ÄHTÄRIN KAUPUNKI NÄHTÄVÄKSI ASETETTAVAT VIRANHALTIJAPAATÖKSET AJALTA
|
|
- Marjut Aaltonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ÄHTÄRIN KAUPUNKI NÄHTÄVÄKSI ASETETTAVAT VIRANHALTIJAPAATÖKSET AJALTA ruokapalvelupäällikkö Eija Paavola pvm /2019 Sijaisen määrääminen/ruokapalvelut Hilkka Kuoppala-Niemi, palkkasihteeri Ruokapalvelut tarvitsee sijaisen ajalle Perustelut Hallintosääntö luku 5. maankäyttöinsinööri Jussi Koivisto pvm /2019 Vahvistan määräyksen ruokapalvelujen ruokapalvelutyöntekijän sijaiseksi ajalle Hilkka Kuoppala-Niernen. Laduntekokoneen Hankinta/ Ähtärin kaupunki Ähtärin kaupunki/ Kuninkaan Lemmikki Oy Ähtärin kaupunki on p~tänyt 22,1,2019 tarjousta laduntekokoneesta vudeltä toimittajalta. Määräaikaan klo mennessä saatiin kolme tarjousta, jotka avattiin Lhkuntakoordinaattorin ja Rakennuttajainsinöörin toimesta klo Tarjousten avaamiseta on laadittu avauspöytäkirja Perustelut Hallintosääntö pvm /2019 Tarjouksen jättivät Kuninkaan Lemmikki Oy, GT-Motor Oy ja Lumident Oy. Päätetään hankkia Kuninkaan Lemmikki Oy:n tarjoama Snowmover STG5O8 laduntekokone. Se oli tarjouksista halvin ja myös parhaiten sopiva käyttötarkoitukseen. Moottorikelkan ja telamönkijän hankinta/ Ähtärin kaupunki Ähtärin kaupunki/ Karilainen Oy Ähtärin kaupunki on pyytänyt tarjousta moottorikelkasta ja telamönkijästä yhdeltä toimittajalta. Määräaikaan klo mennessä saatiin yksi tarjous, joka avattiin LUkuntakoordinaattorin ja rakennuttajainsinöörin toimesta klo Tarjouksen avaamisesta on laadittu avauspöytäkirja. Perustelut Hallintosääntö Otsonkoulun rehtori Marika Pienimäki pvm /2019 Tarjouksen jätti ainoastaan Karilainen Oy, jolta moottorikelkka ja telamönkijä hankitaan. VIRANSIJAISEN MÄÄRÄÄMINEN / HAIKONEN LEILA Leila Haikonen ja palkanlaskenta Perustelut Hallintosääntö 38. Otsonkoulu tarvitsee luokanopettajan viransijaisen ajalle Määrään ko sijaisuuteen Leila Haikosen Haikosen viikkotuntimäärä yhteensä 22h/ vk alkaen 26h / vk
2 lukion ja yhteiskoulun rehtori Markku Juhola pvm /2019 Sijaisuusmääräys / Rantamäki Outi Rantamäki, palkaniaskenta Opettaja on ollut virkavapaalla ja tunneille on tarvittu pvm /2019 Paikkaan sijaiseksi Rantamäen kolmeksi tunniksi yhteiskouluun. Sijaisuusmääräys / Mäkelä AiNsa Mäkelä, palkanlaskenta Opettaja on ollut virkavapaalla ja tunneille on tarvittu pvm /2019 Paikkaan sijaiseksi Mäkelän kuudeksi tunniksi. Sijaisuusmääräys / Rantamäki Outi Rantamäki, paikanlaskenta Opettaja on virkavapaalla , tunneille tarvitaan pvm /2019 Paikkaan suaiseksi Rantamäen kahdeksi tunniksi yhteiskouluun. Sijaisuusmääräys / ihanainen Arja ihanainen, palkanlaskenta Opettaja A on virkavapaana ja opettaja B on virkavapaalla Tunneille tarvitaan Paikkaan Arja ihanaisen poissaolevien sijaiseksi yhdeksi tunniksi ja kuudeksi tunniksi. Tunnit yhteiskoulussa. pvm /2019 Sijaisuusmääräys / Palomäki Pauli Palomäki, palkaniaskenta Opettaja on virkavapaalla ja tunneiiie tarvitaan pvm /2019 Paikkaan sijaiseksi Palomäen neljäksi tunniksi. Sijaisuusmääräys / Ihanainen Arja ihanainen, paikanlaskenta Opettaja on virkavapaalla ja tunneille tarvitaan Paikkaan sijaiseksi lhanaisen kuudeksi tunniksi.
3 pvm /2019 Sijaisuusmääräys / Rantamäki Outi Rantamäki, palkanlaskenta Opettaja A on virkavapaalla ja opettaja B on virkavapaalla , tunneille on tarvittu Paikkaan poissaolevien sijaiseksi Outi Rantamäen, 2 tuntia ja 4 tuntia. Vs. sivistystoimenjohtaja Markus Hyytinen pvm /2019 Diaari AHT: 67/2019 KOULUK4YNNINOHJAAJAN VALINTA /SEPPONEN MIISA Hakijat Otsonkoulu Hallinto-osasto Palkanlaskenta Ähtärin kaupungissa on ollut haettavan määräaikainen koulunkäynninohjaajan toimi ajalle Koulunkäynninohjaajan tehtävien lisäksi tehtävänkuvaan kuuluu nuorisoiltojen ohjaaminen työparina muutaman kerran viikossa. Määräaikaan klo tuli viisi (5) hakemusta. Haastatteluun kutsuttiin kaikki viisi (5) hakijaa. Haastatteluryhrnään kuului Otsonkoulun rehtori Marika Pienimäki, Otsonkoulun luokanopettaja/vararehtori Anu Kujansuu sekä Pienryhmän erityisluokanopettaja Outi Tukeva. Haastatteluryhrnä on suorittanut kokonaisarvioinnin määräaikaisen koulunkäynninohjan toimen hakijoista, joka perustuu hakemusasiakirjoihin ja niissä esiin tuotuihin faktoihin sekä haastatteluun ja niistä saatuun informaatioon hakijoiden soveltuvuudesta määräaikaisen koulunkäynninohjaajan työsuhteeseen. Haastatteluryhmä on katsonut tämän kokonaisarvioinnin perusteella yksimielisesti, että määräaikaisen koulunkäynninohjaajan toimen edellyttämät kriteerit täyttää parhaiten Miisa Sepponen. Perustelut Hallintosääntö 6 luku 34 kohtas. Valitsen määräaikaiseen koulunkäynninohjaajan toimeen ajaksi Miisa Sepposen. Työsuhteen ehdot määritellään työsopimuksessa. Valitun on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ja esitettävä lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista.
4 Rakennustarkastaja Matti Pakkala pvni /2019 Asia MAISEMATYÖLUPA. Tila Nissilä Perustelu pvm /2019 Diaari AHT: 80/2019 Ähtärin kaupunki / Seppo Viskari Seppo Viskari hakee lupaa tontilla olevien lahojen ja vaarallisten puiden kaatoon. Puuston ikä noin 80v. Pystyyyn jätetään kaikki terveet puut. Naapureilta saatu suullinen lupa puiden kaatamiseen. Maankäyttö-ja rakennuslain 128 velvoittaa hakemaan maisematyölupaa. Saman lain 140 :n mukaan maisematyölupa on myönnettävä, jollei toimenpide vaikeuta alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen taikka turmele kaupunki- tai maisemakuvaa. Maankäyttö- ja rakennuslain 128 tarkoittama maisematyölupa myönnetään Seppo Viskarille Ouluveden kylässä tilalle Nissilä RN:o Asia MAISEMATYÖLUPAHAKEMUS, TILA SELKÄSPARI RN:O Ähtärin kaupunki / Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry, Kari Takamaa Etelä-pohjanmaan partiolaiset ry hakee lupaa selkäsaaren puuston harvennushakkuulle. Saaren ylitiheää puustoa harvennetaan hakkuukoneella. Harvennuksen tarkoituksena on antaa kasvutilaa jäävälle puustolle, lisätä valoisuutta kenttäkerrokseen ja lisätä kenttäkerroksen kasvillisuutta. Saaren keskiosan vanhempaan kuusikkoon tehdään mahdollisesti voimakkaampaa harvennusta, jolla parannetaan partiolaisten toiminnan mahdollisuuksia mm. enemmän tilaa telttailuun. Rantavyöhykkeen puusto pyritään jättämään hieman tiheämmäksi, jolloin hakkuun vaikutus maisemaan jäisi pienemmäksi ja tiheämpi puusto vähentäisi mahdollisesti tuulituhoja harvennettuun puustoon. Perustelu Maankäyttö-ja rakennuslain 128 velvoittaa hakemaan maisematyölupaa. Saman lain 140 :n mukaan maisematyölupa on myönnettävä, jollei toimenpide vaikeuta alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen taikka turmele kaupunki- tai maisemakuvaa. Maankäyttö-ja rakennuslain 128 tarkoittama maisematyölupa myönnetään Etelä-pohjanmaan partiolaiset ry:lle Peränteen kylässä tilalle Selkäsaari RN:o Hakkuutyössä on huomioitava liitteen mukaiset Arkeologiset kohteet 2 kpl. Kohteiden ympärillä olevilla suoja-alueilla ei saa suorittaa koneellista hakkuuta / raivausta.
5 Oikaisuvaatimusoh~ e Oikaisu- Ajalla tehtyihin viranhaltijapäätöksiin voi päätökseen vaatimusoikeus tyytymätön tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimusviranomainen Oikaisuvaatimusaika ja sen alkaminen Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite Ahtärin kaupunki Ostolantie Ahtäri kirjaamo@ahtari.fi Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on julkaistu yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Pöytäkirj an nähtäväksi asettaminen Oikaisuvaati- Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja sen on tekijän muksen sisältö ja allekirjoitettava. toimittaminen Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusaj an päättymistä.
6 HANKINTAOXKAISUOHZE, kansalliset kynnysarvot alittava hankinta (pienhankinta) Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, jäljempänä hankintalaki) 135 :n mukaan sellaisen hankintayksikön päätöksen tai muun hankintamenettelyssä tehdyn ratkaisun korjaamiseksi, johon ei muutoin sovelleta hankintalakia, voidaan hakea muutosta vaatimalla hankintayksiköltä oikaisua (jäljempänä hankintaolkaisu). Hankintaa koskevasta asiasta voi tehdä hankintayksikölle oikaisuvaatimuksen se, jota asia koskee (jäljempänä asianosainen). Asianosainen on se, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Hankintaoikaisuvaatimuksen kohde Hankintayksikön päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön voi vaatia hankintayksiköltä hankintaoikaisua. Hankintaoikaisua voi vaatia hankintayksiköltä kirjallisesti tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas tai muu taho, jota asia koskee. Hankintaoikaisuvaatimuksen tekemiselle säädetty aika Asianosaisen on vaadittava hankintaoikaisua 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä valitusosoituksineen tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta. Vaatimus on esitettävä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen tiedon päätöksestä seitsemän vuorokauden kuluttua päätöksen julkaisemisesta yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, voi oikaisuvaatimuksen tehdä ennen viraston aukioloajan päättymistä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. Tiedoksianto sähköisesti Hankintapäätös on julkaistu yleisessä tietoverkossa Hankintaoikaisua koskevan vaatimuksen sisältö Hankintaoikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimukset perusteineen. Vaatimuksesta on käytävä ilmi oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, mikäli ne eivät jo ole hankintayksikön hallussa. Toimitusosoite Hankintaoikaisuvaatimus toimitetaan hankintayksikölle. Hankintayksikön yhteystiedot: Hankintayksikkö: Ahtärin kaupunki Ähtärin kaupungin kirjaamo Ostolantie 17, Ähtäri Sähköposti:
ÄHTÄRIN KAUPUNKI NÄHTÄVÄKSI ASETETTAVAT VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET AJALTA
ÄHTÄRIN KAUPUNKI 11.02.2019 NÄHTÄVÄKSI ASETETTAVAT VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET AJALTA 4.-1 0.2.2019 ruokapalvelupäällikkö Eija Paavola pvm 07.02.2019 28/2019 Tarja Tuppurainen, palkkasihteeri Ruokapalveluttarvitsee
ÄHTÄRIN KAUPUNKI NHTÄVÄKSI ASETETTAVAT VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET AJALTA
ÄHTÄRIN KAUPUNKI 20.08.2018 NHTÄVÄKSI ASETETTAVAT VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET AJALTA 1 3.-1 9.8.2018 Sivistystoimenjohtaja Eija Kuoppa-aho pvm 13.08.2018 156/2018 Diaari AHT: 278 / 2018 MÄÄRMIKAINEN KOULUNKÄYNN
ÄHTÄRIN KAUPUNKI NÄHTÄVÄKSI ASETETTAVAT VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET AJALTA
ÄHTÄRIN KAUPUNKI 19.11.2018 NÄHTÄVÄKSI ASETETTAVAT VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET AJALTA 1 2-1 8.11.2018 ruokapalvelupäällikkö Eija Paavola pvni 12.11.2018 158/2018 KAAPPIPAKASTIMEN HANKINTNMÄNTYRINNE Ähtärin kaupunki/mäntyrinne
ÄHTÄRIN KAUPUNKI NÄHTÄVÄNÄ OLEVAT VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET AJALTA
ÄHTÄRIN KAUPUNKI 23.10.2017 NÄHTÄVÄNÄ OLEVAT VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET AJALTA 1 6.-22.1 0.2017 ruokapalvelupäällikkö Eija Paavola pvm 17.10.2017 39/2017 Helena Lamminaho, palkkasihteeri Ruokapalvelut on tarvinnut
ÄHTÄRIN KAUPUNKI NÄHTÄVÄKSI ASETETTAVAT VIRANHALTIJAPAATÖKSET AJALTA ~
ÄHTÄRIN KAUPUNKI 25.03.2019 NÄHTÄVÄKSI ASETETTAVAT VIRANHALTIJAPAATÖKSET AJALTA 11.-24.3.201 ~ ruokapalvelupäällikkö Eija Paavola pvm 11.03.2019 56 /2019 Sijaisen määräärninen/ruokapalvelut Hilkka Kuoppala-Nierni,
AJALLA NÄHTÄVÄKSI ASETETTAVAT VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET
ÄHTÄRIN KAUPUNKI 15.10.2018 AJALLA 15.10.-5.11.2018 NÄHTÄVÄKSI ASETETTAVAT VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET Ruokapalvelupäällikkö Eija Paavola pvm 11.10.2018 139 / 2018 Tarja Orre, palkkasihteeri Selostus asiasta
ÄHTÄRIN KAUPUNKI NÄHTÄVÄKSI ASETETTAVAT VIRANHALTIJÄAPÄÄTÖKSET AJALTA
ÄHTÄRIN KAUPUNKI 19.02.2019 NÄHTÄVÄKSI ASETETTAVAT VIRANHALTIJÄAPÄÄTÖKSET AJALTA 11.-1 7.2.2019 ruokapalvetupä~llikkö Eija Paavola pvm 12.02.2019 38/2019 LINJASTON HANKINTNLIIKUNTAHALLJ Ahtärin kaupunki/ahtärin
ÄHTÄRIN KAUPUNKI NÄHTÄVÄKSI ASETETTAVAT VIRANHALTIJAPÄTÖKSET AJALTA
ÄHTÄRIN KAUPUNKI 24.09.2018 NÄHTÄVÄKSI ASETETTAVAT VIRANHALTIJAPÄTÖKSET AJALTA 1 7.-23.9.201 8 ruokapalvelupäällikkö Eija Paavola pvm 20.09.2018 127/2018 Sijaisen määrääminen/ruokapalvelut Tarja Tuppurainen,
ÄHTÄRIN KAUPUNKI NÄHTÄVÄKSI ASETETTAVAT VIRANHALTIJAPÄTÖKSET AJALTA
ÄHTÄRIN KAUPUNKI 17.09.2018 NÄHTÄVÄKSI ASETETTAVAT VIRANHALTIJAPÄTÖKSET AJALTA 1 0.-1 6.9.2018 asianhallintapäällikkö Jutta-Kaisa Mikkola pvm 10.09.2018 1/2018 Diaari AHT: 354/2017 TIEDONOHJAUSSUUNNITELMAN
Toimitilajohtaja Asia Myllylän koulun peruskorjaus / arkkitehti - ja pääsuunnittelijan (181 / 2019)
Asia Myllylän koulun peruskorjaus / arkkitehti - ja pääsuunnittelijan (181 / 2019) Vireillepanija Päätös ja perustelut Myllylän koulun peruskorjauksen toteuttaminen edellyttää arkkitehtija pääsuunnittelupalvelujen
Porin kaupunki. Päiväys
Päiväys 22.05.2018 1/2 Hankintayksikkö Päätös Asia ja sen selvitys Tarjouspyyntö Purku-urakka Puunaulakatu 6 B nimisen kiinteistön purkutyöt Hankinnan kohde: Hankinta koskee Karjaranta kaupunginosan alueella
ÄHTÄRIN KAUPUNKI NÄHTÄVÄKSI ASETETTAVAT VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET AJALTA
ÄHTÄRIN KAUPUNKI 21.08.2017 NÄHTÄVÄKSI ASETETTAVAT VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET AJALTA 13. -20.8.2017 ruokapalvelupäällikkö Eija Paavola P~ätöspvm 18.08.2017 20/2017 Asiaotsjkko Sijaisen määrä~minen/ruokapalvelut
Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Rakennuttamispäällikkö Hankintapäätös
Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) KIRDno-2017-670 Veikkolan koulu ja päiväkoti, rakennushankkeen P1-asiantuntijapalvelur Hankinnan kohde Veikkolan koulun ja päiväkodin rakennushankkeen suunnittelutyöt
Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Kunnossapitopäällikkö Hankintapäätös
Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) KIRDno-2017-380, teräskaiteen valmistus ja asennus kuntoportaisiin. Hankinnan kohde Teräskaiteen valmistus ja asennus Jerikonmäen kuntoportaisiin. Tarjouspyyntö
ÄHTÄRIN KAUPUNKI AJALTA NÄHTÄVÄKSI ASETETTAVAT VIRANHALTIJAPAATÖKSET
ÄHTÄRIN KAUPUNKI 25.06.2018 AJALTA 18.-24.6.2018 NÄHTÄVÄKSI ASETETTAVAT VIRANHALTIJAPAATÖKSET Sivistystoimenjohtaja Eija Kuoppa-aho pvm 18.06.2018 119 /2018 Diaari AHT: 279/2018 MÄÄRÄAIKAINEN LUOKANOPETTAJA
Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Rakennuttamispäällikkö Hankintapäätös
Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) KIRDno-2017-58 Jokirinteen oppimiskeskus, rakennuttaminen, Juristin palvelut Hankinnan kohde Jokirinteen oppimiskeskuksen rakennuttajakonsultiksi valittiin kunnanhallituksen
Muutoksenhakuohjeet. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Pykälät ,
Muutoksenhakuohjeet MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain perusteet valmistelua
Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.
OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimusviranomainen Oikaisuvaatimusaika Pöytäkirjan nähtäväksi asettaminen Oikaisuvaatimuksen sisältö ja toimittaminen Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä
Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 ( 6) Kunnossapitopäällikkö Hankintapäätös
Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 ( 6) KIRDno-2018-713 Veikkolan talvihoitourakka lisätyö 3 (3/2018) Hankinnan kohde Kuntatekniikan lautakunta on kokouksessaan 14.6.2018 92 päättänyt valita Veikkolan
ÄHTÄRIN KAUPUNKI NÄHTÅVÄN OLEVAT VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET AJALTA
ÄHTÄRIN KAUPUNKI 19.06.2017 NÄHTÅVÄN OLEVAT VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET AJALTA 12.-16.6.2017 Vs. sivistystoimenjohtaja Päivi Ahopelto pvm 15.06.2017 138/2017 KIRJASTONHOITAJAN MMRMIK,4JNEN TOIMI Kaisa Tikkamäki
Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Rakennuttamispäällikkö Hankintapäätös
Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) KIRDno-2017-1008 Gesterbyn Suomenkielisen koulun rakenne- ja kosteustekninen kuntotutkimus sekä sisäilmatutkimus Hankinnan kohde Gesterbyn Suomenkielisen koulun
AJALLA NÄHTÄVÄKSI ASETETTAVAT VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET
ÄHTÄRIN KAUPUNKI 22.10.2018 AJALLA 22.10.-12.11.2018 NÄHTÄVÄKSI ASETETTAVAT VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET Ruokapalvelupäällikkö Eija Paavola pvm 19.10.2018 143 / 2018 Sijaisen määrääminen/ruokapalvelut Tarja Orre,
Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.
OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai
Porin kaupunki Ote viranhaltijapäätöksestä 1 ( 5) Kaupunkisuunnittelupäällikkö Hankintapäätös
Porin kaupunki Ote viranhaltijapäätöksestä 1 ( 5) PRIDno-2019-141 Mikkolan kaavahankkeiden kaupalliset selvitykset Porin Mikkola on alueellisesti merkittävä kaupallisten palveluiden keskittymä, Porin ja
Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 ( 6) Kunnossapitopäällikkö Hankintapäätös
Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 ( 6) KIRDno-2017-244 : Kt 51 eteläinen aluehoitourakka lisätyö 7 (4/2018) Hankinnan kohde Kuntatekniikan lautakunta on kokouksessaan 31.8.2017 15 valinnut kantatien
Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (7) Vapaan sivistystyön ja taiteen perusopetuksen rehtori Hankintapäätös
Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (7) KIRDno-2017-480 Musiikkiopiston pianohankinta/ tarjouskilpailun ratkaiseminen Hankinnan kohde Musiikkiopiston pianot Tarjouspyyntö ja hankintamenettely Kirkkonummen
Porin kaupunki. Päiväys
Päiväys 05.06.2018 1/3 Hankintayksikkö Päätös Asia ja sen selvitys Tarjouspyyntö 185280 Sunniemen asemakaava-alueen hulevesisuunnitelma Hankinnan kohde: Hankinnan kohteena on hulevesisuunnitelma Sunniemen
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Tämä pöytäkirja on pidetty yleisesti nähtävillä 10.5.2017. MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain (364/1995) 91
KOTKAN KAUPUNKI VIRANHALTIJAPÄÄTÖS Sivu Hyvinvointipalveluiden palvelualue Sosiaalihuollon vastuualue Maahanmuuttajatyön johtaja
VIRANHALTIJAPÄÄTÖS Sivu Hyvinvointipalveluiden palvelualue Sosiaalihuollon vastuualue Maahanmuuttajatyön johtaja 13.09.2017 14 1 Dnro D/3189/02.08.00.01/2017 Hankintapäätös huonekaluista perheryhmäkoti
Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Vesihuoltopäällikkö Hankintapäätös
Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) KIRDno-2017-639, vesihuoltolaitoksen lukituksen uusiminen Hankinnan kohde Kirkkonummen Vesi on pyytänyt tarjoukset lukituksen uusimisesta. Tarjouspyyntö ja hankintamenettely
Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa.
Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 Oikaisuohje ja valitusosoitus ( 39) Oikaisuohje ja valitusosoitus Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista
Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 ( 6) Vesihuoltopäällikkö Hankintapäätös
Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 ( 6) KIRDno-2018-1448, vesihuollon häiriötiedotepalvelun hankinta Hankinnan kohde Kirkkonummen Vesi on hankkinut 2015 häiriötiedotuspalvelun Unified Messaging Systems
Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )
MUUTOKSENHAKUOHJE Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon
ÄHTÄRIN KAUPUNKI NÄHTÄVÄKSI ASETATTAVAT VIRANHALTIJAPAATÖKSET AJALTA
ÄHTÄRIN KAUPUNKI 21.01.2019 NÄHTÄVÄKSI ASETATTAVAT VIRANHALTIJAPAATÖKSET AJALTA 1 4.-21.1.2019 Talousjohtaja Arja Väliaho pvm 17.01.2019 5/2019 Taloushallinto-ohjelmiston ProEconomica laajennus ProEconomica
Porin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 ( 5) Toimialajohtaja, konsernihallinto Hankintapäätös
Porin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 ( 5) PRIDno-2019-377 Yyterin yleissuunnitelman hankinta Hankinta koskee Yyterin keskeisten alueiden yleissuunnittelua liitteenä olevan tarjouspyynnön mukaisesti. Porin
Konsernipalvelut. Tilapalvelupäällikkö
NOKIAN TERVEYSKESKUKSEN ALA- JA YLÄSAIRAALARAKENNUSTEN RAKENNUS- JA LVIS-TEKNINEN KUNTOTUTKIMUS, SISÄILMATUTKIMUS, AHA- KARTOITUS SEKÄ ELINKAARILASKELMA Asia Tilapalvelu on pyytänyt tarjouksia Nokian terveyskeskuksen
Tarjouspyyntöasiakirjat on annettu seuraaville urakoitsijoille: Jani Härkönen/ Autoyhtymä Härkönen Oy euroa.
Puumala Ote pöytäkirjasta 4/2015 1 (5) 37 Kappalaisenkujan, Ruoritien ja Kalliomäentien perusparannus PuuDno-2015-317 Valmistelija / lisätiedot: Kimmo Hagman kimmo.hagman@puumala.fi Savo-Karjalan Vesi-
Sähköisten rakennuslupadokumenttien siirto Lupapiste-arkistoon
Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (6) Hankinta- ym. sopimukset 1 / 2018 Sähköisten rakennuslupadokumenttien siirto Lupapiste-arkistoon Selostus ja perustelu Kuopion kaupungilla on skannattuja rakennuslupadokumentteja
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kunnanhallitus/Lautakunta Kokouspvm Pykälä Sivu(t) 16.5.2018 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n (410/2015)
Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (7) Opetustoimen johtaja Hankintapäätös
Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (7) KIRDno-2017-785 Masalan koulun liikuntavälineiden hankinta/ tarjouskilpailun ratkaiseminen Hankinnan kohde Masalankoulun liikuntavälineet Tarjouspyyntö ja hankintamenettely
ÄHTÄRIN KAUPUNKI Nähtäväksi asetettavat viranhaltijapäätökset ajalta
ÄHTÄRIN KAUPUNKI 10.09.2018 Nähtäväksi asetettavat viranhaltijapäätökset ajalta 3.-9.9.2018 Kaupunginjohtaja Jarmo Pienimäki pvm 06.09.2018 67/2018 Diaari AHT: 398 / 2018 PANDA TRAIL -HANKE Soinin kunta
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen.
Sosiaali- ja terveyslautakunta MUUTOKSENHAKU 1. OIKAISUVAATIMUS Muutosta :ssä tehtyihin päätöksiin voi hakea Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnalta kirjallisella oikaisuvaatimuksella. Oikaisuvaatimus
Paatospoytaki rja 40/2018
Paatospoytaki rja 40/2018 Paatospvrn 20.11.2018 Hankinnat Porin kaupunki Sivistystoimiala Dnro PORI/1975/02.08.00/2018 Vt. Liikunta- ja nuorisoyksikbn paallikko Otsikko Lavian talviliikuntapaikkojen hoito,
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kunnanhallitus/Lautakunta Kokouspvm Pykälä Sivu(t) 17.4.2019 46-55 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvirasto Katu- ja puisto-osasto Ylläpitotoimisto Toimistopäällikkö KYT
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 13 Ruovikonniitto Helsingin puistorannoilla 2016, toimittajan valinta, Tmi Asmo Paloniitty, 16 800 euroa (alv 0 %) HEL 2016-008549 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Muutoksenhakukielto :t 35-38, 42-43 Muutoksenhakukielto Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksistä jotka koskevat - yksinomaan valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 91 ) - virka- tai työehtosopimuksen
Mikkeli Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kaavoituspäällikkö Hankintapäätökset. Tarjoukset saatiin seuraavilta toimijoilta:
Mikkeli Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) MliDno-2017-163 Nuijamiehen, Pursialan ja valtatie 15 melu- ja tärinäselvitys Mikkelin kaupunki on pyytänyt tarjousta Nuijamiehen, Pursialan ja Valtatie 15 melu-
NÄHTÄVÄNÄ OLEVAT VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET AJALLA
ÄHTÄRIN KAUPUNKI 03.07.2017 NÄHTÄVÄNÄ OLEVAT VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET AJALLA 26.-2.7.2017 Kaavoituspäällikkö Kirsi Haapa-aho pvm 29.06.2017 7 / 2017 Asia SUOSTUMUS LOHKOMISEEN VASTOIN KAAVAA Kiinteistö Oy
MUUTOKSENHAKUOHJEET / TELA
MUUTOKSENHAKUOHJEET / TELA Muutoksenhakukielto Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätökset koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa
Tuusulan kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Talousjohtaja hankintapäätös
Tuusulan kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) TUUDno-2017-1315 Kehittämisverkostojen viherhankinnat Esittely ja hankinnan kohde Tuusulan alueellisissa kehittämisverkostoissa on noussut esille asukkaiden
Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )
VALITUSOSOITUS Valitusoikeus Kunnanvaltuuston päätökseen voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen
Lokerokaappien hankinta liikuntapaikka -yksikköön
Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) BLC Turva Oy Leväsentie 7 70700 Kuopio Lokerokaappien hankinta liikuntapaikka -yksikköön Hankinta- ym. sopimukset 18 / 2017 Selostus ja perustelu Kuopion kaupungin
Valitusosoitus. Muutoksenhakukielto
Valitusosoitus Muutoksenhakukielto Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa: : 21-22,
TULOSPALKKIOJÄRJESTELMÄN VALMISTELUN KONSULTOINTIPALVELUIDEN HANKINTA
TULOSPALKKIOJÄRJESTELMÄN VALMISTELUN KONSULTOINTIPALVELUIDEN HANKINTA Asia Vs. henkilöstöpäällikkö Tuomas Erkkilä ja erityisasiantuntija Terttu Haataja: Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alittava hankinta.
Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön
Ohje 1 (1) Oikaisuohje Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) mukaan hakea muutosta vaatimalla
MUUTOKSENHAKUOHJEET / TELA
MUUTOKSENHAKUOHJEET / TELA Muutoksenhakukielto Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätökset koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa
ÄHTÄRIN KAUPUNKI NÄHTÄVÄKSI ASETETTAVAT VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET AJALTA
ÄHTÄRIN KAUPUNKI 09.04.2019 NÄHTÄVÄKSI ASETETTAVAT VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET AJALTA 1.-7.4.201 9 ruokapalvelupäällikkö Eija Paavola pvni 01.04.2019 72/2019 Sijaisen määrääminen/ruokapalvelut Tarja Tuppurainen,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Asuntotuotantotoimisto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 14 n harjannostajaistarjoilut vuodelle 2016 HEL 2016-000409 T 02 08 02 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti oikeuttaa hallintoyksikön tilaamaan vuoden 2016 harjannostajaistarjoilut
Tarjoukset on pyydetty klo mennessä ja määräaikaan mennessä saadut tarjoukset on avattu , mistä erillinen avauspöytäkirja.
Puumala Ote pöytäkirjasta 3/2015 1 (7) 30 Pirttimäen metsätien rakentaminen PuuDno-2015-255 Valmistelija / lisätiedot: Kimmo Hagman kimmo.hagman@puumala.fi Liitteet 1 Pirttimäen metsätien kartat 2015.pdf
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Kaupunginkirjasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 2 Asiakastutkimuksen hankinta HEL 2016-002168 T 02 08 02 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti hankkia Informatum Research Oy:lta Yleisten kirjastojen muuttuva äänimaisema
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite:
OIKAISUVAATIMUSOHJEET Muutoksenhakukielto Kieltojen perusteet Oikaisuvaatimusohjeet Oikaisuvaatimusviranomainen ja -aika Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä
AJALLA NÄHTÄVÄKSI ASETETTAVAT VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET LASTENTARHANOPETTAJAN TOIMIEN TÄYTTÄMÄTTÄ JÄTTÄMINEN
ÄHTÄRIN KAUPUNKI 10.07.2018 AJALLA 02.07.-08.07.2018 NÄHTÄVÄKSI ASETETTAVAT VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET Sivistystoimenjohtaja Eija Kuoppa aho pvm 02.07.2018 132/2018 Diaari AHT : 234 / 2018 LASTENTARHANOPETTAJAN
Vesimittarien vaihto / Nilsiä
Kuopion Vesi Liikelaitos Päätöspöytäkirja 1 (5) Vesimittarien vaihto / Nilsiä Hankinta- ym. sopimukset 4 / 2019 Selostus ja perustelu Kuopion Vesi Liikelaitos vaihtaa vesimittarit noin 10 vuoden välein
Perusturvapalvelut Päivämäärä Pykälä vs. perusturvajohtaja HANKINTA: LÄÄKKEIDEN KONEELLINEN ANNOSJAKELUPALVELU
HANKINTA: LÄÄKKEIDEN KONEELLINEN ANNOSJAKELUPALVELU Asia Kuntien Hankintapalvelut KuHa Oy (jäljempänä kilpailuttaja) järjesti tarjouskilpailun lääkkeiden koneellisesta annosjakelupalvelusta Nokian kaupungille
HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUTEEN
MUUTOKSENHAKUOHJEET JULKINEN HANKINTA Kynnysarvon suuruiset ja sen ylittävät hankinnat HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUTEEN Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016)
HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa)
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa) Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kunnanhallitus/Lautakunta Kokouspvm Pykälä Sivu(t) 6.6.2018 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n (410/2015)
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Rakentamispalvelu (Stara)
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 23 Vuosaaren kaatopaikka bentoniittimatto ja salaojamatto vuodeksi 2016 HEL 2015-013516 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti oikeuttaa kaupunkitekniikan
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Kaupunkisuunnitteluvirasto Asemakaavaosasto Asemakaavapäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 4 Konsulttisopimus, joka koskee Malmin lentokentän ympäristöhistoriallista selvitystä HEL 2016-000847 T 02 08 02 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti tehdä konsulttisopimuksen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Helsingin Satama -liikelaitos 18/2014 15.12.2014
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 18 Länsisataman laajennusalueen syvätiivistysurakka 2015 HEL 2014-014030 T 02 08 03 00 Päätös päätti tilata Länsisataman syvätiivistysurakan edullisimman tarjouksen
1(5) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle
1(5) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat. 1 OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) 7/2015 HKL-Raitioliikenne 20.03.2015 Yksikön johtaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 14 pakettiautojen vuokraus HEL 2015-003371 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti hankkia pakettiautojen vuokrauksen vuodelle 2015 Stara logistiikalta 42 000
Vetokaapit ISLAB 2A-tiloihin
ILMOITUS HANKINTAPÄÄTÖKSESTÄ 1 (6) Vetokaapit ISLAB 2A-tiloihin Hankinnan kuvaus Kiinteiden vetokaappien hankinta Pohjois-Savon aluelaboratorion Puijon laboratorioiden KYSin sairaalan peruskorjaushankkeiden
Logistiikka-alueen asemakaavan LsL:n mukainen Natura-arviointi
Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Yhteyshenkilö. Hankinta- ym. sopimukset 2 / 2017 Logistiikka-alueen asemakaavan LsL:n mukainen Natura-arviointi Selostus ja perustelu
Liite 3. Oikaisuohje ja valitusosoitus
Liite 3. Oikaisuohje ja valitusosoitus Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016,
Muutoksenhaku Muutoksenhaku hankintapäätökseen, pienhankinnat, liikenneliikelaitoksen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 8 Vaihteenohjausjärjestelmän hankinta koekäyttöön HEL 2017-006988 T 02 08 03 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti tilata suorahankintana vaihteenohjausjärjestelmän
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Muutoksenhakuohje
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) Liite K / / Kuntalain mukainen valitusosoitus (33 36 ) Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka
MUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t 36, 37, 41, 42, 43, 45, 46, 47 MUUTOKSENHAKUKIELTO
MUUTOKSENHAKUOHJE Muutoksenhakukielto :t 36, 37, 41, 42, 43, 45, 46, 47 MUUTOKSENHAKUKIELTO Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 :n
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee
Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Toimitilapäällikkö Hankintapäätös
Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1046 Kansalaisopiston vesikattourakka Hankinta sisältää Kaukametsän kansalaisopiston vanhan huopakaton purkamisen ja uuden huopakaton rakentamisen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) 19/2014 HKL-Raitioliikenne Yksikön johtaja.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 28 Matkustajalaskentalaitteiden hankinta HEL 2014-012879 T 02 08 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti hankkia suorahankintana kahdeksan (8) kappaletta matkustajalaskentalaitteita
KUNTATOIMISTO -ASIANHALLINTAJÄRJESTELMÄN PÄIVITTÄMINEN. Konsernipalvelut, hallintojohtaja Hanna Vuojela:
KUNTATOIMISTO -ASIANHALLINTAJÄRJESTELMÄN PÄIVITTÄMINEN Asia, hallintojohtaja Hanna Vuojela: Nokian kaupungissa on ollut käytössä pitkään KuntaToimisto - asianhallintajärjestelmä diaarin, asianhallinnan,
Matkuspuron ylivuotoaltaan rakentaminen
Kuopion Vesi Liikelaitos Päätöspöytäkirja 1 (5) Matkuspuron ylivuotoaltaan rakentaminen Hankinta- ym. sopimukset 19 / 2017 Selostus ja perustelu Kuopion Veden Matkuspuron jätevedenpumppaamo on rakennettu
Pykälät: 23 27, 35, 36 ja 37. Pykälät: 28, 29, 30, 31, 32, 33 ja 34. Pykälät: 28, 29, 30, 31, 32, 33 ja 34
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallituksen muutoksenhakuohje A. OIKAISUVAATIMUSOHJE Oikaisuvaatimusoikeus ja -perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain
Veriviljelyautomaatti
ILMOITUS HANKINTAPÄÄTÖKSESTÄ 1 (6) Veriviljelyautomaatti Hankinnan kuvaus Veriviljelyautomaatti, joka hankitaan nykyisen laitekannan täydennykseksi (kapasiteetin lisäys yhdelle toimipaikalle) Kuvaus kilpailutus-
Kuopion kansalaisopiston Puistokartanon Picco-tuolien uudelleen verhoilu
Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Hankinta- ym. sopimukset 3 / 2017 Kuopion kansalaisopiston Puistokartanon Picco-tuolien uudelleen verhoilu Selostus ja perustelu Kuopion kansalaisopiston Puistokartanon
Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 136 :n mukaan saa tehdä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Muutoksenhakuohjeet MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 136 :n mukaan saa tehdä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Tämä pöytäkirja on pidetty yleisesti nähtävillä 27.11.2017 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain (410/2015) 136
Asumisen uudet muodot - case Savilahti seminaarin ja työpajan järjestämisen
Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Hankinta- ym. sopimukset 6 / 2017 Asumisen uudet muodot - case Savilahti seminaarin ja työpajan järjestämisen tilaus Selostus ja perustelu Savilahti-projektiin kuuluva
Kuopion Veden ja Yrityskylä Itä-Suomen yhteistyösopimus
Kuopion Vesi Liikelaitos Päätöspöytäkirja 1 (5) Hankinta- ym. sopimukset 5 / 2018 Kuopion Veden ja Yrityskylä Itä-Suomen yhteistyösopimus 2018-2021 Selostus ja perustelu Taloudellisen tiedotustoimisto
Tekninen johtaja MAANRAKENNUSTÖIDEN JA -HUOLTOJEN PUITESOPIMUS
Vireillepanija Asia MAANRAKENNUSTÖIDEN JA -HUOLTOJEN PUITESOPIMUS 2019-2022 Työpäällikkö on kilpailuttanut maanrakennustyöt ja -huollot vuosille 2019-2022 tavoitteena solmia nelivuotinen puitesopimus 2-4
Rotem Sigma-tromboelastometrin hankinta
ILMOITUS HANKINTAPÄÄTÖKSESTÄ 1 (6) Rotem Sigma-tromboelastometrin hankinta Hankinnan kuvaus Rotem Sigma-tromboelastometri ja Rotem Live -ohjelmisto potilastulosten Liveseurantaan etänä KYSin ja ISLABin
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) 24/2015 HKL-Raitioliikenne Yksikön johtaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 42 HKL- Raitioliikenne Hastus-Ohjelmiston ylläpitosopimus v. 2016 HEL 2015-011417 T 02 08 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Va. yksikön johtaja päätti hankkia Hastus-Ohjelmiston
MUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t , 263, ja 280 MUUTOKSENHAKUKIELTO
MUUTOKSENHAKUOHJE Muutoksenhakukielto :t 254-260, 263, 270-278 ja 280 MUUTOKSENHAKUKIELTO Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 :n
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Muutoksenhakuohjeet MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai perusteet
Valitusviranomainen Päätökseen 5 tyytymätön saa hakea muutosta kunnallisvalituksella Helsingin hallinto-oikeudelta.
MUUTOKSENHAKUOHJE Muutoksenhakukielto Päätöksistä 1-4, 6, 8-12 ei saa tehdä kunnallisvalitusta, koska päätökset kos kevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 410/2015 136 ). Valitusviranomainen
Kajaanin kaupunki Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kajaanin Veden käyttöpäällikkö Hankintapäätös
Kajaanin kaupunki Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) KA JDno-2017-1363 Linnanharjun vedenottamon kiinteän varavoiman hankinta Kajaanin Vesi -liikelaitos pyysi 24.8.2017 Kajaanin kaupungin sähköisen tarjouspalvelun
Valituskirjassa on ilmoitettava
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän valtuuston valitusosoitus VALITUSOSOITUS Valitusoikeus ja -perusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai