RAISIO YHTYMÄ OSAVUOSIKATSAUS
|
|
- Elina Kinnunen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 RAISIO YHTYMÄ OSAVUOSIKATSAUS
2 Raision tulos vertailukautta parempi -Raisio Yhtymän ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto kasvoi 2,3 prosenttia ja oli 205,6 milj. euroa (201,0 milj. euroa tammimaaliskuussa 2003). -Liiketulos nousi voitolliseksi ja oli 0,7 milj. euroa (-6,7 milj. euroa). -Liiketoiminnan kassavirta oli selvästi vertailukautta parempi. -Raisio Chemicalsin myynti etenee suunnitelmien mukaisesti. -Konsernin koko vuoden operatiivisen tuloksen ennen veroja ennustetaan nousevan voitolliseksi. Keskeiset tunnusluvut 1-3/ / Liikevaihto, milj. euroa 205,6 201,0 860,5 Liiketulos, milj. euroa 0,7-6,7-14,3 Tulos ennen veroja, milj. euroa -2,3-9,2-27,2 Tulos/osake, euroa -0,03-0,06-0,16 Omavaraisuusaste, % 31,3 33,7 32,2 Liiketoiminnan kassavirta, milj. euroa 2,3-15,6 77,0 Pääjohtaja Rabbe Klemets: Alkuvuoden tulokset kehittyivät oikeaan suuntaan kaikissa toimialaryhmissä. Paperikemikaalien kysyntä oli hieman vertailukautta pirteämpää, mutta Raisio Chemicalsin kannattavuutta paransivat erityisesti viime vuoden aikana läpiviedyillä tehostamisohjelmilla saavutetut tulokset. RavintoRaision liikevaihtoa pienensivät sekä luopuminen eräistä ydinliiketoimintoihin kuulumattomista osista keväällä 2003 että edelleen jatkuvat margariinimyynnin ongelmat Ruotsissa. Vertailukelpoinen liiketulos kuitenkin parani. Raisio Life Sciencesin viime vuoden aikana tekemät panostukset Euroopan ainesosamarkkinoilla alkoivat tuottaa tulosta uusien asiakkaiden ja tuotesovellusten myötä vuoden 2003 viimeisellä vuosineljänneksellä. Toimialaryhmän liikevaihto lähes kaksinkertaistui ja liiketulos kääntyi voitolliseksi. Ensimmäiselle vuosineljännekselle leimallisinta oli kuitenkin strategian uudelleenarviointiprosessi, jonka tuloksena tehtiin päätös keskittää konsernin voimavarat Ravinto- ja Life Sciences liiketoimintojen kehittämiseen. Raisio Chemicalsille päätettiin etsiä uusi teollinen omistaja. Ciba Specialty Chemicals valikoitui useiden tarjokkaiden joukosta taloudellisesti ja teollisesti parhaaksi vaihtoehdoksi. Kauppahinta, 475 miljoonaa euroa, tekee Raisiosta velattoman ja mahdollistaa yhtiön kehittämisen hyvinvoinnin erityisosaajana.
3 TULOS JA RAHOITUS Raisio Yhtymän liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 205,6 milj. euroa (201,0 milj. euroa). Raisio Life Sciencesin ja Raisio Chemicalsin liikevaihdot kasvoivat, mutta RavintoRaision liikevaihto pieneni hieman. 3 Vertailukauden valuuttakursseilla laskettuna liikevaihto olisi ollut 209,3 milj. euroa eli 1,8 prosenttia suurempi. Valuuttakurssivaihteluilla ei ollut merkittävää vaikutusta tulokseen. Suomen ulkopuolisen liikevaihdon osuus oli 50,7 prosenttia (53,0 %) eli 104,1 milj. euroa (106,5 milj. euroa). Konsernin liiketulos tammi-maaliskuussa oli 0,7 milj. euroa (-6,7 milj. euroa). Konsernin tulos ennen veroja oli -2,3 milj. euroa (- 9,2 milj. euroa). Tutkimus- ja kehitystoiminnan kulut tammi-maaliskuussa olivat 5,4 milj. euroa (5,8 milj. euroa). Nettorahoituskulut tammi-maaliskuussa olivat 3,0 milj. euroa (2,5 milj. euroa). Katsauskauteen kohdistui 0,1 milj. euroa valuuttakurssitappioita, kun vertailukaudelle kirjattiin 0,5 milj. euroa kurssivoittoja. Tuloslaskelman verojen laskentaperusteena on käytetty katsauskauden tulosta vastaavaa veroa. Tammi-maaliskuun tulos oli -4,3 milj. euroa (-9,3 milj. euroa). Emoyhtiön veroylijäämät ovat 8,4 milj. euroa. Liiketoiminnan tuottama kassavirta oli ensimmäisellä vuosineljänneksellä 2,3 milj. euroa (-15,6 milj. euroa). Konsernin bruttoinvestoinnit olivat 12,5 milj. euroa (8,6 milj. euroa). Suurimmat yksittäiset investoinnit olivat Kiinaan valmistuneet paperikemikaalitehtaat. RavintoRaision investoinnit kohdistuivat margariinitehtaan käynnistämiseen Venäjällä ja uuden tuotantolinjan rakentamiseen perunanjalostustehtaalla Vihannissa. Konsernin korollinen nettovelka tarkastelukauden lopussa oli 287,9 milj. euroa (277,8 milj. euroa ). Omavaraisuusaste oli 31,3 prosenttia (32,2 % ) ja velkaantumisaste 135,6 prosenttia (127,9 % ). Käyttöpääoma, 113,4 milj. euroa, nousi hieman vuoden lopun 110,4 milj. eurosta, mutta oli selvästi vertailukautta alempana (179,2 milj. euroa). TOIMIALARYHMÄT Raisio Chemicals Raisio Chemicalsin liikevaihto kasvoi 3,3 prosenttia 106,5 milj. euroon (103,2 milj. euroa). Markkinatilanne jatkui haasteellisena, joskin lateksisideaineiden kysynnässä Euroopassa oli nähtävissä
4 elpymistä. Lateksi- ja erikoiskemikaalitehtaiden asiakastoimitukset käynnistyivät Kiinassa helmikuussa. 4 Raisio Chemicalsin liikevaihto toimialoittain, milj. euroa 1-3/ / Lateksit 55,9 47,4 207,7 Erikoiskemikaalit 28,1 33,4 125,0 Tärkkelykset 22,5 22,4 89,6 Yhteensä 106,5 103,2 422,3 Viime vuonna aloitettujen tehostamistoimenpiteiden tulokset näkyivät Raisio Chemicalsin kannattavuudessa, ja liiketulos nousi 1,9 milj. euroon (-3,2 milj. euroa). Lateksi- ja tärkkelyssideaineiden tulos kehittyi myönteisesti. Sen sijaan erikoiskemikaaliliiketoiminnan kannattavuus oli viime vuoden tasolla. Raisio Chemicalsin osakkuusyhtiö koepainolaitos Future Printing Center aloitti toimintansa vuoden 2004 alussa Raisiossa. RavintoRaisio RavintoRaision liikevaihto oli 91,1 milj. euroa (94,6 milj. euroa). Elintarviketoimialan liikevaihtoa laskivat vuoden 2003 keväällä myydyt jäätelö- ja mantelimassaliiketoiminnat sekä teollisuusmargariinin rahtivalmistuksen lopettaminen Ruotsissa. Margariinin myyntivolyymit Ruotsissa laskivat edelleen. Rehu- ja mallastoimialan liikevaihdot pysyivät vertailukauden tasolla. RavintoRaision liikevaihto toimialoittain ja liiketoiminnoittain, milj. euroa 1-3/ / Elintarvike 53,0 57,0 232,2 Margariini 29,1 31,9 130,8 Mylly 18,0 19,2 75,3 Ruokaperuna 4,9 4,8 21,2 Muut 3,9 3,2 14,4 Toimialan sis. myynti -2,8-2,0-9,5 Rehu 36,4 36,1 163,8 Mallas 3,0 2,8 26,4 Viljatärkkelys 3,9 3,5 15,0 Sisäinen myynti -5,3-4,7-19,5 Yhteensä 91,1 94,6 417,9 RavintoRaision operatiivinen liiketulos parani. Raportoitu liiketulos pysyi vertailukauden tasolla ja oli -1,5 milj. euroa (- 1,4 milj. euroa). Vertailukauden liiketulokseen sisältyy 1,2 milj. euron myyntivoitto jäätelöliiketoiminnan myynnistä. Vuonna 2003 aloitetun toiminnan tehostamisohjelman tulokset näkyivät vasta osittain tuloksessa.
5 5 Liiketulosta paransivat margariiniliiketoiminnan suotuisa kehitys Suomessa ja Puolassa sekä myllyliiketoiminnan parantunut tulos. Rehutoimialan tulosta heikensivät kasviöljyliiketoiminnan alhaiset puristusmarginaalit. RavintoRaision liiketulosta rasittivat myös tappiot Ruotsin margariinimarkkinoilla. Ruotsin toimintojen strateginen ja operatiivinen uudelleenarviointi on käynnissä. Raision margariinituotannon viimeinenkin vaihe lopetettiin Ruotsissa maaliskuussa, ja kiinteistön ylläpitotoiminnot ulkoistettiin. Margariinimyynti ruotsalaisille vähittäiskaupoille hoidetaan omien tuotemerkkien osalta nyt Cerealia Foodsin myyntiverkoston kautta. Mahdollisia lisäpäätöksiä tehdään syksyyn mennessä. Ruotsin toimintoihin liittyy 21,5 milj. euron liikearvo, johon saattaa sisältyä tarve merkittävään alaskirjaukseen. RavintoRaision margariinitehdas Istrassa, Moskovan lähellä, aloitti toimintansa tammikuussa. Venäjä on Puolan ohella yksi RavintoRaision tärkeimmistä tulevaisuuden kasvualueista. Istran tehtaassa ja Venäjän myyntiorganisaatiossa työskentelee yhteensä noin 100 henkeä. RavintoRaisio ja Lännen Tehtaat suunnittelevat HoReCa- eli suurkeittiömyyntiorganisaatioidensa yhdistämistä tasaomistuksessa olevaan myyntiyhtiöön, Ateriamestarit Oy:öön. Hankkeen käsittely on Kilpailuvirastossa vielä kesken. RavintoRaision Sydänystävä Pellavainen Monivilja hiutale-leseseos voitti Elintarviketeollisuusliiton järjestämässä Vuoden Tähtituote kilpailussa vähittäiskaupan viljatuotesarjassa. Lisäksi loppukilpailuun selviytyi Beneviva Omega3- kevytmargariini. Se sisältää valmistuksessa käytetyn Camelina-öljyn ansiosta merkittävästi ihmiselle välttämättömiä rasvahappoja. Molemmat menestyksekkäät tuotteet ovat osoitus RavintoRaision vilja- ja kasvirasvaosaamisesta. Raisio Life Sciences Raisio Life Sciencesin liikevaihto kasvoi 88,7 prosenttia ja oli 11,8 milj. euroa (6,3 milj. euroa). Huhtikuussa 2003 ostetun elintarvikediagnostiikkayritys Diffchambin lisäksi liikevaihtoa kasvatti ainesosaliiketoiminnan hyvä kehitys. Viime vuonna tehdyt voimakkaat panostukset Euroopan ainesosamarkkinoille alkavat näin tuottaa tulosta. Tuotesovelluksista erityisen hyvin on kehittynyt juotavan jogurtin myynti pikkupulloissa; tällä hetkellä sitä myydään yhdeksässä Euroopan maassa. Lisäksi ensimmäisellä vuosineljänneksellä markkinoille tuotiin Benecol-ainesosaa sisältävä maito Espanjassa ja kevytlevite Kreikassa sekä Benecol-tehojuoma Suomessa.
6 6 Raisio Life Sciencesin liikevaihto toimialoittain, milj. euroa 1-3/ / Ainesosat 9,8 6,3 27,0 Diagnostiikka 2,0-7,0 Yhteensä 11,8 6,3 34,0 Liiketulos nousi 0,6 milj. euroon (-1,6 milj. euroa) kasvaneiden myyntivolyymien ja kummankin liiketoiminnan tiukan kustannuskurin ansiosta. HENKILÖSTÖ JA HALLINTO Raisio Yhtymän palveluksessa oli henkilöä (2 735 henkilöä ), joista ulkomailla työskenteli 47 prosenttia (45 % ). Henkilöstömäärää lisäsivät Raisio Chemicalsin uusien tehtaiden käynnistyminen Kiinassa ja RavintoRaision margariinituotannon aloittaminen Venäjällä. Tehostamisohjelmat ja margariinituotannon lopettaminen Ruotsissa puolestaan pienensivät henkilöstömäärää. Raisio Chemicalsin palveluksessa oli maaliskuun lopussa henkilöä, RavintoRaision henkilöä ja Raisio Life Sciencesin 187 henkilöä. Hallintoneuvoston puheenjohtaja Vesa Lammela erosi hallintoneuvostosta pidetyn yhtiökokouksen jälkeen. Tehtävää hoitaa toistaiseksi varapuheenjohtaja Ola Rosendahl. YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Raisio Yhtymä Oyj:n kokoontunut yhtiökokous vahvisti tilivuoden 2003 tilinpäätöksen ja myönsi tilivelvollisille vastuuvapauden sekä päätti 0,01 euron osingon maksamisesta osaketta kohti. Osinko maksettiin Yhtiökokous valtuutti hallituksen yhden vuoden ajaksi yhtiökokouksen päätöksestä päättämään osakepääoman korottamisesta. Valtuutuksen perusteella voidaan merkitä yhteensä enintään kappaletta uusia osakkeita, kuitenkin niin, että kantaosakkeita voidaan merkitä enintään kappaletta. Valtuutusta ei ole toistaiseksi käytetty. Yhtiökokous päätti myös, että hallintoneuvoston jäsenmäärää vähennetään 25:een vuoden 2005 alusta lukien. Vuosiksi hallintoneuvostoon valittiin uudelleen erovuorossa olleet jäsenet Juhani Enkovaara, Erkki S. Koskinen, Hans Langh, Johan Laurén, Asko Leinonen ja Yrjö Ojaniemi. Varsinaisiksi tilintarkastajiksi tilikaudelle 2005 valittiin Johan Kronberg, KHT ja Mika Kaarisalo, KHT. Varatilintarkastajiksi valittiin KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy ja Kalle Laaksonen, KHT.
7 7 OSAKKEET JA OMISTAJAT Raisio Yhtymä Oyj:n vaihto-osakkeiden vaihto kasvoi merkittävästi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Vaihto-osakkeita vaihdettiin Helsingin Pörssissä tammi-maaliskuussa 46,6 milj. kappaletta (11,6 milj. kappaletta tammi-maaliskuussa 2003). Vaihdon arvo oli 65,9 milj. euroa ja keskikurssi 1,42 euroa. Viimeinen kaupantekokurssi oli 1,54 euroa. V-osakkeen kurssi nousi vuoden alusta 22 prosenttia. Kantaosakkeita vaihdettiin tammi-maaliskuussa kappaletta ( kappaletta). Vaihdon arvo oli euroa ja keskikurssi 1,50 euroa. Viimeinen kaupantekokurssi oli 1,52 euroa. K-osakkeen kurssi nousi vuoden alusta 23 prosenttia. Yhtiöllä oli yhteensä rekisteröityä osakasta. Ulkomaalaisten omistuksessa koko osakekannasta oli 7,7 prosenttia (5,8 % ) ja vaihto-osakkeista 9,7 prosenttia (7,4 % ). Vuosien optio-ohjelman merkintäaika päättyi Ohjelman perusteella ei merkitty osakkeita. SIIRTYMINEN KANSAINVÄLISEEN TILINPÄÄTÖSKÄYTÄNTÖÖN (IFRS) Valmistelutyö IFRS-standardien mukaiseen tilinpäätöskäytäntöön siirtymiseksi on edennyt suunnitelmien mukaisesti. Raisio Yhtymä siirtyy IFRS-standardien mukaiseen laskentakäytäntöön vuonna Vuoden 2004 luvut julkaistaan IFRS-standardien mukaisina vuoden 2005 keväällä. RAISIO CHEMICALSIN MYYNTI Raisio Yhtymä allekirjoitti maaliskuussa 2004 sopimuksen sveitsiläisen Ciba Specialty Chemicalsin kanssa Raisio Chemicalsia koskevasta yrityskaupasta. Yrityskaupan arvo on 475 miljoonaa euroa. Kauppahinta koostuu käteissuorituksesta ja siirtyvistä veloista. Kauppahinta johtaa arviolta noin 200 miljoonan euron myyntivoittoon ennen veroja. Raisio Chemicalsin myyminen nostaa Raisio Yhtymän omavaraisuusasteen noin 80 prosenttiin, mikäli kaikki korolliset velat maksettaisiin pois. Yrityskaupan toteuttaminen edellyttää hyväksyntää kilpailuviranomaisilta, joille on jätetty tarvittavat lupahakemukset. Viranomaiskäsittelyn kesto vaikuttaa kaupan lopulliseen toteuttamisajankohtaan, jonka arvioidaan ajoittuvan vuoden 2004 toiselle tai kolmannelle vuosineljännekselle. STRATEGIAPROSESSI Uuden konsernistrategian suunnittelun pohjana on hyvinvoinnin erityisosaaminen, jota Raisiolla on elintarvikkeisiin, niiden terveysvaikutteisiin ainesosiin ja rehuihin sekä elintarvikediagnostiikkaan liittyen.
8 Valmisteilla olevan strategian yhtenä kulmakivenä on orgaanisen kasvun nopeuttaminen. Orgaanista kasvua haetaan muun muassa panostamalla aiempaa voimakkaammin tutkimukseen ja tuotekehitykseen, mikä mahdollistaa tuoteportfolion uudistamisen. Tutkimusta ja tuotekehitystä vauhdittamalla Raision on mahdollista laajentaa kasvipohjaisten tuotteiden valikoimaa ja tuoda markkinoille uusia maukkaita ja terveellisiä elintarvikkeita ja rehuja sekä näiden terveysvaikutteisia ainesosia. Nopeasti kasvaville elintarvikediagnostiikkamarkkinoille kehitetään mm. pikatestausmenetelmiä. Osana t&k-toiminnan vahvistamista Raisio on päättänyt perustaa tutkimuskeskukset sekä elintarvikkeiden että elintarvikediagnostiikan kehittämiseen. Uusi ravinnon strateginen tutkimusyksikkö sijoitetaan Viikin kampukselle Helsinkiin. Panostuksia lisätään jatkossa myös tuotekehitykseen ja laadunvarmistukseen tuotantopaikkakunnilla. Elintarvikediagnostiikan tutkimuskeskuksen toiminta alkaa toukokuussa Turun Teknologiakeskuksessa. Venäjä ja Puola tarjoavat mielenkiintoisia kasvumahdollisuuksia, ja verkostoituminen alan muiden toimijoiden kanssa Itämeren alueella on jo käynnissä. Maailmanlaajuista laajentumista ja nopeaa kasvua haetaan ainesosa- ja diagnostiikkaliiketoimintojen kautta. Strategia julkistetaan kesän aikana. NÄKYMÄT Läpivietyjen tehostamistoimenpiteiden ansiosta kevenevä kulurakenne mahdollistaa tulosparannuksen niin Raisio Chemicalsissa kuin RavintoRaisiossakin huolimatta haasteellisesta toimintaympäristöstä. Raisio Life Sciencesissa kasvun arvioidaan jatkuvan ja kannattavuuden paranevan myös loppuvuonna. Konsernin koko vuoden operatiivisen tuloksen ennen veroja ennustetaan nousevan voitolliseksi. Raisio Chemicalsin myynnin uskotaan toteutuvan toisella tai kolmannella vuosineljänneksellä. Kaupasta saatava 475 miljoonan euron kauppahinta tekee yrityksestä velattoman. Myyntivoitto parantaa liikevoittoa noin 200 milj. eurolla ja tulosta verojen jälkeen noin 140 milj. eurolla. Raisiossa 4. toukokuuta 2004 Raisio Yhtymä Oyj Hallitus Osavuosikatsauksen luvut eivät ole tilintarkastettuja. 8
9 9 KONSERNIN TULOSLASKELMA (milj. euroa) 1-3/ / Liikevaihto 205,6 201,0 860,5 Liiketoiminnan tuotot ja kulut -192,2-194,5-814,5 Konserniliikearvon poisto -1,3-1,2-5,1 Muut poistot ja arvonalennukset -11,1-11,9-54,8 Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksesta -0,2-0,1-0,3 Liiketulos 0,7-6,7-14,3 % liikevaihdosta 0,3-3,3-1,7 Rahoitustuotot 0,8 1,6 4,1 Rahoituskulut -3,8-4,1-17,0 Tulos ennen satunnaiseriä ja veroja -2,3-9, % liikevaihdosta -1,1-4,6-3,2 Satunnaiset erät 0,0 0,0 0,0 Tulos ennen veroja -2,3-9,2-27,2 % liikevaihdosta -1,1-4,6-3,2 Tuloverot -2,0 0,0 1,4 Vähemmistöosuus tuloksesta 0,0-0,1-0,9 Konsernin tulos tilikaudelta -4,3-9,3-26,7 % liikevaihdosta -2,1-4,6-3,1 KONSERNIN TASE (milj. euroa) Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet 23,6 26,9 23,4 Konserniliikearvo 63,9* 56,4 65,3 Aineelliset hyödykkeet 280,0 282,3 277,2 Sijoitukset 12,5 13,3 12,6 Vaihtuvat vastaavat Vaihto-omaisuus 119,2 142,0 117,7 Laskennallinen verosaaminen 20,5 12,7 20,3 Myyntisaamiset 89,7 118,0 86,8 Muut saamiset 39,6 42,5 37,1 Rahoitusarvopaperit 11,6 13,0 14,1 Rahat ja pankkisaamiset 18,5 9,8 20,5 Vastaavaa 679,1 716,9 675,0 Osakepääoma 27,8 27,8 27,8 Muu oma pääoma 161,8 190,4 166,2 Vähemmistöosuus 22,8 23,3 23,2
10 Laskennallinen verovelka 22,0 20,5 22,0 Pitkäaikainen vieras pääoma 237,7** 247,8 235,0 Ostovelat 67,6 60,4 75,2 Muu lyhytaikainen vieras pääoma 139,5 146,7 125,5 Vastattavaa 679,1 716,9 675,0 *Raisio Chemicals 21,8 milj.euroa, RavintoRaisio 25,2 euroa, Raisio Life Sciences 16,8 milj.euroa. **Konsernin syndikoitua luottoa oli nostettu 154 milj. USD. Luottolimiitin kokonaismäärä on 190 milj. USD ja keskeinen ehto vähintään 30 prosentin omavaraisuusaste. KONSERNIN KASSAVIRTALASKELMA (milj. euroa) 1-3/ / Kassavirta ennen käyttöpääoman muutosta 13,6 6,4 44,4 Käyttöpääoman muutos -5,9-18,3 50,7 Rahoituserät ja verot -5,3-3,7-18,2 Liiketoiminnan kassavirta 2,3-15,6 77,0 Investoinnit -12,2-9,5-65,8 Käyttöomaisuuden myynti 0,5 1,9 3,6 Investointien kassavirta -11,6-7,6-62,2 Pitkäaikaisten lainojen muutos 1,0-0,7-18,1 Lyhytaikaisten lainojen muutos 3,4 4,3-1,0 Lainasaamisten muutos -0,1 0,0 0,1 Maksetut osingot -0,2 0,0-3,5 Rahoituksen kassavirta 4,2 3,7-22,6 Kohdistamattomat erät 0,6 0,2 0,3 Rahavarojen muutos -4,6-19,4-7,5 Rahavarat kauden alussa 34,6 42,2 42,2 Rahavarat kauden lopussa 30,1 22,8 34,6 10 TUNNUSLUKUJA Oman pääoman tuotto, % -8,0-14,7-10,9 Sijoitetun pääoman tuotto, % 1,1-3,5-1,8 Korollinen velka kauden lopussa, milj. euroa 318,0 334,8 312,5 Bruttoinvestoinnit, milj. euroa 12,5 8,6 63,7 % liikevaihdosta 6,1 4,3 7,4 Tutkimus- ja tuotekehitysmenot, milj.euroa 5,4 5,8 21,1 % liikevaihdosta 2,6 2,9 2,5 Henkilöstö keskimäärin
11 Omavaraisuusaste, % 31,3 33,7 32,2 Velkaantumisaste, % 135,6 125,3 127,9 Tulos/osake, euro -0,03-0,06-0,16 Liiketoiminnan kassavirta/osake, euro 0,01-0,09 0,47 Oma pääoma/osake, euro 1,15 1,32 1,17 Osakkeiden keskimääräinen lukumäärä kauden aikana, 1000 kpl Vaihto-osakkeet Kantaosakkeet Yhteensä Osakekannan markkina-arvo kauden lopussa, milj. euroa Vaihto-osakkeet 201,0 111,6 160,9 Kantaosakkeet 52,6 42,5 44,6 Yhteensä 253,6 154,1 205,5 VASTUUSITOUMUKSET (milj. euroa) Vakuudeksi annettu omaisuus Omasta puolesta annetut vakuudet Annetut kiinteistökiinnitykset 72,6 61,4 72,4 Pantatut arvopaperit 4,1 0,0 4,0 Annetut yrityskiinnitykset 46,9 49,0 53,1 Taseeseen sisältymättömät vastuusitoumukset ja vastuut Leasing-vastuut Leasing-sopimuksista maksamatta olevat määrät Alkaneella tilikaudella maksettavat 4,1 3,4 4,7 Myöhemmin maksettavat 7,9 6,7 4,9 Vastuusitoumukset samaan konserniin kuuluvien yritysten puolesta Takaukset 1,0 6,0 1,0 Vastuusitoumukset yhtiön itsensä puolesta 4,8 13,3 7,0 Vastuusitoumukset osakkuusyhtiöiden puolesta Takaukset 0,0 15,5 0,0 Vastuusitoumukset muiden puolesta Takaukset 1,1 1,1 0,4 Muut vastuut 5,0 0,0 5,0 Johdannaissopimuksista johtuvat vastuut Raaka-ainefutuurit: käypä arvo -1,0-0,3-0,5 Raaka-ainefutuurit: kohde-etuuden arvo 14,0 13,0 11,3 Sähkötermiinit: käypä arvo 0,2 0,0 Sähkötermiinit: kohde-etuuden arvo 4,1 2,6 Valuuttatermiinit: käypä arvo 1,5-0,1 2,1 Valuuttatermiinit: kohde-etuuden arvo*) 61,9 18,6 53,0 Koronvaihtosopimukset: käypä arvo -1,7 0,2-1,5 Koronvaihtosopimukset: kohde-etuuden arvo 80,0 60,0 80,0 11
12 12 *) Tarkastelukaudella on suojattu myös eräisiin ulkomaisiin tytäryhtiöihin tehtyjä oman pääoman ehtoisia sijoituksia (osakepääoma), mistä johtuu valuuttatermiinien kohde-etuuden yhteismäärän huomattava kasvu. KONSERNIN LIIKEVAIHTO TOIMIALARYHMITTÄIN (milj. euroa) 1-3/ / Raisio Chemicals 106,5 103,2 422,3 RavintoRaisio 91,1 94,6 417,9 Raisio Life Sciences 11,8 6,3 34,0 Toimialaryhmien välinen myynti -3,9-3,0-13,8 Liikevaihto yhteensä 205,6 201,0 860,5 KONSERNIN LIIKEVAIHTO MARKKINA-ALUEITTAIN (milj.euroa) 1-3/2004 % lv. 1-3/2003 % lv % lv. Suomi 101,4 49,3 94,5 47,0 412,0 47,9 Skandinavia 11,4 5,5 18,7 9,3 66,5 7,7 Eurooppa (pl Suomi ja Skandinavia) 68,9 33,5 62,5 31,1 278,2 32,3 Amerikka 11,2 5,5 11,1 5,5 47,4 5,5 Aasia 12,1 5,9 14,1 7,0 54,6 6,3 Muut 0,6 0,3 0,1 0,1 1,9 0,2 Yhteensä 205,6 100,0 201,0 100,0 860,5 100,0 KONSERNIN LIIKETULOS TOIMIALARYHMITTÄIN (milj.euroa) 1-3/ / Raisio Chemicals 1,9-3,2 1,9 RavintoRaisio -1,5-1,4-11,7 Raisio Life Sciences 0,6-1,6-5,4 Muut toiminnot -0,3-0,6 1,0 Liiketulos yhteensä 0,7-6,7-14,3 KONSERNIN KEHITYS VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN (milj.euroa) 1-3/ 4-6/ 7-9/ 10-12/ 1-3/ Konsernin liikevaihto Raisio Chemicals 103,2 109,4 105,4 104,3 106,5 RavintoRaisio 94,6 110,4 108,5 104,4 91,1 Raisio Life Sciences 6,3 8,3 8,5 11,0 11,8 Toimialaryhmien väliset -3,0-3,3-3,8-3,6-3,9 Liikevaihto yhteensä 201,0 224,8 218,7 216,1 205,6
13 Konsernin liiketulos Raisio Chemicals -3,2-0,1 2,9 2,2 1,9 RavintoRaisio -1,4-2,4 1,3-9,2-1,5 Raisio Life Sciences -1,6-1,7-2,0-0,2 0,6 Muut toiminnot -0,6 0,5 1,0 0,1-0,3 Liiketulos yhteensä -6,7-3,7 3,2-7,1 0,7 Rahoituserät -2,5-2,5-4,2-3,7-3,0 Tulos ennen satunnaiseriä ja veroja -9,2-6,3-1,0-10,8-2,3 Satunnaiset erät 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 Tulos ennen veroja -9,2-6,3-1,0-10,8-2,3 Tuloverot 0,0 0,2-1,0 2,2-2,0 Vähemmistöosuus tuloksesta -0,1-0,2-0,4-0,2 0,0 Konsernin tulos tilikaudelta -9,3-6,2-2,4-8,8-4,3 13
RAISIO YHTYMÄ OSAVUOSIKATSAUS
RAISIO YHTYMÄ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2003 Raisio Yhtymän osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2003 LIIKEVAIHDON KASVU JATKUI, TULOS EDELLEEN HEIKKO - Raisio Yhtymän liikevaihto kasvoi huhti-kesäkuussa lähes 10
LisätiedotRAISIO YHTYMÄ OSAVUOSIKATSAUS
RAISIO YHTYMÄ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2003 Raisio Yhtymän osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2003 RAISIO YHTYMÄN LIIKETULOS KÄÄNTYI VOITOLLISEKSI - Raisio Yhtymän kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto, 218,7
LisätiedotRAISIO YHTYMÄ OSAVUOSIKATSAUS
RAISIO YHTYMÄ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 Raision rakennemuutos saatettiin loppuun jatkuvien liiketoimintojen kehitys myönteistä -Raisio Chemicalsin myynti saatettiin päätökseen kesäkuun alussa. Osavuosikatsaus
LisätiedotYleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa
LisätiedotYLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta
LisätiedotOSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 749,6 miljoonaa markkaa (2000: 764,3 Mmk). Elintarvikeryhmän liikevaihto aleni 327,8 miljoonaan markkaan (339,0
LisätiedotLiiketulos, milj. euroa 199,1* -7,2-14,3. Velkaantumisaste, % -48,1 132,5 127,9 Liiketoiminnan kassavirta, milj. euroa 38,7 35,5 77,0
Raisio Yhtymän osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2004 Raision jatkuvien liiketoimintojen myönteinen tuloskehitys jatkui -Raisio Yhtymän liikevaihto heinä-syyskuussa oli 113,0 milj. euroa (vertailukelpoinen liikevaihto
LisätiedotRAISIO YHTYMÄ OSAVUOSIKATSAUS
RAISIO YHTYMÄ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Raisio Yhtymän osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2003 LIIKEVAIHTO NOUSI, MUTTA TULOS HEIKKENI KESKEISET TUNNUSLUVUT Liikevaihto, milj. euroa Liiketulos, milj. euroa
LisätiedotYLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.
LisätiedotLÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00
LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos
LisätiedotTURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2004- Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2004- aikana neljä huutokauppaa. Huutokaupoissa ja katsauskauden aikana tapahtuneessa
LisätiedotArvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.
Lisätiedot1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut
1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,
LisätiedotL ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0
Lännen Tehtaat Osavuosikatsaus 1.1.-30.4.2000 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2000 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-huhtikuun liikevaihto oli 491,7 miljoonaa markkaa (1999: 382,0 Mmk). Liikevaihto kasvoi 29
Lisätiedot1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4
LisätiedotQ1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012
Atria Oyj Tilinpäätös 1.1. 31.12. Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria-konserni Katsaus 1.1.-31.12. Milj. *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon Q1- Q1- Liikevaihto 360,6 360,6
Lisätiedot1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman
LisätiedotYLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 4.11.2004 klo 13.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2004 - Kolmas vuosineljännes tyydyttävä - Liikevaihto 16,8 milj. euroa, laskua 1,0 % -
LisätiedotYHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj
YHTIÖKOKOUS 24.3.2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 1 Raision strategiset jaksot Käänne 2007 Kannattavuus 2008-2009 Kasvu 2010-2011 Huhtikuu 2010: Glisten Helmikuu 2011: Big Bear Group 2 Raisio
LisätiedotMARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa
LisätiedotTURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005 28.2.2006 Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2005-28.2.2006 aikana kaksi huutokauppaa eli yhden vähemmän kuin edellisellä
LisätiedotYLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 7.11.2002 klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2002 - Elektroniikka-alan taantuma jatkunut Suomessa - Liikevaihto 17,7 milj. euroa 1-9/02
LisätiedotMyynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007-30.11.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja
LisätiedotItella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %
1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %
LisätiedotKonsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
LisätiedotSuomen Posti konsernin tunnusluvut
n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %
LisätiedotYLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen
LisätiedotKonsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSAVUOSIKATSAUS 8.8.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 20,0 miljoonaa euroa (20,3 milj. euroa) - Liikevoitto 527 tuhatta euroa (185 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
LisätiedotMARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / 3. elokuuta TAMMI KESÄKUU Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 67,1 milj. euroa (57,9), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 15,9 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden
LisätiedotTIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla
1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina
LisätiedotKONSERNIN TUNNUSLUVUT
KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %
LisätiedotYhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0
EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO
LisätiedotHenkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -
2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)
LisätiedotPanostaja Oyj Pörssitiedote klo PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS
Panostaja Oyj Pörssitiedote 20.3.2003 klo 11.30 PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2002-31.1.2003 Panostaja-konsernin liikevaihto oli päättyneellä neljännesvuotiskaudella 9,9 milj. euroa (ed. tilikauden
LisätiedotMARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013
MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti
LisätiedotOsavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4
LisätiedotVenäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto
LisätiedotOsavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa
LisätiedotOsavuosikatsaus Tammi maaliskuu
Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime
LisätiedotMyynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja
LisätiedotWULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen
LisätiedotMARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO (8) MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA
MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 10.08.2004 KLO 08.30 1(8) MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 01.01.-30.06.2004 Liikevaihto laski 4,4 % ja oli 46,8 milj. euroa (49,0). Tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja oli
Lisätiedot1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008
1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa
LisätiedotSuominen Yhtymä Oyj:n voitto ennen veroja vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana oli 3,6 miljoonaa euroa (2,7).
1 SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2002 SUOMISEN TULOS PARANI Liikevaihto: 41,4 miljoonaa euroa (45,0 miljoonaa euroa 1.1.-31.3.2001) Liikevoitto: 4,3 miljoonaa euroa (3,3 miljoonaa euroa)
LisätiedotOLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)
OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.
Lisätiedot1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008
1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.
LisätiedotSOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS
SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2002 > Liikevaihto oli katsauskaudella 4,2 miljoonaa euroa, jossa laskua 13,7 %. > Liiketulos pysyi edellisen tilikauden vastaavan katsauskauden tasolla ja oli 0,2
LisätiedotAtria Oyj Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Juha Gröhn
Atria Oyj Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2013 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 26.4.2013 Atria-konserni Katsaus /2013 Milj. 2013 2012 2012 Liikevaihto 328,4 308,6 1 343,6 Liikevoitto 3,2 0,1 30,2 Liikevoitto-%
LisätiedotOLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4)
OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2003 (6 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,2 % 53,60 (54,27) milj. euroon ja liikevoitto oli 3,82 (3,92) milj.
LisätiedotKiteen kalustetehdas yhtiöitettiin kuluvan vuoden alusta ja yhtiö on ryhtynyt sopimusvalmistajaksi myös konsernin ulkopuolisille asiakkaille.
MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 26 LOKAKUUTA 2004 MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 01.01.2004 30.09.2004 Martela-konsernin tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja kolmannelta vuosineljännekseltä nousi voitolliseksi
Lisätiedot:30 Pörssitiedote FISKARS-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI - MAALISKUU 2001 Tietoja ei tilintarkastettu
2001-05-09 08:30 Pörssitiedote FISKARS-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI - MAALISKUU 2001 Tietoja ei tilintarkastettu Fiskars-konsernin ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 217 milj. euroa, joka
LisätiedotKEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/ / / /
KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/2003 7-9/2002 1-9/2003 1-9/2002 2002 Liikevaihto 683,0 611,1 2 054,4 1 974,9 2 612,3 Osuus osakkuusyritysten tuloksista -1,2 0,1-1,1
LisätiedotMARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / 26. lokakuuta TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 101,9 milj. euroa (91,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 11,1 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden
LisätiedotSUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS
1 SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 SUOMISEN LIIKEVAIHTO JA TULOS JÄIVÄT EDELLISVUOTISESTA Liikevaihto: 80,7 miljoonaa euroa (85,3 miljoonaa euroa 1.1.-30.6.2002) Liikevoitto: 5,4 miljoonaa
LisätiedotMARTELA Yhtiökokous 14.3. 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden lopussa
Lisätiedot- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.
Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),
LisätiedotKONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja
KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS 2005 27. tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Strategia KONE tuo asiakkailleen kilpailuetua innovatiivisilla palveluillaan ja ratkaisuillaan. Samalla KONEen tuotteet
LisätiedotKorottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6
2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.
LisätiedotInformaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %
1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0
Lisätiedot- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.
Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä
Lisätiedot1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008
1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää
LisätiedotP-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5)
P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA 1.1.-31.12.2003 Konsernin liikevaihto oli 56,1 milj., jossa kasvua edelliseen vuoteen 7,1 milj. (14,4 %).
Lisätiedot- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.
DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos
LisätiedotKonsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 80 tuhatta euroa (866 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2014 OSAVUOSIKATSAUS 5.11.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 30,4 miljoonaa euroa (29,9 milj. euroa) - Liikevoitto 1.133 tuhatta euroa (468 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
LisätiedotRAISIO YHTYMÄ OSAVUOSIKATSAUS RAISIO CHEMICALS RAVINTORAISIO RAISIO LIFE SCIENCES
RAISIO CHEMICALS RAVINTORAISIO RAISIO LIFE SCIENCES OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2002 Raisio Yhtymä on kasvava ja kansainvälinen teollisuuskonserni, joka kehittää, valmistaa ja markkinoi paperikemikaaleja,
LisätiedotOSAVUOSIKATSAUS
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2001 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-maaliskuun liikevaihto oli 332,3 miljoonaa markkaa (2000: 328,3 Mmk). Liikevaihdon vähäinen kasvu oli ennakoitua. Elintarvikeryhmän liikevaihto
LisätiedotKEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / /
KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/2004 4-6/2003 1-6/2004 1-6/2003 2003 Liikevaihto 729,9 671,9 1 447,2 1 371,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 17,2 3,8 23,6
LisätiedotSUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS
1 SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2002 SUOMISEN TULOS PARANI Liikevaihto: 85,3 miljoonaa euroa (88,1 milj. euroa 1.1-30.6.2001) Liikevoitto: 8,6 miljoonaa euroa ( 5,8 milj. euroa) Tulos/osake:
LisätiedotGlobal Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15
Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi
LisätiedotVenäjän (ZAO YEInternational) ja Liettuan (UAB YEInternational) liiketoiminta kuluneella katsauskaudella ylitti lievästi asetetut tavoitteet.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 14.8.2006 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2006 - Liikevaihto 12,8 milj. euroa (11,2 milj. euroa) - Liikevoitto 446 tuhatta euroa
LisätiedotSuomen Helasto Oyj Pörssitiedote klo SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS
Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote 16.6.2004 klo 11.20 SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2003-30.4.2004 - Konsernin liikevaihto kasvoi 6 % ja oli 12,6 milj. euroa (11,9 milj. euroa) - Liikevoitto
LisätiedotYLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo (6) YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 7.11.2003 klo 10.00 1(6) YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2003 - Kolmas vuosineljännes odotusten mukainen - Liikevaihto 17,0 milj. euroa, laskua
LisätiedotMARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.08.2003 KLO 08.30 1(7)
MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.08.2003 KLO 08.30 1(7) MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 01.01.-30.06.2003 Toimistokalusteiden kysyntä on jatkunut heikkona. Liikevaihto laski 19,2 % ja oli 49,0 milj. euroa.
LisätiedotSOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003
Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin
LisätiedotTIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.
1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla
LisätiedotYLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS KLO 10:00
YLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2010 5.11.2010 KLO 10:00 - Liikevaihto 22,8 miljoonaa euroa (17,1 milj. euroa) - Liikevoitto 634 tuhatta euroa (liiketappio 458 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
LisätiedotOsakekohtainen tulos oli 0,25 (0,20) euroa. Veroina on otettu huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulosta vastaavat verot.
Julkaistu 21.10.2004 *Tulikivi-konsernin voitto ennen satunnaisia eriä parani katsauskaudella selvästi ja oli 3,2 Me (2,5 Me). *Konsernin liikevaihto oli 39,4 (38,3) Me. Tulisijaliiketoiminnan liikevaihto
LisätiedotKEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/ / / /
KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/2003 4-6/2002 1-6/2003 1-6/2002 2002 Liikevaihto 671,9 707,5 1 371,4 1 363,8 2 612,3 Osuus osakkuusyritysten tuloksista -0,3-0,4
LisätiedotVertailulukujen oikaisu vuodelle 2013
HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.
Lisätiedot* oikaistu kertaluonteisilla erillä
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu (milj. euroa) 20 20 20 20 20 Liikevaihto 245,1 146,3 607,6 448,0 607,1 Käyttökate (oik.*) 11,0 10,1 39,0 33,4 42,3
LisätiedotTURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005 31.5.2006 Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2005 31.5.2006 aikana kolme huutokauppaa, yhden huutokaupan vähemmän kuin
LisätiedotKeskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6)
Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2006 Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 2006 73,6 Meur, kun se oli
LisätiedotLASSILA & TIKANOJA OYJ OSAVUOSIKATSAUS
1 LASSILA & TIKANOJA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2002 Liikevaihto: 61,0 miljoonaa euroa (58,1 miljoonaa euroa) Liikevoitto: 4,3 miljoonaa euroa (5,2 miljoonaa euroa) Tulos/osake: 0,14 euroa (0,19 euroa)
LisätiedotAhlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015
Ahlstrom Tammi-syyskuu 215 Marco Levi toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.1.215 Sisältö Heinä-syyskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Sivu 2 Heinä-syyskuu
LisätiedotAtria Oyj Tilinpäätös 2012
Atria Oyj Tilinpäätös 2012 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 21.2.2013 21.2.2013 1 Atria-konserni Katsaus 2012 Milj. Q4 2012 Q4 2011 Q1-Q4 2012 Q1-Q4 2011 Liikevaihto 360,6 338,7 1 343,6 1 301,9 Liikevoitto 7,8
LisätiedotKEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / /
KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/2004 7-9/2003 1-9/2004 1-9/2003 2003 Liikevaihto 695,2 683,0 2 142,4 2 054,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 57,6 11,7 80,2
LisätiedotTeleste Oyj Osavuosikatsaus
Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2005 Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2005 Liikevaihto kasvoi edellisestä vuodesta 36,1 % ja oli 58,3 miljoonaa euroa Liiketulos lähes kaksinkertaistui edelliseen
LisätiedotMunksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013
Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 255,7 159,1 863,3 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,0 8,8 55,0 42,3 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 6,3
LisätiedotOSAVUOSIKATSAUS
OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3. Ilkka-Yhtymä Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2008 Konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 13,4 MEUR (13,5 MEUR). Liikevaihto pysyi edellisen vuoden vastaavan jakson tasolla.
LisätiedotMARIMEKKO OYJ. Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2008
MARIMEKKO OYJ Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2008 5.11.2008 LIIKETOIMINNAN KEHITYS 1-9/2008 Liikevaihto kasvoi ja tulos parani ennakoidun mukaisesti. Suomessa merkittävä osa kasvusta kertyi kertaluonteisista
LisätiedotReijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 13.12.2006. Tilinpäätösjulkistus (1.11.2005 31.10.2006)
Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 13.12.2006 Tilinpäätösjulkistus (1.11.2005 31.10.2006) Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Liiketoiminnan kehitys 4. neljänneksellä Tilinpäätös 1.11.2005 31.10.2006
LisätiedotSuomen Helasto Oyj Pörssitiedote 22.3.2005 klo 10.00 SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2004-31.1.2005
Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote 22.3.2005 klo 10.00 SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2004-31.1.2005 - Liikevaihto 6,4 miljoonaa euroa (5,8), kasvua 10 % - Voitto ennen veroja 0,15 miljoonaa
LisätiedotEmoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)
1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä
LisätiedotOSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 10:00
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.06.2011 PÖRSSITIEDOTE 11.8.2011 KLO 10:00 - Liikevaihto 18,8 miljoonaa euroa (14,6 milj. euroa) - Liikevoitto 756 tuhatta euroa (244 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tulos 0,22 euroa
LisätiedotKEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002
KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002 Liikevaihto 683,8 637,4 2 738,2 2 612,3 Liiketoiminnan muut tuotot 6,7 1,8 28,1 13,2 Kulut -623,7-579,0-2
LisätiedotMARTELA TILINPÄÄTÖS /
MARTELA TILINPÄÄTÖS 01-12 / 8.2.2012 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 130,7 milj. euroa (108,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 20,6 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti alkuvuonna
LisätiedotTilinpäätös Tammi joulukuu
Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua
LisätiedotTIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.
1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla
LisätiedotRaisio Oyj Yhtiökokous Pekka Kuusniemi toimitusjohtaja Raisio Oyj
Raisio Oyj Yhtiökokous 21.3.2018 Pekka Kuusniemi toimitusjohtaja Raisio Oyj Raision keskeiset tunnusluvut Raisio-konsernin liikevaihto ja liiketulos Jatkuvat ja lopetetut toiminnot M Liikevaihto M Vertailukelpoinen
LisätiedotFINNLINES OYJ
1(5) FINNLINES OYJ 29.10.2003 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2003 Olennaiset tapahtumat Finnlines osti helmikuussa ropax (roro-passenger) aluksen Stena Ferries Limitediltä. Alus on rakennettu Espanjassa vuonna
Lisätiedot