KADETTIEN KREIKKALAIS- ROOMALAISEN PAININ
|
|
- Jukka-Pekka Karjalainen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KADETTIEN KREIKKALAIS- ROOMALAISEN PAININ SM KILPAILUT VOIKKAAN URHEILU-VEIKKOJEN 100-VUOTISJUHLAKILPAILU
2 Tervehdys VUV:n 100-vuotisjuhlan kunniaksi Voikkaa ja urheilu, erityisesti paini ja jalkapalloilu ovat erottamaton osa sitä voikkaalaisuutta, jonka itse olen kokenut aivan olennaisena osana Voikkaata. Omalta kouluajaltani muistan kuinka luokan pojista kaikki harrastivat joko jalkapalloa tai painia, useampi molempia lajeja. Niin kauan kun itse muistan, on Voikkaalta tullut hyviä painijoita. Jopa piirin mestareista aina olympiatasolle saakka. Voikkaan Urheilu-Veikkojen perustava kokous pidettiin Voikkaan kylän Palokunnan talossa. Seuratyö on ollut alusta asti aivan ratkaisevan tärkeää sekä liikunnan kehittämisessä, että myös huippu-urheiluun tähtäävänä toimintana. Se on samalla tuonut yhteenkuuluvuuden tunnetta, kasvattanut ihmisiä toimimaan keskenään sekä lisännyt omanarvontunnetta ja ylpeyttä omasta paikkakunnasta, terveellä tavalla. Seuran historiasta on hyvä huomata se, kuinka tiivistä yhteistyö Kymiyhtiön kanssa on ollut alkuaikoina. VUV on tehnyt myös yhteiskunnallisesti vaikuttavaa ja tärkeää toimintaa esim. uimakoulujen järjestämisessä. Lajikirjo oli alkuvuosina varsin laajaa ja monipuolista luvun alussa paini alkoi kuitenkin muodostua seuran pääurheilumuodoksi. Edustuspainijoiden ehdottomana ykkösenä oli 1970-luvulla Veikko Lavonen. Hän edusti ensimmäisenä seuran painijana Suomea Münchenin olympialaisissa Muina saavutuksina mainittakoon Pohjoismaiden mestaruus, edustuksia EM- ja MM- kilpailuissa sekä maaotteluissa. Ismo Kamesaki ylti myös olympiaedustajaksi ollen seitsemäs Barcelonassa Hän saavutti EM-hopeaa Moninkertaisena MM- ja EM-kisaedustajana Ismo oli oman sarjansa ehdotonta maailman huippua. Lopuksi on mainittava Voikkaan Urheilu-Veikkojen panos kilpailutapahtumien järjestäjänä niin yksin kuin seurayhtymien jäsenenä. Seuran talkoojoukko on ollut merkittävissä tehtävissä paikkakunnalla järjestetyssä kansainvälisissä painitapahtumissa, mm Herman Kare-turnauksessa yli 25 kertaa, EM-97 paineissa sekä veteraanien MM 2009 kisoissa. Tämä kertoo ennen kaikkea vahvasta sitoutumisesta lajiin. Nämä SM-kisat ovat viidennet Urheilu-Veikkojen järjestämät. Tämä on hieno tunnustus Voikkaan Urheilu-Veikkojen satavuotiselle työlle painiurheilun, urheilun ja liikunnan edistämisessä. Minulla on ilo ja kunnia toivottaa VUV:lle lämpimät onnittelut 100-vuotisen rajapyykin saavuttamisesta! Jari Lindström Työministeri ja sielultaan voikkaalainen
3 Vuosisata painia Kymenlaaksossa Suomen Painiliiton ja koko Suomen painin puolesta erittäin lämmin onnentoivotus Voikkaan Urheilu-Veikoille! Urheilu-Veikkojen satavuotiseen taipaleeseen on mahtunut paljolti Suomen painin historiaa. Seura on saavuttanut yhteensä 80 SM-mitalia kaikki ikäluokat huomioiden, joista 25 kultaista. Seurassa on tehty esimerkillisesti töitä laajalla rintamalla: painijoista Jouko Lehtinen, Veikko Lavonen ja Ismo Kamesaki muistetaan hyvin, Seppo Nurminen tuomarina sekä hallinto puolelta Esko Kossila, joka toimi Painiliiton puheenjohtajana Unohtamatta edelleen voimakasta nuorisotyötä niin painillisesti kuin kasvatuksellisestikin. Nyt Suomen painissa eletään murroskautta, jossa taustalla kumpuaa rajua nuorten esiin marssia ja vanhemman polven edustuspainijat ovat siirtymässä elämän muihin haasteisiin. Niin kadettien, juniorien kuin U23 joukkueet niittivät hyvin merkittävää menestystä viime vuonna 111-vuotiaalle Suomen Painiliitolle. Meillä on hyvä syy odottaa lähivuosina laajan rintaman mitalisadetta aikuisten sarjoissa. Toki se ei tule itsestään vaan rajun rutistuksen kautta. Meillä on riittävästi aikaa hioa joukot iskukuntoon 2020 Tokiota ajatellen, mutta toivottavasti pääsemme jo 2018 takaisin aikuisten arvokisamitalikantaan. Kuusankoskella painittavat kadettien kreikkalais-roomalaisen painin SM-kilpailut ovat oiva ponnahduslauta tämän vuoden edustuspaikoille, mutta toki unohtamatta Suomen mestaruuden omaa itseisarvoa. Kannan itse huolta siitä, että turhan moni nuori lupaava jättää lajin aivan liian aikaisin, joten meidän kaikkien tulee tehdä lujasti töitä, jotta saamme tämän päivän kadetit koulittua aikuisiksi asti. Haluan Suomen Painiliiton ja omasta puolesta kiittää 100-vuotiasta Urheilu-Veikkoja kisojen järjestämisestä ja hyvä painiväki nauttikaa näiden nuorten miesten otteista. Tuomo Karila Puheenjohtaja Suomen Painiliitto
4 Hyvä painiväki On ilo ja kunnia saada teidät painijat ja muut lajin ystävät tänne Kuusankoskelle. Tervetuloa! Haluan kiittää Painiliittoa siitä, että saimme järjestettäväksemme nämä SM-kilpailut juuri tänä vuonna seuramme täyttäessä 100 vuotta. Kiitos myös tukijoillemme ja talkooväellemme, jotka mahdollistivat kisojen järjestämisen. Toivon kaikille jännittävää ja nautinnollista painipäivää. Kaikille osallistujille onnea päivän koitoksiin! Lopuksi haluan korjata yleisen arvelun siitä, että allekirjoittanut olisi yksi seuran perustajajäsenistä. Se kunnia ei kuulu minulle! Erkki Syrjänen Puheenjohtaja Voikkaan Urheilu-Veikot
5 Kadettien SM- painien tuomarit Valvojat Tuomarit Joonas Hietala Anni Aalto Mikko Saranpää Kirsi Kylmäniemi Jali Kuronen Jari Koivusalo Timo Utriainen Sanna Törhönen Juha Mikkonen Jari Tapio Jussi Ruismäki Veijo Länsikunnas Juha Kangasalusta Hannu Vainionpää Marko Kainulainen Korotukset III-->II Milad Gardniya Niina Laitio
6 WOIKANTORI KOUVOLA, Kaitilankatu 6, Automyynti p , avoinna ark. 9-17, la Huolto p , Varaosat p avoinna ark Lankapuhelinmaksu 8,21 cent./puhellu+ 5,9 cent./min. Matkapuhelin 8,21 cent./puhelu+16,90 cent./min.
7
8 KUUSANKOSKEN YKKÖSAPTEEKKI Kuusaantori, Kauppakatu 3 Kuusankoski p , Avoinna: ma-pe 8-19, la 9-17, su 12-17
9
10 Kuusaan Kahvikulma
11 Hovioikeudenkatu 3 I Kouvola
12
13 KOUVOLAN AUTOMAALAAMO OY Juholankatu 4, Kouvola
14 Nopeaa palvelua Vahinkotarkastukset ilman ajanvarausta. Automaalaamo Autoklinikka Partner S.Nyström Lorem Ipsum Sarkalantie Esimerkkikatu 30 2, Kaupunki Koria Av. 040 ark p TAKUU SÄILYY KAIKKI AUTOMERKIT ENSILUOKKAINEN PALVELU ITY VARAOSA OY C Alakyläntie 33 Kouvola puh Palvelemme ma-pe
15
16
TUOMARIVALINNAT 2014
päivitetty 2.12.2014 Kadettien vapaapainin SM-kilpailut 12. 13.12. Vaasa, Jaakko Talvitie, Mikko Saranpää, Jukka Koivulahti Joonas Hietala, Jali Kuronen, Toni Stenberg, Jussi Ruismäki, Miro Sidik Ali,
Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016
Vaajakosken Kuohu / Painijaosto Toimintakertomus 2016 1 1 Sisällysluettelo 1.0 Johdanto 1.1 Painijaosto 1.2 Jäsenmäärä 1.3 Jäsenyydet 2.0 Toiminta 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin 2.2 Kilpailutoiminta
SVA:n MESTARUUSKILPAILUT, 300m
HOLLOLA, HÄLVÄLÄ 22. - 23.05.2015 10:51:05 300m Kivääri 30 ls, makuu, sarja N45 1. Hanna-Kaisa Nieminen LeA 94 98 97 289 300m Kivääri 30 ls, makuu, sarja M45 1. Tero Lahti HAS 99 97 97 293 300m Kivääri
Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma
30.12.2009 1(5) TVV SUUNNISTUS TOIMINTAKERTOMUS 2009 TVV jatkoi TVV2010 projektia, jonka tavoitteena on nostaa seura nuorisosuunnistuksen kärkiseurojen joukkoon Suomessa. Seuran nuoret menestyivät parhaiten
SVA:n 300m mestaruuskilpailut 2017
Hollola, Hälvälä 21.30.40 300 kivääri, 40 ls makuu, sarja M45 1. Lasse Voutilainen RS 97 97 97 95 386 300 kivääri, 40 ls makuu, sarja M50 1. Jukka Nieminen LeA 95 96 96 98 385 2. Marko Satokangas KSA 97
TOKO-SM 2015 T O K O. Käsiohjelma
TOKO-SM 2015 T O K O Käsiohjelma Kilpailun ylituomarin tervehdys Jo toistamiseen olen saanut kunnian toimia täällä Pohjois-Hämeen kennelpiirissä järjestettävässä TOKO-SM -kilpailussa sekä ylituomarina
KILPAILUHAKUKRITEERIT
Anna Laukkanen 1 Johtokunta 15.4.2018 15.4.2018 1(7) 1. MIESTEN JA NAISTEN SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT 1.1. Kilpailujen järjestäjä: 1.2. Paikkakunta: 1.3. Kilpailupaikka: - pistelaskukoneet (SNL) ja pistenäytöt
Teuva, Rivakka
23. - 24.11.1985 Teuva, Rivakka 1. Marko Kiikeri Ilmajoen Kisailijat 2. Michael Lyyski Laihian Liitto-Urheilijat 3. Mika Heikkonen Riihimäen Voima-Veljet 2. Hannu Härkänen Ylä-Tikkurilan Kipinä 3. Seppo
SVA:n Mestaruuskilpailut, 300m
Hollola, Hälvälä 21.05.2016 300M Kivääri, 40 ls, makuu, sarja N45 1. Hanna-Kaija Nieminen LeA 92 98 94 97 381 SVAE 300M Kivääri, 40 ls, makuu, sarja M50 1. Hannu Yläoutinen KuusA 94 98 97 96 385 SVAE 2.
VUODEN 2016 ORIMATTILAN MENESTYNEIDEN URHEILIJOIDEN JA JOUKKUEIDEN PALKITSEMINEN
VUODEN 2016 ORIMATTILAN MENESTYNEIDEN URHEILIJOIDEN JA JOUKKUEIDEN PALKITSEMINEN Kaupunki palkitsee vuosittain ansioituneet urheilijat ja joukkueet. Urheiluseuroja on pyydetty toimittamaan esitykset perusteluineen
YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA
YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA LEMPÄÄLÄN KUNNAN PARHAINA PALKITTAVAT Vuoden miesurheilija TEEMU ROININEN 600 painonnosto
D1-05 A&AA Kevätturnaus
D1-05 A&AA Kevätturnaus 6-7.4.2019 Kysyttäessä mietteitä ja ajatuksia joukkueesta, tulee ensimmäisenä mieleen sanonta: rakastaa niin lujasti, että muuttuu yhdeksi Omasta mielestäni se kiteyttää tämän joukkueen
SVA-Ruuti 2009. Aitovuori, Tampere 10. - 12.07.2009. Pienoiskivääri 60 ls makuu, sarja Y45
Aitovuori, Tampere 10. - 20:05:56 Pienoiskivääri 60 ls makuu, sarja Y45 1. Lauri Lauste SA 97 97 97 98 98 98 585 2. Jari Lehtinen P-HA 97 93 98 99 98 97 582 3. Ilkka Ratamo SaSA 97 98 95 96 96 94 576 4.
8. - 10.3.1985, RIIHIMÄKI, Voima-Veljet
8. - 10.3.1985, RIIHIMÄKI, Voima-Veljet 1. Jyrki Vesterinen Lappeenrannan Työväen Urheilijat 2. Ismo Kortesmaa Peräseinäjoen Toive 3. Martti Uusi-Ranta Ilmajoen Kisailijat 1. Reijo Haaparanta Kauhajoen
Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ
JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,
SM Ikäkausisarjat
Hollola, Hälvälä 29. - 17.22.01 300 kivääri, 40 ls makuu, sarja M50 1. Matti Viljakainen SäSA 97 99 99 99 394 SE 2. Kari Pennanen KouMAS 100 98 96 98 392 3. Hannu Teitto KuusA 99 96 95 97 387 4. Marko
Miesten Mestaruussarja (27 pelaajaa)
Imatra Miesten Mestaruussarja (27 pelaajaa) 1 Peiponen Marko Nurmeksen Ks 78 5 13 15 18 9 18 15 2 Kononen Valeri Helsingin Suoj. Seura 72 7 15 11 5 8 11 20 0 3 Ehoniemi Veli-Pekka Helsingin Suoj. Seura
ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA No
9.4.2016 19:12 Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2015-2016 THE FINAL SERIES REPORT
Mikkeli. Kyrönpelto m Isopistooli, sarja Y50
Kyrönpelto 08. - 09.09.2012 17:42:20 25m Isopistooli, sarja Y50 1. Kari Metsätalo MA 90 93 96 279 93 91 94 278 557 2. Jorma Mecklin JuvA 89 92 89 270 94 94 90 278 548 3. Ari Hyvönen KuusA 90 91 90 271
Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset
Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2013 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2013 687/12.01.06/2013 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta
URHEILU- JA PALLOKENTTIEN KÄYTTÖVUOROT KESÄLLE
URHEILU- JA PALLOKENTTIEN KÄYTTÖVUOROT KESÄLLE 2005 (Päivitys 5.8.2005) Sarjapelit, turnaukset, yu-kisat ym. tapahtumat menevät normaalien vakiokäyttövuorojen edelle! Seurojen keskenään tekemät harjoitusaikamuutokset
SM 300, IKÄKAUSISARJAT
HOLLOLA, HÄLVÄLÄ 12. - 21:17:42 300m Kivääri 30 ls, makuu, sarja M50 1. Matti Viljakainen SäSA 98 99 99 296 2. Tapio Kajan KAMS 99 97 98 294 3. Jukka Nieminen LeA 93 100 98 291 12x 4. Jari Lehtinen KSA
ikäkausisarjat ja Y20
Hollola, Hälvälä 13. - 17:47:30 300m Kivääri 30 ls, makuu, sarja Y50 1. Matti Viljakainen SäSA 98 97 100 295 2. Jukka Salonen KSA 95 99 98 292 8x 3. Jarmo Järvelä KuusA 96 99 97 292 7x 4. Tapio Kajan KAMS
Juniorien kr.room. painin SM-kilpailut, , Viitasaari, Lappajärvi ja Tiutinen, 126 osallistujaa
Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 29.-30.1.1966 (Janakkalan Jana, Hallan Visa ja Lappajärven Veikot) 2. Raimo Virolainen Tampereen Painimiehet 3. Jorma Kujanne Tampereen Painimiehet 1. Jorma Virolainen
1 (6) liikuntatoiminta TOIMINTASELVITYS VUODELTA. Viranomaisen merkintä. Seura täyttää 1. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA á yht.pist.
(6) TOIMINTASELVITYS VUODELTA. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA á yht.pist. - tytöt alle v - pojat alle v. - naiset - miehet 2. KILPAILUTOIMINNAN LAATU a) Seuraluokitus -valio, SM-sarha joukkuetta tai
Etämetsänomistajien Liitto ry 1 (5) Metsätaitokilpailujen tulokset
Etämetsänomistajien Liitto ry 1 (5) LOPPUTULOKSET MIEHET 2017 Sijoitus nimi Yhdistys Pisteet 1Lithovius Jukka Oulun seudun metsätilanomistajat 141 2 Airola Tapio Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry 140 3
Ilmaolympiapistoolin SM-kilpailut 2012 Eräluettelo Lauantai 24.3.2012 Sivu 1 (6)
Lauantai 24.3.2012 Sivu 1 (6) I erä klo 11:00, toinen puolikas 15:00 1. Y 2. Heikkinen Matti P-HA Y 3. Helassalo Heikki RSA Y 4. Virtanen Seppo P-HA Y 5. Meinander Ari LAS Y 6. Nevalainen Tarja SA Y 7.
Pistoolijaoston päivittämät ja hyväksymät vuoden 2017 pistoolirankingkilpailun säännöt
SAL:n pistoolijaosto Vuosittain käytävän pistoolirankingkilpailun säännöt Pistoolijaoston päivittämät ja hyväksymät vuoden 2017 pistoolirankingkilpailun säännöt 1 Kilpailut Pistoolijaosto päättää mitkä
Sääntömuutosehdotukset ensi vuodelle pitää jättää mennessä, mutta toki niitä voi jättää komitealle jo hyvissä ajoin.
SRL Matkaratsastuskomitea tiedottaa 2/2018 Moikka! Monen pettymykseksi Laitilan kisat jouduttiin perumaan myöhäisen kevään ja siitä johtuneen teiden huonon kunnon takia. Toivotaan että ensi viikolla Pinsiössä
SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5
SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5 Erikoismääräykset (yhteinen osa) 1. Kilpailut järjestäjää Suomen Shakkiliitto ja Helsingin Shakkiklubi (HSK). Järjestelytoimikunnassa ovat HSK: Matti Uimonen, Matti Kauranen,
SASTAMALAN KAUPUNGIN URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN SEKÄ LIIKUNNAN JA URHEILUN TUNNUSTUSPALKINNOT
SASTAMALAN KAUPUNGIN URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN SEKÄ LIIKUNNAN JA URHEILUN TUNNUSTUSPALKINNOT SISÄLTÖ 1 Yleiset säännöt 3 2 Stipendit/tunnustuspalkinnot 5 3 Kunnon Kuntalainen 6 3 Ilmoituslomakkeet (1-3)
MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT
MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT 14.-15.3.2015 SUININLAHDEN KOULU, TOIVALA TURNAUSPAIKKA: SUININLAHDEN KOULU, TOIVALANTIE 60, TOIVALA (SIILINJÄRVI) TURNAUKSEN JOHTAJA: MARKKU AUMAKALLIO JÄRJESTÄVÄN SEURAN
Miesten Mestaruussarja (25 pelaajaa)
Miesten Mestaruussarja (25 pelaajaa) 1 Ehoniemi Veli-Pekka Helsingin Suoj. Seura 78 0 13 13 7 11 10 15 16 2 Peiponen Marko Nurmeksen Ks 65 15 15 15 0 20 3 Kononen Valeri Helsingin Suoj. Seura 62 9 9 20
Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012
Copyright year ABB - 1 NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 2 Tilanne: -Nokian Urheilijoilla on tällä hetkellä yleisurheilujoukkueessaan iso joukko erinomaisia nuoria huippu-urheilijoita.
Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, , Kuortane ja Valkeakoski
Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 14.-15.10.1961, Sunila-Halla ja Teuva 1. Vesa Haarala Ylivieskan Kuula 2. Ensio Kuismanen Sunilan Sisu 3. Reino Salimäki Kuortaneen Kunto 1. Pekka Alanen Lappajärven
MIESTEN FINAALIT 2011
MIESTEN FINAALIT 2011 Otteluohjelma la 03.09. klo 16.00 Sotkamo - Vimpeli su 04.09. klo 16.00 Vimpeli - Sotkamo la 10.09. klo 16.00 Sotkamo - Vimpeli tarvittaessa su 11.09. klo 16.00 Vimpeli - Sotkamo
JSK Squash Mediakortti Mainostuotteet & hinnasto
Kuvassa vuoden 2019 tuote Suomen mestari Miko Äijänen. Viime vuonna hänen veljensä Jami Äijänen voitti Suomen mestaruuden. JSK Squash voitti viime kaudella myös joukkuemestaruuden ja edusti Suomea Hollannissa
Utriainen ei enää yritä Pekingiin
Utriainen ei enää yritä Pekingiin Olympiamaratonille valmistautuva Kirwa täydensi Ahkeran miesten kaksoisvoiton ESS 19.5.2008 Juha Hölttä Jussi Utriainen juoksi sunnuntaina Vammalassa helponoloisesti maastojuoksun
Hämeen aluemestaruus 2012
Aitovuori, Tampere 07. - 11.09.2012 14:24:07 Vapaapistooli, sarja Y 1. Ari Huhtamäki P-HA 94 86 84 90 90 95 539 2. Jussi Saari P-HA 90 88 89 89 86 85 527 3. Petri Viljanen K-64 88 92 81 77 87 81 506 4.
PYSTYKORVAN SM 2014 ERÄ I
ERÄ I 1 Alik. Laitinen Kari H K-S Res.piirit 2 Ylik. Hänninen Vesa H50 K-S Res.piirit 3 Kers. Piippanen Hannu H50 K-S Res.piirit 4 Korp. Yli-Ketola Jukka H Et-Pohj 5 Ylik. Keskinen Veli-Matti H50 Et-Pohj
Painiliiton yhteistyökumppanuuden tasot ja edut
Painiliiton yhteistyökumppanuuden tasot ja edut PRONSSITASO 2 500 5 000 xxx:n ½-sivun mainos vuosittain 2 x Painiliiton jäsenlehti Molskissa ja 4 x verkkolehti Niskalenkissä xxx:n toimittama mainosbanderolli
Pistoolijaoston päivittämät ja hyväksymät vuoden 2016 pistoolirankingkilpailun säännöt
SAL:n pistoolijaosto Vuosittain käytävän pistoolirankingkilpailun säännöt Pistoolijaoston päivittämät ja hyväksymät vuoden 2016 pistoolirankingkilpailun säännöt 1 Kilpailut Pistoolijaosto päättää mitkä
JUURILLA. Joukkue vahvoilla tamperelaisilla
Joukkue vahvoilla tamperelaisilla JUURILLA Vuosi 2015 on Tapparan juhlavuosi, sillä vuonna 1955 perustettu Tappara täyttää 60 vuotta. Tapparan kiekkoperinteet ulottuvat kuitenkin aina vuoteen 1932, jolloin
ETÄMETSÄNOMISTAJIEN SM METSÄTAITOKILPAILUT EVO
ETÄMETSÄNOMISTAJIEN SM METSÄTAITOKILPAILUT EVO 2014 10.5.2014 Kisailijoita ryhmäkuvassa pihalla. Osanottajamäärä oli uusi ennätys. TULOKSET JOUKKUEET 1. Pääkaupunkiseudun Metsänomistajat ry 337 pistettä
XXXXII AVOIMET LUHANGAN KISAT
Pienoiskivääri lauantai 16.7.2016 klo 9:00 alkaen Kaikkia ampujia pyydetään tulemaan radalle klo 10:30 mennessä. Paikka Sarja Nimi Seura Makuu Asento 1 2 3 M 50 Jari Lehtinen KSA x x 4 M 50 Juha Haavisto
KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008
KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo
SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava Järj. Lahden OnkiTeam
SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava 18-19.7.2010 Järj. Lahden OnkiTeam Erä1 Erä2 Sij Kilpailija Seura Sarja Paikka Paino Pist Paikka Paino Pist. Yht.paino Yht.Pist. 1 Lasse Laukkarinen Fish m D67 1781 1 E86
50m kiväärin ikäsarjojen SM Tyrri Kouvola
M50, 3x20ls 50m kiväärin ikäsarjojen SM 2019 Tyrri Kouvola 17. - 18.8.2019 Tulokset 1. Tero HOVILA SaSA 96 94 94 96 88 91 559-18x 2. Ilkka RATAMO SaSA 93 96 97 99 91 82 558-16x 3. Lauri LAUSTE SA 92 92
Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU
Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.
Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut
Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Nokian ampumarata 30.06.2018 30.06.2018 20.20.32 SML-Hirvi, sarja M 1. Kari Koskinen PH 94 90 184 2. Jani Lingren KS 90 88 178 3. Kari Äikäs KS 90 84 174 4. Tommi
UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta
UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005 Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta Tanssiesitysten lomassa suoritettiin menestyksekkäästi F-katselmus
Miesten Mestaruussarja (28 pelaajaa)
Miesten Mestaruussarja (28 pelaajaa) 1 Ehoniemi Veli-Pekka Ruoveden Karj. 50 13 13 11 13 2 Peiponen Marko Nurmeksen Ks 36 15 1 0 5 15 3 Sorvali Miika Tammer-Kyykkä 26 11 3 0 7 5 3 Tanninen Jukka Imatran
SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014
SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014 Leiri alkaa perjanitaina 5.9. klo 17:00 ja loppuu sunnuntaina 7.9. noin klo 13:30. Eerikkilän urheilukeskuksen osoite on Urheiluopistontie 138, 31370
Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä
Toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Ylivieskan Kuula, vuonna 1909 perustettu yleisseura. Urheiluseuran toiminta on vilkasta ja valtakunnallisesti tunnustettua. Toiminta painottui eri jaostojen järjestämiin
Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02)
Helsingin NMKY Kausi 2017 2018 B-pojat (s.-02) Asialista Esittely Valmentajat Tavoitteet ja kulmakivet HNMKY Pelaajapolku Urheilijaksi kasvaminen Kesäharjoittelu Kausi 2017-2018 Viestintä ja vuorovaikutus
Reservin ampumamestaruuskilpailut 2015
Tyrri, Kouvola 14. - Pistooli pika-ammunta 3x20 ls, sarja H 1. Räsänen, Marko KAI 97100 197 98 98 196 97 94 191 584 2. Lahti, Teemu K-S 99100 199 98 89 187 98 98 196 582 3. Talvitie, Marko E-P 94 97 191
Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla
Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa
Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013
Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 SISÄLLYSLUETTELO VUOSI 2013 PÄHKINÄNKUORESSA 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Seuratoiminta 3 2. 3 PAINOPISTEET AIKUISTEN LIIKUNNAN TOIMIALALLA 4 1. 4 2. Seuratoiminta
Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A
Poikien Superpesis : pelinjohtajien arviot Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A. Koskenkorvan Urheilijat. Oulujoen Kiekko Vimpelin Veto. Vaasan Maila. Seinäjoen Maila-Jussit
, KURIKKA, Ilmajoen Kisailijat
9. - 11.3.1990, KURIKKA, Ilmajoen Kisailijat 1. Tero Katajisto Ilmajoen Kisailijat 2. Hannu Vaskelainen Vaajakosken Kuohu 3. Paavo Paananen Kemin Into 1. Ismo Kamesaki Voikkaan Viesti 2. Vesa Mäki-Turja
Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2016
Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2016 KAJAANIN HIIHTÄJÄT ry JOHTOKUNTA 2016 Puheenjohtaja Kauko Berg Mesiheinäntie 28 C8 87500 Kajaani puh. 0500670625 Varapuheenjohtaja Jari Kinnunen Rauhalantie 14
Kaakkois-suomen Aluemestaruuskilpailu 2013
Kouvola, Utti, Tyrrin ampumakeskus 31.08-01.09.2013 12:54:25 25m Isopistooli, sarja Y 24 1. Otto Suuronen MA 85 88 83 256 90 88 91 269 525 25m Isopistooli, sarja Y 1. Kari Eskola KuusA 94 97 96 287 95
Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 1998 Wikipedia
Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 1998 Wikipedia Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 1998 olivat historian kolmannet maailmanmestaruuskilpailut ja toiset miesten MM kisat. Ne järjeste4in Tšekissä
MIESTEN FINAALIT 2009
MIESTEN FINAALIT 2009 Kolmella voitolla mestariksi Finaalien historiaa Finaaleja on pelattu vuosina 1922-1930, 1932-1939, ja 1986-2008. Sen lisäksi sarjamuotoisessa järjestelmässä mestaruudesta on tasapisteissä
Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!
www.saunamafia.fi 15. 17.7.2011 1/8 MUKAVAA HAUSKAN- JA MUUNKIN PITOA! Löylynlyömät eli SaunaMafian joukkue Ikaalisten XVII Saunafestivaaleilla. AIKA: Pe 13. - Su 15.7.2012 PAIKKA: Ikaalisten Kylpylä Saunomista,
Ikämiesten SM-kisat 2014
50m Kivääri 60 ls makuu desimaalein Sarja Y50 Ikämiesten SM-kisat 2014 Hevonpää, Halikko 26.7.2014 1 NISSINEN Vesa HVA 100.9 103.7 101.2 102.6 103.6 101.8 613.8 SE 31x 2 JäRVELä Jarmo KuusA 100.5 101.3
Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät
Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät 29.11.2017 1 Johtamiseen ja hyvään hallintoon liittyvät lasten urheilun kysymykset Nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua seuran toiminnan toteuttamiseen
Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry
Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 21.3.2016 23:55 ISTUMALENTOPALLON SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2015-2016 THE SERIES REPORT OF SITTING
TULOKSET 14:40 Palohenkilöstön 52. SM-kilpailut Mäntsälä
HIRVI TULOKSET 14:40 44 etunimi sukunimi seura se. ju. ak. lk. lopputulos ratko1 ratko2 Kilpa 17 1 Aki Nyyssönen Pohjois-Savo 40 56 96 92 188 0 0 2 Arto Mäkelä Etelä-Karjala 39 57 96 88 184 0 0 3 Harri
SEURAOTTELUT
SEURAOTTELUT 2014-1995 Kuusankosken Ampujien ja Inkeroisten Ampujien kesken käytiin Ojakorven ampumaradalla seuraottelu, maanantaina 19.05.2014. Laji: Ruotsalainen pika-ampumakilpailu. tulokset: Seura
"raikkaasti vauhdissa mukana"
KILPAILUKUTSU 53. Pohjois-Päijänteen ajo Kansallinen AS-kilpailu JYVÄSKYLÄSSÄ 1.11.2003 Jyväskylän Seudun Autosuunnistajat ry 1982-2003 "raikkaasti vauhdissa mukana" Jyväskylän Vesilaitos Sivu 2 Tervetuloa
HLMK:N JÄSENTEN SAAVUTTAMAT MITALIT
1 LIITE 1 (Päivitetty 07.12.2015) HLMK:N JÄSENTEN SAAVUTTAMAT MITALIT SUOMEN MESTARUUS MITALIT (Yhteensä 112 kpl) Henkilökohtaiset saavutukset (106 kpl; 23 eri henkilöä) KULTAMITALIT (32 kpl) Vuosi Nimi
Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry
Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 30.5.2014 23:53 ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2013-2014 THE FINAL SERIES REPORT
SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176
SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Jalasjärvi, 8.4.2018 Ilmahirvi, sarja S15 1. Heikkilä Ida KS 93 92 185 2. Hakala Mikko PH 80 91 171 3. Annala Toni PO 83 87 170 4. Heikkinen Aleksi PO 77 84 161
Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2.
Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2014 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2014 644/12.04.03/2014 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta
13-vuotias huippujuniori Emil Weckman motocrossin Euroopanmestaruuteen Hollannissa
Moottoripyöräily, motocross, EM-sarja, 6/-osakilpailu, Assen, Hollanti, su 30.8.2015. teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Veteraanien SM 2014 Mäkihyppy HS-52 Taivalkoski Taivalkosken Kuohu ry Taivalvaara Mäkihyppy tulokset
Veteraanien SM 2014 Mäkihyppy 2.014 HS-52 Yli M30 Kilpailunjohtaja Tekninen asiantuntija (TA) A B 1. 6 Juha Miettinen 49.5 61.6 17.5 18.0 18.0 17.5 18.0 53.5 115.1 229.1 Puijon Hiihtoseura 49.0 60.0 18.0
Reservin ampumamestaruuskilpailut
300m Vakiokivääri 30 ls, makuu, sarja H 1. Puhakka, Antti KYM 97 98 97 292 2. Nylund, Jussi E-H 92 94 97 283 3. Saari, Pekka E-H 95 93 95 283 4. Halttu, Riku PoPo 99 97 83 279 5. Astikainen, Samppa PIR
SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014
SC VANTAA Jäsenkirje 3/2014 1. Katsaus joukkuevoimistelijoiden kevääseen... 2 2. Mukaan joukkuevoimisteluun... 3 3. Harrasteliikuntaryhmiin ilmoittautuminen alkanut... 3 4. Valmentajaksi tai ohjaajaksi
Seurojen tulee ilmoittaa kirjallisesti palkittavien urheilijoiden ja joukkueiden nimet liikuntapalvelukeskukseen mennessä.
Kotkan kaupunki YLEISKIRJE Marraskuu/2014 Liikuntapalvelukeskus 10.11.2014 Puistotie 9-11 48100 KOTKA Puh. 234 5414 Fax. 234 5424 Urheiluseurat SUOMEN MESTAREIDEN PALKITSEMINEN Liikuntalautakunta palkitsee
1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,
Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen
http://kesa.sporttisaitti.com Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen 28.06.2014 Päivitetty Lopputulokset 28.6.2014 20:46 Sarja M 1 54 MARKO HOLOPAINEN M PK 19 22 41 0 2 61 JUHA HEIKKILÄ M PK 20 18 38 1
1 (6) liikuntatoiminta TOIMINTASELVITYS VUODELTA. Viranomaisen merkintä. Seura täyttää 1. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA á yht.pist.
(6) TOIMINTASELVITYS VUODELTA Seura täyttää. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA á yht.pist. Viranomaisen - tytöt alle v. - pojat alle v. - naiset - miehet 2. KILPAILUTOIMINNAN LAATU a) Seuraluokitus - valio,
2008 CSIT:n painin mestaruuskilpailut Kilpailu- ja leirikutsu
Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry 2008 CSIT:n painin mestaruuskilpailut Kilpailu- ja leirikutsu Saapumispäivä 27.6.2008 Poistumispäivä 1.7.2008 Lääkärintarkastus 27.6. klo 16.00 20.00 Punnitus 27.6.
TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011
TULOSPALVELU Lions SM-pilkki 27.3.2011 Järjestäjä: LC Parikkala/Siikalahti. Paikka: Parikkala Simpelejärvi Kilpailijoita yhteensä: 143 Kilpailukala: Ahven Yhteiskalamäärä: 95.8 kg Sarjat: M60 (Miehet alle
24. - 25.11.1990 Vantaa, Sampo ja Viipurin Voimailijat
24. - 25.11.1990 Vantaa, Sampo ja Viipurin Voimailijat 1. Marko Einola Porin Paini-Miehet 2. Petri Isokoski Haukiputaan Heitto 3. Hannu Vaskelainen Vaajakosken Kuohu 1. Tero Katajisto Ilmajoen Kisailijat
Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry
Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 30.4.2017 0:10 ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2015-2016 THE FINAL SERIES REPORT
Ilmaolympiapistoolin SM 2011 Ellivuori IOP
Sarja: Y F1 F2 F3 F4 FIN TOT NAP 1 Saari Jussi P-HA 49 48 47 47 47 46 284 46 48 47 48 45 46 280 564 12 47 47 46 43 183 747 15 2 Kimpimäki Teijo JjA 46 48 45 47 46 49 281 45 47 46 47 48 49 282 563 9 45
Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä.
TALVIPÄIVÄT ROVANIEMELLÄ 12. 14.4.2013 Talvipäivien suojelijan tervehdys Rakkaat Jyty Ystävät, Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä.
7. Tallukka Open
Juniorit () Teemu Harju, Casablanca () Jani Kuusinen, DC Jukolan Jussi - Kristian Kautiainen, Samuli Blues () Aaron Knox, Samuli Blues () Seniorit () Matti Hatinen, Samuli Blues () Reino Eskonen, Päkki
Salon Palloilijat ry Visio 2022
Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry:n (SalPa) visio vuoteen 2022 asti Salon Palloilijat ry (SalPa) on urheiluseura mihin jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisen on mahdollisuus tulla harrastamaan
Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi
Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS Keilakausi 2015/2016 46. toimintavuosi Tämä toimintakertomus sisältää keskeisimmät seuran tapahtumat keilakaudelta, lisättynä tulososiolla, sekä muutamalla kuvalla höystettynä.
XXXXI AVOIMET LUHANGAN KISAT 10-12.7.2015
Pienoiskivääri lauantai.7.05 klo 9:00 alkaen Kaikkia ampujia pyydetään tulemaan radalle klo 0:0 mennessä. Makuu Asento 4 M 50 Juha Haavisto KuusA x x 5 M Ville Nokipii P-HA x x 6 M 60 Ensio Miikkulainen
Kaakkois-Suomen ilma-aseiden AM-kilpailu
Mikkelin Ampujien Ampuma-Areena 13. - 14.02.2016 11:05:19 10m Ilmakivääri 60 ls, sarja M 1. Timo Puisto MA 94 99 95 99 100 98 585 2. Olli Hahl MA 96 99 98 93 99 96 581 3. Juho Katajamaa KuusA 96 97 96
Suomen Metsästäjäliitto Pohjois-Savon piiri. Kilpailukauden päättäjäiset Hotelli Iso-Valkeinen Matti Räsänen
Suomen Metsästäjäliitto Pohjois-Savon piiri Kilpailukauden päättäjäiset 04.10.2017 Hotelli Iso-Valkeinen Matti Räsänen Kilpailutoimikunta Matti Räsänen puh, joht. Harri Hyvönen vpj, metsästysammunta, luotilajit
Mustaruudin PM kilpailut
Mustaruudin PM kilpailut Mustaruudin lieskat ja kipinät, paksu harmaa savu ja kumeat jysähdykset täyttivät ilman kun 64 ilmottautunutta kilpailijaa laukoivat suorituksiaan yli kahdessakymmenessä asetyypeittäin
Ajankohtaista palokuntanuorisotyössä
Ajankohtaista palokuntanuorisotyössä Pohjois-Suomen opintopäivät 10.2.2018 Pyhätunturi Toni Alatalo puheenjohtaja VNTTK / SPEK Mistäs jutellaan? VNTTK Liitot ja alueet osana nuorisotyötä Vuoden palokuntanuorisotyöntekijän
# Pelaaja Seura Yhteensä
Teerenpeli Tour 2015 kokonaistilanne - 3 parasta tulosta lasketaan mukaan SCR # Pelaaja Seura 1 2 3 4 5 6 Yhteensä 1 El- Ghaoui Mohamed MeG 79 86 80 84 243 2 Lehtikangas Jari LG 85 76 85 85 246 3 Lindqvist
klo Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit. - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella
14.6.2018 klo 18.00 Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella Hippos on ollut monen menestyneen joukkueen kotikenttä Suomen Mestaruudet 1982 Jyväskylän Kiri 1984
1) Iiris Finne MyA 195, 2) Lili Kemppi MyA 192, 3) Ursula Finne MyA 184, 4) Mikko Laitinen KuusA 177, 5) Emilia Virola KuusA 169.
Kaakkoissuomen aluemestaruuskisat Kotkassa 11.-12.2.2017 10m Ilmakivääri 20 ls sarja 10IT: 1) Silja Petäjäsaari MyA 179. 10m Ilmakivääri 20 ls sarja 12HT: 1) Iiris Finne MyA 195, 2) Lili Kemppi MyA 192,