Joulurauhaa ja Siunattua Uutta Vuotta! Perhe- ja nuortenohjelmilla välitetään toivoa Eritreassa. s. 8

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Joulurauhaa ja Siunattua Uutta Vuotta! Perhe- ja nuortenohjelmilla välitetään toivoa Eritreassa. s. 8"

Transkriptio

1 12 J O U L U K U U R A D I O L Ä H E T Y S T Y Ö N L E H T I Perhe- ja nuortenohjelmilla välitetään toivoa Eritreassa s. 8 TWR:n Susanna Tielmannista tuli lasten rakastama radioääni idässä s. 11 Joulurauhaa ja Siunattua Uutta Vuotta!

2 P ä ä k i r j o i t u s Itsenäisen isänmaan mittareina ulkoinen ja sisäinen vapaus Itsenäinen Suomi on saavuttanut 90 vuoden rajapyykin. Se on kunnioitettava ikä itsenäisten kansakuntien joukossa. Tänä aikanakin valtioita on tullut ja mennyt, liittynyt ja hajonnut aina viime vuosikymmeniin asti. Tuoreessa muistissa ovat vielä 1990-luvun tapahtumat itäisessä Euroopassa ja entisen Neuvostoliiton alueella. Balkanilla kuohuu edelleen. Suomen historia voisi olla toisenlainenkin. Saamme olla kiitollisia itsenäisyyden ajasta, joka on monella tavalla koitunut siunaukseksi. Maamme on muuttunut pohjoisesta kalevalaisesta lintukodosta moderniksi, kansainvälistyneeksi ja teknistyneeksi tietoyhteiskunnaksi. Sinänsä tärkeä taloudellis-tekninen kehitys on tosin tapahtunut osittain muiden arvojen, kuten yhteisöllisyyden ja solidaarisuuden kustannuksella. Talvisodan Kaveria ei jätetä -henki on kovilla tämän päivän maailmassa. Suomalaiset ovat vaaroissa ja vaikeuksissa turvautuneet paitsi sisuunsa myös kaikkivaltiaan Jumalan apuun. Tämä on nähty niin sotien aikana, laman kouraistessa kuin suuronnettomuuksien kohdatessa. Ahdistus on ajanut yhteen ja pyytämään apua sieltä, mistä se voidaan löytää. Muistutuksena tästä on Jokelan koulutragedia, joka sai ihmiset hakeutumaan kirkkoihin ja saamaan lohdutusta Jumalan sanasta ja lupauksista sekä etsimään kanssaihmisiä, ammattilaisia ja vapaaehtoisia, joilla on korvat kuulla, sydäntä kohdata toisen tuska ja halu kulkea rinnalla. Monista ongelmistakin huolimatta voimme olla ylpeitä maamme hyvinvoinnista, rauhasta, turvallisuudesta ja vapaudesta. Niitä muualla maailmassakin kaivataan ja arvostetaan. Suomesta on tullut myös noin alkujaan muunmaalaisen koti. Maassamme käytetään yli 60 eri kieltä, kun laskentaperusteena on että jokaista niistä puhuu vähintään sata täällä asuvaa. Kotimaisten kielten jälkeen kolmannella tilalla on venäjä, kuudennella somalia, kahdeksannella arabia ja kymmenennellä albania. On ennustettu, että ulkomaisen työvoiman määrä Suomessa kasvaa voimakkaasti. Kansainvälistyminen merkitsee monikulttuurisuutta ja monia eri uskontoja. Kirkko ja seurakuntien eri työmuodot ovat tärkeässä asemassa maahanmuuttajien kotouttamisessa suomalaiseen uskonnolliseen ja kulttuuriseen maisemaan. Sillanrakentajan rooli ei ole helppo moniarvoistuvassa yhteiskunnassa. Anne Rajala Erääseen radio-ohjelmaan soittaneilta kuuntelijoilta kysyttiin, mitä isänmaa heille merkitsee. Yhdelle soittajalle se kiteytyy sanoihin Jumala, koti, isänmaa. Aivan kaikkien kantasuomalaisten arvot eivät heijastele samaa näkemystä. Äskettäin julkaistun arvotutkimuksen mukaan enää 68 prosenttia suomalaisista määrittelee itsensä mieluiten kristityiksi. Kristillisiin kirkkoihin kuitenkin kuuluu noin 85 prosenttia väestöstä. 56 prosenttia kansasta kutsuu itseään perusluterilaisiksi. Lähes neljäsosa suomalaisista uskoo kaikkien uskontojen opettavan samaa ikuista totuutta. Joka seitsemäs suomalainen ajattelee, että uskonnot sisältävät tärkeitä inhimillisiä arvoja, vaikka ne pohjautuvat epätosiin uskomuksiin. Vain kuusi prosenttia uskoo totuuden löytyvän vain yhdestä uskonnosta. Tutkijat sanovat tämän tarkoittavan, että suomalaiset suhtautuvat uskontoon avarasti. Viime vuonna suomalaista jätti kirkon. Näin siis itsenäisessä ja vapaassa Suomessa, jossa on saatu esteittä kertoa ja opettaa Jumalasta ja hänen suurista teoistaan. Suomen kristillinen arvopohja murenee sisältäpäin, ei ulkoisten uhkien tai paineiden edessä. Yltäkylläisyyden keskellä luovutaan helposti kristinuskon keskeisistä totuuksista tai ne suhteellistetaan yleiseksi new age -henkiseksi uskonnollisuudeksi, jossa kaikki totuudet ovat yhtä tosia. Monissa muissa maissa miljoonat ihmiset janoavat kuulla yksinkertaista, mutta mullistavaa sanomaa Jumalasta, joka tuli ihmiseksi. Ehkä radion, satelliittitelevision ja Internetin kautta myös ne, joille ei ole kerrottu hänestä, tulevat näkemään, ne, jotka eivät ole kuulleet, tulevat ymmärtämään (Room. 15:21). Joulun sanoma kuuluu kaikille kansoille, myös itsenäisyyttään juhliville suomalaisille: Teille on syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra! Juha Auvinen lähetysjohtaja R e p l i i k k i I k I k k u u n n a a Kova paketti, pehmeä sydän. Joulupukin koputus. Valkoinen joulu. Ihmisillä hyvä tahto. Rauha taivaassa ja maan päällä. Pienikin toive voi joskus tuntua toteutuakseen mahdottomalta. Silti suurikin toive helpolta rukoilla. Leena Punkari Piirros Aura Karjalainen 2 on radiolähetystyön aika

3 Lähde 12/ Pääkirjoitus Repliikki Ikkuna 3 Joulukertomus Kiitos yhteistyöstä! 4 Uutisia 5 Kuuntelijat kirjoittavat maailmalta 6 Lähteellä Raamattuopetus Rukous 7 Haastattelu Viestintäjohtaja, teologian tohtori Ingmar Lindqvist ajattelee ihmisten tarvitsevan ennen kaikkea toivoa. Joulun Jeesus-lasta, toivon tuojaa, muistutusta uuden elämän mahdollisuudesta. 8 9 Keskiaukeama Eritrean evankelis-luterilainen kirkko syntyi vuosi sitten evankelisesta ja luterilaisesta kirkosta. Yhdistynein voimin ne rakentavat sotien koettelemassa maassa parempaa tulevaisuutta, pieneltä osin myös SANSAn tuella. 10 Teologia Joulun symbolit Kuukauden lähetysteksti 11 Haastattelu Susanna Tielmann kertoi lapsille radiossa Jeesuksesta venäjäksi lähes kaksikymmentä vuotta aluksi tietämättä, kuunteliko kukaan. Nyt hän muun muassa koordinoi Ukrainan Hanna-työtä. 12 Radio nyt Naisten nurkka 13 Kirje kentältä Lehdessämme 30 v. sitten Kolumni 14 RKK-ohjelmat NTL-aiheet Taajuudet 15 Lähde mukaan Tapahtumakalenteri 16 Takasivun juttu Vuodet Swazimaassa jättivät SANSAn lähetteihin Hannele ja Leo Karppiseen jäljen: kansainvälisyydestä tuli kuin toinen luonto. Olo tuntuu aika pian kotoisalta, kun tapaa ihmisiä toisista kulttuureista. Ilkka Kastepohja Joulu yllätti tänäkin vuonna Jossakin Suomesta tulleessa viestissä luki: Tänä vuonna on joulutavaroiden mainonta aloitettu entistäkin aikaisemmin. Mutta vaikka joulua odotetaan ja valmistellaan, niin yleensä se sittenkin tulee yllättäen. Niin oli ensimmäisenäkin jouluna. Messiaan vuosituhantinen odotus oli päättymässä, ja miten kävikään? Hänelle ei ollut majapaikassa tilaa, eivätkä hänen omansakaan ymmärtäneet ottaa häntä vastaan. n Mekin olemme jo lähettitoverieni Raili Tapion ja Elina Saaren kanssa miettineet joulutilaisuuksien pitoaikoja eri kirkoissamme täällä Kroatiassa. Olemme jo ennakkoon iloinneet vieraista, joita odotamme luoksemme, ja keskustelleet jouluruokien valmistamisesta. Mutta joulu yllätti meidät ennen aikojaan! Olin syksyllä seurakuntamme keittiössä Kutinassa juuri ennen Kristian Bucifalin rippijumalanpalvelusta. Hänen äitinsä sattui siihen ja kertoi keskustelleensa poikansa kanssa lahjoista. Lienee ollut puhetta, etteivät he voi tarjota sitä, mitä monet muut perheet antavat nuorilleen. - Eivät arkiset lahjat ole minulle tärkeitä. Minulle on tärkeää, että Jumala ottaa vastaan minutkin, Kristian oli vastannut. Sillä hetkellä näin joulukynttilän kirkkaan liekin. Se loisti pojan nöyryydessä matkalla Elina Saari Kroatian evankelisen kirkon ylivikaari Seija Uimonen siunaa Kristian Bucifalin Kutinan kirkossa samassa jumalanpalveluksessa, jossa hänet myös konfirmoitiin. kumartumaan Vapahtajansa edessä. Toinen yllätys tuli marraskuun alussa vierailulla meille ennestään tuntemattoman vanhuksen Mira Kasnerin luona. Hän on lähes liikuntakyvytön, asuu yksin ja on pari kuukautta sitten menettänyt ainoan poikansa. Astuimme hänen pieneen keittiöönsä, ja yhtäkkiä syttyivät palamaan lukemattomat pienet kynttilät. Näimme ne vanhuksen ystävällisessä olemuksessa ja katseessa, joka säteili lämpöä. Hänen puheissaan heijastui lempeys ja Kristuksen rakkaus. Mekin, ensikertalaiset kyläilijät, saimme kokea Vapahtajan läsnäolon ja rohkaisua uskossamme. Kolmaskin tämän syksyn kohtaamisista oli yllättävä. Pyhäinpäivänä tuli luoksemme tuttu pariskunta. He olivat olleet tätinsä Katica Antolicin, seurakuntalaisemme, kanssa hautausmaalla. Yhtäkkiä Katica oli lysähtänyt siskonsa haudalle ja lähtenyt sinne, missä kaikki odotus ja kaipaus päättyvät ja joulunvalot loistavat aina. Joulu yllättää meidät huolimatta ajasta ja paikasta. Emmehän jätä sitä viettämättä? Seija Uimonen Sanansaattajat kiittää yhteistyöstä! Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat ry:ssä (SANSA) alkaa pian 35-vuotisjuhlavuosi. Sitä tullaan viettämään tiiviisti työn tiimellyksessä, mutta hiukan toki myös muistellaan, iloitaan ja juhlitaankin. Aina on kiitoksen aika! Kiitos hiippakunnille ja seurakunnille työntekijöineen, yhteistyöjärjestöillemme sekä jokaiselle yksittäiselle työmme ystävälle kuluvasta lähetystyövuodesta. Kiitämme Jumalaa yhteistyöstänne, esirukouksistanne ja taloudellisesta tuestanne, jotka ovat tehneet mahdolliseksi evankeliumin välittämisen radiolla noin neljälläkymmenellä kielellä Aasiaan, Afrikkaan ja Eurooppaan sekä viime aikoina myös television välityksellä arabiaksi ja turkiksi. Yhdessä olemme saaneet valmistella ja toteuttaa, yhdessä toimia Jumalan välikappaleina. Hänen johdatustaan pyydämme myös alkavaan vuoteen. Painopistealueemme on Radiolähetystyön kesäpäiviin 2008 saakka Kiina, sitten matkaamme vuodeksi Lähi-itään ja Pohjois-Afrikkaan. Kesäpäivillä olemme tulevana suvena ( ) Iisalmessa. Teema nousee silloin Siionin virrestä 268: Sanasi annoit meille. SANANSAATTAJAT Seuraava Lähde-lehti ilmestyy =väli 4 mm =väli 2 mm Fontit: ITC Kabel Penguin Herran armo olkoon kanssamme, nyt ja aina! Juha Auvinen lähetysjohtaja Radiolähetysjärjestö SANANSAATTAJAT Matti Korpiaho kotimaantyön johtaja on radiolähetystyön aika

4 Radiokirkkopaketti vie oppia kiinalaiskoteihin - Kiinan kirkko kasvaa voimakkaasti. Siksi erityisesti maaseudulla on pula koulutetuista työntekijöistä, papeista ja evankelistoista, jotka opettaisivat Raamattua. Radiokirkkopaketti on monelle kiinalaiselle keino saada hyvää raamattuopetusta ja tukea kristittynä elämiseen, Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SAN- SA) lähetysjohtaja Juha Auvinen korostaa. Radiokirkkopaketti sisältää lyhytaaltoradion, kiinankielisen Raamatun, radio-ohjelma-aikataulun ja kirjallista opetusmateriaalia. Siihen sisältyy kuuden kirjan sarja, joka ohjaa opetuslapseuteen, sekä yksi kirja, joka tukee kristittynä johtajana kasvamista. Kaikki aineistot on valmistettu Kiinassa. Radiokirkkopakettiin liittyviä radio-ohjelmia on kahdenlaisia: toinen on puolentoista vuoden ohjelmasarja, joka opastaa Raamatun opiskeluun ja opettamiseen, rukoukseen ja evankelioimiseen. Tämä sarja on suunnattu seurakuntien ja ryhmien johtajille ja heidän avustajilleen. Toinen, vuoden kestävä ohjelmasarja käsittelee sitä, miten rakentaa suhdetta Jumalaan ja toisiin ihmisiin. Sarja on suunnattu kristityille maallikoille. KYLLÄ KIITOS, haluan tilata Lähde-lehden! r kestotilauksena 27 euroa/vuosi r vuositilauksena 32 euroa/vuosi r opiskelijatilauksena 17 euroa/vuosi r kestotilauksena Pohjoismaiden ulkopuolelle 37 euroa/vuosi r vuositilauksena Pohjoismaiden ulkopuolelle 42 euroa/ vuosi Kyllä kiitos, haluan tutustua Lähde-lehteen. Lähettäkää minulle r ilmainen näytenumero Nimi Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelin Leena Punkari Juha Auvinen r Yhteystietoni saa laittaa SANSAn asiakasrekisteriin U u t i s i a Lähetysjohtaja Juha Auvinen ja TWR-Aasian johtaja Sebastian Chan esittelivät Radiolähetystyön kesäpäivien tiedotustilaisuudessa Tampereella sekä radiokirkkopakettia että teologista radioseminaaria, jota voi myös tukea SANSAn kautta. Radiokirkkopaketteja on jaettu vuodesta 1995 alkaen lähes eri puolille Kiinaa. Pelkästään vuonna 2007 niitä jaettiin kansainvälisen radiolähetysjärjestö Trans World Radion (TWR) kautta 9 000, mutta tarve on edelleen suuri. Siksi radiokirkkopaketit on valittu SANSAn tämänvuotiseksi joulukeräyskohteeksi. - Olemme kiitollisia, että suomalaiset kristityt voivat Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien välityksellä tälläkin tavalla auttaa Kiinan kirkon hengellistä ja tiedollista kasvua. SANSA on tukenut Kiinaan tehtävää mandariinikiinankielistä radiotyötä jo vuodesta Olemme nähneet, kuinka Jumalan sana myös radion kautta tekee työtään maailman väkirikkaimmassa maassa, Auvinen jatkaa. (Lähde) Yksi radiokirkkopaketti sisältää lyhytaaltoradion, mandariinikiinankielisen Raamatun, ohjelma-aikataulun ja raamatunopiskelumateriaalia. Kurssilla oli todellisia hankaluuksia, sillä keskustoimiston palvelin hajosi kurssia edeltäneenä päivänä. Ensimmäisenä päivänä oli lisäksi pitkä, tosin etukäteen ilmoitettu sähkökatkos rakennustöiden takia. - Koulutustavoitteet kaikesta huolimatta saavutettiin, Kastepohja iloitsee. Kurssilaiset osallistuivat innokkaasti, ja keskustelu oli vilkasta. Tavoitteena on, että sivustoille tulisi jokaisena työpäivä vähintään yksi uusi uutinen. Inkerin luterilaisen kirkon koko kotisivu-uudistus on kolmiosainen: ensin muodostetaan ja muokataan vakiosivut, sitten käynnistetään uutistuotanto ja sen jälkeen sivuille lisätään uusia ominaisuuksia, kuten kysymyksiä ja vastauksia. Haasteena on, että sivut olisivat eri kohderyhmille omanlaisensa. Kotisivujen uutistoimittajaverkostoon kuuluu yli kymmenen ihmistä eri puolelta Venäjää. Suomenkielinen työryhmä on pienempi, mutta uutisia käännetään molemmille kielille. Haaveena on saada myös englanninkieliset sivut, mutta ne odottavat aikaansa ainakin ensi kevääseen. (Lähde) Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat maksaa postimaksun Tunnus VASTAUSLÄHETYS Edellisen joulukeräyksen tuotolla radiostudio Gujaratiin Inkerin kirkossa opiskeltiin Internetin käyttöä - Nyt tehdään historiaa Inkerin evankelis-luterilaisen kirkon näkyvyyden kehittämisessä. Tosiasia nykyisin on, että ellei näy Internetissä, ei tavallaan ole olemassa. Tämä alkaa olla entistä tärkeämpi asia myös Venäjällä, Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) kehityspäällikkö Ilkka Kastepohja sanoo. Hän oli yhtenä kouluttajista, kun Pietarissa opiskeltiin äskettäin kotisivujen tekoa ja netin käyttöä. Inkerin evankelis-luterilaisen kirkon piispa Aarre Kuukauppi tapasi piispankierroksella Siperian Omskissa Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen (SEKL) lähetin Kai Lappalaisen, joka esitteli ajatuksiaan kirkon kotisivujen uudistamiseksi. Piispa innostui asiasta. Lappalainen teki suomenkieliset sivut ( ilmaisella Joomlajulkaisujärjestelmällä, minkä kirkkohallitus iloisena hyväksyi. Sivujen vastuulliseksi toimittajaksi valittiin Suomen Lähetysseuran (SLS) lähetti Sisko Pörsti, ja ne on jo avattu käyttäjillekin. Venäjänkieliset kotisivut ( julkaistaan uudistuneina joulukuun puolivälissä. Koska niiden teko on Kastepohjan mukaan työläämpää kuin suomenkielisten, järjestettiin koulutustilaisuus. Siihen kutsuttiin avainhenkilöitä rovastikunnista, keskushallinnon eri toimikunnista ja tiedotusosaston työntekijät. - Kurssilaisia oli paikalla vaihtelevasti 10 13, koska osa ei päässyt mukaan joka päivä. Koulutuksen sisältö oli kolmiosainen: Raamattutunneista vastasivat paikalliset pastorit, joomlan eli sivujenteon teknisestä opastuksesta Kai Lappalainen. Minun osalleni jäivät sivustojen organisaatio, toimintaperiaatteet ja sisältökysymykset, Kastepohja kertoo. Nyt koulutettu porukka tulee tuottamaan sivuille Ilkka Kastepohja Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) viimevuotinen joulukeräys tuotti talousjohtaja Sirpa Laurellin mukaan yli euroa, kun tavoitteeksi oli asetettu euroa. Summalla rakennetaan Intian Gujaratiin Trans World Radiolle (TWR) oma studio paikallisia radio-ohjelmakieliä varten. Tila on jo tiedossa Gujaratin osavaltion pääkaupungissa Ahmadabadissa, mutta sen saaminen TWR:n haltuun on viivästynyt. - TWR-Intian johtaja Vinita Shaw viestitti hiljattain, että arkkitehdit ovat jo voineet käydä suunnittelemassa tilan remontointia. Joten työt ovat pääsemässä alkuun, SANSAn ulkomaisen työn johtaja Timo Reuhkala kertoo. Nykyisin Gujaratin studio toimii vuokratiloissa. SANSA tukee radiotyötä kymmenellä kielellä Gujaratin osavaltiossa. (Lähde) Kotisivut ovat koko Inkerin kirkon yhteinen projekti. Oppimassa ja opettamassa: Aleksander Furs (vas.), Pekka Jauhiainen, Aarre Kuukauppi, Natalia Kirillova ja Olga Klimenkova. uutisia kirkon ja yksittäisten seurakuntien tapahtumista ja uskonelämästä. Kolmiosainen kotisivu-uudistus on radiolähetystyön aika

5 Vaikka pitkään on näyttänyt siltä, että roomalaiskatolisen ja Saksan evankelis-luterilaisen kirkon välit ovat kylmentyneet, koettiin Saksan yhdistyneen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksessa Goslarissa yllätys. Katolisen kirkon paikallinen apulaispiispa Nikolaus Schwerdfeger lausui tervehdyksessään, että reformaation päivää tulisi viettää ekumeenisesti. Tuolloin tulee kuluneeksi 500 vuotta siitä, kun Martti Luther ( ) naulasi teesinsä, jotka aloittivat uskonpuhdistuksen. Piispa Schwerdfegerin mukaan uskonpuhdistuksen perintöä tulisi vaalia ja kehittää yhteisesti. Katolilaiset ovat kiitollisia siitä, että uskonpuhdistus uudisti Raamatun merkityksen koko elämään vaikuttavana voimana. Lisäksi he iloitsevat Martti Lutherin ja Paul Gerhardtin ( ) jälkeensä jättämästä lauluperinteestä. Protestanteilta on voitu oppia myös herkkyyttä luomakuntaan suhtautumisessa ja sen säilyttämisessä. Schwerdfegerin mukaan ekumeeninen yhteistyö ei ole vaikeutumassa vaan tiivistymässä. On tultu Kirkon tiedotuskeskuksen viestintäjohtajaksi on valittu Tuomo Pesonen Kirkkohallitus valitsi Kirkon tiedotuskeskuksen viestintäjohtajaksi filosofian maisteri Tuomo Pesosen (47). Hän työskentelee Yleisradion Moskovan pääkirjeenvaihtajana. Aiemmin Pesonen on toiminut muun muassa lehdistöneuvoksena Suomen Moskovan suurlähetystössä, YLEn Aasian kirjeenvaihtajana Pekingissä ja toimittajana Etelä-Saimaa -lehdessä. Koulutukseltaan hän on filosofian maisteri pääaineenaan yleinen historia Joensuun yliopistosta. Tehtävää haki 29 henkilöä. (KT) Radioille lisää taajuuksia Sekä Järviradion että Radio Dein taajuudet ovat lisääntyneet tai lisääntymässä. Järviradiolla on tuore taajuus Pylkönmäellä (106,1 MHz), josta uusi lähetin parantaa kuuluvuutta Pylkönmäen lisäksi muun muassa Saarijärvellä, Keuruulla, Ähtärissä, Multialla ja Karstulassa. Radio Dei ottaa näillä näkymin uusimman taajuuden käyttöön vuodenvaihteessa Lappeenrannassa (96,0 MHz). Aikaisemmin tänä vuonna Radio Dein taajuusvalikoima on laajentunut Savonlinnaan (91,3 Hz) kesäkuussa ja Kouvolaan (96,2 MHz) lokakuussa sekä vuodenvaihteessa Lohjalle (107,2 MHz). (Lähde) U u t i s i a Katolinen kirkko kiitti Saksassa reformaatiosta pisteeseen, jossa sekä luterilaiset että roomalaiskatolilaiset kysyvät: Miten voimme yhdessä palvella ihmiskuntaa ja todistaa sille Jeesuksesta Kristuksesta? Saksan yhdistyneen evankelisluterilaisen kirkon edustaja, Braunschweigin maakirkon piispa Friedrich Weber arvioi luterilaisten ja katolilaisten suhteita Saksassa luonteviksi, melkein ystävällisiksi. Ongelmalliseksi suhde tulee aina, kun Vatikaani alkaa esiintyä maailmankirkon keskuksena, eikä huomioi Saksassa vallitsevaa erityistilannetta, jossa protestantit ja katoliset ovat kirkkokuntina lähes yhtä voimakkaita. Weber toivoo uusia virikkeitä ekumenian kehittämiseen lähestyviltä oppikeskusteltuilta yhdistyneen evankelis-luterilaisen kirkon ja roomalaiskatolisen piispainkonferenssin kesken. Hän arvioi kuitenkin, ettei tämänsyksyinen vuoropuhelu kirkkojen kesken ole piispainkonferenssissa mitenkään tärkeysjärjestyksen kärjessä. (IdeaSpektrum) Tekstin on saksankielisestä uutisesta lyhentäen kääntänyt Tuula Korpiaho. Kuvita SANSAlle oma joulukortti! Jos olet innostunut valokuvaamisesta, maalaamisesta tai piirtämisestä, mikset kokeilisi, onnistutko tunnelmoimaan kuvituksen joulukorttiin! Emme halua etukäteen määritellä kohdettasi, mutta siihen on voitava yhdistää kristillinen joulutervehdys. Työsi voi olla joko värillinen tai mustavalkoinen. Valokuva esimerkiksi paperi-, dia- tai digiversio, kunhan se on tekniseltä tasoltaan riittävän hyvä (vähintään 600 dpi ja mieluusti pakkaamaton). Lähetä ehdotuksesi maanantaihin mennessä osoitteella: Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat (SANSA), PL 13, Hyvinkää ja merkitse kuoren kulmaan JOULU- KORTTI. Digiversio valokuvasta taas tiff-tiedostona sähköpostiosoitteella: ilkka.kastepohja@sansa.fi ja viestiosaan maininta JOULUKORTTI. Rahapalkkiota emme kortiksi päätyvästä työstäsi maksa, mutta saat omaan käyttöösi 150 ilmaista, itse kuvittamaasi joulukorttia. Loput myymme SANSAn tekemän radiolähetystyön hyväksi. Kuluvana vuonna ei poikkeuksellisesti julkaistu uusia SANSAn kustantamia joulu-, eikä muitakaan kortteja. (Lähde) Lisää SANSAn ohjelmia Radio Dein taajuuksilta Entistä useampia Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) tuottamia radio-ohjelmia alkaa kuulua Radio Deistä vuodenvaihteen jälkeen. Radioraamattukoulun Raamattu kannesta kanteen -ohjelma on Radio Dein taajuuksilla kuultavissa jo toista kierrosta. Loppiaisaattona 5. tammikuuta 2008 kello alkaa kanavalla kuulua myös Naiset toivon lähteellä -ohjelma, jonka tuottaa SANSAn naistyön koordinaattori ja toimittaa Merja Kauppinen. Naiset toivon lähteellä on näillä näkymin edelleen 52-osainen sarja, joka on aiemmin lähetetty Järviradion ja Radio Mantan kautta. Sitä on voinut kuunnella myös SANSAn oman kotisivun välityksellä: - Viisitoistaminuuttiseen Naiset toivon lähteellä -ohjelmaan lisätään lähetystyöhön liittyvää aineistoa, SANSAn kehityspäällikkö Ilkka Kastepohja arvelee. Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat ryhtyy vuodenvaihteessa lähettämään Radio Dein kautta myös ns. Lähetysuutisia, jotka toimittaa Merja Kauppinen. Niissä kerrotaan Kastepohjan mukaan ainakin seuraavat kaksi vuotta SANSAn työstä ja yhteistyökumppaneista eri puolilla maailmaa. Lähetyspainotteisia tieto-ohjelmia tullaan lähettämään kaksi kertaa viikossa viisitoistaminuuttinen, niistä toinen on uusinta. Lähetysajat määräytyvät sillä, miten Radio Dei onnistuu sovittamaan sen ohjelmakarttaansa. (Lähde) Onnea Putiikkiarvonnan voittajille! Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien Putiikin myyjäisten yhteydessä järjestetyn arvonnan voitot jakaantuivat seuraavasti:1. Joulukori, Miia Jämiä, 2. Öljyväritaulu, Leo Karppinen, 3. Tiffany-koriste ikkunaan, Martti Kankaanpää, 4. Kiikari (liikelahja), Raija Mauriala, 5. Pitsinen kaitaliina, Aune Yli-Kovero, 6. Aalto-malja (tuikkukynttiläkoko), Laura Aranko, 7. Tule rauhan Henki -cd ( Joel Hallikainen), Marjatta Ali-Kovero, 8. Joulunalle, Elli Saari, 9. Taskukalenteri (liikelahja), Sanni Piilola, 10. Platinoitu kuulakärkikynä (liikelahja), Päivi Leino, 11. Kynttilä, Linnea Sorvisto, 12. Villasukat, Riikka Hautakoski, 13. Lautasliinapakkaus, Martti Kankaanpää,14. Joulusanoma -lehti, Kirsti Mauranen ja15. Kipsienkeli, Eila Liimatainen. Onnea voittajille ja kiitos kaikille osanottajille! K u u n t e l i j a t k i r j o i t t a v a t MAAILMALTA: Sri Nissi LÄHDE Farsinkielinen kuuntelija: Tervehdys Kristuksen nimessä teille kaikille kristityille veljilleni ja sisarilleni. Rukoilen, että nämä ohjelmat, jotka vaikuttavat niin voimakkaasti, jatkuisivat ikuisesti. Kertokaa, miten voin tulla kristityksi. Olkaa niin hyviä ja antakaa käyttööni kristillistä kirjallisuutta. Kuinka voin näyttää elämälläni, että olen kristitty, että voisin olla Jeesuksen valona toisille? Jos mahdollista, kirjoittakaa minulle muutama rukous, joilla voin rukoilla Jeesusta. Kun olin kolmisen kuukautta sitten käymässä eräässä isossa kaupungissa, näin pienen kirkkorakennuksen. Kun näin ristin, rohkaistuin, sillä tajusin, että se mitä olin kuullut, on totta. Siitä asti olen halunnut olla kristitty ja Jeesuksen Kristuksen palvelija. Auttakaa minua. (Nuorukainen Iranista) Fulfuldenkielinen kuuntelija: 1. Raamatun mukaan hallitsemme Jeesuksen kanssa tuhannen vuoden ajan, ja sitten tulee loppu. Milloin me hallitsemme? Jos aika lasketaan Jeesuksen syntymästä, melkein 2000 vuotta on jo kulunut. En ymmärrä, mitä Ilmestyskirja 20:7 tarkoittaa. 2. Raamattu kertoo, että Eenok ja Elia otettiin taivaaseen elävinä. Kuinka heidän fyysiset ruumiinsa pääsivät taivaaseen? Raamatun mukaan meidät on luotu maasta ja palaamme maahan. Toivottavasti vastaatte minulle. Kiitos. (Kysymyksiä Beninistä) Mandariinikiinankielinen kuuntelija: Huomasin että TWR:llä on muihin kristillisiin radioasemiin nähden yksi erikoisuus, ja se on evankeliumin suuntaaminen erikoisesti lapsille! Lasten kristillisistä ohjelmista on ollut puutetta Kiinassa, ja nyt olen vakuuttunut siitä, että ohjelmanne korjaa tuon puutteen. Toivon, että Pelastajamme itse johtaa toimintaanne ja ohjaa työn täyteen mittaansa. Jaavankielinen kuuntelija: Ylistän Jumalaa Hänen hyvyydestään minua ja perhettäni kohtaan, Hän lahjoitti meille uuden radion teidän kauttanne. Nyt voimme iloita ohjelmistanne ja tuntea Hänen siunauksensa ja läsnäolonsa ohjelmienne ja ystävällisyytenne avulla. Ohjelmanne ovat meille tärkeitä, koska opimme tuntemaan Jumalan rakkautta ja Hänen parantavaa voimaansa. (Naiset toivon lähteellä, Indonesia) on radiolähetystyön aika

6 Lähteellä Lahjaksi saaminen ja lahjaksi antaminen Rukous Pirjo Juntunen Vankilan sellissä käytiin keskustelu: Anna minulle rahaa, johon diakoni, että rahaa minulla ei ole sinulle antaa. Hetken hiljaisuuden jälkeen kuului vangin suusta: No, anna sitten Jeesus! Olin kesätöissä vankilassa, ja pastori oli ennen lomaansa ohjeistanut, etten jakaisi rahaa, vaan auttaisin muutoin. Aluksi neuvo tuntui käsittämättömältä, sillä tiesin vankien juuri eniten haluavan avustusta jonkin tarpeellisen hankkimiseen. Mutta neuvo osoittautui hyväksi. Anna minulle sitten Jeesus! Miten helppoa onkaan vaihtaa todelliset tarpeet materiaan. Niin lahjan antajan kuin saajankin. Ehdin tuossa tilanteessa jo miettiä, antaisinko tälle pyytäjälle omista varoistani. Onneksi en niin tehnyt, sillä silloin kenties todellinen apu olisi jäänyt saamatta, ainakin sillä erää. Enhän oikeasti voinut antaa Jeesustakaan, mutta saatoin olla tienviittana hänen luokseen. Yhdessä vangin kanssa sain viedä armoistuimen eteen asiat, jotka hänen mieltään painoivat. Lopulta koko syntinen elämä oli täysin paljastettuna, Herralle Jeesukselle vietynä. Tuomioistuimen edessä tämä mies oli ollut, ja vaikka hän ei ollut kaikkea siellä kertonutkaan, pitkä rangaistustuomio oli langetettu. Nyt armoistuimen edessä kaikki oli täysin nähtävillä, ja mitä hänelle sanottiinkaan. Sinun pahat tekosi annetaan sinulle anteeksi, Herra Jeesus on tuomiosi jo sovittanut. Häntä ei hylätty, ei tuomittu, ei halveksittu, vaikka Herra Jeesus tiesi Maan korvesta lauletaan laulussa ja lapsesta ja enkelistä. Korpensa on niin peltoaukeiden kuin kivikylienkin kasvateilla. Lapsilla ja aikuisilla, turhan aikaisin aikuistuneilla ja lapsen kenkiin juuttuneilla. Tänä päivänä, Herra! Tulevana jouluna ja vielä ensi vuonnakin, Herra! Anna enkelin hipaista jokaista, hänestä kaiken. Hänen arvonsa ei ollut kiinni tekemisissä, vaan hän itsessään oli arvokas ja hyväksytty. Hän sai pitää itsekunnioituksensa, ja häntä jopa rakastettiin. Sellaista rakkauden tunnetta, jonka hän Jeesukselta sai, hän ei ollut koskaan saanut kokea. Kun kokee olevansa hyväksytty, eheytyy Kun ihminen saa kokea olevansa rakastettu ja hyväksytty, se eheyttää. Pelko ja uho häviävät, löytyy sisäinen rauha. Vaikka olosuhteet eivät muuttuneet, silti jotain ihan näkyvää tapahtui. Tämän vangin sisäiset kahleet aukenivat, hänen ympärilleen rakentamansa muuri murtui ja ovet avautuivat yhteyteen. Vankilan sisälläkin ihminen voi olla sisäisesti vapaa! Ihminen voi kokea iloa ja rauhaa Kristuksessa, sillä Kristuksen läsnäolo ei ole ulkonaisista olosuhteista riippuvainen olotila. Miten totta tässä tilanteessa olivatkaan Jesajan sanat ( Jes. 58:6 7): Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi. Minut itseni oli aikanaan ohjattu armoistuimen eteen. Minkä lahjan olinkaan silloin saanut. Eikö siis paras lahja, jonka voin toiselle antaa, ole se, että voin ohjata jonkun toisen Jeesuksen luo. Ei meistä ole kuin tienviitoiksi, sillä todellinen auttaja on Herra Jeesus. Vain hän voi riisua nuo kahleet ja avata sisäisen vankilan ovet. Vain hän voi täyttää sisimmän rauhalla, toivolla, ilolla ja rakkaudella. Mutta jos kukaan jotta askel keventyy sydämestä puhumattakaan. Aamen Hilpi Jenu - Anna sitten Jeesus, vanki sanoi, kun diakonia oli kielletty jakamasta rahaa. Maailmassa on vielä 1,8 miljardia ihmistä, jotka eivät tätä lahjaa ole saaneet. ei vie sanaa tästä mahdollisuudesta ja ole tienviittana, kuinka kukaan voi löytää tien armoistuimelle. Raamatussa meille sanotaan: Toteuttakaa Sana tekoina, älkää pelkästään kuunnelko sitä ( Jaak. 1:22). Sanan kuultuamme meidän tulee lähteä liikkeelle tuottamaan hedelmää. Meiltä odotetaan tekoja, mutta meidät myös varustetaan. Jumala tarvitsee ihmisiä, jotka ovat uskollisia omalla paikallaan. Mutta työ ei ole koskaan ollut pelkästään ihmisten varassa. Varustus armolahjoista ja Hengen hedelmistä Kun ilmestysmajaa rakennettiin, Herra täytti rakentajat Jumalan Hengellä, niin että heillä oli viisautta ja ymmärrystä, tietoa ja taitoa tehdä kaikkia töitä (2. Moos. 35:30 33). Silloin, kun Herra Jeesus lähetti opetuslapset matkaan, hän varusti heidät monenlaisilla armolahjoilla (1. Kor. 12:4-11, Ef. 4:7,11,12). He saivat muun muassa taidon julistaa taivasten valtakuntaa sekä parantaa sairaita. Nämä taidot eivät olleet heistä itsestään lähtöisin. Lahjaksi he olivat saaneet, ja lahjaksi heidän tuli jakaa saamastaan. Kunnia ei myöskään kuulunut heille, vaan lahjan antajalle. Mutta Jeesuksen heille antama valtuutus teki apostoleista hänen edustajiaan. Uskon aitous tunnetaan myös pyhityksenä ja sen kasvattamina hedelminä. Ulospäin ne näkyvät armahtavaisuutena, ystävällisyytenä, lempeytenä, kärsivällisyytenä ja uskollisuutena. Myös rakkaus, ilo, rauha, hyvyys ja itsensä hillitseminen kuuluvat niihin. Nämäkään eivät synny omin voimin, vaan ovat lahjaa Kristuksen kanssa kulkemisesta. Ne ovat Pyhän Hengen meissä vaikuttaman kasvun tulosta. Usko on vain luonut kasvupohjan Hengen hedelmien (Gal.5:22-23) synnylle. Silloin ihmisestä ikään kuin heijastuu ulospäin jotain Jumalan hyvyydestä ja rakkaudesta, ja se ilmenee toisten palvelemisena ja rakkauden osoittamisena lähimmäisille. Jumala on siis varustanut meidät monenlaisilla lahjoilla, ja niiden avulla hän tahtoo meidän toimivan. Välitämme eteenpäin vain sitä, mitä itse olemme ensin saaneet. Ainoa tärkeä asia on, että pysymme Kristuksessa ja hänen seurassaan. Kaikki muu tulee sen seurauksena ja kuin itsestään. Näillä lahjoilla asioitaessa käy usein myös niin, että teotkin, jotka eteemme tulevat, ovat jo ennalta valmistettuja. Meidän edellytetään vain lähtevän liikkeelle ja käyttävän lahjojamme. Silloin voimme olla myös siunaukseksi toisille. Tulee kertoa, vaikka kaikki eivät ota vastaan Tehtävä, jonka Herra Jeesus jätti meille, on kuuluttaa evankeliumi kaikilla kielillä ja kaikille kansoille. Kaikki eivät ota sitä vastaan, mutta kaikille se tulee kertoa. Tehtävästä on jo suoritettu 73 prosenttia. Tämän päivän tekniikalla työn loppuun saattaminen ei liene vaikeaa, kunhan intomme ei vain laannu. Silti maailmassa on vielä ihmistä, jotka eivät ole kuulleet, että heidät on jo vapautettu taakoistaan. He kantavat yhä kahleitaan. Eikö suurin lahja kaukaiselle sisarellemme ja veljellemme ole juuri se sama, jonka tuo mies vankilassa sai omistaa. Toivon, että silmissämme voimme kuvitella myös heidän ilonsa, kun he kohtaavat Herran Jeesuksen armoistuimen edessä. Meille on annettu leiviskämme ja lahjamme, joilla toimia ja asioida. Lahjaksi me olemme ne saaneet ja lahjaksi meidän tulee antaa. Aineellinen apu on tärkeää, mutta onko meillä täällä vauraassa lännessäkin kiusaus antaa sitä todellisen avun kustannuksella? on radiolähetystyön aika

7 Vuoropuhelun kirkon viestintäkulttuurin tuntomerkit Kunnioitetaan jokaisen ihmisen arvoa. Kuunnellaan ja kysellään. Pyritään vuorovaikutukseen. Arvostetaan erilaisuutta rikkautena. Rakennetaan yhteyttä. Viestitään vastaanottajalähtöisesti. Viestitään omasta vakaumuksesta selkeästi ja ymmärrettävästi. Otetaan rohkeasti kantaa. Ollaan valmiit muuttumaan. Ollaan aloitteellisia ja reagoidaan. Tiedotetaan avoimesti ja myös ennakkoon. Kohdataan ihmiset heidän käyttämissään medioissa. Vuoropuhelun kirkko on nimeltään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon viestintästrategia Sen yllä olevat tuntomerkit on tiivistänyt viestintäjohtaja Ingmar Lindqvist. Leena Punkari Viestintäjohtaja, teologian tohtori Ingmar Lindqvist: TOIvOA - Jos jotakin ilmaisua voin välttää, en halua mistään asiasta sanoa, että kirkon pitäisi, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon viestintäjohtajana vielä jonkin aikaa työskentelevä Ingmar Lindqvist naurahtaa. Vastasi, kun kysyttiin. ANTAISIN kaikille Jos nykypäivän ihmiset jotakin todella jouluna tarvitsevat, niin Ingmar Lindqvistin mielestä varmaankin toivoa. Kaipausta toisenlaiseen, usein nykyistä henkisempään elämään on, ja se vie kirkkoon kuin huomaamatta. Voisimmekin entistä iloisemmin ja avoimemmin kertoa, että kirkosta löytyy jouluna kaikki tarvittava. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon monenlaisissa viestintätehtävissä, viimeiset viitisentoista vuotta Kirkon tiedotuskeskuksen viestintäjohtajana työskennellyt teologian tohtori Ingmar Lindqvist (64) tunnetaan yhtenä kirkon hiljaisista ajattelijoista. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö hän lausuisi tai kirjoittaisi, kun sanottavaa on, mutta päällepäsmäriksi hän ei ole koskaan pyrkinyt. Moni on vuosien saatossa tainnut turhaan odottaa, että Lindqvist esimiehen ominaisuudessa tahtoisi ilmaista, missä kaappi milloinkin seisoo. Kun hän onkin omia oppejaan toteuttaen kuin vaivihkaa pyrkinyt auttamaan työtoveria itse määrittelemään kaappinsa paikan, sitä ei aina ehkä ole edes huomattu. No, Ingmaria se tuskin on häirinnyt, ehkä hiukan hyväntahtoisesti hymyilyttänyt joskus. Pitää välittyä tieto, että aina joku rakastaa Ingmar Erik Lindqvist on teologivanhempien poika Korppoosta, ja vaasalaissyntyisen teologin puoliso. Hänestä piti tulla sekä teologi että kansantaloustieteilijä. Hän ehti opiskella valtiotieteellisessä tiedekunnassakin vuosia. Ei toiminta seurakunnassa vierasta tai vastenmielistä alkujaankaan Ingmarille ollut. Monissa pyhäkouluissa, kerhoissa ja leireillä hän oli mukana ensin osanottajana, sitten vetäjänä. - Lapsille ja nuorille on tärkeätä näyttää, että elämässä on muutakin kuin materiaalinen puoli. Että heillä olisi edes aavistus siitä, että aina on joku, joka rakastaa, vaikka omassa kodissa olisikin jäänyt vaille rakkautta tai kaveripiirissä tullut kohdelluksi huonosti, Lindqvist korostaa. - Mutta häivähdyskin painostuksesta on henkistä väkivaltaa ja kamala asia. Jos itselläni aikanaan ei olisi ollut niin vankka pohja kotitaustani takia, olisin saattanut kääntää teini-ikäisenä selkäni koko touhulle, kun minua yhdellä leirillä yritettiin pakottaa rukoustelttaan ja rukoilemaan ääneen. Samanlaista kokemusta en soisi kenellekään. Ingmarin mielestä toiselle ihmiselle ei kerrota tärkeistä asioista, ellei häneen luoteta. Hän toivoisikin, että luottamista ja sen rakentamista voisi opetella vaikkapa isoskoulutuksessa. Ei kuitenkaan teennäisesti, vaan sydäntä mukana kuljettaen. Jokaisen pitäisi olla toimija, ei kohde Ingmar Lindqvist on viime aikoina miettinyt, mitä Jeesus oikein mahtoi tarkoittaa sanoessaan, että missä 2-3 ihmistä kokoontuu hänen nimessään, niin siellä hän on heidän keskellään. - Yleensä ajatellaan, että kyse on vähimmäisvaatimuksesta. Mutta jospa Jeesus tarkoittaakin, että se on ihanne. Jospa hän haluaakin korostaa yksittäisten kohtaamisten merkitystä, eikä massatapahtumia, Ingmar pohdiskelee. - Erityisen mielenkiintoista Jeesuksen toiminnassa oli myös se, että hän väkijoukonkin edessä pyrki käsittelemään ihmisiä itsenäisinä toimijoina, ei kohteina. Hän kysyi, mitä kukin haluaa. Hän tarjosi mahdollisuuden jokaiselle työstää asioitaan itse. Lindqvist pitää hyvänä esimerkiksi nykypäivän verkkoauttamista. Siinä jokainen saa lähestyä seurakuntaa omaan tyyliinsä ja tahtiinsa ja varovaisestikin. Lopputulos voi sitten parhaassa tapauksessa olla keskustelu elävän ihmisen kanssa. Ei pidä herättää toivoa, ellei jatkosta ole tietoa Ingmar Lindqvist on itsekin valmistanut Suomessa mittavan määrän radio- ja televisiohartauksia. Hänestä on kuitenkin harhaista kuvitella, että jo heränneille voisi tai pitäisi tarjota herätystä. Vahvistusta kyllä. - Lähetystyössä, esimerkiksi radiolähetystyössä tilanne on sitten tyystin erilainen. Silloin välitetään tietoa, herätetään kiinnostus, autetaan ihmistä löytämään jotakin, mistä hän mitään tiedä. Evankelioimistapahtumia ulkomaisissa kohteissa Lindqvist kuitenkin varoisi. Hän ei halua käyttää sanaa jälkihoitotyö, vaan puhua jatkoprosessista. Hänen mielestään ei pitäisi rynnätä herättämään ihmisissä toivoa, ellei ole valmiutta huolehtia jatkosta eli auttaa heitä hengellisessä kehityksessä. Köyhyys ja ympäristö hoidon tarpeessa Lindqvist viettää paljon aikaa luonnossa sitäkään hänen ei lapsuuden työntäyteisten kokemustensa perusteella alkujaan pitänyt tehdä. Nykyisin hän kuitenkin puolisonsa kotikonnuilla Wikimedia Jouluruusu, latinaksi Helleborus niger näyttää äkkiä katsottuna jonkinlaiselta vuokolta. Sen voi keväällä istuttaa ruukusta ulos puutarhaan ja sopivissa olosuhteissa se myös talvehtii ulkona. rannikko-pohjanmaalla poimii niin mesimarjat, lakat kuin tavallisemmatkin marjat. Ruusutarhakin kasvaa kasvamistaan, eikä koostu pelkästään ruusuista. Jouluruusu (Helleborus niger) on Ingmarin yksi mielenkiinnon kohteita, vaikka se ei oikeasti ole ruusu lainkaan. Jouluruususta on kerrottu Jeesuksen ajoista lähtien. Kun pienellä tytöllä ei ollut vastasyntyneelle samanlaisia lahjoja kuin itämaan tietäjillä, hän tarun mukaan peitti Jeesus-vauvan kedolta poimimiinsa ruusuihin. Jouluruususta on kirjoittanut myös muun muassa Selma Lagerlöf. Kaksi maailmaa koskevaa huolta Lindqvistin mieltä painaa erityisesti: Kasvava kuilu rikkaiden ja köyhien välillä. Pitkään nähtävissä olleet ympäristöön liittyvät uhkat, joille ihmiset eivät halua tehdä mitään. Tulevaksikin jouluksi Ingmar kirjoittaa joulukirjeitä. Se on tapa, jonka hän aloitti kymmenkunta vuotta sitten. Luontoasiat kirjeissä tuppaavat toistumaan: On kiusallista ajatella, että olemme kuin sammakkoja, jotka eivät ajoissa tajua hypätä kuumenevasta vesikattilasta. - Raamatussa kuitenkin sanotaan, että Jumalalle on kaikki mahdollista. Ja myös, ettei Jumalalle ole mikään mahdotonta, Ingmar sanoo. Siinä sitä sitten on kuitenkin sitä toivoa. Myös hänen perheelleen, pojilleen ja kahdelle pienelle lapsenlapselle. Leena Punkari On radiolähetystyön aika 7

8 Perheohjelma tuo toivoa Eritrean nuorelle kansa Timo Reuhkala - Monet eritrealaisnaiset kantavat päävastuun perheestään, tohtori Senait Bahta Asmaran yliopistosta tietää. Miehiä tarvitaan muualla. - Nyt on aika ottaa vastuu kirkkomme tulevaisuuden rakentamisesta omiin käsiimme, linjaa tohtori Senait Bahta Eritreassa hiljattain yhdistyneen luterilaisen kirkon toimistossa Asmarassa. Tohtori Senait Bahta on yksi niitä Eritrean evankelis-luterilaisen kirkon (ELCE) naistoimikunnan jäseniä, joiden katse on vahvasti huomisessa. - Jos haluamme saada kansamme nousemaan sotien jälkeisestä köyhyydestä, on mahdollistettava nuorten naisten työssäkäynti. Siksi tavoitteenamme on päivähoitopalvelujen järjestäminen pienten lasten äideille. Naistoimikunta on jo toimeen tarttunutkin. Kirkon suojissa ja varoin kokoontuu naisia kudonta- ja ompelupiiriin sekä osallistuu terveydenhuoltoprojekteihin, joita järjestetään osin yhdessä valtion kanssa. Kirkon radiotyö tukee tätä sosiaalista työtä julistustehtävänsä ohessa. - Vuosikymmeniä jatkunut sota ja itsenäistymistä seurannut armeijanomainen kansallispalvelu merkitsevät käytännössä sitä, että suuri osa nuoristamme on ammattikoulutuksen ulottumattomissa. Kirkko kouluttaa sotaveteraaneja, joiden joukossa on myös naisia eri ikäryhmistä ja uskontokunnista. Asfaha Mehari on yhdistyneen kirkon johtaja, Fessahaye Estefanos sen pääsihteeri. Kirkon toimistossa Asmarassa toimii myös sen viestintäosaston studio. Evankelis-luterilaisen pääkirkon jumalanpalveluksessa miehet istuvat alttarista katsoen oikealla, naiset vasemmalla puolella salia. Yläparvella nuorempi väki on jo hieman sekoittuneenakin. Välillä on aika polvistua, rukoilemassa myös yhteistyökumppanit viestintäjohtaja Temesghen Berhane ja ulkomaisen työn johtaja Timo Reuhkala. Lähetys toi koulut vammaisille Eritrean kirkko on ollut merkittävä maansa kasvatuksen ja koulutuksen rakentaja aiemminkin. Nyttemmin koulutus on pääosin valtion vastuulla. Kuurojenkoulujen perustamisessa 1950-luvulla ovat toimineet uranuurtajina suomalaislähetit. Pitkään Eritreassa Suomen Lähetysseuran (SLS) lähettinä kuurojenkoululla työskennellyt Sirkka-Liisa Hämäläinen vieraili maassa hiljattain. - Kun matkustan Eritreaan, matkustan kotiin. Olen seurannut usean kirkonmiehen kasvua nuoresta kristitystä johtotehtäviin niin kuurojenkoululla kuin pappeinakin. Nyt kävin siellä vieraillakseni ystäväni surukodissa. Surua istutaan Eritreassa yhdessä vainajan läheisten kanssa ainakin yhden yön yli. Ruotsalaislähetit saapuivat Afrikan sarveen ensin, jo vuonna Matkan määränpää oli oromoheimon alue Etiopiassa. Olot Etiopiassa olivat kuitenkin sellaiset, että lähetit ja sitä myöten Ruotsin kirkon vahva vaikutus jäi tuolloin Eritrean alueelle. Lähetystyötä seurannut herätys poiki sittemmin hyvää oromoillekin: Etiopian evankelinen Mekane Yesus -kirkko on saanut alkunsa eritrealaiskristittyjen tekemästä työstä oromoheimon keskuudessa. Rinnakkaiselon opettelun maa Eritreaa ovat miehittäneet vuoroin turkkilaiset, egyptiläiset, italialaiset, britit ja naapurit. Itsenäistyminen Etiopiasta tapahtui vuonna 1991, mutta rajaepäselvyydet vaikuttavat eritrealaisten arkeen vahvasti edelleen. Pakolaisuus, kärsimykset ja köyhyys seuraavat sotia, eikä satoa aina kuivuuden takia saada. Kirkko kuitenkin kasvoi. Protestantit saivat jalansijaa ortodoksien eli paikallisesti koptikristittyjen ja SANSA tukee Eritreassa tigrinjankielistä perheohjelmaa. Sen tuottaja Nighisty Alazar tutustui pohjoiseen yhteistyökumppaniinsa, SANSAn naistyön koordinaattoriin ja Naiset toivon lähteellä -ohjelman tuottajaan Marjaana Kotilaiseen Asmarassa kirkon toimistossa. Timo Reuhkala Eritreassa on kristinuskolla pitkät perinteet, erityisesti ortodoksikirkon, paikallisesti koptien keskuudessa. Asmaran ortodoksikirkon pihalta näkyy moskeijan silhuetti, ja kävelymatka niin katoliseen kuin luterilaiseenkin kirkkoon torin läpi on lyhyt. Temesghen Berhane esittelemässä, Timo Reuhkala tutustumassa. muslimien keskellä. Noin neljämiljoonaisesta kansasta puolet on muslimeja, puolet kristittyjä. Maassa voi muslimien lisäksi toimia katolinen ja luterilainen sekä ortodoksikirkko, jotka kaikki elävät rauhanomaisesti rinnakkain, kirkot moskeijoiden kyljissä. Kristittyjä tuettiin kahden eri ruotsalaislähetysjärjestön toimesta. Niinpä viime vuoden kevääseen asti maassa toimi myös kaksi eri protestanttista kirkkoa, Eritrean evankelinen ja Eritrean luterilainen kirkko. Ne yhdistyivät ilman hankaluuksia, sillä eron taustalla eivät olleet opilliset syyt. Kirkkoa johtaa kolmivuotiskausittain vaihtuva kirkolliskokous, jonka puheenjohtaja on kirkon presidentti. - Niin yksilön, perheen kuin kokonaiskirkonkin tasolla Eritrean huominen on haasteita täysi. Niitä ratkoessa ainoa käytettävissä oleva ase on Jumalan sana. Puhukaamme ja jakakaamme sitä, jotta olemme varustautuneita kohtaamaan nuo haasteet, esittää Asfaha Mehari, yhdistyneen kirkon ensimmäinen ja nykyinen johtaja. on radiolähetystyön aika

9 lle Etiopia ja siitä 1991 itsenäistynyt Eritrea juhlivat ristiä. Islamin levittäytyessä Välimeren alueelle Jeesuksen ristin palaksi uskottu puu tuotiin maiden alueelle turvaan. Kun palan uskottiin löytyneen, sitä päätettiin juhlistaa vuosittaisella ristin löytymisen juhlalla. Ortodoksiset juhlamenot pääkaupungin juhla-aukiolla vietetään komeasti. Timo Reuhkala LÄHDE Ristin löytyminen on juhlan aihe syksyisin myös luterilaisen kirkon toiminnassa. Juhlassa esiintyi useita kirkon kuoroja: juniorien, seniorien ja kaikenikäisten ryhmiä. Kokkoon tuotiin eri sukujen keräämiä aineksia. Timo Reuhkala SANSA mukana Eritrean huomisessa Paikallaan risti ja Raamattu, kuurojenkoulun seinällä nähtävissä ja yhteistyön merkkeinä molemmat. Kuurojenkouluja on Asmarassa ja Kerenissä, pappisseminaari puolestaan niiden välimaastossa Belezessa. Radio avaa ovet uuteen Selkärangan tälle julistustyölle muodostaa Eritrean kirkon viestintätyö, joka julkaisuvapauden ollessa rajoitettua on lähinnä radiotyötä. Onpa viestintäosaston historiassa sellainenkin vaihe, että se aikaansai tigrinjankielisen Raamatun kääntämisen vuonna Nyt Sanaa julistetaan radioaalloilla yhteistyössä Trans World Radion (TWR) kanssa, joka radioi ohjelmat Punaisenmeren takaa. TWR:n työssä liki 50 vuotta, siis alusta asti mukana ollut Bill Mial kertoo Afrikan-työn haasteellisuudesta: - Afrikassa näkyy yhteisöllisyys kaikessa. Yksilöä koskevat asiat merkitsevät aina jotain myös perheelle ja suvulle. Aikakäsitys poikkeaa täysin meille länsimaissa tutusta, mikä toisaalta poistaa kiireen ja toisaalta näkyy vaikkapa magian ja noituuden harjoittamisessa rinnan muun uskonnon kanssa. Ei sielusta noin vain eroon Kirkon ohjelmia radioidaan tigren, tigrinjan ja kunaman kielillä. Kotona radiota kuunnellaan myös naapureiden kanssa. Nämä naiset ymmärtäisivät myös amharankielistä opetusta, koska elivät amharankielisten keskuudessa Etiopian puolella asuessaan. kuolemassa päästä. Myös syntymää juhlistetaan suvun voimin. Suvun kesken tyttövauva kiikutetaan synnyttäjän kanssa isoäidin hoiviin 20 vuorokaudeksi, isä vierailee siellä kunnes on kasteen ja uuden perheenjäsenen kotiinlähdön aika. Jos sukuun on saatu poika, häntä hoivataan kaksinkertainen aika. Näin varmistetaan, että häntä osataan hoitaa oikein. Neuvola sekin! Perheohjelma ja maan tavat kasvattavat Sukuun oli saatu poika Berhaneillakin. Pääsimme Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) ulkomaisen työn johtajan Timo Reuhkalan kanssa Eritreassa vieraillessamme onnittelemaan uunituoretta isää. Eritrean luterilaisen kirkon viestintäjohtaja Temesghen Berhane poistui noutaakseen siskonsa miehen synnytyslaitokselta. Vastasyntyneen äiti oli jo mennyt tuoreen isoäidin luo aarteensa kera oppia saamaan, lepäämäänkin. Isäntämme, viestintäosaston johdossa vajaan vuoden ajan toiminut Temesghen Berhane iloitsee työstään evankeliumin julistajana. - Koen Jumalan kutsuneen ja johdattaneen minut tälle paikalle. Tein kahdeksan vuoden ajan työtä raamattukirjekurssin opettajana. Kurssin käyneitä on noin Kirkkomme jäseniä on nyt noin Minut kutsuttiin radiotuottajaksi, kun silloiset tuottajat kutsuttiin puolestaan armeijan palvelukseen. Radioimme päivittäin 45 minuutin ajan ohjelmia, joita kuunnellaan kaikkialla maassamme, myös muiden kuin protestanttien parissa. Omat kuulijaryhmänsä muodostavat vangit, maaseudun asukkaat ja nuoret, jotka suorittavat rajoilla kansallista palveluaan. Se kestää jopa kuusi vuotta, joten rohkaisu ja opetus, jota erityisesti perheohjelmamme antaa, on heille elintärkeä. Eritreassa puhutaan yhdeksää pääkieltä yhdeksän eri heimon parissa. Radio-ohjelmia tuotetaan tigren, tigrinjan ja kunaman kielillä. Tigreä puhuvat pääosin muslimit. Paikallinen Jukka Norvanto, Yosef Araya, tekee Raamattu kannesta kanteen -ohjelmia. Niiden lisäksi tuotetaan makasiinityyppistä ohjelmaa, kirjallisuus- ja musiikkiohjelmaa sekä tigrinjankielistä nuortenohjelmaa ja perheohjelmaa, joiden radiointikuluista vastaa SANSA. Perheohjelman tuottaja, Addis Abebasta itsenäistymisen myötä Asmaraan siirretty Nighisty Alazar auttaa kuulijoita myös tunteiden käsittelyssä. - Sodanjälkeistä traumaa eletään läpi vielä pitkään. Keskustelen ohjelmissani vihan, katkeruuden, kateuden ja muiden vaikeiden tunteiden ymmärtämisestä ja käsittelystä myös osana jumalasuhdetta. Tiedän itse miltä tuntuu menettää koti ja kaikki tuttu ja turvallinen. Mutta Jumala pitää omistaan huolen, niin rajalla kuin sen takanakin. Tori on kaupan ja kohtaamisen paikka niin Asmaran keskustassa kuin maaseudullakin. Nyt myytävää oli tavallista enemmän, olihan kansallisen vapaapäivän, ristin löytymisen juhlan aatto, ja suvut koolla. on radiolähetystyön aika

10 T e o l o g i a Jukka Norvanto Joulua kutsutaan juhlista jaloimmaksi. Se on sitä ehkäpä ennen muuta siksi, että se ajoittuu keskelle pimeintä vuodenaikaa. Loistaessaan pimeyden keskellä joulu erottuu ympäristöstään aivan toisella tavalla kuin valoisampiin aikoihin osuvat juhlat. Juhlasta jaloin on myös ladattu täyteen monenlaisia tapoja, odotuksia, toiveita ja jopa tuoksuja sekä niihin kaikkiin liittyviä symboleita, vertauskuvia. Osa symboleistakin on uusia, toiset jo pitkään eläneitä. Symboleita aivan selvästikin tarvitaan, sillä ilman niitä joulu ei oikein tunnu joululta. Jollekulle joulu ei tule ollenkaan ilman piparkakkuja tai lanttulaatikkoa. Joku toinen tarvitsee joulukalenterin luukkuineen, joku kolmas ei voisi kuvitellakaan joulua ilman kuusta ja sen koristeita. Yhteistä lähes kaikille jouluun valmistautuville ovat myös joululaulut, jotka tuovat mukanaan joulun tunnelman. Joulun symboleista tärkein on kuitenkin valo, joka lähtee useimmiten vieläpä kynttilästä. Puhe valosta muistuttaa Jesajan kirjan ennustusta tulevasta Messiaasta: Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus ( Jes. 9:1). Sama valoisa viesti välittyy myös Johanneksen evankeliumissa ( Joh. 1:4,5,9): Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. Herrassa Jeesuksessa valo tuli pimeyden keskelle, sillä hän itse on valo koko tätä pimeää maailmaa JOULUN SYMBOLIT Joulun aikana yksikään valo tai sytytetty kynttilä ei ole turha. Jokainen niistä julistaa Jeesuksen voittoa pimeyden valloista. varten. Pimeyden keskelle tuli myös enkelten viesti paimenille syntyneestä Herrasta. Valot julistavat Jeesuksen voittoa Joulun kynttilät ja muutkin sen valot julistavat pimeyden voittaneen Valon, Herran Jeesuksen, tuloa maailmaan, Jumalan syntymistä ihmiseksi. Siksi joulun aikana yksikään valo tai sytytetty kynttilä ei ole turha. Jokainen niistä julistaa Jeesuksen voittoa pimeyden valloista. Suomalaiseen joulunviettoon kuuluva kuusi on oikeastaan ladattu täyteen erilaisia vertauskuvia. Jo itsessään, ikivihreänä, se muistuttaa ikuisen elämän todellisuudesta. Kantaessaan oksillaan kynttilöitä, se muistuttaa Jeesuksen tuomasta ikuisesta elämästä. Sen latvaan kiinnitetty tähti muistuttaa paitsi idän tietäjistä, jotka tähden avulla löysivät tiensä Vapahtajan luo, myös Jumalan sanasta, joka edelleenkin tahtoo ohjata jokaista ihmistä Jeesuksen luo. Siksi tähti on myös vertauskuva Jumalan sanasta ja idän tietäjät muistuttavat siitä, että aivan alusta alkaen Vapahtaja on tullut maailmaan myös pakanakansoihin kuuluvia varten. Samasta syystä kuuseen on usein kiinnitetty myös nauha eri maiden lippuja muistutukseksi siitä, että Jeesus on tullut maailmaan kaikkia maita ja kaikkia ihmisiä varten. Yhdessä tähden kanssa lippunauha kertoo lähetystyön tarpeellisuudesta. Usein kuusi koristellaan myös punaisilla palloilla. Niiden voi nähdä kuvaavan sekä kiellettyä hedelmää, jonka ihminen kerran otti, että myös elämän puun hedelmää, joka on taivaassa kerran kaikkein Jeesukseen turvautuvien nautittavana. Kuusen jokaisessa oksassa onkin nähtävillä myös ristin muoto. Ristinpuulla syntiinlankeemuksen kirouksen ja kuoleman sijaan asui ikuisen elämän tuoksu Jeesuksen haavoissa. Matti Korpiaho Jumala lahjoitti ainoan Poikansa Kuusen alle sijoitetaan usein lahjat. Se onkin sopiva paikka lahjoille, joista jokainen muistuttaa kaikkein suurimmasta lahjasta, jonka ihmiskunta on saanut: Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Isä Jumala antoi meille kaikkein rakkaimpansa, oman Poikansa, jotta me saisimme elää. Hän ei kysynyt kiltteyttämme, vaan hän antoi elämän Lahjan, koska tiesi meidät tuhmiksi, pahoiksi ja itsekkäiksi olennoiksi. Lahjan antamisen ajatukseen sopiikin huonosti se, usein jouluun valmistautumiseen liitetty ja usein lapsille teroitettu muistutus, että lahjat kuuluvat vain kilteille lapsille. Jumala ei antanut suurinta lahjaansa kilteille, vaan meille pahoille ihmisille. Siksi joululahjaa antaessa pitää unohtaa kiltteyden vaatimukset. On annettava lahjan muistuttaa meitä siitä ansaitsemattomasta armosta, syntien anteeksiannosta, joka meille on Vapahtajassamme, Jeesuksessa Kristuksessa lahjoitettu. Se on tarkoitettu kaikille, rajoituksetta. Lahjan tuomasta ilosta nousevat myös joulun kuuluvat symbolit eli laulu ja musiikki ilmoille. Tutussa laulussa joulun ilo on saanut seuraavan muodon: Kiitos sulle, Jeesuksemme, kallis Vapahtajamme, kun sä tulit vieraaksemme, paras joululahjamme. Tullessasi toit sä valon, lahjat rikkaat, runsahat, autuuden ja anteeks annon, kaikki taivaan tavarat. Elina Saari K u u k a u d e n l ä h e t y s t e k s t i Jeesus, maailman valo Loppiainen (Matt. 2:1 12) Ilta hämärtyy ja pimenee vähitellen yöksi. Tähti tähdeltä taivas koristautuu juhla-asuunsa. Näin on tapahtunut niin monena yönä ennen ja näin on tapahtuva niin monena yönä tämän jälkeen. Kuitenkin tässä yössä on jotain erityistä. Yksi tähdistä loistaa erityisen kirkkaana, erityisen suurena ja erityisen kauniina. Myöhemmin tähti saa nimen ja siitä tulee kuuluisa, maailmankuulu. Ihmeellinen tapahtuma huomioidaan jossakin idän kolkassa. Matkaan lähdetään varmasti jännityksen ja ilon saattelemina. Lupaus on täyttynyt, odotus on päättynyt! Matkalaiset luulevat ehkä päässeensä jo perille, kun saapuvat lopulta tuon vieraan maan hallitsijan kaupunkiin. He ovat tulossa osoittamaan kunnioitusta vastasyntyneelle kuninkaalle ja johdonmukaisinta on tulla etsimään lasta kuninkaan hovista. Heidän kysymyksensä kuitenkin pelästyttävät niin kuninkaan kuin koko kaupungin mikä uusi kuningas?! Tietä osaavat neuvoa eteenpäin vain he, jotka ovat perehtyneet Pyhiin kirjoituksiin vain he, jotka tuntevat Jumalan sanan. Näillä ohjeilla ja tuon ihmeellisen tähden johtamina matka jatkuu. Raamattu ei kerro meille, mitä nämä idän tietäjät ehkä ajattelivat avatessaan oven taloon, jonka päälle tähti lopulta pysähtyi merkiksi. Vain lyhyesti meille kerrotaan, kuinka he nähdessään lapsen, heittäytyivät maahan tätä kumartamaan. Ei kuulu kysymyksiä, että onkohan heillä oikea osoite tai että mikseivät kaikki muut jo ole täällä. Vain yksinkertaisesti: He näkivät...kumarsivat... ja antoivat lahjoja. Ilta hämärtyy Kroatian Kutinassa. Tähdet syttyvät taivaalle. Ikkunastani näkyvän kaupungin joulukuusen latvaan ei syty tähteä. Siellä on jokin muu koriste. Mitäköhän idän tietäjät sanoisivat tähän? Suuttuisivatkohan he ja sanoisivat, että ei se tarina niin mennyt? Tai ehkä he vain toteaisivat, että ei sitä oikeatakaan kaikki nähneet, ja nekin jotka näkivät eivät kaikki ymmärtäneet. Betlehemin tähti kuitenkin syttyi kerran riippumatta siitä, kuka sen näki ja kuka ymmärsi. Se syttyi osoittamaan sitä Valoa, jota kutsutaan Koko maailman valoksi. Se syttyi merkiksi vastasyntyneelle kuninkaalle, joka oli enemmän kuin vain juutalaisten kuningas hän ON maan ja taivaan Kuningas. Hän on lupauksen täyttymys. Mutta ei vain niille, jotka ovat osanneet odottaa, vaan ihan kaikille! Ja hän on jättänyt tehtävän heille, jotka jo ovat häntä kumartaneet ja hänelle sydämensä lahjoittaneet: loistakaa niin kuin Betlehemin tähti kerran, osoittaen Minua, että hekin, jotka eivät vielä minua tunne, oppisivat tuntemaan. 10 on radiolähetystyön aika

11 Susanna Tielmann teki yli hengellistä radio-ohjelmaa Rakkaudesta lapseen Kun Susanna Tielmann (55) alkoi 1980-luvun alussa tehdä venäjänkielisiä lastenohjelmia, hän ei tiennyt, kuunteliko niitä kukaan. Jokainen Monacosta silloiseen Neuvostoliittoon lähetetty puolituntinen oli kuin uskon käden ojennus siinä luottamuksessa, että Sana teki työtään kuulijoissa jossakin suuren rautaesiripun takana. Uskollisuus palkittiin kolmen vuoden työn jälkeen, jolloin ensimmäinen kuuntelijapalaute löysi perille. Viesti oli Kiovasta 14-vuotiaalta tytöltä, joka oli ohjelmia kuunneltuaan löytänyt tiensä kirkkoon ja halusi tulla kastetuksi. Kun perestroika sitten 1980-luvun puolivälissä alkoi, kirjeet pääsivät entistä useammin läpi. Postia tuli vuoteen 1985 mennessä viideltä kuulijalta. Olin riemuissani. Vaikka en nähnyt vuosiin minkäänlaista työn tulosta, uskoin sydämessäni, että Jumala kokoaisi lapsia eri puolilla Neuvostoliittoa Sanansa ääreen, lähes kaksi vuosikymmentä Trans World Radiolle (TWR) venäjänkielisiä ohjelmia tehnyt Susanna Tielmann kertaa. Kuulijoiden sydämiin kylvetty Sana on alkanut itää ja kantaa runsaasti hedelmää. Koko laajalla Venäjän, Valko-Venäjän, Ukrainan ja Keski- Aasian tasavaltojen alueella kuuluvista lyhytaaltolähetyksistä kertyi viime vuonna palautetta peräti eriikäiseltä kuuntelijalta. Rukoukset kantoivat vaikeina aikoina Nykyään Wetzlarissa Saksassa Evangeliums-Rundfunkin (ERF) venäjänkielisen osaston apulaisjohtajana työskentelevän Tielmannin polku lasten rakastamaksi radioääneksi koostuu useista pienistä johdatuksen palasista. Ajoittain hyvinkin raskaiden vaiheiden taustalla vaikuttaa myös monen sukupolven mittainen esirukoilijoiden ja -rukousten ketju. Olen Jumalalle kiitollinen, että sukuni historiaan kuuluu lähes parin sadan vuoden mittainen kristillinen Susanna Tielmann matkustaa nykyisin usein entisen Neuvostoliiton alueella. Hänen työtehtäviinsä kuuluu muun muassa Ukrainan Hanna-työn koordinointi ja rukouskirjeiden kääntäminen. Susanna myös kuvaa paljon ja valmistaa erilaisia esittelyjä ja diasarjoja. perintö. Saksassa syntyneet esivanhempani, jotka olivat mennoniitteja, joutuivat 1820-luvulla lähtemään maasta uskonnollisten vainojen takia. Suku asettui Ukrainaan, josta isovanhempani siirrettiin Stalinin aikana lapsineen pakkotyöhön Siperiaan. Isäni toimi siellä myöhemmin pienen baptistiseurakunnan pastorina. Vorkutan pahamaineiseen kaivoskaupunkiin vastoin tahtoaan asutettuun perheeseen syntyi Susannan lisäksi yksi tytär ja kaksi poikaa. Ahdistuksen ajat päättyivät 1970-luvun puolivälissä, jolloin perhe päätti polttaa sillat takanaan ja palata juurilleen Saksaan. Jokainen kantoi yhtä matkalaukkua. Muistan, miten kuuntelimme mykistyneinä joulumusiikkia ja ihmettelimme saatavissa olevien Raamattujen määrää. Yhtä ihmeelliseltä tuntui kuulla pyhänä kirkonkellojen soittoa, Tielmann kuvailee perheen vuosikymmenien takaista tuloa länteen. Tehtävä löytyi Monte Carlosta Kaikista vaikeuksista huolimatta näen elämässäni selvän Jumalan johdatuksen. Saksaan muutettuani päätin lähteä Walesiin raamattukouluun. Olin joskus kuunnellut venäjänkielisiä ohjelmia ja tein Englannista muutaman nuoren kanssa vierailun TWR: n studioille Monte Carloon. Kun lähdimme pois, venäjänkielisen osaston johtajan vaimo muistutti minua: Rukoile, että Jumala johdattaa sinut radiotyöhön. Rukouksiin tuli yllättäen vastaus, kun Monacoon tarvittiin venäjänkielisten ohjelmien toimittajaa. Jumala, anna minulle ilosi, jos tämä on minun paikkani, Tielmann rukoili hakemusta lähettäessään ja tuli valituksi. Uuteen tehtävään annettiin taivaasta lahjaksi myös ensimmäisen vuoden taloudellinen kannatus. Jumala näkee elämässämme nekin asiat, joiden tarkoitusta emme itse ymmärrä. Hän tietää, mitkä kokemukset kasvattavat meitä parhaiten tulevia tehtäviä varten, Tielmann pohtii. Leena Punkari Ateismi jätti syvän jäljen Kahdeksantoista vuoden sinnikäs työ venäjänkielisten lastenohjelmien ainoana toimittajana on vaatinut tekijältään lukuisan määrän uusia ideoita ja luovuutta. Tuhansille tuttu radioääni on aina halunnut rakentaa sanomansa Raamatun kertomusten ja sen muuttumattomien totuuksien varaan. Huomasin usein aineiston puutetta tuskaillessani, että Raamattua voi opettaa lapsille monella eri tavalla. Kun Jumala antaa jonkin tehtävän, hän myös pukee työntekijänsä siihen tarvittavalla luovuudella. Siksi en murehtinut, vaikka en alkuvuosina saanut käsiini juuri mitään, mistä valmistaa opetuksiani. - Koska Saksassa asui paljon perheitä, joissa puhuttiin venäjää, kävin 1980-luvulla toisinaan siellä äänittämässä lasten jutustelua. Kun neuvostovalta 1990-luvun alussa hajosi, ja Tielmann pääsi vierailemaan laajan kuulijakuntansa asuinalueilla, hänen riemullaan ei ollut rajoja. Tuntui ihmeelliseltä päästä tekemään äänityksiä yhdessä lasten kanssa Venäjällä ja tavata sitä nuorten joukkoa, joka oli vuosien aikana varttunut hänen ohjelmiensa mukana. Ensimmäisen oman radiostudion TWR saattoi perustaa Venäjälle jo vuonna 1990, ja Tielmann työskenteli muun muassa paikallisten pyhäkoulunopettajien kanssa. Viimeisen venäjänkielisen lastenohjelmansa pitkän linjan konkari teki vuonna 1998, mutta toisinaan niitä lähetetään vielä uusintoina. Lähes seitsemänkymmentä ateismin vuotta jätti ihmisiin syvän jäljen. Evankeliumin sanoma tämän päivän venäläisille on hyvin yksinkertainen: On olemassa Jumala, joka on kiinnostunut jokaisesta luomastaan ihmisestä. Jokaisella on paikka hänen yhteydessään. Jumala ei ole antanut minulle omia lapsia, mutta olen ohjelmia tehdessäni usein ajatellut sitä suurta joukkoa, jonka toivon saavani tavata taivaassa. Jos yksikin näistä pienistä on oppinut tuntemaan Jeesuksen, työ ei ole ollut turhaa, Susanna Tielmann tiivistää. Raili Paul on radiolähetystyön aika 11

12 Timo Reuhkala Luterilainen maailmanliitto (LML) toi radiotyön kaikkien luterilaisten kirkkojen tietoisuuteen perustamalla aikoinaan Evankeliumin ääni -nimisen lyhytaaltoaseman Etiopiaan. Se aloitti uuden kauden Afrikan kristillisessä viestinnässä ja oli esimerkkinä monille luterilaisille radioasemille ympäri maailmaa. Monet studiot on nimetty samalla tavalla kuin tämä evankeliumin ääni. Nimissä on monesti käytetty paikalliselle kielelle käännettyä sanontaa Evankeliumin ääni tai Armon ääni. Evankeliumin ääni -asema vakiinnutti käsitteen70/30 (tai joskus 60/40). Se tarkoittaa, että ohjelmasta 30 prosenttia on Raamatun opetusta ja hartautta, loput 70 prosenttia yleistä opetusta ja valistusta. Sama prosenttijako on edelleen voimassa monien kirkkojen paikallisradiotyössä. Evankeliumin ääni sammui Etiopiassa vuonna 1977 valtion kansallistaessa sen. Siitä alkoi uusi kehitys monessa Afrikan maassa, kun hakeuduttiin lähettämään ohjelmia valtiollisen radion kautta milloin se oli mahdollista tai käytettiin muita kristillisiä radioasemia, kuten TWR ja FEBA. R a d i 0 n y t Luterilaisia Evankeliumin ääniä perustettu eri puolille maailmaa Suora lähetys menossa Moshin radiostudiolta Tansaniassa. Timo Reuhkala Afrikan paras paikallisradio toimii Moshissa Tämän hetken parhaiten toimiva luterilainen paikallisradio on Pohjois-Tansaniassa Moshissa. Sen lähetinverkko kattaa melkein koko Koillis-Tansanian Intian valtamerelle asti. Radio lähettää ohjelmaa 24 tuntia vuorokaudessa, tosin öisin se on pelkkä automaattinen tauotta soiva musiikkilista. Tämä Tansanian luterilaisen kirkon omistama radioasema on alueella hyvin suosittu ja tavoittaa suuren osan siellä asuvista. Pääosin ohjelmat ovat swahilinkielisiä, mutta muutamia on myös englanniksi. Tämä Pohjois-Tansanian paikallisradio etsii mahdollisuuksia levittäytyä koko Tansaniaan. Satelliittikustannukset ovat toistaiseksi kuitenkin liian kalliita, jotta ohjelmat voitaisiin kätevästi lähettää Moshista koko Tansaniaan. Kenian luterilaisen kirkon radiotyö on varsin aktiivista. Kirkon väki tekee paljon ohjelmia paikallisille kanaville ja tuottavat yhtä ohjelmaa FEBA:n radiolle. He käyttävät monia paikallisradiota mutta kiinteintä yhteistyö on Kisiin kristillisen radioaseman kanssa. Kaikkialla ei paikallisradioita vielä käytetä Etiopian evankelisella Mekane Yesus -kirkolla on historiallisena perintönä paljon radiotyön osaamista ja hyvä mediakeskus. Etiopiassa ei kuitenkaan vielä sallita kristillisiä paikallisradioasemia, koska silloin myös äärimuslimit voisivat pystyttää omia asemiaan. Joten kirkko käyttää Etiopassa lyhytaaltoradiota ohjelmiensa välittämiseen. Mediakeskuksella on kuitenkin valmius aloittaa paikallisradiotoiminta heti kun valtion politiikka sen sallii. Kamerunin kirkon omistama studio tuottaa lyhytaaltoradio-ohjelmia, joita lähetetään myös paikallisradioiden kautta. Kohdeyleisö on maassa kuitenkin liikkuvaa, joten lähinäköpiirissä ei ole mahdollisuutta siirtyä paikallisradiotyöhön. Nigerian kahdella luterilaisella kirkolla on molemmilla oma studio. Toinen on pohjoisessa ja toinen etelässä 60-luvulla kuuluisaksi tulleen Biafran alueella. Ruandan kansanmurha osoitti radion tehokkuuden viestintävälineenä Afrikassa, eikä monikaan hallitus halua minkään sinnepäin viittaavaakaan olevan mahdollista. Seuraavassa numerossa käsitellään muun muassa Aasian ja Amerikan paikallisradioasemia. N a i s t e n n u r k k a Joululahjaksi elämä Kalifornialainen Paula Shearer matkustaa, levyttää ja esiintyy niin cocktail-tilaisuuksissa kuin karummissakin paikoissa Jeesuksen takia. Hänen elämäänsä, jos mitään voi kuvata lauseella: Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa! Pikkutyttönä teit Jumalan kanssa sinunkaupat. Kuuluit hänelle, niin kuin vanhempasikin. He olivat Hänen asioillaan Iranissa vuosikaudet. Katselit maailmaa myös siltä laidalta, lähetyslapsen silmin. Se oli joulun aikaa, kerroit meille kuulijoillesi hiljattain Yhdysvalloissa. Tuona jouluna Paula Nelson, sittemmin Shearer, antoi elämänsä Jeesukselle. Elät kalifornialaisittain auringossa, hyvin toimeentulevan miehen puolisona, perheenäitinä, keski-iän alussa. Rakkauskertomuksesi toi tipan silmäkulmaan, ah, niin romanttista, varsin! Mutta rakastat Jeesustakin. Hänen vuokseen matkustat, levytät, esiinnyt niin cocktail-tilaisuuksissa kuin karummissakin paikoissa. Eräs esiintymispyyntö tuli Hanna-työn äidiltä Marli Spiekeriltä. Lähditte paraguaylaiseen vankilaan. Julistitte naisporukalla naisvangeille usean päivän ajan. Veitte tarvikkeita, joita vangit ilmaisivat kaipaavansa. Puhtauteen ne liittyivät, ja autoitte mielihyvin. Vankilassa syntyi herätys. Jumala puhdisti kymmenien naisvankien sydämet. He yhtyivät lauluusi ja antoivat elämänsä Jeesukselle, hekin. Todistitte uuden seurakunnan syntyä. Se on voimissaan vieläkin, kuulin sinne uuden vierailun tehneeltä Marlilta. Paraguayn naisvangit muodostivat Hanna-rukousryhmän keskuuteensa. He saavat Hanna-työn rukouskalenterin, kuten 90 muussakin maassa elävät sisarensa, ja rukoilevat puolestamme. Vankilakeikalta syöpätutkimuksiin Vankilakeikalta kotiuduttuasi olit oudon väsynyt. Lääkärissäkäynti paljasti: sairastat rintasyöpää. Vuotta aiempi arviosi kyhmystä ei ollut johtanut tarkempiin tutkimuksiin. Nyt tauti oli levinnyt niin, että sait ennusteen lyhyestä loppuelämästä, vaikka vastaanottaisit hoidotkin. Jokin sinussa sai sanomaan ei hoidoille ja silti kyllä elämälle. Rukoilit, paastosit, muutit ruokavaliosi, lepäsit. Sait moitteita muilta, muttet piitannut niistä. Tahdoit terveeksi. Elit lähellä Jeesusta, näin ymmärsin, sillä luit Raamattua kuin henkesi hädässä. Hätä olikin. Olit laulanut Jumalan hyvyydestä, joka virtaa lävitsesi. Todistit vapaudesta, joka kohtaa Jumalan puoleen kääntyneen. Elit, koska Hän antoi sydämeesi uuden Hengen. Tämä kaikki oli totta sairastaessasikin. Mutta Jumala paransi sinut. Aattoiltana pyysit Herraltasi, tekisikö Hän sinut terveeksi taas. Jouluaamuna heräsit, eikä kyhmyjä enää ollut. Tuona jouluna Jeesus antoi sinulle elämäsi takaisin. Olit täynnä kiitosta kertoessasi meille elämästäsi. Vieressäni istui vuosikymmenet samaa Herraa radiolähetystyössä palvellut rouva, joka toipui parhaillaan kolmannesta aivokasvainleikkauksestaan. Ja Marli, joka hautasi Astrid Frøysnes, Norea Mediemisjøn esikoisensa. Kotimaassa minua odotti Jokelan suru. Niin Elämä vie, kotiuttaa tai antaa vielä yhden armon päivän. Hänen hyvyydessään on suoja. marjaana.kotilainen@sansa.fi on radiolähetystyön aika

13 Solveig Mikkonen K i r j e k e n t ä l t ä Mietteitä Konstantinopolista Istuin taannoin bussissa tässä 17 miljoonan ihmisen kaupungissa. Tällä kertaa bussi ei ollut täynnä kuin sillipurkki, olin saanut jopa istumapaikan! Vieressäni istui eräästä länsimaasta karkotettu, kristitty kurdinainen. Olen hänen tukihenkilönsä, ja yritämme yhdessä pienen luterilaisen kirkon puitteessa auttaa häntä uuteen alkuun. Nainen pelkää kovasti. Hänelle on tehty paljon pahaa jo lapsena. Hänet naitettiin 14-vuotiaana, ensimmäisen lapsensa hän synnytti 15-vuotiaana. Jo kouluiässä kristinusko kiinnosti häntä kovasti. Hän meni roomalaiskatoliseen kirkkoon salaa. Kun tämä tuli ilmi, häntä lyötiin kotona. Uskonsa vuoksi ja myös etnisistä syistä nainen on vuosia ollut vaikeuksissa. Muutama vuosi sitten hän pakeni ulkomaille ja sai turvapaikan pienessä seurakunnassa, jossa hänet kastettiin. Nyt tämä kristitty valtio on karkottanut hänet tänne takaisin. Nainen sanoo olevansa ilman yhtään luotettavaa sukulaista, eikä hänellä ole yhteyttä entiseen perheeseensä. Uusi lainsäädäntö noudattaa entistä siinä, että luvalliset kokoukset voidaan pitää vain rekisteröidyissä tiloissa. Kuvassa kristittyjä tulossa jumalanpalveluksesta Moskovan baptistikirkosta. Kirkko on ainoa, missä pääkaupungin evankeliset voivat laillisesti kokoontua. Neuvostoliiton uusi perustuslaki ja uskonnonvapaus Menkää siis -lehden joulukuun numerossa 13/1977 käsitellään Asiat puntarissa -palstalla tilannetta silloisessa Neuvostoliitossa. Tekstissä kerrotaan, että maan korkein neuvosto hyväksyi lokakuun seitsemäntenä päivänä uuden perustuslain, jonka uskonnonvapautta koskevat kannanotot kiinnostavat kristittyjä ja kirkkoja myös Neuvostoliiton ulkopuolella. Uuden perustuslain 52. pykälä puhuu tästä asiasta seuraavasti: SNTL:n kansalaisille taataan omantunnonvapaus, toisin sanoen oikeus tunnustaa mitä uskontoa On Jumalan ihme, että saimme tietoa hänestä ja hänen tukemisensa on kirkkomme kunniatehtävä. Julkista uskoa vai yksityistä Kun toisessa maassa on luonnollista ripustaa Koraanin lauseita sisältävä taulu bussin seinään, ei toisessa maassa välttämättä tulisi kuuloonkaan tehdä samaa Raamatun teksteille. Bussissa istuessamme ja naisen ongelmavyyhtiä miettiessäni katseeni osui kuljettajan takana olevaan seinään. Siihen oli ripustettu taulu, jossa oli kauniilla koukeroilla Koraanin lauseita. Jäin miettimään Suomen linja-autoja. Entäs, jos niissä olisi tauluja, joissa olisi Raamatun tekstejä. Miksei niin voisi olla? Suomihan on kristitty maa! Saavuimme päämääräämme ja menimme valokuvaamoon otattamaan kuvia uudesta ystävästämme. Ketään ei näkynyt. No, onpa kumma, tästähän joku voisi viedä kameroita ja muuta! Täkäläisillä on pitkät sormet, ja varastaminen on syntiä vasta kun jää kiinni teosta. Menin kurkkimaan sisähuoneeseen. Selvisi, miksi myymälässä ei ollut ketään. Takatiloissa omistaja suoritti yhtä viidestä pakollisesta rukoushetkestään. Ei auttanut kuin istua ja odottaa, kunnes mies oli rukoillut loppuun. Sieltä hän sitten tuli, ei ollut moksiskaan ja sanoi kohteliaasti kuvattavalle: Olkaa hyvä! Entä Suomessa milloin olemme nähneet kristityn rukoilevan julkisesti? Tai kuulleet sanovan: Hetkinen, nyt täytyy vähän odottaa, nyt on rukoushetki? Jeesus kyllä käski menemään kamariin, salassa rukoilemaan. Enkä millään tavalla yli-ihannoi muslimien tapauskontoa, mutta jäin miettimään maallistuvaa koti-suomea. Miksi olemme niin hitaita tunnustamaan uskomme elävään Jeesukseen? Ihan kuin siinä olisi jotakin hävettävää. Oma sydänkin on niin hidas tuomaan esille parasta Ystävää. Solveig Mikkonen L e h d e s s ä m m e 30 v. s i t t e n tahansa tai olla tunnustamatta mitään uskontoa, oikeus suorittaa uskonnollisia menoja tai harjoittaa ateistista propagandaa. Riidan ja vihan lietsominen uskonnollisista syistä on kiellettyä. Artikkelin kirjoittaja, Suomen kirkon ulkomaanasiain toimikunnan ulkoasiainvaliokunnan sihteeri, teol. lis. Jouko Martikainen toteaa, että tekstiä on kiintoisaa verrata vuodelta 1936 olevan entisen perustuslain vastaavaan pykälään ( 124). Hänen mukaansa uuden ja vanhan lain omantunnonvapautta koskeva kohta on asiallisesti samansisältöinen, mutta sanavalinnaltaan heijastelee aikaansa. Martikainen korostaa muun muassa: Uskontoa ei kuitenkaan saa levittää kirkkorakennuksen ulkopuolella. Ateistista propagandaa vanha laki puhuu peittelemättä uskonnonvastaisesta propagandasta saa sen sijaan levittää kaikkialla Uudessa laissa on vanhaan verrattuna mielenkiintoinen lisäys: riidan ja vihan lietsominen uskonnollisista syistä on kiellettyä Lisäyksellä on käsitykseni mukaan kaksi eri osoitetta. Yhtäältä se pyrkii panemaan sulkuja taitamattomalle ateistiselle propagandalle Toisaalta se kieltää sellaisen uskonnollisen julistus-, lähetys- ja opetustoiminnan, joka ei rajoitu vain kulttuurirakennusten sisälle K o l u m n i Matkamietteitä itärajan takaa Matka Venäjälle herätti monenlaisia ajatuksia ja tunteita. Ensikertalaiselle käynti valtakunnan rajan takana oli kuin kunnioittava astuminen tuntemattomalle, idän entisen ja nykyisen suurvallan reviirille. Kolmen päivän aikana ehti avautua myös pieni kappale ennen kokematonta 90-vuotiaan Suomen lähihistoriaa. Rajajoki, Terijoki, Viipuri Monen ikäihmisen huulilta tutut paikannimet saivat kasvot ja alkoivat elää sodan jälkeen varttuneen suomalaisen ajatuksissa. Hiljaisimmat hetket vietin Terijoen kirkonmäellä ja Viipurin linnaan rakennetussa museossa. Kirkkopuiston keskelle vuosikymmeniksi unohtunut yksinäinen hautakumpu muistutti niistä 75 isänmaan puolustajasta, joiden elämän matka katkesi yhtenä päivänä, yhdellä kertaa. Kauniin kukkea karjalainen alkusyksyn luonto katseli vastaani Viipurin linnan suurten lasivitriinien takaa. Vanhat valokuvat kuljettivat silloisen asukkaan kaupungin kaduille, elämää sykkiviin kauppahuoneisiin, vastavalmistuneisiin sairaaloihin ja satama-alueille. Seinät tuntuivat huokuvan menneen ajan huoletonta arkea ja monien askareiden täyttämää aherrusta. Silloisen Suomenlahden helmen näkymiä ihaileva katseeni pysähtyi viimeisen salin nurkassa kohoavaan siniristilippuun. Sen vieressä seisoi kahdesta historian käännekohdasta muistuttava koruton kyltti: Suomi Ajatuksiini piirtyi se hento Suomi-neito, joka nuoren tyttösen tavoin luotti tulevaisuuteensa, mutta joutuikin elämänsä raskaimpiin myrskyihin. Se haavoittui, mutta säilytti koskemattomuutensa maksamalla siitä kalleimman, millään nykypolven taloudellisilla arvoilla mittaamattoman, hinnan. Lähes pyhältä tuntunut oivalluksen hetki muuttui hiljaiseksi rukoukseksi: Pyhä Jumala, historian ja kansakuntien Jumala, armahda meitä! Anna meille nöyryyttä ottaa sinulta vastaan tämän kansan tulevaisuus ja toivo. Nöyrän sydämen kiitoksen ja kumarruksen ansaitsevat myös sotiemme veteraanit, jotka ovat tätä rakasta isien maata puolustaneet. Raili Paul on radiolähetystyön aika 13

14 LEVYUUTUUS! Miika Auvinen Lapsi kuninkaan cd 20 Tilaa postitse: Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat, PL 13, Hyvinkää, puhelimitse: (019) /Putiikki tai sähköpostitse: sansa.fi. Välimäet esillä Taivas TV7:ssä Monissa Radiolähetysjärjestö Sanansaattajienkin (SAN- SA) tilaisuuksissa esiintyneistä tamperelaissisaruksista, Pirkko ja Terttu Välimäestä, lähetetään Taivas TV7:n joulukuun ohjelmistossa kolmiosainen sarja Jeesuksesta laulan, Jee- Anna-Liisa Nikus N a i s e t t o i v o n l ä h t e e l l ä Ohjelma-aiheet Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) suomenkielinen Naiset toivon lähteellä on 52 radio-ohjelman sarja, jonka lähettäminen alkaa Radio Deissä lauantaisin klo 11. alkaen 5. tammikuuta Sen tuottaa SANsan naistyön koordinaattori Marjaana Kotilainen ja toimittaa Merja Kauppinen. Radio Dein taajuudet ovat: Helsinki 89,0 MHz, Hämeenlinna 105,9 MHz, Joensuu 107,4 MHz, Jyväskylä 94,1 MHz, Kokkola 104,3 MHz, Kouvola 96,2 MHz, Kuopio 106,1 MHz, Lahti 106,4 MHz, Lappeenranta 96,0 MHz (vuodenvaihteessa ), Lohja 107,2 MHz, Mikkeli 87,8 MHz, Oulu 106,9 MHz, Pori 95,7 MHz, Rovaniemi 93,4 MHz, Savonlinna 91,3 MHz, Seinäjoki 89,4 MHz, Tampere 97,2 MHz ja Turku 107,3 MHz. Naiset toivon lähteellä -sarja on aikaisemmin lähetetty Radio Mantan ja Järviradion kautta. Ohjelmia voi kuunnella myös Internetissä Sanansaattajien kotisivulta: Terttu ja Pirkko Välimäki ovat laulaneet yhdessä kohta 50 vuotta, muun muassa monilla Radiolähetystyön kesäpäivillä. suksesta vaan. - Meitä on kuvattu noin puolentoista vuoden ajan kotona ja mökillä, myyjäisissä ja valmisteluissa, laulamassa muun muassa kirkoissa ja hengellisillä kesäjuhlilla, Terttu sanoo. - Kerromme ohjelmassa, miten tämä duettolaulaminen sai alkunsa ja mitä olemme vuosien varrella kokeneet. Ensimmäinen ohjelma esitetään lauantaina klo 17, toinen keskiviikkona klo ja kolmas torstaina klo Toinen ja kolmas osa uusitaan ensilähetystä seuraavina päivinä klo (Lähde) Viikot 1 7/2008 vk 1. Rohkeita valintoja Jumalan varassa?, laulaja, näyttelijä Ritva Oksanen, Helsinki. vk 2. Äiti Teresan jalanjäljillä Intiassa ja radiotyössä, sihteeri Tuula Nurmi, Turku. vk 3. Tieni Radioraamattukoulun ääneksi, vastaava radiotoimittaja Inga-Lill Rajala, Hyvinkää. vk 4. Euroviisuedustajamme laulaa Venäjän vangeille, filosofian kandidaatti, muusikko Nina Åström, Kokkola. vk 5. Rintasyöpä ja isoäidin ylihuominen, kirjailija, piirtäjä Maija Paavilainen, Hämeenlinna. R a d i o r a a m a t t u k o u l u Taajuudet: Raamattu kannesta kanteen -ohjelmat kuuluvat Radio Deissä: Helsinki 89,0 MHz, Hämeenlinna 105,9 MHz, Joensuu 107,4 MHz, Jyväskylä 94,1 MHz, Kokkola 104,3 MHz, Kouvola 96,2 MHz, Kuopio 106,1 MHz, Lahti 106,4 MHz, Lappeenranta 96,0 MHz (vuodenvaihteessa ), Lohja 107,2 MHz, Mikkeli 87,8 MHz, Oulu 106,9 MHz, Pori 95,7 MHz, Rovaniemi 93,4 MHz, Savonlinna 91,3 MHz, Seinäjoki 89,4 MHz, Tampere 97,2 MHz ja Turku 107,3 MHz. Järviradiossa: Alajärvi 89,7 MHz, Jyväskylä 91,3 MHz, Lehtimäki 107,9 MHz, Lestijärvi 99,1 MHz, Pihtipudas 87,9 MHz, Pylkönmäki 106,1 MHz ja Viitasaari 89,6 MHz. Radio Kajauksessa: Hyrynsalmi 90,9 MHz, Kajaani 95,7 MHz, Kostamus 104,7 MHz, Kuhmo 103,2 MHz, Kuusamo 101,8 MHz, Sotkamo 95,4 MHz, ja Suomussalmi 87,9 MHz. Ruotsissa sekä Boråsin, Södertäljen että Trollhättanin lähiradioissa (närradio): Borås 92,5 MHz, ohjelmaa suomeksi su klo , ma ja ti Södertälje 88,4 MHz, ohjelmaa suomeksi la klo parittomilla viikoilla. Trollhättan 90,6 MHz, ohjelmaa suomeksi to klo (RKK klo ). Norjassa Kaarasjoella sijaitsevan lähiradion, Radio DSF:n, kautta ma pe klo 21: Kaarasjoki 104,5 MHz ja 106,8 MHz, Koutokeino 103,5 MHz sekä Tana 106,3 MHz, 104,2 MHz ja 104, 9 MHz. Raamattu kannesta kanteen -ohjelmaotsikot Raamattu kannesta kanteen -radioohjelmassa käydään runsaan viiden vuoden aikana läpi koko Raamattu, lähes jae jakeelta. Raamattua opettaa teologian lisensiaatti Jukka Norvanto, ja juontajana on Inga-Lill Rajala. Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien Radioraamattukoulussa voit olla mukana seuraavasti: Radio Deissä ma pe klo (uusinnat klo ). Järviradiossa ma klo , ti klo , ke to klo ja su klo Radio Kajauksessa su to klo Opetukset ovat kuultavissa myös Internetin kautta Sanansaattajien omilta audiosivuilta net. Australiassa ja Uudessa-Seelannissa RKK-luentoja on mahdollista kuunnella MP3-soittimella äänitteiltä. Niitä voi lainata kahden Sydneyn suomalaisen seurakunnan (Henrik ja Etelän Risti) kautta. Projektin kolmantena osapuolena on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ulkosuomalaistyö. Viikko 50/2007 ma Rukous tuonelan kynnyksellä (Psalmit 87 ja 88) ti Mooses puhuu kuolemasta (Psalmit 89 ja 90) ke Irti linnustajan ansasta (Psalmit 91 ja 92) to Mahtavin on Herra (Psalmit 93 96) pe Jumala on uskollinen (Psalmit ) Viikko 51 ma Sieluni, ylistä Herraa! (Psalmit 103 ja 104) ti Kuritetun ylistys (Psalmit 105 ja 106) ke Tiedätkö, että Jumala on hyvä? (Psalmit 107 ja 108) to Kun käy kipeää (Ps. 109:1 110:1) pe Istu oikealle puolelleni! (Ps. 110:1 112:10) Viikko 52 ma Laulatko pääsiäispsalmeja? (Psalmit ) ti Armo kestää iäti (Ps. 116:1 118:13) ke Herran sana tuo elämän (Ps. 118:14 119:48) to Jumalan sanan ikävä (Ps. 119:49 176) pe Varjelija ei väsy (Psalmit ) Putiikki kiittää Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) pieni kristillinen kirja- ja lahjatavarakauppa Putiikki kiittää sydämellisesti kaikkia ystäviä, jotka muistivat leivonnaisin, käsitöin ja muin lahjoituksin SANSAn myyjäistapahtumaa. Tuotto menee radiolähetystyön tukemiseen. Kiitämme myös kaikkia asiakkaita menneestä vuodesta ja toivotamme Joulurauhaa ja Siunattua uutta armon vuotta 2008! Pirjo Hyövälti Putiikin vastaava Viikko 1/ ma Me pääsimme pakoon! (Psalmit ) ti Kylläisen on helppo hymyillä (Psalmit ) ke 2.1. Siunaus Siionista (Psalmit ) to 3.1. Kiitos ja kirous (Psalmit 136 ja 137) pe 4.1. Tutki sydäntäni, Herra! (Psalmit 138 ja 139) Viikko 2/2008 ma 7.1. Kiusatun rukous (Psalmit 140 ja 141) ti 8.1. Välittääkö minusta kukaan? (Psalmit 142 ja 143) ke 9.1. Ylistyksen aika (Psalmit ) to Halleluja! (Psalmit ) pe Millainen oli Efesos? Viikko 3 ma Minäkö pyhä? (Ef. 1:1 2) ti Taivaalliset siunaukset (Ef. 1:1 4) ke Lunastetut elämään (Ef. 1:5 9) to Kristus yhdistää (Ef. 1:9 14) pe Toivoko varmuutta? (Ef. 1:15 18) Viikko 4 ma Jeesus Kristus on suurin (Ef. 1:19 2:3) ti Merta suurempi armo (Ef. 2:4 10) ke Yhtä kaikesta huolimatta (Ef. 2:11 17) to Kivet ja kulmakivi (Ef. 2:18 22) pe Armon salaisuus (Ef. 3:1 9) Viikko 5 ma Enkelitkin ihmettelevät (Ef. 3:10 21) ti Paluu arkeen (Ef. 4:1 4) ke Minäkö lahja? (Ef. 4:5 12) to Kasvamaan kutsutut (Ef. 4:11 16) pe 1.2. Riisumista ja pukeutumista (Ef. 4:17 24) Radioraamattukoulun osoite: Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat Raamattu kannesta kanteen PL 13, Hyvinkää S-posti: radioraamattukoulu@sansa.fi Kuuntele: Lähde -lehti vielä vanhalla hinnalla! Tilaa Lähde-lehti iloksi itsellesi tai lahjaksi läheisellesi! Ota yhteys rekisterinhoitaja Auli Lehtoon, p. (019) tai auli.lehto@sansa.fi. Kaikki, jotka tilaavat lehden mennessä, saavat sen entisin hinnoin: kestotilaus 27, vuositilaus 32 ja opiskelijatilaus 17 /vuosi Suomeen ja muualle Pohjoismaihin, niiden ulkopuolelle kestotilaus 37 ja vuositilaus 42 /vuosi. 14 on radiolähetystyön aika

15 L ä h d e m u k a a n Hankasalmi Kirkossa klo 10 sanajumalanpalvelus, saarna Harri Eronen. Srk-talossa kirkkokahvit ja lähetystilaisuus Kirkko kasvaa Kiinassa, Eronen. Niemisjärven kyläkirkossa klo 13 Kauneimmat joululaulut, puhe Eronen. Hyvinkää Työkeskuksen aulakahviossa klo Israel-ilta, Matti Korpiaho. Lahti/Keski-Lahti Kirkkokatu 5:ssä klo 13 pienpiirien joulujuhla, Martti Poukka. Kuopio NNKY:n talossa, Myllyk. 5, radiopiiri klo 18, kuvia Kiinasta ja kahvit, Eronen. Tampere Tampereen messu- ja urheilukeskuksen Pirkkahallissa klo Yhdessä uuteen vuoteen -tapahtuma,. Kuopio 1.1. NNKY:llä, Myllyk. 5, klo 14 uudenvuoden juhla, elokuva Kiinasta, Harri Eronen. Hämeenkyrö Kyröskosken srk-talossa rovastikunnalliset raamattu- ja lähetyspäivät Uusi vuosi! Mitkä eväät? La 5.1. klo 15 tervehdyssanat, Sakari Virtanen, raamattuopetus Miten pääsen taivaaseen?, Jukka Norvanto, Maailma myllerryksessä ajankohtaista radiolähetystyössä, Matti Korpiaho, lauluhetki yhdessä, kahvi ja suolapala. Klo 18 Sanan ja rukouksen ilta, Norvanto, Korpiaho, Virtanen, mus. Viestiveljet, Markku Ylipää. Su 6.1. klo 10 messu, saarna Norvanto. Keittolounas ja kahvi. Klo Raamattuopetus Pyhä Henki Puolustaja, Norvanto, päätössanat, Virtanen. KIRJOJA Jukka Norvanto Ketä kumarrat? 13 UUTUUS! Danielin kirja Jukka Norvanto Iloa armosta 5 Kirsi Rostamo Maailmaa parantamassa sid. 17 UUTUUS! Radio Dein perustajan pakinoita Tuula Kuorilehto Secondi Jumalan varassa 16 Päivän Tunnussana 2008 muovikansi/kartonkikansi 3,50 /3 LAHJAKIRJOJA Anna-Mari Kaskinen Pirjo Waris Enkeli vierelläsi 28 UUTUUS! Anna-Mari Kaskinen Minna L. Immonen Tähtien alla ajattelen sinua 25 Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat r.y. (SANSA) on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetysjärjestö, joka on erikoistunut radiolla tapahtuvaan evankeliumin julistukseen. Helsinki/Töölö 6.1. Kirkossa kello 10 messu, saarna Martti Poukka. Kirkkokahvit ja Intia-lähetystilaisuus, Poukka. Vantaa/Rekola 6.1. Kirkossa klo 10 messu, saarna Juha Auvinen. Kirkkokahvit ja Intia-lähetysinfo, Auvinen. Vihti 6.1. Nummelan srk-talossa klo 12 alkavan jumalanpalveluksen jälkeen Eritrean-radiolähetystyön tilaisuus,. Tampere/Harju 6.1. Pispalan kirkossa klo 11 messu, saarna Matti Korpiaho. Kirkkokahvit ja lähetystilaisuus Ilosanomaa Intiassa, Korpiaho. Lappeenranta/Sammonlahti 6.1. Kirkossa klo 10 messu, saarna Kari Eskelinen. Kirkkokahvit ja Intian maithili -lähetystilaisuus, Eskelinen. Kalvola 6.1. Kirkossa klo 10 messu, saarna Timo Reuhkala. Srk-talossa puuro, radiolähetystyön tilaisuus Kirkko kasvaa Kiinassa ja kirkkokahvit, Reuhkala. Kuhmo 6.1. Kirkossa klo 10 jumalanpalvelus, saarna Harri Eronen. Kirkkokahvit ja lähetystilaisuus, Eronen ja Pirjo Juntunen. Vantaa/Vantaankoski 7.1. Myyrmäen kirkossa klo 15 lähetyspiiri, Kristinusko kasvaa Kiinassa, Matti Korpiaho. Asikkala Vääksyn kirkossa messu, saarna Kari Eskelinen. Kirkkokahvit ja lähetystilaisuus, Eskelinen. Yhdistyksellä on toimintaa kotimaassa vuosittain noin 200 seurakunnan alueella sekä ulkolähetystyötä Kauko- ja Lähi-idässä, Etelä- ja Keski-Aasiassa sekä Afrikassa ja Euroopassa. Vuosittain yhdistys kustantaa noin hengellistä radioohjelmaa lähetyskentillä 40 kielellä. Työn huomattavimmat kohdealueet ovat Kiina, muslimimaat ja Intia. Sanansaattajilla on lähetystyöntekijöitä Lammi Kirkossa klo 10 jumalanpalvelus, saarna Timo Reuhkala. Kirkkokahvit ja lähetystilaisuus, Reuhkala. Alavieska Kirkossa klo 10 messu, saarna Harri Eronen. Srk-talossa kirkkokahvit ja lähetystilaisuus Kiinan kirkko kasvaa, Eronen Parkano Kirkossa klo 10 messu, saarna Matti Korpiaho. Kirkkokahvit ja lähetystilaisuus, Korpiaho. Ikaalinen Srk-talossa klo 16 lähetyksen iltapäivä Kun seurakunta rukoili (Ap. t. 13), Matti Korpiaho. Hyrynsalmi Srk-talossa klo 19 SANSAn lähetysilta, Pirjo Juntunen. Kajaani Karoliinan kammarissa klo 18 SANSAn lähetyspiiri, Pirjo Juntunen. Pelkosenniemi Leena ja Eino Pöykkölällä klo 18 diakonia- ja lähetysilta, Harri Eronen. Joutsa Yhteiskristillinen raamattuviikonloppu. Jukka Norvanto. Ohjelma seurakuntien ilmoituksissa. Kemijärvi Sanansaattajien päivät. La Tiilipappilassa klo 14 raamattuopetus Rukous ja rakkaus, kahvit ja lauluseurat Kirkko kasvaa Kiinassa, Harri Eronen. Nuorisotalolla klo 19 nuortenilta, Eronen. Su kirkossa klo 10 messu, saarna Eronen. Srk-talossa kirkkokahvit ja lähetysjuhla Radio, televisio ja netti lähetystyössä, Eronen. Tervetuloa tilaisuuksiimme n Paikalliset seurakunnat n Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat Tilaa SANSAn omasta PUTIIKISTA! LAPSILLE Seiminuket 15 UUTUUS! Jouluinen seimi kuuluu suosittuun nukkekirjasarjaan V. Gilbert Beers Raamattu Kertomus vuoden jokaiselle päivälle Kylli Koski Kylli-tädin enkelikirja 12 TARJOUSKIRJOJA Bodie & Brock Thoene Tosi valo 8 Anno Domini (AD) -kronikka 1 Bodie & Brock Thoene Parantava kosketus 8 Anno Domini (AD) -kronikka 2 Jouko Räty Punertaa marjat pihlajain 5 Romaani rikoksesta MUSIIKKIA Samuli Edelmann Virsiä cd 22,90 UUTUUS! Joulutilkkutäkki cd 19,90 UUTUUS! Sarjan 4. äänite Exit Sateen kohinaa cd 21,90 UUTUUS! Laula kanssani 1 ja 2 cd 10 /kpl Laula kanssani -äänitteet ovat Evankelisen Opettajaliiton (EOL) julkaisemia lastenlaulukokoelmia. TILAUKSET puhelimitse: (019) /Putiikki, postitse: Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat/Putiikki, PL 13, Hyvinkää, s-postitse: pirjo.hyovalti@sansa.fi tai kotisivumme kautta: jolta löytyy Nettikauppa PUTIIKKI. TARJOUKSET voimassa saakka tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Postikulut lisätään hintoihin. radiotyössä Ranskassa. Yhdistyksen työntekijöitä on myös Inkerin ja Kroatian kirkkojen työyhteydessä. Kaksi lähettiä tekee radiolähetystyötä asemapaikkanaan Suomi. Asiakasrekisteri: Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat käyttää osoitetietojensa lähteenä henkilötietolain ( ) mukaista asiakasrekisteriä. Rekisteriseloste on Salla Srk-talossa klo 18 lähetysilta Kiinan kirkko kasvaa, Harri Eronen. Rautjärvi, Kirkossa klo 10 messu, saarna Kari Eskelinen. Srk-talossa Inkerilähetystilaisuus, Eskelinen. Vantaa/Vantaankoski Martinristissä, Martinkeskus 2. krs, klo lähetyspiiri Kristinusko kasvaa Kiinassa, Matti Korpiaho. Pori/Teljä Lähetyspiiri ti klo 18 Sampolan kerhohuoneessa, ke klo 13 Porin srk-keskuksessa, to klo 16 Porin Diakonialaitoksen Mäntyrinteen kerhohuoneessa, Martti Poukka. Noormarkku Srk-talossa klo 18 srk:n kaikkien lähetyspiirien yhteinen ilta, Martti Poukka. SANSAn JOULUJUHLAT Kajaani Keskusseurakuntakodissa klo 18, Pirjo Juntunen, Matti Korpiaho Helsinki/Taivallahti Kirkossa klo 10 messu, saarna Matti Korpiaho. Srk-salissa joulujuhla, Martti Poukka, Korpiaho. Tampere/Kaleva Järvensivun srk-kodissa klo 14, Timo Reuhkala, Kari Eskelinen, Pirkko ja Terttu Välimäki. Lahti/Keski-Lahti Srk-talossa, Kirkkokatu 5, klo 15 SANSAn, Kylväjän ja Keski- Lahden seurakunnan yhteinen joulujuhla, Juha Auvinen, Kari Eskelinen, Kylväjästä Leena Kaartinen ja Matti Mikkonen. MUITA TUOTTEITA Seinäkalenteri ,90 Kauneimmat kirkkomme. Kalenterissa kuvattuna 12 kirkkoa. Joka kuukaudelle oma säilytystasku ja kalenteriruudukko nimipäivineen. Joulusanoma 4,50 Suomen Raamattuopiston Säätiön joululehti SANSAn kynä 3 Tyylikäs, tummansininen. Laser-kaiverretussa kuulakärkikynässä myös LED- taskulamppu. Kynässä Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien logo, nimi ja www-osoite. SANSAn karkkipussi 2,50 /pss.minttusuklaa, laktoositon. SERVIETTEJÄ Jouluservietit 4,20 /pak. Värit: tummanpunainen, -vihreä, -sininen. Tekstit: Joulurauhaa, Teille on syntynyt Vapahtaja, Jouluiloa. Muut servietit 4,20 /pak. Värit: vaaleansininen, -punainen, persikka, vihreä, samppanja, viininpunainen. Tekstit: Kiva, kun tulit, Iloitaan yhdessä, Ole Jeesus kansamme. Värit: vaaleansininen tai vihreä, teksti: Siunaus matkassasi. Lautasliinat 5,90 /pak. Värit: joulunpunainen, viininpunainen, tummanvihreä, keltainen, valkoinen. Teksti: Siunaa Jeesus ruokamme saatavissa SANSAn kotisivuilta osoitteesta: Pankki: Keski-Uudenmaan Osuuspankki, tilinro Sampo-pankki, tilinro SANSAn kanssa voi nyt tehdä myös suoraveloitussopimuksen, yhteydenotot: Pirjo Hyövälti, (019) tai pirjo.hyovalti@sansa.fi LÄHDE Kannen kuva: Timo Reuhkala Lähde Radiolähetystyön lehti 33. vuosikerta Ilmestynyt aiemmin nimellä Menkää siis Julkaisija: Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat r.y. Päätoimittaja: Juha Auvinen Toimitussihteeri: Leena Punkari leena.punkari@sansa.fi Taitto: Pirkko Valtonen pirkko.valtonen@leipapuu.fi Lehden ja yhdistyksen postiosoite ja puhelin: PL 13, Hyvinkää vaihde (019) faksi (019) Käyntiosoite: Munckinkatu 67, Hyvinkää Toimisto on auki arkisin (ei la) klo 9 16 Sähköpostiosoite: sansa@sansa.fi WWW-kotisivun osoite: Tilaukset ja osoitteenmuutokset: Auli Lehto auli.lehto@sansa.fi (019) Tilaushinnat: Kotimaassa ja Pohjoismaissa: Vuositilaus 32 euroa/vuosi Kestotilaus 27 euroa/vuosi Opiskelijatilaus 17 euroa/ vuosi Pohjoismaiden ulkopuolella: Vuositilaus 42 euroa/vuosi Kestotilaus 37 euroa/vuosi, lentokuljetus Kestotilaus on voimassa vuoden kerrallaan. Ellei peruutusta tehdä ennen tilausjakson päättymistä, tilaus jatkuu vuoden eteenpäin ilman erillistä tilausuudistusta. Tilaus voidaan sanoa irti milloin tahansa. Ilmoitukset: lehden toimitukseen Ilmoitushinta: 1 euro/pmm + alv 22 % Lähde ilmestyy: 12 numeroa vuodessa Painopaikka: Lehtipaino Keski-Uusimaa, Tuusula, 2007 issn Seuraava numero ilmestyy Lehteen tarkoitetun aineiston tulee olla toimituksessa on radiolähetystyön aika 15

16 T a k a s i v u n j u t t u Rakkaus monessa maassa teuttaneet yhdessä näyttelyitä, laulaneet ja puhuneet. Tässä porukassa kaikki tekevät yhteistyötä, Hannele kertoo innostuneena. Kotona kaikkien kanssa, kaikkialla Inga-Lill Rajala Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) lähetystyöntekijät Leo ja Hannele Karppinen asuivat lastensa Mikon, Hannan ja Esan kanssa 80-luvulla Swazimaassa, jossa joulut olivat aurinkoisia ja lämpimiä. Siellä Sylvian joululaulun kaihoisat sanat tuoksuvista sypresseistä sykähdyttivät aivan erityisellä tavalla. Myös tänä vuonna Leo ja Hannele viettävät joulua kaukomailla nyt tyttären luona Meksikossa. Hannele kirjoitti 21 vuotta sitten Menkää siis -lehden (nykyisin Lähde) joulunumeroon muun muassa: Esa on jouluna puolivuotias eikä vielä jouluruoista välitä. Kynttilät sypressin oksilla kyllä ilahduttavat pientä joulun viettäjää Jeesuskin syntyi tänne ihan oikeana ihmisvauvana: Hän itki, söi rintamaitoa, nukkui, oppi nauramaan ja jokeltelemaan, ihan niin kuin Esa. Pyhäkoulussa Esa saanee esittää Jeesusta. Kotona hän saa lahjoja, kuten Jeesuskin itämaan tietäjiltä. Esa elää ensimmäistä elinvuottaan täällä Afrikassa, jotta moni muu lapsi saisi kuulla jouluevankeliumin: Teille on syntynyt Vapahtaja! Karppisen perhe muutti takaisin Suomeen kesällä Leo, joka oli toiminut Afrikassa Trans World Radion (TWR) radioasemalla vuoroinsinöörinä, sai Hyvinkäältä töitä SANSAn lähetyssihteerinä ja Hannele terveyskeskuksessa lääkärinä. Asuntoasiatkin järjestyivät mukavasti. - Suomeen palattua tuli turvallinen olo. Ei siellä kentällä kokenut pelkäävänsä, mutta silti tuntui kuin jokin taakka olisi otettu pois, Hannele muistelee. - Afrikasta jäimme kaipaamaan monia asioita: mukavia ihmisiä ja lämmintä kanssakäymistä. Lapsille kirkon leikkikoulu ja yksityinen kansainvälinen koulu olivat unelmapaikkoja. Ilmapiiri oli virikkeellinen, vaikkei tavaraa ollut paljon, Hannele ja Leo kuvaavat lähetyskentän hyvää kasvuympäristöä. Swazimaassa Hannele hoiti kotona lapsia sekä toimi lääkärinä paikallisessa sairaalassa. Vapaa-aika käytettiin kirkossa, jonka rientoihin lapsetkin osallistuivat. Pimeyden laskeuduttua ei enää yleensä menty ulos, joten kotona vietettiin paljon aikaa. Leo tosin Karppiset työskentelivät SANSAn lähetteinä Swazimaassa Sieltä palattuaan he kotiutuivat Hyvinkäälle, mutta ovat syntyisin hiukan pohjoisemmasta Suomesta: Leo Sotkamosta ja Hannele Kokkolasta. oli usein radioasemalla myös iltavuorossa ja palasi kotiin vasta puolen yön jälkeen. - En mistään hinnasta antaisi pois tuota vaihetta. Harmi olisi, jos sitä ei olisi elämässämme ollut, Leo toteaa takkatulen äärellä kotona Hyvinkäällä. Lähetyksen punainen lanka Lähetystyön kipinä ei ole Karppisilla sammunut, vaikka työkenttä jäi taakse yli 17 vuotta sitten. Miten lähetys voi kiinnostaa vuodesta toiseen? - On tärkeää, että hakeutuu seurakuntaan ja etsii niitä kanavia, joissa lähetystyö on esillä. Minne tahansa olemme menneet, olemme perustaneet raamattupiirin, Hannele kertoo ja Leo jatkaa: - Pidän rukousta ja rahallisen tuen antamista tärkeänä. On myös hyvä seurata jatkuvasti kentän tapahtumia. Lähetystyötaustasta on ollut Hannelelle hyötyä, kun hän työssään tai vapaa-aikanaan on tavannut maahanmuuttajia. Seurakunnan kansainvälisessä naistenkerhossa hän on kertonut heille muun muassa terveydestä. - Kun on itse asunut vieraassa kulttuurissa voi samaistua heihin, jotka nyt asuvat täällä vieraalla maalla, Hannele pohtii. SANSAn Kesäpäivillä hän on myös toiminut kahden kulttuurin risteysasemalla simultaanitulkkina. Leo, joka työskentelee Helsingin evankelisen opiston atk-päällikkönä, on vuosien varrella jakanut osaamistaan SANSAn atk-ryhmässä. Radiolähetystyön kesäpäivillä hän on toisinaan vastannut äänentoistosta. Mikko on seurannut isänsä jälkiä tekniikan saralla. Nuori teologian ylioppilas ja mediatekniikan insinööri on toteuttanut lähetysaiheisia av-projekteja SANSAlle. Joitakin vuosia sitten Hannele pohti, voitaisiinko lähettien kokemukset ottaa paremmin käyttöön kotiseurakunnan lähetyskasvatuksessa. Ajatus oli syntynyt SANSAn Kesäpäivillä, Evankelis-luterilaisen Lähetysyhdistys Kylväjän edesmenneen johtajan Juhani Lindgrenin puhuessa lähetysvastuusta. Hannele kertoi ajatuksistaan seurakunnassa, ja aikanaan järjestettiin Hyvinkäällä asuvien eri järjestöjen lähettien ensimmäinen tapaaminen. - Olemme tehneet kaikenlaista, ideoineet ja to- Vuodet lähetyskentällä jättivät syvät jäljet. Kansainvälisyydestä tuli kuin toinen luonto. - Kun tapaa ihmisiä eri kulttuureista, tulee aika pian sellainen olo, että on aivan kotonaan heidän kanssaan, Leo kuvaa. Karppisilla onkin ollut lukuisia mahdollisuuksia tutustua ulkomaalaisiin Suomessa. Aluksi siihen vaikutti Leon työ lähetyssihteerinä, kun kotiin kutsuttiin SANSAssa vierailleita lähetysjärjestöjen edustajia. - Oli valtava rikkaus tavata kristittyjä eri maista, Leo ja Hannele vakuuttavat. Myöhemmin kansainvälistä väriä ovat antaneet Suomessa asuvat vaihto-oppilaat, jotka ovat saaneet perheessä ymmärrystä ja juttukavereita. Jokainen perheenjäsen osaa englantia, Hanna puhuu sujuvasti espanjaa asuttuaan vaihto-oppilaana Meksikossa, ja Esa oppi lukemaan ja kirjoittamaan vieraan kielen koukeroita japanilaisessa lukiossa vietetyn vuoden aikana. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Hanna ryhtyi opiskelemaan matkailualaa, ja harjoittelujakso vei hänet takaisin Meksikoon. Sillä matkalla hän tutustui nuoreen meksikolaismieheen, Rubeniin. - Esa meni naimisiin keväällä 2005 Kirsin kanssa, jonka perhe on myös ollut lähetystyössä. Samana kesänä Mikko avioitui Tanjan kanssa, ja heille syntyi poikavauva marraskuun lopussa. Hanna avioitui toukokuussa 2006 Rubenin kanssa Hyvinkäällä, ja juhlia vietettiin myös Meksikossa. Vuoden sisällä kaikki lapset menivät naimisiin. Siinä sai kyllä häitä järjestellä ihan tosissaan, Hannele kertoo nauraen. Joulun 2007 Leo ja Hannele viettävät tyttärensä, vävynsä ja lokakuussa syntyneen lapsenlapsensa luona Meksikossa. Tapaninpäivänä kastetaan pienokainen, Sara. Toki pientä kääröä on ihasteltu monet kerrat tietokoneen ruudun ääressä, sillä Internetin ansiosta kaukomailla asuvat ovat puhe- ja näköetäisyydellä. Leo, tuore ukki, tunnustaa ennen matkalle lähtöä: - En minä matkustamisesta ole innostunut, mutta ensimmäisen lapsenlapsen näkeminen ja sylissä pitäminen, sitä odotan kovasti. Vuosikymmenet ovat vaihtuneet, lapset kasvaneet ja uusi sukupolvi on syntynyt. Mutta jouluevankeliumin sanoma pysyy: Teille on syntynyt Vapahtaja! Inga-Lill Rajala Minä en luovu toivostani enkä lakkaa sinua ylistämästä. Minä julistan uskollista hyvyyttäsi ja alati sinun apusi runsautta, jonka mittaa ja määrää en tiedä. Ps. 71:14 15

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on

Lisätiedot

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Lundin hiippakunnan visio Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Oppimaan innostaen ja toivon ympärille kokoontuen... kaste perustana kohtaamaan elämän ja maailman haasteet Armoon pohjaten, maailmassa

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Tule sellaisena kuin olet. 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014

Tule sellaisena kuin olet. 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014 Tule sellaisena kuin olet 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014 2 Toivon kultuurin luominen Useimmat ihmiset elävät hiljaisen epätoivon vallassa. - Henry Thoreau 3 Toivo (sivistyssanakirja) harras odotus, että

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1. MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle Havaintomateriaalia - avuksi sinulle - lapsi ja nuorisotyöhön - taide- ja leirikoulutyöhön - lähetyskasvatukseen - teemapäiviin - kirkollisiin tapahtumiin - ystävyysseurakunta- työhön - erityisryhmille

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2011

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun JOULUSEIKKAILU -Aikamatka ensimmäiseen jouluun Näytelmä ensimmäisen joulun tapahtumista Israelissa. «Esitykset ja kuljetukset ilmaisia kaikille Kuopion kouluille ja päiväkodeille» Jouluseikkailu on alakoululaisille

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Kleopas, muukalainen me toivoimme Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Armolahjat ja luonnonlahjat

Armolahjat ja luonnonlahjat Armolahjat ja luonnonlahjat Rakkauden palvelua varten Jumalan antamat lahjat Luonnonlahjat ja armolahjat liittyvät t syvällisell llisellä tavalla ihmisen kokonaisvaltaiseen kutsumukseen. Luonnonlahjat

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA SOKEAN

JEESUS PARANTAA SOKEAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

Taivas, Jumalan kaunis koti

Taivas, Jumalan kaunis koti Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Perhejumalanpalvelukset

Perhejumalanpalvelukset Perhejumalanpalvelukset 269 Johdantosanat Johdantosanojen alussa puhuttelun jälkeen kerrotaan päivän ja sen jumalanpalveluksen erityisluonteesta. Tämän vapaan osan merkkinä on käytetty seuraavassa kahta

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola i I V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Jeesuksen profetiat : Matteus 24 - Jesaja 2:1-4 62:6-7 (Jerusalem) - Hesekiel 36:19 ja 24 ja 28 - Sakarja 8:

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,

Lisätiedot

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia

Lisätiedot

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä ÄÄ ÄÄ ÄÄ SV: Niin, kertokaa minulle! Yleisö: Jokaisessa lahjoituksessa on siunauksensa. SV: Kyllä, mutta miksi tehdä lahjoitus? Yleisö: Lahjoittamista on,

Lisätiedot

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)

Lisätiedot

Runsas sielujen elonkorjuu islamilaisessa maassa

Runsas sielujen elonkorjuu islamilaisessa maassa 1972-2010 Runsas sielujen elonkorjuu islamilaisessa maassa,,ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu. (Mat 24:14)

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

Gideonin pieni armeija

Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Kirkkovuosi Vihreä on kesän ja kasvun väri Liturgiset värit Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Musta on surun ja murheen väri. Talvi Ensimmäinen

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

Minä olen Jeesus len Jees Minä

Minä olen Jeesus  len Jees Minä Minä olen Jeesus Nimilappu pussinnauhaan, peliohje pussiin. Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007)

MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007) Ryttylä 29. 09.2007 Matti Väisänen 1/6 MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007) Kristuksessa rakas veljemme, Markku Sumiala ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin teitä tämän

Lisätiedot

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 1/6 Ryttylä 6.8.2008 Matti Väisänen PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 10.08.2008 Kristuksessa rakas veljemme Martti Vaahtoranta ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin

Lisätiedot

Katolinen rukousnauha eli ruusukko muodostuu krusifiksista, helmen johdannosta ja viidestä kymmenen helmen kymmeniköstä eli dekadista, joita

Katolinen rukousnauha eli ruusukko muodostuu krusifiksista, helmen johdannosta ja viidestä kymmenen helmen kymmeniköstä eli dekadista, joita Katolinen kirkko Katolinen kirkko eli roomalaiskatolinen kirkko on kristikunnan suurin kirkko, jonka jäsenmäärä on maailmanlaajuisesti suurin piirtein 1,25 miljardia. Puolet katolisen kirkon jäsenistä

Lisätiedot

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO 7.11 USKONTO Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä.

Lisätiedot

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta!1 LUENTO 1 MIKÄ SOLU ON?!2 Näky Tavoite, jota kohti ponnistelemme Toiminnan tulos Kaikille yhteinen Kuka näkymme määrittelee? Pastori tai vanhimmat? Jokainen

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kun kaste toimitetaan seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa, siihen liitetään tässä esitetyt kohdat. Saarnan jälkeen vanhemmat ja kummit siirtyvät kastettavan

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot