MERIKARVIAN KUNTA KUNTAMUISTIO 1/2018. Vanhus- ja vammaisneuvosto Kokouksen avaus
|
|
- Arttu Kinnunen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 MERIKARVIAN KUNTA KUNTAMUISTIO 1/2018 Vanhus- ja vammaisneuvosto Aika ja paikka Torstai klo kunnanvirasto Läsnä Kokouksen avaus Marika Uimaluoto, puheenjohtaja Merikarvian kunta Marja Niemispelto, sihteeri Sirkka Leino Merikarvian seniorit ry Altti Mäntylä Merikarvian Sotaveteraanit ry Mira Salonen asiantuntijajäsen, vammaisasiat Sirkka Seppälä Merikarvian Eläkkeensaajat ry Helena Valli Merikarvian seurakunta Erkki Vanhatalo Eläkeliiton Merikarvian yhdistys Puheenjohtaja avasi kokouksen ja toivotti läsnäolevat tervetulleiksi vuoden ensimmäiseen kokoukseen. Todettiin, että kunnan edustajista keskustan ja kokoomuksen edustajia ei ollut paikalla muiden vastuidensa takia, samoin SPR:n Merikarvian osaston edustaja puuttui. Myöskään toinen kokouksen alustajaksi kutsuttu, Tommi Salminen, ei päässytkään kertomaan sairaanhoidonkuljetuksiin liittyvistä asioista. Tiina Tervo, geronomi ja myös neuvoston varajäsen, toimi alustajana aiheenaan kansalaiskysely Merikarvian ikäihmisille, ajatus Ikäraadista sekä yhteisestä olohuoneesta kuntalaisille. 1 Ikäraati Merikarvian ikäihmisille Tiina Tervon näkynä on mummon kammari -tyyppinen olohuone pääasiassa Merikarvian seniorikansalaisille, niille jotka tarvitsevat apua, seuraa tai vain arkeensa vaihtelua, niille jotka haluaisivat olla mukana vapaaehtoistoiminnassa - siellä voisi osallistua monenlaiseen toimintaan tai itse järjestää erilaisia tapahtumia. Toiminnan laajentuessa myös yhteistyötä lasten, nuorten ja kaikenikäisten kanssa voisi kernaasti olla, esim. lainamummo, -pappatoimintaa ovet olisivat kaikille avoinna. Ajatus sisältää mahdollisen uuden toimintakeskuksen paikaksi tyhjilleen jääneen Valintalon rakennuksen, jossa on tilaa n. 600 m2. Jo viime vuoden marraskuun kokouksessa neuvostomme sai tiedon Tiina Tervon aikomuksesta tehdä valtuustoaloite koskien vanhus- ja vammaisväestöä palvelevaa toimintaa Merikarvialla. Valintatalon rakennus on keskeisellä
2 2 paikalla Oloneuvoksentien vanhustenkotiyhdistyksen rivitalojen ja Wassan kehitysvammaisten asuntojen läheisyydessä. Siitä tulisi ns. sosiaalinen keskus aina auki -periaatteella ja ammatti-ihmisten lisäksi toimintaan voisivat osallistua myös vapaaehtoiset. Toiminnasta muodostettaisiin monipuolinen keskus tapaamisiin, siellä mm. annettaisiin neuvontapalveluja esim. saatavilla olevista avustuksista ja digitalisaatioon liittyvistä asioista sekä Porin Vapaaehtoiskeskus Liisan tapaan voitaisiin avata sinne vaikkapa terveyskioski. Sellainen toimii perusturvan toimesta Porin Vanhustenkoti ry:n tiloissa. - Toiminta voisi hyvin ottaa mallia Porin Viikkarin Valkamasta! Kohtaamispaikan, yhteisen olohuoneen, toiminnan tavoitteita voisivat olla: - elämänlaadun kohottaminen ja yksinäisyyden syrjäyttäminen - osallistumisen ja osallistamisen mahdollistaminen - sosiaalisen kanssakäymisen edistäminen ja avustaminen - apu erilaisiin ongelmiin, kuten ikäteknologia, tietotekniikka, avustukset ja oikeudet sekä tiedottaminen ja opastus. Kansalaiskyselyssä voitaisiin tiedustella pääteemoina ikääntyneiden ihmisten omia toiveita ja kehitysehdotuksia asumisen, sosiaalisen verkoston, turvallisuuden ja mieleisten harrastusten ja toimintatarpeiden suhteen. Kyselyssä selvitetään myös senioreiden internetin käyttö sekä siihen liittyvä mahdollinen ohjauksen tarve (kuten pankkiasiointi) ja toiveet. Tiina Tervo oli selvittänyt muutamien vastaavan kyselyn tehneiden kuntien menettelytapoja, katso linkistä tarkemmin: Linkki esim. Tohmajärvellä tehdystä asiakaskyselystä: unnatuista+sosiaali-+ja+terveyspalveluista.pdf/9e71dc34-da a2ec cec2 Päätettiin, että Tiina Tervo laatii kyselylomakepohjan ja selvitetään lomakkeen mahdollisimman tarkoituksenmukainen jakelu ja palautuminen. Kysely tehtäisiin toukokuussa Kauppoihin laitetaan lomakkeet ja palautuslaatikot, niitä jaettaisiin myös työkeskukseen ja eläkejärjestöille sekä ainakin Wassan alueen asukkaille postilaatikoihin. Tiina Tervo selvittää mahdollisuuksia saada olohuoneelle hankerahoitusta esim. RAY:ltä. Hankkeelle ja tilalle tarvitaan asiaan sopiva nimi. Tiina Tervo myös ilmoitti hakeneensa ja saaneensa kulttuuriavustusta. Aika nuoruuden on musiikillinen kokoonpano, jossa Tiina toimii lähinnä emäntänä. Konsertti on kertaluontoinen ja soittajat tulevat Tampereelta. Konsertti voisi olla yksi ohjelmanumero vaikka vanhustenviikolla. Syyskauteen konsertti kuitenkin ajoittunee. Tarjous otetaan mielihyvin vastaan. Ilmeni, että Merikarvian työkeskus oli kysynyt kunnalta Valintaloa omaan mahdollisesti väliaikaiseen käyttöönsä, sillä työkeskuksen sisäilmaongelmien vuoksi työkeskuksessa joudutaan tekemään remonttia. Mira Salonen kertoi, että sen takia on jo ensi kesän lomaksi päätetty 5 viikkoa juhannuksesta alkaen. Ongelmallista mahdollisesti pitkänkin remonttivaiheen aikana on esim.
3 3 alihankinta Meriserille, koska kuljetukset tapahtuvat rekoilla ja tarvitaan lastauslaiturit ja tilaa isoille autoille. Kaupan tilat ovat tähän tarkoitukseen oikein toimivat. Joka tapauksessa kaikki rakennuksen tilat eivät juuri esim. lastauksen vuoksi tule kysymykseen työkeskuksen tarpeisiin. Jos työkeskus voisi muuttaa vaikka vakituisesti Valintatalon tiloihin; esim. ruokailu sujuisi niin, että koska läheisellä Wassalla on hyvä jakelukeittiö, tarjoilu voitaisiin yhdistää sillä tavalla, että kehitysvammaisten hoitajat huolehtisivat myös niiden ruokkimisesta, jotka käyvät siellä päivittäin ruokailemassa ja niin olleen kotipalvelun henkilökuntaa vapautuisi muihin tehtäviin. Avotöihin voisi ottaa myös vammaisen auttamaan jakelukeittiössä. Wassalla on viime aikoina käynyt valitettavan vähän ruokailijoita päivisin. Kaupan yhteydessä oleva asunto voisi toimia mm. asumista tukevana asuntona. Vammaisten taksikuljetusten tarve vähenisi ja säästöä tulisi siitäkin, että myös hoitajat joutuvat nyt kulkemaan autoillaan nykyisen työkeskuksen ja Wassan väliä, josta heille maksetaan kilometrikorvaukset. Uimahalli ja kaupat olisivat lähellä usein niissäkin asioinneissa joudutaan käyttämään hoitajien autoja kuskaamaan väkeä. Myös uudet kehitysvammaisten asunnot rakennetaan kunnan keskustaan. Merikarvian kunta ei kuulemma ole ottanut kantaa työkeskuksen esitykseen Valintatalo-asiassa, vaan on lähettänyt sen perusturvalle lausuntoa varten. Syntyneessä keskustelussa Erkki Vanhatalo tiedusteli, kuka Valintatalon mahtaa omistaa. Hintapyyntö on ainakin alun perin kuulemma ollut korkea ( euroa, omistaja yksityinen kiinteistöyritys, netti: Liiketilat Merikarvia ). Kosteuskartoitus pitäisi tehdä ja selvittää korjaus-/muutos- ja ylläpitokustannukset. Altti Mäntylä totesi, että paikka olisi tällä tiedolla kallis kunnan ostaa, mutta palveluiden keskittäminen tietysti hyvä asia. Kunnan työkeskuksen remonttiin varaama euroa tuskin riittää pitkälle. Heräsi myös kysymys, olisiko Valintatalon tila riittävä yhteiseksi olohuoneeksi ja työkeskuksen käyttöön. Tila voitaisiin kyllä jakaa ja sisäänkäyntejäkin on rakennuksen molemmista päistä. Päätettiin, että vanhus- ja vammaisneuvosto laatii kunnanhallitukselle kannanoton kyseisestä rakennuksesta käyttöehdotuksineen. Tilat pitäisi päästä näkemään. Wassan tämänhetkisestä melko vähäiseltä tuntuvasta säännöllisestä toiminnasta keskusteltiin: mainittiin esim. maanantainen päivätoiminta, keskiviikkoisin askartelupäivä, joka toinen torstai Eläkkeensaajien kokoontuminen, Satakunnan Vanhustuki ry:n tilaisuus kerran kuussa. Wassaa toivottiin laajempaan käyttöön perusturva on kuitenkin asettanut käytölle rajoituksia. Tiina Tervo halusi muistuttaa, että mm. omaishoitajat kaipaavat paikkaa, johon voisi tuoda hoidettavansa satunnaisesti, esim. muistihäiriöiset. Pitäisi selvittää perusturvan kanssa, olisiko Wassan tiloista tällaiseen toimintaan esim. kerran viikossa.
4 4 2 Edellisen kokouksen muistio Ei huomautettavaa. Merkittiin tiedoksi. 3 Kehitysvammaisten asuntohanke Asian käsittely siirretään, kunnes saadaan piirustukset nähtäväksi. 4 Riksapyörä ikäihmisten kuljettamiseen Puheenjohtaja Marika Uimaluoto on ottanut yhteyttä fysioterapeutti Anne Setälään Länsi-Suomen Diakonialaitokselta ja tiedustellut neuvoja, miten Merikarviallakin päästäisiin mukaan riksapyörän käyttäjiksi. Diakonialaitos oli saanut ajokin lahjoituksena Länsi-Suomen Osuuspankilta. Pyöräliitto organisoi ja kouluttaa pyöräluotsit. Puheenjohtaja on ilmoittautunut pyöräluotsiksi. Sähköavusteinen riksapyörä maksaa 5000 euroa. Lahjoittajaa kaivattaisiin; kunnalta ei ole vielä kysytty eikä pankkiin ole oltu yhteydessä; avustusta voisi myös kysyä useammasta kohteesta. Helena Valli tiesi, että Siikaisissa Satateräs on valmistanut riksapyörän ja mm. isommat koululaiset ovat sillä kyydinneet väkeä päiväkotilapsia myöten. Voisi kysyä esim. mahdollisuutta vuokrata Siikaisten riksaa Merikarvialle. Asiaa selvitetään. 5 Tulleet sähköpostit, seminaarit ja muut tulevat tapahtumat Tiedoksi merkittiin: Satakuntaliitosta Pienryhmämuistio Satakunnan vanhusneuvoston Toimintakertomus ja Toimintasuunnitelma Kutsu Asumisen foorumiin 9.3., Ikäihmisten messut Raumalla 20.3., Omaishoidon maakuntapäivät Porissa 21.3., Työseminaari Porissa, alustava ohjelma saatu. Toivotaan, että Merikarvian vanhus- ja vammaisneuvostosta osallistuttaisiin oikein joukolla. Koulutustilaisuus Satakunnan vammaisneuvostoille on elo-syyskuussa Kankaanpään kuntoutuskeskuksessa. Alustava arvio kunkin neuvoston osallistujista on pyydetty mennessä. Sihteeri ilmoittaa koko vanhusneuvoston mukaan, tarkennetaan lähempänä ajankohtana. (Katso kaikki maakunta- ja sote-uudistuksen tiedot, ajankohtaiset uutiset ja hankkeet: Kevätjuhlan järjestely Wassan alueen asukkaille. Pyritään järjestämään juhla viime vuoden tapaan Satakunnan Vanhustuki ry:n kanssa paikkana Wassa. Päiväksi sovittiin ma jos se Wassalle sopii, aloitus klo 13. Helena Valli
5 5 selvittää, samoin kuin on yhteydessä Vanhustukeen Porissa, josta pyydetään myös alustuspuheenvuoro tilaisuuden alkuun. Ohjelmaa mietitään. Juhlaa suunnittelevat Helena Valli ja Sirkka Leino. Esitettiin, että samalla kun viedään kutsut kevätjuhlaan jaetaan myös Oloneuvoksentiellä asuville tuo kansalaiskysely. Kyselystä laitetaan juttu Merikarvia-lehteen toukokuun loppupuolella. Todettiin, että Oloneuvoksentien juhannusjuhlan järjestämisvastuu on tulevana kesänä vanhus- ja vammaisneuvostolla. Sen järjestelyistä, heinäkuun alun kaupunkijuna-ajeluista ja vanhusten ulkoilutuksista puhutaan tarkemmin toukokuun kokouksessa. Vanhustenviikko on tänä vuonna Myös sen järjestelyistä keskustellaan toukokuun kokouksessa. Siikaisten vuoro on järjestää yhteinen vanhustenviikon tilaisuus, mutta Merikarvian 150-vuotisjuhlien kunniaksi järjestämme itse myös oman juhlan (geriatrian erikoislääkäri, professori emerita Sirkka-Liisa Kivelän nimi juhlapuhujaksi oli esillä puheenjohtaja selvittää). 6 Yhdistysten esittämät asiat 7 Muut asiat Eläkeliitto: Kokoontuminen kerran kuussa. Satakunnan piirin kevätkokous pidetään Merikarvialla srk-talolla Kesäretki tehdään Valamoon. Veteraanit: Yhdistyksen puheenjohtaja on vaihtunut: Hannu Salo on palannut puheenjohtajaksi vuoden tauon jälkeen. Yhdistyksellä on tänä vuonna kolmisenkymmentä tapahtumaa mm. kirkkopyhä, valatilaisuus, erilaisia kerhotilaisuuksia ja juhlia tiedossa. Terveyskeskusongelmat edelleen välillä puhuttavat jäseniä. Lions Clubin lahjoituksella saadut liukuesteet/nastakengät otettiin kiitollisina vastaan. Seniorit: Palveluista ei negatiivista. Jäsenet ovat innokkaita keskustelijoita kokouksissa. Tulossa on Senioriliiton risteily, digiasiaa, linturetkiä, mahdollisesti syksyllä ulkomaanmatka. Jäseniä 60. Eläkkeensaajat: Ei myöskään valittamista. Kalajoelle lähdetään tuetulle lomalle, suunnitelmissa teatteria, kutsutanssit. Puheenjohtajana Simo Seppälä. Seurakunta, Helena Valli: Ihmiset ovat esittäneet toiveen linja-autopysäkin katoksesta Kauppatien kebab-ravintolan eteen. Vanhus- ja vammaisneuvosto päätti viime vuonna Suomen 100- vuotisjuhlavuoden kunniaksi jatkaa perinteenä jokaisen 100 vuotta tai enemmän täyttävän kuntalaisen muistamista tämän merkkipäivänä. Uuden tietosuojalain perusteella tietojen saanti ei onnistu, joten jouduttaneen luovuttamaan.
6 6 8 Seuraava kokous Kokouksen päätös Lions Clubin lahjoittamaa nastakenkä/liukueste-rahaa on jäljellä 5-6:lle. Luovutushetkestä oli kuva ja yksi maksullinen ilmoitus Merikarvia-lehdessä, mutta tarjoamiamme puffikirjoituksia emme lehteen saaneet yrityksistä huolimatta - niissä olisi neuvottu tarvitsevia, miten menetellä rahan saamiseksi. Merikarvia-lehteen liittyen, puheenjohtaja kertoi, että lehdestä toimittaja Marjo Keski-Heikkilä oli kysynyt Marja Niemispellolta, voisiko hän esittää lehden päätoimittajalle, että Marja alkaisi kirjoittaa silloin tällöin vanhus- ja vammaisneuvoston alueeseen liittyviä kolumneja lehteen. Vastaus oli myönteinen siinä mielessä, että muutkin neuvoston jäsenet voisivat osallistua kirjoittamiseen esim. noin kerran kuussa. Tämän vuoden kolumnit lienevät jo lukkoonlyödyt, mutta kokouksessa päätettiin, että jaetaan kirjoitusvuorot eri jäsenten kesken ja Marja Niemispelto aloittaa tarjoamalla johonkin huhtikuun lehteen juttua vaikka mielipideosastolle tms. Vuorot jaettiin syyskuuhun asti, heinäkuu jää väliin. Neuvosto toimii ikäihmisten ja vammaisten puolestapuhujana ja ikään kuin paikallisena luottamuselimenä - he ihmisinä ja heidän asiansa ansaitsevat enemmän näkyvyyttä kunnan lehdessäkin. Marika Uimaluoto on ilmoittautunut Hallintoakatemian verkkokoulutukseen puheenjohtajan tehtäviä koskien, koulutuksen hinta on 80 euroa. Asia hyväksyttiin ilman muuta. Kehitysvammaisten omaisille järjestetään keväällä jonakin iltana kahvihetki Wassalla. Kutsutaan perusturvasta alustaja Mira Salonen ottaa yhteyttä Tuula Saariseen. Puhutaan asumis- ja sairaanhoitoasioista, käydään vapaata keskustelua odotuksista yms. Tilaisuudesta laitetaan maksullinen ilmoitus Merikarvia-lehteen. Vanhus- ja vammaisneuvoston esitettä suunnittelevat Altti Mäntylä, Helena Valli ja Sirkka Leino. Mukaan tulee myös Mira Salonen vammaispuolen asiantuntijana. Pelkkä vanhusneuvoston vanhan esitteen päivittäminen ei riitä, kun vammaispuoli tuli viime kunnallisvaalien jälkeen mukaan.. Seuraava kokous on to 3.5. klo 16 Geriatrian arviointiyksikössä Porissa. Tarkemmat tiedot myöhemmin kokouskutsussa. Puheenjohtaja esitti seuraaviksi tämän vuoden kokouspäiviksi: 7.6., 16.8., 13.9., ja 8.11., joulukuun alussa on vammaisten teemaviikko, johon palataan myöhemmin. Puheenjohtaja päätti kokouksen klo Marja Niemispelto, sihteeri
MERIKARVIAN KUNTA KUNTAMUISTIO 3/2018. Vanhus- ja vammaisneuvosto Aika ja paikka. Torstai klo
1 MERIKARVIAN KUNTA KUNTAMUISTIO 3/2018 Vanhus- ja vammaisneuvosto 07.06.2018 Aika ja paikka Torstai 07.06.2018 klo 16.00-18.40 kunnanvirasto Läsnä Marika Uimaluoto, puheenjohtaja Merikarvian kunta Marja
PÖYTYÄN KUNTA. Aika: klo Palvelukeskus Kotikarpalo, Talvitie 1, KYRÖ
31.01.2017 1. Aika: 31.1.2017 klo 9.10 10.10 Paikka: Palvelukeskus Kotikarpalo, Talvitie 1, 21800 KYRÖ Paikalla: Veikko Rantala, Auranmaan kansalliset seniorit Seppo Eskola, Pöytyän sotaveteraanit Jaakko
MERIKARVIAN VANHUS- JA VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUONNA 2018
1 MERIKARVIAN VANHUS- JA VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUONNA 2018 KOKOUKSET 2018 - KOOSTE Vanhus- ja vammaisneuvosto on pitänyt kokouksia kevätkaudella kolme ja syyskaudella neljä Jäsenet Marika Uimaluoto
Vanhusneuvoston kokous. Titta Roslakka, Eksoten edustaja
Kokous Vanhusneuvoston kokous Aika, paikka Keskiviikko 29.11.2017 kello 15.00-16.50 Osallistujat Kulttuuritalo Virta, tutustuminen kokoontumistiloihin Kokoustila Vallinkoski (h 138) Sinikka Poskiparta,
Vanhus- ja vammaisneuvoston kokous 6/2018
20.11.2018 Vanhus- ja vammaisneuvoston kokous 6/2018 Aika maanantaina 5.11.2018 klo 13.00-15.10 Paikka Läsnä Hollolan kunnanvirasto, kokoushuone Vesala Eila Kamppinen, Hollolan seurakunta Matti Ruokolainen,
Tiistai klo kunnanvirasto
1 MERIKARVIAN KUNTA MUISTIO 4/2017 Vanhusneuvosto 31.05.2017 Aika ja paikka Tiistai 31.05.2017 klo 16.00-17.45 kunnanvirasto Läsnä Marika Uimaluoto, puheenjohtaja Merikarvian kunta Marja Niemispelto, sihteeri
Tiistai klo kunnanvirasto. Puheenjohtaja toivotti jäsenet tervetulleiksi ja avasi kokouksen.
1 MERIKARVIAN KUNTA MUISTIO 3/2017 Vanhusneuvosto 25.04.2017 Aika ja paikka Tiistai 25.04.2017 klo 16.00-18.10 kunnanvirasto Läsnä Marika Uimaluoto, puheenjohtaja Merikarvian kunta Marja Niemispelto, sihteeri
Torstai klo kunnanvirasto
1 MERIKARVIAN KUNTA KUNTAMUISTIO 9/2017 Vanhus- ja vammaisneuvosto 30.11.2017 Aika ja paikka Torstai 30.11.2017 klo 16.00-17.50 kunnanvirasto Läsnä Kokouksen avaus Marika Uimaluoto, puheenjohtaja Merikarvian
Vanhus- ja vammaisneuvoston kokous
Hollolan kunta Muistio 1/2016 1 (5) n kokous Aika Perjantaina kello 9.00-11.10 Paikka Kutsutut Käsiteltävät asiat Asumispalveluyksikkö Onnenkoto, Terveystie 6, Hollola. Kokoush. 2 krs. Eila Iso-Kuortti
Ikäihmisten Neuvosto. Toimintakertomus 2016
Ikäihmisten Neuvosto Toimintakertomus 2016 1 Sisällys YLEISTÄ... 2 JÄSENET... 3 TYÖVALIOKUNTA... 4 KOKOUKSET... 4 TAPAHTUMAT, KOULUTUKSET... 5 2 YLEISTÄ Ikäihmisten Neuvostolla oli historiansa kuudestoista
ORIMATTILAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 4/2019 1
ORIMATTILAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 4/2019 1 Laatimispvm 5.9.2019 Aika 13.09.2019 klo 09:00 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Osanottajat Nimi Laatunen Kirsti Sikkilä Sari Heikkilä Emma Henttonen Raimo
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1/ AIKA klo 10:00. Kaupunginhallituksen kokoushuone, 4.krs KÄSITELTÄVÄT ASIAT
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1/2018 1 AIKA 30.1.2018 klo 10:00 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, 4.krs KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjan
Kunnanhallituksen kokoushuone
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 2/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 21.3.2019 Kokoustiedot Aika Torstaina 28.3.2019 klo 14.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 15 KOKOUKSEN AVAUS
ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 21
ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 21 Vanhusneuvosto 10.09.2014 AIKA 14:00-15:30 PAIKKA Palvelukeskus Mäntyrinne KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 23 18 PÖYTÄKIRJAN
PÖYTYÄN KUNTA VANHUS- JA VAMMAISNEUVOSTO
PÖYTYÄN KUNTA VANHUS- JA VAMMAISNEUVOSTO 26.1.2018 1. Aika: 26.1.2018 klo 10.00-11.00 Paikka: Paikalla: Kotikarpalo, Talvitie 1, 21800 Kyrö Veikko Rantala, Auranmaan kansalliset seniorit Marja Viitanen,
Tiistai klo kunnanvirasto
1 MERIKARVIAN KUNTA MUISTIO 3/2016 Vanhusneuvosto 03.05.2016 Aika ja paikka Tiistai 03.05.2016 klo 16.00-18.25 kunnanvirasto Läsnä Marika Uimaluoto, puheenjohtaja - Merikarvian kunta Marja Niemispelto,
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu 25 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Attendon Tapalankallion esittely 4
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Vanhusneuvosto 14.11.2017 Aika 14.11.2017 klo 12:00-13:30 Paikka Tapalankallio Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 25 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 26 Attendon
Erkkilän palvelutalo, Kärkölä. Osoite Vanhatie 12 B 2, Järvelä. Läsnä Eija Koivuniemi Läntinen perusturvapiiri, sosiaali- ja terveysjohtaja
Hollolan kunta / Muistio 2/2013 1 (5) n kokous Aika Keskiviikko 29.5.2013 kello 18.00 Paikka Erkkilän palvelutalo, Kärkölä. Osoite Vanhatie 12 B 2, Järvelä. Läsnä Eija Koivuniemi, sosiaali- ja terveysjohtaja
ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 8
ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 8 Vanhusneuvosto 01.06.2017 AIKA 14:00-15:00 PAIKKA Palvelukeskus Mäntyrinne KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 6 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 10 7 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS
ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 15
ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 15 Vanhusneuvosto 26.08.2015 AIKA 12:00-13:30 PAIKKA Palvelukeskus Mäntyrinne KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 VANHUSNEUVOSTON TÄRKEÄNÄ PITÄMIÄ PAINOPISTEALUEITA JA ASIOITA
KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 25
KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 25 Vanhusneuvosto 26.08.2014 AIKA 26.08.2014 klo 10:00-13:05 PAIKKA Helmiranta, Kauhava KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 21 Kokouksen avaus 27 22 Kokouksen laillisuus ja
MERIKARVIAN VANHUS- JA VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUONNA 2017
1 MERIKARVIAN VANHUS- JA VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUONNA 2017 KOKOUKSET 2017 - KOOSTE Vanhusneuvosto on pitänyt kokouksia vanhusneuvostona kevätkaudella neljä ja syyskaudella 31.8.2017 alkaen
Torstai klo Kuntouttava sairaala, Maantiekatu, Pori
1 MERIKARVIAN KUNTA KUNTAMUISTIO 2/2018 Vanhus- ja vammaisneuvosto 03.05.2018 Aika ja paikka Torstai 03.05.2018 klo 16.00-19.40 Kuntouttava sairaala, Maantiekatu, Pori Läsnä Marika Uimaluoto, puheenjohtaja
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Koivupihan Palvelukeskus, Kirkkokatu 13, Joensuu (4-krs./Tupasvilla) Sivu 30 Kokouksen avaus 3
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 Vanhusneuvosto Aika 17.04.2018 klo 09:30-11:35 Paikka Koivupihan Palvelukeskus, Kirkkokatu 13, 80100 Joensuu (4-krs./Tupasvilla) Käsitellyt asiat Sivu 30 Kokouksen
VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015
VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015 Hyväksytty 26.11.2015 LIITTEET 1. Yhteystietoluettelo 2. Vanhusneuvoston esite TARKOITUS Vanhusneuvoston
Paikka Peruspalvelukuntayhtymä Kallio, Hallintokeskus, Vierimaantie 5, Ylivieska
Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 2/2014 1 Veteraaniasiain neuvottelukunta Aika 23.09.2014 klo 09:30-11:15 Paikka Peruspalvelukuntayhtymä Kallio, Hallintokeskus, Vierimaantie 5, Ylivieska Käsitellyt
Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho
PÖYTÄKIRJA Vanhus- ja vammaisneuvosto Aika 26.6.2015 klo: 13.00 14.40 Paikka Palvelukeskus Jousi, Myllytie 14 19650 Joutsa Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Tapio Lankia Taisto
JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1. Otsikko Sivu
JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Vanhusneuvosto 20.03.2015 AIKA 20.03.2015 10:00-11:15 PAIKKA Ikäihmisten päivätoiminta Opintie 5 Joroinen KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 30 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisella tavalla koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PÖYTÄKIRJA 1/2016 VANHUSNEUVOSTO AIKA 18.01.2016 klo 15.00 PAIKKA Tuuliakoti, 3.kerros VANHUSNEUVOSTO Lindeman Aarre, puheenjohtaja Huuskonen Riitta-Liisa Mäkelä Maija, poissa Grönberg Heleena Koskinen
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2017 1
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 h Vanhusneuvosto Aika 11.04.2017 klo 09:30-11:30 Paikka Kunnantalo, 1krs Ervast Läsnäolijat Niemeläinen Ismo puheenjohtaja Tammi Jukka varapuheenjohtaja Fellman Urban
Tiistai 07.06.2016 klo 16.00-17.50 kunnanvirasto
1 MERIKARVIAN KUNTA MUISTIO 4/2016 Vanhusneuvosto 07.06.2016 Aika ja paikka Tiistai 07.06.2016 klo 16.00-17.50 kunnanvirasto Läsnä Marika Uimaluoto, puheenjohtaja Merikarvian kunta Marja Niemispelto, sihteeri
Perusturvakeskus, Turuntie 639, Riihikoski
PÖYTYÄN KUNTA VANHUSNEUVOSTO 24.10.2017 1. Aika: 24.10.2017 klo 9.00 10.00 Paikka: Paikalla: Perusturvakeskus, Turuntie 639, 21870 Riihikoski Veikko Rantala, Auranmaan kansalliset seniorit Seppo Eskola,
31.8.2011 VANH 15 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 16 VANH 16 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 16
3/2011 31.8.2011 Asiat VANH 15 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 16 VANH 16 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 16 VANH 17 OSALLISTUMINEN KANGASALAN SEUDUN SYDÄNYHDISTYKSEN JÄRJESTÄMÄÄN SYYSTAPAHTUMAAN
ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1
ASKOLAN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 Vanhusneuvosto AIKA 22.11.2017 klo 14:00 PAIKKA Palvelukeskus Mäntyrinne KOKOUSASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS
Siilinjärven kunnan vanhus- ja vammaisneuvosto
Siilinjärven kunnan vanhus- ja vammaisneuvosto 2014-2016 Siilinjärven kunta Vanhus- ja vammaisneuvosto Käyntiosoite: Kasurilantie 1 Postitusosoite: PL 5, 71801 Siilinjärvi Puhelin: 017 401 111, faksi:
PÖYTYÄN KUNTA VANHUS- JA VAMMAISNEUVOSTO PÖYTÄKIRJA (1)
PÖYTYÄN KUNTA VANHUS- JA VAMMAISNEUVOSTO PÖYTÄKIRJA (1) Aika: 1.2. 2019 klo 9.30-11.25 Paikka: Paikalla: Kotikarpalo, Talvitie 1, 21800 Kyrö Auranmaan kansalliset seniorit/veikko Rantala Pöytyän sotaveteraanit/
2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisella tavalla koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PÖYTÄKIRJA 1/2015 VANHUSNEUVOSTO AIKA 19.01.2015 klo 15.00 PAIKKA Punojanportti VANHUSNEUVOSTO Lindeman Aarre, puheenjohtaja Huuskonen Riitta-Liisa Mäkelä Maija Grönberg Heleena, poissa Koskinen Sakari
Palvelutalo Kotikarpalo, Talvitie 1, Kyrö
27.11.2013 1. Aika: Keskiviikko 27.11.2013 klo 10 12.30 Paikka: Palvelutalo Kotikarpalo, Talvitie 1, 21800 Kyrö Paikalla: Veikko Rantala, Auranmaan kansalliset seniorit Seppo Eskola, Pöytyän sotaveteraanit
Keskiviikko klo kunnanvirasto
1 MERIKARVIAN KUNTA MUISTIO 1/2016 Vanhusneuvosto 17.02.2016 Aika ja paikka Keskiviikko 17.02.2016 klo 16.00-18.25 kunnanvirasto Läsnä Marika Uimaluoto, puheenjohtaja - Merikarvian kunta Marja Niemispelto,
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Vanhusneuvosto 12.04.2017 Aika 12.04.2017 klo 12:00-14:35 Paikka Kokoustila Tuuma Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 11
Marjatta Suominen. Pirkko Leppänen x Marketta Rouvinen - Juhani Räihä - Olavi Tuikkanen x Hellevi Pekkarinen x
KINNULAN KUNTA Esityslista /Pöytäkirja Sivu 1 Kokousaika 28.2.2017 kello 16 17.05 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x =
JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ PAIKKA Joroisten kunnanvirasto, 2. krs kokoushuone, Lentoasemantie 130, JOROINEN.
JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Vanhusneuvosto 14.02.2018 AIKA 14.02.2018 09:00-10:15 PAIKKA Joroisten kunnanvirasto, 2. krs kokoushuone, Lentoasemantie 130, 79600 JOROINEN KÄSITELLYT ASIAT Otsikko
KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ (11 )
KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 (11 ) Vanhusneuvosto 23.09.2016 AIKA 23.09.2016 klo 10:00-11:30 PAIKKA Keskustan palvelutalo KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 31 Kokouksen avaus 3 32 Laillisuus ja päätösvaltaisuus
POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS
POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS 2015 2 VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTON KOKOONPANO 2015 Pirkko Mäkelä, puheenjohtaja 23.6.2015 lähtien, Eläkeliiton Posion yhdistys ry Sari Ylisirniö, sihteeri23.6.2015
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ Koivupihan Palvelukeskus, Kirkkokatu 13, Joensuu (kirjastosali) Sivu 57 Kokouksen avaus 3
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 Vanhusneuvosto Aika 22.08.2017 klo 10:00-11:22 Paikka Koivupihan Palvelukeskus, Kirkkokatu 13, 80100 Joensuu (kirjastosali) Käsitellyt asiat Sivu 57 Kokouksen avaus
KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ (14 )
KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2018 1 (14 ) Vanhusneuvosto 30.11.2018 AIKA 30.11.2018 klo 10:00-11:45 PAIKKA Mainiokoti Vihtori, Rovankatu 1, 94600 KEMI KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 58 Kokouksen avaus 3
Pauli Salonpää x Marjatta Suominen x. Marketta Rouvinen - Juhani Räihä Olavi Tuikkanen x * Hellevi Pekkarinen *poistui kokouksesta 15.
KINNULAN KUNTA Pöytäkirja Sivu 1 Kokousaika 21.9.2017 kello 15 16 Kokouspaikka Kunnanvirasto, neuvotteluhuone Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) pj x = läsnä - = poissa
PÖYTYÄN KUNTA. Aika: 25.01.2016 klo 9-10.50. Kartanokoti, Haverintie 27, 21900 Yläne. Paikka:
25.01.2016 1. Aika: 25.01.2016 klo 9-10.50 Paikka: Kartanokoti, Haverintie 27, 21900 Yläne Paikalla: Veikko Rantala, Auranmaan kansalliset seniorit Seppo Eskola, Pöytyän sotaveteraanit Jaakko Mäkelä, Eläkeliiton
Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla.
Pellon ikäihmisten palvelut Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla. Kansalaisopisto: Eri kursseja mm. Joogan senioriryhmä vanhalla koululla, sekä musiikillinen viriketoiminta
Keravan vanhusneuvosto. Toimintakertomus , poikkeuksellisesti vanhusneuvosto jatkoi toimintaansa asti.
Keravan vanhusneuvosto Toimintakertomus 2015 2016, poikkeuksellisesti vanhusneuvosto jatkoi toimintaansa 31.5.2017 asti. 2 (5) 1. Vanhusneuvoston kokoonpano 2015-2016 Keravan vanhusneuvosto on yhteistyö-
LÄSNÄOLIJAT 1 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 1 19 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 1 20 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUSTAPA JA NÄHTÄVÄNÄPITO 1
KOKOUS Vanhusneuvosto 5.3.2018 KÄSITELLYT ASIAT LÄSNÄOLIJAT 1 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 1 19 N TARKASTAJIEN VALINTA 1 20 N TARKASTUSTAPA JA NÄHTÄVÄNÄPITO 1 21 TUTUSTUMINEN KAAKONKULMAM
Vanhus- ja vammaisneuvoston kokous / Muistio
Vanhus- ja vammaisneuvoston kokous / Muistio Aika Torstaina 26.1.2017 klo 10.00-12.02 Hollolan kunnanvirasto, kokoushuone Vesala, Virastotie 3 Läsnä Eila Iso-Kuortti (Eläkeliiton Hollolan yhdistys ry)
VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA
1/2011 23.2.2011 Asiat VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 3 VANH 4 KANGASALAN KUNNAN PALVELUVERKON
Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS
Lehtojärvellä 21.3.2015 PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja,, avasi kokouksen klo 16.00 ja toivotti kaikki tervetulleeksi Haavikon
MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET UUSI SÄÄKSMÄEN ROVASTIKUNTA
Kokousaika Keskiviikko 22.1. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 KOKOUKSEN AVAUS MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 KONSERTTITARJOTIN 2012 SEURAKUNNAN
Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 3 Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen ja
Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 1/2014 1 Veteraaniasiain neuvottelukunta Aika 21.01.2014 klo 09:30-11:30 Paikka Hallintokeskus, Vierimaantie 5, Ylivieska Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen
Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 8/2016
Kokouskutsu/esityslista 1 (10) Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 8/2016 Aika 10.10.2016 kello 09:00 Paikka Läsnäolijat Rauman kaupungintalo, Kanalinranta 3, valtuuston kokoushuone, sisäänkäynti kanaalin
NAANTALIN VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNTA 1/2014 VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS /MUISTIO
NAANTALIN VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNTA 1/2014 VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS /MUISTIO AIKA tiistai 4.2.2014 klo 14.00-15.10 PAIKKA Naantalin kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone
ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 10 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTA-
ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 20 Vanhus- ja vammaisneuvosto 04.09.2012 AIKA 18:00-19:45 PAIKKA Palvelukeskus Mäntyrinne KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 10 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTA- 22 MINEN
POLVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1
POLVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Vanhus- ja vammaisneuvosto 15.01.2018 Aika 15.01.2018 klo 10:00-13:55 Paikka Iso seurakuntatalo, Pappilantie 6 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus
ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN
ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Vanhus- ja vammaisneuvosto 21.03.2013 AIKA 18:00-19:45 PAIKKA Palvelukeskus Mäntyrinne KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN 3 TARKASTAMINEN
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:05-11:20. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 116
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 Vanhusneuvosto AIKA 27.11.2018 kello 10:05-11:20 PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 116 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 22 Kokouksen avaaminen 3 23
Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2017 1
Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2017 1 Vanhusneuvosto Aika Paikka 20.12.2017 klo 09:00-11:05 Toimintakeskus Suvanto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 4 Suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi
Puumala Pöytäkirja 1/2017 1 (11) Aika 21.09.2017, klo 15:58-17:11 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone, kunnantalo Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:15-11:40. Kaupungintalo H123 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2019 1 Vanhusneuvosto AIKA 22.02.2019 kello 10:15-11:40 PAIKKA Kaupungintalo H123 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 34 Kokouksen avaaminen 3 35 Kokouksen laillisuus
Tuusulan kunta Pöytäkirja 6/ ( 6) Ikäihmisten neuvosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 35 Pöytäkirjan tarkastus
Tuusulan kunta Pöytäkirja 6/2018 1 ( 6) Aika 11.06.2018, klo 10:00-12:00 Paikka Käsitellyt asiat Kokoushuone Martta Maria 34 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 35 Pöytäkirjan tarkastus 36 Lausuntopyyntö
LÄSNÄOLIJAT 1 25 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 1 26 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 1 27 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUSTAPA JA NÄHTÄVÄNÄPITO 1
KOKOUS Vanhusneuvosto 8.5.2018 KÄSITELLYT ASIAT LÄSNÄOLIJAT 1 25 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 1 26 N TARKASTAJIEN VALINTA 1 27 N TARKASTUSTAPA JA NÄHTÄVÄNÄPITO 1 28 SENIORIMESSUT JA VANHUSTENVIIKKO
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Toimintakertomus Suomi 100 vuotta 5
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Vanhusneuvosto 23.02.2017 Aika 23.02.2017 klo 12:30-14:15 Paikka Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Toimintakertomus 2016
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Vanhusneuvosto 05.10.2017 Aika 05.10.2017 klo 12:00-12:40 Paikka Kokoushuone Petäjä, kaupungintalo Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/
ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 12 Vanhusneuvosto AIKA 10.11.2017 klo 09:00-11:10 PAIKKA Kokoushuone 1 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 14 8 Pöytäkirjan tarkastajien
NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007
1(6) Aika 13.6.2007 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Fredman & Månsson Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt, hallituksen jäsen Salla Korhonen,
Vammaisneuvosto KÄSITELLYT ASIAT
HAMINAN KAUPUNKI KOKOUSPÖYTÄKIRJA KÄSITELLYT ASIAT Läsnäolijat 1 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta 3 3 Erityisliikuntakortti 4 4 jen yhteistapaaminen 5 5 Vammais-
Nimi Tehtävä Lisätieto Pöytäkirjan tarkastaja Luottamushenkilö Arvela Eeva. Jäsen Luottamushenkilö Munnukka Riitta
Lappeenrannan kaupunki Pöytäkirja 1/2018 1 AIKA 30.1.2018 klo 10:00-11:30 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, 4.krs Päätöksentekijät Nimi Tehtävä Lisätieto Vanhanen Nyky Pöytäkirjan tarkastaja Luottamushenkilö
Läsnäolijat 1 49 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 1 50 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 1 51 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUSTAPA JA NÄHTÄVÄNÄPITO 2
KOKOUS Vanhusneuvosto 17.12.2018 KÄSITELLYT ASIAT Läsnäolijat 1 49 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 1 50 N TARKASTAJIEN VALINTA 1 51 N TARKASTUSTAPA JA NÄHTÄVÄNÄPITO 2 52 HAMINAN KAUPUNGIN SOSIAALI-
Toimintakeskus Kreivinaika, Brahenkatu 12-14, 92100 Raahe. Paldanius, Jari Toivola, Marjatta Lumijärvi, Liisa kh:n edustaja poissa
RAAHEN VAMMAISNEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2 / 2015 Aika: 4.5.2015, klo 17.30 18.55 Paikka: Toimintakeskus Kreivinaika, Brahenkatu 12-14, 92100 Raahe Sorjamaa, Eija puheenjohtaja Pelkonen, Eino varapuheenjohtaja
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ ( 13) Vanhusneuvosto
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2018 1 ( 13) Aika 08.10.2018, klo 09:30-11:15 Paikka Kunnantalo, ravintola Ervasti kabinetti Käsitellyt asiat 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 23 Pöytäkirjantarkastajien
YLÖJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Vammaisneuvosto AIKA 17:00-19:45. PAIKKA Perusturvan kokoustila, Terraario Kuruntie 10
YLÖJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 Vammaisneuvosto 27.11.2018 AIKA 17:00-19:45 PAIKKA Perusturvan kokoustila, Terraario Kuruntie 10 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Hallintokeskus, Vierimaantie 5, Iso kokoushuone, Ylivieska
Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 2/2013 1 Veteraaniasiain neuvottelukunta Aika 19.11.2013 klo 09:30-11:00 Paikka Hallintokeskus, Vierimaantie 5, Iso kokoushuone, Ylivieska Käsitellyt asiat Otsikko
LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1
LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 Vanhusneuvosto AIKA 13.05.2015 kello 09:00-11:06 PAIKKA Kartanonmäki ruokasalin kabinetti KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4
JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu
JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Vanhusneuvosto 20.09.2017 AIKA 20.09.2017 09:00-10:40 PAIKKA Terveysaseman alakerran kokoustila KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/2014 1 Sosiaalitoimi Puthaanrannantie 15 99300 MUONIO 22.4.2014
MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/2014 1 Puthaanrannantie 15 99300 MUONIO MUONION VANHUSNEUVOSTON KOKOUS Aika. klo 14.00 15.25 Paikka ston kokoushuone Läsnä Poissa Kutsutut/osallistujat x Yrjö Perkkiö
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:00-12:15. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 117
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Vanhusneuvosto AIKA 16.02.2018 kello 10:00-12:15 PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 117 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2 Kokouksen
Hollolan kunnantalo, Virastotie 3. Kokoushuone Toivola. Katriina Haapakangas. Kärkölän järjestöedustaja,
Hollolan kunta / Muistio 1/2013 1 (5) n kokous Aika Tiistai 5.3.2013 kello 18.00 Paikka Hollolan kunnantalo, Virastotie 3. Kokoushuone Toivola. Läsnä Armas Hacklin Eija Koivuniemi Tiina Aarto Marjatta
JÄSENYHDISTYSTEN TOIMIHENKILÖKORTTI
1 JÄSENYHDISTYSTEN TOIMIHENKILÖKORTTI Yhdistyksen nimi: Yhdistyksen osoite: Sähköpostiosoite: www.sivut Yhdistyksen jäsenmäärä 31.12.vuosi Maksaneet jäsenet: hlöä Maksamattomat jäsenet: hlöä Jäsenten lapset:
11.2.2015 VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 3
1/2015 11.2.2015 Asiat VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANH 4 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 3 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMAN
KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ (14 ) Kemin seurakuntakeskus, Kirkkopuistokatu 11, Alasali
KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2019 1 (14 ) Vanhusneuvosto 24.05.2019 AIKA 24.05.2019 klo 10:00-11:50 PAIKKA Kemin seurakuntakeskus, Kirkkopuistokatu 11, Alasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 28 Kokouksen
RAISION KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA
RAISION KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2020 Raision vammaisneuvosto 26.9.2018 VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2020 Sisällys VUOSILLE 2018-2020... 0 YLEISTÄ...
Ikäihmisten Neuvosto. Toimintakertomus 2017
Ikäihmisten Neuvosto Toimintakertomus 2017 1 Sisällys YLEISTÄ... 2 JÄSENET... 3 TYÖVALIOKUNTA... 4 KOKOUKSET... 5 TAPAHTUMAT, KOULUTUKSET... 6 2 YLEISTÄ Ikäihmisten Neuvostolla oli historiansa seitsemästoista
MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Sosiaalitoimi Puthaanrannantie 15 99300 MUONIO 24.10.2013
MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 Puthaanrannantie 15 99300 MUONIO 24.10.2013 VANHUS- JA VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNTA Aika Torstai 24.10.2013 klo 14.00 15.30 Paikka Läsnä sto Osallistujat
ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu 15 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTA-
ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2012 28 Vanhus- ja vammaisneuvosto 04.12.2012 AIKA 18:00-19:30 PAIKKA Palvelukeskus Mäntyrinne KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 15 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTA- 30 MINEN
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Vanhusneuvosto 26.01.2015 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 1 Sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Tarja Salosen puheenvuoro 2 Vuoden 2014 toimintakertomuksen hyväksyminen
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/ Sakunkulman päiväkeskus, Zachariasseninkatu 1, Uusikaupunki
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2017 1 Vanhusneuvosto 18.05.2017 Aika 18.05.2017 klo 09:00-10:50 Paikka Sakunkulman päiväkeskus, Zachariasseninkatu 1, Uusikaupunki Luettelo käsitellyistä asioista
Vanhusneuvoston jäseninä ovat kaudella 2016 toimineet:
Rovaniemen vanhusneuvoston toimintakertomus 2016 1 Toimintakertomus 2016 Vanhusneuvoston toimintasäännön mukaan Rovaniemen kaupungin vanhusneuvosto toimii rovaniemeläisten vanhusten puolestapuhujana ja
Parikkalan kunta Pöytäkirja 3/ Asia Sivu
Parikkalan kunta Pöytäkirja 3/2017 22 Vanhus- ja vammaisneuvosto Kokousaika 23.11.2017 klo 15:00-16:35 Kokouspaikka Parikkalan hyvinvointikeskuksen kokoushuone, Lehmuskuja 3, Parikkala Käsitellyt asiat
2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisella tavalla koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PÖYTÄKIRJA 1/2017 VANHUSNEUVOSTO AIKA 16.01.2017 klo 15.00 PAIKKA Punojanportti VANHUSNEUVOSTO Lindeman Aarre, puheenjohtaja Huuskonen Riitta-Liisa Mäkelä Maija Honkanen Kerttu Koskinen Sakari Roine Riitta
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ Koivupihan palvelukeskus, Kirkkokatu 13, Joensuu (4-krs./Tupasvilla) Sivu 65 Kokouksen avaus 3
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2018 1 Vanhusneuvosto Aika 23.10.2018 klo 10:00-12:08 Paikka Koivupihan palvelukeskus, Kirkkokatu 13, 80100 Joensuu (4-krs./Tupasvilla) Käsitellyt asiat Sivu 65 Kokouksen
Vanhusneuvoston nimeäminen ja vanhusneuvoston toimintasäännön vahvistaminen
Kaupunginhallitus 351 12.06.2017 Kaupunginvaltuusto 100 04.09.2017 Vanhusneuvoston 2017 2021 nimeäminen ja vanhusneuvoston toimintasäännön vahvistaminen 665/00.00.01.06/2017 KH 351 Valmistelija/lisätiedot:
Ruokolahden kunta Pöytäkirja 4 Vanhusneuvosto 2/2015 56100 Ruokolahti
Vanhusneuvoston kokous 2/2015 Aika Tiistai 21.4.2015 kello 9.00 11.30 Paikka Läsnä Poissa Puheenjohtaja Sihteeri Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Toivo Ruohonen, Eläkeliiton Ruokolahden yhdistys
Vanhusneuvosto Pöytäkirja 1 / 2016
Pöytäkirja 1 / 2016 Aika: Torstai 22.1.2016 klo 13.30 Paikka: Läsnä: Mikkelin Omaishoitajat ja Läheiset ry Mikonkatu 5, 50100 MIKKELI Hannu Karttunen, puheenjohtaja Mirja Tarssanen, varapuheenjohtaja Pirkko
Titta Roslakka, Eksoten edustaja
Kokous Vanhusneuvoston kokous 5/2018 Aika, paikka Osallistujat Keskiviikko 6.6.2018 kello 15.00-16.56, kaupungintalo, kokoustila Imatrankoski (h 308) Sinikka Poskiparta, Imatran kansalliset seniorit ry.