Syksy on värien aikaa.
|
|
- Tuomo Heino
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1
2 Syksy on värien aikaa. Luonto ympärillämme taipuu hiljalleen ruskan eri väreihin. Päiviin tulee uusia värejä sen myötä, kun lomat loppuvat, koulut ja työt jatkuvat, harrastukset pyörähtävät käyntiin ja arki alkaa. Seurakunnassa syyskauden käynnistyminen tarkoittaa viikoittaisen toiminnan alkamista ja erilaisia tapahtumia ja tilaisuuksia. Erityisesti tänä syksynä väriä ja monenlaista uutta tuo Söderkullaan valmistunut kirkko. Rukoilemme, että tämä kirkko saa olla paikkana kokoontua yhteen ja levähtää sekä hiljentyä Jumalan edessä. Koulutietään aloittelevia ekaluokkalaisia saatettiin koulutielle psalmin 121 sanoin. Nämä sanat saakoon siunata myös meidän jokaisen alkavaa syksyä sen kaikkine väreineen. Herra varjelee kaikki sinun askeleesi, sinun lähtösi ja tulosi nyt ja aina. (Ps. 121:8) Tanja Louhivuori seurakuntapastori Söderkullan kirkon vihkiminen su klo 10 Neiti Miilintie 2, söderkulla Vietämme Söderkullan kirkossa kaksikielistä juhlamessua klo 10, kirkon vihkimisen toimittavat yhdessä Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo ja Porvoon hiippakunnan piispa Björn Vikström. Messun jälkeen nautimme kirkkokahvit ja vietämme seurakuntajuhlaa. Olet lämpimästi tervetullut yhteiseen juhlaamme! Avoimet ovet ma pe klo 9-20!
3 Syksyn messuja ja tapahtumia Messu pääsääntöisesti Sipoon kirkossa sunnuntaisin klo 10 Arki-illan ehtoollinen viikoittain alkaen ke klo 19, Söderkullan kirkko Söderkullan messu su 9.9., 7.10., klo 13, Söderkullan kirkko, kirkkokahvit Söderkullan Iltamessu su 23.9., , klo 18, Söderkullan kirkko Kaikille avoimet ehtoollishartaudet: Palvelutalo Linda (Amiraalintie 6, Söderkulla) pe , 9.11., klo 14. Palvelutalo Elsie (Jussaksentie 18) pe 14.9, 26.10, klo 10. Vanhan kirkon messu su klo 10 (huom. ei messua Sipoon kirkossa) Kynttiläkirkko to klo 19.30, Vanha kirkko Söderkullan kirkon vihkiminen su klo 10 (Neiti Miilintie 2) Söderkullan kirkon avointen ovien viikko ma klo 9-20 Syyskauden avajaismessu su 2.9. klo 10, Sipoon kirkko. Kirkkokahvit srk-talolla Kävele Naiselle Ammatti tapahtuma su 9.9. klo Söderkullan kirkko. Yhteistyössä Sibbo svenska församling kanssa, lue lisää tapahtumasta nettisivuilla! Valon messu su klo 17, Söderkullan kirkko Sipoon äänet -festivaalin kaksikielinen musiikillinen messu su klo 10-11, Sipoon kirkko. Lähetyspyhän messu su klo 10 Sipoon kirkko Söderkullan perhemessu su klo 13 Söderkullan kirkko Pyhäinpäivän messu ja poisnukkuneiden muistaminen la klo 16. Valon kappeli. Kahvihetki seurakuntatalolla messun jälkeen. Karjalaisen kansan messu su klo 10. Sipoon kirkko SUSIPARIEN VIHKI-ILTA pe 7.9. klo 16 Vanha kirkko, klo 18 Sipoon kirkko Pienimuotoinen ja lämminhenkinen mahdollisuus avioliittoon vihkimiseen tai kirkolliseen siunaamiseen. Hääkakkukahvit tarjotaan Pappilassa. Ilmoittautuminen kirkkoherranvirastoon viimeistään Muista pyytää esteidentutkintaa viimeistään esteidentutkinta.fi tai tulkaa käymään kirkkoherranvirastossa!
4 SEURAKUNTAVAALIT 2018 Seurakunnissa järjestetään seurakuntavaalit sunnuntaina Vaaleissa valitaan luottamushenkilöt seurakuntaneuvostoon ja yhteiseen kirkkovaltuustoon. Ennakkoäänestys on kirkkoherranvirastossa Lisäksi voi äänestää ennakkoon Nikkilässä ja Söderkullassa erikseen ilmoitetuissa paikoissa. Ennen ennakkoäänestyksen alkamista jaetaan seurakuntalaisten talouksiin ehdokkaista esite, joka löytyy myös nettisivuiltamme ja on noudettavissa seurakuntamme tiloista. Äänioikeutettuja ovat kaikki seurakuntamme jäsenet, jotka viimeistään vaalipäivänä täyttävät 16 vuotta. Kirkkoon liittyminen tulee olla rekisteröity MILLAINEN ON SINUN KIRKKOSI? ASETU EHDOLLE JA TEE KIRKOSTA NÄKÖISESI. Seurakunnan hallintoa hoitavat vaaleilla valitut luottamushenkilöt yhdessä työntekojöiden kanssa. Olisitko sinä kiinnostunut kehittämään seurakuntamme toimintaa? Mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä? Miten toivoisit seurakunnan näkyvän paikallisesti? Myös nuoria kaivataan mukaan! Lähde ehdokkaaksi vaaleihin, jos olet täyttänyt täyttää 18 vuotta viimeistään , olet viimeistään seurakuntamme konfirmoitu jäsen. Ehdokasasettelu päättyy Lue lisää seurakuntavaalit.fi tai nettisivuiltamme!
5 Konsertit ja musiikki Ehtoosoitto la 1.9. klo 18, Sipoon kirkko To klo 19, Söderkullan kirkko Söderkullan kirkon uuden flyygelin vihkiäsikonsertti. Vapaa pääsy. Mukana kaikki Sipoon kanttorit: Lauri Palin Marko Korven- Korpinen Mauriz Brunell Tiina Paloniemi To klo 19 Sipoon kirkko TRIBUTE TO MAHALIA JACKSON konsertissa kuullaan maailman parhaaksi gospellaulajaksi tituleeratun laulajattaren musiikkia. Pääosin afro-amerikkalaisista spirituaaleista (mm. Deep River, Swing Low Sweet Chariot, My Lord What a Morning jne.) koostuvat laulut koskettavat myös nykykuulijaa niiden ajattoman sanoman tähden. Alttolaulaja Tiina Sinkkonen tulkitsee lauluja jazzin hengessä yhdessä Eric-Olof Söderströmin (piano), Patrik Latvalan (kontrabasso) ja Thomas Törnroosin (rummut) kanssa. Konsertin järjestää Sipoon suomalainen seurakunta, vapaa pääsy, ohjelma 5. Virsi-ilta pe klo 19 Sipoon kirkko Yhteistyössä Vantaan Rauhanyhdistyksen kanssa. Su klo 10-11, Sipoon kirkko Sipoon äänet -festivaalien kaksikielinen musiikillinen messu. Uusimaa-kvartetti: Kaisa Ivars, viulu, Tanja Kortman, viulu, Heidi Ketola, alttoviulu, Tuure Paalanen, sello. Su klo 15, Sipoon kirkko Sipoon äänet - festivaalin kamarimusiikkikonsertti. Bysantista ikuisuuteen KAMUSkvartetti, liput festivaalien nettisivuilta. Su klo 18 Sipoon kirkko Pyhäillan kirkkokonsertti The Larks -yhtye esiintyy, ohjelmassa mm. Caccinin, Vivaldin, Händelin, Mozartin, Schubertin ja Merikannon musiikkia. Vapaa pääsy, ohjelma 5. Sipoon soinnun konsertit su klo 16 Sipoon kirkko klo 18 Söderkullan kirkko Vapaa pääsy, Ohjelma 10 KOKO KYLÄN JOHANNESPASSIO Etsimme kuorolaisia kaikkiin ääniin. Teos on tarkoitus toteuttaa mahdollisimman pitkälti sipoolaisin voimin, tuottajina Sipoon musiikkiyhdistys ja Sipoon seurakunnat. Harjoitukset sunnuntaisin alkaen 9.9. joka kolmas viikko klo 14 Kirkonkylän srk-talossa. Kuoron harjoittamisesta vastaavat Teppo Salakka, Marko Korven-Korpinen, Mari Karjalainen ja Jussi Merikanto. Esitys on keväällä Sipoon kirkossa. Lisätietoja: sipoonmusiikkiyhdistys@gmail.com tai kuoromestari Teppo Salakka Kuorot Kirkkokuoro Kirkkokuoron syyskausi alkaa ke klo Kirkonkylän seurakuntatalossa. Tervetuloa mukaan kaikki laulavaiset, nykyiset ja tulevat kuorolaiset! Lisätietoja antaa kanttori Marko Korven-Korpinen, p Lasten kuoro Välke Tervetuloa mukaan sinä alakoululainen! Harjoitukset torstaisin Söderkullassa ja kirkonkylällä. Syyskausi alkaa yhteisharjoituksilla to 6.9. klo 16 Nikkilän kirkonkylän seurakuntatalolla, Iso Kylätie 1. Lisätietoja antaa kanttori Tiina Paloniemi, p
6 lapset ja perheet PERHEKERHOT aloittavat jälleen! Kaikenlaiset perheet ovat tervetulleita, aamupalan (2e/perhe) ja yhteisen ohjelman lisäksi vietetään pieni hartaushetki, leikitään ja vaihdetaan kuulumisia. Tule silloin kun sinulle sopii, ryhmiin ei tarvitse ilmoittautua. NIKKILÄSSÄ alkaen ti 4.9. klo , kirkonkylän srk-talo SÖDERKULLASSA alkaen to 13.9, klo 9-12, Söderkullan kirkko Junnujen avoimet ovet alakoululaisille tiistaisin alkaen klo Söderkullan kirkon alakerta. Hengailua, välipalaa, pelejä ja läksyjen tekoa. Lapsikuoro Välke Tervetuloa mukaan sinä alakoululainen! Harjoitukset torstaisin Söderkullan kirkolla ja Nikkilän kirkonkylällä, seurakuntatalolla. Syyskausi alkaa yhteisharjoituksilla to 6.9. klo 16 kirkonkylän seurakuntatalolla, Iso Kylätie 1. Lisätietoja antaa kanttori Tiina Paloniemi, p Perheiden retkipäivä Korkeasaareen pe klo Retken hinta 15 /aikuinen (hinta sis. pääsylipun ja kuljetuksen) lapset mukaan maksutta. Omakustanteinen ruokailu. Lisätietoja ja ilmoittautuminen nettisivujen kautta viimeistään 31.8., lisätietoja saa myös Sanskulta tai Sonjalta! perhemessu su klo 13 Söderkullan kirkko Kouluikäisten syksyn leirit Nilsaksessa / RAUHA-LEIRI 7-9-vuotiaille, ilmoittautuminen viim. ma / TURVASSA-LEIRI vuotiaille, Ilmoittautuminen viim. ma Lisätietoja: Ninalta, nina.okkonen@evl.fi tai Sanskulta, sanna.rauhala@evl.fi Ilmoittautuminen leireille alkaa elokuussa nettisivujen kautta! SYKSYN 2018 PÄIVÄKERHOT Nikkilän päiväkerho seurakuntatalon päiväkerhotiloissa alkaen ma Iso Kylätie 1, maanantaisin ja keskiviikkoisin klo Söderkullan päiväkerho Söderkullan kirkon päiväkerhotiloissa alkaen ma 3.9. Neiti Miilintie 2 maanantaisin klo 13-16, ja perjantaisin klo Ilmoittautuminen on ohi, mutta vapaita paikkoja voi kysyä Sirpalta! Toimiva perhe -kurssi torstaisin alkaen klo , Ratatupa, Iso Kylätie 38, Nikkilä Toimiva Perhe on vanhemmille tarkoitettu kurssi perheen ihmissuhdetaidoista, lue lisää seurakunnan nettisivuilta. Lastenhoito järjestetty (paikat varattava etukäteen), tarjolla pientä iltapalaa, pienimuotoinen materiaalimaksu. Kurssi toteutetaan yhteistyössä Sipoon kunnan ja MLL:n kanssa. Tiedustelut ja ilmoittautumiset välisenä aikana perhediakoni Eealle ADVENTTIASKARTELUILLAT Söderkullan kirkko ke klo Nikkilän srk-talo ti askartelua ja joulumyyjäiset klo Tarjolla lähetystyön hyväksi päivällinen 5 /perhe klo 17-18, kahvi/tee 1, pulla 1. Muuta syksyllä tapahtuvaa! Illallinen kahdelle pe 28.9 ja pe Perheiden illat Söderkullassa Pappilan Parisuhdeillat Seuraa facessa ja nettisivuilla ilmoituksia, Sipoon suom. srk lapset ja perheet, sipoon perhekerhot ja Sipoon suomalainen seurakunta!
7 nuoret Nuortenilta kirkonkylällä torstaisin alkaen klo srk-talo torstaisin Nuortenilta Söderkullassa tiistaisin alkaen klo Söderkullan kirkko Nuorten iltakirkko klo 19, ke 12.9., , , Kerran kuukaudessa Söderkullan kirkolla Arki-illan ehtoollisen yhteydessä KeVa-kerho alkaa ti klo Tervetuloa mukaan! Seurakunnan kerho kehitysvammaisille nuorille kokoontuu seurakuntatalon nuorten Kellarilla kerran kuussa. Kerhossa ohjaajina diakoni Riitta Vanhala ja lastenohjaaja Salla Virolainen. Syksyn kerhopäivät: ti 18.9., , ja Vapaaehtoistyöt Sipoon suomalaisessa seurakunnassa! Vapaaehtoistyö.fi -palvelusta löytyy tämänhetkiset vapaaehtoistyöt, tervetuloa mukaan toimintaan! Jos haluat tarkempaa tietoa tai voit tarjota osaamistasi, ota yhteyttä: Vapaaehtoistyö.fi -verkkopalvelu diakoni Eea / eea.korhonen@evl.fi Vapaaehtoistyö pastori Aija / aija.wist@evl.fi Söderkullan kirkon vapaaehtoistyöt yhteisötyöntekija Pirkko pirkko.komulainen@evl.fi Ystäväpalvelu Diakonissa Merja / merja.rantakangas@evl.fi Musiikkiin liittyvät vapaaehtoistyöt / kanttorit Marko ja Tiina
8 aikuiset Söderkullan raamattupiiri syyskausi 2018: ke klo 18 joka toinen viikko, Söderkullan kirkko Lisätietoja: Pappilan sana ja sävel Syyskausi alkaa ti klo 18. Lisätietoja Aija Wist. Olohuone Syyskausi 2018: ke 19.9., , , klo srk-talo, kirkonkylä. Seurakunnan yhteinen lounas klo srk-talo, kirkonkylä. ke 19.9., , , Kirjapiiri kokoontuu kerran kuukaudessa klo Kirkonkylän seurakuntatalo. Ryhmän vetäjä: Eija Fuller-Juusti p Syksy 2018: ti Leena Krohn / Tainaron ti Johanna Holmström / Sielujen saari ti Christian Rönnbacka / Rakennus 31 ti Lucia Berlin / Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia Naisten piiri Syyskausi: alkaen to klo , joka toinen viikko. Söderkullan kirkko. Illoissa IhaNaiset pohtivat elämää pintaa syvemmältä lähteenä Raamatun sana. Nyyttärimeininki. Yhteyshenkilö Marita Oksman Ilosanomapiiri (Nikkilän raamattupiiri) Tiistaisin alkaen ti klo 18.30, kirkonkylän srk-talo Äijäpiiri eli miesten raamattupiiri alkaen to 6.9. (saunailta, Simonmäki 50), 20.9., 4.10., , 1.11., , , klo kirkonkylä, srk-talo. Naisten keskustelu- raamis ja rukousilta Syyskausi: alkaen ma 3.9. klo 18.30, kokoontuminen eri kodeissa parittomilla viikoilla. Syyskauden aloitus Anne Pircklénin luona, Martinkyläntie 708, p Tutustumme Raamattuun, keskustelemme elämän koukeroista ja rukoilelle sinulle tärkeiden asioiden puolesta. Ensimmäisen kerran aiheena on Armo. Tervetuloa uudet ja vanhat ystävät! Retriitti Nilsaksessa pe Lisätiedot Aijalta, aija.wist@evl.fi Pappilan iltahetki ma klo 18. Tilaisuus järjestetään n. 4 kertaa vuodessa. Ensimmäisessä iltahetkessä kuullaan runoja, soittoa, laulua ja teksti (ei tarjoilua) Tilaisuuden järjestää Me Maallikot Esikoiset ry:n seurat su ja klo 15-18, kirkonkylä, srk-talo Virsi-ilta pe klo 19 Sipoon kirkko, yhteistyössä Vantaan Rauhanyhdistyksen kanssa, kirkkokahvit srk-talolla. Päiväpiiri ti 11.9., 9.10., ja klo 13. Kirkonkylä, srk-talo. Senioreille. Tervetuloa jakamaan elämän iloja ja suruja! Hartaushetki, jutustelua ja laulua kahvikupposen äärellä. Laulava kuppila Syyskausi: to , klo (huom. ei 6.12.) Söderkullan kirkko. Laulava Kuppila kokoontuu viikoittain Söderkullassa. Reipasta laulua, naurua, äänen avausta, jumppaa ja hartausta. Tiistaikahvit Syyskausi 2018: alkaen ti klo 10-12, Söderkullan kirkko. Tervetuloa juttelemaan ja tapaamaan tuttuja! Tarjolla kahvia/teetä ja leipää, sekä mukavaa seuraa. Maksu 2 / hlö menee Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.
9 Israel polttopisteessä -seminaari la klo 9-17 kirkonkylän srk-talo. Mistä Israelissa taistellaan? Oikeudenmukaisuus Israelin ja palestiinalaisten välisissä kysymyksissä. Antaako media luotettavan kuvan tapahtumista? Tervetuloa kuulemaan näihin aiheisiin perehtyneitä asiantuntijoita ja kysymään heiltä suoraan mieltä askarruttavista kysymyksistä? Asiantuntijoina Pekka Sartola ja Varpu Haavisto. Lue lisää nettisivuiltamme! diakonia Miete -ryhmä syyskausi 2018: alkaen ma 3.9. klo srk-talo. Ryhmä on avoin mielenterveyskuntoutujille. Tarjolla kahvia ja keskustelua ajankohtaisista asioista , 8.10., , 5.11., , Lisätietoja diakoni Riitalta. Tehdään yhdessä -ryhmä Tiistaisin alkaen ti 4.9. klo kirkonkylän srk-talo. Ryhmässä valmistetaan erilaisin tekniikoin käsitöitä seurakunnan myyjäisiin. Tule ideoimaan ja tekemään yhdessä! Ryhmä on kaikille avoin ja siihen voi liittyä myös kesken kauden. Vetäjänä Arja Ek, lisätiedot diakoni Riitalta. Syyskausi Lähetystyö Matka Hallisteen, lisätietoja diakonissa Merjalta! Lähetyspyhän messu su klo 10 Sipoon kirkko, messun jälkeen juhla srk-talossa. Tervitused Tallinnast! Teimme keväällä lähetysmatkan Tallinnaan, tule kuulemaan kokemuksiamme Kirsti Malmin työkentältä Lasnamäeltä. Paippisten lähetyspiiri su 9.9. klo 17, Lea Karvinen, Paippistentie Piiri kokoontuu kerran kuukaudessa eri kodeissa, ensimmäisellä kerralla sovitaan syksyn aikataulu. Kansanlähetyksenseurat ti 18.9, 16.10, klo 18, Pappila Joulumyyjäiset ja adventtiaskarteluilta ti klo srk-talo. Tarjolla lähetystyön hyväksi keittopäivällinen 5 /perhe klo 17-18, kahvi/tee 1, pulla 1. Myyjäisten talkoot alkaa klo 12, auttavia vapaaehtoiskäsiä tarvitaan! Matka Narvaan Rovastikunnallinen matka Viron kirkon kirkkopäivään Narvaan. Matka on omakustannematka. Hinta tarkentuu myöhemmin ja se sisältää linja-autokuljetuksen, laivamatkan ja hotellimajoituksen aamiaisineen. llmoittautumiset ja tiedustelut Marja-Leena Korpi, Pornaisten seurakunta. Tarkemmat tiedot päivitetään seurakunnan nettisivuille! Näppärät Näpit Maanantaisin , klo 11-14, Söderkullan kirkko. Tämä on ryhmä, jossa pidetään hauskaa, keskustellaan, jaetaan tietoa ja kokemuksia omien käsitöiden parissa. yhteyshenkilöt: Mervi Lankinen ja diakoni Eea Diakoniapäivystys tiistaisin kirkonkylän Virastotalolla Huom.! alkaen to Söderkullan kirkolla torstaisin klo
10 kirkonkylän VIRASTOTALO Iso Kylätie 1, Sipoo avoinna ma-pe KIRKKOHERRANVIRASTO Avoinna arkisin 9-12 p DIAKONIAPÄIVYSTYS virastotalolla tiistaisin Söderkullan kirkolla (4.10. alkaen) torstaisin klo Hautausmaa, kiinteistöasiat: TALOUSTOIMISTO ma-pe 9-12 p SIBBO SVENSKA FÖRSAMLING avoinna ma-ke ja pe 9-12, to p KIRKONKYLÄ (NIKKILÄ) Sipoon kirkko Kuninkaantie 19 Vanha kirkko Brobölentie 68 Valon kappeli Uusi Kappelintie 1 Pappila Kuninkaantie 28 SÖDERKULLA Söderkullan kirkko Neiti Miilintie 2 (kirkon avajaiset 26.8.)
11 Yhteystiedot: Kirkkoherra Juha Ilonen Pastorit Mirkko von Hintze nuoriso- ja rippikoulutyö Tiia Kasesmaa diakonia, lähetystyö ja kansainvälinen vastuu Tanja Louhivuori Etelä-Sipoon aluetyö Aija Wist aikuistyö Kanttorit Marko Korven-Korpinen konsertit, kirkkokuoro Tiina Paloniemi lapsityö, lapsikuoro Välke Diakonia Eea Korhonen, perhediakoni Merja Rantakangas lähetystyö, ystävyysseurakuntatyö Riitta Vanhala seniorityö Nuorisotyö / nuorisotyönohjaajat Sanna Ahjosaari nuoriso- ja rippikoulutyö Pirkko Komulainen Etelä-Sipoon aluetyö ja nuoriso- ja rippikoulutyö Sanna Sansku Rauhala Etelä-Sipoon aluetyö ja koululaiset Nina Okkonen koululaiset Lapsityö Sonja Krogars pyhäkoulu ja perhekerho Sirpa Pihlasvuori päiväkerho Salla Virolainen Kirkkoherranvirasto Minna Pietikäinen seurakuntasihteeri Sari Huovinen toimistosihteeri Maarit Rousku-Wauters tiedottaja s.postiosoitteet: etunimi.sukunimi@evl.fi sipoon.suomalainen.seurakunta@evl.fi
12 KIMPPAKYYDILLÄ! Seurakunnan järjestämiin tilaisuuksiin voi tilata etukäteen kimppataksin hintaan 3 /matkustaja /suunta, kun kyytiin on tulossa vähintään kaksi henkilöä. Kyydin tilaus: p tai toimisto@taxisipoo.fi Diakoniapäivystys kirkonkylän Virastotalolla tiistaisin Huom.! alkaen to Söderkullan kirkolla torstaisin klo
SYKSY 2019 SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA
SYKSY 2019 SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA 1 SÖDERKULLAN KIRKOLLA TAPAHTUU SU 15.9. KLO 13-17! PERHEMESSU KLO 13 PERHETAPAHTUMASSA muskari, pomppulinna, kasvomaalausta, Taika-Petteri (Juniorilta tuttu) polaroid-kuvauspiste,
Tapanilan kirkko. Kevät 2015
Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule
KEVÄT SIPOON SUOMALAISESSA SEURAKUNNASSA
KEVÄT SIPOON SUOMALAISESSA SEURAKUNNASSA 2019 RUKOUS KEVÄÄLLE Isä, sinä olet antanut tämän kauniin maailman: lumen valon, siniset hetket ja kuurankukkaset. Sinä maalaat taivaanrannan väreilläsi ja toisinaan
KESÄ 2018 SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA
KESÄ 2018 SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA 1 TULE TEKEMÄÄN MESSUJA KANSSAMME! Messuissa on monia tehtäviä, joita voivat olla toteuttamassa seurakuntalaiset, niin lapset kuin aikuiset esim. tekstinlukijana,
MESSUT ja hartaudet SYKSYN ERIKOISMESSUJA JA TAPAHTUMIA. REFORMAATION TEEMAVIIKKO vko45
MESSUT ja hartaudet MESSU Sipoon kirkossa sunnuntaisin klo 10 SÖDERKULLAN MESSU palvelutalo Linda (Amiraalintie 6) klo 12.30, su 17.9., 15.10., 19.11. EHTOOLLISHARTAUDET palvelutalo Elsie (Jussaksentie
Jumalanpalvelukset ja hartaudet Sipoon suomalaisessa seurakunnassa: Kevään ja pääsiäisen tilaisuuksia
Jumalanpalvelukset ja hartaudet Sipoon suomalaisessa seurakunnassa: Messu Sipoon kirkossa sunnuntaisin klo 10 Söderkullan messut ja kirkkokahvit palvelutalo Linda, klo 12.30 su 2.4. (2.pääsiäispäivä) ja
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)
Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa
Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna
JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10
HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten
SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10
HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita
JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019
Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2016 1 PERHEMESSUT 17.1. Vehkojalla klo 11.00 Perhebrunssi klo 9.30 alk. 24.1. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (rippikoulusunnuntai) 31.1. Vauvakirkko
Toimintaa toukokuussa 2019
Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.
lapset - nuoret - perheet
lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu
HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10
HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2016 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 11.9. Messu, liturgia Tapani Vanhanen, saarna Katja Verho, kanttori Taina Kujanen. 18.9. Messu, metsästäjien kirkkopyhä,
VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016
VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2017 PERHEMESSUT 15.1. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi klo 9.30 alk. 19.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, Perhebrunssi klo 9.30
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2017 PERHEMESSUT 6.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 3.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)
TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2018 PERHEMESSUT 21.1. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi klo 9.30 alk. 25.3. Hyvinkään kirkossa klo 10.00, (palmusunnuntai) 15.4. Vehkojan
Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat
AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2018 PERHEMESSUT 5.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (ekaluokkalaisten siunaaminen) 9.9. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, Perhebrunssi klo 9.30 alk.
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2019 PERHEMESSUT 20.1. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi alk. klo 9.30 17.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi alk. klo
Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman.
Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat monipuolista,
Toimintaa elo syyskuussa 2018
Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen
Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki
1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta
TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot
Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa
Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset
Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!
Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.
28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat
NAVIGOINTIA PARISUHTEESSA 28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat ulkoiset tekijät 23.11. Love Boat Seksuaalisuus parisuhteessa
Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.
Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat
Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat
Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa
Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat
Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa
Tikkurilan seurakunnassa
Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa
Vartiokylän seurakunnan kevät 2015
Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa
TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden
LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014
LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)
LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2015
LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2015 JUMALANPALVELUKSET Jumalanpalvelukset Lammin kirkossa joka sunnuntai klo 10 su 31.5. klo 10 su 7.6. klo 10 su 14.6. klo 10 la 20.6. klo 10 su 21.6. klo 18 su 19.7. klo 10 su
Neulekahvila. Ovi on auki kaikille! -majataloillat Nokian kirkossa klo 18
Riemullista kevättä Ovi on auki kaikille! -majataloillat Nokian kirkossa klo 18 Su 20.1. Musiikkivieraana Heini ja Pentti Hietanen Pentti Hietanen on yksi Suomen valovoimaisimpia ja tunnetuimpia mieslaulajia
Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu
Kuva: Pixabay/Hans Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu 2019 www.kotka-kyminseurakunta.fi Jumalanpalvelukset - To 2.5. klo 18 Arjen hengähdys -rukoushetki ja ehtoollinen - Su 5.5. klo 10 Messu Vox Consolationis
SEURAKUNTANEUVOSTO 1/2012
SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 1/2012 Kokousaika 7.2.2012 klo 18.00 20.09 Kokouspaikka srk-talo, Nikkilä Läsnä: Tuomas Alaterä Georg Bergström Raila Degerholm Harry Hänninen
TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin
LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015
LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe
Kallaveden seurakunnan toimintaa LAPSILLE JA PERHEILLE
Kallaveden seurakunnan toimintaa LAPSILLE JA PERHEILLE SYKSY 2015 AVOIMET OVET - TOIMINTA ALAKOULULAISILLE Jynkänvuoren avoimet ovet alkavat tiistaina 18.8. klo 13-16 (Isännäntie 22). Petosen seurakuntatalon
Virkatodistukset seurakuntien keskusrekisteristä, p
1 Sisällysluettelo Messut 3 Konfirmaatiot 3 Kesäillat Malminkartanon kappelilla 4 Kannelkodin kesäseurat 4 Kesäillan musiikkia 5 Diakonia 5 Raamattua, liikuntaa ja leipää 6 Seurakuntavaalit 6 Yhteystiedot
PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016
PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,
DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa.
DIAKONIATYÖN syksy 2015 DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. Diakonia toteuttaa ja kutsuu toteuttamaan
HAUHON SEURAKUNTA SYKSY
HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2017 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 17.9. Sanajumalanpalvelus, liturgia ja saarna Katja Verho, kanttori Päivi Ikäheimonen. 24.9. Eräkirkko Sappeen juhlakodalla
Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!
Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! Lapsiparkkiin ovat tervetulleita 0-6 vuotiaat lapset. Lapsiparkissa hoitajina toimivat perhetyöntekijät. Tee rauhassa ruokaostokset, piipahda vaatekaupassa
KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.
Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2019 PERHEMESSUT 4.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (ekaluokkalaisten siunaaminen) 15.9. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, Perhebrunssi klo 9.30 alk.
Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä
Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015
Taustatietoa ja ajankohtaista: sekä torstaisin Forssan Lehden kirkollisista
JOKIOISTEN SEURAKUNNAN SYKSY 2018 Taustatietoa ja ajankohtaista: www.jokioistenseurakunta.fi sekä torstaisin Forssan Lehden kirkollisista JUMALANPALVELUS klo 10 sunnuntaisin. Ehtoollinen useimmissa jumalanpalveluksissa.
Riistaveden alueseurakunta
Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.
-Heinolassa 50 vuotta-
Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme
LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016
LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016 2 JUMALANPALVELUKSET Jumalanpalvelukset Lammin kirkossa joka sunnuntai klo 10 su 12.6. klo 10 su 19.6. klo 10 la 25.6. klo 10 su 26.6. klo 18 su 17.7. klo 10 su 31.7. klo 10
SEURAKUNTANEUVOSTO 9/2011
SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 9/2011 Kokousaika 1.11.2011 klo 18.00 21.18 Kokouspaikka Seurakuntatalo Läsnä: Tuomas Alaterä Juha Ilonen, puheenjohtaja (puheenjohtajana
Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa.
Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa. Kesä 2016 Messut Sunnuntaisin ja pyhinä klo 10 Huopalahden kirkossa klo 12 Hakavuoren kirkossa. Suvivirren sunnuntain 29.5. messuissa lauletaan Suvivirsi.
Näkövammaistyö Kevät
Näkövammaistyö Kevät 2015 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten kevään 2015 toiminnasta.
SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014
1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki
Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa
Toimintaa lapsiperheille Kaarelassa Kevät 2015 KANNELMÄEN SEURAKUNTA ESIKOISVAUVAKERHO Torstaisin klo 13.30-15 Kirkon nuorisotila Nurkassa (alk. 15.1.) Kerho on avoin kohtaamispaikka, ilmoittautumista
TIEDOTUSLEHTI ILMESTYSMAJANÄYTTELY
Oulun Helluntaiseurakunnan TIEDOTUSLEHTI Marraskuu 2018 ILMESTYSMAJANÄYTTELY 15.-18.11.2018 Oulun Helluntaiseurakunnan Lähetyskahviossa. Esittelijänä toimii: Davar -koulutusvastaava, pastori ja Israel
VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA
VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset
Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa
Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi
NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018
NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja
JOKIOISTEN SEURAKUNNAN KEVÄT 2017 SEURAKUNNAN NETTISIVUT LÖYDÄT OSOITTEESTA: http://www.jokioistenseurakunta.fi JOKIOISTEN SEURAKUNNAN KEVÄTOHJELMA 2017 JUMALANPALVELUS klo 10 sunnuntaisin. Ehtoollinen
Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!
7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista
RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT:
RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: Nuorisotyönohjaaja Meiju Saastamoinen 044 733 5266 RYHMÄT JA OHJAAJAT Päiväkoulu (PK) Rippileiri 1 (RK1) Kirkkoherra Lauri Jäntti 040
Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.
Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina
JOKIOISTEN SEURAKUNNAN KEVÄT 2017 SEURAKUNNAN NETTISIVUT LÖYDÄT OSOITTEESTA: http://www.jokioistenseurakunta.fi JOKIOISTEN SEURAKUNNAN KEVÄTOHJELMA 2017 JUMALANPALVELUS klo 10 sunnuntaisin. Ehtoollinen
Sinä voit vaikuttaa. Jumalan siunausta syksyysi, Tuomas Hynynen Kirkkoherra
Syksy ja joulunaika 2014 Sinä voit vaikuttaa Seurakunnan syksyyn mahtuu tänäkin vuonna monenlaista. Tutun toiminnan lisäksi marraskuussa pidetään seurakuntavaalit. Vaaleilla valitaan päättäjät seuraaviksi
Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!
Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten
KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016
KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,
LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi
LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen
SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2014. Kokousaika klo seurakuntatalo, Iso Kylätie 1, Sipoo
SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2014 Kokousaika klo 18.00 20.12 Kokouspaikka seurakuntatalo, Iso Kylätie 1, 04130 Sipoo Läsnä: Tuomas Alaterä Georg Bergström Raila Degerholm
Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2018
Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2018 kuva: Sanna Krook Muskarit Pyhäkoulut Yhteystiedot Juhlat Perhekerho Päiväkerhot Lastentupa Perhekirkot Taideleikki Leirit Perheretket Tapahtumat 2 PÄIVÄKERHOT ANTTOLA
TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI
TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI PASTORIN TERVEHDYS Miten sinun pääsiäisesi meni? Vietämme tällä hetkellä kristikunnan suurinta ja merkittävintä juhlaa, pääsiäistä.
Kallion musiikkikoulu 2014-2015
Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,
VARHAISKASVATUS JA PERHETYÖ
VARHAISKASVATUS JA PERHETYÖ Syksy 2019 Muskarit Pyhäkoulu Yhteystiedot Juhlat Perhekerho Päiväkerho Lastentupa Perhekirkko Taideleikki Leirit Perheretket Tapahtumat PÄIVÄKERHO Anttola seurakuntatalo, Mikkelintie
toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205
Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja
SEURAKUNTANEUVOSTO 1/2011
SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 1/2011 Kokousaika 25.1.2011 klo 18.00-20.57 Kokouspaikka Seurakuntatalo Läsnä: Tuomas Alaterä Georg Bergsrtöm Raila Degerholm Heidi Heikkilä
Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa
Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,
Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014
Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014 Lisätietoja: kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 KEVÄTTÄ KYNTTELISTÄ Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5
Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.
Maarian seurakunnan kevät helmi toukokuu
Maarian seurakunnan kevät 2018 helmi toukokuu JUMALANPALVELUKSET MAARIAN KIRKKO Messu sunnuntaisin klo 10. Joka kuun toisen sunnuntain messu on Maarian messu, joka toteutetaan yhdessä vapaaehtoisten kanssa.
KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B
Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu
Varhaiskasvatus ja perhetyö syksy 2016
Varhaiskasvatus ja perhetyö syksy 2016 Iltapäivätoiminta Muskarit Pyhäkoulut Juhlat Perhekerhot Päiväkerhot Lastentupa Perhekirkot Taideleikki Leirit Perheretket Tapahtumat Yhteystiedot 2 PÄIVÄKERHOT ANTTOLA
Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS
Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo
SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA,
SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA, ILMAISTA TOIMINTAA MONENIKÄISILLE! ILMOITTAUTUMINEN 1. JA 2.8. kotisivujen kautta! LAULUA, LIIKUNTAA, TOUHUA, MUSIIKKIA, PYHÄKOULUA, KERHOJA PYHÄKOULUT, PYHÄKOULUT, PYHÄKOULUT,
www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info
Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045
Päiväkerhot ma. klo ja Voit kysyä vapaita paikkoja lastenohjaajalta.
RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA SYKSY 2016 TOIMINTA Lapset ja perheet Päiväkerhot ma. klo 9-11.30 ja 13.30-16. Voit kysyä vapaita paikkoja lastenohjaajalta. Perhekerho tiistaisin klo 9.30-11, seurakuntatalossa.
Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017
Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017 Jumalanpalvelukset 26.11. Messu - Oriveden kirkko klo 10 Messu - Eräjärven kirkko klo 13 Messu - Juupajoen kirkko klo 10 Sanajp
VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN SYKSY 2016
VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN SYKSY 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa
Kristus on ylösnoussut!
Kristus on ylösnoussut! Pääsiäisessä yhdistyy elämän kaksi perussuuntaa: antaa pois (riisua) ja saada (pukea päälle). Tavallisesti ne ovat toisessa järjestyksessä. Synnymme alastomina, mutta meidät puetaan.
RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015 TOIMINTA. Lapset. Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa.
TOIMINTA Lapset Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa. Perhekerho tiistaisin, alkaen 14.1., viikolla 3. klo 9.30 seurakuntatalossa. RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015
S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2015
S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I Syksy 2015 VIIKKO-OHJELMA Sunnuntai klo 12 Messu Maanantai klo 17.30 Siltamäen naiskuoro 31.8. 7.12. klo 19 Hengellisten laulujen ilta kerran kuukaudessa:
TERVEISET ELO-SYYSKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET ELO-SYYSKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI www.lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Kesän aikana on ollut monenlaisia tapahtumia ja tilaisuuksia