Sortavala lauloi pruasniekkaa

Transkriptio

1 Sortavala lauloi pruasniekkaa N:o Hinta 7

2 N:o N:o Hinta 7 Sortavala lauloi pruasniekkaa Kuvassa tanssiryhmä Peppiin kuuluva laulujuhlien esiintyjä Sortavalasta. Kannen kuva Aila-Liisa Laurila. TÄSSÄ NUMEROSSA Aila-Liisa Laurila: Antti Herrala kasvatti Karjalan karhukoiria Aila-Liisa Laurila: Sommelo soi Kainuussa ja Vienan Karjalassa Aila-Liisa Laurila: Sortavalan laulujuhlat Vakkosalmen puistossa Veikko Huotarinen: Perinnejuhla Suomussalmen Kuivajärvellä Marja Torikka: Karjalaisilla kesäjuhlilla kävi vieraita Tverin Karjalasta Ol ga Ogneva: Ira Novak työskentelee karjalan kielen tutkijana Aila-Liisa Laurila: Livvin kielikurssi pidettiin Joensuun Niittylahdessa Anatoli Grigorjev: Kirje Karjalan tasavallasta presidentti Putinille Jelena Filippova: Vienan Karjala -lehti uudisti ulkoasuaan Eeva-Kaisa Linna: Laukunkantajat-palsta pohtii tulevaisuutta ENSI NUMEROSSA Karjalan Sivistysseura ry:n jäsenlehti ja äänenkannattaja - Kieltä ja kulttuuria vuodesta Seura perustettiin 1906 nimellä Wienan Karjalaisten Liitto. Vuonna 1917 seuran nimeksi tuli Karjalan Sivistysseura ry. Seuran tarkoituksena on itä- ja rajakarjalaisen kielen ja kulttuurin vaaliminen sekä sivistystyön tekeminen. Seura pyrkii ylläpitämään karjalaista perinnettä ja heimohenkeä sekä lujittamaan karjalaista itsetuntoa. Karjalan Sivistysseura ry:n jäseneksi pääsee jokainen hyvämaineinen kansalainen. Jäsenmaksuun sisältyy Karjalan Heimo -lehti. Tervetuloa jäseneksi, lehden tilaajaksi ja lukijaksi sekä karjalais-kalevalaisen kulttuurin harrastajaksi. Lisätietoja seuran toiminnasta Seuraava Karjalan Heimo ilmestyy lokakuussa. Lehdessä kerrotaan taas silloin kiinnostavia asioita karjalaisuudesta ja suomalais-ugrilaisuudesta. Mitä haluat lukea lehdestä? Kerro vinkkisi päätoimittajalle tai kirjoita itse juttu! Lähetä oma aineistosi päätoimittajalle viimeistään lauantaina 29. syyskuuta. paatoimittaja@karjalanheimo.fi KH-info 88x90.indd 1 9/15/10 3:05 PM

3 Vuonna 1906 ilmestyi lehden ensimmäinen näytenumero nimellä Karjalaisten Pakinoita 2012 N:o Toimitus Päätoimittaja: Aila-Liisa Laurila Vuonna Puhelin: ilmestyi lehden tai 040 ensimmäinen näytenumero Sähköposti: nimellä Karjalaisten Pakinoita paatoimittaja@karjalanheimo.fi Kirjeposti: Toimitus Lapinkaari 20 B 23, Tampere Internet: Päätoimittaja: Aila-Liisa Laurila Puhelin: tai Ulkoasu Sähköposti: Taitto: paatoimittaja@karjalanheimo.fi Peter Bange Sähköposti: Kirjeposti: pbange@welho.com Lapinkaari 20 B 23, Tampere Internet: Ilmestyminen Lehti ilmestyy 6 kertaa vuodessa, Ulkoasu kaksoisnumeroina. 93. vuosikerta. Taitto: Peter Bange Sähköposti: Ilmoitushinnat pbange@welho.com (2012) Takakansi 490, sisäkannet II ja III 450, 1/1-s. Ilmestyminen 430, ½-s. 300, 1 /3-s. 235, ¼-s. Lehti 185 ilmestyy, 1 /6-s. 6 kertaa 140, vuodessa, 1 /8-s. 115 kaksoisnumeroina. 93. vuosikerta. Mediakortti (pdf) Ilmoitushinnat (2012) Takakansi 490, sisäkannet II ja III 450, Ilmoitusaineiston 1/1-s. 430, ½-s. 300 toimitusosoite, 1 /3-s. 235, ¼-s. paatoimittaja@karjalanheimo.fi 185, 1 /6-s. 140, 1 /8-s. 115 Lehden Mediakortti tilaaminen (pdf) ja osoitteenmuutokset Karjalan Sivistysseura ry Osoite: Ilmoitusaineiston Luotsikatu 9 D, toimitusosoite Helsinki Puhelin: paatoimittaja@karjalanheimo.fi (09) Telefax: (09) Sähköposti: Lehden tilaaminen ja toimisto@karjalansivistysseura.fi osoitteenmuutokset Internet: Karjalan Sivistysseura ry Toimisto Osoite: Luotsikatu palvelee: ti 9 ja D, to klo 10-15, Helsinki Puhelin: heinäkuussa (09) suljettuna Telefax: (09) Sähköposti: Tilaushinta / jäsenmaksu (2012) toimisto@karjalansivistysseura.fi Lehden tilaushinta on 40 / vuosi. Internet: Yhdistyksen jäsenmaksu on 32 lehti Toimisto sisältyy jäsenetuna palvelee: ti jäsenmaksuun. ja to klo 10-15, heinäkuussa suljettuna. Pankkiyhteys Tilaushinta Sampo Pankki / jäsenmaksu (2012) Lehden IBAN: FI92 tilaushinta on / 19 vuosi. Yhdistyksen BIC/SWIFT: DABAFIHH jäsenmaksu on 32 ja lehti sisältyy jäsenetuna jäsenmaksuun. Toimitusneuvosto Senni Pankkiyhteys Timonen, puheenjohtaja Sampo Max Arhippainen, Pankki Tapio Hämynen, IBAN: Tuula Koski, FI Pekka 1500 Laaksonen, Aila-Liisa BIC/SWIFT: Laurila, DABAFIHH sihteeri Toimitusneuvosto Julkaisija Senni Karjalan Timonen, Sivistysseura puheenjohtaja ry Max Internet: Arhippainen, Tapio Hämynen, Tuula Koski, Pekka Laaksonen, Painopaikka Aila-Liisa Laurila, sihteeri Libris Oy Julkaisija Oikeudet Karjalan Sivistysseura muutoksiin pidätetään. ry Internet: ISSN Painopaikka Libris Oy Oikeudet muutoksiin pidätetään. ISSN Helsingissä 10. elokuuta 2012 Karjala juhli, Venäjä kiristää On sanottu, että kesämatkailu Venäjän karjalaiskyliin on vähenemässä. Karjalaa pakajavat vanhat mummot ovat katoamassa eikä nuorten kanssa enää oikein tahdo löytyä yhteistä kieltä. Mielenkiinto hiipuu pakostakin, mutta loppu ei ole vielä käsillä. Itse autoilin ensimmäisen kerran yksin omalla autollani Karjalaan ja täytyy todeta, että kaikki sujui aivan erinomaisen loistavasti. Rajan läpäisin alle puolessa tunnissa, polttoaine oli halpaa eivätkä tietkään ihan surkeita. Mitä kieliongelmiin tulee, niin siinäkin olin onnekas. Ajoin kaupan pihaan Impilahdella ja halusin ostaa tietyn tuliaisen kotiin. Katselin kaupan hyllyjä sanomatta mitään. Myymälässä ollut nuori mies kysyi, mitä etsin. Hämmästyen tokaisin, että pagiseeko häi karjalakse. En, vaan suomeksi, hän vastasi! Yleisemmällä tasolla suomalaisten epäluulot Venäjää kohtaan tuntuvat olevan kasvussa. Presidentti Vladimir Putinin uusi politiikka on antanut siihen aihettakin. Myös opposition toiminta Venäjällä laajenee. Venäjän oppositio järjesti esimerkiksi maan kansallispäivänä 12. kesäkuuta Pietarissa marssin ja mielenosoituksen, joihin osallistui lehtitietojen mukaan useita tuhansia ihmisiä. Poliisin mukaan osanottajia oli noin 400. Mielenosoittajat vastustivat epärehellisinä pitämiään presidentin- ja duumanvaaleja ja viimeaikaisia lakiuudistuksia. Mielenilmauksille oli hallinnon lupa, ja ne sujuivat pääosin rauhallisesti, mutta myöhemmin kesän mittaan nähtiin melkoisia käsirysyjäkin. Ei ihme, että Pietarin hallinto haluaa kieltää joukkokokouksien, marssien ja mielenosoituksien järjestämisen Pietarin keskusta-alueilla. Tällainen kuitenkin kuristaa sanan- ja mielipiteenvapautta maassa huolestuttavalla tavalla. Voi vain kysyä, mitä seuraavaksi. Joka tapauksessa kesän aikana nähtiin eri puolilla Karjalaa monia mahtavia karjalaisia pruasniekkoja, jotka antavat uskoa tulevaisuuteen. Te, jotka seuraatte Vienan Karjalaa ja Oma Mua -lehteä, olette saaneet nähdä useita juttuja ja kuvia niistä. Myös tässä lehdessä kerrotaan joistakin ja syksymmällä juttuja tulee vielä ehkä lisää Karjalan Heimoon. AILA-LIISA LAURILA Päätoimittaja

4 N:o

5 2012 N:o Karhukoiran kasvattaja Salmin Koveron korvesta Antti Herrala oli voimakastahtoinen karjalaismies Karjalankarhukoira on lähes kuin pala villiä ja kesytöntä luontoa. Sen mustavalkoinen väri, tummien silmien palava katse, ryhdikkyys ja jäntevyys herättävät kunnioitusta. Monet koiraharrastajat tuntevat tarinan Kanta-Jepestä, mainiosta karhukoirasta, joka syntyi 1920-luvulla salmilaisessa karjalaiskylässä Laatokan koillispuolella. Se lopetettiin ennen aikojaan vain siksi, että sen huomattiin olevan liian hyvä hirvien haukkuja. Tarinan mukaan koira kasvatettiin Salmin Käsnäselän kylässä. Myllyselän talon isäntä Pekka oli sen aikanaan ostanut velimiehelleen Nikolaille joltakin naapuriltaan. Mutta Nikolain, arkipuheessa Imaksi kutsutun, kuoltua koira myytiin Lomun taloon ja sieltä edelleen tarpeettomana uittotyönjohtaja Antti Saarikivelle Uuksuun. Koira ei ollut oravista eikä linnuista vähääkään kiinnostunut, ja siksi sitä ei Valokuvamuisto Salmista Koveron kylästä, Antti Herrala esittelee kaatamaansa karhua. Koirat Töpö ja Poku. Kesä juuri käytetty metsästyskoirana. Se sai vaellella toimetonna missä lystäsi. Käydessään kerran Uuksussa koveronkyläläinen Antti Herrala näki kylätiellä koiran, joka häntä kovasti kiinnosti. Kun hän sai tietää omistajan, hän alkoi tuota pikaa hieroa kauppaa. Neuvottelu päättyikin koiran muuttoon Koveron kylään, joka sijaitsi noin 12 kilometriä Salmin keskustasta Tulemalta itään pitkin Tulemajoen vartta, Jukakoskien takana. Saarikivi sai vaihdossa Herralalta takuun kera annetun oravan haukkujan, ruskean Jahti-koiran ja Jeppe neljännen isännän. Antti, kastenimeltään Andrei Herrala oli 8. elokuuta vuonna 1899 syntynyt maanviljelijä, karjankasvattaja, metsästäjä ja koiranjalostaja. Koirien li- säksi myös hevoset olivat hänen intohimonsa, ja hän ajoi ravejakin. Andrei Herralan isä oli talollinen Trofim Vasiljev, joka syntyi Salmin Koverossa ja kuoli samassa kylässä. Hänen puolisonsa oli Akilina Kosmina, joka oli syntynyt vuonna 1859 saman pitäjän Ylä-Uuksun kylässä. Myös Trofimin isä Vasili Fomin ( ) ja hänen vaimonsa Pelagia Nikitin ( ) elivät suurimman osan elämästään Koveron kylässä sijainneella perintötilalla Tulemajoen kauniissa mutkassa. Vaikka Jeppe-koira oli viettänyt 6 7 elinvuottaan lähes tyhjänpanttina, sen ärhäkkäät riistavaistot heräsivät eloon Koveron korpimetsissä. Saimme uuden Marsin, kerrotaan kylän miesten sanoneen jo kolmannen jahdin jälkeen. Marsi oli Feodor Kosken kuuluisa karhu- ja hirvikoira, jota vuosikausia sen kuoltuakin vielä muisteltiin. Koskien lisäksi naapurustoon kuuluivat muiden muassa Fominit, Inkiset ja Pajastot. Jepestä on jäänyt jälkimaailmalle kaksi valokuvaa. Niiden sekä Antti Herralan ja hänen lastensa kertomuksista hahmottuu jonkinlainen käsitys koirasta, joka ei ollut ihan tavallinen nelijalkainen. Jeppe oli järeärakenteinen, täystöpö, mustapohjainen koira, joka tyypiltään vastaa nykyisenkin käsityksen mukaan karjalankarhukoiran kanta-ainesta. Erikoisuutena Jepellä oli toinen silmä, joka oli puoliksi ns. hera. Perheen mukaan koira oli puolisokea, mutta vainultaan uskomaton. Luonteeltaan se oli tavallisissa arkioloissa rauhallinen ja säyseä, mutta ärsytettynä ja hirven jäljillä petomaisen rohkea. Tuohon aikaan Koverossa myös karhut saattoivat tulla pihaan asti karjaa hätyyttelemään. Karjalan karhukoira on sekoitus suo-

6 N:o Talvisota tuhosi Karjalan karhukoirakannan lähes kokonaan 2012 malaista pystykorvaa ja Siperian laikaa. Musta koira oli jo kauan ennen sotia tunnettu Karjalassa, mutta sen syvimmät juuret ovat tulleet jostakin muualta. Vanhat, koiria esittelevät tiedot niin idässä kuin lännessäkin viittaavat komien eli syrjäänien koiraan. Antti Herrala ja hänen veljensä Mikko (Mihael, ) olivat erittäin innokkaita metsämiehiä. Koveron saloilla he saivat käydä metsällä melkoisen rauhassa, joskaan ei ihan loputtomasti. Vielä elinpäiviensä viimeisinä vuosinakin he esittelivät ylpeinä talonsa ullakolla säilytettäviä karhuntaljoja. Vierashuoneen seinältä kävijöitä tuijotti täytetty hirven pää. Muistot kulkivat mukana läpi vuosikymmenten uusille asuinsijoille Utajärven Ahmaskylään. Myös tarinoitaan he iskivät innoissaan kaikille tupaan poikenneille vierailleen. Tämän muistavat monet koira-ammattilaiset ja monet muut kävijät. Veljekset asuivat karjalaiseen tyyliin samassa taloudessa kuolemaansa asti. Antti Herrala kuoli Kaikki Antti Herralan toimet eivät kestäneet päivänvaloa. Koveron syrjäisessä kylässä lain koura ei pitänyt tiukkaa valvontaa yllä, mutta huhut hirvien mahdollisista salakaadoista levisivät. Perhe söi jatkuvasti hirvenlihaa ja niin sotilaat kuin poliisitkin saivat välillä paketteja talosta. Emäntä Jeudokia (Outi) Herrala kuivatti lihaa leivinuunissa, jotta se saatiin säilymään paremmin. Sitten tuli sotapoliisi tarkastamaan tilanteen ja Jepen isäntä napattiin viranomaisten huostaan. Vapautuksen kovaksi ehdoksi asetettiin vaatimus: Jeppe on päästettävä päiviltä. Ja niin sitten tapahtuikin. Innokas hirvestäjä piti lopettaa. Mutta ennen kuin tuo kauhea haulikon laukaus kajahti Tulemajoen törmällä, oli onni myötäinen karjalankarhukoiran jalostustyölle. Jepen tytär Tovi tuli kiimaan se paritettiin isällään. Herralan jalostustyö oli aika krouvia, mutta määrätietoista. Vaikka hauki kuoli, niin hampaat jäivät, sanoi Herralan Antti, kun Tovin pentueesta syntyi parasta lajia oleva karhukoira Töpö. Sen jälkeläisiä olivat myöhemmin toinen Jeppe, Poku ja Otso. Herralan pihalla haukkui vuosikymmenten varrella aina uusi Jeppe. Koiria myytiin myöhemmin Ruotsiin asti. Suomen Kennelliitto ryhtyi heti perustamisensa jälkeen toimenpiteisiin karjalaisen pystykorvan kehittämiseksi roduksi. Tärkeää työtä teki ennen kaikkea Pitkäranta Oy:n tilanhoitaja, agrologi Olof Z. Berg. Hän aloitti karhukoiran kasvattamisen, toimitti pentuja sekä aikuisia koiria muualle Suomeen, veti mukaan kansanmiehiä ja antoi tietoa löydöistään kenneltyön keskusjärjestöille Helsinkiin. Karjalaisen karhukoiran varsinainen ensiesiintyminen tapahtui Suomen Kennelliiton ensimmäisessä koiranäyttelyssä toukokuuta 1936, 76 vuotta sitten. Sortavalassa 16. elokuuta 1936 pidettyyn näyttelyyn osallistui myös karhukoiria. Merkittävämpänä tapahtumana karjalankarhukoiran historiassa voi pitää Sortavalassa 29. toukokuuta 1938 ollutta näyttelyä, johon osallistui Olof Z. Bergin ja Antti Herralan koiria. Sieltä nimenomaan löydettiin mallikas ja hyvä hirven- ja karhunhaukkuja, Antti Herralan omistama Jepen urospoika Töpö. Koiran ansiosta rodun sallituksi ominaisuudeksi kirjattiin töpöhäntäisyys. Tulevaisuus näytti hyvältä, kunnes talvisota syttyi marraskuussa Talvisota tuhosi karhukoirakannan lähes kokonaan, koska suurin osa koirista oli Laatokan Karjalassa. Kaikkiaan Karjalasta tuotiin muualle Suomeen 60 koiraa, joista 43 on osallistunut rodunmuodostukseen. Herralan Silja-tytär, 80, kertoo, kuinka Töpö katosi evakkomatkalla. Sotilaat ottivat sen kiinni ja palauttivat perheelle Kyyjärvelle. Töpö kuoli lopulta saatuaan vasikankynnen suolistoonsa lahtijätteestä, jota oli saatu teurastajalta. Rodun rekisteröinnistä päätettiin lopullisesti Kennelliiton vuosikokouksessa Rekisteriin merkittyjen Jeudokia ja Andrei eli Outi ja Antti Herrala hääkuvassaan Sortavalassa. Kennelin kantakoira Jeppe Herralan perheen kanssa Salmin Koverossa noin vuonna Vasemmalta Andrei, Irinja, Sitsilia, Jeudokia, Viktor ja Mihael eli Antti, Irja, Silja, Outi, Viki ja Mikko.

7 2012 N:o Antti Herrala karjalankarhukoirineen 1950-luvulla Utajärvellä. karjalankarhukoirien luku ylitti sadan ensimmäisen kerran vuonna Nopea nousu jatkui 1960-luvun puoliväliin asti. Se oli huipussaan vuonna 1963, jolloin koirien lukumäärä oli koiraa. Sen jälkeen rekisteröintiluku laski lyhyen ajan kuluessa alle puoleen. Alhaisimmillaan se oli 1970-luvun alussa. Sitten määrä kääntyi nousuun, ja tuhannen koiran raja rikottiin jälleen vuonna Antti Herralan Irinja-tyttären pojan perheessä on Utajärven Merilän kartanossa pidetty viime vuosina karjalankarhukoiria. Ensimmäinen hankinta oli naaraskoira Carmen, joka oli sympaattinen äitikoira, mutta ei vedä hirven haukkujana vertoja Herralan vanhalle Jepelle, eikä useille jälkeläisilleenkään. AILA-LIISA LAURILA Antti Herrala oli kirjoittajan Irja-äidin isä Lähteet: Juho Perttola: Tarinaa kanta-jepestä (Koiramme-lehti 4 5/60) Juho Perttola: Karjalaisesta karhukoirasta karjalankarhukoira, 1989 SKL:n julkaisut

8 N:o Sommelo soi runolaulu Haikola sai kesällä Europa Nostra -tunnustuksen Yleisöä Haikolan konserttitalolla kuuntelemassa runoilijoiden esitystä. Kuva Juha Olkkonen Kuten Jyrki Saarikosken A-Studioreportaasistakin nähtiin heinäkuun lopulla, oli tämän kesän Sommelo hieno musiikkifestivaali, vaikka vesisade sitä säesti. Esiintymässä kuultiin yli sataa taiteilijaa viiden päivän aikana Kainuussa ja Vienan Karjalassa. Sommelo soi seitsemännen kerran Kainuussa ja Vienan Karjalassa Ohjelmistossa oli yhteensä noin 50 tilaisuutta ja sisältö erittäin laaja ja antoisa heille, jotka pystyivät olemaan mukana. Monipuolisen etnovivahteisen musiikin lisäksi ohjelmassa oli kursseja, seminaareja, taidenäyttelyitä ja muuta ohjelmaa koko perheelle. Tänä kesänä musiikkiohjelmistossa oli erityisesti balladeja, säkkipillin sointuja sekä pohjoismaista musiikkia. Musiikkijuhla alkoi Kainuusta, jossa sen pääpaikka on aina Kuhmo. Kuhmossa järjestetään tapahtuman kurssit ja seminaarit sekä suurin osa Kainuun konserteista. Muita konserttipaikkakuntia Kainuussa ovat Sotkamo ja Suomussalmi. Kainuun konserttien jälkeen festivaali siirtyy Vienan Karjalaan Uhtualle ja Haikolaan. Haikolassa järjestettiin tänä kesänä ohjelmaa Šoiva kylä -otsikolla. Järjestäjien mukaan Haikolan kylässä sadetakkien alta kantautui laulu ja myös aurinko näyttäytyi konserttipäivän päättyessä viimeisen festivaalipäivän kunniaksi. Haikolan kylä sai kesäkuussa Europa Nostra -tunnustuksen, joka on aikaisemmin ollut Paanajärvellä vuodesta 2006 alkaen. Se annetaan hyvästä kulttuuriperinnön säilyttämisestä. EU myönsi niitä kaikkiaan kymmenen eri maihin. Haikolan menestyksen takana on kuhmolainen Juminkeko-säätiö yhdessä Ortjo Stepanovin -säätiön kanssa. Niiden tuella Haikolaan on rakennettu kolme perinteistä karjalaista taloa ja yhdessä niistä sijaitsee Haikolan konserttitalo. Markku Niemisen johtama säätiö ja Pekka Huttu-Hiltusen johtama Runolauluakatemia kuuluvat myös Sommelon kantaviin voimiin. Järjestyksessään seitsemäs Sommelo keräsi tänä kesänä noin kävijää. Kävijämäärä laski hieman viime vuoden kävijästä, mutta tapahtuma oli päivää lyhempi. Säät verottivat yleisömäärää myös Suomen puolella. Lipunmyynnin osuus kuitenkin nousi hieman lyhyemmästä tapahtuma-ajasta ja tilaisuuksien pienemmästä määrästä huolimatta yli kuusi prosenttia. Festivaaliin kuului myös kanteleensoittokurssi karjalaisille musiikkikoulun lapsille. Tohtori ja kanteletaituri Arja Kastinen perehdytti lapsia kahden päivän ajan viisikielisen kanteleen soittamiseen, ja ryhmä esiintyi Uhtuan kulttuuritalon lavalla festivaalin iltakonsertissa 1. heinäkuuta. Opetus järjestettiin Ontrei Malisen kantele -projektin puitteissa. Tavoitteena on palauttaa kanteletaito sinne, missä se on aikoinaan ollut maailman huippua.

9 2012 N:o a ja tuohipillin helinää Dmitri Demin osallistui tervetuliaissoittoon Haikolassa. Sommelon seminaarissa hän alusti suomalais-ugrilaisten kansojen säkkipilleistä. Kuva Juha Olkkonen

10 N:o Tanssiensamble Serdobolissa esiintyy Sortavalan omia neitoja Kuorolaulu palasi Va Idea uuden ajan laulujuhlista syntyi kolme vuotta sitten. Näin kertoo Suojärven pitäjäseuran puheenjohtaja Reino Kononen, joka kävi tuolloin Sortavalan Vakkosalmen puiston laululavalla. Tämän kesän viikonloppuna heinäkuuta juhlat vietettiin upeassa suvisäässä ja leppoisassa kesätunnelmassa. Ajattelin, että on hienoa saada elpymään juhlat ja karjalaisuus Suomen puolella ja Venäjällä, hän perustelee. Elpyminen näyttää nyt jatkuvan edelleen, sillä seuraavat laulujuhlat on sovittu järjestettäväksi Petroskoissa sunnuntaina 30. kesäkuuta ensi vuonna. Lupauksen tästä antoi Sortavalassa Karjalan tasavallan kulttuuriministeri Jelena Bogdanova. Suomalaisella idean isällä ei ollut mitään ajatusta vastaan. Perinnettä ei pysäytetä tähän. Ennen juhlat järjestettiin aina viikko juhannuksen jälkeen. Ensi vuoden jälkeen seuraavat laulujuhlat voi järjestää vaikkapa Joensuussa vuonna 2014 ja Sortavalaan voitaisiin palata vuonna Ehkä Aunuskin voisi olla joskus juhlapaikkana, Kononen suunnittelee. Edellisistä Sortavalan laulujuhlista tulee vuonna 2015 kuluneeksi tasan 80 vuotta. Silloin aikoinaan ne vietettiin viimeisen kerran Suomen valtiossa Kalevalan riemuvuoden merkeissä. Kansallishenki oli silloin vielä korkealla, mutta sota-aika muutti myöhemmin kaiken. Juhlia ei tällä kertaa Konosen mukaan

11 2012 N:o Sortavala juhli ensimmäisiä laulujuhlia sitten vuoden 1935 ja perinne jatkuu ensi vuonna Venäläinen kansankuoro on Sortavalan nykyisiä kuoroja. kkosalmen puistoon järjestetty suurella rahalla vaan tunteella ja sydämellä. Ratkaisevaa oli, että Sortavalan kaupunginjohtajaksi tullut Sergei Kozigon saatiin Jelena Bogdanovan lisäksi innostumaan juhlien järjestämisestä. Tietenkin myös 19 kuoron lämpeneminen asialle oli välttämättömyys sunnuntaipäivän upean pääjuhlan onnistumiselle. Juhlia järjestettiin aktiivisesti noin puolentoista vuoden ajan. Takapakkiakin tuli. Konosen mukaan järjestelyt putosivat aina lähtökuoppiinsa, kun kaupunginjohtaja Sortavalassa vaihtui. Mutta Sergei kun aloitti kaupungin johdossa loppuvuodesta viime vuonna, niin hän oli heti täysin rinnoin mukana. Aikataulu oli aika kiireinen, mutta onnistuimme. Annan erityiskiitoksen kaupunginjohtajalle, joka teki töitä niin innolla, että puhdisti itse bussien parkkipaikankin Vakkosalmen lähistöllä sunnuntaiaamuna. Aluksi Reino Kononen sai kumppaneikseen professori Reijo Pajamon, toiminnanjohtaja Timoi Munnen Karjalan

12 N:o Kaupungin omat syntymäpäiväjuhlat olivat päätapahtuma sortavalalaisille kielen seurasta ja nykyisin Uhtua-seuraa johtavan Kari Kemppisen sekä Kuopion karjalaisten johtajan Kari Koslosen. Konosen mukaan kaikki olivat innokkaasti mukana, kun ideaa alettiin työstää toteutukseksi. Musiikkiosuus oli Pajamon päävastuu. Sunnuntain päätilaisuuteen saatiinkin kokoon lähes 20 kuoroa ja nelituntinen konsertti. Kuoroja oli Suomen lisäksi Venäjältä ja Virosta. Kononen toivoo, että seuraavalla kerralla suomalaisten kuorojen ohjelmistossa olisi myös venäjän- ja karjalankielisiä kappaleita. Se lisäisi vuoropuhelua. Tällä hetkellä Konosesta tuntuu, että karjala sujuu Venäjän puolella paljon paremmin suomalaisilta. Kielimuuria juhlissa jonkin verran kieltämättä oli, kun niin harva suomalainen ymmärtää venäjää ja päinvastoin. Kaupungin omat syntymäpäiväjuhlat olivat päätapahtuma sortavalalaisille lauantaina ja vieraille taas sunnuntain laulujuhla. Silti juhlat sujuivat omasta mielestäni aivan yli odotusten. Säät olivat parhaat mahdolliset ja ohjelmakin onnistui. Hieman jäi vaivaamaan, että karjalaiselta ruokatorilta loppui ruoka jo lauantaina eikä sunnuntaiksi jäänyt Vakkosalmeen myytäväksi paljon mitään, Kononen miettii kehityskohteita. Kononen toivoo, että ensi vuoden juhliin saataisiin viime kevään euroviisuissa kakkoseksi sijoittuneet udmurttimummot mukaan ja ehdottomasti myös esiintyjiä Tverin Karjalasta. Musiikki on kaikkia suomensukuisia yhdistävä tekijä, eikä ketään saa sulkea pois Suomen puolelle. Hän teki yli sadan hengen kanssa ja kolmella bussilla retken kotikyliin Suojärvelle. Siellä päätapahtuma oli seppeleiden lasku Kuikkaniemen sankarihautausmaalla. Suojärvi-seura on pystyttänyt muistomerkin Kuikkaniemen sankarivainajien hautausmaalle ja nyt Suojärvellä on myös uusi kirkko, johon retkeläiset tutustuivat. Hautausmaalle on haudattu 264 sotilasta ja kuusi siviiliä. Vainajien sijainnit on selvitetty niin, että hautausmaalla on jokaisella sotilaalla risti omalla paikallaan. Hautausmaata hoidetaan Suomesta päin joka vuosi. Kononen on itse käynyt Suojärvellä 1990-luvulta lähtien vuosittain ja joskus useamminkin. Hän opastaa retkiryhmiä ja käy muillakin asioilla. Hän sanoo, että vuosisataiset juuret velvoittavat! Hänellä on myös datša eli mökki vanhan kalmiston lähistöllä. Konosen mukaan Suojärven pitäjäseuralla on nykyisin hyvät suhteet Suojärven kaupungin ja piirihallinnon johtoon. Suojärvi tunnetaan myös vanhan Bomban talon alkuperäisenä paikkana. Nykyisin Suomen Bomba on karjalainen hotelli-, ravintola ja kulttuurikeskus Nurmeksessa. Karjalaiset päivät järjestettiin Bomballa viimeksi Bomban mahtava talo oli aikoinaan vastassa Leppäniemestä päin Kuikkaniemeen tultaessa ennen vuotta Karjalaiseen tyyliin rakennetun talon väkeä suojärveläiset kutsuivat Bombalistoksi. Ennen ei ollut matkamiestä, joka ei olisi käynyt tutkimassa Bombinin veljesten taloa. Talo joutui purettavaksi vuonna Nykyisin Suojärvi tuntuu taantuvan, kun monet innolla aloitetut yritykset on jouduttu lopettamaan ja työttömyys kasvaa. Kononen ei kuitenkaan synkistele, paikkakunnalla on yhä uskoa tulevaisuuteen. En vielä heitä kirvestä kaivoon. Uskon, että myös nuori polvi Suomessa kiinnostuu yhä enemmän siitä, mistä kukakin on kotoisin. Heillä todennäköisesti virtuaalimatkailu lisääntyy, ei välttämättä mennä paikalle, mutta tutkitaan netistä ja yhteinen muisto säilyy. AILA-LIISA LAURILA Lieksassa asuva Reino Kononen ei matkannut heti juhlien jälkeen takaisin Kolmen polven Konosia ovat Matti (vas.), Aapo ja Reino Kononen. Taustalla Sortavalan laulujuhlien värikäs näyttämö Vakkosalmen puistossa.

13 2012 N:o Vuonna 1896 Vakkosalmelle kohosi Yrjö Blomstedtin piirtämä laululava Tieto Sortavalan kirkkoherra isä Andrei, Isä Vesa Joensuusta ja kulttuuriministeri Jelena Bogdanova tertivehtivät toisiaan lämpimästi Laulujuhlia Sortavalassa on pidetty aiemmin 1896, 1906, 1926 ja Sortavalan kaupunki juhli ennen Laulujuhlia omaa 380-vuotisjuhlaansa. Vakkosalmen laululavalla on noin istumapaikkaa ja osa istuskeli kalliolla ja seisoi. Laulujuhlille osallistuneissa esiintyjäryhmissä oli yhteensä noin 250 esiintyjää. Laulujuhlien pääkonsertissa esiintyivät seuraavat kuorot: Joensuun rautatieläisten kuoro, Karjalan Kaiku, Sanna Heikkinen ja Silja Kallio, Pielisen laulu, Venäläinen kansankuoro, folkloreyhtye Vereja, Sortavalan akateeminen naiskuoro, tanssiensamblet Serdobol ja Peppi, Kuopio-kvartetti, Joensuun laulupelimannit, Kuldjala Lauluselts, Taipalsaaren lauluveikot, Kiteen mieskuoro, Oma pajo, Kantele ja Aldoine. Sortavalasta kehittyi kuorojen kaupunki Miten juuri Sortavalasta tuli Karjalan laulava kaupunki? Vastauksia voi löytää professori Reijo Pajamon alustuksesta, jonka hän piti laulujuhlien yhteydessä heinäkuussa pidetyssä seminaarissa. Karjalan Heimo julkaisee otteita alustuksesta. Ensimmäisenä musiikin lehtorina Sortavalan opettajaseminaarissa toimi Nils Kiljander. Hän oli toiminut koulujen laulunopettajana Helsingissä sekä niittänyt mainetta oopperalaulajana. Hän kokosi ensimmäisistä seminaarioppilaista jo taitavan kuoron. Kiljanderin jälkeen virkaan valittiin tunnettu koulu- ja lastenlaulujen säveltäjä Mikael Nyberg. Hän perusti kaupunkiin Hengellisen kuoron, joka esitti Sortavalassa jo vaativia kuoroteoksia kuten Haydnin oratorion Luominen vuonna Nybergin ansiosta kuorotoiminta levisi Sortavalassa kaikkiin eri yhteiskuntapiireihin. Kuorotoimintaa oli mm. palokuntalaisten, työväenyhdistyksen, raittiusseuran, liikeapulaisten, WPK:n, jopa räätälien keskuudessa. Nybergin toimintaa seminaarissa jatkoi Wilho Siukonen, joka oli Sortavalan musiikkielämän keskeisin henkilö ja 30-luvulla. Hänen perustamansa 120-henkinen seminaarin Iltakuoro kohosi lyhyessä ajassa maamme kuorojen parhaimmistoon. Siukonen toimitti vuonna 1929 laulukirjan, josta tuli tunnetuin ja käytetyin koululaulukirja maassamme. Sortavala tuli tunnetuksi ennen muuta laulujuhlakaupunkina. Ensimmäiset yleiset laulu- ja soittojuhlat kaupunki sai järjestettäväkseen vuonna 1896, jolloin Vakkosalmelle kohosi arkkitehti Yrjö Blomstedtin piirtämä laululava. Pysyväksi muistomerkiksi laulujuhlista jäi myös Kuhavuorelle kohonnut näkötorni. Vuoden 1906 laulujuhlilla käytiin korkeatasoinen kanteleensoittokilpailu, jonka voitti Ivan Bogdanoff Läskelästä.

14 N:o Aino Ackté oli 17-vuotias konsertoidessaan Sortavalassa 2012 Vuoden 1926 laulujuhlilla kuultiin runonlaulajia ja harvinaisia kansansoittimia mm. jouhikkoa, jota soitti Pekka Lamberg Sortavalasta. Vuoden 1926 laulujuhlia varten Jean Sibelius sävelsi kantaatin Väinön virsi. Säveltäjämestari itse ei kuitenkaan päässyt osallistumaan laulujuhlille. Suorastaan legendaarisen maineen Sortavalalle loivat vuonna 1935 pidetyt Kalevalan riemuvuoden laulujuhlat, joita monet pitävät Suomen musiikin historian merkittävimpinä laulujuhlina. Yhtenä kesäkuisena viikonloppuna Sortavalan asukasmäärä (noin 4 500) viisinkertaistui, kun Vakkosalmen puistoon 5 000:n laulajan ja soittajan lisäksi oli kokoontunut noin henkilöä. Laulujuhlien yhteydessä paljastettiin Alpo Sailon veistämä Runonlaulajapatsas, joka esittää Karjalan tunnetuinta runonlaulajaa Pedri Shemeikkaa. Kuoroharrastus oli 1930-luvulla olennainen osa eri yhteiskuntaluokkien ja yhdistysten toimintaa. Sortavalassa vuonna 1935 pidetyt laulujuhlat olivat tästä hyvänä todisteena. Rautatien valmistuminen Sortavalaan vuonna 1893 merkitsi piristysruisketta kaupungin taide-elämälle. Pienestä Sortavalan kaupungista tuli nopeasti taiteilijoiden suosima konserttikaupunki. Kaupungin asukkaat saivat nauttia korkeatasoisista konserteista, joissa esiintyi niin koti- kuin ulkomaisia taiteilijoita. Sortavalassa konsertoivat lähes kaikki tuon ajan johtavat taiteilijat kuten laulajat Aino Ackté, Alma Kuula, Maikki Järnefelt, Hanna Granfelt, Väinö Sola ja Oiva Soini; pianotaiteilijat Selim Palmgren, Ernst Linko ja Kosti Vehanen sekä viulutaiteilijat Sulo Hurstinen, Naum Levin ja Anja Ignatius. Usein nähtyjä vieraita olivat myös Hannikais-veljekset: Ilmari (piano), Tauno (sello) ja Arvo (viulu) Hannikainen. Myös monet mannermaiset kuuluisuudet vierailivat kaupungissa. Heistä mainittakoon pianotaiteilijat Alexander Siloti (Franz Lisztin oppilas) ja Alexander Borowski sekä viulutaiteilija Willy Burmeister. Aino Ackté oli vasta 17-vuotias konsertoidessaan ensimmäistä kertaa Sortavalassa helmikuussa Konsertin päätösnumero Merikannon Pai pai paitaressu sai yleisön haltioihinsa. Seuraavan kerran Ackté konsertoi Sortavalassa vuonna 1906 saaden kiitosta runsaista suomenkielisistä lauluista. Kun Aino Ackté saapui Sortavalan rautatieasemalle, seminaarin mieskvartetti toivotti hänet tervetulleeksi, samainen kvartetti saattoi hänet seuraavana päivänä myös kotimatkalle. Sortavalan seminaari, tyttökoulu ja lyseo lähettivät innokkaita nuoria eri puolille Suomea paikkakuntien musiikki- ja kulttuurielämää rakentamaan. Suomen musiikin historiaan Sortavala on kuitenkin kirjoittanut nimensä laulujuhlakaupunkina. Professori Reijo Pajamo johtaa suurta yhteiskuoroa laulujuhlien lopuksi. Edessä sortavalalainen folkloreyhtye Vereja ja oikeassa reunassa Sortavalan Akateemisen naiskuoron laulajia.

15 2012 N:o Euroopan parlamentin jäsen Mitro Repo puhui tunteikkaasti oman sukunsa karjalaisista taustoista laulujuhlien lavalla Sortavalassa. Mitro Repo lausui tunteellisia sanoja Europarlamentin jäsen Mitro Repo palautti tervehdyspuheessaan mieleen kaikki aikaisemmat laulujuhlat ja Sortavalan maineen Pohjolan kuorolaulun pääkaupunkina. Mielessäni on nyt erityisesti ensimmäiset Sortavalan laulujuhlat vuonna 1896, joihin osallistui myös Helsingin Sanomien silloisen venäjänkielisen toimituksen päätoimittaja, isoisäni Kusti Repo ja neljä vuotta aiemmin perustetun Suomen Karjalan ortodoksisen hiippakunnan ensimmäinen arkkipiispa Antoni, hän kertoi. Puhuja muistutti, että Antoni valittiin sittemmin myös Venäjän valtioneuvoston jäseneksi. Mitro Repo ei siis ole ensimmäinen kirkkonsa pappi, joka on rohjennut kantaa hengellisen kutsumuksensa ohella myös yhteiskunnallista ja poliittista vastuuta. Herkkyys ja aitous, taide ja luovuus, kaikki oikeasti suuri ja merkittävä kasvaa aina pienestä särkyneestä ja murtuneesta sydämestä. Se on kätkettynä suuren Savenvalajan muovaamaan hauraaseen saviastiaan, ihmiseen, joka niin yksin joutuu odottamaan omaa kuolemaansa ja joka siksi kaipaa läheisyyttä ja vertaistaan vierelleen, hän sanoi. Mitro Repo oli erityisen iloinen siitä, että sai laulujuhlaviikonlopun aikana ensimmäistä kertaa tutustua isänsä koulu- ja opiskelukaupunkiin, Sortavalaan. Myös hänen äitinsä ennätti käydä kaupungissa opettajaseminaarin ennen siirtymistään opettajaksi Aunuksen Karjalaan. Olen käynyt kirkossa, jossa vanhempani menivät naimisiin. Olen käynyt puistossa, jossa isoisäni veti viimeisen henkäyksensä ja siirtyi tuonilmaisiin. Olen vieraillut hautausmaalla, jossa hän nyt lepää. Olen käynyt kaupungissa, jossa isoisäni kauaskantoisen ajatuksen ja suunnitelman mukaisesti perustettiin kansallinen ortodoksinen kirkkokuntamme ja jonka lainsäädännöllisen perustan hän myös omakätisesti kirjoitti. Olen vieraillut kirkkokuntamme päätalossa, jota hän kirkkokuntamme notaarina, sihteerinä ja asessorina hallinnoi. Olen siis käynyt ekumeenisilla, kansainvälisillä ja monikielisillä laulupäivillä Pohjolan laulavassa kaupungissa, jonka toivon laulun, runon ja yhteistyön voimalla ehostuvan ja kasvavan vähintäänkin vielä entiseen kukoistukseensa mahtavan Laatokan syleilyssä ja 1000-vuotisen ihmeellisen Valamon saaren siunauksessa. Oli selvää, että kaikkialla, missä Mitro Repo liikkui Sortavalassa, kaikki muut suomalaiset juhlijat halusivat tervehtiä häntä ja vaihtaa muutaman sanan hänen kanssaan. AILA-LIISA LAURILA

16 N:o Runollinen hetki Vienan porteilla Näin sujui proasniekkamatka Kuivajärvelle heinäkuuta 2012 Huomasin Ylä-Kainuu-lehdestä, että syntymäseuduillani Suomussalmen Kuivajärvellä vietetään taas kesäistä perinnejuhlaa. Sinne veti veri muistelemaan menneitä, tutustumaan kauniiseen kylään ja tapaamaan tuttuja. Vaimon kera ajelimme Kuhmosta Vartiuksen rajalle. Paikallisen rajakahvilan pitäjä neuvoi meille oikotien Veihtivaaran kautta perille. Samalla hän opasti, miten pääsisimme Rimmin hautausmaalle, koska minkäänlaista viittaa en huomannut tien poskessa. Kalmistossa, komean jäkälikkökankaan keskellä järven rannalla, oli paikalla Oulun metropoliitta, Kajaanin kirkkoherra ja kaikille näillä seuduin tutuksi tullut ortodoksinen matkapappi isä Kauko. Tuulen humistessa latvustossa ja lintusten vierellä laulaessa lähetimme vainajien sielujen puolesta rukoushuokauksia tuonilmaisiin: Saata oi Kristus sinun palvelijaisi sielut lepoon pyhien joukkoon Tuntui taas hyvältä, kun sai olla mukana pyhässä tapahtumassa. Monia tuttuja edesmenneitä lepäsi tässä Jumalan puistossa. Perillä Kuivajärvellä saimme yösijan Domnan pirtin yläkerrasta. Kuuluisan runoilijan sukulaisneitonen Anni Huovinen toimi vireästi ja uutterasti niin majoittajana kuin ravintolan pitäjänä. Kaikki tämä oli meille luksusta, yhtä viiden tähden sviittiä. Enpä usko, että hotelli Kämpissäkään on tämän parempaa, vaikka siellä rahan kanssa mellastetaan. Rajan takaa saapuneiden vuokkiniemeläisten kanssa vaihdoimme kuulumisia ja yhdessä muistelimme menneitä. Koska isäni oli juuri tuosta pitäjästä syntyisin, tunsin näiden ihmisten seurassa läheistä heimolaisuutta. Lauantain tapahtumiin kuului taas litania Kuikkaniemen hautausmaalla ja illanvietto Jussi Huovisen perinnepirtissä. Itse Hietajärven starikka istui kunniapaikalla suuren leivinuunin vieressä katselemassa eloisilla silmillään meitä hänen vieraitaan. Vienalaissyntyinen sisätautilääkäri Kajaanista lauloi ja säesti säveltämiään lauluja kitaralla. Minäkin innostuin metropoliitan siunaamana lausumaan runojani. Kirjoitan tähän niistä yhden Kuivajärven kylän kunniaksi. Jussi Huovinen perinnepirtissään. Pyhä kosketti, puhutteli Hauras, kalpea, rakastettu paimenemme isä Paavali näki meitä kauemmaksi, tuolle puolen. Hänestä levisi ympärille valo, pyhä hyvyys. Kerrottiin: hän väsymättä valvoi, rukoili paastosi, teki kaikkensa johtaakseen laumansa todellisen avun luo. Piispallisen liturgian aikana harmaa tsasouna valostui. Avoimen akkunan takana kalahteli karjan kello. Suvinen niitty loimusi tulessa. Päitten päällä korkeuksissa helisi tauoton laulu. Rukouksen hyvänhajuinen tuoksu kohosi taivaisiin. Kuinka voisin unohtaa tuon hetken. Valkeassa asussaan paimenemme oli kuin pyhimys, todellinen Jumalan lähetti. Yht äkkiä aloin näkyjä nähdä. Olin kuin pakeneva Jaakob Kuivajärven kylän Beetelissä. Vierelläni rukoilivat runoniekat, starinan sanojat, itse Domna, Karhusen Moarie, Sulkamoniemen Outi, Vasili ja Toarie-täti; Nikolait, Miikkulat, Miinat: kuulut karhunkaatajat, veren salpaajat, taikojen taitajat; kalevalaisen maailman mahtimiehet Valostuin, ilostuin, Pyhä kosketti, puhutteli: Tämän maallisen menon keskellä voit löytää poloinen vielä jotain parempaa, kauniimpaa, sanoin selittämätöntä, mitä sinun tulisi ainoastaan tavoitella. Komea, laskematon päivä saatteli juhlivaa väkeä järven rantaan tanssimaan. Lavalla tanssijain olikin upeaa pyörähdellä, sillä Suomussalmen hanuristit näyttivät siellä oivallisia soittotaitojaan. Ihastellen siätä, kuuntelin ja katselin. Nuoruuteni aikaiset tanssitapahtumat Ämmänsaaren työväentalon kesäiseen vihreyteen koristellussa salissa tai kirkolla Suomussalmen urheiluseura Vesan tanssiparakissa ilmestyivät pakosti silmieni verkkokalvolle. Se oli huljakkaa menoa se. Silloin sitä osattiin mennä niin jenkat kuin polkatkin. Niin myös tänä iltana! Sunnuntaiaamu herätteli sateen ropinaan. Säätila yönseutuna oli täydellisesti muuttunut. Suunnistimme paastonneina suoraan liturgiaan. Metropoliitta miehistöineen oli taas paikalla kuten Rimmin hautausmaalla. Lieksan ortodoksisen seurakunnan tiistaiseuralaiset olivat tulleet suurella linjakkaalla sieltä kaukaa tänne aamuista liturgiaa viettämään. He näyttivät tulollaan mallia ämmänsaarelaisille ja kirkonkylän väelle, jotka saapuivat vasta pirtille päiväjuhlaan. Lieksalaiset tiesivät, että proasniekan keskeisin juhlatapahtuma on aina tsasounassa vietetty liturgia. Metropoliitta puhui kauniisti vienalaisesta perinnekulttuurista ja vanhauskoisuudesta. Aikoinaan tsaarin yksioikoista uskonnäkemystä korpiin paenneet starovertsit edustivat hänen mukaansa todellista kristillistä kilvoittelua. He olivat aikansa Raamatun miehiä, joista useat kokivat vainoissa marttyyriuden. Heidän jäljiltään monilla Suomen alueilla löytyy vielä tänäkin päivänä merkkejä luostareista ja tsasounista. Tässä liturgiassa minäkin sain kuoron mukana osallistua Herramme ylistykseen. Emme enää jääneet päiväjuhlaan, koska hirmuinen migreeni alkoi minua taas vaivata. Heti keittolounaan jälkeen lähdimme Veihtivaaran kautta paluumatkalle. Muutaman päivän päästä Ylä-Kainuu kertoikin valokuvien kanssa juhlan loppuvaiheet. VEIKKO HUOTARINEN Nurmes

17 2012 N:o Tverinkarjalaiset valmiina lippukulkueessa ennen sadetta. Kuva Kalevi Rajala Tverinkarjalainen kuoro Lahden karjalaisilla kesäjuhlilla Tveriläiset vieraat värittivät Lahden juhlaa Kaukaisesta Karjalasta, Tverin alueelta, oli Karjalan Liiton jokakesäisille kesäjuhlille tällä kertaa Lahteen saapunut 21 hengen ryhmä Karjalan koivusen kuorolaisia ja muita kulttuuritoimijoita. Joukko koostui lähinnä nuorista aikuisista, mutta mukana oli vanhempaakin väkeä. Karjalan koivusia johtaa muusikkopari Ruslan ja Ljudmila Gortsev. Laulajien lisäksi mukana oli hanuristi ja kanteleensoittaja. Kuoro esitti enimmäkseen karjalan- tai venäjänkielisiä lauluja, mutta yllätti kuulijat myös parilla suomenkielisellä laululla. Tverinkarjalaisten ystävät ry toimi kutsujana ja huolehti ryhmän majoittamisesta ja muusta ohjelmasta. Tverinkarjalaiset saapuivat omalla bussilla perjantaina 15. kesäkuuta ja majoittuivat Messilään hirsimökkeihin. Lauantaina heillä oli ensimmäinen esiintyminen Lahden torilla, missä ihmiset kerääntyivät ihmettelemään ja ihastelemaan karjalankielistä laulua ja tanssia. Ryhmä esiintyi myöhemmin lauantaina avajaisissa sekä juhlapaikan karjalaisella torilla ja toripöytien luona keräten aina innokkaita kuulijoita ympärilleen. Lauantai-iltana suomalaiset Tverinkarjalaisten ystävien hallituksen jäsenet saivat vielä nauttia yksityisistä esityksistä Messilässä. Sunnuntaina varsinaisia esiintymisiä oli vähemmän sateen ja aikaisen kotiinlähdön takia, mutta lippukulkueessa laulettiin koko matkan ajan sateesta huolimatta.

18 N:o Käsityöperinne näkyi Lahden kesäjuhlilla Käsityöperinne on ollut jo pitkään nousussa. Karjalan Liiton vuoden 2012 teemana ovat karjalaiset kädentaidot. Karjalaisilla on paljon omaa käsityökulttuuria. Kädentaidot olivat teemana myös Lahdessa kesäkuussa vietetyillä Karjalaisilla kesäjuhlilla. Kaikki aidot karjalaiset tietävät käspaikat, kirjonnat, punapoiminnan, kinnasneulatekniikan, pirtanauhat, kansallispuvut ja kansanpuvut. Yhdessä WDC Lahden kanssa toteutettiin Juuret WDCohjelmakokonaisuus. Huipentumana oli designsuunnittelijoiden suunnittelemien pukujen esittely. Suunnittelijoina ovat muun muassa suunnittelijaparit Rintala ja Vaskelainen sekä Vainio ja Seitsonen. Pukujen kuosi on valmistettu Viipurin kansallispukukankaan pohjalta. Asut ovat iltapuku- ja street wear -asukokonaisuuksia, myös miesten asuja. Karjalaista käsityöperinnettä ovat lisäksi puurakentaminen, puutyöt, tuohityöt, vuoleminen, verkonkudonta, vastan teko, nahkatyöt, korujen valmistaminen, virpovitsojen tekeminen, soitinten rakentaminen. Lahdessa kesäkuun puolivälissä vietetyt 64. Karjalaiset kesäjuhlat keräsivät kaupunkiin yli henkeä. Päivien pääjuhlassa puhunut viipurilaissyntyinen kenraali Gustav Hägglund totesi, että huolimatta tulevista puolustusvoimiin liittyvistä supistuksista miehen armeijalla ja vahvalla puolustustahdolla Suomessa taataan riittävä puolustuskyky, sillä toisin kuin monissa muissa EU-maissa Suomessa on edelleen yleinen asevelvollisuus. Oma puolustuskyky on luotettavin vakuutus pahan päivän varalle. Mahdollisen kriisin tullen Suomi olisi hyvä liittolainen monelle maalle, arvioi Hägglund. Lisäksi hän kertoi omasta karjalaisesta Karjalan liitto on huolissaan vanhoista hautausmaista ja kotiseutumatkailun hankaloitumisesta taustastaan. Hänen isoisänsä työskenteli työnjohtajana Valtion rautateiden Viipurin konepajalla. Isäni Woldemar Hägglund oli todellinen Karjalan kenraali. Hän pelasi jääpalloa mestaruussarjassa Viipurin Susissa, kirjoitti ylioppilaaksi Viipurin ruotsalaisesta lyseosta ja liittyi Viipurilaiseen osakuntaan. Hän lähti Venäjän sortovaltaan suivaantuneiden miesten etujoukossa Saksaan sotilaskoulutukseen. Sieltä hän palasi etukomennuskunnan johtajana jo syksyllä 1917 sukellusveneellä Suomeen ja edelleen kotikaupunkiinsa Viipuriin. Viipurissa hän joutui ottamaan johtoonsa suojeluskunnan. Ainoana jääkäriupseerina Karjalassa hän sitten tammikuussa vuonna 1918 johti vain 24-vuotiaana Suomen vapaussodan alkutahdit, jotka johtivat Karjalan rintaman syntyyn. Syntyessäni isäni komensi 2. divisioonaa Viipurissa, jonka tehtävänä oli Kannaksen puolustuksen valmistelu. Talvisodassa hän kuitenkin johti mottitaisteluja Laatokan Karjalassa saarrostaen venäläisiä divisioonakaupalla. Jatkosodassa isäni laatima suunnitelma oli perustana Karjalan armeijan hyökkäykselle vuonna Hänen johtamansa VII Armeijakunta valtasi Äänislinnan, jonka komendantiksi hän sitten jäi.

19 2012 N:o Vanha perinneh Karjalassa Karjalan Liiton puheenjohtaja, kansanedustaja Marjo Matikainen-Kallström mainitsi puheessaan käynnistyvästä Karjalainen evakkoäiti -muistomerkkihankkeesta, joka tehdään raskaiden kokemusten läpikäyneiden evakkoäitien kunniaksi. Nyt viimeistään on tullut aika toteuttaa tämä hanke, hän sanoi. Matikainen-Kallström kiinnitti huomiota myös suomalaisten sankari- ja siviilihautausmaiden kohteluun luovutetun Karjalan alueella. Monien suomalaisten hautausmaiden uhkana on päälle rakentaminen. Karjalan Liiton tavoitteena on Matikainen-Kallströmin mukaan hautausmaiden säilyttäminen pyhinä paikkoina. Yhteistyössä Suomen ulkopoliittisen johdon kanssa on mm. Karjalankannaksella sijaitsevan Äyräpään hautausmaan päälle suunnitellut rakennushankkeet saatu pysäytettyä. Aivan alueen viereen oli suunnitteilla lomakylä, jopa osittain kirkonmäen ja kalmistojen päälle. Kun kuulimme asiasta, teimme heti kirjeen ministeriöön ja itse olin suoraan yhteydessä sekä ulkoministeri Tuomiojaan että tasavallan presidentti Haloseen. Pietarin pääkonsulaatti ja Äyräpään pitäjäseura neuvottelivat tilanteesta itse paikalla useita kertoja talven aikana. Lopputuloksena on, että tämän hetkisen tiedon mukaan rakennushanketta ei toteuteta aiotulla alueella lainkaan. Matikainen-Kallströmin puheessa tuli esille myös ulkomaalaisten liikkumavapauden rajoittaminen rajavyöhykkeellä. Karjalaisille kotiseutumatkailijoille tämä on erityisen merkityksellistä, sillä alue kattaa laajasti luovutetun Karjalan, jossa matkaillaan paljon. Seuraavat karjalaiset kesäjuhlat järjestetään Porissa Kyläpruasniekkojen pitämini on vanha perinneh. Ennein pruasniekkoja piettih vuorotel l en eri kylissä ta ne oltih šivokšissa ortodoksijuhlih. Esimerkiksi, Vuokkiniemen kyläpruasniekka oli Il l anpäivä, Šuopaššalmella Stroičanpäivä, Akonlahešša Petrunpäivä. Näitä vanhoja perintehie ruvettih aktiivisešti elävyttämäh 1990-luvulla. Näin ollen, kahekšantoista vuotta takaperin Kalevalašša oli elävytetty Uhtuon karjalaisien pruasniekka. Šiitä lähtien joka kešäkuu šiih pruasniekkah keräytyy paikallini rahvaš ta tulou vierahie muistaki paikoista. Tänä vuotena pruasniekka piettih Kanervačäijy-nimellä ta še oli omissettu Uhtuošša 105 vuotta takaperin järješšetyllä šamannimisellä tapahtumalla. Pruasniekkapivot alettih urheilu-ohjelmašta Kalevalan stadionilla. Šiinä oli järješšetty erilaisie kilpailuja lapšilla varoin. Šamašša piettih kyykkäpelin yštävyyšottelu Šuomuššalmen ta Kalevalan joukkojen välillä. Kyykkäpeliottelut on tultu pruasniekan perintehellisekši ošakši. Tällä kertua kentällä tavattih Šuomuššalmen miehet ta Kalevalan naiset. Innokkahan pelin tulokšena oli kalevalalaisien voitto. Iltapuolella pruasniekkapivot šiirrettih Kuittijärven rannalla. Tarjolla oli monipuolista ohjelmua: lauluja ta tanššija, kisoja ta kilpailuja, näyttelyjä ta myyntimarkkinoja. Uhut-šeuran jäšenet oli ašetettu čäijystolat ta kučuttih kaikkie maistelomah erilaisie čäijylajija: šiinä oli mussikka-, apila-, minttu- ta muita čäijylajija. Kanervačäijy oli kuitenki kaikista šuosituin. Kuuma samovuaračäijy verekšeššä ilmašša tuntu erikoisen makielta, a pruasniekan vesselä ta yštävällini ilmapiiri lisäsi hyvyä mieltä. Elonpu-pruazniekku piettih juuri Oniegan järven rannal, kunne kerdyi rahvastu Šoltjärves, sen lähikylis da Petroskoispäi. Pajattamah pruazniekale tuldih Šoltjärven hora, folkteatru Gorničču, litvalaine ansambli Rasa da nemsoin ansambli Folklorewagen Petroskoispäi. Karjalan kieldy pruazniekal ei kuulunuh. Pruazniekan aigua lapset da aiguzet yhtyttih kaikinmoizih kižoih. Kyläläzile lapsile rodih mieleh kižata käzikompjuuteril da suaja omis nerolois magiedu lahjua. Aiguzet rahvas opittih vägie sportukilvois: ammuttih, lykättih ratastu, nostettih gir ua. Minun mieles, tuliel kerdua pidäy järjestiä moizii kilboi, kudamih yhtyttäs kylät, ku voittajakse ei roinnus vai yksi ristikanzu, a kogo kylä. Muga rahvas rakkahembal yhtyttäs kilboih, kaččuo moizii kilboi olis ylen mieldykiinnittäi, on varmu vepsäläine Galina Baburova. Elonpu ei kuulu perindöllizien pruazniekoin joukkoh. Algu pruazniekale pandih 1978 vuvvel, konzu Karjalas aktiivizesti kehitettih kandurahvahien kul tuurua. Elonpu-nimen pruazniekku sai myöhembi, enziallushäi se oli omistettu tundietun vepsäläzen kul tuuran kaiččijan Vasilii Kononovan mustole. Juttu on lainattu Vienan Karjalan ja Oman Muan nettisivuilta

20 N:o Kielen istourii auttau Karjalan tiedokeskuksen Kielen, literatuuran da istourien instituutas on aika uuzi karjalan kielen tutkii Irina Novak. Tverinkarjalazien murdehien tutkijan Aleksandra Punžinan jälles Irina Novak on äski toine tverin karjalaine, kudai tutkiu karjalan kieldy kieliozastos. Pettiesgo muga rodih vai piädykauti luajittih, ga Irinan ruadostola on sit samazes pertis sit samazes kohtua ikkunalluo, kus aigoinah istui da ruadoi Aleksandra Vasiljevna. Viime vuvven sygyzyl Irina puolisti omassah filolougientiijon kandiduatan dissertatsien. Sen häi kirjutti ylen jygies da vähän tutkitus teemas: Konsonantoin astevaihtelun kehittymine da toimindu karjalan kieles. Fonologine da morfofonologine aspektat. Yliopiston loppenuzil suomen da karjalan kielen filologoil toinah ei kannata sellittiä, mi se on konsonantoin astevaihtelu. Toizile onnuako maksau sellittiä, mi se on, prostoimbah luaduh. Konsonantat vaihtellahes eri luaduh, ezimerkikse sanommo: ukko da akku kuldua vakku, ga ukol da akal annammo kuldua vakan. Enzimäzes variantas on kaksi k-kirjaindu sanois ukko, akku da vakku, toizes vai yksi k. Nenne konsonantat vaihtellahes. Tiettäväine, karjalan kieles konsonantoin vaihteluu on eri luaduu: märgy kohtu - märrät kohtat, kaidu sildu da kaijat sillat, uuzi paidu da uvvet paijat, ga eihäi lehtikirjutus ole kielen opastundukniigu. Ken hyvin tiedäy kielen, se tiedäy, kui konsonantat vaihtellahes. Ga karjalan kielen eri murdehis nenne vaihtellahesbo eri luaduh. Varzinaiskarjalas sanotah lehti lehet, nahka nahat, livgiläzil da lyydiläzil jo ollah lehtet da nahkat. Ei pie tyhjiä kiistiä, kudai murreh on oigiembi, parembi on löydiä vastavukset kyzymyksih: mi se on konsonantoin astevaihtelu karjalan kieles, kui se rodih, konzu da mindäh, midä eruo sil on eri murdehis. Se ruado oligi Irina Novakin ruattavannu net kolme vuottu, kudamat häi opastui Karjalan tiedokeskuksen aspirantuuras. Oli interesno, kun piti ainos kaččuo istorijua. Instituuttah konža tulin, miula šanottih, što pidäy tutkie konsonanttien aštevaihteluo karielan kieleššä. A midä mie šanon? Pidäy, niin pidäy. Enžistäh duumaičin, evle interesnoi tema, a šiidä tuli interesno, luvin itämerenšuomelazen kandakielen istorijašta, šiidä on ylen äijän kirjutettu, sanelou Irina. Aštevaihtelu oli itämeren šuomelazešša kandakieleššä da šieldä tuli muinaiskarielan kieleh. Miula pidi kirjuttua, mityš aštevaihtelu oli šielä da mittynäzie muutokšie šinne on tullun hormien (ven an) kielen vaikutukšešta. Kun kačoin aštevaihteluo itämeren šuomelazešša kandakieleššä, pidi kaččuo mityš že on toizissa itämerešuomelazissa nygykielilöissä. Šidä evle vain vepsäššä da liivin kieleššä. Kun kačoin muinaiskarielan kieldä, pidi kaččuo, mityš on aštevaihtelu šuomen itämurdehissa da inkeroiskieleššä. Pidi kaččuo istorijua, missä elettih karielazet,

21 2012 N:o opastuo kieleh mitein šynnyttih karielan kielen kaikki murdehet. Enin konsonantoin astevaihteluu on varzinaiskarjalas. Istorijan avulla voi šanuo, mintäh livvin murdehešša on lehti lehtet, a tverin karielan murdehešša on lehti lehet. Meilä tverin karielakši šanotah: itkie itet, mušta muššat, tahtuo tahot, istuo issut, leški leššet, riähkä riähät. Nämä ollah muinaiskarielan kielen aštevaihtelut. Livvissä niidä evle, šanotah itket, mustat, tahtot, istut, lesket, riähkät. Že on vepsän kielen vaikutuš, sellittäy Irina Novak. Lyydiläzillä počki evle aštevaihteluo, že on žemmuone kuin vepsän Irina Novak tahtos iellehpäigi tutkie karjalan kieldy da tallendua sidä, kuni kylis vie paistah karjalakse. Kuva: Ol ga Ogneva, Oma Mua. pohjoismurdehešša. Livviläzillä on enämbi aštevaihteluo, kaikkie enämmäldi konsonantit vaihetah varsinaiskarielan murdehešša. Miun oma kieli, tverin kariela, on lähembänä vienah, kuin lyydih da livvih. No tverin karielan da vienan karielan šejašša on vähäzeldi eruo. Žentän miula oli jygie opaštuo aštevaihteluo universitetašša, konža tulin opaštumah vienankarielua. Tverin karielakši šanotah pelgo pellot, härgä härrät, häärät, nahka nahkat, tuhka tuhkat. Vienašša on pelot, härät, nahat, tuhat. Voi olla, muinaiskarielašša oli aštevaihtelun kakši variantua. Žentäh i šanotah nyt moneh luaduh. Konsonantoin astevaihteluu karjalan kieles opastajes maksas sellittiä joga šeikkaine kielen istourien kannalpäi, sit opastuo olis kebjiembi, on varmu Irina Novak. Mi astevaihtelu vois ottua yhtehizeh kirjukieleh. Petroskoin valdivonyliopistos piettih viime vuonnu tiedokonferensii Bubrihan luvendot. Irina sie pagizi konsonantoin astevaihtelus da yhtehizes karjalan kirjukieles. Miun mieleštä, jesli i tulou yhtehini kirjakieli, niin šyndyy kyžymyš, mi murreh ottua pohjakši. On kakši variantua. Yksi ottua varsinaiskariela da livvi. Toine ottua varsinaiskariela, livvi da lyydi. Jogahizešša on oma aštevaihtelusist ema. Jesli ottua enžimmäne varianta, niin tullah žemmuozet aštevaihtelut, kuin livvissä. Pidäy kirjuttua: akat, jovet, puat, härrät, lehtet, nahkat, mustat, no emännät. Hot livvissä šanotah emändät, kirjakieleh pidäis ottua heikko ašteh, štob ei olis jygie opaštuo. Ved livvissä on hännät, ei händät. Tämä sist ema oli Bubrihan luajitušša karielan yhtehizeššä kirjakieleššä jo 1937 vuodena. Jesli ottua toine varianta, tulou žemmuone sist ema kuin lyydissä, kumbazešša počki evle konsonanttien aštevaihteluo: akat, no joget, padat, härgät, lehtet, nahkat, mustat. Kudaibo sist eemu olis kebjiembäh opastuttavu? kyzyn Irinal. Jesli ristikanža pagizou karielakši, hänen oma sist ema on parembi. A jesli tulou opaštumah kieldä, niin ylen jygie on maltua nämä kaikki heikot da vahvat aštehet. Toine sist ema šilloin olis kebjiembi. No že on vain teorija. Miun mieleštä kyžymyš yhtehizeštä kirjakieleštä on jygie, i jesli karielašta tulou valdijonkieli, pidäy pohjakši ottua že murreh, kumbazella enämmäldi paissah livvi. Nygöi oman dissertatsien pohjal Irina varustau kniigua konsonantoin astevaihtelus karjalan kieles. Täh ruadoh tutkijale on annettu yksi vuozi aigua. Sendäh Irinal on nygöi vähä jouduo. Šiidä tahon tutkie karielan kieldä, midä annetah tutkittavakši, en vielä tiijä. Kaikki on interesno: i morfologija, i fonologija. Pidäy luadie tädä ruaduo, kuni kylissä vielä paissah karielakši. OL GA OGNEVA Tieto Karjalan kielen istourii Karjalan kielel on kuuzi lähimästy rodn ukieldy: suomi, eesti, vepsä, ižora, liivi da vadja. Kaikkii niidy sanotah itämerensuomelazikse kielikse, gu niidy paistah rahvas, kudamat eletäh Baltiekkumeren (Itämeren) lähäl. Itämerensuomelazekse kandukielekse kielentutkijat sanotah sidä kieldy, kudamua pagizi yhtehine itämerensuomelaine heimo sissäh, kuni sit ei erottu eri itämerensuomelazet kanzat. Muinaiskarjalan kieli on se kieli, kudamua pagizi muinaine karjalan (korelan) heimo II vuozituhanden allus jälles Hristosan roindua, konzu kai karjalazet elettih yhtes Karjalan Kannaksel. Tiedomiehien mieles muinaiskarjalan kieli eli 1617 vuodessah, konzu Stolbovan rauhusobimuksen alkirjutettuu Ruočin da Ven an välil karjalazil pidi jättiä omat muat da konnut da lähtie elämäh nygözeh Karjalah da Ven ale, Novgorodan, Tihvinän da Tverin mualoile. Livvin da lyydin murdehet roittihes silloi, konzu karjalazet Karjalan Kannakselpäi siirryttih elämäh Luadogan da Oniegujärven välizele Anuksen kannaksele. Sie jo elettih vepsäläzet. Livvih dai lyydih on ylen äijäl vaikutannuh vepsän kieli. Lyydin murdehes vepsän kielen jälgii on enämbi, mi gu livvis. Mollemban murdehen kehitys loppih 1617 vuvven jälles.