Lisävarusteet. 26 MikroPC 12/2011

Transkriptio

1 26 MikroPC 12/2011

2 Kameran pakolliset lisätarvikkeet TEKSTI JA KUVAT: JARI TOMMINEN Muistikortit voidaan jakaa nopeudeltaan karkeasti neljään luokkaan. Eri valmistajat käyttävät nopeusluokituksille erilaisia merkintöjä eivätkä samatkaan merkinnät välttämättä ole keskenään vertailukelpoisia. Esimerkiksi SanDisk luokittelee korttinsa nykyään Standard-, Ultra-, Extreme- ja Extreme Pro -malleihin. Standard on hitain peruskortti, joka sopii hyvin tavallisiin taskukameroihin, musiikkisoittimiin ja muuhun käyttöön, jossa kirjoitusnopeus ei ole kriittinen. Ultra-kortit sopivat erinomaisesti useimpiin käyttötarkoituksiin ja esimerkiksi järjestelmäkameralla kuvaavien perusmuistikortiksi. Nopeus riittää mainiosti, ellei tarkoituksena ole kuvata pitkiä kuvasarjoja huippunopealla sarjakuvauksella. Ultra-kortteja voi käyttää myös tavanomaiseen videotallennukseen. Extreme-sarjan kortit on tarkoitettu ammattimaiseen käyttöön ja ne sopivat hyvin sarjakuvaukseen nopeilla ammattikameroilla. Niiden nopeus riittää myös hyvin täyden teräväpiirtotarkkuuden videokuvan tallentamiseen pidemmissäkin otoksissa. Extreme Pro -korttien kirjoitusnopeus riittää jopa kymmenien ruutujen kuvasarjojen tallentamiseen suuriresoluutioisilla, huippunopeilla ammattikameroilla, kun kuvamuotona käytetään kookasta, pakkaamatonta raakaformaattia. Kuvaamisharrastuksen aloittamiseen ei riitä pelkkä kamera. Heti alussa täytyy tehdä joukko pienehköjä, mutta välttämättömiä ostoksia. Aivan ensimmäinen hankinta on kameraan sopiva muistikortti, sillä nykyään vain harvan kameran mukana tulee minkäänlaista korttia. Kannattaa valita hyvälaatuinen kortti. Nimetön tai tuntemattomampaa merkkiä oleva kortti saattaa yllättäen kieltäytyä toimimasta tai sotkea osan sisällöstään. Yhden jättikortin sijaan kannattaa ostaa muutama keskikokoinen. Näin tappiot jäävät pienemmiksi, jos kortti vikaantuu tai kamera varastetaan. Itse käytän nykyisin SanDiskin kortteja, jotka eivät yli seitsemän vuoden aikana ole kertaakaan aiheuttaneet mitään ongelmia, toisin kuin useat muunmerkkiset kortit. Korttityypit Nykyään käytössä olevien muistikorttien yleisimmät päätyypit ovat compact flash (cf), secure digital (sd) ja memorystick (ms). Jokaisesta päätyypistä on lisäksi useampia alaversioita, jotka eivät välttämättä ole keskenään yhteensopivia joko fyysisten mittojen tai muiden erojen vuoksi. Käytännöllisesti katsoen kaikki ammattikamerat käyttävät cf-kortteja. Pokkareissa yleisimpiä ovat sd-kortit. Sd-kortista on kaksi pienempää versiota: minisd ja microsd. Pikkukorttien mukana toimitetaan yleensä sovitin, jonka avulla korttia voi käyttää myös tavallisessa sdkorttipaikassa. Secure digital -standardista on sittemmin syntynyt kaksi tilavampaa versiota: sdhc (secure digital high capacity) ja sdxc (secure digital extended capacity). Sdhc- ja sdxc-kortit eivät ole yhteensopivia tavallista sd-korttia käyttävien laitteiden kanssa. Jotkut sdhc-yhteensopivat laitteet saattavat pystyä käyttämään myös sdxc-kortteja, mutta tämä on syytä varmistaa laitteen valmistajalta. Memorystick on Sonyn oma muistikorttistandardi, joka on ollut käytössä lähinnä Sonyn kameroissa ja musiikkisoittimissa. Memorystickistä on aikojen kuluessa kehitetty kahdeksan fyysisiltä mitoiltaan ja kapasiteetiltaan erilaista versiota, joista vain osa on taaksepäin yhteensopivia. Ms-kortit ovat jäämässä marginaaliin Sonynkin siirtyessä käyttämään yleisempiä cf- ja sd-kortteja. Käytetyn kameran ostaja saattaa törmätä myös Fujifilmin ja Olympuksen aikoinaan kehittämään xd-muistikorttiin. Nykyään molemmat valmistajat käyttävät sd- ja cfkortteja. Nopea, nopeampi... MikroPC 12/

3 MUISTIKORTINLUKIJA on hyödyllinen apu kuvien siirtämisessä tietokoneelle. Oheiset Kingstonin ja Transcendin usb-lukijat ovat osoittautuneet käytössä luotettaviksi. koneeseen usb-kaapelilla. Käytännössä kaikki nykyiset usb-liitäntäiset lukijat ovat vähintään usb 2.0 -tasoisia eli ne siirtävät kuvat koneelle kohtalaisen ripeästi. Jos siirtonopeus on erityisen tärkeää, kannattaa valita usb 3.0 -yhteensopiva lukija. Tosin siitäkin saa täyden hyödyn irti vain, jos koneessa on vastaavan tasoinen liitäntä. Ammattikäytössä monet kuvaajat luottavat IEEE eli firewire-liitäntäisiin kortinlukijoihin. Ne ovat erittäin nopeita mutta vaikeammin löydettäviä. Valmistajia on vähän ja korkeamman hinnan vuoksi laitteiden menekki on ollut vähäistä. Yksi lukija, monta korttia YLEISIMMÄT KÄYTÖSSÄ OLEVAT muistikorttityypit ovat compact flash (cf, isompi) ja secure digital (sd, pienempi). Nykyisin pienimmät kaupassa myytävät kortit ovat käytännössä kahden gigatavun luokkaa, joskin jopa 128-megatavuisiakin vielä löytyy. Yleisimmät korttikoot ovat 4, 8 ja 16 gigaa. Suurimmat cf-kortit ovat 128-gigaisia, mutta niiden hinta saattaa pyöriä hulppeasti 850 euron tuntumassa. Perus-sd-kortti voi olla kooltaan enintään kaksi gigatavua. Sdhc-kortin maksimikoko on 32 Gt ja sdxc-kortin jopa kaksi teratavua. Suurimmat myynnissä olevat sdxc-kortit ovat tällä hetkellä 64-gigaisia. Kortinlukijassa pitäisi nykyisellään olla vähintään cf- ja sdhc-yhteensopivat korttipaikat. Myös muista paikoista voi olla hyötyä, jos esimerkiksi omassa lähipiirissä sattuu olemaan kameranomistajia, jotka käyttävät jotain muuta korttityyppiä. Microsd-paikasta on iloa silloin, jos käyttää älypuhelinta kuvaamiseen tai joutuu muuten siirtämään isompia tietomääriä puhelimen ja tietokoneen välillä tai esimerkiksi vaihtelemaan eri muistikortteja puhelimeen. Oma paikka pikkukortille on erityisen kätevä, koska silloin ei tarvitse näperrellä sovitinkuorten kanssa. Epäselvä luokitus Cf-korteille ei ole mitään selkeästi määriteltyä nopeusstandardointia. Useimmat valmistajat ilmoittavat korttiensa nopeudet kertoimena; esimerkiksi 150x tai 300x. Lukema on periaatteessa vastaava kuin cd-levyille ilmoitettu nopeus eli niin ja niin moninkertainen alkuperäisen cd-rom-aseman nopeuteen (noin 150 Kt/s) verrattuna. Vastaavaa esitystapaa käytetään usein myös sd-korteille. Secure digital -korteille on kehitetty myös oma nopeusluokituksensa. Luokkanumerot vastaavat pienintä jatkuvaa kirjoitusnopeutta pirstaloituneelle (fragmentoituneelle) kortille megatavuina sekunnissa. Nopeusluokituksien ja -merkintöjen kohdalla on hyvä muistaa, että ne perustuvat täysin valmistajan omaan ilmoitukseen. Kamera pullonkaulana Merkittävä tekijä kortin valinnassa on kameran oma kirjoitusnopeus. Taskukameroihin tai halvimpiin järjestelmäkameroihin ei ole mitään järkeä ostaa huippunopeita muistikortteja. Kameroiden oma hitaus ja pieni puskurimuisti rajoittavat kuvaamisnopeutta huomattavasti enemmän. Kortin nopeusluokka näkyy hyvin selvästi sen hinnassa. Yleisenä linjana on, että nopeuden kasvaessa hinta nousee hyvin jyrkästi: esimerkiksi Extreme-tason kortti maksaa tyypillisesti 1,5 2-kertaisesti Ultrakortin verran, ja Extreme Pro 1,5 2-kertaisesti Extreme-kortin verran. Olen itse tehnyt sellaisen mielenkiintoisen havainnon, että esimerkiksi matkalle lähtiessä muistikortit kannattaa ehdottomasti ostaa Suomesta ennen matkaa. Ulkomailla kortit maksavat tyypillisesti kahdesta neljään kertaa niin paljon kuin kotimaisissa kaupoissa. Kortilta koneeseen Kaikista kameroista kuvat voi siirtää tietokoneelle usb-kaapelin välityksellä. Tämä ei kuitenkaan ole aina kätevin tai edes mahdollinen tapa. Huomattavasti helpommin siirto onnistuu tarkoitukseen tehdyn kortinlukijan avulla. Useimmat kortinlukijat kytketään Sähköä mukaan Harvakseltaan kuvia napsiva voi hyvinkin pärjätä kameran mukana tulleella akulla koko kameran käyttöiän ajan. Tavanomaisessa käytössä nykyakkujen kapasiteetti riittää täydellä varauksella helposti useampaan sataan otokseen. Aktiivisemmalle kuvaajalle lisäakku on tarpeen. Sellainen on hyvä olla mukana myös, jos on esimerkiksi tarkoitus matkailla seuduilla, joilla ei ole tarjolla riittävästi latausmahdollisuuksia. Tehokäyttäjän kameralaukusta akkuja löytyy usein enemmänkin. Akut kameran mukaan Useimmat nykyiset kamerat käyttävät omaa, mallikohtaista litiumioniakkuaan. Ne ovat kooltaan ja muotoilultaan sellaisia, että vääränlaista akkua on yleensä hankalaa saada laitettua kameran akkupaikkaan. Jos tässä kuitenkin onnistuu, seurauksena on helposti vähintään kameran ja akun vikaantuminen, ja pahimmillaan jopa henkilövahinkoja aiheuttava tulipalo tai räjähdys. Kamerakohtaisia akkuja myydään yleensä vain kyseistä merkkiä ja mallia 28 MikroPC 12/2011

4 edustavissa valokuvausliikkeissä tai verkkokaupoissa. Joissakin kameroissa käytetään myös yleisesti saatavissa olevia akkuja tai paristoja. Useimmiten kyseessä ovat silloin AA- eli LR6-kokoiset sormiakut tai -paristot. Toinen melko yleisesti käytössä oleva virtalähde on AAA- eli LR03-kokoinen kynäparisto tai -akku. Laadulla on väliä Vaikka akut ovatkin hankintahinnaltaan jonkin verran paristoja kalliimpia, hyvälaatuisten akkujen käyttäminen tulee pidemmällä aikavälillä huomattavasti halvemmaksi. Lisäksi ne voivat olla alkaliparistoja suorituskykyisempiä salamalaitteissa ja eräissä muissa käyttökohteissa Huonolaatuiset halpa-akut puolestaan eivät välttämättä pysty antamaan sähköä täyttä nimelliskapasiteettiaan vastaavaa määrää tai ne saattavat vikaantua hyvin nopeasti. Itselläni on ollut hyviä kokemuksia Panasonicin ammattilaatui- sista NiMH-sauva-akuista (valkoinen vihreillä raidoilla), jotka ovat toimineet luotettavasti vuosien ajan. Myös Sanyon Eneloop-akut ovat saaneet paljon kehuja useilta käyttäjiltä. Tarkista sopivuus Samoista kokomerkinnöistä huolimatta akkujen ja paristojen välillä on pieniä eroja, jotka saattavat estää akkujen käytön kamerassa, salamassa tai muussa laitteessa. Selvin ero on nimellisjännitteessä. Alkaliparistojen nimellisjännite on tyypillisesti 1,5 volttia, kun taas vastaavassa NiMHakussa se on 1,2 volttia. Ero on pieni, mutta jotkut jännitetasolle herkät laitteet eivät suostu toimimaan akkujen matalammalla jännitteellä, tai ne toimivat epävakaasti tai virheellisesti. Paristoihin verrattuna akut pystyvät purkamaan varaustaan huomattavasti suuremmalla virralla, joten ne sopivat paremmin kuormittaviin käyttökohteisiin. Vaikeammin havaittava, mutta kohdalle osuessaan harmillinen ero on koko. Esimerkiksi AA-kokoinen NiMH-akku on usein aavistuksen verran lyhyempi ja paksumpi kuin AA-kokoinen alkaliparisto, eikä akku välttämättä mahdu kaikkein tiukimmin mitoitettuihin koteloihin tai saa kunnollista kosketusta. Kameroiden akuissa on harvemmin valinnanvaraa kapasiteetin suhteen, mutta salama- ja muissa pienlaitteissa käytettävissä AA-kokoisissa NiMHakuissa valikoimaa löytyy. Kannattaa ilman muuta hankkia akkuja, joissa on enemmän milliampeeritunteja (mah). Kameroilla omat laturit Useimpien kameroiden mukana toimitetaan juuri sen akuille sopiva laturi. Ankeimmillaan laite on pelkkä virtalähde, johon kamera kytketään latauksen ajaksi. Parempi vaihtoehto on erillinen latauslaite, jolloin kameralla voi jatkaa kuvaamista, jos omistaa vara-akun. Paljon kuvaavan ja useampia akkuja käyttävän kannattaa harkita kaksoispesällistä laturia, jolla latausurakkaan kuluvaa aikaa pystyy lyhentämään merkittävästi. Peruslaturi on halpa Salamalaitteet ja muut pienet sähkölaitteet käyttävät useimmiten AA- tai AAA-kokoisia akkuja tai paristoja. Jos laitteita käyttää yhtään enemmän, akut tulevat selvästi halvemmiksi kuin paristot. Sauva-akkuja voi ladata lähes missä tahansa NiMHakuille sopivassa laturissa, joita markettienkin paristohyllyt ovat pullollaan. Tavallisen peruslaturin hyviä puolia ovat edullinen hinta ja se, että ne useimmiten kohtelevat akkuja riittävän hellävaraisesti toisin sanoen käyttävät KAMERAN OMAN AKUN lisäksi kuvaaja voi tarvita nipun AA-kokoisia paristoja tai akkuja. Pitkällä aikavälillä hyvät NiMH-akut tulevat halvemmiksi kuin alkaliparistot ja esimerkiksi salamalaitteessa niiden suorituskyky on paristoja parempi. Akut kannattaa aina käyttää ja ladata samoina sarjoina, jotta niiden kuntoa on helpompi valvoa. Sarjat saa pysymään helposti yhdessä merkitsemällä akut yhteisellä kirjaimella tai numerolla. pientä latausvirtaa. Huonoa on hitaus ja se, että niissä ei ole juuri minkäänlaista akkujen kuntoa valvovaa älykkyyttä. Perussarjan pikalaturit ovat nopeita, mutta ne saattavat helposti tärvellä akkujen kunnon ja lyhentää merkittävästi niiden käyttöikää. Tehokäyttäjälle älylaturi Älykäs yleislaturi auttaa pitämään NiMHakut iskussa pidempään ja tarvittaessa sillä saattaa jopa saada elvytettyä rankassa käytössä uuvahtaneen akun ainakin joksikin aikaa. Samalla laturi tarjoaa useita latausvirtavaihtoehtoja, joista voi valita kulloiseenkin kiiretilanteeseen sopivimman. Yleisenä ohjeena voi pitää akkujen varaamista aina laturin pienimmällä latausvirralla (pienin ma-lukema), kaikessa rauhassa ajan kanssa. Tämä on akun kannalta hellävaraisinta ja auttaa pidentämään sen elinikää. KAMEROIDEN litiumioniakut vaativat omat laturinsa. AAakkuja varten sen sijaan on olemassa edullisia yleislatureita (keskellä) tai, parempana vaihtoehtona, älykkäitä latureita, jotka osaavat valvoa akkujen kuntoa. MikroPC 12/

5 Suuren latausvirran käyttö lämmittää akkua ja lyhentää sen käyttöikää. Toisaalta, täyden ampeerin latausvirta saattaa lyhentää latausajan jopa puoleen tuntiin, kun pienimmällä virralla aikaa saa varata 16 tunnista vuorokauteen hieman akun kunnosta riippuen. Oma valintani yleislaturiksi on osunut Technolinen älykkääseen laturiin BC-900, jossa on tavanomaisten lataustoimintojen lisäksi myös akkujen testaus ja diagnostiikka sekä myös elvytystoiminto. Kyseistä laturia myydään myös muilla tuotemerkeillä, esimerkiksi LaCrosse. Myös Powerexin isommat laturit ovat olleet maailmalla suosittuja, varsinkin ammattikäytössä. Pidä kamerasi puhtaana Kameralaukussa tulisi olla vähintäänkin työkalut objektiivin linssien puhdistukseen ja kameran päällipuoliseen siivoamiseen. Paljon kuvaavalle järjestelmäkameran omistajalle on myös iloa kunnollisesta kennonpuhdistussarjasta, mutta sitä harvemmin tarvitsee kuljetella mukanaan. Kameran rungon ja tarvikkeiden puhdistukseen sopivat hyvin erilaisissa tekniikkaliikkeissä myytävät paineilmapullot ja tavalliset mikrokuituliinat. Paineilman kanssa pitää kuitenkin olla varovainen, sillä purkin sisältämä ponnekaasu ei yleensä ole ilmaa, vaan butaania tai propaania, joka on herkästi syttyvää. Puhallettaessa pitää myös varoa, ettei päästä pulloa sylkäisemään ponneainetta nestemäisessä muodossa esimerkiksi linssipinnoille, sillä tahran poistaminen voi olla työlästä. Objektiiveille omansa Pöly ja irtolika lähtee linssin pinnasta melko helposti puristettavalla ilmapumpulla, joita myydään valokuvausliikkeissä. Vaihtoehtoisena työvälineenä toimii hyvin apteekeista saatava kuminen korvapumppu. Objektiivin puhdistamiseen voi hyvin käyttää silmälasiliikkeistäkin saatavaa mikrokuituliinaa, mutta silloin on varottava, ettei liinan ja linssin väliin pääse hiekkaa tai muuta karkeaa likaa. Sitkeiden tahrojen poistamiseen voi ostaa linssipaperia ja monikalvopäällystetyille linsseille tarkoitettua linssinpuhdistusnestettä, jolla paperi kostutetaan ja linssipinnat pyyhitään varovasti. Paras mukana kuljetettava puhdistusväline on oman kokemukseni mukaan Lens Pen -puhdistuskynä, IRTOLIKA JA -PÖLY lähtee niin kameran kuin linssienkin pinnasta kunnon puhalluspumpulla tai purkitetulla paineilmalla. jota on ainakin kahta kokoa: isoille järjestelmäkameraobjektiiveille ja pienille pokkarilinsseille. Lens Penin hiilikuitupensselillä pöly ja irtolika lähtevät linssin pinnasta rivakasti, ja toisen pään grafiittihuopatyyny poistaa hankalammatkin tahrat ilman puhdistusnesteitä. Puhdistustehoa voi helposti parantaa hönkäisemällä ensin kevyesti linssiin. Kennokin kaipaa puhdistusta Automaattisella kennonpuhdistuksellakin varustetut järjestelmäkamerat tarvitsevat silloin tällöin kuvakennon puhdistamista käsin. Vähimmällä vaivalla tämä hoituu kiikuttamalla kamera huoltoliikkeeseen. Silloin se ei kuitenkaan ole käytettävissä pariin työpäivään. Kenno on helppo puhdistaa itsekin, ja harjaantunut puhdistaja hoitaa homman kymmenessä minuutissa. Tyypillinen, kattava puhdistussarja sisältää staattiseen varaukseen perustuvan sudin, jolla kennolta saa poistettua helposti irtoavan pölyn ja irtolian. Sitkeämmän lian poistamiseen tarvitaan joko pehmeitä, nukkaamattomia vanupuikkoja tai pientä airoa muistuttavia, tekstiilipintaisia pyyhintälastoja ja puhdistusnestettä. Neste on useimmiten metanolipohjaista. Itse käytän puhdistamiseen Visible Dustin suteja ja puhdistussarjoja, mutta niiden hankkimisen jälkeen markkinoille on tullut muitakin varsin päteviä välineitä. MIKROKUITULIINA JA LENS PEN -puhdistuskynät ovat oivallisia välineitä kameran objektiivien pitämiseen puhtaana. JOKAISEN JÄRJESTELMÄKAMERAN kenno tarvitsee joskus puhdistusta. Kuvaa rumentavat pölypisteet saa poistettua tarkoitukseen tehdyillä harjoilla, ja sitkeämpi lika lähtee puhdistusnesteen ja -puikkojen avulla. Kuvassa on Visible Dustin näkemys asiasta, mutta muitakin hyviä työkaluja on olemassa. 30 MikroPC 12/2011