tarkastuksista, jotka voivat perustua elintarvikelain 7 luvussa tarkoitettujen toimenpiteiden valvomiseen, peritään maksu aiheutuneiden kustannusten perusteella. 5.3 Lisäksi maksu peritään muustakin valvonnasta sekä siihen liittyvästä tutkimuksesta sellaisena kuin valvonta-asetuksen 27 ja 28 artiklassa säädetään. Tähän ryhmään kuuluvat myös toiminnanharjoittajan pyynnöstä tehtävät tarkastukset. (Näytteenottomaksut taksan liitteessä 3.) 5.4 Elintarvikkeiden vientitodistuksista peritään kustannuksia vastaava maksu. 5.5 Pakollisesta ja vapaaehtoisesta naudanlihan merkintäjärjestelmän hyväksymisestä peritään 62 / tunti hyväksymiseen kuluneen työajan mukaan. 6 Terveydensuojelulain mukaisista eräistä tarkastuksista ja mittauksista perittävät 6.1 Terveydensuojelulain :n mukaisen terveyshaitan toteamiseksi tehdystä mittauksesta ja näytteenotosta peritään kustannusten mukainen maksu (taksan liite 3). Laboratorioon toimitettavien näytteiden tutkimusmaksut määräytyvät laboratorion kulloinkin voimassa olevan taksan mukaan. Laboratoriot perivät yleensä itse suoraan asiakkaalta näytteiden tutkimisesta koituvat maksut. Ulkopuolisella asiantuntijalla teetettävät tutkimukset ja mittaukset määräytyvät kustannusten mukaan. Asiakkaiden itsensä ottamien näytteiden laboratorioon toimittamisesta aiheutuneet rahtikustannukset peritään asiakkaalta. 6.2 Terveyshaitan toteamiseksi tehty ensimmäinen tarkastuskäynti on maksuton. 6.3 Terveydensuojelulain 13 :n mukaisen ilmoituksen ja 18 :n mukaisen hakemuksen perusteella annettujen määräysten valvonnasta peritään käytetyn työajan mukaan kohdan 2 tuntihinnan mukainen maksu.
5 7 Tupakkalain ja lääkelain mukaisten vähittäis- ja tukkumyyntipaikkojen vuosittainen valvontamaksu 8 Maksusta päättäminen 7.1 Tupakkalain mukaisesta valvonnasta peritään alkaen vuosittainen myyntipistekohtainen valvontamaksu siltä, jolla on uuden tai vanhan tupakkalain nojalla myönnetty vähittäismyyntilupa, sekä siltä, joka on tehnyt uuden tupakkalain (549/2016) mukaisen tukkumyynti-ilmoituksen. Tupakkatuotteiden myynnin vuosittaisen valvontamaksun suuruus on 350 euroa/myyntipiste. Nikotiininesteiden myynnin vuosittaisen valvontamaksun suuruus on 250 euroa/myyntipiste. Jos myyntipisteessä myydään sekä tupakkatuotteita että nikotiininesteitä on vuosittaisen valvontamaksun suuruus siten 600 euroa/myyntipiste. 7.2 Lääkelain 54d :n mukaisesta nikotiinituotteiden vähittäismyyntilupien vuosittaisesta valvonnasta peritään maksu, joka on yhden myyntipisteen käsittävältä myyntipaikalta 62 euroa. Valvontamaksua korotetaan 6,20 eurolla jokaista tämän määrän ylittävää myyntipaikan myyntipistettä kohti. 8.1 Päätökseen ja ilmoituksen käsittelyyn liittyvän maksun määrää tämän taksan perusteella se viranhaltija, jolle päätösvalta on Rovaniemen ympäristölautakunnan päätöksellä delegoitu. 8.2 Poikkeuksellisen pientä työmäärää vaativasta ilmoituksen tai hakemuksen käsittelystä sekä valvontasuunnitelman mukaisesta tarkastuksesta voidaan maksua alentaa 50 % 3 ja 4 mukaisista maksuista. Poikkeuksellisen suurta työmäärää vaativan ilmoituksen tai hakemuksen käsittelystä peritään maksu liitteessä 1 määritetyn maksuryhmän 5 mukaan. Suurta työmäärää vaativasta valvontasuunnitelman mukaisesta tarkastuksesta voidaan periä tarkastusmaksu 50 % korotettuna. 8.3 Valvontamaksun muutoksesta poikkeustapauksessa päättää se viranhaltija, jolle päätösvalta kyseessä olevassa asiassa on Rovaniemen ympäristölautakunnan päätöksellä delegoitu. 9 Hakemuksen peruuttaminen ja raukeaminen 9.1 Mikäli hakija peruuttaa hakemuksensa tai ilmoituksensa taikka asian käsittely kunnan viranomaisessa raukeaa muusta syystä ennen päätöksen antamista ja viranomainen on ryhtynyt oleellisiin toimiin hakemuksen käsittelemiseksi, peritään maksu käsittelyyn käytetyn ajan perusteella. 10 Hakemuksen hylkääminen tai tutkimatta jättäminen 10.1 Hakemuksesta, josta on tehty hylkäävä päätös, peritään tämän taksan mukainen maksu. Mikäli hylkäävän päätöksen perusteet ovat niin selkeät, että asian laajemmalle käsittelylle ei ole ollut perusteita, maksu määräytyy käsittelyyn käytetyn ajan perusteella Jos hakemus on päätetty jättää tutkittavaksi ottamatta, maksua ei peritä.
6 11 Palautetun hakemuksen käsittelymaksu 11.1 Jos tuomioistuin palauttaa muutoksenhaun johdosta asian uudelleen käsiteltäväksi, vähennetään tämän taksan mukaisesta maksusta, mitä samassa asiassa aikaisemmin annetusta valvontaviranomaisen päätöksestä on peritty Jos tuomioistuin muutoksenhaun johdosta kumoaa päätöksen sen johdosta, että hakija ei ole ollut hakemansa hyväksymispäätöksen tarpeessa, palautetaan mahdollisesti peritty maksu kokonaisuudessaan. 12 Maksun suorittaminen ja periminen 13 Voimaantulo 12.1 Valvontasuunnitelman mukainen maksu laskutetaan tehdystä tarkastuksesta Tupakkalain ja lääkelain mukainen vuosittainen valvontamaksu laskutetaan kalenterivuosittain 1. tammikuuta voimassa olevista tupakkalain mukaisista vähittäismyyntiluvista ja tukkumyynti-ilmoituksen perusteella harjoitettavasta toiminnasta. Tupakkalain mukaisen vuosittaisen valvontamaksun periminen lopetetaan luvan rauetessa Maksu on suoritettava viimeistään laskuun merkittynä eräpäivänä. Eräpäivä voi olla aikaisintaan kahden viikon kuluttua maksun määräytymisen perusteena olevan palvelun saamisesta Jos toimenpiteestä määrättyä maksua ei ole suoritettu eräpäivänä, peritään viivästyneelle määrälle vuotuista viivästyskorkoa korkolain (633/1982) 4 :n tarkoittaman korkokannan mukaan. Viivästyskoron sijasta peritään viiden euron suuruinen viivästysmaksu, jos viivästyskoron määrä jää tätä pienemmäksi Mikäli tämän taksan mukaista maksua ei muistutuksesta huolimatta ole maksettu, voidaan se periä ulosottotoimin ilman erillistä tuomiota tai päätöstä siinä järjestyksessä kuin laissa verojen ja maksujen täytäntöönpanosta (706/2007) säädetään [EtL (23/2006) 72, TsL (763/1994) 50, TupL (549/2016) Maksut määräytyvät päätös- tai käsittelypäivämääränä voimassa olevan taksan perusteella Tupakka- ja lääkelain mukaisen vuosittaisen valvontamaksun suuruus määräytyy maksun tarkistushetkellä voimassa olevan taksan perusteella Tämä taksa tulee voimaan 1. päivänä toukokuuta Tupakkalain mukaisen vuosittaisen valvontamaksun osalta taksaa sovelletaan alkaen. Rovaniemen ympäristölautakunta on hyväksynyt tämän taksan päätöksellään 27. päivänä maaliskuuta 2019.
7 Liite 1 Elintarvike-, terveydensuojelu-, tupakka- ja lääkelain mukaisten ilmoitusten ja hakemusten käsittelymaksuryhmät Ilmoituksen käsittelyyn kuuluvat asiakirjojen tarkastus, todistus sekä valvontakohteen tietojen kirjaaminen valvontatietojärjestelmään. Jos ilmoituksen käsittelyn yhteydessä tehdään tarkastus, peritään siitä erikseen liitteessä 2 määritetty maksu. Hakemuksen käsittelyyn kuuluvat asiakirjojen tarkastus, tarvittaessa käyttöönottotarkastus ja uusintatarkastus, päätös sekä valvontakohteen tietojen kirjaaminen valvontatietojärjestelmään ja/tai myyntiluparekisteriin. 1. maksuryhmä (käsittelyaika korkeintaan 2 h) 124 euroa Elintarvikelain mukaisen ilmoituksen käsittely Terveydensuojelulain mukaisen ilmoituksen käsittely Lääkelain mukainen nikotiinituotteiden myyntilupa. Jos hakemuksella haetaan myyntilupaa useampaan kuin yhteen myyntipaikkaan, korotetaan maksua 18 eurolla jokaista yhden ylittävää myyntipaikkaa kohti. Jos myyntipaikassa on enemmän kuin yksi myyntipiste, korotetaan luvan käsittelymaksua 9 eurolla jokaista tällaista myyntipistettä kohti. Tupakkalain 549/ :n mukainen nikotiininesteiden vähittäismyyntiä koskeva ilmoitus (laajentaminen nikotiininesteiden myyntiin toimijoilla, joilla on vanhan tupakkalain mukainen tupakkatuotteiden myyntilupa) Tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden tukkumyynti-ilmoitus/myyntipaikka. Jos myyntipaikassa on enemmän kuin viisi (5) myyntipistettä, korotetaan käsittelymaksua 22 /myyntipiste. 2. maksuryhmä (käsittelyaika korkeintaan 4h) euroa Tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden vähittäismyyntilupa/myyntipaikka. Jos myyntipaikassa on enemmän kuin viisi (5) myyntipistettä, korotetaan käsittelymaksua 22 /myyntipiste. 3. maksuryhmä (käsittelyaika korkeintaan 6 h) 372 euroa Terveydensuojelulain 18 a :n mukainen vedenjakelualue Tupakkalain 79 :ssä tarkoitettu tupakointikieltoa koskeva hakemus 4. maksuryhmä (käsittelyaika korkeintaan 8 h) 496 euroa Talousvettä toimittava laitos (Terveydensuojelulaki 18 ) Eläimistä saatavia elintarvikkeita käsittelevä laitos tai varastolaitos 5. maksuryhmä: maksu päätetään tapauskohtaisesti todellisten kustannusten mukaan (mm. käytetty työaika ja toteutuneet kulut) Eläimistä saatavia elintarvikkeita käsittelevä laitos: liha-alan laitos yli 1 milj. kg/v, kala-alan laitos yli kg/v tai maitoalan laitos l/v Talousvettä toimittavan laitoksen riskinarvioinnin hyväksyminen Tupakkalain 79 :ssä tarkoitettu tupakointikieltoa koskeva hakemus, kun käsittelyaika on yli 6 h muut vastaavat
8 Liite 2 Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelmaan sisältyvien ja ilmoituksen käsittelyyn liittyvien tarkastusten maksut Perustarkastus: Ennalta suunniteltu tarkastus vuoden tai riskinarvioinnissa määritellyn tarkastusjakson aikana. Niissä kohteissa, joissa käydään kerran vuodessa tai harvemmin, tehdään aina perustarkastus. Uusintatarkastuksesta peritään 50 % perustarkastuksen maksusta. Uusintatarkastus tehdään aiemmassa tarkastuksessa havaitun epäkohdan korjaamisen varmistamiseksi. Elintarvikelain mukaiset tarkastukset Toiminta Perustarkastus Liha-alan valmistus Leikkaamo 124 Leikkaamo, jossa jauhelihan valmistusta 186 Lihavalmisteiden valmistus 186 Kala-alan valmistus Tuoreiden kalastustuotteiden käsittely 124 Kalajalosteiden valmistus 186 Maitoalan valmistus Maitotuotteiden valmistus raakamaidosta 186 Maitotuotteiden valmistus raaka-ainemaidosta tai maitotuotteista 124 Muna-alan valmistus 186 Vähäriskinen, eläimistä saatavia elintarvikkeita koskeva toiminta VNa 1258/2011 mukaiset toiminnot (EL 13 ja 22 ), joista tehtävä elintarvikehuoneistoilmoitus 124 Vilja ja kasvisala Myllytoiminta 124 Leipomotuotteiden valmistus, myös helposti pilaantuvia tuotteita 186 Ruoka- ja kahvileipien sekä muiden viljatuotteiden valmistus 186 Kasvis-, marja- ja hedelmätuotteiden valmistus Pakkaamo, jossa vähäistä kauppakunnostusta 186 Muu elintarvikkeiden valmistus Mm. yhdistelmätuotteiden, makeisten, juomien ja hyönteistuotteiden valmistus, kahvinpaahtimo, hunajapakkaamo ja ym. valmistus 186
9 Elintarvikkeiden myynti Elintarvikkeiden myynti teollisesti pakattuja elintarvikkeita 124 Elintarvikkeiden myynti, pakkaamattomia elintarvikkeita 186 Elintarvikkeiden myynti, käsitellään helposti pilaantuvia elintarvikkeita Rahtitoiminta 186 Tori ja ulkomyyntialue 124 Vienti ja Tuonti Elintarvikkeiden maastavienti ja maahantuonti 186 Elintarvikkeiden tarjoilu Ravintolatoiminta 186 Grilli- tai pikaruokatoiminta 186 Kahvilatoiminta 124 Pubitoiminta, vain juomatarjoilua tai vähäistä elintarviketarjoilua 124 Suurtalous, keskuskeittiötoiminta ja pitopalvelu Suurtalous, laitoskeittiötoiminta 186 Suurtalous, tarjoilukeittiötoiminta 124 Elintarvikkeiden kuljetukset 186 Elintarvikkeiden varastointi ja pakastaminen Eläimistä saatavien elintarvikkeiden varastointi (ml. varastolaitokset) 186 Muiden elintarvikkeiden varastointi 124 Elintarvikkeiden pakastaminen tai pakkaaminen 186 Elintarvikekontaktimateriaalialan toiminta Elintarvikkeen kanssa kosketukseen joutuvien tarvikkeiden ja materiaalien valmistaminen, markkinoiminen ja maahantuonti Alkutuotanto Mm. maidontuotanto, lihantuotanto, kalastus, puutarha- ja peltoviljely, itujen tuotanto 124
10 Terveydensuojelulain mukaiset tarkastukset Toiminta Perustarkastus, Majoitustoiminta, majoitushuoneistot Hotellit Hostellit ja vastaavat, aamiaismajoitus, majoitus maatilamatkailun yhteydessä 186 Vastaanottokeskus 310 Muu majoitustoiminta 124 Liikunta ja virkistystoiminta Yleinen sauna 186 Yleinen uimahalli, uimala, kylpylä, EU-uimaranta Yleinen uima-allas, muu uimaranta (myös talviuintipaikka) 186 Urheiluhalli, kuntosali tai muu yleinen liikuntatila Opetustoiminta, koulut ja oppilaitokset Esiopetustila 124 Koulu tai oppilaitos, opetuksen järjestämispaikka 310 Julkiset huvi- ja kokoontumishuoneistot Lasten ja nuorten kohteet: kerhotilat, nuorisotilat ja leirikeskukset, lasten iltapäiväkerhot ja sisäleikkipuistot Sosiaalihuollon palvelut, lasten päiväkodit ja vastaavat Päiväkoti, ryhmäperhepäiväkoti, leikkitoiminta ja muu päivätoiminta Lasten- ja koulukodit, muut lastensuojeluyksiköt 310 Vanhainkoti, kehitysvammalaitos, tehostettu palveluasuminen ja muut vastaavat sosiaalihuollon yksiköt, ensi- ja turvakodit Kehitysvammaisten työ- ja päivätoimintakeskus, aikuisten päivähoito Kauneudenhoito ja ihon käsittely Kauneushoitola tai muu ihonkäsittely tai hoitopaikka, solarium 186 Talousveden toimittaminen Talousvettä toimittavat laitokset (vähintään 5000 käyttäjää tai vähintään 1000 m 3 /d) Talousvettä toimittavat laitokset (vähintään 50 mutta alle 5000 käyttäjää tai vähintään 10 mutta alle 1000 m 3 /d) Talousvettä toimittavat laitokset (alle 50 käyttäjää tai alle 10 m 3 /d) tai muu 401/2001 asetuksen mukainen kohde TSL 18 a :n mukainen vedenjakelualue Muut Muut laitokset ja huoneistot, joissa harjoitetusta toiminnasta saattaa aiheutua käyttäjälle terveyshaittaa
11 Liite 3 Näytteenottomaksut Näytteenottomaksujen lisäksi tulevat näytteiden tutkimusmaksut, jotka määräytyvät laboratorion kulloinkin voimassa olevan taksan mukaan. Ympäristöterveydenhuollossa tutkittavista näytteistä peritään maksu väline-, materiaali- ja posti/rahtikustannusten mukaan. Valvontasuunnitelman mukaisen tarkastuksen yhteydessä otetuista näytteistä ei peritä erillistä näytteenottomaksua. Laboratoriot perivät erikseen näytteiden tutkimisesta kulloisenkin taksansa mukaisen maksun. Asiakkaan itsensä ottamien näytteiden laboratorioon toimittamisesta aiheutuneet rahtikustannukset peritään asiakkaalta. Talousvesi- ja elintarvikenäytteet: Näytteenotosta peritään 62 tunnilta käytetyn työajan mukaisesti. Näytteenlähetyksestä mahdollisesti koituvat kustannukset lisätään maksuun. Kaivovesinäytteenotto on arvonlisäverollista silloin, kun kysymys ei ole terveydensuojelulain 16 :n 4 mom tarkoittamasta laitoksesta. Uimavesinäytteet: Uima-allasvesien näytteenotosta peritään samasta toimipisteestä samalta näytteenottokerralta 62 / ensimmäinen näyte ja seuraavat näytteet 6 / näyte. Uimarantavesien näytteenotosta peritään samalta näytteenottokerralta 62 / ensimmäisestä saman toimijan uimarannasta ja seuraavista uimarannoista 12 / näyte. Luminometri-pintapuhtausnäytteet: Valvontasuunnitelman mukaisen tarkastuksen yhteydessä otettuna 6 / näyte. Erillisestä näytteenotosta peritään lisäksi näytteenottomaksu 62 /tunti. Sisäilma-, materiaali- ja pintanäytteet: Kerättävistä sisäilmanäytteistä (esim. ilmanäytteenotto Andersen- keräimeillä, VOC-analyysi ilmanäytteistä ja PAH-määritykset XAD-keräimistä) peritään tuntitaksan mukaisesti 62 tunnilta ja näytteenlähetyksestä koituvat kustannukset. Pinta- ja materiaalinäytteenotosta peritään 62 tunnilta käytetyn työajan mukaisesti. Näytteenlähetyksestä koituvat kustannukset lisätään maksuun. Mycometer-mikrobinäytteet ovat maksuttomia ensimmäisen, maksuttoman, asuntotarkastuksen yhteydessä terveystarkastajan tapauskohtaisen harkinnan perusteella. Muulloin Mycometer-mikrobinäytteenotosta peritään 62 tunnilta käytetyn työajan mukaisesti sekä materiaalikuluja 80 /tutkimuskerta. Terveydensuojelulain 27 :n mukaiset terveyshaittojen selvittämiseen liittyvät mittaukset, selvitykset ja näytteenotot ovat arvonlisäverollisia. Muut näytteet: Muusta näytteenotosta peritään tuntitaksan mukaisesti 62 tunnilta. Andersen-keräimen vuokraus Rovakaaren Ympäristöterveydenhuollosta on vuokrattavissa Andersen-keräin. Vuokraa peritään: 1 vrk 35 (+ alv 24 %), 2 vrk 60 (+ alv 24 %) ja 3-7 vrk 80 (+ alv 24 %). Yli 7 vrk:n vuokrauksessa lisävuorokausi 10 /vrk (+ alv 24 %). Toimituskuluista vastaa vuokraaja.
Perusturvalautakunta esityslistan liite
Perusturvalautakunta 10.12.2008 esityslistan liite Ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin,
TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA
TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA Ympäristöterveydenhuollon maksutaksa 1 Soveltamisala Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta 12.3.2013 Voimaantulopäivä 1.4.2013 Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta 13.12.2016
8) 6 :n pykälän nojalla myönnettyjä todistuksia (laivatarkastukset);
Ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat 1) laitosten hyväksymistä ja muun kuin
A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat
1(5) Sastamalan kaupunki Ympäristöterveydenhuolto Sastamalan kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen yleisen terveysvalvonnan maksutaksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A)
TERVEYSVALVONNAN MAKSUT HAMINAN YMPÄRISTÖTERVEYSHUOLLON MAKSUTAKSA. 1 Soveltamisala. Tätä taksaa sovelletaan
TERVEYSVALVONNAN MAKSUT HAMINAN YMPÄRISTÖTERVEYSHUOLLON MAKSUTAKSA 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan Terveydensuojelulaissa (763/94) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat
KUOPION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA
KUOPION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA Kuopion kaupungin ympäristö- ja rakennuslautakunnan hyväksymä 15.12.2016 129 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006)
Ympäristöterveydenhuollon taksa
LIITE 1 Ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan Mallitaksa 2.2017 1 (5) A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat 1)
Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat
TERVEYSVALVONNAN MAKSUT HAMINAN YMPÄRISTÖTERVEYSHUOLLON MAKSUTAKSA 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan Terveydensuojelulaissa (763/94) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat
Turun kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksa 1.1.2015 alkaen
1(6) Liite 4 Turun kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksa 1.1.2015 alkaen 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka
Helsingin kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksa alkaen
1 (5) Helsingin kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksa 1.1.2017 alkaen 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat 1)
A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat;
Hyväksytty johtokunta 19.01.2015 9 SUUPOHJAN PERUSPALVELULIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ Ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän osakaskuntien,
Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat
HAMINAN YMPÄRISTÖTERVEYSHUOLLON MAKSUTAKSA 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan Terveydensuojelulaissa (763/94) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat 1. terveydensuojelulain
Terveydensuojelulaissa (763/94) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat
TERVEYSVALVONNAN MAKSUT HAMINAN YMPÄRISTÖTERVEYSHUOLLON MAKSUTAKSA: 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan Terveydensuojelulaissa (763/94) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat
Rovakaaren ympäristöterveydenhuollon taksa
LIITE 1 Rovakaaren ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat 1) laitosten hyväksymistä
6) terveydensuojelualain 18 mukaisen laitoksen hyväksymistä;
1 LIITE 1 POHJOIS-KARJALAN YMPÄRISTÖTERVEYDEN MAKSUTAKSA Ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin,
Terveydensuojeluviranomaisen maksutaksa
Ympäristöterveydenhuolto 1 (6) Terveydensuojeluviranomaisen maksutaksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat
JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA
JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA Ympäristöterveysjaosto 30.8.2011 113 1. Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin,
Espoon seudun ympäristöterveydenhuollon taksa
Espoon seudun ympäristöterveydenhuollon maksutaksa 7.7 1 (8) Espoon seudun ympäristöterveydenhuollon taksa Kaupunginhallitus 3.10.2011 Voimaan 4.10.2011 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2013 Nro 11. 1.1 Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2013 Nro 11 KOTKAN JA PYHTÄÄN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSA (Hyväksytty ympäristölautakunnassa 27.3.2013) 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan 1.1 Elintarvikelaissa
Ympäristöterveydenhuollon maksutaksa Hyväksytty johtokunta
Liite 3 / johtokunta 13.2.2017 Ympäristöterveydenhuollon maksutaksa 1.3.2017 Hyväksytty johtokunta 13.2.2017 20 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän osakaskuntien,
Eteläkärjen ympäristöterveys Maksutaksa 2015
Eteläkärjen ympäristöterveys Maksutaksa 2015 1 2 Ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka
Helsingin kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksa alkaen
1 (5) Helsingin kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksa 15.8.2016 alkaen 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat
SALON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA
SALON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 2 SALON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA Taksa kumoaa Salon kaupungin ympäristöterveydenhuollon maksutaksan, jonka kaupunginvaltuusto
A) Elintarvikelaissa 23/2006 (ja Laki elintarvikelain muuttamisesta 352/2011) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat
KALAJOEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUT 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan: A) Elintarvikelaissa 23/2006 (ja Laki elintarvikelain muuttamisesta 352/2011) säädettyihin kunnan viranomaisen
A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat
Hyväksytty Raision kaupunginvaltuustossa 23.1.2017, voimaantulo 7.2.2017. Ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen
KEURUSSELÄN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN YMPÄRISTÖTERVEYDEN- HUOLLON MAKSUTAKSA
KEURUSSELÄN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN YMPÄRISTÖTERVEYDEN- HUOLLON MAKSUTAKSA Keurusselän ympäristölautakunta 9.12.2015 1 Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen
Yhtymähallitus Sivu 1 / 9
Yhtymähallitus 22.12.2016 187 Sivu 1 / 9 POHJOIS-KARJALAN YMPÄRISTÖTERVEYDEN MAKSUTAKSA Ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin
KESKI-SAVON YMPÄRISTÖTOIMI Liite 1 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUT: 1/4. hakemusten käsittelymaksu
KESKI-SAVON YMPÄRISTÖTOIMI Liite 1 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUT: 1/4 Terveydensuojelulain mukaista valvontaa koskevat maksut Ilmoituksen varainen tai hyväksymistä Ilmoitusten ja edellyttävä toiminta
Hyväksytty Raision kaupunginvaltuustossa , voimaantulo Kaupunginhallituksen muuttama, voimaantulo 1.5.
Hyväksytty Raision kaupunginvaltuustossa 20.1.2014, voimaantulo 21.1.2014. Kaupunginhallituksen 25.4.2016 muuttama, voimaantulo 1.5.2016 Ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan
A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat
Hyväksytty Raision kaupunginvaltuustossa 20.1.2014, voimaantulo 21.1.2014. Kaupunginhallituksen 25.4.2016 muuttama, voimaantulo 1.5.2016. Kaupunginhallituksen 29.11.2016 muuttama, voimaantulo 1.1.2017.
Rovakaaren ympäristöterveydenhuollon taksa
LIITE 1 Rovakaaren ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat 1) laitosten hyväksymistä
Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon maksutaksa 1.1.2015 alkaen
1 (6) Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon maksutaksa 1.1.2015 alkaen 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan: A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen
TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA
TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA Ympäristöterveydenhuollon maksutaksa Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta 12.3.2013 Voimaantulopäivä 1.4.2013 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan elintarvikelaissa 23/2006,
YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA
YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA Elintarvikelaki Terveydensuojelulaki Tupakkalaki Lääkelaki Kouvolan kaupunki Rakennus- ja ympäristölautakunta 4.5.2016 54 1 KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON
Tätä taksaa sovelletaan seuraavien lakien ja asetusten nojalla perittäviin maksuihin:
n seudun hyvinvointi ky. 1 (6) n seudun hyvinvointikuntayhtymän YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA Voimaantulopäivä 1.1.2018 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan seuraavien lakien ja asetusten nojalla
elintarvikelain 48 :ssä tarkoitettuun kunnan valvontasuunnitelmaan sisältyvä tarkastus, näytteenotto ja näytteen tutkiminen
1/6 KESKI-SAVON YMPÄRISTÖTOIMI YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA Keski-Savon ympäristölautakunnan hyväksymä 31.1.2019 15 1 Soveltamisala ja maksujen määräytymisperusteet 1.1 Ympäristöterveydenhuollon
Tampereen kaupungin ympäristöterveydenhuollon toiminta-alueen taksa
Tampereen kaupungin ympäristöterveydenhuollon toiminta-alueen taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat
Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon maksutaksa alkaen
1 (7) Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon maksutaksa 1.1.2017 alkaen 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan: A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen
YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUIDEN TAKSAN PERUSTEET
1 Soveltamisala Juankosken ja Nilsiän kaupunkien sekä Kaavin, Lapinlahden, Maaningan, Rautavaaran, Siilinjärven, Tuusniemen ja Varpaisjärven kuntien muodostamalla ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueella
191 1(9) PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ KALLIO YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO VIRANOMAISPALVELUISTA PERITTÄVÄT MAKSUT
191 1(9) PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ KALLIO YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO VIRANOMAISPALVELUISTA PERITTÄVÄT MAKSUT 2017 291 2(9) Tämä taksa tulee voimaan 1.1.2017 Peruspalvelukuntayhtymä Kallion toiminta-alueella.
YMPA RISTO TERVEYDEN- HUOLLON MAKSUTAKSA. Vantaan kaupungin ympäristöterveydenhuollon maksutaksa alkaen
YMPA RISTO TERVEYDEN- HUOLLON MAKSUTAKSA Vantaan kaupungin ympäristöterveydenhuollon maksutaksa 1.1.2017 alkaen Vantaan kaupunginvaltuusto 12.12.2016 1 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 2 2 Maksujen
Ympäristöterveydenhuollon taksa 1.1.2016
Lahden kaupunki / Ympäristöterveys Ympäristöterveydenhuollon taksa 1.1.2016 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka
Forssan seudun hyvinvointi ky. 1 (1) Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA
n seudun hyvinvointi ky. 1 (1) n seudun hyvinvointikuntayhtymän YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA Voimaantulopäivä 1.1.2015 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan seuraavien lakien ja asetusten nojalla
Seinäjoen alueen ympäristöterveydenhuollon maksutaksa vuodelle 2017
Seinäjoen alueen ympäristöterveydenhuollon maksutaksa vuodelle 2017 Sisällys 1 Soveltamisala... 3 2 Maksujen määräytymisperusteet... 4 3 Käsittely ja hyväksymismaksut... 4 4 Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelmaan
SALON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA
SALON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 2 SALON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA Taksa kumoaa Salon kaupungin ympäristöterveydenhuollon maksutaksan, jonka kaupunginvaltuusto
A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat
YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 1.1.2017 ALKAEN 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat 1) laitosten hyväksymistä
YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA
YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA Elintarvikelaki Terveydensuojelulaki Tupakkalaki Lääkelaki Kouvolan kaupunki Rakennus- ja ympäristölautakunta 2.11.2016 117 1 KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON
Ympäristöterveydenhuollon taksa
PYHÄJÄRVISEUDUN YMPÄRISTÖTOIMISTON YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSA Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta 1.4.2015 Eura, Huittinen, Kokemäki, Köyliö, Säkylä Ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala
PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ KALLIO YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO VIRANOMAISPALVELUISTA PERITTÄVÄT MAKSUT
181 1(8) Yhtymähallitus 12.12.2014 134 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ KALLIO YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO VIRANOMAISPALVELUISTA PERITTÄVÄT MAKSUT 2015 281 2(8) Tämä taksa tulee voimaan 1.1.2015 Peruspalvelukuntayhtymä
MAKSUTAULUKKO Elintarvikevalvonta ELINTARVIKEHUONEISTOT Ilmoituksen käsittely
1 (6) Helsingin kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksan 1.1.2018 maksutaulukot Liite 1 MAKSUTAULUKKO Elintarvikevalvonta ELINTARVIKEHUONEISTOT Ilmoituksen käsittely 1 Elintarvikkeiden myynti Tarkastus
Liite 4 / johtokunta * Taulukossa tuntitaksa = maksu käsittelyaikaan perustuen 40 /h
Liite 4 / johtokunta 13.2.2017 Hyväksytty johtokunta 13.2.2017 20 Voimassa 1.3.2017 alkaen MAKSUTAULUKKO * Taulukossa tuntitaksa = maksu käsittelyaikaan perustuen /h TERVEYDENSUOJELUN VALVONTA ILMOITUKSENVARAINEN
Seinäjoen alueen ympäristöterveydenhuollon maksutaksa vuodelle 2018
Seinäjoen alueen ympäristöterveydenhuollon maksutaksa vuodelle 2018 Sisällys 1 Soveltamisala... 3 2 Maksujen määräytymisperusteet... 4 3 Käsittely ja hyväksymismaksut... 4 4 Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelmaan
Ympäristöterveydenhuollon. maksutaksa
Ympäristöterveydenhuollon taksa Elintarvikelaki Terveydensuojelulaki Tupakkalaki Kuluttajaturvallisuuslaki Lääkelaki Kouvolan kaupunki Rakennus- ja ympäristölautakunta 5.2.2014 12 1 KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON
Rovakaaren Ympäristöterveydenhuollon taksa
Ympäristölautakunta 26.3.2014 37 Rovakaaren Ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka
SÄÄDÖSKOKOELMA. Ympäristöterveydenhuollon taksa. Kv
SÄÄDÖSKOKOELMA Ympäristöterveydenhuollon taksa Kv 10.10.2011 6 Ympäristö- ja rakennuslautakunta on hyväksynyt tekniset muutokset 12.12.2012 ( 232) Ympäristö- ja rakennuslautakunta on hyväksynyt tekniset
KUOPION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA
KUOPION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA Kuopion kaupungin ympäristö ja rakennuslautakunnan hyväksymä 12.11.2015 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin
- laitoksen hyväksymisestä ja muun kuin 13 :n 3 momentissa tarkoitetun elintarvikehuoneiston ilmoituksen käsittelystä;
Liite 2/kh 26.5.2014 234 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA TAKSAN PERUSTEET 1 Säädösperusteet Tämän taksan mukaisesti peritään maksu seuraavien säädösten nojalla 1. Asetus (EY) rehu- ja elintarvikelainsäädännön
A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat
JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDEN- HUOLLON MAKSUTAKSA Ympäristöterveysjaosto 23.11.2016 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin,
Kainuun maakunta -kuntayhtymä Ympäristöterveydenhuolto YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSA JA MAKSUT
Kainuun maakunta -kuntayhtymä Ympäristöterveydenhuolto YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSA JA MAKSUT Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa..2012 1 Soveltamisala 2 Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa
-= Q).!!? 2 kohteet 2017
Suunnitelmallisen valvonnan toteutuma 2017 Elintarvikevalvonta Liite 1 C Cl) :os Cl) ::U.,. :os :(U Valvonta- Toteutuneita E ::, C,n C c Tarkastetut Cl) >, Cl) - suunnitelma tarkastuksia toteutuma (%).,.
TUNTURI-LAPIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSAT Taksat ovat voimassa seuraavissa kunnissa: Enontekiö, Kittilä, Muonio, Sodankylä
TUNTURI-LAPIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSAT Taksat ovat voimassa seuraavissa kunnissa: Enontekiö, Kittilä, Muonio, Sodankylä Hyväksytty 20.12.2016 26 muilta osin paitsi tupakkalain mukaiset taksat,
Pohjois-Karjalan Ympäristöterveyden valvontasuunnitelma Päivitys vuodelle 2017 KOHDEKOHTAISEN RISKINARVIOINNIN MUKAINEN
Kaikki valvontayksikön kunnat yhteensä Valvontakohdetyypit valvontalajeittain KOHDEKOHTAISEN RISKINARVIOINNIN MUKAINEN VALTAKUNNALLINEN OHJEISTUS Liite 1. Valvontakohteet ja resurssitarkastelu 2015-2019
Eteläkärjen ympäristöterveys Maksutaksa 2017
Eteläkärjen ympäristöterveys Maksutaksa 2017 1 2 Ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka
Vaasan kaupungin ja Laihian kunnan yhteistoiminta-alueen ympäristöterveydenhuollon viranomaisen taksa
Vaasan kaupungin ja Laihian kunnan yhteistoiminta-alueen ympäristöterveydenhuollon viranomaisen taksa 1 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen
Kurikan kaupungin terveydensuojeluviranomaisen maksutaksa
1 Kurikan kaupungin terveydensuojeluviranomaisen maksutaksa Tämä taksa kumoaa kaikki Kurikan kaupungin terveydensuojeluvalvontaviranomaisen maksutaksat, lukuun ottamatta Nikotiinivalmisteiden myyntilupaa
Siilinjärven ympäristöterveyspalvelut
1 Perusteet ja soveltamisala Ympäristöterveydenhuollon taksan perusteet on vahvistanut Siilinjärven kunnanvaltuusto 12.12.2011 ( 50). Lisäksi kunnanvaltuuston hyväksymän (13.12.2010 69) ympäristöterveyslautakunnan
YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSA
1 (9) YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSA Ympäristöterveydenhuollon lautakunta 29.11.2016 Maksutaksa tulee voimaan 1.1.2017. 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin
KUOPION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA
KUOPIONKAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLONMAKSUTAKSA Kuopionkaupunginympäristö-jarakennuslautakunnanhyväksymä14.2.201312 Soveltamisala Tätätaksaasovelletaan A) Elintarvikelaissa(23/2006)säädettyihinkunnanviranomaisensuoritteisiin,jotkakoskevat
YMPÄRISTÖPALVELUT HELMI
YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO VIRANOMAISPALVELUISTA PERITTÄVÄT MAKSUT 2015 Tämä taksa tulee voimaan 1.3.2015, tai sitten kun päätös on saanut lainvoiman, Ympäristöpalvelut Helmen toiminta-alueen kunnissa Haapavedellä,
Turun kaupungin ympäristöterveystaksa alkaen
1 Turun kaupungin ympäristöterveystaksa 1.1.2019 alkaen 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen toimenpiteisiin, jotka koskevat 1) laitosten
Tervon kunnan ympäristöterveydenhuollon valvontaviranomaisen hoitamista ympäristöterveydenhuollon tehtävistä peritään maksu tämän taksan mukaisesti.
1 TERVON KUNTA YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 1 Soveltamisala Tervon kunnan ympäristöterveydenhuollon valvontaviranomaisen hoitamista ympäristöterveydenhuollon tehtävistä peritään maksu tämän taksan
Tervon kunnan ympäristöterveydenhuollon valvontaviranomaisen hoitamista ympäristöterveydenhuollon tehtävistä peritään maksu tämän taksan mukaisesti.
1 Ymp.terv.ltk 30.8.2013 44 TERVON KUNTA YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 1 Soveltamisala Tervon kunnan ympäristöterveydenhuollon valvontaviranomaisen hoitamista ympäristöterveydenhuollon tehtävistä
Tervon kunnan ympäristöterveydenhuollon valvontaviranomaisen hoitamista ympäristöterveydenhuollon tehtävistä peritään maksu tämän taksan mukaisesti.
1 TERVON KUNTA YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 1 Soveltamisala Tervon kunnan ympäristöterveydenhuollon valvontaviranomaisen hoitamista ympäristöterveydenhuollon tehtävistä peritään maksu tämän taksan
Turun kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksa alkaen
Ilmoitus 1 (13) Turun kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksa 1.1.2017 alkaen 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka
KUOPION KAUPUNKGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA
KUOPIONKAUPUNKGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLONMAKSUTAKSA Kuopionkaupunginympäristö-jarakennuslautakunnanhyväksymä14.2.201312 Soveltamisala Tätätaksaasovelletaan A) Elintarvikelaissa(23/2006)säädettyihinkunnanviranomaisensuoritteisiin,jotkakoskevat
TUNTURI-LAPIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSAT Taksat ovat voimassa seuraavissa kunnissa: Enontekiö, Kittilä, Muonio, Sodankylä
TUNTURI-LAPIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSAT Taksat ovat voimassa seuraavissa kunnissa: Enontekiö, Kittilä, Muonio, Sodankylä Sodankylän kunta Kunnanvirasto Puhelin 0400-618 870 PL 60 www.sodankyla.fi
LOHJAN YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUIDEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA ALKAEN
Ympäristöterveysjaosto 15.11.2016 LOHJAN YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUIDEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 1.1.2017 ALKAEN TAKSAN PERUSTEET 1 Säädösperusteet Tämän taksan mukaisesti peritään maksu seuraavien
Ympäristöterveydenhuollon taksa
Hyväksytty Raision kaupunginvaltuustossa 26.9.2011 113, Naantalin kaupunginvaltuustossa 10.10.2011 76 ja Ruskon kunnanhallituksessa 19.9.2011 225. Voimaantulo 1.10.2011. Ympäristöterveydenhuollon taksa
MAKSUTAULUKKO Elintarvikevalvonta ELINTARVIKEHUONEISTOT Ilmoituksen käsittely
1 () Helsingin kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksan 1.1.017 maksutaulukot Liite 1 MAKSUTAULUKKO Elintarvikevalvonta ELINTARVIKEHUONEISTOT Ilmoituksen käsittely Tarkastus 1 Elintarvikkeiden myynti
Taksan soveltamisessa otetaan huomioon, mitä Euroopan parlamentin ja neuvoston valvonta-asetuksen (EY) N:o 882/2004 artikloissa 27 ja 28 säädetään.
JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDEN- HUOLLON MAKSUTAKSA Ympäristöterveysjaosto 19.12.2013 1. Tätä taksaa sovelletaan 1.1 Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin,
KOTKAN YMPÄRISTÖKESKUKSEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSA KOTKAN JA PYHTÄÄN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEEN TAKSA 1.1.
KOTKAN YMPÄRISTÖKESKUKSEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSA Ympäristökeskus KOTKAN JA PYHTÄÄN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEEN TAKSA 1.1.2017 ALKAEN 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan
Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimen ympäristöterveysvalvonnan valvontasuunnitelman toteutuma 2015. Sivu 1/5
Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimen ympäristöterveysvalvonnan valvontasuunnitelman toteutuma 2015. Sivu 1/5 Valvontakohteita Tarkastettava Tarkastukset Näytteet Tarkastetut Tarkastukset Näytteet [kpl]
Mikkelin seudun ympäristöpalvelut
Mikkelin seudun ympäristölautakunta 7.12.2017 Liite 1 39 Mikkelin seudun ympäristöpalvelut (Mikkelin kaupunki, Hirvensalmen, Kangasniemen, Mäntyharjun ja Pertunmaan kunnat) YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA
Seinäjoen alueen ympäristöterveydenhuollon maksutaksa vuodelle 2019
Seinäjoen alueen ympäristöterveydenhuollon maksutaksa vuodelle 2019 Sisällys 1 Soveltamisala... 3 2 Maksujen määräytymisperusteet... 4 3 Käsittely- ja hyväksymismaksut... 4 4 Ympäristöterveydenhuollon
A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat
YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 1.1.2015 ALKAEN 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat 1) laitosten hyväksymistä
LIITE: JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSAN MAKSUTAULUKKO
LIITE: JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSAN MAKSUTAULUKKO A: Elintarvikelain mukainen valvonta HYVÄKSYMISTÄ EDELLYTTÄVÄ TOIMINTA 1 Liha-alan laitokset Hakemusten käsittelymaksut Suunnitelmallinen
TUNTURI-LAPIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSAT Taksat ovat voimassa seuraavissa kunnissa: Enontekiö, Kittilä, Muonio, Sodankylä
TUNTURI-LAPIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSAT Taksat ovat voimassa seuraavissa kunnissa: Enontekiö, Kittilä, Muonio, Sodankylä Sodankylän kunta Kunnanvirasto Puhelin 0400-618 870 PL 60 www.sodankyla.fi
A. Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat:
KOKKOLAN KAUPUNKI 1(10) YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSA JA MAKSUT 1 Soveltamisala A. Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat: laitosten hyväksymistä ja
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 5
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2019 Nro 5 KOTKAN JA PYHTÄÄN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEEN TAKSA 1.1.2019 ALKAEN (Hyväksytty ympäristölautakunnassa 19.12.2018) 1 Soveltamisala Tätä taksaa
Mikkelin seudun ympäristöpalvelut
Mikkelin seudun ympäristöpalvelut (Mikkelin kaupunki, Hirvensalmen, Kangasniemen, Mäntyharjun ja Pertunmaan kunnat) YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 2016 Ympäristöterveydenhuollon maksutaksa 1.4..2016
A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat
Ympäristöterveydenhuollon taksa 1.1.2017 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat 1) laitosten hyväksymistä
(Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Kyyjärvi, Pihtipudas, Saarijärvi ja Viitasaari)
Hyväksytty: Ympäristölautakunta 29.9.2014 78 Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimen (Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Kyyjärvi, Pihtipudas, Saarijärvi ja Viitasaari) YMPÄRISTÖTERVEYSVALVONNAN
(Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Kyyjärvi, Pihtipudas, Saarijärvi ja Viitasaari)
Hyväksytty: Ympäristölautakunta 29.9.2014 78 Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimen (Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Kyyjärvi, Pihtipudas, Saarijärvi ja Viitasaari) YMPÄRISTÖTERVEYSVALVONNAN
YMPAÄ RISTOÄ TERVEYDEN- HUOLLON MAKSUTAKSA. Vantaan kaupungin ympäristöterveydenhuollon maksutaksa alkaen
YMPAÄ RISTOÄ TERVEYDEN- HUOLLON MAKSUTAKSA Vantaan kaupungin ympäristöterveydenhuollon maksutaksa 1.1.2017 alkaen Vantaan kaupunginvaltuusto 12.12.2016 1 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 2 2 Maksujen
A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat
1 (5) Haminan kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksa 1.1.2019 alkaen 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat
Ympäristöterveydenhuollon taksa 1.1.2014 alkaen
Ympäristöterveydenhuollon taksa 1.1.2014 alkaen 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat 1) laitosten hyväksymistä
(Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Kyyjärvi, Pihtipudas, Saarijärvi ja Viitasaari)
Hyväksytty: Ympäristölautakunta 14.12.2015 108 Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimen (Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Kyyjärvi, Pihtipudas, Saarijärvi ja Viitasaari) YMPÄRISTÖTERVEYSVALVONNAN
% $ & $ $ ' ( $ $ $ )*" ++% & +' +!"$. # -!" $ $. # -!". '
!" # # # % & ( )*" ++% & +, &--%! # +! # & # +!". # -!". #!" # +!"!" -!".!" %!" % / ( &%%-+-&!" #. 0 ( - &!" # +!" # -!". --& 1!".# 1!" # %!" # %!". 2 3 --+& % %!4%!".# %!4%!" 5 ( 6... 7 1 % 6.! "! (4
o o o 1. 2. 3. 1. 2. 3. 4. 5. 1. 2. 3. 1. 2. 1. Liite 1. Suunnitelmallisen valvonnan kohdetyypit, niiden riskiluokat, tarkastustiheys ja tarkastuksen keskimääräinen kesto Suunnitelmallisen
A) Elintarvikelaissa 23/2006 (ja Laki elintarvikelain muuttamisesta 352/2011) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat
KALAJOEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUT 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan: A) Elintarvikelaissa 23/2006 (ja Laki elintarvikelain muuttamisesta 352/2011) säädettyihin kunnan viranomaisen