Kohdeopas Sahl Hasheesh
|
|
- Jarmo Leppänen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kohdeopas Sahl Hasheesh Sahl Hasheesh Vaaleahiekkaisen aavikon, taustalla siintävien vuorten sekä sinisen ja turkoosin eri sävyissä kimmeltävän meren välissä kasvava Sahl Hasheesh tuntuu ylellisen leppoisalta lomaonnelalta heti ensi kohtaamisesta. Sahl Hasheeshiin kuljetaan sisään kaunista palmujen koristamaa bulevardia, ja sen portteja vartioivat muinaisen Egyptin soturipatsaat. Sahl Hasheeshin Old Town ei nimestään huolimatta ole vanha, vaan arabialaisarkkitehtuurin tyyliä mukaillen rakennettu ostoskeskittymä tyylikkäine liikkeineen ja ravintoloineen. Leveän rantakadun varrella on palveluiden lisäksi hienohiekkainen uimaranta sekä suojaisan merenlahden upeat maisemat. Tasokkaat, hyvän palvelun hotellimme, joista yksi on vain aikuisille, sijaitsevat koralliriuttojen äärellä. Täällä vietät lomasi rennosti Punaisenmeren huikaisevan kirkkaista vesistä ja auringosta nauttien sekä pinnanalaisen maailman korallien ja eläinlajien värikkyyteen tutustuen. Sahl Hasheesh on Punaisenmeren ripeiten kehittyvä luksusloma-alue, joka täysin valmistuttuaan tulee etsimään vertaistaan. Hurghadan kaupungin eksoottinen paikalliselämä, ostoskeskukset ja viihdetarjonta eivät ole kaukana ja tarjoavat lisää monipuolisia lomaelämyksiä. Retkiemme mukana voit mm. matkata merelle ja kurkistaa sisään muinaisen Egyptin tarinoiden tapahtumapaikkoihin Luxorissa ja Kairossa. Hyvä tietää kohteesta ETÄISYYDET SAHL HASHEESHISTA Hurghada n. 30 km El Gouna n. 50 km
2 Safaga n. 50 km Luxor n. 290 km Kairo n. 480 km AUTONVUOKRAUS Egyptin liikennekulttuuri poikkeaa melkoisesti suomalaisesta, joten emme suosittele omatoimista autoilua Egyptissä. HARRASTUKSET Sahl Hasheeshissa Punaisenmeren vedenpinnanalaiset ihmeet ovat lähempänä kuin muualla. Koralliriutat alkavat monin paikoin jo rannasta, ja sukellus- ja snorklausretkien mukana pääset mitä hienoimpiin sukelluskohteisiin. Sukelluskursseja ja sukellus- ja snorklausretkiä järjestävät mm. Pro Divers Corner ja Crazy Waves Diving Club. Sukelluskeskuksista voit vuokrata myös välineet. Alueen kirkkaissa ja lämpimissä vesissä voit mm. surffata, leijalautailla ja varjoliitää, tai hurjastella donitsi- tai banaaniveneen kyydissä. Vesiurheilumahdollisuuksia tarjoaaa mm. Beach Bay Aqua Center. Sahl Hasheeshin hyvätasoisissa hotelleissamme on myös monipuoliset harrastusmahdollisuudet. HYVÄ TIETÄÄ KOHTEESTA APTEEKKI JA LÄÄKÄRI Molemmissa Sahl Hasheeshin hotelleissamme on lääkäripalvelut sekä apteekki. Mikäli tarvitset lääkäriä, ota yhteys hotellin vastaanottoon tai oppaaseemme. Hurghadassa, n. 30 kmn päässä, on useita lääkäriasemia ja sairaaloita sekä ympäri vuorokauden avoinna olevia apteekkeja. LIIKUNTAESTEISET
3 Sahl Hasheeshissa maasto on melko tasaista, mutta jalkakäytäviä ei juuri ole, ja välimatkat ovat pitkiä. Hotellialueet eivät ole täysin esteettömiä. LUOTTOKORTIT JA VALUUTANVAIHTO Yleisimmät luottokortit käyvät maksuvälineinä joissakin suurimmissa liikkeissä ja hotelleissa, ja niillä voi nostaa rahaa automaateista, joita on myös monissa hotelleissa. Rahaa on helpointa vaihtaa automaateissa, joita on pankkien yhteydessä ja useissa hotelleissa. Kaikki automaatit eivät hyväksy uudenmallisia 50 euron seteleitä. MATKALLE MUKAAN Varaa mukaan mukavat jalkineet ja hellevaatteiden lisäksi lämpimiä vaatteita viileitä iltoja varten. Huomioi retkillä asiallinen pukeutuminen. Moskeijoissa tulee olkapäiden olla peitettyinä, eivätkä minihameet ja shortsit ole sopivia asuja. Auringonotto yläosattomissa ei ole sallittua. PALVELURAHA Palvelualalla työskentelevien palkka Egyptissä määräytyy suurelta osin palvelurahojen mukaan, joten kaikki palvelualoilla toimivat ihmiset odottavat pientä juomarahaa. Ravintoloissa laskuun on joskus lisätty palvelumaksu verojen lisäksi, mutta silloinkin loppusummaa voi pyöristää ylöspäin. Retkillä on tapana muistaa kuljettajaa ja paikallisopasta, ja hotellin huonesiivoojalle, tarjoilijalle, vastaanottoon ja laukunkantajalle voit jättää pienen tipin. Varaa retkille pieniä seteleitä wc-maksujen varalle. KULKUYHTEYDET Hotellit järjestävät bussikuljetuksia Hurghadaan. Voit myös matkata Sahl Hasheeshin alueella ja Hurghadaan taksilla, mutta esim. kaikki Hurghadan taksit eivät saa ajaa Sahl Hasheeshiin. Voit tilata taksin hotellisi vastaanotosta, tilaa samalla myös paluukuljetus. LENTOKENTTÄKULJETUKSET Tämän Aurinkomatka-paketin bussikuljetukset ovat maksullisia. Edestakaisen kuljetuksen hinta on 28 /aikuinen ja 14 /lapsi 2 17v., alle 2-vuotiaat sylilapset maksutta. Bussikuljetuksen voit ostaa viimeistään lähtöä edeltävänä iltana. Voit ostaa myös yksityiskuljetuksen lentoasemalta hotellille. Bussikuljetuksen voit ostaa viimeistään lähtöä edeltävänä iltana, yksityiskuljetus tulee ostaa viimeistään viisi päivää ennen matkaa.
4 Lentokenttä Hurghada Matkan pituus n. 20 km Matkan kesto n. 30 min NÄHTÄVYYDET Sahl Hasheeshin nähtävyys on Punaisenmeren vedenalainen maailma, johon voit tutustua sukellusveneestä, lasipohja-alukselta tai sukeltaen ja snorklaten. Meressä on valtava määrä eri kala-, koralli- ja muita eliölajeja. OSTOKSET Sahl Hasheeshin ostosmahdollisuudet ovat hyvin rajalliset. Joitain pieniä liikkeitä on hotellien yhteydessä sekä Sahl Hasheesin Old Townissa, rantakadun varrella. Tropitel Shal Hasheesh - hotellin vieressä on pieni ostoskeskus Ocean Breeze. Ostoksille kannattaa lähteä Hurghadan ostoskeskuksiin (mm. Senzo Mall) sekä hotellialueen ja Sakkalan pääkadun varrella oleviin kauppoihin. Suosittuja paikallisia tuliaisia ovat mm. papyrukset, kupariesineet sekä kulta- ja hopeakorut. RAVINTOLAT JA HUVIT Sahl Hasheeshissa herkutellaan hotellien all inclusive -herkuilla ja iltaa vietetään hotellien baareissa. Myös Old Townin rantakadulla on ravintoloita ja baareja. UIMARANNAT Sahl Hasheeshin hotellimme sijaitsevat omilla rannoillaan, joissa hienolla hiekalla on hotellivieraille aurinkotuolit ja -varjot, ja käytettävissä on kaikki hotellin tarjoamat palvelut. Uimaan ei suoraan rannalta hotellien kohdalla pääse, koska korallit alkavat heti rantaviivasta. Uimista varten hotelleilla on pitkät uimalaiturit, jotka johtavat rantakorallien yli syvempään veteen. Old Townin rantakadun edustalla on pitkä, hienohiekkainen ja loivasti syvenevä ranta, josta pääsee myös suoraan uimaan.
5 Retket LUXOR Tee unohtumaton aikamatka vehreän Niilin rannoille ja sen kiehtovimpiin kohteisiin. Lukemattomat kulttuurinähtävyydet odottavat Sinua! Yhden päivän aikana näet historiallisen Luxorin kuuluisimmat kulttuuriaarteet Karnakin yli 3500 vuotta vanhan mahtavan temppelin ja Kuninkaiden laakson tuhansia vuosia vanhat haudat sekä naisfaarao Hatsepshutin terassitemppelin. Ihastele vanhoja hieroglyfejä ja astele muinaisten egyptiläisten jalanjäljissä. Luxorin nähtävyydet ovet levittäytyneet mahtavan Niilin molemmin puolin ja retkeen sisältyy joen ylitys veneellä. Päivän aikana kuulet mielenkiintoisia tarinoita faaraoiden pääkaupungin historiasta ja nykypäivästä. VARAA RETKI matkavarauksen yhteydessä, Oma lomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa. Kesto koko päivä (n. klo 4 22) Hinta n. 102 /aikuinen, 51 / 4-14-v. lapsi Sisältää edestakaisen kuljetuksen, lounaan, pääsymaksun Karnakin temppeliin, Hatshepsutin terassitemppeliin ja Kuninkaiden laaksoon (sisältää sisäänpääsyn kolmeen vapaavalintaiseen hautaan, pois lukien Tutankhamonin ja Ramses VIn haudat). Lisämaksusta ruokajuomat, pääsymaksut Tutankhamonin (n. 250 EGP/aikuinen, 125 EGP / 6 12-v. lapsi) ja Ramses VI (n. 100 EGP/aikuinen, 50 EGP / 6 12-v. lapsi) hautoihin maksetaan paikan päällä. Opastus suomeksi Retkipäivä Talven retkipäivä on torstai.
6 Huomioitavaa Varaa retkelle mukaan passi tai kopio passin kuvasivusta. Bussikuljetuksen kesto lomaalueilta Luxoriin n. 4 tuntia/suunta, liikenteestä riippuen. Meno- ja paluumatkalla pysähdytään noin puolivälissä taukopaikalla. Mikäli majoitukseesi kuuluu aamiainen, voit tilata retkelle mukaan aamiaispaketin hotellin vastaanotosta ennen retkipäivää. Retken vähimmäisosallistujamäärä on 10 henkilöä. HURGHADAN KAUPUNKIKIERROS Ota Hurghada haltuun! Kaupunkikierroksella saat hyvän yleiskuvan lomakohteesta ja sen myötä upean aloituksen lomallesi. Monipuolisella kaupunkikierroksellanäetkaupungin keskeiset ostospaikat jaravintolat sekä näet, ja koet paikallista elämänmenoa. Reitti kulkee upean huvipursisataman kautta Hurghadan kalatorille, jossa näet paikallisia myymässä Punaisen meren antimia. Tutustut kaupungin suurimpaan Al Minan moskeijaan. Vierailu basaarialueella on kokemisen arvoinen ja saat tinkimisvinkkejä tulevia tuliaisostoksiasi varten. Päivän aikana tutustut perinteisiin egyptiläisiin hajuvesiin sekä papyruksiin. Retken loppupuolella nautit kevyen egyptiläisen välipalan. VARAA RETKI matkavarauksen yhteydessä, Oma lomasta, Aurinkomatkat-sovelluksesta tai oppaaltamme kohteessa. Kesto Hinta Sisältää Opastus Retkipäivä Huomioitavaa puoli päivää (n. klo ) n. 24 /aikuinen, 12 / 4 14-v. lapsi edestakaisen kuljetuksen, kevyen välipalan ja ruokajuoman (tee). suomeksi Talven retkipäivä on keskiviikko. Retken vähimmäisosallistujamäärä on 8 henkilöä.
7 KAIRO Siirry ajassa menneisyyteen ja vieraile kulttuuriaarteiden Kairossa! Päivän aikana kuulet Egyptin historiasta ja näet yhdet maailman suurimmista ihmeistä, Gizan pyramidit ja sfinksin. Vaikutu näistä mestariteoksista ja niiden mahtavuudesta. Retkellä vierailet Egyptiläisessä museossa, jossa näet koko antiikin historian koottuna yhteen paikkaan. Museo pitää sisällään faaraoiden suurimmat aarteet, kuin myös heidän hautakalleudet. Miljoonakaupungin syke ja sen ainutlaatuinen tunnelma jää varmasti unohtumattomasti mieleen. Kaupunki on ainutlaatuinen yhdistelmä modernia kulttuuria ja historiaa. Yksityisretkellä matkaat Kairoon lentäen ja perillä liikut minibussilla oman oppaan ja kuljettajan kanssa. VARAA RETKI oppaaltamme kohteessa. Kesto koko päivä (bussilla n. klo 2 23, yksityisretki lentäen n. klo 5 21) Hinta bussiretki n. 99 /aikuinen, 49,50 / 2 12-v. lapsi yksityisretki lentäen n. 260 /aikuinen, 240 / 2 12-v. lapsi Sisältää edestakaisen kuljetuksen, lounaan, pääsymaksun pyramidi- ja sfinksalueelle sekä Egyptiläiseen museoon. Lisämaksusta ruokajuomat, pyramidien pääsymaksut ja lisämaksulliset huoneet egyptiläisessä museossa (esim. Tutankhamon), maksetaan paikan päällä. Opastus englanniksi Retkipäivä Talven retkipäivä vahvistuu matkustuskauden alettua. Huomioitavaa
8 Varaa retkelle mukaan passi tai kopio passin kuvasivusta. Bussikuljetuksen kesto lomaalueilta Kairoon n. 6 tuntia/suunta liikenteestä riippuen. Lentomatkan kesto n. 50 minuuttia /suunta. JEEPPISAFARI AAVIKOLLA Koe unohtumaton seikkailu aavikolla ja vieraile beduiinileirissä! Hurghadaa ympäröivä aavikko on majesteettisen upea värikkäine vuorineen, kallionjärkäleineen ja huojuvine palmuineen. Jeeppien huristellessa pitkin aavikkomaisemaa voit nauttia vauhdin hurmasta ja ympärillä vaihtuvasta karun kauniista maisemasta. Saavut keskellä aavikkoa sijaitsevaan beduiinileiriin, jossa aistit rauhallisen ja autenttisen tunnelman. Kipua kamelin selkään ja ratsasta erämaan maisemista nauttien. Tunnelmallisen leiritulen ääressä nautit herkullisen illallisen ja kuulet kiehtovia tarinoita beduiinien kulttuurista ja arjesta. Ihastele horisontissa väreilevää kangastusta, mieleenpainuvaa auringonlaskua ja taivaalla loistavaa tähtitaivasta. VARAA RETKI oppaaltamme kohteessa. Kesto puoli päivää (n. klo ) Hinta n. 30 /aikuinen, 15 / 2 12-v. lapsi Sisältää edestakaisen kuljetuksen, illallisen, ruokajuomat (vesi, virvoitusjuomat), kameliratsastuksen ja vesipiipun käytön. Opastus englanniksi Retkipäivä Talven retkipäivä vahvistuu matkustuskauden alettua. Huomioitavaa Varaa retkelle mukaan pitkähihaista vaatetta, aavikolla voi talvikuukausina olla viileää. PÄIVÄ MERELLÄ
9 Nauti auringosta ja merestä upean Punaisenmeren aalloilla! Pulahda uimaan, kurkista pinnan alle snorklaten ja nauti raikkaista merituulista. Laivan kannella merimaisemia seuraillessa arkihuolet unohtuvat. Laiva laskee ankkurit upean valkohiekkainen Giftunin saaren edustalle. Upota varpaat hienoon hiekkaan, kävele rannalla nauttien upeista maisemista tai rentoudu aurinkovarjon alla loikoillen. Saari tarjoaa loistavat puitteet uimiseen ja snorklailuun kristallinkirkkaissa vesissä. Giftunin saaren lisäksi retkellä pysähdytään snorklailemaan 1-2 eri koralliriutalla. Kurkista, mitä kaikkea mielenkiintoista Punainenmeri kätkee pintansa alle! Merellisen päivän aikana nautit herkullisen lounaan laivalla. VARAA RETKI oppaaltamme kohteessa. Kesto koko päivä (n. klo 8 17) Hinta n. 51 /aikuinen, 20,50 / 4 14-v. lapsi Sisältää edestakaisen kuljetuksen, lounaan, juomat laivalla retken ajan (vesi, virvoitusjuomat), snorklausvälineet ja aurinkovarjo rannalla. Opastus suomeksi Retkipäivä Talven retkipäivä on perjantai. Retkellä on säävaraus. RISTEILY LUKSUSKATAMARAANILLA Aurinkoa, merta ja tuulta purjeissa! Vietä hauska lomapäivä Punaisenmeren aalloilla. Nauti päivästä luksuskatamaraanin kannella ihastellen maisemia ja si e virkistävää juomaa. Makoile auringossa ja pulahda turkoosina hohtavaan veteen tutkimaan pinnanalaista elämää. Pinnan alta paljastuu henkeäsalpaava näky värikkäine koralleineen ja kaloineen. Iltapäivän risteily huipentuu upeaan auringonlaskuun laivan lipuessa kohti Hurghadan satamaa.
10 VARAA RETKI oppaaltamme kohteessa. Kesto puoli päivää (aamupäiväristeily n. klo 8 15 tai auringonlaskuristeily n. klo 14 19) Hinta n. 70 /aikuinen, 35 / 2 12-v. lapsi Sisältää Aamupäiväristeily edestakaisen kuljetuksen, lounaan, hedelmiä, juomat laivalla retken ajan (vesi, virvoitusjuomat) ja snorklausvälineet. Auringonlaskuristeily edestakaisen kuljetuksen, kanapeita, juomat laivalla retken ajan (vesi, virvoitusjuomat, olut, cocktailit) ja snorklausvälineet. Opastus englanniksi Retkipäivä Talven retkipäivä vahvistuu matkustuskauden alettua. LASIPOHJAVENE SEA SCOPE Astu lasipohjaveneen kyytiin Hurghadan satamassa ja suuntaa ihastelemaan syvänsinistä merta ja sen upeita koralliriuttoja. Veneen kyydistä näet pinnanalaista elämää kuivin jaloin. Punaisenmeren pinnanalainen elämä hurmaa väreillään ja monipuolisuudellaan. Mikäli onni on myötä, voit nähdä delfiinejä sekä lasinpohjaveneen pohjalta, että laivan kannelta. VARAA RETKI oppaaltamme kohteessa. Kesto Hinta Sisältää Opastus Retkipäivä risteilyn kesto n. 2 tuntia n. 28 /aikuinen, 14 / 2 12-v. lapsi edestakaisen kuljetuksen. englanniksi Talven retkipäivä vahvistuu matkustuskauden alettua. SUKELLUSVENE SINDBAD
11 Oletko haaveillut pääseväsi oikean sukellusveneen kyytiin? Astu veneeseen Hurghadan satamassa ja suuntaa katsomaan maisemia Punaisenmeren pinnan alle. Sukellusveneen vedenalaisista ikkunoista eteesi avautuu merenelävien monipuolinen valtakunta. Hauska ja ainutlaatuinen kokemus koko matkaseurueelle! VARAA RETKI oppaaltamme kohteessa. Kesto Hinta Sisältää Opastus Retkipäivä Risteilyn kesto n. 2 tuntia. n. 50 /aikuinen, 25 / 2 12-v. lapsi edestakaisen kuljetuksen ja virvoitusjuoman. englanniksi Talven retkipäivä vahvistuu matkustuskauden alettua. SNORKLAUSTA JA DELFIINEJÄ Koe Punaisenmeren säkenöivä vedenalainen maailma koko värikirjossaan snorklaamalla upeilla koralliriutoilla! Näe, mitä mielenkiintoisia ja värikkäitä mereneläviä pinnan alla tuleekaan vastaan. Aamuvarhaisella kapteeni suuntaa laivan keulan kohti avomerta ja paikkoja, joissa yöuniltaan heräileviä leikkimielisiä delfiinejä on mahdollista havaita. Ennen veteen siirtymistä snorklausopas käy läpi tarvittavat käytännön asiat ja ohjeistaa ensikertalaiset snorklauksen saloihin. Tämän jälkeen voit hypätä kristallinkirkkaaseen veteen ja nauttia korallien kauneudesta sekä ympärilläsi iloisesti uiskentelevista delfiineistä, ja värikkäistä kaloista. Snorklausopas on mukana kaikilla päivän snorklauksilla. Halutessasi voit nauttia auringosta laivan kannella snorklailun sijaan. Retkeen kuuluu 2 3 pysähdystä eri koralliriutoilla. Päivän aikana nautit aamiaisen ja lounaan laivan kannella. VARAA RETKI
12 oppaaltamme kohteessa. Kesto koko päivä (n. klo ) Hinta n. 66 /aikuinen, 33 / 2 12-v. lapsi Sisältää edestakaisen kuljetuksen, aamiaisen, lounaan, juomat laivalla retken ajan (vesi, virvoitusjuomat) ja snorklausvälineet. Opastus englanniksi Retkipäivä Talven retkipäivä vahvistuu matkustuskauden alettua. BUSSIKULJETUS LENTOASEMALTA HOTELLILLE Matkusta vaivattomasti lentoasemalta hotelliisi Aurinkomatkojen maksullisella bussikuljetuksella. Hinta kohteesta riippuen /aikuinen, 6 14 / lapsi 2 17-v. Alle 2-vuotiaiden sylilasten lentokenttäkuljetuksesta ei veloiteta. Tarkan hinnan näet tehdessäsi varausta. Bussikuljetuksemme ovat aina meno-paluu-kuljetuksia, jotka voit ostaa varauksen yhteydessä tai Oma lomasta viimeistään lähtöä edeltävänä iltana. YKSITYINEN LENTOKENTTÄKULJETUS Tässä kohteessa voit matkustaa lentoasemalta hotelliisi nopeasti ja mukavasti myös yksityiskuljetuksella, jonka tarkemmat hintatiedot löydät tehdessäsi varausta. Autoon mahtuu 1 matkalaukku / hlö. Yksityiset lentokenttäkuljetuksemme ovat aina meno-paluu-kuljetuksia, jotka voit ostaa varauksen yhteydessä verkkokaupasta, Oma lomasta tai asiakaspalvelusta viimeistään 5 päivää ennen matkaa.
13 Egypti Egypti lukeutuu Lähi-idän ja koko arabimaailman mielenkiintoisimpiin maihin. Rikkaan historiansa ja lämpimän ilmastonsa ansiosta Egypti on täydellinen lomakohde aktiivisille ja kulttuurinnälkäisille rantalomailijoille. Maa tarjoaa maailmankuulujen nähtävyyksien ohella vaaleahiekkaisia rantoja ja ainutlaatuisen upeat sukellus- ja snorklausmahdollisuudet Punaisenmeren kirkkaissa, talvellakin lämpimissä vesissä. Lyhyen lentomatkan päässä oleva Egypti mahdollistaa hintalaatusuhteeltaan ainutlaatuisen talviloman. Hyvät hotellit, eksoottinen aavikkomaisema, arabialainen kulttuuri, kiehtova arkkitehtuuri ja ruuan mausteiset maut lämmittävät mieltä muistoissa vielä pitkään loman jälkeen. El Gouna on maalauksellisen kaunis, turkoosien laguunien, vaaleiden rantojen ja harkitun arkkitehtuurin lomakohde, jossa kaikki on kävelyetäisyydellä. Hurghada puolestaan tarjoaa jokaiselle jotain. Kaupungin eksoottista paikkalliselämää pursuavat kadut, värikkäitä ihmeitä tarjoavat sukellusvedet ja vesipuistohotellit takaavat elämyksellisen loman. Sahl Hasheeshin ylellisen tunnelman ja koralliriuttojen ääreen hakeutuvat hyvätasoisten hotellien palvejujen ja upeiden sukellusvesien äärellä viihtyvät. Retkemme Hurghadasta ja El Gounasta vievät sinut Niilin rannalle Luxoriin sekä merelle turkoosien sukellusvesien ääreen. Kohteistamme saavutettavanasi ovat myös Kairon kaupungin ihmeet ja Gizan pyramidit. JÄNNITE Jännite on 220 V. Suomalaiset sähkölaitteet käyvät yleensä pistorasioihin. Sähkökatkoksia on ajoittain. MATKAVALUUTTA
14 Egyptin valuutta on punta (EGP). Matkavaluutaksi voi ottaa euroja ja US-dollareita. Päivän kurssi Forexin sivulta Lentokentän pankissa voi vaihtaa puntia maahantulon yhteydessä, sillä hotellien pankit ovat iltapäivällä suljettu. Osa pankeista vaihtaa kuittia vastaan Egyptin puntia takaisin euroiksi tai dollareiksi. MATKUSTUSASIAKIRJAT JA MAAHANTULOMUODOLLISUUDET Suomen ja EUn kansalainen tarvitsee Egyptiin matkustusasiakirjaksi passin, jonka tulee olla voimassa 6 kuukautta maasta poistumisen jälkeen. Tarvitset myös viisumin, jonka saat lomakohteesi lentoasemalla. Viisumi sisältyy matkapaketin hintaan. Viisumi on voimassa enintään 1 kuukauden pituisella matkalla. Mikäli olet matkalla kauemmin, ano viisumi suoraan Egyptin suurlähetystöstä. Muiden maiden kansalaisten tulee tarkistaa viisumikäytäntö Egyptin suurlähetystöstä Puistokatu 5 A Helsinki p. (09) avoinna ma pe klo Important information for non-finnish citizens If you are not a Finnish citizen, please note that you may need a visa for the country you are travelling to. You will need to check your visa requirements from the nearest embassy of the destination country yourself. Please note that you may also need a transit visa. Maahantulomuodollisuudet Kaikkien maahan saapuvien tulee täyttää maahantulokortti. Kortit jaetaan lentokoneessa. Saavuttuasi lentoasemalle mene paikallisen edustajamme MTSn virkailijan luokse. Hän liittää passiisi viisumin. Oppaamme ovat vastassa tulijoita tullitarkastuksen jälkeen lentoasemarakennuksen sisä- ja ulkopuolella.
15 TERVEYS JA TURVALLISUUS Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta saat ajankohtaiset tiedot lomakohteesi terveystilanteesta ja rokotussuosituksista. Matkailijan terveysoppaaseen pääset tästä. Ulkoministeriö Lomamaasi matkustusturvallisuuteen liittyvät ulkoasiainministeriön julkaisemat matkustustiedotteet löydät Matkustaminen-otsikon alta. Sivuilla on myös lomakohdettasi lähinnä olevan Suomen edustuston yhteystiedot. OPPAAMME AUTTAA RAKENTAMAAN JUURI SINUN NÄKÖISESI LOMAN Aurinkomatka-pakettikohteissa sinua palvelee suomenkielinen opastyöhön koulutettu opas. Oppaat tuntevat lomakohteesi parhaimmat palat, joista voit rakentaa juuri sinun näköisesi loman. Tavoitteenamme on, että koet hetkiä, jotka jäävät elämään. Aurinkomatka-pakettimatkoilla kohteen tunteva opas on vastassa sinua lentoasemalla ja palvelee sinua puhelimitse. Oppaamme auttaa sinua myös mahdollisissa ongelmatilanteissa. Valituissa lomakohteissamme tapaat oppaamme myös retkillä tai palvelupisteissä. Huom. Kaupunkilomiin eivät sisälly opaspalvelut. OMATOIMISUUS LOMALLA Hotellien ja paikallisten ravintoloiden henkilökunta osaa harvoin suomea ja varsinkin pienissä lomakohteissa myös englannin kielen taito voi olla heikko.
16 Asiat hoituvat kuitenkin ilman yhteistä kieltäkin. Mikäli hotellihuoneessasi ilmenee puutteita, kuten rikkinäinen lamppu, vuotava wc, wc-paperi puuttuu tms., ilmoita siitä heti hotellin henkilökunnalle. Näin tilanne korjaantuu yleensä helpoiten. TALLETUS JA TURVALLISUUS Kohteeseen saavuttuasi ja liikkuessasi yleisillä paikoilla pidä huoli tavaroistasi taskuvarkaiden varalta. Rahat ja arvoesineet on turvallisinta säilyttää hotellin tallelokerossa. Pidä mukana vain kulloinkin tarvitsemasi määrä rahaa. Vakuutus ei korvaa käteisen rahan katoamista. KERRO MIELIPITEESI Kokemuksesi ja mielipiteesi ovat meille tärkeitä! Siksi lähetämme sinulle matkasi jälkeen sähköpostilla kutsun asiakastyytyväisyyskyselyyn, sekä kutsun kertomaan lomakokemuksistasi ja arvostelemaan hotellisi ja lomakohteesi. Asiakasarvostelut ovat luettavissa verkkosivuillamme. Vastaustesi avulla kehitämme lomateemojamme myös tulevaisuudessa, ja välitämme palautteesi niin oppaille kuin lentoyhtiölle ja hotellille. Kaikkien asiakastyytyväisyyskyselyyn vastanneiden kesken arvomme joka kuukausi 2 kpl 200 euron arvoista Aurinkomatkojen matkalahjakorttia. Onnea arvontaan! Kiitos palautteestasi! Huomioithan, ettemme vastaa asiakaspalautekyselyyn. Mikäli haluat lomalta palattuasi esittää meille huomautuksen tai reklamaation, katso lisätietoja.
17 Löytötavarat Jäikö sinulta tavaroita lomakohteeseen? Ota yhteys Suomen Löytötavarapalveluun. Suomen Löytötavarapalvelu hoitaa kaikki Aurinkomatkojen asiakkaiden löytötavaroihin liittyvät asiat. Yhtiö varmistaa kohteesta tavaroiden löytymisen ja hoitaa tavaroiden palautuksen korvausta vastaan. Suomen Löytötavarapalvelu ATERIAT HOTELLISSA Hotellimajoitukseen sisältyy matkavahvistuksessa mainitut ateriat. AAMUKAHVI sisältää kahvin tai teen, leivän, voin ja/tai marmeladin. AAMIAINEN sisältää kahvin tai teen, leivän, voin ja/tai marmeladin lisäksi suolaisia lisukkeita esim. juustoa, leikkeleitä ja/tai kananmunan. BUFFETAAMIAINEN sisältää kahvin tai teen lisäksi runsaan paikallisen aamiaisen noutopöydästä. Kosher-buffetaamiainen noudattaa koshersääntöjä. Kosher-aamiainen ei sisällä esimerkiksi lihatuotteita. PUOLIHOITOON kuuluu aamiaisen lisäksi yksi päivittäinen ateria, useimmiten illallinen. Joissakin hotelleissa voi valita joko lounaan tai illallisen. Puolihoito ei sisällä juomia, ellei hotellin tiedoissa toisin mainita. TÄYSIHOITO sisältää aamiaisen, lounaan ja illallisen, mutta ei juomia, ellei hotellin tiedoissa toisin mainita. ALL INCLUSIVE -hotellissa matkan hintaan sisältyvät tai voit ostaa lisämaksusta all inclusive - paketin, johon sisältyvät kaikki päivittäiset ateriat paikallisine juo mineen hotellin määrittelemissä ravintoloissa ja hotellin määritteleminä aukioloaikoina. Ateriat nautitaan yleensä hotellin pääravintolassa.
18 Ruokajuomat eivät sisälly aterioiden hintaan, eikä käyttämättömästä puoli- tai täysihoidosta hyvitetä. Puoli- tai täysihoidon ateriat nautitaan hotellin omassa ravin tolassa, ellei hotellitekstissä toisin mainita. Alle 2-vuotiaan ateriat saat edullisimmin tilaamalla ne vasta hotelliin saapuessasi. Joissakin hotelleissa lapset saavat alennuksen käytännön näet varausta tehdessäsi. lisämaksullisista aterioista. Hotellikohtaisen ERIKOISRUOKAVALIO Osassa hotelleja on mahdollista saada erikoisaterioita (esim. gluteeniton, laktoositon), mutta emme voi taata niiden saatavuutta hotelleissa tai lomakohteissa yleisesti. Erikoisruokavalioon liittyvien toiveiden toteutus voi aiheuttaa lisäkustannuksia. PUKEUTUMINEN HOTELLIEN RAVINTOLOISSA Huomioithan, että etenkin neljän ja viiden tähden hotellien ravintoloissa toivotaan siistiä pukeutumista. Esimerkiksi miehiltä saatetaan edellyttää pitkiä housuja. AAMIAINEN KOTIINLÄHTÖAAMUNA Mikäli matkasi hintaan sisältyy aamiainen ja lähtö hotellista lentoasemalle on kotiinlähtöpäivänä ennen aamiaistarjoilua, voit edellisenä päivänä tiedustella vastaanotosta mahdollisuutta aamiaispakettiin (breakfast box). Jotkut hotellit toimittavat aamiaispaketit aikaisille kotiinlähtijöille. HOTELLIN YMPÄRISTÖ Lomakohteet kehittyvät jatkuvasti, joten hotellin läheisyydessä voi olla rakennustyömaa. Yleensä rakennustöitä tehdään vain päiväsaikaan.
19 Lomakohteissa iltaelämä on yleensä vilkasta ja äänekästä. Hotellissasi tai lähiympäristön baareissa saatetaan soittaa musiikkia puolenyön jälkeenkin. Myös paikallisen elämän ja eläinten äänet saattavat kantautua huoneisiin. Hyönteiset voivat kiusata lomakohteessa kuten Suomessakin. Varaudu myös siihen, että jopa loistoluokan hotellien ylimpiin kerroksiin saattaa kiive tä erilaisia, sinänsä harmittomia kovakuoriaisia yms. MUISTA MATKAVAKUUTUS! Lomalla voi joskus sattua ikäviä yllätyksiä, joiden varalle on syytä hankkia riittävä vakuutussuoja. Osta matkavakuutus kätevästi matkaa varatessasi verkosta tai myyntipalvelustamme. Kansainvälinen AIG on tunnettu vakuutusyhtiö maailmalla. AIG Moniturva -matkavakuutus korvaa hoitokulujen lisäksi myös mm. matkatavarat. Tutustu AIG Moniturva -matkavakuutukseen. HUONEIDEN JAKO JA LUOVUTUS Aurinkomatkojen lisäksi useimmissa hotelleissa on myös muiden matkanjärjestäjien asiakkaita. Hotellit pyrkivät jakamaan eritasoiset huoneet tasapuolisesti eri matkanjärjestäjien asiakkaille.
20 Kansainvälisen käytännön mukainen huoneiden jakoaika on yleensä klo Mikäli tulo kohteeseen on ennen sitä, voi hotellihuonetta joutua odottamaan siivouksen vuoksi. Mikäli et kirjoittaudu hotelliin tai ilmoittaudu oppaallemme tulopäivänä, huonetta ei voida taata. Hotellihuoneet luovutetaan lähtöpäivänä hotellista riippuen aamupäivän kuluessa yleensä viimeistään klo 12 myös silloin, kun lähtö tapahtuu klo 24n jälkeen. Näin hotellin henkilökunnalle jää aikaa siivota huoneet seuraaville vieraille. Joissakin hotelleissa huoneen luovutusta voi siirtää myöhemmäksi lisämaksusta, mikäli hotellin varaustilanne sen sallii. HUONEIDEN VARUSTUS ILMASTOINTI JA LÄMMITYS Hotellien ilmastointi ei ole välttämättä käytössä jatkuvasti. Ilmastointi saattaa toimia rajoitetusti, esim. muutaman tunnin päivässä. Joissakin hotelleissa ei ole keskusilmastointia, vaan huoneessa on oma, joskus äänekäs ilmastointilaite. Etelän lomakohteiden lämmityskausi kestää yleensä marraskuusta maaliskuuhun. Lomakohteissa saattaa olla myös säännöstelyä sähkön ja veden, etenkin lämpimän veden jakelussa. INTERNETYHTEYDET Hotellihuoneissa, joissa on langaton verkko, voi verkon toimivuudessa olla ajoittain suuriakin eroja. Aurinkomatkat ei vastaa hotellitiedoissa mainittujen verkkoyhteyksien toimivuudesta. KEITTIÖVARUSTUS Lomahuoneistoissa, huoneistohotelleissa ja bungaloweissa keittiövarustukseen ei kuulu astianpesutarvikkeita eikä keittiöliinoja.
21 KYLPYHUONE JA WC Lomahuoneistoissa, huoneistohotelleissa ja bungaloweissa wc-paperi ei yleensä kuulu varustukseen. MINIBAARI Mikäli hotellihuoneessa on minibaari, huomioi, että se on tarkoitettu vain hotellin omia, maksullisia juomia varten. Siellä ei saa säilyttää muualta hankittuja juomia ja ruokia. TALLELOKERO Hotellin tallelokeron käytöstä saatetaan periä maksu. Hinta vaihtelee hotelleittain. TELEVISIO Joissain hotelleissa television käytöstä peritään maksu. Myös panttimaksut kaukosäätimistä ovat mahdollisia. ÄÄNIERISTYS Lomakohteissa huoneiden äänieristys saattaa olla heikko. Myös ikkunat ovat yleensä yksinkertaiset, joten esimerkiksi liikenteen melu kantautuu huoneisiin. KOSTEUS HUONEISSA Lomakohteiden hotelleissa huoneet saattavat olla kosteita ja viileitä etenkin sateisina aikoina.
22 HOTELLIEN LISÄPALVELUISTA HUOMIOITAVAA Hotellitiedoissa mainitut lisäpalvelut, mm. sauna, kuntosali ja spa, ovat maksullisia, mikäli tekstissä ei ole erikseen mainittu niiden olevan maksuttomia. TAKUUMAKSU HOTELLIIN TULTAESSA Useissa hotelleissa hotellivieraita pyydetään allekirjoittamaan hotelliin saapuessaan avoin luottokorttitosite tai maksamaan takuusumma hotellissa mahdollisesti käytettäviä palveluja varten. Takuusumma voi olla useita satoja euroja, joten luottokortti on kätevin vaihtoehto takuumaksun suorittamiseen. SIIVOUS Yleensä huoneesi tai huoneistosi palveluun kuuluu siivous. Joitakin lomahuoneistoja ei siivota viikon aikana. Hotellihuonettakaan ei välttämättä siivota päivittäin, ja hyvin usein siivous on pintapuolista. Huoneistoissa astiat tulee yleensä pestä itse ja niiden varustukseen ei kuulu astianpesutarvikkeita eikä keittiöliinoja. Uima-altaiden lämmitys Hotellitekstissä on mainittu, mikäli uima-altaan vesi on lämmitetty. Altaita lämmitetään yleensä marras maaliskuussa. Huomio, että silloinkin veden lämpötila voi olla vain n. 20 C. HYVÄÄ MATKAA!
löydät paikallisen elämänmenon ja eksoottista katuvilinää basaarit, perinteisiä herkkuja ravintolat, sekä kansainvälisen ja vilkkaan yöelämän.
Kohdeopas Hurghada Hurghada Egyptin suurimmasta, jatkuvasti kehittyvästä lomakohteesta löytyy jokaiselle jotakin. Puhtaista, kirkkaista vesistään ja ainutlaatuisen upeasta pinnanalaisesta elämästään tunnettuun
rannoilla olevissa tunnelmallisissa hotelleissa on lämmitettyjä uima-altaita ja monipuolisia palveluja.
Kohdeopas El Gouna El Gouna Ainutlaatuinen El Gouna on suloinen lomakaupunki, jonka terrakotta-arkkitehtuuri kunnioittaa Lähi-Idän vanhoja rakennusperinteitä. El Gounan maisemaa kaunistavat turkoosit laguunit,
Kohdeopas Dubain aavikko
Kohdeopas Dubain aavikko Dubain aavikko Dubain aavikolla keskitytään elämästä nautiskelemiseen ylellisen aavikkohotellin spa-hoidoissa katseen kääntävissä maisemissa. Dubain aavikolla nautit uniikeista
Kohdeopas Kroatian joogamatka
Kohdeopas Kroatian joogamatka Kroatian joogamatka Koe uusi Kroatian joogamatka Bracin kuvankauniilla saarella. Vietä lomamatkasi rentoutuen suomalaisten joogaohjaajien järjestämissä päivittäisissä harjoituksissa
Kohdeopas Sveti Konstantin
Kohdeopas Sveti Konstantin Sveti Konstantin Rauhallinen Sveti Konstantin tarjoaa mainion vaihtoehdon Bulgarian vilkkaimmille lomakohteille. Koe lintujen laulun ja aaltojen kohinan säestämä loma Sveti Konstantinin
Kohdeopas Obzor. Obzor. Hyvä tietää kohteesta ETÄISYYDET OBZORISTA
Kohdeopas Obzor Obzor Obzor tarjoaa rennon rantaloman kymmenen kilometrin pituisella hiekkarannalla paikallisen pikkukylän tunnelmissa. Pieni ja kodikas Obzor tarjoaa loistavat puitteet ja tekemistä huolettomaan
Kohdeopas Rodoksen joogamatka
Kohdeopas Rodoksen joogamatka Rodoksen joogamatka Lähde ainutlaatuiselle Rodoksen joogamatkalle Lindokseen, yhteen saaren kauneimmista kylistä. Vietä lomamatkasi rentoutuen suomalaisten joogaohjaajien
Kohdeopas Sveti Konstantin
Kohdeopas Sveti Konstantin Sveti Konstantin Rauhallinen Sveti Konstantin tarjoaa mainion vaihtoehdon Bulgarian vilkkaimmille lomakohteille. Koe lintujen laulun ja aaltojen kohinan säestämä loma Sveti Konstantinin
Kohdeopas Intian joogamatka
Kohdeopas Intian joogamatka Intian joogamatka Lähde ainutlaatuiselle Intian joogamatkalle Divarin saarelle, Devaaya Ayurveda & Hyvinvointikeskukseen, jossa intialaisen luonnon rehevyyden keskellä voit
Kohdeopas Rodoksen joogamatka
Kohdeopas Rodoksen joogamatka Rodoksen joogamatka Lähde ainutlaatuiselle Rodoksen joogamatkalle Lindokseen, yhteen saaren kauneimmista kylistä. Vietä lomamatkasi rentoutuen suomalaisten joogaohjaajien
Kohdeopas Phu Quoc. Phu Quoc. Hyvä tietää kohteesta PHU QUOCIN LOMAVAIHTOEHDOT ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET AURINKOMATKAT KOHTEESSA HARRASTUKSET
Kohdeopas Phu Quoc Phu Quoc Vietnamin eteläkärjessä sijaitseva maan suurin saari Phu Quoc sopii leppoisaan lomanviettoon. Useat hotellimme ovat Long Beachin pitkän hienohiekkaisen rannan äärellä. Päivät
Kohdeopas Sveti Konstantin
Kohdeopas Sveti Konstantin Sveti Konstantin Rauhallinen Sveti Konstantin tarjoaa mainion vaihtoehdon Bulgarian vilkkaimmille lomakohteille. Koe lintujen laulun ja aaltojen kohinan säestämä loma Sveti Konstantinin
Kohdeopas Kroatian joogamatka
Kohdeopas Kroatian joogamatka Kroatian joogamatka Koe uusi Kroatian joogamatka Bracin kuvaunkauniilla saarella. Vietä lomamatkasi rentoutuen suomalaisten joogaohjaajien järjestämissä päivittäisissä harjoituksissa
Kohdeopas Ho Tram. Ho Tram. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET
Kohdeopas Ho Tram Ho Tram Parin tunnin ajomatkan päässä Saigonista, mutta valovuosien päässä kaupungin hälinästä. Ho Tramin ilmastoa ja merta on jo vuosisadan ylistetty kehoa ja mieltä virkistävänä. Ei
Kohdeopas Long Hai. Long Hai. Hyvä tietää kohteesta ETÄISYYDET HARRASTUKSET
Kohdeopas Long Hai Long Hai Vaaleahiekkainen ranta on Long Hain sydän. Paikallistenkin suosima lomailukeidas Long Hai on rento ja konstailematon lomakohde, jonka sielu syntyy paikallisten lämpimistä hymyistä.
Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Budapest. Miksi valita tämä matka: Sivu 1 / 6
Sivu 1 / 6 Esittely Budapestin kaupunkiloma, 4pv Budapest on yksi Keski-Euroopan aurinkoisimmista kaupungeista. Monien mielestä kevätkausi Budapestissä on kauneinta aikaa, kun kaupunki herää talven jälkeen
Kohdeopas Cayo Santa Maria
Kohdeopas Cayo Santa Maria Cayo Santa Maria Cayo Santa Maria ihastuttaa luonnonkauniilla, valkohiekkaisilla rannoilla ja kirkkaalla merivedellä all inclusive -hotellien rauhassa. Turkoosinsininen merivesi
Kohdeopas Cayo Santa Maria
Kohdeopas Cayo Santa Maria Cayo Santa Maria Cayo Santa Maria ihastuttaa luonnonkauniilla, valkohiekkaisilla rannoilla ja kirkkaalla merivedellä all inclusive -hotellien rauhassa. Turkoosinsininen merivesi
Kohdeopas Ajman. Ajman. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET
Kohdeopas Ajman Ajman Uutuuskohde Ajman houkuttelee lapsiperheet kylpemään auringossa kauniille valkeahiekkaiselle rannalle. Ajmanissa vietät rentoa rantalomaa tasokkaissa hotelleissa hyvien shoppailumahdollisuuksien
Kohdeopas Saalbach. Saalbach. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET HARRASTUKSET
Kohdeopas Saalbach Saalbach Saalbachin kauniissa vuoristomaisemissa jokainen päivä on täynnä uusia kokemuksia. Upeissa metsäisissä vuoristomaisemissa tuntuu kuin olisit keskellä postikorttia. Patikoi ja
Kohdeopas Minori. Minori. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET
Kohdeopas Minori Minori Pieni ja viehättävä Minorin kylä Amalfin rannikolla tuo ihastuttavan lomakohdevaihtoehdon alueen vilkkaampien kylien ja kaupunkien rinnalle. Loistavien kulkuyhteyksien päässä omassa
Raya Yailla voi ottaa osaa suomalaisen Raya Diversin järjestämille sukelluskursseille ja -retkille.
Kohdeopas Raya Yai Raya Yai Raya Yai on pitkään ollut sukeltajien tuntema paratiisisaari. Puolen tunnin venematkan päässä Phuketista sijaitseva saari on suosittu retkikohde päivisin. Illaksi väki kuitenkin
Kohdeopas Minori. Minori. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET
Kohdeopas Minori Minori Pieni ja viehättävä uutuuskohde Minori Amalfin rannikolla tuo ihastuttavan lomakohdevaihtoehdon alueen vilkkaampien kylien ja kaupunkien rinnalle. Loistavien kulkuyhteyksien päässä
Kohdeopas Fujairah. Fujairah. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET
Kohdeopas Fujairah Fujairah Uutuuskohde Fujairah ihastuttaa rauhallisella tunnelmalla tasokkaiden rantahotellien palveluiden keskellä. Fujairahissa keskityt rentoutumiseen ja oleiluun hotellin altaalla
talviolympialaisten isäntäkaupungin liikunta- ja ulkoilumahdollisuudet ovat vertaansa vailla.
Kohdeopas Innsbruck Innsbruck Tirolin sydämessä kaupunkiloma kohtaa Alppien laajan harrastusvalikoiman. Kaksien talviolympialaisten isäntäkaupungin liikunta- ja ulkoilumahdollisuudet ovat vertaansa vailla.
Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7
Sivu 1 / 7 Esittely Reykjavikin kaupunkiloma, 4pv Huikeiden vastakohtien Islanti on kuumien lähteiden, jäätiköiden, tulivuorien ja mahtavien putousten maa. Islannista löytyy niin satojen vuosien historiaa
Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6
Sivu 1 / 6 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa
Kohdeopas Mallorcan joogamatka
Kohdeopas Mallorcan joogamatka Mallorcan joogamatka Lähde ainutlaatuiselle Mallorcan joogamatkalle Cala Ratjadaan. Vietä lomamatkasi rentoutuen suomalaisten joogaohjaajien järjestämissä päivittäisissä
Kohdeopas Paleohora, Kreeta
Kohdeopas Paleohora, Kreeta Paleohora, Kreeta Loma Paleohorassa, Kreetan lounaisosassa, on rauhallista oleilua aidon kreetalaisen elämänmenon ja kristallinkirkkaiden vesien keskellä. Auringon maaksi kutsutulla
Hotellimatka Vihulan kartanoon. Esittely. Vihulan hotellimatka 3 päivää. Vihulan kartano, Vihula Manor Country Club & SPA
Sivu 1 / 7 Esittely Vihulan hotellimatka 3 päivää Tervetuloa Lahemaan kansallispuiston alueella sijaitsevaan Vihulaan, noin 95 km päähän Tallinnasta itään. Vihula on yksi Viron kauneimmista paikoista ja
Turkoosi Adrianmeri, syvänvihreät pinjametsät ja taivasta vasten piirtyvät jylhät vuorenrinteet
Kohdeopas Makarska Makarska Turkoosi Adrianmeri, syvänvihreät pinjametsät ja taivasta vasten piirtyvät jylhät vuorenrinteet uutuuskohteemme Makarskan maisemien kauneus syntyy vahvoista väreistä ja vastakohdista.
Formulamatka Unkariin. Esittely. Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Hungaroring. Budapest. Miksi valita tämä matka?
Sivu 1 / 6 Esittely Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Lähde jännitämään suomalaisten menestystä Hungaroringin radalle! Tällä matkalla pääset seuraamaan harjoituksia, aika-ajoja sekä tietenkin itse
Kylpyläloma Haapsalu, 8 pv. Esittely. Kylpyläloma Haapsalu. Haapsalu. Miksi valita Haapsalu kylpyläloma? Sivu 1 / 6
Sivu 1 / 6 Esittely Kylpyläloma Haapsalu Se on ihanteelinen lomakohde perheille ja pariskunnille, jotka nauttivat picniceistä, kävelystä, kylpylöistä ja mutakylvyistä, purjehtimisesta ja uimisesta. Kylpylöistä
Kohdeopas Puerto de Sóller, Mallorca
Kohdeopas Puerto de Sóller, Mallorca Puerto de Sóller, Mallorca Puerto de Sóllerissa vietetään rauhaisaa lomaa kuvankauniiden, vuoristoisten maisemien keskellä. Täällä viihtyvät erityisesti luonnosta ja
Hotellimme sijaitsevat kävelyetäisyydellä Albenan upeasta ranta-alueesta.
Kohdeopas Albena Albena Sympaattinen Albena on kuin luotu lasten kanssa lomailevien tarpeisiin. Albenan kilometrien mittaisella, valkohiekkaisella ja puhdasvetisellä rannalla viihtyvät kaikenikäiset lomailijat.
Kohdeopas Krabin joogamatka
Kohdeopas Krabin joogamatka Krabin joogamatka Koe ainutlaatuinen Krabin joogamatka Klong Muangin rauhallisuutta henkivissä maisemissa. Vietä lomamatkasi rentoutuen suomalaisten joogaohjaajien järjestämissä
Kohdeopas Maiori. Maiori. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET
Kohdeopas Maiori Maiori Viehättävän Amalfin rannikon sydämessä avautuu uutuuskohteemme Maiorin kylä kilometrin pituisen hiekkarannan siivittämänä. Aitoa paikallista elämää huokuva Maiori ihastuttaa rauhallisella
rannalla viihtyvät auringonpalvojat, ja loman tekee täydelliseksi laadukkaat hotellit, jotka ovat vain muutaman askeleen päässä rannasta.
Kohdeopas Nha Trang Nha Trang Nha Trang on oiva yhdistelmä hienohiekkaisella ranta- ja kaupunkilomaa. Kilometrien mittaisella, rannalla viihtyvät auringonpalvojat, ja loman tekee täydelliseksi laadukkaat
Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7
Sivu 1 / 7 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa
Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto.
Sivu 1 / 6 Esittely Viking Line päiväristeily Tallinnaan Matka sisältää päiväristeilyn Päiväristeily alkaa aamupäivällä, jolloin voit nauttia lounaan Bistro Buffetissa. Päivässä ehtii vaikka mitä! Merimatka
Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto.
Sivu 1 / 6 Esittely Viking Line päiväristeily Tallinnaan Matka sisältää päiväristeilyn Päiväristeily alkaa aamupäivällä, jolloin voit nauttia lounaan Bistro Buffetissa. Päivässä ehtii vaikka mitä! Merimatka
Piskuisen Primostenin Vanhakaupunki päällystää pienen niemimaan kauniilla kujillaan. Vaikka
Kohdeopas Primosten Primosten Kroatian viehättävä uutuuskohde Primosten kutsuu viettämään aurinkoista lomaa rauhallista tunnelmaa henkivään kylään. Myös paikallisten lomailijoiden suosima Primosten herää
Varnan hotellimme sijaitsevat suositun Meripuiston tuntumassa, joka on rantakatuineen kesäisin
Kohdeopas Varna Varna Nuorekas Varnan kaupunki tarjoaa erinomaiset puitteet niin kulttuurinnälkäisille kuin ostoslomaa etsivillekin. Mustanmeren rannalla sijaitseva, Bulgarian kolmanneksi suurin kaupunki
Kohdeopas Ajman. Ajman. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET
Kohdeopas Ajman Ajman Uutuuskohde Ajman houkuttelee pariskunnat kylpemään auringossa kauniilla, valkeahiekkaisella rannalla. Ajmanissa vietät rentoa rantalomaa tasokkaissa hotelleissa hyvien shoppailumahdollisuuksien
Matka Hoi Aniin on kiehtova hyppäys ajassa taaksepäin. Historiasta pitävää innostavat
Kohdeopas Hoi An Hoi An Matka Hoi Aniin on kiehtova hyppäys ajassa taaksepäin. Historiasta pitävää innostavat kaupungin lukuisat nähtävyydet, kuten kauppasataman Vanhakaupunki, jota pidetään koko Vietnamin
Kohdeopas Fujairah. Fujairah. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET
Kohdeopas Fujairah Fujairah Uutuuskohde Fujairah ihastuttaa rauhallisella tunnelmalla tasokkaiden rantahotellien palveluiden keskellä. Fujairahissa keskityt rentoutumiseen ja oleiluun hotellin altaalla
Piskuisen Primostenin Vanhakaupunki päällystää pienen niemimaan kauniilla kujillaan. Vaikka
Kohdeopas Primosten Primosten Kroatian viehättävä uutuuskohde Primosten kutsuu viettämään aurinkoista lomaa rauhallista tunnelmaa henkivään kylään. Myös paikallisten lomailijoiden suosima Primosten herää
Antalyassa on helppo liikkua hyvien liikenneyhteyksien ansiosta, ja kun olet kolunnut kaupungin
Kohdeopas Antalya Antalya Uutuuskohteemme Antalya valloittaa Turkin matkailijoiden sydämet tarjoamalla vaivattoman tavan yhdistää kaupunkiloma rentouttaviin lomapäiviin aurinkorannalla. Loistavat ostosmahdollisuudet
Kohdeopas Albena. Albena. Hyvä tietää kohteesta ETÄISYYDET ALBENASTA
Kohdeopas Albena Albena Sympaattinen Albena on kuin luotu lasten kanssa lomailevien tarpeisiin. Kilometrien mittaisella, valkohiekkaisella ja puhdasvetisellä rannalla viihtyvät kaikenikäiset lomailijat.
Khanomin rauhallisten rantalomapäivien lisäksi matkaa veneellä ihastelemaan alueen kuuluisia
Kohdeopas Khanom Khanom Khanom houkuttelee kiireettömään lomailuun paikallistunnelmassa rauhallisella Nadan Beachin paratiisirannalla. Suuntaa lomalle Khanomin pehmeälle hiekkarannalle kaivatessasi autenttista
Europa viihderisteily Tallinnaan. Esittely. Europan viihderisteily Tallinnaan. Miksi Europan viihderisteily? Matkustaminen. Matkan kesto.
Sivu 1 / 6 Esittely Europan viihderisteily Tallinnaan Lähdöt päivittäin klo 18.30 Helsingistä. Matka sisältää Helsinki - Tallinna - Helsinki risteilyn valitussa hyttiluokassa. Alkuviikosta Europan 22h
Kohdeopas Varnan Kultahietikko
Kohdeopas Varnan Kultahietikko Varnan Kultahietikko Lähes neljä kilometriä kullanväristä hiekkaa ja välkehtivä sininen meri. Ei ihme, että Varnan Kultahietikkoa pidetään yhtenä Euroopan upeimmista rannoista!
Kohdeopas Porec. Porec. Hyvä tietää kohteesta
Kohdeopas Porec Porec Istrian niemimaalla uutuuskohde Porecissa nautit helposta lomasta monien mahdollisuuksien äärellä. Porecin vilkkaassa pikkukaupungissa kuljet paikalliselämän tahtiin, joka sallii
Kohdeopas Rio San Juan
Kohdeopas Rio San Juan Rio San Juan Rauhallisesta Rio San Juanista löydät trooppisen pakopaikan arjesta paikallisten iloisessa elämänrytmissä. Nelisenkymmentä kilometriä Dominikaanisen tasavallan saaren
Viron pääkaupunki Tallinna sijaitsee Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Tallinnassa on asukkaita
Sivu 1 / 7 Esittely Hotellimatka Tallinna / Viking Line Tallinnan hotellimatkallamme ehdit tutustua nähtävyyksiin, shoppailla, nauttia kulttuurista ja hemmotella itseäsi. Lukuisat kansainväliset ravintolat
Hyvä tietää. Puola. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä
Hyvä tietää Puola Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Puolasta Pääkaupunki Asukasluku Kieli Varsova 38,5 milj. Puola Uskonto Valuutta Pinta-ala Katolisuus Zloty 312.000 km2 Tällä sivulla on tärkeää
Matka Sortavala - Valamo Käkisalmi Viipuri. 01. päivä 23.8.
23. 25.8.2018 Matka Sortavala - Valamo Käkisalmi Viipuri 01. päivä 23.8. Matkamme alkaa torstaina klo 7.30 Marolankadun pysäkiltä. Lappeenrannan tienoilla pidämme pienen kahvi- ja jaloittelutauon. Täältä
Kohdeopas Elafitisaaret
Kohdeopas Elafitisaaret Elafitisaaret Kroatian uutuuskohtemme Elafitisaaret tarjoilee kattauksen aitoa ja verkkaista saaristolaiselämää sekä kirkkaan Adrianmeren aaltojen lempeästi hyväileviä rantapoukamia,
Kohdeopas Seefeld. Seefeld. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET
Kohdeopas Seefeld Seefeld Alppien sylissä 1 200 metrin korkeudessa lepäävä pieni Seefeldin kylä ympäristöineen tarjoaa mitä parhaimmat ulkoilumaastot ja monipuoliset harrastukset aktiivisille lomailijoille.
Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016
Visbyn risteily Silja Europalla Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visby on kaupunki ja maineensa veroinen. Täällä kävijän hurmaavat sen matalat, ruusuihin peittyvät talot, sen korkeat tornit, varjoisat
Sivu 1 / 8 Esittely Vihulan kartanojoulu 4 päivää Tervetuloa viettämään tunnelmallista kartanojoulua Lahemaan kansallispuiston alueella sijaitsevaan Vihulaan, noin 95 km päähän Tallinnasta itään. Vihula
Kohdeopas Milano Marittima
Kohdeopas Milano Marittima Milano Marittima Vanhan pinjametsikön takaa pilkistää sininen Adrianmeri, jonka kilometrien mittaisen vaalean rantahietikon äärelle jo 1900-luvun alussa kehittynyt lomakaupunki
Ryhmässä Fuengirolaan. v v Hotelli Fuengirola Park v Lennot Helsingistä ja Oulusta v Ilmoittaudu
Ryhmässä Fuengirolaan v 14. -28.04.2018 v Hotelli Fuengirola Park v Lennot Helsingistä ja Oulusta v Ilmoittaudu 30.11.2017 mennessä Mirja ; 0407635528 mirja.hanninen@hyvame.fi Tuomas ; 0400242686 tuomas.samuel@gmail.com
Kohdeopas Mljet. Mljet. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET
Kohdeopas Mljet Mljet Kroatian uutuuskohde Mljetin vehreä saari tarjoaa upeat kristallinkirkkaat vedet ja kansallispuiston koskemattoman luonnon aktiivilomailijan unelmien lomakohteessa. Kolmasosan saaresta
Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa
Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Joulukuun pakkaset jäivät taakse, kun laskeuduin kuuden tunnin lentomatkan jälkeen Las Palmasin lentokentälle. Kenttäpalvelut toimivat
Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta
Kevätretki Maltalle 23 27.4.2017 Matkalla nähdään pääsaaren lisäksi Gozon vihreämpää luontoa ja tutustutaan monipuolisesti historiaan ja nähtävyyksiin. Saaren etelä-osan retkellä nähdään mm. Zurrieq laakso
KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN
KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN 22. 25.04.2020 Kevään ryhmämatkamme suuntautuu Slovenian pääkaupunkiin, sympaattiseen Ljubljanaan. Lähde mukaan kokemaan uusi, upea ja raikas kaupunkikohde, sen historia
Kohdeopas Israelin kiertomatka
Kohdeopas Israelin kiertomatka Israelin kiertomatka 1 YÖ KUOLLUTMERI 2 YÖTÄ TIBERIAS 2 YÖTÄ JERUSALEM 2 YÖTÄ EILAT Koe unohtumaton kiertomatka Israelissa. Sukella Lähi-idän bysanttiin ja tutustu kristinuskon
Ranskan kulttuuri viehättävät erityisesti aikuista lomailijaa. Saigonissa kannattaa ehdottomasti
Kohdeopas Saigon Saigon Matkat Saigoniin, nykypäivään. Kaupungin Vietnamin metropoliin, ovat kurkistuksia vauhdilla kehittyvän maan nähtävyydet, kiinalaiskorttelien maaginen tunnelma ja siirtomaavalta
jotka tanssittavat pitkälle aamuyöhön rantabulevardilla vietetyn rennon alkuillan päätteeksi.
Kohdeopas Sitges Sitges Välimeren helmeksi kutsuttu uutuuskohteemme Sitges tarjoaa rantalomaa hamuilevalle upean pakopaikan arjesta Barcelonan kupeessa. Ihanteellisesti vuoriston ja rantaviivan välille
Kohdeopas Cefalù, Sisilia
Kohdeopas Cefalù, Sisilia Cefalù, Sisilia Cefalun lomalla voit kuulla sympaattisen Sisilian sydämenlyönnit. Aitoa italialaista tunnelmaa henkivän Cefalun ranta kutsuu nauttimaan rantalomailijoita nauttimaan
Lähdöt lähes päivittäin (ei lauantaisin) klo 21:30 tai 20:00 (sunnuntaisin) Helsingistä.
Sivu 1 / 7 Esittely 23h Päivä Tallinnassa risteily Lähdöt lähes päivittäin (ei lauantaisin) klo 21:30 tai 20:00 (sunnuntaisin) Helsingistä. Suositulla Ostosristeilyllä vietät yön laivalla ja Tallinnassa
JCI WORLD CONGRESS 2015
Japani kutsuu Lähde Nuorkauppakamarien maailmankokoukseen ja tutustu samalla lumoavaan Kiotoon ja Okinawan trooppisiin saariin! Yhteistyössä Suomen Nuorkauppakamarit ja SMT. Tarjolla on kuusi erilaista
Lähde kanssamme ikimuistoiselle luomuviinimatkalle Chileen & Argentiinaan 19.02. - 05.03.2016
Lähde kanssamme ikimuistoiselle luomuviinimatkalle Chileen & Argentiinaan 19.02. - 05.03.2016 Chile & Argentiina luomuviinimatka Chile ja Argentiina ovat upeita valtioita, jotka ovat täynnä toinen toistaan
Australiasta UuteenSeelantiin
Jouluristeily Australiasta UuteenSeelantiin Tutustu kauniiseen Sydneyyn, nauti Bay of Islandin maisemista, näe upea Auckland ja vieraile maorien Rotoruassa. Doha 1 yö Sydney 2+1 yötä/10 yön risteily alkaa
Kiehtovan kulttuurin ja historian lisäksi Pula tarjoaa hyvät ostosmahdollisuudet ja erinomaisen
Kohdeopas Pula Pula Kroatian uutuuskohde Pula huokuu historiaa ja paikallistunnelmaa kauniin Istrian niemimaan kärjessä. Istrian niemimaan suurimmassa kaupungissa Pulassa koet Kroatian kulttuurin eläväisen
Visbyn risteily Helsingistä
Visbyn risteily Helsingistä Reitti: Karstula-Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä (menoon mahdollista saada liityntäkuljetukset myös Keuruulta ja Petäjävedeltä -> kysy lisää toimistoistamme!) Lähdöt: 3.7 ja 24.7
Kohdeopas Phuket, Naka Island
Kohdeopas Phuket, Naka Island Phuket, Naka Island Uutuuskohteemme Naka Island on kuin luotu rentoutumiseen ja kiireettömästä lomasta nauttimiseen. Trooppinen vehreys, valkohiekkaiset rannat ja kirkas merivesi
Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016
Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016 Chile & Argentiina luomuviinimatka Chile ja Argentiina ovat upeita valtioita, jotka ovat täynnä toinen toistaan loistavampia nähtävyyksiä.
Kohdeopas Santa Cruz, Teneriffa
Kohdeopas Santa Cruz, Teneriffa Santa Cruz, Teneriffa Santa Cruz on modernia arkkitehtuuria, bulevardeja, aukioita ja mielenkiintoisia museoita ostosmahdollisuuksia unohtamatta. Iloinen kanarialaiskaupunki
Antalyassa on helppo liikkua hyvien liikenneyhteyksien ansiosta, ja kun olet kolunnut kaupungin
Kohdeopas Antalya Antalya Antalya valloittaa Turkin matkailijoiden sydämet tarjoamalla vaivattoman tavan yhdistää kaupunkiloma rentouttaviin lomapäiviin aurinkorannalla. Loistavat ostosmahdollisuudet ja
Matka Albaniaan Durresin Rivieeralle
Matka Albaniaan Durresin Rivieeralle 7. 14.9.2018. Ilmoita Elinalle välittömästi mahdolliset ruoka-allergiat ja erikoisruokavaliot Matkan loppumaksu on maksettava 20.7. mennessä. Kaksio 785 + Tiranan retki
Valkoisen puuterihiekan päällä taipuva korkea palmupuu kurottautuu kohti turkoosina
Kohdeopas Punta Cana Punta Cana Valkoisen puuterihiekan päällä taipuva korkea palmupuu kurottautuu kohti turkoosina kimmeltävää kristallin kirkasta vettä. Uutuuskohteessamme Punta Canassa lomailet keskellä
DUBAIN-RISTEILY MSC MUSICALLA
DUBAIN-RISTEILY MSC MUSICALLA Lomasi alkaa pian. Olemme koonneet sinulle sitä varten hyödyllistä tietoa risteilystä. Mukavaa matkaa! Päivä 1: Dubai Päivä 2: Abu Dhabi Päivä 3: Merellä Päivä 4: Khor Fakkan
Kolmården eläinpuisto/ Turusta Silja Line 3pv
Kolmården eläinpuisto/ Turusta Silja Line 3pv Reitti: - Karstula-Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä Lähtö: ma 17.7. Pohjoismaiden suosituin eläinpuisto Kolmården safaripuistoineen on jännittävä kesälomakohde koko
ClubOne-alennus edellyttää 1 kortti / hytti. Samaa korttia ei voi hyödyntää useammassa hytissä.
Ikaalisten Matkatoimisto Taru Malmström 03-4580203 taru.malmstrom@ikaalistenmatkatoimisto.fi Matti Ristimäki 040-5025917 matti.ristimaki@luukku.com Tässä tarjouksemme Visbyn risteilystä 7.-9.8.2016 Matkaohjelma
KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, , 5 PÄIVÄÄ
www.matkarasti.fi KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, Viehättävä ja satumaisen kaunis Alsace sijaitsee Ranskassa, Saksan ja Sveitsin rajalla. Alue tunnetaan keskiaikaisista kylistään, värikkäästä
rantalomailun tunnelmaan pääset helposti kaupungin edustalla olevilla rannoilla.
Kohdeopas Limassol Limassol Limassolin matkat saavat viehätyksensä kaupungin vastakohdista. Limassolissa yhdistyy kaupunki- ja rantaloma, nuorekas ilmapiiri ja juuret antiikin ajan historiassa. Limassol
Kohdeopas Peschiera del Garda, Gardajärvi
Kohdeopas Peschiera del Garda, Gardajärvi Peschiera del Garda, Gardajärvi Gardajärven eteläosassa sijaitsevalle Peschiera del Gardan linnoituskaupungille tunnusomaisia ovat Vanhankaupunki viehättävine
Kohdeopas Kuollutmeri
Kohdeopas Kuollutmeri Kuollutmeri Israelin uutuuskohteemme Kuollutmeri tarjoaa mahdollisuuden kokea ainutlaatuisen elämyksen kellua Kuolleessameressä. Lepäile rennosti runsassuolaisen veden pinnalla ja
Kohdeopas Sirmione, Gardajärvi
Kohdeopas Sirmione, Gardajärvi Sirmione, Gardajärvi Kapean niemekkeen kärjessä sijaitseva Sirmione hurmaa eloisalla pikkukaupungin tunnelmallaan. Viehättävän vanhan keskustan pienet putiikit kutsuvat tekemään
THAIMAA SPECIAL. Päivä 1. Päivä 2
THAIMAA SPECIAL BANGKOK - KWAI-JOKI HUA HIN GOLF KIERROS 14 päivää / 13 yötä Upea yhdistelmämatka, jossa koet Thaimaan eri puolet ja pelaat Thaimaan upeimmilla kentillä. Voit hankkia edullisia golfvarusteita
Hyvä tietää. Italia. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä
Hyvä tietää Italia Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Italiasta Pääkaupunki Asukasluku Kieli Rooma Noin 61 miljoonaa Uskonto Valuutta Pinta-ala Katolilaisia 90%, muslimeja 2%, muita uskontoja
Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016
Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden talven viikko-ohjelmassa nautitaan luonnon rauhasta, uusista kokemuksista, yhdessä tekemisestä ja Lapin tarinoista!
KALASTUSMATKA MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 7-23.4.2015
KALASTUSMATKA MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 7-23.4.2015 Yleisön, eli aikaisemmin Playa del Carmenissa mukana olleiden toiveesta järjestämme Playa del Carmeniin uuden kalastusmatkan. Matka soveltuu lomamatkaksi
Kohdeopas Söll. Söll. Hyvä tietää kohteesta ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET
Kohdeopas Söll Söll Grüss Gott! pienen, kuvankauniin kylän raitilla ja lähiseudun patikointipoluilla niin tuttua kuin vierasta tervehditään sydämelliseen tirolilaiseen tapaan. Wilder Kaiser -vuoriston