UUSI CITROËN BERLINGO VAN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "UUSI CITROËN BERLINGO VAN"

Transkriptio

1 UUSI CITROËN BERLINGO VAN 1

2 90-luvun komeetta French Touch hitillään «Joli Dragon». Le Tone keskittyy musiikintekoon 15 vuoden ajan siirtyäkseen vähitellen kuvittamisen pariin. Vuodesta 2011 lähtien hänen luomuksensa ovat olleet esillä Centre Pompidoussa Pariisisssa. Le Tone ihailee muiden taiteilijoiden värikylläisiä töitä, mutta on itse huluna mustaan ja valkoiseen kuvittaessaan yksinkertaisia tarinoitaan, jotka hän piirtää huopakynällä vihkoihinsa Etuvetoinen Traction Avant 2 CV AU on Citroënin ensimmäinen pieni pakettiauto josta nopeasti tulee kultti, keräilykohde kaikkialla maailmassa. Käytännöllinen, kevyt, vankka ja taloudellinen, jota valmistetaan yli 1,2 miljoonaa kpl vuosien aikana vuotta ensimmäisen Jumpyn jälkeen Citroën esittelee hyötyajoneuvon tämän päivän ammattilaisille. Vieläkin innovatiivisemman Moduwork ohjaamon, ilman käsiä avattavien sivuliukuovien ja uuden XS-version ansiosta. Uutta teknologiaa edustavat 7 kosketusnäyttö ja uudet avustinjärjestelmät. Vuodesta 1919 tähän päivään, omintakeiset autot ovat osa Citroënin tarinaa Citroën mullistaa automaailman tuodessaan markkinoille Traction Avant in joka poikkeaa aiemmista autoista etupyörien toimiessa vetävinä pyörinä, Traction Avant = Etu Veto. Citroën lanseeraa konseptiltaan modernin Tub in, jonka erikoisuutena on mm kuormaamista helpottava sivuliukuovi. Vuonna 1948 on vuorossa Tub in seuraaja, Type H nimeltään. 2 CV suunnittelun päämääräksi asetettiin taloudellinen ja turvallinen auto, joka pystyy kuljettamaan neljä henkeä ja 50 kg matkatavaroita mahdollisimman mukavasti. Pariisin autonäyttelyssä 1955 on ensiesittelyssä uusi DS, jonka aerodynaamiset linjat hämmästyttävät. Auton suunnittelija Flaminio Bertoni saakin lempinimen lentävä lautanen. On aika kevyiden ja ketterien autojen, kuten Ami 6 ja Dyane, unohtamatta Méharia, omintakeista ja monikäyttöistä maastoautoa Viisi Rallye-Raid -merkkimestaruutta vuosina , kahdeksan WRC -mestaruutta vuosina ja osallistuminen WTCC-sarjaan kolmena peräkkäisenä vuonna Citroën osoittaa olevansa vuodesta toiseen hämmästyttävän kilpailukykyinen. Vuonna 2017 Citroën palaa rallin WRC-sarjaan tavoitteenaan valloittaa uudestaan rallipolut. 2 3

3 UUSI CITROËN BERLINGO VAN YHTÄ TAITAVA KUIN KULJETTAJANSA CITROËN BERLINGO VAN JOKAISELLE OMA HYÖTYAJONEUVO Niin maantiellä kuin kaupungissa on mukavuus ja viihtyvyys arvossaan. Ne ovat myös arvoja, jotka on kautta aikojen yhdistetty Citroëniin. CITROËN JUMPY CITROËN JUMPER 4 MALLISTO 5

4 UUSI CITROËN BERLINGO VAN 8 TÄRKEINTÄ OMINAISUUTTA Skannaamalla viereisen koodin älypuhelimeesi pääset tutustumaan uutta Citroën Berlingo Vania esitteleviin videoihin. MODERNI JA VANKKA MUOTOILU Eteenpäin työntyvä tuulilasi ja vankkarakenteinen keula SIVUT PITUUTTA M pituus 4,40 m ja pitkä versio XL 4,75 m SIVUT JOPA 4,40 M 3 KUORMATILA 3,30 m 3 koko M 4,40 m 3 koko XL SIVUT EXTENSO MATKUSTAMO Kuin liikkuva toimisto, muunneltavuutta tarpeen mukaan SIVUT SURROUND REAR VISION Jotta näkisit kaiken mitä ympärilläsi tapahtuu SIVUT TEKOLOGIAA YHTEYDENPITOON Jotta voisit olla jatkuvasti yhteydessä asiakkaisiisi ja yhteistyökumppaneihisi SIVUT AJOAVUSTIN- JÄRJESTELMÄÄ kuten Grip Control ja Hill Assist Descent - alamäkihidastin sekä sähköinen seisontajarru SIVUT TEHOKKAAT VOIMANLÄHTEET ja 8-portainen EAT8- automaattivaihteisto SIVUT TÄRKEIMMÄT OMINAISUUDET 7

5 SISÄLTÖ S. 10 MUOTOILU S. 20 CITROËN ADVANCED COMFORT S. 28 TEKNOLOGIAT S. 44 VARUSTEET Skannaamalla viereisen koodin älypuhelimeesi voit tutustua uuteen Citroën Berlingo Vaniin videoiden välityksellä. 8 SISÄLTÖ 9

6 MUOTOILULTAAN ENERGINEN JA MODERNI Pitkälle eteen viedyn tuulilasin ja korkeammalle sijoitetun, aiempaa lyhyemmän keulan ansiosta uusi Berlingo Van on sukunäköinen muiden Citroën-hyötyajoneuvojen ja erityisesti Jumpyn kanssa erottuen kuitenkin vahvan ja suojaavan vaikutelmansa ansiosta. On sitten kyse pitkästä tai keskipitkästä versiosta uusi Citroën Berlingo Van on linjakas muodoiltaan. Leveät sivuliukuovet huokuvat käytännöllisyyttä. Auton takaosa vakuuttaa toimivuudellaan ja pystysuorat perävalot korostavat hyötyajoneuvomaista ilmettä. 10 MUOTOILU 11

7 M 2 PITUUTTA MITTATILAUKSENA TARPEEN MUKAAN XL Uudessa Citroën Berlingo Vanissa on kaksi eri pituutta: 4,40 metrin pituinen M ja 4,75 metrin pituinen XL. Valitse itsellesi ja omiin tarpeisiisi sopivin vaihtoehto. M 4,40 m XL 4,75m 12 MUOTOILU 13

8 SIVULIUKU- OVET HELPOTTAVAT LASTAUSTA Uuteen Citroën Berlingo Vaniin voit valita joko yhden sivuliukuoven tai kaksi sivuliukuovea helpottamaan lastausta ja purkua riippumatta siitä, mihin auto on pysäköitynä. Ovien avautumisleveys on 675 mm ja -korkeus 1072 mm. Sivuliukuovet ovat erityisen käytännölliset, jos kuljetettavana on isokokoisia tavaroita. Ovet voi tarvittaessa varustaa myös ikkunoilla. 14 MUOTOILU 15

9 POIKKEUKSELLINEN KUORMAN- KANTOKYKY HYÖTYKUORMA JOPA 1000 KG Uuden Citroën Berlingo Vanin hyötytila on 3,30m 3 M-koossa ja 3,90m 3 XL-koossa (3,80m 3 ja 4,40m 3, kun autossa on Extenso - matkustamo) Kuormankantokyky version mukaan 650kg -1tonni. 180 astetta kahdessa osassa 40/60 avautuvien takaovien ansiosta sisään mahtuu vaivattomasti kaksi eurolavaa. Auton voi varustaa myös ylikuormavaroittimella. YLIKUORMA- VAROITIN VARUSTEITA KAIKEN- LAISIIN TARPEISIIN ARKIPÄIVÄÄ HELPOTTAMAAN Kaksi vaihtoehtoa pitkien tavaroiden kuljettamiseksi : joko avaamalla kuormaluukku Extenso -matkustamon reunimmaisen istuimen takana tai katossa oleva n.k. kirahviluukku. Uusi Citroën Berlingo Van voidaan tarvittaessa varustaa kuormausvarustepaketilla, joka sisältää LEDlisävalaistuksen, 12V pistokkeen ja neljä kiinnityslenkkiä kuuden lattialla vakiona olevan kiinnityslenkin lisäksi. Tavarat pysyvät näin tukevasti paikoillaan. KUORMAUSVARUSTEITA JOPA 1000 kg 1,241m JOPA 4,40 m 3 KIRAHVILUUKKU JOPA 1,5 t JOPA 3,44 m KIINNITYSLENKIT LISÄVALAISTUS 16 MUOTOILU 17

10 EXTENSO MATKUSTAMO 3 ISTUINTA JA MUUNNELTAVUUTTA Extenso -matkustamo on helposti muunneltavissa tarpeen mukaan. Reunimmainen matkustajan istuin voidaan taittaa pitkiä esineitä kuljetettaessa (maksimipituus 3,09 m versiossa M ja 3,40 m versiossa XL.) Extenso -matkustamossa on istuimet kolmelle hengelle. 2 Keskimmäinen, taitettava istuin toimii kirjoitusalustana esimerkiksi kannettavaa tietokonetta tai tablettia varten. 3 Uloimman istuimen voi taittaa ja näin saada lisää tilaa pitkien esineiden tai arkojen tavaroiden kuljettamiseksi. Kuormatilan suuruus 3,30m 3-3,80m 3 (M) tai 3,90m 3-4,40m 3 (XL). Extenso matkustamossa on lukittavaa lisätilaa keskimmäisen istuimen alla. 18 MUOTOILU 19

11 VÄHENTÄÄ STRESSIÄ HELPOTTAA ELÄMÄÄ MATKUSTAMOSSA KEVENTÄÄ HENKISTÄ PAINOLASTIA AINUTLAATUINEN MATKUSTUSMUKAVUUS Citroën on luonut yksilöllisen mukavuusohjelman, jonka ansiosta jokainen matkustaja nauttii poikkeuksellisen miellyttävästä matkanteosta. CITROËN ADVANCED COMFORT -ohjelma sisältää innovatiivisia,teknisiä ja älykkäitä hyvänolonratkaisuja sekä keholle että mielelle. Käyttäjien odotukset on huomioitu kokonaisvaltaisesti. Näin Citroën vahvistaa edustavansa mukavuudessa autoalan kärkeä. Hyvänolon neljä avainelementtiä ovat: kosketuksen ja akustiikan pehmeys, sisätilojen käytännöllisyys kaikissa olosuhteissa, rauhoittava matkustamotunnelma ja intuitiivinen ja hyödyllinen teknologia. SUJUVOITTAA KÄYTTÖÄ 20 21

12 MATKUSTUS- MUKAVUUTTA JA MIELENRAUHAA Uusi Citroën Berlingo Van suodattaa eri ajo-olosuhteiden mukanaan tuomat haasteet. Korkea ajoasento, erinomainen jousitus ja huippuhyvä äänieristys varmistavat optimaalisen ajomukavuuden. Istuinten suunnitteluun on kiinnitetty erityistä huomiota. Kaikkein pisimmätkin käyttäjät hyötyvät siitä, että istuimissa on sekä korkeus- että ristiseläntuen säätö. Ne on varustettu myös kyynärnojilla ja istuinlämmityksellä. Uuden Citroën Berlingo Vanin äänieristykseen on kiinnitetty erityistä huomiota parhaan mahdollisen akustiikan aikaansaamiseksi. 22 CITROËN ADVANCED COMFORT 23

13 LIIKKUVA TOIMISTO TOP BOX, 220 V PISTOKE, LANGATON LATAUS Uuden Citroën Berlingo Vanin matkustamo on suunnitteltu liikkuvaksi tomistoksi, jossa työskentely on vaivatonta. Tietokoneen lataaminen onnistuu 220V pistokkeella*. Tietokonetta voi säilyttää katseilta piilossa Top Boxissa. Älypuhelimen langaton lataus* helpottaa elämää. Lisäksi käytettävissä on kaksi USB-liitintä* ja kaksi 12V-pistoketta*. Työskentelyn Extenso -matkustamossa tekee vieläkin helpommaksi keskimmäisen istuimen taittaminen kirjoitusalustaksi. 24 CITROËN ADVANCED COMFORT 25

14 RUNSAASTI SÄILYTYSTILOJA * KÄDEN ULOTTUVILLA Käytännöllisyys on ollut yksi avaintekijöistä uutta Citroën Berlingo Vania suunniteltaessa. Kaikille tavaroille, niin pienille kuin kaikkein suurimmillekin, on omat tilansa. Kuljettajan istuimen alta tai etumatkustajan istuimen alta* löytyy säilytystilaa, Top Box-säilytyslokero, hansikaslokero, isokokoiset säilytystilat ovikoteloissa, mukitelineet jne. Ergonomisia ja vaivattomasti käden ulottuvilla olevia säilytystiloja on kaikkiaan 113 litran verran. * Version mukaan 26 CITROËN ADVANCED COMFORT 27

15 HYÖDYLLISIÄ AJOAVUSTIN- TEKNOLOGIOITA Uuteen Citroën Berlingo Vaniin on saatavilla 20 erilaista ajoavustinjärjestelmää ja neljä yhteydenpitojärjestelmää, jotka varmistavat turvallisen ajettavuuden ja helpottavat jokapäiväistä elämää, on sitten kyse minkälaisesta kuljetustarpeesta hyvänsä. 28 TEKNOLOGIAT 29

16 UUTTA TEKNOLOGIAA: SURROUND REAR VISION Näkyvyyden parantamiseksi niin ajon aikana kuin pysäköitäessäkin on uuteen Citroën Berlingo Vaniin saatavilla uusi Surround Rear Vision -järjestelmä, joka siirtää kahden kameran välittämää kuvaa sisätaustapeilin perinteiselle paikalle sijoitetulle 5 värinäytölle. Nämä matkustajan puoleisen taustapeilin alaosaan sekä takaovien yläreunaan sijoitetut kamerat välittävät reaaliajassa kuvaa kolmesta eri suunnasta. 1 Takanäkymä: näkymä ajoneuvon takaosan ympäriltä ajoympäristön hahmottamiseksi helpommin 2 Sivunäkymä: näkymä matkustajan puoleiselta sivulta kuolleiden kulmien välttämiseksi 3 Peruutusnäkymä: lähikuva ajoneuvon takaa peruuttamisen helpottamiseksi TEKNOLOGIAT 31

17 NAVIGOINTI Uudessa Citroën Berlingo Vanissa on suomenkielinen käyttöliittymä ja navigointi*. MIRROR SCREEN Mirror Screen -järjestelmän* avulla voit siirtää kaikki älypuhelimesi sovellukset 8 kosketusnäytölle.. Apple CarPlay, Mirror Link ja Android Auto yhteensopivuus. Toimiakseen Mirror Screen vaatii kolmannen osapuolen julkaiseman sovelluksen lataamisen älypuhelimeen. 32 TEKNOLOGIAT 33

18 VETOKYKYÄ KAIKISSA OLOSUHTEISSA CHANTIER-VARUSTEPAKETIN AVULLA Uusi Citroën Berlingo Van voidaan varustaa Grip Control -luistonestojärjestelmällä ja Hill Assist Descent -alamäkihidastimella liukumisen estämiseksi jyrkissä mäissä. Varusteisiin kuuluu myös 30 mm korotettu maavara, suojapanssari moottorin alla, suurikokoiset pyörät, joiden halkaisija on 690 mm, sekä Mud&Snow -renkaat ja vastaanlainen vararengas. VAKAUDENVALVONTA ESP-järjestelmään liitetyn vakauden valvontajärjestelmän ansiosta on ajoneuvon peräkärryn heilahteluliikkeet helppo havaita ja jarruttamalla saada yhdistelmän kulku taas tasapainoon. 34 TEKNOLOGIAT 35

19 20 TURVALLISUUSVARUSTETTA JA AJOAVUSTINJÄRJESTELMÄÄ SURROUND REAR VISION* Järjestelmä siirtää 5 suuruiselle kosketusnäytolle, joka on sijoitettu sisätaustapeilin perinteiselle paikalle, kahden kameran välittämää reaaliaikaista kuvaa sekä auton ulkopuolelta, etumatkustajan puolelta että peruutuskameran avulla auton takaa. Tuulilasinäytön ansiosta kuljettaja voi pitää katseensa tiessä tärkeimpien tietojen välittyessä hänen eteensä taittuvalle läpinäkyvälle levylle: tämänhetkinen ajonopeus, suositeltu ajonopeus, vakionopeudensäätimen ja nopeudenrajoittimen, navigoinnin ja törmäysvaroittimen välittämät tiedot. MUKAUTUVA VAKIO- NOPEUDENSÄÄDIN* Mukautuvan vakionopeudensäätimen avulla kuljettaja voi antaa autonsa mukautua edellä ajavan ajoneuvon nopeuden mukaan kaasupolkimen avulla jarruun aktiivisesti puuttumatta. Stoptoiminto, joka on tarjolla EAT8- automaattivaihteiston yhteyteen, pysäyttää auton ennen sen törmäämistä edellä ajavaan. KAISTAVAROITIN TAHATON KAISTANYLITYS* Tuulilasin yläreunaan kiinnitetty kamera havaitsee tiehen merkityt kaistamerkinnät. Järjestelmä varoittaa kuljettajaa, mikäli hänen havaitaan olevan vaihtamassa kaistaa suuntavilkkua käyttämättä. Ohjaus tekee progressiivisen korjausliikkeen auton pitämiseksi alkuperäisellä linjallaan. Korjausliike keskeytyy välittömästi suuntavilkkujen aktivoiduttua. LIIKENNEMERKKIEN TUNNISTUS JA NOPEUSSUOSITUS* Liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä välittää kuljettajalle tietoa noudatettavasta nopeusrajoituksesta. Tuulilasin yläreunaan sijoitetun kameran havaittua nopeusrajoitusmerkin, kuljettaja voi yhdellä painalluksella hyväksyä ilmoitetun nopeuden ja ottaa sen käyttöön omana nopeutenaan. Järjestelmä tunnistaa myös Stop- ja Kielletty ajosuunta -liikennemerkit. TUULILASI- NÄYTTÖ* TÖRMÄYS- VAROITIN* Tuulilasin yläreunaan sijoitettu kamera seuraa liikennettä auton edessä. Järjestelmä varoittaa kuljettajaa äänimerkillä ja kosketusnäytöllä näkyvällä varoituksella, mikäli ajoneuvo on vaarassa törmätä edellä ajavaan tai jalankulkijaan. AKTIIVINEN HÄTÄJARRUTUS* Aktiivisen hätäjarrutusjärjestelmän avulla törmäämisvaara edellä ajavaan tai jalankulkijoihin minimoituu. Toimii 5 km/h nopeudesta alkaen, kun kyse on kiinteistä tai liikkuvista esineistä tai jalankulkijoista tiettyyn nopeuteen saakka. Mikäli kuljettaja ei ryhdy tarvittaviin toimenpiteisiin, aktivoituu hätäjarrutus automaattisesti. KAHVI- TAUKO! Järjestelmä ilmoittaa kuljettajalle, milloin on syytä pitää tauko eli noin kahden tunnin yhtäjaksoisen yli 65 km/h tuntinopeudella ajon jälkeen. KULJETTAJAN VIREYS- TILANVAROITIN* Järjestelmä valvoo kuljettajan käyttäytymistä tuulilasin yläreunaan kiinnitetyn kameran avulla. Vireystilan laskiessa kuljettajaa varoitetaan sekä äänimerkillä että kosketusnäyttöön ilmestyvällä varoituksella. KATVEAVUSTIN* Katveavustin informoi kuljettajaa oranssin värisellä sivupeilissä näkyvällä varoitusmerkillä ajoneuvosta, joka on sijoittunut n.k. kuolleeseen kulmaan. Erityisen hyvä ominaisuus moottoriteillä! 36 TEKNOLOGIAT 37

20 20 TURVALLISUUSVARUSTETTA JA AJOAVUSTINJÄRJESTELMÄÄ GRIP CONTROL JA ALAMÄKIHIDASTIN* Grip Control -luistonestojärjestelmä optimoi auton vetokyvyn. Kojelautaan integroidusta säätimestä voi valita kuhunkin ajotilanteeseen sopivimman viidestä eri ajotapaasetuksesta: perusasetus, hiekka,lumi, maasto ja ESP off. Alamäkihidastin säilyttää auton nopeuden alhaisena lisäten auton hallittavuutta ja turvallisuutta jyrkissäkin mäissä. Toiminto aktivoituu keskikonsoliin sijoitetusta painikkeesta. Toimii niin eteenpäin ajettaessa kuin peruutettaessakin. PERÄKÄRRYN AJOVAKAUDEN HALLINTA* Tämä ESP-jarrujärjestelmän lisätoiminto havaitsee peräkärryn odottamattomat heiluriliikkeet ja vakauttaa sen kulun jarrujärjestelmän avulla. OVIEN AVAUS JA KÄYNNISTYS ILMAN KÄSIÄ* Auton ovien avaamiseksi ja sulkemiseksi sekä auton käynnistämiseksi riittää, että avain on mukana, vaikkapa taskussa. Auto tunnistaa kuljettajan avaimineen tämän lähestyessä autoa. SÄHKÖINEN SEISONTAJARRU Tämä järjestelmä toimii kahdella eri tavalla kiristäen seisontajarrun heti kun moottori on sammunut ja vapauttaen sen heti kun auto on taas lähtenyt liikkeelle. Seisontajarru on mahdollista lukita ja vapauttaa myös manuaalisesti toimintakytkintä käyttäen. MÄKILÄHTÖ- AVUSTIN Tämä järjestelmä estää auton ei-toivotun siirtymisen paikaltaan, kun jarrupoljin vapautetaan. Mäkilähtöavustin toimii kaltevuudeltaan yli 3% ylimäessä vakauttaen ajoneuvon kahden sekunnin ajaksi. Kuljettaja voi näin turvallisesti siirtää jalkansa jarrupolkimelta kaasupolkimelle. AUTOMAATTISESTI SYTTYVÄT JA SAMMU- VAT KAUKOVALOT* Kaukovalot syttyvät ja sammuvat automaattisesti, kun kohtaava ajoneuvo lähestyy. Pimeällä näkyvyys on optimaalinen tämän järjestelmän ansiosta. STAATTISET KAARREAJOVALOT* Tämä älykäs järjestelmä tuo lisää valoa sisäkaarteeseen parantaen näkyvyyttä ja ajoturvallisuutta. PERUUTUS- KAMERA* Tämä järjestelmä helpottaa jokapäiväisiä pysäkointitoimenpiteitä. Heti kun peruutusvaihde on kytketty päälle, välittää peruutuskamera kuvaa auton takaa 8 kosketusnäytölle. PYSÄKÖINTI- AVUSTIN* Pysäköintiavustin on oiva apu tasku- tai vinopysäköinnin yhteydessä. Järjestelmä ilmoittaa vapaana olevasta paikasta ja hoitaa pysäköinnin turvallisesti. YLIKUORMA- VAROITIN* Tämä järjestelmä varoittaa käyttäjää ylikuormasta. 38 TEKNOLOGIAT 39

21 VIIMEISIMMÄN SUKUPOLVEN VOIMANLÄHTEET DYNAAMISEN TIEOTTEEN VARMISTAMISEKSI Uuden Citroën Berlingo Vanin moottorivalikoimaan kuuluu sekä PureTech-bensiinimoottoreita että BlueHDidieselmoottoreita, jotka soveltuvat erinomaisesti niin kaupunki- kuin maantieajoon. Moottorit ovat suorituskykyisiä ja ympäristöarvot huomioivia. Niiden todelliset kulutuslukemat ovat erittäin maltilliset. Moottorit on versiosta riippuen mahdollista varustaa myös uudella 8-portaisella EAT8-automaattivaihteistolla* parhaan mahdollisen ajettavuuden varmistamiseksi niin pitkillä matkoilla kuin kaupunkiajossakin. *PureTech-bensiinimoottori EAT8-automaattivaihteistolla tulossa tarjolle myöhemmin vuonna Lisätietoja: 40 TEKNOLOGIAT 41

22 42 TEKNOLOGIAT 43

23 KORINVÄRIT MATKUSTAMOTUNNELMA BLANC BANQUISE (P) GRIS ACIER (M) ROUGE ARDENT (P) GRIS PLATINIUM (M) NOIR ONYX (P) SABLE (H) VAKIOTUNNELMA KANGAS MICA GREY DEEP BLUE (H) AQUA GREEN (P) VANTEET JA KORISTEKAPSELIT TÄRKEIMMÄT VAKIO- VARUSTEET ABS, AFU, ASR ja ESP 6 kiinnityslenkkiä kuormatilan lattiassa Ajotietokone Ajovaloautomatiikka Bluetooth (1) + USB liitin Audiojärjestelmä MP3 (2 kaiutinta + 2 diskanttia) Extenso matkustamo (2) Extenso tavaratila (3) Ilmastointi Kaukosäätöinen keskuslukitus UUSI CITROËN BERLINGO VAN Kiinteä väliseinä Kuljettajan ja matkustajien etuturvatyynyt Lämmitettävät etuistuimet Kuljettajan istuimessa ristiseläntuen säätö Mäkilähtöavustin Ohjauspyörässä korkeus- ja syvyyssäätö Rengaspainevaroitin Polttoainekäyttöinen lisälämmitin kauko-ohjauksella Sähköinen käsijarru Sähköiset ikkunannostimet Sähkösäätöiset ulkopeilit lämmityksellä Säilytystila keski-istuimen alla, taitettava etumatkustajan istuin Tavarahylly tuulilasin yläpuolella Top Box -hansikaslokero Umpinainen liukuovi oikealla Umpitakaovet 60/40 avautuvat 180 Vakionopeuden säädin ja nopeudenrajoitin KORISTEKAPSELI 15 & 16 DEMI-STYLE (1) Edellyttää yhteensopivaa älypuhelinta (2)2-paikkainen matkustajan istuin, keski-istuimessa taittuva selkänoja ja kirjoitusalusta, säilytystila keski-istuimen alla, taitettava etumatkustajan istuin (3) Läpilastausominaisuus kasvattaa tavaratilaa 0,5m3 ja mahdollistaa jopa 3,4m pitusten tavaroiden kuljetuksen (3,09m M-koripituudessa) (M) : metallinhohtoväri (H) : helmiäisväri (P) : perusväri KORISTEKAPSELI 15 TWIN KORISTEKAPSELI 16 TWIRL KEVYTMETALLIVANNE 16 STARLIT Kaikki tässä esitteessä kuvatut varusteet kuuluvat uuden Citroën Berlingo Vanin teknologiaan. Markkina-alueen ja varustetason mukaan ne voivat olla joko vakio- tai lisävarusteita. Kun jokin varuste tai ominaisuus on auton valinnassa erityisen tärkeä, neuvomme varmistamaan sen valtuutetulta jälleenmyyjältä tai osoitteesta Pidätämme kaikki oikeudet teknisiin muutoksiin ja varustemuutoksiin. Painatusteknisistä syistä autojen todelliset värit saattavat poiketa tämän esitteen värimalleista. 44 TÄRKEIMMÄT VARUSTEET 45

24 LISÄVARUSTEITA MITAT TAKUU : 5 vuotta ilman kilometrirajaa. TAKUUT MAALITAKUU : 2 vuotta. PUHKIRUOSTUMATTOMUUSTAKUU : 5 vuotta. 1796/1860 Lisätietoja lähimmältä Citroën-jälleenmyyjältä KORKEATASOINEN VANERIVUORAUS / / / /886 SOPIMUS HUOLENPITOSOPIMUS : TIEPALVELU : Voit ennakoida autosi ylläpitokulut vuosiksi eteenpäin solmimalla huolenpitosopimuksen. Voit tehdä sopimuksen uuteen Citroën-autoosi kolmeksi vuodeksi, jonka jälkeen sopimusta on mahdollista jatkaa. Citroën-tiepalvelu auttaa matkan keskeytyessä kaikkialla Euroopassa. Se palvelee 24 h/vrk ja on voimassa 36 kk uuden Citroën-auton rekisteröinnistä. Suomessa Citroën-autoilijaa palvelee maanlaajuinen verkosto, jonka ammattilaiset ovat palveluksessasi aina kun tarvitset neuvoja tai tietoja. Lisätietoa Citroën-palvelusta saat jälleenmyyjältäsi tai osoitteesta /1270 TANKOTAAKKATELINE 543/ / /2167 LATAA SCAN MY CITROËN -MOBIILISOVELLUS niin saat autosi käyttöohjekirjan suoraan älypuhelimeesi! Lisätyn todellisuuden ansiosta voit skannata autosi ominaisuuksia ja siirtyä suoraan niitä koskeviin tietoihin. TAAKKATELINE TIKKAITA VARTEN 3090/ / asiakasarviot citroen.fi ARVIOI AUTOSI, KERRO MIELIPITEESI JA JAA SE tai arvioi Citroën-jälleenmyyjäsi palvelu auton ostamisen tai huoltotoimenpiteen jälkeen. Arviosi ja mielipiteesi julkaistaan Citroënin verkkosivuilla ALUMIININEN TAAKKATELINE M- JA XL-VERSIOIHIN 1553/ / Arvot ilmoitettu millimetreinä. Tämän esitteen tiedot ja kuvat perustuvat teknisiin tietoihin, jotka olivat voimassa esitteen painatushetkellä. Kuvissa ja tekstissä esitetyt varusteet ovat vakio- tai lisävarusteita malliversion mukaan. Kun jokin varuste tai ominaisuus on auton valinnassa erityisen tärkeä, suosittelemme varmistamaan sen valtuutetulta Citroën-jälleenmyyjältä tai osoitteesta 46 TÄRKEIMMÄT VARUSTEET 47

25 LISÄTIETOJA CITROËN-MALLISTOSTA OSOITTEESTA: Marraskuu 2018

UUSI CITROËN BERLINGO. tila-autojen edelläkävijä

UUSI CITROËN BERLINGO. tila-autojen edelläkävijä UUSI CITROËN BERLINGO tila-autojen edelläkävijä 1 90-luvun komeetta French Touch hittilevyllään "Joli Dragon". Le Tone keskittyy musiikintekoon 15 vuoden ajan siirtyäkseen vaiheittain kuvittamisen pariin.

Lisätiedot

CITROËN-HYÖTYAJONEUVOT BERLINGO, JUMPY, JUMPER

CITROËN-HYÖTYAJONEUVOT BERLINGO, JUMPY, JUMPER CITROËN-HYÖTYAJONEUVOT BERLINGO, JUMPY, JUMPER 90-luvun komeetta French Touch hitillään «Joli Dragon». Le Tone keskittyy musiikintekoon 15 vuoden ajan siirtyäkseen vähitellen kuvittamisen pariin. Vuodesta

Lisätiedot

UUSI CITROËN JUMPY 1

UUSI CITROËN JUMPY 1 UUSI CITROËN JUMPY 1 90-luvun komeetta French Touch hitillä «Joli Dragon». Le Tone keskittyy musiikintekoon 15 vuoden ajan siirtyäkseen vähitellen kuvittamiseen. Vuodesta 2011 lähtien hänen luomuksensa

Lisätiedot

Vuodesta 1919 aina meidän päiviimme saakka omintakeiset autot ovat osa CITROËNIN HISTORIAA.

Vuodesta 1919 aina meidän päiviimme saakka omintakeiset autot ovat osa CITROËNIN HISTORIAA. CITROËN SPACETOURER 90-luvun komeetta French Touch hitillään «Joli Dragon». Le Tone keskittyy musiikintekoon 15 vuoden ajan siirtyäkseen vähitellen kuvittamiseen. Vuodesta 2011 läähtien hänen luomuksensa

Lisätiedot

Innovaatio saa muodon

Innovaatio saa muodon Uusi Kia 2 Uusi Kia Optima Sportswagon Innovaatio saa muodon Täysin uusi, hienostunut Kia Optima Sportswagon on innovatiivinen, monikäyttöinen ja mukava. Upeasti muotoiltu Kia Optima Sportswagon kääntää

Lisätiedot

UUSI CITROËN C5 AIRCROSS SUV

UUSI CITROËN C5 AIRCROSS SUV UUSI CITROËN C5 AIRCROSS SUV 1 90-luvun komeetta French Touch hittilevyllä «Joli Dragon», Le Tone keskittyy musiikintekoon 15 vuoden ajan siirtyäkseen vaiheittain kuvittamisen pariin. Vuodesta 2011 lähtien

Lisätiedot

CITROËN C4 PICASSO & GRAND C4 PICASSO

CITROËN C4 PICASSO & GRAND C4 PICASSO CITROËN C4 PICASSO & GRAND C4 PICASSO 1 90-luvun komeetta French Touch hittilevyllä «Joli Dragon», Le Tone keskittyy musiikintekoon 15 vuoden ajan siirtyäkseen vaiheittain kuvittamisen pariin. Vuodesta

Lisätiedot

Uusi Kia Molempien parhaat puolet. Vastuullisuus ei ole koskaan ollut näin tyylikästä ja jännittävää. Uusi Kia Niro on aivan uudenlainen hybridi-crossover, joka todistaa, että voit saada kaiken tinkimättä

Lisätiedot

UUSI KOMPAKTI SUV CITROËN C3 AIRCROSS

UUSI KOMPAKTI SUV CITROËN C3 AIRCROSS UUSI KOMPAKTI SUV CITROËN C3 AIRCROSS 90-luvun komeetta French Touch hittilevyllä «Joli Dragon», Le Tone keskittyy musiikintekoon 15 vuoden ajan siirtyäkseen vaiheittain kuvittamisen pariin. Vuodesta 2011

Lisätiedot

CITROËN C8 TEKNISET TIEDOT

CITROËN C8 TEKNISET TIEDOT CITROËN C8 TEKNISET TIEDOT JA VAKIOVARUSTEET lokakuu 2011 CITROËN C8 TEKNISET TIEDOT Moottori Sylinteriluku/venttilien lkm Iskutilavuus cm 3 Syl halkaisija/iskun pituus mm Suurin teho kw / rpm Suurin teho

Lisätiedot

NISSAN INTERSTAR Van/Bus/Ohjaamoalusta

NISSAN INTERSTAR Van/Bus/Ohjaamoalusta // VARUSTEET MITTARISTO TURVALLISUUS Digitaalinen kello ABS jarrut Nopeusmittari välimatkamittarilla ESP (ei saatavana Robottivaihteiston kanssa) - - Jäähdytysnesteen lämpötila Kuljettajan turvatyyny Kierrosluku

Lisätiedot

QASHQAI. 16" & 17" 5,7 / 18" & 19" 5,9 l/100 km

QASHQAI. 16 & 17 5,7 / 18 & 19 5,9 l/100 km QASHQAI Malli: Moottori: VARUSTETASO: 4x4 dci 130 BUSINESS 360 KORIMALLI Korimalli Viistoperä 5-ovinen MOOTTORI Sylinterien määrä, moottorityyppi 4 rivissä Venttiileitä sylinteriä kohden 4 Puristussuhde

Lisätiedot

M{ZD{ CX _14R1_MAZ_CX5_V2_COVERS.indd /02/ :50:14

M{ZD{ CX _14R1_MAZ_CX5_V2_COVERS.indd /02/ :50:14 M{ZD{ CX-5 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 1 5 2 4 3 18 19 SKYACTIV TECHNOLOGY 20 21 6 1 7 5 2 3 4 8 22 23 TURVALLISIN PAIKKA MAANTIELLÄ Jokainen valmistamamme Mazda sisältää laajan valikoiman älykkäitä

Lisätiedot

UUSI BERLINGO MULTISPACE

UUSI BERLINGO MULTISPACE UUSI BERLINGO MULTISPACE 2 MODERNI ILMEIKÄS MUOTOILU Uusi Citroën Berlingo Multispace on sympaattisen näköinen tilaihme, jonka ulkomuoto on uudistuneen keulan ansiosta entisestään vahvistunut. Uudelleen

Lisätiedot

M a l l i s to 2 0 1 4

M a l l i s to 2 0 1 4 Mallisto 2014 Tervetuloa Starcraft-maailmaan! Kun on kyse todellisesta legendasta Van maailmassa, on olemassa vain yksi auto, jonka kanssa suomalaiset ovat tottuneet toimimaan jo vuosikymmeniä - Starcraft.

Lisätiedot

www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT

www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT 68349_Peugeot_tavaraautoesite.indd 1 19.9.2014 12.13 Peugeot Partner VAN on paitsi käytännöllinen ja taloudellinen, myös mukava ja tyylikäs. Siis oikea ammatinharjoittajan

Lisätiedot

Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset.

Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset. VAIN YKSI ASKEL Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset. Sinulle, joka poistut ohjaamosta ja kiipeät takaisin monta kertaa

Lisätiedot

PEUGEOT EXPERT kolmessa eri pituudessa Peugeot Expert tiivistettynä: modulaarinen pohjalevy, joka perustuu EMP2-alustaan,

PEUGEOT EXPERT kolmessa eri pituudessa Peugeot Expert tiivistettynä: modulaarinen pohjalevy, joka perustuu EMP2-alustaan, PEUGEOT EXPERT Peugeot Expert aloitti vuonna 2017 uuden aikakauden tällöin markkinoille saapuneen uuden Expertin myötä. Uusi Expert on suunniteltu turvallisempaan arkikäyttöön samalla tehokkuutta ja käyttäjäystävällisyyttä

Lisätiedot

Jälleenmyyjän leima

Jälleenmyyjän leima U U S I P E U G E OT PA R T N E R Jälleenmyyjän leima Tuotanto ja painatus : ALTAVIA Paris Automobiles Peugeot 552 144 503 R.C.S. Nanterre Painettu EU:ssa Viite : XXXXXX Joulukuu 2018. www.peugeot.fi U

Lisätiedot

NISSAN NV200. Hinnasto, varusteet, tekniset tiedot, värit EURO FI-16C-0863

NISSAN NV200. Hinnasto, varusteet, tekniset tiedot, värit EURO FI-16C-0863 NISSAN NV200 Hinnasto, varusteet, tekniset tiedot, värit EURO6 01.01.2018 01.01.2018 NV200 HINNASTO Hinta Korimalli Moottori Takaovet Sivuovet Tavaratila m 3 Vaihteist o Varustetaso CO 2 (g/km) Yhdistetty

Lisätiedot

VAHVA ULKOMUODOLTAAN UUSITUILLA VALOILLA LISÄÄ LUONNETTA

VAHVA ULKOMUODOLTAAN UUSITUILLA VALOILLA LISÄÄ LUONNETTA CITROËN C4 ULKOMUODOLTAAN VAHVA UUSITUILLA VALOILLA LISÄÄ LUONNETTA Citroën C4:n vankka ulkomuoto antaa ensi silmäyksellä vaikutelman jämäkkyydestä ja laadusta. Sen keula uusittuine ajovaloineen on heti

Lisätiedot

UUDISTUNUT HYUNDAI I20 SUOMEN ENSI-ESITTELYSSÄ

UUDISTUNUT HYUNDAI I20 SUOMEN ENSI-ESITTELYSSÄ Hyundai Motor Finland Oy Laivalahdenkatu 8, 00880 Helsinki Lisätietoja: Tiedotuspäällikkö Jonna Nevalainen Puhelin: 050-568 7706 jonna.nevalainen@hyundai.fi 17.9.2012 Lehdistötiedote 1.10.2012 UUDISTUNUT

Lisätiedot

MOOTTORI e-thp 165 BlueHDi 120 BlueHDi 180

MOOTTORI e-thp 165 BlueHDi 120 BlueHDi 180 DS 5 TEKNISET TIEDOT JA VAKIOVARUSTEET Elokuu 2015 DS 5 TEKNISET TIEDOT elokuu 2015 MOOTTORI e-thp 165 BlueHDi 120 BlueHDi 180 Iskutilavuus cm 3 1598 1560 1997 Suurin teho kw/rpm 121/6000 88/3600 133/3750

Lisätiedot

Dacia Duster Jubileum+ Euro 6 Suositushinnasto 6.8.2015

Dacia Duster Jubileum+ Euro 6 Suositushinnasto 6.8.2015 Jubileum+ Euro 6 Suositushinnasto 6.8.2015 MALLI HV VAIHTEISTO CO2 g/km - TON HINTA Duster TCe 125 S&S 4x2 Jubileum+ 125 6-v man 138 Jubileum+ 15 862,34 4 527,66 20 390 335 515 Duster TCe 125 S&S 4x4 Jubileum+

Lisätiedot

FIAT DUCATO PAKETTIAUTO HINNASTO Pvm

FIAT DUCATO PAKETTIAUTO HINNASTO Pvm 2016 FCA Finland Oy FIAT DUCATO PAKETTIAUTO HINNASTO Pvm 5.2.2016 Autoveroton Käyttövoima g/km* massa kg m 3 hinta (sis.alv CO2 Kokonais Tavaratila Malli 24%) 002909LG4 Ducato 2.0 Multijet 115 8m3 (H1L1)

Lisätiedot

Uusi FORD FOCUS. Uusi FORD MONDEO

Uusi FORD FOCUS. Uusi FORD MONDEO Uusi FORD FOCUS Uusi FORD MONDEO Uusi FORD MONDEO Uusi Ford Mondeo tekee vaikutuksen ajo-ominaisuuksillaan ja ulkonäöllään. Vuoden 2015 alussa tuleva täysin uusi Ford Mondeo on täydellinen yhdistelmä innovatiivista

Lisätiedot

NISSAN NV200 NEDC-ARVOIHIN PERUSTUVAT HINNAT,

NISSAN NV200 NEDC-ARVOIHIN PERUSTUVAT HINNAT, NISSAN NV200 NEDC-ARVOIHIN PERUSTUVAT HINNAT, VARUSTEET, VÄRIVAIHTOEHDOT JA TEKNISET TIEDOT 03.09.2018 Tarkistathan haluamasi ajoneuvon tarkan saatavuustilanteen lähiältä jälleenmyyjältäsi. Hinnastossa

Lisätiedot

CITROËN C5 CROSSTOURER

CITROËN C5 CROSSTOURER CITROËN C5 CROSSTOURER URHEILULLINEN JA TYYLIKÄS FARMARI Citroën C5 CrossTourerissa yhdistyvät hämmästyttävällä tavalla urheilullisuus ja tyylikkyys. Ylimääräisiä tyylipisteitä tuovat pyöräpesien koristekaaret,

Lisätiedot

Dacia Duster Black Shadow Kampanjahinnasto Autoja rajoitettu erä, rekisteröitävä mennessä.

Dacia Duster Black Shadow Kampanjahinnasto Autoja rajoitettu erä, rekisteröitävä mennessä. Dacia Duster Black Shadow Kampanjahinnasto 25.11.2016. Autoja rajoitettu erä, rekisteröitävä 31.12.2016 mennessä. VERSIO VETOTAPA HV AUTO-VERO* AUTO TCe 125 S&S 4x2 Black Shadow 4x2 125 138 6-v man 13

Lisätiedot

NISSAN e-nv200 PAKETTIAUTO

NISSAN e-nv200 PAKETTIAUTO NISSAN e-nv200 PAKETTIAUTO Hinnat, Varusteet, Lisävarustehinnasto Värivaihtoehdot, Tekniset tiedot HINNAT PAKETTIAUTO Vetotapa Moottori Vaihteisto Varustetaso CO2 päästöt, g/km Hinta ilman veroja, ALV

Lisätiedot

Ilmeikäs keula, tilava tavaratila, isot ikkunapinnat, mukava matkustamo, rentouttavat istuimet, erinomainen ajoasento...katso älypuhelimellasi

Ilmeikäs keula, tilava tavaratila, isot ikkunapinnat, mukava matkustamo, rentouttavat istuimet, erinomainen ajoasento...katso älypuhelimellasi CITROËN C3 PICASSO CITROËN C3 PICASSO Citroën C3 Picasso on hämmästyttävä yhdistelmä yllätystä ja käytännöllisyyttä, rohkeaa tyylittelyä ja uutta ajattelua. Sen kohtuullisiin ulkomittoihin on saatu sovitetuksi

Lisätiedot

2014 CITROËN C4 CACTUS innovatiivinen ja persoonallinen niin muotoilunsa kuin Airbump -kolhusuojiensakin ansiosta.

2014 CITROËN C4 CACTUS innovatiivinen ja persoonallinen niin muotoilunsa kuin Airbump -kolhusuojiensakin ansiosta. UUSI CITROËN C3 90-luvun komeetta French Touch hitillään «Joli Dragon». Le Tone keskittyy musiikintekoon 15 vuoden ajan siirtyäkseen vähitellen kuvittamisen pariin. Vuodesta 2011 lähtien hänen luomuksensa

Lisätiedot

Nissan e-nv200 Pakettiauto

Nissan e-nv200 Pakettiauto Nissan e-nv200 Pakettiauto Hinnat, Varusteet, Lisävarustehinnasto Värivaihtoehdot, Tekniset tiedot. 30.05.14 Hinnat Pakettiauto Vetotapa Moottori Vaihteisto Varustetaso CO2 päästöt Hinta ilman veroja ALV

Lisätiedot

Nopeudenrajoitin. Perusväri (Cristal valkoinen) 0 0,00 0. Erikoisväri (Eclair keltainen ja Dragée sininen) 200 35,19 235,19

Nopeudenrajoitin. Perusväri (Cristal valkoinen) 0 0,00 0. Erikoisväri (Eclair keltainen ja Dragée sininen) 200 35,19 235,19 UUSI RENAULT TWINGO Suositushinnasto 6.6.05 VERSIO HV CO G/KM VAIHTEISTO AUTOVEROTON HINTA ARVIOITU AUTOVERO * YHTEENSÄ KÄYTTÖETU Twingo SCe 70 S&S Expression 70 95 5v manuaali 55,7 94,8 90 5 45 Twingo

Lisätiedot

Dacia Duster Jubileum+ Euro 6 Suositushinnasto

Dacia Duster Jubileum+ Euro 6 Suositushinnasto Dacia Duster Jubileum+ Euro 6 Suositushinnasto 31.7.2015 MALLI HV VAIHTEISTO CO2 g/km - TON HINTA AUTO Duster TCe 125 S&S 4x2 Jubileum+ 125 6-v man 138 Jubileum+ 15 862,34 4 527,66 20 390 335 515 Duster

Lisätiedot

Renault KADJAR Lisävarusteet 2015-09

Renault KADJAR Lisävarusteet 2015-09 Renault KADJAR Lisävarusteet 2015-09 01 Ulkovarustelu 01 Valaistut kylkiputket Hyvännäköiset ja käytännölliset. Aina kun ovet suljetaan tai avataan kylkiputkien valot syttyvät 30 sekunniksi. 82 01 583

Lisätiedot

NISSAN NV400 VAN Etuveto Hinnasto, varusteet ja värit

NISSAN NV400 VAN Etuveto Hinnasto, varusteet ja värit NISSAN VAN Etuveto Hinnasto, varusteet ja värit 27.08.2018 Tarkistathan haluamasi ajoneuvon tarkan saatavuustilanteen lähimmältä jälleenmyyjältäsi. Hinnastossa on saattanut tapahtua muutoksia sen julkistamisen

Lisätiedot

Linjakas tyyli 4SF 5 SF

Linjakas tyyli 4SF 5 SF CITROËN JUMPY Uusi ilme 2SF 3 SF Linjakas tyyli 4SF 5 SF Tehoa ja toimintaa 6SF 7 SF Hyvää matkaa Kuljettajan paikalla Citroën Jumpyyn on valinnaisvarusteena saatavissa peruutustutka. Aina, kun kytket

Lisätiedot

CITROËN BERLINGO : HYVÄÄ TYÖTÄ

CITROËN BERLINGO : HYVÄÄ TYÖTÄ CITROËN BERLINGO CITROËN BERLINGO : HYVÄÄ TYÖTÄ Perusteellisesti uudelleen suunniteltu Berlingo antaa jo ensi silmäyksellä varman mielikuvan yksilöllisestä, modernista ja vankasta tavara-autosta. Tunnusomainen

Lisätiedot

ESITTELYSSÄ UUSI AVENSIS

ESITTELYSSÄ UUSI AVENSIS ESITTELYSSÄ UUSI AVENSIS UUSI AVENSIS KUN YLELLISYYDESTÄ TULEE STANDARDI Uusimmat turvajärjestelmät ja laaja valikoima tehokkaita moottoreita. Hienostuneet sisätilat, luokkansa monipuolisimmat varustetasot

Lisätiedot

Nissan e-nv200 Combi, Evalia

Nissan e-nv200 Combi, Evalia Nissan e-nv200 Combi, Evalia Hinnat, Varusteet, Lisävarustehinnasto, Värivaihtoehdot, Tekniset tiedot. Hinnat Combi, Evalia Vetotapa Moottori Vaihteisto Varustetaso CO2 päästöt Hinta ilman veroja ALV 24%

Lisätiedot

NISSAN NV300 VAN. Hinnasto, varusteet ja värit FI-17C-0891c Maahantuoja: Nissan Nordic Europe Oy, PL 45, Espoo

NISSAN NV300 VAN. Hinnasto, varusteet ja värit FI-17C-0891c Maahantuoja: Nissan Nordic Europe Oy, PL 45, Espoo NISSAN VAN Hinnasto, varusteet ja värit 05.02.2018 VAN HINNASTO EURO6 Moottori ja teho Varustetaso Kori Vaihteisto Vetotapa CO₂ päästöt Autoveroton ohjehinta sis. alv 24% ( ) Arvioitu autovero ( ) Kokonaishinta

Lisätiedot

City-paketti: Takapysäköintitutka ja sähköisesti koria vasten taittuvat peilit - 400 400 87,51-100,48 487,51-500,48

City-paketti: Takapysäköintitutka ja sähköisesti koria vasten taittuvat peilit - 400 400 87,51-100,48 487,51-500,48 RENAULT CAPTUR Suositushinnasto 16.3.2015 VERSIO ECO2 HV CO2 G/KM VAIHTEISTO AUTOVEROTON HINTA ARVIOITU AUTOVERO * YHTEENSÄ KÄYTTÖETU Energy TCe 90 S&S Authentique 90 113 man 5-v 14 315,79 3 074,21 17

Lisätiedot

Hinnat sisältävät ALV:n 24 % Hintoihin lisätään paikkakuntakohtaiset toimituskulut. Tehdaslisävarusteet saattavat nostaa auton CO2-päästöjä.

Hinnat sisältävät ALV:n 24 % Hintoihin lisätään paikkakuntakohtaiset toimituskulut. Tehdaslisävarusteet saattavat nostaa auton CO2-päästöjä. Kia Optima SW MY18 hinnasto 16.4.2019 Malli Vaihteisto Suurin teho (kw/hv) CO2 -päästö Autoveroton hinta alv 24% Arvioitu autovero Kokonaishinta Vapaa autoetu Käyttöetu g/km /kk /kk 1,7 CRDi ISG EX M6

Lisätiedot

MATKUSTA TYYLIKKÄÄSTI

MATKUSTA TYYLIKKÄÄSTI CITROËN C8 MATKUSTA TYYLIKKÄÄSTI Citroën C8 kutsuu sinut ja koko perheesi mukavalle automatkalle. C8 on täysikokoinen tila-auto, joka tarjoaa muhkeat sisätilat mutta joka on yhtä vaivaton ajaa kuin mikä

Lisätiedot

SEAT Mii. Tekniset tiedot Mitat Vakiovarusteet

SEAT Mii. Tekniset tiedot Mitat Vakiovarusteet SEAT Mii Tekniset tiedot Mitat Vakiovarusteet Mii - Tekniset tiedot 1.0 60 hv Ecomotive Moottori Moottorin rakenne 3-sylinterinen bensiinimoottori, 4 venttiiliä/sylinteri Iskutilavuus, l/cm³ 999 Suurin

Lisätiedot

15X6 5 UUSI SUV CITROËN C3 AIRCROSS TEKNISET TIEDOT JA VAKIOVARUSTEET MARRASKUU 2018

15X6 5 UUSI SUV CITROËN C3 AIRCROSS TEKNISET TIEDOT JA VAKIOVARUSTEET MARRASKUU 2018 15X6 5 UUSI SUV CITROËN C3 AIRCROSS TEKNISET TIEDOT JA VAKIOVARUSTEET MARRASKUU 2018 UUSI CITROËN C3 AIRCROSS SUV TEKNISET TIEDOT VARUSTETASO PureTech 82 PureTech 110 Live Feel Feel Shine PureTech 110

Lisätiedot

AVANTGARDISTINEN MUOTOILU

AVANTGARDISTINEN MUOTOILU NEW DS 5 SISÄLTÖ AVANTGARDISTINEN MUOTOILU S. 4 / HIENOSTUNEET YKSITYISKOHDAT S.14 TEKNOLOGIA S. 20 / DYNAAMINEN S. 26 / RUNSAASTI VALINNANVARAA S. 30 KÄYTÄNNÖLLISIÄ LISÄVARUSTEITA S. 34 / MUKAVAA MATKAA

Lisätiedot

Sivu 1 (7) Arvioitu autovero. Kokonaishinta

Sivu 1 (7) Arvioitu autovero. Kokonaishinta Sivu 1 (7) Kokonais Autoedun verotusarvot Polttoaineen kulutus ja päästöt EU yhd. Vapaa Käyttöetu CO 2 g/km l/100 km i10 1.0 Classic Business 10163,81 1755,26 11919 365 215 108 4,7 1.0 Business 11522,76

Lisätiedot

KOJELAUTA MITTARISTO. A Nopeusmittari B Polttoainemittari C Moottorin lämpömittari D Kierroslukumittari E Monitoiminäyttö (perus/laajennettu)

KOJELAUTA MITTARISTO. A Nopeusmittari B Polttoainemittari C Moottorin lämpömittari D Kierroslukumittari E Monitoiminäyttö (perus/laajennettu) F I A T C R O M A P I K A O P A S KOJELAUTA 1 Ohjauspyörän vasen vipu: ulkovalot - 2 Mittaristo - 3 Ohjauspyörän oikea vipu: tuuli- ja takalasin pyyhkijät sekä ajotietokoneen näppäimet - 4 Connect Nav+

Lisätiedot

Peugeot Traveller Tekniset tiedot ja varusteet

Peugeot Traveller Tekniset tiedot ja varusteet Peugeot Traveller Tekniset tiedot ja varusteet 21.3.2019 Peugeot Traveller tekniset tiedot BlueHDi 150 M M M XL XL XL Shuttle Active Allure Shuttle Active Allure MOOTTORI Päästöluokka Iskutilavuus cm 3

Lisätiedot

NISSAN NV200. Hinnasto, varusteet, tekniset tiedot, värit EURO FI-16C-0824b

NISSAN NV200. Hinnasto, varusteet, tekniset tiedot, värit EURO FI-16C-0824b NISSAN NV200 Hinnasto, varusteet, tekniset tiedot, värit EURO6 01.01.2017 01.01.2017 NV200 HINNASTO Hinta Korimalli Moottori Takaovet Sivuovet Tavaratila m 3 Vaihteisto Varustetaso CO 2 (g/km) Yhdistetty

Lisätiedot

Malli Uusi Mazda6 Sedan Voimassa alk

Malli Uusi Mazda6 Sedan Voimassa alk Malli Uusi Mazda6 Sedan Voimassa alk. 4.2.2010 ohjehinta,,, n lisähinta 1.8 Comfort 5MT 4d UK1 580 415 20 000,00 5 697,25 25 697,25 600,00 173,21 773,21 152 1.8 Dynamic 5MT 4d UK2 590 425 20 650,00 5 884,82

Lisätiedot

+++ CITROËN BERLINGO TÄYNNÄ UUSIA IDEOITA +++

+++ CITROËN BERLINGO TÄYNNÄ UUSIA IDEOITA +++ CITROËN BERLINGO +++ CITROËN BERLINGO TÄYNNÄ UUSIA IDEOITA +++ TEKNOLOGIAA Käytössäsi on Bluetooth* -järjestelmä sekä keskikojelautaan sijoitettu USBliitäntä. ONNISTUNUT YHDISTELMÄ MUKAVUUTTA JA TEKNOLOGIAA

Lisätiedot

UUSI CITROËN BERLINGO. VAKIOVARUSTEET JA TEKNISET TIEDOT Marraskuu 2018

UUSI CITROËN BERLINGO. VAKIOVARUSTEET JA TEKNISET TIEDOT Marraskuu 2018 UUSI CITROËN BERLINGO VAKIOVARUSTEET JA TEKNISET TIEDOT Marraskuu 2018 UUSI CITROËN BERLINGO TEKNISET TIEDOT VERSIO PureTech 110 BlueHDi 100 BlueHDi 130 BlueHDi 13 EAT8 AUT. MLive M Feel M Shine XL Live

Lisätiedot

Peugeot Traveller Tekniset tiedot ja varusteet

Peugeot Traveller Tekniset tiedot ja varusteet Peugeot Traveller Tekniset tiedot ja varusteet 19.9.2018 Peugeot Traveller tekniset tiedot BlueHDi 150 M M M XL XL XL Shuttle Active Allure Shuttle Active Allure MOOTTORI Päästöluokka Iskutilavuus cm 3

Lisätiedot

NISSAN NV300 VAN. EURO6 Hinnasto, varusteet ja värit FI-17C-0742b Maahantuoja: Nissan Nordic Europe Oy, PL 45, Espoo

NISSAN NV300 VAN. EURO6 Hinnasto, varusteet ja värit FI-17C-0742b Maahantuoja: Nissan Nordic Europe Oy, PL 45, Espoo NISSAN NV300 VAN EURO6 Hinnasto, varusteet ja värit 16.11.2016 16-11-2016 NV300 VAN HINNASTO EURO6 Moottori ja teho Varuste-taso Kori Vaihteisto Vetotapa CO₂ päästöt Autoveroton ohjehinta sis. alv 24%

Lisätiedot

1

1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 112 13 [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] 380 340 300 260 140 [190] 120 [163] 100 [136] 80 [109] 380 340 300 260 140 [190] 120

Lisätiedot

Opel Corsavan. Suurin tavaratilan pituus 1,26 m. Lukkiutumattomat ABS-jarrut. Suurin hyötykuorma jopa 475 kg. tilavuus 0,92 m 3

Opel Corsavan. Suurin tavaratilan pituus 1,26 m. Lukkiutumattomat ABS-jarrut. Suurin hyötykuorma jopa 475 kg. tilavuus 0,92 m 3 Opel Corsavan Opel Corsavan Opel Corsavan sopii raikkaan, urheilullisen ulkoasunsa ansiosta erinomaisesti imagotietoisen yrityksen käyttöön. Keulan muotoilu on dynaaminen, mutta käyttötarkoituksen mukaisella

Lisätiedot

HINNAT JA TEKNISET TIEDOT

HINNAT JA TEKNISET TIEDOT Tulostettu 21 / 10 / 2017 Katso ehdot viimeiseltä sivulta HINNAT JA TEKNISET TIEDOT KATSELE ALKAEN 181,512.58 18" Brembo jarrut takana 19" Brembo jarrut edessä 19" kevytmetallivanteet (255/35R19 edessä

Lisätiedot

CITROËN C4 PICASSO JA GRAND C4 PICASSO TEKNISET TIEDOT JA VAKIOVARUSTEET toukokuu 2015

CITROËN C4 PICASSO JA GRAND C4 PICASSO TEKNISET TIEDOT JA VAKIOVARUSTEET toukokuu 2015 CITROËN C4 PICASSO JA GRAND C4 PICASSO TEKNISET TIEDOT JA VAKIOVARUSTEET toukokuu 2015 CITROËN C4 PICASSO JA GRAND C4 PICASSO TEKNISET TIEDOT TOUKOKUU 2015 MOOTTORI PureTech 130 e-thp 165 Automaatti BlueHDi

Lisätiedot

NISSAN NV400 Combi Etuveto Hinnasto, varusteet ja värit

NISSAN NV400 Combi Etuveto Hinnasto, varusteet ja värit NISSAN NV400 Combi Etuveto Hinnasto, varusteet ja värit 14.09.2017 14-09-2017 NV400 COMBI HINNASTO Hinta ilman Autoveroton Arvioitu Kokonais- Sivuovi CO2 Kokonais- veroja ohjehinta sis. alv autovero hinta

Lisätiedot

Renault KADJAR Lisävarusteet

Renault KADJAR Lisävarusteet Renault KADJAR Lisävarusteet Ulkovarustelu Valaistut kylkiputket Hyvännäköiset ja käytännölliset. Aina kun ovet suljetaan tai avataan kylkiputkien valot syttyvät 30 sekunniksi. 82 583 947 Astinlaudat ja

Lisätiedot

15X6 5 CITROËN C3 AIRCROSS SUV TEKNISET TIEDOT JA VAKIOVARUSTEET ELOKUU 2019

15X6 5 CITROËN C3 AIRCROSS SUV TEKNISET TIEDOT JA VAKIOVARUSTEET ELOKUU 2019 15X6 5 CITROËN C3 AIRCROSS SUV TEKNISET TIEDOT JA VAKIOVARUSTEET ELOKUU 2019 UUSI CITROËN C3 AIRCROSS SUV TEKNISET TIEDOT PureTech 110 PureTech 130 Automaatti BlueHDi 120 Automaatti VARUSTETASO Live Feel

Lisätiedot

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto Tekniset tiedot Malli Mechron 2210 Moottori malli tyyppi teho iskutilavuus kierrosluku polttoainetankki 3C100LWU 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) 1007 cm³ 2200 rpm 28 litraa Voimansiirto

Lisätiedot

luettelo kaikki mallit ja uutuudet 2013 Löydä enemmän

luettelo kaikki mallit ja uutuudet 2013 Löydä enemmän luettelo kaikki mallit ja uutuudet 2013 Löydä enemmän m at k a i luau tot Matkailuautolla matkustaminen on kätevä tapa päästä lähelle luontoa. Matkanteko on lisäksi oikein mukavaa, sillä ohjaamon ja asunto-osan

Lisätiedot

Peugeot Rifter Tekniset tiedot ja varusteet

Peugeot Rifter Tekniset tiedot ja varusteet Peugeot Rifter Tekniset tiedot ja varusteet 1.11.2018 Peugeot Rifter tekniset tiedot PureTech 110 BlueHDi 100 L1 L2 L1 L2 L1 L2 L1 L2 MOOTTORI Päästöluokka Iskutilavuus cm 3 Sylinteriluku Venttiilien lukumäärä

Lisätiedot

NISSAN NV400 VAN Etuveto Hinnasto, varusteet ja värit

NISSAN NV400 VAN Etuveto Hinnasto, varusteet ja värit NISSAN NV400 VAN Etuveto Hinnasto, varusteet ja värit 14.09.2017 14-09-2017 NV400 VAN ETUVETO HINNASTO Autoveroton Arvioitu Kokonais- Tavaratila CO2 Kokonais- ohjehinta sis. alv autovero hinta Moottori

Lisätiedot

PEUGEOT BOXER TEKNISET TIEDOT 2/2012

PEUGEOT BOXER TEKNISET TIEDOT 2/2012 PEUGEOT BOXER TEKNISET TIEDOT 2/2012 MOOTTORI HDi 110 FAP HDi 130 FAP HDi 150 FAP HDi 180 FAP Iskutilavuus cm3 2198 2198 2198 2999 Sylinteriluku 4 4 4 4 Teho / r/min kw (hv) ECE 81(109) / 3500 96(129)

Lisätiedot

COROLLAN UUSI AIKAKAUSI

COROLLAN UUSI AIKAKAUSI UUSI HYBRID COROLLAN UUSI AIKAKAUSI Auris on ollut 12 vuoden ajan mallistomme sydämessä, ja nyt on tullut aika hyvästellä Auris mallinimenä. Auris on nyt saanut uuden vieläkin tunnistettavamman nimen Corolla

Lisätiedot

RENAULT LIMITED-MALLISTO

RENAULT LIMITED-MALLISTO RENAULT LIMITED-MALLISTO Euro 6 Suositushinnasto 31.7.2015 VERSIO ECO2 HV CO2 G/KM VAIHTEISTO AUTOVEROTON HINTA ARVIOITU AUTOVERO * YHTEENSÄ KÄYTTÖETU MÉGANE Energy TCe 115 S&S Limited 115 119 6-v man

Lisätiedot

1

1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 112 10 11 12 13 [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] 380 340 300 140 [190] 120 [163] 100 [136] 380 340 300 140 [190] 120 [163] 100 [136] 380

Lisätiedot

2015 Dodge RAM 1500 SLT Sport Laramie Longhorn

2015 Dodge RAM 1500 SLT Sport Laramie Longhorn 2015 Dodge RAM 1500 SLT Sport Laramie Longhorn Ram 1500 mallisto kasvoi mallivuodelle 2015! Suuren suosion saavuttanut Ram 1500 mallisto laajeni mallivuodelle 2015 Longhorn mallilla! Tarjolla neljä malliversiota

Lisätiedot

Uusi Opel Vivaro Van Hinnasto (Mallivuosi 2020A)

Uusi Opel Vivaro Van Hinnasto (Mallivuosi 2020A) Uusi Opel Vivaro Van Hinnasto 2.4.2019 (Mallivuosi 2020A) VIVARO VAN ENJOY Kori Tilavuus Varustelutaso Moottori Vaiht. kw hv WLTP-CO2 g/km Kokonaispaino Arvioitu autovero* Kokonais * S 4.6m³ Enjoy 1.5

Lisätiedot

CO2 -päästö (NEDC) g/km /kk /kk 2,2 CRDi AWD Edition A/T 5P A6 147/ , , ,

CO2 -päästö (NEDC) g/km /kk /kk 2,2 CRDi AWD Edition A/T 5P A6 147/ , , , Kia Sorento MY17 hinnasto 23.8.2018 Malli Vaihteisto Suurin teho (kw/hv) CO2 -päästö (NEDC) Autoveroton hinta alv 24% Arvioitu autovero Kokonaishinta Vapaa autoetu Käyttöetu g/km /kk /kk 2,2 CRDi AWD A/T

Lisätiedot

HINNAT JA TEKNISET TIEDOT

HINNAT JA TEKNISET TIEDOT Tulostettu 9 / 10 / 2017 Katso ehdot viimeiseltä sivulta HINNAT JA TEKNISET TIEDOT KATSELE ALKAEN 51,520.04 17" kevytmetallivanteet, 9-puolaiset (225/50 R17) LED-ajovalot 8 turvatyynyä, sis. kuljettajan

Lisätiedot

Ford S-MAX S/M 81A MV2019. Autoveroton suositushinta EUR Alv 24% Arvioitu autovero EUR. Suositushinta autoveron kanssa EUR.

Ford S-MAX S/M 81A MV2019. Autoveroton suositushinta EUR Alv 24% Arvioitu autovero EUR. Suositushinta autoveron kanssa EUR. Ford S-MAX 29.6.2018 MV2019 CO 2 (g/km) kanssa 2.0 TDCi EcoBlue 150hv M6 Trend 5-ovinen 132 M6 32 850 8 234,88 41 084,88 775 625 2.0 TDCi EcoBlue 150hv A8 Trend 5-ovinen 139 A8 34 025 9 691,52 43 716,52

Lisätiedot

2 3 4 5 6 7 8 10 12 13 112 14 15 16 17 [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] 380 140 [190] 380 140 [190] 380 140 [190] 340 120 [163] 340 120 [163] 340 120 [163]

Lisätiedot

2 6 7 8 9 10 12 112 13 14 17 18 19 20 4 5 8 9 21 4 1 3 5 6 7 2 24 26 28 29 30 31 Ulkovarusteet Trend Elektroninen ajovakauden hallintajärjestelmäø1 Muotoilu ja ulkovarusteita Elektroninen ajovakauden

Lisätiedot

CITROËN C4 TEKNISET TIEDOT tammikuu 2011

CITROËN C4 TEKNISET TIEDOT tammikuu 2011 CITRËN C4 TEKNISET TIEDT JA VAKIVARUSTEET Tammikuu 2011 CITRËN C4 TEKNISET TIEDT tammikuu 2011 MTTRI VTi 95 VTi 120 VTi 120 A THP 156 HDi 92 HDi 112 e-hdi 112 HDi 150 Sylinteriluku/venttilien lkm 4/16

Lisätiedot

RENAULT LIMITED-MALLISTO

RENAULT LIMITED-MALLISTO RENAULT LIMITED-MALLISTO Euro 6 Suositushinnasto 31.7.2015 VERSIO ECO2 HV CO2 G/KM VAIHTEISTO MÉGANE AUTOVEROTON HINTA ARVIOITU AUTOVERO * YHTEENSÄ KÄYTTÖETU Energy TCe 115 S&S Limited 115 119 6-v man

Lisätiedot

NAUTI ERILAISESTA AJOKOKEMUKSESTA

NAUTI ERILAISESTA AJOKOKEMUKSESTA CITROËN C5 NAUTI ERILAISESTA AJOKOKEMUKSESTA Citroën C5 erottuu edukseen. Sen linjakas keula Citroën-tunnuksin samoin kuin LED-huomiovalot korostavat sen tyylikkyyttä ja antavat sille dynaamisen ilmeen.

Lisätiedot

Sivu 1 (6) Arvioitu autovero. Kokonaishinta. Vapaa /kk

Sivu 1 (6) Arvioitu autovero. Kokonaishinta. Vapaa /kk Sivu 1 (6) Kokonais Autoedun verotusarvot Polttoaineen kulutus ja päästöt EU yhd. Ajoneuvovero / vuosi Perusvero Käyttövoimavero Business-hinnasto 1.10.2016 Vapaa Käyttöetu CO 2 g/km l/100 km i20 5d 1.2

Lisätiedot

Dacia Jubileum juhlamallisto! Suositushinnasto 12.6.2015

Dacia Jubileum juhlamallisto! Suositushinnasto 12.6.2015 Jubileum juhlamallisto! Suositushinnasto 12.6.2015 - Sandero 1.2 16V 75 75 5-v man 135 Sandero 7 865,61 2 133,47 9 999,08 195 375 Sandero TCe 90 Jubileum 90 5-v man 116 Jubileum 9 835,98 2 163,17 11 999,15

Lisätiedot

Dacia Jubileum juhlamallisto! Suositushinnasto 8.4.2015

Dacia Jubileum juhlamallisto! Suositushinnasto 8.4.2015 Jubileum juhlamallisto! - Sandero 1.2 16V 75 75 5-v man 135 Sandero 7 865,61 2 133,47 9 999,08 195 375 Sandero TCe 90 Jubileum 90 5-v man 116 Jubileum 9 835,98 2 163,17 11 999,15 225 405 Sandero Stepway

Lisätiedot

EXPERT, TARPEITTESI JA VAATIMUSTESI MUKAINEN

EXPERT, TARPEITTESI JA VAATIMUSTESI MUKAINEN PEUGEOT EXPERT EXPERT EXPERT, TARPEITTESI JA VAATIMUSTESI MUKAINEN Expert-tavara-auto kuvastaa yritystäsi: se on innovatiivinen, tyylikäs ja luotettava. Expert on suunniteltu yhdistämään kuljetustarpeesi

Lisätiedot

15X6 5 UUSI SUV CITROËN C5 AIRCROSS TEKNISET TIEDOT JA VAKIOVARUSTEET MAALISKUU 2019

15X6 5 UUSI SUV CITROËN C5 AIRCROSS TEKNISET TIEDOT JA VAKIOVARUSTEET MAALISKUU 2019 15X6 5 UUSI SUV CITROËN C5 AIRCROSS TEKNISET TIEDOT JA VAKIOVARUSTEET MAALISKUU 2019 UUSI SUV CITROËN C5 AIRCROSS TEKNISET TIEDOT PureTech 130 PureTech 180 EAT8 Automaatti BlueHDi 130 BlueHDi 130 EAT8

Lisätiedot

TERVETULOA DS- MAAILMAAN

TERVETULOA DS- MAAILMAAN DS 3 SISÄLTÖ TERVETULOA DS-MAAILMAAN KIEHTOVA HISTORIA POIKKEUKSELLINEN DS-MALLISTO TEKNOLOGIA JA EKOTEHOKKUUS DS 3 LUMOAA DS 3 VANGITSEE KATSEEN UUSI AINUTLAATUINEN ILME DYNAAMISUUS MUKAVUUS YKSILÖLLISYYS

Lisätiedot

Citroën Jumper. tavara-autolle ensiarvoisen tärkeitä ominaisuuksia. Edustavaa ulkoasua, ominaisuudet kertovat yrityksen

Citroën Jumper. tavara-autolle ensiarvoisen tärkeitä ominaisuuksia. Edustavaa ulkoasua, ominaisuudet kertovat yrityksen CITROËN JUMPER Citroën Jumper Ja yrityksesi imago. Tehokkuutta, kilpailukykyä, osaamista... Näitä ominaisuuksia kuljetusalan ammattilaiset vaativat sekä itseltään että työvälineeltään, tavaraautolta. Lisäksi

Lisätiedot

NISSAN Alusta Single Cab Etuveto Hinnasto, varusteet ja värit

NISSAN Alusta Single Cab Etuveto Hinnasto, varusteet ja värit NISSAN Alusta Single Cab Etuveto Hinnasto, varusteet ja värit Tarkistathan haluamasi ajoneuvon tarkan saatavuustilanteen lähimmältä jälleenmyyjältäsi. Hinnastossa on saattanut tapahtua muutoksia sen julkistamisen

Lisätiedot

NISSAN NV300 CREW VAN

NISSAN NV300 CREW VAN NISSAN NV300 CREW VAN EURO6 Hinnasto, varusteet ja värit 16.11.2016 16-11-2016 NV300 CREW VAN HINNASTO EURO6 Moottori ja teho Varuste-taso Kori Vaihteisto Vetotapa CO₂ päästöt Autoveroton ohjehinta sis.

Lisätiedot

Ford S-MAX W Tuotanto alkaen , MV2019. Ensirekisteröinti alkaen.

Ford S-MAX W Tuotanto alkaen , MV2019. Ensirekisteröinti alkaen. Ford S-MAX 1.9.2018 2019W Tuotanto alkaen 2.7.2018, MV2019. Ensirekisteröinti 1.9.2018 alkaen. Suositushinta n kanssa 2.0 TDCi EcoBlue 150hv M6 Trend 5-ovinen 159 M6 32 850 9 042,70 41 892,70 785 635 2.0

Lisätiedot

HINNASTOT

HINNASTOT HINNASTOT 01.01.2018 500 & 500C HINNASTO Pvm 1.1.2018 Malli Käyttövoima 001500734 500 1.2 69hv Pop Start&Stop* Bensiini 99 405 255 12 595 001500934 500 1.2 69hv Lounge Start&Stop* Bensiini 99 435 285 14

Lisätiedot

CO2 -päästö * WLTP. Suurin teho kw/ hv

CO2 -päästö * WLTP. Suurin teho kw/ hv Kia ProCeed MY19 hinnasto 3.12.2018 Vaihteisto Suurin teho kw/ hv -päästö * Arvioitu autovero ** Kokonaishinta Vapaa autoetu Käyttöetu g/km /kk /kk 1,0 T-GDI ISG 120hv SB EcoDynamics M6 88,3/ 120 136 22

Lisätiedot

2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 112 17 18 19 20 21 22 4 5 8 9 23 4 1 3 5 6 7 2 24 25 26 27 28 29 30 31 32 34 36 38 39 Elektroninen ajovakauden hallintajärjestelmä Ford Transit Ford Transit -mallisto

Lisätiedot

Yhdistetty (g/km) 161 177. Polttoainetankin koko l 71 71 Maavara mm 185 185. Huoltoväli Määräaikaishuoltoväli 30 000km / 24kk 30 000km / 24kk

Yhdistetty (g/km) 161 177. Polttoainetankin koko l 71 71 Maavara mm 185 185. Huoltoväli Määräaikaishuoltoväli 30 000km / 24kk 30 000km / 24kk Tekniikka Varusteet 2.2 CRDi MT 2.2 CRDi AT Moottori Iskutilavuus cm3 2 199 2 199 Sylinterin halkasija x iskunpituus mm 85.4 x 96.0 85.4 x 96.0 Puristussuhde 16,0 16,0 Suurin teho kw (hv) / rpm 147 (200)

Lisätiedot

Opel Movano Combi ja linja-auto

Opel Movano Combi ja linja-auto Movano Combi 1+8 hengen pikkubussit Kori Vetotapa Moottori Koodi Vaiht. kw hv (sis.alv 24%) CO2 g/ km Kokonaispaino Arvioitu autovero Kokonaishinta * L2H2 FWD 2.3 CDTI 145 hv BiTurbo Euro VI 05D06 QEi1

Lisätiedot

Opel Movano Combi ja linja-auto

Opel Movano Combi ja linja-auto Movano Combi 1+8 hengen pikkubussit Kori Vetotapa Moottori Koodi Vaiht. kw hv (sis.alv 24%) CO2 g/ km Kokonaispaino Arvioitu autovero Kokonaishinta * L2H2 FWD 2.3 CDTI 145 hv BiTurbo Euro VI 05D06 QEi1

Lisätiedot

Enemmän Dusteria kuin koskaan ennen

Enemmän Dusteria kuin koskaan ennen Lehdistötiedote 12.9.2017 Uusi Dacia Duster Enemmän Dusteria kuin koskaan ennen Toisen sukupolven Dacia Duster on ulkoa ja sisältä täysin uusi. Se on edeltäjäänsä mukavampi ja hiljaisempi, minkä lisäksi

Lisätiedot

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus.

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus. 220103769 LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS Vihreä teksti on oikea vastaus. 1. Määrääkö/sisältääkö yllä oleva liikennemerkki seuraavia asioita? (kyllä- ei -en tiedä) U-käännös on kielletty Edessä on satama-alue

Lisätiedot