Kirkkovaltuusto 3/
|
|
- Kalle Ahola
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kirkkovaltuusto 3/ Paikka ja aika Seurakuntakeskus Nummela klo Läsnäolevat jäsenet Poissaolevat jäsenet Ali-Mattila Liisa Aspila Pentti Brännare Anna-Leena Hacklin Seija Hautio Kaisa Huitu Outi Jokela Hanna Kaarto Rakel Kaisto Tuomo Karjalainen Jari Ketola Jukka Kurunmäki Pentti Kuusisto Annikki Leikkaa Kirsti Litja Tuovi Lumikumpu Päivi Nieminen Kristiina Nieminen Pekka Pakalén Olli Peltonen Lotta-Liina Ranta Tiina Riihimaa Tuula Saario Anne Säiläkivi Paavo Thessler Eila Vartiainen Erkki Välimäki Esa Yli-Rosti Mikko Jakka Juha Hynnälä Kirsi Kiiski Hannu Neuvonen Mia Pietilä Markku Turtiainen Jaripekka Valkealahti Anita Viljanen Pekka läsnä pykälän 24 aikana. poissa pykälän 24 aikana. varajäsen varajäsen Muut läsnäolevat Valkeapää Pekka kirkkoherra Yliluoma Tapio talousjohtaja
2 Kirkkovaltuusto 3/ Kokouksen laillisuus. ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Outi Huitu ja Anne Saario Tarkastus suoritetaan yleisesti nähtävänä Pöytäkirjan pykälät Allekirjoitukset Puheenjohtaja Pentti Kurunmäki Pöytäkirjanpitäjä Tapio Yliluoma Pöytäkirjan tarkastajat Outi Huitu Anne Saario Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen. Pöytäkirja on pidetty yleisesti nähtävänä kirkkoherranvirastossa Anne Långström-Lainio
3 Kirkkovaltuusto 3/ KV 19 asia n:o 1 KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Pentti Kurunmäki avasi kokouksen. NIMENHUUTO: Suoritettiin nimenhuuto. Paikalla oli 25 varsinaista ja 2 varajäsentä yhteensä 27 valtuutettua. KV 20 asia n:o 2 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kokouskutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston ja kirkkoneuvoston jäsenille viimeistään viikkoa ennen kokousta sekä pidettävä seurakunnan ilmoitustaululla viikon ajan ennen kokousta (KJ 8:5,2). Esityslista liitteineen on toimitettava valtuutetuille vähintään kolme päivää ennen kokousta (KV:n työjärjestys 8,2 ). Kokouskutsu asialuetteloineen ja esityslista on lähetetty Kokous on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet kirkkovaltuuston jäsenistä on saapuvilla (KL 7:4,1). Esitys: Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
4 Kirkkovaltuusto 3/ KV 21 asia n:o 3 KAHDEN NTARKASTAJAN VALINTA Kirkkovaltuuston työjärjestyksen 4,1 :n mukaan kirkkovaltuusto valitsee kaksi pöytäkirjantarkastajaa tarkastamaan kokouksen pöytäkirjan. Valtuusto voi erikseen päättää, että pöytäkirja tai sen osa tarkastetaan heti. Esitys: Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Outi Huitu ja Anne Saario KV 22 asia n:o 4 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Asiat otetaan esityslistalle puheenjohtajan määräämään järjestykseen ja käsitellään, jollei valtuusto toisin päätä, esityslistan mukaisessa järjestyksessä. Asioiden käsittelyn pohjana on kirkkoneuvoston ehdotus (KV:n työjärjestys 9 ). Kirkkovaltuuston toiminnan sisäistä järjestelyä koskevien asioiden valmistelua johtaa valtuuston puheenjohtaja, jollei valtuusto toisin päätä (KV:n työjärjestys 1,1 ). Esitys: Esityslista hyväksyttäneen kokouksen työjärjestykseksi. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.
5 Kirkkovaltuusto 3/ KV 23 asia n:o 5 SEURAKUNTAVAALIEN 2018 VALMISTAVAT TOIMENPITEET Kirkkoneuvosto Seurakuntavaalit 2018 toimitetaan sunnuntaina Ennakkoäänestysaika on tiistaista lauantaihin Seurakuntavaalien toimittamisen vaaliaikataulu eri hallinnollisine toimenpiteineen ilmenee oheisesta liitteestä. Seurakuntavaalit ovat välittömät, salaiset ja suhteelliset. Niissä valitaan seurakunnan kirkkovaltuuston jäsenet, Vihdin kokoisessa seurakunnassa 33 kirkkovaltuutettua. Äänioikeus seurakuntavaaleissa on kaikilla viimeistään eli vaalipäivänä 16 vuotta täyttävillä kirkon jäsenillä. Äänioikeutta käytetään siinä seurakunnassa, jossa äänioikeutettu on merkitty seurakunnan läsnä olevaksi jäseneksi (KL 23:12). Ennakkoon voi äänestää missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa koko maan alueella, mutta varsinaisena vaalipäivänä vain oman seurakunnan äänestyspaikassa. Vaalikelpoinen seurakunnan luottamustoimeen on kristillisestä vakaumuksesta tunnettu viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttänyt seurakunnan konfirmoitu jäsen.(kl 23:2). Seurakunnan viranhaltija tai työntekijä ei ole vaalikelpoinen.(kl 23:3,2). Seurakuntavaaleissa voidaan asettaa ehdokkaaksi vain sellainen vaalikelpoinen seurakunnan jäsen, joka on antanut siihen suostumuksensa.(kl 23:3,1). Seurakuntavaalien toimittamisesta huolehtii vaalilautakunta, jonka jäsenet valitsee kirkkovaltuusto viimeistään pidettävässä kokouksessa.( KL 23:19 ja KVJ 2:4,1). Vaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja ja vähintään neljä muuta jäsentä sekä vähintään yhtä monta varajäsentä. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jonka mukaan he tulevat jäsenten sijaan. Varajäsenet eivät siis ole henkilökohtaisia. Koska myös puheenjohtaja on vaalilautakunnan jäsen, tulee varajäseniä olla vähintään viisi.(kl 23:19). Vaalilautakuntaan suositellaan valittavaksi minimäärää enemmän jäseniä ja varajäseniä, jotka voivat toimia ennakkoäänten laskijoina vaalipäivänä ja vaalitoimitsijoina ennakkoäänestyspaikoissa, olkoonkin että jälkimmäiseen tehtävään soveltuvat yhtä lailla myös seurakunnan työntekijät. Kirkkovaltuusto nimeää vaalilautakunnan puheenjohtajan. Vaalilautakunta valitsee ensimmäisessä kokouksessaan varapuheenjohtajan.(kvj 2:4,1). Vaalilautakuntaan tulisi mahdollisuuksien mukaan pyrkiä nimeämään jäseniä siten, että toimielimessä olisi sekä miehiä että naisia kumpiakin vähintään 40 prosenttia (KL 23:8). Vaalilautakunta nimeää ensimmäisessä kokouksessaan itselleen sihteerin. Sihteerin ei tarvitse olla vaalilautakunnan jäsen.
6 Kirkkovaltuusto 3/ KV 23 Vaalilautakuntaan voidaan valita kristillisestä vakaumuksesta tunnettu 18 vuotta täyttänyt seurakunnan konfirmoitu jäsen, joka ei ole vajaavaltainen.(kl 23: 2,1). Vaalilautakunnan jäsenyyttä ja varajäsenyyttä sekä vaalitoimitsijana ja vaaliavustajana toimimista on rajattu edellisten seurakuntavaalien jälkeen siten, että näissä tehtävissä ei voi enää toimia vaalikelpoinen ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa. Puolisolla tarkoitetaan aviopuolisoa sekä ehdokkaan kanssa avioliitonomaisessa olosuhteissa tai rekisteröidyssä parisuhteessa elävää henkilöä.(kl 23:19,4). Kirkkovaltuusto voi päättää (päätös on tehtävä mennessä), että seurakunnan alue jaetaan äänestysalueisiin. Tämä on perusteltua silloin, kun seurakunnan alue on laaja ja kullakin on oma kirkkonsa. Toinen vaihtoehto on huolehtia siitä, että ennakkoäänestyspaikkoja on seurakunnan alueella useita.(kl 23:19 ja KVJ 2:4) Mikäli seurakunta ei ole jakautunut äänestysalueisiin, seurakunnassa voi varsinaisena vaalipäivänä olla vain yksi äänestyspaikka, Vihdissä käytännössä Vihdin kirkko. Tämä on muutos edellisiin seurakuntavaaleihin, jolloin toimitimme vaalin ensin Vihdin kirkossa, sitten Nummelan seurakuntakeskuksessa ja päivän päätteeksi Ojakkalan koululla. Seurakuntavaalien kuulutusten ja ilmoitusten sekä ehdokaslistojen yhdistelmän julkaisemista varten on valittava sanomalehti tai muu julkaisu. (KJ 23:2,2-3). Päätös tästä on tehtävä mennessä. Vaalivalmistelujen virallisen osion lisäksi seurakunta ennakoi tulevia vaaleja kontaktoimalla edellisten vaalien valitsijayhdistysten asiamiehet, jakamalla eri kanavia pitkin ehdokasesitteitä, tilaamalla ja jakamalla markkinointimateriaalia, nostamalla Minun kirkkoni- seurakuntavaalit 2018 esille juttusarjoissa, haastatteluissa ja sosiaalisessa mediassa. Tästä kaikesta vaalilautakunta tekee tarkempia päätöksiä toukokuussa pidettävässä kokouksessa.
7 Kirkkovaltuusto 3/ KV 23 Esitys: Kirkkoherra esittää, että kirkkoneuvosto päättää esittää kirkkovaltuustolle, että se: 1. Valitsee vaalilautakunnan jäsenet ja varajäsenet sekä nimeää vaalilautakunnan puheenjohtajan. 2. Ei jaa Vihdin seurakuntaa äänestysalueisiin. 3. Valitsee vaalikuulutusten, ilmoitusten sekä ehdokaslistojen yhdistelmien julkaisulehdiksi Vihdin Uutiset ja Luoteis-Uusimaa lehden. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. KIRKKOVALTUUSTO : 1. Vaalilautakuntaan valittiin: Jäsenet: Pekka Valkeapää Seija Hacklin Jari Karjalainen Leila Turunen Satu Hyvärinen Pentti Kurunmäki Satu Vatka-Horttanainen Risto Marila Varajäsenet: Kaiju Himanen Siru Sahramaa Jaakko Manninen Aimo Savinko Tarja Havukorpi Timo Roms Arja Parttimaa Vaalilautakunnan puheenjohtajaksi nimettiin yksimielisesti Pentti Kurunmäki. 2. Vihdin seurakuntaa ei jaeta äänestysalueisiin. 3. Vaalikuulutusen, ilmoitusten sekä ehdokaslistojen yhdistelmien julkaisulehdiksi valittiin Vihdin Uutiset ja Luoteis-Uusimaa.
8 Kirkkovaltuusto 3/ KV 24 asia n:o 6 PIISPAN VAALI ESPOON HIIPPAKUNNASSA 2018 JA MAALLIKKOVALITSIJOIDEN VA- LINTA Kirkkoneuvosto Espoon hiippakunnassa on edessä piispanvaali Tapio Luoman tultua valituksi arkkipiispaksi alkaen. Vaalin ensimmäinen kierros on ja mahdollisesti tarvittava toinen kierros kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan välillä lääninrovastin johdolla ja kutsumana klo Lohjalla. Uuden piispan virkaan vihkiminen on Espoon tuomiokirkossa , liite. Piispaehdokkaan voi asettaa valitsijayhdistys, jonka muodostaa vähintään 30 tässä vaalissa äänioikeutettua pappia tai maallikkoa. Piispan vaalissa äänioikeutettuja ovat kaikki hiippakunnan papit ja lehtorin virassa tai tuomiokapitulin oikeuttamana kristillisen järjestön palveluksessa olevat lehtorit, joita Espoon hiippakunnassa on yhteensä 471. Lisäksi äänioikeus on yhtä monella maallikkovalitsijalla (KL 16 ). Äänioikeutettuja on siis yhteensä 942. Äänioikeutettuja maallikkovalitsijoita on muuallakin kuin paikallisseurakunnissa. Kirkkolain 26 luvun 16 :n nojalla heitä ovat mm. hiippakunnan kirkolliskokousedustajat, hiippakuntavaltuuston jäsenet ja ao. elinten varajäsenet. Yhteensä näillä mandaateilla piispanvaalissa äänestäviä maallikkovalitsijoita on Espoon hiippakunnassa 24 henkilöä mukaan lukien vihtiläiset kirkkovaltuutetut Pentti Aspila ja Hanna Jokela, joita ei tästä syystä voida valita Vihdin seurakunnan maallikkovalitsijoiksi. Näin ollen kirkkovaltuustoissa ja seurakuntaneuvostoissa valitaan 447 äänioikeutettua maallikkovalitsijaa hiippakunnan alueelta. Espoon hiippakunnan tuomiokapituli on istunnossaan jyvittänyt maallikkovalitsijoiden määrän seurakuntien koon mukaan siten, että Vihdistä valitaan yhteensä 22 maallikkovalitsijaa. Valintapäätös on tehtävä mennessä kirkkovaltuustossa ja siitä on tehtävä välittömästi ilmoitus tuomiokapitulille. Maallikkovalitsijaksi voidaan valita henkilö, joka on vaalikelpoinen seurakunnan luottamustoimeen eli kristillisestä harrastuksesta tunnettu 18 vuotta täyttänyt seurakunnan konfirmoitu jäsen, joka ei ole vajaavaltainen. Maallikkovalitsijaksi voidaan siis valita kuka tahansa tämän ehdon täyttävä seurakuntalainen, mutta käytännössä valituksi on tullut aiemmissa vaaleissa vain kirkkovaltuutettuja. Maallikkovalitsijaksi ei kuitenkaan voida valita papiksi vihittyä kirkkovaltuutettua, eikä pappi voi olla myöskään tekemässä päätöstä maallikkovalitsijasta. Papin tilalle on kutsuttava kirkkovaltuustoon valintaa koskevan pykälän käsittelyn ajaksi maallikkovarajäsen. Maallikkovalitsijoiksi ehdotettavilta on kysyttävä suostumus ennen valintaa.
9 Kirkkovaltuusto 3/ KV 24 Tämä on lähinnä teoreettinen kysymys silloin, kun kirkkovaltuutetut valitsevat maallikkovalitsijat keskuudestaan. Maallikkovalitsijoiden valinnassa on syytä pyrkiä yksimieliseen valintaan, niin kuin Vihdin kirkkovaltuustossa on tähän asti toimittu piispanvaalin maallikkovalitsijoita valitessa. Tämä tarkoittaa sitä, että maallikkovalitsijoiden valinta etenee kirkkovaltuustossa seuraavasti: Puheenjohtaja toteaa, että tässä pykälässä valitaan 22 maallikkovalitsijaa piispanvaaliin ja avaa keskustelun asiasta ja pyytää tekemään keskustelun aikana esitykset valittavista henkilöistä. Jos valittavaksi ehdotetaan yhtä monta nimeä kuin seurakunnasta valitaan valitsijoita, vaalin tulos voidaan todeta yksimielisesti. Tässä tapauksessa varsinaiseen vaalitoimitukseen ei tarvitse lainkaan ryhtyä. Tämän kaltaiseen menettelyyn päästään siten, että maallikkovalitsijoiksi valitaan edellisten seurakuntavaalien järjestyksessään 22 korkeimman äänisuhdeluvun saanutta kirkkovaltuutettua, liite. Esitys: Kirkkoherra esittää, että kirkkovaltuusto toimittaa piispanvaalin maallikkovalitsijoiden valinnan. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.
10 Kirkkovaltuusto 3/ KV 24 KIRKKOVALTUUSTO : Kirkkovaltuusto valitsi yksimielisesti piispanvaalin maallikkovalitsijoiksi seuraavat henkilöt: Peltonen Lotta-Liina Saario Anne Hacklin Seija Kaarto Rakel Viljanen Pekka Säiläkivi Paavo Vartiainen Erkki Kiiski Hannu Huitu Outi Hautio Kaisa Kaisto Tuomo Neuvonen Mirja-Liisa Hynnälä Kirsi Ali-Mattila Liisa Kurunmäki Pentti Ranta Tiina Leikkaa Kirsti Yli-Rosti Mikko Thessler Eila Brännare Anna-Leena Pietilä Markku Lumikumpu Päivi
11 Kirkkovaltuusto 3/ KV 25 asia n:o 7 VALTUUSTOALOITTEET Jos kirkkovaltuuston jäsen haluaa saattaa jonkin asian valtuuston käsiteltäväksi, on hänen tehtävä siitä kirjallinen esitys valtuuston puheenjohtajalle, jonka on viivytyksettä toimitettava se kirkkoneuvoston valmisteltavaksi. KJ 8:4 Aloitteen voi tehdä muulloinkin kuin kokouksessa. Ehdotus: Valtuustoaloitteet merkitään tietoon saatetuiksi. Valtuustoaloitteita ei ollut. KV 26 asia n:o 8 ILMOITUSASIAT 1. Todetaan, että kirkkovaltuuston jäsenen Rauno Pulkkisen menehtymisen vuoksi kirkkovaltuuston varsinaiseksi jäseneksi tulee lukien Päivi Lumikumpu. 2. Seuraava kirkkovaltuuston kokous klo 18 Seurakuntatalo Vihti Ehdotus: Ilmoitusasiat merkitään tietoon saatetuiksi. Ilmoitusasiat merkittiin tiedoksi. KV 27 asia n:o 9 VALITUSOSOITUS JA KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN Puheenjohtaja antoi 27 mukaisen valitusosoituksen ja päätti kokouksen kello
12 Kirkkovaltuusto 3/ Vihdin seurakunta VALITUSOSOITUS Kirkkovaltuusto määrä Pöytäkirjan pykälä MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevat muutoksenhakukiellot Seuraavista päätöksistä ei kirkkolain 24 luvun 5 :n mukaan saa tehdä kirkollisvalitusta eikä hallintolainkäyttölain 5 :n 1 momentin nojalla hallintovalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Julkista hankintaa koskevasta päätöksestä ei saa tehdä julkisista hankinnoista annetun lain mukaista valitusta, koska päätös koskee yksinomaan hankintamenettelyn valmistelua. Pöytäkirjan pykälät: 19-22, Erikseen säädetyt muutoksenhakukiellot 1. Hallintolainkäyttölain 5 :n 2 mom :n mukaan päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. 2. Muun lainsäädännön mukaan päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. 3. Hankintaa koskevista päätöksistä ei kirkkolain 24 luvun 8 a 2 momentin nojalla saa tehdä kirkkolain mukaista oikaisuvaatimusta eikä kirkollisvalitusta, jos asia kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan. Asia kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan, mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain 15 :n mukaisen kynnysarvon 1. Pöytäkirjan pykälät ja valituskieltojen perusteet: HANKINTAOIKAISU Hankintaoikaisun tekeminen Hankintayksikön päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön asianosainen voi tehdä hankintayksikölle kirjallisen hankintaoikaisun (Hankintalaki ). Toimitusosoite Hankintaoikaisu toimitetaan hankintayksikölle. Hankintayksikön yhteystiedot: Käyntiosoite: Postiosoite: Telekopio: Sähköposti: Hankintaoikaisu on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta. Hankintaoikaisun voi omalla vastuullaan lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti. Tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei sen näytetä tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa viestin katsotaan saapuneen vastaanottajalle sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä siitä, että sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Hankintaoikaisun on oltava perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Hankintaoikaisun sisältö Hankintaoikaisusta on käytävä ilmi: oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi tiedot hankintaoikaisun kohteena olevasta päätöksestä millaista oikaisua päätökseen vaaditaan millä perusteilla oikaisua päätökseen vaaditaan Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivat ne jo ole hankintayksikön hallussa. VALITUSOSOITUS 1 Kansallisen kynnysarvon suuruus on (tavarat ja palvelut), (terveydenhoito ja sosiaalipalvelut) ja (rakennus ja käyttöoikeusurakat)
13 Kirkkovaltuusto 3/ Valitusviranomainen ja valitusaika Kirkollis- ja hallintovalitukset Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Valitusviranomainen ja yhteystiedot: Helsingin hallinto-oikeus Käyntiosoite: Radanrakentajantie 5, Helsinki Postiosoite: PL 120, Helsinki Telekopio: Sähköposti: Kirkollisvalitus, pöytäkirjan pykälät: 23,24 Hallintovalitus, pöytäkirjan pykälät: Kirkollisvalitus alistusasiassa Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Valitusviranomainen ja yhteystiedot: Espoon hiippakunnan tuomiokapituli, pöytäkirjan pykälät: Käyntiosoite: Kirkkokatu 10, Espoo Postiosoite: PL 203, Espoo Telekopio: (09) Sähköposti: Kirkkohallitus, pöytäkirjan pykälät: Valitusaika 30 päivää 30 päivää Valitusaika 30 päivää 30 päivää PL 185 (Eteläranta 8), Helsinki Telekopio: Sähköposti: Opetus- ja kulttuuriministeriö, pöytäkirjan pykälät: 30 päivää PL 29 (Meritullinkatu 10), Valtioneuvosto Telekopio: (kirjaamo) Sähköposti: Valitus markkinaoikeuteen Valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut kirjallisesti tiedon asemaansa vaikuttavasta ratkaisusta tai tarjousmenettelyn ratkaisusta ja sen perusteista sekä kirjallisen ohjeen asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi (valitusosoitus). Hankinta-asiaan muutosta hakevan on lisäksi kirjallisesti ilmoitettava hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava hankintayksikön ilmoittamaan osoitteeseen viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeuteen. Hankintayksikön yhteystiedot ovat edellä hankintaoikaisua koskevassa kohdassa. Markkinaoikeuden yhteystiedot Valitus on toimitettava markkinaoikeudelle osoitettuna osoitteeseen: Valitusaika 14 päivää Postiosoite/käyntiosoite: Radanrakentajantie 5, HELSINKI Puh: Fax: Sähköpostiosoite: Muutoksenhakuajan laskeminen Valitus- ja oikaisuvaatimusaika lasketaan päätöksen tiedoksisaannista, tiedoksisaantipäivää lukuun ottamatta. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
14 Kirkkovaltuusto 3/ Valitusasiakirjojen toimittaminen Valitusasiakirjat on toimitettava valitusajassa päätöksessä mainitulle valitusviranomaiselle. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Oikeudenkäyntimaksu Lisätietoja Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) 2 :n nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua hallinto-oikeudessa 250 euroa ja markkinaoikeudessa 2000 euroa, jollei lain 5, 7 tai 8 :stä muuta johdu. Lisätietoja pykälistä ja valitusasioista antaa kirkkoherra Pekka Valkeapää puh (pekka.valkeapaa@evl.fi) talousjohtaja Tapio Yliluoma puh (tapio.yliluoma@evl.fi) Käyntiosoite Vihdin seurakunnan kirkkoherranvirastoon on Pisteenkaari 5 ja taloustoimistoon Kappelitie 5, Nummela Vihdin seurakunnan kirkkoherranviraston ja taloustoimiston postiosoite on Pisteenkaari 5, NUMMELA. Yksityiskohtainen valitusosoitus liitetään pöytäkirjanotteeseen.
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen.
98 Valitusosoitus ja kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.40 sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. Loppurukouksen piti Minna Latvala. OIKAISUVAATIMUSOHJEET
LisätiedotKirkkovaltuusto 1/
Kirkkovaltuusto 1/2017 12.1.2017 1 Paikka ja aika Seurakuntatalo Vihti 12.1.2017 klo 18.00-20.05 Läsnäolevat jäsenet Poissaolevat jäsenet Ali-Mattila Liisa Aspila Pentti Brännare Anna-Leena Hacklin Seija
LisätiedotLUOTTAMUKSELLINEN
LUOTTAMUKSELLINEN Lempäälän seurakunta OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kirkkoneuvosto 20.8.2019 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevat muutoksenhakukiellot
LisätiedotKokouspäivä Kirkkoneuvosto 6/
Kirkkoneuvosto 6/2016 17.5.2016 89 Paikka ja aika Seurakuntatalo Vihti, tiistai 17.5.2016 klo 17.30-17.50. Läsnäolevat jäsenet Poissaolevat jäsenet Valkeapää Pekka, pj Hacklin Seija Pulkkinen Rauno Saario
LisätiedotPoissaolevat jäsenet Jakka Juha äänestänyt ennakkoon Kuusisto Annikki äänestänyt ennakkoon. ei äänestänyt ennakkoon
Paikka ja aika Seurakuntatalo Vihti, tiistai 9.2.2016 klo 17.30 18.40 Läsnäolevat jäsenet Ali-Mattila Liisa Aspila Pentti Brännare Anna-Leena Hacklin Seija Hautio Kaisa Huitu Outi Hynnälä Kirsi Jokela
LisätiedotKirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto merkitsee selvityksen tiedoksi.
392/2016 23 Helsingin seurakuntien vuositilasto 2015 Päätösehdotus Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto merkitsee selvityksen tiedoksi. Päätös Merkittiin tiedoksi. Selostus Helsingin seurakuntayhtymän
LisätiedotKirkkovaltuusto 5/
Kirkkovaltuusto 5/2018 31.10.2018 68 Paikka ja aika Air Hotel Nummela 31.10.2018 klo 18:00-21:29 Läsnäolevat jäsenet Poissaolevat jäsenet Ali-Mattila Liisa Aspila Pentti Brännare Anna-Leena Hacklin Seija
LisätiedotKirkkovaltuusto 1/
Kirkkovaltuusto 1/2019 24.1.2019 1 Paikka ja aika Seurakuntakeskus Nummela 24.1.2019 klo 18.00-19.50 Läsnäolevat jäsenet Poissaolevat jäsenet Aaltonen Tapio Ali-Mattila Liisa Aspila Pentti Hannikainen
LisätiedotKirkkovaltuusto 2/2016 16.3.2016 7
Kirkkovaltuusto 2/2016 16.3.2016 7 Paikka ja aika Seurakuntatalo Vihti, keskiviikko 16.3.2016 klo 18.00 20.00. Läsnäolevat jäsenet Ali-Mattila Liisa poistui klo 19.40 pykälän 13 aikana. Brännare Anna-Leena
LisätiedotTAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(7) Viestinnän johtokunta Kokous
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(7) Aika 28.9.2016 klo 17:00-17:05 Paikka Seurakuntien talo, kokoushuone Rooma Osallistujat Jäsenet Martikainen, Heidi puheenjohtaja, poissa Arvonen,
LisätiedotMUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) Kirkkovaltuusto 3/2015 17.12.2015. OSALLISTUJAT läsnä poissa
MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) _ KOKOUSTIEDOT Aika 17.12.2015 klo 19-20.22 Paikka Seurakuntakoti _ OSALLISTUJAT läsnä poissa Kinnula Matti jäsen pj. x Soutukorva Johanna jäsen vpj. x 37- Hemminki
LisätiedotIKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 91 Kirkkoneuvosto 12/ / sivut 91-97
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 91 KOKOUSAIKA: 20.11.2018 kello 16:30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Hakala Taina Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha
Lisätiedot/ 2016 / Pöytäkirja on yleisesti nähtävillä välisen ajan. Todistaa: Esko Mattila, kirkkoherra
99-103 / sivut 70-76 70 KOKOUSAIKA: Perjantai 21.10.2016 kello 16.00 KOKOUSPAIKKA: Koivikon leirikeskus, päärakennus Läsnä: Hakala Taina Alanen Margit Haveri Juhani Mansoniemi Juha Tuohitaival Irma Mattila
LisätiedotKirkkovaltuusto 1/
Kirkkovaltuusto 1/2018 10.1.2018 1 Paikka ja aika Seurakuntatalo Vihti 10.1.2018 kello 18.00 19.04. Läsnäolevat jäsenet Poissaolevat jäsenet Ali-Mattila Liisa Brännare Anna-Leena Hacklin Seija Hautio Kaisa
LisätiedotKirkkovaltuusto 2/
Kirkkovaltuusto 2/2017 15.2.2017 1 Paikka ja aika Seurakuntatalo Vihti 15.2.2017 klo 18.00-19.18 Läsnäolevat jäsenet Poissaolevat jäsenet Ali-Mattila Liisa Brännare Anna-Leena Hacklin Seija Hautio Kaisa
LisätiedotHAMINAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 9/2017 Kirkkoneuvosto. Simeon-talo, kirkkoherran työhuone
KOKOUSKUTSU 9/2017 Kirkkoneuvosto Kokousaika Torstai 19.10.2017 klo 16.30 Kokouspaikka Simeon-talo, kirkkoherran työhuone Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro 144 Kokouksen avaus 145 Kokouksen laillisuus
LisätiedotKirkkovaltuusto 1/2015 15.1.2015 1
Kirkkovaltuusto 1/2015 15.1.2015 1 Paikka ja aika Seurakuntatalo Vihti, torstai 15.1.2015 klo 18.00-19.30 Läsnäolevat jäsenet Poissaolevat jäsenet Ali-Mattila Liisa Aspila Pentti Hacklin Seija Hautio Kaisa
LisätiedotPUOLANGAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto
Aika Maanantaina 13.2.2017 klo 18.00 Paikka Läsnä Seurakuntakeskus, Kirkkokatu 1, Puolanka Marjatta Mikkonen, puheenjohtaja Miia Haapalainen Terttu Herukka Pirjo-Riitta Kinnunen Arto Korkatti Reijo Mikkonen
Lisätiedot127 Sitoumus liittymisestä KL-Kuntahankinnat Oy:n toimistotarvikkeiden
149/2015 127 Sitoumus liittymisestä KL-Kuntahankinnat Oy:n toimistotarvikkeiden puitesopimukseen Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto päättää, että Malmin seurakunta sitoutuu KL- Kuntahankinnat kilpailuttamaan
LisätiedotJokela Hanna, kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Yliluoma Tapio, talousjohtaja, sihteeri
Kirkkoneuvosto 6/2019 6.6.2019 118 Paikka ja aika Seurakuntakeskus Nummela, Torstai 6.6.2019 klo 21:15 21:45 Läsnä Läsnäolevat jäsenet Valkeapää Pekka, pj Vartiainen Erkki varapj Hautio Kaisa Pakalén Olli
LisätiedotIKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 19 Kirkkovaltuusto 3/ / sivut 19-25
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 19 KOKOUSAIKA: Keskiviikko 29.11.2017 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä 19/19 Alanen Margit Leppänen Reijo Heiska Virve Salo Miikka Salo Eija Talonen Tuula
LisätiedotKIRKKONUMMEN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1 (15) YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO 22.1.2013 1/2013
1 (15) Kokouspäivä Paikka ja aika: Seurakuntatalo sali 4, Seurakunnantie 1, 22.1.2013 klo 18.00 Jäsenet: Posti Timo, puheenjohtaja Ehrnstén Viveka Erkkilä Pentti Kaurila Tuija Lumijärvi Johanna Nieminen
LisätiedotKirkkovaltuusto 3/
Kirkkovaltuusto 3/2019 10.4.2019 29 Paikka ja aika Seurakuntakeskus Nummela 10.4.2019 klo 18.00-21.00 Läsnäolevat jäsenet Poissaolevat jäsenet Aaltonen Tapio Aspila Pentti Brännare Anna-Leena Haapala Tiina
LisätiedotKokouskutsu on lähetetty kirkkovaltuuston jäsenille Kuulutus on ollut nähtävänä kirkkoherranviraston ilmoitustaululla
Aika Keskiviikkona 14.11.2018 klo 18.00 Paikka Läsnä Seurakuntakeskus, Kirkkokatu 1, Puolanka Marjatta Mikkonen, puheenjohtaja Miia Haapalainen Terttu Herukka Arto Korkatti Aaro Mikkonen Reijo Mikkonen
LisätiedotIKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 43 Kirkkoneuvosto 6/ / sivut 43-49
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 43 KOKOUSAIKA: 13.7.2017 kello 15.00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Hakala Taina Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Salo Miikka Talonen
LisätiedotTAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1(9) Seurakuntaneuvosto Kokous
TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1(9) Aika 8.3.2018 klo 19.25 19.45 Paikka Aitolahden kirkko, Jenseninkatu 4 Osallistujat Jäsenet Rantavaara, Ari puheenjohtaja Eskelinen, Riina-Eveliina
LisätiedotTAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(8) Viestinnän johtokunta Kokous
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(8) Aika Paikka 7.2.2017 klo 17:04 18.13 Kokoushuone Rooma Osallistujat Jäsenet Pyylampi, Inkeri puheenjohtaja Arvonen, Tero Karintaus, Katja Kuitunen,
LisätiedotSeurakuntakeskus Nummela Torstai klo
Kirkkoneuvosto 2/2019 14.2.2019 41 Paikka ja aika Läsnäolevat jäsenet Seurakuntakeskus Nummela Torstai 14.2.2019 klo 21.00 21.40 Valkeapää Pekka, pj Vartiainen Erkki varapj Hautio Kaisa Pakalén Olli Ranta
LisätiedotPUOLANGAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto
Aika Keskiviikkona 27.6.2018 klo 17.00 Paikka Läsnä Seurakuntakeskus, Kirkkokatu 1, Puolanka Marjatta Mikkonen, puheenjohtaja Miia Haapalainen Terttu Herukka Leena Jokinen Johanna Juntunen Arto Korkatti
LisätiedotTAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(8) Viestinnän johtokunta Kokous Kirjaston ryhmätyötila, Näsilinnankatu 26, 5.
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(8) Aika 6.2.2018 klo 17:00-18.39 Paikka Kirjaston ryhmätyötila, Näsilinnankatu 26, 5.krs Osallistujat Jäsenet Pyylampi, Inkeri puheenjohtaja Arvonen,
LisätiedotTAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1(9) Seurakuntaneuvosto Kokous
TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1(9) Aika 3.11.2016 klo 17.30-17.58 Paikka Messukylän seurakuntakoti, Messukylänkatu 36 Osallistujat Jäsenet Vuorio, Juha puheenjohtaja Eskelinen, Riina-Eveliina
LisätiedotIKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 35 Kirkkoneuvosto 6/ / sivut vs. kirkkoherra, puheenjohtaja
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 35 KOKOUSAIKA: 26.4.2018 kello 19:00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Hakala Taina Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha
LisätiedotIKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 36 Kirkkoneuvosto 5/ / sivut KOKOUSAIKA: torstai kello 16.
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 36 140 KOKOUSAIKA: torstai 31.5.2017 kello 16.30 KOKOUSPAIKKA: Koivikko Läsnä: Alanen Margit Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha Salo Miikka
LisätiedotMUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(8) Kirkkovaltuusto 4/2011 22.12.2011
MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(8) _ KOKOUSTIEDOT Aika 22.12.2011 klo 17-19.38 Paikka Seurakuntakoti _ OSALLISTUJAT läsnä poissa Pöyhtäri Aulikki jäsen, pj. x Sinikumpu Airi jäsen, vpj x Lehtimäki
LisätiedotPöytäkirja. Jaalan Raitti, Keskuskaari 1A, Jaala. Muut osallistujat Janhunen Ritva seurakuntaneuvoston edustaja
Pöytäkirja 4/2019 Jaalan kappelineuvoston kokous Kokousaika Kokouspaikka klo 17:00 Jaalan Raitti, Keskuskaari 1A, 47100 Jaala Jäsenet Vainio Juha puheenjohtaja Hietanen Seija jäsen Lemminkäinen Tuomas
LisätiedotSeurakuntaneuvosto hakee käynnissä olevalle projektille vuodelle 2017 rahoitusta
336/2016 40 Hoivamuusikko projektin jatkoanomus Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto hakee käynnissä olevalle projektille vuodelle 2017 rahoitusta Päätös Päätettiin esityksen mukaisesti. Selostus Liitteet
LisätiedotTARVASJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/13 Sivu 1 KIRKKOVALTUUSTO 4.12.2013. Aika keskiviikkona 4.12.2013 klo 19.00 20.19
TARVASJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/13 Sivu 1 Aika keskiviikkona 4.12.2013 klo 19.00 20.19 Paikka seurakuntalo Osallistujat Päätöksentekijät Heikkilä Martti pj Vainio Maija vpj Hallanheimo Minna, poissa,
LisätiedotKangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2016 1/13
Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2016 1/13 Kuhmalahden kappelineuvosto 02.02.2016 Aika 02.02.2016 klo 18:00 Paikka Pentosali, Lehtitie 1, Kuhmalahti Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 7 Kokouksen avaus ja
LisätiedotKangasalan seurakunta Pöytäkirja 3/2016 1/11. Kasvun johtokunta Ranta-Einola (Ranta-Einolantie 20, Kangasala)
Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 3/2016 1/11 Kasvun johtokunta 31.05.2016 Aika 31.05.2016 klo 18:00-19:32 Paikka Ranta-Einola (Ranta-Einolantie 20, 36200 Kangasala) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 35 Kokouksen
LisätiedotTAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(8) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(8) Aika 8.2.2016 klo 17:15-17:45 Paikka Perheasiain neuvottelukeskus Osallistujat Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja Hankela, Jussi Karhola, Anne
LisätiedotOUTOKUMMUN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2011 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 33 28.12.2011
KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 33 KOKOUSAIKA Keskiviikko kello 18.00-19.50 KOKOUSPAIKKA Outokummun seurakunnan seurakuntatalo, Kummunkatu 19 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Hirvonen Sini, varajäsen (Heikkinen-Rummukainen
LisätiedotTAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(10) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous 12.2.2015. Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(10) Aika Paikka 12.2.2015 klo 17:15-18:00 Perheasiain neuvottelukeskus Osallistujat Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja Hankela, Jussi Karhola, Anne
LisätiedotPyhäselän seurakuntaneuvosto /2017. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti
1 PÖYTÄKIRJA 3/2017 Aika Tiistai 14.3.2017 klo 16.30-17.40. Paikka Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, 82200 Hammaslahti Läsnä Ojala Ville puheenjohtaja Heikkilä Aki Lavikainen Tuula Lehikoinen
LisätiedotJoensuun ev.lut. seurakuntayhtymä Yhteinen kirkkoneuvosto /2017
1 PÖYTÄKIRJA 6/2017 Aika Tiistai 6.6.2017 klo 17.15-19.15 Paikka Ortodoksinen kulttuurikeskus, Alasali Kauppakatu 44 80100 Joensuu Läsnä Käyhkö Tuomo puheenjohtaja Ketonen Matti varapuheenjohtaja, poistui
LisätiedotSeurakuntaneuvosto /2017. Läsnä Markku Koistinen vs. kirkkoherra, seurakuntaneuvoston puheenjohtaja
1 PÖYTÄKIRJA 2/2017 Aika Maanantai 13.2.2017 klo 17.00 Paikka Enon seurakuntatalo Yläpappilantie 1 81200 Eno Läsnä Markku Koistinen vs. kirkkoherra, seurakuntaneuvoston puheenjohtaja Haaranen Paula Heiskanen
LisätiedotValituskirjassa on ilmoitettava
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän valtuuston valitusosoitus VALITUSOSOITUS Valitusoikeus ja -perusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai
LisätiedotIKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Kirkkovaltuusto 1/ / sivut 1-8
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 KOKOUSAIKA: Torstai 12.1.2017 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä 19/19 Heiska Virve Salo Miikka Karjalainen Anni Salo Eija Talonen Tuula Härkki Leena Alanen
LisätiedotILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3 /2013 1/5 KIRKKOVALTUUSTO
ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3 /2013 1/5 KOKOUSAIKA 28.5.2013 klo 18-18.35 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja Kuivalainen Eila varapuheenjohtaja Haapsaari Tuula
LisätiedotVANTAANKOSKEN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON SÄHKÖPOSTIKOKOUS. Sähköpostikokous
Seurakuntaneuvosto 20.3.2015 sivu 1 (9) VANTAANKOSKEN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON SÄHKÖPOSTIKOKOUS Aika 20.3.2015 klo 16.00 Paikka Sähköpostikokous Osallistujat: Ahlroth Riitta Huvila Raimo Koivula
LisätiedotAlkuhartaus Jukka Pakarinen ja Stefan Forsén pitivät alkuhartauden.
Helsingin seurakuntayhtymä Vartiokylän seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 14.04.2016 klo 18:05-19:25 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Pakarinen, puheenjohtaja Salli Ahtiainen Tiina Hieta
LisätiedotIKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Kirkkoneuvosto 1/ / sivut 1-9
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 KOKOUSAIKA: 8.1.2019 kello 16:30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit jäsen Haveri Juhani jäsen Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha jäsen
LisätiedotPyhäselän seurakuntaneuvosto /2017. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti
1 PÖYTÄKIRJA 1/2017 Aika Tiistai 10.1.2017 klo 18.00-18.55. Paikka Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, 82200 Hammaslahti Läsnä Ojala Ville puheenjohtaja Lavikainen Tuula Lehikoinen Tarja Makkonen
LisätiedotOikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen.
Sosiaali- ja terveyslautakunta MUUTOKSENHAKU 1. OIKAISUVAATIMUS Muutosta :ssä tehtyihin päätöksiin voi hakea Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnalta kirjallisella oikaisuvaatimuksella. Oikaisuvaatimus
LisätiedotIKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 86 Kirkkoneuvosto 10/ / sivut 86-93
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 86 KOKOUSAIKA: keskiviikko 16.12.2016 kello 16.30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Haveri Juhani Hakala Taina Mansoniemi Juha Mattila Esko kirkkoherra,
LisätiedotKOKOUS N:o 1-2015 AIKA 19.01.2015 kello 19.00 19.40 kahvit kello 18.30 alkaen PAIKKA Parolan seurakuntatalo
Hattulan seurakunta Kirkkovaltuusto KOKOUS N:o 1-2015 AIKA 19.01.2015 kello 19.00 19.40 kahvit kello 18.30 alkaen PAIKKA Parolan seurakuntatalo Valtuutetut Läsnä Poissa Kirkkoneuvosto Läsnä Poissa Ahola
LisätiedotPyhäselän seurakuntaneuvosto /2019. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti
1 PÖYTÄKIRJA 6/2019 Aika Ti 9.7.2019 klo 12.00-12.20 Paikka Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, 82200 Hammaslahti Osallistujat Ojala Ville puheenjohtaja Lempinen Antti Lavikainen Tuula Nieminen
LisätiedotILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2 /2013 1/5 KIRKKOVALTUUSTO
ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2 /2013 1/5 KOKOUSAIKA 19.3.2013 klo 18-19.05 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja varapuheenjohtaja Hassinen Arja Puhakka Ulla Maija
LisätiedotILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 1/8 KIRKKOVALTUUSTO
ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 1/8 KOKOUSAIKA 15.1.2013 klo 18-18.30 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja varapuheenjohtaja Haapsaari Tuula Määttänen Toivo Hassinen
LisätiedotESITYSLISTA 6/ Seurakuntaneuvosto KORSON SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS. Aika: Keskiviikko 24.9.
ESITYSLISTA 6/2015 1 KORSON SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko 24.9.2015 klo 17 Paikka: Korson seurakunnan kirkkosali II Osallistujat: Yrjölä Pirkko puheenjohtaja Heikinheimo Kirsi
LisätiedotSeurakuntaneuvosto 20.1.2016 1/2016
1 PÖYTÄKIRJA 1/2016 Aika Ke 20.1.2016 klo 18.00-18.53 Paikka Läsnä POISSA Lisäksi läsnä Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Anne Angervo, vt. kirkkoherra Piipponen Jorma Röning Mirja
Lisätiedot22, 23, 24, 26, 27, 28, 30, 31
Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Yhtymähallitus OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä Pykälä 24.3.2017 22-31 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain
LisätiedotYhteinen kirkkoneuvosto päättää merkitä tuomiokapitulin päätöksen tiedoksi ja saattaa sen myös yhteiselle kirkkovaltuustolle tiedoksi.
602/2015 81 Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin vahvistuspäätös yhteisen kirkkovaltuuston 14.6.2018 58 tekemään päätökseen (Kiinteän omaisuuden vuokraus: Malminkartanossa sijaitseva tontti 91-33-249-001)
LisätiedotKOKOUSAIKA KESKIVIIKKO 27.1.2016 KLO 16.00 16.47
_ KOKOUSAIKA KESKIVIIKKO 27.1.2016 KLO 16.00 16.47 KOKOUSPAIKKA Seurakuntakoti KUTSUTUT / PAIKALLA OLLEET Jäsenet: henkilökohtaiset varajäsenet: x Arja Huuskonen, khra, puheenjohtaja -Jarkko Rekonen, varapuheenjohtaja.
LisätiedotLANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (9) SEURAKUNTANEUVOSTO
LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (9) Aika: Tiistai 10.3.2015 klo 18.00-19.15 Paikka: Langinkosken kirkon Toivonsali Läsnä: Päivi Harsia Pirjo Hellgren Aimo Ilomäki Ville Mielonen varapuheenjohtaja
LisätiedotKangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2016 1/11. Kasvun johtokunta Seurahuone, Myllystenpohjantie 2, Kangasala
Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2016 1/11 Kasvun johtokunta 14.01.2016 Aika 14.01.2016 klo 18:00-19:38 Paikka Seurahuone, Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 27 Kokouksen
LisätiedotLIEKSAN SEURAKUNTA ESITYSLUETTELO/ 3/2016 1 (11) 6.4.2016
LIEKSAN SEURAKUNTA ESITYSLUETTELO/ 3/2016 1 (11) AIKA Keskiviikko klo 16.30 17.25 KOKOUSPAIKKA LÄSNÄ POISSA Lieksan seurakuntatalo Lea El Bardi, pj Matti Hokkanen Tiina Ihalainen Maija Ikonen Marja Kettunen
LisätiedotMyrskylän seurakunta/ kirkkoneuvosto Pöytäkirja 11-2011 1. kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja talouspäällikkö, esittelijä, sihteeri
Myrskylän seurakunta/ kirkkoneuvosto Pöytäkirja 11-2011 1 MYRSKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11 2011 Kirkkoneuvosto Aika: 13.12.2011 klo 18.00 Paikka: Seurakuntakoti Jäsenet: Nurminen Anja puheenjohtaja Päivi
LisätiedotPÖYTÄKIRJA. Ylistaron kappelineuvosto
1 PÖYTÄKIRJA Ylistaron kappelineuvosto NRO 4/2015 AIKA: 4.6.2015 kello 18:00 (kahvi ennen kokousta) PAIKKA: Ylistaron kappeliseurakunnan virastotalon kokoushuone LÄSNÄ: Jari Heiska - paikalla Ville Karhu
LisätiedotUTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto
Kokousaika Tiistai 27.2.201 klo 18.00 19.12 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Seurakuntatalo Pirkko Hongisto Jouko Isoniemi Irmeli Juntunen Antti Koistinen Taisto Kokko Ahti
LisätiedotPL 59 (Kirkkokatu 3) 29201 Harjavalta 044-7356761 evl-harjavalta@evl.fi tai pirjo.vataja@evl.fi www.harjavallanseurakunta.fi KIRKKOVALTUUSTO 2/2014
HARJAVALLAN SEURAKUNTA PL 59 (Kirkkokatu 3) 29201 Harjavalta 044-7356761 evl-harjavalta@evl.fi tai pirjo.vataja@evl.fi www.harjavallanseurakunta.fi PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 2/2014 AIKA Maanantai 24.11.2014
LisätiedotPUOLANGAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto
Aika Torstai 15.3.2018 klo 18.00 Paikka Läsnä Seurakuntakeskus, Kirkkokatu 1, Puolanka Marjatta Mikkonen, puheenjohtaja Miia Haapalainen Terttu Herukka 1-5 Leena Jokinen Arto Korkatti Martti Köngäs Aaro
LisätiedotKoska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 91 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee
LisätiedotMYRSKYLÄN SEURAKUNTA / Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA 2 2012
Myrskylän seurakunta/kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA 2-12 1 MYRSKYLÄN SEURAKUNTA / Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA 2 2012 Aika: Paikka: ma 13.2.2012 klo 19.00 alkavan kirkolliskokouksen ja hiippakuntavaltuuston
LisätiedotPYKÄLÄT KOKOUSAIKA: Pe 3.2. klo LÄSNÄ: Mariitta Lahti puheenjohtaja
JÄMIJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 1 PYKÄLÄT 1-11 KOKOUSAIKA: Pe 3.2. klo 13.30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakoti LÄSNÄ: Mariitta Lahti puheenjohtaja Lauri Kontti jäsen Anneli Moisio jäsen Ulla Sorvali jäsen
LisätiedotLOPEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Sivu 1 / 7 Kirkkovaltuusto 1 / 2017
LOPEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Sivu 1 / 7 Kirkkovaltuusto 1 / 2017 Kokousaika: Kokouspaikka: Tiistai 10.1.2017 klo 18.30 (kahvit klo 18.00 lähtien) Lopen kirkon seurakuntasali, Pilpalantie 1, 12700 Loppi
LisätiedotHAMINAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2015 Kirkkovaltuusto. Kokoonnumme klo 17 Simeon-saliin
KOKOUSKUTSU 3/2015 Kirkkovaltuusto Kokousaika Torstai 17.9.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Kokoonnumme klo 17 Simeon-saliin Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro 22 Kokouksen avaus 23 Kokouksen laillisuus
LisätiedotKirkkovaltuusto 4/
Kirkkovaltuusto 4/2016 6.6.2016 32 Paikka ja aika Seurakuntatalo Vihti, maanantai 6.6.2016 klo 18.00-20.20 Läsnäolevat jäsenet Poissaolevat jäsenet Ali-Mattila Liisa Almgren Suvi Aspila Pentti Brännare
LisätiedotPUOLANGAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 Kirkkovaltuusto
Aika Maanantaina 12.12.2016 klo 18.00 Paikka Läsnä Seurakuntakeskus, Kirkkokatu 1, Puolanka Marjatta Mikkonen, puheenjohtaja Pirjo-Riitta Kinnunen Arto Korkatti Martti Köngäs Reijo Mikkonen Mikko Moilanen
LisätiedotKIRKKOVALTUUSTO 4/2018
HARJAVALLAN SEURAKUNTA Kirkkokatu 3 29200 Harjavalta www.harjavallanseurakunta.fi PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 4/2018 AIKA Tiistai 11.12.2018, klo 18.20-19.05 PAIKKA Seurakuntatalo, pieni Sali LÄSNÄ jäsenet
LisätiedotTAMPEREEN ETELÄINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1(9) Järjestelytoimikunta Kokous 29.1.2014. Juhani Räsänen Päivi Salminen
TAMPEREEN ETELÄINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1(9) Aika keskiviikko 29.1.2014 klo 17:30-18:15 Paikka Härmälän kirkko, Talvitie 26 Osallistujat Jäsenet Jussi Mäkinen puheenjohtaja Jarno Parviola Sirpa
LisätiedotSeurakuntaneuvosto /2019. Läsnä Rautavuori Armi kirkkoherra, seurakuntaneuvoston puheenjohtaja
1 PÖYTÄKIRJA 2/2019 Aika Tiistai 12.2.2019 klo 17.00 Paikka Enon seurakunta Kunnantie 2, kokoustila 3. krs 81200 Eno Läsnä Rautavuori Armi kirkkoherra, seurakuntaneuvoston puheenjohtaja Ahlholm Maiju Eskelinen
LisätiedotVaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa.
Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 Oikaisuohje ja valitusosoitus ( 39) Oikaisuohje ja valitusosoitus Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista
LisätiedotSeurakuntaneuvosto
1 PÖYTÄKIRJA 7/2018 Aika Ti 2.10.2018 klo 18.00---20.00 Paikka Läsnä Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Angervo Anne, kirkkoherra, puheenjohtaja Meriläinen Anne Piipponen Jorma Röning
LisätiedotPykälät: 23 27, 35, 36 ja 37. Pykälät: 28, 29, 30, 31, 32, 33 ja 34. Pykälät: 28, 29, 30, 31, 32, 33 ja 34
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallituksen muutoksenhakuohje A. OIKAISUVAATIMUSOHJE Oikaisuvaatimusoikeus ja -perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain
LisätiedotKangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2017 1/13. Kasvun johtokunta Suoraman seurakuntakeskuksen takkahuone
Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2017 1/13 Kasvun johtokunta 25.01.2017 Aika 25.01.2017 klo 17:30-19:55 Paikka Suoraman seurakuntakeskuksen takkahuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus
LisätiedotKIRKKONEUVOSTO 4/2014
HARJAVALLAN SEURAKUNTA PL 59 (Kirkkokatu 3) 29201 Harjavalta 044-7356761 evl-harjavalta@evl.fi tai pirjo.vataja@evl.fi www.harjavallanseurakunta.fi PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 4/2014 AIKA MAANANTAI 28.04.2014
LisätiedotKONNEVEDEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA Nro 9/2019 KIRKKONEUVOSTO
Kokousaika Torstai 23.5.2019 kello 15.00 Kokouspaikka Päätösten tekijät Muut osallistujat Virasto, Kauppatie 38, 44300 KONNEVESI ( ) Korhonen Tuula ( ) Salonen Anne ( ) Vainio Harri ( ) Vaittinen Seppo
LisätiedotTAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(9) Viestinnän johtokunta Kokous
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(9) Aika Paikka 3.2.2016 klo 17:00 18:21 Seurakuntien talo, kokoushuone Rooma Osallistujat Jäsenet Alajoki, Heidi puheenjohtaja Arvonen, Tero poissa
LisätiedotHAMINAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2018 Kirkkoneuvosto
KOKOUSKUTSU 4/2018 Kirkkoneuvosto Kokousaika Torstai 7.6.2018 klo 19 Kokouspaikka Miehikkälän seurakuntakoti, Pappilankuja 3, Miehikkälä Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro 62 Kokouksen avaus 63 Kokouksen
LisätiedotAika klo 19:00-20:15 Mäntyniemen kesäkoti, Veklahdentie 367, Kirkkonummi
Paavalin seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 31.05.2016 klo 19:00-20:15 Paikka Mäntyniemen kesäkoti, Veklahdentie 367, 02400 Kirkkonummi Saapuvilla olleet jäsenet Kari Kanala, puheenjohtaja
LisätiedotValitusosoitus. Muutoksenhakukielto
Valitusosoitus Muutoksenhakukielto Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa: : 21-22,
LisätiedotPYHÄRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA /2018
1(3) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika perjantai 10.8.2018 klo 18.00 18.46. Paikka seurakuntakoti Läsnä Tolvanen Sami vt. kirkkoherra, vt. kirkkoneuvoston puheenjohtaja Laurikkala Jukka kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja
LisätiedotSeurakuntaneuvosto /2018. Läsnä Rautavuori Armi kirkkoherra, seurakuntaneuvoston puheenjohtaja
1 PÖYTÄKIRJA 1/2018 Aika Tiistai 9.1.2018 klo 17.00 Paikka Enon seurakuntatalo Yläpappilantie 1 81200 Eno Läsnä Rautavuori Armi kirkkoherra, seurakuntaneuvoston puheenjohtaja Haaranen Paula Heiskanen Senni
LisätiedotMUUT Arja Korkalainen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Pekka Tuononen kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja, poissa talouspäällikkö, sihteeri
PÖYTÄKIRJA 01/2018 N KOKOUS AIKA Tiistai 20.1.2018 19.20 PAIKKA Seurakuntamaja Juha Luukkonen pj Risto Pursiainen vpj Kirsi Kokkonen j, poissa Maija-Liisa Korhonen j Mika Mustonen j, poissa Elli Nuutinen
Lisätiedot