LUKU 189 KUOLLEISTANOUSU

Transkriptio

1 [sivu 2020] LUKU 189 KUOLLEISTANOUSU KOHTA Jeesuksen perjantai-iltapäivänä tapahtuneen hautaanpanon jälkeen tuolloin Urantialla ollut Nebadonin arkkienkelien päällikkö kutsui koolle johtamansa nukkuvien tahdollisten luotujen kuolleistanousuneuvoston ja otti käsittelyyn kysymyksen siitä, mikä mahdollisesti olisi menetelmä, jolla Jeesus palautettaisiin elämään. Paikalle kokoontuneet Mikaelin luomat paikallisuniversumin pojat tekivät tämän omalla vastuullaan; Gabriel ei ollut kutsunut heitä koolle. Puoleenyöhön mennessä he olivat tulleet siihen johtopäätökseen, ettei luotu olento voisi tehdä mitään Luojan kuolleistanousun edesauttamiseksi. He hyväksyivät mieluusti Gabrielin neuvot tämän sanoessa, että koska Mikael oli "omasta vapaasta tahdostaan luopunut elämästään, hänellä oli myös valta ottaa se jälleen haltuunsa sen mukaan, mitä hän itse päättäisi." Pian tämän neuvoston kokouksen, johon neuvostoon kuului arkkienkeleitä, Elämänkantajia ja heidän monenlaisia tovereitaan luotujen olentojen eloonpalauttamisen ja morontialuomistyön piiristä, päättyneeksi julistamisen jälkeen Jeesuksen Personoitu Suuntaaja, jonka henkilökohtaisessa komennossa Urantialle tuolloin kokoontuneet taivaalliset armeijakunnat olivat, lausui hätääntyneinä odottaville tilanteen tarkkailijoille seuraavat sanat: "Yksikään teistä ei voi tehdä mitään auttaakseen Luoja-isäänsä palaamaan eloon. Tämän maailman kuolevaisen ominaisuudessa hän on kokenut kuolevaisen kuoleman; universumin Hallitsijan ominaisuudessa hän elää yhä. Se, mitä te tarkkailette, on Jeesus Nasaretilaisen kuolevaisena kokema siirtymävaihe lihallisesta elämästä morontiaaliseen elämään. Tämän Jeesuksen henkisiirtymävaihe vietiin päätökseen hetkenä, jolloin erkanin hänen persoonallisuudestaan ja tulin väliaikaiseksi johtajaksenne. Teidän Luoja-isänne on päättänyt käydä läpi kuolevaisten luotujensa kokemuksen täysimääräisenä alkaen siitä, kun ihminen syntyy aineellisiin maailmoihin, ja edelleen luonnollisen kuoleman ja morontiavaiheen kuolleistaheräämisen kautta

2 kiistatonta henkiolomuotoa edustavaan statukseen saakka. Tulette kohta seuraamaan tämän kokemuksen muuatta vaihetta, mutta ette saa olla siinä mukana. Mitä te tavallisissa oloissa luodun hyväksi teette, sitä ette saa tehdä Luojan hyväksi. Luoja-Pojalla on itsessään valta lahjoittautua kenen tahansa itse luomansa pojan hahmossa; hänellä on itsessään valta antaa pois nähtävissä oleva elämänsä ja ottaa se takaisin; ja hänellä on tämä valta siksi, että Paratiisin-Isä on suoraan niin määrännyt, ja minä tiedän, mistä minä puhun." Kuultuaan nämä Personoidun Suuntaajan sanat he kaikki, Gabrielista nöyrimpään kerubiin, asennoituivat tilanteeseen kiihkeän odottajan tavoin. He näkivät Jeesuksen haudassa olevan, kuolevaiselle kuuluvan ruumiin; he huomasivat merkkejä rakastetun Hallitsijansa universumitoiminnasta; ja koska he eivät ymmärtäneet tällaisia ilmiöitä, he odottivat kärsivällisesti tilanteen kehittymistä. 1. MORONTIASIIRTYMÄVAIHE Sunnuntaiaamuna kello kaksi neljäkymmentäviisi näyttämölle saapui Paratiisin inkarnaatiokomissio, johon kuului seitsemän yksilöimätöntä Paratiisin persoonallisuutta, [sivu 2021] ja se asettautui hetkeäkään hukkaamatta haudan ympärille. Kymmentä minuuttia vaille kolme Joosefin uudesta haudasta alkoi kohota yhteen kietoutuneiden aineellisten ja morontia-aktiviteettien aiheuttamaa voimaperäistä värähtelyä, ja kaksi minuuttia yli kolmen tänä sunnuntaiaamuna, huhtikuun 9 päivänä vuonna 30 jkr, haudasta tuli esille Jeesus Nasaretilaisen kuolleistanoussut morontiahahmo ja -persoonallisuus. Kun kuolleistanoussut Jeesus ilmaantui hautakammiostaan, se lihallinen ruumis, jossa hän oli lähes kolmenkymmenenkuuden vuoden ajan maan päällä elänyt ja toiminut, lepäsi yhä hautakammion seinän syvennyksessä koskemattomana ja pellavaliinaan kiedottuna, täsmälleen sellaisena kuin Joosef ja hänen toverinsa

3 olivat sen perjantai-iltapäivänä paikalleen asettaneet. Haudan oviaukon kivi oli niin ikään täysin koskemattomana paikallaan; Pilatuksen sinetti oli yhä ehjä; sotilaat seisoivat edelleenkin vartiossa. Temppelinvartijat eivät olleet poistuneet paikalta hetkeksikään; roomalaisvartio oli vaihdettu puoliltaöin. Kukaan näistä vaarinpitäjistä ei aavistanut, että heidän vartiointinsa kohde oli noussut uuteen ja korkeampaan olomuotoon, eikä sitä, että heidän vartioimansa ruumis oli nyt hylyksi jäänyt ulkokuori, jolla ei ollut enää mitään yhteyttä Jeesuksen vapahdettuun ja kuolleista nousseeseen morontiapersoonallisuuteen. Ihmiskunta on hidas käsittämään, että kaikessa, mikä on persoonallista, aine on morontian ranka ja että kumpikin ovat pysyvän henkitodellisuuden heijastunut varjo. Kuinka kauan teiltä vie ennen kuin pidätte aikaa ikuisuuden liikkuvana kuvajaisena ja avaruutta Paratiisin realiteettien häilyvänä varjona? Sikäli kuin pystymme asiaa arvioimaan, yhdelläkään tämän universumin luodulla eikä kenelläkään jonkin muun universumin persoonallisuudella ollut mitään tekemistä tämän Jeesus Nasaretilaisen morontiaylösnousemuksen kanssa. Perjantaina hän luopui elämästään tämän maailman kuolevaisena; sunnuntaiaamuna hän otti sen takaisin Norlatiadekissa olevan Satanian järjestelmän morontiaolentona. Jeesuksen kuolleistanousemiseen liittyy paljon sellaista, mitä emme ymmärrä. Mutta tiedämme sen tapahtuneen kertomallamme tavalla ja suunnilleen edellä ilmoittamaamme aikaan. Voimme niin ikään kirjata, että kaikki tähän kuolevaiselle ominaiseen siirtymävaiheeseen eli morontiaylösnousemukseen liittyneet tunnetut ilmiöt tapahtuivat nimenomaan Joosefin uudessa haudassa, jossa Jeesukselle kuolevaisena kuuluneet aineelliset jäännökset lepäsivät hautavaatteisiin käärittyinä. Tiedämme, ettei yksikään paikallisuniversumin luotu ollut mukana tässä morontiaheräämisessä. Havaitsimme edellä mainittujen Paratiisin seitsemän persoonallisuuden asettuvan haudan ympärille, mutta emme nähneet, että he olisivat tehneet jotakin Mestarin heräämisen yhteydessä. Täsmälleen sinä hetkenä, kun Jeesus ilmestyi Gabrielin rinnalle, heti haudan yläpuolelle, Paratiisista tulleet persoonallisuudet toivat julki aikomuksensa poistua välittömästi Uversaan. Sallikaa, että seuraavat toteamukset esittämällä annamme ikiajoiksi selvityksen Jeesuksen kuolleistaheräämisen käsitteestä:

4 1. Hänen aineellinen eli fyysinen ruumiinsa ei ollut osa kuolleista noussutta persoonallisuutta. Kun Jeesus ilmaantui haudasta, hänen lihallinen ruumiinsa jäi koskemattomana hautakammioon. Hän ilmaantui hautakammiosta oviaukon edessä olleita kiviä liikuttamatta ja Pilatuksen sinetteihin koskematta. 2. Hän ei ilmaantunut haudasta henkenä eikä Nebadonin Mikaelina, hän ei ilmestynyt siinä Luoja-Hallitsijan hahmossa, joka hänellä oli ollut ennen ruumiillistumistaan kuolevaisen lihalliseen hahmoon Urantialla. 3. Mainitusta Joosefin hautakammiosta hän tuli sen sijaan esille täsmälleen niiden morontiapersoonallisuuksien kaltaisena, jotka kuolleista nousseina morontiaalisina ylösnousemusolentoina ilmaantuvat tämän Sataniana tunnetun paikallisjärjestelmän ensimmäisen mansiomaailman [sivu 2022] kuolleistaheräämissaleista. Ja se, että mansonian numero yksi kuolleistaheräämissalien valtavan pihan keskellä sijaitsee Mikaelin muistomerkki, panee meidät otaksumaan, että Mestarin Urantialla tapahtunutta kuolleistanousua jollakin tavalla tuettiin tässä järjestelmän ensimmäisessä mansiomaailmassa. Haudasta noustuaan Jeesus ensimmäisenä tekonaan tervehti Gabrielia ja antoi hänelle ohjeen toimia edelleenkin universumin asioiden toimeenpanijana Immanuelin alaisena, ja sitten hän antoi Melkisedekien päällikölle tehtäväksi välittää hänen veljelliset terveisensä Immanuelille. Sen jälkeen hän pyysi Edentian Kaikkein Korkeimmalta Päivien Muinaisten antamaa todistusta kuolevaisen siirtymävaiheestaan; ja kääntyen seitsemästä morontiamaailmasta paikalle kerääntyneiden morontiaryhmien puoleen Jeesus puhui näille, jotka olivat kokoontuneet tänne tervehtimään ja toivottamaan Luojansa tervetulleeksi heidän omaan luokkaansa kuuluvana luotuna, ja nämä morontia-jeesuksen ensimmäiset kuolevaisena eletyn elämänvaiheen jälkeiset sanat kuuluivat: "Lihallisen elämäni nyt päätettyäni tahtoisin siirtymähahmossa viipyä täällä jonkin aikaa, jotta minulla olisi entistä täysimääräisempi tieto ylösnousemusluotujeni elämästä ja jotta voisin entistä laajemmin tuoda julki, mikä on Paratiisissa olevan Isäni tahto."

5 Kun Jeesus oli puhunut, hän antoi Personoidulle Suuntaajalle merkin, ja kaikki universumin älylliset olennot, jotka olivat kokoontuneet Urantialle ollakseen todistamassa kuolleistaheräämistä, lähetettiin välittömästi kukin omien universumitehtäviensä pariin. Jeesus aloitti nyt morontiatason kanssakäymiset, ja hänet perehdytettiin, luodun ominaisuudessa, sen elämän vaatimuksiin, jota hän oli tahtonut elää lyhyen ajan Urantialla. Tämä morontiamaailmaan perehdyttäminen kesti maan ajanlaskun mukaan runsaan tunnin, ja se keskeytyi kahdesti siksi, että hän halusi kommunikoida entisten, lihallisen elämän aikaisten työtovereidensa kanssa näiden tultua Jerusalemista ihmeissään kurkistelemaan tyhjään hautaan löytääkseen sen, mitä he pitivät todisteena hänen kuolleistanousustaan. Jeesuksen kuolevaisena elämä siirtymävaihe -- Ihmisen Pojan morontianousemus -- on nyt suoritettu. Mestarin lyhyeksi jäävä kokemus puolitiessä aineellisen ja hengellisen välillä olevana persoonallisuutena on alkanut. Ja hän on tehnyt tämän kaiken hänessä itsessään luonnostaan olevalla vallalla, sillä kukaan persoonallisuus ei ole antanut hänelle mitään apua. Hän elää nyt morontia- Jeesuksena, ja hänen tätä morontiaelämää aloittaessaan hänen aineellinen lihallisen elämän aikainen ruumiinsa lepää koskemattomana haudassa. Sotilaat ovat yhä vartiossa, eikä kivien ympärille kiinnitettyä maaherran sinettiä ole vielä murrettu. 2. JEESUKSEN AINEELLINEN RUUMIS Kuolleista nousseen Jeesuksen keskustellessa Satanian seitsemästä mansiomaailmasta paikalle kerääntyneiden morontiapersoonallisuuksien kanssa arkkienkeleiden -- kuolleistaheräämisen enkelien -- päällikkö kääntyi kello kymmentä yli kolme Gabrielin puoleen ja pyysi saada Jeesukselle kuolevaisena kuuluneen ruumiin. Arkkienkelien päällikkö sanoi: "Emme saa olla mukana hallitsijamme Mikaelin lahjoittautumiskokemukseen kuuluvassa morontianousemuksessa, mutta haluaisimme välittömästi suoritettavaa hajottamista varten saada huostaamme hänen kuolevaisen jäännöksensä. Tarkoituksemme ei ole käyttää dematerialisointimenetelmäämme, vaan

6 haluamme vain panna liikkeelle prosessin, joka perustuu ajan kulumisen nopeuttamiseen. Meille riittää, että olemme nähneet Hallitsijamme elävän ja kuolevan Urantialla; taivaan armeijakunnat tahtoisivat säästyä siltä muistolta, että heidän pitäisi asiaan puuttumatta katsella, kun universumin Luojan ja Ylläpitäjän ihmishahmo hitaasti mätänee. Koko Nebadonin taivaallisten älyllisolentojen nimissä pyydän saada määräyksen, jolla Jeesus Nasaretilaiselle kuolevaisena kuulunut ruumis annetaan huostaani ja joka valtuuttaa meidät ryhtymään sen välittömään hajottamiseen." [sivu 2023] Ja Gabrielin keskusteltua asiasta Edentian vanhemman Kaikkein Korkeimman kanssa taivaallisten olentojoukkojen arkkienkeliedusmiehelle annettiin lupa ryhtyä toimenpiteisiin Jeesuksen fyysisten jäännösten hävittämiseksi tavalla, josta hän tekisi itse päätöksensä. Sen jälkeen kun tähän arkkienkelien päällikön pyyntöön oli suostuttu, hän kutsui avukseen useita tovereitaan sekä suurilukuisen joukon kaikkien taivaallisten persoonallisuusluokkien edustajia, ja sitten nämä ryhtyivät Urantian keskiväliolentojen avustamina toimenpiteisiin ottaakseen huostaansa Jeesuksen fyysisen ruumiin. Tämä kuollut ruumis oli puhtaasti aineellinen luomus; se oli fyysinen ja konkreettinen; sitä ei voinut siirtää pois haudasta samalla tavoin kuin kuolleistanousun morontiahahmo oli kyennyt pääsemään pois sinetöidystä hautakammiosta. Joidenkuiden avustavien morontiapersoonallisuuksien avun turvin morontiahahmo voidaan tiettynä hetkenä tehdä sellaiseksi kuin se olisi henkeä niin, että tavallinen aine ei sen suhteen merkitse mitään, kun jonakin toisena hetkenä siitä taas voi tulla sellaista, että maailman kuolevaisten kaltaiset aineelliset olennot voivat sen havaita ja olla siihen kosketuksissa. Kun he valmistautuivat siirtämään Jeesuksen ruumiin pois haudasta esivaiheena sille, että he arvokkaasti ja kunnioittavasti hävittäisivät sen miltei silmänräpäyksessä tapahtuvalla hajottamisella, Urantian toisasteisille keskiväliolennoille annettiin tehtäväksi vierittää kivet pois haudan oviaukolta. Suurempi kivi oli valtavan kookas ja pyöreä möhkäle, paljolti myllynkiven kaltainen, ja se liikkui kallioon hakatussa urassa, joten sitä voitiin vierittää edestakaisin sen mukaan, haluttiinko hautakammio avata vai sulkea. Kun vartiossa seisovat juutalaiset vartijat ja roomalaiset sotilaat aamuhämärän valossa

7 näkivät, miten tämä valtaisa kivi alkoi, niin kuin näytti, omia aikojaan vieriä pois haudan suuaukolta -- ilman mitään näkyvää syytä, joka olisi selittänyt tämän liikkumisen -- heidät valtasi pelko ja pakokauhu, ja he pakenivat kiireesti tapahtumapaikalta. Juutalaiset pakenivat kotiinsa ja menivät myöhemmin temppelille tekemään kapteenilleen selkoa näistä tapahtumista. Roomalaiset pakenivat Antonian linnoitukseen ja antoivat näkemästään selvityksen sadanpäämiehelle heti tämän saavuttua palvelukseen. Juutalaisjohtajat aloittivat tämän surkean jutun, jolla he muka pääsisivät Jeesuksesta, tarjoamalla lahjuksia kavalalle Juudakselle, ja nyt kun he joutuivat tässä kuvattuun kiusalliseen tilanteeseen, he sen sijaan, että olisivat ajatelleet rangaista vartiopaikaltaan poistuneita vartiomiehiä, ryhtyivätkin näiden vartijoiden ja roomalaissotilaiden lahjomiseen. He maksoivat näille kahdellekymmenelle miehelle kullekin rahasumman ja neuvoivat heitä sanomaan kaikille: "Kun me yöllä nukuimme, hänen opetuslapsensa kävivät kimppuumme ja veivät ruumiin pois." Ja juutalaisjohtajat antoivat sotilaille juhlalliset lupaukset puolustaa heitä Pilatuksen edessä, mikäli maaherra joskus saisi tietää heidän ottaneen vastaan lahjuksen. Kristillinen usko Jeesuksen kuolleistanousuun on pohjautunut "tyhjän haudan" tosiasiaan. Oli todellakin tosiasia se, että hauta oli tyhjä, mutta tämä ei ole kuolleistanousun totuus. Hauta oli eittämättä tyhjä, kun ensimmäiset uskovat saapuivat, ja tämä tosiasia yhdessä Mestarin epäilyksettömän kuolleistanousun kanssa johti sellaisen uskomuksen muotoutumiseen, joka ei ollut tosi, eli opetukseen, jonka mukaan Jeesuksen aineellinen ja kuolevaisen ruumis nousi haudasta. Totuutta, koska siinä on kysymys hengellisistä realiteeteista ja ikuisista arvoista, ei voi aina rakentaa havaittavia tosiasioita yhdistelemällä. Vaikka yksittäiset tosiasiat saattavat olla aineellisessa mielessä tosia, siitä ei seuraa, että muutaman tosiasian yhdistämisen välttämättä täytyy johtaa totuudellisiin hengellisiin johtopäätöksiin. Joosefin hautakammio oli tyhjä, mutta ei sen vuoksi, että Jeesuksen ruumis oli saatettu entiselleen tai noussut kuolleista, vaan siksi, että oli suostuttu taivaallisten olentojoukkojen pyyntöön suoda sille erityinen ja ainutlaatuinen hajoaminen, palauttaa "tomu tomuksi"

8 [sivu 2024] ilman, että asiaan pääsivät vaikuttamaan ajalliset viivytykset ja ilman, että tavanomaiset ja kuolevaisen ruumiin näkyvät mätänemis- ja aineellisen kappaleen maatumisprosessit pääsivät vaikuttamaan. Jeesukselle kuolevaisena kuuluneet jäännökset kävivät läpi saman luonnonmukaisen alkuosiinsa hajoamisen, joka maan päällä kohtaa kaikkia ihmisruumiita paitsi siinä, että tässä tapauksessa tätä luonnollista hajoamisprosessia ajan kulumisen osalta suuresti nopeutettiin, kiirehdittiin niin pitkälle, että se tapahtui jotakuinkin silmänräpäyksessä. Mikaelin kuolleistanousun oikeat todisteet ovat luonteeltaan hengellisiä olkoonkin, että tämän opetuksen vahvistaa niiden monien tämän maailman kuolevaisten todistus, jotka tapasivat ja tunnistivat kuolleista nousseen morontia- Mestarin ja keskustelivat hänen kanssaan. Hän tuli kuulumaan lähes tuhannen ihmisolennon henkilökohtaiseen kokemukseen ennen kuin hän lopullisesti jätti jäähyväiset Urantialle. 3. TUOMIOKAUTINEN KUOLLEISTANOUSU Tänä sunnuntaiaamuna vähän kello puoli viiden jälkeen Gabriel kutsui arkkienkelit rinnalleen ja valmistautui avaamaan Aatamin tuomiokauden päättymiseen Urantialla liittyneen yleisen kuolleistanousun. Sitten kun tähän suureen tapahtumaan kytkeytyneiden serafien ja kerubien monilukuinen armeija oli järjestetty asian vaatimaan muodostelmaan, morontia-mikael ilmestyi Gabrielin eteen ja sanoi: "Koska Isälläni on elämä itsessään, niin hän on antanut sitä Pojalle, jotta tällä olisi elämä itsessään. Vaikken olekaan vielä täysimääräisesti ottanut universumin vallankäyttöä taas käsiini, tämä itselleni asettama rajoitus ei millään tavoin estä minua vuodattamasta elämää nukkuville pojilleni; alkakoon siis planetaarisen kuolleistanousun edellyttämä nimenhuuto." Arkkienkelien virtapiiri toimi sen jälkeen ensimmäistä kertaa Urantialta. Gabriel ja arkkienkeliarmeijat siirtyivät planeetan hengellisen polariteetin

9 sijaintipaikkaan; ja kun Gabriel antoi merkin, järjestelmän ensimmäiseen mansiomaailmaan kiiri Gabrielin ääni, joka puhui: "Mikaelin antaman käskyn perusteella -- nouskoot Urantian tuomiokauden kuolleet ylös!" Silloin kaikki ne Urantian ihmisrotujen eloonjääneet, jotka olivat Aatamin aikojen jälkeen vaipuneet uneen ja jotka eivät jo olleet menneet tuomiolle, ilmestyivät mansonian kuolleistaheräämissaleihin valmiina puettaviksi morontiahahmoon. Ja serafit ja heidän työtoverinsa olivat yhdessä silmänräpäyksessä valmiita lähtemään mansiomaailmoihin. Tavallisissa oloissa nämä serafisuojelijat, jotka aikanaan oli osoitettu näiden eloon jäävien kuolevaisten ryhmäsuojelijoiksi, olisivat olleet läsnä sinä hetkenä, jolloin nämä heräsivät mansonian kuolleistaheräämissaleissa, mutta tällä kertaa he olivat itsessään tässä maailmassa siksi, että Gabrielin oli Jeesuksen morontianousemuksen vuoksi välttämätöntä olla täällä. Siitä huolimatta, että lukemattomat yksilöt, joilla oli henkilökohtainen serafisuojelija, samoin kuin persoonallisuuden hengellisen edistymisen osalta riittävän pitkälle päässeet olivat siirtyneet mansoniaan Aatamin ja Eevan aikaa seuranneina aikakausina, ja vaikka olikin toimeenpantu useita erityisiä ja tuhatvuosittaisia Urantian poikien kuolleistanousuja, nyt oli kuitenkin käsillä kolmas planetaarisista nimenhuudoista eli täysimääräisistä tuomiokautisista kuolleistanousuista. Ensimmäinen tapahtui Planeettaprinssin saapumisen aikaan, toinen Aatamin ajan kuluessa ja tämä kolmas oli merkkinä Jeesus Nasaretilaisen morontianousemuksesta, kuolevaisen siirtymävaiheesta. Arkkienkelien päällikön saatua merkin planetaarisesta kuolleistanoususta Ihmisen Pojan Personoitu Suuntaaja luopui kaikesta Urantialle kokoontuneisiin taivaallisiin armeijoihin kohdistuvasta vallastaan ja siirsi kaikki nämä paikallisuniversumin pojat taas omien komentajiensa toimivallan piiriin. Ja [sivu 2025] tämän tehtyään hän lähti Salvingtoniin saattamaan Immanuelin tietoon, että Mikaelille kuolevaisena kuulunut siirtymävaihe oli suoritettu. Ja välittömästi hänen jäljessään tuli koko se taivaallinen armeijakunta, jonka palveluksia ei Urantialla tarvittu. Mutta Gabriel pysyi Urantialla morontia-jeesuksen mukana.

10 Ja tällainen on kertomus Jeesuksen kuolleistanousuun liittyneistä tapahtumista sillä tavoin tarkasteltuina kuin ne, joita ihmisen osittaisen ja ahtaan näköpiirin asettamat rajat eivät kahlitse, ne todellisuudessa näkivät. 4. HAUTAKAMMIO HAVAITAAN TYHJÄKSI Lähestyessämme Jeesuksen kuolleistanousun ajankohtaa tänä varhaisena sunnuntaiaamun hetkenä olisi palautettava mieleen, että kymmenen apostolia olivat Elias ja Maria Markuksen kodissa, ja he uinuivat yläsalissa ja lepäsivät siellä samoilla lavereilla, joille he olivat oikaisseet itsensä Mestarinsa seurassa viettämänsä viimeisen ehtoollisen aikana. Tänä sunnuntaiaamuna he olivat Tuomasta lukuun ottamatta kaikki samassa paikassa. Tuomas oli heidän seurassaan muutaman minuutin ajan myöhään lauantai-iltana, kun he olivat ensimmäistä kertaa taas yhdessä, mutta apostolien näkeminen oli siihen ajatukseen yhdistyessään, mitä Jeesukselle oli tapahtunut, hänelle liikaa. Hän loi nopean katseen tovereihinsa ja poistui samassa hetkessä huoneesta mennen Simonin kotiin Beetfagessa, jossa hän aikoi yksinäisyydessä surra huoliaan. Kaikki apostolit kärsivät, mutta eivät niinkään epäilyksestä ja epätoivosta kuin pelosta, murheesta ja häpeästä. Nikodemuksen kotiin oli Daavid Sebedeuksen ja Joosef Arimatealaisen lisäksi kokoontunut kaksitoista, ehkä viisitoista, Jeesuksen jerusalemilaista eturivin opetuslasta. Joosef Arimatealaisen kodissa oli viitisentoista, ehkä kaksikymmentä, johtavaa naisuskovaa. Vain nämä naiset pitivät majaa Joosefin talossa, ja he olivat pysytelleet sapattipäivän ja sapattia seuranneen illan tuntien aikana visusti sisällä, joten he eivät tienneet sotilasvartion pitävän haudalla vahtia, eikä heidän tiedossaan liioin ollut, että haudan eteen oli vieritetty toinenkin kivi ja että kumpikin kivi oli sinetöity Pilatuksen sinetein. Vähän ennen kello kolmea tänä sunnuntaiaamuna, kun ensimmäiset päivän merkit alkoivat näkyä idässä, viisi näistä naisista lähti Jeesuksen haudalle. He olivat valmistaneet suuret määrät erityisiä palsamointivoiteita, ja he kantoivat mukanaan useita pellavakääreitä. Heidän tarkoituksenaan oli antaa Jeesuksen

11 ruumiille perusteellisempi kuolinvoitelu ja kietoa se huolellisemmin uusiin kääreisiin. Naisjoukkoon, joka lähti suorittamaan tätä Jeesuksen ruumiin voitelua, kuuluivat Maria Magdalalainen, Alfeuksen kaksosten äiti Maria, Sebedeuksen veljesten äiti Salome, Kuusaan vaimo Joanna ja Ezra Aleksandrialaisen tytär Susanna. Kello oli noin puoli neljä, kun nämä viisi naista voidekantamuksineen saapuivat tyhjän hautakammion eteen. Astuessaan ulos Damaskoksenportista he kohtasivat joukon sotilaita, jotka enemmän tai vähemmän paniikin vallassa riensivät kaupunkiin, ja tapahtuma sai heidät keskeyttämään matkantekonsa muutamaksi hetkeksi. Mutta kun mitään tätä enempää ei sattunut, he jatkoivat matkaansa. He hämmästyivät suuresti nähdessään, että kivi oli vieritetty pois haudan suulta, etenkin kun he olivat tulomatkalla keskenään puhuneet: "Kukahan auttaisi meitä vierittämään kiven pois paikaltaan?" He laskivat kuormansa maahan ja alkoivat luoda toisiinsa pelosta ja suuresta hämmästyksestä kertovia katseita. Siinä kun he seisoivat [sivu 2026] pelosta väristen, Maria Magdaleena rohkaisi mielensä, meni pienemmän kiven taakse ja uskaltautui sisälle avoimeen hautakammioon. Tämä Joosefin hauta oli omistajansa puutarhassa, mäen rinteessä tien itäpuolella, ja sen oviaukko avautui sekin itään. Tuohon hetkeen tultaessa uusi päivä oli alkanut sarastaa sen verran, että Maria saattoi sen valossa katsoa haudan perälle, paikkaan, jossa Mestarin ruumis oli levännyt, ja nähdä, että ruumis oli poissa. Kallioseinän syvennyksessä, johon Jeesus oli laskettu, Maria näki vain laskostetun hikiliinan siellä, missä tämän pää oli levännyt, sekä käärinliinat, joihin tämä oli ollut kiedottuna, paikallaan koskemattomina, kuten ne olivat olleet kivellä ennen kuin taivaalliset armeijat siirsivät ruumiin pois. Peiteliina oli hautasyvennyksen jalkopäässä. Viivyttyään haudan oviaukolla muutaman hetken (hän ei heti hautaan sisälle astuttuaan nähnyt selvästi) Maria näki, että Jeesuksen ruumis oli poissa ja että sen paikalla olivat vain nämä hautavaatteet, ja hänen suustaan pääsi hätääntynyt ja tuskainen kirkaisu. Kaikki naiset olivat ylen määrin hermostuneita; he olivat olleet säikkyjä siitä lähtien, kun he kaupungin portilla kohtasivat pakokauhuiset

12 sotilaat, ja kun Maria päästi tämän tuskankirkaisun, he joutuivat kauhun valtaan ja pakenivat kiireesti paikalta. Ja he pysähtyivät vasta juostuaan aina Damaskoksenportille saakka. Tuona hetkenä Joanna sai tunnonvaivoja siitä, että he olivat jättäneet Marian yksikseen; hän kokosi toverinsa ympärilleen, ja he lähtivät takaisin haudalle. Kun he pääsivät hautakammion lähelle, kauhistunut Magdaleena, joka oli joutunut kahta kauheamman kammon valtaan, kun hän ei hautakammiosta ulos astuttuaan ollutkaan löytänyt sisariaan odottamasta, ryntäsi heitä kohti ja huusi kiihdyksissään: "Hän ei ole siellä -- ne ovat vieneet hänet pois!" Ja hän vei heidät takaisin haudalle, ja he astuivat kaikki sisälle ja näkivät, että se oli tyhjä. Sen jälkeen kaikki viisi naista istuutuivat kivelle, joka oli oviaukon lähellä, ja pohtivat tilannetta. Heidän mieleensä ei ollut vielä juolahtanut, että Jeesus oli nostettu kuolleista. He olivat koko sapatin ajan olleet vain toistensa seurassa, ja he arvelivat, että ruumis oli siirretty toiseen lepopaikkaan. Mutta punnitessaan mielessään tällaista pulmansa ratkaisua he eivät osanneet selittää, miten hautavaatteet olivat niin hyvässä järjestyksessä; kuinka olisi ollut mahdollista siirtää ruumis paikaltaan, kun samat käärinliinat, joihin se oli kiedottu, olivat edelleenkin paikallaan ruumishyllyllä ja näyttivät koskemattomilta? Siinä kun nämä naiset istuivat tämän uuden päivän sarastuksen ensimmäisinä hetkinä, he loivat katseensa sivulle ja havaitsivat siellä äänettömän ja liikkumattoman muukalaisen. He joutuivat taas hetkeksi pelon valtaan, mutta Maria Magdaleena ryntäsi muukalaista kohti ja puhutteli tätä ikään kuin luullen tätä puutarhanhoitajaksi ja sanoi: "Minne olette vieneet Mestarin? Minne hänet on pantu? Sano se meille, jotta voimme mennä ja ottaa hänet haltuumme." Kun muukalainen ei vastannut Marialle, tämä alkoi itkeä. Silloin Jeesus puhui heille sanoen: "Ketä te etsitte?" Maria vastasi: "Etsimme Jeesusta, joka laskettiin levolle Joosefin hautaan, mutta hän on poissa. Tiedätkö sinä, minne hänet on viety?" Silloin Jeesus sanoi: "Eikö tämä Jeesus jo Galileassa kertonut teille, että hän kuolisi mutta nousisi ylös kuolleista?" Nämä sanat hätkähdyttivät naisia, mutta Mestari oli niin muuttunut, etteivät he vielä tunnistaneet häntä, kun hänellä oli selkä vasten valohämyä. Ja kun he punnitsivat mielessään hänen sanojaan, hän puhutteli Magdaleenaa tutulla äänellä ja sanoi: "Maria." Ja kun Maria kuuli tuon sanan, joka merkitsi tutuksi käynyttä myötätuntoa ja kiintymyksellistä tervehdystä, hän tiesi äänen Mestarin ääneksi, ja hän syöksyi polvilleen Mestarin jalkojen juureen huudahtaen: "Herrani ja Mestarini!" Ja kaikki muutkin naiset

13 tunnistivat, että heidän edessään seisoi Mestari kunnialla kruunatussa hahmossa, ja he polvistuivat kiireesti hänen eteensä. [sivu 2027] Nämä ihmissilmät saivat kyvyn Jeesuksen morontiahahmon näkemiseen siitä erityispalveluksesta johtuen, jonka muuntajat ja keskiväliolennot suorittivat yhdessä joidenkuiden muiden tuolloin Jeesuksen mukana olleiden morontiapersoonallisuuksien kanssa. Kun Maria yritti syleillä Jeesuksen jalkoja, tämä sanoi: "Älä kosketa minua, Maria, sillä en ole sellainen, jollaisena minut lihallisena ollessani tunsit. Tässä hahmossa viivyn luonanne jonkin aikaa ennen kuin nousen Isän tykö. Mutta menkää nyt kaikki ja kertokaa apostoleilleni -- ja Pietarille --, että olen noussut ja että olette puhuneet kanssani." Toinnuttuaan hämmästyksensä aiheuttamasta järkytyksestä nämä naiset riensivät takaisin kaupunkiin ja Elia Markuksen kotiin, jossa he kertoivat kymmenelle apostolille kaiken, mitä heille oli tapahtunut. Mutta apostolit eivät kovinkaan herkästi uskoneet heitä. Ensimmäisenä heidän mieleensä tuli, että naiset olivat nähneet näyn, mutta Maria Magdaleenan toistettua Jeesuksen heille lausumat sanat ja Pietarin kuultua nimensä tämä rynnisti Johannes kintereillään ulos yläsalista päästäkseen mahdollisimman nopeasti haudalle omin silmin näkemään, mitä hänelle oli kerrottu. Naiset toistivat muille apostoleille kertomuksen keskustelustaan Jeesuksen kanssa, mutta nämä eivät halunneet uskoa; eivätkä he tulleet menneeksi ulos ottaakseen asiasta omakohtaisesti selvää, kuten Pietari ja Johannes tekivät. 5. PIETARI JA JOHANNES HAUDALLA

14 Näiden kahden apostolin juostessa kilvan Golgatalle ja Joosefin hautakammiolle Pietarin ajatuksia hallitsivat vuoroin pelko, vuoroin toivo; häntä pelotti Mestarin kohtaaminen, mutta hänessä herätti toivoa kertomus Jeesuksen hänelle lähettämästä erityisestä viestistä. Hän oli jo puolittain asettunut sille kannalle, että Jeesus oli todellakin elossa; hänen mieleensä palautui Jeesuksen lupaus kolmantena päivänä tapahtuvasta nousemuksesta. Omituista kyllä tämä lupaus juolahti ristiinnaulitsemisen jälkeen hänen mieleensä vasta tuona hetkenä, jolloin hän riensi Jerusalemin läpi kohti pohjoista. Kun Johannes kiiruhti ulos kaupungista, hänen sieluunsa tulvahti merkillinen ilon ja toivon hurmio. Hän oli puolittain vakuuttunut siitä, että naiset olivat tosiaankin nähneet nousseen Mestarin. Pietaria nuorempi kun oli, Johannes juoksi tätä nopeammin ja saapui haudalle ensimmäisenä. Johannes jäi ovensuuhun ja katseli hautaa, ja se oli täsmälleen sellainen, jollaiseksi Maria sen oli kuvaillut. Tuossa tuokiossa Simon Pietarikin rynnisti paikalle ja näki sisälle astuessaan saman tyhjän haudan kummalliseen asentoon jääneine hautavaatteineen. Ja Pietarin tultua ulos haudasta Johanneskin meni sinne sisälle ja näki kaiken omin silmin, ja sen jälkeen he istuutuivat kivelle miettimään näkemänsä ja kuulemansa merkitystä. Ja siinä istuskellessaan he kävivät mielessään läpi kaiken, mitä heille oli Jeesuksesta kerrottu, mutta he eivät päässeet tapahtuneesta mihinkään selkeään käsitykseen. Pietari toi ensi alkuun esille ajatuksen, että hauta oli ryöstetty, että vihamiehet olivat varastaneet ruumiin, kenties lahjoneet vartijat. Mutta Johannes järkeili, että hautaa olisi tuskin jätetty näin hyvään järjestykseen, jos ruumis olisi varastettu, ja hänkin herätti kysymyksen siitä, miten käärinliinat näyttivät paikoilleen jätetyiltä ja niin ilmeisen koskemattomilta. Ja he menivät molemmat uudelleen hautaan tutkimaan hautavaatteita lähemmin. Astuessaan toista kertaa ulos hautakammiosta he huomasivat Maria Magdaleenan palanneen haudalle ja itkevän sen sisäänkäynnin edessä. Maria oli mennyt apostolien luo uskoen, että Jeesus oli noussut haudasta, mutta kun kukaan näistä ei suostunut uskomaan hänen kertomustaan, hän joutui masennuksen ja epätoivon valtaan. Hän kaipasi päästä takaisin haudan lähelle, jossa arveli kuulleensa Jeesuksen tutun äänen. Marian viipyessä paikalla vielä sen jälkeen, kun Pietari ja Johannes olivat menneet, Mestari ilmestyi hänelle uudelleen sanoen: "Älä ole epäileväinen vaan ole rohkea ja usko, mitä olet nähnyt ja kuullut. Mene takaisin apostolieni luokse ja kerro heille toistamiseen, että olen noussut,

15 [sivu 2028] että tulen ilmestymään heille ja että kohta menen heidän edellään Galileaan, kuten olen luvannut." Maria kiiruhti takaisin Markuksen kotiin ja kertoi apostoleille keskustelleensa taas Jeesuksen kanssa, mutta he eivät suostuneet uskomaan häntä. Mutta kun Pietari ja Johannes palasivat, he lopettivat pilkkapuheensa, ja heidät valtasi pelko ja vavistus.