Keväällä 2016 Munkkiniemen seurakunnassa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keväällä 2016 Munkkiniemen seurakunnassa"

Transkriptio

1 HELMI-MAALISKUU päivitetty Keväällä 2016 Munkkiniemen seurakunnassa Uutta tänä keväänä mm. Taidemaalauksia ja tapahtumia Sovinnosta Munkkiniemen kirkossa ** ** ** Hei sinä, joka olet joskus halunnut laulaa Matteus-passion! Tule mukaan laulamaan passioista suurin ja kaunein Suomen Laulun sing-alongtilaisuuteen la klo 15 Munkkivuoren kirkkoon! Tilaisuudessa lauletaan teoksen kaikki kuoro-osat pianistin säestyksellä. Muutamia teoksen kauniista aarioista kuullaan myös kuoro-osien lomassa. Jos olet joskus ollut kuorossa ja laulanut Matteuspassiota, olet myös lämpimästi tervetullut mukaan. Lisätied. Tässä esitteessä on kerrottu keskeisimmistä tapahtumista. Tule rohkeasti mukaan. Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on. Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton. virsi 499

2 *MESSU Messu on jumalanpalvelus, jossa vietetään ehtoollista. Messu on Jumalan kohtaamisen paikka ja seurakunnan toiminnan sydän. Eri-ikäiset ja eri elämäntilanteista tulevat ovat kaikki tervetulleita! Messua vietetään joka sunnuntai klo 11 Munkkivuoren kirkko klo 13 Munkkiniemen kirkko Kirkkokahvit mahdollisuuksien mukaan. Lehtisaaren kappeli messu n. kerran kk:ssa, ks. erillispäivät Munkkivuoren kirkko 3.2. klo 9.30 Lasten Tarinakirkko Pieni tarinatuokio, n. 20 min. Auli Etäniemi, Rauna Mannermaa, Senni Valtonen klo 11 Kantaattimessu & Yhteisvastuukeräyksen aloitus ja lounas Rinne, Sidoroff, Leppilahti, Salmio, Munkkiniemen kantaattikuoro. Messussa kuullaan J.S.Bachin kantaatti nro 23, Du wahrer Gott und Davids Sohn. Pia Perola, sopraano; Kaisa Sidoroff, altto; Simo Mäkinen, tenori; Tuomas Sidoroff, basso; Munkkiniemen kantaattikuoro, joht. Kaisa Sidoroff; Pilvi Listo-Tervaportti, urut. Messun jälkeen seurakuntasalissa tarjolla hernekeittoa ja laskiaispullaa Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Samalla saat yv-tietoa keräyskohteista ja lahjoitustavoista. Valtakunnallinen yv-keräys avataan virallisesti sunnuntaina 7.2. Jos tarvitset invakuljetusta, soita p klo 17 Messu, verkosto.net klo 11 Messu Sinikka Peltohaka, Senni Valtonen; Procantuskuoro klo 17 Jumalanpalvelus, verkosto.net klo 11 Messu Jouni Hartikainen, Katariina Wirta, Senni Valtonen klo 17 Messu, verkosto.net

3 Munkkivuoren kirkko klo 11 Messu, Rauhanyhdistyksen kirkkopyhä Jouni Hartikainen, Kaisa Sidoroff. Rauhanyhdistyksen seurat klo 11 Messu Elise Rinne, Senni Valtonen 6.3. klo 17 Messu, verkosto.net klo 11 Messu, Seniorien kirkkopyhä Jouni Hartikainen, Senni Valtonen, Kannelkuoro. Invakuljetus klo 17 Jumalanpalvelus, verkosto.net klo 11 Palmusunnuntain vauvakirkko Tarja Frilander, Kaisa Sidoroff, Leena Eronen, Rauna Mannermaa klo 14 Kiirastorstain päiväehtoollinen Sinikka Peltohaka, Kaisa Sidoroff klo 11 Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus Elise Rinne, Kaisa Sidoroff 1. pääsiäispäivä klo 11 Pääsiäisen juhlamessu Sinikka Peltohaka, Elise Rinne, Kaisa Sidoroff, Senni Valtonen; jumalanpalveluksen ja musiikin vastuuryhmä Munkkiniemen kirkko 7.2. klo 13 Messu Sinikka Peltohaka, Mia Salmio, Senni Valtonen klo 13 Messu Elise Rinne, Senni Valtonen klo 13 Messu Jouni Hartikainen, Katariina Wirta, Senni Valtonen klo 13 Messu Katariina Wirta, Kaisa Sidoroff 6.3. klo 13 Messu Tarja Frilander, Kaisa Sidoroff, Munkkiniemen kirkkokuoro

4 Munkkiniemen kirkko 6.3. klo 17 Lasten sämpylämessu Tarja Frilander, Kaisa Sidoroff, lapsikuoro, Leena Eronen, Rauna Mannermaa. Aloitamme klo 16 sämpylöiden leipomisen. Tervetuloa mukaan leipomaan, messuun ja iltapalalle! klo 13 Messu, Naisten päivä Sinikka Peltohaka, Senni Valtonen; mukana lähetyksen ja kansainvälisen vastuun ryhmä klo 13 Palmusunnuntain messu Jouni Hartikainen, Senni Valtonen. Invakuljetus klo 20 Kiirastorstain iltamessu Leo Glad, Senni Valtonen 2. pääsiäispäivä klo 11 Messu Jouni Hartikainen, Kaisa Sidoroff Lehtisaaren kappeli 7.2. klo 16 Lasten ja perheiden laskiaismessu Tarja Frilander, Kaisa Sidoroff, Mia Salmio, Tiina Tuohimaa, Heli Ahonen. Messun jälkeen hernekeittoa ja laskiaispullia Messu Sinikka Peltohaka; muusikot Meri Hautaniemi, mezzosopraano ja Minna Sadeniemi, piano klo 15 Jeesuksen kuolinhetken rukoushetki Jouni Hartikainen, Senni Valtonen 1. pääsiäispäivä klo 8 Pääsiäismessu Sinikka Peltohaka, Elise Rinne, Kaisa Sidoroff, Senni Valtonen ARKIMESSU ke klo 18 Munkkivuoren kirkossa Hetu Saarinen, Senni Valtonen. Kaipaatko taukoa arkeesi? Tässä on lepopaikka sinulle, joka haluat hengähtää hetken Pyhän äärellä. Messu kestää noin puoli tuntia , ja Jouni Hartikainen, Senni Valtonen

5 LEVOLLISUUDEN MESSU la 27.2., klo 18 Munkkiniemen kirkossa Tule hiljentymään arjen kiireestä. Voit tulla messuun myös vapaaehtoistehtäviin, tied. Mia Salmio, p Esilauluryhmän harjoitus klo 17. Tervetuloa mukaan, kuorokokemusta ei tarvita Katariina Wirta, Mia Salmio, Kaisa Sidoroff ILTA ELÄVÄN VEDEN LÄHTEELLÄ SANAN JA RUKOUKSEN ILTA ke 24.2., 23.3., 20.4., klo 19 Munkkiniemen kirkossa. Sanaa, ylistystä ja rukouspalvelu puhujana pastori Petri Kauhanen Hengen uudistus kirkossamme ry:stä; pastori Sinikka Peltohaka Elise Rinne LUUKAS 10 TAPA ELÄÄ - RAAMATTULUENTO SARJAAN OSALLISTUNEIDEN JATKOILTA to klo Munkkiniemen kirkolla Mukana Leena Leppilahti. KONSERTTI la 5.3. klo 18 Munkkivuoren kirkossa Palkeen käännöksiä - sovituksia harmonikalle, mm. Ilona Suomalainen, harmonikka SURURYHMÄ LÄHEISENSÄ MENETTÄNEILLE pe klo Munkkivuoren seurakuntatalon Päätykamarissa 8.4. Tutustuminen ja odotukset, Mistä suruni syntyi?, 6.5. Surun aallokossa, Suurten kysymysten äärellä, Toivo ja tulevaisuus Tervetuloa keskustelemaan muiden surevien kanssa surustasi ja elämän muutoksesta. Ota rohkeasti yhteyttä meihin ryhmän ohjaajiin 1.4. menn. pastori Elise Rinne p tai lehtori Leena Pankakoski p

6 TAIDEMYYNTINÄYTTELYN AVAJAISET (FILANTROPIA) ke 3.2. klo 18 Munkkiniemen kirkossa Joensuun piispa Arseni avaa näyttelyn Kuva: Jalmari Ruokokoski Tuomas TAIDEMAALAUKSIA JA TAPAHTUMIA SOVINNOSTA järj. Filantropia yhdessä seurakunnan kanssa. Filantropia ry on Suomen ortodoksisen kirkon kansainvälisestä diakonia- ja lähetystyöstä vastaava järjestö. Se toimii sekä Suomessa että laajasti ulkomailla. Ke 3.2. klo 18 Taidenäyttelyn avajaiset Joensuun piispa Arseni avaa Munkkiniemen kirkossa taidenäyttelyn. Näyttelyssä on esillä Filantropian lahjoituksina saamia tauluja. Piispa Arseni puhuu ja kertoo tauluista. Tuotto Filantropian työlle. Ke klo 18 Tuhkakeskiviikon iltamessu, Liturginen Ensemble Munkkivuori. Ke klo 18 Runoilta -karjalaisia runoja. Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo lukee kirjoittamiaan runoja suomeksi ja karjalaksi. Senni Valtonen, kantele. Ke 2.3. klo 18 Sovinnon merkityksestä rauhan aikaansaamiseksi, professori, oikeushammaslääkäri Helena Ranta. Ti 8.3. klo 19 Konsertti kansainvälisenä naistenpäivänä. Kirkkomusiikkia idästä ja lännestä, laulaen ja soittaen - naisten voimin. Varvara Merras- Häyrynen, Kaisa Sidoroff ja Senni Valtonen La klo Virpomisvitsapaja virpomisvitsojen siunaaminen; ekumeeninen perhetapahtuma. KIRKKO SOIKOON: PSALTTAMUS PELIMANNIVIRSIÄ to klo 13 Munkkiniemen kirkossa Timo Alakotila, piano ja harmoni; Senni Valtonen, kantele, puhaltimet, urut ja avainviulu. Vapaa pääsy, ohjelma 5. PITKÄPERJANTAI-ILLAN KONSERTTI pe klo 18 Munkkiniemen kirkossa A. Scarlatti: Stabat Mater; Margit Tuokko, sopraano; Jutta Holmberg, mezzosopraano; Kaisa Sidoroff, urut. Vapaa pääsy, ohjelma 10. KONSERTTI: ELÄMÄLLE KIITOS 2. pääsiäispäivä klo 18 Munkkiniemen kirkossa Ladies & Gents. Vapaa pääsy, ohjelma 10.

7 YHTEISVASTUUKONSERTTI la 9.4. klo 18 Munkkiniemen kirkossa Lauri Sippola LAPSILLE & PERHEILLE LAPSET SOITTAVAT LAPSILLE ke klo 10 Munkkivuoren kirkossa Osa Lasten Kirkko Soikoon tapahtumaa LASTEN PÄÄSIÄISKIRKOT ma klo 10 Munkkiniemen kirkko ti klo 10 Lehtisaaren kappeli ke klo 9.30 Munkkivuoren kirkko Tarja Frilander, Kaisa Sidoroff. Tervetuloa kerholaiset sekä koti- ja päivähoidossa olevat lapset hoitajineen. LASTEN KERHOT KEVÄTKAUDELLA: (ei hiihtolomaviikolla 8) ENSILAPSIKERHO ke klo Munkkiniemen kirkon lastentilassa Jos esikoisesi on alle vuoden ikäinen, tule tapaamaan samassa elämäntilanteessa olevia vanhempia, keskustelemaan, jakamaan kokemuksia, laulamaan ja nauttimaan kupponen kahvia. aikuiset yhdessä. AVOIN PÄIVÄKERHO ma ja to klo Munkkiniemen kirkon lastentilassa ke klo Munkkivuoren srk-talon alakerrassa ti klo Lehtisaaren kappelin lastentilassa. Avoimeen päiväkerhoon ovat tervetulleita lapset ja NAPEROKERHO yli 2 v. ma klo Munkkivuoren srk-talon alakerrassa LUONTONAPEROKERHO yli 2 v. ti klo Munkkivuoren srk-talon alakerrassa

8 PÄIVÄKERHO ke ja to klo Munkkiniemen kirkon lastentilassa Päiväkerhoihin on haku keväällä. Myös kesken kauden vapaita paikkoja voi tiedustella ohjaajilta. Ilmoittautuminen syksyn kerhoihin alkaa ja perhetyö sähköinen ilmoittautumiskaavake. LAPSIKUORO yli 6 v. ke klo Munkkiniemen kirkossa, lisätiedot kaisa.sidoroff@evl.fi VOIMAA RUKOUKSESTA RUKOUSPALVELU ma klo Munkkiniemen kirkossa Kirkossa päivystää kaksi rukouspalvelijaa. Heille voit kertoa rukousaiheesi ja he rukoilevat puolestasi. RUKOUSPIIRI pe klo Munkkiniemen kirkossa Kaikki ovat tervetulleita rukoilemaan yhteisten asioitten puolesta. RAAMATTU- JA YLISTYSPIIRI ma klo 18 Munkkiniemen kirkon lastentilassa. RAAMATTUPIIRI ke klo Lehtisaaren kappelissa SANAN ÄÄRELLÄ ti klo Munkkiniemen kirkolla Keskustelua Raamatun äärellä. UUSI ASKARTELURYHMÄ ma klo 18 Munkkivuoren seurakuntatalon alakerrassa Tervetuloa toteuttamaan ideoitasi yhdessä muiden kanssa.

9 MERIMIESKIRKKOPIIRI ma klo 14 Munkkivuoren seurakuntatalon Päätykamarissa. 8.2., 22.2., Munkkivuoren Merimieskirkkopiiri ry 40 vuotta, avoin seurakuntajuhla klo 17 alkaen Munkkivuoren seurakuntasalissa. OLOHUONE ti klo Munkkiniemen kirkon aulassa Tule tapaamaan tuttuja ja vaihtamaan ajatuksia kahvikupposen äärellä. 90-VUOTIAIDEN KESKUSTELURYHMÄ pe klo 13 Munkkivuoren seurakuntatalon Päätykamarissa 26.2., 18.3., 29.4., Jos tarvitset kuljetusta, soita p Tule tapaamaan tuttuja ja vaihtamaan ajatuksia kahvikupposen äärellä. ELÄKELÄISTEN KAHVIHETKI to klo 13 Munkkiniemen kirkolla KIRKKOKUORON HARJOITUKSET to klo Munkkiniemen kirkolla kanttori Kaisa Sidoroffin johdolla. Tervetuloa nykyiset ja uudet laulajat!

10 ALFAKURSSI ti klo Munkkivuoren seurakuntatalolla Tule Alfakurssille - kuulemaan ja keskustelemaan kristinuskosta. Illoissa ruokaillaan, kuunnellaan lyhyt opetus ja keskustellaan pienryhmissä. Voit tuoda omat kysymyksesi ja ajatuksesi. Ilmainen kurssi järjestetään Munkkiniemen seurakunnan ja Kotiryhmäverkoston yhteistyönä ti klo Munkkivuoren seurakuntatalolla. Tied. ja ilm. alfa@verkosto.net tai leena.leppilahti@evl.fi tai p KESKIVIIKKOKAHVILA ke klo Munkkivuoren seurakuntasalissa Kahvilassa tarjolla myös keittolounas 24.2., 23.3., ja Kahvilassa Munkkivuoren päiväkodin lapset laulavat talvilauluja, mukana Katariina Wirta. KIRJALLISUUSPIIRI ma klo Munkkivuoren srk-talon alakerrassa 8.2. Marutei Tsurunen: Sinisilmäinen samurai, Gummerus. Alustaja Kaija Peura 7.3. Henning Mankel: Ruotsalaiset saappaat, Otava. Alustaja Elina Kuosmanen 4.4. Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiscus, Otava. Alustaja Solveig Williams 9.5. Eeva Joenpelto: Viisaat istuvat varjossa, WSOY. Alustaja Kati Lind Yhteyshenkilö: Kati Lind, katilind@okati.lind@gmail.com, HYVÄN MIELEN KUNTOJUMPPAA +65 ma klo 10 Munkkivuoren seurakuntasalissa Kuntoilua oman kunnon ja tunnon mukaan. Helppoja kuntoharjoitteita fysioterapeutin ohjauksessa. Tied. Minna Pirinen p Lukukausimaksu 20, ilm. ja maksu kirkkoherranvirastoon. Ryhmä toteutetaan yhteistyössä diakoniatyön kanssa.

11 NUORTEN ILTA ke klo Munkkivuoren seurakuntatalon alakerrassa. HALUAISITKO TULLA TEKEMÄÄN VAPAAEHTOISTYÖTÄ Tule mukaan kirkkoisäntä- tai kirkkoemäntäkoulutukseen. Seurakunta hakee henkilöitä jotka ovat kiinnostuneita toimimaan messuissa ja erilaisissa seurakunnan tilaisuuksissa suntioiden apuna. Lisätietoja antavat suntio Marko Lahtinen p tai diakonissa Leena Leppilahti p Jos tuttavapiirissäsi on joku jonka arvelet kiinnostuvan tehtävästä, kutsu häntä mukaan. SEURAKUNNAN ALUEELLA TOIMIVAT PARTIOLIPPUKUNNAT Kirisiskot, kolo Munkkiniemen kirkko, Tiilipolku 6, Helsinki Mustat Veljet, kolo Munkkiniemen kirkko, Tiilipolku 6, Helsinki Navigatores, kolo Papinpöydänkuja 4 D, Helsinki Vuoren Valppaat, kolo Porintie 3, Helsinki ja EROSTA EHEÄKSI ERORYHMÄ YLI 50-VUOTIAANA ERONNEILLE ke 9.3., ti ja ke klo Helsingin seurakuntien perheasiainneuvottelukeskus Kolmas linja 22, 3. krs, Helsinki (Kallio) Luottamuksellisessa keskusteluryhmässä pääset jakamaan eron synnyttämiä tunteita, saat vertaistukea ja apua muuttuneeseen elämäntilanteeseen sopeutumisessa. Ryhmä on maksuton ja sitä ohjaavat perheneuvoja ja vapaaehtoinen vertaisohjaaja. Lisätied. ja ilm. Minna Heini, Eläkeliitto ry p tai erostaeheaksi@elakeliitto.fi Munkkiniemen seurakunnan ilmoittelua voi seurata Kirkko ja kaupunki lehdestä, Munkinseudusta, ilmoitustauluilta fb Munkkiniemen seurakunta fb Munkkiniemen seurakunta Vapaaehtoistoiminta fb Munkkiniemen seurakunta Lapset ja perheet fb Munkan Talo esitteen toteutus: Päivi Lipasti

12 Munkkiniemen seurakunnan työntekijät tammikuusa 2016 Papit Leo Glad, kirkkoherra (vv ) (09) Sinikka Peltohaka Tarja Frilander (vs. khra -6.3.) Jouni Hartikainen Elise Rinne Katariina Wirta ( vs ) Kanttorit Kaisa Sidoroff Senni Valtonen Diakoniatyöntekijät Mia Salmio Leena Leppilahti Heli Erkkilä Nuorisotyönohjaaja Hetu Saarinen Lastenohjaajat/ip-ohjaajat Rauna Mannermaa Auli Etäniemi Heli Ahonen Tiina Tuohimaa Leena Eronen Seurakuntasihteeri Ulla Rytkönen Tiedottaja Päivi Lipasti Suntiot päivystys Eija Stålhandske, (vv ) pääsuntio Sonja Fasta Marko Lahtinen Karri Malm KIRKKOHERRANVIRASTO Raumantie 3, Hki p avoinna ma,ti,to,pe klo 9-13, ke klo munkkiniemi.srk@evl.fi PÄIVYSTÄVÄ PAPPI p DIAKONIAPÄIVYSTYS ajanvaraus ti ja to klo p VIRKATODISTUKSET JA SUKUSELVITYKSET Helsingin seurakuntien keskusrekisteri, Kolmas linja 22 (Kallio) p virkatodistukset.helsinki@evl.fi sukututkimus.helsinki@evl.fi. HAUTAUSASIAT Helsingin seurakuntien keskusrekisteri, Kolmas linja 22 (Kallio) p helsinki.hautapalvelut@evl.fi MUNKKIVUOREN KIRKKO JA SEURAKUNTATALO Raumantie 3, Hki MUNKKINIEMEN KIRKKO Tiilipolku 6, Hki LEHTISAAREN KAPPELI JA SEURAKUNTASALI (Pyhän Laurin kappeli) Papinpöydänkuja 4, Hki Nähdään kirkolla Munkkiniemen seurakunnan tilaisuuksissa

Kevät 2018 Munkkiniemen seurakunnassa. Tässä esitteessä on kerrottu keskeisimmistä tapahtumista Tule rohkeasti mukaan

Kevät 2018 Munkkiniemen seurakunnassa. Tässä esitteessä on kerrottu keskeisimmistä tapahtumista Tule rohkeasti mukaan Kevät 2018 Munkkiniemen seurakunnassa Tässä esitteessä on kerrottu keskeisimmistä tapahtumista Tule rohkeasti mukaan 6.2.2018 MESSU Messu on jumalanpalvelus, jossa vietetään ehtoollista. Messu on Jumalan

Lisätiedot

Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018

Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018 Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018 Ilon ja valon pääsiäinen Pääsiäinen on ylivoimaisesti suurin juhlan aihe mitä voin kuvitella. Me tavoittelemme sitä ja pelkäämme, ettei se ole totta. Tässä pääsiäisen

Lisätiedot

Keväällä 2017 Munkkiniemen seurakunnassa

Keväällä 2017 Munkkiniemen seurakunnassa HUHTI - TOUKOKUU päivitetty 10.4.2017 Keväällä 2017 Munkkiniemen seurakunnassa Tässä esitteessä on kerrottu keskeisimmistä tapahtumista. Tule rohkeasti mukaan. *MESSU Messu on jumalanpalvelus, jossa vietetään

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! 7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista

Lisätiedot

Pääsiäisiloa. * Pääsiäisaika * Kevään tapahtumia * Seurakuntavaalit * Yhteisvastuukeräys. kotiseurakunnastasi keväällä 2014

Pääsiäisiloa. * Pääsiäisaika * Kevään tapahtumia * Seurakuntavaalit * Yhteisvastuukeräys. kotiseurakunnastasi keväällä 2014 Munkkivuoren kirkko, Raumantie 3 Munkkiniemen kirkko, Tiilipolku 6 Lehtisaaren kappeli, Papinpöydänkuja 4 Pääsiäisiloa kotiseurakunnastasi keväällä 2014 * Pääsiäisaika * Kevään tapahtumia * Seurakuntavaalit

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki 1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

Yhteys. Siunattua Joulua. Munkkiniemen seurakunnasta alueen koteihin. Kuva: Laura Laine

Yhteys. Siunattua Joulua. Munkkiniemen seurakunnasta alueen koteihin. Kuva: Laura Laine Yhteys Munkkiniemen seurakunnasta alueen koteihin Siunattua Joulua Kuva: Laura Laine Jo, joulurauha, saavu, jää nyt joka sydämeen Joulu tuo useimmille meistä mieleen paljon lämpöisiä muistoja lapsuuden

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta Pääsiäisaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 24.3. klo 10 Palmusunnuntain messu Tiellä ken vaeltaa? Suomen Lähetysseuran

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Virkatodistukset seurakuntien keskusrekisteristä, p

Virkatodistukset seurakuntien keskusrekisteristä, p 1 Sisällysluettelo Messut 3 Konfirmaatiot 3 Kesäillat Malminkartanon kappelilla 4 Kannelkodin kesäseurat 4 Kesäillan musiikkia 5 Diakonia 5 Raamattua, liikuntaa ja leipää 6 Seurakuntavaalit 6 Yhteystiedot

Lisätiedot

Sururyhmät syksyllä 2019

Sururyhmät syksyllä 2019 Sururyhmät syksyllä 2019 Läheisen ihmisen kuolema järkyttää ja koskettaa. Jokainen meistä suree omalla tavallaan ja oman aikansa. Kukaan muu ei voi määrätä, mitä, milloin ja miten pitäisi tuntea. Toipuminen

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

Myllypuron kirkko. Arja Vehko Suomen Lähetysseurasta, Tikkanen, Lemponen, lähetyspiiri messuryhmänä. Pergolesin Stabat Mater

Myllypuron kirkko. Arja Vehko Suomen Lähetysseurasta, Tikkanen, Lemponen, lähetyspiiri messuryhmänä. Pergolesin Stabat Mater 2018 klo 12 Palmusunnuntain messu, Herttoniemen kirkko. Ropponen, Lemponen, Umba yhtye. Palmusunnuntain messu, Kulosaaren kirkko Rautiainen, Kallio, Koivistoinen. Lapsikuoro, joht. Henna Dolk-Viksten Klo

Lisätiedot

Helmikuu Yhteisvastuukeräys Munkkiniemen seurakunnassa. Nälkä tilaisuus antaa ja saada!

Helmikuu Yhteisvastuukeräys Munkkiniemen seurakunnassa. Nälkä tilaisuus antaa ja saada! Helmikuu 2018 Yhteisvastuukeräys Munkkiniemen seurakunnassa Nälkä tilaisuus antaa ja saada! Yhteisvastuu 2018 torjuu nälkää ja köyhyyttä Suomessa nähdään nälkää. Vuosittain yli 10 000 ihmistä joutuu turvautumaan

Lisätiedot

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa.

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa. Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa. Kesä 2016 Messut Sunnuntaisin ja pyhinä klo 10 Huopalahden kirkossa klo 12 Hakavuoren kirkossa. Suvivirren sunnuntain 29.5. messuissa lauletaan Suvivirsi.

Lisätiedot

RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015 TOIMINTA. Lapset. Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa.

RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015 TOIMINTA. Lapset. Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa. TOIMINTA Lapset Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa. Perhekerho tiistaisin, alkaen 14.1., viikolla 3. klo 9.30 seurakuntatalossa. RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016 LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016 2 JUMALANPALVELUKSET Jumalanpalvelukset Lammin kirkossa joka sunnuntai klo 10 su 12.6. klo 10 su 19.6. klo 10 la 25.6. klo 10 su 26.6. klo 18 su 17.7. klo 10 su 31.7. klo 10

Lisätiedot

Neulekahvila. Ovi on auki kaikille! -majataloillat Nokian kirkossa klo 18

Neulekahvila. Ovi on auki kaikille! -majataloillat Nokian kirkossa klo 18 Riemullista kevättä Ovi on auki kaikille! -majataloillat Nokian kirkossa klo 18 Su 20.1. Musiikkivieraana Heini ja Pentti Hietanen Pentti Hietanen on yksi Suomen valovoimaisimpia ja tunnetuimpia mieslaulajia

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta HYVÄN TEKIJÖITÄ KAIVATAAN - pienikin teko on tärkeä! Mitä sinä voisit tehdä? Iltapäiväkerho toimia mummona tai vaarina Pyhän Annan lastenkirkolla Pyhän Annan lastenkirkon

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Su 1.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu Nuorisokuoro Merituuli Su 1.12. klo 18 Hoosianna!

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu Kuva: Pixabay/Hans Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu 2019 www.kotka-kyminseurakunta.fi Jumalanpalvelukset - To 2.5. klo 18 Arjen hengähdys -rukoushetki ja ehtoollinen - Su 5.5. klo 10 Messu Vox Consolationis

Lisätiedot

Yhteys. Munkkiniemen seurakunnasta alueen koteihin

Yhteys. Munkkiniemen seurakunnasta alueen koteihin Yhteys Munkkiniemen seurakunnasta alueen koteihin Siunattua Joulua 2016 YHTEYS JOULU 2016 Yhteystiedot ja osoitteet... 2 Linkkivinkit... 2 Jouluevankeliumi... 3 Joulunajan messut ja hartaudet... 4 Joulupuu...

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016 TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016 Usko on valo, joka johdattaa meitä ja loistaa meille pimeydessä. (Martti Luther) Kevätkauden jumalanpalvelukset ja tapahtumat Tuusniemellä Tuusniemen alueseurakunta

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavin alueseurakunnan toimintaesite Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30: 3. Bernhard

Lisätiedot

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kevät 2016 Sisällysluettelo Lapsityönjohtajan tervehdys 3 Perhekerhot 4 Avoinkerho Musaperhekerho Päiväkerho 5 Musiikkitoimintaa 6 Musapäiväkerho Lapsikuoro Koululaisten

Lisätiedot

AAMURUSKO Ruskon seurakunnan tiedotuslehti Marras- ja joulukuu 2014 www.ruskonseurakunta.fi

AAMURUSKO Ruskon seurakunnan tiedotuslehti Marras- ja joulukuu 2014 www.ruskonseurakunta.fi AAMURUSKO Ruskon seurakunnan tiedotuslehti Marras- ja joulukuu 2014 www.ruskonseurakunta.fi S-Market Rusko, osoite (Myllymäentie 2), 31.10.2014 kello 15.00 19.00. Seurakuntavaalit ovat toistaiseksi ainoa

Lisätiedot

Näkövammaistyö Kevät

Näkövammaistyö Kevät Näkövammaistyö Kevät 2015 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten kevään 2015 toiminnasta.

Lisätiedot

-Heinolassa 50 vuotta-

-Heinolassa 50 vuotta- Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme

Lisätiedot

TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA

TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 7:15 8:30 Aamurukouspiiri Tuomiokirkon kappelin alasalissa 12 12:30 Päivärukous Tuomiokirkossa 18 19 Ekumeeninen Luottamuksen rukoushetki Tuomiokirkon kryptassa 12 12:30 Päivärukous

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2012 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 2.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN SYKSY 2016

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN SYKSY 2016 VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN SYKSY 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Vireä viisikymppinen. Tervetuloa juhlimaan! PITÄJÄNMÄEN π SEURAKUNTA 50

Vireä viisikymppinen. Tervetuloa juhlimaan! PITÄJÄNMÄEN π SEURAKUNTA 50 Vireä viisikymppinen Tervetuloa juhlimaan! PITÄJÄNMÄEN π SEURAKUNTA 50 Sinulle Menneille kiitos, tuleville tulkaa Pakko on nyt hieman kehua, mutta ehkä se näin juhlavuoden kunniaksi sallitaan. On hienoa

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Viikko 45 (2.11.-8.11.) Ma 2.11. - Klo 9-14 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä!

Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä! Otamme vastaan sinulle ylimääräiseksi jääneitä tavaroita joka sunnuntai ennen Jumalanpalvelusta. Lahjoitukset voi tuoda alakerran käytävänpäähän. Opastus aulasta Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia.

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 13.5.2013 N:o 3/2013 KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA 6.5.2013 Sivu 26

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 13.5.2013 N:o 3/2013 KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA 6.5.2013 Sivu 26 KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA 6.5.2013 Sivu 26 Kokousaika Maanantai 13.5.2013 kello 17.00 Kokouspaikka Päätöksen tekijät Vihtavuoren kappeli Anttila Mika-Olli Ek Terhi saapui klo 17.15 Heikkinen Panu Hiltunen

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Kun sinut kastettiin, vanhemmillesi, kummeillesi ja seurakunnalle annettiin tehtäväksi huolehtia kristillisestä kasvatuksestasi. Kuulostaa juhlalliselta.

Lisätiedot

JUANKOSKEN ALUESEURAKUNNAN KEVÄTKAUSI 2017

JUANKOSKEN ALUESEURAKUNNAN KEVÄTKAUSI 2017 JUANKOSKEN ALUESEURAKUNNAN KEVÄTKAUSI 2017 Papin palsta Tämä vuosi on monisataisvuosien juhlaa. Kotimaamme täyttää pyöreät 100 vuotta ja mikäli Koillis-Savoa lukaisi viime joulukuussa, niin uutisen mukaan

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille kohtaamisen paikkoja. Tutustu ja löydä oma paikkasi! Sisällysluettelo Yhteystiedot ilmoittautumiseen

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ SYKSYN ohjelma 2015 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 RIPPIKOULUPASSI Ennen leirijaksoa tutustut seurakunnan toimintaan. Rippikoulupassiin keräät merkinnät: 4 jumalanpalveluksesta 2 seurakuntatilaisuudesta (esim. diakonia-

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2015

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2015 LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2015 JUMALANPALVELUKSET Jumalanpalvelukset Lammin kirkossa joka sunnuntai klo 10 su 31.5. klo 10 su 7.6. klo 10 su 14.6. klo 10 la 20.6. klo 10 su 21.6. klo 18 su 19.7. klo 10 su

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

ADVENTTI JA JOULU 2015

ADVENTTI JA JOULU 2015 ADVENTTI JA JOULU 2015 KIRKKOHERRAN TERVEHDYS Haluamme, että oma asuinalueemme on turvallinen ja viihtyisä paikka olla, tehdä työtä ja harrastaa. Tämä on meidän yhteinen huoli ja yhteinen kiinnostuksen

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

L A M M I N S E U R A K U N TA KESÄ

L A M M I N S E U R A K U N TA KESÄ LAMMIN S E U R A K U N TA KESÄ 2018 2 JUMALAN- PALVELUKSET Jumalanpalvelukset Lammin kirkossa joka sunnuntai klo 10 su 17.6. klo 10 la 23.6. klo 10 su 24.6. klo 18 su 15.7. klo 10 su 29.7. klo 10 su 5.8.

Lisätiedot

Haagan seurakunnan syksy 2015

Haagan seurakunnan syksy 2015 Haagan seurakunnan syksy 2015! JUMALANPALVELUS- ELÄMÄÄ MESSUT Seurakunnan tärkein yhteinen kokoontuminen on sunnuntain ehtoollisjumalanpalvelus eli messu, joka tarjoaa mahdollisuuden hiljentymiseen, rauhoittumiseen

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016

Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016 Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016 Viikko 1 (4.1. 10.1.) Ma 4.1. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Jumalanpalvelus- ja musiikkityön johtokunta

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Jumalanpalvelus- ja musiikkityön johtokunta Aika Maanantaina 21.1.2019 klo 18.00 Paikka Rauhankatu 14, kokoushuone 3. kerros Johtokunta Ari Palomäki (pj) Kalervo Aaltonen Matti Järvinen Jaana Kivikko Maria Mäki-Uuro-Tuiskunen Kimmo Tapanainen Terhi

Lisätiedot

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen. Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta

Lisätiedot

KE SÄN JUMALAN PAL VELUKSE T

KE SÄN JUMALAN PAL VELUKSE T KESÄN JUMALANPALVELUKSET Vuosaaren kirkossa vietetään ehtoollisjumalanpalvelus eli messu joka sunnuntai klo 11 ja Katukappelissa Iltakirkko torstaisin klo 18. Myös lapset ovat tervetulleita jumalanpalveluksiin!

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA A DV E N T T I - JA J O U LU N A I K A

LAMMIN SEURAKUNTA A DV E N T T I - JA J O U LU N A I K A LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI- JA JOULUNAIKA 2017 2 JUMALAN- PALVELUKSET su 3.12. klo 10 klo 18 Adventin messu Adventtihartaus Evolla, Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä Opastus Evokeskukselta (Saarelantie 1)

Lisätiedot

Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous pidetään seuraavasti:

Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous pidetään seuraavasti: KOKOUSKUTSU JA ESITYSLISTA Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous pidetään seuraavasti: Aika Ti 1.4.2014 klo 18.30 Paikka Seurakuntatalo, Mykkäläntie 6, 73100 Lapinlahti Osallistujat: Jäsenet

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2016 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 11.9. Messu, liturgia Tapani Vanhanen, saarna Katja Verho, kanttori Taina Kujanen. 18.9. Messu, metsästäjien kirkkopyhä,

Lisätiedot

SISÄLLYS& Vuosikertomuksen)toimitus:)Karoliina)Vidgrén) ) ) Kiitos, että johdatat minua, viet eteenpäin, näytät suunnan.

SISÄLLYS& Vuosikertomuksen)toimitus:)Karoliina)Vidgrén) ) ) Kiitos, että johdatat minua, viet eteenpäin, näytät suunnan. Vuosikertomus 2014 SISÄLLYS& KIRKKOHERRANTERVEHDYS 3 JUMALANPALVELUSELÄMÄ 4 KIRKKOHERRANVIRASTO 4 VIESTINTÄ 5 KIRKONPALVELUSKUNTA 5 KIRKKOMUSIIKKI 6 KASVATUS Lapset 6>7 Varhaisnuoretjanuoret 8 JULISTUSJAPALVELU

Lisätiedot

TAMPERE. Kaikilla kiælillä. Raamattutapahtuma 16. 17.5.2015 Tampere

TAMPERE. Kaikilla kiælillä. Raamattutapahtuma 16. 17.5.2015 Tampere TAMPERE Kaikilla kiælillä Raamattutapahtuma 16. 17.5.2015 Tampere Järjestäjinä Tampereen seudun seurakunnat, Pirkanmaan Piplia seura ja Suomen Pipliaseura voimasanoja PIPLiA. Kaikilla kiælillä Keväisenä

Lisätiedot

Espoon seurakuntayhtymä Kehitysvammaisten ohjelma 2015

Espoon seurakuntayhtymä Kehitysvammaisten ohjelma 2015 Espoon seurakuntayhtymä Kehitysvammaisten ohjelma 2015 Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi Hän hänet loi. 1. Moos. 1:27 Espoon seurakuntien Kehitysvammaistyö Kehitysvammaisilla ihmisillä on oikeus

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN KULTTUURIVUOSIKELLO Tapahtumakalenteri 1.1. 31.3.2014 Eurajoki

IKÄIHMISTEN KULTTUURIVUOSIKELLO Tapahtumakalenteri 1.1. 31.3.2014 Eurajoki MIKÄ ON IKÄIHMISTEN KULTTUURIVUOSIKELLO? Kaikille avoin tapahtumakalenteri. Tiedot kalenteriin voi välittää hankekoordinaattorille. Kalenteriin voi jokainen suunnitella toimintaa! Kalenteri kuuluu osana

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

espoon seurakuntien näkövammaiset syksy 2013

espoon seurakuntien näkövammaiset syksy 2013 1 espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET SYKSY 2013 www.espoonseurakunnat.fi www.esboforsamlingar.fi 2 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä

Lisätiedot

www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki Sisällysluettelo SUVIVIRSI... 3 JUMALANPALVELUKSET... 4 KOHTAAMISIA KESÄSSÄ... 4 LÄHETYSJUHLAT HELSINGISSÄ... 5 KESÄTORSTAIT... 6 NUORET... 7 LASTEN KURSSIT JA RETKET... 7 DIAKONIA TUKEA SINULLE... 8 YHDESSÄ

Lisätiedot

Menovinkkilista Naarila 4

Menovinkkilista Naarila 4 Menovinkkilista 2017 2018 Naarila 4 Aloituspäivä Mahlakankareen seurakuntakodissa la 20.1. klo 10 16 Osoite on Palomäenkatu 2. Ohjelmassa tutustumista toisiimme, kasteeseen, ehtoolliseen, jumalanpalvelukseen,

Lisätiedot

Aika 01.12.2014 klo 17:30-18:20 Käpylän kirkko, Metsolantie 14, seurakuntasali

Aika 01.12.2014 klo 17:30-18:20 Käpylän kirkko, Metsolantie 14, seurakuntasali Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 01.12.2014 klo 17:30-18:20 Paikka Käpylän kirkko, Metsolantie 14, seurakuntasali Saapuvilla olleet jäsenet Ulla Kosonen, puheenjohtaja Raimo Anttila

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu

Lisätiedot

Opettamassa: Jukka Jämsen TM, Pastori, Lapuan Hiippakuntasihteeri ja Anu Vuola TM, raamattutyön koordinaattori, Raamatunlukijain Liitto ry.

Opettamassa: Jukka Jämsen TM, Pastori, Lapuan Hiippakuntasihteeri ja Anu Vuola TM, raamattutyön koordinaattori, Raamatunlukijain Liitto ry. Opettamassa: Musiikissa : Muita : Ruokailu: Sielunhoito: Rukouspalvelu: Kirjanmyynti: Arpajaiset: Jukka Jämsen TM, Pastori, Lapuan Hiippakuntasihteeri ja Anu Vuola TM, raamattutyön koordinaattori, Raamatunlukijain

Lisätiedot

Surun kohdatessa. - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta

Surun kohdatessa. - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta Surun kohdatessa - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta Päivitetty 7.5.2013 Vainajan lähimmät Ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Yhteys. Siunattua Joulua. Luottamuksen kultalankaa. Joulun tapahtumia 4 Joulun musiikkia 6 Jouluradio 7. Pääkirjoitus 2 Joulupuukeräys 3 Kari Leikko 3

Yhteys. Siunattua Joulua. Luottamuksen kultalankaa. Joulun tapahtumia 4 Joulun musiikkia 6 Jouluradio 7. Pääkirjoitus 2 Joulupuukeräys 3 Kari Leikko 3 2 2 0 1 4 J O U L U Yhteys Munkkiniemen seurakunnasta alueen koteihin Siunattua Joulua Pääkirjoitus 2 Joulupuukeräys 3 Kari Leikko 3 Joulun tapahtumia 4 Joulun musiikkia 6 Jouluradio 7 Vapaaehtoiset 8

Lisätiedot

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2015

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2015 S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I Syksy 2015 VIIKKO-OHJELMA Sunnuntai klo 12 Messu Maanantai klo 17.30 Siltamäen naiskuoro 31.8. 7.12. klo 19 Hengellisten laulujen ilta kerran kuukaudessa:

Lisätiedot

Katariinanseurakunta. Adventin ja joulun aika 2013. Pyhän Katariinan kirkko, valokuvaaja Timo Jakonen Esi een suunni elu ja tai o Katri Lautjärvi

Katariinanseurakunta. Adventin ja joulun aika 2013. Pyhän Katariinan kirkko, valokuvaaja Timo Jakonen Esi een suunni elu ja tai o Katri Lautjärvi Katariinanseurakunta Adventin ja joulun aika 2013 Pyhän Katariinan kirkko, valokuvaaja Timo Jakonen Esi een suunni elu ja tai o Katri Lautjärvi Hyvä Katariinanseurakuntalainen Kädessäsi oleva esite on

Lisätiedot

Rippikoulun seurakuntayhteysjakso

Rippikoulun seurakuntayhteysjakso Rippikoulun seurakuntayhteysjakso vuoden 2011 rippikoulussa Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Ohjeita: Kynä mukaan Vastaa kysymyksiin ennen kuin tulet hakemaan merkintää seurakunnan työntekijöiltä 1.

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 5/2014

SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 5/2014 SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 5/2014 Aika: keskiviikko 7.5.2014 klo 17.30-20.15 Paikka: Munkkivuoren seurakuntasali, Raumantie 3 Läsnä: Glad Leo, puheenjohtaja Andersson Pasi Jukko Annamari Jäntti Josa

Lisätiedot