JSeowulf. Suomennos, johdanto ja selitykset Osmo Pekonen ja Clive Tolley. Werner Söderström Osakeyhtiö Porvoo - Helsinki - Juva

Transkriptio

1

2

3 JSeowulf Suomennos, johdanto ja selitykset Osmo Pekonen ja Clive Tolley Werner Söderström Osakeyhtiö Porvoo - Helsinki - Juva

4 Päällisen ja kuvaliitteen kuvien käytöstä haluamme kiittää seuraavia: The York Helmet: The City of York Council and The Castle Museum, York. The Kingston Brooch: National Museums and Galleries on Merseyside. Beowulf Manuscript (MS Cotton Vitellius A xv, fol. 1 84v ): The British Library, London. Franks Casket, Sutton Hoo Lyre, Sutton Hoo shoulder clasp: The British Museum, London. Torslunda pattress: Antikvarisk-topografiska Arkivet, Stockholm. Snartemo sword, Hylestad carving: Universitetets Oldsaksamling, Oslo. Ardagh Calice: The National Museum of lrdand, Dublin. The Uppsala Mounds: Werner Söderström Osakeyhtiö, Helsinki. Tämän teoksen julkaisemiseen on saatu Suomen Kirjasäätiön valikoivaa tuotantotukea. Ensisijaisena alkuteoksena on käytetty G. Jackin editiota &owuif muinaisenglantilaisen alkutekstin ja muiden lähteiden ohella. ISBN WSOY - Kirjapainoyksikkö Juva 1999

5 KIITOKSET Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Alfred Kordelinin yleinen edistys- ja sivistysrahasto, Jyväskylän yliopiston humanistinen tiedekunta sekä WSOY:n Kirjallisuussäätiö ovat apurahoin tukeneet tämän teoksen suomennostyötä. Lukuisat henkilöt, joita kaikkia emme voi tässä luetella, auttoivat meitä työn eri vaiheissa: Dosentti Jorma Kaimio (WSOY) ja pääsihteeri Urpo Vento (SKS) rohkaisivat meitä aloittamaan työn ja poistivat käytännön esteet. Professori Heather O'Donoghue (Oxford University) ja professori Fred Robinson (Yale University) rohkaisivat ja opastivat meitä koko työn ajan. Monet ystävämme sekä Suomessa että Englannissa kuuntelivat talvi-iltaisin runonlausuntaanune»simasalin penkeillä» ja»oluthaarikan ääressä>> ja ehdottivat tyylillisiä parannuksia. Kaikille meitä tukeneille - eikä vähiten perheenjäsenillemme - olemme kiitollisuudenvelassa. Beowu!f ilmestyy ensimmäisen kerran kokonaan suomeksi akateemikko Martti Haavion ( ) juhlavuonna. Omistamme työmme hänen muistolleen. Osmo Pekonen ja Clive Tolley

6

7 JOHDANTO Finna Llnd mainitaan Englannin kirjallisuudessa ensimmäisen kerran.&owu!f-eepoksen säkeessä 580. Runoilijalle Finna Llnd merkitsee kaukaista, melkeinpä myyttistä maata merten äärillä. Finneillä lienee tarkoitettu saamelaisia, joiden maa oli ehkäpä etäisin eepoksen yleisölle tuttu pohjoinen valtakunta. Tuosta salaperäisestä maasta me käytämme käännöstä 'Turjanmaa'..&owu!f on kiistattomasti merkittävin muinaisenglanniksi kirjoitettu teos. Muinaisenglannilla tarkoitetaan ennen vuonna 1066 käytyä Hastingsin taistelua ja sitä seurannutta normannivalloitusta puhuttua englantia, joka vielä sisälsi runsaasti taivutusmuotoja eikä juuri ollut lainannut sanoja ranskasta ja latinasta..&owu!f vastaa noin kymmenesosaa kaikesta meille säilyneestä muinaisenglantilaisesta runoudesta..&owu!f käsittelee aikakautensa hovikulttuurin teemoja kuten kunniaa, valtaa, vaurautta, sankaruutta, ihanteellista kuninkuutta ja iluniselämän katoavaisuutta. Tapahtumien näyttämö on puoliksi historiallinen, puoliksi fiktiivinen Skandinavia, jonka nummilla ja metsissä on tyyssijansa niin yli-inhimillisillä sankareilla kuin tultasyöksevillä lohikäärmeillä. Historialliset tapahtumat sijoittunevat 500-luvulle, mutta tarun fantastiset, mytologiset ja allegoriset ainekset avaavat sille yleispäteviä tulkintamahdollisuuksia, jotka puhuttelevat yhtä hyvin myös nykyihmistä..&owu!f valaisee koko Pohjolan muinaisuutta, mutta epäilemättä suurin merkitys sillä on ollut Tanskan kansalliselle historiankirjoitukselle. Tieteellisen.&owu!f-tutkimuksen isä on Tanskan kansallishumanisti Nikolai Frederik Severin Grundtvig. 7

8 Btowu!fin maailma on kaunokirjallisessa muodossa herännyt henkiin J. R. R. Tolkienin teoksessa Taru sormustm herrasta ja sen rinnakkaisteoksissa. Tolkien oli Oxfordin yliopiston muinaisenglannin professori, ja monille hänen kaunokirjallisten teostensa hahmoista ja tapahtumista voidaan löytää esikuva Btowu!fista. Tolkienin panos on osaltaan herättänyt uutta kiinnostusta.btowulf-eepokseen. Erityisen maineikas on esitelmä Btowu!f: The Monsters and the Critics, jonka Tolkien piti British Academyssä 25. marraskuuta Tolkienin elämäntyö on keskeisiltä osiltaan Btowu!fin sanoman mietiskelyä ja tulkintaa. KÄSIKIRJOITUS Btowulf on säilynyt vain yhtenä käsikirjoituksena, British Library MS Cotton Vitellius A. xv, joka on peräisin noin vuodelta 1000, kuten paleografinen analyysi osoittaa. Alkutekstillä ei ole otsikkoa, mutta päähenkilön mukainen nimi Btowulf on perinteen sanelema. Samaan käsikirjoituskokonaisuuteen sisältyy muitakin hirviötarinoita, mutta Btowulf on niistä arvokkain. Käsialoista näkyy, että Btowu!fin kirjureita on ollut kaksi. Sulkakynänkäyttäjä vaihtuu säkeessä 1939, kesken lauseen. Käsikirjoitus koostuu 3182 loppusoinnuttomasta säkeestä, jotka jakautuvat puolisäkeisiin; säejakoa ei kuitenkaan ole eksplisiittisesti merkitty. Koko teos on jaettu 43 numeroituun lukuun. Btowu!fin käsikirjoituksen varhaisimmista vaiheista ei tiedetä mitään. Se saattoi kuulua jonkin luostarikirjaston kokoelmiin, kunnes Englannin uskonpuhdistus lakkaotti luostarit luvulla. Käsikirjoituksen tiedetään kuuluneen ainakin Lichfieldin tuomiorovastille Lawrence Nowellille ja hänen jälkeensä vanhojen käsikirjoitusten keräilijälle Sir Robert Cottonille ( ). Vuonna 1731 Cottonin kokoamassa kirjastossa syttyi tuhoisa tulipalo, joka vahingoitti Bto wu!fiakin. Ennen tulipaloa ainutlaatuisesta käsikirjoituksesta oli 8

9 kopioitu vain muutama säe, mutta luvulla islantilainen bibliofiili Grimur J6nsson Thorkelin teetti Tanskassa asuessaan tekstistä täydellisen kopion ja vähän myöhemmin kirjoitti vielä toisen kopion itse. Kun Englannin laivasto vuonna I 807 pommitti Kööpenhaminaa, paloi puolestaan Thorkelinin kirjasto melkein kokonaan, mutta Btowulfin kopiot pelastuivat. Thorkelinin kopiot ovat osoittautuneet tärkeiksi myöhemmälle tutkimukselle, mutta kärventymisestä ja haurastumisesta huolimatta myös alkuperäinen pergamentti on edelleen varsin lukukelpoinen. Epävarmoissa kohdissa olemme vakiintunutta tutkimustraditiota seuraten merkinneet todennäköiset täydennykset hakasulkuihin. Eräät epävarmat kohdat johtunevat myös kirjurien hairahduksista. Epäselvien säkeiden kokonaismäärä on silti pieni, kuten lukija voi todeta. Jokainen uusi.beowu.!f-käännös on kuitenkin samalla myös uusi tulkinta. RUNON SYNTYMÄAIKA JA -PAIKKA Eräänä ehtoona joskus 600-luvun lopulla Northumbrian kuningaskunnassa harppu kiersi illanistujaisissa mieheltä miehelle. Muuan vanhus, nimeltään Credmon, pujahti ulos salista, koska hän piti itseään laulutaidottomana. Hän lymysi talliin ja nukahti pahnoille. Unessa häntä lähestyi mies, joka pyysi häntä laulamaan. Credmon selitti lähteneensä salista nimenomaan välttyäkseen laulamasta, mutta muukalainen vaatimalla vaati häntä laulamaan luotujen synnystä. Credmon puhkesi lauluun, ja siitä pitäen hänellä oli lahja veisata Raamatun aiheista englannin kielellä. Kunnianarvoisa Beda ( ) on kääntänyt Credmon-bardin virren myös latinaksi, mutta pahoittelee,»ettei runoutta voi kääntää kielestä toiseen sen kauneuden ja arvon kärsimättä>>. Samoihin aikoihin Credmonin kanssa myös eteläenglantilainen oppinut Aldhelm asettui harppuineen Malmesburyn sillalle ja lauloi kristillisiä säkeitä perinteiseen runotyyliin. Tämä oli hänen mielestään 9

10 tehokas tapa levittää ilosanomaa. Valitettavasti Aldhelmilta on säilynyt vain joitakin latinaksi kirjoitettuja runoja. Jo 600-luvulla englantilaiset runoilijat siis sovelsivat perinteistä alliteroivaa runomittaa uuden uskonnon palvelukseen. Btowu!f ei varmaankaan ole runona aivan yhtä vanha. Se ei julista evankeliumia avoimesti kuten edellä mainitut varhaisemmat runot. Btowu!f pikemminkin sijoittuu jännittävällä tavalla pakanuuden ja kristinuskon vedenjakajalle: se on pakanallisen kohtalouskon ja kristillisen kaitselmususkon tasapainoinen synteesi. Runon on täytynyt syntyä aikana, jolloin kristinusko oli jo omaksuttu - teksti sisältää joitakin kirkkolatinasta lainattuja sanojakin - mutta pakanallisen menneisyyden sankari-ihanteet eivät olleet vielä kokonaan unohtuneet. Beowu!fin tenho on sen luoneen runoilijan kyvyssä sovittaa yhteen kaksi erilaista elämänkatsomusta: väistyvä pakanuus ja vielä tuore kristinusko, joista molemmat vaikuttavat eepoksen maailmassa. Tämä tuskin olisi enää ollut mahdollista aikana, jolloin kristinusko oli jo vakiinnuttanut asemansa ja lopullisesti syrjäyttänyt pakanuuden. Englannin evankelioimisen käynnisti benediktiinimunkki Augustinus, sittemmin ensimmäinen Canterburyn piispa, joka käännytti Kentin kuninkaan.fethelberhtin vuonna 597. Voimme otaksua &owu!j-eepoksen syntyneen muutamia sukupolvia myöhemmin. Paleografia osoittaa, että säilyneen käsikirjoituksen edeltäjinä on täytynyt olla kokonainen hävinneiden kopioiden sarja. Eräät kirjurien tekemät virheet voidaan näet ymmärtää vain kopiointivirheinä. Äskettäin on esitetty, että runo tuskin on voinut syntyä myöhemmin kuin noin 725, koska se vielä tekee selvän eron pitkien ja lyhyiden painottomien vokaalien välillä, mikä tapa noihin aikoihin oli häviämässä ainakin eteläisessä Englannissa. Eepoksessa kuvattu yhteiskunta, jonka kulttuuriin esimerkiksi polttohautaus tai karjukoristeiset kypärät kuuluivat, lienee niinikään hävinnyt jo 700-luvulla. Päälliköilleen uskolliset soturien seurueet muuttuivat säännölliseksi armeijaksi viimeistään kuningas Alfredin ( ) aikana. lo

11 Eepoksen syntymäseutu on yhtä arvoituksellinen. Sen runokielessä on sekalaisia murreeilisia vivahteita, mutta tämä johtunee käsikirjoituksen kopiointivaiheista. Murre saattaisi olla alunperin anglilainen eli Thamesin pohjoispuolinen. Tarina sai nykyisen muotonsa kenties Itä Anglian kuningaskunnassa, jolla oli läheiset yhteydet Skandinaviaan. Esimerkiksi Sutton Hoon kuuluisa laivahauta (noin vuodelta 625) todistaa selvistä kulttuuriyhteyksistä muinaiseen Ruotsiin, jossa lienee itäanglilaisen dynastian alkuperä. Sitovia todisteita ei kuitenkaan voida esittää. Toisen teorian mukaan tarina olisi saattanut kehkeytyä Malmesburyn luostarikirjaston vaikutuspiirissä. Beowu!fin runoilija oli epäilemättä lukutaitoinen. Runossa voidaan tunnistaa lausutun lyriikan piirteitä, mutta se ei selvästikään ole pelkästään suullista alkuperää. Voinemme otaksua tekstin syntyneen siirtymäaikana, jolloin suullinen perinne oli vielä elävää ja kirjallinen kulttuuri nuorta. Beowu!fin kirjoittajan on täytynyt olla oppinut mies, kenties munkki. Hänen viehtymyksensä luksusesineiden kuvailemiseen ei välttämättä ole ristiriidassa oletetun hengellisen säädyn kanssa. Monet jalosukuiset näet liittyivät munkkikuntiin, mutta säilyttivät ylellisen elämäntyylinsä, johon kuului Beowu!f-eepoksen kaltainen puolipakanallinen hovirunouskin. Esimerkiksi suosittu Ingeldin taru, jota Beowu!fin runoilija omaperäisesti soveltaa, saattoi ärsyttää puhdasoppisempia kirkonmiehiä. Alkuin kirjoittaa vuonna 797 nuhtelevasti eräälle englantilaiselle luostarille:»mitä Ingeldillä on tekemistä Kristuksen kanssa? Talo on kapea, molemmille ei riitä sijaa.» BEOWULFIN KANSAT Beowu!f on eepos, ei kronikka. Sen näyttämönä on muinainen Skandinavia, mutta tekijän päätarkoituksena ei ole raportoida historiallisista tapahtumista eikä opettaa maantiedettä. Arvioidessamme Beowu!fia hisll

12 toriallisena lähteenä meidän tulee muistaa, että eepoksen paikka ja aikakin palvelevat runollisia tarkoitusperiä. Kaikki tapahtuu kaukana ja kauan sitten - muttei niin etäällä, että tarina menettäisi uskottavuutensa tai mielenkiintonsa. Tekijän käsitykset daanien, gööttien tai svealaisten asuinsijoista ja kohtaloista ovat pääpiirteittäin johdonmukaisia ja yhtäpitäviä muista lähteistä saamiemme niukkojen tietojen kanssa. Ei kuitenkaan ole todennäköistä, että runoilija tai hänen yleisönsä olisivat henkilökohtaisesti tunteneet näiden kansojen asuttamia maita. Emme voi pitää Beowu!fin runoilijaa historiallisten yksityiskohtien luotettavana lähteenä. Hänen tarkoituksenaan on ollut vain lisätä fiktioosa uskottavuutta luomalla sen taustaksi historiallinen aika ja paikka sekä punomalla todellisia ja mielikuvituksellisia tapahtumia yhtenäiseksi kudokseksi. Beowulfin nimeä ei tunneta mistään lähteestä eepoksen ulkopuolelta. Hän lienee runoilijan luomus, kansantaruille luonteenomainen yliluonnollisiin suorituksiin kykenevä sankarihahmo, jossa ruumiillistui aikakauden soturi-ihanne. Toisin kuin historiallisissa dynastioissa oli tavallista, Beowulfin nimi ei alliteroi hänen heimonsa nimistön kanssa. Pikemminkin 'Beo-wulf' voisi tarkoittaa 'mehiläis-sutta'. Kyseessä olisi siis germaaniselle runoudelle tyypillinen kuva-arvoitus eli kmning. Mehiläisiä, tai oikeammin hunajaa, jahtaavan suden voisimme edelleen tulkita mesikämmeneksi eli karhuksi, onhan muinaisenglannin alunperin karhua tarkoittavalla sanalla beorn aikakauden kirjallisuudessa soturin metaforinen merkitys. Muinaisskandinaavisesta kirjallisuudesta tunnemme hurjat berserkit, jotka taistelun tuoksinassa saivat karhun voimat. Beowulf on siis arkkityyppineo Soturi. DAANIT Daanien isänmaa on eepoksessa Scedtland. Samaa kantaa ovat latinalainen nimi Scandinavia ja nykyinen Ruotsin Skåne. Ptolemaioksen mukaan Skandia koostuu»neljästä saaresta>>; Scedemaa lienee tarkoittanut daa- 12

13 nien koko aluetta, johon kuului vanhastaan niin Skåne kuin joitakin nykyisen Tanskan saaria. Skandinaavisten lähteiden mukaan Hr6arrin (eli runon Hrothgarin) seuraaja Hr6lfr kraki piti hovia nykyisessä Lejressä ( muinaisnimi: Hleiör) lähellä Sjrellandin Roskildea, josta totta tosiaan on kaivettu esiin 600-luvun linnan jäännökset. Vielä vanhemmilla ajalla Fyn-saaren Gudme oli kulttikeskus, josta on löydetty rengasaarre, kenties jonkin rengasherran hovi. Beowu!fin kirjoittamisen aikaan Scyldingien dynastia epäilemättä yleisesti yhdistettiin Hleiöriin, vaikkemme tiedä miten asianlaita oli ennen 600-lukua. Vanhin runossa mainittu daanien kuningas lienee Heremod, ilkeä tyranni, josta emme tiedä muuta kuin runon kertoman. Hän ei kuulunut Scyldingien sukuun, joka oli vallassa runon tapahtumien aikaan, vaan saattoi olla Scyldingien edeltäjä. Scyldingeillä tarkoitetaan runossa myös daaneja yleensä, mutta erityisesti Scyldistä (eli 'Kilvestä') polveutuvaa dynastiaa. Eepoksen johdannossa kuvataan, miten»vailla johtajaa)) eläneet daanit löysivät Scyldin pienokaisena ja saivat hänestä mahtavan kuninkaan. Scyldin myyttisestä pojasta Beowista (eli 'Ohrasta') puhumme enemmän tuonnempana. Beowin pojasta Healfdenestä alkaa sitten H-kirjaimella alliteroivien nimien sarja, joka saattaa olla historiallinen: Healfdene, Heorogar, Heoroweard, Hrothgar, Hrethric, Hrothmund, Halga, Hrothulf. Muita lähteitä, jotka kertovat tästä dynastiasta, ovat Saxo Grarnmaticuksen (n ) kronikka Gesta Danorum ja eräät Islannin saagat kuten Skjöldunga-saaga. Niiden avulla on mahdollista rekonstruoida daanien kuningashuoneen historia sellaisena kuin Beowu!fin yleisö sen lienee tuntenut. Dynastian sukulaissuhteet selviävät jäljempänä olevasta sukutaulusta. Kuningas Hrothulf ei ollut Hrothgarin vaan hänen nuorena kuolleen veljensä Halgan poika, jonka Hrothgar otti kasvattipojakseen. Hän anasti vallan syrjäyttämällä Hrothgarin omat pojat Hrethricin ja Hrothmundin. Tämä tapahtumien käänne lienee ollut Btowu!fin yleisölle tuttu, koska siihen vain viitataan. Skandinaavisten lähteiden mukaan Hr6lfr ( = Hrothulf) eikä niinkään Hr6arr ( = Hrothgar) on kuninkais- 13

14 ta loistavin. Ne viittaavat myös mahdollisuuteen, että Heorogarin poika Heoroweard lopulta kaappasi vallan Hrothulfilta, mutta tätä tapahtumien käännettä &owu!f-eepos ei enää kerro. HEATHOBEARDIT Daanien dynastiaan liittyvät likeisesti arvoitukselliset heathobeardit, yksi monista Itämeren rannoilla asuneista, historian unohtamista pikkukansoista. Heathobeardien Froda nähtävästi surmasi daanien Healfdenen; tämän pojat tekivät kostohyökkäyksen ja surmasivat Frodan. Muutamia vuosia myöhemmin Hrothgar yritti lopettaa verikostojen kierteen naittamalla tyttärensä Freawarun Frodan pojalle lngeldille. Hääjuhlassa muuan vanha soturi, Saxo Grammaticuksen mukaan nimeltään Starcatherus, yllytti kuitenkin erään heathobeardin uusiin veritekoihin, ja viha syttyi uudestaan. Heathobeardit hyökkäsivät Heorotiin ja saivat sen poltetuksi (säe 83), vaikka heidät lyötiinkin takaisin. FRIISIT JA JUUTIT Friisit asuivat Friisinmaalla, juutit Jyllannissa. Myös näillä kansoilla oli vaihtelevia liittolais- ja vihollisuussuhteita daanien kanssa. Beowu!fin säkeissä 1068-II59 kerrotaan laajana takautumana episodi Finnsburhin taistelusta. Samat tapahtumat tunnetaan myös erillisestä ns. Finnsburhin fragmentista, jonka myös olemme suomentaneet. Finnsburhin fragmentti on vain yksi kadonneen käsikirjoituksen lehti, joka löytyi Lambeth Palacen kirjaston eräästä saarnakirjasta ja jonka George Hickes julkaisi vuonna Sittemmin kyseisen fragmentinkin alkuteksti on kadonnut.»episodin» ja»fragmentin» yhteensovittaminen ja koko Finnsburhiin sijoittuvan tilanteen selvittäminen on Beowulfianan kiehtovimpia filologisia palapelejä, josta myös J. R. R. Tolkien on kirjoittanut. Seuraavassa meidän yrityksemme rekonstruoida Finnsburhin taistelun tapahtumat: 14

15 Hnref ja Hildeburh ovat Hocin poika ja tytär; he kaikki ovat (puoli)daaneja. Hildeburh on naimisissa friisiläisen Finnin, Folcwaldan pojan, kanssa. Heillä on poika, joka mahdollisesti on ollut enonsa Hnrefin kasvatettavana. Hnref tekee vierailun lankonsa Finnin luokse kuudenkymmenen miehen seurueen kanssa. Finnin seurueeseen kuuluu myös ryhmä juutteja, joita komentaa Garulf. Tuntemattomasta syystä syntyy rettelö, jonka ilmeisesti aloittavat juutit. Finnsburhin fragmentti kertoo tämän vaiheen tapahtumista. Hnref kaatuu, kenties rinta rinnan siskonpoikineen, mutta jäljelle jää hänen asevoimiensa ripe, joka puolustautuu uuden päällikkönsä Hengestin johdolla ja jota Finn ei kykene häätämään. Hengest tarjoaa Finnille sopimusta, jonka mukaan Finn saa pitää ylivallan, mutta hänen tulee toistaiseksi luovuttaa»toinen linna» Hengestille; tämä lupaa jakaa valtansa juuttien kanssa. Daanit ja friisit pääsevätkin yhteisymmärrykseen, mutta ilmeisesti juutit eivät osallistu neuvotteluun. Finn koettaa hyvittää Hengestille kullalla Hnrefin kuoleman. Hnrefin ja hänen siskonpoikansa ruumiit poltetaan roviolla rinnakkain Hildeburhin surressa. Hengest viipyy Finnin luona talven yli ja pohtii, miten»muistaisi» juutteja. Kevään tultua Hengest päättää kostaa Finnille herransa Hnrefin kuoleman, kun muuan daanisoturi, Hunlafin poika, laskee hänen polvilleen juuttien tunteman valiomiekan. Finn surmataan salissaan, hänen omaisuutensa ryöstetään ja Hildeburh viedään takaisin kotimaahansa. ANGLIT Daanien eteläpuolella Angelnissa (Schleswig-Holsteinissa) asui anglien pieni kansakunta. Joskus 400-luvulla angleja alkoi muuttaa meren taakse uuteen maahan, joka on heidän mukaansa saanut nimekseen Englanti. Uudisasukkaat toivat mukanaan taruja mahtavasta Offakuninkaasta, joka oli hallinnut heitä kenties 300-luvulla. Englannin Merciaa taas hallitsi 700-luvun lopussa suuri kuningas, jonka nimi myös oli Offa ja joka väitti polveutuvansa vanhasta anglien Offasta. 15

16 Myöhenunissä kertomuksissa nämä kaksi Offaa toisinaan sekoittuvat keskenään. Muista lähteistä tiedämme anglien Offan olleen kunnoton nuorukainen, jonka perheen kunnia tahraantui, kun hänen kaksi lankoaan murhasivat naapurikansan myrgingien kuninkaan. Offalle tarjoutui tilaisuus kilpensä kiillottamiseen, kun myrgingit vaativat daaneja nimeämään soturin kaksintaisteluun erään rajakiistan selvittämiseksi. Offa lupautui taistelemaan kahta myrgingiä vastaan häivyttääkseen lankojensa verityön tuottaman häpeän. Offalla oli sellaiset voimat, että kaikki kalvat pirstoutuivat hänen käsissään, kunnes hän sai isältään muinaisen miekan. Sen avulla hän löi vihollisensa Eider-joella, josta tuli hänen valtakuntansa raja joki. (Päälähde Saxo Grammaticus käyttää myrgingeistä ja muista pikkukansoista yleisnimitystä 'saksit'.) Toisaalta kerrotaan, että Mercian Offan puoliso Drida (eli historialliselta nimeltään Cynethryth, vrt..&owu!f-eepoksen Thrytho) oli varsinainen syöjätär. Tällainen kuvaus saattaa alunperin olla lähtöisin vanhenunan Offan perheestä. Saxo näet kuvaa vanhemman Offan erään esiäidin Hermuthrudan luonteeltaan samankaltaiseksi kuin Thrython:»Korskeassa julmuudessaan Hermuthruda halveksi kosijoitaan, ja määräsi heille ankarimman rangaistuksen, niin että enemmän kuin yksi monista maksoi uskaliaisuudestaan hengellään.» Lopulta urhoollinen Amlethus voitti Hermuthrudan suosion, ja tämä paransi tapansa mentyään naimisiin hänen kanssaan. Tällainen taru lienee.&owu!fin Thrytho-kertomuksen taustalla. HETWARET JA FRANKIT Beowu!fin kertomista tapahtumista vain yksi on voitu varmasti ankkuroida historiaan, nimittäin gööttien kuninkaan Hygelacin hetwarein maahan (lähelle nykyistä hollantilaista Geldernin kaupunkia) tekemä ryöstöretki, jonka aikana hän kuoli. Gregorius Toursilainen (n ) kertoo Frankkim historiassa (III,3) Chochilaicuksen ( = Hyge- 16

17 laein) saaneen runsaasti saalista, mutta kaatuneen laivarannassa käydyssä kahakassa, jossa hänen kimppuunsa kävi Theudobert, frankkien kuninkaan poika. Tapahtuma on ajoitettu noin vuoteen 525. Frankeista, joiden mahtava valtakunta tunnetaan hyvin, käytetään eepoksessa myös nimityksiä hugit ja merovingit. GööTIT JA SVEALAISET Göötit lienevät ammoin asuttaneet Vänern-järven seutuja eli nykyistä Götanmaata, kun taas svealaisten vanhin asuinsija Svipj6ö on ollut Mälaren-järven ympärillä. Jo Tacitus mainitsee svealaiset nimellä suionts. Ensimmäinen eepoksen tuntema gööttien kuningas on Hrethel. Hänellä on kolme poikaa, Herebeald, Ha::thcyn ja Hygelac, sekä yksi tytär, joka on naitettu Ecgtheowille, Beowulfin isälle. Ecgtheow on surmannut Heatholaf-nimisen miehen Wylfingien luona oleskellessaan. Suutotettuaan teollaan Wylfingit hän on joutunut lähtemään maanpakoon daanien kuninkaan Hrothgarin luokse; tämä sovitti verityön maksamalla lunnaita. Beowulf on seitsenvuotiaasta asti ollut Hrethelin kasvatettavana. Hrethelin vanhin poika Herebeald kuolee veljensä Ha::thcynin jousipyssyllä ampumasta vahingonlaukauksesta. Kuolemantuottamus olisi lain mukaan rangaistava kuolemalla, mutta Hrethel ei voi samanaikaisesti sekä kostaa yhden pojan kuolemaa että saada siitä hyvitystä toiselta pojalta. Tässä mahdottomassa tilanteessa hän kuolee suruunsa. Ha::thcyn perii valtaistuimen. Svealaisten kanssa syttyy sota, jossa Ha::thcyn onnistuu muun muassa vangitsemaan svealaisten vanhan kuningattaren. Tämän puoliso Ongentheow tekee kuitenkin hirmuisen vastaiskun, vapauttaa kuningattarensa ja surmaa Ha::thcynin. Ongentheow saartaa göötit Hrefuesholtiin, jonka voisimme suomentaa Kaarnekorveksi. Aamulla saapuvat Hygelacin johtamat apujoukot ja svealaisten sotaonni kääntyy. Urhoolliset veljekset Eofor ja Wulf ('Villisika' ja 'Susi') surmaavat Ongentheowin. Eofor saa palkkioksi kuninkaantyttären. Muisto Kaarl7

18 nekorven taistelusta on kenties säilynyt Y nglinga-saagassa ( suom. J. A Hollo), joka kertoo Tunni ('Toraharnmas') -nimisen orjan ajaneen takaa Egilliä ( = Ongentheow ), joka kaatui»villisian» tai»härän» lävistämänä. Hygelacista tulee nyt gööttien kuningas. Hänen hallituskautensa alkupuolelle sijoittuu taru Beowulfin kamppailusta Grendel-hirviön kanssa. Sittenunin molemmat urhot lähtevät sotaretkelle Friisinmaalle, jossa Hygelac kaatuu, mutta Beowulf surmaa frankkien sankarin Oa!ghrefnin ja palaa kotiin. Hygelacin leski tarjoaa valtaistuiota Beowulfille, mutta hän luopuu siitä Hygelacin pojan Heardredin hyväksi. Sveanmaan valtaistuimella Ongentheowia seuraa Ohthere, josta &owu!f ei paljoa kerro. Ynglinga-saaga sen sijaan kertoo 6ttarrin ( = Ohtheren) hyökänneen Tanskaan, jossa veljekset Vöttr ja Fasti surmasivat hänet ja heittivät haaskan variksille. (Todennäköisesti saaga sekoittaa Ruotsin Vendelin ja Tanskan Vendsysselin.) Ohtherea seuraa sitten kuninkaana hänen veljensä Onela, jota vastaan Ohtheren pojat Eanmund ja Eadgils kapinoivat. He hakevat turvapaikkaa gööttien hovista Heardredin hallitessa. Onela hyökkää nyt gööttien kimppuun, surmaa Eanmundin ja Heardredin ja asettaa Beowulfin valtaistuimelle. Eadgils jää eloon. &owu!fin mukaan Eadgils sai gööteiltä tukea kamppailussaan Onelaa vastaan. Ynglinga-saagassa asetelma kerrotaan toisin: Åli ( = Onela) on nyt norjalainen kuningas, jota vastaan Aöils ( = Eadgils) kamppailee pitkään saaden Snorrin Eddan mukaan tukea daaneilta, ei gööteiltä. Ratkaiseva taistelu, jonka Aöils voittaa, käydään talvella Vänern-järven jäällä (vrt.»jäätävänkylmä rankaisuretki», &owu!fin säe 2396). Gööttien ja svealaisten»aavain vetten yli» (säe 2474) käymät sodat sijoittunevat Ruotsin suurille järville. Y nglinga-saagan mukaan Aöils kuoli Upsalassa, kun hänen hevosensa kompuroi hänen ratsastaessaan disein uhripaikalla, ja»kuningas suistui päistikkaa alas ja löi päänsä kiveen, niin että kallo murtui ja aivot valuivat kivelle». J>j6ö61fr Hviniläinen sepitti hänelle seuraavan epitafin ( Y nglingatal, suom. Aale T ynni): 18

19 Kuulin tttå' A&lsilta häijy ptikko on riistänyt hengrn: ratsun selästä' aasasyn, maineenhimoinen, suistui maahan. Syvälle soraan sekoittuivat kuninkaanpojan pään merivirrat. Kuolla täy i tekojen miehen, Alin kauhun, Upsalassa. Heardred oli viimeinen gööttien kuningas, joka saattaa olla historiallinen henkilö. Eepos päättyy ennustukseen ulkomaalaisten maahantunkeutumisesta ja gööttien valtakunnan kukistumisesta. Todennäköisimmin svealaiset hyökkäsivät ja voittivat göötit jo Hygelacin friisien maassa kärsimän katastrofaalisen tappion jälkeen. Beowulfin viisikymmentätalvinen kuninkuus, joka päättyy vasta hänen kamppailuunsa lohikäärmeen kanssa, on jo kokonaan satua. Eepoksessa sen runollisena tehtävänä on jatkaa kukistuneiden gööttien historiaa tarujen maailmassa. Ruotsin muinaisuuden puhuttelevin muistomerkki ovat Vanhan Upsalan kolme kuningaskumpua; neljäs kumpu löytyy Uplannin Vendelistä. Ynglinga-saagan mukaan Vanhaan Upsalaan on haudattu kolme kuningasta: Aun, Egill ja Aöils. Vendelissä oleva kumpu taas tunnettiin pitkään nimellä 6ttarrin kumpu. Edellä mainitussa järjestyksessä kummut on arkeologisesti ajoitettu noin vuosiin 500, 510, 580 ja 550. Sveanmaan vanhimman tunnetun dynastian jäsenistä kolme voidaan samaistaa Beowulfin mainitsemiin kuninkaisiin: Egill = Ongentheow, 6ttarr = Ohthere, Aöils = Eadgils. Eepoksella on siis vahvat kiinnekohdat Ruotsin vanhimpaan historiaan. 19

20 BEOWULFIN SATUAINEKSIA &owu!f on tyylilajiltaan ylevä ja eleginen eepos, mutta siinä voidaan nähdä myös kansansadun aineksia. Toisaalta &owu!f on saattanut olla tarinana niin tunnettu, että sen pohjalta on syntynyt kansansatuja. Tällaisesta vuorovaikutuksesta todistavat eräät Englannin paikannimet. Esimerkiksi Wiltshiresta tunnetaan vuodelta 931 samassa yhteydessä mainitut paikannimet»beowan niitty» ja»grendelin Iampi». Voidaan otaksua Grendelin olleen yleisesti tunnettu vesihirviön nimi, jonka mukaan on nimetty - humoristisesti tai aitoja kauhunväristyksiä tuntien - koko joukko synkkiä hetteikköjä. Eräät &owu!fissa tunnistettavat kansansadun ainekset tuntuvat toimivan huonosti sankarieepoksessa. Oudolta tuntuu esimerkiksi vuoteellaan makaavan Beowulfin passiivisuus Grendelin syödessä yhtä hänen miehistään Heorotin salissa. Tämä saattaa olla jäänne pidemmästä sadunomaisesta versiosta, jossa useampi hirviön kanssa taistelemaan lupautunut urho joutuu surman suuhun, kunnes sankari ja peto kohtaavat ratkaisevassa kamppailussa. Grendelin taikakinnasta, johon se sulloi uhrejaan, voidaan verrata esimerkiksi Sktymir-jättiläisen rukkaseen, johon }>6rr-jumala kätkeytyy Snorrin Eddassa. Kiinnostavaa on panna merkille, että myös Grendelin ensimmäiseksi syömän soturin nimi Hondscio tarkoittaa 'Hansikasta'. &owu!fin kanssa samaan yleismaailmalliseen satupesueeseen kuuluu esimerkiksi Skandinaviasta ja Saksasta monin'\.variaatioina tunnettu kertomus Karhunpojasta. Sankari on nuorukain, joka tulee tunnetuksi epätavallisista voimistaan. Lapsena häntä on väheksytty kuten Beowulfia, mutta miehuuskokeet paljastavat hänet Karhunpojaksi, joka kykenee uratekoon toisensa jälkeen ja joutuu lopulta mittelöön yliluonnollisten hirviöiden kanssa. Hän häätää kartanosta pahan olennon, jolle muut eivät ole mahtaneet mitään. Yhdessä versiossa hän repäisee siltä irti käsivarren. Verijälkeä seuratessaan, tai muusta syystä, sankari päätyy maassa ammottavan aukon partaalle. Hänet lasketaan köyden varassa kuiluun. 20

21 Eräässä kertomuksessa hän näkee maan uumenia valaisevan taikalampun. Hän voittaa maanalaisessa taistelussa pakoon päässeen peikon tai toisissa versioissa sen äidin. Voiton ratkaisee ihmemiekka, jonka sankari löytää onkalon seinältä tai ovenposkesta. Beowulfin kokeman vedenalaisen seikkailun lähin vastine on luvulla muistiin merkitty islantilainen Grtttirin saaga, joka myös kuuluu Karhunpoika-variantteihin. Grettir-sankari tunkeutuu vesiputouksen takana lymyävien trollien valtakuntaan. Englannissa vesiputoukset ovat harvinaisia, joten hirviöiden tyyssijana on epämääräisempi vesistö, mutta tarinoiden rakenne on sama. Sekä Beowu!fissa että Grettirin saagassa trolleja on kaksi, miespuolinen ja naispuolinen, ja molemmissa toistuu sama teema: tosipaikan tullen sankari jätetään taistelemaan yksin. Beowu!fissa daanit lähtevät kotiin, koska he luulevat sankarin jo kuolleen. Samoin Grettirin saagassa kelvoton pappi Steinn jättää sankarin pulaan. BEOWULFIN MYYTTISIÄ AINEKSIA Beowu!fille ominainen ylevän elegian tyyli tuskin olisi voinut syntyä vain kansansatujen pohjalta, vaan sen taustalla aavistamrne syvemmän myyttisen tason. Runoilija oli kristitty, eikä hän avoimesti viittaa pakanallisiin uskomuksiin. Hän eli kuitenkin aikana, jolloin germaanisesta pakanuudesta oli vasta hiljattain luovuttu ja yhteiskunnassa oli säilynyt vielä paljon vanhaa perinnettä. Kristillisen lähetystyön yhtenä keinona pakanallisten jumalien kukistamiseksi oli euhemtrismi: jumalten olemassaoloa ei aluksi suoranaisesti kielletty, vaan heidän selitettiin olleen muinaisten aikojen suuria ihmisiä. Tällä tapaa varsinaisesta palvonnasta vähitellen luovuttiin, vaikka jumalat vielä jatkoivat elämäänsä sankaritaruissa. Beowu!fissa voimme tavata joitakin euhemeristisia jälkiä muinaisista myyteistä. Emme tarkalleen tiedä, millainen anglosaksien uskomusmaailma oli ennen kristinuskon tuloa, mutta varovasti toimien voimme joissakin tapauksissa käyttää vertailukohteena paremmin tunnettua muinaisskandinaavista mytologiaa. 21

22 HEOROTIN SALI: KOKO MAAILMAN VERTAUSKUVA Eepoksen kuvakieli ei salaa, että sali, erityisesti Heorotin sali, tarkoittaa runon keskeisenä metaforana koko maailmaa ja symbolisoi ihmisen paikkaa maailmankaikkeudessa. Tällainen runokuva oli Btowu!fin kirjoittamisen aikaan jo klassinen. Kunnianarvoisa Beda kertoo Northumbrian kuninkaan Edwinin salissa noin vuonna 625 järjestetystä neuvonpidosta, jonka lopputuloksena oli kuninkaan kääntyminen kristityksi. Yksi neuvonantajista puhui kristinuskon puolesta seuraavasti:»majesteetti, kun vertaamme ihmisen maanpäå'llistä elämää siihen aikaan, josta emme mitäå"n tiedä, se vaikuttaa minusta kuin varpusen pyrähdykseltäjuhlasalin poikki, kun talvipäivänä istut päivä"llispöydässii urhojesi ja neuvosmiestesi kanssa. Salin keskellä lämmittää miellyttävä" tuli, mutta ulkona raivoaa talvinen sade tai lumimyrsky. Varpunen lentää salin yhdestä. ovesta sisään ja katoaa toisesta ulos. Kun se on sisällä; se on turvassa talven myrskyiltä; mutta muutaman miellyttinän hetken jälkeen se katoaa talven maailmaan, josta se oli tullutkin. Samalla tavoin ihminen on maan päå'llä vain hetken; mutta siitä mitä oli ennen tätä. elämäii tai mitä. tulte tämå'n elämän jälkeen, me emme tiedä. Jos siis tämå' uusi oppi tuo meillt yhtäå n varmempaa tietoa, minusta näyttää oikealta, että" me noudattaisimme sitä.» Sali on ihmisen maailmaksi luodun kosmoksen kuva, kun taas Grendel kuvaa ihmiselle tuhoisia kaaoksen voimia: ajan hammasta, kohtalon koettelemuksia. Voimme verrata salia kosmiselta tehtäväitään myös Runo-Eddan Y ggdrasilliin, maailmansaarneen, joka kannattelee koko maailmankaikkeutta, mutta jonka oksia hirvet hamuavat ja jonka juurta käärmeet kaivavat. BROSINGEIN KÄÄDYT: PELASTUS TAI PERIKATO Brosingein käädyt, Brosinga mene, mainitaan ohimennen säkeissä Hama anasti käädyt, mutta valitsi sittemmin»ikiosan» ja vei käädyt»valoisaan linnaan». Menikö hän siis luostariin? Kristilliste- 22

23 tyn tarun taustalla väikkyvät skandinaavisen hedelmällisyydenjumalattaren Freyjan käädyt, Brfsinga men, jotka häijy Loki varasti ja jotka»aasoista vaikein» Heimdallr palautti (Runo-Edda). Nimet Hama ja Heimdallr ovat huomattavan lähellä toisiaan. Käätyjen palauttaminen merkinnee maailman ja sen hyvinvoinnin pelastumista uhkaaviita tuhon voimilta. Beowu!fissa gööttien Hygelac sen sijaan vie ylimielisesti Brosingein käätyjen veroiset kallisarvoiset käädyt taistelukentälle ja hukkaa ne siellä, mikä jo enteilee hänen kansansa tulevaa tuhoa. Hygelacin kuolema ja käätyjen menetys merkitsevät gööteille katastrofia, johon runossa viitataan yhä uudestaan. HJETHCYN JA HEREBEALD: HEDELMÄLLISYYDEN JUMALAN KUOLEMA Traagisen erehdyksen vuoksi H thcyn ampuu sarvijousella veljensä Herebealdin ( säkeet ). Tarina tuo etsimättä mieleen.runo Eddan kertoman myytin hedelmällisyyden jumalan Baldrin kuolemasta veljensä Höörin ('Sota') käden kautta. Molempien tarinoiden henkilönnimetkin ovat samaa kantaa. Baldr oli nähnyt ennusunen kuolemastaan. Jumalat vaativat kaikilta elollisilta olennoilta vakuutuksen olla vahingoittamatta häntä. Koko luomakunnassa ainoastaan yhtä vähäpätöistä kasvia, misteliä, pidettiin niin vaarattomana, ettei sitä vannotettu. Sitten jumalat huvittelivat ammuskelemalla nuolia kohti Baldria, jota mikään ei voinut vahingoittaa. Höör-veli oli kuitenkin sokea, ja ilkeä Loki-jumala pisti hänen käteensä mistelinuolen. Kun tuli HOOrin vuoro ampua, hän tietenkin surmasi Baldrin. Nälr.ijättå'ren ennustukstssa ( suom. Aale T ynni) Baldrin kuolema merkitsee käännekohtaa, joka johtaa jumalten tuhoon. Beowu!fissa Herebealdin kuolema puolestaan enteilee jo gööttien perikatoa. 23

24 RAGNARÖK: MAAILMANLOPPU Skandinaavisessa mytologiassa }l6rr on»keskimaailman puolustaja», joka kohtaa loppunsa Ragnarökissä, viimeisessä taistelussa maailmankäärmeen kanssa. Käärme kuolee, mutta myös }l6rr menehtyy sen myrkkyyn. Beowulf taas on gööttien puolustaja, joka samalla tavalla kuolee taistelussa lohikäärmeen kanssa. Huomattava ero on tapahtumien kulussa Ragnarökin jälkeen: Runo-Eddassa maailma syntyy uudelleen, kun taas &owu!fissa gööttien tuho on lopullinen. Toivo uudesta taivaasta ja uudesta maasta on jo siirtynyt kristilliseen tuonpuoleiseen. SCEF JA SÄMPSÄ, BEOW JA PELLONPEKKO Oman lukunsa ansaitsee &owuif-eepoksen merkillinen yhteys itämerensuomalaiseen kansanrunouteen. &owu!fin johdantoruno kertoo, kuinka mereltä tavataan löytölapsi Scyld Scefing, 'Kilpi Lyhteenpoika', joka perustaa daanien kuningashuoneen ja vaalii sen suuruutta, kunnes hän elämänsä lopussa lähtee laivallaan takaisin tuntemattamille vesille. Tarussa saattaa heijastua hedelmällisyydenjumalan myytti, jossa jumala keväällä saapuu vetten takaa, herättää pohjolan luonnon, kypsyttää sadon ja matkaa jälleen mailleen vuodenkierron päättyessä syksyyn. &owu!fin runoilijan lähtökohtana lienee ollut jokin Itämeren alueella tunnettu kasvillisuudenhaltijan myytti. Englantilainen Raymond Chambers kiinnitti vuonna 1925 ensimmäisenä huomiota Scyld Scefingin ja suomalaisen Sämpsä Pellervoisen mahdolliseen yhteyteen. Kysymystä valaisevaa muinaisenglantilaista todistusaineistoa - jota on muissakin lähteissä kuin &owu!fissa - on analysoinut Clive Tolley Oxfordin väitöskirjassaan 1993 (ks. myös Arv 1996). Sämpsä on nuori kasvillisuudenhaltija, joka nukkuu ja joka on keväällä herätettävä tai noudettava meren saaresta: 24

25 Minä olen Sämsän noutanna soamta mtrellisestä, luotoisesta puuttomasta. Sämpsän läsnäolon aika on sadon kypsymisen ja korjuun aika. Syksyllä Sämpsä palaa kuolleeseen, karuun saareen..&owu!fin johdantorunossa ajatus ihmepojasta Scyld Scefingistä, joka tuo tullessaan hyvinvoinnin ja vaurauden, yhdistetään poliittiseen dynastiaan, ja maanviljelyyn liittyvä motiivi jää syrjään. Scyldin saapuminen ja lähtö, jotka ovat muistumaa alkuperäisestä agraarisesta myytistä, antavat koko eepokselle elegisen pohjavireen. Sämpsän herättämiseen - kuten myös varhaiskantaiseen Scefin myyttiin - saattoi liittyä bieros gamos -tyyppinen eroottinen kevätriitti. Martti Haavio on omistanut Sämpsä Pellervoisen dionysisen puolen tutkimukselle kokonaisen teoksen.kuolematonten lehdot. Scyldin poika on nimeltään Beow, 'Ohra', jonka maine»kiiri kauas Scedemaiden piirissä». Ohra oli tärkeä muun muassa oluen raakaaineena. Muinaisgermaanisessa yhteiskunnassa ohraan on saattanut liittyä erityinen kultti, jonka yksityiskohtia emme kuitenkaan tunne. Itämerensuomalaisessa perinteessä sen sijaan on säilynyt arkaaisempia kerrostumia, osittain jopa nykyaikaan asti. Mikael Agricolan kuuluisassa karjalaisten epäjumalain luettelossa ohranjumalana mainitaan Pellonpekko: Waan Carialaisten Nåmet olit Eptiumalat 1 quin bt rocolit. Rongoteus 1 Ruista annoi 1 Ptllonptcko 1 Ohran casuon soi. Wtrancannos Cauran caitzi 1 mutoin oltin Caurast paitzi. 25

26 Sigfrid Aronus Forsiuksen mukaan Pellonpekko on zytbifrr deus, olutta tuottava jumala. Uno Harva kommentoi:»oluen tehtävänä oli näet ennen kaikkea luoda juhlamieltä harmaaseen arkeen, olla ilon antaja pidoissa ja lauluun innoittaja, niin kuin jo Porthan sanoo.- Näin tuo Sigfrid Aronus Forsiuksen mainitsema zythifer deus ei ollut vain ohran ja ohrajuoman, vaan myös muinaissuomalaisen laulun ja runouden jumala.» Samanlainen ohran- ja oluenhaltija tavataan myös islantilaisessa Edda-laulussa Lokin riita ( suom. Aale T ynni) jumalten juomanlaskijan Byggvirin hahmossa. Nimet Beow, Pekko ja Byggvir ovat kaikki samaa kantaa ja palautuvat muinaisgermaaniseen ohraa tarkoittavaan sanaan; pohjoisgermaaninen kantamuoto on begg-.va-. Pellonpekko tunnettiin myös Viron Setumaalla. Setukaisten Peko konkretisoitiin vielä I 900-luvun alussa noin kolmivuotiaan lapsen kokoiseksi vaha- tai puunukeksi. Kylvötöiden ja sadonkorjuun aikaan järjestettiin erityinen Pekon praasniekka, josta on säilynyt yksityiskohtaisia kuvauksia ja jossa kynttilöillä oli keskeinen osuus. Peko kasvoi vuosi vuodelta suuremmaksi, koska praasniekan osanottajat kultin lopuksi painoivat kynttilöidensä jäännösvahan sen ruumiiseen. Pekon praasniekka järjestettiin Setumaalla viimeisen kerran joskus vuoden 1928 tienoilla, sitten kultti näyttää sammuneen. Ainoa tunnettu Peko-patsas päätyi vuonna 1933 Tarton etnografisen museon kokoelmiin. Pekon perinteestä jäi jotain elämään»setukaisten lauluemon» Anne Vabarnan 1920-luvulla sepittämässä setukaiseepoksessa Peko, joka painettiin kirjaksi Kuopiossa I 995 ja julkistettiin samana vuonna pidetyssä Kansainvälisessä fennougristikongressissa Jyväskylässä. Siellä syntyi myös ajatus Beowu!fin suomentamisesta. BEOWULFIN RAAMATULLISIA AINEKSIA Beowu!fin maailmassa Kaitselmus johtaa kaikkea, niin yksilöiden kuin kansojen vaiheita. Eepoksen henkilöt uskovat yhteen Jumalaan- vaik- 26

27 ka historiallisesti katsoen heidän oikeastaan pitäisi olla vielä pakanoita. Kertoja toteaakin närkästyneenä, miten daanit koettelemuksen hetkellä palaavat pakanalliseen kulttiin, aivan kuten Israelin kansa Vanhassa Testamentissa. Pakanuuden paluu saattoi runon syntyaikaan olla vielä todellinen uhkakuva. Runo mainitsee Vanhan Testamentin henkilöitä kuten Kainin ja Abelin. Merkillistä sen sijaan on, ettei Beowu!f mainitse kertaakaan Kristusta, vaikka runo muuten sisältää viittauksia myös Uuteen Testamenttiin. Tähän on olemassa yksinkertainen selitys: Beowulfiin itseensä sisältyy monia messiaanisen Kristus-hahmon piirteitä. Kristillinen pelastushistoria on kertomus Saatanan vallassa elävästä ihmiskunnasta, joka ei voi omin avuin vapautua, vaan odottaa Messiasta, Vapahtajaa. Daanien kansa on Grendelin vallan alla tällaisessa tilanteessa. Vasta Beowulfin saapuminen vapauttaa daanit ahdingostaan. Messiaan syntymään viitataan peitetysti säkeissä (vertaa Luukas 11 : 27). Beowulf käy kohne taistelua: Grendeliä vastaan, Grendelin äitiä vastaan ja vanhuksena vielä lohikäärmettä vastaan. Jokaisessa kohtaamisessa hirviöiden kanssa symbolismi käy painokkaammaksi: ensimmäisessä taistelussa on kysymys ihmiskunnan pelastuksesta, toisessa Innastajan astumisesta alas tuonelaan ja kohnannessa sovituksen vaatirnasta hinnasta. Keskeisin jakso on sekä tulkinnan kannalta että sijaintinsa puolesta Beowulfin laskeutuminen Grendelin tyyssijaan, jota avoimestikin sanotaan helvetiksi ( esim. säkeessä 852) ja liekehtiväksi järveksi (1366). Kristuksen kuolemaan päivän yhdeksännellä hetkellä, ad nonam, viitataan latinalaisella sanalla non alkutekstin säkeessä I 600, vaikka Beowulf ei vielä tässä yhteydessä kuole. Kristilliset kuvat tihentyvät Beowulfin valmistautuessa viimeiseen taisteluunsa Earnan:l!sin niemessä. Kristuksen kärsimyshistoriaan viittaavat Beowulfia ratkaisevaan taisteluun seuranneet kaksitoista miestä, joista yksi on varas kuin Juudas Iskariot. Ainoa viimeiseen asti uskollinen on Wiglaf, joka siis vastaa opetuslapsi Johannesta. Beowulfin hau- 27

28 takummun ympäri ratsastaa»kaksitoista uljasta ruhtinaiden poikaa», jotka vastaavat apostoleja. Lohikäärme, draca, on vanha germaaninen taruolento. BetYWU!fissa mainitaan toinenkin lohikäärmeen surmaaja, nimittäin Sigemund. Lohikäärme Saatanan symbolina on lähtöisin Ihnestyskirjan 20. luvusta, jossa käärmeen voittaja on ylienkeli Mikael. Grendelistä ja hänen äidistään runoilija sen sijaan välttää huolellisesti tekemästä varsinaisia paholaisia; pikemminkin he ovat syntien saastuttamia ihmisiä, Kainin sukua. Käsitys hirviöistä, sekasikiöistä ja jättiläisistä Kainin jälkeläisinä on apokryfinen. Tosin myös Raamattu mainitsee alkuaikojen jättiläiset (Genesis 6 : 4) ja vesihirviöt kuten Behemotin Qob 40 : 15) ja Leviatanin Qob 40 : 25). Varhaiskirkon teologien, esimerkiksi kirkkoisä Kyrillos Jerusalemilaisen, käsityksen mukaan nämä alkuhirviöt edustavat Kuolemaa ja Tuonelaa. Niin kuin Kristus astui Leviatanin valtapiiriin, voitti kuoleman vallat ja puhdisti vedet, kun hänet kastettiin Jordan-virrassa, samoin Kristukseen kastettu»on kastettu hänen kuolemaansa» (Room. 6 : 3). Varhaiskirkko vietti Kristuksen kasteen muistoa ja kastoi seurakunnan uusia jäseniä nimenomaan pääsiäislauantaina, jolloin Kristus on kuoleman valtakunnassa. Kristuksen kuolemaan osallisena kristitty pääsee osalliseksi myös Kristuksen ylösnousemuksesta:»hän nousi korkeuteen, vangit voittosaaliinaan» (Ef. 4 : 8). Beowu!fissa voidaan nähdä heijastumia sekä Kristuksen kuolemaan kastamisen voitonsymboliikasta että pääsiäisajan liturgiasta. Beowulfin voitettua vedenalaisen kamppailuosa koko luomakunnassa tapahtuu kosmisia muutoksia: valo syttyy kuin pääsiäiskynttilä (1571), kevät koittaa (1610), vedet puhdistuvat (1620). Pääsiäisestä alkaa uusi elämä Kristuksessa. 28

29 HEROOINEN YHTEISKUNTA Antropologit ovat jakaneet inhimilliset yhteiskunnat häpeän ja syyllisyyden yhteiskuntiin. Beowu!fin kuvaama esikristillinen, herooinen yhteiskunta on tyypiltään håpeå'n yhteiskunta, kun taas nyky-yhteiskunta on syyllisyyden yhteiskunta. Beowu!fin maailmassa tärkeintä on saavuttaa mainetta ja välttää häpeää, kun taas kristillistyneessä yhteiskunnassa pelkän kasvojenmenettämisen sijaan ovat tulleet sisäistyneemmät syyllisyyden ja katumuksen tunnot. Tällainen mentaliteetin siirtymä on jo osittain käynnissä runon sisällä: Beowulf pohtii onnensa kääntyessä, oliko hän»suututtanut Kaikkivaltiaan» (säe 2331 ). Kuningas oli kansansa valtias ja kaitsija. Häntä ympäröi jalosukuisten soturien seurue, jossa erotettiin kaksi arvoasemaa: Vanhemmat urhot olivat perheeliisiä ja omistivat kartanot ja maat. Nuoremmat taas koettivat saavuttaa mainetta uroteoilla sodassa saadakseen aikanaan palkinnoksi maaomaisuutta, jolloin hekin voisivat mennä naimisiin ja liittyä vanhempien urhojen seurueeseen. Vanhusten hyve oli viisaus, nuorison taas väkevyys. Ihanteellisessa kuninkaassa näiden kahden ominaisuuden tuli yhdistyä. Runon yhtenä teemana on kuvata ongelmia, joita syntyy, kun kuninkaalta puuttuu jompikumpi perushyve. Daanien Hrothgar on vanha ja viisas, mutta hänellä ei ole voimaa taistella Grendeliä vastaan. Gööttien Hygelac puolestaan on nuori ja väkevä, mutta hän haaskaa varomattomuuttaan ensin kallisarvoiset käädyt ja sitten oman henkensä. Beowulfissa yhdistyvät otollisesti viisaus ja väkevyys - kunnes saapuu lohikäärme, joka vie hänetkin vääjäämättömän kohtalon lailla. Herooisen yhteiskunnan oleellinen hyve oli myös suuripiirteisyys. Jalon miehen tuli palkita seuruettaan»rohkein rahalahjoin» niin arvokkaista palveluksista kuin uskollisesta ystävyydestä. Kulta on miehen kunnian konkreettinen mitta. Sen omistaminen tuottaa mainetta, mutta sen himoitseminen turmiota. Beowulfin kaltainen hyvä kuningas on antelias, kun taas ilkeä Heremod on ennen muuta kitsas ja 29

30 lohikäärme kirotun kullan itsekäs hamuaja. Lahjojen lisäksi herooisessa yhteiskunnassa rauhan pantteja ovat naiset. Heimopäälliköt yrittävät solmia kestäviä liittosuhteita naittamalla tyttäriään»rauhankehrääjättäriksi». Beowu!fista saamme käsityksen, että tällainen menettely vain harvoin tuotti kestävää tulosta. Toiseen heimoon naitetun siskon pojat tosin osoittautuivat enolleen uskollisiksi, siinä missä veljien pojat olivat säännönmukaisesti vehkeilijöitä; valtaistuin näet saattoi periytyä veljen muttei siskon pojalle. Beowulf on uskollinen enolleen Hygelacille, kun taas Hrothgarin veljenpoika Hrothulf on petollinen vallananastaja. Ylhäisten naisten näkyvänä tehtävänä on runossa oluttuopin tarjoileminen simasalissa, herooisen yhteiskunnan keskiössä. Tämä ei ole niinkään vähäpätöistä, sillä maljaa tarjoavat ruhtinattaret pitävät eepoksen juonenkuljetuksen kannalta tärkeitä puheita, joilla he kääntävät miesten pään. Naisten poliittinen rooli voi olla hyvinkin ratkaiseva: esimerkiksi Hygelacin kuoltua hänen leskensä Hygd tarjosi valtaistuinta Beowulfille. Naisten tuska jatkuvasti sotaa käyvässä yhteiskunnassa häivähtää esiin muutamissa kohtauksissa. Kuulemme Hildeburhin virittävän itkuvirren rakkaimpiensa roviolla, näemme tuntemattomaksi jäävän itkijänaisen Beowulfin peijaisissa. Traagisessa Finnsburhin episodissa Hildeburh mainitaan»surujen naisena», joka ensin menetti veljensä ja poikansa ja sitten myös aviomiehensä ilmeisen mielenörnässä veristen yhteenottojen sarjassa, josta sen osapuolet eivät lopulta hyötyneet mitään. Kuningatar Wealhtheowin ylistäessä Hrothulfin alttiutta runon yleisö jo aavistaa, että eräänä päivänä hänkin on itkevä poikiensa hautajaisroviolla Hrothulfin murhattua heidät. Runon naiset elävät miesten maailmassa. Viisaasti harkiten he voivat vaikuttaa tapahtumien kulkuun, mutta silloinkin vain miesten ehdoilla muovatussa todellisuudessa. Nainen miehen edessä on runossa voimattomana kuin ihminen kohtalonsa edessä: hän ei juuri kykene muuttamaan mitattua osaansa, paitsi joskus viisaudella. Eepoksen eleginen sä- 30

31 vy tuntuu naisten surussa, jonka voimme rinnastaa ihmisen murheeseen kohtalon riepoteltavana epävarmassa maailmassa.»btowu!fissa runoilija on omistanut kokonaisen teoksen teemalle, joka kertoo ihmisen kamppailusta vihamielistä maailmaa vastaan ja hänen väistämättömästä häviöstään ajan nieluun... Saliensa suppeasta valopiiristä miehet lähtivät vain rohkeutensa turvin käymään vihamielisen maailman ja pimeyden perillisten kanssa epätasaväkistä kamppailua, joka heille kaikille, niin kuninkaille kuin sankareille, oli päättyvä tappioon.» 0 R. R. To lkien) BEOWULFIN RAKENNE J. R. R. Tolkienin British Academyssä vuonna 1936 pitämä esitelmä oli.btowu!fin kirjallisuustieteellisen tutkimuksen tärkeä käännekohta. Eeposta oli pitkään pidetty arvokkaana historiallisena dokumenttina, mutta taiteellisesti vain toisarvoisena teoksena. Tolkien sen sijaan kehotti lukemaan ja tulkitsemaan.btowu!fia ensisijaisesti suurena runona, jolla on tyylillinen yhtenäisyytensä ja syvällinen sanomansa, siinä missä aiemmat kriitikot olivat nähneet vain tukun stereotyyppisiä hirviötarinoita:»beowulf ei suinkaan ole tavanomainen sankarilaulun sankari. Hänellä ei ole sekavia lojaalisuussuhteita eikä onnetonta rakkautta. Hå n on ihminm, ja siinä on hänelle, kuten monille, riittävästi tragediaa. Ei ole mikään harmittava sattuma, että runon tyyli on niin korkea, sen aiheet taas niin matalia. Runon ylevyys syntyy juuri sen aiheen kuolemanvakavuudesta: lif is ltmt: eal sctrceij leoht ond lif somod (elämä on haihtuva: valo ja elämä katoavat yhtä lailla). Runon ajatus on niin vääjäämätön ja murhaava, että pieniin valopiireihinsä saarrettujen salien asujamet, jotka uppoutuvat askareihinsa ja tarinoihinsa eivätkä vartioi varustuksiaan, joko eivät huomaa sitä tai kavahtavat sitä. Kuolema saapuu juhlaan: Hän puhuu palturia, hän ei tunne rajoja. Mielestäni eepoksen hirviöt eivät siis ole tekijän tyylitajun käsittä- 31

32 maton hairahdus, vaan olennainen, perustavanlaatuinen osa runoa, joka juuri niistä saa ylevän sävynsä ja vakavan tunnelmansa.» Btowu!fin rakennetta voidaan tarkastella jak.amalla se joko kahteen tai kolmeen osaan. J. R. R. Tolkien näkee eepoksessa kuvatun suuren elämänkaaren kaksi hetkeä: nouseva ja laskeva. Runo kertoo nuoruuden ja vanhuuden vastakohtaisuudesta: ensimmäisestä menestyksestä ja lopullisesta tappiosta. Eepoksessa vallitsee tasapaino, joka ilmenee sen pienimmissäkin rakenneyksiköissä, puolisäkeisiin jakautuvissa säkeissä. Tasapainon vaatimusta vastaavat runon rakenteessa juonenkuljetuksen äkkikäänteet. Iloa seuraa suru, aallot nousevat ja laskevat,»kohtalo kulkee kulkuaan>>. Kaikki näyttää olevan hyvin, kunnes... Runoa analysoiva lukija voi panna merkille painokkaan pahaenteisen sanan 'kunnes' ( od&t), joka esiintyy alkutekstissä 36 kertaa. Yhtä hyvin voisimme tulkita runon jakautuvan kolmeen jaksoon, joiden keskiöinä ovat Beowulfin käymät kolme kamppailua: 1) Grendeliä vastaan; 2) Grendelin äitiä vastaan; 3) lohikäärmettä vastaan. Kolmijakoinen tulkinta ei ole yhtä mustavalkoinen kuin kaksijakoinen, vaan se mahdollistaa tapahtumien tarkastelun jatkuvuuden näkökulmasta. Esimerkiksi taistelut ovat selvästi erilaisia luonteeltaan: 1) Grendelin voittaminen on varma; 2) hänen äitinsä voittaminen epävarma; 3) lohikäärmeelle kärsitty tappio varma. Beowulfin sotilaiden käyttäytyminen noudattaa samaa kaavaa: 1) he taistelevat urhoollisesti, joskin turhaan; 2) osa apuvoimista ( daanit) pakenee paikalta, mutta osa odottaa uskollisesti (göötit); 3) kaikki pakenevat yhtä lukuunottamatta. Taistelun jälkeen 1) juhlitaan voittoa; 2) kuullaan varoituspuhe ylimielisyyden vaaroista; 3) surraan kuninkaan ja koko kansakunnan peri katoa. Kolmijakoinen rakenne voidaan tulkita paitsi kolmivaiheiseksi kehityskertomukseksi myös ytimen (2) ja kehyksen (1 ja 3) muodostamaksi kuvioksi. Näin tulkittuna eepoksen ytimen muodostavat Beowulfin kamppailu Grendelin äidin kanssa ja sitä seuraava Hrothgarin 32