Kokouspöytäkirja Sivu Nro
|
|
- Pia Halttunen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kokouspöytäkirja Sivu Nro Koulutuslautakunta Kokousaika Tiistai klo Kokouspaikka Kuuman koulu Saapuvilla Romppainen Emmi, puheenjohtaja olleet jäsenet Huhtala Eija (ja merkintä siitä, kuka toimi Korri Janne puheenjohtajana) Lehti Petri Okkonen Petri Räisänen Kirsi Muut saapuvilla olleet (ja läsnäolon peruste) Heikkilä Timo, kunnanhallituksen edustaja Sillanpää Jari, pöytäkirjan pitäjä Laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Asiat 24 Pöytäkirjan tarkastustapa Tästä kokouksesta laadittavan pöytäkirjan tarkastajiksi (tarkastuspaikka ja -aika sekä valittiin yksimielisesti koulutuslautakunnan jäsenet Janne tarkastajien valinta taikka Korri ja Petri Lehti. merkintä edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastamisesta) Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Pöytäkirjan käsittelylehdet on samalla varustettu nimikirjaimillamme. Pöytäkirja on yleisesti nähtävänä Puheenjohtaja Emmi Romppainen Tarkastusaika Jokioinen Allekirjoitukset Janne Korri Paikka ja pvm Pöytäkirjanpitäjä Jari Sillanpää Petri Lehti Kunnan kotisivuilla ( /Päätöksenteko/ Pöytäkirjat ja esityslistat) Virka-asema Allekirjoitus sivistystoimenjohtaja
2 Koulutuslautakunta Vuoden 2019 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Kh Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle Suunnittelukauden ensimmäinen vuosi on talousarviovuosi ja kaksi seuraavaa vuotta suunnitelmavuosia. Tulevan talousarvion suunnittelu perustuu kunnanvaltuuston hyväksymään vuoden 2018 talousarvioon ja taloussuunnitelmaan vuosille , alkuvuoden 2018 talouskehitykseen ja vuosina odotettavissa olevaan talouskehitykseen. Kunnan toimintaa ja taloutta suunnitellaan ja seurataan käyttötalouden, investointien, tuloslaskelman ja rahoituksen näkökulmasta. Talousarvio sisältää seuraavat osat: 1. käyttötalousosa, jossa asetetaan palveluille ja hallinnolle tavoitteet sekä budjetoidaan niiden toteuttamisessa tarvittavat menot ja tulot, 2. investointiosa, jossa budjetoidaan pitkävaikutteisten tuotantovälineiden hankinta ja niiden mahdolliset rahoitusosuudet sekä omaisuuden mahdollinen myynti, 3. tuloslaskelmaosa, jossa osoitetaan tulorahoituksen riittävyys käyttötalousmenoihin ja poistoihin ja 4. rahoitusosa, jossa osoitetaan yhteenvetona rahan lähteet ja käyttö. Vuoden 2019 talousarvion laadinnassa pitää huomioida yhä aiempaa voimakkaammin konserninäkökulma. Jo talousarviovaiheessa on huomioitava koko konsernin etu ja budjetointi sekä tavoitteet on asetettava sen mukaisesti. Talousarvion rakenteessa noudatetaan Kuntaliiton suositusta. Yleinen taloudellinen tilanne Suomen talouden suhdannenousu jatkuu vielä vuonna 2018, minkä jälkeen talouskasvu hidastuu ja jää alle kahteen prosenttiin. Lähivuosina taloutta tukevat sekä ulkomaankauppa että kotimainen kysyntä. Viennin kasvu tasoittuu maailmankaupan kasvun mukaiseksi ja nettoviennin kasvua tukeva vaikutus pienenee. Kotitalouksien kulutuskysyntää rajoittaa reaalisten käytettävissä olevien tulojen hidastuva kasvu. Vuonna 2018 BKT kasvaa 2,9 %. Vahvana jatkuva talouskasvu ja voimistunut työvoiman kysyntä nostavat v työllisten määrän 1,9 % edellisvuotta korkeammaksi ja työllisyysasteen 71,2 prosenttiin.
3 Koulutuslautakunta Vuonna 2019 BKT:n kasvu hidastuu 1,8 prosenttiin. Investointien kasvun ennustetaan hidastuvan selvästi v Tämä johtuu erityisesti uusien rakennushankkeiden aloitusmäärien kääntymisestä laskuun. Lisäksi suurten metsäteollisuushankkeiden investointipäätöksiä on siirretty eteenpäin. Vuonna 2020 BKT kasvaa 1,7 %. Bruttokansantuotteen kohtuullisen nopeana jatkuva kasvu ja reaalipalkkojen maltillinen kehitys ylläpitävät työvoiman kysyntää ennustejaksolla. Työttömien ja piilotyöttömien suuresta määrästä sekä työvoiman tarjontaa lisäävistä toimenpiteistä johtuen työvoiman tarjonta ei koko talouden tasolla vielä rajoita työllisyyden ja tuotannon kasvua. Yksittäisillä toimialoilla pula osaavasta työvoimasta voi jo muodostua kasvun esteeksi. Työllisten määrä kasvaa lähes 1 % vuodessa vuosina Työllisyysaste nousee 72,6 prosenttiin v Hyvä suhdannetilanne pienentää julkisen talouden alijäämää ja velkasuhdetta. Julkisen talouden rahoitusasema lähes tasapainottuu vuoteen 2020 mennessä ja julkinen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen painuu alle 60 prosentin ensi vuonna. Keskeiset paikalliset lähtökohdat kunnan talousarvion laadinnalle Vuoden 2019 talousarvion valmistelu käynnistetään kunnanhallituksen ohjeistuksella. Valmistelu käynnistetään tilanteessa, jossa yleisen taloustilanteen kehitykseen sisältyy epävarmuustekijöitä, huolimatta osin myönteisestäkin kehityksestä. Epävarmuustekijät on huomioitava talousarvion valmisteluperusteissa. Talouskasvu pysynee paikallistasolla edelleen kohtuullisen vaatimattomana. Työttömyyden odotetaan yhä laskevan, mutta tällä ei ole vielä vuoden 2019 aikana merkittävää vaikutusta kunnan talouteen. Yleinen taloustilanteen myönteinen kehitys vaikuttaa aiemman kokemuksen perusteella 1-2 vuoden viiveellä Jokioisten kunnan talouteen. Kunnan väestön väheneminen ja ikärakenteen muutos vaikuttavat palvelutarpeisiin ja rahoituspohjaan. Valmistelun keskeisenä lähtökohtana on veroprosenttien pitäminen nykyisellä tasolla. Valtionosuusennusteen mukaan kunnan valtionosuudet ovat laskemassa ensi vuonna n eurolla. Verotulojen arvioidaan kasvavan n eurolla. Kun huomioidaan palkkoihin tulevat yleiskorotukset ja tiedossa olevat terveydenhuollon kasvavat maksuosuudet, ei liikkumavaraa käytännössä jää. Tämän vuoksi talousarvioehdotukset pitää edelleen laatia muilta osin nollakasvun periaatteella.
4 Koulutuslautakunta Jotta kunnan lainamäärää pystytään edelleen laskemaan, tulee investointien osalta jatkaa niukkaa linjaa ja keskittyä pääsääntöisesti vain ehdottoman välttämättömiin ylläpitoinvestointeihin. Ehdotus Kunnanhallitus päättää 1) velvoittaa hallintoelimet laatimaan vuoden 2019 käyttötalouden talousarvioehdotuksensa siten, että käyttötalouden kokonaismenot kasvavat maksimissaan 0 % vuoden 2018 talousarvioon verrattuna (pl. palkkojen yleiskorotukset ja terveydenhuolto), 2) vuoden 2018 vahvistetun talousarvion taloussuunnitelmavuodet toimivat talousarvion 2019 valmistelun pohjana siten, että niiden osalta huomioidaan tarvittavat sopeuttamistoimenpiteet, 3) että talousarvio-ohjeita tulee noudattaa ja laatia talousarvioehdotukset suoraan niiden mukaisiksi, ja 4) että hallintoelinten tulee jättää talousarvioehdotuksensa hallinto- ja talousjohtajalle sekä käyttötalouden että investointien osalta viimeistään , joka myös antaa tarvittavia tarkempia talousarvion valmisteluohjeita. Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan päätösehdotuksen Koula Vuoden 2019 talousarviota on valmisteltu koulutoimistossa yhteistyössä koulujen sekä eri hallintokuntien viranhaltijoiden kanssa. Talousarvio- ja suunnitelmatyön perustana on vuosien taloussuunnitelma sekä lautakunnan, kunnanhallituksen ja valtuuston asiaa koskevat ohjeet, päätökset ja kannanotot. Kunnanhallitus on ohjeistanut hallintokuntia laatimaan vuoden 2019 talousarvioehdotukset niin, että menot kasvavat 0 % pois lukien palkkojen yleiskorotukset verrattuna vuoden 2018 talousarvioon. Vuonna 2019 koulutuslautakunnan palveluissa ei tapahdu suuria toiminnallisia muutoksia. Lautakunnalle lähetetyssä talousarvioehdotuksessa vuodelle 2019 toimintakulut ovat yhteensä Vuoden 2018 talousarviossa toimintakuluiksi on arvioitu Talousar-
5 Koulutuslautakunta vioehdotus vuodelle 2019 on toimintakuluiltaan (+ 0,9 %) suurempi kuin vuoden 2018 ta ehdotus. Toimintatuotot talousarvioehdotuksessa vuodelle 2019 ovat Toimintatuotot ovat pienentyneet (- 8,5 %). Toimintatuottojen väheneminen johtuu pääosin päivähoitomaksujen laskusta. Vuosikate talousarvioehdotuksessa vuodelle 2019 on Vuoden 2018 talousarviossa toimintakatteeksi on arvioitu Talousarvioehdotus on toimintakatteeltaan suurempi kuin vuoden 2018 ta ehdotus. Toimintamenot ovat muuttuneet verrattuna talousarviovuoteen 2018 seuraavista syistä johtuen: Henkilöstökulut (palkat ja sotut) ovat yhteensä Muutos / 1,5 % Koulutuslautakunnan toimialueella palkat muodostavat suurimman menoerän. Palkat ovat kasvaneet lähinnä palkkoihin varattujen virka- ja työehtosopimuksiin perustuvien palkkojen korotusten vuoksi. Paanan koulun tehostetun ja erityisen tuen palveluita on kehitetty erityisesti koulunkäynninohjauksen ja pienryhmän toiminnan osalta. Kuuman kouluun on varattu määräraha mahdollisen esiopetusryhmän perustamista varten. Valmistavan opetuksen ryhmän toiminta Miinan koululla on päättynyt. Palvelujen ostot ovat yhteensä Muutos 30 / 0 %. Palvelujen ostot sisältävät esim. sisäisinä menoina ruokahuollon kulut sekä ulkoisina menoina koulukuljetukseen varatut määrärahat sekä valtionosuus siirtoja kuntien välillä. Asiakaspalveluiden ostot muilta kunnilta (muissa kunnissa opiskelevia jokioislaisia oppilaita koskeva valtionosuus, päivähoidon ostopalvelut) ovat kasvaneet n Kuljetuskustannukset ovat yhteensä noin Kuljetukset kilpailutettu pääosin keväällä 2016 ja osin keväällä 2018.
6 Koulutuslautakunta Kuljetuskustannukset ovat nousseet n pääosin Forssaan suuntautuvien kuljetusten kasvun vuoksi. Sisäisissä palveluissa ruokapalvelumaksut ovat laskeneet n Aineet, tarvikkeet ja tavarat ovat yhteensä Muutos / 0 %. Aineet, tarvikkeet ja tavarat menokohta sisältää varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tarvikkeiden sekä oppikirjojen ja opiskelumateriaalien hankintaan tarvittavat määrärahat. Määrärahoja on pidetty vuoden 2018 tasolla. Avustukset ovat yhteensä Muutos 0 / 0%. Avustukset kotitalouksille (kotihoidon tuki) on pidetty vuoden 2018 tasolla. Muut toimintakulut ovat yhteensä Muutos / + 0,3 % Ko. menokohta sisältää sisäiset kiinteistöjen vuokramenot. Esityslistan liitteenä on peruskoulutuksen talousarvioehdotus sekä toiminnalliset tavoitteet vuodelle 2019 (Koula , liite 1 / 2018). Käyttötalousarvioesityksen lisäksi lautakunnan on perusteltua esittää investointiosaan tieto- ja viestintätekniikan kalustohankintoja vuodelle Päiväkotien (erityisesti esiopetus) ja perusopetuksen osalta on tärkeää nykyaikaisen ja tulevaisuuteen suuntaavan kasvatus- ja opetustyön mahdollistamisiseksi huolehtia tieto- ja viestintätekniikan hankinnoista laitekannan ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi. Vuodelle 2019 on perusteltua esittää :n määrärahaa kannettavien tietokoneiden ja tabletti tietokoneiden hankkimista varten. Ehdotus Päätös Lautakunta päättää hyväksyä peruskoulutuksen vuoden 2019 talousarvioehdotuksen. Lautakunta esittää lisäksi kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että se varaa vuoden 2019 talousarvioon investointiosaan :n määrärahan päiväkotien ja koulujen tieto- ja viestintätekniikkahankintoja varten. Lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
7 Jokioisten kunta Koulutuslautakunta Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät: 24 Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 134 :n 1 momentin mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. Pykälät: Hallintolainkäyttölaki 5 1 mom. / muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. Pykälät ja valituskieltojen perusteet: Oikaisuvaatimusohjeet Oikaisuvaatimusviranomainen ja -aika Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen/ hankintaoikaisun. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus/hankintaoikaisu tehdään, osoite ja postiosoite: Jokioisten koulutuslautakunta Miinan koulu Koulutie Jokioinen p sähköposti: jokioisten.kunta@jokioinen.fi Oikaisuvaatimuspykälät: Hankintaoikaisupykälät: Oikaisuvaatimus/hankintaoikaisu on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen sisältö Oikaisuvaatimuksesta/hankintaoikaisusta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava.
8 Valitusosoitus Valitusviranomainen ja -aika Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi hakea muutosta kirjallisella valituksella. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös asianosainen sekä kunnan jäsen. Valitusviranomainen, yhteystiedot: Hämeenlinnan hallinto-oikeus Postiosoite: Raatihuoneenkatu 1, Hämeenlinna Käyntiosoite: Hämeenlinnan oikeustalo, Arvi Kariston katu 5, Hämeenlinna Sähköpostiosoite: hameenlinna.hao(at)oikeus.fi Puhelinnumero: (asiakaspalvelu), tietoliikennekatkon sattuessa (lisämaksuton) Faksinumero: Kunnallisvalitus, pykälät: Valitusaika päivää Hallintovalitus, pykälät: Valitusaika päivää Muu valitusviranomainen, osoite ja postiosoite Valitusaika päivää Valitusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista. Valituskirjelmä Valitus tehdään kirjallisesti. Valituskirjelmässä, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava: - päätös, johon haetaan muutosta - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi; sekä - perusteet, joilla muutosta vaaditaan Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan tai kirjelmän muun laatijan nimi ja kotikunta sekä postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Valituskirjelmään on liitettävä: - päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä - todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen on tarvittaessa liitettävä valtakirja (HLL 21 ).
9 Valitusasiakirjojen toimittaminen Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle valitusajan kuluessa ennen sen viimeisen päivän virka-ajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan kuluessa. Valitusasiakirjat voi toimittaa myös: nimi, osoite, postinumero Pykälät: Valitusasiakirjat on toimitettava (1 : nimi, osoite, postinumero Pykälät: Oikeudenkäyntimaksu Valituksen käsittelystä hallinto-oikeudessa peritään oikeudenkäyntimaksu 250 euroa. Jos hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä, jos asianosainen on laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on asian vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen. Valitus markkinaoikeudelle Oikeudenkäyntimaksu on euroa. Jos markkinaoikeudessa käsiteltävässä julkisia hankintoja koskevassa asiassa hankinnan arvo on vähintään 1 miljoona euroa, käsittelymaksu on euroa. Jos hankinnan arvo on vähintään 10 miljoonaa euroa, käsittelymaksu on euroa. Yksityishenkilön oikeudenkäyntimaksu markkinaoikeudessa on 500 euroa. Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) sekä vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalveluiden alalla toimivien yksiköiden hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1398/2016) soveltamisalaan kuuluvassa muutoksenhakuasiassa peritään markkinaoikeudessa 2 :ssä säädetyn maksun sijasta 500 euroa, jos muutoksenhakuasia poistetaan käsittelystä antamatta pääasiasta ratkaisua, se jää tutkimatta tai se jää sillensä. Lisätietoja Yksityiskohtainen oikaisuvaatimusohje/valitusosoitus liitetään pöytäkirjanotteeseen. 1) Jos toimitettava muulle kuin valitusviranomaiselle.
Kokouspöytäkirja Sivu Nro
Kokouspöytäkirja Sivu Nro Tarkastuslautakunta 42 5 Kokousaika Keskiviikko 8.5.2019 klo 16.30 20.45 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Jussi Tiensuu, puheenjohtaja olleet
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 17.4.2018 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 19.6.2018 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 7.5.2019 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa
Kokouspöytäkirja Sivu Nro
Kokouspöytäkirja Sivu Nro Tarkastuslautakunta 25 3 Kokousaika Perjantai 20.4.2018 klo 9.00 14.35 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Martti Esala, puheenjohtaja olleet jäsenet Jukka Heinämäki
Vehmaan kunta Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista:
Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Paikka: Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista: Sivu 209 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 309 210
Kokouspöytäkirja Sivu Nro
Kokouspöytäkirja Sivu Nro Tarkastuslautakunta 32 4 Kokousaika Maanantai 29.4.2019 klo 9.00 15.50 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Jussi Tiensuu, puheenjohtaja olleet
Aksels Tuulikki Jäsen
PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 11 Tarkastuslautakunta 2009-2012 AIKA 29.04.2013 klo 14:00-15:00 PAIKKA Pyhtään kirjasto LÄSNÄ Lindemark Susanna Puheenjohtaja Saarinen Sami Varapuheenjohtaja Aksels Tuulikki
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä:
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 25.04.2019 Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin 25.04.2019 klo 12.30 Vastaukset: torstai 25.4.2019 klo 22.00
Ari Kettunen Ari Kettunen
Kokouskutsu Nro Vapaa-aikalautakunta 25.10.2018 4 Kokousaika Torstai 1.11.2018 klo 18.00 Kokouspaikka Miinan koulun opettajien huone Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kokouspöytäkirja Sivu Nro
Kokouspöytäkirja Sivu Nro Koulutuslautakunta 26.9.2017 40 4 Kokousaika Tiistai 26.9.2017 klo 18.00-20.23 Kokouspaikka Miinan koulun opettajien huone Saapuvilla Romppainen Emmi, puheenjohtaja olleet jäsenet
Kokouspöytäkirja Sivu Nro
Kokouspöytäkirja Sivu Nro Tarkastuslautakunta 21 3 Kokousaika Tiistai 2.4.2019 klo 11.30 15.45 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Jussi Tiensuu, puheenjohtaja olleet jäsenet
Toivakan kunta Pöytäkirja 4/ / 9. Tarkastuslautakunta Aika klo 16:30-19:50. Toivakan kirjasto, kirjaston sali
Toivakan kunta Pöytäkirja 4/2015 1 / 9 Tarkastuslautakunta 16.04.2015 Aika 16.04.2015 klo 16:30-19:50 Paikka Toivakan kirjasto, kirjaston sali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Vehmaan kunta Lomituslautakunta Kokous 1 Nro 2
Vehmaan kunta Lomituslautakunta Kokous 1 Nro 2 Kokoustiedot Aika: keskiviikko 28.9.2016 Paikka: Valtuustosali, Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista: Sivu 11 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen...
Salon kaupunki Pöytäkirja 6/2018 1
Salon kaupunki Pöytäkirja 6/2018 1 Liikelaitos Salon Veden johtokunta 18.10.2018 Aika 18.10.2018 klo 16:15-17:17 Paikka Liikelaitoksen neuvotteluhuone, Satamakatu 9, Salo Käsitellyt asiat Otsikko Sivu
Kokouspöytäkirja Sivu Nro
Kokouspöytäkirja Sivu Nro Henkilöstölautakunta 11.12.2018 53 4 Kokousaika 11.12.2018 klo 17:00 17:23 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kunnanhallituksen
PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie...
PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Kokousaika Maanantai 9.3.2015 klo 9.50 10.10 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus:
PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle
SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikko 28.9.2016 klo 17.00 17.57 Kokouspaikka Kuntala, kakkossali Asiat sivu nro 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle 2017... 77
Kuntayhtymä Oikaisuvaatimusohje Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus klo 17:00-17:39 Liite MUUTOKSENHAKUK
Kuntayhtymä Oikaisuvaatimusohje Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 4.9.2018 klo 17:00-17:39 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä
Kokouspöytäkirja Sivu Nro
Kokouspöytäkirja Sivu Nro Koulutuslautakunta 6.6.2019 40 4 Kokousaika 6.6.2019 klo 18.00-19.20 Kokouspaikka Miinan koulun opettajien huone Saapuvilla Romppainen Emmi, puheenjohtaja olleet jäsenet Huhtala
PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013. Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013 Kokousaika 22.5.2013 klo 17.00 17.18 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012. Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A
SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012 Kokousaika 29.5.2012 klo 17.30-18.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A KOKOUKSEN LAILLISUUDEN
Rami Lehtinen Rami Lehtinen
Kokouskutsu Nro Kunnanhallitus 14.12.2018 17 Kokousaika Keskiviikko 19.12.2018 klo 17.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Sivu Liite nro 232 446 233 447 Kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus
Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi
Viranomainen PÖYTÄKIRJA 3/2019 6 Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA 9.5.2019 klo 14.00 18.07 KOKOUSPAIKKA Vanha Pappila, os. Toukkalantie 5 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkitä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Puheenjohtaja Mika Munkki
Kunnanhallitus Kokous 211 Nro 7 Kokoustiedot Aika: Maanantai 25.4.2016, klo 17.45 Paikka: Kunnanvirasto, Vinkkilä Sivu 105 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 213 106 Pöytäkirjantarkastajien
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina klo 19.
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 29.04.2019 Kokoustiedot Aika Maanantaina 29.04.2018 klo 19.17 Käsiteltävät asiat Paikka Valtuuston kokoushuone, Koulutie 2 B (Raharinne)
SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010. Lapinjärven koulutuskeskus (Sivarikeskus), C-talon kabinetti
SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 Kokousaika 3.11.2010 klo 18.10-21.15 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Lapinjärven koulutuskeskus (Sivarikeskus), C-talon kabinetti KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010 Kokousaika 16.03.2010 klo 18.00 19.01 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 Kokousaika 09.04.2013 klo 18.00 18.27 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
Rakennus- ja ympäristölautakunta 3/ Jari Koukka, puheenjohtaja, esittelijä Päivi Määttä,
HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Rakennus- ja ympäristölautakunta 3/2009 26 KOKOUSAIKA 13.5.2009 klo 19.00-20.42 KOKOUSPAIKKA hallituksen huone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Jari Koukka, puheenjohtaja,
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 Kokousaika 09.11.2010 klo 19.00 19.35 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1
Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1 Tarkastuslautakunta Aika Paikka 28.03.2019 klo 15:00-17:00 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 2.5.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä
PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2
PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto Kokousaika Tiistaina 3.5.2015 klo 9.00 9.20 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus
Toivakan kunta Pöytäkirja 12/ / 12. Tarkastuslautakunta Aika klo 15:00-17:09. Toivakkatalo neuvotteluhuone
Toivakan kunta Pöytäkirja 12/2016 1 / 12 Tarkastuslautakunta 15.12.2016 Aika 15.12.2016 klo 15:00-17:09 Paikka Toivakkatalo neuvotteluhuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 83 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 20 ATERIAPALVELUN MAKSUT 1.4.2014 LUKIEN 3 21 ASIOITA TIEDOKSI (LIITE) 4
PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 3/2014 Kokousaika 9.4.2014 klo 18.30 20.35 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteeri
Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Pöytäkirja 11/2017 1 Tarkastuslautakunta 20.12.2017 Aika 20.12.2017 klo 09:03-10:57 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, 15110 Lahti, neuvottelutila Isoneuvos
Kokouspöytäkirja Sivu Nro
Kokouspöytäkirja Sivu Nro Tarkastuslautakunta 1 1 Kokousaika Keskiviikko 17.1.2018 klo 9.00 13.10 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Martti Esala, puheenjohtaja olleet jäsenet Jukka
Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54
Muutoksenhakuohjeet Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä 13.4.2016 pykälät 39-54 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta
Vehmaan kunta Koululautakunta Kokous 1 Nro 1. TORSTAINA klo Vinkkilän koululla
Koululautakunta Kokous 1 Nro 1 Kokoustiedot Aika: Paikka: TORSTAINA 4.1.2018 klo 17.30 Vinkkilän koululla Vinkkilän koulu Asialista: 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 3 2 Pöytäkirjantarkastajien
YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat
YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 Kokousaika 26.8.2010 klo 18.30-18.55 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
Vehmaan kunta Koululautakunta Kokous 43 Nro 8
Koululautakunta Kokous 43 Nro 8 Kokoustiedot Aika: TIISTAINA 31.10.2017 klo 18.00 Paikka: Vinkkilän koulu Asialista: 44 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 45 45 Pöytäkirjantarkastajien
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 7.11.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 6.6.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 27 UIMAHALLIN KORJAUSVAIHTOEHDOT (LIITE1) 3
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Kokousaika 29.04.2013 klo 18.00 18.45 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
Kokouspöytäkirja Sivu Nro
Kokouspöytäkirja Sivu Nro Tarkastuslautakunta 10 2 Kokousaika Keskiviikko 20.2.2019 klo 9.00 14.25 Kokouspaikka Tietotalo kokoushuone Sääksi, Humppilantie 9 A Saapuvilla Jussi Tiensuu, puheenjohtaja olleet
Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/ mukaisesti.
Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/2017 125 mukaisesti. Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 37 OSA-AIKA ELÄKE (LIITE 1) 3
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 Kokousaika 28.05.20130 klo 18.00 18.50 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010 Kokousaika 28.10.2010 klo 19.00 20.45 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
Kokouspöytäkirja Sivu Nro
Kokouspöytäkirja Sivu Nro Koulutuslautakunta 14.5.2019 32 3 Kokousaika Tiistai 14.5..2019 klo 18.00-19.30 Kokouspaikka Miinan koulun opettajien huone Saapuvilla Romppainen Emmi, puheenjohtaja olleet jäsenet
HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Haapaveden uimahalli, liikuntatoimiston kahvihuone
HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2012 1 Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 09.10.2012 AIKA 09.10.2012 klo 14:00-14:40 PAIKKA Haapaveden uimahalli, liikuntatoimiston kahvihuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu
KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 40 PALVELUVERKKOSUUNNITELMA (LIITE) 3 41 OSAVUOSIKATSAUS (LIITE) 4
PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 6/2014 Kokousaika 24.9.2014 klo 17.00 19.40 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 8 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Henkilöstö- ja työllisyysjaosto Aika 28.02.2017 klo 17:30-18:40 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Rantakatu 20, Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 7 Kokouksen laillisuus
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdäkuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta perusteet eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee
382 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 382 Pöytäkirjan tarkastajien valinta
PORNAISTEN KUNTA Asialista 18/2017 Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Lauantai 7.10.2017 KOKOUSPAIKKA Tallinna, Tallink City hotelli KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu (seuraava liite = ) 382 Kokouksen laillisuuden
Toivakan kunta Pöytäkirja 2/ / 9. Maaseutuelinkeinolautakunta Aika klo 18:10-19:25. Kunnanvirasto, valtuustosali
Toivakan kunta Pöytäkirja 2/2012 1 / 9 Maaseutuelinkeinolautakunta 24.09.2012 Aika 24.09.2012 klo 18:10-19:25 Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 7 Laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kokouspöytäkirja Sivu Nro
Kokouspöytäkirja Sivu Nro Tarkastuslautakunta 1 1 Kokousaika Torstai 24.1.2019 klo 9.00 14.30 Kokouspaikka Tietotalo kokoushuone Sääksi, Humppilantie 9 A Saapuvilla Jussi Tiensuu, puheenjohtaja olleet
Keskiviikkona klo Vinkkilän koulu
Koululautakunta Kokous Nro 8 Kokoustiedot Aika: Paikka: Keskiviikkona 8.8.2019 klo 17.30 Vinkkilän koulu Vehmaan koulu Asialista: 69 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 71 70 Pöytäkirjantarkastajien
Kokouspöytäkirja Sivu Nro
Kokouspöytäkirja Sivu Nro Kunnanhallitus 445 17 Kokousaika Keskiviikko 19.12.2018 klo 17.00 17.41 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Lehtinen Rami, pj. olleet jäsenet Heikkilä Timo (ja
OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/ Sivu. 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4
OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 11.05.2016 klo16:30-19:43 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Sivu 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 34
PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007 Päivämäärä Perusturvalautakunta 27.9.2007 KOKOUSAIKA Tiistai 2.10.2007 klo 18.00 21.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 123 Kokouksen
Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.
OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 16 PÄIVÄKOTI PEIKKOLAAKSON VALMISTUMINEN 3
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Kokousaika 10.04.2012 klo 19.00 19.25 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
Pyhtään kunnanvirasto klo
PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 24 Tarkastuslautakunta 2013-2016 AIKA 26.04.2017 klo 16:00-18:20 PAIKKA Kunnanvirasto LÄSNÄ Lindemark Susanna Puheenjohtaja Piispa-Jespars Seija Varapuheenjoht. Aksels Tuulikki
Toivakan kunta Pöytäkirja 8/ / 11. Sivistystoimenlautakunta Aika klo 16:30-17:10. Toivakan kirjasto.
Toivakan kunta Pöytäkirja 8/2015 1 / 11 Sivistystoimenlautakunta 22.09.2015 Aika 22.09.2015 klo 16:30-17:10 Paikka Toivakan kirjasto Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 70 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 71
Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteerii
Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Pöytäkirja 3/2018 1 Tarkastuslautakunta 13.03.2018 Aika 13.03.2018 klo 09:00-12:17 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, 15110 Lahti, neuvottelutila Isoneuvos
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2017 93 Tarkastuslautakunta 17.05.2017 AIKA 17.05.2017 klo 14:00-17:42 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Kotka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 48 Kokouksen laillisuus ja
KEITELEEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tarkastuslautakunta 1/2016 1
KEITELEEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tarkastuslautakunta 1/2016 1 KOKOUSAIKA Torstai 11.2.2016 kello 15.15 16.10 KOKOUSPAIKKA Kunnantoimisto, Äyräpääntie 2, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä
Rautavaaran kunta Pöytäkirja 4/
Rautavaaran kunta Pöytäkirja 4/2017 45 10.05.2017 Aika 10.05.2017 klo 16:30-17:20 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 47 28 Pöytäkirjantarkastajien
Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone
Kokouskutsu / Esityslista Nro 4/2017 1 (6) KOKOUSAIKA 31.08.2017 Klo 18.00 KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Mervi Niemelä. Marika Niittykoski, Jouko Savikoski, Marko Törmälehto, LAILLISUUS JA Vapaa-aikatoiminnan lautakunta totesi kokouksen laillisesti
HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 5/2009 32 KOKOUSAIKA Tiistai 27.10. 2009 klo 14-14.20 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi
Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, Lahti, kokoustila Mestari
Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Pöytäkirja 2/2019 1 Tarkastuslautakunta 26.03.2019 Aika 26.03.2019 klo 9:04-11:33 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, 15110 Lahti, kokoustila Mestari Osallistujat
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sivu 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Henkilöstö- ja työllisyysjaosto Aika 12.04.2017 klo 18:00-19:25 Paikka Henkilöstöjohtajan työhuone, Rantakatu 20, Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 17 Kokouksen laillisuus
ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 8/2018 Ympäristölautakunta Sivu 116
ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 8/2018 Ympäristölautakunta Sivu 116 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Tiistai 18.9.2018 klo 18.30 19.48 Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone
KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 22 KUNNAN UUDET KOTISIVUT JA SIIRTYMINEN SÄHKÖISIIN ESITYSLISTOIHIN 3
KEHITTÄMISJAOSTO PÖYTÄKIRJA 5/2014 Kokousaika 27.10.2014 klo 18.00-19.40 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kimonkylän taidekoti KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
MAASEUTULAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011. Loviisan maaseutuyksikkö, Bäckaksenkuja 1, Liljendal
MAASEUTULAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 Kokousaika 4.10.2011 klo 19.00-20.10 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Loviisan maaseutuyksikkö, Bäckaksenkuja 1, 07880 Liljendal KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/ Tarkastuslautakunnan kokoushuone, Torikatu 17, 3. kerros, Joensuu
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/2015 1 Tarkastuslautakunta 2013-2016 Aika 16.06.2015 klo 16:00-19:20 Paikka Tarkastuslautakunnan kokoushuone, Torikatu 17, 3. kerros, Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 50 Kokouksen
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 16.2.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 17.5.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 1.3.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 5.5.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä
Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, Lahti, kokoustila Mestari
Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Pöytäkirja 10/2018 1 Tarkastuslautakunta 18.12.2018 Aika 18.12.2018 klo 09:00-11:06 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, 15110 Lahti, kokoustila Mestari
Kokouspöytäkirja Sivu Nro
Kokouspöytäkirja Sivu Nro Tarkastuslautakunta 76 8 Kokousaika Tiistai 27.11.2018 klo 9.00 14.00 Kokouspaikka Kunnanviraston yläkerran kokoustila Saapuvilla Jussi Tiensuu, puheenjohtaja olleet jäsenet Jukka
Kokouspöytäkirja Sivu Nro
Kokouspöytäkirja Sivu Nro Koulutuslautakunta 29.8.2017 33 3 Kokousaika Tiistai 29.8.2017 klo 18.00-19.54 Kokouspaikka Miinan koulun opettajien huone Saapuvilla olleet jäsenet Ristolainen Emmi, puheenjohtaja
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.2.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä
IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1
IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Tarkastuslautakunta 2013-16 Aika 24.01.2017 klo 11:05-11:15 Paikka Kaupungintalo, Vallinkoski (138) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 15.11.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä
Muutoksenhakuohjeet. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Pykälät ,
Muutoksenhakuohjeet MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain perusteet valmistelua
YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 15 RAKENNUSLUPAPÄÄTÖS LÄMPÖLAITOS PORLAMMI LIITE 1 3
YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2012 Kokousaika 14.6.2012 klo 18.30 19.50 Kokouspaikka Kunnantalo Lapinjärventie 20 A Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo
Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/2019 1 Tarkastuslautakunta Aika 10.09.2019 klo 14:00-16:35 Paikka Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo Käsitellyt asiat Pykälä Asia Sivu 22 Kaupungin talouskatsaus 3 23
IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/
IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2017 125 Kaupunginhallitus Aika 20.02.2017 klo 18:19-18:25 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone 138 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 51 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Rautavaaran kunta Pöytäkirja 5/2017 1
Rautavaaran kunta Pöytäkirja 5/2017 1 09.04.2017 Aika 09.04.2017 klo 17:00-21:10 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 28 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 3
SISÄLLYSLUETTELO. JJLTK, :00, Pöytäkirja
i SISÄLLYSLUETTELO JJLTK, 25.8.2015 18:00, Pöytäkirja -1 Läsnäolijat... 1 38 Jätelautakunnan talousarvio vuodelle 2016... 2 Pykälän liite: JJLTK Budjetti 2016... 3 39 Muut asiat... 5 9998 Oikaisuvaatimusohjeet...
YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2012 Kokousaika 18.10.2012 klo 18.30-19.20 Kokouspaikka Kunnantalo Lapinjärventie 20 A Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
Rautavaaran kunta Pöytäkirja 6/2017 1
Rautavaaran kunta Pöytäkirja 6/2017 1 10.04.2017 Aika 10.04.2017 klo 09:00-09:20 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 33 Pöytäkirjan tarkastajien
Otsikko Sivu 30 Terveyskeskuksen IV-koneiden uusimisen tarjoukset 56
Lappajärven kunta Pöytäkirja 5/2017 54 ltekninen lautakunta 23.05.2017 Aika 23.05.2017 klo 16:00-16:30 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 30-30 Otsikko Sivu 30 Terveyskeskuksen
KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 105 TEKNISEN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN (LIITE) 3 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS 5
KUNNANHALLITUS PÖYTÄKIRJA 12/2014 Kokousaika 14.7.2014 klo 09.00 10.19 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Sähköpostikokous KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA
Tietoimitusjaosto nro 1/ SISÄLLYSLUETTELO
nro 1/2015 SISÄLLYSLUETTELO TIETOIMJ 1 Kokouksen järjestäytyminen TIETOIMJ 2 Avustusprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015 TIETOIMJ 3 Perusparannusavustuksien osuus avustussummasta Sivu 2 Nro 1/2015 Kokouspaikka-
KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 46 SAIRAANHOITAJAN VALINTA 3 47 LÄHIHOITAJAN VALINTA 4 48 LÄHIHOITAJAN SIJAISEN VALINTA 5
PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 7/2014 Kokousaika 1.10.2014 klo 17.00 17.50 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
Sisällysluettelo TA, :00, Pöytäkirja
Sisällysluettelo TA, 10.12.2018 10:00, Pöytäkirja -2 Pöytäkirjan kansilehti (osallistujat)... 1 52 Kunnanjohtajan katsaus... 2 53 Koulutoimen ajankohtaiskatsaus... 3 54 Ympäristötoimen ajankohtaiskatsaus...