2015 RUOHONJUURITASOLLA RUOHONLEIKKURIT - LEHTIPUHALLIN - KERÄÄJÄT JA PERÄKÄRRYT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "2015 RUOHONJUURITASOLLA RUOHONLEIKKURIT - LEHTIPUHALLIN - KERÄÄJÄT JA PERÄKÄRRYT"

Transkriptio

1 2015 RUOHONJUURITASOLLA RUOHONLEIKKURIT - LEHTIPUHALLIN - KERÄÄJÄT JA PERÄKÄRRYT

2 HALUATKO, ETTÄ RUOHO ON VIHREÄMPÄÄ OMALLA PUOLELLASI AITAA. Toro on ruohonleikkuun ammattilainen. Vuosikymmenien aikana Toro on kehittänyt useita leikkurimalleja erilaisiin tarpeisiin. Punaisia Toroja näet kotipihojen lisäksi golfkentillä, urheilukentillä ja puistoissa ympäri Suomen. Kehitystyö on aina perustunut neljään ominaisuuteen: laatuun, tehokkuuteen, hyvään leikkuujälkeen ja helppokäyttöisyyteen. Toron tuotannosta olemme mallistoomme valinneet Suomen olosuhteisiin parhaiten sopivat koneet jokaiselle. Sähkötoimiset leikkurit pienille pihoille, polttomoottorileikkurit keskisuurille pihoille ja ammattilaisille, ajoleikkurit suurille pihoille sekä koko mallisto mukavuutta arvostavalle. Toro on myös ammattilaisen valinta. Korkea laatu, kestävyys ja suuri leikkuuteho sekä erinomainen leikkuujälki ovat tyytyväisyyden tae. Edistynyttä tekniikkaa on sovellettu Toron malliohjelman mukaisesti myös pienempiin leikkureihin. Ajoruohonleikkurit, puutarhatraktorit ja automaattivetoiset ruohonleikkurit ovat tarkoitettuja juuri sinulle, joka haluat hoitaa nurmikkosi laadukkaasti ja vaivattomasti. Leikkurit on kehitetty kestämään myös vaativammassa käytössä vuosien ajan. Saat tuntuman koneen laadusta heti ensimmäisestä hetkestä lähtien. Valitessasi itsellesi sopivaa leikkuria, mieti kuinka suuri on leikattava alue, kuinka usein haluat nurmikkosi leikata sekä minkä tasoisena haluat nurmikkosi pitää. Onko pihallasi puita ja pensaita, kenties rinnettä. Säästä itseäsi, älä leikkurin hankinnassa. Uskalla olla vaativa. Jos Sinulla on jotain kysymyksiä tuotteistamme, ota yhteyttä: Oy Hako Ground & Garden Ab, p tai ole yhteydessä lähimpään valtuutettuun jälleenmyyjämme, yhteystiedot: Toivomme mukavaa lukuhetkeä tämän luettelon parissa ja hyvää kesää, jolloin ruoho on vihreämpää Sinun ja Toron puolella aitaa!

3 SISÄLTÖ Tekniikka ja tärkeimmät toiminnot Recycler ruohonleikkurit 48/53 cm Recycler ruohonleikkurit 55cm Ammatti ruohonleikkurit 53/76 cm Ilmatyynyleikkurit Paikallaan kääntyvät leikkurit Rattiohjatut paikallaan kääntyvät leikkurit Lehtipuhallin ja lakaisulaite t ja peräkärryt Kooste ja lisävarusteet

4 TEKNIIKKA JA TÄRKEIMMÄT TOIMINNOT Toro on myös ammattilaisten valinta. Korkean laadun ja toimintavarmuutensa takia Toro on erinomainen valinta niille, jotka etsivät parasta. Varmasti olet nähnyt näitä suuria, punaisia koneita golfkentillä ja jalkapallostadioneilla ympäri maailmaa. Toron ajettavissa ruohonleikkureissa, puutarhatraktoreissa ja itse vetävissä ruohonleikkureissa on perustana kehittynyt tekniikka. Leikkaa omaan tahtiisi AUTOMATIC DRIVE Kun leikkaat nurmikkoa, voit helposti nousta rinteitä, leikata pensaiden ympäristön, eikä sinun tarvitse juosta rinnettä alas. Toron ruohonleikkuri on varustettu ainutlaatuisella AutomaticDrive - toiminnolla. Automatic Drive - järjestelmä aistii nopeuden vaihtelun, ja tunnistaa, mihin vauhtiin haluat kulkea ja voimansiirtosäätää leikkurin nopeuden sopivaksi. Tämä ainutlaatuinen ominaisuus löytyy vain Torolta ja se on Toron patentoima. AWD Neliveto Toron uudessa Recycler 55 AWD mallissa on neliveto joka lisää pitoa. Leikkuutapa Recycling, keräystoiminto, poisto sivulle tai taakse? Kaikki Toron ruohonleikkurit on varustettu patentoidulla Recycler-järjestelmällä, joka silppuaa ruohon niin hienojakoiseksi, että se putoaa ruohonkorsien väliin maan pinnalle. Voit myös valita keräystoiminnon, joka kerää leikkuujätteen tilavaan säiliöön tai leikatun ruohon poiston taakse tai sivulle. Toimivuus, tarkkuus ja ajomukavuus ZERO TURN OHJAUS Monen mielestä ruohon leikkaaminen suuremmilta alueilta perinteisillä itsevetävillä ruohonleikkureilla on sekä liiaksi aikaa vievää että tosi työlästä. Asetatko Sinä etusijalle ajansäästön, ajamisen ilon ja mukavuuden, hyvän leikkuutuloksen sekä teknisen laadun? Jos vastasit myöntävästi - investoi suosittuun Toron paikallaan kääntyvään, ajettavaan leikkuriin. Sauvoilla ohjaten, ketterästi pyörähtäen, leikkaat puiden, istutusten ja sorateiden ympäristöt huomattavasti yksinkertaisemmin kuin aikaisemmin. Toro on kehittänyt kokonaisen sarjan paikallaan kääntyviä leikkureita, pienimmistä kotipuutarhakäyttöön tarkoitetuista leikkureista laajojen puistoalueiden leikkauksessa käytettäviin ammattilaiskoneisiin. Valitse sopiva ajonopeus SMART SPEED Toron paikallaan kääntyvissä TimeCutter ZS ruohonleikkureissa on käytännöllinen Smart Speed innovaatio. Valitset itse leikkuunopeusalueet. 4

5 Leikkuutavan valinta yhdellä vivulla RECYCLER ON DEMAND Toron uusi käyttöä helpottava toiminto on leikkaustavan pikavalinta. Alle silppuava Recycler- tai keräystoiminto on valittavissa helposti ja nopeasti yhdellä vivulla. Pikapuhdistus leikkuun jälkeen. Koneen huollon ja ylläpidon on oltava yksinkertaista. Sen vuoksi ajettavissa leikkureissamme on pikapuhdistustoiminto: letkuliitin kiinnitetään puutarhaletkuun, avataan vedentulo ja käynnistetään moottori. Pyörivät terät sinkoavat veden ympäriinsä leikkuupöydän sisällä ja ruohosilppu katoaa. Lehtien kerääjä Voit käyttää ruohonleikkuriasi myös lehtien keräämiseen. Säädä leikkuri korkeimpaan asentoon. Valitse sitten, haluatko koota silputut lehdet kerääjään vai jättää ne maatumaan ja lannoittamaan. Ympäristöluokitetut moottorit. Kaikki Toro- moottorit ovat amerikkalaisen CARB-(California Air Resource Board) ja EPA (Environmental Protection Agency)- luokitettuja. Vähintään kahden vuoden takuu. Toro kesäkoneissa on vähintään kahden vuoden takuu mallista riippuen. Tarkemmat takuuehdot löytyvät aina käyttöohjekirjasta. Miten paljon liikkumatilaa ruohonleikkurillasi on? Helpottaaksemme oikean kokoisen ruohonleikkurin valintaa, olemme jakaneet nurmikot kolmeen kokoluokkaan. Tämä jakoon vain suuntaa antava. Sillä loppujen lopuksi Sinä teet valinnan omien tarpeittesi ja tonttisi vaatimusten mukaan. Nurmikkoa vähemmän kuin 500 m 2. Nurmikkoa enintään 1000 m 2. Nurmikkoa yli 1000 m 2. 5

6 RECYCLER RUOHONLEIKKURIT 48/53 CM

7 Helposti säädettävä työntöaisa. Recycler-on-Demand yksivipuhallinta. Recycler 48 AD Näyttävää muotoilua ja tehokas moottori. Helppokäyttöinen yksivipuhallinta kolmen leikkuujärjestelmän välillä: Recycler, taaksepurku ja keruu. Varustettuna Automatic Drive -järjestelmällä, joka säätää etenemisnopeuden käyttäjän tahtiin. Comfort työtöaisa on myös säädettävä. Tuotenumero Leikkuuleveys 48 cm Leikkuujärjestelmä Recycler 3-in-1 (allejättö, keruu, taaksepurku) Moottori, Teho Toro OHV, 6 hv Teräs Käyttöjärjestelmä Automatic Drive Nopeus 0-6,4 km/h Leikkuukorkeus 2-pisteasetus, mm 60 litraa, tekstiili 33 kg Helposti säädettävä Comfort työntöaisa. Recycler 48 AD ES (Sähkökäynnistys) Sama kuin Recycler 48 AD mutta varustettu sähkökäynnistyksellä. Tuotenumero Leikkuuleveys 48 cm Leikkuujärjestelmä Recycler 3-in-1 (allejättö, keruu, taaksepurku) Moottori, Teho Toro OHV, 6 hv Teräs Käyttöjärjestelmä Automatic Drive Nopeus 0-6,4 km/h Leikkuukorkeus 2-pisteasetus, mm 60 litraa, tekstiili 34 kg Helposti säädettävä Comfort työntöaisa. Recycler Steel 53 Honda Tehokas ja kestävä Toro-leikkuri. Helppokäyttöinen valinta kolmen leikkuujärjestelmäm välillä: Recycler, sivullepurku ja keruu. Varustettu 5 hv Honda-moottorilla ja Automatic Drive -järjestelmällä, joka tekee ruohonleikkuusta helppoa, hauskaa ja mukavaa. AUTOMATIC DRIVE Automatic Drive tunnista vauhdin, jolla haluat edetä ja järjestelmä sovittaa ruohonleikkurin vetonopeuden sen mukaiseksi. Tuotenumero Leikkuuleveys 53 cm Leikkuujärjestelmä Recycler 3-in-1 (allejättö, keruu, sivullepurku) Motor, Teho Honda GVC 160 OHC, 5 hv Teräs Käyttöjärjestelmä Automatic Drive Nopeus 0-6,4 km/h Leikkuukorkeus 4-pisteasetus, mm 65 litraa, tekstiili 38 kg 7

8 RECYCLER RUOHONLEIKKURIT 55 CM

9 Recycle-on-Demand yksivipuhallinta. Recycler 55 AD Toron suosituin malli kautta aikojen uudesti muotoiltuna. Recycler 3-in-1 leikkuujärjestelmä, kestävä teräsrunko, 55 cm leikkuuleveys ja tietenkin Automatic Drive joka säätää automaattisesti etenemisnopeuden käyttäjän tahtiin. Myös saatavana sähkökäynnistyksellä. Yksivipuhallinta kahden leikkuujärjestelmän välillä: Recycler ja kerääjä. Tuotenumero Leikkuuleveys 55 cm Leikkuujärjestelmä Recycler 3-in-1 (allejättö, keruu, sivullepurku) Moottori, Teho Briggs & Stratton Quantum ,5 hv Teräs Käyttöjärjestelmä Automatic Drive Nopeus 0-6,4 km/h Leikkuukorkeus 4-pisteasetus, mm 60 litraa, tekstiili 37 kg Kokoon taittuva työntöaisa, pikapuhdistusliitäntä, joka liitetään yksinkertaisesti puutarhaletkuun. Puutarhaletku kiinnitetään liittimeen, avataan vedentulo ja käynnistetään moottori. Pyörivät terät sinkoavat veden ympäriinsä leikkuupöydän sisällä ja ruohosilppu katoaa. Recycler 55 AD ES (Sähkökäynnistys) Sama kuin Recycler 55 AD mutta varustettu sähkökäynnistyksellä. Tuotenumero Leikkuuleveys 55 cm Leikkuujärjestelmä Recycler 3-in-1 (allejättö, keruu, sivullepurku) Moottori, Teho Briggs & Stratton Quantum ,5 hv Teräs Käyttöjärjestelmä Automatic Drive Nopeus 0-6,4 km/h Leikkuukorkeus 4-pisteasetus, mm 60 litraa, tekstiili /sähkökäynnistys 39 kg Kokoon taittuva työntöaisa, pikapuhdistusliitäntä, joka liitetään yksinkertaisesti puutarhaletkuun. Uutuus! AWD - NELIVETO Neliveto (AWD) lisää pitoa ja helppottaa ruohonleikkausta kaltevilla ja kosteilla pinnoilla. Recycler 55 AWD Uusi jämäkkä leikkuri kumpuilevaan pihaan. AWD - neliveto ja Automatic Drive ominaisuudet tekevät tästä leikkurista todellinen työmyyrä. Tuotenumero Leikkuuleveys 55 cm Klippsystem 3 i 1 - (Recycler on Demand, keruu, sivullepurku) Moottori, Teho Briggs & Stratton Quantum 675, 6,5 hv Teräs Käyttöjärjestelmä Automatic Drive, AWD och Traction Assist Nopeus 0-6,4 km/h Leikkuukorkeus 4-pisteasetus, mm 60 litraa, tekstiili 39,9 kg Kokoon taittuva työntöaisa, pikapuhdistusliitäntä, joka liitetään yksinkertaisesti puutarhaletkuun. 9

10 HEAVY DUTY/AMMATTI RUOHONLEIKKURIT SÄÄDETTÄVÄ TYÖNTÖAISA Helposti säädettävä työntöaisa sopivaan käyttökorkeuteen ja myös pystyyn säilytystä varten. DUAL-FORCE LEIKKUUPÖYTÄ Kaksiteräisessä leikkuujärjestelmässä leikkuunopeus parantuu välittömästi 76 cm leikkuupöydän ansiosta. BBC - TERÄJARRUKYTKIN Tämä pysäyttää terän, mutta mahdollistaa moottorin pitämisen edelleen käynnissä ruohonkeräimen tyhjennyksen aikana tai kuljettaessa muiden kuin ruohoaluiden poikki.

11 Super Recycler 53 AD Leikkaatko usein nurmikkoa? Oletko tarkka lopputuloksesta? Tällöin sinun on valittava tämä eräs Toron kautta aikojen suosituimmista leikkureista. Aluuminirunko takaa pitkän käyttöiän. Tuotenumero Leikkuuleveys 53 cm Leikkuujärjestelmä Recycler 3-in-1 (allejättö, keruu, sivullepurku) Moottori, Teho Briggs & Stratton Quantum 675, 6,5 hv Alumiini Käyttöjärjestelmä Automatic Drive Nopeus 0-6,4 km/h Leikkuukorkeus 4-pisteasetus, mm 65 litraa, tekstiili 38,2 kg Kokoontaittuva työntöaisa, pikapuhdistusliitin. Super Recycler 53 AD ES (Sähkökäynnistys) Sama kuin Super Recycler 53 AD mutta varustettu sähkökäynnistyksellä. Tuotenumero Leikkuuleveys 53 cm Leikkuujärjestelmä Recycler 3-in-1 (allejättö, keruu, sivullepurku) Moottori, Teho Briggs & Stratton Quantum 675, 6,5 hv Alumiini Käyttöjärjestelmä Automatic Drive Nopeus 0-6,4 km/h Leikkuukorkeus 4-pisteasetus, mm 65 litraa, tekstiili 41,8kg Kokoontaittuva työntöaisa, pikapuhdistusliitin. Heavy Duty 53 Proline Leikkuri ammattilaiselle! Varustettu kestävällä alumiinirungolla, teräsvanteilla ja suojatuilla kuulalaakereilla. 5 hv Honda moottori takaa luotettavaa tehoa. 76 cm leikkuuleveys Timemaster cm:n Toro Timemaster 76 on aivan omassa luokassaan. Se leikkaa enemmän ja nopeammin kuin pienemmät mallit, mutta on kuitenkin helppo käsitellä. Lisäksi aivan jokainen komponentti on valmistettu raskaaseen käyttöön. Siinä yhdistyvät ammattilaistason lujuus ja leikkuujälki. Tuotenumero Leikkuuleveys Leikkuujärjestelmä Moottori, Teho Käyttöjärjestelmä Nopeus Leikkuukorkeus Käynnistysjärjestelmä 22186TE 53 cm Recycler 3-in-1 (allejättö, keruu, sivullepurku) Honda GSV, 5 hv Alumiini Säädettävä 0-6,4 km/h 4-piste korkeudensäätö, mm 65 litraa, tekstiili Käsikäynnistys 44 kg Teräspyörät, taittettava työntöaisa. Tuotenumero Leikkuuleveys 76 cm Leikkuujärjestelmä Recycler 3-in-1 (allejättö, keruu, sivullepurku) Moottori, Teho Briggs & Stratton OHV 190cc Alumiinirunko ja teräskoppa Käyttöjärjestelmä Automatic Drive Nopeus 0-8 km/h Leikkuukorkeus 2-piste korkeudensäätö, mm 88 litraa, tekstiili 62 kg Säädettävä työntoaisa. Pikapuhdistusliitin. BBC (Blade Brake Clutch, teräjarrukytkin). Dual Force Cutting System (kaksois-terä leikkuupöytä). Atomic Blades (erikoislujat, ammattitason terät) 13

12 HEAVY DUTY/ILMATYYNYLEIKKURIT KOROTUSSARJA Hankkimalla korotussarjan voit varmistaa, ettet leikkaa ruohoa liian lyhyeksi aroilla pinnoilla. 45 ASTEEN KALLISTUS Toron kallistuvalla leikkurilla voit leikata jyrkätkin kohdat. SIIRTOPYÖRÄT Käytännölliset siirtopyörät ovat saatavana lisävarusteena.

13 Nailon siimat HoverPro 400 Tässä ilmatyynyleikkurissa on 40 cm työleveyttä. Sopii mainiosti rinteisiin tai kohteisiin johon perinteisellä leikkurilla ei pääse. Tuotenumero Leikkuuleveys 40 cm Leikkuujärjestelmä Nailon siimat Moottori, Teho Honda GXV57, 57 cc ABS muovi Leikkuukorkeus mm Käyttökulma Enintään 25 astetta 12,5 kg Lisävarusteet Hi-Rise-sarja HoverPro 450 Varustettu nailonsiimalla ja 46 cm leikkuuleveydellä. Tuotenumero Leikkuuleveys 46 cm Leikkuujärjestelmä Nailon siimat Moottori, Teho Honda GCV135 OHC, 135 cc ABS muovi Leikkuukorkeus mm Käyttökulma Enintään 45 astetta 17,6 kg Lisävarusteet Hi-Rise-sarja, kuljetuspyörät, jatkokahvat. Leikkuuterä HoverPro 500 Toro HoverPro 500 mallin metalliterä on ihanteellinen ratkaisu raskaasen käyttöön. Tuotenumero Leikkuuleveys 51 cm Leikkuujärjestelmä Leikkuuterä Moottori, Teho Honda GCV160 OHC, 160 cc ABS muovi Leikkuukorkeus mm Käyttökulma Enintään 45 astetta 19 kg Lisävarusteet Kuljetuspyörät, asian pidennys osa. HoverPro 550 HoverPro 550 mallissa on 53 cm leikkuuleveys ja 45 asteen käyttökulma. Tuotenumero Leikkuuleveys 53 cm Leikkuujärjestelmä Leikkuuterä Moottori, Teho Honda GCV160 OHC, 160 cc ABS muovi Leikkuukorkeus mm Käyttökulma Enintään 45 astetta 19 kg Lisävarusteet Kuljetuspyörät, Jatkokahvat 13 15

14 PAIKALLAAN KÄÄNTYVÄT LEIKKURIT

15 TimeCutter ZS 4200 S Pieni, kätevä ja edullinen kone. Varustettu 107 cm leikkuupöydällä, 1-sylinterisellä Toro-moottorilla sekä Recycler- ja sivulle heittävällä leikkuutoiminnolla. Ajamisen iloa! SMART SPEED Toron paikallaan kääntyvissä TimeCutter ZS ruohonleikkureissa on käytännöllinen Smart Speed innovaatio. Valitset itse leikkuunopeusalueet. Tuotenumero Leikkuuleveys 107 cm Leikkuujärjestelmä Recycler ja sivulle heittävä Moottori Toro, 1 syl. Teho 452 cc Teräs Käyttöjärjestelmä Kaksoishydrostaatti - Hydrogear ZT2100 Leikkuukorkeus mm Etupyörät 11x4 sileät Takapyörät 18x7,5 Kääntösäde 0 astetta Polttoainesäiliö 11,3 litraa Käynnistysjärjestelmä Sähkökäynnistys 261 kg Pikapuhdistusliitäntä. Leikkuupöydän sähköinen kytkentä. Vetoaisa. Leikkuukorkeuden säätö kuljettajan paikalta. Mukiteline. SmartSpeed. Lisälaitteet Twin Bagger kerääjä. Leikkuulaitteen nosto polkimella. Kumimatto. Tuntimittari. Uutuus! TimeCutter ZS 4200 T Sama kuin Toro TimeCutter ZS 4200 S mutta varustettu 2-syl. Kawasaki V-Twin 603 cc moottorilla, korkeammalla selkänojalla ja käsinojilla. Tuotenumero Leikkuuleveys 107 cm Leikkuujärjestelmä Recycler ja sivulle heittävä Moottori Kawasaki V-Twin, 2 syl. Teho 603 cc Teräs Käyttöjärjestelmä Kaksoishydrostaatti - Hydrogear ZT2100 Leikkuukorkeus mm Etupyörät 10x4 sileät Takapyörät 18x7,5 Kääntösäde 0 astetta Polttoainesäiliö 11,3 litraa Käynnistysjärjestelmä Sähkökäynnistys 254 kg Pikapuhdistusliitäntä. Leikkuupöydän sähköinen kytkentä. Vetoaisa. Leikkuukorkeuden säätö kuljettajan paikalta. Mukiteline. SmartSpeed. Lisälaitteet Twin Bagger kerääjä. Leikkuulaitteen nosto polkimella. Kumimatto. Tuntimittari. RECYCLER Leikattu ruoho liikkuu kopan alla edestakaisin niin kauan, että se putoaa maahan hienona silppuna, joka maatuu nopeasti ja lannoittaa nurmikkoa tehokkaasti. AJAMISEN ILOA! Ruohonleikkuria on helppo ja hauska ajaa sauvojen avulla. Sauvat korvaavat perinteisen puutarhatraktorin ratin ja polkimet. ZERO TURN -JÄRJESTELMÄ KÄÄNTYY PAIKOILLAAN Helppokäyttöisten ohjaus-sauvojen avulla on helppo kääntyä tarkasti puiden, istutusten ja hiekkakäytävien ympäri. 15

16 PAIKALLAAN KÄÄNTYVÄT LEIKKURIT

17 Kuvasta puuttuu käsinojat. TimeCutter ZS 5000 Voimakas vaakatasoleikkuri Torolta. Varustettu tehokkaalla 24 hv Kawasaki-moottorilla ja reilulla 127 cm leikkuuleveydellä. Istut kuninkaallisesti mukavalla DeLux-istuimella. Sisältää luonnollisesti monia Toro-hienouksia, kuten kaksoishydrostaatti, recycler ja sivulle poistava leikkuujärjestelmä, kestävä teräsrunko ja paljon muuta. Huippu hyvä leikkuri paljon voimaa rahallasi! Tuotenumero Leikkuuleveys 127 cm Leikkuujärjestelmä Recycler ja sivulle heittävä Moottori, Teho Kawasaki V-Twin, 726 cc Teräs Käyttöjärjestelmä Kaksoishydrostaatti - Hydrogear ZT2100 Leikkuukorkeus mm Etupyörät 13x5 Takapyörät 18x9,5 Kääntösäde 0 astetta Polttoainesäiliö 11,3 litraa Käynnistysjärjestelmä Sähkökäynnistys 290 kg Pikapuhdistusliitäntä. Leikkuupöydän sähköinen kytkentä. Vetoaisa. Leikkuukorkeuden säätö kuljettajan paikalta. Mukiteline. SmartSpeed. DeLuxe istuin. Tuntimittari Lisälaitteet Twin Bagger kerääjä. Leikkuulaitteen nosto polkimella. Kumimatto. Uutuus! Titan ZX 4800 (turvakaarella) Luotettava ja kestävä rakenne, leikkuupöytä 4 mm hitsattua terästä. Erinomainen leikkuujälki Sinulle joka vaadit parasta. Taitettava turvakaari (ROPS) ja turvavyö. Tuotenumero Leikkuuleveys 122 cm Leikkuujärjestelmä Recycler ja sivulle heittävä Moottori, Teho Kawasaki Twin, 726 cc Teräs Käyttöjärjestelmä Kaksoishydrostaatti, charge pump - HG-ZT3100 Leikkuukorkeus mm Etupyörät 13x4 Takapyörät 22x9 Kääntösäde 0 astetta Polttoainesäiliö 18,9 litraa Käynnistysjärjestelmä Sähkökäynnistys 340 kg Pikapuhdistusliitäntä. Leikkuupöydän sähköinen kytkentä. Leikkuukorkeuden säätö kuljettajan paikalta. Mukiteline. DeLuxe istuin käsinojilla. Tuntimittari Lisälaitteet Twin Bagger kerääjä. High-lift teräsarja. Valosarja. Vetoaisa. Suojakatos. Raidoituskitti. Uutuus! Titan ZX 5400 (turvakaarella) Nopea ja tarkka 360 asteen ohjaus takaa sen, että voit helposti leikata puiden, istutusten ja käytävien ympäristön. Toro Titan ZX 5400 tarjoaa erinomaisen 137 cm leikkuuleveyden, joka seuraa tarkasti alustan muotoja. Vahva leikkuupöytä on 4 mm hitsattua terästä. Tuotenumero Leikkuuleveys 137 cm Leikkuujärjestelmä Recycler ja sivulle heittävä Moottori, Teho Kawasaki Twin, 24 hv Teräs Käyttöjärjestelmä Kaksoishydrostaatti, charge pump - HG-ZT3100 Leikkuukorkeus mm Etupyörät 13x4 Takapyörät 22x10 Kääntösäde 0 astetta Polttoainesäiliö 18,9 litraa Käynnistysjärjestelmä Sähkökäynnistys 348 kg Pikapuhdistusliitäntä. Leikkuupöydän sähköinen kytkentä. Leikkuukorkeuden säätö kuljettajan paikalta. Mukiteline. DeLuxe istuin käsinojilla. Tuntimittari Lisälaitteet Twin Bagger kerääjä. High-lift teräsarja. Valosarja. Vetoaisa. Suojakatos. Raidoituskitti. 17

18 RATTIOHJATUT PAIKALLAAN KÄÄNTYVÄT

19 Uutuus! Rattiohjattu paikallaan kääntyvä TimeCutter SW 4200 CE Rattiohjattu paikallaan kääntyvä leikkuri 708 cc Toro Twin moottorilla, 107 cm leikkuuleveys ja muita Toro ominaisuuksia kuten SmartPark ja Recycler. Tuotenumero Leikkuuleveys 107 cm Leikkuujärjestelmä Recycler ja sivulle heittävä Moottori Toro Twin Teho 708 cc Stål Käyttöjärjestelmä Kaksoishydrostaatti Leikkuukorkeus mm Etupyörät 33 x 13 Etupyörät 46 x 19 Kääntösäde 0 astetta Polttoainesäiliö 11,3 litraa Käynnistysjärjestelmä Sähkökäynnistys Automaattinen pysäköintijarru SmartPark 226 kg Pikapuhdistusliitäntä. Leikkuupöydän sähköinen kytkentä. Vetoaisa. Leikkuukorkeuden säätö kuljettajan paikalta. Mukiteline. SmartSpeed. DeLuxe istuin. Tuntimittari Lisälaitteet. Tuntimittari. Kumimatto. Raidoituskitti. Leikkuupöydän nosto polkimella. RATTIOHJATTU PAIKALLAAN KÄÄNTYVÄ! Perinteinen rattiohjaus yhdistettynä paikallaan kääntyvien leikkureiden hyviin ominaisuuksiin. Uutuus! TimeCutter SW 5000 CE Sama kuin TimeCutter SW 4200 mutta varustettu leveämmällä leikkuupöydällä ja korkeammalla selkänojalla. Tuotenumero Leikkuuleveys 127 cm Leikkuujärjestelmä Recycler ja sivulle heittävä Moottori Toro Twin Teho 708 cc Stål Käyttöjärjestelmä Kaksoishydrostaatti Leikkuukorkeus mm Etupyörät 33 x 13 Etupyörät 46 x 24 Kääntösäde 0 astetta Polttoainesäiliö 11,3 litraa Käynnistysjärjestelmä Sähkökäynnistys Automaattinen pysäköintijarru SmartPark 267 kg Pikapuhdistusliitäntä. Leikkuupöydän sähköinen kytkentä. Vetoaisa. Leikkuukorkeuden säätö kuljettajan paikalta. Mukiteline. SmartSpeed. DeLuxe istuin. Tuntimittari Lisälaitteet. Tuntimittari. Kumimatto. Raidoituskitti. Leikkuupöydän nosto polkimella. TORO V-TWIN MOOTTORI Uusi tehokas moottori Torolta. SMART PARK Toron automaattinen pysäköintijarru Smart Park pysäyttää leikkurin mutta ei moottoria kun nouset istuimelta. SÄÄDETTÄVÄ OHJAUSASENTO. Helposti säädettävä ohjauspyörä joka mahdollistaa hyvän ajoasennon sekä helpottaa leikkurista nousemista ja poistumista. 19

20 LEHTIPUHALLIN, LAKAISULAITE, KERÄÄJÄT JA PERÄKÄRRYT Ultra Blower Vac Todella helppokäyttöinen ja markkinoiden tehokkain imuri/puhallin. Puhallusnopeus säädettävissä portaattomasti jopa 350 km/h. Näin varmistetaan hyvä työjälki nopeasti. Imuroottori on magnesiumseosta, joka silppuaa lehdet 1:16 osaan, ylivoimaisesti paras tulos lajissaan. Tuotenumero Moottori Sähkömoottori, 1500 W Kovamuovi Ilman virtausnopeus 350 km/h Silppurin kapasiteetti 16:1 53 litraa, tekstiiliä 5 kg Magnesiumroottori (puhallin). Portaattomasti säädettävä nopeus. Hako Sweepmaster M600 Työnnettävä lakaisukone Hakolta. Tämä kone harjaa roskat ja lian pois pienestäkin nurkasta ja hoitaa lakaisun vieläpä märiltä pinnoilta ja soralta. Täydellinen valinta työpajoille, autotalleille, terasseille, varastoihin, kulkuteille jne. Roskat kootaan helposti tyhjennettävään muovisäiliöön. Säädettävä työntöaisa. Isot pyörät auttavat selviytymään helposti rapuista ja jalkakäytävien reunoista. Tuotenumero 6206 Teräskehys, alumiinikotelo ja muovikeräyssäiliö 40 litraa, kovamuovia Kapasiteetti 2400 m 2 /h Työleveys 67 cm 24 kg Säädettävä harja. Säädettävä harjapaine. 20

21 Agri-Fab Steelcart Helppokäyttöinen ja edullinen kuljetusvaunu. Sillä kuljetat puutarhassasi niin pienet kuin suurematkin kuormat. Tuotenumero Teräslevy Pyöräkoko 14 x 4 28 kg Lastikapasiteetti 230 kg Lavakoko 99 x 72 x 29 cm Irrotettava takalaita Agri-Fab Polycart Etsitkö perässä vedettävää vaunua kuljettamaan puutarhassasi maa-ainesta, hiekkaa, ruohoa, lehtiä tai jotain muuta? Siinä tapauksessa meillä on tarjota Sinulle kantavuudeltaan 350 kg:n vaihtoehto. Lava on iskunkestävää muovia, kipattava ja nopeasti kytkettävissä koneeseesi. Sopii käytettäväksi myös kottikärrynä. Tuotenumero Kovamuovi Pyöräkoko 14 x 4 28 kg Lastikapasiteetti 350 kg Lavakoko 114 x 76 x 30 cm Yksinkertainen asennus Agri-Fab Tow Lawn Sweeper 96 Kytket tämän kerääjän helposti sauvaohjattaviin leikkureihin ja puutarhatraktoreihin.n harja pyörii 4,5 kierrosta/pyörän kierros ja harjaa näin tehokkaasti ruohonkorret, havut ja lehdet ylös vinyylisäkkiin. Se nostaa samalla ylös painuneet ruohonkorret. Tuotenumero Teräs ja vinyyli 320 litraa Pyöräkoko 10 x 1,75 cm Työleveys 96 cm 28 kg Välitys 4,5:1 per pyörän kierros Helppo tyhjentää kuljettajan paikalta. Säädettävä harjapaine. Agri-Fab Tow Collector 107 Hi-speed Kuinka nopeasti ja tehokkaasti haluat koota ruohon, kävyt, lehdet ja muun materiaalin maasta? Jos olet tarkka lopputuloksesta, valitset tämän Agri-Fab kerääjän. Tuotenumero Teräs ja vinyyli 550 litraa Pyöräkoko 11 x 2,5 cm Arbetsbredd 107 cm 41 kg Välitys 8,5:1 pyörän kierros Helppo tyhjentää kuljettajan paikalta. Säädettävä harjapaine. Agri-Fab Tandem Axle ATV Cart Suuri Agri-Fab Axle ATV Cart. Tämä on kapasiteetiltaan 450 kg:n vaunu ja tarkoitettu suurimpien ja painavimpien kuormien kuljetuksiin. Tässä vaunussa on aito keinuteli, joten eteneminen sujuu vaivatta niin vaihtelevassa kuin epätasaisessakin maastossa. Kansi on tukeva ja lastilavan takalukitus on irrotettavissa. Tuotenumero Teräslevy Pyöräkoko 18 x 9,5 maastopinnoite 94 kg Lastikapasiteetti 450 kg Lavakoko 155 x 82,5 x 30 cm Keinuteli. Irrotettava takalaita. 21

22 TEKNISET TIEDOT TUOTE TUOTENUMERO TYÖLEVEYS LEIKKUUJÄRJESTELMÄ MOOTTORI TEHO MATERIAALI LEIKKUUKORKEUS ITSE VETÄVÄ RUOHONLEIKKURI Toro Recycler 48 AD cm Recycler 3-in-1 Toro OHV 6 hv Teräs mm Toro Recycler 48 AD ES cm Recycler 3-in-1 Toro OHV 6 hv Teräs mm Toro Recycler Steel 53 Honda cm Recycler 3-in-1 Honda GVC 160 OHC 5 hv Teräs mm Toro Recycler 55 AD cm Recycler 3-in-1 Briggs & Stratton Quantum 675 6,5 hv Teräs mm Toro Recycler 55 AD ES cm Recycler 3-in-1 Briggs & Stratton Quantum 675 6,5 hv Teräs mm Toro Recycler 55 AWD UUtuus! cm Recycler 3-in-1 Briggs & Stratton Quantum 675 6,5 hv Teräs mm Toro Super Recycler 53 AD cm Recycler 3-in-1 Briggs & Stratton Quantum 675 6,5 hv Alumiini mm Toro Super Recycler 53 AD ES cm Recycler 3-in-1 Briggs & Stratton Quantum 675 6,5 hv Alumiini mm Toro Heavy Duty 53 Proline 22186TE 53 cm Recycler 3-in-1 Honda GSV 5 hv Alumiini mm Toro Timemaster cm Recycler 3-in-1 Briggs & Stratton OHV 6,75 hv Alumiini, Teräs mm Toro HoverPro cm - Honda GXV57 2 hv ABS-muovi mm Toro HoverPro cm - Honda GCV135 OHC 4,3 hv ABS-muovi mm Toro HoverPro cm - Honda GCV160 OHC 4,4 hv ABS-muovi mm Toro HoverPro cm - Honda GCV160 OHC 4,4 hv ABS-muovi mm SAUVAOHJATUT RUOHONLEIKKURIT Toro TimeCutter ZS 4200 S cm Recycler ja sivulle heitto Toro, 1 syl 452 cc Teräs mm Toro TimeCutter ZS 4200 T cm Recycler ja sivulle heitto Kawasaki V-Twin 603 cc Teräs mm Toro TimeCutter ZS cm Recycler ja sivulle heitto Kawasaki V-Twin 726 cc Teräs mm Toro Titan ZX 4800 UUtuus! cm Recycler ja sivulle heitto Kawasaki Twin FR cc Teräs mm Toro Titan ZX 5400 UUtuus! cm Recycler ja sivulle heitto Kawasaki Twin 24 hv Teräs mm RATTIOHJATUT PAIKALLAAN KÄÄNTYVÄT LEIKKURIT UUtuus! Toro TimeCutter SW 4200 CE cm Recycler ja sivulle heitto Toro Twin 708 cc Teräs mm Toro TimeCutter SW 5000 CE cm Recycler ja sivulle heitto Toro Twin 708 cc Teräs mm KERÄÄJÄT JA VAUNUT Agri-Fab Steelcart Teräs - Agri-Fab Polycart Kovamuovi - Agri-Fab Tow Lawn Sweeper cm Teräs ja vinyyli - Agri-Fab Tow Collector cm Teräs ja vinyyli - Agri-Fab Tandem Axle ATV Cart Teräs - LEHTIPUHALLIN/-IMURI Toro Ultra Blower Vac Sähkömoottori 1500 W Kovamuovi - Hako Sweepmaster M cm Kovamuovi - LISÄVA RUSTEET: 22 SÄÄSUOJA Valitse leikkuriisi sopiva Toro sääsuoja. TWIN BAGGER Käytönnöllinen kerääjä, Twin Bagger, TimeCutter ja Titan malleihin. Helppo tyhjentää ja pitää puhtaana AURINKOSUOJA TimeCutter ruohonleikkureihin on saatavana lisävarusteena aurinkosuoja.

23 KERÄÄJÄ KÄYNNISTYSJÄRJESTELMÄ VAIHTEISTO PAINO MUUTA 60 litraa, tekstiiliä Käsikäynnistys Automatic Drive 33 kg 2- pisteinen korkeussäätö 60 litraa, tekstiiliä Sähkökäynnistys Automatic Drive 34 kg 2- pisteinen korkeussäätö 60 litraa, tekstiiliä Käsikäynnistys Automatic Drive 38 kg 4- pisteinen korkeussäätö 60 litraa, tekstiiliä Käsikäynnistys Automatic Drive 37 kg Pikapuhdistus, 4- pisteinen korkeussäätö 60 litraa, tekstiiliä Sähkökäynnistys Automatic Drive 39 kg Pikapuhdistus, 4- pisteinen korkeussäätö 60 litraa, tekstiiliä Sähkökäynnistys Automatic Drive, AWD 39,9 kg Pikapuhdistus, 4- pisteinen korkeussäätö 65 litraa, tekstiiliä Käsikäynnistys Automatic Drive 38,2 kg Pikapuhdistus, 4- pisteinen korkeussäätö 65 litraa, tekstiiliä Sähkökäynnistys Automatic Drive 41,8 kg Pikapuhdistus, 4- pisteinen korkeussäätö 65 litraa, tekstiiliä Käsikäynnistys Säädettävä 44 kg Itsenäinen korkeussäätö, teräsvanne 88 litraa, tekstiiliä Käsikäynnistys Automatic Drive 62 kg Pikapuhdistus, 2- pisteinen korkeussäätö - Käsikäynnistys - 12,5 kg Nailon siima. - Käsikäynnistys - 17,6 kg Nailon siima. - Käsikäynnistys - 19 kg Leikkuuterä. - Käsikäynnistys - 19 kg Leikkuuterä. Lisälaitteet - Twin Bagger Sähkökäynnistys Kaksoishydrostaatti 261 kg Pikapuhdistus, säädettävä leikkuukorkeuden säätö kuljettajan paikalta mm, katso tuoteselostusta. Lisälaitteet - Twin Bagger Sähkökäynnistys Kaksoishydrostaatti 254 kg Pikapuhdistus, säädettävä leikkuukorkeuden säätö kuljettajan paikalta mm, katso tuoteselostusta. Lisälaitteet - Twin Bagger Sähkökäynnistys Kaksoishydrostaatti 290 kg Pikapuhdistus, säädettävä leikkuukorkeuden säätö kuljettajan paikalta mm, katso tuoteselostusta. Lisälaitteet - Twin Bagger Sähkökäynnistys Kaksoishydrostaatti 340 kg Pikapuhdistus, säädettävä leikkuukorkeuden säätö kuljettajan paikalta mm, katso tuoteselostusta. Lisälaitteet - Twin Bagger Sähkökäynnistys Kaksoishydrostaatti 348 kg Pikapuhdistus, säädettävä leikkuukorkeuden säätö kuljettajan paikalta mm, katso tuoteselostusta. Lisälaitteet - Twin Bagger Sähkökäynnistys Kaksoishydrostaatti 226 kg Pikapuhdistus, SmartPark mm, katso tuoteselostusta. Lisälaitteet - Twin Bagger Sähkökäynnistys Kaksoishydrostaatti 267 kg Pikapuhdistus, SmartPark mm, katso tuoteselostusta kg Kippi, irrotettava taka-aisa kg Kippi, yksinkertainen asennus 320 litraa, vinyyli kg Välityssuhde: 4,5:1 per pyörän kierros, säädettävä harjan paine 550 litraa, vinyyli kg Välityssuhde: 8,5:1 per pyörän kierros, säädettävä harjan paine 450 kg kg Heiluri- teli, irrotettava taka-aisa 53 litraa, tekstiiliä Sähkökäynnistys - 5 kg Säädettävä nopeus, hienojauhatus 16:1, 350 km/h 40 litraa, kovamuovia kg Säädettävä ohjaus ja puhdistusharja. Säädettävä harjan paine. TAVARATELINE Käytännöllinen tavarateline, joka helpottaa puutarhavälineiden kuljetusta. SÄÄSUOJA Valitse leikkuriisi sopiva Toro sääsuoja. 23

24 Koneita puhtaamman ja viihtyisämmän ympäristön puolesta. Toro on perustettu vuonna Toro aloitti golfkenttien hoitoon tarkoitettujen laitteiden valmistuksen vuonna Siitä alkoi kasvu alan johtavaksi nurmen hoitoon erikoistuneeksi laatukoneiden valmistajaksi. Nurmialueiden hoitajat kaikkialla maailmassa tuntevat Toron johtavana merkkinä. Perustana Toron puutarharuohonleikkureissa on myös ammattilaisten vaatima kehittynyt tekniikka ja laatu. Hako Ground & Garden on Toron pohjoismaiden maahantuoja, jolla on pääkonttori Ruotsissa ja tytäryhtiöt Suomessa ja Norjassa. Olemme osa saksalaista monikansallista teollisuuskonsernia Hako GmbH. Konsernin tuotteiden pääedustajana vastaamme siitä, että kaikki tuotemerkkimme ovat laadukkaita, asiakkaiden käytettävissä ovat lähellä sijaitsevat luotettavat huoltopalvelut ja jälleenmyyjillä on perusteellinen koulutus tuotteistamme. Paikallinen jälleenmyyjäsi: Esitteessä voi olla paikallisia poikkeamia. Pidätämme oikeuden muutoksiin painovirheiden osalta. Toro- merkkiä markkinoi ja myy Oy Hako Ground & Garden Ab, Sienitie 50, Helsinki puh

R uohonjuuritasolla. Kevät/Kesä 2012

R uohonjuuritasolla. Kevät/Kesä 2012 R uohonjuuritasolla Kevät/Kesä 2012 Haluatko, että ruoho on vihreämpää omalla puolellasi aitaa. Toro on ruohonleikkuun ammattilainen. Vuosikymmenien aikana Toro on kehittänyt useita leikkurimalleja erilaisiin

Lisätiedot

ruohonjuuritasolla Kevät/Kesä 2011

ruohonjuuritasolla Kevät/Kesä 2011 RUOHONJUURITASOLLA Kevät/Kesä 2011 Haluatko, että ruoho on vihreämpää omalla puolellasi aitaa? Toro on ruohonleikkuun ammattilainen. Vuosikymmenien aikana Toro on kehittänyt useita leikkurimalleja erilaisiin

Lisätiedot

ETULEIKKURIT. Aito runko-ohjaus. Täysi näkyvyys. Etenevyyttä nelivedolla. Helppo käyttää

ETULEIKKURIT. Aito runko-ohjaus. Täysi näkyvyys. Etenevyyttä nelivedolla. Helppo käyttää ETULEIKKURIT Fiksu ja ammattitasoinen tapa hoitaa nurmikkoa. Etuleikkuulaitteella yllät joka paikkaan ja näet mitä leikkaat. Nopeasti ja mukavasti samalla kun lannoitat nurmikon ja vältät haravoinnin.

Lisätiedot

Kaikki Toro lumingot on varustettu OHV moottoreilla, jotka takaavat tehokkuuden, pitkän käyttöiän, tärinättömän ja ennen kaikkea hiljaisen käynnin.

Kaikki Toro lumingot on varustettu OHV moottoreilla, jotka takaavat tehokkuuden, pitkän käyttöiän, tärinättömän ja ennen kaikkea hiljaisen käynnin. UMET POIS LLumilingot 2012/2013 Oletko kyllästynyt talviaamuihin, jolloin joudut yllättäen lapioimaan itsellesi kulkutien esiin kinoksesta? On aika kesyttää talvi ja keventää lumitöitä.toron pääedustajana

Lisätiedot

Uudet Ryobi - ruohonleikkurit nyt Subaru moottoreilla - lisätehoja puutarhanhoitoon!

Uudet Ryobi - ruohonleikkurit nyt Subaru moottoreilla - lisätehoja puutarhanhoitoon! 19. maaliskuu ta2012 Uudet Ryobi - ruohonleikkurit nyt Subaru moottoreilla - lisätehoja puutarhanhoitoon! Ryobi lanseeraa polttomoottorikäyttöisten puutarhatyökalujen sarjaan uudet Subaru -moottoreilla

Lisätiedot

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000 John Deere Erinomainen leikkuujälki Helppo suoraan ajettavuus on väyläleikkurin tärkeimpiä ominaisuuksia. Maailman suurimpana golfkenttien hoitokoneiden valmistajana

Lisätiedot

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto Tekniset tiedot Malli Mechron 2210 Moottori malli tyyppi teho iskutilavuus kierrosluku polttoainetankki 3C100LWU 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) 1007 cm³ 2200 rpm 28 litraa Voimansiirto

Lisätiedot

Toimintavarmuutta ja puoleensavetävää

Toimintavarmuutta ja puoleensavetävää FOR GREAT MOWMENTS CASTELGARDEN MALLISTO 2013 PUUTARHATRAKTORIT 2013 Toimintavarmuutta ja puoleensavetävää muotoilua Loistava ajonautinto sopusoinnussa mahtavan suorituskyvyn kanssa. Juuri se erottaa Castelgardenin

Lisätiedot

RUOHONJUURITASOLLA. Kevät/Kesä 2014

RUOHONJUURITASOLLA. Kevät/Kesä 2014 RUOHONJUURITASOLLA Kevät/Kesä 2014 HALUATKO, ETTÄ RUOHO ON VIHREÄMPÄÄ OMALLA PUOLELLASI AITAA. Toro on ruohonleikkuun ammattilainen. Vuosikymmenien aikana Toro on kehittänyt useita leikkurimalleja erilaisiin

Lisätiedot

mallisto - Valitessasi täydellistä leikkuukumppania

mallisto - Valitessasi täydellistä leikkuukumppania Murray mallisto - Valitessasi täydellistä leikkuukumppania Työnnettävä ruohonleikkuri - Työnnettävät ruohonleikkurit ovat yleensä hieman kevyempiä kuin itsevetävät. Ne ovat ideaali valinta pienille ja

Lisätiedot

Indego leikkaa nurmikon puolestasi,

Indego leikkaa nurmikon puolestasi, Säästä aikaa! Indego leikkaa nurmikon puolestasi, ja sinä voit sillä aikaa keskittyä muihin tehtäviin Älykkäällä Logicut-navigointijärjestelmällä varustettu Indego-robottiruohonleikkuri. Leikkaa nopeasti

Lisätiedot

Grasshopper 616T 16hv bensiini 110cm

Grasshopper 616T 16hv bensiini 110cm 616T 16hv bensiini 110cm OMINAISUUDET Etuleikkurimalli Moottori: Briggs&Stratton Vanguard 2-syl 16hv bensiinimottori Leikkuuleveys: 110cm Sivullepurkava leikkuulaite johon voi asentaa allemurskasetin tai

Lisätiedot

Cub Cadet Tuoteluettelo 2009

Cub Cadet Tuoteluettelo 2009 Cub Cadet Tuoteluettelo 2009 2 Pientraktorit 1015 Ajoleikkuri Runko Vaihteisto Vakionopeudensäädin 96 cm 15 hv Kohler Courage terästä, matalalattiarakenne 15 x 6,5 / 20 x 10 46 cm hydrostaattinen, jalkapoljinhallinta

Lisätiedot

Tehokkuutta ja valinnanvaraa. John Deere -leikkurit Myyjän opas

Tehokkuutta ja valinnanvaraa. John Deere -leikkurit Myyjän opas Tehokkuutta ja valinnanvaraa John Deere -leikkurit Myyjän opas JD_leikkuriesite_A5.indd 1 29.4.2014 14.15 Sisällys John Deere JM36... 4 John Deere RUN46... 5 John Deere RUN51... 6 John Deere R43... 7 John

Lisätiedot

Grasshopper 623T 23hv bensiini 120cm

Grasshopper 623T 23hv bensiini 120cm 623T 23hv bensiini 120cm OMINAISUUDET Etuleikkurimalli Moottori: Kohler Command Pro 2-syl 23hv bensiinimottori Leikkuuleveys: 120cm Sivullepurkava leikkuulaite johon voi asentaa allemurskasetin tai kerääjän.

Lisätiedot

Toimintavarmuutta ja puoleensavetävää

Toimintavarmuutta ja puoleensavetävää FOR GREAT MOWMENTS CASTELGARDEN MALLISTO 2015 PUUTARHATRAKTORIT 2015 Toimintavarmuutta ja puoleensavetävää muotoilua Loistava ajonautinto sopusoinnussa mahtavan suorituskyvyn kanssa. Juuri se erottaa Castelgardenin

Lisätiedot

PIHASI PARHAAKSI! Maahantuoja: TUOTEKUVASTO

PIHASI PARHAAKSI! Maahantuoja: TUOTEKUVASTO PIHASI PARHAAKSI! Maahantuoja: TUOTEKUVASTO 2014 SISÄLLYS Ruohonleikkurit 3 Miniriderit 4 Ajoleikkurit 5 Trimmerit, raivaussahat 6 Pensasleikkurit 6 Silppurit ja jyrsimet 7 Lehtipuhaltimet ja erikoislaitteet

Lisätiedot

Hinnasto 2013-2014 SN822E 55 CM, B&S Snow Series 800, 205cc, OHV yksivaiheinen kumipäällysteinen syöttökierukka, halkaisija 25,4 cm 230v startti heittoputken sivusäätö kahvassa 200 astetta korkeuden pikasäätöheittoputkessa

Lisätiedot

Grasshopper 725DT 25hv diesel 130 -

Grasshopper 725DT 25hv diesel 130 - 725DT 25hv diesel 130-150cm OMINAISUUDET Etuleikkurimalli Moottori: Kubota 3-syl 25hv nestejäähdytteinen diesel Leikkuuleveydet: 130-150cm Sivullepurkava leikkuulaite johon voi asentaa allemurskasetin

Lisätiedot

XC 43 B 199,- Kampanjahinta. - B&S 125 cc moottorilla - keräävä ja taaksepuhaltava - valmiiksi koottuna laatikossa

XC 43 B 199,- Kampanjahinta. - B&S 125 cc moottorilla - keräävä ja taaksepuhaltava - valmiiksi koottuna laatikossa XC 43 B 199,- Runko: Kaasusäädin: Leikkuukorkeudet: Pyörät: Aisa: Keruusäiliö: 450 E series 125 cc Teräs 41 cm Työnnettävä Kiinteä kierrosluku 4 vivulla 5 kpl, 27 80 mm 180 / 180 mm - kuulalaakereilla

Lisätiedot

Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit. Uusi moottorisukupolvi

Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit. Uusi moottorisukupolvi Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit Uusi moottorisukupolvi Elämää helpottavia innovaatioita Silent Glissillä on yli 40 vuoden kokemus sähkötoimisista verhokiskoista. Toimme ensimmäisenä markkinoille

Lisätiedot

Hvordan fejrer en Klippo 60 år? Ved at arbejde som sædvanligt.

Hvordan fejrer en Klippo 60 år? Ved at arbejde som sædvanligt. Hvordan fejrer en Klippo 60 år? Ved at arbejde som sædvanligt. Tästä Klippo tunnetaan Klippo on kovis, joka pitää työnteosta. Vuodesta toiseen se on aina valmiina käynnistymään. Kun Klippo nyt täyttää

Lisätiedot

PALAX KLAPIKONEMALLISTO

PALAX KLAPIKONEMALLISTO COMBI M II - 3 KS 35-6 POWER 70S - 10 POWER 100S - 14 PALAX KLAPIKONEMALLISTO Yhteiset ominaisuudet Poistokuljetin Yhteinen ominaisuus kaikille koneille on nyt uudistettu 4,3 m pitkä ja 0,2 m leveä taittuva

Lisätiedot

Kerrankin jotain uutta! AVANT heittää haasteen AVANT kehitti kokonaan uuden koneen, jollaista markkinoilla ei ole ollut. Nykyaikaista hydrauliikkaa hyödyntäen syntyi edullinen, kompakti nelivetoinen peli,

Lisätiedot

Villa. Etuleikkurit. Sopii parhaiten:

Villa. Etuleikkurit. Sopii parhaiten: Etuleikkurit ja puutarhatraktorit 2016 Etuleikkurit Villa Oletko ajatellut hankkivasi kohtuuhintaisen etuleikkurin ilman kompromisseja laadussa? Mikäli olet, harkitse Stiga Villaa, siinä yhdistyvät monipuolisuus

Lisätiedot

Uudet RYOBI 36V ruohonleikkurit Akkukoneessa nyt polttomoottorikoneen tehot

Uudet RYOBI 36V ruohonleikkurit Akkukoneessa nyt polttomoottorikoneen tehot 24.TOUKOKUUTA 2013 Uudet RYOBI 36V ruohonleikkurit Akkukoneessa nyt polttomoottorikoneen tehot Maksimaalista suorituskykyä ja pidennettyä käyttöaikaa uudella 4.0Ah akulla. Johdotonta vapautta: Ei polttoainetta,

Lisätiedot

Bad Boy Diesel. Tämä suurteholeikkurien paha poika on varustettu Caterpillar-dieselmoottorilla. MOWERS. Mow with an attitude

Bad Boy Diesel. Tämä suurteholeikkurien paha poika on varustettu Caterpillar-dieselmoottorilla. MOWERS. Mow with an attitude Classic Bad Boy Diesel MOWERS Mow with an attitude Tämä suurteholeikkurien paha poika on varustettu Caterpillar-dieselmoottorilla. AC 5+ RE S Paikallaankääntyvien ruohonleikkurien kuningas QU COM AL M

Lisätiedot

carlton-europe.fi Laadukkaat Carlton kantojyrsimet ovat nyt saapuneet Suomeen!

carlton-europe.fi Laadukkaat Carlton kantojyrsimet ovat nyt saapuneet Suomeen! Laadukkaat Carlton kantojyrsimet ovat nyt saapuneet Suomeen! Carlton on USA:ssa toimiva laadukas valmistaja, jonka tuotteet tuovat tehokkuudellaan yritykseesi kilpailukykyä ja uusia mahdollisuuksia. Kaikki

Lisätiedot

ihmiset etusijalle! SANO asettaa Akkutoimiset porraskiipijät

ihmiset etusijalle! SANO asettaa Akkutoimiset porraskiipijät Akkutoimiset porraskiipijät ihmiset SANO asettaa etusijalle! LIFTKAR PT PORRASKIIPIJÄT LIFTKAR PT ON TURVALLINEN PORTAISSA JA HELPPOKÄYTTÖINEN. ELÄMÄNLAATU ON ELÄMÄSTÄ NAUTTIMISTA TÄYSILLÄ JA YHDESSÄ

Lisätiedot

Puhdasta joka käänteessä

Puhdasta joka käänteessä BR 35 /12 C Puhdasta joka käänteessä Yhdistelmäkone BR 35/12 C Ennennäkemätön ketteryys Koskaan aikaisemmin ei ole siivouskone ollut yhtä ketterä ja kevyt ohjata - Berliinin CMS-messuilla palkittu BR 35/12

Lisätiedot

Kekkilä Kompostoiva 160 L. Kekkilä Ekomatic Kuivikekäymälä 110 L. Kekkilä Puutarha- ja mökkikompostori 310 L. Kekkilä Nurmikkolannoite 10 kg

Kekkilä Kompostoiva 160 L. Kekkilä Ekomatic Kuivikekäymälä 110 L. Kekkilä Puutarha- ja mökkikompostori 310 L. Kekkilä Nurmikkolannoite 10 kg PIHAPIIRIIN Kompostoiva 160 L Puutarhalannoite 6 kg Nurmikkolannoite 10 kg Duomatic kompostoiva kuivikekäymälä esikompostoi käymäläjätteesi kätevästi kahden sisäastian ansiosta. Toinen astia on käytössä,

Lisätiedot

lumet PoiS Talvi 2011/2012

lumet PoiS Talvi 2011/2012 LUMET POIS Talvi 2011/2012 Toro lumilingot - laatua, tehokkuutta ja helppokäyttöisyyttä! Oletko kyllästynyt talviaamuihin, jolloin joudut yllättäen lapioimaan itsellesi kulkutien esiin kinoksesta? On aika

Lisätiedot

Yhdistelmäkoneet. Sivuharja 56413056 2. Sivukumi Linatex 56413654 1. Sivukumisarja Linatex 56413770 1. Imukumisarja Linatex H BR 1300 56413766 1

Yhdistelmäkoneet. Sivuharja 56413056 2. Sivukumi Linatex 56413654 1. Sivukumisarja Linatex 56413770 1. Imukumisarja Linatex H BR 1300 56413766 1 pesu- ja lakaisukonetta on saatavana 4 erilaista mallia: joko lautas- tai telaharjoilla sekä kahdella erilaisella työleveydellä (1100 mm ja 1300 mm). Kone on lyömätön luokassaan puhdistustehokkuutta tarkasteltaessa.

Lisätiedot

Slootsmid veitsimultain

Slootsmid veitsimultain Slootsmid veitsimultain Slootsmid B.V. Hollantilainen yritys joka on perustettu v. 1960 Euroopan johtava multauslaitteiden valmistaja Erikoistunut ainoastaan lietteen multauslaitteiden valmistukseen Kultivaattorimultain

Lisätiedot

Niin on, mutta niitä tulee lisää Ja silloin kaikki on taas niin kuin ennen. Ulkokalusteet on saatava ulos jo keväällä, samoin grilli ja

Niin on, mutta niitä tulee lisää Ja silloin kaikki on taas niin kuin ennen. Ulkokalusteet on saatava ulos jo keväällä, samoin grilli ja Muotoonvalettu Kesä on lyhyt Niin on, mutta niitä tulee lisää Ja silloin kaikki on taas niin kuin ennen. Ulkokalusteet on saatava ulos jo keväällä, samoin grilli ja puutarhakalusto. Ja ruohonleikkuri,

Lisätiedot

Agrifab_A4_Lawn_sweeper.book Seite 1 Freitag, 4. März 2005 5:30 17. Printed in U.S.A. Form 48882

Agrifab_A4_Lawn_sweeper.book Seite 1 Freitag, 4. März 2005 5:30 17. Printed in U.S.A. Form 48882 Agrifab_A4_Lawn_sweeper.book Seite 1 Freitag, 4. März 2005 5:30 17 GR DK Printed in U.S.A. Form 48882 Agrifab_A4_Lawn_sweeper.book Seite 40 Freitag, 4. März 2005 5:30 17 Suomi Ruohon- ja lehtienkeräimien

Lisätiedot

Miten hoidat ja istutat nurmikkoasi

Miten hoidat ja istutat nurmikkoasi Miten hoidat ja istutat nurmikkoasi Nurmikon käyttäminen Hemmanetin valmiit nurmikot kestävät heti että niitten päälle kävellään. Mutta alussa kannattaa olla vähän varovainen ettei rasita nurmikkoa liikaa

Lisätiedot

Lakaisukoneet SR 1601

Lakaisukoneet SR 1601 Ainutlaatuinen pölynhallintajärjestelmä on ylivoimainen. Tekniikka kontrolloi ilmassa olevia pölypartikkeleita tehokkaan DustGuard vesisumutuksen avulla. Vähemmän pölyä tarkoittaa myös vähemmän lakaisua

Lisätiedot

www.somfy.fi Glystro Moottoroidut verhot Yhdellä painalluksella olohuoneeseen saadaan yksityisyyttä

www.somfy.fi Glystro Moottoroidut verhot Yhdellä painalluksella olohuoneeseen saadaan yksityisyyttä www.somfy.fi Glystro Moottoroidut verhot Yhdellä painalluksella olohuoneeseen saadaan yksityisyyttä Moottoroi verhot Glystrolla ja nautit aina verho Tunnet olevasi kuin teatterissa aina kun Glystro -moottoroitu

Lisätiedot

Snowblower 120 ATV TUOTE-ESITE 2014. Yhteystiedot: Rammy Oy Puh. 040 5574 999 www.rammy.fi rammy@rammy.fi 11.2.2014

Snowblower 120 ATV TUOTE-ESITE 2014. Yhteystiedot: Rammy Oy Puh. 040 5574 999 www.rammy.fi rammy@rammy.fi 11.2.2014 RAMMY Oy. Oikeudet muutoksiin pidätetään. TUOTE-ESITE 2014 Snowblower 120 ATV SISÄLTÖ: RAMMY Snowblower 120 ATV ominaisuudet Kauko-ohjain Tekniset tiedot Lumilinkopaketin sisältö Asennus mönkijään Varaosat

Lisätiedot

Miimo-robottileikkurit 2013. Honda Miimo. Robotti, joka leikkaa ruohosi.

Miimo-robottileikkurit 2013. Honda Miimo. Robotti, joka leikkaa ruohosi. Miimo-robottileikkurit 2013 Honda Miimo. Robotti, joka leikkaa ruohosi. Honda Miimo robotti, joka leikkaa ruohosi. Miimo on ihanteellinen laite heille, jotka haluavat kauniin ja huolitellun nurmikon, mutta

Lisätiedot

Puhdistusratkaisut ammattilaisille

Puhdistusratkaisut ammattilaisille Puhdistusratkaisut ammattilaisille Kärcher tuotteet 2010 Juhlavuoden kampanjatarjoukset voimassa 31.12.2010 asti Hinnat alv 0 % Painepesurit Työpaine: 30-150 bar Maks. paine: 180 bar Vesimäärä: 230-500

Lisätiedot

Unleash the Potential

Unleash the Potential Unleash the Potential HEVOSTEN KILPAKÄRRYT STAR MASTER ja PRO STAR MASTER Voimakkaasti nostattavat jenkkikärryt Star Master on voimakkaasti nostattava, ns. jenkkikärry jossa hevosen nostatus ja kärryn

Lisätiedot

Tehokas Sarja 460 T]470 T]6370 T 6390 T]9310 T]9330 T 9380 T. Kurottajien uusi teholuokka

Tehokas Sarja 460 T]470 T]6370 T 6390 T]9310 T]9330 T 9380 T. Kurottajien uusi teholuokka Tehokas Sarja 460 T]470 T]6370 T 6390 T]9310 T]9330 T 9380 T Kurottajien uusi teholuokka Pien-, pyörä- ja teleskooppikuormaajat... 14 kilowatista (20 hv) 130 kilowattiin (177 hv). Olemme suunnitelleet

Lisätiedot

Briggs&Stratton, 2100 Pro Series, 420 cc, 10,0 kw 4-tahti OHV, kaasusäädin. RS (käsikäynnistys) + sähköstartti 230 V

Briggs&Stratton, 2100 Pro Series, 420 cc, 10,0 kw 4-tahti OHV, kaasusäädin. RS (käsikäynnistys) + sähköstartti 230 V 1581 PRO Vaativalle käyttäjälle, vaativiin olosuhteisiin kehitetty tehokas kaksivaihelinko. Puhdistaa lumen tehokkaasti ajoväylältäsi. Pureutuu läpi kovan ja jäisen lumivallin. Varustettu tehokkaalla kaksivaihemekanismilla.

Lisätiedot

F O R A S MARTER LAWN

F O R A S MARTER LAWN F O R A S MARTER LAWN F O R A S MARTER LAWN Techtronic Industries Nordic Stamholmen 147, 4. 2650 Hvidovre Denmark Puh: 0800 1 09000 S-posti: asiakaspalvelu@tti-emea.com Kotisivu: www.ryobitools.fi ryobitools.fi

Lisätiedot

MAAKAUHAT LUMIKAUHAT

MAAKAUHAT LUMIKAUHAT FIN 2012 MAAKAUHAT Maakauha 400 400 1400 155 365 Maakauha 600 600 1700 215 455B Maakauha 850 850 1800 335 655C Maakauha 1000 1000 2100 365 655C Maakauha 1300 1300 2300 450 855C - Erilaisten maalajien kuormaukseen

Lisätiedot

TUOTELUETTELO 2013. Maahantuoja:

TUOTELUETTELO 2013. Maahantuoja: TUOTELUETTELO 2013 Maahantuoja: SISÄLLYS Ruohonleikkurit 3 - Kelaleikkurit 3 - Sähkökäyttöiset ruohonleikkurit 3 Akkuleikkurit 4 Työnnettävät ruohonleikkurit 5 Vetävät/keräävät ruohonleikkurit 6 Niittoleikkurit

Lisätiedot

Indego leikkaa nurmikon puolestasi, ja sinä voit sillä aikaa keskittyä muihin tehtäviin

Indego leikkaa nurmikon puolestasi, ja sinä voit sillä aikaa keskittyä muihin tehtäviin Säästä aikaa! Indego leikkaa nurmikon puolestasi, ja sinä voit sillä aikaa keskittyä muihin tehtäviin Indego-robottiruohonleikkuri älykkäine Logicut TM -navigaatiojärjestelmineen leikkaa tarkasti ja järjestelmällisesti

Lisätiedot

HONDA PELAA VARMASTI.

HONDA PELAA VARMASTI. Lumilingot 2014-2015 HONDA PELAA VARMASTI. Honda-lumilinkojen perusominaisuuksiin kuuluvat varmatoimisuus, suuri suorituskyky ja helppo hallittavuus. Hondan ylistettyjä ominaisuuksia ovat leveä ja korkea

Lisätiedot

Indego leikkaa nurmikon puolestasi, ja sinä voit sillä aikaa keskittyä muihin tehtäviin

Indego leikkaa nurmikon puolestasi, ja sinä voit sillä aikaa keskittyä muihin tehtäviin Säästä aikaa! Indego leikkaa nurmikon puolestasi, ja sinä voit sillä aikaa keskittyä muihin tehtäviin Indego-robottiruohonleikkuri, joka on varustettu älykkäällä Logicut - navigointijärjestelmällä. Leikkaa

Lisätiedot

Spirit 9200 2-rivinen, sivulta nostava säiliökone

Spirit 9200 2-rivinen, sivulta nostava säiliökone Spirit 9200 2-rivinen, sivulta nostava säiliökone AVR nostaa 2-rivisen korjuutekniikan uudelle tasolle! Spirit 9200 nostaa 2-rivisen korjuutekniikan aivan uudelle tasolle. Tunnustettua Spirit-konseptia

Lisätiedot

DEUTSCH. Silent 41 8211-3453-03

DEUTSCH. Silent 41 8211-3453-03 DEUTSCH D Silent 41 8211-3453-03 S SVENSKA R 1 1 R O P 2 2 3 L M M L 3 5 I J K 4 4 K J I N 1. 2 230 V 2 2. 3. 4 SVENSKA S ABC 4. 5. 6. 7. 8. 9. 36 mm 19 mm 10. 11. 5 FI SUOMI SYMBOLIT Koneessa on seuraavat

Lisätiedot

www.schilling-fn.de Suomi Tuotevalikoima Alumiini-pukkinosturit Muuta Lisätarvikkeet Erikoisvalmisteet

www.schilling-fn.de Suomi Tuotevalikoima Alumiini-pukkinosturit Muuta Lisätarvikkeet Erikoisvalmisteet Suomi Alumiini-pukkinosturit Muuta Lisätarvikkeet Erikoisvalmisteet Tuotevalikoima Alumiinipukkinosturit Muuta Lisätarvikkeet Erikoisvalmisteet 1 2 Pääkirjoitus Hyvää päivää!... ideasta valmiiseen tuotteeseen...

Lisätiedot

Pinoamistrukkimallisto

Pinoamistrukkimallisto Roclan käyden ajettavat Solid-pinoamistrukit lisäävät työn tuottavuutta ja sujuvuutta monikäyttöisyytensä ansiosta. Hyllyttämiseen ja lavansiirtoon tarkoitetut ulkomitoiltaan kompaktit ja ketterästi liikkuvat

Lisätiedot

Mökin ja kodin tuhattaituri

Mökin ja kodin tuhattaituri Suomi Mökin ja kodin tuhattaituri Vahva 20 hv moottori Hämmästyttävän tehokas Turvavyö ja ROPS/FOPS turvakaari vakiona Kun haluat enemmän tehoa Väkivahva Kohler EFI-moottori Työlaitehydrauliikka 42 l/min

Lisätiedot

301.4C. Minikaivukone

301.4C. Minikaivukone 301.4C Minikaivukone Moottori Nettoteho 13,2 kw 17,7 hp Paino Työpaino turvakaaren kanssa 1 380 kg 3 042 lb Työpaino ohjaamon kanssa 1 470 kg 3 241 lb Monipuolisuus Helppo kuljettaa ja käyttää erilaisilla

Lisätiedot

y Polttonestetoiminen lämmitin 87

y Polttonestetoiminen lämmitin 87 Klimat 5 1 y Polttonestetoiminen lämmitin 87 912-B, 912-D Op. no. 87516 01- Bensiini 30618 095-1 Diesel 3730 340-1 20000 paitsi AT Bensiini 30618 095-1 912-B edustaa lämmittimien uuttaa sukupolvea. Tämä

Lisätiedot

Maakauhat. Lumikauhat

Maakauhat. Lumikauhat Maakauhat Maakauha 400 400 1400 155 355B Maakauha 600 600 1700 215 455B Maakauha 850 850 1800 335 655C Maakauha 1000 1000 2100 365 655C Maakauha 1300 1300 2300 450 855C - Erilaisten maalajien kuormaukseen

Lisätiedot

Kioti pientraktorit.

Kioti pientraktorit. Kioti pientraktorit. Kiotin käytännölliset pientraktorit Vuoden 2009 alusta laajensi Hako Ground & Garden myyntivalikoimaansa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa korealaisilla Kioti - pientraktoreilla. Kioti

Lisätiedot

AINUTLAATUINEN DSD TEKNIIKKA

AINUTLAATUINEN DSD TEKNIIKKA DISCROLLER HEVA DiscRoller issa on kaikki tehokkaan muokkauskoneen pääpiirteet se toimii se on yksinkertainen ja mikä tärkeintä se säästää aikaa ja rahaa. HEVA DiscRoller in kahden vuoden kehityksen ja

Lisätiedot

Naarvan otteessa useita puita. Moipu 400E

Naarvan otteessa useita puita. Moipu 400E BIOENERGIAA METSÄSTÄ 2003-2007 EUROOPAN UNIONIN osaksi rahoittama Interreg-projekti Projekti - INFO 106 Koneellinen raivaus Risutec III hydraulivetoinen raivauslaitteisto, joka myös on asennettu metsätraktorin

Lisätiedot

SPIRALAIR -KOMPRESSORIT K1-4 K6-8 COMBI KS1-4 KS6 5 MULTI PUHTAUS HILJAISUUS

SPIRALAIR -KOMPRESSORIT K1-4 K6-8 COMBI KS1-4 KS6 5 MULTI PUHTAUS HILJAISUUS SPIRALAIR -KOMPRESSORIT K1-4 K6-8 COMBI KS1-4 KS6 5 MULTI PUHTAUS HILJAISUUS KYLMÄ KS / T Integroitu kuivain PUHTAUS PUHDASTA ILMAA Ilmaa puhtaimmassa muodossaan Teollisen prosessin tehokkuus ja tuotteiden

Lisätiedot

imop Lite Ketterää siivousta

imop Lite Ketterää siivousta imop Lite Ketterää siivousta Tervetuloa mukaan vallankumoukseen imop Lite imop Lite on kevyempi kuin i-mop XL. Se on i-mop-sarjan pienin ja kevyin yhdistelmäkone. Laajentamalla nykyistä i-mop-valikoimaa

Lisätiedot

A 10 FORM NO. 769-03656B

A 10 FORM NO. 769-03656B A 10 FORM NO. 769-03656B 3 8 12 14 16 18 20 22 24 26 28 30 32 34 37 40 42 44 46 48 50 52 54 56 58 60 62 64 66 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Suomi Ruohonkokooja Turvallisuuden kannalta Noudata turvallisuusja käyttöohjeita

Lisätiedot

SÄHKÖLÄMMITTIMET PEHMEÄÄ LÄMPÖÄ KOTIIN

SÄHKÖLÄMMITTIMET PEHMEÄÄ LÄMPÖÄ KOTIIN SÄHKÖLÄMMITTIMET PEHMEÄÄ LÄMPÖÄ KOTIIN RAUTAKESKO 1 Mukavaa lämpöä - miten ja miksi? Lämpö on yksi ihmisen perustarpeista. Lämpöä tarvitaan asuinhuoneissa: kotona ja vapaa-ajanasunnoissa, mökeillä, puutarhassa,

Lisätiedot

18757:302001893 NESTEIDEN KÄSITTELY MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT IVB 5 & 7 ALLROUNDIMURIT PÄIVITTÄISEEN KÄYTTÖÖN

18757:302001893 NESTEIDEN KÄSITTELY MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT IVB 5 & 7 ALLROUNDIMURIT PÄIVITTÄISEEN KÄYTTÖÖN IVB 5 & 7 Imurisarja, joka pystyy useimpiin päivittäisiin märkä- ja kuivaimurointitöihin. Säädettävä kahva parantaa työasentoa ja helpottaa säilytystä. Putki ja suuttimet voidaan säilyttää koneen päällä

Lisätiedot

PR0 CE S S 0 R -MON ITOI MIKONE

PR0 CE S S 0 R -MON ITOI MIKONE 25/1970 KOCKUM PR0 CE S S 0 R 7 8 ATK -MON ITOI MIKONE Huhtikuussa 1970 Kockum Söderhamn AB esitti uuden karsinta-katkontakoneen prototyypin, joka suorittaa myös puutavaran lajittelun ja kasauksen. Sitä

Lisätiedot

Invacare. Elämäntyyliisi täydellisesti sopiva

Invacare. Elämäntyyliisi täydellisesti sopiva Elämäntyyliisi täydellisesti sopiva MyOn HC on suunniteltu aktiiviselle käyttäjälle, joka etsii hinnaltaan edullista ja käyttöominaisuuksiltaan hyvää tuolia, joka on helppo taittaa kokoon käsittelyä, varastointia

Lisätiedot

PUSH YOURSELF FURTHER AWAY EDISTYKSELLISTÄ 4T TEKNIIKKAA

PUSH YOURSELF FURTHER AWAY EDISTYKSELLISTÄ 4T TEKNIIKKAA perämoottorit PUSH YOURSELF FURTHER AWAY EDISTYKSELLISTÄ 4T TEKNIIKKAA Blue Whale, Killer Whale, Narwhal, Kingfish kaikki merten valtiaita. Selva 4t-moottorit ovat nimiensä veroisia; vahvan persoonallisia

Lisätiedot

Turvallisuusasiat ovat tärkeitä meille ja automaattitrukit sisältävät paljon erilaisia turvalaitteita.

Turvallisuusasiat ovat tärkeitä meille ja automaattitrukit sisältävät paljon erilaisia turvalaitteita. Showajat: 11:30, 13:00 ja 14:30 ENSIMMÄINEN ESITELTÄVÄ Automaattitrukki Tervetuloa tänne Roclan osastolle hyvä yleisö! Minun nimeni on Markku Sivonen ja toimin tämän trukkiesittelyn assistenttina ja jututan

Lisätiedot

Suomi. Henkilönostimet. Edelläkävijä -125 Moderni -135 Vankka ja vakaa -160. Member of AVANT Group

Suomi. Henkilönostimet. Edelläkävijä -125 Moderni -135 Vankka ja vakaa -160. Member of AVANT Group Suomi Henkilönostimet Edelläkävijä -125 Moderni -135 Vankka ja vakaa -160 Member of AVANT Group Leguan henkilönostimet on suunniteltu vaativaan ammatti- ja vuokrauskäyttöön. Leguanin kehittämä konsepti

Lisätiedot

Metsjö MetaQ monitoimiperävaunut

Metsjö MetaQ monitoimiperävaunut Metsjö MetaQ monitoimiperävaunut Metsjö perävaunutehdas on ollut uranuurtaja isoissa maatalousperävaunujen valmistuksessa. MetaQ perävaunuissa on huomioitu nykyaikaisten tilojen kasvaneet kuljetusvaatimukset.

Lisätiedot

Pinoamistrukkimallisto SPE10/12(i)/14(i)/16(i)/16s

Pinoamistrukkimallisto SPE10/12(i)/14(i)/16(i)/16s Roclan ajotasolla varustetut Solid-pinoamistrukit lisäävät työn tuottavuutta ja sujuvuutta monikäyttöisyytensä ansiosta. Hyllyttämiseen ja lavansiirtoon pidemmilläkin ajomatkoilla suunnitellut ulkomitoiltaan

Lisätiedot

Vuodesta 1946. Tynnyri- ja konttipumput Tiivisteettömät keskipakopumput

Vuodesta 1946. Tynnyri- ja konttipumput Tiivisteettömät keskipakopumput Vuodesta 1946 Tynnyri- ja konttipumput Tiivisteettömät keskipakopumput Lutz - ammattilaisen turvallinen valinta Lutz pumput ovat ammattilaisen turvallinen valinta pumpattaessa tynnyreistä, konteista tai

Lisätiedot

530,- 599,- 599,- TUHOOJAT HENKILÖKOHTAISEEN KÄYTTÖÖN TAI KÄYTÄVÄKONEIKSI EBA 1424 S / C

530,- 599,- 599,- TUHOOJAT HENKILÖKOHTAISEEN KÄYTTÖÖN TAI KÄYTÄVÄKONEIKSI EBA 1424 S / C TUHOOJAT HENKILÖKOHTAIEEN KÄYTTÖÖN TAI KÄYTÄVÄKONEIKI EBA 1424 / Erittäin suorituskykyinen tuhooja omassa kokoluokassaan. Isot pyörät helpottavat siirtämistä. monikäyttökytkin: valmius, seis ja peruutus

Lisätiedot

Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija.

Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. Monikäyttöiset tela-alustaiset kaivukoneet 6MCR 8MCR 10MCR 712MC 714MCe Kokonaispaino

Lisätiedot

OMAX VESILEIKKUUMATERIAALIT

OMAX VESILEIKKUUMATERIAALIT OMAX VESILEIKKUUMATERIAALIT OMAX vesileikkuujärjestelmät voivat leikata laajalti erilaisia materiaaleja. Hioma-aineella varustetut vesileikkurit voivat käytännössä leikata kaikkia materiaaleja, sisältäen

Lisätiedot

Kärcher RS. Yhdistelmäkoneiden uusi ulottuvuus

Kärcher RS. Yhdistelmäkoneiden uusi ulottuvuus Kärcher RS Yhdistelmäkoneiden uusi ulottuvuus Kärcher RS Nostaa käyttäjän aitiopaikalle Tehokkaat, ammattikäyttöön suunnatut puhdistusratkaisut ovat Kärcherin ominta aluetta. Uudet RS-sarjan yhdistelmäkoneet

Lisätiedot

TUOTELUETTELO 2013. Maahantuoja: http://tuotteet.sgnieminen.fi

TUOTELUETTELO 2013. Maahantuoja: http://tuotteet.sgnieminen.fi TUOTELUETTELO 2013 Maahantuoja: SISÄLLYS Robottileikkurit 3 Ruohonleikkurit 4 - Työnnettävät nurmikkoleikkurit 4 - Vetävät nurmikkoleikkurit 4 Pystyleikkurit 5 Jyrsimet 5 Ajoleikkurit & Pientraktorit 6

Lisätiedot

Poikki, halki ja pinoon

Poikki, halki ja pinoon JAPA 315 FI Poikki, halki ja pinoon Polttopuiden tekeminen on helpompaa, nopeampaa ja turvallisempaa kunnon laitteella. Meille se tarkoittaa jatkuvaa tuotekehitystä, jossa koneen jokainen, pienikin yksityiskohta

Lisätiedot

Tunne uusien johdollisten Ryobi puutarhatyökalujen

Tunne uusien johdollisten Ryobi puutarhatyökalujen 3. Helmikuu ta2012 Tunne uusien johdollisten Ryobi puutarhatyökalujen voima! Puutarhan hoito ja siivous on nyt helpompaa kuin koskaan aikaisemmin. Uusi Ryobisähkötyökalujen valikoima sisältää pensasleikkureita

Lisätiedot

CASTELGARDEN MALLISTO

CASTELGARDEN MALLISTO CASTELGARDEN MALLISTO 2017 PUUTARHATRAKTORIT TOIMINTAVARMUUTTA JA PUOLEENSAVETÄVÄÄ MUOTOILUA Loistava ajonautinto sopusoinnussa mahtavan suorituskyvyn kanssa. Juuri se erottaa Castelgardenin muista. Mallistomme

Lisätiedot

Vihreät Hetket 2011 KAMPANJAKUVASTO. www.stiga.fi. Rahoita hankintasi kätevästi Aktiiviraha MasterCard -kortilla!

Vihreät Hetket 2011 KAMPANJAKUVASTO. www.stiga.fi. Rahoita hankintasi kätevästi Aktiiviraha MasterCard -kortilla! Vihreät Hetket 2011 KAMPANJAKUVASTO www.stiga.fi Rahoita hankintasi kätevästi Aktiiviraha MasterCard -kortilla! ETULEIKKURIT Kurvaile vaivattomasti pihallasi! Haluatko kauniin nurmikon mahdollisimman vähäisellä

Lisätiedot

Schauer Karjatalous tuotteet

Schauer Karjatalous tuotteet Schauer Karjatalous tuotteet Askeleen edellä olevat ratkaisut karjallesi AINA ASKELEEN EDELLÄ Makuuparret Pihattoihin Tarjoaa erinomaisen ja eläinystävällisen ympäristön. Komfort makuuparsi maksimaalinen

Lisätiedot

WALL BOULDERING KALLIOKIIPEILYÄ LÄHIPUISTOSSA

WALL BOULDERING KALLIOKIIPEILYÄ LÄHIPUISTOSSA WALL BOULDERING KALLIOKIIPEILYÄ LÄHIPUISTOSSA Kiipeily sopii kaikille, koska laji on todella monipuolinen. Kiipeily kehittää voimaa, tasapainoa, notkeutta, yleistä vartalonhallintaa syvimpiä lihaksia myöten

Lisätiedot

SÄHKÖKÄYTTÖISET UB 20 / UB 30

SÄHKÖKÄYTTÖISET UB 20 / UB 30 SÄHKÖKÄYTTÖISET UB 20 / UB 30 Sähkökäyttöinen moottori, 250 / 800W Erittäin kestävä korroosiosuojattu kotelo on käytännössä särkymätön pienikokoinen ja kevyt rakenne IP 65 kosteustestattu Paino 8 kg /

Lisätiedot

Käyttöohje. Johdanto. Thermo Pro 90

Käyttöohje. Johdanto. Thermo Pro 90 Käyttöohje Thermo Pro 90 Johdanto Hyvä Webasto-asiakas, Kiitos, että valitsit Webaston Thermo Pro 90 vesilämmittimen. Toivomme, että siitä ja sen luotettavasta mukavuudesta on sinulle iloa useiden vuosien

Lisätiedot

Genie E/B/Bs. Genie. Nero yhdistelmäkoneiden joukossa pesee, kuivaa ja jättää hygienisen tuloksen. affordable cleaning

Genie E/B/Bs. Genie. Nero yhdistelmäkoneiden joukossa pesee, kuivaa ja jättää hygienisen tuloksen. affordable cleaning Genie E/B/Bs Genie. Nero yhdistelmäkoneiden joukossa pesee, kuivaa ja jättää hygienisen tuloksen affordable cleaning Genie E/B/Bs Genie Markkinoiden nero Genie on pieni kävellenohjattava yhdistelmäkone,

Lisätiedot

Putkenhiomakoneet & putkenpaanmuotoilijat

Putkenhiomakoneet & putkenpaanmuotoilijat Putkenhiomakoneet & putkenpaanmuotoilijat Putkenhiomakoneet ALMI putkihiomakoneet tarjoavat lisäarvoa turvallisuuden kautta; virheettömyyttä, tarkkuutta ja nopeasti muokattavia putkia. Almi koneita myydään

Lisätiedot

SIIVOUSKONEIDEN TEKNISET TIEDOT

SIIVOUSKONEIDEN TEKNISET TIEDOT HELSINGIN KAUPUNKI Liite 1 Hankintakeskus tarjouspyyntöön H088-11-1 Siivouskoneet Alanko Tarkennettu liite 23.11.2011 SIIVOUSKONEIDEN TEKNISET TIEDOT Tarjoaja Useita tuotteita voidaan tarjota samaan positioon.

Lisätiedot

ERIKKILA TEOLLISUUSNOSTURIT

ERIKKILA TEOLLISUUSNOSTURIT ERIKKILA TEOLLISUUSNOSTURIT Kapasiteetti 20 000 kg:aan asti SILTANOSTURIT - Radan päällä kulkevat - Riippuvarakenteiset PUKKINOSTURIT I-PALKKISET KÄÄNTÖ- PUOMINOSTURIT NOSTOPUOMIT HUOLTO ERIKKILA Hyvässä

Lisätiedot

Holmberg Cases Sweden AB / Företagsvägen 1 / 953 33 Haparanda / Sweden / +46 922 14690 / info@hbc.se / www.hbc.se Holmberg Cases SYD / +46 8 54902140

Holmberg Cases Sweden AB / Företagsvägen 1 / 953 33 Haparanda / Sweden / +46 922 14690 / info@hbc.se / www.hbc.se Holmberg Cases SYD / +46 8 54902140 Pyrkimyksemme on koko ajan kehittää tuotteitamme sekä myöskin valmistusprosessiamme ja luoda uusia ratkaisuja jotka ovat monessa tapauksessa klassisia mutta tulevat täyttämään nykyaikaiset vaatimukset

Lisätiedot

HESE. -puskulevystä tiehöylään

HESE. -puskulevystä tiehöylään HESE -puskulevystä tiehöylään Hese-työkone on teiden ja piha-alueiden kunnossapitoon tarkoitettu yleistyökone. Monipuolisuudessaan Hese on täysin ylivoimainen, samalla koneella tehdään kaikki teiden sekä

Lisätiedot

Älykästä tehokkuutta ammattilaiselle

Älykästä tehokkuutta ammattilaiselle JAPA 405 FI Älykästä tehokkuutta ammattilaiselle Japa 405 on uuden sukupolven polttopuukone ammattilaisille. Japa 405 mallissa toimintaa ohjaa käyttäjää avustava äly. Kone on varustettu sensoreilla, jotka

Lisätiedot

Huippusuorituskyky. mahtuu pieneen tilaan. Oksasilppurit.

Huippusuorituskyky. mahtuu pieneen tilaan. Oksasilppurit. Huippusuorituskyky mahtuu pieneen tilaan Oksasilppurit www.bosch-garden.com Hiljainen oksasilppuri AXT 25 TC Erittäin sopiva kaikenlaisten puutarhamateriaalien silppuamiseen. Haluatko silputa puutarhajätteet

Lisätiedot

Me työskentelemme Sinun parhaaksesi!

Me työskentelemme Sinun parhaaksesi! Sa-Va Oy on kotimainen sairaalalaitteiden ja -varusteiden toimittaja. Yritys on perustettu vuonna 1990 ja vakiinnuttanut asemansa luotettavana laadukkaiden tuotteiden toimittajana. Sa-Va Oy:n liikeidea

Lisätiedot

STIGA ST 1200 8219-3204-08

STIGA ST 1200 8219-3204-08 STIGA ST 1200 8219-3204-08 B A D C 1. 2 E F 2. 3. H I 4. G M J 5. 6. 3 K 7. 8. L 9. 10. 11. 12. 4 SUOMALAINEN FI SYMBOLIT TURVAMÄÄRÄYKSET Koneessa on seuraavat symbolit, jotka muistuttavat käytössä vaadittavasta

Lisätiedot

METALLI. Kouriintuntuvaa edistystä: FEIN ErgoGrip. FEIN-kulma- ja suorahiomakoneiden uusi sukupolvi. UUTTA

METALLI. Kouriintuntuvaa edistystä: FEIN ErgoGrip. FEIN-kulma- ja suorahiomakoneiden uusi sukupolvi. UUTTA METALLI Kouriintuntuvaa edistystä: FEIN ErgoGrip. FEIN-kulma- ja suorahiomakoneiden uusi sukupolvi. UUTTA Uudet FEIN-hiomakoneet FEIN ErgoGrip-kahvalla väsymättömään hiontaan. Pidon lisääminen lisää turvallisuutta,

Lisätiedot

Glydea. Moottoroidut verhot. www.sunsystems.fi

Glydea. Moottoroidut verhot. www.sunsystems.fi Glydea Moottoroidut verhot www.sunsystems.fi Moottoroi verhot...... ja nauti! Tunnet olevasi kuin teatterissa aina kun Glydea -moottoroitu verho liukuu silkinpehmeästi kiskollaan. Sopii täydellisesti kotiteatteriin!

Lisätiedot