Valtuustokoko Manner-Suomen kunnissa

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtuustokoko Manner-Suomen kunnissa"

Transkriptio

1 Valtuustokoko Manner-Suomen kunnissa Tietoja kuntien valtuustojen koosta v Vertailutietoa aikaisempiin valtuustokausiin Valtuustokokoon vaikuttavat tekijät Joulukuu 2012 Sirkka-Liisa Piipponen, tilastotutkija Kuntaliitto/Kuntakehitys ja tutkimus etunimi.sukunimi(at)kuntaliitto.fi

2 Valtuustopaikkojen määrään vaikuttavat tekijät syksyn 2012 vaaleissa Syksyn 2012 kuntavaaleissa valittavien valtuutettujen määrä kunnissa määräytyy kuntalain 10 :n mukaisesti kunnan asukasluvun mukaan. Poikkeukset: Ns. minivaltuustot: Kunnassa, jonka asukasluku on enintään 2000, valtuusto voi vaalivuoden kesäkuun loppuun mennessä ( ) päättää valittavaksi valtuutettuja pienemmänkin parittoman lukumäärän kuin 17, toisin sanoen joko 13- tai 15- jäsenisen valtuuston. Kuntaliitokset: Yhdistyvät kunnat voivat yhdistymissopimuksessa sopia, että valtuutettuja valitaan uudessa kunnassa enemmän kuin kuntalain 10 :ssä säädetään. Sopimus voi tältä osin olla voimassa ensimmäisen kokonaisen kunnallisvaalikauden loppuun. (Kuntajakolaki 1698/2009, 25 )

3 Valtuutettujen lukumäärä kunnissa kuntalain mukaisesti (L 365/1995, 10 ) Asukasluku Valtuutettujen enintään * Yli * Kunnassa, jonka asukasluku on enintään 2 000, valtuusto voi päättää valittavaksi joko 13 tai 15 valtuutettua (ilmoitus vaalivuonna mennessä ministeriöön.)

4 Manner-Suomen kuntien luokittelu valtuustokoon mukaan 1993, 1997, 2001, 2005, 2009 ja 2013 alkaneilla valtuustokausilla Kuntia valtuustokauden 1. vuonna, Valtuutettujen , , , , , , < 17* ** ** ** ** ** ** Yht. kuntia, Yht. valtuutettuja, *Kunnassa, jonka asukasluku on enintään asukasta, valtuusto voi päättää valittavaksi valtuutettuja pienemmänkin parittoman lukumäärän kuin 17, ei kuitenkaan vähempää kuin 13. **Valtuustokoot 39, 41, 45, 47, 49 ja 71 eivät ole kuntalain mukaisia valtuustokokoja, vaan ovat muodostuneet kuntaliitosten myötä

5 Kuntien valtuutettujen määrän jakautuminen valtuustokokojen mukaan v ja v valtuustokoko alle Vuosi 2013 Vuosi

6 Valtuustopaikkojen määrän muutokset syksyn 2012 vaaleissa Manner-Suomen kunnissa valtuutettuja valittiin syksyn 2012 kuntavaaleissa yhteensä Yleisimmin valtuustossa on joko 21 tai 27 valtuutettua. ( asukkaan kunnissa käytettävät valtuustokoot). Keskimäärin 32 valtuutettua/kunta Eniten vähenevät 27-jäseniset valtuustot (ts asukkaan kuntien valtuustot). Edellisen valtuustokauden alkuun verrattuna valtuutettujen määrä vähenee kaikkiaan 738 henkilöllä.» 14:sta kunnassa valtuustokoko pienenee asukasluvun vähenemisen takia (valtuustopaikat vähenevät 82:lla).» Kolmessa kunnassa valtuustokoko kasvaa asukasluvun kasvun takia (valtuustopaikat kasvavat 18:lla).» Viidessä kunnassa käytetään pienempää valtuustokokoa kuin kuntalain mukainen minimikoko 17 valtuutettua.» Kuudessa kunnassa on laajennettu valtuusto kuntaliitoksen takia (valtuustopaikkoja 64 enemmän kuin asukasluku edellyttäisi)

7 Kunnat, joissa pienennetty valtuustokoko (13 tai 15 valtuutettua) kauden alussa Kunta Asukasluku , Valtuustokoko v. 2013, Onko pienennetty valtuustokoko ollut käytössä aiemmin? Luhanka kyllä Merijärvi kyllä Pelkosenniemi kyllä Pyhäntä kyllä Utsjoki kyllä Kunnassa, jonka asukasluku on enintään 2 000, valtuusto voi päättää valittavaksi joko 13 tai 15 valtuutettua. Vuonna 2013 alkavalla kaudella kuntia, joissa on enintään asukasta, on yhteensä 30. Näistä viisi (5) käyttää mahdollisuutta valita syksyn 2012 kuntavaaleissa vähemmän kuin 17 valtuutettua. Näissä kunnissa myös edellisellä valtuustokaudella valtuustokoko oli

8 Kunnat, joissa asukasluvun muutoksen takia valtuustokoko pienenee v alkavalla kaudella Kunta Asukasluku, , Asukasluku , Valtuustokoko v. 2009, Valtuustokoko v. 2013, Heinävesi Kokemäki Kuortane Lavia Marttila Oulainen Paltamo Pello Pertunmaa Posio Rantasalmi Rautjärvi Savitaipale Vieremä

9 Kunnat, joissa asukasluvun muutoksen takia valtuustokoko suurenee v alkavalla kaudella Kunta Asukasluku, , Asukasluku , Valtuustokoko v. 2009, Valtuustokoko v. 2013, Espoo Lumijoki Petäjävesi

10 Kunnat, joissa kuntaliitoksen takia laajennettu valtuustokoko kauden alussa Kunta (kuntaliitoskuntien nimet suluissa) Kurikka* (Kurikka, Jurva) Loviisa** (Loviisa, Liljendal, Pernaja, Ruotsinpyhtää) Masku* (Masku, Askainen, Lemu) Mikkeli*** (Mikkeli, Ristiina, Suomenniemi) Sastamala*** (Sastamala, Kiikoinen) Vaasa*** (Vaasa, Vähäkyrö) Asukasluku, , Valtuustokoko liitossopimuksen mukaan, Asukasluvun mukainen valtuustokoko, Valtuusto paikkojen erotus, Kurikan ja Maskun liitossopimus on tehty ennen kuntajakolain uudistusta. Aikaisemman kuntajakolain (1196/1997, 24 ) mukaan laajennettu valtuustokoko sai olla käytössä 1-2 kokonaista valtuustokautta yhden sijasta. * liitos ** liitos *** liitos SLP & MPS 8/2012

11 Valtuustopaikat voimaan tulevissa kuntajaon muutoksissa Vuoden 2013 alussa tapahtuu 10 kuntaliitosta. Näistä kolmessa kuntaliitoksessa on sovittu laajemmasta valtuustokoosta kuin mitä asukasluku edellyttäisi. Kunnat ovat:» Mikkeli (Ristiina, Suomenniemi)» Sastamala (Kiikoinen)» Vaasa (Vähäkyrö) Seitsemässä kuntaliitoksessa on valittu asukasluvun mukainen valtuustokoko. Nämä kunnat ovat:» Alavus (Töysä)» Kitee (Kesälahti)» Kuopio (Nilsiä)» Lohja (Karjalohja, Nummi-Pusula)» Oulu (Haukipudas, Kiiminki, Oulunsalo, Yli-Ii)» Raahe (Vihanti)» Savonlinna (Kerimäki, Punkaharju)

12 Aihepiiriin liittyviä tilastoja ja tutkimuksia: Tilastotietoja: Kuntavaali- ja demokratiatilastot Tutkimuksia: Tutkimus valtuustokaudesta : Kuntademokratian ja johtamisen tila valtuustokaudella Acta nro 215. Jäntti Anni ja Pekola- Sjöblom Marianne (toim.) Kuntaliiton kirjakauppa:

Maatalouslomitusta hoitava paikallisyksikkö v. 2013 sijaintikunta KUNTANIMI Numero 2013 Paikallisyksikkö Maakuntano 005 Alajärvi 5 ALAJÄRVI 14 759 Soini 5 ALAJÄRVI 14 934 Vimpeli 5 ALAJÄRVI 14 010 Alavus

Lisätiedot

Population register center POPULATION IN THE MAINLAND 5298858

Population register center POPULATION IN THE MAINLAND 5298858 Population register center POPULATION IN THE MAINLAND 5298858 Region of Uusimaa 1408020 Espoo 241565 Hanko 9657 Helsinki 576632 Hyvinkää 44987 Inkoo 5575 Järvenpää 38288 Karjalohja 1481 Karkkila 9076 Kauniainen

Lisätiedot

KUNTIEN MAKSUOSUUDET KUNNALLISELLE TYÖMARKKINALAITOKSELLE VUONNA 2009

KUNTIEN MAKSUOSUUDET KUNNALLISELLE TYÖMARKKINALAITOKSELLE VUONNA 2009 Suomen Kuntaliitto 29.1.2010 KUNTIEN MAKSUOSUUDET KUNNALLISELLE TYÖMARKKINALAITOKSELLE VUONNA 2009 Väkilukukerroin: 0,3797194 Verotettavien tulojen kerroin: 0,000026241 1) Maksuunpantua kunnallisveroa

Lisätiedot

Työssäkäynnin pendelöinti, koko maa

Työssäkäynnin pendelöinti, koko maa Työssäkäynnin pendelöinti, koko maa Työssäkäyntialueet muodostettu 31.12.2009 pendelöintitietojen pohjalta, 1.1.2011 kuntajaon mukaan Uusimaa s. 2 Varsinais-Suomi s. 3 Satakunta s. 4 Kanta-Häme ja Päijät-Häme

Lisätiedot

'015 ARTJÄRVI X X X X X X X '009 ALAVIESKA X X X X X X X '071 HAAPAVESI X X X X X X X X '078 HANKO X X X X X X X

'015 ARTJÄRVI X X X X X X X '009 ALAVIESKA X X X X X X X '071 HAAPAVESI X X X X X X X X '078 HANKO X X X X X X X 020 AKAA X X X X X X X '005 ALAJÄRVI X X X X X X X '009 ALAVIESKA X X X X X X X '010 ALAVUS X X X X X X X X '015 ARTJÄRVI X X X X X X X '016 ASIKKALA X X X X X X X X X '018 ASKOLA X X X X X X X '019 AURA

Lisätiedot

Sähköiseen tukihakuun osallistuneiden maatilojen lukumäärä ja osuudet kunnittain prosenttijärjestyksessä, 29.4.2011

Sähköiseen tukihakuun osallistuneiden maatilojen lukumäärä ja osuudet kunnittain prosenttijärjestyksessä, 29.4.2011 Sähköiseen tukihakuun osallistuneiden maatilojen lukumäärä ja osuudet kunnittain prosenttijärjestyksessä, 29.4.2011 ELY-keskus/alue ja kunta Koko maa yhteensä (335 kuntaa) 20 664 33,21 % Ahvenanmaan valtionvirasto

Lisätiedot

Sivu 1 (10) VÄESTÖ- JA ASUNTOMARKKINATIETOJA 2011 KUNNITTAIN

Sivu 1 (10) VÄESTÖ- JA ASUNTOMARKKINATIETOJA 2011 KUNNITTAIN Pääkaupunkiseutu 49 Espoo 252 439 4 469 1,8 1,1 7 300 41,1 56,8 3 400 47,9 98,6 98,0 13,2 12,3 12 7 0,0 624 99 91 Helsinki 595 384 6 835 1,2 0,5 25 015 48,0 59,2 5 294 58,0 99,9 99,9 9,4 9,4 7-2 0,0 3

Lisätiedot

Äänestysaktiivisuus Äänioikeutetuista ja äänestäneistä on vähennetty ulkomailla asuvat Suomen kansalaiset. Äänioikeutetut. Ennakkoon äänestäneet

Äänestysaktiivisuus Äänioikeutetuista ja äänestäneistä on vähennetty ulkomailla asuvat Suomen kansalaiset. Äänioikeutetut. Ennakkoon äänestäneet http://192.49.229.35/tp2012k2/s/aanaktiivisuus/aanestys1.htm Etusivu - PRESIDENTINVAALI 5.2.2012 - Äänestysaktiivisuus Äänestysaktiivisuus Äänioikeutetuista ja äänestäneistä on vähennetty ulkomailla asuvat

Lisätiedot

Kunnallisveroprosenttien korotukset 2000-luvulla kunnittain*

Kunnallisveroprosenttien korotukset 2000-luvulla kunnittain* Kunnallisveroprosenttien korotukset 2000-luvulla kunnittain* 1/6 Kunta Maakunta Kunnallisveroprosentti** Muutos v. 2000 v. 2012 %-yks Valtuustokauden muutos 2009-12, %-yks*** Akaa Pirkanmaa 18,43 19,75

Lisätiedot

Kunnallisveroprosenttien korotukset 2000-luvulla kunnittain*

Kunnallisveroprosenttien korotukset 2000-luvulla kunnittain* Kunnallisveroprosenttien korotukset 2000-luvulla kunnittain* 1/6 Kunta Maakunta Kunnallisveroprosentti** Muutos v. 2000 v. 2012 %-yks Valtuustokauden muutos 2009-12, %-yks*** Hämeenkoski Päijät-Häme 18.00

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 11 päivänä marraskuuta /2011 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Julkaistu Helsingissä 11 päivänä marraskuuta /2011 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 11 päivänä marraskuuta 2011 1125/2011 Verohallinnon päätös metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta Annettu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2011 Verohallinto

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012. 609/2012 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012. 609/2012 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012 609/2012 Verohallinnon päätös metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta Annettu Helsingissä 7 päivänä marraskuuta 2012 Verohallinto

Lisätiedot

7.11.2013 Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella.

7.11.2013 Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella. Koodi Kunta 020 AKAA X X X X X X X X 005 ALAJÄRVI X X X X X X X X X X 009 ALAVIESKA X X X X X X X X X 010 ALAVUS X X X X X X X X X X 016 ASIKKALA X X X X X X X X X X 018 ASKOLA X X X X X X X X X X 019

Lisätiedot

Työssäkäynnin pendelöinti, koko maa

Työssäkäynnin pendelöinti, koko maa Työssäkäynnin pendelöinti, koko maa Työssäkäyntialueet 31.12.2008 pendelöintitietojen pohjalta, 1.1.2011 kuntajaon mukaan. Työssäkäyntialueet merkitty värein ja muu yli 10 %:n pendelöinti nuolin. Uusimaa

Lisätiedot

Dnro 1996/31/2008. LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna Annettu Helsingissä 1. päivänä joulukuuta 2008

Dnro 1996/31/2008. LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna Annettu Helsingissä 1. päivänä joulukuuta 2008 Dnro 1996/31/2008 LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2009 Annettu Helsingissä 1. päivänä joulukuuta 2008 Verohallitus on verotusmenettelystä 18 päivänä joulukuuta 1995 annetun

Lisätiedot

Kuntien kirjahankintakulujen muutos maakunnittain

Kuntien kirjahankintakulujen muutos maakunnittain SUOMEN KULTTUURIRAHASTO LEHDISTÖTIEDOTE 13.4.2012 Liite korj.17.4.2012 * hankintayhteistyö Kuntien kirjahankintakulujen muutos maakunnittain keskiarvo 2005-06, Kirjahankintakulut toteutunut 2011, Muutos

Lisätiedot

Kaikki kunnat, tilitetty määrä, 2012 heinäkuu, kumulatiivinen

Kaikki kunnat, tilitetty määrä, 2012 heinäkuu, kumulatiivinen Kaikki kunnat, tilitetty määrä, 2012 heinäkuu, kumulatiivinen Kunnallisvero Muutos % Yhteisövero Muutos % Kiinteistövero Muutos % Akaa 31 481 915 3,7 847 208-48,6 62 938 Alajärvi 15 437 362 3,5 969 701-32,9

Lisätiedot

Kohdunkaulansyöpää ehkäisevään seulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012

Kohdunkaulansyöpää ehkäisevään seulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 Kohdunkaulansyöpää ehkäisevään seulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 020 AKAA X X X X X X X '005 ALAJÄRVI X X X X X X X '009 ALAVIESKA X X X X X X X '010 ALAVUS X X X X X X X X '016 ASIKKALA X X X

Lisätiedot

Lainakanta 2010 Milj. Euroa/ euroa asukas. Koko maa , , , ,66 0,41 44,

Lainakanta 2010 Milj. Euroa/ euroa asukas. Koko maa , , , ,66 0,41 44, 2010 / Koko maa 5 375 276 18,98 10519,4 1 956 6655,7 1 211 12,66 0,41 44,5 10 4573 5 Alajärvi 14 10 487 20,50 18,6 1 771 6,8 745 17,47 0,33 28,8 7 3145 9 Alavieska 17 2 770 21,00 8,0 2 886 5,8 2 145 28,62

Lisätiedot

Taulu 2 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat tammikuussa 2012

Taulu 2 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat tammikuussa 2012 Taulu 2 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat tammikuussa 2012 Lähde: KELA Kunta ja maakunta ARA-vuokra-asunnot Vapaarahoitteiset vuokra-asunnot Yhteensä: Manner-Suomi 75

Lisätiedot

Laskelmat eivät sisällä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoimaa rahoitusta Lähde: VM/Kuntaliitto 1) Ei sisällä veromenetysten kompensointia

Laskelmat eivät sisällä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoimaa rahoitusta Lähde: VM/Kuntaliitto 1) Ei sisällä veromenetysten kompensointia 10.10.2011/Kuntaliitto Alustava laskelma vuoden 2012 peruspalvelubudjetin ja muiden tekijöiden vaikutuksista kuntien peruspalvelujen valtionosuuteen ja verotuloihin (Muutokset vuodesta 2011 vuoteen 2012)

Lisätiedot

Laskelmat eivät sisällä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoimaa rahoitusta Lähde: VM/Kuntaliitto 1) Ei sisällä veromenetysten kompensointia

Laskelmat eivät sisällä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoimaa rahoitusta Lähde: VM/Kuntaliitto 1) Ei sisällä veromenetysten kompensointia 10.10.2011/Kuntaliitto Alustava laskelma vuoden 2012 Peruspalvelubudjetin ja muiden tekijöiden vaikutuksista kuntien peruspalvelujen valtionosuuteen ja verotuloihin (Muutokset vuodesta 2011 vuoteen 2012)

Lisätiedot

Kohdunkaulansyöpää ehkäisevään seulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012

Kohdunkaulansyöpää ehkäisevään seulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 Kutsuikäryhmät ovat vielä joidenkin kuntien osalta puutteelliset. Kaikista kunnista tietoa Joukkotarkastusrekisteriin ei vielä ole saatavissa. Päivitetty 13.4.2012 Kohdunkaulansyöpää ehkäisevään seulontaan

Lisätiedot

euroa euroa/as euroa euroa/as euroa euroa/as euroa euroa/as euroa euroa/as euroa euroa/as

euroa euroa/as euroa euroa/as euroa euroa/as euroa euroa/as euroa euroa/as euroa euroa/as VM/kuntaosasto Markku Nissinen 29.8.2012 Kuntien tulojen muutosvaikutuksia vuonna 2012, laskelmissa ei ole huomioitu opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoimaa rahoitusta Koko maan muutosarviot ovat

Lisätiedot

KUNTIEN TOIMINTAMENOJEN SUHDE VERONALAISIIN ANSIOTULOIHIN VUOSINA

KUNTIEN TOIMINTAMENOJEN SUHDE VERONALAISIIN ANSIOTULOIHIN VUOSINA KUNTIEN TOIMINTAMENOJEN SUHDE VERONALAISIIN ANSIOTULOIHIN VUOSINA 2010-2030 Suhde on hyvä, jos se on alle 30% (tämän hetken keskiarvo kunnissa) Suhde on huono, jos se on yli 40% alle 30 = yli 40 = muutos-%

Lisätiedot

Pikakatsaus kuntavaalituloksiin ARTTU2-kuntien vinkkelistä

Pikakatsaus kuntavaalituloksiin ARTTU2-kuntien vinkkelistä Kuntavaalit 2017: Pikakatsaus kuntavaalituloksiin ARTTU2-kuntien vinkkelistä ARTTU2-kuntaseminaari 24.5.2017 Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö Valtuustokoot: Vaaleissa valittujen valtuutettujen

Lisätiedot

Kuntien vuoden 2012 veroprosentit

Kuntien vuoden 2012 veroprosentit Kuntien vuoden 2012 veroprosentit Lähde: Kuntaliiton tiedustelu, ennakkotieto Kunta Asukas- Tuloveroprosentti Yleinen kiinteistö- Vakituinen asuin- Muu kuin vakituinen Koko maa 5 375 276 19,25 0,09 0,90

Lisätiedot

Kuntien vuoden 2011 veroprosentit

Kuntien vuoden 2011 veroprosentit Kuntien vuoden 2011 veroprosentit Lähde: Kuntaliiton tiedustelu, ennakkotieto Lihavoiduissa kunnissa kuntaliitos vuoden 2011 alussa. Katso erillinen liite 4. Kunta Asukas- Tuloveroprosentti Yleinen kiinteistö-

Lisätiedot

asumisoikeus ARAvuokraasunnot

asumisoikeus ARAvuokraasunnot 29.11.2012 RAJOITUSTEN PIIRISSÄ OLEVA ARA-ASUNTOKANTA VUONNA 2011 ARAVA ARA 1 Uusimaa Muu maa Askola 32 32 0 32 1 Uusimaa Pääkaupunkiseutu Espoo 17493 3105 6818 1697 24311 4802 29113 1 Uusimaa Muu maa

Lisätiedot

Dnro 1158/31/2010. LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna Annettu Helsingissä 29. päivänä marraskuuta 2010

Dnro 1158/31/2010. LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna Annettu Helsingissä 29. päivänä marraskuuta 2010 Dnro 1158/31/2010 LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2011 Annettu Helsingissä 29. päivänä marraskuuta 2010 Verohallinto on verotusmenettelystä 18 päivänä joulukuuta 1995 annetun

Lisätiedot

Verohallinnon päätös metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Verohallinnon päätös metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta 1128/33/2010 Verohallinnon päätös metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta Annettu Helsingissä 23 päivänä marraskuuta 2010 Verohallinto on 22 päivänä joulukuuta 2005 varojen arvostamisesta verotuksessa

Lisätiedot

Kunnat ja maakunnat, verovuosi Maakunnat Kunnat 2009

Kunnat ja maakunnat, verovuosi Maakunnat Kunnat 2009 Kunnat ja maakunnat, verovuosi 2010 Kunnat 2009 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2010 kotikunta Maakunnat 2009 Valtioneuvoston päätös maakunnista vuodelta 1998 (VNP 177/1998) 020

Lisätiedot

Eurovaalit 2009. haluatko vaikuttaa yli 1,6 miljoonaan paikalliseen äänestäjään, joista osa on Sinulle jo tuttuja.

Eurovaalit 2009. haluatko vaikuttaa yli 1,6 miljoonaan paikalliseen äänestäjään, joista osa on Sinulle jo tuttuja. www.lehtiyhtyma.fi Eurovaalit 2009 Olet europarlamenttiehdokas, haluatko vaikuttaa yli 1,6 miljoonaan paikalliseen äänestäjään, joista osa on Sinulle jo tuttuja. Suomen Lehtiyhtymän KasvuSuomi-paketti

Lisätiedot

Tietoja Manner-Suomen kuntien valtuuston ja hallituksen puheenjohtajista

Tietoja Manner-Suomen kuntien valtuuston ja hallituksen puheenjohtajista Tietoja Manner-Suomen kuntien valtuuston ja hallituksen puheenjohtajista 1.6.2017 alkaneella valtuustokaudella sekä vertailutietoa edellisiltä valtuustokausilta Sirkka-Liisa Piipponen & Marianne Pekola-Sjöblom

Lisätiedot

Kuinka moni kunta on julistautunut savuttomaksi? Tilanne vuoden 2012 alussa - kunnat sairaanhoitopiireittäin

Kuinka moni kunta on julistautunut savuttomaksi? Tilanne vuoden 2012 alussa - kunnat sairaanhoitopiireittäin KUNTALIITTO Sosiaali ja terveys Kia Paasivirta ja Hkki Punnonen 7.2.2012 "Tavoitteena savuton työpaikka" on eräs hanke, jolla käännetään tupakointia laskuun. Monet yritykset ovat julistautuneet savuttomiksi.

Lisätiedot

Kauppa-alue 1. Akaa Hämeenkoski Kerava

Kauppa-alue 1. Akaa Hämeenkoski Kerava Kauppa-alue 1 Akaa Hämeenkoski Kerava Länsi- Turunmaa Pirkkala Siuntio Asikkala Hämeenkyrö Kiikoinen Marttila Pomarkku Somero Askola Hämeenlinna Kirkkonummi Masku Pori Sysmä Aura Iitti Kokemäki Miehikkälä

Lisätiedot

Tilatunnusten määrä (kpl)

Tilatunnusten määrä (kpl) Sähköisen tukihakemuksen tehneiden maatilojen osuudet alueittain, 30.4.2012 TEK Tilatunnusten (kpl) määrä Uudenmaan 3901 1128 28,92 % Varsinais-Suomen 6449 2590 40,16 % Satakunnan 3858 1549 40,15 % Hämeen

Lisätiedot

Kuntavaalit 2017: Äänestysaktiivisuus ja sen muutokset Manner-Suomen kunnissa

Kuntavaalit 2017: Äänestysaktiivisuus ja sen muutokset Manner-Suomen kunnissa Kuntavaalit 2017: Äänestysaktiivisuus ja sen muutokset Manner-Suomen kunnissa. Marianne Pekola-Sjöblom & Sirkka-Liisa Piipponen Äänestysaktiivisuus kuntavaaleissa 1950-2017, % 100 % 100 90 80 70 60 63,0

Lisätiedot

Maatalous- ja puutarhayritysten työvoima 2010

Maatalous- ja puutarhayritysten työvoima 2010 Maatalous- ja puutarhayritysten työvoima 2010 Ennakkotiedot Uudenmaan ELY-keskus Kunta Tuotantosuunta Tilojen lukumäärä Työntekijöiden lukumäärä Yhteensä Miehet Naiset Työmäärä yhteensä, henkilötyövuotta

Lisätiedot

Elisa ADSL hinnasto (alv. 24%)

Elisa ADSL hinnasto (alv. 24%) Elisa ADSL hinnasto (alv. 24%) 8M/1M Full 24M/1M Kunnat 1M/512k 2M/512k rate Full rate Forssa 35,47 37,50 44,62 50,72 Humppila 35,47 37,50 44,62 50,72 Jokioinen 35,47 37,50 44,62 50,72 Kylmäkoski 35,47

Lisätiedot

Verohallinnon päätös pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä

Verohallinnon päätös pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä 1129/33/2010 Verohallinnon päätös pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä Annettu Helsingissä 23 päivänä marraskuuta 2010 Verohallinto on 22 päivänä joulukuuta 2005 varojen arvostamisesta

Lisätiedot

Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta

Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta Maakunnat 2014 Vuonna 2011 voimaan tullut Valtioneuvoston päätös maakunnista (VNP 799/2009) 020 Akaa 06 Pirkanmaa 005

Lisätiedot

Valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat kunnittain Uudenmaan ympäristökeskuksen alueella

Valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat kunnittain Uudenmaan ympäristökeskuksen alueella Uudenmaan ympäristökeskuksen alueella UUDENMAAN YMPÄRISTÖKESKUS MOR-Y01 Hyvinkää 001, 012, 017, 019, 021 5 96 Karjalohja 005 1 11 Karkkila 014, 015, 016, 020 4 119 Mäntsälä 012, 023, 024, 026 4 259 Nummi-Pusula

Lisätiedot

Kunnat 2013 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta

Kunnat 2013 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta Kunnat 2013 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta Maakunnat 2013 Vuonna 2011 voimaan tullut Valtioneuvoston päätös maakunnista (VNP 799/2009) 020 Akaa 06 Pirkanmaa 005

Lisätiedot

Kunnat 2012 Maakunnat 2012

Kunnat 2012 Maakunnat 2012 Kunnat 2012 Maakunnat 2012 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2012 kotikunta Vuonna 2011 voimaan tullut Valtioneuvoston päätös maakunnista (VNP 799/2009) 020 Akaa 06 Pirkanmaa 005

Lisätiedot

Kuntien takauskeskuslain 478/ :n mukaan Kuntien takauskeskuksen tarkoituksena on turvata kuntien yhteinen varainhankinta ja kehittää sitä.

Kuntien takauskeskuslain 478/ :n mukaan Kuntien takauskeskuksen tarkoituksena on turvata kuntien yhteinen varainhankinta ja kehittää sitä. TIEDOTE Helsinki 9. helmikuuta 2011 jäsenyhteisöt Tilinpäätösaineistoa Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto, lausunto 82 KUNTIEN TAKAUSKESKUKSEN VUOSI-ILMOITUS takauskeskuslain 478/1996 1 :n mukaan tarkoituksena

Lisätiedot

Kauppa-alue 1. Akaa Hämeenkoski Kerava

Kauppa-alue 1. Akaa Hämeenkoski Kerava Kauppa-alue 1 Akaa Hämeenkoski Kerava Länsi- Turunmaa Pirkkala Siuntio Asikkala Hämeenkyrö Kiikoinen Marttila Pomarkku Somero Askola Hämeenlinna Kirkkonummi Masku Pori Sysmä Aura Iitti Kokemäki Miehikkälä

Lisätiedot

KUNTALIITTO Sosiaali ja terveys Kia Paasivirta ja Heikki Punnonen 18.5.2010

KUNTALIITTO Sosiaali ja terveys Kia Paasivirta ja Heikki Punnonen 18.5.2010 KUNTALIITTO Sosiaali ja terveys Kia Paasivirta ja Hkki Punnonen 18.5.2010 "Tavoitteena savuton työpaikka" on eräs hanke, jolla käännetään tupakointia laskuun. Monet yritykset ovat julistautuneet savuttomiksi.

Lisätiedot

Sähköiseen tukihakuun osallistuneiden maatilojen lukumäärä ja osuudet ELY-keskuksittain,

Sähköiseen tukihakuun osallistuneiden maatilojen lukumäärä ja osuudet ELY-keskuksittain, Sähköiseen tukihakuun osallistuneiden maatilojen lukumäärä ja osuudet ELY-keskuksittain, 31.4.2010 ELY-keskus/alue Tilatukea hakeneet 2009 (kpl) Sähköinen haku (kpl) 2010 Sähköinen haku (% ) 2010 Koko

Lisätiedot

Kunnat, verovuosi 2011 Maakunnat, verovuosi 2011

Kunnat, verovuosi 2011 Maakunnat, verovuosi 2011 Kunnat, verovuosi 2011 Maakunnat, verovuosi 2011 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2011 kotikunta, luettelossa on huomioitu vuodenvaihteen kuntamuutokset Valtioneuvoston päätös

Lisätiedot

OMAKOTITALOJEN JÄTEHUOLTOPALVELUT TAAJAMA-ALUEILLA Jäteastioiden tyhjennysmaksut maaliskuussa 2010

OMAKOTITALOJEN JÄTEHUOLTOPALVELUT TAAJAMA-ALUEILLA Jäteastioiden tyhjennysmaksut maaliskuussa 2010 OMAKOTITALOJEN JÄTEHUOLTOPALVELUT TAAJAMA-ALUEILLA Jäteastioiden tyhjennysmaksut maaliskuussa 2010 Ekomaksu ja jätteiden tyhjennysvälin enimmäispituus kunnittain Kunta Eko-, perus-, hyötykäyttö- tai palvelumaksu,

Lisätiedot

Sähköiseen tukihakuun osallistuneiden maatilojen lukumäärä ja osuudet kunnittain prosenttijärjestyksessä,

Sähköiseen tukihakuun osallistuneiden maatilojen lukumäärä ja osuudet kunnittain prosenttijärjestyksessä, Sähköiseen tukihakuun osallistuneiden maatilojen lukumäärä ja osuudet kunnittain prosenttijärjestyksessä, 29.4.2011 Kunta ELY-keskus tai alue, jolla kunta sijaitsee Tilatukea hakeneet 2010 (kpl) Sähköinen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012. 610/2012 Verohallinnon päätös. pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012. 610/2012 Verohallinnon päätös. pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012 610/2012 Verohallinnon päätös pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä Annettu Helsingissä 7 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

Dnro 803/31/2011. LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna Annettu Helsingissä 30 päivänä marraskuuta 2011

Dnro 803/31/2011. LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna Annettu Helsingissä 30 päivänä marraskuuta 2011 Dnro 803/31/2011 LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2012 Annettu Helsingissä 30 päivänä marraskuuta 2011 Verohallinto on verotusmenettelystä 18 päivänä joulukuuta 1995 annetun

Lisätiedot

Viestintävirasto LIITE /9510/ (7) Yleispalveluyrityksen nimeäminen puhelinpalvelujen tarjontaan ja valinnan peruste

Viestintävirasto LIITE /9510/ (7) Yleispalveluyrityksen nimeäminen puhelinpalvelujen tarjontaan ja valinnan peruste 1776/9510/2010 1 (7) Yleispalveluyrityksen nimeäminen puhelinpalvelujen tarjontaan ja valinnan peruste Kunta tai kunnan osa Akaa Alajärvi Alavieska Alavus Artjärvi Asikkala Askola Aura Nimetty yleispalveluyritys

Lisätiedot

Kunnat, verovuosi 2010 Maakunnat, verovuosi 2010

Kunnat, verovuosi 2010 Maakunnat, verovuosi 2010 Kunnat, verovuosi 2010 Maakunnat, verovuosi 2010 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2010 kotikunta. Luettelossa on huomioitu vuodenvaihteen kuntamuutokset. Valtioneuvoston päätös

Lisätiedot

Kuntien tulo- ja kiinteistöveroprosentit vuonna 2010 Lähde: Verohallitus Lihavoiduissa kunnissa kuntaliitos vuoden 2010 alussa.

Kuntien tulo- ja kiinteistöveroprosentit vuonna 2010 Lähde: Verohallitus Lihavoiduissa kunnissa kuntaliitos vuoden 2010 alussa. Kuntien tulo- ja kiinteistöveroprosentit vuonna 2010 Lähde: Verohallitus Lihavoiduissa kunnissa kuntaliitos vuoden 2010 alussa. Kunta Asukas- Tulovero-% Kiinteistöveroprosentit: luku Yleinen Vakituinen

Lisätiedot

Tiehallinto, tie- ja liikennetekniikka 30.6.1999 Kuntaennuste 1997-2030. Tieliikenteen suoritteet yleisillä teillä

Tiehallinto, tie- ja liikennetekniikka 30.6.1999 Kuntaennuste 1997-2030. Tieliikenteen suoritteet yleisillä teillä Tiehallinto, tie- ja liikennetekniikka 30.6.1999 Kuntaennuste 1997-2030 Tieliikenteen suoritteet yleisillä teillä Kunnat aakkosjärjestyksessä Suoritteet, 1000 ajonkm 1997 2010 2020 2030 Kela Kunta Tiepiiri

Lisätiedot

LAUSUNTOPALAUTTEESEEN POHJAUTUVA OIKEUSMINISTERIÖN ESITYS 13.3.2008 KÄRÄJÄOIKEUSVERKOSTOKSI

LAUSUNTOPALAUTTEESEEN POHJAUTUVA OIKEUSMINISTERIÖN ESITYS 13.3.2008 KÄRÄJÄOIKEUSVERKOSTOKSI 049 Espoo 702 Espoo 235 019 235 Kauniainen 702 Espoo 8 469 Espoo Yhteensä 243 488 091 Helsinki 706 Helsinki 564 521 Helsinki Yhteensä 564 521 086 Hausjärvi 707 Hyvinkää 8 536 433 Loppi 707 Hyvinkää 8 006

Lisätiedot

KUNTALIITTO Sosiaali ja terveys Kia Paasivirta ja Heikki Punnonen 29.12.2010

KUNTALIITTO Sosiaali ja terveys Kia Paasivirta ja Heikki Punnonen 29.12.2010 KUNTALIITTO Sosiaali ja terveys Kia Paasivirta ja Hkki Punnonen 29.12.2010 "Tavoitteena savuton työpaikka" on eräs hanke, jolla käännetään tupakointia laskuun. Monet yritykset ovat julistautuneet savuttomiksi.

Lisätiedot

alk. Ortokuvat. Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. Veroton Exkl. moms. Kunta

alk. Ortokuvat. Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. Veroton Exkl. moms. Kunta 020 Akaa 200,00 246,00 005 Alajärvi 400,00 492,00 009 Alavieska 100,00 123,00 010 Alavus 300,00 369,00 016 Asikkala 300,00 369,00 018 Askola 100,00 123,00 019 Aura 100,00 123,00 035 Brändö 200,00 246,00

Lisätiedot

Sähköiseen tukihakuun osallistuneiden maatilojen lukumäärä ja osuudet kunnittain prosenttijärjestyksessä, Tilatukea hakeneet 2009 (kpl)

Sähköiseen tukihakuun osallistuneiden maatilojen lukumäärä ja osuudet kunnittain prosenttijärjestyksessä, Tilatukea hakeneet 2009 (kpl) Sähköiseen tukihakuun osallistuneiden maatilojen lukumäärä ja osuudet kunnittain prosenttijärjestyksessä, 31.4.2010 Kunta ELY-keskus tai alue, jolla kunta sijaitsee Tilatukea hakeneet 2009 (kpl) Sähköinen

Lisätiedot

Saariluettelo maakunnittain ja kunnittainselvitys vapaa-ajan asumissaarista - TEM LIITE 51 (7)

Saariluettelo maakunnittain ja kunnittainselvitys vapaa-ajan asumissaarista - TEM LIITE 51 (7) Saariluettelo maakunnittain ja kunnittainselvitys vapaa-ajan asumissaarista - TEM1.4.2011 LIITE 51 (7) VAPAA-AJAN ASUMISSAARTEN YHTEENLASKETUT LUKUMÄÄRÄT JA NIIDEN ERÄÄT OMINAISUUDET KUNNITTAIN JA MAAKUNNITTAIN

Lisätiedot

Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä 2030. Maakunnittain

Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä 2030. Maakunnittain Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä 2030 Maakunnittain 3 Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä 2010 ja 2030: Etelä-Karjala 2 2 Taipalsaari Lappeenranta Lemi Imatra Luumäki Ruokolahti Rautjärvi

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 26 päivänä lokakuuta 2011. 1089/2011 Oikeusministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 26 päivänä lokakuuta 2011. 1089/2011 Oikeusministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 26 päivänä lokakuuta 2011 1089/2011 Oikeusministeriön asetus oikeusapupiireistä sekä jen toimipaikoista ja edunvalvonta-alueista Annettu Helsingissä 18 päivänä

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP N:o 453 3591 TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Paikkakunta Kanavanippu ERP A B C D E Vaasa (kw) Akaa 42 13 Enontekiö 53 58

Lisätiedot

Myynti alueittain... 2. Myyntiorganisaatio... 3

Myynti alueittain... 2. Myyntiorganisaatio... 3 Sisällysluettelo Myynti alueittain... 2 Myyntiorganisaatio... 3 Talotekniikka Smartline kiinteistöviemärijärjestelmä... 6 HT PP Nordic -järjestelmä, putket ja yhteet... 11 PEM-paineputket... 16 PE-asennusputket...

Lisätiedot

Anordnande av förebyggande hembesök och äldre /seniorrådgivningsverksamhet 2007

Anordnande av förebyggande hembesök och äldre /seniorrådgivningsverksamhet 2007 Anordnande av förebyggande hembesök och äldre amhet 2007 Källa: Statistikenkät om äldre personer, funktionshindrade, social kreditgivning och barndagvård i kommunerna 2007. Statistikmedelande 20/2008.

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Henkilövahingot. Liikennevahingot

Henkilövahingot. Liikennevahingot Pysäköintialueilla* tapahtuneet liikennevahingot vuonna 2010 Pysäköintialueilla tapahtuneiden liikennevahinkojen vahinkotyypit lukumäärä Vahinkotyyppi N % muutos-% N N % N Peräänajo 519 1.2 0 33 39 2.9

Lisätiedot

Syyttäjälaitoksen rakenne- ja resurssityöryhmä Liite 4. SYYTTÄJÄNVIRASTOT JA NIIDEN PAIKALLISTOIMISTOT (vuoden 2005 resurssein)

Syyttäjälaitoksen rakenne- ja resurssityöryhmä Liite 4. SYYTTÄJÄNVIRASTOT JA NIIDEN PAIKALLISTOIMISTOT (vuoden 2005 resurssein) Syyttäjälaitoksen rakenne- ja resurssityöryhmä Liite 4 SYYTTÄJÄNVIRASTOT JA NIIDEN PAIKALLISTOIMISTOT (vuoden 2005 resurssein) (KGRWXVV\\WWlMlQYLUDVWRMD Viraston sijoituskihlakunta tummennettu. Paikallistoimiston

Lisätiedot

Liite Kirjatalkoot -tiedotteeseen Kirjastojen kokoelmat, lainaus ja kirjahankinnat 2008 Lähde:Suomen yleisten kirjastojen tilastot

Liite Kirjatalkoot -tiedotteeseen Kirjastojen kokoelmat, lainaus ja kirjahankinnat 2008 Lähde:Suomen yleisten kirjastojen tilastot Liite Kirjatalkoot -tiedotteeseen 02.06.2009 Kirjastojen kokoelmat, lainaus ja kirjahankinnat 2008 Lähde:Suomen yleisten kirjastojen tilastot Kokoelmat: Kirjat yhteensä Hankinnat: Kirjat yhteensä Lainaus:

Lisätiedot

Kirjojen hankintakulut 2005/2006 (keskiarvo) ja 2008 Lähde:Suomen yleisten kirjastojen tilastot

Kirjojen hankintakulut 2005/2006 (keskiarvo) ja 2008 Lähde:Suomen yleisten kirjastojen tilastot Kirjojen hankintakulut 2005/2006 (keskiarvo) ja 2008 Lähde:Suomen yleisten kirjastojen tilastot Lääni, Maakunta, Kunta Kirjahankinnat 2005/2006 keskiarvo Liite Kirjatalkoot -tiedotteeseen 02.06.2009 Kirjahankinnat

Lisätiedot

Taulukosta puuttuu saaristo- sekä Pohjois-Suomen kuntia, rahdit sovittava erikseen.

Taulukosta puuttuu saaristo- sekä Pohjois-Suomen kuntia, rahdit sovittava erikseen. Rahtihinnasto Tiileri-tulisijat 25.02.2013 sis. alv. 24% Tulisijat toimitetaan oheisen rahtitaulukon mukaan toimitusosoitteeseen tiilikuormien mukana. Tulisijapakettia tilattaessa tulisi huomioida riittävä

Lisätiedot

Asuminen ja rakentaminen - suhdanteet muuttuvat? Pendelöinti ja asuminen. Pekka Myrskylä torstaina 29.5.-08 klo 13.30-

Asuminen ja rakentaminen - suhdanteet muuttuvat? Pendelöinti ja asuminen. Pekka Myrskylä torstaina 29.5.-08 klo 13.30- Asuminen ja rakentaminen - suhdanteet muuttuvat? Pendelöinti ja asuminen Pekka Myrskylä torstaina 29.5.-08 klo 13.30- Pendelöivien osuus työllisistä 1960-2005* 1960 1970 1975 1980 1985 10,3 17,9 19,8 23,2

Lisätiedot

Kuntien ympäristönsuojelu

Kuntien ympäristönsuojelu Yhdyskunta, tekniikka ja ympäristö Kuntien ympäristönsuojelu Taloustietoja vuosilta 2005 2009 ja yhteistyön eri muodot Kuntien ympäristönsuojelu 1 Sisältö 1 Taustaa 3 2 Kuntien ympäristönsuojeluyhteistyön

Lisätiedot

Kohdunkaulansyöpää ehkäisevään seulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna '006 ALASTARO X X X X X X X '004 ALAHÄRMÄ X X X X X X X

Kohdunkaulansyöpää ehkäisevään seulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna '006 ALASTARO X X X X X X X '004 ALAHÄRMÄ X X X X X X X Kohdunkaulansyöpää ehkäisevään seulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2008. 415 Kuntaa 020 AKAA X X X X X X X '004 ALAHÄRMÄ X X X X X X X '005 ALAJÄRVI X X X X X X X '006 ALASTARO X X X X X X X '009 ALAVIESKA

Lisätiedot

Terveydenhuollon ja vanhusten laitoshoidon menot yhteensä 2003

Terveydenhuollon ja vanhusten laitoshoidon menot yhteensä 2003 Terveydenhuollon ja vanhusten laitoshoidon menot yhteensä 2003 Näin luet taulukkoa Taulukosta näkyy, miten paljon rahaa kunnat käyttivät terveydenhuoltoon asukasta kohti laskettuna (nettomenot euroa/asukas)

Lisätiedot

Valitsimme aluksi kymmenen eri tekijää, jotka saattavat vaikuttaa lapsiperheen asuinkunnan valintaan ja jotka voidaan arvioida tilastollisesti:

Valitsimme aluksi kymmenen eri tekijää, jotka saattavat vaikuttaa lapsiperheen asuinkunnan valintaan ja jotka voidaan arvioida tilastollisesti: Kaikki kunnat paremmuusjärjestyksessä Näin tutkimus tehtiin Valitsimme aluksi kymmenen eri tekijää, jotka saattavat vaikuttaa lapsiperheen asuinkunnan valintaan ja jotka voidaan arvioida tilastollisesti:

Lisätiedot

Eräiden hallitusohjelman talouslinjausten vaikutus kuntien tuloverotuksen nostopaineeseen/alentamisvaraan

Eräiden hallitusohjelman talouslinjausten vaikutus kuntien tuloverotuksen nostopaineeseen/alentamisvaraan Muistio 14.10.2011 Eräiden hallitusohjelman talouslinjausten vaikutus kuntien tuloverotuksen nostopaineeseen/alentamisvaraan Hallitusohjelmassa on useita linjauksia, joilla on vaikutusta kuntien vuoden

Lisätiedot

KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009)

KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009) KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009) KUNTA KOORDINAATTORI ETELÄ Artjärvi Asikkala Askola Borgå Esbo Espoo Forssa Hamina Hattula Heinola Helsinki Hollola Hyvinkää

Lisätiedot

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2007

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2007 LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2007 Annettu Helsingissä 11 päivänä joulukuuta 2006 Verohallitus on verotusmenettelystä 18 päivänä joulukuuta 1995 annetun lain (1558/1995)

Lisätiedot

Vuosi / År 2009. Uusimaa Nyland %

Vuosi / År 2009. Uusimaa Nyland % Vuosi / År 2009 Uusimaa Nyland % Espoo Esbo 25 Hanko Hangö 35 Helsinki Helsingfors 25 Hyvinkää Hyvinge 41 Inkoo Ingå 39 Järvenpää Träskända 39 Karjalohja Karislojo 50 Karkkila Högfors 50 Kauniainen Grankulla

Lisätiedot

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna Annettu Helsingissä 10 päivänä joulukuuta 2007

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna Annettu Helsingissä 10 päivänä joulukuuta 2007 Dnro 1821/31/2007 LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2008 Annettu Helsingissä 10 päivänä joulukuuta 2007 Verohallitus on verotusmenettelystä 18 päivänä joulukuuta 1995 annetun

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012 Alavieska 11,4 10,2 9,8 8,9 7,0 7,6 9,2 Haapajärvi

Lisätiedot

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2007 kunnittain.

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2007 kunnittain. Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2007 kunnittain. Koodi Kunta 020 AKAA X X X X X X 004 ALAHÄRMÄ X X X X X X '005 ALAJÄRVI X X X X X X '006 ALASTARO X X X X X X X X X X '009 ALAVIESKA X X

Lisätiedot

Kaikki kunnat aakkosjärjestyksessä

Kaikki kunnat aakkosjärjestyksessä Kaikki kunnat aakkosjärjestyksessä Tässä kunkin kunnan tulokset aakkosjärjestyksessä. Parhaiten menestynyt kunta Siikajoki sai 47,6 pistettä ja heikoimmin menestynyt kunta Pelkosenniemi 16,5 pistettä.

Lisätiedot

Kuntalaisaloitteet kunnan asukkaiden osallistumiskanavana

Kuntalaisaloitteet kunnan asukkaiden osallistumiskanavana Kuntalaisaloitteet kunnan asukkaiden osallistumiskanavana Tietoja kuntalaisaloitteiden määristä 2005-2011 Kuntalaisten suhtautuminen kuntalaisaloitteisiin Maaliskuu 2012 Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

KUNTAJAON MUUTOKSET JA VUODEN 2012 KUNNALLISVAALIT

KUNTAJAON MUUTOKSET JA VUODEN 2012 KUNNALLISVAALIT Vaalijohtaja Arto Jääskeläinen MUISTIO 26.3.2012 OM 14/51/2012 KUNTAJAON MUUTOKSET JA VUODEN 2012 KUNNALLISVAALIT 1. YLEISTÄ Kuntajakolain (1698/2009) 3 :n mukaisesti kuntajaon muuttamisella tarkoitetaan:

Lisätiedot

HARKINNANVARAISET RAHOITUSAVUSTUKSET VUODELLE 2009

HARKINNANVARAISET RAHOITUSAVUSTUKSET VUODELLE 2009 23.11.2009 3193/90/2009 Valtiovarainministeriölle Viite: Lausuntopyyntö 9.11.2009/VM 939/02.02.06.01/2009 HARKINNANVARAISET RAHOITUSAVUSTUKSET VUODELLE 2009 Valtiovarainministeriö on pyytänyt viitekirjeellään

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2009 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 2009 N:o 854 861. Laki. N:o 854. apteekkimaksusta annetun lain 2 :n muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2009 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 2009 N:o 854 861. Laki. N:o 854. apteekkimaksusta annetun lain 2 :n muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 2009 N:o 854 861 SISÄLLYS N:o Sivu 854 Lakiapteekkimaksustaannetunlain2 :nmuuttamisesta... 4717 855 Laki toimeentulotuesta annetun

Lisätiedot

KADETTIPIIRIEN RAJAT (kuntaluettelot päivitetty Kadettikunnan syyskokouksessa )

KADETTIPIIRIEN RAJAT (kuntaluettelot päivitetty Kadettikunnan syyskokouksessa ) Kadettikunnan Sääntökansio 2007 1 (6) KADETTIPIIRIEN RAJAT 1.1.2013 (kuntaluettelot päivitetty Kadettikunnan syyskokouksessa 27.10.2012) HELSINGIN KADETTIPIIRI Kotipaikka Helsinki Maakunta; Uusimaa: 11

Lisätiedot

Verohallituksen päätös metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Verohallituksen päätös metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta Verohallituksen päätös metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta Annettu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta 2007 Verohallitus on 22 päivänä joulukuuta 2005 varojen arvostamisesta verotuksessa annetun

Lisätiedot

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw)

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw) N:o 434 1269 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.3 Digitaalinen televisiotoiminta Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu

Lisätiedot

Myynti alueittain... 2. Myyntiorganisaatio... 3

Myynti alueittain... 2. Myyntiorganisaatio... 3 Sisällysluettelo Myynti alueittain... 2 Myyntiorganisaatio... 3 Talotekniikka Smartline kiinteistöviemärijärjestelmä... 6 HT PP Nordic -järjestelmä, putket ja yhteet... 11 PEM-paineputket... 16 PE-asennusputket...

Lisätiedot

Verohallituksen päätös pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä

Verohallituksen päätös pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä Verohallituksen päätös pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä Annettu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta 2007 Verohallitus on 22 päivänä joulukuuta 2005 varojen arvostamisesta

Lisätiedot

Rahtihintoihin lisätään kierrätys- ja pakkausmaksu sivun 1 hinnoittelun mukaisesti.

Rahtihintoihin lisätään kierrätys- ja pakkausmaksu sivun 1 hinnoittelun mukaisesti. RAHTIHINNASTO TIILERI TULISIJAT 1.1.2016 hinnat sisältävät ALV:n Rahtauksesta Toimituspaikkaan tulee olla riittävän hyvä tieyhteys, joka kestää täysperävaunuyhdistelmän. Myös tiealue täytyy olla esteetön

Lisätiedot

Tietoa Manner-Suomen kuntien lautakunnista

Tietoa Manner-Suomen kuntien lautakunnista Tietoa Manner-Suomen kuntien lautakunnista 2009 2012 Kunnan toimielimiä ovat valtuuston lisäksi kunnanhallitus, lautakunnat ja johtokunnat, niiden jaostot sekä toimikunnat. Lautakunnat ovat kunnanhallituksen

Lisätiedot