Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
|
|
- Ville Kapulainen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Valtiovarainministeriö Lausuntopyyntö VM/1631/ / VM183:00/2017 ja Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Tausta Hallituksen toimintasuunnitelman Digitalisoidaan julkiset palvelut -kärkihankkeen päätoimenpiteisiin kuuluu uuden tiedonhallintalain valmistelu. Ehdotetun uuden lain ja uudistettavan sääntelyn taustalla on jatkuvasti laajentunut tiedon hyödyntäminen viranomaisten päätöksenteossa ja palveluissa. Entistä verkottuneemmat toimintatavat ja tiedon hyödyntämisen laajuus eri toimijoiden välisessä yhteistyössä asettaa sääntelylle uusia vaatimuksia koskien yhtenäisempää ja yhteentoimivampaa tiedonhallintaa eri toimijoiden välillä. Yhtenäisellä ja mahdollisimman kattavalla yleissääntelyllä voidaan osaltaan varmistaa, että eri toimijoiden tiedonhallinta on laadukasta, tehokasta ja sellaista, että tietoja voidaan vaihtaa tehokkaasti eri toimijoiden välillä. Laajasti sovellettavalla sääntelyllä voidaan varmistaa riittävän laadukas tiedonhallinta, kuten myös tietoturvallisuuden taso, kaikissa sääntelyn soveltamisalaan kuuluvissa toimijoissa. Tällöin voidaan karsia tarpeetonta byrokratiaa, muun muassa lupa- ja selvitysmenettelyjä toimijoiden välillä. Tavoitteet Lausuntopyynnön kohteena olevan hallituksen esityksen tarkoituksen olisi ehdottaa uutta lakia julkisen hallinnon tiedonhallinnasta. Laki olisi tiedonhallintaa koskeva yleislaki. Lailla edistettäisiin viranomaisten tiedonhallinnan laatua, tietoturvallisuutta sekä tietoaineistojen vastuullista hyödyntämistä. Lailla edistettäisiin myös julkisuusperiaatteen toteuttamista viranomaisten tietoaineistojen hallinnassa sekä kansalliseen kulttuuriperintöön liittyvien viranomaisten tietoaineistojen ja arkistojen muodostamisessa. Ehdotettavaksi tarkoitetun tiedonhallintalain sääntely korvaisi ja uudistaisi voimassa olevan arkistolain ja julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta annetun lain säännökset. Lisäksi laki korvaisi viranomaisten toiminnasta annetun lain hyvää tiedonhallintatapaa koskevat säännökset. Kumottavaksi tulisi arkistolaki, laki julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta sekä kumottavaksi tai muutettavaksi eräitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain, sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnasta annetun lain sekä eräiden muiden lakien säännöksiä. Tiedonhallintalaissa säädettäisiin: Lausuntopalvelu.fi 1/20
2 Julkisen hallinnon yleisistä velvoitteista tiedonhallinnassa. Lakia sovellettaisiin myös yksityisiin henkilöihin ja yhteisöihin siltä osin kuin niihin sovelletaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain säännöksiä. Julkisen hallinnon tiedonhallinnan yleisestä ohjauksesta. Ohjaukseen ehdotettaisiin perustettavaksi uusi toimielin, tiedonhallintalautakunta. Tietoaineistojen muodostamisesta ja sähköisestä luovuttamisesta. Sääntelyä uudistettaisiin siten, että se ottaa huomioon nykyistä paremmin tietoteknisen kehityksen vuoksi tapahtuneita ja tulevaisuudessa tapahtuvia muutoksia tiedonhallinnassa. Julkisen hallinnon tietoturvallisuuden perusteista. Teknisten rajapintojen hyödyntämisestä. Asianhallinnasta, tietoaineistojen säilyttämisestä ja arkistoinnista. HUOM! , HE-luonnokseen tehty teknisluontoinen korjaus 3 :ään koskien 4-9 lukujen soveltamista , HE-luonnosta on päivitetty seuraavilta osin: täydennetty säätämisjärjestysperusteluita täsmennetty 3.3 :n soveltamisalaa koskevia säännöksiä muun muassa Ahvenanmaan osalta muokattu 7.1 :n sanamuotoa lisätty 27.4, jossa säädetään julkisen hallintotehtävän hoitamisesta 28 :n soveltamisalaa on täsmennetty 31 :än on korjattu pykäläviittaus 34 :n sisältöä on täsmennetty ja täydennetty 35.1 :n sanamuotoa on muutettu 36.1 :n sanamuotoa on muutettu 36.3 :n sisältöä on täsmennetty 37 :n sisältöä ei ole muutettu, mutta perusteluja on täydennetty 38 :n sisältöä on täsmennetty ja sanamuotoja tarkistettu Vastausohjeet vastaanottajille Lausunnot pyydetään antamaan vastaamalla lausuntopalvelu.fi:ssä julkaistuun lausuntopyyntöön. Lausuntoa ei tarvitse lähettää erikseen sähköpostitse tai postitse. Lausunnon antaakseen vastaajan tulee rekisteröityä ja kirjautua lausuntopalvelu.fi:hin. Tarkemmat ohjeet palvelun käyttämiseen löytyvät Lausuntopalvelu.fi 2/20
3 lausuntopalvelu.fi:n sivuilta Ohjeet > Käyttöohjeet. Lausunto annetaan kunkin väliotsikon alle. Vastauskentät aukeavat klikkamalla otsikon perässä olevaa kolmiota. Muita annettuja lausuntoja voi selailla välilehdellä "Lausunnonantajien lausunnot". Tarkemmat ohjeet palvelun käyttämiseksi löytyvät lausuntopalvelu.fi:n sivulta Ohjeet -> Käyttöohjeet. Palvelun käyttöönoton tukea voi pyytää osoitteesta Aikataulu Lausunto tulee antaa viimeistään maanantaina Valmistelijat Lisätietoja hallituksen esityksestä antavat neuvotteleva virkamies Tomi Voutilainen p ja lainsäädäntöneuvos, yksikön päällikkö Sami Kivivasara p Linkit Liitteet: Lausuntopyyntö_suomeksi_allekirjoitettu.pdf Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi_lausuntokierroksen uusi pdf TiedonhL på svenska_ _huvudsakliga innehåll och paragrafer_uppdaterad pdf - Huvudsakliga innehåll och paragrafer Jakelu: Aalto-korkeakoulusäätiö sr Ab Yrkeshögskolan vid Åbo Akademi Ahvenanmaan Ammattikorkeakoulu Akaan kaupunki Alajärven kaupunki Alavieskan kunta Alavuksen kaupunki Allianssi ry Arene Asikkalan kunta Lausuntopalvelu.fi 3/20
4 Askolan kunta Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Auran kunta Business Finland Celia Centria ammattikorkeakoulu Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy DNA Eduskunnan kanslia Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia Elinkeinoelämän keskusliitto Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Elisa ELY-keskusten sekä TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus (KEHAkeskus) Eläkeläisliittojen etujärjestö Eetu ry Eläketurvakeskus Energiateollisuus ry Energiavirasto Enonkosken kunta Enontekiön kunta Eskoon Sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Espoon kaupunki Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia Etelä-Karjalan Koulutuskuntayhtymä Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Etelä-Pohjanmaan liitto kuntayhtymä Etelä-Pohjanmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Etelä-Savon ELY-keskus Etelä-Savon kampuskiinteistöt kuntayhtymä Etelä-Suomen aluehallintovirasto Eteva kuntayhtymä Etla Eurajoen kunta Euran kunta Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti Evijärven kunta Ficom Finanssialan keskusliitto Finavia Forssan kaupunki Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä (FSHKY) Geologian tutkimuskeskus Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy Haapajärven kaupunki Haapaveden kaupunki Haapaveden-Siikalatvan seudun kuntayhtymä Hailuodon kunta Halsuan kunta Haminan kaupunki Lausuntopalvelu.fi 4/20
5 Hangon kaupunki Hankasalmen kunta Hansel Oy Harjavallan kaupunki Hartolan kunta Hattulan kunta Hausjärven kunta Heinolan kaupunki Heinäveden kunta Helsingin hallinto-oikeus Helsingin hovioikeus Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Helsingin kaupunki Helsingin yliopisto Hengitysliitto Heli ry Hengitysliitto Heli ry Hirvensalmen kunta Hollolan kunta Honkajoen kunta HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Huittisten kaupunki Humppilan kunta Huoltovarmuuskeskus Hyrynsalmen kunta Hyvinkään kaupunki Hämeen ammattikorkeakoulu Oy Hämeen ELY-keskus Hämeenkosken kunta Hämeenkyrön kunta Hämeenlinnan hallinto-oikeus Hämeenlinnan kaupunki Hätäkeskuslaitos Iin kunta Iisalmen kaupunki Iitin kunta Ikaalisten kaupunki Ilmajoen kunta Ilmatieteen laitos Ilomantsin kunta Imatran kaupunki Inarin kunta Inkoon kunta Innovaatiorahoituskeskus Tekes Isojoen kunta Isokyrön kunta Itä-Lapin kuntayhtymä Itä-Savon koulutuskuntayhtymä Itä-Savon Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen hovioikeus Itä-Suomen huoltopalvelut liikelaitoskuntayhtymä Lausuntopalvelu.fi 5/20
6 Itä-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymä (ISLAB) Itä-Suomen Päihdehuollon kuntayhtymä Itä-Suomen yliopisto Jalasjärven kunta Janakkalan kunta JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Joensuun kaupunki Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Jokioisten kunta Joroisten kunta Joutsan kunta Juankosken kaupunki Juuan kunta Juupajoen kunta Juvan kunta Jyväskylän ammattikorkeakoulu Oy Jyväskylän kaupunki Jyväskylän Koulutuskuntayhtymä Jyväskylän yliopisto Jämijärven kunta Jämsän kaupunki Järvenpään kaupunki Järviseudun Koulutuskuntayhtymä Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Kaakkois-Suomen ELY-keskus Kaarinan kaupunki Kaavin kunta Kainuun ELY-keskus Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy Kajaanin kaupunki Kalajoen kaupunki Kangasalan kunta Kangasniemen kunta Kankaanpään kaupunki Kannonkosken kunta Kannuksen kaupunki Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta KANE Kansallinen audiovisuaalinen instituutti KAVI Kansallinen koulutuksen arviointikeskus KARVI Kansallisarkisto Kansaneläkelaitos Kanta-Hämeen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Karelia Ammattikorkeakoulu Oy Karijoen kunta Karkkilan kaupunki Karstulan kunta Karvian kunta Kaskisten kaupunki Kauhajoen kaupunki Lausuntopalvelu.fi 6/20
7 Kauhavan kaupunki Kauniaisten kaupunki Kaustisten kunta Kehitysvammaisten tukiliitto ry Keiteleen kunta Kemijärven kaupunki Kemin kaupunki Keminmaan kunta Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia Kemiönsaaren kunta Kempeleen kunta Keravan kaupunki Keski-Pohjanmaan Koulutusyhtymä Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä Keski-Suomen ELY-keskus Keski-Suomen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymä Keskuskauppakamari Keskusrikospoliisi Keuruun kaupunki KEVA Kihniön kunta Kilpailu- ja kuluttajavirasto Kinnulan kunta Kirkkonummen kunta Kiteen kaupunki Kittilän kunta Kiuruveden kunta Kivijärven kunta Kokemäen kaupunki Kokkolan kaupunki Kolarin kunta Kolpeneen Palvelukeskuksen kuntayhtymä Konkurssiasiamiehen toimisto Konneveden kunta Kontiolahden kunta Korkein hallinto-oikeus Korkein oikeus Korpelan Voima kuntayhtymä Korsnäsin kunta Kosken kunta Kotimaisten kielten keskus Kotkan kaupunki Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Koulutuskuntayhtymä Tavastia Kouvolan kaupunki Kristiinankaupungin kaupunki Kruunupyyn kunta Lausuntopalvelu.fi 7/20
8 KTO - kehitysvamma-alan tuki- ja osaamiskeskus Kuhmoisten kaupunki Kuhmon kaupunki Kuluttajaliitto Kuluttajariitalautakunta Kunnallinen työmarkkinalaitos Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Kuntien takauskeskus Kuntien takauskeskus Kuopion kaupunki Kuortaneen kunta Kurikan kaupunki Kustavin kunta Kust-Österbottens samkommun för social- och primärhälsovård Kuuloliitto ry Kuurojen liitto Kuusamon kaupunki Kuusiokuntien sosiaali- ja terveyskuntayhtymä Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Kynnys ry Kyyjärven kunta Kårkulla samkommun Kärkölän kunta Kärsämäen kunta Köyliön kunta Lahden ammattikorkeakoulu Lahden kaupunki Laihian kunta Lainsäädännön arviointineuvosto Laitilan kaupunki Lapin aluehallintovirasto Lapin ammattikorkeakoulu Oy Lapin ELY-keskus Lapin Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Lapin Yliopisto Lapinjärven kunta Lapinlahden kunta Lapinliitto Lappajärven kunta Lappeenrannan kaupunki Lappeenrannan teknillinen yliopisto Lapsiasiavaltuutettu Lapuan kaupunki Laukaan kunta Laurea-ammattikorkeakoulu Oy Lavian kunta Lemin kunta Lempäälän kunta Leppävirran kunta Lestijärven kunta Liedon kunta Lausuntopalvelu.fi 8/20
9 Lieksan kaupunki Liikenne- ja viestintäministeriö Liikennevirasto Liikenteen turvallisuusvirasto Limingan kunta Liperin kunta Lohjan kaupunki Loimaan kaupunki Lopen kunta Lounais-Hämeen ammatillisen koulutuksen ky Lounais-Suomen aluehallintovirasto Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä Loviisan kaupunki Luhangan kunta Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Lumijoen kunta Luodon kunta Luonnonvarakeskus LUOVA LUOVA LUOVA LUOVA Luumäen kunta Luvian kunta Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Länsi-Pohjan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea Maa- ja metsätalousministeriö Maahanmuuttovirasto Maalahden kunta Maaningan kunta Maanmittauslaitos Maaseutuvirasto Maatalousyrittäjien eläkelaitos Maatalousyrittäjien eläkelaitos Markkinaoikeus Marttilan kunta Maskun kunta Lausuntopalvelu.fi 9/20
10 Merijärven kunta Merikarvian kunta Meri-Lapin kuntapalvelut liikelaitoskuntayhtymä Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy Metsähallitus Metsänhoitoyhdistykset Metsäntutkimuslaitos Miehikkälän kunta Mikkelin kaupunki Muhoksen kunta Multian kunta Muonion kunta Museovirasto Mustasaaren kunta Muuramen kunta Mynämäen kunta Myrskylän kunta Mäntsälän kunta Mänttä-Vilppulan kaupunki Mäntyharjun kunta Naantalin kaupunki Nakkilan kunta Nastolan kunta Nivalan kaupunki Nokian kaupunki Nousiaisten kunta Nuorisovaltuustojen liitto Nuva ry Nurmeksen kaupunki Nurmijärven kunta Näkövammaisten liitto ry Närpiön kaupunki OAJ Ohjelmistoyrittäjät ry Oikeuskanslerinvirasto Oikeusministeriö Oikeusrekisterikeskus Onnettomuustutkintakeskus OP (mahdolliset muut pankit) Opetus- ja kulttuuriministeriö Opetushallitus Opintotuen muutoksenhakulautakunta Optima samkommun Orimattilan kaupunki Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymä Oripään kunta Oriveden kaupunki Oulaisten kaupunki Oulun Ammattikorkeakoulu Oy Oulun kaupunki Oulun seudun koulutuskuntayhtymä (OSEKK) Oulun yliopisto Lausuntopalvelu.fi 10/20
11 Oulunkaaren kuntayhtymä Ounastähti Kehittämiskuntayhtymä Outokummun kaupunki Oy Vaasan ammattikorkeakoulu - Vasa yrkeshögskola Ab Padasjoen kunta Paimion kaupunki Palkansaajien tutkimuskeskus Paltamon kunta Paraisten kaupunki Parikkalan kunta Parkanon kaupunki Patentti- ja rekisterihallitus Pedersören kunta Peimarin koulutuskuntayhtymä Pelastuslaitokset Pelastuslaitokset Pelastusopisto Pelkosenniemen kunta Pellon kunta Perhon kunta Pertunmaan kunta Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Peruspalvelukuntayhtymä Selänne Perusturvakuntayhtymä Akseli Perusturvakuntayhtymä Karviainen Petäjäveden kunta Pieksämäen kaupunki Pielaveden kunta Pietarsaaren kaupunki Pihtiputaan kunta Pirkanmaan ELY-keskus Pirkanmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Pirkkalan kunta Pohjanmaan ELY-keskus Pohjois-Karjalan ELY-keskus Pohjois-Karjalan Koulutuskuntayhtymä Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymä Pohjois-Savon ELY-keskus Pohjois-Savon Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymä Poliisiammattikorkeakoulu Poliisiammattikorkeakoulu Poliisihallitus Polvijärven kunta Pomarkun kunta Porin kaupunki Pornaisten kunta Lausuntopalvelu.fi 11/20
12 Porvoon kaupunki Posion kunta Pudasjärven kaupunki Pukkilan kunta Punkalaitumen kunta Puolangan kunta Puolustushallinnon rakennuslaitos Puolustusministeriö Puumalan kunta Pyhtään kunta Pyhäjoen kunta Pyhäjärven kaupunki Pyhännän kunta Pyhärannan kunta Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä Pälkäneen kunta Pääesikunta Pöytyän Kansanterveystyön kuntayhtymä Pöytyän kunta Raahen kaupunki Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Raaseporin kaupunki Raision kaupunki Raision Seudun Koulutuskuntayhtymä Rajavartiolaitoksen esikunta Rantasalmen kunta Ranuan kaupunki Rauman kaupunki Rautalammin kunta Rautavaaran kunta Rautjärven kunta Reisjärven kunta Riihimäen kaupunki Riihimäen Seudun Terveyskeskuksen kuntayhtymä Rikosseuraamuslaitos Ristijärven kunta Rovaniemen hovioikeus Rovaniemen kaupunki Rovaniemen Koulutuskuntayhtymä Ruokolahden kunta Ruoveden kunta Ruskon kunta Rääkkylän kunta Saamelaiskäräjät Saarijärven kaupunki Saimaan ammattikorkeakoulu Oy Sairaanhoitopiirit Sairaanhoitopiirit Sairaanhoitopiirit Sairaanhoitopiirit Sairaanhoitopiirit Lausuntopalvelu.fi 12/20
13 Sairaanhoitopiirit Sairaanhoitopiirit Sallan kunta Salon kaupunki Salon Seudun Koulutuskuntayhtymä Samkommunen för Yrkesutbildning i Östra Nyland SAMOK SASKY koulutuskuntayhtymä Sastamalan kaupunki Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy Satakunnan ELY-keskus Satakunnan koulutuskuntayhtymä Satakunnan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Sauvon kunta Savitaipaleen kunta Savon Koulutuskuntayhtymä Savonia-Ammattikorkeakoulun kuntayhtymä Savonlinnan kaupunki Savukosken kunta Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy Seinäjoen kaupunki Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sievin kunta Siikaisten kunta Siikajoen kunta Siikalatvan kunta Siilinjärven kunta Simon kunta Sipoon kunta Sisäministeriö Sisä-Savon Terveydenhuollon kuntayhtymä Siuntion kunta Sodankylän kunta Soinin kunta Someron kaupunki Sonkajärven kunta Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaalialan osaamiskeskukset Sosiaalialan osaamiskeskukset Sosiaalialan osaamiskeskukset Sosiaalialan osaamiskeskukset Sosiaalialan osaamiskeskukset Sosiaalialan osaamiskeskukset Sosiaalialan osaamiskeskukset Sosiaalialan osaamiskeskukset Sosiaalialan osaamiskeskukset Sosiaalialan osaamiskeskukset Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta Soste Sotkamon kunta Lausuntopalvelu.fi 13/20
14 Statens ämbetsverk på Åland Sulkavan kunta Suojelupoliisi Suomen Akatemia Suomen Asianajajaliitto Suomen Erillisverkot Oy Suomen evankelis-luterilainen kirkko Suomen Humanistinen Ammattikorkeakoulu Oy Suomen itsenäisyyden juhlarahasto SITRA Suomen Kuntaliitto ry Suomen metsäkeskus Suomen Ortodoksinen kirkko Suomen Punainen Risti Suomen Standardisoimisliitto SFS ry Suomen ympäristökeskus Suomenlinnan hoitokunta Suomussalmen kunta Suonenjoen kaupunki Suupohjan Elinkeinotoimen kuntayhtymä Suupohjan Koulutuskuntayhtymä Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Svenska Handelshögskolan Svenska Österbottens förbund för Utbildning och Kultur SYL Sysmän kunta Säkylän kunta Säteilyturvakeskus Taideyliopisto Taipalsaaren kunta Taiteen edistämiskeskus Taivalkosken kunta Taivassalon kunta Tammelan kunta Tampereen ammattikorkeakoulu Oy Tampereen kaupunki Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä Tampereen yliopisto Tapaturmavakuutuskeskus Tarvasjoen kunta Tasa-arvovaltuutettu Tasavallan presidentin kanslia Telia Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Tervolan kunta Tervon kunta Lausuntopalvelu.fi 14/20
15 Teuvan kunta Tieteen Tietotekniikan keskus CSC Oy Tietosuojavaltuutetun toimisto Tilastokeskus Tohmäjärven kunta Tohololammin kunta Toivakan kunta Tornion kaupunki TTY-säätiö Tulli Turun ammattikorkeakoulu Oy Turun hallinto-oikeus Turun hovioikeus Turun kaupunki Turun yliopisto Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tuusniemen kunta Tuusulan kunta Tuusulan Seudun Vesilaitos kuntayhtymä Tyrnävän kunta Työ- ja elinkeinoministeriö Työneuvosto Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta Työttömyysvakuutusrahasto Työtuomioistuin Ulkoasiainministeriö Ulvilan kaupunki Unifi Urjalan kunta Utajärven kunta Utsjoen kunta Uudenkaarlebyyn kaupunki Uudenkaupungin kaupunki Uudenmaan ELY-keskus Uudenmaan Päihdehuollon kuntayhtymä Uuraisten kunta Vaalan kunta Vaalijalan kuntayhtymä Vaasan hallinto-oikeus Vaasan hovioikeus Vaasan kaupunki Vaasan yliopisto Lausuntopalvelu.fi 15/20
16 Vakuutusoikeus Valkeakosken kaupunki Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymä Valtakunnallinen vammaisneuvosto Valtakunnansyyttäjänvirasto Valtakunnanvoudinvirasto Valtimon kunta Valtiokonttori Valtion taloudellinen tutkimuskeskus Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori Valtioneuvoston kanslia Valtiontalouden tarkastusvirasto Valtiovarainministeriö Vammaisfoorumi Vantaan kaupunki Varastokirjasto Varkauden kaupunki Varsinais-Suomen ELY-keskus Varsinais-Suomen Lastensuojelukuntayhtymä Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Vasa Sjukvårdsdistrikt Samkommun-Vaasan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Vatajankosken Sähkön kuntayhtymä Vehmaan kunta Verohallinto Veronmaksajain Keskusliitto Vesannon kunta Vesilahden kunta Vetelin kunta Vieremän kunta Vieskan liikelaitoskuntayhtymä Viestintävirasto Vihdin kunta Viitasaaren kaupunki Vimpelin kunta Virolahden kunta Virtain kaupunki Virve Tuotteet ja Palvelut Oy VR-yhtymä VTT Oy Väestörekisterikeskus Västra Nylands Folkhögskola Vöyrin kunta Yhdenvertaisuusvaltuutettu Ylioppilastutkintolautakunta Ylitornion kunta Ylivieskan kaupunki Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Ylöjärven kaupunki Lausuntopalvelu.fi 16/20
17 Ympäristöministeriö Ypäjän kunta Yrkeshögskolan Arcada Ab YTHS Åbo Akademi Ålands landskapsregering Ähtärin kaupunki Äänekosken Ammatillisen Koulutuksen kuntayhtymä Äänekosken kaupunki Österbottens förbund - Pohjanmaan liitto kuntayhtymä Lausuntopalvelu.fi 17/20
18 Lausunnonantajan lausunto 1. Arvionne lukuun 1 Johdanto Voitte kirjoittaa lausuntonne alla olevaan tekstikenttään 2. Arvionne lukuun 2 Nykytila 3. Arvionne lukuun 3 Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset 4. Antakaa arvionne lukuun 4 Esityksen vaikutukset kysymyspatteriston loppuun, kohtaan vaikutusten arviointi 5. Kommentit ja huomiot lakiehdotuksen lukuun 1 yleiset säännökset (pykälät 1-4 ja niiden yksityiskohtaiset perustelut) 6. Kommentit ja huomiot lakiehdotuksen lukuun 2 Julkisen hallinnon tiedonhallinnan yleinen ohjaus (pykälät 5-9 ja niiden yksityiskohtaiset perustelut) 7. Kommentit ja huomiot lakiehdotuksen lukuun 3 Tiedonhallinnan suunnittelu ja kuvaaminen (pykälät ja niiden yksityiskohtaiset perustelut) 8. Kommentit ja huomiot lakiehdotuksen lukuun 4 Tietoturvallisuus (pykälät ja niiden yksityiskohtaiset perustelut) 9. Kommentit ja huomiot lakiehdotuksen lukuun 5 Turvallisuusluokittelu (pykälät ja niiden yksityiskohtaiset perustelut) 10. Kommentit ja huomiot lakiehdotuksen lukuun 6 Asian ja palvelujen tiedonhallinta (pykälät ja niiden yksityiskohtaiset perustelut) Lausuntopalvelu.fi 18/20
19 11. Kommentit ja huomiot lakiehdotuksen lukuun 7 Tietoaineistojen muodostaminen ja sähköinen luovutustapa (pykälät ja niiden yksityiskohtaiset perustelut) 12. Kommentit ja huomiot lakiehdotuksen lukuun 8 Tietoaineistojen säilyttäminen ja arkistointi (pykälät ja niiden yksityiskohtaiset perustelut) 13. Kommentit ja huomiot lakiehdotuksen lukuun 9 Erinäiset säännökset (pykälät ja niiden yksityiskohtaiset perustelut) 14. Muut huomiot Vaikutusten arviointi Tiedonhallintalakiehdotuksen arvioinnissa on pyritty huomioimaan ehdotetun sääntelyn olennaiset vaikutukset. Pyydämme teiltä näkemystä alustavan arvion laajuudesta (onko olennaiset vaikutukset otettu arvioinnissa huomioon) ja arvioitujen vaikutusten suuruusluokista (onko arviot ja niissä käytetyt muodostumisperusteet oikeansuuntaiset). Vaikutusten arvioinnissa pyydetään lausunnonantajia myös esittämään näkemyksensä siitä edistääkö ja mahdollistaako sääntely tavoitellulla tavalla tietojen hyödyntämistä organisaatioiden ja toimintaprosessien välillä tai voisiko ehdotettu sääntely mahdollisia aiheuttaa tälle lisäesteitä. Myös muihin toiminnallisiin vaikutuksiin pyydetään lausunnonantajia kiinnittämään huomiota. Tiedonhallinnan suunnittelu ja kuvaaminen: Tietoturvallisuus: Asian ja palvelujen tiedonhallinta: Tietoaineistojen luovuttaminen ja sähköinen luovutustapa: Tietoaineistojen säilyttäminen ja arkistointi: Muuta huomioitavaa: Lausuntopalvelu.fi 19/20
20 Kivivasara Sami Valtiovarainministeriö Voutilainen Tomi Valtiovarainministeriö Lausuntopalvelu.fi 20/20
Juankosken kaupunki 27 700,00 Juuan kunta 18 000,00 Juvan kunta 27 700,00 Jyväskyläm kristillisen koulun yhdistys ry 17 000,00 Jyväskylän kaupunki 1
Saajat 2013 Akaan kaupunki 253 300,00 Alajärven kaupunki 72 000,00 Alavieskan kunta 55 100,00 Alavuden kaupunki 17 000,00 Asikkalan kunta 51 000,00 Auran kunta 54 700,00 Aurinkorannikon suomalaisen koulun
LisätiedotJyväskylän steinerk 16000 Jämsän kaupunki 72000 Kaarinan kaupunki 306300 Kajaanin kaupunki 143900 Kalajoen kaupunki 92100 Kangasalan kunta 542500
VUOSI 2015 Akaan kaupunki 127900 Asikkalan kunta 25700 Auran kunta 27600 Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry 13000 Englantilaisen koulun säätiö 24000 Espoon kaupunki 1773900 Espoon Steinerkoulun
LisätiedotLIITE 1: Omistajat SITOVASTI MUKANA OLEVAT YHTEISÖT. KuntaPro Oy
1 LIITE 1: Omistajat Yhteishankintayksikön kilpailuttamia sopimuksia voivat hyödyntää KuntaPro Oy:n ja sen tytäryhteisöjen lisäksi kaikki KuntaPro Oy:n omistajayhteisöt ja niiden omistajayhteisöt. SITOVASTI
LisätiedotJoutsan kunta ,00 Juankosken kaupunki ,00 Juvan kunta ,00 Jyväskylän kaupunki ,00 Järvenpään kaupunki ,00 Kaarinan
Saajat 2014 Akaan kaupunki 257 100,00 Alavieskan kunta 55 900,00 Alavuden kaupunki 17 300,00 Asikkalan kunta 51 800,00 Auran kunta 55 500,00 Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry 26 400,00
LisätiedotYhdistysluettelo 2017
Yhdistysluettelo 2017 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2017 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 41 1 ALAVIESKAN KVT RY 41 1
LisätiedotYhdistysluettelo 2018
Yhdistysluettelo 2018 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2018 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 38 1 ANJALANKOSKEN KVT RY 117
LisätiedotLiite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot)
Liite : (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot) TYÖNANTAJAVIRASTO (virasto) 0 Eduskunta 0000 Eduskunta 0002 Eduskunnan kanslia 2 Eduskunta 0004 Eduskunnan oikeusasiamiehen
LisätiedotMarraskuun TAISTO18-harjoitukseen osallistuneet organisaatiot, jotka ovat raportoineet harjoitustoiminnasta
Alavuden kaupunki Aalto-yliopisto Akaan Kaupunki Aluehallintovirastot Business Finland CSC - Tieteen tietotekniikan keskus Oy Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Espoon kaupunki Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
LisätiedotLiite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot)
Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot) Eduskunta 110 Eduskunta 110000 Eduskunta 110002 Eduskunnan kanslia 21 Eduskunta 110004 Eduskunnan oikeusasiamiehen
LisätiedotHelsingin kansainvälisen koulun kannatusyhdistys ry 1500,00 Helsingin kaupunki 217600,00 Helsingin Normaalilyseo 1500,00
Valtion erityisavustus pedagogisten ICTohjaukseen Statligt specialunderstöd för pedagogisk ICT-handledning Koulutuksen järjestäjä Myönnettävä summa ( ) Akaan kaupunki 10900,00 Alajärven kaupunki 9800,00
LisätiedotOPH , Valtion erityisavustus Koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin esi- ja perusopetuksessa 2019
OPH-392-2019, Valtion erityisavustus Koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin esi- ja perusopetuksessa 2019 Haetut Myönnetyt 260 hakemusta, yhteensä 63 764 340 euroa 227 hakemusta, yhteensä
Lisätiedot825 Vihdin ao ry 200 Kainuun yksityissektorin ao ry 207 Oulaisten seudun ao ry 407 Tiirismaan ao ry 607 TYKS:n ao ry 215 Siikalatvan Seutukunnan ao
Ao nro. Ammattiosaston nimi 631 Tampereen ao ry 819 Helsingin sosiaalitoimen ao Hesoto ry 815 Helsingin yksityisten ja valtion laitosten ao ry 649 Pirkanmaan yksityisten alojen ao ry 801 Espoon ja Kauniaisten
LisätiedotAvustusta saaneet opetuksen järjestäjät
Avustusta saaneet opetuksen järjestäjät Esi- ja perusopetuksen toimintakulttuurin kehittäminen 2015 Opetuksen järjestäjä Akaan Kaupunki 79300 Alajärven Kaupunki 50100 Alavieskan Kunta 3800 Alavuden Kaupunki
LisätiedotHyvinkään Kaupunki 75800 29200 105000 Hämeenkosken Kunta 0 900 1000 Hämeenkyrön kunta 19900 4400 24300 Hämeenlinnan Kaupunki 0 38900 38900 Iisalmen
Liite: Erityisavustukset erityisopetuksen laadun kehittämiseen ja siihen liittyvään koulunkäyntiavustajien palkkaamiseen vuosille 2015-2016 Koulunkäyntiavustajien palkkaaminen Opetushenkilöstön ja koulunkäyntiavustajien
LisätiedotLiite. Päätös. Hakija
Hakija Päätös Akaan kaupunginhallitus 211 070 Alavieskan kunnanhallitus 47 890 Askolan kunnanhallitus 39 420 Auran kunnanhallitus 47 480 Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistys 28 160 Elias-koulun
LisätiedotAvustukset ryhmäkoon pienentämiseen 2010
Avustukset ryhmäkoon pienentämiseen 2010 Hakija Summa Akaan kaupunginhallitus 46800 Alajärven kaupunginhallitus 78000 Alavieskan kunnanhallitus 30640 Anna Tapion säätiö 25660 Artjärven kunnanhallitus 7000
LisätiedotRintamaveteraanien kotona asumista tukevien palveluiden määrärahan käyttö 2017 Taulukko
Rintamaveteraanien kotona asumista tukevien palveluiden määrärahan käyttö 2017 Taulukko 1 7.10.2018 Piiri Kunta / Kuntayhtymä Määräraha Lisämääräraha Siirtoraha Yhteensä Käyttämättä jäänyt mr-yhteensä
LisätiedotPäätökset etsivän nuorisotyön avustuksista 2015
Päätökset etsivän nuorisotyön avustuksista 2015 Hakija Päätös Akaan kaupunki 30 000,00 A-klinikkasäätiö, Pirkanmaan palvelualue (Helsinki) 60 000,00 Alavuden kaupunki 60 000,00 Asikkalan kunta 30 000,00
LisätiedotLausuntopyyntö 1 (5) VM/69/ / JulkICT-osasto. Jakelussa mainituille
Lausuntopyyntö 1 (5) VM/69/00.01.00.01/2017 18.1.2018 JulkICT-osasto Jakelussa mainituille Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi digitaalisten palvelujen tarjoamisesta
LisätiedotItsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset
Itsenäisyyspäivä 6.12.2018 korvaavat t Sairaalatoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. RANTASALMI Maanantai 3.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. RANUA Perjantai 7.12. ENONKOSKI Maanantai 3.12. ROVANIEMI Perjantai
LisätiedotVaalien ajankohdat ja kansalaisten. osallistumisoikeudet. Vastausaika päättyy: 29.8.2014. Lausuntopyynnön taustatiedot. Johdanto
Vaalien ajankohdat ja kansalaisten Vastausaika päättyy: 29.8.2014 osallistumisoikeudet Lausuntopyynnön taustatiedot Johdanto Johdanto Vaalien ajankohtia ja kansalaisten osallistumisoikeuksia selvittävän,
LisätiedotAlkava ARA-tuotanto kunnittain
5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina
LisätiedotItsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset
Itsenäisyyspäivän 6.12.2018 korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. MIKKELI Perjantai 7.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. MUSTASAARI Maanantai 3.12. EVIJÄRVI Maanantai 3.12. MÄNTYHARJU
LisätiedotAkaan kaupunki 29 685,25 0 29 685,25 0
Rintamaveteraanien kotiin vietävien kunnallisten avopalveluiden määrärahan käyttö vuodelta 2015 Kunta / Kuntayhtymä Määräraha Lisämääräraha Yhteensä Käyttäm. jäänyt Akaan kaupunki 29 685,25 0 29 685,25
LisätiedotVETUMA-palvelun tilanne 31.7.2015
VETUMA-palvelun tilanne 31.7.2015 Tapahtumat yhteensä 1 Copyright 2010 FUJITSU Lajeittain 2015 2 Copyright 2010 FUJITSU Tunnistustapahtumat 2015 Julkishallinnon organisaatiot Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus
LisätiedotEtelä Suomi
Valtionavustukset etsivän nuorisotyöhön vuonna 2019 Koko maa: 13 024 089 Euroa Myönetty valtionavustus Euroa Etelä Suomi 4 025 172 Etelä-Karjala 268 217 Imatran kaupunki Imatra 55 000 Lappeenrannan kaupunki
LisätiedotRESERVILÄISLIITTO RY Uudet jäsenet piireittäin
RESERVILÄISLIITTO RY Uudet jäsenet piireittäin.. -.. Uudet Jäsenm. Uudet-% 9 Tavoite 9 8 7 6 Etelä-Häme 7 9, 7 89 6 6 8 7 Etelä-Karjala,67 9 66 6 9 9 76 8 8 6 Etelä-Pohjanmaa 6 899,7 8 6 6 7 9 67 9 7 Helsinki
LisätiedotLiite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan.
1 Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan. Etelä-Suomi Altia Oyj A sikkalan kunnan vesilaito s Espoon Vesi
LisätiedotJulkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1072/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön
LisätiedotLiite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot)
Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot) Eduskunta 110 Eduskunta 110000 Eduskunta 110002 Eduskunnan kanslia 21 Eduskunta 110004 Eduskunnan oikeusasiamiehen
LisätiedotVAPAAN SIVISTYSTYÖN OPINTOSETELIAVUSTUKSET Kansalaisopistot
VAPAAN SIVISTYSTYÖN OPINTOSETELIAVUSTUKSET 2017 Kansalaisopistot Opintoseteliavustusta voidaan vuonna 2017 myöntää kansalaisopistoille, kansanopistoille sekä opintokeskuksille. Kaikkiaan avusta haettiin
LisätiedotIlveksen kannanhoidolliset poikkeusluvat metsästysvuonna : Suomen riistakeskus / JHT-raportointi
Ilveksen kannanhoidolliset poikkeusluvat metsästysvuonna 2012-2013: Suomen riistakeskus / JHT-raportointi 2.11.2012 Aluetoimisto Hakemuksia Haettu Myönnetty ETELÄ-HÄME 22 55 18 ETELÄ-SAVO 28 77 41 KAAKKOIS-SUOMI
LisätiedotLiikenne- ja viestintäministeriön asetus
Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön
LisätiedotPoliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1
Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos
LisätiedotVETUMA-palvelun tilanne 31.12.2015
VETUMA-palvelun tilanne 31.12.2015 Tapahtumat yhteensä 1 Copyright 2010 FUJITSU Lajeittain 2015 2 Copyright 2010 FUJITSU Tunnistustapahtumat 2015 Julkishallinnon organisaatiot Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus
LisätiedotAVI Hakija Vaikutusalue Myönnetty Etelä-Suomen AVI Asikkalan kunta Asikkala 30000 Etelä-Suomen AVI Askolan kunta Askola 60000 Etelä-Suomen AVI Espoon
AVI Hakija Vaikutusalue Myönnetty Etelä-Suomen AVI Asikkalan kunta Asikkala 30000 Etelä-Suomen AVI Askolan kunta Askola 60000 Etelä-Suomen AVI Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia Espoo 180000 Etelä-Suomen
LisätiedotHoitoonpääsy suun terveydenhuollossa
Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa Kysely yhteydensaannista ja tietojen julkaisemisesta johtaville hammaslääkäreille Vastausaika 12.4.2017 9:38:53 Suunth_hoitoonpaasy 1. Terveyskeskuksen nimi Akaan ja
LisätiedotJulkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013
LisätiedotELÄKELIITON KÄVELYTAPAHTUMA - TUNNISSA MAAPALLON YMPÄRI
ELÄKELIITON KÄVELYTAPAHTUMA - TUNNISSA MAAPALLON YMPÄRI Tulosluettelo Piiri Yhdistyksen nimi Osallistujapisteet Kierrokset Pisteet Jäsenmäärä 31.12. Tulos Etelä-Häme Humppila 630 443 1073 213 5,038 Etelä-Häme
LisätiedotJulkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen
LisätiedotJulkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen
LisätiedotTehyn valtuustovaalin äänestysprosentit ammattiosastoittain
Tehyn valtuustovaalin äänestysprosentit ammattiosastoittain 2.10.2017 HELSINKI Äänestys % 102 Tehyn Hyksin Naistensairaalan ammattiosasto ry 34,4 104 Tehyn HYKS:n Lasten ja nuorten sairaalan ammattiosasto
LisätiedotKemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä
Suomen metsäkeskus 6.2.2017 Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä 1.1.-31.12.2016 Välisumma (näkyvät rivit yhteensä) 6 368 727 495 110 66 060 Kunnostusojitus ja suometsänhoito Metsätien
LisätiedotHE 206/2010 vp alussa voimaan tulevia kuntajaon muutoksia.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vaalilain 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan vaalilakia muutettavaksi siten, että vaalipiirijakoa koskeva toksia. 2011 alussa
LisätiedotTilitetyt kirkollisverot ja yhteisövero-osuudet kalenterivuonna 2009 / tilitysjaksot ei sisällä tilityksen korkoja
VEROHALLITUS VKK/IK 21.12.2009 Tilitetyt kirkollisverot ja yhteisövero-osuudet kalenterivuonna 2009 / tilitysjaksot 01-12 ei sisällä tilityksen korkoja nro seurakunta kirkollisvero ( ) muutos yhteisövero
LisätiedotToimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta
Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta 1 (21) Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta Uusimaa (01) Kaupunkimaiset kunnat (1) Espoo (049) 6 516 6 407 7 342 Hanko (078) 252 277 234 Helsinki (091) 23
LisätiedotNettiäänestystyöryhmän väliraportti Vastausaika päättyy: 29.8.2014
Nettiäänestystyöryhmän väliraportti Vastausaika päättyy: 29.8.2014 Lausuntopyynnön taustatiedot Johdanto Johdanto Oikeusministeriö on asettanut nettiäänestystä valmistelevan työryhmän 15.11.2013 alkavaksi
LisätiedotKuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot
Yhteensä: Manner-Suomi 87 200 334,6 10,9 58,4 97 008 300,0 11,7 51,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 4 735 399,7 12,2 63,6 3 745 380,1 14,4 56,3 Helsinki 14 957 399,2 12,1 62,4 13 921 349,0 16,7 44,0 Vantaa 5 652
LisätiedotELÄKELIITON KÄVELYTAPAHTUMA - TUNNISSA MAAPALLON YMPÄRI
ELÄKELIITON KÄVELYTAPAHTUMA - TUNNISSA MAAPALLON YMPÄRI Tulosluettelo Yhdistyksittäin Piiri Yhdistyksen nimi Osallistujapisteet Kierrokset Pisteet Jäsenmäärä 31.12. Tulos Varsinais-Suomi Raisio 1610 1302
LisätiedotLiikunnan haastekampanja TULOKSET YHDISTYKSET
ELÄKKEENSAAJIEN KESKUSLIITTO EKL RY Liikunnan haastekampanja 1.3.-30.4.2019 TULOKSET YHDISTYKSET Yhdistys 31.12.2018 osallistujia suorituskerrat tulos 1 Karkkilan Eläkkeensaajat ry 74 51 3019 40,80 2 Posion
LisätiedotPerustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2019
2 henkeä, 3 henkeä, 4 henkeä, Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508
LisätiedotLuonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Lausuntopyyntö 1 (15) VM183:00/2017 VM/1631/03.01.00/2018 20.8.2018 Jakelussa mainituille Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi
LisätiedotPerustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat
Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508 623 691 96 Enonkoski 432 562
LisätiedotVapaan sivistystyön opintoseteliavustukset 2015, Kansalaisopistot
Vapaan sivistystyön opintoseteliavustukset 2015, Kansalaisopistot Avustuksen saaja Kansalaisopisto Myönnetty avustus euroa Ahjolan kansalaisopisto Ahjolan kannatusyhdistys ry 13 000 Auralan kansalaisopisto
LisätiedotPerustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat
Yksin asuva, kohden Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508 623 691
LisätiedotPerustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2018
Yksin asuva, kohden Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508 623 691
LisätiedotYleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013, yleisten kirjastojen sektoriraportti
Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013, yleisten kirjastojen sektoriraportti Kirjasto Vastauksia Akaan kaupunginkirjasto 35 Alavieskan kunnankirjasto 10 Alavuden kaupunginkirjasto 49 Asikkalan
LisätiedotKuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016
Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016 Yhteensä: Manner-Suomi 101 405 363,59 11,10 59,0 115 631 335,39 11,83 52,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 6 115 429,83 12,46 63,7
LisätiedotJulkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön
LisätiedotJulkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen
LisätiedotVapaa sivistystyön opintoseteliavustukset, kansalaisopistot 2016
Vapaa sivistystyön opintoseteliavustukset, kansalaisopistot 2016 Opintosetelita voidaan vuonna 2016 myöntää kansalaisopistoille, kansanopistoille sekä opintokeskuksille. Kaikkiaan avusta haettiin 8,3 miljoonan
LisätiedotAvustuksen saaja / Kansalaisopisto Ylläpitäjä Myönnetty avustus euroa
Avustuksen saaja / Kansalaisopisto Ylläpitäjä Myönnetty avustus euroa Ahjolan kansalaisopisto Ahjolan kannatusyhdistys ry 10 000 Auralan kansalaisopisto Auralan Setlementti 7 000 Autere-opisto Mänttä-Vilppulan
LisätiedotKOKO MAA ,1 0,6 1,47 Kuntien välinen lasten 0-15 nettomuutto , %
KOKO MAA 5374499 5486616 2,1 0,6 1,47 29 2011- muutos 2011-2015 Helsinki Uudenmaan maakunta 588384 628510 6,8-0,58 5,00-1,51-0,16 2,74 1,5 2,71 Espoo Uudenmaan maakunta 247869 269496 8,7 0,35 0,87 0,35-0,12
LisätiedotESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vaalilain 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että vaalilain vaalipiirijakoa koskeva sääntely saatetaan vastaamaan ensi vuoden
LisätiedotRadio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet
Radio 2020-toimilupakierros Taajuuskokonaisuudet Taajuuskokonaisuudet 2020 (M74) Seuraavilla kalvoilla on kuvattu määräysluonnoksen M74 taajuuskokonaisuudet (paikkakunta, taajuus) Kokonaisuuksiin tehdyt
LisätiedotPäätös 1 (10) Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen
Valvira Sosiaali-ja terveysalan lupa-ja valvontavirasto Päätös 1 (10) 21.12.2016 Racing Rescue Finland Oy PL 35 05801 Hyvinkää ASIA Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen HAKIJA/PALVELUJEN
LisätiedotPäätösnumero. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia. Folkhälsan Utbildning AB/Resurscentret Föregångarna. Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö
Hakija Akaan kaupunki Alajärven kaupunki Asikkalan kunta Askolan kunta Eduro-säätiö Enontekiön kunta Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia Eurajoen kunta Euran kunta Folkhälsan Utbildning AB/Resurscentret
LisätiedotAsemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina
Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina 2006 2011 Liite 1 Lähde: Ympäristötiedon hallintajärjestelmä Hertta, Asemakaavojen seurantalomakkeet,
LisätiedotKelan korvaamien taksimatkojen tilausnumerot kunnittain
Kelan korvaamien taksimatkojen tilausnumerot kunnittain Tilausnumero, Kunta Maakunta Tilausnumero, suomi ruotsi (jos on erillinen numero) Akaa Pirkanmaa 0800 98 811 Alajärvi Etelä-Pohjanmaa 0800 99 090
LisätiedotKuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot
Yhteensä: Manner-Suomi 94 550 347,51 11,02 58,5 106 038 318,13 11,79 51,2 47,1 % 7,0 % Pääkaupunkiseutu Espoo 5 354 410,61 12,32 63,3 3 958 403,52 14,80 55,1 57,5 % 20,1 % Helsinki 16 295 415,79 12,29
LisätiedotKuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset
Yhteensä: Manner-Suomi 66 944 297,48 11,49 50,6 30 064 305,47 12,08 51,9 Pääkaupunkiseutu Espoo 2 718 379,85 13,82 56,8 1 027 380,85 15,83 54,9 Helsinki 10 405 349,17 16,14 44,4 3 516 348,55 18,43 42,8
LisätiedotKuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kaksiot (2h)
Yhteensä: Manner-Suomi 23 702 276,77 11,07 51,5 11 031 288,91 11,81 51,8 Pääkaupunkiseutu Espoo 896 326,91 14,19 51,4 401 336,05 16,26 50,0 Helsinki 3 146 348,19 15,19 49,0 1 071 354,11 17,11 48,9 Vantaa
LisätiedotKuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, yksiöt (1h)
Yhteensä: Manner-Suomi 27 520 257,35 14,02 32,5 11 432 253,42 15,28 32,5 Pääkaupunkiseutu Espoo 827 293,32 16,67 33,5 297 273,60 19,44 32,0 Helsinki 5 306 292,71 19,88 29,2 1 864 279,88 22,78 28,7 Vantaa
LisätiedotKuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kolmiot ja isommat (3h+)
Yhteensä: Manner-Suomi 15 722 398,96 10,11 81,0 7 601 407,77 10,40 81,4 Pääkaupunkiseutu Espoo 995 499,45 12,64 81,1 329 532,27 14,22 81,5 Helsinki 1 953 504,15 13,31 78,2 581 558,65 14,79 77,0 Vantaa
LisätiedotKuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, kolmioissa ja isommissa asuvat (3h+)
Yhteensä: Manner-Suomi 32 699 430,98 10,59 78,6 23 323 401,83 10,20 81,1 Pääkaupunkiseutu Espoo 2 389 481,02 11,70 80,6 1 324 507,61 13,03 81,2 Helsinki 7 338 481,37 11,52 79,4 2 534 516,64 13,65 77,9
LisätiedotKuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, yksiöissä (1h) asuvat
Yhteensä: Manner-Suomi 18 484 258,65 12,13 34,2 38 952 256,20 14,39 32,5 Pääkaupunkiseutu Espoo 676 293,81 14,42 34,1 1 124 288,11 17,37 33,1 Helsinki 2 443 291,85 14,62 32,8 7 170 289,38 20,62 29,1 Vantaa
LisätiedotRintamaveteraanien kotona asumista tukevien palveluiden lisämäärärahat vuodelle
1 Rintamaveteraanien kotona asumista tukevien palveluiden lisämäärärahat vuodelle 2017 23.10.2017 Akaan kaupunki 0 Askolan kunta 0 Auran kunta 0 Eckerö kommun 3 700,00 Enontekiön kunta 900,00 Espoo kaupunki
LisätiedotSivu TA VAPAUTUVAT ARAVUOKRA-ASUNNOT VUOSINA - 2 Varsinais-Suomi 00 Laitila Lieto Loimaa 0 Marttila 1 Masku 03 Mynämäki 2 Naantali 3 Nousiainen
Sivu 1 02.. TA VAPAUTUVAT ARAVUOKRA-ASUNNOT VUOSINA - 2 Uusimaa Askola Espoo Hanko 1 Helsinki Hyvinkää Inkoo Järvenpää 2 Karkkila Kauniainen Kerava Kirkkonummi 0 Lapinjärvi Lohja 3 Loviisa 0 Myrskylä 0
LisätiedotKelan korvaamien taksimatkojen suorakorvausalueet kunnittain
Kelan korvaamien taksimatkojen suorakorvausalueet kunnittain Tilausnumero, Kunta Suorakorvausalue Tilausnumero, suomi ruotsi (jos on erillinen numero) Akaa Pirkanmaa 0800 98 811 Alajärvi Etelä-Pohjanmaa
LisätiedotVM/KAO, maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56
VM/KAO, 3.2.2014 maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56 UUSI UUSI NYKYINEN MUUTOS MUUTOS 5 Alajärvi 10 268 38 422 387 16 199 217 2 144 020 56 765 624 35 079
LisätiedotKunta MTV3:n näkyvyysalue
Kunta MTV3:n näkyvyysalue Akaa Alajärvi Alavieska Keski- Alavus Asikkala Askola Aura Enonkoski Enontekiö Espoo Eura Eurajoki Evijärvi Keski- Forssa Haapajärvi Keski- Haapavesi Keski- Hailuoto Halsua Keski-
LisätiedotVM/KAO/vs, maks 340 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592 Vuoden 2014 tasolla mediaani -42
VM/KAO/vs, 10.4.2014 maks 340 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592 Vuoden 2014 tasolla mediaani -42 UUSI UUSI NYKYINEN MUUTOS MUUTOS 5 Alajärvi 10 268 38 488 788 16 199 217 2 144 020 56 832 025 35
LisätiedotKirjastojen lainat 2015 Kirjasto Lainojen lkm
Kirjastojen lainat 2015 Tässä tilastossa esitetään kaikkien Celian äänikirjapalveluun liittyneiden kirjastojen lainat vuonna 2015 Tietosuojasyistä alle viiden menevät lainat ilmaistaan "< 5" merkinnällä.
LisätiedotVM/KAO/vs, maks ESITYS, vos-muutokset kunnittain min
VM/KAO/vs, 9.4.2014 maks 340 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592-638 Vuoden 2014 tasolla nuoret -3% ja mediaani -42-56 vanhukset +5,5 % UUSI UUSI UUSI UUSI NYKYINEN MUUTOS MUUTOS v. 2014 5 Alajärvi
Lisätiedotterveydenhuollon nettomenot Kunta Väkiluku 1000 /as /as. /as. /as.
Kunnan Kunnan Vuosien 2011-2013 Vuosien 2011-2013 Muutokset, Muutokset, keskiarvo vuoden keskiarvo vuoden (+)nousee (+)nousee Kaikki kunnat 5 398 173 16 676 457 3 089 16 676 457 3 089 Etelä-Karjala 132
LisätiedotLaskelma kuntien valtionosuusrahoituksesta ja sen yhteydessä maksettavista muista eristä vuonna 2013
9.1.2013 Laskelma kuntien valtionosuusrahoituksesta ja sen yhteydessä maksettavista muista eristä vuonna 2013 Lähde: VM 28.12.2012 ja OKM 31.12.2012 Kunta Asukas- Kunnan siitä: Muut opetus- Valtion- Erät,
LisätiedotHoitoonpääsy terveyskeskuksissa: lokakuu 2013
Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa: lokakuu 2013 Vastausaika 11/7/2013 12:16:12 PM PTH_lokakuu_2013 1. Terveyskeskuksen nimi AKAAN TERVEYSKESKUS 0 ASKOLAN TERVEYSKESKUS 0 ESPOON KAUPUNPI/ TERVEYSPALVELUT
LisätiedotAjoneuvokanta, kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1. Rekisterisssä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan
14.4.2015 Ajoneuvokanta, kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot 31.03.2015 Taulu 1. Rekisterisssä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan Maakunta, Autot Henkilöautot Manner-Suomi 3 763 193 71 261 3
LisätiedotVerkkolaskun vastaanotto valtiolla
Verkkolaskun vastaanotto valtiolla Tilasto 217 Q1 - Q2 Tiedot perustuvat OpusCapitan Valtiokonttorille toimittamaan kuukausittaiseen verkkolaskutilastoon Hallinnonalavertailu 217 Q1-Q2 1 Verkkolaskujen
LisätiedotVapaan sivistystyön opintoseteliavustukset, Kansalaisopistot 2014
Vapaan sivistystyön opintoseteliavustukset, Kansalaisopistot 2014 Avustuksen saaja Kansalaisopisto Myönnetty avustus euroa Ahjolan kannatusyhdistys ry Ahjolan kansalaisopisto 12 000 Auralan Setlementti
LisätiedotSOPIMUS VIRKAEHTOSOPIMUKSEN SITOVUUSPIIRIN RAJOITTAMISESTA
SOPIMUS VIRKAEHTOSOPIMUKSEN SITOVUUSPIIRIN RAJOITTAMISESTA 1 Kirkon työmarkkinalaitos ja allekirjoittaneet järjestöt ovat evankelis-luterilaisen kirkon virkaehtosopimuksista annetun lain 5 :n 2 momentin
LisätiedotVM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v ALUSTAVA TIETO
VM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v. 2017 ALUSTAVA TIETO NYKYINEN ALENNETTU UUSI NETTO- NETTO- 97 Hirvensalmi 2 290 111 302 105 030 580 492 574 220 250,8 435 Luhanka
LisätiedotTwo-person household, EUR per month
Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508 623 691 96 Enonkoski 432 562
LisätiedotERITYISAVUSTUS KOULUTUKSELLISTA TASA-ARVOA EDISTÄVIIN TOIMENPITEISIIN
Liitteessä mainitut PÄÄTÖS 17.12.2014 Dnro 842/520/2014 ERITYISAVUSTUS KOULUTUKSELLISTA TASA-ARVOA EDISTÄVIIN TOIMENPITEISIIN Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt myöntää valtion erityisavustusta
LisätiedotKUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2018
Suomen Kuntaliitto 7.3.2019 KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2018 Väkilukukerroin: 0,4170 Verotettavien tulojen kerroin: 0,00002430 1) Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavat
LisätiedotHoitoonpääsy terveyskeskuksissa: lokakuu 2012
Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa: lokakuu 2012 Answer time 30-10-2012 10:24:30 PTH_lokakuu_2012 1. Terveyskeskuksen nimi AKAAN TERVEYSKESKUS 0 ASKOLAN TERVEYSKESKUS 0 ESPOON KAUPUNKI 0 ETELÄ-KARJALAN TERVEYSKESKUS
LisätiedotVerkkolaskutilastot 2016
Verkkolaskutilastot 216 Kum. Q1-Q2, ostolaskut Verkkolaskun vastaanottoprosentin vertailu 216 kum. Q1-Q2 Hallinnonaloittan Hallinnonalan sisällä kirjanpitoyksiköittäin (mukana hallinnonalat, joissa on
LisätiedotJulkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta /2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta 2013 76/2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus eläimistä saatavien sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden keräämisestä, kuljetuksesta
LisätiedotManner-Suomi
Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot 31.12.2014 Taulu 1b. Liikennekäytössä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan Manner-Suomi 3 011 154 2 595 867 304 255 95 176 12 446 3 410
LisätiedotKELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009)
KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009) KUNTA KOORDINAATTORI ETELÄ Artjärvi Asikkala Askola Borgå Esbo Espoo Forssa Hamina Hattula Heinola Helsinki Hollola Hyvinkää
Lisätiedot