TAMPEREEN KUUROJEN URHEILUSEURA ULJAS ry:n TOIMINTAKERTOMUS 2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TAMPEREEN KUUROJEN URHEILUSEURA ULJAS ry:n TOIMINTAKERTOMUS 2010"

Transkriptio

1 YLEISTÄ TAMPEREEN KUUROJEN URHEILUSEURA ULJAS ry:n TOIMINTAKERTOMUS toimintavuosi oli erittäin aktiivista urheiluseurassa, erittäin keilailun ja futsalin puolella on nyt aktiivisempaa verrattuna aikaisempiin vuosiin. Vuoden tärkein arvokisa olivat kuurojen EMkeilailukisat Kreikassa, Ateenassa. Tärkeimmät kansainväliset keilailukisat olivat Oslon kansainväliset keilailukisat Oslossa, Norjassa ja Hephata IK:n kansainväliset keilailukisat Tukholmassa, Ruotsissa. Seurasta oli mukana keilamaajoukkueessa peräti 5 keilaajaa ja myös futsalissa seuran jäsen edustaa Suomen maajoukkueessa. Ateenan EM-keilailukisoista kaksi seuran jäsentä sai yhden pronssimitalin naisten joukkuekeilailusta. Seuran kaksi jäsentä voitti kultaa Oslon kansainvälisissä keilailukisoissa naisten parikeilailussa. Yhteenvetona tästä vuodesta on hyvä lähteä jatkamaan seuraavaan vuoteen yhtä aktiivisena. HALLINTO JA JÄSENISTÖ Johtokunta piti 8 kokousta vuodessa, ja pöytäkirjoihin kertyi 98 (8 kokousta ) pykälää. Jäseniä on yhteensä 81, joista 19 vapaajäsentä, 1 kunniapuheenjohtaja, 56 miestä, 22 naista, alle 16-vuotiaat 3 poikaa ja 0 tyttöä. Jäsenmaksu 20 ansiotyötä tekeville, 10 työttömille, opiskelijoille ja eläkeläiselle sekä ilmainen koululaisille ja lapsille. Liittymismaksu 5 ja kannattajajäsenmaksu 10. EDUSTUKSET SKUL ry:n seuraseminaari ja liittokokous Vantaalla. Seuraa edusti sihteeri Mika Riikonen ja varaedustajana tiedottaja Niko Meriluoto. Liittokokouksessa oli myös mukana SKUL:n puheenjohtaja Jussi Raisio ja hallituksen jäsen Jari Malkamäki ja kunniapuheenjohtaja Jarmo Järventausta SKUL:n 90v. Gaalajuhlassa Tampereella edustajina olivat Niko Meriluoto ja Kauko Järvensivu. Kunniapuheenjohtaja Jarmo Järventausta, SKUL:n hallituksen puheenjohtaja Jussi Raisio ja järjestöntekijä Jari Malkamäki olivat mukana. o Uljaan jäsenet Helena Lindgren-Järventausta sai hopeisen ansiomerkin ja Satu Lintulan ja Senja Loppisen EM-keilailun naisjoukkue palkittiin SKUL:n 90.v gaalajuhlissa. MERKKIPÄIVÄT 80v. Sirkka Vuorenmaa Sirkka v. Pirkko Salmi v. Hannu Siltanen v. Matti Dianoff v. Päivi Suonentakainen TIEDOTUSTOIMINTA Jäsentiedotteet

2 Ilmoituksia Teksti-TV:ssä Kuurojen urheilusivulla 563 Ilmoitustaulu Uljas ry:n toimistolla ja Tampereen Viittomakieliset ry:n tiloissa Internetissä ULJAS ry:n www-sivut Keilajaoston palaverit Ilmoituksia Facebookissa ja Uljas ry:n kotisivuilla TALOUS JA VARAINHANKINTA Kaupungin ja naapurikuntien toiminta- ja projektiavustukset erityisliikuntaryhmille Jäsenmaksut Myyjäiset Arpajaiset Lahjoitukset Pääsylipputuotot Sponsoroinnit Keräystuotot VIRKISTYSTOIMINTA Uljas ry:n talvipäivät Sappeessa ja osallistujia yhteensä 14 henkilöä Uljas ry:n ja TammerSign ry:n wappubileet Tampereen Viittomakieliset ry:n tiloissa SKUL:n 2.senioripäivät Kuortaneella. Eero Pokki oli mukana leirissä SKUL:n 3.senioripäivät Kisakeskuksen urheiluopistolla Pohjalla. Heikki Sandholm oli mukana leirissä Uljas ry:n ja Tampereen Viittomakieliset ry:n yhteiset pikkujoulujuhlat ja vuoden parhaan urheilijan valinta Tampereen Viittomakieliset ry:n tiloissa. KOULUTUSTOIMINTA SKUL ry:n keilajaoston neuvottelupäivät Tammelassa. Seuraa edustivat Kauko Järvensivu, Pertti Lehti, Jyrki Vainio ja Jari Malkamäki SKUL ry:n seurojen ja lajijaostojen yhteistyöpäivät Peurungassa, Laukaalla. Seuraa edustivat Niko Meriluoto ja kunniapuheenjohtaja Jarmo Järventausta, puheenjohtaja Jussi Raisio ja järjestöntyöntekijä Jari Malkamäki Uljas järjesti Uljaan jäsenille Curling-kurssin Ylöjärven jäähallilla, Ylöjärvellä. Jari Malkamäki, Niko Meriluoto, Mika Riikonen, Jussi Raisio, Sami Sutinen ja Sari Jokinen, Jarno Vanamo ja Marko Kuivalainen ja Pertti Lehti osallistuivat curling-kurssiin. NUORISOTOIMINTA Lasten liikuntakerho maanantaisin Kuulovammaisten koululla. Vetäjänä Niko Meriluoto, varavetäjänä toimi Mika Riikonen. Viime keväänä Jarkko Keränen toimi liikunnanohjaajana ja Niko Meriluoto oli varavetäjä Poikien ja tyttöjen käyntimäärät ovat vastaavasti 9 ja 13 eli yhteensä --. MUU TOIMINTA

3 Kokoukset Kerhoillat sovittuina aikoina Seuran keilajaoston palaverit Kaupin keilahallissa. Palkintojakotilaisuudet URHEILUSEURAN VUODEN 2010 URHEILIJA Parhaaksi urheilijaksi valittiin pronssimitalisti Satu Lintula EM-keilailun naisten joukkuekeilailussa. Paras alle 20v. oli Saku Lehtonen. Vuoden läpimurroksi valittiin EM-pronssimitalisti Senja Loppinen EM-keilailun naisten joukkuekilpailussa. VALMENNUSTOIMINTA JA HARJOITUSVUOROT Palloilu / muut liikunta torstaisin kevätkaudella klo ja syyskaudella klo Klassillisella lukiolla. Keilailu, vakiovuoro tiistaisin klo ja torstaisin klo Kaupin keilahallissa Futsal-leiri pidettiin Hervannan ammattikoululla Futsal-leiri pidettiin Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksella. 19.8, 20.8, 26.8 ja 3.9, 10.9 ja Futsal-harjoitukset pidettiin Hervannan ammattikoululla. KUNTOLIIKUNTATOIMINTA Kuulovammaisten ja kuurosokeiden kuntovoimistelu ja palloilu klo Liisapuiston koululla. Vetäjänä toimi Niko Meriluoto ja varavetäjänä Mika Riikonen. Viime keväänä Jarkko Keränen toimi liikunnanohjaajana ja Niko Meriluoto oli varavetäjä. Naisten ja miesten käyntimäärät ovat vastaavasti 41 ja 2 eli yhteensä ---. KILPAILUTOIMINTA Kansainväliset kisat EM Ateena 9th European Deaf Bowling Championship -keilailukisat Ateenassa, Kreikassa. Seurasta olivat mukana maajoukkuekeilaajat Satu Lintula, Senja Loppinen, Markku Loppinen ja Jarmo Järventausta ja Pertti Lehti. o Suomi sai pronssia naisjoukkuekeilailussa. Joukkueessa keilasi Satu Lintula ja Senja Loppinen. o Miesjoukkuekeilailussa Suomi oli 12.sijalla. Jarmo Järventausta, Markku Loppinen ja Pertti Lehti edustivat miesjoukkuetta. o Naisten henkilökohtaisessa kilpailussa Satu Lintula sijoittui 9.sijalle ja Senja Loppinen 45.sijalle. o Miesten henkilökohtaisessa kilpailussa Markku Loppinen sijoittui 44.sijalle, Pertti Lehti 54.sijalle ja Jarmo Järventausta 26.sijalle. o Miesten parikilpailussa Suomi sijoittui 7.sijalle ja Suomi II sijoittui 27.sijalle ja Suomi III 27.sijalle. Suomi II-joukkuetta edustivat Jarmo Järventausta ja Markku Loppinen. Kolmannessa joukkueessa Pertti Lehti keilasi.

4 o Naisten parikilpailussa Suomi oli 5.sijalla ja Suomi II sijoittui 13.sijalle ja Suomi III 15.sijalle. Suomi II-naisjoukkueessa edusti Satu Lintula. Suomi III-joukkueessa Senja Loppinen edusti. o Suomi sijoittui miesten triossa 14. sijalle ja Suomi II 25. sijalle. Ykkösjoukkueessa Jarmo Järventausta ja Markku Loppinen. o Suomi sijoittui naisten triossa 5.sijalle ja Suomi II 6.sijalle. Ykkösjoukkueessa Satu Lintula edusti ja toisessa joukkueessa Senja Loppinen. o Miesten All Event kilpailuissa Markku Loppinen sijoittui 44. sijalle tuloksena 4267 ja Jarmo Järventausta sijoittui 61. sijalle tuloksena 4160 ja Pertti Lehti sijoittui 70.sijalle tuloksena o Naisten All Event -kilpailuissa Satu Lintula sijoittui kahdeksanneksi tuloksena Arja Kantola 30. sijalle. Satu Lintula pääsi mukaan Masters finaaliin. o Naisten Masters -finaalissa Satu Lintula sijoittui 11. sijalle tuloksena Winterhur, Sveitsissä pidettiin EM-futsalin kisat. Uljas ry:n jäsen Lauri Virtanen pelasi Suomen kuurojen maajoukkueessa. Suomi voitti yhden ottelun, pelasi yhden tasapelin ja hävisi kolme ottelua. Suomi sijoittui 19:nneksi Norjassa Oslossa Oslo Doves Sportsklubb -kansainväliset keilakisat. Seurasta osallistuivat seuraavat keilaajat Satu Lintula, Senja Loppinen, Arja Kantola ja Pertti Lehti, Kauko Järvensivu ja Rauno Rantanen. o Naisten henkilökohtaisessa kilpailussa Senja Loppinen sijoittui 3.sijalle, Satu Lintula 5.sijalle ja Arja Kantola 13.sijalle o Miesten henkilökohtaisessa kilpailussa Pertti Lehti sijoittui 39.sijalle, Rauno Rantanen 58.sijalle ja Kauko Järvensivu 69.sijalle. o Naisten All Event kilpailuissa Satu Lintula sijoittui ensimmäiseksi. Semifinaalissa Satu Lintula sijoittui 7. sijalle. o Naisten parikilpailussa Satu Lintula ja Arja Kantola voittivat. o Miesten parikilpailussa Kauko Järvensivu ja Rauno Rantanen sijoittuivat 39.sijalle. o Naisten Matchplay women-kilpailussa Satu Lintula voitti finaaliottelun ja Arja Kantola eteni puolivälierään asti Nordic- Baltic Deafs Sport Association Sportsfestival Maarianhaminassa, Ahvenanmaalla. Uljaan jäsenet Niko Meriluoto, Anton Pulkkinen, Saku Lehtonen, Marko Kuivalainen, Matti Dianoff, Jarmo Järventausta, Jari Malkamäki, Sanna Halonen, Reeta Sietsalo, Harri Abroute, Satu Lintula ja Arja Kantola Futsalissa Uljas sijoittui seitsemänneksi runkosarjassa. Satu Lintula voitti naisten sarjassa ja Arja Kantola sijoittui neljänneksi. Jarmo Järventausta toiseksi miesten yksilösarjassa, Matti Dianoff 13:nneksi ja Harri Abroute 15:nneksi. Parisarjassa Satu Lintula ja Arja Kantola sijoittuivat toiseksi. Miesten parisarjassa Jarmo Järventausta ja Matti Dianoff kolmanneksi. Harri Abroute keilasi 11:ksi Hephatan Augustsson Gunnarin parina. Naisten sulkapallossa Reeta Sietsalo sijoittui neljänneksi ja Sanna Halonen viidenneksi. Matti Dianoffin keskeytyi miesten suunnistuksessa ja Arja Kantola sijoittui kolmanneksi naisten suunnistuksessa. Mirja Raisio golfasi neljänneksi naisten sarjassa ja Jussi Raisio sijoittui 6:nneksi miesten sarjassa IK Hephata- 75 vuotiasjuhlan keilailukisat Tukholmassa, Ruotsissa. Uljaan jäsenet Kauko, Järvensivu, Jarmo Järventausta, Rauno Rantanen, Pertti Lehti, Satu Lintula ja Senja Loppinen olivat mukana keilailuturnauksessa. Miesten henkilökohtaisessa kilpailussa Jarmo Järventausta sijoittui 16:nneksi, Kauko Järvensivu 22:nneksi, Rauno Rantanen 25:nneksi ja Pertti Lehti 42:nneksi.

5 Naisten henkilökohtaisessa kilpailussa Satu Lintula voitti kilpailun pisteellä 1168, Senja Loppinen sijoittui 21:nneksi ja Arja Kantola 28:nneksi. Miesten triokilpailussa Kauko Järvenisvu, Jarmo Järventausta ja Rauno Rantanen sijoittuivat 12:nneksi. Naisten triokilpailussa Satu Lintula, Senja Loppinen ja Arja Kantola voittivat. Miesten All Events kilpailussa Jarmo Järventausta sijottui 13:nneksi, Kauko Järvensivu sijoittui 22:nneksi, Pertti Lehti 40:nneksi ja Rauno Rantanen 41:nneksi. Naisten All Events-kilpailussa Satu Lintula sijoittui ykköseksi, Senja Loppinen 13:nneksi ja Arja Kantola 24:nneksi Talkurin kuurojen urheiluseuran kansainväliset Beach Volley -turnauskisat. o Uljaan jäsnet Juuso Toivonen ja Saku Lehtonen edustivat turnauksessa ja sijoittuivat B- lohkossa kolmanneksi. SM ja kansalliset kisat KEILAILU EM-karsinnat 3-4 kierrokset o Uljaalta osallistuivat seuraavat keilaajat miesten karsintaan Jarmo Järventausta, Markku Loppinen, Pertti Lehti, Rauno Rantanen, Jyrki Vainio, Kauko Järvensivu ja naisten karsintaan Satu Lintula, Arja Kantola, Senja Loppinen ja Krystyna Virolainen. Jarmo Järventausta, Markku Loppinen, Pertti Lehti ja Satu Lintula, Senja Loppinen pääsivät Suomen EM kisajoukkueeseen. Tulosliite 1 SKUL:n kilpailutoiminnan 1-2 kierrokset. Karsinnat on yhä kesken, kun 4 karsintaa on vielä keilaamatta. o 1.karsintakierros Tikkurilassa, Vantaalla. o Mieskeilaajat Markku Loppinen, Pertti Lehti, Kauko Järvensivu, Jyrki Vainio olivat mukana. o Naiskeilaajat Satu Lintula, Arja Kantola, Senja Loppinen ja Ritva Yrjölä olivat mukana o 2.karsintakierros Kaupin keilailuhallilla, Tampereella o Markku Loppinen, Pertti Lehti, Kauko Järvensivu, Jyrki Vainio ja Rauno Rantanen, Jarmo Järventausta osallistuivat toiseen kierrokseen. o Satu Lintula, Arja Kantola, Senja Loppinen ja Ritva Yrjölä keilasivat toisen kierroksen SM keilakisat Tampereella. o Miesten alkukilpailussa sijoittuivat Markku Loppinen 3.sijalle, Ossi Puumala 5. sijalle Jarmo Järventausta 12. sijalle, Kauko Järvensivu 22. ja Rauno Rantanen 25., Pertti Lehti 30., Markus Hiltunen 35., Matti Dianoff 44., Jyrki Vainio 50., o Miesten finaalissa Markku Loppinen voitti, Ossi Puumala sijoittui 7:nneksi, Jarmo Järventausta 11:nneksi. o Naisten alkukilpailussa Senja Loppinen sijoittui toiseksi, Arja Kantola 5.sijalle, Arja Kantola 6.sijalle ja Janita Loppinen 10.sijalle, Ritva Yrjölä 17.sijalle. o Naisten finaalissa Satu Lintula voitti kilpailun, Arja Kantola sijoittui toiseksi ja Senja Loppinen 5:nneksi. o Miesten joukkuekisassa Uljas I voitti kultaa ja Uljas II 9. sijalle. o Naisten joukkuekisassa Uljas voitti kultaa. o Miesten parikisassa Uljas I sai hopeaa, Uljas II 7. sijalle, Uljas III 12. sijalle, Uljas IV 22. sijalle. o Naisten parikisassa Uljas I voitti kultaa ja Uljas II sijoittui 5. sijalle.

6 o Juniorit-sarjassa Janita Loppinen keilaili toiseksi. o Veteraanit-sarjassa Ossi Puumala sijoittui toiseksi, Jarmo Järventausta kolmanneksi, Rauno Rantanen 8:nneksi ja Matti Dianoff 13:nneksi Keilailun Kuurojen 10. maratonmestaruuskilpailuissa Markku Loppinen voitti kultaa, Senja Loppinen sijoittui 4:nneksi ja Kauko Järvensivu 10:nneksi Kuurojen liittomylly Hämeenlinnassa Tampere voitti mestaruuden. Liittomyllyn pelaajat olivat Satu Lintula, Pertti Lehti, Arja Kantola ja Senja Loppinen Seuraottelu Valpas-Uljas Turussa Uljas voitti Valppaan seuraottelussa pisteellä 391 pisteen erolla.uljaan joukkueessa olivat mukana Markku Loppinen, Jarmo Järventausta, Pertti Lehti, Ossi Puumala, Kauko Järvensivu, Markus Hiltunen, Satu Lintula, Arja Kantola, Senja Loppinen ja Ritva Yrjöilä Miesten paikallissarja (Tampereen keilailuliitto) o Kausi on yhä kesken,kun 1-4 kisat on keilailtu. Tulosliite II kilpailutilanteesta. Kuurojen mestaruussarja o 1.kierros Valkeakoskella. Uljaan kaksi joukkuetta, Uljas ja Uljas II. Keilaajat Markku Loppinen, Pertti Lehti, Arja Kantola, Satu Lintula, Jarmo Järventausta, Rauno Rantanen, Kauko Järvensivu, Ossi Puumala, Senja Loppinen ja Markus Hiltunen olivat mukana ensimmäisessä kierroksessa Tampereen Seiskojen mestaruussarja 2.osakilpailu. Uljas on kolmantena tilanteessa Wellaksen ja Uljaan seuraottelu Vaasassa. o 6 Uljaan jäsentä ja 3 ulkopuolista osallistui keilakisoihin. Wellaksella on kolme kiertopalkintoa ja Uljaalla 4. Uljas voitti 5 palkintopystiä Läskis-keilailukilpailu Tampereella. Seurat Uljas, Seiskat ja Remmi olivat mukana keilailukisoissa. Seiskat voitti Uljaan 50 pisteen erolla. SULKAPALLO Kuurojen SM-sulkapallokisa Kisapuistolla, Lahdessa. Osallistuja oli Ritva Yrjölä. Ritva Yrjölä tippui naisten sarjassa B-lohkosta kolmantena viimeisenä. Naisten nelipelin sarjassa naisparina Lea Palomäki ja Ritva Yrjölä voittivat kultaa. GOLF Suomen Kuurojen SM-golf pidettiin Turussa. o Uljaan jäsenet Jussi Raisio ja Mirja Raisio osallistuivat golfkisoihin. Jussi Raision lyöntisuoritus hylättiin ja Mirja Raisio sijoittui 14:nneksi. FUTSAL 6.3. Kuurojen Futsal Cup 3 Mäntsälässä Uljas voitti pronssia. Uljaan pelaajat olivat Saku Lehtonen, Lauri Virtanen, Niko Meriluoto, Riku Lehtonen, Marko Kuivalainen ja Jarkko Keränen Uljaan joukkue osallistui kuurojen SM-futsalliin Oulussa ja voitti SM-pronssia. Uljaan jäsenet Niko Meriluoto, Marko Kuivalainen, Saku Lehtonen, Juuso Toivonen, Rasmus Raurala, Jarkko Keränen, Ali Haidary, Eero Vuorimies ja valmentaja Riku Lehtonen edustivat Uljaan joukkuetta.

7 Jäsentenväliset kilpailut JAOSTOT Uljas ry:n jäsenväliset keilakisat (karsinta seuraottelu Turun Valpasta vastaan) Ylöjärvellä. Jarmo Järventausta voitti, Pertti Lehti toinen ja kolmas oli Arja Kantola. Uljas ry:n jäsenväliset keilakisat (karsinta seuraottelu Vaasan Wellasta vastaan) Miesten sarjassa Markus Hiltunen voitti, Rauno Rantanen tuli toiseksi ja Markku Loppinen kolmanneksi. Uljas ry:n lajijaostojen kokoonpanot ja yhteyshenkilöt alla Yleisurheilu Niko Meriluoto (YH) Kauko Järvensivu Jari Malkamäki Palloilu Niko Meriluoto (YH) Juuso Toivonen Riku Lehtonen Saku Lehtonen Keilailun SMkilpailutoimikunta Niko Meriluoto Jari Malkamäki Jarmo Järventausta Arja Kantola Kauko Järvensivu JOHTOKUNTA 2010 Keilailu Arja Kantola (YH) Pertti Lehti Jarmo Järventausta Satu Lintula Markku Loppinen Kauko Järvensivu Suunnistus Arja Kantola Kuntoliikuntatoiminta Niko Meriluoto (YH) Mika Riikonen Virkistystoiminta Jari Malkamäki Kauko Järvensivu Helena Lindgren- Järventausta Niko Meriluoto (läsnä/kokouskerta) Puheenjohtaja Jari Malkamäki 8/8 Varapuheenjohtaja Jussi Raisio 8/8 Sihteeri Mika Riikonen 7/8 Rahastonhoitaja ja jäsenasiainhoitaja Kauko Järvensivu 8/8 Tiedottaja Niko Meriluoto 7/8 Salkuton Jarmo Järventausta 8/8 LOPUKSI Uljas ry:n johtokunta kiittää jäseniä aktiivisesta osallistumisesta urheilu- ja liikuntatoimintaan ja Tampereen Viittomakieliset ry:tä tilojen vuokrakäytöstä sekä Tampereen kaupungin ja seutukuntien liikuntatointa toiminta-avustuksista. Ja TammerSignia vappubileiden ja Tampereen Viittomakieliset ry:tä pikkujoulujen toteutumisesta.

Д1Х3HenkilБ0Л2kohtainen, miehet, alkukilpailu 8 sarjaa am.

Д1Х3HenkilБ0Л2kohtainen, miehet, alkukilpailu 8 sarjaa am. Д1Х3HenkilБ0Л2kohtainen, miehet, alkukilpailu 8 sarjaa am. 1. Raimo Parkkinen Keila-TБ0К1hti 198 210 225 196 214 245 161 179 1628 203,50 2. Eero Saarikoski Wellas 180 180 176 160 202 191 193 202 1484 185,50

Lisätiedot

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS Keilakausi 2015/2016 46. toimintavuosi Tämä toimintakertomus sisältää keskeisimmät seuran tapahtumat keilakaudelta, lisättynä tulososiolla, sekä muutamalla kuvalla höystettynä.

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu 1 VUOSIKERTOMUS 2015-2016 Yleistä Kausi 2015-2016 oli seuran 25. toimikausi. City Bowlers osallistui sekä HBL:n alaisiin kilpailusarjoihin että valtakunnansarjoihin ja ystävyysotteluita pelattiin useita.

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset 1 VUOSIKERTOMUS 2011-2012 Yleistä Kausi 2011-2012 oli seuran 21. toimikausi. Kulunutta kautta väritti City Bowlersin 20-vuotisen taipaleen juhlistaminen. Keilakausi starttasi uuden logon lanseeraamisella

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Harjoittelu

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Harjoittelu 1 VUOSIKERTOMUS 2013-2014 Yleistä Kausi 2013-2014 oli seuran 23. toimikausi. City Bowlers osallistui sekä HBL:n alaisiin kilpailusarjoihin että valtakunnansarjoihin. Seuran yhteistä harjoitusvuoroa jatkettiin

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

Keilaklubi Courun Colaajat ry Toimintasuunnitelma kaudelle

Keilaklubi Courun Colaajat ry Toimintasuunnitelma kaudelle 1 Keilaklubi Courun Colaajat ry Toimintasuunnitelma kaudelle 2008-2009 1 Yleistä Keilaklubi Courun Colaajat ry on keilailuharrastuksen ja keilailun kilpailutoiminnan ylläpitämiseen ja kehittämiseen erikoistunut

Lisätiedot

SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS

SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS 25.4.2015 TURUSSA TURUN VALPAS JYVÄSKYLÄN JALO HELSINGIN HERO VANTAAN WANKAT # # # # 3 Henrik LEINO 6 Mads KNUDSEN 4 Niklas HEISVAARA 2 Lari-Pekka LARJOLA 4 Viktor TIMOFEEV

Lisätiedot

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2013 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2013 687/12.01.06/2013 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015

Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015 Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015 Pieksämäen Tsemppi 82 Lentopalloseura JOHDANTO Toimintavuoden 2015 syksyllä käynnistyi Lentopalloseura Pieksämäen Tsemppi 82:n 34. toimintakausi. Se tietää sitä,

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2.

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2. Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2014 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2014 644/12.04.03/2014 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet.

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki

Lisätiedot

Turun Weikot Keilailu ry

Turun Weikot Keilailu ry 1 Turun Weikot Keilailu ry TOIMINTAKERTOMUS 2013 2014 Kausi 2013-2014 oli yhdistyksen neljäs toimintakausi. Yhdistys perustettiin kesäkuussa 2010. Yhdistys jatkaa suoraan Turun Weikkojen keilailujaoston

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KEILALULIITON MIESTEN AVOIMEN LUOKAN MITALISTIT 2016

LAPPEENRANNAN KEILALULIITON MIESTEN AVOIMEN LUOKAN MITALISTIT 2016 Lappeenrannan Keilailuliitto ry Finaalin pudotuspelit 5.12.2016 miehet avoin mestaruus 1 sarja 1. peli Jarmo Koski 189 jatkoon 2.-3. Olli Katila 187 2. peli Mika Vento 193 1.-2. Jarmo Koski 170 LAPPEENRANNAN

Lisätiedot

fsm A-B C-D WO 26 A-C B-D WO 51 A-D WO 52 B-C

fsm A-B C-D WO 26 A-C B-D WO 51 A-D WO 52 B-C Herr Singel A (28 Deltagare, 55 matcher) A * Niklas Wanjura B Juuso Toivonen C Jani Toivanen GEPA WO D Tony Jouhilampi VALP Poolsegrare: Niklas Wanjura Pooltvåa: Juuso Toivonen 1 A-B 21-7 21-17 2 C-D WO

Lisätiedot

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä Toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Ylivieskan Kuula, vuonna 1909 perustettu yleisseura. Urheiluseuran toiminta on vilkasta ja valtakunnallisesti tunnustettua. Toiminta painottui eri jaostojen järjestämiin

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 1(6) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2011 Versio 1.0H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 2(6) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT... 3 1.1

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Myllypuro La TIK-Tennis vs NurTS (16-30)

Kausi 2018/2019. Myllypuro La TIK-Tennis vs NurTS (16-30) Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko B 1. KirTe S Vanhanen Tero Puh. 0453555155 2. Noin 50 Halonen Markus Puh. 0405918805 3. NurTS 4 Savolainen Lari Puh. 0445338764 4. Thifa originals Latvio Ilkka

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Myllypuro La TIK-Tennis vs NurTS (16-30)

Kausi 2018/2019. Myllypuro La TIK-Tennis vs NurTS (16-30) Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko B 1. KirTe S Vanhanen Tero Puh. 0453555155 2. Noin 50 Halonen Markus Puh. 0405918805 3. NurTS 4 Savolainen Lari Puh. 0445338764 4. Thifa originals Latvio Ilkka

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Myllypuro La TIK-Tennis vs NurTS (16-30)

Kausi 2018/2019. Myllypuro La TIK-Tennis vs NurTS (16-30) Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko B 1. KirTe S Vanhanen Tero Puh. 0453555155 2. Noin 50 Halonen Markus Puh. 0405918805 3. NurTS 4 Savolainen Lari Puh. 0445338764 4. Thifa originals Latvio Ilkka

Lisätiedot

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Sisällysluettelo Yleistä Vuosikokous Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry:n jäsenet Hallitus, toiminnantarkastaja ja hallituksen toiminta Kilpailutoiminta

Lisätiedot

MA-luokat 102 srj. B-luokka 102 srj

MA-luokat 102 srj. B-luokka 102 srj Tampereen Keilailuliitto Ry Kaupin Keilahalli Kausikilpailuraportti (Viikkokilpailut) Tulokset ajalta 05.01.2015-24.05.2015 (vähintään 102 sarjaa heittäneet) MA-luokat 102 srj 1. Jussila Perttu TKK Tampere

Lisätiedot

Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI Puinnintie 4, PORI puh , .

Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI Puinnintie 4, PORI puh ,  . Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI 2019-2020 Puinnintie 4, 28360 PORI puh. 02-631 6600, email. pkl@bowling4you.fi www.bowling4you.fi SYYSKAUSI 2019 HEINÄKUU KILPAILU SARJAA VALVOJA HUOM. 24.06.

Lisätiedot

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,

Lisätiedot

Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 2000 Wikipedia

Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 2000 Wikipedia Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 2000 Wikipedia Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 2000 olivat historian viidennet maailmanmestaruuskilpailut ja kolmannet miesten MM kisat. Ne pela4in Norjassa.

Lisätiedot

SUOMEN KEILAILULIITTO Ruusulankatu 3 00260 HELSINKI

SUOMEN KEILAILULIITTO Ruusulankatu 3 00260 HELSINKI SUOMEN KEILAILULIITTO Ruusulankatu 3 00260 HELSINKI 10.8.2005 VALTAKUNNALLINEN SEURA-CUP 2005-2006 Valtakunnallinen seura-cup on kilpailu, joka keilataan Suomen Keilailuliiton alaisena sekä miesten että

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

Turun Weikot Keilailu ry

Turun Weikot Keilailu ry Turun Weikot Keilailu ry TOIMINTAKERTOMUS 2012 2013 Kausi 2012-2013 oli yhdistyksen kolmas toimintakausi. Yhdistys perustettiin kesäkuussa 2010. Yhdistys jatkaa suoraan Turun Weikkojen keilailujaoston

Lisätiedot

Lappeenrannan Keilailuliitto ry Lappeenrannan Keilahalli Miehet Avoin 11 sarjaa Valvoja:lakl 6 sarjan 5 sarjan 11 sarjan LUOKAT:M-Nimi

Lappeenrannan Keilailuliitto ry Lappeenrannan Keilahalli Miehet Avoin 11 sarjaa Valvoja:lakl 6 sarjan 5 sarjan 11 sarjan LUOKAT:M-Nimi Lappeenrannan Keilailuliitto ry 2.12. 2016 Miehet Avoin 11 sarjaa LUOKAT:M-Nimi Seura Tulos tulos yhteistulos 1 Keijo Särkkä X-COMPANY 1167 979 2146 2 Lauri Melanen X-COMPANY 1200 842 2042 3 Harri Klingberg

Lisätiedot

POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI

POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI 1 POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI 2 Räimeen kisat: 14.05 I Duppeli: 1. Markku Valve, Gunnar Wallin 2. Sirpa Korkeamäki, Kari Korkeamäki 3. Pasi Karvola, Jarmo Räty 4. Ilkka Laitinen,

Lisätiedot

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013 Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013 KAJAANIN HIIHTÄJÄT ry JOHTOKUNTA 2013 Puheenjohtaja Kauko Berg Mesiheinäntie 28 C8 87500 Kajaani puh. 0500670625 Varapuheenjohtaja Jouni Vimpari Saviniementie

Lisätiedot

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015 Espoo Ringside Golf ERG ry Nurmikartanontie 5 02920 Espoo VUOSIKOKOUSMATERIAALI Kevätkokous 2015 26.4.2015 Espoo Ringside Golf klubitalo, osoitteessa Nurmikartanontie 5, 02920 Espoo Sisältää: Kokouskutsu

Lisätiedot

Kausi 2018/ kierros Vapaa kierros Thifa originals

Kausi 2018/ kierros Vapaa kierros Thifa originals Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko B 1. KirTe S Vanhanen Tero Puh. 0453555155 2. Noin 50 Halonen Markus Puh. 0405918805 3. NurTS 4 Savolainen Lari Puh. 0445338764 4. Thifa originals Latvio Ilkka

Lisätiedot

HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA

HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA Sivu 1 / 6 HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 1.11.2016-31.10.2017 JÄSENET Seuran jäsenmäärä kauden 2017 lopussa oli 591. Edellisen kauden päättyessä jäseniä oli 578. Kasvua kaudesta 2016 siis

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2018 KOSKEN KAIUN PÖYTÄTENNISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018

TOIMINTAKERTOMUS 2018 KOSKEN KAIUN PÖYTÄTENNISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018 KOSKEN KAIUN PÖYTÄTENNISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018 1. PÖYTÄTENNISJAOSTO 1.1 Kokoonpano 2018 Tero Naumi Esko Akkanen Pasi Autio Esko Heikkinen Antti Posti Jarmo Ruohonen Marko Seitz Jyrki Ylenius

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 30.4.2017 0:10 ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2015-2016 THE FINAL SERIES REPORT

Lisätiedot

I Alkulohkot. Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin.

I Alkulohkot. Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin. I Alkulohkot Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin. Kenttä 1 Lohko A 1 2 3 4 5 YHT Joni Eväkoski 41 50 50 50 21 212 Mika Packalén 50 39 48 35 33 205 Yrjö Soidinmäki 36 38

Lisätiedot

SM-KILPAILUSÄÄNNÖT 13.09.2010

SM-KILPAILUSÄÄNNÖT 13.09.2010 SM-KILPAILUSÄÄNNÖT 13.09.2010 1 OSANOTTO- JA EDUSTUSOIKEUS Kaikilla keilaajilla, jotka ovat SFKL:n alaisen firmakeilailuyhdistykseen kuuluvan jäsenfirman palveluksessa, on oikeus osallistua kilpailuun.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2016

Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2016 Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2016 Pieksämäen Tsemppi 82 Lentopalloseura YLEISTÄ Ikämiesiän 35 vuotta huhtikuussa saavuttava Lentopalloseura Pieksämäen Tsemppi 82 on muutaman vuoden aikana ollut

Lisätiedot

67. Seuraseminaari ja Liittokokous 16.-17.4.2016 Jyväskylä Suomen Kuurojen Urheiluliitto ry

67. Seuraseminaari ja Liittokokous 16.-17.4.2016 Jyväskylä Suomen Kuurojen Urheiluliitto ry 67. Seuraseminaari ja Liittokokous 16.-17.4.2016 Jyväskylä Suomen Kuurojen Urheiluliitto ry Sisällysluettelo Sisällysluettelo...2 Valtakirja...3 Seuraseminaarin esityslista...4 Liittokokouksen esityslista...5

Lisätiedot

YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA

YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA LEMPÄÄLÄN KUNNAN PARHAINA PALKITTAVAT Vuoden miesurheilija TEEMU ROININEN 600 painonnosto

Lisätiedot

2017/2018 MIEHET MESTARUUSSARJA

2017/2018 MIEHET MESTARUUSSARJA Kausi 2017/2018 MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Ace Pelkonen Aki Puh. 040 9004 274 2. HiisiBalls Öhman Seppo Puh. 050 5728 300 3. NurTS Wallin Reima Puh. 0400 478 350 4. RiihiKulo Virtanen Janne Puh. 044 281

Lisätiedot

KOKKOLAN METSÄSTYS- JA AMPUMASEURAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

KOKKOLAN METSÄSTYS- JA AMPUMASEURAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 KOKKOLAN METSÄSTYS- JA AMPUMASEURAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1. HALLINTO Puheenjohtajana on toiminut Ritva Karri ja sihteerinä Jussi Sirviö. Taloutta on hoitanut Seija Karri ja varapuheenjohtajana

Lisätiedot

2M -FIRMALIIGA, LOPPUTULOKSET

2M -FIRMALIIGA, LOPPUTULOKSET 2M -FIRMALIIGA, LOPPUTULOKSET O V T H P erät keilat 1 Orion 12 9 3 0 30 37-11 14451 2 VTT 12 9 1 2 28 35-13 14329 3 GTK 12 8 2 2 26 33-15 14146 4 Aleksanterin teatteri 12 6 1 5 19 25-23 13728 5 Espoo 1

Lisätiedot

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA 2018-2019 Tilanne 3. kierroksen jälkeen 3.2.2019 Kupittaa/Turku 1. Mainarit 33 517 34360 1041,21 2. Bay 33 393 33381 1011,55 3. GB 33 387 33248 1007,52 4. TKK 33

Lisätiedot

Summer Spa Finaali 1.9.2013

Summer Spa Finaali 1.9.2013 Summer Spa Finaali 1.9.2013 8s. am, 8 parasta jatkaa Nimi Tas./8s. 1s. 2s. 3s. 4s. 5s. 6s. 7s. 8s. Yht. Ero 1. Jouni Helminen 0 213 255 193 279 236 233 257 196 1862 2. Vladimir Vasiliev 48 258 215 236

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 Homenokka-turnauksessa Istumalentopallon Suomen Cupia on pelattu vuodesta 1985 TULOKSET ry 31. SUOMEN CUP Jyväskylässä 26.-27.9.2015 L O P P U T U L O K S E T NAISTEN

Lisätiedot

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet).

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet). TOIMINTASUUNNITELMA 1 Hallinto Vuoden toimintaa johtaa syksyn 2012 liittokokouksessa valittu kuusijäseninen hallitus sekä puheenjohtaja. Liiton keskeisen toiminnan jäsentämisen kautta hahmottuu erilaisia

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS Karhulan liikuntahallilla lauantaina 6.2.2016 KANSAINVÄLINEN ISTUMALENTOPALLOTURNAUS VUODESTA 1983 Kuva: KSI/Juha Parkko 34. Kotka-turnauksen voittajat - KSI Kotka T

Lisätiedot

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011 20 vuotta Taekwondoa

TOIMINTAKERTOMUS 2011 20 vuotta Taekwondoa Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry TOIMINTAKERTOMUS 2011 20 vuotta Taekwondoa Sisältö JOHTOKUNTA 2011... 3 TOIMINTA... 3 Lasten ja nuorten liikunta... 3 PALKITUT... 4 OHJAAJAT... 5 TALOUS... 5 VIERAILIJAT...

Lisätiedot

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012 PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 Yleistä Hallinto Talous Luistelujaoston päälajit ovat pikaluistelu ja Short track eli kaukalopikaluistelu.

Lisätiedot

MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA

MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA EKL:n ulkoboccian henkilökohtaisista mestaruuksista kilpaili ennätysmäärä osallistujia 5.-6.8.2012 Virtain urheilukeskuksessa, kun 27 naista ja 42 miestä

Lisätiedot

Valittiin sihteeriksi Suvi Blechschmidt ja puheenjohtajaksi Lasse Pakarinen.

Valittiin sihteeriksi Suvi Blechschmidt ja puheenjohtajaksi Lasse Pakarinen. PÖYTÄKIRJA ISTUMALENTOPALLON YLEISKOKOUS 2012 Aika: Lauantai 18.8.2012 klo 12.45-14.58 Paikka: Läsnä: Pajulahden Urheiluopisto, Nastola Timo Herranen (KSI), Pekka Kiiski (KSI), Anne Korhola (ESI), Satu

Lisätiedot

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1998 tai myöhemmin syntyneet).

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1998 tai myöhemmin syntyneet). TOIMINTASUUNNITELMA 1 Hallinto Vuoden toimintaa johtaa syksyn 2014 liittokokouksessa valittu kuusijäseninen hallitus sekä puheenjohtaja. Liiton keskeisen toiminnan jäsentämisen kautta hahmottuu erilaisia

Lisätiedot

3. a) käsitellään hallituksen antama ja esittelemä toimintakertomus b) käsitellään edellisen vuoden tilinpäätös ja toiminnantarkastajien lausunto

3. a) käsitellään hallituksen antama ja esittelemä toimintakertomus b) käsitellään edellisen vuoden tilinpäätös ja toiminnantarkastajien lausunto Keilakillan kevätkokous perjantaina 26.1.2018 klo 14.15, Talin keilahalli 1. Kokouksen avaus 2. a) valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, ääntenlaskijat ja pöytäkirjan tarkastajat b) todetaan kokouksen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1/2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 YLEISTÄ Lielahden Kipinä ry:n toiminta perustuu ihmisten omatoimisuuteen ja vapaehtoiseen osallistumiseen. Toiminta on jatkunut menestyksellisesti jo vuodesta 1929.

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Toimintakertomus toimintakausi

Toimintakertomus toimintakausi Toimintakertomus 1.5.2017 30.4.2018 18. toimintakausi 1. Johdanto Hiihtoseuran 18. toimintakausi oli Ski Jyväskylä nimellä ensimmäinen täysimittainen toiminta kausi sääntömuutoksesta johtuen. Huhtikuussa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016 YLEISTÄ Tampereen Viittomakieliset ry täytti 118 vuotta toimintavuoden aikana ja on vanhin viittomakielinen yhdistys Pirkanmaan alueella. Tampereen Viittomakieliset ry:n toimintatilassa Siirilä, Satamakatu

Lisätiedot

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 Kilpailutoiminta Liigajoukkueet Naisten ykkösjoukkueen tavoitteena on voittaa tänäkin keväänä kultaa. Sama tavoite on myös vuodelle 2010. Naisten II-joukkue pelaa ykkösdivisioonassa

Lisätiedot

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 SISÄLLYSLUETTELO VUOSI 2013 PÄHKINÄNKUORESSA 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Seuratoiminta 3 2. 3 PAINOPISTEET AIKUISTEN LIIKUNNAN TOIMIALALLA 4 1. 4 2. Seuratoiminta

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2012 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT

YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT Kilpailut järjestetään toimintavuosittain. Osallistumisoikeus on liiton jäsenseurojen rekisteröimillä keilaajilla. Kilpailujen järjestämisessä noudatetaan tässä

Lisätiedot

Sangen maltillisesti aloitti Veljmiesten viisimiehinen joukkue kauden 2016/17 seuraottelusarjan Varkauden Keilahallissa paikallisen

Sangen maltillisesti aloitti Veljmiesten viisimiehinen joukkue kauden 2016/17 seuraottelusarjan Varkauden Keilahallissa paikallisen 7.12.2016 Käytiin Rauhalahdessa perinteeksi muodostunut seuraottelu Varkauden WBT kanssa. Tällä kertaa Veljmiehet oli tyly isäntä ja korjasi reilun n 600 pisteen voiton lukemin 9594-8914.Samalla WPT:n

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

Sarjan voittaja nousee mestaruussarjaan, kakkonen karsii 1-divisioonan seitsemännen kanssa

Sarjan voittaja nousee mestaruussarjaan, kakkonen karsii 1-divisioonan seitsemännen kanssa Kausi 2018/2019 Padel Lähiliiga MIEHET 1-DIVISIOONA 1. Epispallo Matikainen Sami Puh. 0415061066 2. Koppikotkat Kekäläinen Mikko Puh. 0407525847 3. Mr. Padel Club Nikkinen Aki Puh. 0500494220 4. Musta

Lisätiedot

RANKING KIERTUE

RANKING KIERTUE RANKING KIERTUE 2016 2017 Kiertueelle otetaan vähintään 90 keilaajaa järjestyksessä seuraavalla tavalla: 1. 32 kauden 2015 2016 kiertuefinaaliin selvinnyttä keilaajaa 2. Naisten, miesten ja nuorten poikien

Lisätiedot

1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN

1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN S E N I O R I T O I M I K U N T A 10.10.2016 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN o järjestää senioreille toimintaa klubilla & kentällä Tätä hyvää oli enemmän

Lisätiedot

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4

Lisätiedot

KULTAPERINNE ry. Kullanhuuhdonnan avoin Kulta CUP. Lopullinen Äänekoski Eväjärvi Saariselkä sijoitus. Kilpailijan nimi

KULTAPERINNE ry. Kullanhuuhdonnan avoin Kulta CUP. Lopullinen Äänekoski Eväjärvi Saariselkä sijoitus. Kilpailijan nimi KULTAPERINNE ry. Kullanhuuhdonnan avoin Kulta CUP 0 Kilpailijan nimi Matilainen Kauko Keränen Veikko Ojanpää Jukka Raja Hannu Pohjola Päivi Nivala Reijo Pekkala Meeri Kannisto Marjatta Muotkajärvi Pirjo

Lisätiedot

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008 SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli ry:n 17.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 107 + 2 kannattajajäsentä. 21.9. järjestettiin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Lehtimäen Jyske Yleisurheilujaosto TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Yleistä Lehtimäen Jyskeen yleisurheilu- ja hiihtojaostot toimivat yhdessä siten, että niillä on yhteiset jäsenet. Jaostoilla on kuitenkin

Lisätiedot

Kausi 2018/ kierros Vapaa kierros Thifa originals

Kausi 2018/ kierros Vapaa kierros Thifa originals Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko B 1. KirTe S Vanhanen Tero Puh. 0453555155 2. Noin 50 Halonen Markus Puh. 0405918805 3. NurTS 4 Savolainen Lari Puh. 0445338764 4. Thifa originals Latvio Ilkka

Lisätiedot

Miehet - M1 M2 M3 M4 M5 M6 Voitot Pisteet M

Miehet - M1 M2 M3 M4 M5 M6 Voitot Pisteet M SM-turnaus I 27.-29.11.1998 palattiin Vierumäellä ensimmäinen SM-sarjan osaturnaus. Alla on sarjataulukot turnauksen peleistä, sekä pistetilanne ensimmäisen viikonlopun jälkeen. Miehet saavat pisteitä

Lisätiedot

Toimintakertomus

Toimintakertomus TOIMINTAKERTOMUS Suomen Jet Sport Liitto ry Pajukuja 4, 29100 Luvia www.sjsl.fi Toimintakertomus 1.10.2017 30.09.2018 YLEISTÄ Suomen Jet Sport Liitto ry:n virallinen rekisteröintipäivämäärä on 07.10.1987.

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SARJAKIRJA

ISTUMALENTOPALLON SARJAKIRJA 1 ISTUMALENTOPALLON SARJAKIRJA 2017 2018 Istumalentopallossa pelataan kaudella 2017-18 miesten SM-sarja, naisten SM-turnaus, ykkössarja, Suomen Cup-turnaus ja veteraanien miesten M50 sekä naisten N40 sarjojen

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com 1/3 Willimiehen Disc Golf ry:n sääntömääräinen syyskokous 2013 Aika:!! klo 17.00 Paikka:! Skinnarilankatu 34, huone 7531, Lappeenranta

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA THE FINAL SERIES REPORT OF SITTING VOLLEYBALL FOR THE PERIOD

ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA THE FINAL SERIES REPORT OF SITTING VOLLEYBALL FOR THE PERIOD Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2012-2013 THE FINAL SERIES REPORT OF SITTING

Lisätiedot

SM-kilpailujen säännöt

SM-kilpailujen säännöt SM-kilpailujen säännöt 06.09.2018 1 OSANOTTO- JA EDUSTUSOIKEUS Kaikilla keilaajilla, jotka ovat SFKL:n alaisen firmakeilailuyhdistykseen kuuluvan jäsenfirman palveluksessa, on oikeus osallistua kilpailuun.

Lisätiedot

MIESTEN MESTARUUSLIIGAN FINAALIT

MIESTEN MESTARUUSLIIGAN FINAALIT VALEPA HURRIKAANI MIESTEN MESTARUUSLIIGAN FINAALIT 2018 OTTELUT VALEPA HURRIKAANI Ti 10.4. 18:15 VaLePa - Hurrikaani (Sastamala) [Yle, Ruutu] To 12.4. 18:15 Hurrikaani - VaLePa (Loimaa) [Ruutu] Su 15.4.

Lisätiedot

Turun Weikot Keilailu ry

Turun Weikot Keilailu ry Turun Weikot Keilailu ry TOIMINTAKERTOMUS 2016 2017 Kausi 2016 2017 oli yhdistyksen seitsemäs toimintakausi. Yhdistys perustettiin kesäkuussa 2010. Yhdistys jatkaa Turun Weikkojen keilailujaoston toimintaa.

Lisätiedot

Reikäpelimestaruuskilpailut

Reikäpelimestaruuskilpailut Reikäpelimestaruuskilpailut 4-5.8.2018 Kilpailuinfo Reikäpelien kilpailuformaatti Mukaan maksimissaan 32 miestä, 16 naista tasoitusjärjestyksellä Ensimmäinen kierros pelataan 4 pelaajan lohkoissa 3x6 reiän

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS

Lisätiedot

67. Seuraseminaari ja Liittokokous Jyväskylä Suomen Kuurojen Urheiluliitto ry

67. Seuraseminaari ja Liittokokous Jyväskylä Suomen Kuurojen Urheiluliitto ry 67. Seuraseminaari ja Liittokokous 16.-17.4.2016 Jyväskylä Suomen Kuurojen Urheiluliitto ry Sisällysluettelo Sisällysluettelo...3 Seuraseminaarin pöytäkirja...4-6 Liittokokouksen pöytäkirja...7-8 Edustettuina

Lisätiedot

Sarjan voittaja nousee mestaruussarjaan, kakkonen karsii 1-divisioonan seitsemännen kanssa

Sarjan voittaja nousee mestaruussarjaan, kakkonen karsii 1-divisioonan seitsemännen kanssa Kausi 2018/2019 Padel Lähiliiga MIEHET 1-DIVISIOONA 1. Epispallo Matikainen Sami Puh. 0415061066 2. Koppikotkat Kekäläinen Mikko Puh. 0407525847 3. Mr. Padel Club Puh. 0500494220 4. Musta 12.5 Puh. 0445533820

Lisätiedot

7 LIITOSTA EROAMINEN JA EROTTAMINEN SEKÄ MUUT KURINPITOTOIMET

7 LIITOSTA EROAMINEN JA EROTTAMINEN SEKÄ MUUT KURINPITOTOIMET Suomen Käsipalloliitto ry. 11.11.2009 SUOMEN KÄSIPALLOLIITTO RY SÄÄNNÖT 1 LIITON NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Käsipalloliitto ry. Yhdistyksen nimi ruotsiksi on Finlands Handbollförbund

Lisätiedot

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Toimintavuosi2014oliYhdistyksen49.toimintavuosi. Yhdistyksensääntöjenmääräämätkokouksetpidettiin. YleistenkokoustenlisäksijäsenistölläonollutmahdollisuusvaikuttaaYhdistyksentoimintaan

Lisätiedot

Vesipallon neuvottelupäivät 22.3.2015 Turku

Vesipallon neuvottelupäivät 22.3.2015 Turku 24.3.2015 Vesipallon neuvottelupäivät 22.3.2015 Turku Vesipallon neuvottelupäivät pidettiin Turun Uimareiden isännöimänä Impivaaran uimahallissa. Neuvottelupäiville osallistuivat seuraavat henkilöt: Kati

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2014 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015 KOSKEN KAIUN PÖYTÄTENNISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 KOSKEN KAIUN PÖYTÄTENNISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 KOSKEN KAIUN PÖYTÄTENNISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. PÖYTÄTENNISJAOSTO 1.1 Kokoonpano 2015 Tero Naumi Esko Akkanen Pasi Autio Jouko Flemming Esko Heikkinen Antti Posti Jarmo Ruohonen Marko

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016 KOSKEN KAIUN PÖYTÄTENNISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016 KOSKEN KAIUN PÖYTÄTENNISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 KOSKEN KAIUN PÖYTÄTENNISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1. PÖYTÄTENNISJAOSTO 1.1 Kokoonpano 2016 Tero Naumi Puheenjohtaja Esko Akkanen Pasi Autio Jouko Flemming (erosi jaostosta syksyllä 2016) Esko

Lisätiedot

Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot Laajavuoressa

Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot Laajavuoressa WANHAT HIIHTOVEIKOT JA HIIHTOSISKOT 1.6.2017 Matti Harju Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot Laajavuoressa 31.5.- 1.6.2017 Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot ry:n kesätapaaminen ja vuosikokous pidettiin

Lisätiedot

Varustekirppis / Omatoiminen varusteiden vaihtopäivä lauantaina 9.11.2013. klo.10.00 13.00 Energia Areenalla (Tekojään puoleinen käytävä)

Varustekirppis / Omatoiminen varusteiden vaihtopäivä lauantaina 9.11.2013. klo.10.00 13.00 Energia Areenalla (Tekojään puoleinen käytävä) Marraskuu 2013 TULEVIA TAPAHTUMIA Varustekirppis / Omatoiminen varusteiden vaihtopäivä lauantaina 9.11.2013 klo.10.00 13.00 Areenalla (Tekojään puoleinen käytävä) kuka vaan saa tulla myymään jääkiekkovarusteita,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot