Visuaalinen tilastokatsaus Suomen siirtolaisuuden historiaan. Jouni Korkiasaari Siirtolaisuusinstituutti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Visuaalinen tilastokatsaus Suomen siirtolaisuuden historiaan. Jouni Korkiasaari Siirtolaisuusinstituutti"

Transkriptio

1 Visuaalinen tilastokatsaus Suomen siirtolaisuuden historiaan Jouni Korkiasaari Siirtolaisuusinstituutti

2 Varhainen lähisiirtolaisuus Ruotsiin Ruotsin alueella on jo esihistoriallisella ajalla asunut suomalais-ugrilaista kieltä puhuvia väestöryhmiä, kuten saamelaisten esivanhempia. Tukholman kaupunki houkutteli jo keskiajalla siirtolaisia Suomesta, sekä ruotsin- että suomenkielisiltä alueilta. Tukholmassa asui 1600-luvun lopulla lähes suomalaista, kun koko Tukholman asukasluku oli vain noin henkeä. Sata vuotta myöhemmin suhdeluku oli pysynyt lähes samana. Ruotsin pohjoisosat saivat keskiajalla suomenkielista uudisasutusta, josta Tornionjokilaakson meänkieliset asukkaat polveutuvat luvulla Keski- ja Pohjois- Ruotsin erämaihin siirtyi kaskenpoltolla eläviä savolaistaustaisia uudisraivaajia. Jouni Korkiasaari 2007

3 Metsäsuomalaiset (n ) Jouni Korkiasaari 2007

4 kaskenpolttajaa Ruotsiin Jouni Korkiasaari 2007

5 Vuosina otettiin noin passia Ruotsiin. 1533/1725 Jouni Korkiasaari 2007

6 Venäjälle Venäjälle muutti etupäässä autonomian aikana jopa suomalaista erityisesti Pietariin ja Karjalan Kannakselle suurin osa vain tilapäisesti OM-joki Jouni Korkiasaari 2007

7 Pietariin Pietarissa oli 1840-luvulla suomalaisia yhtä paljon kuin Turussa tai Helsingissä. Vuonna 1870 Pietari olikin jo "maailman suurin suomenkielinen kaupunki", jossa suomenkielistä väestöä oli enemmän kuin Turussa tai Helsingissä. Jouni Korkiasaari 2007

8 Pietarilla oli suuri vaikutus niin Viipurin lääniin, Itä-Suomeen kuin koko Suomen suuriruhtinaskuntaan. Pietari tarvitsi valtavat määrät polttopuita, heinää ja elintarvikkeita. Noin kolmasosa Suomen Venäjän kaupasta liittyi Pietarin huoltoon. Suuri osa kaupankäynnistä oli ns. talonpoikaiskauppaa: maalaisväestö toi itse tuotteitaan suurkaupunkiin vesitse ja talvisin reellä. Suomesta lähdettiin Pietariin työn ja leivänhakuun: rakennustöihin, käsityöläisiksi, palvelusväeksi ja teollisuustyöläisiksi. Itä-Suomen köyhin kansankerros lähti etsimään Pietarista parempaa tulevaisuutta. Parhaiten suomalaiset olivat edustettuina kultaja kelloseppien, kirjansitojien ja nuohoojien ammattikunnissa. Työläisten määrä kasvoi etenkin Nobelin ja Lessnerin konetyöpajoissa sekä valtionrautateillä. Suomalaiset naiset toimivat yleensä sisäkköinä, keittäjättärinä tai muina palvelijattarina. Monet suomalaiset virkamiehet ja upseerit tekivät uransa Pietarissa. Myös suomalaisia tieteen ja taiteen edustajia asui kaupungissa paljon.

9 Siperiaan Venäjän vallan aikana ( ) 1800-luvulla Suomesta karkotettiin noin vankia Siperiaan, mutta sinne muutettiin myös vapaaehtoisesti uudisasukkaiksi. Yksi Siperian vangeista oli kuuluisa murhamies Matti Haapoja.

10 Siperiaan Finns to Siberia Ryzkova Suomalaisen papin talo Siperiassa Jouni Korkiasaari 2007

11 Rangaistusvankeja, uudisasukkaita, radanrakentajia, tutkijoita, pappeja OM-siirtola 1900-luvun alussa Jouni Korkiasaari 2007

12 Delaware-siirtolaisuus 1638~1670 Ruotsinvallan aikana noin 600 1,000 suomalaista muutti yhdessä ruotsalaisten kanssa New Sweden - siirtokuntaan. Useimmat heistä olivat Värmlannin metsäsuomalaisia Ruotsista. Suomalaista syntyperää olevat Kalmar Nyckel "metsäsuomalaiset" Ruotsista, osa suoraan nykyisen Suomen alueelta, olivat ensimmäisten eurooppalaisten mukana asuttamassa Amerikkaa. Kaikkiaan 12 laivaretkikuntaa Ruotsista toi uudisasukkaita nykyisen Delawaren alueella sijainneeseen Nya Sverige New Sweden - siirtokuntaan. On arvioitu, että kaikkiaan n uudisasukkaasta yli puolet olisi ollut suomalaisperäisiä. Merkittävin varhaisten suomalaisten "panos" Amerikan historiassa oli kaskenpolttomenetelmä, uudenlainen hirsitalonrakentamistapa ja taito elää rauhanomaisesti intiaanien kanssa. New Sweden -siirtokunta Jouni Korkiasaari 2007

13 Hyvästi ny Ylistaron köyhät! Pohjoismaista muutti vuosina noin 2,5 miljoonaa henkeä Pohjois-Amerikkaan. Euroopan koko siirtolaisvirrasta pohjoismaalaisten osuus oli noin 5 %. Hyvästi ny Ylistaron köyhät! sanoi Vuarenmaan Tiina, kun Amerikkahan lähti (isokyröläinen sanonta) (Kirjasta Siirtolaishuumoria 1 Finnish Emigrant Humor 1. Siirtolaisuusinstituutti 2005) Maiden väestömäärään suhteutettuna siirtolaisuus oli kuitenkin Pohjoismaista hyvin huomattavaa eli noin kolmasosa niiden yhteenlasketusta väestöstä ( ). Suhteellisesti suurinta se oli Norjasta heti Irlannin jälkeen. Myös Suomen, Ruotsin ja Islannin siirtolaisuus oli hyvin merkittävää, mutta Tanskan kohdalla hieman vähäisempää.

14 Siirtolaisuuden leviäminen Euroopassa

15 Pohjoismaista siirtolaisuus alkoi voimistua 1860-luvulla ja kulminoitui 1880-luvulla, paitsi Suomessa, jossa se alkoi näkyä vasta 1880-luvulla huippuvuosien ollessa 1900-luvun alkupuolella amerikansiirtolaisuuden toisessa aallossa, jolloin se alkoi myös Etelä- ja Itä-Euroopasta.

16 Siirtolaisten määrä: tilastojen mukaan , todellinen määrä arviolta

17 Amerikan-siirtolaisuuden lähtöalueet Siirtolaisten lukumäärä lääneittäin Lääni Henkilöä % Uusimaa ,4 Turku-Pori ,5 Häme ,9 Viipuri ,3 Mikkeli ,6 Kuopio ,3 Vaasa ,3 Oulu ,7 Koko maa ,0 Siirtolaisuus Promillea keskiväkiluvusta

18 Etelä-Pohjanmaan siirtolaisuus kunnittain Alahärmä 3,107 Kristiinankaupunki 897 Raippaluoto 803 Alajärvi 3,370 Kuortane 2,047 Seinäjoki 941 Alavus 3,892 Kurikka 2,427 Siipyy 1,273 Bergö 177 Laihia 2,786 Soini 775 Evijärvi 2,211 Lappajärvi 2,321 Sulva 1,313 Ilmajoki 3,280 Lapua 4,361 Teuva 2,550 Isojoki 1,884 Lapväärtti 2,681 Tjöck (Tiukka) 217 Isokyrö 4,035 Lehtimäki 545 Töysä 1,059 Jalasjärvi 4,079 Maalahti 1,832 Uusikaarlepyy 791 Jepua 1,190 Maksamaa 815 Uusikaarlepyy mlk 1,490 Jurva 1,762 Munsala 2,534 Vaasa 5,530 Karijoki 1,254 Mustasaari 3,759 Vimpeli 1,356 Kaskinen 324 Nurmo 1,694 Vähäkyrö 2,019 Kauhajoki 3,823 Närpiö 5,640 Vöyri 3,890 Kauhava 3,822 Oravainen 1,758 Ylihärmä 1,242 Koivulahti 1,525 Peräseinäjoki 1,514 Ylimarkku 1,817 Korsnäs 2,634 Petolahti 1,149 Ylistaro 4,308 Kortesjärvi 2,079 Pirttikylä 1,374 Ähtäri 1,528 Etelä-Pohjanmaan siirtolaisten kokonaismäärä vuosina : 117,484 Lähde: Passiluettelot

19 Suomalaisperäinen asutus Pohjois-Amerikassa 1920-luvulla

20 Australia ja Uusi-Seelanti: maanviljelijöitä, kullankaivajia, merimiehiä, seikkailijoita, utopisteja

21 HERMAN SPÖRING COOKIN LAIVASSA Turkulainen professorinpoika H. D. Spöring purjehti kapteeni James Cookin Endeavour -laivassa Englannista Etelä-Amerikan kautta Tahitille ja Uuteen Seelantiin ja edelleen Australiaan. Spöring kuoli tammikuussa 1771 paluumatkalla Jaavalta ja haudattiin mereen lähellä Joulusaaria. Hän oli todennäköisesti ensimmäinen noilla leveysasteilla liikkunut suomalainen.

22 Afrikka: 1900-luvun alussa kaivosmiehiä (~1500) Etelä-Afrikkaan, jokilaivojen konemiehiä Belgian Kongoon (150), lisäksi mm. lähetyssaarnaajia.

23 Utopiasiirtolaisuus Matti Kurikka Teuvo Peltoniemi: Kohti parempaa maailmaa suomalaisten ihannesiirtokunnat 1700-luvulta nykypäivään. Otava (Tilausosoite:

24 Siirtolaisuus Maa/maanosa Henkilöä Ruotsi (45 000) Muu Eurooppa (55 000) Yhdysvallat Kanada Latinal. Amerikka Aasia 500 Afrikka Oseania Yhteensä Luvut ovat osaksi vain arvioita.

25 Henkilöä Maahan- ja maastamuutto Maastamuutto Maahanmuutto Huom! Sisältää myös ulkomaalaiset maahan- ja maastamuuttajat Lähde: Tilastokeskus/Väestötilastot; Kuvio: Jouni Korkiasaari, Siirtolaisuusinstituutti 2011

26 sotalasta Ruotsiin muutama tuhat myös Tanskaan ja Norjaan

27 Ruotsinsiirtolaisten lähtöalueet Suurimmat muuttotappiokunnat 1970 Kunta Promillea Kunta Promillea Salla 63,3 Kinnula 61,0 Pelkosenniemi 60,1 Ranua 52,0 Ullava 50,5 Haapajärvi 46,3 Kivijärvi 46,1 Posio 42,8 Ylitornio 41,9 Tervola 40,5 Kemijärvi 37,1 Lestijärvi 36,4 Kolari 35,8 Pello 35,7 Inari 34,5 Sodankylä 34,5 Kuivaniemi 34,3 Tornio 34,1 Kuusamo 33,7 Toholampi 32,9 Rovaniemi mlk 32,2 Kärsämäki 31,7 Reisjärvi 31,5 Karstula 31,5 Kittilä 31,3 Värtsilä 31,1 Utsjoki 30,9 Enontekiö 29, Lähde: Mikkola 1973 (Tilastokeskus)

28 Suomen ja Ruotsin välinen muuttoliike Henkilöä Suomesta Ruotsiin Ruotsista Suomeen Lähde: Tilastokeskus, väestötilastot, kuvio: Jouni Korkiasaari, Siirtolaisuusinstituutti Ruotsiin n , Suomeen n (virallisten tilastojen mukaan)

29 Henkilöä Ruotsinsuomalaiset sukupolvi Yhteensä = polvi=suomessa syntyneet 2. polvi= vanhemmista ainakin toinen syntynyt Suomessa 3. polvi= isovanhemmista ainakin yksi syntynyt Suomesssa sukupolvi sukupolvi Ikä Källa: Sisuradio/SCB 2009

30 Ruotsinsuomalaisten väestökehityksen keskeiset ajanjaksot II maailmansodan jälkeen ja 1950-luku: Pioneerien aika 1960-luku: Vierastyöläisten aika 1970-luku: Sopeutumisen aika 1980-luku: Kukoistuksen, epävarmuuden ja paluumuuton aika 1990-luku: Vähemmistön aika 2000-luku: Jälkipolvien aika

31 Siirtolaisuus Australiaan ja Pohjois-Amerikkaan Henkilöä Australia Kanada Yhdysvallat Lähde: Suomen väestötilastot; kuvio: Jouni Korkiasaari, Siirtolaisuusinstituutti.

32 The Population of Nordic Ancestry in the US Census 1990 and 2000 Yhdysvaltain suomalaisperäinen (ancestry) väestö 1990 ja 2000 väestölaskennoissa Census Change Ancestry reported as first or second Finnish 658, ,573 35,297 Danish 1,634,669 1,430, ,772 Norwegian 3,869,395 4,477, ,330 Swedish 4,680,863 3,998, ,553 First ancestry reported Finnish 465, , Danish 980, , ,947 Norwegian 2,517,760 3,241, ,877 Swedish 2,881,950 2,436, ,118 Second ancestry reported Finnish 193, ,089 5,711 Danish 653, ,976 78,825 Norwegian 1,351,635 1,236, ,547 Swedish 1,798,913 1,561, ,435

33 Population of Finnish Ancestry in Canada by Province 2001 Kanadan suomalaisperäinen (ancestry) väestö 2001 väestölaskennassa Single Multiple Province Responses Responses Total % New Foundland ,1 Pr.Edw.Islands ,1 Nova Scotia ,5 New Brunswick ,4 Quebec ,9 Ontario ,8 Manitoba ,7 Saskatchewan ,2 Alberta ,1 British Columbia ,8 Yukon ,2 North West Terr ,1 Nunavut ,0 Total ,0

34 Ancestry The Definition US Census 2000 Syntyperää koskeva kysymys väestölaskennoissa USA:n ja Kanadan viralliset väestölaskennat (Census) tehdään joka 10. vuosi. Census Canada 2001

35

36 Australiansuomalaiset Australian Suomessa syntynyt väestö Vuosi Yhteensä Census of Australia 1996 Ensimmäisen ja toisen polven australiansuomalaiset 1986 Osavaltio Hlöä % Henkilö itse syntynyt Suomessa ,3 Molemmat vanhemmat syntyneet Suomessa ,0 Toinen vanhemmista syntynyt Suomessa ,7 Yhteensä ,0 Vuonna 1996 Australiassa asui henkilöä, joiden vanhemmista ainakin toinen oli Suomessa syntynyt. Näistä henkilöä oli itse syntynyt Suomessa (=ensimmäisen polven siirtolaisia) Suomessa syntyneiden määrä alueittain 1996 Kaupunki/alue Hlöä % Sydney Brisbane ,5 Melbourne ,5 Canberra 723 8,4 Adelaide 470 5,5 Perth Gold Coast 337 3,9 Darwin 69 0,8 Hobart 51 0,6 Muut ,8 Yhteensä ,0

37

38 Suomen kansalaisten maahan- ja maastamuutto Henkilöä Maahanmuutto Maastamuutto Lähde: Väestötilastot, Tilastokeskus; kuvio: Jouni Korkiasaari (Siirtolaisuusinstituutti)

39 Suomen kansalaisten maastamuutto kohdealueittain Oseania Aasia Etelä-Amerikka Pohjois-Amerikka Afrikka Muu Eurooppa Muut EU-maat Ruotsi Lähde: Tilastokeskus (väestönmuutostilastot); kuvio: Jouni Korkiasaari (Siirtolaisuusinstituutti)

40 Siirtolaisuus Maa/maanosa Henkilöä % Ruotsi ,2 Muu Eurooppa ,0 Yhdysvallat ,3 Kanada ,7 Latinal. Amerikka ,6 Aasia ,0 Afrikka ,6 Oseania ,6 Yhteensä ,0 Luvut ovat osaksi vain arvioita.

41 1,4 miljoonaa Suomesta siirtolaiseksi Nykyisin ulkomailla asuu 1,5 miljoonaa ihmistä, joilla on juuret ainakin osittain Suomessa

42 Maahanmuutto Ensimmäinen suomalainenkin oli ulkomaalainen

43 Ulkomaan kansalaiset Suomessa Henkilöä % väkiluvusta 3, Henkilöä % väkiluvusta ,5 2 1,5 1 0,5 0 Lähteet: Leitzinger 2008 ja Tilastokeskuksen väestötilasto.

44 Henkilöä Suomen ulkomaalaisväestö Ulkomailla syntyneet Ulkomaan kansalaiset Vieraskieliset U U Läh Lähde: Tilastokeskus/Väestötilastot; Kuvio: Jouni Korkiasaari, Siirtolaisuusinstituutti.

45 Lisätietoja Suomen siirtolaisuuden historiasta Tilaukset: Siirtolaisuusinstituutti,

Siirtolaisuus ennen ja nyt. Tuomas Martikainen

Siirtolaisuus ennen ja nyt. Tuomas Martikainen Siirtolaisuus ennen ja nyt Tuomas Martikainen Siirtolaisuusinstituutti Siirtolaisuusinstituuttisäätiö perustettu vuonna 1974 Juuret Turun yliopiston kaukosiirtolaisuustutkimuksessa Ainoa muuttoliikkeiden

Lisätiedot

Lomakyytien aikataulut 2015

Lomakyytien aikataulut 2015 Lomakyytien aikataulut 2015 päivitetty 6.7.2015 / Alik Hotti VMTK Reitti 3B Pyhäntä th 16:25 16:25 21:25 21:25 Kärsämäki Neste 16:50 16:50 21:00 21:00 Nivala Neste th 17:35 17:35 20:10 20:10 Sievi th 17:50

Lisätiedot

Suomalaisten maastamuutto Ulkosuomalaisten määrä eri maissa

Suomalaisten maastamuutto Ulkosuomalaisten määrä eri maissa Suomalaisten maastamuutto 1990 2016 Ulkosuomalaisten määrä eri maissa Enempi on maailmaa kuin ikkunasta näkyy 2018 Maahan- ja maastamuutto 1945 2016, suomalaistaustaiset (henkilöä) 60 000 50 000 40 000

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014. Tilastoliite

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014. Tilastoliite Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014 Tilastoliite ETELÄ POHJANMAAN LIITTO Etelä Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014 Tilastoliite Julkaisu B:68 ISBN 978 951 766 255 0 (nide) ISBN 978 951 766 256 7 (verkkojulkaisu)

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus

Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus Lapin maahanmuuttotilastoja Lapin ELY-keskus 8.5.2017 kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista Maakunta väestöstä Ahvenanmaa 10,6 Uusimaa 8,0

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja

Lapin maahanmuuttotilastoja Lapin maahanmuuttotilastoja Meri-Lapin MAKO-verkosto Tornio 16.5.2017 Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista

Lisätiedot

Siirtolaisten matkareitit Amerikkaan. Tietopalvelupäällikkö Jouni Korkiasaari Siirtolaisuusinstituutti Tieteen päivien esitelmä 19.10.

Siirtolaisten matkareitit Amerikkaan. Tietopalvelupäällikkö Jouni Korkiasaari Siirtolaisuusinstituutti Tieteen päivien esitelmä 19.10. Siirtolaisten matkareitit Amerikkaan Tietopalvelupäällikkö Jouni Korkiasaari Siirtolaisuusinstituutti Tieteen päivien esitelmä 19.10.2013 Hyvästi ny Ylistaron köyhät! Pohjoismaista muutti vuosina 1830

Lisätiedot

Siirtolaisten matkareitit Amerikkaan. Tietopalvelupäällikkö Jouni Korkiasaari Siirtolaisuusinstituutti

Siirtolaisten matkareitit Amerikkaan. Tietopalvelupäällikkö Jouni Korkiasaari Siirtolaisuusinstituutti Siirtolaisten matkareitit Amerikkaan Tietopalvelupäällikkö Jouni Korkiasaari Siirtolaisuusinstituutti Hyvästi ny Ylistaron köyhät! Pohjoismaista muutti vuosina 1830 1930 noin 2,5 miljoonaa henkeä Pohjois-Amerikkaan.

Lisätiedot

Lomakyytien aikataulut 2017

Lomakyytien aikataulut 2017 Lomakyytien aikataulut 2017 päivitetty 28.11.2016 / Alik. Kokko, VMTK Reitti 3B Pyhäntä tienristeys 28/88 16:25 16:25 21:25 21:25 Kärsämäki Neste 16:50 16:50 21:00 21:00 Nivala Neste th/liikenneympyrä

Lisätiedot

SIIRTOLAISUUDESTA AMERIKKAAN JA MENEMISESTÄ VENÄJÄLLE

SIIRTOLAISUUDESTA AMERIKKAAN JA MENEMISESTÄ VENÄJÄLLE SIIRTOLAISUUDESTA AMERIKKAAN JA MENEMISESTÄ VENÄJÄLLE Dos. Markku Mattila Aluepäällikkö Siirtolaisuusinstituutti Pohjanmaan aluekeskus Keskuskatu 32 I 60100 Seinäjoki Tel. 044-2592 447 www.migrationinstitute.fi

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 Lapin liitto 25.3.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012

Lisätiedot

Keskipohjanmaan Asuntomessulehti 14.7.

Keskipohjanmaan Asuntomessulehti 14.7. Keskipohjanmaan Asuntomessulehti 14.7. Keskipohjanmaa julkaisee 14.7.2011 Asuntomessujen virallisen messulehden. Keskipohjanmaan Asuntomessulehti Keskipohjanmaan Asuntomessulehti kertoo kiehtovalla tavalla

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 27.1.2015 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lappi kodiksi maahanmuutto- ja kotouttamistyön ajankohtaisseminaari Rovaniemi 5.10.2016 Ulkomaan kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2015

Lisätiedot

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Lapin liitto 27.10.2011 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-30.9.2011

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 25.6..2014 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot

Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä

Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä Suomen metsäkeskus 6.2.2017 Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä 1.1.-31.12.2016 Välisumma (näkyvät rivit yhteensä) 6 368 727 495 110 66 060 Kunnostusojitus ja suometsänhoito Metsätien

Lisätiedot

Kuntavaalit 2017: Äänestysaktiivisuus ja sen muutokset Manner-Suomen kunnissa

Kuntavaalit 2017: Äänestysaktiivisuus ja sen muutokset Manner-Suomen kunnissa Kuntavaalit 2017: Äänestysaktiivisuus ja sen muutokset Manner-Suomen kunnissa. Marianne Pekola-Sjöblom & Sirkka-Liisa Piipponen Äänestysaktiivisuus kuntavaaleissa 1950-2017, % 100 % 100 90 80 70 60 63,0

Lisätiedot

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Alkava ARA-tuotanto kunnittain 5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Lapin liitto 6.11.2015 LÄHDE: Tilastokeskus Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Kunta / Seutukunta 31.12.2014 V u o s i 2 0 1 5 k u u k a u s i t t a i s e t e n n

Lisätiedot

Kaikki yhden katon alla

Kaikki yhden katon alla Kaikki yhden katon alla Liikekaupunki Ideapark on täysin uudenlainen kaupan keskittymä. Katettu liikekaupunki luo ennennäkemättömät puitteet koko perheen viihtymiselle. Ideaparkissa liikut kaupasta tai

Lisätiedot

Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e)

Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e) indeksin kehitys Lapin seutukunnissa 1994-30.6.2014(e) 110,0 105,0 indeksi v. 1994 = 100 indeksi 30.6.2014 Rovaniemen seutu; 104,6 100,0 95,0 90,0 85,0 Tunturi-Lappi; 90,6 Kemi-Tornio; 90,3 LAPPI; 89,8

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 Lapin liitto 22.10.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012

Lisätiedot

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset Itsenäisyyspäivä 6.12.2018 korvaavat t Sairaalatoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. RANTASALMI Maanantai 3.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. RANUA Perjantai 7.12. ENONKOSKI Maanantai 3.12. ROVANIEMI Perjantai

Lisätiedot

1. PERUSKOULUJEN JA LUKIOIDEN TYÖ- JA LOMA-AJAT LUKUVUONNA PIRKANMAA Suomenkielinen koulutoimi. Lähde: kuntien ilmoitukset toukokuussa 2018

1. PERUSKOULUJEN JA LUKIOIDEN TYÖ- JA LOMA-AJAT LUKUVUONNA PIRKANMAA Suomenkielinen koulutoimi. Lähde: kuntien ilmoitukset toukokuussa 2018 1. PERUSJEN JA LUKIOIDEN TYÖ- JA LOMA-AJAT LUKUVUONNA 2018-2019 Lähde: kuntien ilmoitukset toukokuussa 2018 PIRKANMAA Akaa 9.8. 15. - 19.10. 22.12. - 6.1. 25.2. - 1.3. Hämeenkyrö 9.8. 15. - 19.10. 22.12.

Lisätiedot

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Lapin liitto 26.1.2012 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-2011

Lisätiedot

Maatalous Lapualla 2013

Maatalous Lapualla 2013 Maatalous Lapualla 2013 Lapualla on tällä hetkellä (5/2013) 540 toimivaa maatilayritystä. Vuodesta 1995 tilalukumäärä on vähentynyt 39,8 % mikä on Etelä-Pohjanmaan alueen kunnista 3 vähiten. 3.5.2013 Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 19.8.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Isokyröstä pendelöijät v. 2011. Isoonkyröön pendelöijät v. 2011

Isokyröstä pendelöijät v. 2011. Isoonkyröön pendelöijät v. 2011 Isokyröstä pendelöijät v. 20 Laihia Laihela Lapua Lappo Tampere Tammerfors Ilmajoki Kurikka 3 2 2 19 1 9 9 3 2 Isokyröstä toisiin kuntiin pendelöijiä yhteensä 1 130 530 0 0 200 300 400 500 00 Isoonkyröön

Lisätiedot

Isokyröstä pendelöijät v. 2009. Isokyröön pendelöijät v. 2009

Isokyröstä pendelöijät v. 2009. Isokyröön pendelöijät v. 2009 Isokyröstä pendelöijät v. 200 Vähäkyrö - Lillkyro Laihia - Laihela Lapua - Lappo Tampere - Tammerfors Ilmajoki Espoo - Esbo 42 30 1 1 1 8 4 0 0 0 200 20 300 30 400 40 2 Isokyröstä toisiin kuntiin pendelöijiä

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 27.1.2017 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

LÄHIENERGIA Innovaa/oleiri. Seinäjoki Pekka Peura

LÄHIENERGIA Innovaa/oleiri. Seinäjoki Pekka Peura LÄHIENERGIA Innovaa/oleiri Seinäjoki 25.3.2014 Pekka Peura Suomi energiaomavaraiseksi RES poten/aali - RES poten+aali rii0ää, kaikki energia - Sama globaalis/ Talous - Liiketalous: kohtuullinen jo nyt

Lisätiedot

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2019

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2019 2 henkeä, 3 henkeä, 4 henkeä, Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508

Lisätiedot

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508 623 691 96 Enonkoski 432 562

Lisätiedot

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat Yksin asuva, kohden Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508 623 691

Lisätiedot

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2018

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2018 Yksin asuva, kohden Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508 623 691

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 27.1.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Kunta / Seutukunta 31.12.2014 V u o s i 2 0 1 5 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t 31.1. 28.2. 31.3.

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla

Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla Juhlaseminaari 30.3.2015 Matti Rekiaro Ylilääkäri Aksila Väestö 1.1.2013 Ihmisen terveyden tähden Yhteensä 198 747 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen

Lisätiedot

Yhdistysluettelo 2017

Yhdistysluettelo 2017 Yhdistysluettelo 2017 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2017 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 41 1 ALAVIESKAN KVT RY 41 1

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1072/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015 Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015 Väestötilastot 2013 Väestötilastojen avulla seurataan Hyvinkään väestömäärän kehitystä ja väestörakennetta.

Lisätiedot

Kelan korvaamien taksimatkojen tilausnumerot kunnittain

Kelan korvaamien taksimatkojen tilausnumerot kunnittain Kelan korvaamien taksimatkojen tilausnumerot kunnittain Tilausnumero, Kunta Maakunta Tilausnumero, suomi ruotsi (jos on erillinen numero) Akaa Pirkanmaa 0800 98 811 Alajärvi Etelä-Pohjanmaa 0800 99 090

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 19.5.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Lisätiedot

Kelan korvaamien taksimatkojen suorakorvausalueet kunnittain

Kelan korvaamien taksimatkojen suorakorvausalueet kunnittain Kelan korvaamien taksimatkojen suorakorvausalueet kunnittain Tilausnumero, Kunta Suorakorvausalue Tilausnumero, suomi ruotsi (jos on erillinen numero) Akaa Pirkanmaa 0800 98 811 Alajärvi Etelä-Pohjanmaa

Lisätiedot

Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä 2030. Maakunnittain

Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä 2030. Maakunnittain Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä 2030 Maakunnittain 3 Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä 2010 ja 2030: Etelä-Karjala 2 2 Taipalsaari Lappeenranta Lemi Imatra Luumäki Ruokolahti Rautjärvi

Lisätiedot

KUNTAUUDISTUKSESSA EHDOTETUT UUSKUNNAT POHJALAISMAAKUNTIEN ALUEELLA

KUNTAUUDISTUKSESSA EHDOTETUT UUSKUNNAT POHJALAISMAAKUNTIEN ALUEELLA KUNTAUUDISTUKSESSA EHDOTETUT UUSKUNNAT POHJALAISMAAKUNTIEN ALUEELLA demografinen kilpailukyky, houkuttelevuus ja vetovoima Dos. Markku Mattila Aluepäällikkö Siirtolaisuusinstituutti Pohjanmaan aluekeskus

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 2.1.2017 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t 31.1.

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 11.8.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Lisätiedot

Maatalouslomitusta hoitava paikallisyksikkö v. 2013 sijaintikunta KUNTANIMI Numero 2013 Paikallisyksikkö Maakuntano 005 Alajärvi 5 ALAJÄRVI 14 759 Soini 5 ALAJÄRVI 14 934 Vimpeli 5 ALAJÄRVI 14 010 Alavus

Lisätiedot

VM/KAO, maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56

VM/KAO, maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56 VM/KAO, 3.2.2014 maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56 UUSI UUSI NYKYINEN MUUTOS MUUTOS 5 Alajärvi 10 268 38 422 387 16 199 217 2 144 020 56 765 624 35 079

Lisätiedot

Aluejärjestöraportti Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät. Suomen Yrittäjät

Aluejärjestöraportti Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät. Suomen Yrittäjät raportti Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 23.4.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Lapin ELY-alueella Kotouttamisen osaamiskeskuksen ja ELYkeskuksen aluekoulutus Rovaniemi 11.12.214 Villiina Kazi Asiantuntija Yleisiä maahanmuuton suuntaviivoja Maahanmuuttajat

Lisätiedot

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset Itsenäisyyspäivän 6.12.2018 korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. MIKKELI Perjantai 7.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. MUSTASAARI Maanantai 3.12. EVIJÄRVI Maanantai 3.12. MÄNTYHARJU

Lisätiedot

Laskelma kuntien valtionosuusrahoituksesta ja sen yhteydessä maksettavista muista eristä vuonna 2013

Laskelma kuntien valtionosuusrahoituksesta ja sen yhteydessä maksettavista muista eristä vuonna 2013 9.1.2013 Laskelma kuntien valtionosuusrahoituksesta ja sen yhteydessä maksettavista muista eristä vuonna 2013 Lähde: VM 28.12.2012 ja OKM 31.12.2012 Kunta Asukas- Kunnan siitä: Muut opetus- Valtion- Erät,

Lisätiedot

KOKO MAA ,1 0,6 1,47 Kuntien välinen lasten 0-15 nettomuutto , %

KOKO MAA ,1 0,6 1,47 Kuntien välinen lasten 0-15 nettomuutto , % KOKO MAA 5374499 5486616 2,1 0,6 1,47 29 2011- muutos 2011-2015 Helsinki Uudenmaan maakunta 588384 628510 6,8-0,58 5,00-1,51-0,16 2,74 1,5 2,71 Espoo Uudenmaan maakunta 247869 269496 8,7 0,35 0,87 0,35-0,12

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot Yhteensä: Manner-Suomi 94 550 347,51 11,02 58,5 106 038 318,13 11,79 51,2 47,1 % 7,0 % Pääkaupunkiseutu Espoo 5 354 410,61 12,32 63,3 3 958 403,52 14,80 55,1 57,5 % 20,1 % Helsinki 16 295 415,79 12,29

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset Yhteensä: Manner-Suomi 66 944 297,48 11,49 50,6 30 064 305,47 12,08 51,9 Pääkaupunkiseutu Espoo 2 718 379,85 13,82 56,8 1 027 380,85 15,83 54,9 Helsinki 10 405 349,17 16,14 44,4 3 516 348,55 18,43 42,8

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kaksiot (2h)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kaksiot (2h) Yhteensä: Manner-Suomi 23 702 276,77 11,07 51,5 11 031 288,91 11,81 51,8 Pääkaupunkiseutu Espoo 896 326,91 14,19 51,4 401 336,05 16,26 50,0 Helsinki 3 146 348,19 15,19 49,0 1 071 354,11 17,11 48,9 Vantaa

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, yksiöt (1h)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, yksiöt (1h) Yhteensä: Manner-Suomi 27 520 257,35 14,02 32,5 11 432 253,42 15,28 32,5 Pääkaupunkiseutu Espoo 827 293,32 16,67 33,5 297 273,60 19,44 32,0 Helsinki 5 306 292,71 19,88 29,2 1 864 279,88 22,78 28,7 Vantaa

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kolmiot ja isommat (3h+)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kolmiot ja isommat (3h+) Yhteensä: Manner-Suomi 15 722 398,96 10,11 81,0 7 601 407,77 10,40 81,4 Pääkaupunkiseutu Espoo 995 499,45 12,64 81,1 329 532,27 14,22 81,5 Helsinki 1 953 504,15 13,31 78,2 581 558,65 14,79 77,0 Vantaa

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, kolmioissa ja isommissa asuvat (3h+)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, kolmioissa ja isommissa asuvat (3h+) Yhteensä: Manner-Suomi 32 699 430,98 10,59 78,6 23 323 401,83 10,20 81,1 Pääkaupunkiseutu Espoo 2 389 481,02 11,70 80,6 1 324 507,61 13,03 81,2 Helsinki 7 338 481,37 11,52 79,4 2 534 516,64 13,65 77,9

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, yksiöissä (1h) asuvat

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, yksiöissä (1h) asuvat Yhteensä: Manner-Suomi 18 484 258,65 12,13 34,2 38 952 256,20 14,39 32,5 Pääkaupunkiseutu Espoo 676 293,81 14,42 34,1 1 124 288,11 17,37 33,1 Helsinki 2 443 291,85 14,62 32,8 7 170 289,38 20,62 29,1 Vantaa

Lisätiedot

Sivu TA VAPAUTUVAT ARAVUOKRA-ASUNNOT VUOSINA - 2 Varsinais-Suomi 00 Laitila Lieto Loimaa 0 Marttila 1 Masku 03 Mynämäki 2 Naantali 3 Nousiainen

Sivu TA VAPAUTUVAT ARAVUOKRA-ASUNNOT VUOSINA - 2 Varsinais-Suomi 00 Laitila Lieto Loimaa 0 Marttila 1 Masku 03 Mynämäki 2 Naantali 3 Nousiainen Sivu 1 02.. TA VAPAUTUVAT ARAVUOKRA-ASUNNOT VUOSINA - 2 Uusimaa Askola Espoo Hanko 1 Helsinki Hyvinkää Inkoo Järvenpää 2 Karkkila Kauniainen Kerava Kirkkonummi 0 Lapinjärvi Lohja 3 Loviisa 0 Myrskylä 0

Lisätiedot

Ruotsinsuomalaiset ja suomalaiset voimavaroina toisilleen

Ruotsinsuomalaiset ja suomalaiset voimavaroina toisilleen Ruotsinsuomalaiset ja suomalaiset voimavaroina toisilleen Tutkimusjohtaja Elli Heikkilä Siirtolaisuusinstituutti Dynaaminen ruotsinsuomalaisuus -seminaari Turun Kansainväliset Kirjamessut 4.10.2015 1 Muuttovirrat

Lisätiedot

Isostakyröstä pendelöijät v Isokyröön pendelöijät v Isostakyröstä toisiin kuntiin pendelöijiä yhteensä 1078

Isostakyröstä pendelöijät v Isokyröön pendelöijät v Isostakyröstä toisiin kuntiin pendelöijiä yhteensä 1078 Laihia Lapua Ilmajoki Tampere 33 2 2 20 10 Isostakyröstä pendelöijät v. 2014 0 20 Isostakyröstä toisiin kuntiin pendelöijiä yhteensä 10 44 0 100 200 300 400 500 00 Isokyröön pendelöijät v. 2014 124 103

Lisätiedot

terveydenhuollon nettomenot Kunta Väkiluku 1000 /as /as. /as. /as.

terveydenhuollon nettomenot Kunta Väkiluku 1000 /as /as. /as. /as. Kunnan Kunnan Vuosien 2011-2013 Vuosien 2011-2013 Muutokset, Muutokset, keskiarvo vuoden keskiarvo vuoden (+)nousee (+)nousee Kaikki kunnat 5 398 173 16 676 457 3 089 16 676 457 3 089 Etelä-Karjala 132

Lisätiedot

Yhdistysluettelo 2018

Yhdistysluettelo 2018 Yhdistysluettelo 2018 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2018 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 38 1 ANJALANKOSKEN KVT RY 117

Lisätiedot

MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA

MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA Vuosittain: 1999-2015 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, maaseutu ja energia Vuositilastot 2015 MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA 2000-2015 2000-2001 2002-2010

Lisätiedot

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2018

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2018 Suomen Kuntaliitto 7.3.2019 KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2018 Väkilukukerroin: 0,4170 Verotettavien tulojen kerroin: 0,00002430 1) Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavat

Lisätiedot

Kunta MTV3:n näkyvyysalue

Kunta MTV3:n näkyvyysalue Kunta MTV3:n näkyvyysalue Akaa Alajärvi Alavieska Keski- Alavus Asikkala Askola Aura Enonkoski Enontekiö Espoo Eura Eurajoki Evijärvi Keski- Forssa Haapajärvi Keski- Haapavesi Keski- Hailuoto Halsua Keski-

Lisätiedot

VM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v ALUSTAVA TIETO

VM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v ALUSTAVA TIETO VM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v. 2017 ALUSTAVA TIETO NYKYINEN ALENNETTU UUSI NETTO- NETTO- 97 Hirvensalmi 2 290 111 302 105 030 580 492 574 220 250,8 435 Luhanka

Lisätiedot

Manner-Suomi

Manner-Suomi Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot 31.12.2014 Taulu 1b. Liikennekäytössä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan Manner-Suomi 3 011 154 2 595 867 304 255 95 176 12 446 3 410

Lisätiedot

Ajoneuvokanta, kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1. Rekisterisssä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

Ajoneuvokanta, kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1. Rekisterisssä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan 14.4.2015 Ajoneuvokanta, kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot 31.03.2015 Taulu 1. Rekisterisssä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan Maakunta, Autot Henkilöautot Manner-Suomi 3 763 193 71 261 3

Lisätiedot

Tilastot tutkijan näkökulmasta

Tilastot tutkijan näkökulmasta 40 vuotta Tilastot tutkijan näkökulmasta Timo Klaukka Terveystutkimuksen päällikkö, Kela 19.11.2004 40 vuotta Tilastot ovat vaativa tietoaarteisto Tilastot ovat hyvä apuväline ja niistä voi jopa kiinnostua

Lisätiedot

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2016

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2016 Suomen Kuntaliitto 13.2.2017 KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2016 Väkilukukerroin: 0,56896046 Verotettavien tulojen kerroin: 0,00003316 1) Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavat

Lisätiedot

LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus

LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus 2005 2004 Pelkosenniemi 5 770 5 159 Enontekiö 5 188 4 708 Utsjoki 4 955 5 244 Muonio 4 873 4 279 Sodankylä

Lisätiedot

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2015

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2015 Suomen Kuntaliitto 17.2.2016 KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2015 Väkilukukerroin: 0,3926575 Verotettavien tulojen kerroin: 0,00002355 1) Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavat

Lisätiedot

VM/KAO/vs, maks 340 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592 Vuoden 2014 tasolla mediaani -42

VM/KAO/vs, maks 340 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592 Vuoden 2014 tasolla mediaani -42 VM/KAO/vs, 10.4.2014 maks 340 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592 Vuoden 2014 tasolla mediaani -42 UUSI UUSI NYKYINEN MUUTOS MUUTOS 5 Alajärvi 10 268 38 488 788 16 199 217 2 144 020 56 832 025 35

Lisätiedot

VM/KAO/vs, maks ESITYS, vos-muutokset kunnittain min

VM/KAO/vs, maks ESITYS, vos-muutokset kunnittain min VM/KAO/vs, 9.4.2014 maks 340 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592-638 Vuoden 2014 tasolla nuoret -3% ja mediaani -42-56 vanhukset +5,5 % UUSI UUSI UUSI UUSI NYKYINEN MUUTOS MUUTOS v. 2014 5 Alajärvi

Lisätiedot

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain (Tiedot on laskettu vuoden kuntien perusteella. Kuntaliitokset on huomioitu)

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain (Tiedot on laskettu vuoden kuntien perusteella. Kuntaliitokset on huomioitu) Akaa 853 853 877 910 910 858 858 793 780 735 702 730 699 633 640 647 Alajärvi 389 389 398 398 398 398 398 388 373 373 343 302 266 291 291 271 Alavieska 104 104 104 104 104 104 104 104 104 104 104 104 92

Lisätiedot

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain Akaa 800 800 805 815 791 801 819 914 965 886 919 927 925 891 908 Alajärvi 236 252 252 285 309 334 340 361 400 400 400 400 379 379 379 Alavieska 49 49 57 65 75 81 85 93 99 99 104 104 104 104 104 Alavus

Lisätiedot

LTH-tutkimukseen osallistuneet perheet, terveydenhoitajien ja vanhempien vastaukset sekä niiden kattavuus kunnittain 2018

LTH-tutkimukseen osallistuneet perheet, terveydenhoitajien ja vanhempien vastaukset sekä niiden kattavuus kunnittain 2018 Tutkimukseen osallistuneet perheet Terveydenhoitajien vastaukset Vanhempien vastaukset 4-vuotiden lasten määrä, joista vähintään Osallistuneiden Terveydenhoitajien Vanhempien yhden perheiden vastausten

Lisätiedot

Camera obscura -toiminta Toiminnan kohdennus. 1 Päivitetty Suomen NMKY:n liitto. CAM Toteutuksen suunnittelun lähtökohta

Camera obscura -toiminta Toiminnan kohdennus. 1 Päivitetty Suomen NMKY:n liitto. CAM Toteutuksen suunnittelun lähtökohta 1 Päivitetty 26.11.2018 Indikaattori Tarve* Sijoitus 14- vuotiaat vuonna 2017 CAM Toteutuksen suunnittelun lähtökohta Akaa C 110 209 Voi olla vuosittain Alajärvi D 44 125 Voi olla joka toinen vuosi, yhteistyötä

Lisätiedot

Murtumapotilaille mahdollisuus uuden murtuman ehkäisyyn, miten palveluketju toimii Etelä- Pohjanmaalla?

Murtumapotilaille mahdollisuus uuden murtuman ehkäisyyn, miten palveluketju toimii Etelä- Pohjanmaalla? Murtumapotilaille mahdollisuus uuden murtuman ehkäisyyn, miten palveluketju toimii Etelä- Pohjanmaalla? Heli Latva-Nikkola murtumapotilaiden kuntoutusohjaaja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri/ Seinäjoen

Lisätiedot

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet Radio 2020-toimilupakierros Taajuuskokonaisuudet Taajuuskokonaisuudet 2020 (M74) Seuraavilla kalvoilla on kuvattu määräysluonnoksen M74 taajuuskokonaisuudet (paikkakunta, taajuus) Kokonaisuuksiin tehdyt

Lisätiedot

METSÄKANALINTUJEN METSÄSTYSAJAT

METSÄKANALINTUJEN METSÄSTYSAJAT METSÄKANALINTUJEN METSÄSTYSAJAT 1.8.2019-31.7.2020 ETELÄ-KARJALA METSO TEERI PYY RIEKKO KIIRUNA Imatra 10.9.-10.11. 10.9.-10.10. Lappeenranta 10.9.-10.11. 10.9.-10.10. Lemi 10.9.-10.11. 10.9.-10.10. Luumäki

Lisätiedot

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot 10.7.2014 Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot 30.6.2014 Taulu 1. Liikennekäytössä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan Autot Henkilöautot Manner-Suomi 3 077 789 61 591 2

Lisätiedot

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot 8.4.2014 Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot 31.03.2014 Taulu 1. Liikennekäytössä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan Ajoneuvot Autot Henkilöautot Manner-Suomi 4 969 511

Lisätiedot

Työllistymistä edistävässä palvelussa tai muussa toiminnassa. Työ- tai yritystoiminnan tuloa

Työllistymistä edistävässä palvelussa tai muussa toiminnassa. Työ- tai yritystoiminnan tuloa Kela, Tilasto- ja tietovarastoryhmä Aktiivimallin arvioitu kohdejoukko* Kelan työttömyysturva-asiakkaista tammi-maaliskuussa 2018 ja heille kirjatut aktiivisuustiedot 3.4.2018 mennessä * 1.1.2018 alkaneen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

Alueelliset vastuumuseot 2020

Alueelliset vastuumuseot 2020 Alueelliset vastuumuseot 2020 Nelimarkka-museo Porvoon museo HAM Helsingin taidemuseo Helsingin kaupunginmuseo Hämeenlinnan kaupunginmuseo Hämeenlinnan taidemuseo Joensuun museot Jyväskylän museot Kainuun

Lisätiedot

Valinnanvapaudesta SOTEMAKU ohjausryhmä Harri Jokiranta Muutosjohtaja

Valinnanvapaudesta SOTEMAKU ohjausryhmä Harri Jokiranta Muutosjohtaja Valinnanvapaudesta SOTEMAKU ohjausryhmä 22.2.2018 Harri Jokiranta Muutosjohtaja Esitysluonnos laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta Luku 1: Yleiset säännökset Luku 2: Asiakkaan valinnanvapaus Luku 3: Suoran

Lisätiedot

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ulkomaalaiset Suomessa Yliaktuaari, Tilastokeskus Esityksessäni Hieman historiallista näkökulmaa ulkomaalaisuuteen Ulkomaalaiset Suomessa Ulkomaalaisten hedelmällisyys

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 24.3.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2015-29.2.2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015

Lisätiedot

Sivu Uusimaa. Tietohallinto / ELV

Sivu Uusimaa. Tietohallinto / ELV Sivu 1 Uusimaa 1 Askola 1 1 1 2 2 2 Espoo Hanko Helsinki Hyvinkää Inkoo Järvenpää Karjalohja Karkkila Kauniainen Kerava Kirkkonummi Lapinjärvi 0 1 0 0 2 0 0 2 0 1-1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 1 0 0 0 1

Lisätiedot

RAY:n rahapelien pelaaminen: Kunnat suuruusjärjestyksessä pelaamismäärän mukaan

RAY:n rahapelien pelaaminen: Kunnat suuruusjärjestyksessä pelaamismäärän mukaan RAY:n rahapelien pelaaminen: Kunnat suuruusjärjestyksessä pelaamismäärän mukaan Pelaus / aikuisväestö KUNTA MAAKUNTA 2015 2014 Muutos Muutos % 1 Virolahti Kymenlaakso 355,54 386,89-31,34-8,10 % 2 Pertunmaa

Lisätiedot