Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Kaupunginvaltuusto Asia/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Kaupunginvaltuusto Asia/"

Transkriptio

1 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) 42 Valtuutettu Mai Kivelän aloite Vantaan Energian turveinvestoinneista HEL T Päätös katsoi valtuutettu Mai Kivelän aloitteen loppuun käsitellyksi. Samalla kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavat toivomusponnet: Hyväksyessään kaupunginhallituksen esityksen kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta sille, että energiayhtiöiden konserniohjauksessa puun energiakäytön ilmastovaikutukset arvioitaisiin tuoreimman tieteellisen tiedon perusteella nollapäästöoletuksen sijaan. (Atte Harjanne) Hyväksyessään kaupunginhallituksen esityksen kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta sille, että konserniyksikkö ohjaa käytettävissä olevin tavoin Vantaan Energiaa omaksumaan huomattavasti nykyistä kunnianhimoisempia päästövähennystoimia ja laatimaan konkreettisen suunnitelman hajautetun, vähäpäästöisiin energiantuotantomuotoihin perustuvan energiantuotantojärjestelmän aikaansaamiseksi. (Kaisa Hernberg) Käsittely 1 äänestys Valtuutettu Matti Parpala ehdotti valtuutettu Wille Rydmanin kannattamana, että kaupunginvaltuusto palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi siten, että Helsinki edellyttää jatkossakin Vantaan Energialta merkittäviä päästövähennyksiä, mutta ei puutu jo pitkällä käynnissä olevan Martinlaakson voimalan modernisoinnin toteutustapaan. Lisäksi Helsinki edellyttää, että Vantaan Energian hallitus selvityttää huolellisesti mahdollisuuden toteuttaa myöhemmät hankkeet siten, että voimalan polttoaineseoksessa ei käytetä turvetta. Asian käsittelyn jatko JAA, palautus EI JAA-ehdotus: Jatko EI-ehdotus: palauttaa asian uudelleen valmistelta-

2 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) vaksi siten, että Helsinki edellyttää jatkossakin Vantaan Energialta merkittäviä päästövähennyksiä, mutta ei puutu jo pitkällä käynnissä olevan Martinlaakson voimalan modernisoinnin toteutustapaan. Lisäksi Helsinki edellyttää, että Vantaan Energian hallitus selvityttää huolellisesti mahdollisuuden toteuttaa myöhemmät hankkeet siten, että voimalan polttoaineseoksessa ei käytetä turvetta. Jaa-äänet: 48 Zahra Abdulla, Alviina Alametsä, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Eva Biaudet, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Tuula Haatainen, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Eero Heinäluoma, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Kati Juva, Jukka Järvinen, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Dan Koivulaakso, Laura Kolbe, Vesa Korkkula, Tuuli Kousa, Silvia Modig, Abdirahim Mohamed, Elina Moisio, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Maria Ohisalo, Hannu Oskala, Sara Paavolainen, Terhi Peltokorpi, Tuomas Rantanen, Nasima Razmyar, Suldaan Said Ahmed, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Byoma Tamrakar, Pilvi Torsti, Reetta Vanhanen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar Ei-äänet: 34 Ted Apter, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Mika Ebeling, Jussi Halla-aho, Perttu Hillman, Nuutti Hyttinen, Arja Karhuvaara, Tapio Klemetti, Pia Kopra, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Heimo Laaksonen, Seija Muurinen, Dani Niskanen, Mia Nygård, Matias Pajula, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Mari Rantanen, Risto Rautava, Laura Rissanen, Wille Rydman, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Ilkka Taipale, Sampo Terho, Ulla-Marja Urho, Jan Vapaavuori, Laura Varjokari, Maarit Vierunen Tyhjä: 2 Ville Jalovaara, Petrus Pennanen Poissa: 1 Paavo Väyrynen päätti jatkaa asiankäsittelyä. Keskustelun kuluessa ehdotettiin hyväksyttäväksi kaksi toivomuspontta. Valtuutettu Atte Harjanne ehdotti valtuutettu Kaisa Hernbergin kannattamana seuraavan toivomusponnen: Hyväksyessään kaupunginhallituksen esityksen kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta sille, että

3 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) energiayhtiöiden konserniohjauksessa puun energiakäytön ilmastovaikutukset arvioitaisiin tuoreimman tieteellisen tiedon perusteella nollapäästöoletuksen sijaan. Valtuutettu Kaisa Hernberg ehdotti valtuutettu Petrus Pennasen kannattamana seuraavan toivomusponnen: Hyväksyessään kaupunginhallituksen esityksen kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta sille, että konserniyksikkö ohjaa käytettävissä olevin tavoin Vantaan Energiaa omaksumaan huomattavasti nykyistä kunnianhimoisempia päästövähennystoimia ja laatimaan konkreettisen suunnitelman hajautetun, vähäpäästöisiin energiantuotantomuotoihin perustuvan energiantuotantojärjestelmän aikaansaamiseksi. Äänestysjärjestys 2 äänestys hyväksyi ensin kaupunginhallituksen ehdotuksen. Toivomusponsien hyväksymisestä äänestettiin erikseen. Valtuutettu Atte Harjanteen ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI JAA-ehdotus: Hyväksyessään kaupunginhallituksen esityksen kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta sille, että energiayhtiöiden konserniohjauksessa puun energiakäytön ilmastovaikutukset arvioitaisiin tuoreimman tieteellisen tiedon perusteella nollapäästöoletuksen sijaan. EI-ehdotus: Vastustaa Jaa-äänet: 67 Zahra Abdulla, Alviina Alametsä, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Jussi Chydenius, Tuula Haatainen, Jussi Halla-aho, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Perttu Hillman, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Kati Juva, Jukka Järvinen, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Tapio Klemetti, Dan Koivulaakso, Laura Kolbe, Pia Kopra, Vesa Korkkula, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Silvia Modig, Abdirahim Mohamed, Elina Moisio, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Maria Ohisalo, Hannu Oskala, Jenni Pajunen, Terhi

4 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) 3 äänestys Peltokorpi, Petrus Pennanen, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Mari Rantanen, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Byoma Tamrakar, Pilvi Torsti, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Maarit Vierunen, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar Tyhjä: 16 Ted Apter, Silja Borgarsdottir Sandelin, Mika Ebeling, Eero Heinäluoma, Heimo Laaksonen, Dani Niskanen, Mia Nygård, Matias Pajula, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Laura Rissanen, Wille Rydman, Ulla-Marja Urho, Jan Vapaavuori, Laura Varjokari, Paavo Väyrynen Poissa: 2 Ilkka Taipale, Sampo Terho hyväksyi valtuutettu Atte Harjanteen ehdottaman toivomusponnen. Valtuutettu Kaisa Hernbergin ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI JAA-ehdotus: Hyväksyessään kaupunginhallituksen esityksen kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta sille, että konserniyksikkö ohjaa käytettävissä olevin tavoin Vantaan Energiaa omaksumaan huomattavasti nykyistä kunnianhimoisempia päästövähennystoimia ja laatimaan konkreettisen suunnitelman hajautetun, vähäpäästöisiin energiantuotantomuotoihin perustuvan energiantuotantojärjestelmän aikaansaamiseksi. EI-ehdotus: Vastustaa Jaa-äänet: 50 Zahra Abdulla, Alviina Alametsä, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Eva Biaudet, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Tuula Haatainen, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Kati Juva, Jukka Järvinen, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Dan Koivulaakso, Laura Kolbe, Vesa Korkkula, Tuuli Kousa, Silvia Modig, Abdirahim Mohamed, Elina Moisio, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Maria Ohisalo, Hannu Oskala, Jenni Pajunen, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Nasima Razmyar, Suldaan Said Ahmed, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Byoma Tamrakar, Pilvi Torsti, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar

5 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Ei-äänet: 7 Pia Kopra, Dani Niskanen, Mika Raatikainen, Mari Rantanen, Mirita Saxberg, Maarit Vierunen, Paavo Väyrynen Tyhjä: 26 Ted Apter, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Mika Ebeling, Jussi Halla-aho, Eero Heinäluoma, Perttu Hillman, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Arja Karhuvaara, Tapio Klemetti, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Heimo Laaksonen, Seija Muurinen, Mia Nygård, Matias Pajula, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Risto Rautava, Laura Rissanen, Wille Rydman, Daniel Sazonov, Ulla-Marja Urho, Jan Vapaavuori, Laura Varjokari Poissa: 2 Ilkka Taipale, Sampo Terho hyväksyi valtuutettu Kaisa Hernbergin ehdottaman toivomusponnen. Esittelijä Lisätiedot Kaupunginhallitus Atte Malmström, konserniohjauksen päällikkö, puhelin: atte.malmstrom(a)hel.fi Liitteet 1 Kivelä Mai Aloite Kvsto Vantaan Energia Oy:n lausunto Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Päätösehdotus Päätös on ehdotuksen mukainen. Esittelijän perustelut Valtuutettu Mai Kivelä ja 16 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Helsinki omistajaohjauksen keinoin toimii sen eteen, ettei Vantaan Energia Oy käytä turvetta polttoaineena Martinlaakson voimalassa. Hallintosäännön 30 luvun 11 :n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

6 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Kaupunginhallitus toteaa, että Vantaan Energia Oy:n toimialana on sähkö-, lämpö- ja maakaasuliiketoiminta sekä muu energiahuolto ja niihin liittyvä tuotteiden valmistus ja kauppa, energiapalvelut sekä alan muu liiketoiminta. Helsingin kaupunki omistaa 40 % ja Vantaan kaupunki 60 % Vantaan Energia Oy:n osakkeista. Vantaan Energia Oy on siten Vantaan kaupungin tytäryhteisö ja Helsingin kaupungin osakkuusyhteisö. Vantaan Energia Oy on osakeyhtiönä itsenäinen juridinen toimija. Osakeyhtiölain (624/2006) 1 luvun 5 :n mukaan osakeyhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin. Saman luvun 8 :n mukaan osakeyhtiön johdon on huolellisesti toimien edistettävä yhtiön etua. Yhtiön tarkoituksen mukaisesti toimimista on pidettävä yhtiön edun mukaisena. Vantaan Energia Oy:n yhtiöjärjestyksessä ei ole määrätty yhtiölle voiton tuottamisesta poikkeavaa toiminnan tarkoitusta. Yhtiön hallitus tekee osakeyhtiölain mukaisen yleistoimivallan nojalla päätökset esimerkiksi investointihankkeista yhtiön toiminnan tarkoitus huomioon ottaen. Vantaan Energia Oy on toimittanut aloitteeseen liittyen lausunnon turpeen käytöstä yhtiön biovoimahankkeessa Martinlaaksossa. Lausunnon mukaan tavoitteet hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi ja uusiutuvan energian osuuden lisäämiseksi ohjaavat yhtiön voimalaitosinvestointeja sekä päästökaupan ulkopuoliseen tuotantoon että uusiutuvaan energiaan perustuvaan tuotantoon. Vantaan Energia Oy:n tavoitteena on luopua kokonaan kivihiilen käytöstä asteittain 2020-luvun aikana. Uusimpana askeleena tavoitteen saavuttamiseksi yhtiö on tehnyt investointipäätöksen Martinlaakson voimalan vanhan, vuonna 2015 käytöstä poistetun, öljykattilan muuttamisesta biopolttoaineelle soveltuvaksi. Martinlaakson voimalaitos on sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitos, joka käyttää nykyisin polttoaineina kivihiiltä ja maakaasua. Biokattila tulee vähentämään em. fossiilisten polttoaineiden käyttöä merkittävästi. Biokattilan käyttöönoton myötä Martinlaakson voimalaitoksen hiilidioksidipäästöt vähenevät vuositasolla 34 % eli noin tonnia CO2. Biokattilassa suunnitellaan käytettävän turvetta tukipolttoaineena teknisistä syistä vähäinen määrä (tavoitteena <10 %), mutta sen käyttö pyritään minimoimaan ilmastollisista syistä. Turpeen käyttö vähäisissä määrin on kuitenkin tarpeen biopolttoaineiden poltto-ominaisuuksien parantamiseksi, hyötysuhteen korkeana pitämiseksi sekä paikallisten savukaasupäästöjen pienentämiseksi. Yhtiön lausunnon mukaan turpeen lisääminen polttoaineeseen on tavanomainen ja normaali käytäntö viime vuosina rakennetuissa uusissa biopolttoainetta käyttävissä lai-

7 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) toksissa. Vähäisessä määrin tukipolttoaineena käytettävän turpeen hankkimiseksi ei yhtiön mukaan tarvitse perustaa uusia turvesoita. Vantaan Energia Oy:n analyysin mukaan turpeen käyttö vähäisessä määrin biokattilan tukipolttoaineena on ympäristön kannalta paras kokonaisratkaisu, ja se auttaa osaltaan pääkaupunkiseutua ja yhtiötä kansallisten energia- ja ilmastopoliittisten tavoitteiden saavuttamisessa. Lausunnon mukaan Martinlaakson voimalaitoshanke sai ympäristöluvan , minkä jälkeen hankkeen toteutus käynnistettiin. Suunnitelman mukaan laitoksen kaupallinen käyttö alkaa vuoden 2019 alussa. n , 241 hyväksymää konserniohjetta voidaan soveltuvin osin hyödyntää kaupungin osakkuusyhteisöjen ohjauksessa. Konserniohjeen mukaan kaupunki muun muassa noudattaa konserniohjauksessaan eri yhteisöjä koskevien lakien mukaisia yhteisön hallinto- ja toimielimien sekä omistajan välisiä tehtävä- ja vastuujakoja. Helsinki ja Vantaa ovat sitoutuneet kunnianhimoiseen ilmastonmuutoksen torjuntaan ja tavoitteita on juuri kiristetty molemmissa kaupungeissa. Ilmastovaikutuksiltaan turve vertautuu kivihiileen. Kaupunginhallitus toteaa, ettei ole kaupunkien kokonaisedun mukaista, että kaupunkien yhteisomistama yhtiö tekee investoinnin, johon elimellisesti liittyy turpeen poltto. Esimerkkejä kattiloista, joissa ei käytetä turvetta tai muuta fossiilista apupolttoaineitta on olemassa ja käytössä niin Suomessa kuin muuallakin. Edellä olevan perusteella kaupunginhallitus kehottaa konserniyksikköä toimimaan tarkoituksenmukaisimmalla tavalla sen edistämiseksi, että Vantaan Energia valitsee toimintalinjan, jossa turpeen tai muun fossiilisen polttoaineen käyttäminen ei ole osa uutta investointia. Esittelijä Lisätiedot Kaupunginhallitus Atte Malmström, konserniohjauksen päällikkö, puhelin: atte.malmstrom(a)hel.fi Liitteet 1 Kivelä Mai Aloite Kvsto Vantaan Energia Oy:n lausunto Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

8 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Päätöshistoria Kaupunginhallitus HEL T Päätös Käsittely Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: katsoo valtuutettu Mai Kivelän aloitteen loppuun käsitellyksi Esittelijän ehdotuksesta poiketen Vastaehdotus: Paavo Arhinmäki: Perusteluosan viimeinen kappale poistetaan. Loppuun lisätään uudet kappaleet: "Helsinki ja Vantaa ovat sitoutuneet kunnianhimoiseen ilmastonmuutoksen torjuntaan ja tavoitteita on juuri kiristetty molemmissa kaupungeissa. Ilmastovaikutuksiltaan turve vertautuu kivihiileen. Kaupunginhallitus toteaa, ettei ole kaupunkien kokonaisedun mukaista, että kaupunkien yhteisomistama yhtiö tekee investoinnin, johon elimellisesti liittyy turpeen poltto. Esimerkkejä kattiloista, joissa ei käytetä turvetta tai muuta fossiilista apupolttoaineitta on olemassa ja käytössä niin Suomessa kuin muuallakin. Edellä olevan perusteella kaupunginhallitus kehottaa konserniyksikköä toimimaan tarkoituksenmukaisimmalla tavalla sen edistämiseksi, että Vantaan Energia valitsee toimintalinjan, jossa turpeen tai muun fossiilisen polttoaineen käyttäminen ei ole osa uutta investointia." Kannattaja: Veronika Honkasalo Äänestys JAA-ehdotus: Esityksen mukaan EI-ehdotus: Paavo Arhinmäen vastaehdotuksen mukaisesti muutettuna. Jaa-äänet: 7 Terhi Koulumies, Pia Pakarinen, Jaana Pelkonen, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Wille Rydman, Jan Vapaavuori

9 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Ei-äänet: 8 Paavo Arhinmäki, Veronika Honkasalo, Otso Kivekäs, Maria Ohisalo, Nasima Razmyar, Tomi Sevander, Anni Sinnemäki, Sanna Vesikansa Kaupunginhallitus hyväksyi Paavo Arhinmäen vastaehdotuksen mukaisesti muutetun ehdotuksen äänin Pöydälle Esittelijä Lisätiedot kansliapäällikkö Sami Sarvilinna Atte Malmström, konserniohjauksen päällikkö, puhelin: atte.malmstrom(a)hel.fi

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2017 1 (5) 456 Selvitys vuoden 2016 arviointikertomuksen johdosta suoritetuista toimenpiteistä merkitsee tiedoksi esityslistan liitteenä olevan selvityksen vuoden 2016

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2018 1 (5) 387 Valtuutettu Petrus Pennasen aloite lautakuntien ja muiden toimielinten kokousten avoimuudesta HEL 2018-003835 T 00 00 03 Päätös katsoi valtuutettu Petrus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 18/ (8) Kaupunginvaltuusto Asia/ Pöytäkirjanote tarkastamaton

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 18/ (8) Kaupunginvaltuusto Asia/ Pöytäkirjanote tarkastamaton Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 18/2018 1 (8) 325 Östersundomin yhteinen yleiskaavaehdotus HEL 2017-013607 T 10 03 02 00 Päätös puolsi 9.12.2014 päivätyn ja 15.12.2017 sekä 19.6.2018 muutetun Östersundomin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2018 1 (5) 244 Valtuutettu Alviina Alametsän aloite kaupungin tilojen ja alueiden vuokraamisen eettisisistä ohjeista HEL 2018-002605 T 00 00 03 Päätös Käsittely 4 äänestys

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (36) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (36) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2017 1 (36) 321 Helsingin kaupunkistrategia 2017-2021 HEL 2017-009006 T 00 01 01 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti hyväksyä kaupunkistrategian vuosiksi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (33) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (33) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/2017 1 (33) 910 Kaupunginvaltuuston 27.9.2017 321 tekemän päätöksen Helsingin kaupunkistrategia 2017 2021 toimeenpano HEL 2017-009006 T 00 01 01 Päätös päätti, että kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (6) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (6) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Esityslista 11/2016 1 (6) Päätöshistoria Kaupunginvaltuusto 08.06.2016 162 HEL 2015-013747 T 11 00 01 Päätös Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti merkitä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2018 1 (6) 188 Valtuutettu Seija Muurisen aloite frisbeegolfrata Laajasaloon Päätös katsoi valtuutettu Seija Muurisen aloitteen loppuun käsitellyksi. Samalla kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (23) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (23) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2018 1 (23) 203 Helsingin kaupungin vuoden 2017 tilinpäätöksen hyväksyminen HEL 2018-002723 T 02 06 01 00 Päätös hyväksyi - kaupungin vuoden 2017 tilinpäätöksen siten,

Lisätiedot

Asian käsittely jatko JAA, palautus EI JAA-ehdotus: Jatko

Asian käsittely jatko JAA, palautus EI JAA-ehdotus: Jatko Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (7) 108 Valtuutettu Thomas Wallgrenin aloite veroparatiisitalouden torjumisesta HEL 2017-003500 T 00 00 03 Päätös Käsittely 6 äänestys katsoi valtuutettu Thomas

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2019 1 (6) 81 Valtuutettu Petrus Pennasen aloite erikoisopetuspäivien järjestämisestä kouluissa Päätös katsoi valtuutettu Petrus Pennasen aloitteen loppuun käsitellyksi.

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2016 1 (5) 528 V 8.6.2016, Sosiaali- ja terveystointa johtavan apulaiskaupunginjohtajan avoimen viran hoitaminen HEL 2016-005633 T 01 01 04 00 Päätös Käsittely esittää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (45) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (45) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2018 1 (45) 378 Helsingin kaupungin talousarvio vuodeksi 2019 ja taloussuunnitelma vuosille 2019-2021 HEL 2018-005239 T 02 02 00 Päätös hyväksyi talousarvion vuodeksi 2019

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (7) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (7) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2018 1 (7) 298 Valtuutettu Mika Ebelingin aloite Östersundomin siirtämisestä HSL:n B-vyöhykkeeseen Päätös Käsittely 7 äänestys katsoi valtuutettu Mika Ebelingin aloitteen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginvaltuusto Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginvaltuusto Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (5) 144 Valtuutettu Vesa Korkkulan aloite HSL:n opiskelija-alennusten laajentamisesta Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (16) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (16) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (16) 102 Asumisen ja siihen liittyvän maankäytön toteutusohjelman (AM-ohjelma) seurantaraportti 2018 HEL 2015-013121 T 10 01 00 Päätös merkitsi tiedoksi Kotikaupunkina

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/2015 1 (5) 1146 V 9.12.2015, Kaupunginhallituksen johtosäännön muuttaminen esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto päättää muuttaa kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (10) Kaupunginvaltuusto Kj/ Päätoimisten luottamushenkilöiden palkan ja työajan määrittäminen

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (10) Kaupunginvaltuusto Kj/ Päätoimisten luottamushenkilöiden palkan ja työajan määrittäminen Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (10) 7 Päätoimisten luottamushenkilöiden palkan ja työajan määrittäminen HEL 2016-012828 T 01 02 00 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti päätoimisten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (11) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (11) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (11) 183 Nuorten aloitteet vuonna 2016 HEL 2016-003280 T 00 00 03 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti merkitä nuorten aloitteet vuodelta 2016

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2016 1 (5) 242 Valtuutettu Hannele Luukkaisen aloite Helsingin kaupungin palvelukeskus -liikelaitoksen yhtiöittämisestä HEL 2016-001414 T 00 00 03 Päätös Käsittely 4 äänestys

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (7) 103 Valtuutettu Sami Muttilaisen aloite terassien aukioloaikojen pidentämisestä HEL 2016-006919 T 00 00 03 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kaupunginvaltuusto Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kaupunginvaltuusto Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2016 1 (5) 99 Kunnan asukkaan aloite sotaorpojen maksuttomista uintilipuista Päätös Käsittely päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti merkitä kunnan asukkaan aloitteen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (5) 109 Valtuutettu Veronika Honkasalon aloite sukupuolitietoisen budjetoinnin aloittamisesta HEL 2017-005429 T 00 00 03 Päätös katsoi valtuutettu Veronika Honkasalon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (8) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (8) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2017 1 (8) 343 Valtuutettu Matti Enrothin aloite yleiskaavan 2016 epäkohtien korjaamisesta HEL 2017-002208 T 00 00 03 Päätös Käsittely 29 äänestys katsoi kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2018 Kaupunginvaltuusto Läsnä Jäsenet kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2018 Kaupunginvaltuusto Läsnä Jäsenet kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2018 Kokousaika 16:00-19:20 Kokouspaikka Vanha Raatihuone, Aleksanterinkatu 20 Läsnä Jäsenet Kousa, Tuuli kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Bogomoloff, Harry kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (5) 105 Valtuutettu Tuomo Valokaisen aloite työpaikkakiusaamiseen puuttumisesta päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu Tuomo Valokaisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 44/2015 1 (10) Kaupunginhallitus Kj/4 14.12.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 44/2015 1 (10) Kaupunginhallitus Kj/4 14.12.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 44/2015 1 (10) 1206 Helsingin Bussiliikenne Oy:n omistusjärjestelyyn annettuun ennakkosuostumukseen liittyvän täytäntöönpanon tarkistaminen HEL 2014-014339 T 00 01 05 Päätös

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (7) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (7) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (7) 259 Kaupunginhallituksen jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002970 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginvaltuusto Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginvaltuusto Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2016 1 (5) 245 Valtuutettu Tuomo Valokaisen aloite kahvilatoiminnan järjestämisestä Vaasanaukiolle Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (8) Kaupunginvaltuusto Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (8) Kaupunginvaltuusto Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (8) 198 Kunnan asukkaan aloite vesivoimistelualtaan ja liikuntatilojen rakentamisesta Koskelan alueelle HEL 2016-002141 T 10 06 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (13) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (13) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2018 1 (13) 362 Valtuutettu Kati Juvan aloite valvotuista huumeidenkäyttötiloista HEL 2018-003217 T 00 00 03 Päätös Käsittely 4 äänestys katsoi valtuutettu Kati Juvan aloitteen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2017 1 (6) 588 V 7.6.2017, Kaupunginhallituksen jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002970 T 00 00 02 Päätös esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2018 Kaupunginhallitus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2018 Kaupunginhallitus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2018 Kokousaika 23:10-23:12 Kokouspaikka Kaupunginhallituksen istuntosali Läsnä Jäsenet Vapaavuori, Jan Kivekäs, Otso Arhinmäki, Paavo Honkasalo, Veronika Pakarinen, Pia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 8/ (24) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 8/ (24) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 8/2013 1 (24) Kaupunginvaltuusto Kj/4 24.4.2013 122 Strategiaohjelma vuosiksi 2013-2016 Pöydälle 10.4.2013 HEL 2013-001308 T 00 01 01 Päätös Kaupunginvaltuusto päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/2018 1 (5) 584 V 26.9.2018, Valtuutettu Tuula Haataisen aloite Laajasalon asukastalo Ylistalon säilyttämiseksi asukaskäytössä Päätös esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2011 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginvaltuusto 14.09.2011 154 HEL 2011-001733 T 12 00 01 Päätös Käsittely Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1 (5) 136 Kj / Valtuutettu Leo Straniuksen aloite työsuhdepolkupyörien käyttöönottamiseksi päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu Leo

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 44/ (8) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 44/ (8) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 44/2015 1 (8) Päätöshistoria 02.11.2015 1032 HEL 2014-014339 T 00 01 05 Päätös päätti kehottaa kaupunginkanslian talous- ja suunnitteluosastoa yhteistyössä kaupunginkanslian

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (21) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (21) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 18/2016 1 (21) Päätöshistoria 10.10.2016 67 HEL 2016-005361 T 00 01 00 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle. 10.10.2016 Pöydälle päätti yksimielisesti panna asian

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (6) 125 Valtuutettu Leo Straniuksen aloite pyöräväylästä Pasilan ja Vallilanlaakson väliseen hylättyyn junatunneliin Päätös Käsittely 1 äänestys päätti palauttaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1/ (3) Kaupunginhallitus Asia/ Pöytäkirjanote tarkastamaton

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1/ (3) Kaupunginhallitus Asia/ Pöytäkirjanote tarkastamaton Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1/2018 1 (3) Liikenne- ja viestintäministeriö Käsiteltävä 8.1.2018 kokouksessa 7 Lausunto liikenne- ja viestintäministeriölle Etelä-Suomen taajamajunaliikenteen kilpailutuksesta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 8 V 7.6.2017, Kaupunginhallituksen jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002970 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (34) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (34) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2014 1 (34) 348 Talousarvio vuodeksi 2015 ja taloussuunnitelma vuosiksi 2015-2017 HEL 2014-011780 T 02 02 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti hyväksyä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (8) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (8) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2018 1 (8) 352 Valtuutettu Alviina Alametsän aloite Puistolan aseman viihtyisyyden lisäämisestä Päätös katsoi valtuutettu Alviina Alametsän aloitteen loppuun käsitellyksi.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 23/2017 Kaupunginhallitus HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUS

Helsingin kaupunki Esityslista 23/2017 Kaupunginhallitus HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUS Helsingin kaupunki Esityslista 23/2017 HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUS ESITYSLISTA 23-2017 KOKOUSKUTSU Kokousaika klo 16:00 Kokouspaikka Käsitellään Kaupunginhallituksen istuntosali Tällä esityslistalla mainitut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (5) 22 Kiinteistötoimitusten uskottujen miesten valitseminen 2013-2016 päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti valita uskotuiksi miehiksi kiinteistötoimituksia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 37/ (24) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 37/ (24) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 37/2016 1 (24) Päätöshistoria Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto 17.10.2016 72 HEL 2016-005361 T 00 01 00 Päätös Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto esitti, että kaupunginhallitus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Kaupunginvaltuusto Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Kaupunginvaltuusto Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (6) 110 Valtuutettu Jape Lovénin aloite Vuosaarenlahden venesataman kehittämisestä junioritoiminta huomioiden Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti

Lisätiedot

euroa. Uusi luku 2,47 miljoonaa.

euroa. Uusi luku 2,47 miljoonaa. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2016 1 (29) 301 Helsingin kaupungin talousarvio vuodeksi 2017 ja taloussuunnitelma vuosiksi 2017-2019 HEL 2016-010740 T 02 02 00 Päätös Käsittely päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/2015 1 (5) 1097 Helsingin kaupungin työterveys -liikelaitoksen johtokunnan jäsenten nimeäminen HEL 2015-006981 T 00 01 00 Päätös päätti nimetä jäljellä olevaksi toimikaudekseen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (6) 129 Valtuutettu Vesa Korkkulan aloite keskustatunnelivarauksesta luopumisesta Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu Vesa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 261 Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002973 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (9) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (9) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2018 1 (9) 348 Helsingin kaupungin päivystystoimintojen siirtäminen liikkeenluovutuksena Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle HEL 2018-005839 T 00 00

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (8) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (8) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2014 1 (8) 701 Helsingin Satama -liikelaitoksen yhtiöittämispäätöksen täytäntöönpano päätti kehottaa kaupunginkanslian oikeuspalvelut -osastoa yhteistyössä Helsingin Satama

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (6) 305 Kj / Valtuutettu Thomas Wallgrenin ym. aloite ystävyyskaupunkisuhteen päättämisestä Helsingin ja Pietarin välillä HEL 2013-001436 T 00 00 03 Päätös Käsittely

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 260 Kaupunginhallituksen elinkeinojaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002974 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (28) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (28) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2017 1 (28) 426 Valtuutettu Veronika Honkasalon aloite paperittomien tilanteen edistämisestä HEL 2017-003881 T 00 00 03 Päätös katsoo valtuutettu Veronika Honkasalon aloitteen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2019 1 (7) 51 Valtuutettu Jenni Pajusen aloite Laajasalon ja Herttoniemen liikenteen sujuvuuden varmistamisesta HEL 2018-009108 T 00 00 03 Päätös Käsittely 8 äänestys katsoi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (8) Kaupunginvaltuusto Kj/10 11.03.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (8) Kaupunginvaltuusto Kj/10 11.03.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (8) 78 Kj / Valtuutettu Yrjö Hakasen aloite Veolia-konserniin kuuluvien yhtiöiden sopimuksista HEL 2014-001245 T 00 00 03 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen: Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (10) 134 Valtuutettu Helena Kantolan aloite vanhusasiamiehen vakanssin perustamisesta HEL 2016-006232 T 00 00 03 Päätös Käsittely päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (8) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (8) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2013 1 (8) 266 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kruunuvuorenrannan jätteen putkikeräys Oy:lle HEL 2013-007496 T 02 05 03 01 Päätös Käsittely päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 1 (6) Päätöshistoria Kaupunginvaltuusto 02.12.2015 330 HEL 2013-011264 T 02 05 03 00 Päätös Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti oikeuttaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2014 1 (5) 401 Stj / Valtuutettu Sari Mäkimattilan aloite tilapäishoitopaikkojen järjestämisestä kehitysvammaisille Päätös Käsittely päätti palauttaa asian kaupunginhallitukselle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 10 V 7.6.2017, Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002973 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (7)

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (7) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (7) 234 Lasten ja nuorten psykiatristen palvelujen toteutumisen seuranta HEL 2016-000156 T 00 01 01 Päätös Käsittely 1 äänestys päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (10) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (10) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (10) 170 Valtuutettu Pertti Villon aloite poliittisesta edustuksesta Heka-yhtiöiden hallituksissa HEL 2015-012109 T 00 00 03 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (107) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (107) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (107) 196 Johtamisjärjestelmän uudistaminen ja hallintosäännön johtamisjärjestelmää koskevien osien hyväksyminen HEL 2016-005361 T 00 01 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (29) Kaupunginhallitus Kaj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (29) Kaupunginhallitus Kaj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Esityslista 17/2017 1 (29) Päätöshistoria 24.04.2017 439 HEL 2015-013121 T 10 01 00 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle. 24.04.2017 Pöydälle Pöydällepanoehdotus: Hannu Tuominen:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2017 1 (5) 465 V 17.5.2017, Valtuutettu Emma Karin aloite Vantaan Energian irtautumiseksi Fennovoiman ydinvoimahankkeesta HEL 2017-000741 T 00 00 03 Päätös esitti kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 9 V 7.6.2017, Kaupunginhallituksen elinkeinojaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002974 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (9) Kaupunginvaltuusto Talk/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (9) Kaupunginvaltuusto Talk/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (9) 241 Tarkastuslautakunnan ehdotus kaupunginvaltuustolle vuoden 2012 arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen käsittelystä sekä vastuuvapaudesta vuodelta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 32/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Esityslista 32/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Esityslista 32/2017 1 (5) Päätöshistoria 11.09.2017 805 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle. 11.09.2017 Pöydälle päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Maria Ohisalon ehdotuksesta.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (6) 332 Stj / Valtuutettu Petra Malinin aloite toimeentulotuen käsittelyaikojen ilmoittamisesta kaupungin verkkosivuilla HEL 2013-003017 T 00 00 03 Päätös Käsittely

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (12) Kaupunginvaltuusto Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (12) Kaupunginvaltuusto Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (12) 152 Valtuutettujen Anna Vuorjoen ja Mari Holopaisen aloite varhaiskasvatuksen psykologitoiminnan käynnistämiseksi HEL 2016-009634 T 00 00 03 Päätös Käsittely

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (7) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (7) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2018 1 (7) 365 Valtuutettu Reetta Vanhasen aloite perusterveydenhuollon ja psykiatrisen avohoidon lyhytterapioista Päätös katsoi valtuutettu Reetta Vanhasen aloitteen loppuun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 20/ (22) Kaupunginhallitus Kj/ Ehdotuksen mukaan Pöydälle

Helsingin kaupunki Esityslista 20/ (22) Kaupunginhallitus Kj/ Ehdotuksen mukaan Pöydälle Helsingin kaupunki Esityslista 20/2016 1 (22) Päätöshistoria Kiinteistölautakunta 11.02.2016 48 HEL 2014-011026 T 10 06 00 Esitys Kiinteistölautakunta esitti, että kaupunginhallitus myöntäisi kiinteistöviraston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2017 Kaupunginvaltuusto Läsnä Jäsenet kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2017 Kaupunginvaltuusto Läsnä Jäsenet kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2017 Kokousaika 16:00-19:10 Kokouspaikka Vanha Raatihuone, Aleksanterinkatu 20 Läsnä Jäsenet Kousa, Tuuli kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Bogomoloff, Harry kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (12) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (12) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2011 1 (12) 246 Valtuutettujen tekemien aloitteiden käsitteleminen HEL 2011-003234 T 00 00 02 Päätös Käsittely päätti katsoa liitteessä 1 mainittujen aloitteiden 1-19 ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (6) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (6) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2018 1 (6) 350 Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja koordinointi Helsingissä HEL 2018-004236 T 06 01 02 Päätös Käsittely Esittelijä päätti ottaa käyttöön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (8) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (8) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2017 1 (8) 845 Lausunto liikenne- ja viestintäministeriölle hallituksen esitysluonnoksesta laiksi maantielain muuttamisesta HEL 2017-008028 T 03 00 00 Päätös päätti antaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/2014 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/3 10.11.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/2014 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/3 10.11.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/2014 1 (5) 1126 V 26.11.2014, Kj / Valtuutettu Yrjö Hakasen aloite Veolia-konserniin kuuluvien yhtiöiden sopimuksista päätti panna asian pöydälle. kaupunginjohtaja Jussi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (13) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (13) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (13) Korjattu 18.10.2013 AP (Hallintolaki 51 ):sukunimi Laakkonen 357 Kaupunginhallituksen johtosäännön muuttaminen sekä kaupunginhallituksen johtamisen jaoston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 267 Kaupunkiympäristölautakunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003002 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/6 4.6.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/6 4.6.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.05.2014 576 Päätös Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: päättää hyväksyä Helsingin Energia -liikelaitoksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (73) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (73) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2012 1 (73) 259 Globaalin vastuun strategia HEL 2012-004576 T 00 01 01 Päätös Käsittely päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti hyväksyä globaalin vastuun strategian

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (14) Kaupunginvaltuusto Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (14) Kaupunginvaltuusto Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 1 (14) 178 Sosiaali- ja terveysviraston laitoshuoltopalvelujen siirtäminen liikkeenluovutuksena Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle HEL 2016-014356

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (162) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (162) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2016 1 (162) 272 Helsingin uuden yleiskaavan - Kaupunkikaavan hyväksyminen HEL 2015-012598 T 10 03 02 00 aiempi diaarinumero HEL 2012-012586 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (8) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (8) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (8) 62 Kaupunginvaltuuston 2.12.2015 tekemää päätöstä 330 koskevan kaupunginhallituksen täytäntöönpanopäätöksen 7.12.2015 1182 täydentäminen HEL 2013-011264 T 02

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2017 1 (5) 378 V 19.4.2017, Kunnan asukkaan aloite vesivoimistelualtaan ja liikuntatilojen rakentaminen Koskelan alueelle Käsittely esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 31/ (6) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 31/ (6) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Esityslista 31/2017 1 (6) Päätöshistoria Rakennusvirasto 30.3.2017 pyytää rakennusviraston lausuntoa kaupunginvaltuuston palauttamasta aloitteesta, jossa esitetään rakkauden metsän perustamista.

Lisätiedot

Asian käsittelyn jatko JAA, palautus EI JAA-ehdotus: Asian käsittelyä jatketaan

Asian käsittelyn jatko JAA, palautus EI JAA-ehdotus: Asian käsittelyä jatketaan Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2019 1 (21) 11 Malmin lentoaseman rakennusten asemakaavan muuttaminen (nro 12450) HEL 2016-010897 T 10 03 03 Päätös Käsittely 1 äänestys hyväksyy 38. kaupunginosan (Malmi,

Lisätiedot

hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen: Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2017 1 (39) 207 Ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun vanhuspalvelulain mukaisen suunnitelman seuranta HEL

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (10) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (10) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/06 (0) 84 Vuokrausperusteet ja osto-oikeuden sisällyttäminen toimisto- ja hotellitonttien vuokrasopimukseen (Länsisatama, korttelin 0007 tontit 0 ja, Jätkäsaarenlaituri,

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto Päätös

Kaupunginvaltuusto Päätös Kaupunginvaltuusto 2016-10-26 Päätös Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti hyväksyä 6.10.2015 päivätyn ja 14.6.2016 muutetun liitteenä olevan Helsingin uusi yleiskaava -

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (13) Kaupunginvaltuusto Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (13) Kaupunginvaltuusto Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2016 1 (13) 95 Yhtenäisten peruskoulujen muodostaminen Vuosaaren alueelle HEL 2016-000352 T 12 00 01 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti yhdistää Heteniityn

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (12) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (12) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2017 1 (12) 302 Suursuon päiväkodin (LPK Suursuo - DH-Stigen) hankesuunnitelma HEL 2017-004139 T 10 06 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti hyväksyä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 Kaupunginvaltuusto 24.04.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 Kaupunginvaltuusto 24.04.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 Kokousaika 18:00 21:59 Kokouspaikka Vanha Raatihuone, Aleksanterinkatu 20 Läsnä Jäsenet Puoskari, Mari kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Bogomoloff, Harry kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (40) Kaupunginvaltuusto Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (40) Kaupunginvaltuusto Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2016 1 (40) 210 Kruunusillat -hankkeen hankesuunnitelman hyväksyminen HEL 2016-004299 T 10 06 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti hyväksyä Kruunusillat-hankkeen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (7) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (7) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2019 1 (7) 245 Tontin varaaminen Y-Säätiölle kumppanuuskaavoitusta ja tuetun asumisen asumisyksikön sekä valtion tukemien vuokra-asuntojen suunnittelua varten (Suutarila,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 6/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Pöytäkirjanote tarkastamaton

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 6/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Pöytäkirjanote tarkastamaton Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 6/2018 1 (5) Liikenne- ja viestintäministeriö PL 31 (Eteläesplanadi 18) 00023 VALTIONEUVOSTO 93 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi Liikenneviraston liikenteenohjaus-

Lisätiedot