1(3) UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI 'j Hallinto- ja elinvoimapalvelut %} Kaupunkisuunnittelu. PÄÄTÖS Maanomistajan suostumus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1(3) UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI 'j Hallinto- ja elinvoimapalvelut %} Kaupunkisuunnittelu. PÄÄTÖS Maanomistajan suostumus"

Transkriptio

1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI 'j Hallinto- ja elinvoimapalvelut %} Kaupunkisuunnittelu (3) Sisulanpuhdin kimpparoskis Luvan tarkoitus Hakija/vireillepanija Selostus Jäteastia Sisulanpuhdin kimpparoskis Sisulanpuhdin kimpparoskiksen osakkaat ovat pyytäneet kaupungilta lupaa sijoittaa l jäteastiaa kaupungin omistaman kiinteistön Metsola alueelle. Kimpparoskiksen käyttäjät ovat yhteisen alueen osakkaita, joiden kiinteistöt sijaitsevat saarissa. Jätekimppaan on tällä hetkellä tulossa 18 osakasta. Yhteinen venevalkama-alue on ahdas ja maastoltaan epätasainen, lisäksi alueelle johtava tie on kapea ja huonokuntoinen, joten jäteauton on hankala tulla ja kääntyä venevalkaman alueella. Jäteastioille sopiva paikka olisi Tirkkalankujan ja Eräistenkarintien risteyksen tuntumassa. Jäteastioiden sijoittamisesta pyydetylle paikalle ei aiheudu haittaa eikä alueella kasva merkittävää puustoa. Yhteisastioiden hankkiminen on kannatettavaa yksityisten jäteastioiden sijaan, tämä mm. vähentää huomattavasti liikennettä yksityistiellä. Päätös Lupaehdot Myönnetään Sisulanpuhdin kimpparoskiksen osakkaille lupa sijoittaa enintään 3 kpl 660 l jäteastioita kaupungin omistaman kiinteistön Metsola alueelle, liitekartan osoittamaan paikkaan. Kimpparoskiksen osakkaat ovat velvollisia pitämään roskiksen alueen ja sen ympäristön siistinä. Kaupungille on ilmoitettava jätekimpan vastuuhenkilön vaihduttua uudet yhteystiedot. Lupa on voimassa toistaiseksi. Mikäli kimpparoskiksesta aiheutuu ympäristölle jatkuvaa haittaa tai kaupunki tarvitsee muuten aluetta omaan käyttöönsä, on kaupungilla oikeus irtisanoa lupa. Jäteastioiden sijoittamisessa on huomioitava, että alueella kulkee Tirkkala-Hakula -vesiosuuskunnan vesijohto, jonka sijoittamiselle kaupunki on antanut suostumuksensa. Lisäksi on huomioitava, että Tirkkalantien tiealueen leveys risteysalueella on 7 m.

2 i UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI rj Hallinto- ja elinvoimapalvelut Kaupunkisuunnittelu (3) Peruste Hallintosääntö 29 Allekirjoitus Kaupunginarkkitehdin sijaisena Kiinteistöinsinööri Leena Viljanen Liitteet Päätöksen liitekartta Täytäntöönpano Tiedoksi Muutoksenhaku Lisätiedot Sisulanpuhdin kimpparoskis, c/o Andersson Paula, Vähä-Hannunkari LOKALAHTI, paula. s. andersson@gmail.com Jäterekisteri Kaupunginpuutarhuri Tähän päätökseen tyytymätön voi hakea siihen oikaisua kaupunginhallitukselta. Leena Viljanen, p , leena. viljanen@uusikaupunki. fi

3 ää UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Hallinto- ja elinvoimapalvelut lf Kaupunkisuunnittelu (3) OIKAISUVAATIMUSOHJEET Kunnallisasiat Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen, Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimusviranomainen Oikaisuvaatimusaika ja sen alkaminen Pöytäkirja yleisesti nähtävänä Tiedoksianto (139 asianosainen) (140 kunnan jäsen) Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite, postiosoite ja faksi. Uudenkaupungin kaupunginhallitus Välskärintie 2 C, PL 20, UUSIKAUPUNKI Faksi: (02) Oikaisuvaatimus voidaan toimittaa myös sähköpostitse osoitteeseen UUSikaupunki@UUSikaupunki. fi Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on annettu nähtäväksi ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. Päivämäärä tf, <3. W3 [ ] Lähetetty tiedoksi tavallisella kirjeellä (laki 434/ ) M Lähetetty tiedoksi sähköisenä viestinä (laki 924/ ) Asianosainen Sisulanpuhdin kimpparoskis c/o Andersson Paula _/ Hallinto- ja kehittämiskeskus (l, S ^ö^ / Hallinto- ja kehittämiskeskus [ ] Luovutettu asianosaiselle Paikka, pvm/ti-edoksianiaja Asianosainen Vastaanottajan allekirjoitus [ ] Muulla tavoin, miten Oikaisuvaaatimuksen sisältöjä toimittaminen Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava. Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä, Lisätietoja Liitetään päätökseen/otteeseen

4 Liitekartta lupa jäteastioiden sijoittamiseen /lv /, "^.. "^ ^019-15^ -r^a^e- /, V;.t ^- &:' -^ rt' 398 ^- - l: 2 000

5 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Hallinto- ja elinvoimapalvelut Kaupunkisuunnittelu (3) Hessunraitin kimpparoskis Luvan tarkoitus Hakija/vireillepanija Selostus Jäteastia Hessunraitin jätekimppa Hessunraitin kimpparoskiksen osakkaat ovat pyytäneet kaupungilta lupaa sijoittaa 2 kpl 660 l jäteastiaa kaupungin omistaman kiinteistön Hessu alueelle. Hessunraitin jätekimppa muodostuu 17 osakkaasta. Alueelta on tarkoitus kuoria pintamaat, asentaa suodatinkangas ja sarastaa pohja. Jäteastioiden sijoittamisesta pyydetylle paikalle ei aiheudu haittaa eikä alueella kasva merkittävää puustoa. Yhteisastioiden hankkiminen on kannatettavaa yksityisten jäteastioiden sijaan, tämä mm. vähentää huomattavasti liikennettä yksityistiellä. Päätös Lupaehdot Myönnetään Hessunraitin kimpparoskiksen osakkaille lupa sijoittaa hakemuksen mukaisesti 2 kpl 660 l jäteastioita kaupungin omistaman kiinteistön Hessu alueelle, liitekartan osoittamaan paikkaan. Kimpparoskiksen osakkaat ovat velvollisia pitämään roskiksen alueen ja sen ympäristön siistinä. Kaupungille on ilmoitettava jätekimpan vastuuhenkilön vaihduttua uudet yhteystiedot. Lupa on voimassa toistaiseksi. Mikäli kimpparoskiksesta aiheutuu ympäristölle jatkuvaa haittaa tai kaupunki tarvitsee muuten aluetta omaan käyttöönsä, on kaupungilla oikeus irtisanoa lupa. Peruste Hallintosääntö 29 Allekirjoitus Kaupunginarkkitehti Leena Arvela-Hellen

6 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI i'i^^'1 Hallinto- ja elinvoimapalvelut Kaupunkisuunnittelu (3) Liitteet Päätöksen liitekartta Hakemus Täytäntöönpano Tiedoksi Hessunraitin jätekimppa, c/o Kari Suominen Tullikatu 7 B NAANTALI, karitapani.suominen@gmail.com Jäterekisteri Kaupunginpuutarhuri Muutoksenhaku Lisätiedot Tähän päätökseen tyytymätön voi hakea siihen oikaisua kaupunginhallitukselta. Leena Viljanen, p , leena.viljanen@uusikaupunki.fi

7 l^tää UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ^frf Hallinto-ja elinvoimapalvelut l' Kaupunkisuunnittelu (3) OIKAISUVAATIMUSOHJEET Kunnallisasiat Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimusviranomainen Oikaisuvaatimusaika ja sen alkaminen Pöytäkirja yleisesti nähtävänä Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen, Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite, postiosoite ja faksi. Uudenkaupungin kaupunginhallitus Välskärintie 2 C, PL 20, UUSIKAUPUNKI Faksi: (02) Oikaisuvaatimus voidaan toimittaa myös sähköpostitse osoitteeseen UUSikaupunki@UUSikaupunki. fi Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on annettu nähtäväksi ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai Juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. Päivämäärä // '3. ÄOi'3 Tiedoksianto (139 asianosainen) (140 kunnan jäsen) [ ] Lähetetty tiedoksi tavallisella kirjeellä (laki 434/ ) [X] Lähetetty tiedoksi sähköisenä viestinä (laki 924/ ) Asianosainen Hessunraitin jätekimppa _/ Hallinto- ja kehittämiskeskus ff. Q. olof^ / Hallinto-ja kehittämiskeskus [ ] Luovutettu asianosaiselle Paikka, pvm/ti-edoksiantaja Asianosainen Vastaanottajan allekirjoitus [ ] Muulla tavoin, miten Oikaisuvaaatimuksen sisältöjä toimittaminen Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava. Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Lisätietoja Liitetään päätökseen/otteeseen

8 Liitekartta lupa jäteastioiden sijoittamiseen /lv 51

1(3) Muuntamon ympäristö on tasattava maastoon sopivaksi. Nykyinen kasvukerros otetaan talteen ja palautetaan muuntamon ympärille.

1(3) Muuntamon ympäristö on tasattava maastoon sopivaksi. Nykyinen kasvukerros otetaan talteen ja palautetaan muuntamon ympärille. UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Hallinto-ja elinvoimapalvelut Kaupunkisuunnittelu 25. 02.2019 1(3) Muuntamon sijoituslupa / Puistoalue välillä Satotie - Länkikuja Luvan tarkoitus Hakija/vireillepanija Selostus

Lisätiedot

Maakaapelin ja ilmajohdon sopimusperusteinen sijoituslupa /Lokalahti /Varanpääntie

Maakaapelin ja ilmajohdon sopimusperusteinen sijoituslupa /Lokalahti /Varanpääntie sä^ UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Hallinto- ja elinvoimapalvelut ' Kaupunkisuunnittelu PÄÄTÖS 28. 10. 2019 Sijoituslupa 895-2019-26 1(3) Maakaapelin ja ilmajohdon sopimusperusteinen sijoituslupa /Lokalahti /Varanpääntie

Lisätiedot

1(3) PÄÄTÖS Maanomistajan suostumus ifääfeä UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI 'i Hallinto-ja elinvoimapalvelut Kaupunkisuunnittelu

1(3) PÄÄTÖS Maanomistajan suostumus ifääfeä UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI 'i Hallinto-ja elinvoimapalvelut Kaupunkisuunnittelu ifääfeä UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI 'i Hallinto-ja elinvoimapalvelut 05. 09. 2019 Maanomistajan suostumus 895-2019-14 1(3) Työmaakonttien sijoittaminen Luvan tarkoitus Hakija/vireillepanija Selostus Päätös

Lisätiedot

Vakka-Suomen Voima OyA/ertek Oy, Heiskanen Matti

Vakka-Suomen Voima OyA/ertek Oy, Heiskanen Matti Kaupunkisuunnitteu 24. 05. 2019 1(3) VSV:n 20 kv sähkökaapei vesiaueea Janhua-Tammio Luvan tarkoitus Hakijavireiepanija Seostus Sähkökaapei Vakka-Suomen Voima OyAertek Oy, Heiskanen Matti Vakka-Suomen

Lisätiedot

Ira Toppinen Päätöspvm Pykälä Sivistysjohtaja

Ira Toppinen Päätöspvm Pykälä Sivistysjohtaja KÄRSÄMÄEN KUNTA VIRANHALTIJAPÄÄTÖ S Sivistyspalvelut Hankintapäätös Ira Toppinen Päätöspvm Pykälä Sivistysjohtaja 5.6.2019 Asia Koulupsykologipalvelut lukuvuonna 2019-2020 Asianosaiset Tarjouksen tehneet

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Arkkitehtuuriosasto Kaupunginarkkitehti

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Arkkitehtuuriosasto Kaupunginarkkitehti Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 2 n arkkitehtuuriosaston toimistopäälliköiden sijaiset HEL 2017-001933 T 00 01 00 Päätös päätti, että arkkitehtuuriosaston toimistopäälliköiden sijaisina toimivat seuraavassa

Lisätiedot

Toimitilajohtaja Asia Myllylän koulun peruskorjaus / arkkitehti - ja pääsuunnittelijan (181 / 2019)

Toimitilajohtaja Asia Myllylän koulun peruskorjaus / arkkitehti - ja pääsuunnittelijan (181 / 2019) Asia Myllylän koulun peruskorjaus / arkkitehti - ja pääsuunnittelijan (181 / 2019) Vireillepanija Päätös ja perustelut Myllylän koulun peruskorjauksen toteuttaminen edellyttää arkkitehtija pääsuunnittelupalvelujen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 24 n tietotekniikka- ja viestintäosaston viestinnän päälliköiden sijaiset 1.6.2017 alkaen HEL 2017-007117 T 00 01 00 Päätös Va. tietotekniikka- ja viestintäjohtaja päätti,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 425 Maamonlahdentien silta, Länsiväylä, 31. Lauttasaari, Kaakkois-Suomen ELY-keskus, suostumus yksityisten rakenteiden sijoittamiseksi yleiselle alueelle HEL 2016-009746

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 161 Haarakallion yhteyssilta tulevan Veturitien linjauksen kohdalla, 17. Pasila, Elisa Oyj, suostumus yksityisten rakenteiden sijoittamiseksi yleiseen (HKR:n) siltaan

Lisätiedot

ma, ti, to Koivistonkylän kirjasto ti, ke, pe ti, ke, pe ti, ke, pe Sampolan kirjasto ja tietotori

ma, ti, to Koivistonkylän kirjasto ti, ke, pe ti, ke, pe ti, ke, pe Sampolan kirjasto ja tietotori Tampere Viranhaltijapäätös 1 (6) Kirjastojen aukioloajat 1.9. - 31.12.2017 TRE:8987/00.01.01/2016 Lisätietoja päätöksestä Kirjasto- ja kansalaisopistoyksikön johtaja Pirkko Lindberg, puh. 0400 985 991,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 8 Huivipolku 5A - Puolimatkanpolku, 45. Vartiokylä, kiinteistö 45303-6, suostumus yksityisten rakenteiden sijoittamiseksi ja hulevesien johtamiseksi yleiselle alueelle

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 48 Edustus: Pietarin ja Helsingin Pk-yritysten verkostoitumistapahtuma (partneriaatti) Helsingissä 9. - 11.10.2017 HEL 2017-005751 T 00 04 03 Päätös Päätöksen

Lisätiedot

Lääkelain 54 a :n mukainen hakemus liitteineen

Lääkelain 54 a :n mukainen hakemus liitteineen Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 5 Hakemus nikotiinivalmisteiden vähittäismyyntiin, Tmi Mikael Qvickström, K-Market Hämeentie 16, Hämeentie 16, 00530 Helsinki HEL 2017-008129 T 11 02 04 Päätös Päätöksen

Lisätiedot

Sähköisten rakennuslupadokumenttien siirto Lupapiste-arkistoon

Sähköisten rakennuslupadokumenttien siirto Lupapiste-arkistoon Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (6) Hankinta- ym. sopimukset 1 / 2018 Sähköisten rakennuslupadokumenttien siirto Lupapiste-arkistoon Selostus ja perustelu Kuopion kaupungilla on skannattuja rakennuslupadokumentteja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 110 Asuntotontin (kaupunkipientalo) lyhytaikainen vuokraaminen yksityishenkilöille rakennusluvan hakemista varten (Suurmetsä, Alppikylä, tontti 41302/9) HEL 2017-003458

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 38 Edustus: Working with Cultural Objects and Manuscripts Symposium Helsingissä 5. - 6.6.2017 HEL 2017-003963 T 00 04 03 Päätös Päätöksen perustelut Vs. kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Logistiikka-alueen asemakaavan LsL:n mukainen Natura-arviointi

Logistiikka-alueen asemakaavan LsL:n mukainen Natura-arviointi Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Yhteyshenkilö. Hankinta- ym. sopimukset 2 / 2017 Logistiikka-alueen asemakaavan LsL:n mukainen Natura-arviointi Selostus ja perustelu

Lisätiedot

1 HEL Tutkimuslupahakemus 2 HEL Tutkimussuunnitelma. Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta

1 HEL Tutkimuslupahakemus 2 HEL Tutkimussuunnitelma. Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 12 Päätös tutkimuslupahakemukseen HEL 2014-014205 HEL 2014-014105 T 13 02 01 Päätös Palvelualueen johtaja päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimukselle "Kohti

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 44 Edustus: Yleissivistävän koulutuksen kansainvälisyyspäivät Helsingissä 9. - 10.10.2017 HEL 2017-001530 T 00 04 03 Päätös Päätöksen perustelut Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Päätös Pormestari päätti, että Fulbright Suomi -säätiö saa järjestää Fulbrightjuhlatilaisuuden

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Päätös Pormestari päätti, että Fulbright Suomi -säätiö saa järjestää Fulbrightjuhlatilaisuuden Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 87 Edustus: Fulbright Suomi -säätiön Fulbright-juhlatilaisuus kaupungintalolla 16.5.2018 HEL 2017-011662 T 00 04 03 Päätös päätti, että Fulbright Suomi -säätiö saa järjestää

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 70 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-005576 HEL 2016-005576 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti hylätä tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Terveydensuojelu Terveysinsinööri 3

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Terveydensuojelu Terveysinsinööri 3 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 45 Hakemus nikotiinivalmisteiden vähittäismyyntiin, 1487 Leena Hietala Oy, R-kioski Hki Länsi-Pakila, Pakilantie 56, 00660 Helsinki HEL 2016-006509 T 11 02 04 Päätös

Lisätiedot

Lisätiedot Hanna Maarit Tarvainen, toimistosihteeri, puhelin: hanna.m.tarvainen(a)hel.fi. 1 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.

Lisätiedot Hanna Maarit Tarvainen, toimistosihteeri, puhelin: hanna.m.tarvainen(a)hel.fi. 1 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 16, liikaa maksettujen kilometrikorvausten takaisinperintä HEL 2016-007457 T 01 02 01 08 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että ********** peritään takaisin hänelle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 231 Pitäjänmäentie 14, Valimotie 1-8, Hiomotie 2, Karvaamokuja 5, Höyläämötie 3-10. Telia, Suostumus yksityisten rakenteiden sijoittamiseksi yleiselle alueelle. HEL

Lisätiedot

Vanhusten hoivapalvelujen yhden (1) palveluesimiehen viran ja yhden (1) palveluesimiehen tehtävän täyttäminen

Vanhusten hoivapalvelujen yhden (1) palveluesimiehen viran ja yhden (1) palveluesimiehen tehtävän täyttäminen Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Palveluesimiehen virkaa ja tehtävää hakeneet Henkilöstöasiat 1 / 2018 Vanhusten hoivapalvelujen yhden (1) palveluesimiehen viran ja yhden (1) palveluesimiehen tehtävän

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia 9/2015 Tietotekniikka- ja viestintäosasto Tietotekniikka- ja viestintäjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia 9/2015 Tietotekniikka- ja viestintäosasto Tietotekniikka- ja viestintäjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 15 Helsingin ja Turun kaupunkien yhteistyö Finnishcourses.fi palvelun ylläpidossa HEL 2014-009324 T 00 01 06 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että Helsingin kaupunki

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) Henkilöstöpäällikkö Yleinen päätös

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) Henkilöstöpäällikkö Yleinen päätös Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) KIRDno-2017-674 Kesätyöllistämistuen myöntäminen vuonna 2017, yritys Outi Mäenpää Oy Kirkkonummelaiset 1998-2002 syntyneet nuoret ovat voineet hakea kesäsetelin

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto 9.3.2011 7 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto Asiat 16-19 Kiellon peruste Asiat Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Hankesuunnittelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Hankesuunnittelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 71 Sosiaali- ja terveysvirasto, Kivikon arkistotilan vuokraus sosiaalihuollon arkistolle HEL 2016-012296 T 10 01 02 Päätös päätti vuokrata osoitteesta, Kivikonkuja 4,

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta Kulttuuri- ja liikuntalautakunta 24.4.2013 23 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto 34 37, 39-41 Kiellon peruste Kiellon peruste Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 277 Vuokrasopimuksen irtisanominen Roihupellosta (Nobina Finland Oy) HEL 2016-002716 T 10 01 01 04 S0145-314 Päätös Vuokranantaja Päättäjä Vuokrauspäätös Vuokralainen

Lisätiedot

Juankosken ruukkialueenkiinteistö-, toimitila- ja tapahtumaympäristöjen kehittäminen

Juankosken ruukkialueenkiinteistö-, toimitila- ja tapahtumaympäristöjen kehittäminen Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Elinkeinoasiat 11 / 2017 Juankosken ruukkialueenkiinteistö-, toimitila- ja tapahtumaympäristöjen kehittäminen Selostus ja perustelu Juankosken Ruukki ry on esittänyt

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23 Asiat 37, 38, 39, 40, 41, 46 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Vesimittarien vaihto / Nilsiä

Vesimittarien vaihto / Nilsiä Kuopion Vesi Liikelaitos Päätöspöytäkirja 1 (5) Vesimittarien vaihto / Nilsiä Hankinta- ym. sopimukset 4 / 2019 Selostus ja perustelu Kuopion Vesi Liikelaitos vaihtaa vesimittarit noin 10 vuoden välein

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Terveydensuojelu Terveysinsinööri 3

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Terveydensuojelu Terveysinsinööri 3 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 10 Hakemus nikotiinivalmisteiden vähittäismyyntiin, 1554 Forsman ja Somoano Oy, R-kioski Helsinki Asema 1, Rautatieasema, lähtevät ja saapuvat junat, 00100 Helsinki

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Tukkutori

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Tukkutori Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 12 Myyntipaikan vuokraaminen Fudge Love Oy:lle Hakaniemen hallista HEL 2017-000661 T 10 01 03 Sopimusnro 13449 Päätös päätti vuokrata Fudge Love Oy:lle Hakaniemen hallista

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL)

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 49 Liikennelaitos -liikelaitoksen tulospalkkiojärjestelmä vuonna 2016 HEL 2016-003455 T 01 02 03 01 Päätös päätti ottaa liitteessä 1 olevan tulospalkkiojärjestelmän

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Korkeasaaren eläintarha

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Korkeasaaren eläintarha Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 n myöntämät edut yhteistyökumppaneille vuonna 2017 HEL 2017-004140 T 02 05 00 Päätös päätti eläintarhan johtokunnan 11.12.2014 49 tekemän päätöksen nojalla, että tarjoaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 77 Linja-autojen pysäköintiä varten vuokratun alueen sijainnin muuttaminen (Nobina Finland South Oy, Roihupelto) HEL 2016-002716 T 10 01 01 04 S0145-314 Päätös Vuokranantaja

Lisätiedot

Hankintapäätös / Sosiaalisen kuntoutuksen palvelut työikäisille asiakkaille

Hankintapäätös / Sosiaalisen kuntoutuksen palvelut työikäisille asiakkaille Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Tukeva-työvalmennussäätiö Hannu Miettinen Teollisuuskatu 1 70620 KUOPIO Hankinta- ym. sopimukset 2 / 2017 Hankintapäätös / Sosiaalisen kuntoutuksen palvelut työikäisille

Lisätiedot

Kuopion Veden ja Yrityskylä Itä-Suomen yhteistyösopimus

Kuopion Veden ja Yrityskylä Itä-Suomen yhteistyösopimus Kuopion Vesi Liikelaitos Päätöspöytäkirja 1 (5) Hankinta- ym. sopimukset 5 / 2018 Kuopion Veden ja Yrityskylä Itä-Suomen yhteistyösopimus 2018-2021 Selostus ja perustelu Taloudellisen tiedotustoimisto

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 53 Edustus: 16th International Conference on Organized Molecular Films Helsingissä 25. - 29.7.2016 HEL 2016-004114 T 00 04 03 Päätös Päätöksen perustelut Vs.

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunnan johtosäännön 4 :n mukaan lautakunta päättää esiopetuksen järjestämispaikoista.

Kasvatus- ja opetuslautakunnan johtosäännön 4 :n mukaan lautakunta päättää esiopetuksen järjestämispaikoista. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Esiopetuksen järjestämispaikat lukuvuonna 2016-2017 79/12.01.00.01/2016 KOLA 6 Valmistelija / lisätiedot: Varhaiskasvatusjohtaja Päivi Virkki, puh. 040 506 7309

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 55 Atlantinkatu 7, 20. Länsisatama, Kiinteistö Oy Helsingin Atlantinkatu 7 (kiinteistö 20071-4 / At-lantinkatu 7), lupa yksityisten rakenteiden sijoittamiseksi yleiselle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Tukkutori

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Tukkutori Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 2 Torikahvilapaikan vuokraaminen Lätty Helsingille Fredrikin torilta HEL 2017-000616 T 10 01 01 04 Sopimus nro 13438 Päätös päätti vuokrata Fredrikin torilta Lätty Helsingille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 191 Oulun Rakennusteho Oy:n vuokrasopimuksen irtisanominen Länsisatamassa HEL 2015-000150 T 10 01 01 04 S0120-324 Päätös Vuokranantaja Päättäjä Vuokrauspäätös Vuokralainen

Lisätiedot

1(4) PÄÄTÖS Sijoituslupa Kaukolämpöjohdon sopimusperusteinen sijoituslupa / Levysepänkatu ja Lukkosepänkatu.

1(4) PÄÄTÖS Sijoituslupa Kaukolämpöjohdon sopimusperusteinen sijoituslupa / Levysepänkatu ja Lukkosepänkatu. ,1. ^ 02. 05.2019 Sijoituslupa 895-2019-10 1(4) Kaukolämpöjohdon sopimusperusteinen sijoituslupa / Levysepänkatu ja Lukkosepänkatu Luvan tarkoitus Hakija/vireillepanija Selostus Kaukolämpö VSV-Energia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveystoimiala Terveys- ja päihdepalvelut -palvelukokonaisuus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveystoimiala Terveys- ja päihdepalvelut -palvelukokonaisuus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 6 Kallion ja Vuosaaren terveysasemien väliaikainen sulkeminen HEL 2017-008474 T 06 00 00 Päätös päätti, että alla mainituilla terveysasemilla ei ole avoterveydenhuollon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 152 Nordea Pankki Suomi Oyj:lle vuokratun tilapäisen pysäköintialueen irtisanominen (tontti 22403/1, Aleksis Kiven katu 17, Sturenkatu 14a) HEL 2014-014874 T 10 01 01

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 101 Muutos Kiinteistö Oy Helsingin Saukonpaadenranta 2:n vuokraukseen Länsisatamassa HEL 2016-003383 T 10 01 01 04 S0120-285 Päätös Vuokranantaja Päättäjä Vuokrauspäätös

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 14/2014 Perhe- ja sosiaalipalvelut Vammaistyö Vammaistyön johtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 14/2014 Perhe- ja sosiaalipalvelut Vammaistyö Vammaistyön johtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 23 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2014-012917 HEL 2014-012917 T 13 02 01 Päätös päätti myöntää tutkimusluvan ********** opinnäytetyölle "Asiakkaiden ja työvalmentajien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 177 Ulvilantie 23, 30.. Asunto Oy Metsäpalsta, c/o Saudit Oy (Kiinteistö 3011-1), suostumus yksityisten rakenteiden sijoittamiseksi yleiselle alueelle. HEL 2017-003988

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 236 Lisäkorvausvaatimuksen hyväksyminen, liukastuminen 27.12.2014 Lielahdentie 3-5 kohdalla Lauttasaaressa HEL 2015-013984 T 03 01 00 Liukastuminen, 27.12.2014, Lielahdentie,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7 Saalem-Lähetys ry:lle myönnettävä lisäavustus perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan lukuvuoden 2016 2017 kevätlukukaudelle HEL 2016-005485 T 02

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 ( 6) Kunnossapitopäällikkö Hankintapäätös

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 ( 6) Kunnossapitopäällikkö Hankintapäätös Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 ( 6) KIRDno-2018-713 Veikkolan talvihoitourakka lisätyö 3 (3/2018) Hankinnan kohde Kuntatekniikan lautakunta on kokouksessaan 14.6.2018 92 päättänyt valita Veikkolan

Lisätiedot

11 Alueellisen jätehuoltolautakunnan päätösvallan siirto jätelain 81, 82 ja 91 :n mukaisissa asioissa. Valmistelija / lisätiedot: Nikko Patricia

11 Alueellisen jätehuoltolautakunnan päätösvallan siirto jätelain 81, 82 ja 91 :n mukaisissa asioissa. Valmistelija / lisätiedot: Nikko Patricia Tampere Ote pöytäkirjasta 1/2017 1 (5) 11 Alueellisen jätehuoltolautakunnan päätösvallan siirto jätelain 81, 82 ja 91 :n mukaisissa asioissa TRE:4134/00.02.01/2017 Valmistelija / lisätiedot: Nikko Patricia

Lisätiedot

1 Syksyn 2016 kutsuntalääkärit

1 Syksyn 2016 kutsuntalääkärit Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 17 Lääkärien määrääminen kutsuntatilaisuuksiin Helsingissä 2016 HEL 2016-002781 T 00 01 06 Päätös Päätöksen perustelut päätti määrätä liitteessä 1 mainitut terveyskeskuslääkärit

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta 11.5.2010

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta 11.5.2010 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 14 Alueen tosiasiallisen käytön vuoksi perittävän korvauksen maksuvelvollisuuden päättyminen, Terästarvike Oy HEL 2012-009068 T 10 01 01 02 Hattelmalantie 2 Päätös Päättäjä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) 7/2015 HKL-Raitioliikenne 20.03.2015 Yksikön johtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) 7/2015 HKL-Raitioliikenne 20.03.2015 Yksikön johtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 14 pakettiautojen vuokraus HEL 2015-003371 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti hankkia pakettiautojen vuokrauksen vuodelle 2015 Stara logistiikalta 42 000

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Rakennuttamispäällikkö Hankintapäätös

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Rakennuttamispäällikkö Hankintapäätös Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) KIRDno-2017-670 Veikkolan koulu ja päiväkoti, rakennushankkeen P1-asiantuntijapalvelur Hankinnan kohde Veikkolan koulun ja päiväkodin rakennushankkeen suunnittelutyöt

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 23 Tutkimuspalvelusopimus Perinteisten toteutusmallien kehittäminen (PETOKE) -projektiin ajalla 3.4.2017-31.12.2019 HEL 2017-005404 T 00 01 06 Päätös Päätöksen perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 270 Heino Kasken katu 5 Saukontori Saukonkari 1, 20. Länsisatama, As Oy Helsingin Meripihka (kiinteistö 20028-28 / Heino Kasken katu 5 ja Saukonkari 1), suostumus yksityisten

Lisätiedot

23 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL

23 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 23 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-008176 HEL 2015-008176 T 13 02 01 Päätös Psykiatria- ja päihdepalvelujen vs. johtaja Mikko Tamminen päätti myöntää tutkimusluvan

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet. Otteen liitteet. Henkilöstöasiantuntija

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet. Otteen liitteet. Henkilöstöasiantuntija Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 11, liikaa maksetun palkan takaisinperintä HEL 2016-005678 T 01 02 01 08 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että ********** peritään takaisin hänelle liikaa maksetut

Lisätiedot

Matkuspuron ylivuotoaltaan rakentaminen

Matkuspuron ylivuotoaltaan rakentaminen Kuopion Vesi Liikelaitos Päätöspöytäkirja 1 (5) Matkuspuron ylivuotoaltaan rakentaminen Hankinta- ym. sopimukset 19 / 2017 Selostus ja perustelu Kuopion Veden Matkuspuron jätevedenpumppaamo on rakennettu

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 180 Globe Hope Oy, liiketilan vuokraus osoitteessa Mannerheimintie 22-24 HEL 2016-008073 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut Yrityspalveluiden asiakaspäällikkö päätti,

Lisätiedot

6 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-002962. Päätös

6 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-002962. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 6 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-002962 HEL 2015-002962 T 13 02 01 Päätös Tutkimusluvan ehdot päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Korkeasaaren eläintarha

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Korkeasaaren eläintarha Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 3 Korkeasaaren tarjoamat edut yhteistyökumppaneiden henkilöstölle HEL 2016-001661 T 02 05 00 Päätös päätti eläintarhan johtokunnan 11.12.2014 49 tekemän päätöksen nojalla,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja logistiikka

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja logistiikka Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7, Stadin ammattioppilaitos, autoalan lehtorin virka, 2 paikkaa HEL 2017-003675 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori päätti kokonaisarvion perusteella

Lisätiedot

Kiinteistön Koivunotko ostaminen

Kiinteistön Koivunotko ostaminen Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Kiinteistön Koivunotko 297-433-7-72 ostaminen Vuokraus ja varausasiat 43 / 2017 Selostus ja perustelu Ranta-Toivala on mahdollinen vaihtoehto Vanuvuoren aluetta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) Rakennusvirasto 37/2014 Palveluosasto Alueidenkäyttö 22.05.2014 Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) Rakennusvirasto 37/2014 Palveluosasto Alueidenkäyttö 22.05.2014 Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) 340 Nauvontie 14, 16. Ruskeasuo, DNA oy, suostumus yksityisten rakenteiden sijoittamiseksi yleiselle alueelle HEL 2014-006317 T 10 01 01 06 SL1400269 Päätös n alueidenkäytön

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Hallintojohtaja

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Hallintojohtaja Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Virkamies2020 -kehittämisprojekti TRE:3534/00.01.05/2017 Lisätietoja päätöksestä Hallintojohtaja Heli Hirvelä, puh. 050 434 5466, etunimi.sukunimi@tampere.fi Valmistelijan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Asiakaspäällikkö/Yrityspalvelut Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 168 Flow Festival Oy, piha-alueen käyttö, Parrukatu 4 ja 5 HEL 2016-005650 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut n tilakeskuksen yrityspalveluiden asiakaspäällikkö

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 105 Asuntontin (pientalo, 1 080 k-m2) lyhytaikainen vuokraaminen rakennusluvan hakemista varten Asunto Oy Helsingin Peltokylänraitti 8:lle (Suutarila, Siltamäki, tontti

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 12/

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 12/ Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 77 Edustus: Kansalaisjärjestöjen Ihmisoikeussäätiön seminaari juhlasalissa 29.9.2015 HEL 2015-008885 T 00 04 03 Päätös Kaupunginjohtaja päätti, että Kansalaisjärjestöjen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 126 Kansallinen Lastenliitto Helsingin piirijärjestö ry:lle myönnettävä lisäavustus perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan lukuvuoden 2016 2017 syyslukukaudelle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 25 Helsingin brändi-identiteetin, visuaalisen ilmeen ja graafisen ohjeiston luomiseen liittyvä palveluhankinta 2017 HEL 2017-002508 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginmuseo

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginmuseo Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 25, digimarkkinoinnin hankinta Tulos Helsinki Oy:ltä HEL 2016-004304 T 02 08 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti hankkia digitaalisen markkinoinnin kehittämistä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 10 Asuntotontin (kaupunkipientalo) lyhytaikaisen vuokrasopimuksen muuttaminen ja jatkaminen rakennusluvan hakemista varten (Malmi, Ormuspelto, tontti 38099/30) HEL 2014-003157

Lisätiedot

Hankintapäätös / Sosiaalisen kuntoutuksen palvelut työikäisille asia k- kaille

Hankintapäätös / Sosiaalisen kuntoutuksen palvelut työikäisille asia k- kaille Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Tukeva-työvalmennussäätiö Hankinta- ym. sopimukset 2 / 2018 Hankintapäätös / Sosiaalisen kuntoutuksen palvelut työikäisille asia k- kaille Selostus ja perustelu

Lisätiedot

Digitaalinen väritulostuslaitteisto, käyttöoikeuden jatkaminen

Digitaalinen väritulostuslaitteisto, käyttöoikeuden jatkaminen Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) OfficePRO X-Partner Kuopio Oy Tehdaskatu 37 70620 KUOPIO Hankinta- ym. sopimukset 1 / 2017 Digitaalinen väritulostuslaitteisto, käyttöoikeuden jatkaminen Selostus

Lisätiedot

Maakaapelin sopimusperusteinen sijoituslupa/ Onnenpolku, Kurjenpolku, Varjokuja. Vakka-Suomen Puhelin Oy / Vertek Oy, Matti Heiskanen

Maakaapelin sopimusperusteinen sijoituslupa/ Onnenpolku, Kurjenpolku, Varjokuja. Vakka-Suomen Puhelin Oy / Vertek Oy, Matti Heiskanen UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI 13.09.2019 1(4) Maakaapelin sopimusperusteinen sijoituslupa/ Onnenpolku, Kurjenpolku, Varjokuja Luvan tarkoitus Hakija/vireillepanija Selostus Telekaapeli Vakka-Suomen Puhelin Oy

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 13 Asuntotontin (AK 1 900 k-m²) lyhytaikainen vuokraaminen Kiinteistö Oy Pohjolan Perusyhtiö Uusimaa 42:lle rakennusluvan hakemista varten (Mellunkylä, Mellunmäki, tontti

Lisätiedot

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 24.1.2019 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

KOTKAN KAUPUNKI VIRANHALTIJAPÄÄTÖS Sivu Hyvinvointipalveluiden palvelualue Vanhustenhuollon vastuualue Kotihoidon johtaja

KOTKAN KAUPUNKI VIRANHALTIJAPÄÄTÖS Sivu Hyvinvointipalveluiden palvelualue Vanhustenhuollon vastuualue Kotihoidon johtaja 07.12.2017 53 1 Valinta lähihoitajan työsuhteeseen, Airaksinen Taija Ruuskanen Lähihoitaja Taija Airaksinen on työskennellyt Kotkan kaupungin kotihoidon palveluyksikössä määräaikaisissa lähihoitajan työsuhteissa

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 66 Asuntotontin (pientalo, 1 050 k-m²) lyhytaikainen vuokraaminen Asunto Oy Helsingin Kaarelan Helmelle rakennusluvan hakemista varten (Kaarela, Honkasuo, 33351/1) HEL

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL)

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 19 HKL- Töölön varikon raiteiden 3 ja 4 ovien uusiminen HEL 2016-000433 T 02 08 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti tilata Töölön varikon raiteiden 3 ja 4 ovien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto 136/2015 Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto 136/2015 Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 276 YIT Rakennus Oy:n työmaatukikohtavuokrauksen päättäminen HEL 2013-014576 T 10 01 01 04 S0110-183 Päätös Vuokranantaja Päättäjä Vuokrauspäätös Vuokralainen Kohde

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Helsingin Satama -liikelaitos 18/2014 15.12.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Helsingin Satama -liikelaitos 18/2014 15.12.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 18 Länsisataman laajennusalueen syvätiivistysurakka 2015 HEL 2014-014030 T 02 08 03 00 Päätös päätti tilata Länsisataman syvätiivistysurakan edullisimman tarjouksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 28 Vuokrasopimuksen merkitseminen irtisanotuksi (Rakennusliike Reponen Oy, Honkasuo) HEL 2015-010264 T 10 01 01 04 S0133-121 Päätös Vuokranantaja Päättäjä Vuokrauspäätös

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Konsernijohtaja

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Konsernijohtaja Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Tampereen seudun ammattiopisto Tredun maahanmuuttaja ja tutkintoja edeltävä koulutus -koulutusalan koulutusalajohtajan viran määräaikainen täyttäminen TRE:8040/01.02.01/2017

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Tietotekniikka- ja viestintäosasto Tietotekniikka- ja viestintäjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Tietotekniikka- ja viestintäosasto Tietotekniikka- ja viestintäjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 33 Asukaslehti Helsinki-infon jakelun tilaaminen vuodeksi 2017 HEL 2016-013780 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut Va. tietotekniikka- ja viestintäjohtaja päätti,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 16 Kahden yleisen alueen lunastustoimituksen hakeminen maanmittauslaitokselta, 91-403-2-97, 91-412-2-423 -m-ala HEL 2017-000953 T 10 01 00 Haagan Urheilutie, Kirkkosalmentie

Lisätiedot