Alajärvi tarjoaa loistavat puitteet SM-tason suunnistustapahtumille
|
|
- Sofia Hämäläinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 HiSu SM-Keskimatka ja Lumitoukola Alajärven Valkealammella
2 Alajärvi tarjoaa loistavat puitteet SM-tason suunnistustapahtumille Minulla on ilo toivottaa kaikki kilpailijat, huoltojoukot ja katsojat Alajärven Lehtimäen kylän Valkealammin hiihtostadionin maisemiin. Maisemiltaan Valkealammin alue ei ole tyypillistä Etelä-Pohjanmaan lakeutta, vaan alue tarjoaa vesistöjä, korkeuseroja ja suhteellisen kaunista monimuotoista luontoa kilpailijoille. Hiihtosuunnistukseen maisemat ovat varmasti haastavat lukuisten pienimuotoisten harjujen, suppien ja korkeuserojen vuoksi. Reitinvalinta, suunnistustaito ja hiihtokunto joutuvat varmasti puntariin kisan aikana. Alajärven Ankkureiden suunnistusjaostolla on pitkät perinteet korkeatasoisten SM- tason suunnistuskilpailujen järjestämisestä niin kesällä kuin talvella. Tapahtuman läpiviemiseen tarvitaan paljon vapaaehtoisia talkoolaisia ja yhteistyökumppaneita. Kaikkien näiden myötävaikutuksella saadaan aikaiseksi hyvät kilpailut. Alajärven kaupunki saa myös valtakunnallista tunnettavuutta urheilupitäjänä, jota se on myös vahvistanut voimakkaalla liikuntapaikkarakentamisella. Alajärvi on mukana uudessa joulukuun alussa valmistuneessa jäähalli osakeyhtiössä, ja lisäksi parasta aikaa keskustaan on valmistumassa uusi ja hieno uimahalli. Alajärven Ankkureiden suunnistusjaosto on kunnostautunut myös kaupunkilaisten kunnon kohentajana. Kesäisin järjestettävät iltarastit ovat hyvin suosittuja tapahtumia, joissa voi kehittää suunnistustaitojaan ja kuntoaan. Iltarasteille tullaan myös naapurikunnista saakka koko perheen voimin. Aloittaville suunnistajille järjestetyt suunnistuskoulut ovat tuoneet paljon uusia suunnistajia lajin pariin. Kaiken kaikkiaan Alajärven kaupungin urheiluseurat ovat poikkeuksellisen aktiivisia ja mahdollistavat useiden eri lajien harjoittelun kaupungissa. Nykyaikana ongelmaksi muodostunut vapaaehtoistoimijoiden saaminen seurojen toiminnan pyörittämiseen ei ole ollut täällä suuri ongelma. Alajärveläinen yhteisöllisyys näkyy hyvin tässäkin asiassa. Haluan toivottaa kilpailijoille onnistuneita suorituksia, ja toivottaa kaikki kisavieraat tutustumaan Alajärven hyviin palveluihin ja ostosmahdollisuuksiin. Haluan tässä yhteydessä kiittää myös kaikkia tapahtuman järjestämiseen osallistuneita tahoja suuresta työpanoksesta ja tuesta. Vesa Koivunen Alajärven kaupunginjohtaja
3 Hyvät hiihtosuunnistukset ystävät, Hiihtosuunnistus on monella tapaa mainio liikuntamuoto. Hiihtosuunnistuksessa yhdistyy nerokkaalla tavalla kestävyys, ketteryys ja nopea päättelykyky. Laji kohottaa myös fyysistä kuntoa tehokkaasti. Hiihtosuunnistetaan sitten yksin tai yhdessä, luonnon keskellä liikkuminen rentouttaa ja vähentää stressiä. Toisaalta hiihtosuunnistus tarjoaa jännitystä ja elämyksiä erilaisten kilpailujen muodossa paitsi itse lajin harrastajille, myös heidän tukijoukoilleen. Ylipäätään liikunta sen kaikissa muodoissaan on kannatettavaa. Säännöllisellä liikkumisella on monia terveysvaikutuksia. Liikunta vähentää monien sairauksien riskiä ja hidastaa toimintakyvyn heikkenemistä. Liikunnalla on kiistattomia vaikutuksia kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Lapsille ja nuorille liikunta on tärkeää terveen kasvun ja kehityksen kannalta. Liikuntaa harrastava lapsi jatkaa todennäköisemmin kuntoliikuntaa myös aikuisena ja oppii jo pienestä pitäen taitoja, joilla huolehtia omasta terveydestään aikuisiällä. Siksi onkin tärkeää, että kannustamme lapsia liikunnan riemun pariin. Alajärven Ankkurien järjestämät hiihtosuunnistuksen keskimatkan SM-kisat ja Lumi-Toukola keräävät yhteen runsaslukuisen joukon suunnistajia, huoltajia ja kannustajia Lehtimäen Valkealammelle. On upeaa, että kilpailijoiden joukko vaihtelee alle 16-vuotiaista yli 80- vuotiaisiin. Tämä, jos mikä on osoitus siitä, miten liikunta yhdistää kaikenikäisiä! Lämmin kiitos järjestäjille ja kaikille mukana oleville. Toivon kaikille tapahtumaan osallistuville ja heidän tukijoukoilleen onnistuneita kisoja sekä antoisia hetkiä hiihtosuunnistuksen parissa! Paula Risikko sosiaali- ja terveysministeri
4 Valkealammella Alajärvellä valmistaudutaan SM keskimatkaan ja Lumi- Toukolaan Kevään 2013 hiihtosuunnistuksen SM-keskimatka ja Lumi-Toukola hiihdetään Alajärven Valkealammella, Pohjanmaan Lapiksi kutsutussa, perinteikkäässä hiihtokeskuksessa Lehtimäen taajaman liepeillä. Monet hiihdon harrastajat tuntevat Suomenselällä sijaitsevan Valkealammen paikkana, jonne lumi sataa jo hyvissä ajoin eli paikkana, jossa voi hiihtää aikaisin syksyllä ja vielä myöhään keväällä. Jos lunta ei täällä ajoissa taivaalta tupruttele, se kaivetaan ensimmäisillä pakkasilla purukätköistä ja levitetään porukalla latupohjille. Näin on käynyt myös kuluneena syksynä 2012 ja täällä Valkealammen harjuilla on sivakoitu jo marraskuun alusta alkaen. Itse Valkealampi on oikeastaan harvahkon mökkiasutuksen saanut, ympärysmitaltaan runsaan kilometrin mittainen, kaunis ja osaksi hiekkarantainen luonnonlampi harjun kupeessa. Valkealammen hiihtoladut kiertelevät tiheänä verkostona pitkulaisen hiekkaharjun päällä syöksyen väliin alas harjun seinämää suon reunalle tai jääkauden muovaamaan syvään suppaan. Nousut ja laskut laduilla ovat näin lyhyitä mutta huomattavia. Hiihtosuunnistukseen alue sopii mainiosti, koska maasto on riittävän vaihteleva ja urien ajo ja kunnossapito on vaativissakin sääolosuhteissa turvallista ja ainakin mahdollista. Pesäpallostaan tunnetun järjestävän seuran Alajärven Ankkurien suunnistusjaosto on pienuudestaan huolimatta kunnostautunut laadukkaana kilpailujen järjestäjänä. Vuosittain järjestettävät kansalliset talvisin ja kesäisin ovat laajalti tunnettuja. Arvokilpailuista Alajärven Ankkurit on järjestänyt mm. SM-viestit R Lakeaharjulla ja SM-hs pitkät matkat ja viestin 2007 Paalijärvellä sekä SM pikamatkat R Vimpelin Neerpakassa yhdessä Vetelin Urheilijoiden kanssa. Alajärven Ankkurien kisaorganisaatio on lyöttäytynyt yhteen Lehtimäen Jyskeen hiihtojen järjestelyissä rutinoituneen laatuyksikön kanssa. Lehtimäkeläiset huolehtivat ainakin pysäköinnistä, kahviosta ja monesta kilpailukeskuksen rakenteisiin ja rakentumiseen liittyvistä tehtävistä. Kisajärjestelyt, jotka nytkin tehdään talkootyönä, saa liikkeelle innokkaan satapäisen vapaaehtoisten joukon, joille yhteinen tekeminen on elämäntapa ja jotka ovat valmiita uhraamaan omaa aikaansa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Vieraanvaraisuudesta ja järjestelyjen laadusta ei Pohjanmaalla ole koskaan totuttu tinkimään. Lauantaina ratkaistaan hiihtosuunnistuksen SM-keskimatkan mitalit ja sijoitukset. Sunnuntaina on sitten vuorossa perinteinen Lumi-Toukola viesti. Tässä viestissä on jälleen kolme sarjaa: Miesten viesti, jossa on 5 osuutta, naisten 4-osuuksinen viesti ja 3-osuuksinen Viertolan sakki, jossa on viisi eri alasarjaa: avoin, D16, H16, H160 ja D150. Viestissä palkitaan parhaat seurajoukkueet, mutta myös sekajoukkueet voivat osallistua. Miesten ja naisten viesteihin odotetaan myös ulkomaisia joukkueita. Molemmissa kilpailuissa on käytössä uusi EmiTag järjestelmä. Kilpailukutsun ja kaiken muun ajankohtaisen tiedon löydät kisasivuiltamme: Alajärven Ankkurien puolesta toivotan kaikki hiihtosuunnistajat tervetulleeksi Valkealammelle! Heikki Kujanpää kjoht
5 Lumi-Toukola Koko Suomen ollessa kauniin kevättalvisen lumivaipan peitossa, minulla on ilo ja kunnia lähestyä hiihtosuunnistuksen SM-keskimatkan ja Lumi-Toukolan kisaajia, katsojia ja järjestäjiä Kansainvälisen Suunnistusliiton, IOF:n, terveisillä täältä parhaillaan käynnissä olevista hiihtosuunnistuksen MM-kilpailuista Kazakstanista. Hiihtosuunnistus, kuten muutkin suunnistusperheen lajit, on kansainvälistymässä ja hakemassa ansaitsemaansa paikkaa maailman urheiluperheessä. IOF:n oman kisaohjelman lisäksi hiihtosuunnistus on jo mukana kevään sotilaitten (CISM) talvikisoissa, Aasian talvikisoissa (KOK:n järjestämä jättitapahtuma) ja parhaillaan neuvottelemassa liittymisestä opiskelijoiden Talviuniversiadien ohjelmaan. Nämä ovat tärkeitä ja tarpeellisia askeleita matkalla lajimme lopullista päämäärää - talviolympialaisia. Suomella ja suomalaisilla hiihtosuunnistuksen ystävillä on tärkeä tehtävä lajimme kehittämisessä ja elinvoimaisuuden varmistamisessa. Toivon siksi, että yhä useammat teistä oman osanottonne lisäksi kutsutte ja haastatte uusia ja vanhojakin tuttuja mukaan hiihtosuunnistuksen pariin. Kilpailijoitten lisäksi hiihtosuunnistukseen tarvitaan innokkaita järjestäjiä ja erityisesti nuorten ja lasten toiminnan ohjaajia ja valmentajia. Valmennus-, harrastus- ja kilpailutoimintaa voi järjestää helposti valmiiden latuverkostojen ja hiihtokeskusten puitteissa, joten kynnys toiminnan järjestämiseen ja mukaan lähtemiseen ei useimmilla paikkakunnilla ole korkea. Hiihtosuunnistus on upea laji, joka pitää yllä ja kehittää hyvää ruumiillista ja henkistä virettä, terveitä elämäntapoja, fiksua elämänasennetta ja jonka antamat reitinvalintataidot auttavat pitkälle myös muutenkin elämässä. Viedään tätä viestiä eteenpäin ja kutsutaan myös muita mukaan! Toivon teille kaikille rehtiä kisaamista ja iloista mieltä nauttiassenne Alajärven upeasta luonnosta ja talvisäästä hiihtosuunnistuksen parissa! Ridder, Kazakstan Markku Vauhkonen Puheenjohtaja, hiihtosuunnistuskomissio Kansainvälinen suunnistusliitto. Lumi-Toukola ry johtokunnan jäsen
6 RATAVALVOJAN JA RATAMESTARIN LAUSUNTO SM KESKIMATKA SM-keskimatka hiihdetään Lehtimäen Valkealammen maastossa, jossa on vaihtelevasti soraharjua ja pientä mäennyppylää. Puusto on eri ikäistä männikköä ja näkyvyys on suurimmalta osin hyvä. Urasto on tasalaatuista ja riittävän tiheää. Uraston pohjustus on aloitettu joulukuussa ja ajoa on jatkettu kiihtyvällä tahdilla kohti kisojen alkua. Reitinvalinnat on tehtävä nopeasti, mutta huolella. Rastit ovat kaikki kahta lukuunottamatta läpihiihdettäviä. Leimaus on uusi nopea EmiTag. Korkeuserot ovat maltillisia, mutta eiköhän kilpaillessa hiki tule. Laskut ovat lyhyitä, mutta vauhdikkaita, joten varovaisuutta suositellaan. Urastolla vallitsee oikeanpuoleinen liikenne. Kilpailualueen läpi kulkee noin kahden kilometrin pituinen moottorikelkkaura. Syytä varovaisuuteen siis on. Ei muuta kuin URHEILUMIELTÄ TULEVAAN KOITOKSEEN! Timo Halla-aho ratavalvoja Timo Rintala ratamestari LUMITOUKOLA Lumi-Toukolan viestit sujutellaan kartan länsiosassa, jossa henkilökohtaiset matkat eivät käy. Loppu tosin on samaa. Maaston korkeuserot ovat hieman maltillisemmat kuin lauantaina. Sunnuntainakin on syytä olla valppaana, kun tekee reitinvalintaa. Muistakaa katsoa huolella koodit ja leimaukset, ettei tule sanomista. Ja lopuksi Kimi Räikkösen sanoin: I am knowing what I am doing. So please leave me alone (perhaps). Timo Halla-aho ratavalvoja Timo Rintala ratamestari SM-hiihtosuunnistus keskimatka ja Lumi-Toukola / Kilpailuohjeet Säännöt: Kilpailuissa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja määräyksiä ja näitä järjestäjien antamia ohjeita. Tuomarineuvosto: Tuomarineuvoston puheenjohtaja on Kari Tyynelä. Muut jäsenet selviävät ilmoitustaululta. Kilpailukeskus ja sen toiminnot Kilpailukeskus: Kilpailukeskuksena toimii Valkealammen hiihtokeskus. Kisatoimisto/Info: Kisatoimisto/info löytyy heti sisääntulon vierestä (katso kilpailukeskuksen kartta). Kisatoimisto on auki klo
7 Suksien testaus/lämmittely- ja verryttely: Paikka on hiihtostadionin luoteiskulmassa lähellä kotaa, joka toimii myös kilpailuissa huoltopisteenä. Suksien voitelu: Ulkona lähellä hiihtostadionin luoteiskulmassa oleva kotaa. Tulostaulu: Hiihtostadionin pohjoispäässä. Palkintojen jako: Ulkona hiihtostadionin pohjoispäässä, kodan ja ilmoitustaulun välissä. Katso aikataulu. Pukeutuminen ja pesu: Naisille pukeutuminen ja pesu, myös saunat leirikeskuksen päärakennuksessa hiihtostadionilta koilliseen. Pukeutumistilaa rajoitetusti. Miehille pukeutumistilana puhaltimilla lämmitetty teltta ja paviljonki sekä rajoitetusti lämmitetyssä konehallissa. Miehille ei ole lauantaina pesumahdollisuutta Valkealammen hiihtokeskuksessa. Kaikilla kilpailijoilla on lauantaina mahdollisuus käydä peseytymässä, saunomassa ja uimassa järjestäjien laskuun klo Lehtimäen Opiston uimahallissa, jonne matkaa noin 7 km. Uimahallin osoite on Opistotie 1 Alajärvi. Sunnuntaina sekä miehet että naiset voivat peseytyä Valkealammen leirikeskuksen päärakennuksessa. Tilaa on rajoitetusti ja saunat ovat käytössä. WC Hiihtostadionin itäreunassa on 6 majavessaa. Leirikeskuksen päärakennuksessa (kahviossa ja pukutiloissa) on sisävessaa. Kahvio: Monipuolinen ja tasokas kahvio sijaitsee päärakennuksessa ja hiihtostadionilla lähellä maalia sekä ulkosalla teltta lähellä palkintojen jakoa. Varsinaista keittoruokaa ei ole tarjolla. Muksula: Muksula sijaitsee pukeutumisteltan päässä lähellä infoa. Paikka on varattava ennakkoon p tai sposti kaija.sivula@japo.fi Ensiapu: Ensiapuryhmä päivystää hiihtostadionin pohjoispäässä lähellä maalia ja toinen ryhmä maastossa kilpailukarttaan merkityssä paikassa. Kilpailutapahtuma Leimausjärjestelmä: Kilpailuissa käytetään EmiTag-leimausjärjestelmää. EmiTagejä on varattu kaikille niille kilpailijoille, jotka eivät ole ilmoittautumisen yhteydessä ilmoittaneet EmiTag-numeroa. Tagit vuokrataan infosta hintaan 5 euroa maksamalla käteisellä (mieluimmin tasarahalla!). Palauttamattomasta EmiTagista veloitetaan täysi ostohinta. Jos kilpailija kilpailee molempina päivinä, hän käyttää samaa EmiTagia. Muista palauttaa EmiTagisi viimeisen kilpailusi leimantarkastuksen jälkeen. EmiTag leimaa noin 50 cm etäisyydeltä rastileimasimesta, jonka voit todeta valon vilkkumisesta. Lumi-Toukola viestissä samaa EmiTagia saa käyttää vain kerran. Älä ryntäile leimantarkastukseen, vaan kuuntele tarkasti järjestäjien ohjeita. EmiTagin leimantarkastuspisteessä saa olla vain yksi kilpailija kerrallaan. Maalialueen lähellä on aidattu suojavyöhyke, jonka sisään et saa tulla EmiTagisin kanssa. Jos tulet, Tagisi leimautuu maalilla. Muista tarkistaa lähtöluettelosta, että kilpailet oikealla EmiTagilla (myös lainaajat!)
8 Kilpailunumerot: Lauantain henkilökohtaisen numerosi löydät läheltä ilmoitustaulua. Sunnuntain viestinumerot jaetaan joukkueittain infosta. Järjestäjillä ei ole tarjolla hakaneuloja. Numero kiinnitetään näkyvästi molempina päivinä oikean reiden etupuolelle. Numeroita ei järjestäjät kerää pois. Kartat: Molempina päivinä hiihtosuunnistuskartta on kokoa A4, mittakaava 1: Kartat kerätään pois sunnuntain mahdolliseen yhteislähtöön asti. Kartat palautetaan kuulutuksen mukaan. Kilpailualueen vanha kartta on kilpailukeskuksen ilmoitustaululla lauantain lähtöihin asti. Kilpailun urakartta on nähtävänä lähdössä. Sarjat ja matkat: Sarja SM keskimatka Radan pituus linnuntietä Radan pituus lyhintä reittiä D D D D D D D D D D D D D D H H H H H H H H H H H H H H H
9 Kilpailukeskus SM-hisun keskimatka ja Lumi-Toukola Maali, tulospalvelu 2. Kahvio 3. Pukeutuminen, miehet 4. Ilmoitustaulu 5. Huoltopiste 6. Kisakanslia 7. WC:t 8. Kaupat 9. Opaspaalu 10. Pukeutuminen miehet 11. Pukeutuminen ja pesu, sauna naiset, WC, kahvio, VIP, lehdistö, doping-testaus 12. Pysäköinti, toimitsijat 13. Pysäköinti, matkailuautot 14. Palkintojenjako 15. Muksula, pukeutuminen 16. Valkealammentie 17. Telttakahvio 18. Ensiapu 19. Suksien voitelu ja testaus
SM-hiihtosuunnistus keskimatka ja Lumi-Toukola 16.-17.3.2013
SM-hiihtosuunnistus keskimatka ja Lumi-Toukola 16.-17.3.2013 Kilpailuohjeet Säännöt: Kilpailuissa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja määräyksiä ja näitä järjestäjien antamia ohjeita. Tuomarineuvosto: Tuomarineuvoston
Alun talvirastit Alustavat kilpailuohjeet
Alun talvirastit 10.-11.3.2018 Alustavat kilpailuohjeet Yleisohjeet Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita. Kilpailun johto Kilpailun johtajana toimii Timo Halla-aho
KANSALLISET HIIHTOSUUNNISTUSKILPAILUT Pikku-Syöte Hisu KESKIMATKA JA PITKÄMATKA
KANSALLISET HIIHTOSUUNNISTUSKILPAILUT Pikku-Syöte Hisu 6.-7.1.2018. KESKIMATKA JA PITKÄMATKA KILPAILUOHJEET (alustavat): SÄÄNNÖT: Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.
Hiihtosuunnistuksen am-kilpailu E-P, K-P, ÖID, mestaruuskilpailu FSO Vetelissä
Hiihtosuunnistuksen am-kilpailu E-P, K-P, ÖID, mestaruuskilpailu FSO 11-12.3.2017 Vetelissä KILPAILUOHJE Kilpailun johto Kilpailun johtaja Ratamestari Tulospalvelu Valvoja Tuomarineuvosto: Raimo Haapalehto
Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjän antamia kilpailuohjeita.
Kilpailuohjeet Avoimet kansalliset pyöräsuunnistuskilpailut, EP:n ja ÖID:n AM-kilpailut Teuvalla 25-26.7.2015 Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjän antamia kilpailuohjeita. Kilpailun
Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu
1 Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Avoin kansallinen suunnistuskilpailu Seinäjoen Ylistaron Untamalassa su 31.5.2015 Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä
HIIHTOSUUNNISTUKSEN SPRINTTI (WRE) JA KESKIMATKA Kouvolan Valkealassa EM-katsastukset ja nuorten MM-katsastukset
HIIHTOSUUNNISTUKSEN SPRINTTI (WRE) JA KESKIMATKA Kouvolan Valkealassa 15.1.2011 EM-katsastukset ja nuorten MM-katsastukset Kilpailunjohto Kilpailun johtaja Hannu Reiman Ratamestari Rauno Vanhalakka Tulospalvelun
Alun talvirastit Alustavat kilpailuohjeet
Alun talvirastit 2.-3.3.2019 Alustavat kilpailuohjeet Yleisohjeet Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita. Kilpailun johto Kilpailun johtajana toimii Timo Halla-aho
Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010
Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010 Kilpailuohjeet Päätoimihenkilöt: Kilpailun johtaja: Pääratamestari: Lasten radat: Tulospalvelun johtaja: Kilpailu- ja ratavalvoja: Tuomarineuvosto:
Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi
Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi Nämä Kilpailuohjeet ovat alustavat, lopulliset löytyvät kilpailukeskuksen tulostaululta. Kilpailuohjeet Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä
Rakas-rastit ja Kaakon AM-sprintti, sunnuntaina Savitaipaleella ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET
Rakas-rastit ja Kaakon AM-sprintti, sunnuntaina 10.9.2017 Savitaipaleella ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Lopulliset kilpailuohjeet ovat esillä kilpailupäivänä kilpailukeskuksessa. Järjestämisorganisaatio Kilpailunjohtaja:
Helasuunnistus kansallinen keskimatka Paarentie, Kiviranta
Kilpailuohjeet Helasuunnistus kansallinen keskimatka Paarentie, Kiviranta Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjän antamia ohjeita. Kilpailunjohto Kilpailunjohtaja Jouko Karppanen Lähdöt
LAPIN LUMIRASTIT 2013 KILPAILUOHJEET
päivitys 26.3.2013 LAPIN LUMIRASTIT 2013 KILPAILUOHJEET Ohjelma Sprintti pe 29.3. Kallinkangas, Keminmaa klo 15 alkaen SM-erikoispitkä la 30.3. Puuluoto, Tornio klo 10 alkaen Keskimatka su 31.3. Puuluoto,
Joukkueenjohtajien kokous (Kainuun Ammatti-instituutti)
KILPAILUOHJEET: KILPAILUJEN AIKATAULU Pe 30.3. Klo 17.00 Klo 19.00 Lehdistötilaisuus: hiihtostadionin lehdistökeskus Joukkueenjohtajien kokous: Kainuun Ammatti-instituutti La 31.3. Klo 09.45 Klo 10.00
HIIHTOSUUNNISTUKSEN SM-SPRINTTI ja MAAILMANRANKIKILPAILU (WRE) SM-SPRINTTIVIESTI Tuuloksessa (Hämeenlinna)
6.2.2016 HIIHTOSUUNNISTUKSEN SM-SPRINTTI ja MAAILMANRANKIKILPAILU (WRE) 7.2.2016 SM-SPRINTTIVIESTI Tuuloksessa (Hämeenlinna) Lauantaina 6.2. henkilökohtainen sprinttikilpailu (karsinnat ja loppukilpailut)
Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä sekä järjestäjien antamia ohjeita.
KILPAILUOHJEET AM-HiSu sprintti ja sprinttiviesti 7.2.2015 Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä sekä järjestäjien antamia ohjeita. Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja Mikko Mäkitalo 0400-362432
SK VUOKSEN III TALVIRASTIT 18 19.12.2010
KILPAILUOHJEET 16.12.2010 SK VUOKSEN III TALVIRASTIT 18 19.12.2010 1. Kilpailunjohto Kilpailun johtaja Ratamestarit Tulospalvelun johtaja Valvoja Jukka Nenonen Anssi Juutilainen ja Juha Similä Tommi Villanen
Hiihtosuunnistuksen Pohjois Pohjanmaan ja Kainuun aluemestaruuskilpailut Vaalassa
Hiihtosuunnistuksen Pohjois Pohjanmaan ja Kainuun aluemestaruuskilpailut Vaalassa 5.3.2016 KILPAILUOHJEET Säännöt: Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita. Kilpailunjohto:
XIII Pohjantähtirastit
XIII Pohjantähtirastit 14. 15.5.2016 Kilpailuohjeet Päätoimihenkilöt: Kilpailun johtaja: Ratamestarit: Tulospalvelun johtaja: Kuulutus: Info: Kilpailu- ja ratavalvoja: Tuomarineuvosto: Vesa Halonen Timo
Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä sekä järjestäjien antamia ohjeita. Tulospalvelu Janne Mörsky / Risto Kivinen
KILPAILUOHJEET HiSu sprintti ja sprinttiviesti 24.1.2015 AM-keskimatka 25.1.2015 Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä sekä järjestäjien antamia ohjeita. Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja Erja
Helasuunnistus kansallinen keskimatka Lempäälä Kalliojärvi
Helasuunnistus kansallinen keskimatka Lempäälä Kalliojärvi Huom! Nämä kilpailuohjeet ovat alustavat, viralliset kilpailuohjeet ovat nähtävillä kilpailukeskuksen tulostaululla. Kilpailuohjeet Kilpailussa
Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien ohjeita.
Kevyt-olo rastit Iisalmi 08.06.2019 KILPAILUOHJEET Kilpailun joht. Martti Huusko Kilpailun/ratavalvoja: Hannu Kankkunen Tulospalvelun johtaja: Veijo Vainikainen Ratamestarit: Ritva Partanen, lasten radat
Hämeenlinnan hiihdot
1 (5) Hämeenlinnan hiihdot Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 27.2.2016 Kilpailuohje 2 (5) KILPAILU Hämeenlinnan hiihdot, hiihtotapa perinteinen (P), kilpailunumero 154. KILPAILUKESKUS JA -TOIMISTO
SÄÄNNÖT: Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.
E-P:n pitkän matkan aluemestaruuskilpailut 9.8.2014 Teuvalla KILPAILUOHJEET TOIMIHENKILÖT Kilpailun johtaja: Pasi Nevala Ratamestarit: Jari Mahlamäki, Pasi Lyyluoma Kilpailunvalvoja Karl-Gustav Norrgrann,
Piirinmestaruus- ja HS-aluemestaruushiihdot
1 (5) Piirinmestaruus- ja HS-aluemestaruushiihdot Ahveniston moottoriradalla 16.2.2019 Kilpailuohje 2 (5) KILPAILU Hämeen piirinmestaruus- ja Hopeasompa-aluemestaruushiihdot, hiihtotapa vapaa (V), kilpailunumero
Hiihtosuunnistuksen Rieskarastit 5.-6.1.2013 Nuorten MM-katsastus 17-v. EM-katsastus Nuorten Cupin osakilpailu Nordic Junior Cup, Joutseno
Hiihtosuunnistuksen Rieskarastit 5.-6.1.2013 Nuorten MM-katsastus 17-v. EM-katsastus Nuorten Cupin osakilpailu Nordic Junior Cup, Joutseno KILPAILUOHJEET Säännöt: Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä
Keskimatkan SM-hiihtosuunnistus 21.2. ja Lumi-Toukola-viesti 22.2.2015 Valkeakoskella
Keskimatkan SM-hiihtosuunnistus 21.2. ja Lumi-Toukola-viesti 22.2.2015 Valkeakoskella (Nämä ovat alustavat ohjeet. Lopulliset ohjeet myös ruotsiksi - ovat kilpailukeskuksen ilmoitustaululla.) Kilpailuohjeet
Kilpailuohjeet. Etelä-Pohjanmaan AM-viestit. Sunnuntaina 10.8.2014 Kauhavan Koivikossa
Kilpailuohjeet Etelä-Pohjanmaan AM-viestit Sunnuntaina 10.8.2014 Kauhavan Koivikossa Kilpailussa noudatetaan SSL:n, Epsun ja järjestäjän antamia ohjeita. Kilpailun johtaja: Esa Lehtinen puh. 0408641105
KILPAILUOHJE. Kansallinen keskimatka ja maakuntaviesti Raahe, Sarvankangas elokuuta 2014
KILPAILUOHJE Kansallinen keskimatka ja maakuntaviesti Raahe, Sarvankangas 23.-24. elokuuta 2014 Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Kilpailun johtaja Valvoja Ratamestariryhmän
KILPAILUOHJEET. Sunnuntai 8.4.2012 SM-erikoispitkä, Ritavalkean hiihtokeskus, ensimmäinen lähtö klo 10:00
KILPAILUOHJEET Ohjelma Perjantai 6.4.2012 sprintti, Pellon keskusurheilukenttä, ensimmäinen lähtö klo 15:00 Sunnuntai 8.4.2012 SM-erikoispitkä, Ritavalkean hiihtokeskus, ensimmäinen lähtö klo 10:00 Maanantai
Avoin AM keskimatka Euran Savikolla 15.5.2010 ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET
Lopullinen kilpailuohje julkaistaan kilpailupäivänä ilmoitustaululla Avoin AM keskimatka Euran Savikolla 15.5.2010 ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä sekä Satakunnan Suunnistus
Kansalliset Pohjantähti-rastit ja Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut 11.5.2013 Oulussa
Kansalliset Pohjantähti-rastit ja Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut 11.5.2013 Oulussa - henkilökohtainen sprinttikilpailu ja parisprinttiviesti Henkilökohtaisen kilpailun ja viestin yhteiset ohjeet
Alustavat KILPAILUOHJEET
33. Rastijahti Pöytyällä 17.10.2010 Alustavat KILPAILUOHJEET Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä kilpailun järjestäjän tässä kilpailuohjeessa antamia ohjeita. Kilpailun toimihenkilöt Kilpailun
Avoin Hämeen AM-keskimatka ja HOK. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjien antamia lisäohjeita.
Avoin Hämeen AM-keskimatka ja HOK Tiistaina 11.6.2019 Ylöjärvellä. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjien antamia lisäohjeita. Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja Ratamestari Kari
Kilpailunjohtaja Mikko Heikkinen, puh. 0400 750 884 Tiedottaja Jarmo Tanskanen, puh. 050 553 6899
Suunnistuksen SM keskimatka R2 Kangasalla 15.9.2012 KILPAILUOHJEET Kilpailunjohto Tuomarineuvosto Kilpailunjohtaja Mikko Heikkinen, puh. 0400 750 884 Tiedottaja Jarmo Tanskanen, puh. 050 553 6899 Varajohtaja
Ensimmäiset lähdöt sprintissä klo 10.00 ja keskimatkalla klo 13.00
Kansallinen KS:n sprintti ja keskimatka 10.3.2013 Kilpailuohjeet Kilpailussa noudatetaan SSL:n ja järjestäjien kilpailuohjeita Kilpailunjohto Kilpailun johtaja Ratamestarit Valvoja Petri Hynninen, apulainen
Säännöt, ohjeet: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.
KILPAILUOHJEET Kukkosuunnistus 21.6.2018 Toimihenkilöt: Kilpailunjohtaja: Jarmo Kerttula 044 533 0370 Ratamestari: Jussi Elo Tulospalvelu: Pertti Anttila Tiedottaja: Mikko Laaksonen 044 085 4220 Kilpailun
Kokkolan Suunnistajien avoin kansallinen Kärppäjahti Öjassa 6.6.2015. (Emit) KILPAILUOHJEET. Timo Ronkainen (Kilpailupäivänä Pertti Salo)
1 Kokkolan Suunnistajien avoin kansallinen Kärppäjahti Öjassa 6.6.2015 Toimihenkilöt (Emit) KILPAILUOHJEET Kilpailun johtaja Timo Ronkainen (Kilpailupäivänä Pertti Salo) Pääratamestari Mikko Kukkola Lasten
Säännöt, ohjeet: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.
KILPAILUOHJEET Kukkosuunnistus 20.6.2019 Toimihenkilöt: Kilpailunjohtaja: Arttu Hannula 050 532 3366 Ratamestari: Juha-Matti Suominen Tulospalvelu: Pertti Anttila Tiedottaja: Mikko Laaksonen 044 085 4220
Kilpailuohjeet kansalliset 14.5.2016 Tunturimäen valloitus
1 Kilpailuohjeet kansalliset 14.5.2016 Tunturimäen valloitus 14.5.2016 Joensuun Kiihtelysvaarassa Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Lopulliset kilpailuohjeet ovat nähtävillä
KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015
KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015 Alustavat Kilpailuohjeet 1. KILPAILUSÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja näitä järjestäjän ohjeita. 2. TOIMIHENKILÖT Kilpailunjohtaja: Arttu Hannula 050 532 3366
Keskimatkan Etelä-Pohjanmaan avoin aluemestaruuskilpailu ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Kauhajoella Katikassa la 6.6.2015
KILPAILUOHJEET Keskimatkan Etelä-Pohjanmaan avoin aluemestaruuskilpailu ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Kauhajoella Katikassa la 6.6.2015 Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjien
Pahkan Hisut ja Savo- Karjalan am-kisat
Pahkan Hisut ja Savo- Karjalan am-kisat 19-20.2019 1. Kilpailun johto Kilpailunjohtaja Tuula Rissanen 050-3020519 Ratamestari Hannu Heiskanen 050-3075503 Tulospalvelu Harri Hakkarainen 044-2748602 Tiedottaja
Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa.
Tampere-suunnistuksen sprintti 28.6.2013 KILPAILUOHJEET Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja näitä
ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET
Hiihtosuunnistuksen Kaakon Suunnistuksen, Uusimaan ja Keski-Suomen (vain keskimatka ja pitkämatka) aluemestaruuskilpailut Joutsenossa 11.-12.3.2017 ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Säännöt: Kilpailussa noudatetaan
ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET
ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Kukkosuunnistus 20.6.2013 Lopulliset ohjeet kisapaikalla Toimihenkilöt: Kilpailunjohtaja: Arttu Hannula 050 532 3366 Ratamestari: Jussi Elo Tulospalvelu: Pertti Anttila Tiedottaja:
Kilpailuohjeet RESUL:n ampumasuunnistus ja Etelä- Hämeen Reserviläispiirien ampumasuunnistus 2.5.2015
Kilpailuohjeet RESUL:n ampumasuunnistus ja Etelä- Hämeen Reserviläispiirien ampumasuunnistus 2.5.2015 KILPAILUKESKUS Pysäköinnistä (Cooper-rata) on viitoitus kilpailukeskukseen, jonne ajo omalla autolla
Kaakon Suunnistuksen pitkän matkan ja viestin aluemestaruuskilpailut
Kaakon Suunnistuksen pitkän matkan ja viestin aluemestaruuskilpailut 11-12.8.18 Kilpailussa noudatetaan Suomen Suunnistusliiton kilpailusääntöjä, Kaakon Suunnistuksen ja näitä järjestäjien ohjeita. Toimihenkilöt
Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja SM-viestin R1erillisohjeita sekä järjestäjien antamia ohjeita.
SM-Viesti R1 Vimpelissä 18.9.2011 Kilpailuohjeet (Alustavat) Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja Heikki Kujanpää 040-7210492 Pääratamestari Timo Rintala 050-68899 Tulospalvelu Jari Kivimäki 040-9651616 Tulospalvelun
SUUNNISTUKSEN SOTILAIDEN SM-KILPAILUT
SUUNNISTUKSEN SOTILAIDEN SM-KILPAILUT Henkilökohtainen kilpailu Pälkäneellä ke 17.9.2014 klo 12 HUOM! Nämä ovat alustavat kilpailuohjeet. Tarkasta lopulliset vielä kilpailupaikalla! Valvojan lausunto Kilpailumaastona
KILPAILUOHJEET (alustavat ) Satakunnan ja Varsinais-Suomen AM-pitkämatka
KILPAILUOHJEET (alustavat 10.8.2018) Satakunnan ja Varsinais-Suomen AM-pitkämatka 11.8.2018 Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja: Arttu Hannula 050 532 3366 Ratamestari: Jyrki Lammila Tulospalvelu: Pertti Anttila
TUUSULAN VOIMA-VEIKKOJEN KESKIMATKAN SUUNNISTUSKILPAILUN KILPAILUOHJEET
TUUSULAN VOIMA-VEIKKOJEN KESKIMATKAN SUUNNISTUSKILPAILUN 17.6.2010 KILPAILUOHJEET 1 PERUSTEET Tuusulan Voima-Veikot järjestää kansallisen keskimatkan suunnistuskilpailun Maailmancupin suunnistuskilpailun
Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa.
Hämeen avoin AM-sprint 14.5.2013 KILPAILUOHJEET Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja näitä järjestäjän
Kilpailuohje. Rasti-Lukon Kevätkansalliset Rauma
Kilpailuohje Rasti-Lukon Kevätkansalliset 9.4.2017 Rauma Säännöt: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja näitä järjestäjän ohjeita Toimihenkilöt: Tuomarineuvosto: Puheenjohtaja: Timo Saarinen (Valkeakosken
Kilpailuohjeet Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje kilpailukeskuksessa.
Kilpailuohjeet Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje kilpailukeskuksessa. NASTAREIDEN JA PIIKKAREIDEN KÄYTTÖ ON KIELLETTY! RASTIMÄÄRITTEET VAIN IRTONAISINA, EI KARTASSA! 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa
Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu Sunnuntaina 3.8.2014 klo 11 ja 13.30
3.8.2014 1(5) Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu Sunnuntaina 3.8.2014 klo 11 ja 13.30 Tämä on alustava kilpailuohje. Tarkista lopullinen kilpailuohje kilpailupaikalla. Tuplasprintti Tuplasprintti
Valio Play -suunnistus Kyröskoskella KILPAILUOHJEET
Valio Play -suunnistus Kyröskoskella 19.8.2018 KILPAILUOHJEET Säännöt, ohjeet Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja näitä järjestäjien antamia ohjeita. Nämä ohjeet ovat alustavat. Viralliset ohjeet
Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu klo 12.15
11.9.2013 1(5) Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu 14.9.2013 klo 12.15 Huom! Tämä on alustava kilpailuohje. Tarkista lopullinen kilpailuohje kilpailupaikalla. Tuplasprintti Tuplasprintti on
RastiPiikkiön kansalliset Piikkiössä 2.9.2012
KILPAILUOHJEET RastiPiikkiön kansalliset Piikkiössä 2.9.2012 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjän antamia ohjeita. 2. TOIMIHENKILÖT KILPAILUNJOHTAJA: Jaakko Käyhkö 050 5325540
Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut ja nuorten aluekilpailu Suikkilassa
ALUSTAVA KILPAILUOHJE Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut ja nuorten aluekilpailu Suikkilassa 21.5.2018 Säännöt Partiolaisten kilpailussa noudatetaan Lounais-Suomen partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailujen
AVOIN KANSALLINEN SUUNNISTUSKILPAILU JOUTSENON KULLERVON RAJARASTIT
AVOIN KANSALLINEN SUUNNISTUSKILPAILU JOUTSENON KULLERVON RAJARASTIT 19. 20.5.2018 KILPAILUOHJEET KILPAILUMATKAT: Lähtö 1: Lähtöpaikalle matkaa lauantaina 700 m ja sunnuntaina lähtö on kilpailukeskuksesta.
Kilpailuohjeet SM-pitkä matka R2 Soinissa
Kilpailuohjeet SM-pitkä matka R2 Soinissa 2.-3.9.2017 Säännöt ja ohjeet Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja SM-kilpailuista annettuja erillisohjeita sekä näitä järjestäjän antamia kilpailuohjeita,
Kilpailuohjeet Vappurastit 2018 Tiistaina klo 11
27.4.2018 1(5) Kilpailuohjeet Vappurastit 2018 Tiistaina 1.5.2018 klo 11 Vappurastit 2018 on avoin, kansallinen keskimatkan suunnistuskilpailu. Kilpailukeskus Kilpailukeskus sijaitsee Toivalan kentällä
ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET
34. Rastijahti Pöytyällä 16.10.2011 ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä kilpailun järjestäjän tässä kilpailuohjeessa antamia ohjeita. Kilpailun toimihenkilöt Kilpailun
Pohjois-Pohjanmaan AM-viesti Haukiputaan Parkumäessä
Pohjois-Pohjanmaan AM-viesti 11.8.2019 Haukiputaan Parkumäessä Alustavat kilpailuohjeet (päivitetty la 10.8. klo 20.45) Kilpailukeskus Parkumäen Koulu, Kalliomäentie 91 90860 HALOSENNIEMI Opastus kilpailukeskukseen
Kilpailuohjeet Lapin aluemestaruussuunnistus ja maakuntaviestit 15.-16.8.2015
Kilpailuohjeet Lapin aluemestaruussuunnistus ja maakuntaviestit 15.-16.8.2015 1. SÄÄNNÖT Kilpailuissa noudatetaan Suomen Suunnistusliiton lajisääntöjä. 2. TOIMIHENKILÖT Kilpailun johtaja: Marcus Lahtinen,
POP-hisu viikonloppu Haapavedellä kilpailuohjeet Kansallinen + K-P:n am-sprintti sekä avoin K-P:n amparisprinttiviesti
POP-hisu viikonloppu Haapavedellä kilpailuohjeet Mahdollisista muutoksista informoidaan http://www.nivalansuunnistajat.fi/index.php?p=1_43_pop-hisu-viikonloppu-3-4.3.2018 internet-sivuilla. Lopulliset
Kettumetsän rastipäivät
sivu: 1/ 9 Avoin kansallinen suunnistuskilpailu Kettumetsän rastipäivät Ulvilassa 8-9.9.2012 Kultainen kompassi -cup finaali 38. Nuorten alueottelu Satakunta-Häme-Varsinais-Suomi KILPAILUOHJEET SÄÄNNÖT:
Perjantaina H21-sarjan karsintakilpailu, lauantaina loppukilpailut
Kilpailukutsu SM-yösuunnistus Tuuloksessa 22.9.2018. Perjantaina 21.9.2018 H21-sarjan karsintakilpailu, lauantaina 22.9.2018 loppukilpailut Kilpailusäännöt ja ohjeet 1 / 5 Kilpailussa noudatetaan IOF:n
Suunnistavan Uudenmaan am-pitkämatka ja -viesti Nuuksiossa
Suunnistavan Uudenmaan am-pitkämatka ja -viesti Nuuksiossa 13.-14.8.2011 Kilpailuohje Molempien päivien yhteiset tiedot Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä, alueen AM-ohjeita ja järjestäjien
Kilpailuohjeet Tarmon kansalliset 18.5.2014 Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa.
Kilpailuohjeet Tarmon kansalliset 18.5.2014 Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa. 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjien antamia
Etelä-Karjalan Nuorten Rasticup alustavat kilpailuohjeet
Etelä-Karjalan Nuorten Rasticup 12.6.2018 alustavat kilpailuohjeet Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. ORGANISAATIO Kilpailunjohtaja: Anu Pohjamo Valvoja: Antti Kanerva
Kilpailuohjeet 40. Vappurastit Tuusulan Rusutjärvellä Avoin kansallinen kaksiosainen keskimatkan suunnistuskilpailu klo 10 ja klo 13.
30.4.2017 1(4) Kilpailuohjeet 40. Vappurastit Tuusulan Rusutjärvellä 1.5.2017 Avoin kansallinen kaksiosainen keskimatkan suunnistuskilpailu klo 10 ja klo 13. Kilpailukeskus Kilpailukeskus sijaitsee Tuusulassa
KOTKA. Kotka on Suomen merellisimpiä kaupunkeja. Se sijaitsee Suomenlahden rannikolla Helsingistä
Kuvat: Kotkan kaupunki KOTKA Kotka on Suomen merellisimpiä kaupunkeja. Se sijaitsee Suomenlahden rannikolla Helsingistä itään puolentoista tunnin ajomatkan päässä. Kotka on Kymijoen ja meren yhdyskohtaan
SM2017 Hirvenhiihdot, Kilpailuohje
KILPAILUOHJE SM2017 Hirvenhiihdot, Kilpailuohje HIRVENHIIHDON SM-KILPAILUT 2017 SÄÄNNÖT Noudatetaan voimassa olevia Suomen metsästysampumasääntöjä. ILMOITTAUTUMINEN Piirien toiminnanjohtajat ilmoittavat
Alustavat kilpailuohjeet HUOM! Lopulliset kilpailuohjeet nähtävänä kilpailupäivänä tulostaululla. Kilpailuohjeet
Alustavat kilpailuohjeet HUOM! Lopulliset kilpailuohjeet nähtävänä kilpailupäivänä tulostaululla. Kilpailuohjeet Kansallinen pyöräsuunnistuskilpailu Sprintti ja Keskimatka 2.8.2009 Mynämäellä Fillari-Cup
KuUS-rastit on avoin kansallinen, kaksiosainen keskimatkan suunnistuskilpailu.
KuUS-rastit 2019 lauantaina 31.8.2019 klo 11 ja klo 14 KILPAILUOHJEET KuUS-rastit on avoin kansallinen, kaksiosainen keskimatkan suunnistuskilpailu. Kilpailun tulokset lasketaan molempien kilpailujen yhteenlaskettujen
KILPAILUOHJEET. Toimihenkilöt. Kilpailun valvoja Harald Slotte OK Botnia. Tuomarineuvosto
Kokkolan Suunnistajien avoin Am-pitkämatka ja Am-viesti Laajalahti 12-13.8.2017 Toimihenkilöt KILPAILUOHJEET Kilpailun johtaja Timo Ronkainen, Kari Myllymäki Pääratamestari Arto Fränti Lasten radat Tuomas
19,00 - Palkintojenjako perjantain ja lauantain SM-kilpailujen osalta Hotelli Sorsanpesä, Törnäväntie 27 60200 Seinäjoki
Kilpailuohjeet Veteraanien SM-ampumahiihdot Seinäjoella 2015 Ohjelma pe 20.2 13,00 15,00 Harjoittelumahdollisuus 16,45 17,45 Kohdistus MN 120, 150, 180, 200 18,00 - Viestit MN 120, 150, 180, 200 la 21.2
Kilpailuohjeet. Vappurastit 2019 Tuusulan Rusutjärvellä Tuusulan Voima-Veikot ry. Suunnistus
30.4.2019 1(6) Kilpailuohjeet Vappurastit 2019 Tuusulan Rusutjärvellä 1.5.2019 Avoin kansallinen keskimatkan suunnistuskilpailu klo 11. Kilpailukeskus Kilpailukeskus sijaitsee Tuusulassa Rusutjärven mikroautoradan
Tämä kilpailuohje on alustava (versio , klo 19:55). Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa.
AM-Yö, Hämeen Alue 12.9.2017 Kilpailuohjeet: Tämä kilpailuohje on alustava (versio 10.9.2017, klo 19:55). Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa. Tarkennukset aiempiin versioihin: Rastimääritteet
95-vuotis juhlakilpailu
KUUSANKOSKEN URHEILUSEURA R.Y. 95-vuotis juhlakilpailu KILPAILUOHJEET Keskimatkan kansallinen suunnistuskilpailu sunnuntaina 8.8.2010 Kouvolan Teuroisissa. Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä
KILPAILUOHJEET. Kukkosuunnistus
KILPAILUOHJEET Kukkosuunnistus 21.6.2012 Toimihenkilöt: Kilpailunjohtaja: Arttu Hannula 050 532 3366 Ratamestari: Jukka Suominen Tulospalvelu: Pertti Anttila Tiedottaja: Mikko Laaksonen 044 085 4220 Kilpailun
KILPAILUOHJE ( )
KILPAILUOHJE (30.6.2017) Pyöräsuunnistuksen MM-ja EM-katsastukset, avoin kansallinen pyöräsuunnistuskilpailu, keski- ja pitkämatka, Jämsässä 1.-2.7.2017 TOIMIHENKILÖT Kilpailunjohtaja Maaret Rantanen puh.
Kevätsprintti ja sprinttiviesti Torniossa Kilpailuohjeet
Avoin kansallinen suunnistuskilpailu ja Lapin aluemestaruuskilpailu Kevätsprintti ja sprinttiviesti Torniossa 30.4.2016 Kilpailuohjeet 1. SÄÄNNÖT Kilpailuissa noudatetaan SSL:n suunnistuksen lajisääntöjä.
Kilpailuohjeet. Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja näitä kilpailuohjeita. Kilpailukeskus ja kilpailukeskukseen saapuminen
Avoin kansallinen 2-päiväinen hiihtosuunnistuskilpailu HauS k in Hisu Teijo-Talojen talotehtaalla Hämeenlinnan Tuuloksessa 3.2. 4.2.2018 Kisojen yhteydessä: Lauantaina: Hämeen Am-kisat keskimatkalla, Lahden
Serlachius Museot -rastit 9.5.2015, Mäntän Seudun Eräpirkat r.y.
Serlachius Museot -rastit 9.5.2015, Mäntän Seudun Eräpirkat r.y. KILPAILUOHJEET (päivitetty 5.5) Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Sääntömääräiset keskimatkat. KILPAILUJEN
Nuorten ampumahiihdon MM-katsastukset ja XIX Heikki Hovin muistokilpailut Hämeenlinnassa Ahveniston ampumahiihtostadionilla 28.-29.1.
Nuorten ampumahiihdon MM-katsastukset ja XIX Heikki Hovin muistokilpailut Hämeenlinnassa Ahveniston ampumahiihtostadionilla 28.-29.1.2012 OHJELMA pe 27.1. 1600-1800 Harjoittelu la 28.1. 0830 Joukkueenjohtajien
KILPAILUOHJE. Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut, pitkämatka ja viesti Pattijoen Mäntykankaalla elokuuta 2013
KILPAILUOHJE Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut, pitkämatka ja viesti Pattijoen Mäntykankaalla 17.-18. elokuuta 2013 Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Kilpailun
AVOIN KANSALLINEN SUUNNISTUSKILPAILU JOUTSENON KULLERVON RAJARASTIT
AVOIN KANSALLINEN SUUNNISTUSKILPAILU JOUTSENON KULLERVON RAJARASTIT 21. 22.5.2016 KILPAILUOHJEET KILPAILUMATKAT: Lähtö 1: Lähtöpaikalle matkaa lauantaina 900 m ja sunnuntaina 300 m. Rajarastien matkat
Kilpailuohjeet KODIN TERRA Tuplasprintti suunnistuskilpailuun Sunnuntaina klo 10 ja 12.30
6.8.2017 1(5) Kilpailuohjeet KODIN TERRA Tuplasprintti suunnistuskilpailuun Sunnuntaina 6.8.2017 klo 10 ja 12.30 Tuplasprintti Tuplasprintti on avoin, kansallinen kaksiosainen sprinttisuunnistuskilpailu
Kilpailuohjeet. Lapin AM-suunnistus ja Maakuntaviestit Sarjat sekä osuuskaaviot: AM-suunnistuksen sarjat ja matkat:
Kilpailuohjeet Lapin AM-suunnistus 13.8.2016 ja Maakuntaviestit 14.8.2016 Sarjat sekä osuuskaaviot: AM-suunnistuksen sarjat ja matkat: Sarja Matka LähtöRastien määrä Kartta H21 8,2 1 21 1:10 000 / A3 H35,H40
35. Rastijahti Pöytyän Yläneellä
35. Rastijahti Pöytyän Yläneellä 14.10.2012 KILPAILUOHJEET Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä kilpailun järjestäjän tässä kilpailuohjeessa antamia ohjeita. Kilpailun toimihenkilöt Kilpailun
AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMAN CUP 3. JA 4. OSAKILPAILU
AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMAN CUP 3. JA 4. OSAKILPAILU Perjantaina 9.5.2014 sprinttimatkat, väliaikalähtö Ohjelma Klo 16.00 17.00 Kohdistus Klo 17.00-17.10
KANSALLISET RAJARASTIT JOUTSENOSSA 9-10.5.2015
KANSALLISET RAJARASTIT JOUTSENOSSA 9-10.5.2015 KILPAILUOHJEET Matkat: La ja su lähtö 1 kilpailukeskuksessa La lähtö 3 matkaa 150 m Sarja Lauantai 9.5 Lähtö Sunnuntai 10.5 Lähtö H 21 A 10,92 km 3 6,35 km
Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu Sunnuntaina klo 10 ja 12.30
7.8.2016 1(5) Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu Sunnuntaina 7.8.2016 klo 10 ja 12.30 Tuplasprintti Tuplasprintti on avoin, kansallinen kaksiosainen sprinttisuunnistuskilpailu Kilpailun tulokset
Alustava kilpailuohje (lopullinen kilpailukeskuksen info taululla) Decens-iltapikakisa Sastamalan Vammalassa
Kilpailuohje Alustava kilpailuohje (lopullinen kilpailukeskuksen info taululla) Decens-iltapikakisa Sastamalan Vammalassa 28.6.2017 Toimihenkilöt Kilpailun johtaja: Tatu Saari Ratamestarit: Hannu Siuko
1 (7) Hämeen Viesti 2015. Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 25.1.2015. Kilpailuohje
1 (7) Hämeen Viesti 2015 Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 25.1.2015 Kilpailuohje 2 (7) KILPAILU Hämeen Viesti 2015, 8-henkisin joukkuein, hiihtotapa P ja V, kilpailunumero 624. Kilpailussa hiihdetään
Sonkajärven Pahkan 110 v. Juhlakilpailut
Kilpailuohjeet Sonkajärven Pahkan 110 v. Juhlakilpailut 21-22.2017 1. Kilpailun johto Kilpailunjohtaja Tuula Rissanen 050-3020519 Ratamestari Hannu Heiskanen 050-3075503 Tulospalvelu Harri Hakkarainen
KILPAILUKUTSU 1. SAIMAAN MAAKUNTA- JA MINIVIESTI JA HARRASTE-HAASTEVIESTI SAVONLINNASSA SUNNUNTAINA
KILPAILUKUTSU 1. SAIMAAN MAAKUNTA- JA MINIVIESTI JA HARRASTE-HAASTEVIESTI SAVONLINNASSA SUNNUNTAINA 3.3.2019 YLEISTÄ Ensimmäinen Saimaan maakuntaviesti ja harraste-haasteviesti hiihdetään sunnuntaina 3.3.2019