Matkaraportti Opiskelijavaihto Malesiassa
|
|
- Maarit Aaltonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Matkaraportti Opiskelijavaihto Malesiassa Iida Herttuainen Iida Korhonen
2
3 ORIENTAATIOVIIKKO Orientaatioviikko alkoi maanantaina, jolloin saavuimme ensimmäistä kertaa yliopistolle. Päivän aikana meille kerrottiin yleisiä asioita yliopistosta sekä opiskelusta Malesiassa. Päivän ohjelmaan sisältyi myös paljon ryhmäytymistä ja erilaisia leikkejä. Tiistaina kävimme läpi viisumiasioita, sekä maksoimme koululle opiskelijakorteista yms. Meille järjestettiin myös kampuskierros, jonka aikana kiersimme valtavan kampuksen busseilla. llalla buddyt eli paikalliset tutorit olivat järjestäneet meille bbq-illallisen paikallisen kiltahuoneen lähistöllä. Keskiviikkona otimme kuvat opiskelijakortteihimme ja tutstuimme tarkemmin malesialaiseen kulttuuriin buddyjen järjestämien esitysten avulla. Pääsimme myös maistelemaan paikallisia perinneruokia. Iltapäivällä saimme tarkempaa informaatiota kursseista ja valitsimme alustavat kurssit lukukaudeksi. Iltaohjelmana meillä oli Welcome Party, jossa jokaisen maan edustajat pitivät lyhyen esityksen omasta maastaan. Torstaina lähdimme retkelle luonnonpuistoon. Patikoimme viidakon halki rannalle, jossa vietimme päivän ruoan ja ryhmäytymisaktiviteettien lomassa. Orientaatioviikko päättyi tähän. Kokonaisuudessaan orientaatioviikot olivat hyvin organisoidut ja oli mukavaa päästä tapaamaan muita yliopiston vaihto-opiskelijoita jo ennen koulun alkamista. Kaiken kaikkiaan vaihto-opiskelijoita oli yhteensä noin 80, joista noin puolet olivat Euroopasta ja puolet Aasiasta. Suurin osa pääsi osallistumaan orientaatioviikoille, mutta osa saapui paikalle vasta varsinaisten opintojen alkaessa. OPINTOJEN ALOITUS JA LOPETUS SEKÄ LOMAT Varsinaiset opinnot alkoivat ma Edeltävä viikko oli ollut orientaatioviikko, joten kampus ja opiskelukaverit olivat ehtineet tulla jo hieman tutuiksi. Ensimmäisenä päivänä olimme kuitenkin hukassa etsiessämme luentosaleja valtavan kokoiselta kampukselta. Lopulta luentosalit tulivat tutuiksi ja kolmannella viikolla muistimme suoraan mihin kävellä luennolle mennessämme.
4 Lukukauden aikana oli muutamia paikallisia pyhäpäiviä, jolloin ei ollut koulua. Osa näistä oli ilmoitettu jo hyvissä ajoin ennen lukukauden alkua, mutta osa vapaapäivistä tuli yllättäen. Esimerkiksi toukokuun alkuun sattui Election day, jonka vuoksi koko viikon tunnit oli peruttu. Silloin tällöin luennot oli myös peruttu ilman etukäteen kerrottua syytä, mikä kuvaa hyvin malesialaista kulttuuria. Luennoitsijat eivät usein olleet ajoissa ja vaikka akateemista varttia ei Malesiassa varsinaisesti ollutkaan, tuntui se olevan monella luennoitsijalla käytössä. Kevätlukukaudella oli myös viikon pituinen mid-semester break, joka sijoittui pääsiäisen tienoille. Kurssit päättyivät toukokuun puolessa välissä, jonka jälkeen alkoi kolmen viikon pituiset koeviikot. Meidän kuusi kurssiamme hajaantuivat aika pitkälti joka viikolle ensimmäisen kokeen ollessa koeperiodin ensimmäisenä päivänä ja viimeisen kokeen sattuessa viimeiselle mahdolliselle koepäivälle. Näiden viikkojen aikana oli kuitenkin hyvä vielä matkustella Malesiassa ja nähdä vaihtarikavereita ennen maasta poistumista kesäkuun puolessa välissä. KURSSIT Valitsimme viisi kurssia, sillä ne sopivat hyvin lukujärjestykseemme ja vaikuttivat mielenkiintoisilta. Yhteensä kursseista kertyi 15 paikallista opintopistettä, joka vastaa 30 opintopistettä Suomessa. Yleisesti kaikki kurssit olivat mukavia, joskin kaikkien luennoitsijoiden opetustyylit eivät olleet meidän makuumme. Eniten työtä teettivät Technology & Innovation Management sekä International Management, mutta näidenkin kurssien työt olivat hyvin samantyylisiä, kuin LUT:ssa tekemämme harjoitustyöt, joten kurssit eivät olleet liian haastavia. Tietenkin kielikurssit toivat mukanaan omia haasteita uuden kielen parissa. Valitsimme kurssimme siten, että meillä oli luentoja tiistaina, keskiviikkona ja torstaina. Näin saimme hieman pidemmän viikonlopun; tätä suositeltiin myös
5 yliopiston puolesta ja esimerkiksi perjantaina ei edes järjestetty lähes mitään luentoja. Luentoja oli yksi tai kaksi viikossa riippuen kurssista. Luennoilla oli läsnäolopakko, mutta opettajat eivät olleet kovin tarkkoja poissaolojen suhteen. Alla kurssikuvaukset käymistämme kursseista. SEA205E - Malaysian Studies (4op) This course investigates the structure of the Malaysian system of government and the major trends in contemporary Malaysia. Emphasis will be given both to current issues in Malaysian politics and the historical and economic developments and trends of the country. The discussion begins with a review of the independence process. An analysis of the formation and workings of the major institutions of government - parliament, judiciary, bureaucracy, and the electoral and party systems will follow this. The scope and extent of Malaysian democracy will be considered, especially in light of current changes and developments in Malaysian politics. The second part of the course focuses on specific issues: ethnic relations, national unity and the national ideology; development and political change; federal-state relations; the role of religion in Malaysian politics; politics and business; Malaysia in the modern world system; civil society; law, justice and order; and directions for the future. LAP French Language I (2op) This course is an introduction to the French language, French-speaking countries and their culture. Learners will distinguish typical French pronunciation and acquire basic grammatical structures and a range of vocabulary related to communication in everyday situations. LKM Bahasa Malaysia I (2op) This is a beginner level Bahasa Malaysia course. Students are taught pronunciation according to the Malay Language Sound System. They are also introduced to basic
6 grammar and trained to write simple sentences. A list of about 500 words is introduced. These include nouns, verbs, adjectives and function words. This course enables students to use basic language structures for daily conversations in a variety of situations. Students are also exposed to the Malay culture. APP378 - Technology & Innovation Management (4op) This course will expose students to the various concepts and issues related to technology and innovation management. At the end of this course, students will be aware of the various factors and issues relevant to managing technology and innovation successfully to support business and organisational functions. In particular, this course will address the critical strategic challenges involved in the management of technology and innovation at the firm level. Discussions will cover issues such as technology innovation and diffusion, sources of innovation, capturing value from innovation and issues on Green IT. AOW356E - International Management (3op) This course exposes students to the concepts and contemporary issues of international management. Similarities and differences between international and domestic management styles would also be compared. TENTIT Jokaisesta kurssista pidettiin Mid Term eli niin sanottu välikoe kevään puolessa välissä. Nämä kokeet muodostivat noin % kurssien arvosanoista ja pääpaino oli lopullisella tentillä. Kaikki tentit sijoittuivat touko-kesäkuun vaihteeseen. Tentit olivat tasoltaan vaativampia kuin Mid Termit, jotka olivat lähinnä monivalintakysymyksiä. Tenteissä oli sekä essee- että käsitekysymyksiä. Arvosanat kursseista tulivat noin kuukauden kuluttua tenttiviikkojen päättymisestä.
7 MAAHANTULOMUODOLLISUUDET Suomalaisille maahantuloprosessi viisumihakuineen oli sujuva verrattuna moniin muihin (esim. Kanadaan ja Tsekkeihin) ja Multiple Entry -viisumit saimme noin kahden viikon sisällä opintojen alkamisesta. Hakuprosessi oli kuitenkin vaativa verrattuna useisiin muihin vaihtokohteisiin, sillä viisumiin hakemiseksi tuli toimittaa paljon erilaisia dokumentteja ja kattava terveysselvitys. YTHS väitti meille virheellisesti, ettei täyttä USM:n vaatimaa terveystarkastusta tarvittaisi, joten jouduimme menemään paikallisille klinikalle verikokeisiin ja keuhkoröntgeniin. Myöskin aikaisemmilla LUT:n Malesian vaihto-oppilailla on ollut ongelmia saada kyseisiä testejä tehtyä YTHS:llä, vaikka testit ovat edellytyksenä viisumin hakemiselle. Testit maksoivat paikallisella klinikalla noin 40, joten oli kuitenkin huomattavasti edullisempaa tehdä ne Malesiassa kuin Suomessa yksityisellä puolella. Ennen maahantuloa tuli hakea Single Entry -viisumia, jonka saimme Malesian Helsingin suurlähetystöstä, ja maasta ei voinut poistua ennen Multiple Entry - viisumin saamista. Muuten koko useamman kuukauden prosessin olisi joutunut aloittamaan alusta. Tämä ei kuitenkaan tuottanut meille ongelmia, sillä saimme Multiple Entry -viisumit muutamassa viikossa. Viisumiprosessilla on tapana muuttua vuosittain, joten prosessissa kannattaa olla tarkkana ja noudattaa uusimpia ohjeita. Itse viisumi maksoi noin 125, jonka päälle tuli vielä satunnaisia kuluja, kuten terveystarkastuksen kulut (n. 40 ), Multiple Entry -viisumimaksu yliopistolla (n. 20 ) sekä Single Entry -viisumimaksu suurlähetystössä (5 ). Lisäksi viisumin saamista varten edellytettiin oman matkavakuutuksen hankkimista, jonka hinta riippuu tietenkin vakuutusyhtiöstä ja vakuutuksen laajuudesta.
8 ASUMINEN Kun Malesia vaihtokohteena varmistui, olimme yhteydessä muiden vaihtareiden suosittelemaan asunnonvälittäjä Wendyyn, jonka kautta saimme kivan kolmion läheltä yliopistoa E-Park -asuntokompleksista. Asunnon hinta oli kokonaisuudessaan noin 400 kuukaudessa, ja asunto piti sisällään kolme makuuhuonetta, keittiön, olohuoneen, kaksi vessaa sekä kolme parveketta. Valtaosa vaihto-opiskelijoista asui E-Parkissa sekä viereisessä asuntokompleksissa Sunnyvillessä, mikä helpotti verkostoitumista. Kiva lisä oli yhteinen allasalue, jossa oli mukava viettää vapaapäiviä. Asuminen on mahdollista ja huomattavasti edullisempaa kampusalueella, missä valtaosa paikallisista opiskelijoista majoittui. Nämä asunnot eivät kuitenkaan ole yleensä niin siistissä kunnossa ja niissä on huomattavia puutteita verrattuna yksityisen puolen asuntoihin. HYÖDYLLISIÄ VINKKEJÄ Malesian rahayksikkö on ringgit (RM), ja tätä valuuttaa tarvitsee vaihtaa viimeistään paikan päällä. Kortilla maksaminen onnistuu vain harvoissa paikoissa, joten yleisesti ottaen kaikki ostokset tulee tehdä käteisellä. Emme avanneet paikallista pankkitiliä, vaan nostimme rahaa suomalaisilla Debit/Credit -korteilla. Koska pankit ottavat yleensä nostopalkkion (Nordea 2e + 2%) kannattaa kerralla nostaa mahdollisimman suuri summa (rm rm2000, mikä on noin euroa). Päivittäinen eläminen on edullista, ja esimerkiksi ruoka-annos maksaa koulun ravintolassa yleensä noin 1-2 euroa. Otimme paikalliset puhelinliittymät Celcomilta, jotka maksoivat noin 17 euroa kuukaudessa. Nämä liittymät toimivat hyvin joka paikassa ja nettiä riitti aina sopivasti koko kuukaudeksi. Celcomin kanssa asioiminen ei kuitenkaan sujunut kovin hyvin ja lähes joka kuukausi saimme mennä paikan päälle selvittelemään laskun yksityiskohtia. Emme siksi suosittele ottamaan Celcomia, paremmin tuntuu toimivan monien muiden vaihto-oppilaiden käyttämä Maxis.
9 Penang on paikkana loistavan kokoinen muutaman kuukauden vaihto-opiskelulle. George Townissa ja sen ympäristössä riittää näkemistä ja tekemistä ja saarelta löytyy myös paljon luontoa ja aktiviteettimahdollisuuksia. Penangilta on myös helppo matkustaa muualle Malesiaan ja Kuala Lumpurin kautta pääsee lähes kaikkialle Aasiaan.
VAIHTORAPORTTI. Penang, Malesia, syksy 2016
Kauppakorkeakoulu VAIHTORAPORTTI Penang, Malesia, syksy 2016 Jermu Kujanpää & Sara Jouttijärvi 21.01.2017 0442506 Jouttijärvi Sara 0442687 Kujanpää Jermu SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖVALMISTELUT... 1 2. KURSSITARJONTA...
Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018
Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018 Miska Konttinen 1 1. JOHDANTO Vietin kevään 2018 Ateenassa vaihto-opiskelujen merkeissä. Yliopistona toimi Athens University of Economics and Business (AUEB).
Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku Centre for Language and Communication Studies
Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku 24.8.2017 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve terve!
Athens University of Economics and Business Matkaraportti
Athens University of Economics and Business Matkaraportti Eero Kuiri 0421378 1. Johdanto Vietin vaihtokauteni Ateenassa keväällä 2017. Vaihtoyliopistonani toimi Athens University of Economics and Business,
Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies
Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine 4.1.2018 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve
Lappeenrannan teknillinen yliopisto Kansainväliset palvelut. Matkaraportti. Ateena - Syksy Janne Neuvonen Tuta 5
Lappeenrannan teknillinen yliopisto 17.3.2013 Kansainväliset palvelut Matkaraportti Ateena - Syksy 2012 Janne Neuvonen Tuta 5 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hakeminen vaihto-oppilaaksi... 3 3. Vaihto-opiskelun
Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine
Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine 4.1.2017 KIELIKESKUS LANGUAGE CENTRE Puhutko suomea? Do you speak Finnish? -Hei! -Moi! -Mitä kuuluu? -Kiitos, hyvää. -Entä sinulle?
Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä
Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä SISÄLLYS 1. Saapuminen... 3 2. Orientaatioviikko... 3 3. Koulunkäynti ja kurssit... 4 3.1. Innovation and Technology Management...
ESSCA Budapest Kevät 2011
1.8.2011 ESSCA Budapest Kevät 2011 Teuvo Heikkinen TUTA Sisältö 1 JOHDANTO... 3 2 UNKARI, BUDAPEST & ESSCA... 4 3 OPISKELU... 5 4 YHTEENVETO... 6 1 JOHDANTO Lähdin opiskelijavaihtoon aikaisemman vaihtokokemukseni
North2north Winnipeg Kanada
North2north Winnipeg Kanada WINNIPEG Manitoba provinssin pääkaupunki Kanadan 7. suurin kaupunki Väkiluku 634 000 asukasta Kaupungissa on kaksi yliopistoa University of Winnipeg (n. 9000 opiskelijaa) ja
MATKARAPORTTI: Swinburne University of Technology, kevät 2010
MATKARAPORTTI: Swinburne University of Technology, kevät 2010 Minna Airola, KATI 4 Inka Pantzar, KATI 4 0 1.0 Johdanto... 1 2.0 Lähtövalmistelut... 1 2.1 Hakeminen... 1 2.2 Viisumi... 2 2.3 Vakuutukset...
Matkaraportti Universidad Federico Santa Maria (Kevät / 2017) Valparaíso Chile
Matkaraportti Universidad Federico Santa Maria (Kevät / 2017) Valparaíso Chile Kirjoittajat: Teemu Parviainen Elmo Helokumpu 22.10.2017 JOHDANTO Tämä raportti on kirjoitettu Teemun ja Elmon toimesta. Molemmat
Bachelor level exams by date in Otaniemi
Bachelor level exams by date in Otaniemi 2015-2016 (VT1 means that the place of the exam will be announced later) YOU FIND INFORMATION ABOUT THE PLACE OF THE EXAM IN OTAKAARI 1 U-WING LOBBY (M DOOR) Day
Bachelor level exams by subject in Otaniemi
Bachelor level exams by subject in Otaniemi 2015-2016 (VT1 means that the place of the exam will be announced later) YOU FIND INFORMATION ABOUT THE PLACE OF THE EXAM IN OTAKAARI 1 U-WING LOBBY (M DOOR)
Matkaraportti SKEMA Business School Sophia Antipolis Campus. Keva t Elsa Honkanen
Matkaraportti SKEMA Business School Sophia Antipolis Campus Keva t 2019 Elsa Honkanen 1. Johdanto Valitsin vaihtokohteekseni Ranskan Rivieralla sijaitsevan SKEMA Business Schoolin pääosin sen sijainnin
MATKARAPORTTI Brno University of Technology Faculty of Business and Management (http://www.vutbr.cz)
MATKARAPORTTI Brno University of Technology 1.2.2006 30.6.2006 Faculty of Business and Management (http://www.vutbr.cz) Kimmo K. kimmo.kokkila (at) tkk.fi K Opiskelu Vaihto-opiskelijoiden lukukausi Brnossa
Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun
Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun 2016 Luento #3 Tiedeyhteisö ja työelämä Kysymyksiä parin viikon takaa Toinen kotimainen kieli https://into.aalto.fi/display/filc/toinen+kotimainen+kieli
ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi
ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi Brno Tsekin 2. suurin kaupunki, noin 400 000 asukasta Opiskelijoita lähes neljäsosa asukkaista (80 000) Kaupungissa kolme yliopistoa: Masaryk
Vaihtoraportti Singapore NTU
Vaihtoraportti Singapore NTU Kemian, bio- ja materiaalitekniikka Nanyang Technological University Kahdenvälinen vaihtokohde 07.01.2016 06.05.2016 SINGAPORE Singapore on hyvin pieni ja tiheästi asuttu viisikymmentä
MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017
MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017 Sanna Ruusunen Sheffield Sheffield on Englannin viidenneksi suurin teollisuuskaupunki Pohjois-Englannissa, Etelä- Yorkshiressä. Asukkaita mäkisessä
MATKAILUALAN TIETEELLISIÄ LEHTIÄ julkaisufoorumin tasoluokittain
MATKAILUALAN TIETEELLISIÄ LEHTIÄ julkaisufoorumin tasoluokittain 11042014 Julkaisufoorumin päivitysten vuoksi tasoluokka kannattaa aina tarkistaa julkaisufoorumin julkaisukanavan haku -sivulta: http://www.tsv.fi/julkaisufoorumi/haku.php?lang
Master s Programme in Building Technology Rakennustekniikka Byggteknik
Master s Programme in Building Technology Rakennustekniikka Byggteknik Maisteriohjelma Building Technology, Rakennustekniikka, Byggteknik Yhteiset Syventävät Vapaasti valittavat Diplomityö 30 op Pääaine
Kielen opintopolut/ Language study paths
1 Kielen opintopolut/ Language study paths 2018-22.8.2018 Kielikeskus/Language Centre, Saimaan amk ja LUT Saksa/German Languages of instruction: Finnish, English, German A1 A2 B1 Opintojakso/Course Op/ECTS
Lukuvuosi Moskovan valtiollisessa teknillisessä yliopistossa eli Baumanissa
MATKARAPORTTI Henry Huusko Lukuvuosi 2015-16 Moskovan valtiollisessa teknillisessä yliopistossa eli Baumanissa 1. JOHDANTO Valitsin vaihtokohteekseni Baumanin teknillisen yliopiston Moskovassa ja vietin
(Core) & (Test Manager). Sertifikaattikoe klo
KOULUTUSTIEDOTE 1(6) ISTQB ADVANCED TEST MANAGER Kuvaus ja tavoite ISTQB Advanced level -sertifikaattiin valmentava koulutus (5 pv) ja sertifikaattikoe (3 h 45 min). Koulutus sisältää kahden päivän Core-osuuden
Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi).
Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Rakenne- ja rakennustuotantotekniikka Vaihtoyliopisto: KAIST Korean Advanced Institute of Science and Technology Vaihto-ohjelma: Kahdenvälinen vaihtokohde Opetuskieli: Englanti
Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014
Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,
Kieli- ja kansainvälisyyspolku Schildtin lukiossa
Kieli- ja kansainvälisyyspolku Schildtin lukiossa Schildtin lukion kansainvälisyystoiminta on hyvin laajaa, ja tavoitteenamme on tarjota jokaiselle opiskelijalle mahdollisuus kansainvälistyä joko kotikoulussa
Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula
Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon
Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info
Vaihto-opinnot ulkomailla Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info 10.4.2019 Vaihto-opinnoista yleisesti Vaihdossa suoritetut opinnot hyväksytään joko kandidaatin tai maisterin tutkintoihin (ainakin vähintään
Suomen suurlähetystö Astana
LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...
Käytännön asiat keskustakampuksella ja Kaupin kampuksella. Heidi Fordell, Kansainväliset liikkuvuuspalvelut
Käytännön asiat keskustakampuksella ja Kaupin kampuksella Heidi Fordell, Kansainväliset liikkuvuuspalvelut Tietoisku käytännön asioista Ennen vaihtoa Vaihdon aikana Ennen kotiinpaluuta Vaihdosta paluun
SIIRTYMÄSÄÄNNÖT MAISTERIN TUTKINNON KOULUTUSOHJELMAN OPINNOISSA LUKUVUONNA
SIIRTYMÄSÄÄNNÖT MAISTERIN TUTKINNON KOULUTUSOHJELMAN OPINNOISSA LUKUVUONNA 2013 2014 KOULUTUSOHJELMAN OPINTOJEN laajuus on 84 opintopistettä, josta syventävien opintojen laajuus on vähintään 66 opintopistettä,
Matkaraportti SGH Warsaw School of Economics Syyslukukausi
Matkaraportti SGH Warsaw School of Economics Syyslukukausi 8.9.2017-2.2.2018 Ville Laitinen LUT School of Business and Management 1. Lukukauden aloitus Opiskelin syyslukukauden Puolassa SGH Warsaw School
Vaihtoraportti. Yleiskuvaus kohteesta. Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa. Käytännön asiat vaihtokohteessa. Opinnot
Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Materiaalitekniikka Vaihtoyliopisto: KU Leuven Ajankohta: 15.9.2014-8.2.2015 Vaihto-ohjelma: Erasmus Opetuskieli: englanti S-posti: michael.saulny@aalto.fi Julkaisuoikeus:
Metropolia Ammattikorkeakoulu Liiketalouden ala
Metropolia Ammattikorkeakoulu Liiketalouden ala Liiketalouden ala Tutkinto-ohjelma Liiketalous, päiväopiskelu Liiketalous, monimuoto European Business Administration International Business and Logistics
Information on Finnish Language Courses Autumn Semester 2019 Sanni Aava, Karoliina Salo & Hanna Jokela
Information on Finnish Language Courses Autumn Semester 2019 Sanni Aava, Karoliina Salo & Hanna Jokela ORIENTATION FOR EXCHANGE STUDENTS AND ORIENTATION FOR NEW INTERNATIONAL DEGREE STUDENTS 29.8.2019
Maahanmuutto Opiskelu
- Yliopisto Haluaisin hakea yliopistoon. Kerrot, että haluat hakea yliopistoon I would like to enroll at a university. Haluan hakea. Kerrot, että haluat hakea johonkin tutkinto-ohjelmaan I want to apply
ITALIA, Torino. Syksy 2009
ITALIA, Torino Harri Aaltonen Ville Veijola Syksy 2009 KOT7SN2 KOT7SN2 Torino Asukkaita 909 000 Sijaitsee Po-joen varrella Piemonten maakunnassa Pohjois- Italiassa. Torino tunnetaan erityisesti Fiat-autotehtaasta.
Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen
Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan
MATKARAPORTTI. Vaihto- oppilaana Mannheimin yliopistossa Saksassa Ilari Lyytikäinen. Kati 4
LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO MATKARAPORTTI Vaihto- oppilaana Mannheimin yliopistossa Saksassa 1.2.2013-14.6.2013 Ilari Lyytikäinen Kati 4 Mannheim ja yliopisto Mannheim sijaitsee Saksan Baden- Würtembergin
Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad Info
Vaihto-opinnot ulkomailla Mari Trinidad Info 20.4.2017 Vaihto-opinnoista yleisesti Vaihdossa suoritetut opinnot hyväksytään joko kandidaatin tai maisterin tutkintoihin (ainakin vähintään vapaasti valittaviin
Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA
Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011 Bond University KTA Henkilötiedot Koulutusohjelma: Kiinteistötalous Vaihtoyliopisto: Bond University Sijainti: Gold Coast, Queensland, Australia Ajankohta: 1.9.2010 30.4.2011
Suomen kieli / Finnish language, Финский язык
KUOPION KANSALAISOPISTO KEVÄT 2016 Suomen kieli / Finnish language, Финский язык UUDET RYHMÄT Suomi aloittelijoille UUSI, Finnish for beginners NEW Puistokartano, C128 Valokuvaus, Puistokatu 20, Elina
Alankomaat, Groningen. Selviytymisopas vaihtoon lähteville
Alankomaat, Groningen Selviytymisopas vaihtoon lähteville Topi Dahlström & Janne Väänänen (LVI4SN) 2007 Matkat Helpoiten pääsee lentämällä Amsterdamiin ja sieltä junalla (n.2h) Groningeniin. Halvimmalla
Sisällysluettelo Table of contents
Sisällysluettelo Table of contents OTC:n Moodlen käyttöohje suomeksi... 1 Kirjautuminen Moodleen... 2 Ensimmäinen kirjautuminen Moodleen... 2 Salasanan vaihto... 2 Oma käyttäjäprofiili... 3 Työskentely
BI Norwegian Business School Oslo Norja Kevät 2017
BI Norwegian Business School Oslo Norja Kevät 2017 Elisa Pohjola, KTM 1 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 1.1 Orientaatioviikot... 3 1.2 Academic Calender... 4 1.3 Lomat... 4 1.4 Tentit... 4 2 Opiskelu vaihtokohteessa...
Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi
Network to Get Work Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students www.laurea.fi Ohje henkilöstölle Instructions for Staff Seuraavassa on esitetty joukko tehtäviä, joista voit valita opiskelijaryhmällesi
Maahanmuutto Opiskelu
- Yliopisto Haluaisin hakea yliopistoon. Kerrot, että haluat hakea yliopistoon Haluan hakea. Kerrot, että haluat hakea johonkin tutkinto-ohjelmaan kandidaatin ohjelmaan jatko-opintoihin tohtorin ohjelmaan
Työssäoppimassa Espanjassa
1 Johanna Karjalainen M11A Työssäoppimassa Espanjassa 17.2. 3.4.2014 Mistä kaikki lähti? Opettaja kysyi eräänä päivänä koko luokalta ketkä olisi kiinnostuneet lähtemään työssäoppimaan ulkomaille. Totta
CHEM-A1620 Näkökulmia ympäristöasioihin (3 op) Kevät 2018
CHEM-A1620 Näkökulmia ympäristöasioihin (3 op) Kevät 2018 T.Laukkanen@aalto.fi (huom. ei Timo.Laukkanen@...) Osaamistavoitteet Osallistuttuaan kurssille opiskelija - hahmottaa ympäristöasioiden monialaisen
Teacher's Professional Role in the Finnish Education System Katriina Maaranen Ph.D. Faculty of Educational Sciences University of Helsinki, Finland
Teacher's Professional Role in the Finnish Education System Katriina Maaranen Ph.D. Faculty of Educational Sciences University of Helsinki, Finland www.helsinki.fi/yliopisto This presentation - Background
Ohjausta opintielle yhteisöllisesti Rehjan saaressa. OpinTorin teemaryhmä Yhteisöllisyys oppimisen tukena Oulun yliopisto 14.5.
Ohjausta opintielle yhteisöllisesti Rehjan saaressa OpinTorin teemaryhmä Yhteisöllisyys oppimisen tukena Oulun yliopisto 14.5.2008 Anna Launonen Opintojen aloitus Rehjassa Osa opintojaksoa: Opiskelu ja
Dornbirn, Itävalta. Matkaraportti kevät Essi Halttula
Dornbirn, Itävalta Matkaraportti kevät 2018 Essi Halttula Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 1.1 Muutto ja orientaatioviikko... 1 2 Asuminen ja eläminen... 2 2.1 Alue... 3 3 Opiskelu... 4 3.1 Kurssit...
Smart specialisation for regions and international collaboration Smart Pilots Seminar
Smart specialisation for regions and international collaboration Smart Pilots Seminar 23.5.2017 Krista Taipale Head of Internaltional Affairs Helsinki-Uusimaa Regional Council Internationalisation
Mikko Niemelä & Jonne Roppola
Mikko Niemelä & Jonne Roppola Tietoa Japanin vaihtokohteista Kv- toimistosta. Kumamoto National College Of Technologyyn voi hakea Tietotekniikan, Automaatiotekniikan ja Hyvinvointitekniikan opiskelijat.
LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut. MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014
LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014 Ville Rantanen Kemiantekniikka Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Lähtövalmistelut ja
MATKARAPORTTI BUDAPEST, UNKARI. Budapest University of Technology and Economics (BME), kevät Vilma Halonen & Atte Pitkänen
MATKARAPORTTI BUDAPEST, UNKARI Budapest University of Technology and Economics (BME), kevät 2019 Vilma Halonen & Atte Pitkänen Johdanto Olimme ERASMUS+ -vaihdossa Budapestin tekniikan ja taloustieteiden
Vaihtoraportti Nanyang Technological University (NTU)
Opiskelijan tiedot Koulutusohjelma: Kemian kandidaattiohjelma Vaihdon ajanjakso: Syksy 2016 Raportin saa julkaista www-sivuilla ilman yhteystietoja. Vaihtoraportti Nanyang Technological University (NTU)
Matkaraportti Syylukukausi 2016 Simo Pöysä Tokyo Institute of Technology, Japani
Matkaraportti Syylukukausi 2016 Simo Pöysä 5.2.2017 Tokyo Institute of Technology, Japani 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 1.1 Orientaatio ja koulun alkaminen... 3 1.2 Lomat ja tentit... 4 1.3 Koulun
Työssäoppimiseni ulkomailla
Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä
Kielen opintopolut- Courses and Proficiency Levels Kielikeskus/Language Centre, Saimaan amk ja LUT Saksa/German
1 Kielen opintopolut- Courses and Levels 2018-8.6.2018 Kielikeskus/Language Centre, Saimaan amk ja LUT Saksa/German Languages of instruction: Finnish, English, German Taitotaso/ A1 A2 B1 Opintojakso/Course
MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI. Koulutusohjelman esittely klo
27.8.2018 28.8.2018 29.8.2018 30.8.2018 31.8.2018 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LUT Highway It s My Way klo 9-10.00 @2310 Welcome to the Land of the Curious klo 10-11.30 @Viipuri-Sali
Vaihtoraportti National Chengchi University
Vaihtoraportti National Chengchi University Taipei, Taiwan Geomatiikka Vaihtoajankohta: 1.9.-31.12.2013 Taiwan, Taipei Taiwaniin vaihtoon hakeminen oli monen asian onnellinen sattuma. Selailin Aalto-yliopiston
Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä
Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson
21 May 15 June In Rovaniemi and Pori www.ramk.fi/summerschool www.samk.fi/summerschool. Levi HL ja JH
21 May 15 June In Rovaniemi and Pori www.ramk.fi/summerschool www.samk.fi/summerschool TAUSTAA RAMKIN JA SAMKIN YHTEISTYÖLLE KESÄKOULUSSA Magellan verkosto, USA RAMK ja SAMK ainoat korkeakoulut ko. verkostossa
Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk.
Vaihtoraportti Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka sampsa.t.veijalainen@tkk.fi Miksi ja minne? Itselleni vaihtoon lähtö oli oikeastaan jonkinlainen
苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015
苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on
Lyhyesti uusista DI-ohjelmista Isohenkilökoulutus to Opintoasianpäällikkö Mari Knuuttila
Lyhyesti uusista DI-ohjelmista 2015 Isohenkilökoulutus to 28.8.2014 Opintoasianpäällikkö Mari Knuuttila Master s Programmes at SCI Starting 2015 (in English) Master s Programme in Engineering Physics *
Työelämäyhteistyö MARIHE-maisteriohjelmassa. Jussi Kivistö & Laura Viitanen Higher Education Group (HEG) Johtamiskorkeakoulu, TaY
Työelämäyhteistyö MARIHE-maisteriohjelmassa Jussi Kivistö & Laura Viitanen Higher Education Group (HEG) Johtamiskorkeakoulu, TaY Master in Research and Innovation in Higher Education (MARIHE) Erasmus Mundus
Matkaraportti Augsburg, kesä 2017
Matkaraportti Augsburg, kesä 2017 Pauliina Poso Asuminen ja orientaatio Jo hakuprosessin aikana pystyin laittamaan Augsburgiin, muiden tarvittavien dokumenttien ohella, asuntohakemuksen opiskelija-asuntoon.
Raportti TESP 2013 kurssista Sendaissa Elektroniikan ja sähkötekniikan koulutusohjelma Olli Törmänen, olli.tormanen@aalto.fi, 07.10.
Raportti TESP 2013 kurssista Sendaissa Elektroniikan ja sähkötekniikan koulutusohjelma Olli Törmänen, olli.tormanen@aalto.fi, 07.10.2013 Osallistuin Tohokun yliopiston järjestämälle TESP-kurssille (Tohoku
LUT Highway. Avoimen yliopiston väyläopintojen mukaiset opinnot mennessä. Elokuu 2018 LUT Highway 2
Avoimen yliopiston väyläopintojen mukaiset opinnot 31.5.2019 mennessä 2 väyläohjelma Ohjelmassa aloittaa opiskelijoita Kauppatiede 39 Tuotantotalous 26 Tietotekniikka 14 Energiatekniikka 3 Ympäristötekniikka
Ohjelmien kehittämisstudiot varmistavat laadukkaat ja linjakkaat maisteriohjelmat Maire Syrjäkari ja Riikka Rissanen
Ohjelmien kehittämisstudiot varmistavat laadukkaat ja linjakkaat maisteriohjelmat 18.8.2016 Maire Syrjäkari ja Riikka Rissanen Miksi ja miten studiot? Todellinen tarve: uudet maisteriohjelmat alkamassa
St. Petersburg State University of Economics and Finance
St. Petersburg State University of Economics and Finance Matkaraportti 2013-2014 Simo Rantanen Matti Heinonen Johdanto Viisumikutsu lähetetään jokaiselle FINEC:n vaihto-opiskelijalle ja saapumispäivämäärä
Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011
Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Lähdimme Essin kanssa sunnuntai aamuna 27.3 kohti länsisatamaa, josta suuntasimme laivalla kohti Tallinnaa.
Tuotantotalouden aineopinnot. Ville Tuomi
Tuotantotalouden aineopinnot Ville Tuomi 16.4.2018 Opintojakso / Course ECTS Basic Course in Logistics /Logistiikka, peruskurssi (TUTA2160) 5 Global Sourcing and Procurement /Kansainvälinen hankinta- ja
Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA. Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus
Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus Kansainväliset taidot osana ammattitaitoa Monipuolinen kielitaito Kulttuurienvälinen viestintä Epävarmuudensietokyky
TOP-jakso Isle of Wight saarella
TOP-jakso Isle of Wight saarella Matkamme alkoi torstaina 6.10, jolloin lähdimme yöjunalla Helsingin lentokenttää kohti. Lentomme lähti klo 8.10 ja perillä Lontoossa olimme klo 9.15. Gatwickin lentokentältä
Kurssikäytännöt ja opintojen suunnittelu. Leikola
Kurssikäytännöt ja opintojen suunnittelu Leikola 4.1.2019 Verkkopalvelut TOP 3 WebOodi (oodi.aalto.fi/a) ilmoittautumiset, kurssikuvaukset, suoritukset MyCourses (mycourses.aalto.fi) Kurssien kotisivut,
Kari Kammonen
1 6.8.2012 MATKARAPORTTI KEVÄT 2012 Kari Kammonen 2 Sisällysluettelo 1.Miksi Linköping kannattaa valita vaihto-oppilas paikaksi?...3 2.Alkuvalmistelut, kun opiskelupaikka on varmistunut...3 3.Opintojen
Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014
Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,
Vaihtoraportti. Jussi Rantanen Kaisa Köykkä
Vaihtoraportti Jussi Rantanen Kaisa Köykkä Sisällysluettelo Ennen lähtöä... 1 Viisumi... 1 Kurssit... 1 Sairasvakuutus... 1 Rokotteet... 1 Paikan päällä... 2 Asunto... 2 Puhelin... 3 Immigration office...
SUUNTANA VENÄJÄ VAIHTOMAHDOLLISUUDET VENÄJÄLLE
SUUNTANA VENÄJÄ VAIHTOMAHDOLLISUUDET VENÄJÄLLE Minna Nousiainen, International Coordinator minna.nousiainen@ulapland.fi Kasvatustieteiden tiedekunta FIRST-VERKOSTOT Kenelle: vähintään toisen vuoden perusopiskelijat
KONEOPPIMINEN SISÄLLÖNTUOTANNOSSA CASE NESTE
KONEOPPIMINEN SISÄLLÖNTUOTANNOSSA CASE NESTE Mikael Montonen, Senior Manager Data and Activation & Atte Honkasalo, Lead Data Scientist, Dentsu Data Services Paula Narkiniemi, Digital Communications and
Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin
Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä
Ulkomaan vaihto-opinnot
Info 20.4.2017 Ulkomaan vaihto-opinnot LUT School of Business and Management Kauppatieteiden koulutusohjelma Kaija Huotari Opintojen ohjaaja Vaihto-opinnot kauppatieteiden koulutusohjelmassa Suosittelemme
VAASAN YLIOPISTO Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto / Filosofian maisterin tutkinto
VAASAN YLIOPISTO Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto / Filosofian maisterin tutkinto Tämän viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelman valintakokeen avulla Arvioidaan viestintävalmiuksia,
UUSIEN OPISKELIJOIDEN INFO, ENGLANTI
UUSIEN OPISKELIJOIDEN INFO, ENGLANTI Kieli- ja viestintätieteiden laitos Englannin kieli Ti 4.9.2018 JYU. Since 1863. 4.9.2018 1 Opetus työskentelytavat ryhmäkoot läsnäolo opiskelukaverit ja ryhmäytyminen
Raportti vaihto-opiskelusta
Raportti vaihto-opiskelusta Alexis Troberg, alexistroberg@gmail.com Tietotekniikka Ajankohta: Syyskuu 2013 kesäkuu 2014 Vaihto ohjelma: Eurecom Opintojen opetuskieli: englanti Kohde: Eurecom, Sophia Antipolis,
Matkaraportti : Hollanti
Matkaraportti : Hollanti Opiskeluala: Turvallisuusala Vaihtoajan kesto : 5 viikkoa Koulu: Rjin Ijssel; Arnehm Olin Hollannissa vaihto-opiskelijana luokkatoverini kanssa viisi viikkoa Arnhem nimisessä kaupungissa.
St.Petersburg. Sami Julkunen, Leila Jokelainen, Anni Pöllänen, Emmi Vainikainen ja Marianne Honkonen. Savon ammattiopisto
St.Petersburg Sami Julkunen, Leila Jokelainen, Anni Pöllänen, Emmi Vainikainen ja Marianne Honkonen Savon ammattiopisto Mitä, Missä ja Milloin? Kävimme vierailemassa Venäjällä, Pietarissa. Tarkoituksena
LUKUJÄRJESTYSPOHJA 2015 2016
LUKUJÄRJESTYSPOHJA 2015 2016 Tekniikan ja luonnontieteiden TkK-tutkinto-ohjelma, Biotekniikan opintosuunta Seuraavilla sivuilla on esitetty mallilukujärjestys Biotekniikan 1. vuosikurssin opiskelijoille.
Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen
Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa Miro Loisa & Niko Hämäläinen Den Butter techniek Den butter techniek yrityksenä pieni, mutta loistava tilaisuus tutustua hollantiin ja hollantilaisiin ihmisiin
Innovative and responsible public procurement Urban Agenda kumppanuusryhmä. public-procurement
Innovative and responsible public procurement Urban Agenda kumppanuusryhmä https://ec.europa.eu/futurium/en/ public-procurement Julkiset hankinnat liittyvät moneen Konsortio Lähtökohdat ja tavoitteet Every
Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68
Palaute orientaatioviikosta 19.9.1 Vastauksia yhteensä: Hakukohteeni on 1 1 1 11 Informaatioverkostot Teknillinen fysiikka ja matematiikka Tietotekniikka Tuotantotalous Mikä oli parasta orientaatioviikossa?
Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).
Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.
Tekniikan alan kieliopinnot
Tekniikan alan kieliopinnot 29.8.2019 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten
Metropolia Master's ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot
Metropolia Master's ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot Opinto-ohjaajat Metropoliassa 14.11.2014 KTL, kehityspäällikkö Finnish Educational System Source: www.hamk.fi 14.11.2014 Ylemmät amk-tutkinnot pähkinänkuoressa
MATKARAPORTTI SYKSY 2016 KASETSART UNIVERSITY OF TECHNOLOGY. Toni Leppänen
MATKARAPORTTI SYKSY 2016 KASETSART UNIVERSITY OF TECHNOLOGY Toni Leppänen 1. Hakeminen ja valmistautuminen matkaan Hain vaihto-opiskelemaan Aasiaan, sillä olin aikaisemmin kiertänyt vain Eurooppaa, ja