Nuorisovaltuusto on järjestänyt syksyn aikana seuraavat tapahtumat Oppilaskuntapäivät

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nuorisovaltuusto on järjestänyt syksyn aikana seuraavat tapahtumat Oppilaskuntapäivät"

Transkriptio

1 Nuorisovaltuusto Nuorisovaltuusto Nuorisovaltuusto Nuorisovaltuusto Nuorisovaltuusto Nuorisovaltuusto Nuorisovaltuusto Nuorisovaltuusto Nuorisovaltuusto Nuorisovaltuusto Nuorisovaltuuston järjestämät tilaisuudet nuorvalt Nuorisovaltuusto on järjestänyt syksyn aikana seuraavat tapahtumat Oppilaskuntapäivät Yösählyturnaus Käydään palautekeskustelu järjestetyistä tapahtumista Oppilaskuntapäivät Tapahtuma tuntui onnistuneelta ja oppilaat olivat runsaasti äänessä. Nuorisovaltuuston lausunnossaan ehdottama Vanhan Räikän kahvila sai kannatusta oppilailta. Keskusteluissa nousi esille hallituksissa toiminnan opettajalähtöisyys, mikä saattaa vaimentaa oppilaiden ääntä tai sitten toimia hyvänä pohjana toiminnalle. Alustuspuheenvuorot eivät olleet ehkä tilaisuuden kannalta tarkoituksenmukaisia. Päätettiin kysyä myös kouluilta palautetta ja kehitysideoita Yösählyturnaus Onnistunut tapahtuma. Paljon katsojia ja pelaajia, eikä isompia järjestyshäiriöitä. Kehitysideana voisi olla osallistujamaksuna esimerkiksi 10 euron pantti, jonka saa takaisin tullessaan peliin, millä voitaisiin välttää viime hetken peruutukset. Jatkossa voitaisiin järjestää vaikkapa yökoripalloturnaus. -- nuorvalt Nuorisovaltuusto järjestää kevään 2018 aikana seuraavat tapahtumat:

2 Hikipalloturnaus nuorille Maaliskuu Päättäjäpaneeli Keskustellaan hikipalloturnauksen järjestelyistä Hikipalloturnaus Yläkoululaisille ja toisen asteen opiskelijoille Asuntilan kentällä. Myös nuorisotila Antero pelaajien käytössä. Sekajoukkueet, joissa 6-11 pelaajaa. Maksimissaan 6 joukkuetta. Turnaus aloitetaan klo Oili ottaa yhteyttä lukion Y-linjaan ja tarjoaa mahdollisuutta makkarakioskin pitoon. Arttu tiedustelee tuomareita. Päättäjäpaneeli päätettiin pitää alustavasti nuorvalt Hikipalloturnauksen tilanne. Valitaan työryhmä Päättäjäpaneelin suunnitteluun. Paneelin ajankohta valtuustosalissa Hikipalloturnaukseen ilmoittautunut 6 joukkuetta. Pelit aloitetaan Asuntilan kentällä klo Ilmoittautuneille joukkueille sekä nuvalaisille lähetetty sähköpostiin säännöt, turnausohjelma ja muuta hyödyllistä tietoa.tuomaroinnin hoitaa nuorisotyöntekijä Iiro Kallinen, Eemil ja Paul. Voittajille palkinnoksi lahjakortit Kotipizzaan a`10. Toiseksi tulleet palkitaan suklaalla Päättäjäpaneelin ajankohta jouduttiin vaihtamaan keskiviikkoon päällekkäisyyksien vuoksi. Paneeli suunnataan tällä kertaa yläkoulu- ja toisen asteen opiskelijoille. Panelisteiksi ainakin sivistysjohtaja Matti Hursti, ruokapalvelupäällikkö Sirpa Heikkilä sekä joku tekniseltä osastolta. Työryhmään ilmoittautuivat Henna, Tuuli, Lotta ja Emma. nuorvalt Keskustellaan tulevita tapahtumista 28.3 Päättäjäpaneeli. Työryhmän esitys päivän kulusta.

3 28.3. Päättäjäpaneeli Järjestetään valtuustosalissa keskiviikkona klo Paikalle kutsutaan oppilaita kaikista yläkouluista ilman kiintiöitä. Koulut miettivät kysymyksiä kukin omalla tahollaan eli yhteiskysymysten tekoon ei tällä kertaa varata aikaa. Panelisteiksi ovat tulossa sivistysjohtaja Matti Hursti, terveys- ja sosiaalijohtaja Anne Santalahti, ruokapalvelupäällikkö Sirpa Heikkilä sekä tilapalvelupäällikkö Ulla Siuko. Puheenjohtaja vetää paneelin. Nuorisovaltuuston jäsenent paikalle nuorvalt Palaute päättäjäpaneelista. Plussat Miinukset Tilaisuus toimi hyvin ilman alkulämmittelyä eli kysymysten tekoa yhdessä. Kyllä/ei- laput toimivat sekä nuorilla että panelisteilla. Terveys- ja sosiaalijohtaja Anne Santalahden ehdotus, että voisi pitää useamminkin eli voisiko olla keväisin alakouluikäisille ja syksyllä yläkouluikäisille. 1-1,5h riittää pituudeksi, paikalle muitakin kuin oppilaskunnan edustajia, onko päättäjäpaneeli oikea nimi? nuorvalt Yläkoulujen välinen pesäpalloturnaus Yhtenäiskoulun kentällä. Tilanne ja työnjako Pesäpalloturnaus Yhtyenäiskoulun kentällä - mukaan ilmoittautuneet Ylöjärven yhtenäiskoulu, Kauraslammen koulu sekä Kurun Yhtenäiskoulu - pelit aloitetaan ko 9.00 ja pelataan koulupesissäännöillä - Eemil Tuuli tuomaroi ja ohjeistaa pesätuomarit

4 nuorvalt palkinnoiksi voittajakoululle 100 lahjakortti liikuntavälineiden ostoon koko koululle ja kaikille osallistujille suklaata - nuorisovaltuuston jäsenet paikalle klo 8.30 Palaute pesäpalloturnauksesta Mikä meni hyvin - onnistunut kokonaisuus, pelit sujuivat hienosti ja kaikki hoitivat hommansa hyvin -oppilailta kuultu palaute oli myös positiivista Kehitettävää - suunnitellaan seuraavalla kerralla ajoissa, mitä tehdään, jos tulee hankala tilanne - esim. jos pelit päättyvät tasan. nuorvalt oppilaskuntapäivät - mietitään sisältöjä yhdessä ja valitaan työryhmä valmistelemaan lopulliset sisällöt yökoripallo - ja -sählyturnaus Oppilaskuntapäivät - Keskusteltiin sisällöistä yhdessä. Asian viimeistelee työryhmä, johon kuuluu Ville, Lotta, Arttu, Helena, Tuuli ja Eemil. Työryhmä tapaa ma Yökatukoris- ja -sählyturnaus - Tänä vuonna yhdistetään sähly ja koripallo. - Yhdellä kentän kolmanneksella pelataan korista ja kahdella sählyä. - Ville tekee mainoksen - Sinetti säästöpankki on kiinnostunut tapahtuman sponsoroinnista - Tiina menee pankkiin neuvottelemaan pe

5 nuorvalt Oppilaskuntapäivien palaute Yösählyn tilanne ja työnjako Oppilaskuntapäivät Paikalla 70 henkeä, vain yhdestä koulusta puuttui edustus. Mukava päivä, aktiiviset osallistujat ja hyvää keskustelua. Alakoululaisten pajassa aika loppui vähän kesken. Nuorisovaltuuston puolesta suunnittelu olisi voinut alkaa hieman aiemmin ja ryhmien perehdytys omaan pajaan olisi voinut olla parempaa Yösähly Ilmoittautunut 6 sählyjoukkuetta ja 6 katukorisjoukkuetta. Joonas Kivioja ja Henna Männistö eivät pääse paikalle. Nuorisovaltuutetut tulevat paikalle 19:15. Ohjaajat hoitavat työnjaon. nuorvalt Yösählyn ja yökatukoriksen palaute Yösählyn ja koripallo Tapahtuma onnistui hyvin. Järjestelyt toimivat hienosti.

Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 47 Kokouksen päätösvaltaisuus 3 48 Kommenttikierros nuorisovaltuutettujen edustamista toimielimistä

Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 47 Kokouksen päätösvaltaisuus 3 48 Kommenttikierros nuorisovaltuutettujen edustamista toimielimistä Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 8/2018 1 Nuorisovaltuusto 10.10.2018 Aika 17:10-18:33 Paikka Nuorisokeskus Olka, Mikkolantie 2 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 47 Kokouksen päätösvaltaisuus 3 48 Kommenttikierros

Lisätiedot

Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 54 Kokouksen päätösvaltaisuus 3 55 Kommenttikierros nuorisovaltuutettujen edustamista toimielimistä

Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 54 Kokouksen päätösvaltaisuus 3 55 Kommenttikierros nuorisovaltuutettujen edustamista toimielimistä Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 9/2018 1 Nuorisovaltuusto 07.11.2018 Aika 17:07-19:26 Paikka Kaupunginhallituksen huone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 54 Kokouksen päätösvaltaisuus 3 55 Kommenttikierros nuorisovaltuutettujen

Lisätiedot

Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 34 Kokouksen päätösvaltaisuus 3 35 Kommenttikierros nuorisovaltuutettujen edustamista toimielimistä

Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 34 Kokouksen päätösvaltaisuus 3 35 Kommenttikierros nuorisovaltuutettujen edustamista toimielimistä Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 6/2018 1 Nuorisovaltuusto 22.08.2018 Aika 17:00-18:50 Paikka Kaupunginhallituksen huone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 34 Kokouksen päätösvaltaisuus 3 35 Kommenttikierros nuorisovaltuutettujen

Lisätiedot

Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 63 Kokouksen päätösvaltaisuus 3 64 Kommenttikierros nuorisovaltuutettujen edustamista toimielimistä

Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 63 Kokouksen päätösvaltaisuus 3 64 Kommenttikierros nuorisovaltuutettujen edustamista toimielimistä Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 Nuorisovaltuusto 19.12.2018 Aika 18:25-19:58 Paikka Nuorisotila Antero, Suolaniityntie 4 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 63 Kokouksen päätösvaltaisuus 3 64 Kommenttikierros

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin valtuustosali, Kuruntie 14, Ylöjärvi.

Ylöjärven kaupungin valtuustosali, Kuruntie 14, Ylöjärvi. Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 Nuorisovaltuusto 07.02.2018 Aika 17:00-18:10 Paikka Ylöjärven kaupungin valtuustosali, Kuruntie 14, Ylöjärvi. Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 7 Kokouksen päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Paikka Ylöjärven kaupungintalon ATK-luokka, Kuruntie 14

Paikka Ylöjärven kaupungintalon ATK-luokka, Kuruntie 14 Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 3/2018 1 Nuorisovaltuusto 07.03.2018 Aika 17:00-18:54 Paikka Ylöjärven kaupungintalon ATK-luokka, Kuruntie 14 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 14 Kokouksen päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungintalo, Kuruntie 14, ATK-luokka

Ylöjärven kaupungintalo, Kuruntie 14, ATK-luokka Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 Nuorisovaltuusto 15.11.2017 Aika 17:00-19:00 Paikka Ylöjärven kaupungintalo, Kuruntie 14, ATK-luokka Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 9 Kokouksen päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Paikka Koulutuskeskus Valo, kokoushuone Laine, Pallotie 5

Paikka Koulutuskeskus Valo, kokoushuone Laine, Pallotie 5 Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 Nuorisovaltuusto 11.10.2017 Aika 17:00 19:30 Paikka Koulutuskeskus Valo, kokoushuone Laine, Pallotie 5 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston toimintakertomus v.2017

Nuorisovaltuuston toimintakertomus v.2017 Nuorisovaltuuston toimintakertomus v.2017 Vuosi 2017 oli Ylöjärven nuorisovaltuuston 19. toimintavuosi. Yleistä Nuorisovaltuusto on oppimispaikka kunnalliseen hallintoon ja vaikuttamiskanava nuorten yhteisiin

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki Pöytäkirja. Nuorisovaltuuston kokous 1 (5) Nuorisovaltuusto. Aika Päivä klo

Kaarinan kaupunki Pöytäkirja. Nuorisovaltuuston kokous 1 (5) Nuorisovaltuusto. Aika Päivä klo 1 (5) n kokous Aika Päivä klo 16.40 18.13 Paikka Kaarina-talo, Lautakunnankatu 1 Läsnä Jäsenet Henriksson Julia, pj Hakala Rasmus Halen Tua, vpj Hautalampi Heini, sihteeri Kesäniemi Maija Koskinen Eino

Lisätiedot

3 ESITYSLISTA Jaettua listaa muutettiin lisäämällä kohta 18. Hyväksyttiin muokattu lista työjärjestykseksi.

3 ESITYSLISTA Jaettua listaa muutettiin lisäämällä kohta 18. Hyväksyttiin muokattu lista työjärjestykseksi. Heinolan Nuorisovaltuusto Pöytäkirja 10/2017 Aika 30.10.2017 klo 16.01 Paikka Nuorisokeskus Pleissi, Heinola Läsnä: Varpu Lietzén Sera Gariorska Viivi Tuovinen puheenjohtaja varapuheenjohtaja sihteeri

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 25 2 PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA 25 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 26

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 25 2 PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA 25 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 26 23 Nuorisovaltuusto 23.1.2014 AIKA 23.1.2014 klo 16.30 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 25 2 PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo 16.30. Kokous: Avattiin kokous ajassa 16.31 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Nuorisovaltuuston

Lisätiedot

Kaarinan nuorisovaltuuston toimintasääntö

Kaarinan nuorisovaltuuston toimintasääntö Kaarinan nuorisovaltuuston toimintasääntö Sisällys 1. Yleiset määräykset... 2 2. Tarkoitus ja tavoite... 2 3. Valitseminen... 2 4. Tehtävät ja toimenkuvat... 3 5. Kokoukset ja kokouskäytännöt... 4 1 1.

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA...135

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA...135 133 Nuorisovaltuuston kokous Esityslista AIKA 5.9.2016 Klo 16.45 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS...135 2 KOKOUKSEN AVAUS...135 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA...135

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA...135 133 Nuorisovaltuuston kokous PÖYTÄKIRJA AIKA 5.9.2016 Klo 16.45 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS...135 2 KOKOUKSEN AVAUS...135 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 96 Nuorisovaltuuston kokous AIKA 8.2.2016 Klo 16.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 98 2 KOKOUKSEN AVAUS... 98 3 PUHEENJOHTAJAN JA

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 07/2016 Aika: Tiistai 16.8.2016 klo 16.00 18.00 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Olli Lintu avaa kokouksen klo 16.08. 2. Kokouksen

Lisätiedot

Aika: Keskiviikko klo Sivu 9-16 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2

Aika: Keskiviikko klo Sivu 9-16 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 REISJÄRVEN KUNTA Vapaa-aikalautakunta 2/2019 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 27.02.2019 klo 16.30-17.35 Sivu 9-16 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 Läsnä: Parkkila Kimmo, puheenjohtaja Haikola Piia, jäsen

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 4/2013 Sivu 29

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 4/2013 Sivu 29 KOKOUSAIKA 20.5.2013 klo 17.00 18.05 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 302 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Naskali Essi Kojo Katariina Metsämäki Herkko

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston yleiskokous, Aika: Paikka: Valtuustosali

Nuorisovaltuuston yleiskokous, Aika: Paikka: Valtuustosali Aika: 8.5.2018 Paikka: Valtuustosali Läsnäolijat: Vanhanen Joel (pj.), Saarinen Meija, Papathemelis Jonas, Hursti Toivo, Salmela Niklas, Korhonen Eemeli, Rantapää Niklas, Heib Salma, Hietanen Lauri, Munne

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 1

RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 1 RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 1 07.11.2016 AIKA 07.11.2016 klo 14:00 PAIKKA KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 9 Kokouksen avaaminen 3 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 11 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Ordo Aboensis Ry ja Boostep.fi yhdessä esittävät:

Ordo Aboensis Ry ja Boostep.fi yhdessä esittävät: Ordo Aboensis Ry ja Boostep.fi yhdessä esittävät: Warmachine/Hordes-turnauksen Turussa 12.-13.06.2010 Yleistä Ordo Aboensis Ry ja Boostep.fi järjestävät Warmachine/Hordes-turnauksen Turussa T-Talolla 12.-13.06.2010.

Lisätiedot

Vapaudenkatu 32, Jyväskylä

Vapaudenkatu 32, Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Agneetta Moisio avasi kokouksen klo 12.00. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Nuorisovaltuuston säännöissä kohdassa 5 sanotaan: Nuorisovaltuuston

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA...143

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA...143 141 Nuorisovaltuuston kokous PÖYTÄKIRJA AIKA 4.10.2016 Klo 17.15 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS...143 2 KOKOUKSEN AVAUS...143 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 3/2017 1

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 3/2017 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 3/2017 1 Nuorisovaltuusto 08.03.2017 Aika 08.03.2017 klo 16:15-17:20 Paikka Uimahallin kokoustila (2. krs), Koulupolku 5 Luettelo käsitellyistä asioista Sivu 20 Kokouksen

Lisätiedot

Aika: Maanantaina 22.2.2016, klo 9-15. Pohjaesitys: Kuullaan kaupungin tuoma tervehdys Huippukokoukselle.

Aika: Maanantaina 22.2.2016, klo 9-15. Pohjaesitys: Kuullaan kaupungin tuoma tervehdys Huippukokoukselle. 3/2016 Aika: Maanantaina 22.2.2016, klo 9-15 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja Olli Lintu avaa kokouksen klo 9.02 2. Kaupungin tervehdys

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 6/2013 Sivu 50

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 6/2013 Sivu 50 KOKOUSAIKA 26.8.2013 klo 17.00 17.40 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 302 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Naskali Essi Järä Eveliina Kojo Katariina Rantala

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 32 2 PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA 32 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 33

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 32 2 PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA 32 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 33 30 Nuorisovaltuusto 9.4.2014 AIKA 9.4.2014 klo 16.30 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 32 2 PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA

Lisätiedot

Kilosport Urakkatie 7 20780 Kaarina p. 02-242 2000 www.kilosport.fi A L K U S A R J A A

Kilosport Urakkatie 7 20780 Kaarina p. 02-242 2000 www.kilosport.fi A L K U S A R J A A A L K U S A R J A A Salibandy 3 3 0 0 14-10 6 VAK 3 2 0 1 14-10 4 Team BS Raisio 3 1 0 2 15-16 2 Haklift ABT Oy 3 0 0 3 7-14 0 1 1000 Salibandy - VAK 4-2 2 1000 Haklift ABT Oy - Team BS Raisio 2-6 1 1140

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 125 Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja AIKA 8.8.2016 Klo 15.30 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 127 2 KOKOUKSEN AVAUS... 127 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 8/2013 Sivu 76

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 8/2013 Sivu 76 KOKOUSAIKA 28.10.2013 klo 17.30 18.35 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 302 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Naskali Essi Kojo Katariina Rantala Aku Metsämäki

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU 7/2016. Kokousaika: Maanantai klo Kokouspaikka: Kaupungintalo, 3. kerros, kokoushuone 302

KOKOUSKUTSU 7/2016. Kokousaika: Maanantai klo Kokouspaikka: Kaupungintalo, 3. kerros, kokoushuone 302 KOKOUSKUTSU 7/2016 Kokousaika: Maanantai 19.9.2016 klo 17.30 Kokouspaikka: Kaupungintalo, 3. kerros, kokoushuone 302 Saapuvilla olevat jäsenet: Varajäsenet: Haavisto Marika Salonen Leevi Mauriala Anni

Lisätiedot

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS HELSINGIN YLIOPISTOLLINEN GO-SEURA HALLITUKSEN KOKOUS 30.8.2015 PÖYTÄKIRJA Paikka: YliGon kerhohuone, Mannerheimintie 5 B Osallistujat: Anttoni Maula, puheenjohtaja Arto Heikkinen, sihteeri Henry Hemming

Lisätiedot

Nuva PÄÄTÖS: Valittiin kokouksen ääntenlaskijoiksi Joni Heinola, Jenny Lindfors sekä Sonja Hälikkä.

Nuva PÄÄTÖS: Valittiin kokouksen ääntenlaskijoiksi Joni Heinola, Jenny Lindfors sekä Sonja Hälikkä. KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA Jatkokokous Aika: Torstai 11.2.2016 kello 18.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Camilla Relander Sihteeri:

Lisätiedot

Porin kaupunki Pöytäkirja 3/ ( 19) Nuorisovaltuusto

Porin kaupunki Pöytäkirja 3/ ( 19) Nuorisovaltuusto Porin kaupunki Pöytäkirja 3/2019 1 ( 19) Aika 28.03.2019, klo 16:39-18:10 Paikka Kerhohuone 4, keskustan nuorisotalo Käsitellyt asiat 24 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 25 Pöytäkirjan

Lisätiedot

2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Aika: Torstai 3.11.2016 kello 18.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Sihteeri: Läsnä: Justiina Lampila, nuorisovaltuuston ohjaaja Hannu Tylli,

Lisätiedot

NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ. Muutokset &

NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ. Muutokset & NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset 2018-2019 & 2019-2020 Kauden 2017-18 muutokset 16-vuotiaiden sarjat Keväällä 2018 16-vuotiaiden SM-sarjan 8 parasta joukkuetta saavat paikan tulevaan 17-vuotiaiden

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 39 2 PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA 39 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 40

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 39 2 PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA 39 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 40 37 Nuorisovaltuusto 22.5.2014 AIKA 22.5.2014 klo 16.30 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 39 2 PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN

Lisätiedot

Pelit pelataan molempina päivinä klo 8.30 20.00 välisenä aikana

Pelit pelataan molempina päivinä klo 8.30 20.00 välisenä aikana TURNAUSINFO Ajankohta 3. 4.9.2011 Pelit pelataan molempina päivinä klo 8.30 20.00 välisenä aikana Turnauksen kentät Kumpulanlaakson tekonurmi (kentät 1 ja 2) Kumpulanlaakson luonnonnurmi (kentät 3 ja 4)

Lisätiedot

Emma Killinen Tuuli Raunio

Emma Killinen Tuuli Raunio ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2018 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Keskiviikko 7.2.2018 klo 17.35-19.06 Kunnantalo Tytti Lehtimäki Akseli

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo 1. Kokouksen avaus Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo 16.30. Kokous: Varapuheenjohtaja Ella Eloranta avasi kokouksen ajassa 16.32. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja

Lisätiedot

Tervetuloa 17. Leppävaara Cup 23.-24.4.2016

Tervetuloa 17. Leppävaara Cup 23.-24.4.2016 Tervetuloa 17. Leppävaara Cup 23.-24.4.2016 Yleisinfo Turnaus pelataan Leppävaaran urheilupuistossa (Vanha maantie 15) kolmella tekonurmikentällä Leppävaaran urheilupuistossa ja Lepa-Areenalla. Kenttien

Lisätiedot

3X3 Koripallon pelisäännöt (tekstiversio)

3X3 Koripallon pelisäännöt (tekstiversio) Sivu 1 (5) 3X3 Koripallon pelisäännöt (tekstiversio) 1 Kenttä Ottelu pelataan puolikkaalla koripallokentällä yhteen (1) koriin. Kenttään kuuluu normaali 3 sekunnin alue, ml. vapaaheittoviiva (5,80 m),

Lisätiedot

Kokouksen pöytäkirja Nuorisovaltuusto Härmäntie 18, Härmä

Kokouksen pöytäkirja Nuorisovaltuusto Härmäntie 18, Härmä KAUHAVAN KAUPUNKI Kokouksen pöytäkirja Nuorisovaltuusto 2.4.2012 Härmäntie 18, 62300 Härmä Paikalla Nuorisovaltuutetut Sofia Kankaansyrjä Mirella Hautala Niko Hautala Jesse Kortesoja Ville-Veikko Laituri

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston pöytäkirja

Nuorisovaltuuston pöytäkirja Pöytäkirja 07/16 1 (7) Nuorisovaltuuston pöytäkirja Aika 23.8.2016 klo 17.00 Paikka Nuorisotila Zentra 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Esityslistan

Lisätiedot

A L K U S A R J A A A L K U S A R J A B

A L K U S A R J A A A L K U S A R J A B A L K U S A R J A A FC Pöhnä 4 3 0 1 13-12 6 Röda Laget II 4 3 0 1 18-9 6 Jankon Betoni 4 2 0 2 13-7 4 IBC Jurri 4 2 0 2 20-16 4 Kemiön Sisu 4 0 0 4 11-25 0 1 09.45 Röda Laget II - IBC Jurri 6-2 2 09.45

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki Pöytäkirja. Nuorisovaltuuston kokous 1 (6) Nuorisovaltuusto. Aika Päivä klo

Kaarinan kaupunki Pöytäkirja. Nuorisovaltuuston kokous 1 (6) Nuorisovaltuusto. Aika Päivä klo 1 (6) n kokous Aika Päivä klo 16.33 18.21 Paikka Kaarina-talo, Lautakunnankatu 1 Läsnä Jäsenet Henriksson Julia, pj Hakala Rasmus Halen Tua, vpj Hautalampi Heini, sihteeri Kesäniemi Maija Koskinen Eino

Lisätiedot

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja HÄRKÄTIE CUP 2012-2013 Peruskouluikäisten salibandyaluesarja Sb*Somero haastaa seuranne ja joukkueenne mukaan yhteiseen, edulliseen lähiseutukuntien salibandyliigaan. Tarkoituksena on lisätä lähikuntien

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2018 2019 Kuluvan vuoden ja kevään 2019 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin Sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston kokous 10.3.2015. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 59

Nuorisovaltuuston kokous 10.3.2015. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 59 57 Nuorisovaltuuston kokous 10.3.2015 AIKA 10.3.2015 klo 16.30 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 59 2 KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset &

NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset & NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset 2018-2019 & 2019-2020 Kauden 2017-18 muutokset 16-vuotiaiden sarjat Keväällä 2018 16-vuotiaiden SM-sarjan 8 parasta joukkuetta saavat paikan tulevaan 17-vuotiaiden

Lisätiedot

Järvinen Ronja Kangasmetsä Minttu Murtomäki Teresa Perälä Henni Rannisto Villiam Rasivirta Ari Strömsund Mari Vesala Joni Vesala Veera

Järvinen Ronja Kangasmetsä Minttu Murtomäki Teresa Perälä Henni Rannisto Villiam Rasivirta Ari Strömsund Mari Vesala Joni Vesala Veera EVIJÄRVEN KUNTA Aika 28.11.2018 Iltakokous Pöytäkirja 11 / 2018 KOKOUSAIKA 28.11.2018 klo 14.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Nuorisotilat Järvinen Ronja Kangasmetsä Minttu

Lisätiedot

Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA 12/2008 Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA 12/2008 Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA 12/2008 Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 9.12.2008 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika tiistaina 9.12.2008 kello 17.00 Paikka nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu

Lisätiedot

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan!

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Kortteliliiga 2018 Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Viime kesänä aloitettu Kortteliliiga sai kaikilta siihen osallistuneilta erittäin myönteisen palautteen. Ensi kesänä kesänä

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4 4 TUTUSTUMISMATKA SYKSYLLÄ 2013 4

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4 4 TUTUSTUMISMATKA SYKSYLLÄ 2013 4 Vesilahden nuorisovaltuusto 1 Nuorisovaltuusto 25.09.2013 AIKA 25.09.2013 klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 2

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 9/2013 Sivu 87

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 9/2013 Sivu 87 KOKOUSAIKA 18.11.2013 klo 17.30 18.25 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 302 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Järä Eveliina Haavisto Tiina Säilä Rita Bondfolk

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 3/2018 1

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 3/2018 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 3/2018 1 Nuorisovaltuusto 14.03.2018 Aika 14.03.2018 klo 16:15-17:30 Paikka Uimahallin kokoustila (2. krs), Koulupolku 5 Luettelo käsitellyistä asioista Sivu 16 Kokouksen

Lisätiedot

PIRKKA STREET BASKET KEVÄT PALAUTTEET. Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Lisäksi avoimet vastaukset

PIRKKA STREET BASKET KEVÄT PALAUTTEET. Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Lisäksi avoimet vastaukset PIRKKA STREET BASKET KEVÄT 2019 - PALAUTTEET Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Kyllä Ei Jotain siltä väliltä Lisäksi avoimet vastaukset Vastaukset on analysoinut Veera Sääski

Lisätiedot

Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A Nokia

Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A Nokia Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A 1 37100 Nokia larry.g@suomi24.fi Hei Hyvät Henkilöstöyhdistykset, Olemme järjestämässä toisia Sairaaloiden välisiä Curlingin SM-kisoja huhtikuussa 2008. Tällä kerralla

Lisätiedot

Porvoon Hunters F03 Kevät-turnaus 2013 07.04.2013 Porvoo Klo 09:00-20:00

Porvoon Hunters F03 Kevät-turnaus 2013 07.04.2013 Porvoo Klo 09:00-20:00 Kevät-turnaus 2013 07.04.2013 Porvoo Klo 09:00-20:00 Kevät-Turnaus 2003 Kevät-turnaus järjestetään kuudelle A-tasoiselle joukkueelle. Turnauksen hinta on 400 /joukkue ja halukkaille järjestämme ruokailun

Lisätiedot

Kilosport Urakkatie Kaarina p A L K U S A R J A A

Kilosport Urakkatie Kaarina p A L K U S A R J A A Kilosport Urakkatie 7 20780 Kaarina p. 02242 2000 www.kilosport.fi A L K U S A R J A A Akateeminen Salibandy 0 0 0 0 0 0 0 VAK 0 0 0 0 0 0 0 Haklift ABT Oy 0 0 0 0 0 0 0 Team BS Raisio 0 0 0 0 0 0 0 KENTTÄ

Lisätiedot

RL Nuorisojaoston avoin kokous 1/11

RL Nuorisojaoston avoin kokous 1/11 Aika 16.01.10 klo: 10:00 Paikka Siikaranta. Naruportintie 68, Espoo Käsiteltävät asiat Asia Otsikko 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2. Työjärjestyksen hyväksyminen 3. Vpj. valinta 4. Raksanuoret

Lisätiedot

Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen. Golf on siistiä!

Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen. Golf on siistiä! Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen Naistoimikunta Sari Sarahonka Ladykapteeni ja naistoimikunnan puheenjohtaja Karita Ahlstrand Airi Kilpiäinen Riitta Kouhia Anne Mäntylä Sirpa Oksanen Naisten

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Salon kaupunki PÖYTÄKIRJA 9/ (7) Nuorisovaltuusto. Otsikko Sivu

Salon kaupunki PÖYTÄKIRJA 9/ (7) Nuorisovaltuusto. Otsikko Sivu Salon kaupunki PÖYTÄKIRJA 9/2017 1 (7) Salon kaupunki Kokousaika 25.10.2017 kello 16:30 Saapunut 9.11.2017 207/00.02.12.02/2017 Kokouspaikka Salon kaupungintalo, valtuustosali Tammi Käsiteltävät asiat

Lisätiedot

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla:

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla: XXXII MESTO TURNAUS Tampereella 16. 17.4.2016 Sarjat. Miehet (sarjataso 3-AM) Naiset A (sarjataso 2-3) Naiset B (sarjataso AM harraste) Yleisohjeet: Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. Nuorisovaltuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. Nuorisovaltuusto Sivu 1 / 1 Nuorisovaltuusto 23.09.2014 Sivu 1 / 1 68 Aloite: Unisex-vessojen järjestäminen Espoon kouluihin Espoon nuorisovaltuusto on saanut kentältä palautetta, että Espoon kouluissa tulisi olla unisex-vessoja.

Lisätiedot

Opettajien ja oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä

Opettajien ja oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä Opettajien ja oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä Oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä matematiikassa hankkeen eri vaiheissa Aineistoa on kerätty matematiikan projektityöskentelystä kolmessa

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - f-pojat - E-pojat - dp j ft - D tytöt - naiset - D-tytöt - ft-04 - D-Pojat - E-Pojat - F-t04 -

Lisätiedot

ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303

ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303 ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN Turnaustoimisto: Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303 Puhelinnumeroita: Turnauspäällikkö: Ruokapäällikkö: Kenttäpäällikkö:

Lisätiedot

TORNION KYLIEN PÖYTÄKIRJA (1/5) NEUVOSTO 21.06.2011

TORNION KYLIEN PÖYTÄKIRJA (1/5) NEUVOSTO 21.06.2011 TORNION KYLIEN PÖYTÄKIRJA (1/5) TORNION KYLIEN NEUVOSTON KOKOUS Aika: 14.6.2011 klo 18.00-20.15 Paikka: Arpelan nuorisoseurantalo Läsnä: Osmo Huhta Arpela Arto Kanto Arpela Jari Kauppila Arpela Kirsti

Lisätiedot

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Turnaustoimisto: Sijaitsee keskuskentän sisäänkäynnin viereisessä kopissa yhteyshenkilönä Karita Koskinen 0400 392782 Puhelinnumeroita:

Lisätiedot

NUORISOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA

NUORISOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA 1 (5) NUORISOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA NOKIAN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 16.5.2018 KLO 18 NOKIAN KERHOLA: SOURANDERINTIE 13, 37100 NOKIA JAKELU Viikki Ville, puheenjohtaja Koski Markus, 1. sihteeri Keskinen

Lisätiedot

Jämsänkosken Eläkkeensaajien bingo vetää väkeä paikalle Mäntykallion koululle. Ketä onnetar mahtaa suosia?

Jämsänkosken Eläkkeensaajien bingo vetää väkeä paikalle Mäntykallion koululle. Ketä onnetar mahtaa suosia? Sunnuntaibingossa joka viikko käyvä Esko Korkala hakee pelistä jännitystä, mutta ei voitoistakaan haittaa ole: "On tuo eläkekin niin pieni. Ahkeraan kun napsii pieniä voittoja, saa niistä tasaisen tuoton"

Lisätiedot

Jyväskylän Kiri-juniorit ry:n hallituksen järjestäytymiskokouksen pöytäkirja

Jyväskylän Kiri-juniorit ry:n hallituksen järjestäytymiskokouksen pöytäkirja Jyväskylän Kiri-juniorit ry:n hallituksen järjestäytymiskokouksen pöytäkirja Aika: 17.1.2017 klo 18.15 Paikka: Kuokkalan Graniitti Läsnä: Matti Mäkinen, Jani Karppanen, Mikko Pajunen, Marika Karttunen,

Lisätiedot

2. Taavi Tihkan eroaa Nuorisovaltuustosta varusmiespalveluksen aiheuttaman aikapulan takia. Valitaan Taavin tilalle uusi nuorisovaltuutettu.

2. Taavi Tihkan eroaa Nuorisovaltuustosta varusmiespalveluksen aiheuttaman aikapulan takia. Valitaan Taavin tilalle uusi nuorisovaltuutettu. KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA AIKA: Torstai 6.10.2011 klo 18.00 PAIKKA: Kouvolan kaupungintalo, valtuustosali Torikatu 10 (F-rappu) 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Hanna Rämä Pöytäkirjan

Lisätiedot

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 PÖYTÄKIRJA Puheenjohtajaneuvosto Osallistujat Jone Korpi puheenjohtaja, poistui ajassa 17.

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 PÖYTÄKIRJA Puheenjohtajaneuvosto Osallistujat Jone Korpi puheenjohtaja, poistui ajassa 17. TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTON HALLITUKSEN KOKOUKSEN Aika 15.2.2016, kello 16.30 Paikka Kulttuuri- ja nuorisopalveluiden toimisto, Puutarhakatu 11, 3. kerros, 33101 Tampere Osallistujat

Lisätiedot

MINI- JA MIDITENNISKIERTUE

MINI- JA MIDITENNISKIERTUE MINI- JA MIDITENNISKIERTUE Minitennis Osallistumiskelpoisuus, luokkajako, ilmoittautuminen ja osanottajamäärän rajoittaminen Minitenniskilpailuun osallistuvan pelaajan ei tarvitse maksaa kilpailulisenssiä.

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 4/2016 Sivu 24

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 4/2016 Sivu 24 KOKOUSAIKA 18.4.2016 klo 17.00 18.07 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 302 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Haavisto Marika Salonen Leevi Mauriala Anni Silenko

Lisätiedot

Porin kaupunki Pöytäkirja 2/ ( 19) Nuorisovaltuusto

Porin kaupunki Pöytäkirja 2/ ( 19) Nuorisovaltuusto Porin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 ( 19) Aika 14.03.2019, klo 16:48-18:15 Paikka Kerhohuone 4, keskustan nuorisotalo Käsitellyt asiat 10 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 11 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Päätös: Puheenjohtaja Petteri Strömberg avasi kokouksen ajassa

Päätös: Puheenjohtaja Petteri Strömberg avasi kokouksen ajassa Aika: 8.5.2018 klo 16.30 Paikka: Oulu10, Torikatu 10 A 1 Kokouksen avaus Esitys: Puheenjohtaja Petteri Strömberg avaa kokouksen. Päätös: Puheenjohtaja Petteri Strömberg avasi kokouksen ajassa 17.20. 2

Lisätiedot

Aika: Paikka: Hallintotalon valtuustosali, Vaasanpuistikko 10, Vaasa Osallistujat

Aika: Paikka: Hallintotalon valtuustosali, Vaasanpuistikko 10, Vaasa Osallistujat Aika: 7.9.2017 17.37-19.20 Paikka: Hallintotalon valtuustosali, Vaasanpuistikko 10, 65100 Vaasa Osallistujat Roosa Rantala, puheenjohtaja Ellen Bos, sihteeri Emmi Haapaniemi Tara Korkiakoski Henna Hakala

Lisätiedot

KUULEEKO MUA KUKAAN KOULUSSA?

KUULEEKO MUA KUKAAN KOULUSSA? KUULEEKO MUA KUKAAN KOULUSSA? paneelikeskustelu 3.3.2010 Toimittajat : Heidi Hänninen ja Anastasia Selivanova Paneelikeskustelu- tilaisuus alkoi rehtori Aira Leiviskän puheenvuorolla. Hän kiitti osallistumistiimiä,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 137. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 137. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 22.04.2013 Sivu 1 / 1 1882/00.00.00/2013 137 Nuorisovaltuustovaalien järjestäminen vuonna 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Nina Grönmark, puh. (09) 816 52280 Niina Ekstam, puh. (09) 816

Lisätiedot

Oulun Nuorten Edustajisto Pöytäkirja Kokous 3/18. Aika: klo Paikka: Oulu10, Torikatu 10 A, Neuvotteluhuone 142.

Oulun Nuorten Edustajisto Pöytäkirja Kokous 3/18. Aika: klo Paikka: Oulu10, Torikatu 10 A, Neuvotteluhuone 142. Aika: 26.3.2018 klo 16.30 Paikka: Oulu10, Torikatu 10 A, Neuvotteluhuone 142 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Petteri Strömberg avaa kokouksen. Puheenjohtaja avasi kokouksen ajassa 17.00 2 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON ESITYSLISTA

KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON ESITYSLISTA KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON ESITYSLISTA Aika: Torstai 3.3.2016 kello 18.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Sihteeri: Läsnä: Justiina Lampila,

Lisätiedot

Naskali Essi pj :issä 5-9

Naskali Essi pj :issä 5-9 KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2013 KOKOUSAIKA 28.1.2013 klo 18.00 19.33 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Naskali Essi pj :issä 5-9 (ja merkintä siitä, kuka Järä Eveliina pj :issä

Lisätiedot

KUHMON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2019 1

KUHMON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2019 1 KUHMON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2019 1 Nuorisovaltuusto 20.03.2019 AIKA 20.03.2019 klo 16:15-17:32 PAIKKA Nuorisotila, Yläkerta KÄSITELLYT ASIAT Pykälä Liitteet Otsikko Sivu 17 Kokouksen avaus 3 18 Laillisuus

Lisätiedot

Kanoottipoolo SM-turnaus

Kanoottipoolo SM-turnaus Kanoottipoolo SM-turnaus 13.-14.8.2016 Paikka: Kaukajärven Melontakeskus, Tampere Joukkueet Lohko A Merimelojat Fatblack Merimelojat Allit ( Allit ) Meloiloa ( Milo ) Hiidenveden Purjehtijat ( HiiPu )

Lisätiedot

Pöytäkirja 2, Leppävirran nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous

Pöytäkirja 2, Leppävirran nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous Pöytäkirja 2, 20.09.2018 Leppävirran nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous Aika: 20.9.2018 klo 15:00-16:30 Kokouspaikka: Leppävirran kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä: Hartikainen, Jere

Lisätiedot

Näin pelataan seuraseminaari

Näin pelataan seuraseminaari Näin pelataan seuraseminaari 16.2.2017 Näin pelataan seuraseminaari Rauma 16.2.2017 Pelaajien liikkuminen Pelaajien liikkumista saman seuran saman ikäluokan joukkueissa ei ole rajoitettu! Kaksoisedustus

Lisätiedot

ORIVEDEN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 3/2018

ORIVEDEN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 3/2018 ORIVEDEN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 3/2018 AIKA SU 15.4.18 klo 15.00 PAIKKA KAUPUNGINTALO ASIALISTA 1. Kokouksen avaus sekä kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Kokouksen työjärjestys 3. Edellisen

Lisätiedot

Näkyvissä kioskirakennuksen seinällä olevalla ilmoitustaululla.

Näkyvissä kioskirakennuksen seinällä olevalla ilmoitustaululla. P02 SYYSTURNAUSINFO 2015 Tervetuloa FC Halikko P02/P03-joukkueiden järjestämään jalkapalloturnaukseen Halikon Aseman Urheilukentälle (Mustamäentie 153). Karttalinkki Turnaustoimisto Pysäköinti Turnaustoimisto

Lisätiedot

Aika: Torstai klo Paikka: Nuorisotalo Kultsa, Raastuvankatu 30, Vaasa

Aika: Torstai klo Paikka: Nuorisotalo Kultsa, Raastuvankatu 30, Vaasa Aika: Torstai 14.12.2017 klo 17.38 19.13 Paikka: Nuorisotalo Kultsa, Raastuvankatu 30, 65100 Vaasa Osallistujat: Antonio Teca, puheenjohtaja Roosa Rantala, sihteeri Ida Österholm Andrea Borgmästars Nansi

Lisätiedot

INDOOR-SARJAT

INDOOR-SARJAT INDOOR-SARJAT 2018-2019 30.9.2018 PELATTAVAT SARJAT 1. Naisten SM 2. Miesten SM 3. Naisten I divisioona 4. Miesten I divisioona 5. U16 SM 6. U13 Hokkiliiga 7. U11 turnaukset 8. Ikämiesten SM Naisten SM-sarja

Lisätiedot

1. Puheenjohtaja Markku Riuttala avasi kokouksen ja totesi sen lailliseksi klo: 17:40.

1. Puheenjohtaja Markku Riuttala avasi kokouksen ja totesi sen lailliseksi klo: 17:40. Paikka: Satakunnan ammattikorkeakoulun tekniikan Porin yksikön luokkahuone Aika: 8.1.2013 Klo: 17:40-18:00 Läsnä: Markku Riuttala, Esa Halminen, Mikko Rahi, Pekka Aarne,. 1. Puheenjohtaja Markku Riuttala

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 12 20.9.2018 140 Kokousaika Torstai 20.9.2018 klo 17.00 18.28 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä,

Lisätiedot