KOTKA-KYMIN SEURAKUNNAN JA PYHTÄÄN SEURAKUNNAN TIEDOTELEHTI
|
|
- Pauli Sariola
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KOTKA-KYMIN SEURAKUNNAN JA PYHTÄÄN SEURAKUNNAN TIEDOTELEHTI 3/2019 Puistoperhekerhossa kavereita ja kesäleikkejä Saarikirkossa on oma, ainutlaatuinen tunnelmansa Kesän suositut lounaskonsertit Kotkan kirkossa Pyhtään seurakunta uusiin toimitiloihin
2 Saarikirkossa on oma, ainutlaatuinen tunnelmansa varaa. Niinpä pienempi kirkonkello on saatu Haapasaaren lähellä vuonna 1870 haaksirikkoutuneesta Jenny-nimisestä purjelaivasta. Kirkonkellossa on vuosiluku Saaren vanhasta rukoushuoneesta ovat peräisin koivusta tehty Kristus-veistos, hopeinen öylätti- eli ehtoollisleipälautanen ja ehtoolliskalkki, jossa on vuosiluku Yksi valaisimista, 18-kynttiläinen messinkikruunu ostettiin saaressa vuonna 1918 suojan saaneiden pakolaisten lahjoitusvaroilla. Haapasaaren Martat lahjoittivat kirkkoon vuonna 1928 arvokkaat, itse valmistamansa kirkkotekstiilit. Haapasaaren kirkossa on aivan oma, ainutlaatuinen tunnelmansa. Kuva: Ulla-Maija Sievinen. T änäkin kesänä Haapasaaren kirkossa järjestetään kaksi messua, 16. kesäkuuta ja 21. heinäkuuta. Matka tuurimoottorilla on sekin aina oma elämyksensä, olipa sitten leppoisa auringonpaiste tai venettä keikuttava tuuli. Kirkko on rakennettu vuonna 1858 kalliolle, jossa aiemmin oli rukoushuone. Vaalean suvitaivaan värinen puukirkko kohoaa kalliolla Haapasaaren Kylänlahden tuntumassa, Uustinpuolella. Aivan kirkon portaiden vieressä on puinen opaste, jossa lukee KIRKKO. Eksymään ei ainakaan pääse Levollinen tunnelma kirkossa Kirkon seinät ovat vaaleansiniset, kauniissa kattokruunuissa on aidot kynttilät ja ruutuikkunoista näkyvät merituulien tuivertamat männynoksat. Frans Lehtisen maalaamassa alttaritaulussa on lempeä Jeesus lapsen kanssa, ja alla kulkee teksti: Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niin kuin lapsi, hän ei ikinä siihen tule sisälle. Messussa tulee helposti miettineeksi, millaisin ajatuksin kirkossa näillä penkeillä istuvat ihmiset ovatkaan yli 160 vuoden aikana alttaritaulua katselleet. Maailma oli erilainen, saaressa elämä oli vaativaa ja työlästä. Silti ihmisen perustunteet ja elämän suuret ilot ja surut ovat edelleen samanlaisia. Kirkonkello peräisin purjelaivasta Kirkon rakentamisen vuosina Suomenlahden saaristossa elettiin hyvää aikaa. Kalastus ja rannikkomerenkulku antoivat toimeentuloa ja väestö kasvoi. Haapasaaren entinen kappeli oli rappeutunut, ja lisääntyvä, ja vaurastunut väki halusi kunnon kirkon. Suntio soitti ehtookelloja Kirkko oli ennen aikaan saarelaisille monin tavoin tärkeä. Suntio soitti lauantaisin ehtookelloja, ja siitä alkoi pyhä. Verkot saivat silloin jäädä kuivumaan. Leander Laakkonen toimi 30 vuoden ajan kirkon kanttorina, ja sittemmin hänen pojastaan Aimo Laakkosesta tuli Haapasaaren kellonsoittaja. Nykyisin Haapasaaren kirkossa järjestetään jumalanpalveluksia, konsertteja, häitä ja muita tilaisuuksia. Ihmiset tulevat mantereelta aistimaan saaristokirkon tunnelmaa. Kirkkoon pääsee tutustumaan noutamalla avaimen Haapasaaren osuuskaupasta kaupan ollessa auki. Su & Su Kirkkoretki Haapasaareen. Lähtö Sapokasta klo 10, paluu klo 16. Messu alkaa klo 12 Haapasaaren kirkossa ja paluumatka lähtee Haapasaaresta iltapäivällä klo Matkan hinta (meno-paluu) 20 /aikuiset ja 10 / lapset. Aluksella on kahvio. Kirkonkello on saatu Haapasaaren lähellä vuonna 1870 haaksirikkoutuneesta Jenny-nimisestä purjelaivasta. Kirkko valmistui kymiläisen rakennusmestari Jeremias Laavun johdolla. Laivojen haaksirikot tiesivät saarten asukkaille ylimääräistä toimeentuloa ja kaikenlaista tarpeellista ta- Yllä: Alttaritaulussa on Jeesus lapasen kanssa. Suojelua saaren lapset ovatkin ajan saatossa tarvinneet. Kuva: Ulla-Maija Sievinen. Vasemmalla: Haapasaaren kirkko on Suomenlahden itäisin toimiva saarikirkko Kuva: Aleksi Valkonen.
3 Messuja Sapokassa ja Karhulan Jokipuistossa Ihmiset laulavat sydämensä pohjasta Väkeä messuun osallistuu runsaasti, jopa useamman sadan ihmisen verran. He istuskelevat vesipuiston penkeillä tai kiveyksillä ja monet ovat tuoneet mukaan oman istuimensa. Satunnaiset ohikulkijatkin saattavat jäädä seuraamaan messua. -Sinne on helppo tulla. Ihmiset laulavat sydämensä pohjasta, ja tunnelma on rento ja kesäinen, Matti Jylhä-Vuorio kuvailee. Messu myös Jokipuistossa. toinen messu Sapokassa Lohisoiton messu kokoaa paljon väkeä Sapokan laululavan tuntumaan. Kuva Matti Jylhä-Vuorio. K ymijoen Lohisoiton ohjelmaan kuuluva messu järjestetään taas kauniissa Sapokan vesipuistossa, yhteistyössä Kotka-Kymin seurakunnan kanssa. -Messu on kuulunut Lohisoittoon jo yli 20 vuoden ajan eli lähes alusta lähtien, kertoo Lohisoiton puheenjohtaja Matti Jylhä-Vuorio. Messu järjestetään Sapokan laululavalla sunnuntaina 9. kesäkuuta alkaen kello Messun toi aikanaan Lohisoittoon Langinkosken kanttorina työskennellyt Terhi Miikki. Se sai heti hyvän vastaanoton ja lunasti paikkansa vakio-ohjelmistossa. -Siihen liittyy ehkä enemmän musiikkia kuin normaalimessuihin. Mukana on aina ollut kuoro ja yhtye. Muuten se noudattaa messukaavaa, johon liittyy ehtoollisen vietto, Jylhä-Vuorio kertoo. -Kymijoen Lohisoitto on ollut moottori, joka on osoittanut, että puistomessut kiinnostavat ihmisiä ja vetävät väkeä, kertoo rovasti Hannu Marttila. Niinpä tänäkin kesänä päästään nauttimaan useammistakin puistomessuista. Karhulan viehättävässä Jokipuistossa kokoonnutaan messuun 28. heinäkuuta kello Tänä kesänä Sapokassa laululavan luona pidetään toinen kesäinen messu elokuun 11. päivänä. Se alkaa kello Musiikkia lounasaikaan Kotkan kirkossa L ounaskonsertit Kotkan kirkossa on jokavuotinen hyvin suosittu kesäkonserttisarja, joka järjestetään keskiviikkoisin klo heinäkuuta elokuuta aikana. Konserteissa esiintyy sekä kotimaisia että ulkomaisia muusikoita ja erilaisia kokoonpanoja. Konserttien kesto on n. 45 minuuttia. Lounaskonsertteihin on vapaa pääsy ja niissä kerätty vapaaehtoinen kolehti ohjataan seurakunnan musiikkityölle avajaiskonsertissa esiintyy Juha Lanu Trio. Juha on ammattimuusikko joka on tehnyt keikkoja vuodesta 1978, alkuun tanssi- ja ravintolakokoonpanoissa, sitten eri solistien taustayhtyeissä: Markku Aro, Kirka, Sonja Lumme, Ami Aspelund ynnä muita. Hän on ollut mukana säestämässä mm. BumtsiBum! tv-ohjelmassa. Konsertti toteutetaan yhteistyössä Django-festivaalin kanssa Kesän kaikuja konsertti sisältää kesäisiä, tuttuja ja vähemmän tunnettuja suomalaisia kansan- ja yksinlauluja sekä instrumentaalimusiikkisävellyksiä mm. Oskar Merikannolta, Erkki Melartinilta, Heino Kaskelta ja Jean Sibeliukselta. Konsertissa esiintyy Trio Valo: Tia Svanberg (sopraano), Marja Nevankallio (kantele) ja Kirsi Ruotsala (viulu) konsertissa esiintyy suomalainen harppuduo Lily-Marlene Puusepp ja Saija Lahtinen. Harvinainen kokoonpano esittää harppumusiikin merkkiteoksia päästään nauttimaan Kotkan kirkon kuuluisten barokkityylisten urkujen soinnista, Suomen urkureiden kärkinimiin kuuluva Ville Urponen esittää mm. J.S. Bachin musiikkia saadaan urkuvieras Sveitsistä. Ilja Voellmy Kudrjavtsev on syntyisin Pietarista, mutta on on asunut Lontoossa ja nykyään toimi Liestalin St. Martins -kirkon urkurina Sveitsissä. Monica Czausz on nuoren amerikkalaisen urkuripolven parhaimpia edustajia. The Diapason-lehti mainitsi toukokuun numerossaan 2016 hänen olevan yksi kahdestakymmenestä alle 30-vuotiaasta huippu-urkurista. Tänä kesänä Monica Czausz valloittaa Suomen tehden laajan konserttikiertueen maassamme. Kotkassa hän konsertoi 7. elokuuta. Tämän saksalaisurkurin konserttikalenteri on hengästyttävää luettavaa! Hän on mm. tehnyt 68 kiertuetta Yhdysvalloissa ja soittanut kaikkiaan yli 3500 konserttia. Hans Uwe Hielscher soittaa Kotkassa Konserttipaikkojen joukossa on Euroopan tärkeimmät urkupyhäköt ja USA:han Hielscher on tehnyt useita kiertueita. Hielscher on julkaissut 26 levytystä ja mittavan määrän artikkeleja urkualan aikakauslehdissä. Lounaskonsertit klo 12 Kotkan kirkossa ke 3.7. Juha Lanu Trio yhteistyössä Django-festivaalin kanssa ke Trio Valo Tia Svanberg, sopraano, Marja Nevankallio, kantele Kirsi Ruotsala, viulu ke Harppuduo Lily-Marlene Puusepp Saija Lahtinen ke Ville Urponen, urut on vuorossa hyvinkin tutut paikalliset esiintyjät Maarit Alhosaari (sopraano) ja häntä säestää Pekka Soranummi, joka vaikuttaa paljon sekä Haminan että Kotkan musiikkielämässä. ke Ilja Voellmy Kudrjavtsev, urut (Sveitsi) Konserttisarjan päättää Kotka-Kymin seurakunnan oma Lauluyhtye Seksti, joka esittää pääosin hengellistä musiikkia ke Hans Uwe Hielscher, urut (Saksa) ke 7.8. Monica Czausz, urut (USA) ke Maarit Alhosaari, sopraano ja Pekka Soranummi, säestys ke Lauluyhtye Seksti Konsertteihin on vapaa pääsy. Kolehti seurakunnan musiikkityölle. Yhdysvaltalainen Monica Czausz esiintyy Kotkan kirkon lounaskonsertissa 7.8.
4 Helatorstaina Jeesus astui taivaaseen Lähetyskahvio Karhulassa Kotka-Kymin seurakunnan Lähetyskahvila on avoinna Karhulan seurakuntakeskuksen pihalla kesä-elokuussa keskiviikkoisin läpi kesän! Tervetuloa kahville! Helatorstaita vietetään Kristuksen taivaaseenastumisen päivän kunniaksi. Helatorstain toinen nimi on Kristuksen taivaaseenastumisen päivä. Sitä vietetään 40 päivää pääsiäisen jälkeen. Tänä vuonna helatorstaita vietetään Raamatun mukaan Jeesus näyttäytyi ylösnousemuksensa jälkeen maan päällä 40 päivän aikana ja opetti seuraajiaan. Sen jälkeen Jeesus astui taivaaseen. Kristuksen taivaaseen astumisesta kerrotaan evankeliumien lopussa ja Apostolien teoissa. Jeesus siirtyi taivaaseen, mutta on seurakuntansa kanssa Raamatun sanan ja sakramenttien kautta. Hän antoi kristityille tehtäväksi kertoa sanomaa eteenpäin. "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille." (Mark. 16:15) Mistä tulee nimi helatorstai? Useimmissa kielissä päivän nimi viittaa suoraan juhlan aiheeseen, Kristuksen taivaaseenastumiseen. Suomen kielessä sillä on kuitenkin alkujaan ruotsista lainattu nimi, joka viittaa ruotsin kielen pyhää tarkoittavaan sanaan hel. Suomessa helatorstai oli vielä 1800-luvulla yksi tärkeimmistä juhlapäivistä. Vanhan kansansanonnan mukaan päivä oli niin pyhä, ettei silloin ruohokaan kasva. Pakanuuden ajalta periytyvä hela oli kevään juhla, joka ajoittuu kylvökauden alkuun ja sitä vietettiin rukoilemalla hyvää satoa. Etelä-Suomessa sytytettiin entisaikaan helatorstain aattona aukeille paikoille kokkoja eli helavalkeita. Karja ajettiin tulien läpi laitumelle karjatautien ehkäisemiseksi. Lähetyskahvio on palvellut vuosikymmenet, ensin Karhulan torilla kahvilakojuna, jonka siirtämiseen tarvittiin ainakin kaksi miestä luvun lopulla lähetyskahvio siirtyi kahviovaunuun ja paikaksi tuli Tapulin kulma. Karhulan seurakuntakeskuksen remontin jälkeen vuonna 2013 lähetys siirtyi terassi-aikaan ja nyt kahvio ja sen vapaaehtoiset emännät/ isännät palvelevat sekä ulko- että sisätiloissa, keskiviikkoisin koko kesäkauden. Kesällä 2019 perinteinen lähetyskahvio palvelee kesä-elokuussa keskiviikkoisin alkaen 5.6. klo 9-12 Karhulan srk-keskuksessa. Lähetyskahvion tuotolla tuetaan nimikkolähettien työtä. Ke 5.6. avajaisissa myynnissä makkaraa, salaatteja, lettuja, lähetysarpoja ja lahjoitetuista langoista neulottuja tuotteita ale-hintaan! Kahviovuoroja voi varata p (arkisin klo 9-15). Vähintään kaksi emäntää tai isäntää tarvitaan vuoroonsa, jotka tuovat tullessaan suolaisen ja makean leivonnaisen, kahvin ja kahvimaidon n henkilölle. Talon puolesta ovat astiat, tee, sokeri, gluteeniton tarjottava pakastimessa ja lautasliinat. Lisätietoja Anne Hovi Pyhtään seurakunta uusiin toimitiloihin Pyhtään seurakunta saa uudet toimitilat alkaen. Uusi seurakuntatalo nousee vanhan tilalle vuoden vaihteeseen mennessä. Kirkkoherranvirasto puolestaan muuttaa Pyhtäänlinnaan. Uusien tilojen myötä haluamme kehittää myös uudenlaista toimintaa uusissa tiloissa. Tähän pyydämme apuun pyhtääläisiä, jotta voisimme yhdessä rakentaa seurakuntamme toimintaa, ja pyhtääläisten äänet näkyisivät ja kuuluisivat seurakunnassa entistä paremmin. Minkälaisiin tilaisuuksiin osallistuisit mielelläsi? MillIsta toimintaa kaipsisit uusiin tiloihin? Onko sinulla kiinnostuksen kohteita ja taitoja, jotka voisivat rakentaa yhteisöämme? Toivomme mahdollisimman monen vastaavan lyhyeen kyselyyn siitä, minkälaista toimintaa uusiin tiloihin voisi rakentaa. Kysely järjestetään kesän ja syksyn aikana. Kyselyyn voi vastata seurakunnan nettisivulla osoitteessa facebookissa. Päivystämme myös alkusyksyllä Saaristomarkkinoilla sekä Onni- ja Sagitta kahvilassa. Vastaaminen onnistuu myös sähköpostitse kirkkoherra Marjo Kujalalle osoitteeseen Kysely toteutetaan osana seurakunnan työntekijöiden palvelumuotoilukoulutusta. Pyhtään seurakunta kerää ideoita uudenlaisesta toiminnasta kesän ja syksyn aikana liittyen uusiin toimitiloihin. Kuva: Vesa Ranta
5 Kesä toiminnassa kesäkuussa Langinkoskella Kotka-Kymin seurakunnan Meijän keittiö järjestää kesäkuussa toimintaa lapsille ja perheille Langinkosken kirkolla. Suosittu keskiviikkoiltojen Meijän keittiö viettää kesää erilaisten teemojen ja toimintojen kautta, unohtamatta perinteistä ruokailua. Kolmena keskiviikkona järjestettävä Meijän Kesä Keittiö järjestää toiminnallista ohjelmaa aamu- ja iltapäivästä lapsille. Kaikille avoin lounas on tarjolla klo Keittolounaan hinta on tuttu 3 /hlö, alle 15-vuotiaat ilmaiseksi maksavan aikuisen seurassa. Ohjelmiin ei ole erillistä ilmoittautumista, lapset toimivat huoltajan vastuulla ohjelmissa. Tervetuloa viettämään kesäpäiviä Langinkosken kirkolle! Meijän Kesä Keittiö järjestää lapsiperheille kesäistä tekemistä kesäkuussa Langinkosken kirkolla. Kuva: Emilia Pulkki. MEIJÄN KESÄ KEITTIÖN OHJELMA: KESKIVIIKKO klo Värikästä maalinroiskintaa VALO lapsiperheiden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin vahvistaminen -hanke kutsuu lapset leikkimään ja roiskimaan väreillä, joista taiteillaan yhteinen teos. Taiteiluun kannattaa varustautua sopivalla vaatetuksella, jossa pienet roiskeet eivät haittaa. klo lounas klo Värikästä maalinroiskintaa KESKIVIIKKO klo Metsämörri Metsämörri-satuhahmo innostaa lapset lähiluontoon leikkimään, liikkumaan, ihmettelemään ja tutkimaan. Ohjelman toteuttaa Kotkan latu. klo lounas klo Kesäkassien askartelua Kesäkassien askartelua seurakunnan lastenohjaajien avustuksella. KESKIVIIKKO klo Kesäinen perhemuskari Muskaria seurakunnan kanttoreiden pitämänä. klo lounas klo Satukenkä nukketeatteri + Katuliiduilla maalaamista Satukenkä-nukketeatterimusiikkiesitys vie katsojat salaperäiseen satumaailmaannukketeatterin ja musiikin kautta. Esitys on vuorovaikutteinen ja osallistava. Kesto 25 minuuttia. Juhannusjuhla pe Katariinan Meripuistossa Ohjelma: klo 17 Grilli ja Peka/Myllyn kahvio avautuvat (kahvio on avoinna ja makkaragrilli kuumana koko juhlan ajan) klo 18 Taika-Petteri esiintyy Lisäksi ohjelmassa yhteislaulua ja iltahartaus. Klo 19 Juhannuskokko (Kotkan kaupungin puisto-osasto) Huomioitahan, että juhlassa on säävaraus. Kovalla sateella ja tuulella juhlan ohjelma (poislukien kokko) järjestetään Kotkan seurakuntakeskuksessa (Mariankatu 14). Bussikuljetus juhlaan: Bussi 1: Lähtö klo ABC Amiraali Otsolan koulu Sunilan srk-talo Karhulan srk-keskus Turvalantien pysäkki Katariinanniemi. Bussi 2: Lähtö Sutelan Prisma Aittakorventie Karhuvuorentie Ruonalantie Langinkoskentie - Kotkantie Koulukatu Kotkan srk-keskus Keskuskatu Itäkatu Gutzeitintie Tallinnankatu Pooki Puistotie Katariinanniemi. Molemmat bussit lähtevät paluureitille klo Katariinanniemestä. Bussikuljetus: 4 /hlö. Ilmoittautuminen kuljetukseen: Päivi Ihatsu puh ke mennessä. Bussit täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Kirkolliskokous hyväksyi muutokset hiippakuntarajoihin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hiippakuntarajoihin tulee muutoksia vuoden 2020 alusta. Kirkolliskokouksen päätöksen mukaan hiippakunnat muodostetaan jatkossa niin, että ne vastaavat maakuntarajoja. Kirkolliskokous hyväksyi hallintovaliokunnan puoltaman kirkkohallituksen esityksen pitkän keskustelun ja äänestysten jälkeen. Keskustelussa ehdotettiin esityksen hylkäämistä kokonaan sekä annettiin kaksi ehdotusta, joissa poikettaisiin maakuntarajojen mukaisista hiippakuntarajoista. Vuoden 2020 alusta alkaen Mikkelin hiippakuntaan kuuluvat Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen maakunnat. Mikkelin hiippakuntaan siirretään Lahden seurakuntayhtymän sekä Asikkalan, Hollolan ja Orimattilan seurakunnat Tampereen hiippakunnasta sekä Pieksämäen seurakunta Kuopion hiippakunnasta. Kuopion hiippakuntaan siirretään Kiteen ja Tohmajärven seurakunnat Mikkelin hiippakunnasta. Hiippakuntarajojen tarkistus maakuntapohjaiseksi on Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkisen mukaan Mikkelin hiippakunnalle suuri muutos. Haikeana luovumme kolmesta seurakunnasta, mutta samalla otamme lämpimästi vastaan Pieksämäen seurakunnan ja Hollolan rovastikunnan seurakunnat. Teemme tuomiokapitulissa parhaamme muutoksen onnistumiseksi. Se tulee olemaan lähivuosien painopiste.
6 Puistoperhekerhossa kavereita ja kesäleikkejä Kun perhekerhot jäävät normaalista viikkotoiminnasta kesälomalle, starttaa puistoperhekerhot kesäkuun ajaksi. Puistoperhekerhot ovat tarkoitettu kaikille lapsiperheille. Kerhossa lapsilla tulee olla mukana oma aikuinen. Jokaisella kerhopäivällä on oma teemansa ja jokaisella kerralla on pieni yhteinen hartaus ja ohjelmaa ja tietenkin kavereita. Puistoperhekerhot kiertävät eri puolilla Kotkaa ja ne kokoontuvat aina klo säällä kuin säällä. Kerhoon kannattaa varata mukaan omat eväät, seurakunta tarjoaa kahvin/teen/ mehun. To 6.6. Santalahden uimaranta/ leikkipuisto (Santalahdentie 150) Pe 7.6. Kumparepuisto (Muuralankuja 53) Ma Katariinan Meripuisto (Puistotie 32) Ti Karhulan Jokipuisto (Urheilukatu 3) To Kotkan Isopuisto (Papinkatu 8) Ma Äijänniemen uimaranta (Äijänniemenkatu) Ti Mansikkalahden uimaranta (Mäntykatu) Puistoperhekerhot kesäkuussa eri puistoissa Puistoperhekerhot kokoavat lapset vanhempineen Kotkan eri puistoihin kesäkuussa. Kuva: Erkko Vuorensola Ke 12.6 klo Puistoperhekerho toimintaa Varissaaressa. Tuurit lähtevät Sapokasta tasatunnein (hinta 8 / aikuinen ja 4 / lapsi). Omat eväät/ kahvila auki. Kerhossa vaihtelevaa ohjelmaa, pieni hartaus, mukavaa yhdessäoloa! Tervetuloa viettämään kesäaamupäiviä mukavan tekemisen, leikin ja yhdessäolon merkeissä eri puolella kaunista kaupunkiamme. Tiekirkot avoinna kesäreittien varrella vaalitut ympäristöt ovat ikkuna historiaan, arkkitehtuuriin ja kulttuuriin. Monien suosima kesäinen ohjelmanumero onkin tutustuttaa lomavieraat oman koti- tai mökkipitäjän kirkkoon. Kirkkotauolle voit yhtä hyvin pysähtyä Suomen toisella laidalla tai kotipitäjässä. Suomen ensimmäiset Tiekirkot avautuivat 1990-luvun alussa, jolloin avoinna oli muutama kirkko Pohjois-Suomessa. Saksasta lähtenyt idea avointen ovien kirkoista on vuosien mittaan saanut siivet. Mukana on sekä evankelisluterilaisia että ortodoksisia kirkkoja Etelä-Kymenlaaksossa Kotkan ja Pyhtään kirkot toimivat tiekirkkoina. Kotkan kirkko on avoinna ma-pe klo ( ei 21.6.) ja Pyhtään kirkko joka päivä klo (ei ) Pyhtään kirkko on rakennettu noin vuonna Sen alkuperäinen keskiaikainen asu on säilynyt melkein koskemattomana. Kirkon historiaan pääsee tutustumaan mm kesällä kirkon ollessa auki tiekirkkona. Kuva: Seppo Sirkka Kauan odotetun kesälomamatkan tunnelmat kiristyvät helposti, kun kilometrejä kertyy matkamittariin, mutkaton meno tyssää ruuhkaan, lämpötila kohoaa ja määränpäähän on vielä matkaa. Viilentävä tauko on paikallaan! Jospa pysähtyisitkin tällä kertaa Tiekirkossa, Astu kirkkoon ja pidä toisenlainen tauko rauhasta, kauneudesta ja pyhästä nauttien. Talleta reppuusi ripaus suojelusta ja jatka matkaasi kevein kesämielin. Tiekirkot Hangosta Utsjoelle avaavat jälleen ovensa matkailijoiden iloksi. Tiekirkkoihin voi pysähtyä taivaalliselle tauolle kesäkuusta aina koulujen alkuun asti. Aukioloajat vaihtelevat kirkoittain, mutta pääsääntöisesti tiekirkot ovat auki koulujen kesäloman ajan. Kauniit kirkot ja huolella vaalitut kirkkoympäristöt tarjoavat levollisen vaihtoehdon muille taukopaikoille ja runsaasti katsottavaa ja koettavaa kulttuurinnälkäisille tai hetken hiljentymistä kaipaaville. Tiekirkot ja niiden Kaikki tiekirkot on koottu tiekirkot.fi-verkkopalveluun, jonne on listattu myös kirkkojen aukioloajat. Sivuston Google-pohjainen kartta ja reittihaku neuvovat tarkan sijainnin ja ajo-ohjeet perille. Teiden varsilla avoimiin kirkkoihin johdattavat tutut Tiekirkko-liikennemerkit.
7 Tapahtumat Pyhtäällä Kesäillan hartaudet Korkeaharjun kappelissa ke klo 18 & ke klo 18. JUMALANPALVELUKSET Su klo 10 messu kirkossa To klo 12 Helatorstain ruotsinkielinen messu Messun jälkeen kirkon ja kirkkopuiston esittelyä ja omakustanteinen lounas kahvila Onnissa. Mukana Kotkan ruotsinkielisten ryhmä. Pe klo 9.30 Suur-Ahvenkosken koulun kevätkirkko kirkossa Su 2.6. klo 10 messu kirkossa Su 9.6. klo 10 messu Kansanlähetyksen kirkkopyhä. Saarna Teija Patjas, messun jälkeen kirkkokahvit Ke klo 18 Kesäillan hartaus Korkeaharjun kappelissa Su klo rippikoulun konfirmaatio messu La klo 18 Juhannuspäivän hartaushetki Haaviston kyläkirkossa Su klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa Su klo 10 messu kirkossa Su 7.7. klo rippikoulun konfirmaatio messu kirkossa Ke klo 18 Kesäillan hartaus Korkeaharjun kappelissa Su klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa Su 21.7.klo 10 messu kirkossa Su klo 10 messu kirkossa To 1.8. klo 12 kesäinen messu Abramin talossa Kaunissaaressa (Suurenkyläntie 25) Su 4.8. klo 10 messu kirkossa Ke 7.8. klo 18 Kesäillan hartaus Korkeaharjun kappelissa Su klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa Su klo 18 Elvis-messu kirkossa Su klo 10 messu kirkossa LAPSET JA PERHEET Päivä- ja perhekerhot aloittavat syyskauden toimintansa viikolla 35. Päiväkerhot toimivat Siltakylässä, Kirkonkylässä ja Hirvikoskella. Päiväkerhoon ovat tervetulleita 3-6 vuotiaat lapset. Kerhopaikkoja voi kysellä evl.fi. Perhekerhot keskiviikkoisin klo 9-11 Pantsun talossa (Kärsäjärventie 1) ja torstaisin klo 9-11 Kirkonkylässä (Pappilantie 5). Tervetuloa kerhoihin! DIAKONIATYÖ Hopeakerhojen ja eläkeläisten kesäretki tiistaina (Huom. muuttunut päivämäärä) Kotkaniemeen presidentti P.E. Svinhufvudin ja rouva Ellen Svinhufvudin Kivijärven äärellä sijaitsevaan kotitaloon! Vierailemme myös Tuhannen tarinan talossa, jossa ruokailemme ja nautimme mukavasta ohjelmasta. Retken hinta 30 sis. ohjelman, kuljetuksen ja ruokailun. Ilm mennessä p /Anne Koskinen Liikuntarajoitteisten retkipäivä Ristiniemessä tiistaina Hinta 20 Ilm mennessä p /Anne Koskinen Leiri mielenterveyskuntoutujille Höyterissä Hinta 30 Ilm mennessä p / Anne Koskinen MUUT Pyhtään kirkko avoinna tiekirkkona (ei ) Pe la Pyhtään seurakunta mukana saaristomarkkinoilla, poikkea teltalle tapaamaan työntekijöitä Lököreen. puh Suvilinnun lauluhetket ke klo 10 Karhulan torilla ja to 1.8. klo 10 Kotkan torilla. Tapahtumat Kotkassa JUMALANPALVELUKSET: Su klo 10 Messu Kotkan Musiikissa avustaa Ukulele -kerhon soittajia. Messun jälkeen Kirkkokahvit ja Siioninvirsiseurat Kotkan srk-keskuksessa. Su klo 10 Messu Kymin Messua toteuttamassa H9 rippikouluryhmä. Messun jälkeen Ikäihmisten syntymäpäiväjuhlakahvit juhlaan kutsutuille ja ennakkoon ilmoittautuneille Helilän srk-talossa. Su klo 10 Messu Langinkosken Musiikissa avustaa Maria Kuusiniemen venäjänkielinen kuoro Lappeenrannasta. Messu toteutetaan osittain venäjänkielellä. Maahanmuuttajatyön väki on mukana messun toteutuksessa. Pyhäkoulu. Kirkkokahvit. To klo 10 Helatorstain messu Kymin To klo 18 Helatorstain messu Kotkan Su 2.6. klo 10 Messu Kotkan MAF-lähetyslentäjäperhe Rissanen vierailee ja saarnaa messussa. Su 2.6. klo 10 Messu Kymin ja Langinkosken kirkoissa. Su 9.6. klo 10 Konfirmaatiomessu Kotkan, Kymin ja Langinkosken kirkoissa. Su 9.6. klo 12 Lohisoiton messu Sapokan laululavalla. Su klo 10 Konfirmaatiomessu Kotkan, Kymin ja Langinkosken Su klo 12 Messu Haapasaaren Kirkkoretki Haapasaareen. Lähtö Sapokasta klo 10, paluu klo 16. Messu alkaa klo 12 ja paluumatka lähtee Haapasaaresta iltapäivällä klo Matkan hinta (meno-paluu) 20 aikuiset ja 10 lapset. Aluksella on kahvio. Su klo 14 Konfirmaatiomessu Kymin La klo 18 Juhannuspäivän iltamessu Kotkan Su klo 10 Messu Kotkan, Kymin ja Langinkosken kirkoissa. Ke klo Hoivakotien yhteinen kesäkirkko Kotkan Sanaa, urkumusiikkia, rukousta, ehtoollinen ja kirkkomehut. Kesäkirkko erityisesti hoivakodeissa asuville ja kotona sairastaville sekä heidän omaisilleen. Myös kaikki muut ovat tervetulleita. Su klo 10 Konfirmaatiomessu Kotkan, Kymin ja Langinkosken kirkoissa. Su klo 14 Konfirmaatiomessu Kymin Su 7.7. klo 10 Konfirmaatiomessu Kotkan ja Kymin kirkoissa. Su 7.7. klo 10 Messu Langinkosken Su klo 10 Messu Kotkan Su klo 10 Messu Langinkosken Messu radioidaan. Su klo 10 Konfirmaatiomessu Kymin Su klo 14 Konfirmaatiomessu Kymin Su klo 10 Messu Kymin Su klo 10 Messu Langinkosken Su klo 12 Messu Haapasaaren Kirkkoretki Haapasaareen. Lähtö Sapokasta klo 10, paluu klo 16. Messu alkaa klo 12 ja paluumatka lähtee Haapasaaresta iltapäivällä klo Matkan hinta (meno-paluu) 20 aikuiset ja 10 lapset. Aluksella on kahvio. Su klo 18 Iltamessu Kotkan Su klo 10 Messu Kotkan ja Langinkosken kirkoissa. Su klo 12 Puistomessu Karhulan Jokipuistossa. Su 4.8. klo 10 Messu Kotkan Koivistolaisten kesäjuhlan messu. Su 4.8. klo 10 Messu Kymin ja Langinkosken kirkoissa. Su 4.8. klo 10 Messu Langinkosken Su klo 10 Messu Kymin ja Langinkosken Su klo 12 Messu Sapokan laululavalla. Su klo 10 Messu Kotkan, Kymin ja Langinkosken kirkoissa. Su klo 10 Messu Kotkan, Kymin ja Langinkosken Su 8.9. klo 11 Luontokirkko Santalahden luontopolun varrella. Seurakunta tarjoaa kirkkomehut, -kahvit ja pullat ja nuotiopaikan kirkon jälkeen. Kirkkohetki on lyhyt ja koko perheelle vauvasta vaariin sopiva. Huom! Kesäaikana ei ole su klo 10 messuissa pyhäkouluja eikä messujen jälkeen ole kirkkokahveja tarjolla kirkoissa. MUSIIKKI: KESÄLAULAJAISET Kesäisiä yhteislauluja ja hartaus. To 6.6. klo 18 Kesälaulajaiset Karhulan Jokipuistossa. To klo 18 Kesälaulajaiset Laajakosken hautausmaalla, os. Laajakoskentie 221. To klo 18 Kesälaulajaiset Metsolan siirtolapuutarhalla, os. Merilinnuntie 7. To klo 18 Kesälaulajaiset Kyminlinnan kesäteatterilla. To 4.7. klo 18 Kesälaulajaiset Korelan siirtolapuutarhalla, os. Ponttoonisillantie. To klo 18 Kesälaulajaiset Jäppilän koululla, os. Alakyläntie 67. Kyläyhdistys tarjoaa kahvit. To klo 18 Kesälaulajaiset Keisarillisen kalastusmajan kahvilassa. To klo 18 Kesälaulajaiset Hurukselan hautausmaalla. To 1.8. klo 18 Kesälaulajaiset Langinlaakson siirtolapuutarhalla, os. Merilinnuntie 5. SUVILINNUN LAULUHETKET: Kesäisiä yhteislauluja. Ke klo 10 Suvilinnun lauluhetki Karhulan torilla. To 1.8. klo 10 Suvilinnun lauluhetki Kotkan torilla. Su klo 17 Kirkkokonsertti; Anneli Malkki, soprano ja Lorenzo Cipriani, urut Kotkan Vapaa pääsy. KESÄN LOUNASKONSERTIT Keskiviikkoisin klo 12 Kotkan Konsertteihin on vapaa pääsy. Kolehti srk:n musiikkityölle. Ke 3.7. klo 12 Lounaskonsertti Kotkan Juha Lanu Trio yhteistyössä Django-festivaalin kanssa. Ke klo 12 Lounaskonsertti Kotkan Trio Valo: Tia Svanberg, sopraan; Marja Nevankallio, kantele ; Kirsi Ruotsala, viulu. Ke klo 12 Lounaskonsertti Kotkan Harppuduo Lily-Marlene Puusepp ja Saija Lahtinen. Ke klo 12 Lounaskonsertti Kotkan Ville Urponen, urut. Ke klo 12 Lounaskonsertti Kotkan Ilja Voellmy Kudrjavtsev, urut (Sveitsi). Ke 7.8. klo 12 Lounaskonsertti Kotkan Monica Czausz, urut (USA). Ke klo 12 Lounaskonsertti Kotkan Hans Uwe Hielscher, urut (Saksa). Ke klo 12 Lounaskonsertti Kotkan Maarit Alhosaari, sopraano ja Pekka Soranummi, säestys. Ke klo 12 Lounaskonsertti Kotkan Lauluyhtye Seksti. Jatkuu seuraavalla sivulla
8 Ke 7.8. klo 18 Kouluun lähtevät siunataan koulutielle Tapahtumat Kotkassa Langinkosken Jatkoa edelliseltä sivulta SANA JA RUKOUS: Su klo 17 Majataloilta Kotkan helluntaikirkolla, Kaivokatu 10. llan toteuttavat muusikko Pekka Simojoki, evankelista Ilkka Puhakka ja pastori Jukka Jämsén yhdessä paikallisten muusikoiden ja seurakuntien vastuunkantajien kanssa. Tilaisuus on ekumeeninen ja sitä ovat järjestämässä Kotka-Kymin ev. lut. seurakunnan lisäksi Kotkan helluntaiseurakunnat, Adventtiseurakunta ja Vapaakirkko. Ti 28.5., 11.6., ja 2.9. klo Healing Rooms-rukousklinikka Karhulan srk-keskuksessa. Rukoillaan puolestasi. DIAKONIA: Diakonian kesäpiirit: Ke klo 13 Diakonian kesäpiiri Karhulan srk-keskuksessa. Ke klo 13 Diakonian kesäpiiri Sunilan srk-talossa. Ke klo 13 Diakonian kesäpiiri Aittakorven srk-talossa. Ke klo 13 Diakonian kesäpiiri Kotkan srk-keskuksessa. Ke klo 13 Diakonian kesäpiiri Haltijantien kerhohuoneessa. Ke 7.8. klo 13 Diakonian kesäpiiri Langinkosken kirkon Toivonsalissa. Ke klo 13 Diakonian kesäpiiri Hovinsaaren toimitilassa. Tervetuloa viettämään mukavaa kahvitteluhetkeä ko. päivinä klo 13 alkaen ja tapaamaan muita kerholaisia ja srk:n työntekijöitä! Ke klo Hoivakotien yhteinen kesäkirkko Kotkan Sanaa, urkumusiikkia, rukousta, ehtoollinen, kirkkomehut. Kesäkirkko erityisesti hoivakodeissa asuville ja kotona sairastaville sekä heidän omaisilleen. Myös kaikki muut ovat tervetulleita. Mukana sairaalapapit Veera Konttaniemi ja Hanna Hietanen. LÄHETYS: Lähetyskahvio kesä-elokuussa ( ) keskiviikkoisin klo 9-12 Karhulan srk-keskuksessa. Lähetyskahvion tuotolla tuetaan nimikkolähettien työtä. Ke 5.6. avajaisissa myynnissä makkaraa, salaatteja, lettuja, lähetysarpoja ja lahjoitetuista langoista neulottuja tuotteita ale-hintaan! La 6.7. Etelä-Kymenlaakson srk:ien retki Raamattu rakkaaksi Kansanlähetyspäiville Ryttylään Rukousta, opetusta, laulua, hyviä kohtaamisia, rakentumista uskossa, juuri sitä mitä olet ehkä kaivannutkin.telttakokous - osallistumista yhdessä tuhansien muiden iloisten ihmisten kanssa. Matkan hinta on 30, mikä peritään linja-autossa. Ruokailu on omakustanteinen. Ilm menn. Päivi Ihatsulle Kotka-Kymin srk:aan, p Ilmoitathan: nimesi, osoitteesi, puh.nrosi ja mistä tulet kyytiin linja-auto reitin varrelta. Matka toteutetaan, jos ilmoittautuneita on väh. 30 henkilöä. Ilmoittautumisen jälkeen saat vielä kirjeessä tark. ohjeet kotiin Juhannuksen jälkeen vkolla 26. Linja-autoreitti: Miehikkälän klo 5.30, Virojoki klo 5.45, Hamina klo 6.15, Karhula l-a klo 6.30, Kotka srk-keskus klo 6.45, Langinkosken kko pysäkki 6.50, Siltakylän moottoritie klo 7, Ryttylä klo 10. Paluumatkalle lähdemme klo 18 tai yht. sopimuksen mukaan, jos ohjelma sitä vaatii, esim. hieman myöhemmin. Lisätiedot: Anne Hovi, p ja Kari Ihatsu, p AIKUISTYÖ: Naisten saunaillat: Ke klo 17 Naisten saunailta Höyterin leirikeskuksessa. Mukavaa yhdessäoloa, sauna ja iltapala. Kyytitarpeesta voi ilmoittaa Päivi Ihatsulle, p To klo 17 Naisten saunailta Ristiniemen kurssikeskuksessa. Mukavaa yhdessäoloa Ristiniemessä saunan, uinnin ja iltapalan merkeissä. Mikäli tarvitset kyytiä Ristiniemeen, ilmoita siitä Päivi Ihatsulle, puh To klo 17 Naisten saunailta Höyterin leirikeskuksessa. Mukavaa yhdessäoloa, sauna ja iltapala. Kyytitarpeesta voi ilmoittaa Päivi Ihatsulle, p To klo 11 Utfärd till Pyttis. Start kl 11 från Kotka buss-station, kl Karhula. Vid behov även andra hållplatser. I Pyttis kyrka firar vi mässa tillsammans med pyttisbor. Efter mässan guidning av kyrkan. Kl kaffe/lunch i KyläKahvila Onni. Anmälan till Liisa Toikka, gsm Ti 4.6. klo 11 Tiistaituvan retki Karhulan jokipuistoon. Tiistaitupa Karhulan jokipuistossa makkaranpaiston merkeissä. HILJAISUUDEN KÄVELYT Tunnin kestävä, ohjattu hiljaisuudessa tapahtuva kävely Kotkan puistoissa. Lähtö Kotkan kirkon luota. Mukaan hyvät jalkineet, vesipullo ja säänmukainen vaatetus. Sateella hiljentyminen To klo 17 Hiljaisuuden kävely To 4.7. klo 17 Hiljaisuuden kävely To 8.8. klo 17 Hiljaisuuden kävely Liikuntaryhmät aloittavat syyskauden Ti 6.8. klo 18 Naisten jumppa Kotkan srk-keskuksen jumppasalissa, F-rappu. Jumppaa hyvän asian puolesta. Vapaaehtoinen 2 maksu Lähetystyön Toivoa naisille -keräyksen hyväksi. Jumppa jatkuu Ti 6.8. klo Aikuisten lentopalloa Kotkan srk-keskuksen jumppasalissa, F-rappu. Jatkuu Ma 2.9. klo Naisten jumppa Aittakorven srk-talossa. Jumppaa hyvän asian puolesta. Vapaaehtoinen 2 maksu Lähetystyön Toivoa naisille -keräyksen hyväksi. Jumppa jatkuu Ma 2.9. klo Jumppa(sekaryhmä) Aittakorven srk-talossa. Jumppaa hyvän asian puolesta. Vapaaehtoinen 2 maksu Lähetystyön Toivoa naisille -keräyksen hyväksi. Jumppa jatkuu Ke 4.9. klo Venytys-jumppa Aittakorven srk-talossa. Jumppaa hyvän asian puolesta. Vapaaehtoinen 2 maksu Lähetystyön Toivoa naisille -keräyksen hyväksi. Jumppa jatkuu Huom! Aika tarkentuu myöhemmin! Gospel-lattarit torstaisin alkaen klo Kotkan srk-keskuksessa Taivaallinen tanssitreeni kaikille naisille. Hinta 4 /krt, tuotto hyväntekeväisyyteen Naisten Pankin kautta. Ti 6.8. klo 10 Tiistaitupa aloittaa syyskauden Karhulan srk-keskuksessa. Asiaa, jumppa ja kahvit. Jatkuu Su klo 14 Bible Journaling - luovaa Raamattutyöskentelyä Langinkosken kirkolla. Bible Journaling - luovaa Raamattutyöskentelyä ryhmässä voit päästää luovuuteesi valloilleen. Ryhmä kokoontuu Langinkosken kirkolla neljä kertaa alk klo 14, muut kokoontumiset 25.8., 8.9. ja Luemme yhdessä ohjaajan valitseman Raamatunkohdan, sen jälkeen jokainen voi maalata, piirtää, skräpätä, askarrella tai kirjoittaa siitä mikä itseä puhutteli. Voit ottaa halutessasi mukaan omia tarvikkeita, alkuun pääset kuitenkin sillä materiaalilla, mikä on valmiina. Olemme varanneet jokaiselle osallistujalle tätä tarkoitusta varten tehdyn Raamatun. Osallistujia max 12 hlöä. Hinta 10 sis. Raamatun ja muun materiaalin. Maksetaan käteisellä ensimmäisellä kokoontumiskerralla. Ilm menn. osoitteessa Ryhmää ohjaa Riikka Klaavu-Pihlajamaa. Mahdolliset tiedustelut riikka.klaavu-pihlajamaa@evl.fi To klo 10 Neulekahvio Karhulan srk-keskuksessa. Kokoontuu joka toinen torstai. Iloista neulomista/virkkaamista pääsääntöisesti diakoniatyön käyttöön. Ohjelmassa pieni jumppa ja tietysti juodaan kahvit. Ti klo Alfa-kurssi Kotkan srk-keskuksessa. Onko minun elämälläni suurempaa tarkoitusta? Onko Jumala olemassa? Mistä kristillisessä uskossa on kyse? Näitä kysymyksiä - ja myös vastauksia - pohditaan Alfa-kurssilla tiistaisin 17. syyskuuta klo alkaen. Viimeinen kokoontumiskerta ti Kurssilla on 10 kokoontumiskertaa sekä yksi lauantaipäivä. Lisäksi järjestämme kurssin päätökseksi juhlaillallisen klo Kurssi-illat koostuvat yhteisestä ruokailusta, noin puolen tunnin mittaisesta luennosta sekä keskustelusta pienryhmissä. Kurssi sopii myös sinulle, joka nyt aikuisena haluaisit käydä rippikoulun. Ilm. viim Päivi Ihatsulle, puh tai paivi.ihatsu@ evl.fi. Voit tiedustella kurssista myös maarit.alhosaari@evl.fi tai puh LAPSET JA PERHEET: PUISTOKERHOT KESÄKUUSSA: Mukavaa tekemistä ja yhdessäoloa koko perheelle. Tarjolla kahvia, teetä ja mehua. Omia eväitä ja makkaraa tai muuta paistettavaa voi ottaa mukaan! To 6.6. klo Puistoperhekerho Santalahden uimarannalla ja leikkipaikalla, os. Santalahdentie 150. Pe 7.6. klo Puistoperhekerho Kumparepuistossa, os. Muuralankuja 53. Ma klo Puistoperhekerho Katariinan Meripuistossa, os. Puistotie 32. Ti klo Puistoperhekerho Karhulan Jokipuistossa, os. Urheilukatu 3. Ke klo Puistoperhekerho Varissaaressa. Tuurit lähtevät Sapokasta tasatunnein (8 /aikuinen, 4 /lapsi). Omat eväät/kahvila avoinna. Mukavaa tekemistä ja yhdessäoloa koko perheelle. To klo Puistoperhekerho Kotkan Isopuistossa, os. Papinkatu 8. Ma klo Puistoperhekerho Äijänniemen uimarannalla, os. Äijänniemenkatu. Ti klo Puistoperhekerho Mansikkalahden uimarannalla, os. Mäntykatu. Ke 7.8. klo 18 Kouluun lähtevät siunataan koulutielle Langinkosken Lapsi saa lahjan seurakunnalta. Helmikellot laulavat. To klo Taidepolku Sunilan srk-talon yläkerrassa. Jatkuu NUORET: Ke klo 17 Nuorten Varikko keskuksen Nuortentila Arkussa. Nuorten avoin kahvila. Jatkuu To klo 15 Nuorten Varikko Boksilla. Nuorten avoin kahvila. Jatkuu To klo Nuortenilta Boksilla. Jatkuu Ti 3.9. klo 18 Nuorten leffailta Langinkosken kirkon kirkkotuvassa. Ke 4.9. klo 19 Nuorten liikuntailta Kotkan srk-keskuksen voimistelusalissa. Avoin liikunnallinen pelailuilta nuorille. Jatkuu Ma 9.9. klo 17 Nuorten kerho Strömsö Aittakorven srk-talon kahviossa. Jatkuu MUUT: Arkiruokailut alkavat viikolla 36: ma 2.9. klo Arkiruokailu Kotkan srk-keskuksessa, Mariankatu 14 ti 3.9. klo Arkiruokailu Karhulan srk-keskuksessa, Karhulantie 33 to 5.9. klo Arkiruokailu Aittakorven srk-talossa, Luhtipolku 3. Arkiruokailu on kotiruokalounas, minkä hinta työttömille ja vähävaraisille on 1,50 ja muille 5. Jatkuu La klo Vapaaehtoistyön tori Kotkan srk-keskuksessa. Tule tutustumaan, mitä kaikkea vapaaehtoisena voikaan tehdä. Musiikkia, kahvio ja toiminnan esitteitä. Katso kaikki viikkotoiminta puh
Tapahtumia seurakunnassa Kesä-elokuu 2019
Tapahtumia seurakunnassa Kesä-elokuu 2019 www.kotka-kyminseurakunta.fi Jumalanpalvelukset Su 2.6. klo 10 Messu Kotkan kirkossa. MAF-lähetyslentäjäperhe Rissanen vierailee ja saarnaa messussa. Su 2.6. klo
Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu
Kuva: Pixabay/Hans Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu 2019 www.kotka-kyminseurakunta.fi Jumalanpalvelukset - To 2.5. klo 18 Arjen hengähdys -rukoushetki ja ehtoollinen - Su 5.5. klo 10 Messu Vox Consolationis
Kuvakollaasi: Erkko Vuorensola
Kuvakollaasi: Erkko Vuorensola Jumalanpalvelukset - Messu sunnuntaisin klo 10 Kotkan, Kymin ja Langinkosken kirkoissa poikkeuksella, että kerran kk:ssa pidetään yksi messuista klo 18 Iltamessuna. (katso
Kuvakollaasi: Erkko Vuorensola
Kuvakollaasi: Erkko Vuorensola Jumalanpalvelukset - Messu su klo 10 Kotkan, Kymin ja Langinkosken kirkoissa. (katso erikoismessut: www.kotka-kyminseurakunta.fi) - Arjen hengähdys rukoushetki ja ehtoollinen
Seurakunnan VIIKKOTOIMINTAA
Seurakunnan VIIKKOTOIMINTAA Syksy 2019 Jumalanpalvelukset - Messu su klo 10 Kotkan, Kymin ja Langinkosken kirkoissa. (katso poikkeusajat ja erikoismessut: www.kotka-kyminseurakunta.fi) - Arjen hengähdys
Tapahtumia seurakunnassa. Syyskuu
Tapahtumia seurakunnassa Syyskuu 2019 www.kotka-kyminseurakunta.fi Jumalanpalvelukset - Torstaisin klo 18 Arjen hengähdys -rukoushetki ja ehtoollinen Kotkan kirkossa. - Su 1.9. klo 10 Messu Kotkan kirkossa.
Tapahtumia seurakunnassa. Huhtikuu
Tapahtumia seurakunnassa Huhtikuu 2019 www.kotka-kyminseurakunta.fi Pääsiäisen tapahtumat 2019: Lapsille ja perheille - Lasten pääsiäisvaellukset: (Kesto n. 30 min.) - ma 8.4. klo 11 Aittakorven srk-talo
Tapanilan kirkko. Kevät 2015
Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule
JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019
Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo
Toimintaa toukokuussa 2019
Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe
Toimintaa elo syyskuussa 2018
Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen
LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014
LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)
Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!
Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.
LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015
LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe
Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa
Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset
NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018
NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja
JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10
HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten
SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10
HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita
TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on
PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016
PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,
Poimintoja kesän ohjelmasta:
Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo
Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018
Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018 Ilon ja valon pääsiäinen Pääsiäinen on ylivoimaisesti suurin juhlan aihe mitä voin kuvitella. Me tavoittelemme sitä ja pelkäämme, ettei se ole totta. Tässä pääsiäisen
Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa
Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi
Vanhustenviikko Kotkassa
Vanhustenviikko 2.-9.10.2016 Kotkassa Sunnuntai 2.10.2016 Vanhusten viikon pääjuhla Seuratalo Sampo, Sampokuja 6. Tilaisuus alkaa kahvituksella kello 13. Juhla klo 14-15.30. Juhlassa monipuolinen ohjelma.
Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.
Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat
DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa.
DIAKONIATYÖN syksy 2015 DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. Diakonia toteuttaa ja kutsuu toteuttamaan
VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA
VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset
Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat
AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista
LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016
LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016 2 JUMALANPALVELUKSET Jumalanpalvelukset Lammin kirkossa joka sunnuntai klo 10 su 12.6. klo 10 su 19.6. klo 10 la 25.6. klo 10 su 26.6. klo 18 su 17.7. klo 10 su 31.7. klo 10
KE SÄN JUMALAN PAL VELUKSE T
KESÄN JUMALANPALVELUKSET Vuosaaren kirkossa vietetään ehtoollisjumalanpalvelus eli messu joka sunnuntai klo 11 ja Katukappelissa Iltakirkko torstaisin klo 18. Myös lapset ovat tervetulleita jumalanpalveluksiin!
NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019
NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille kohtaamisen paikkoja. Tutustu ja löydä oma paikkasi! Sisällysluettelo Yhteystiedot ilmoittautumiseen
Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila
Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut
POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!
Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.
Tikkurilan seurakunnassa
Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)
LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2015
LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2015 JUMALANPALVELUKSET Jumalanpalvelukset Lammin kirkossa joka sunnuntai klo 10 su 31.5. klo 10 su 7.6. klo 10 su 14.6. klo 10 la 20.6. klo 10 su 21.6. klo 18 su 19.7. klo 10 su
Virkatodistukset seurakuntien keskusrekisteristä, p
1 Sisällysluettelo Messut 3 Konfirmaatiot 3 Kesäillat Malminkartanon kappelilla 4 Kannelkodin kesäseurat 4 Kesäillan musiikkia 5 Diakonia 5 Raamattua, liikuntaa ja leipää 6 Seurakuntavaalit 6 Yhteystiedot
Lapset ja perheet Syksy 2019
Lapset ja perheet Syksy 2019 Hei! Kädessäsi on Kouvolan seurakunnan tiedotuslehti lapsiperheille. Tutustu ja tule mukaan tapahtumiin ja kerhoihin. Kysy lisää ja kerro toiveitasi, yhteystiedot löydät takakannesta.
KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016
KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,
Jo joutui armas aika ja suvi suloinen
Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi
Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat
Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa
Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki
1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää
Näkövammaistyö Kevät
Näkövammaistyö Kevät 2015 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten kevään 2015 toiminnasta.
Riistaveden alueseurakunta
Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.
SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014
1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki
Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa
Toimintaa lapsiperheille Kaarelassa Kevät 2015 KANNELMÄEN SEURAKUNTA ESIKOISVAUVAKERHO Torstaisin klo 13.30-15 Kirkon nuorisotila Nurkassa (alk. 15.1.) Kerho on avoin kohtaamispaikka, ilmoittautumista
Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013
Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.
Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa
Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna
toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205
Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja
Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!
7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista
Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta
Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 07 09 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 05 07 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT
Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta
Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita
Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa
Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2019 Tervetuloa Vauvis Vauvan ja vanhemman omat teemapäivät keväällä klo 10-14 Keskusseurakuntatalolla (Suokatu 22). Tule mukaan ja tuo ystäväsikin. *Kasteesta
ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi
YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Tuomas Niskanen 050 5546531 kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat: Marja Salo 050 33 99 128
Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat
Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa
SEURAKUNTA KESÄ 2017
LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2017 2 JUMALAN- PALVELUKSET Jumalanpalvelukset Lammin kirkossa joka sunnuntai klo 10 su 18.6. klo 10 Hautausmaajumalanpalvelus Lammin hautausmaalla, siunauskappelin edustalla. Kirkkokahvit
LEIRIHAKEMUKSEN voi tehdä netissä; www.lahdenseurakuntayhtyma.fi/tule_mukaan/diakoniatyon_retkille_ja_leirille.
1 LEIRIHAKEMUKSEN voi tehdä netissä; www.lahdenseurakuntayhtyma.fi/tule_mukaan/diakoniatyon_retkille_ja_leirille. Hakemuslomakkeita saa myös diakoniatyöntekijöiltä tai Diakoniakeskus Marian neuvonnasta.
Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman.
Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat monipuolista,
SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA,
SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA, ILMAISTA TOIMINTAA MONENIKÄISILLE! ILMOITTAUTUMINEN 1. JA 2.8. kotisivujen kautta! LAULUA, LIIKUNTAA, TOUHUA, MUSIIKKIA, PYHÄKOULUA, KERHOJA PYHÄKOULUT, PYHÄKOULUT, PYHÄKOULUT,
Palmusunnuntaista pääsiäiseen
Palmusunnuntaista pääsiäiseen 25.3-2.4.2018 Jumala toimii ennen ihmistä Pääsiäiskertomukset lepäävät kahden peruspilarin varassa. Hauta on tyhjä. Tämä on väkevä tosiasia, jota evankelistat eivät mitenkään
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9
Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä
Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015
Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet
Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kevät 2016 Sisällysluettelo Lapsityönjohtajan tervehdys 3 Perhekerhot 4 Avoinkerho Musaperhekerho Päiväkerho 5 Musiikkitoimintaa 6 Musapäiväkerho Lapsikuoro Koululaisten
Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely
Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kysely on tarkoitettu kaikille seurakuntalaisille. Tavoitteena on kartoittaa vastaajien tietämystä ja ajatuksia Kuusamon ev.lut. seurakunnan
Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12
Kuukausitiedote huhtikuu 2013 Turuntie 12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin
TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin
Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209
2 Lukijalle! Seurakunnan lastenleirit on tarkoitettu järvenpääläisille lapsille, leiripaikkoja on rajoitetusti, 1 paikka/lapsi. Jokaisella leirillä on osallistujakiintiönsä ja ikärajansa. Kaikki leiriläiset
Lapset ja perheet Syksy 2018
Lapset ja perheet Syksy 2018 Hei! Kädessäsi on Kouvolan seurakunnan tiedotuslehti lapsiperheille. Tutustu ja tule mukaan tapahtumiin ja kerhoihin. Kysy lisää ja kerro toiveitasi, yhteystiedot löydät takakannesta.
KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.
Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2019 PERHEMESSUT 20.1. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi alk. klo 9.30 17.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi alk. klo
Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,
Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin
HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10
HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2016 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 11.9. Messu, liturgia Tapani Vanhanen, saarna Katja Verho, kanttori Taina Kujanen. 18.9. Messu, metsästäjien kirkkopyhä,
Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta
Pääsiäisaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 24.3. klo 10 Palmusunnuntain messu Tiellä ken vaeltaa? Suomen Lähetysseuran
Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.
Maika Vuori, Aino-Maria Ollikainen. Loviisan rippikoululaisten konfirmaatio. Jukka Vanne, Maika Vuori ja Vili Itäpelto + bändi
Kesä 2018 KESÄN MESSUT Messu sunnuntaisin klo 10 Pitäjänmäen kirkossa. Messu eli ehtoollisjumalanpalvelus on kuin huoltoasema, josta haetaan virtaa alkavaa viikkoa varten. Messussa saa siis olla yksin
Onnea! Sunnuntain klo 11 messussa siunataan seurakuntamme vapaaehtoistyöntekijät. Hervannan kirkko, Lindforsinkatu 7, p
Kesä 2018 Hervannan kirkko, Lindforsinkatu 7, p. 050 599 7335. 18.6.-1.7.2018 kirkko on avoinna joka päivä klo 9-13. Heinäkuussa kirkko on suljettu muutoin paitsi viikonloppuisin. 1.8.-5.8.2018 kirkko
Kotkan paikallisliikenteen BUSSIAIKATAULUT koulujen alkuun elokuussa 2020
Kotkan paikallisliikenteen BUSSIAIKATAULUT 8.8.2019 - koulujen alkuun elokuussa 2020 1 2 1 Maksuvyöhykkeet 2 3 4 5 6 8 9 10 11 1 Kotka Karhula Hamina Alakaupunki Kotka - Karhula - Hamina Lähdöt Norskankadulta
Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma
Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja
Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta
Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta HYVÄN TEKIJÖITÄ KAIVATAAN - pienikin teko on tärkeä! Mitä sinä voisit tehdä? Iltapäiväkerho toimia mummona tai vaarina Pyhän Annan lastenkirkolla Pyhän Annan lastenkirkon
HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ
HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ Kesäohjelma 2016 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340 2538
Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö
Toimintasuunnitelma 2016 Päivitetty 25.3.2016 Keskiviikkomelonnat ovat 1-2 tunnin kestoisia porukalla tehtäviä kevyitä melontalenkkejä. Peruskurssien jälkeiset neljä ovat ohjattuja. Voi myös lähteä koskeen
Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014
Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014 Lisätietoja: kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 KEVÄTTÄ KYNTTELISTÄ Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5
Omatoiminen tehtävävihko
Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset
Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017
Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017 Jumalanpalvelukset 26.11. Messu - Oriveden kirkko klo 10 Messu - Eräjärven kirkko klo 13 Messu - Juupajoen kirkko klo 10 Sanajp
Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa.
Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa. Kesä 2016 Messut Sunnuntaisin ja pyhinä klo 10 Huopalahden kirkossa klo 12 Hakavuoren kirkossa. Suvivirren sunnuntain 29.5. messuissa lauletaan Suvivirsi.
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.
Halli Toimintakalenteri Syyskuu 2013
Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 HUOM! Yli 75-vuotiaat jämsäläiset ja kuhmoislaiset saavat käyttää uimahalli Koskikaran ja Mäntän uimahallin palveluita kerran viikossa maksutta
Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET
Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET syksy 2012 1 Haluatko jutella? 3 Uudet ryhmät 4 Viikoittaiset 5 Tapahtumia 6 Vapaaehtoistyö 6 Opaspalaverit ja koulutukset 7 2 Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa
Tikkakosken. alueseurakunnan
Tikkakosken alueseurakunnan Syksy 2019 TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA Tikkakosken alueseurakunta on yksi Jyväskylän seurakunnan yhdeksästä alueseurakunnasta. Tikkakosken alueseurakuntaan kuuluvat Tikkakosken
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2016 1 PERHEMESSUT 17.1. Vehkojalla klo 11.00 Perhebrunssi klo 9.30 alk. 24.1. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (rippikoulusunnuntai) 31.1. Vauvakirkko
RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT:
RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: Nuorisotyönohjaaja Meiju Saastamoinen 044 733 5266 RYHMÄT JA OHJAAJAT Päiväkoulu (PK) Rippileiri 1 (RK1) Kirkkoherra Lauri Jäntti 040
espoon seurakuntien näkövammaiset kevät 2014
1 espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET KEVÄT 2014 www.espoonseurakunnat.fi www.esboforsamlingar.fi 2 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä
Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva
Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Syyskuun 2015 ohjelma Viikko 37 Maanantai 7.9 8.30 16.00 *Perhekerhoon
Neulekahvila. Ovi on auki kaikille! -majataloillat Nokian kirkossa klo 18
Riemullista kevättä Ovi on auki kaikille! -majataloillat Nokian kirkossa klo 18 Su 20.1. Musiikkivieraana Heini ja Pentti Hietanen Pentti Hietanen on yksi Suomen valovoimaisimpia ja tunnetuimpia mieslaulajia
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:
laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!
laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi
lapset - nuoret - perheet
lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo