HELMIKUU SUVANNON SEUTU

Transkriptio

1 1 Suojeluskuntalaisia kurssilla Raudussa Oikealta tunnistettu Toivo Loponen, lottien keskeltä Anna Kähäri. Kuva Yrjö Raaskan kokoelmista. Suojeluskunnista sivuilla 6-9. NRO 1/2008 HELMIKUU

2 2 nro 1/2008: * Turkkisen turinat, sivu 4 * Erillinen Pataljoona 6:n perinnetyö jatkuu, s. 5 * Suojeluskunnat ja lotat tekivät tärkeää työtä, s. 6-9 * Hukkaan mennyt viikko, s. 10 * Siviilistä sotaan yli hevosta, s.11 * Ääniä sodasta -kirjoituskilpailun voittaja, s * Sotilaspojat jääkärien jäljillä, s.14 * Sattui sota-aikana: voita vai saippuaa, s. 15 * Päämartta Helena Virkki, s * Vuoksela-Seuran toimintaa, s. 18 * Wanhoja asioita muisteltavaksi, s. 19 * Virkin virkkeet, s. 20 * Virtuaaliseen Metsäpirttiin, s. 21 * Heikki Hatakka muurarina ja viulunrakentajana, s * Kiviniemen saviesiintymä on valtava, s *Yksitoistavuotiaan muistoja Kiviniemestä, s * Vuosia täyttäneitä ja poisnukkuneita, s Sakkola-Museo avoinna Kuokkalan Museoraitilla Lempäälässä syys- ja talvikauden VAIN ENNAKKOTILAUKSESTA. Tiedustelut Antti Hynnä p Hannu Turkkinen p PITÄJÄMME INTERNETISSÄ www. vuoksela-seura.fi Seuraava lehti ilmestyy maaliskuussa ennen pääsiäistä. Aineistot toimitukseen viimeistään pe 7.3. mennessä. SAKKOLA-JUHLAT vietetään Espoon Leppävaarassa Sakkola-Seura ry Sakkolan Kirkonkylän Nuorisoseura ry:n VUOSIKOKOUS pidetään: Aika: su klo Paikka: Aira ja Onni Jääskeläinen Tommilankuja 7 Pirkkala JOHTOKUNTA KOKOONTUU KLO Tervetuloa! Sakkolan Kirkonkylän Nuorisoseura ry:n johtokunta kokous su klo Maija ja Kalervo Jääskeläisellä Haikassa Keskuskatu 2. Mukana Sakkola-Säätiön edustajat. TULOSSA SYKSYLLÄ: Musiikkikomedia Herrasmieshuijarit. Laita allakkaan!

3 AUKUN PALSTA Naapurit tutuiksi Kuuden entisen Käkisalmen alueen kunnan perinneyhteisöt ovat jo pitkään tehneet yhteistyötä. Metsäpirtin, Pyhäjärven, Raudun, Räisälän, Sakkolan ja Vuokselan pitäjäyhteisöt, säätiöt ja seurat, ovat kokoontuneet pari, kolme kertaa vuodessa pohtimaan yhteisiä asioita. Tätä kuuden pitäjän muodostamaa yhteistyötä on alettu epävirallisesti kutsua Suvannon seudun pitäjäyhteisöjen nimellä. Seitsemäntenä pitäjänä on tänä vuonna tullut mukaan myös Käkisalmi-Säätiö. Näiden kuuden kunnan sukututkijat ovat myös jo vuosia tehneet yhteistyötä Suvannon seudun sukututkijoiden piirissä. Näissä yhteisissä neuvotte- luissamme olemme jakaneet kokemuksiamme ja voineet auttaa toinen toisiamme. Yhteistyössä on järkeä, koska pyörää ei kannata kaikkien yrittää omin päin keksiä. Pari vuotta sitten päätimme, että järjestämme pitäjäyhteisöjen aktiivitoimijoille tutustumismatkan omien kotipaikkojen naapuripitäjiin Käkisalmen lääniin. Tarkoitus oli, että naapurikunnat ja niiden nykyiset asukkaat tulisivat tutuiksi. Toimivat pitäjäyhteisöjen jäsenet järjestävät ja johtavat usein kotiseutumatkoja. Kun naapurikuntien nähtävyydet tulevat toimihenkilöille tutuiksi, on helppo laajentaa kotiseutumatkojen kohdealuetta oman kotipitäjän ulkopuolelle. Viime keväänä teimme ensimmäisen Suvannon seudun pitäjäyhteisöjen yhteisen matkan kotikonnuille Karjalaan. Matkakohteina olivat Räisälä ja Pyhäjärvi sekä Käkisalmen linna ja museo. Matkan järjestäjinä toimivat Räisälän ja Pyhäjärven perinneyhteisöjen toimihenkilöt. Matka oli muuten erittäin onnistunut, mutta erilaisten yhteensattumien vuoksi vain puolet Suvannon seudun kunnista oli edustettuina. Keväällä toukokuun päivä teemme toisen tutustumismatkan Suvannon 3 seudun kuntiin. Nyt ovat vuorossa Sakkola ja Vuoksela. Tavoitteena on, että kunkin pitäjän perinneyhteisöistä saataisiin 5 6 henkilöä mukaan matkalle. Majoittuminen on ilmeisesti Kiviniemessä tai jossain muualla entisen Sakkolan alueella. Sakkolan ja Vuokselan nähtävyyksiin tutustumisen lisäksi järjestämme yhteisen tilaisuuden Metsäpirtin, Pyhäjärven, Raudun, Räisälän, Sakkolan ja Vuokselan kuntien nykyisten johtajien sekä Käkisalmen alueen johdon kanssa. Näin myös alueen nykyiset johtajat tulevat perinneyhteisöjen toimijoille tutummiksi. Toivon, että pitäjäyhteisöt sopisivat keskenään, ketkä aktiivisista jäsenistä lähtevät mukaan tutustumismatkallemme. Lähtijöiden nimet tulisi olla järjestäjien tiedossa viimeistään pääsiäiseen mennessä. Yhteyttä voitte ottaa kevään matkan järjestäjiin Taisto Virkkiin taisto.virkki@luukku.com, puhelin , tai Hannu J. Paukkuun. Hannu J. Paukku Sakkola-Säätiön valtuuskunnan puheenjohtaja Harjatie 5, LOIMAA GSM hannu.paukku@punkalaidun.fi Suvannon seudun pitäjäyhteisöjen yhteisneuvottelu pidettiin Karjalatalolla Helsingissä. Tilaisuuden isäntänä oli Metsäpirtti Seura. Kokouksen puheenjohtajana toimi Kalevi Hyytiä ja sihteerinä Ilmi Pesonen. Kuvassa vasemmalta Juhani Huppunen, Kalevi Paavilainen, Aila Alanen, Kalevi Hyytiä, Hannu Turkkinen, Robert J. Rainio, Yrjö Koskinen, Taisto Virkki, Marja Huovila, Ilmi Pesonen, Hannu J. Paukku, Arja Hiiri, Inkeri Hiiri, Yrjö S. Kaasalainen, Anja Kuoppa ja Kalervo Huppunen. Kuva Taisto Virkki.

4 4 Mukavia yhteydenottoja Juhlavuosi on takana. Vuosi 2008 on jo hyvässä vauhdissa ja niin tuntuu olevan sakkolalaisten ja heidän jälkeläistensä ja ystäviensä toimintakin. Olen saanut lukuisia mieltä nostattavia yhteydenottoja vuodenvaihteen tienoissa. Pirkkalasta soitteli Jääskeläisen Lea Kirkonkylän nuorisoseuran ottavan haasteen vastaan Sakkola-juhlien järjestämisestä pitkän tauon jälkeen 2009 Pirkkalassa yhteistyössä kunnan, seurakunnan ja muiden tahojen tuella. Kävimme yhdessä tervehtimässä kunnanjohtaja Koivistoa ja hän toivotti juhlat lämpimästi tervetulleiksi hyvinvoivaan Pirkkalaan. Onhan Pirkkala yksi sakkolalaisten sijoituskunta. Kiitos suuri Pirkkalaan! Seuraavallekin vuodelle on jo järjestäjäehdokas. Vesilahti toimeliaine väkineen on käytettävissä, muttei varmaan pahastu, jos Pirkkalan tapaan joku muu innostuisi mukaan. Näin karjalaisuus näkyisi sakkolalaisine erityispiirteineen muistuttaen elävästi evakkoperinteestämme. Myös kyläkirjarintamalle kuuluu hyvää. Enonkoskelta otti Eero Kukko yhteyttä jo viime syksynä Vennäin Valkjärven tiimoilta. Eikä se jäänyt pelkäksi turinaksi, vaan Eeno on sorvannut runkosuunnitelman Valkjärven kyläkirjan julkaisemiseksi. Vaan nyt hän toivoisi lisäjoukkoja hankkeeseen mukaan. Otapa Eenoon tai säätiöön yhteyttä, niin viedään Kylä kasarmin kainalossa, Vennäin Valkjärvi -hanketta yhteistuumin eteenpäin. Marjo paneutuukin sakkolalaisuuden ja muun karjalaisuuden sekä lehtemme tai paremminkin lehtiemme kehittämiseen täydellä teholla. Hän ryhtyi vuo- denvaihteesta päätyökseen vapailla markkinoilla kirjojamme toimittamaan Suvannon Seudun ja Pyhäjärvi -lehtien päätoimittajan työn ohella. Upeaa Marjo, menestystä rohkealle päätöksellesi! Tuota toimittamista ja taittoa riittääkin. Haparaisten kyläkirja muotoutuu Marjon toimesta oikolukuun ja julkaistavaksi kevään säätiön valtuuskunnan kokouksen yhteydessä huhtikuun puolessa välissä. Aika ja paikka kerrotaan seuraavassa lehdessä. Tikansaarelaisten kirjakin on vahvasti vauhdissa, senkin julkistaminen lienee selvillä ensi numeroon mennessä. Aineistot ovat jo pääosin tietokoneelle kirjoitettuna tai museomestari Antin cd -levyille tallentamana. Röykkyläläiset ovat paneutuneet joukolla toden teolla seutukuntansa perinteen taltiointiin haastatellen, keräten kuvia ja muita dokumentteja ja selaten vanhoja Suvannon Seutuja. Niinpä on syntynyt hyvää jälkeä. Petäjärven ja Lapinlahden välinen Sakkola Kiviniemen eteläisine reunoineen tallentuu jälkipolville varmaan joulumarkkinoille Ehken valtuuskunnan syyskokoukseen mennessä. Kirkonkyläläiset ovat myös toden teolla matkassa. He arvioivat saavansa asiat mallilleen niin, että Pirkkalan Sakkola-juhlia juhlistanee uunituoreen kyläkirjan komea painos. Pitäjämme hallinnollinen ja seurakunnallinen keskus saa arvoisensa julkaisun meidän kaikkien iloksi. Valitettavasti rohkeaa rotuporsasta tai hänen jälkeläistään Kiviniemestä ei ole vielä löytynyt. Koppasen Aunen ja Käpin Pekan kirjat osittain kertovat tuosta Sakkolan kaupallisesta ja matkailullisesta keskuksesta, mutta jään kaipaamaan koskesta, sen ihmeellisistä vaiheista ja rantojen asukkaista kertovaa kyläkirjaa. Riiskalaisten hankkeen valmistuttua alkavat eteläisen Suvannon rannat olla tallennettuna, mutta pohjoisrannan tuntumassa on Kiviniemen ohella aukkopaikat Viiksanlahden ja Kasarmilan kohdalla. Kylistä ja kasarmien elämästä löytyy kyllä eri teoksissa tietoja, mutta kaipaan tallennettavaksi kyläkirjan muodossa muisteluksia, tarinoita ja kuvia, joita on paljon vielä jäljellä alkuperäisten evakkojen ja heidän jälkeläistensä mielissä, valokuvakansioissa, päiväkirjoissa ja muissa muistiinpanoissa. Tämän olen todennut näiden kyläkirjahankkeiden yhteydessä, kun väki on kokoontunut kirjahankettaan pohtimaan. Ensin on voivoteltu oltavan liian myöhään liikkeellä ja vähätelty olemassa olevia mahdollisuuksia. Kun kahvikupin äärellä on päästy alkuun, niin jopa on porinan myötä alkanut löytyä pilkkeitä sieltä ja täältä. Esimerkiksi Haparaisten kirjan hankkeessa Marjolla on ongelmana enneminkin materiaalin paljous kuin sen puute. Näin uskon olevan asia myös Haidermaan ja Pannusaaren hankkeessakin. Taitavat tarinoitsijat ja tutkijat kasaavat kylästään kirjan, josta jälkipolvi voi tutustua elämänmenoon Karjalan kannaksella ennen sotia ja sotien aikana. Kunhan menetetyn Sakkolan tarinat ovat rompuilla ja kirjojen kansien välissä, on evakkojen ja heidän jälkeläistensä selviytymistarinoiden vuoro. Niitäkin on jo paljon tallessa, mutta hyvät lukijat, lisää kaivataan seuraavien hankkeiden rakennusaineiksi. Hyvää loppuvuotta 2008 kaikille lukijoille! Hannu Viljonpoika Turkkinen Sakkola-Säätiön 60-vuotishistoriikki Lähes 100 sivua, värikuvin, 10 euroa kpl. Tilaa omasi! p

5 5 ErP6:n perinnetyö jatkuu Keljaan kaivataan muistomerkkiä Talvisodassa mainetta niittäneen Erillinen Pataljoona 6:n perinneyhdistyksen hallitus kokoontui Tampereella Keljan taistelujen muistopäivänä Kokouksessa oli mukana myös yksi veteraani, Sakkolasta lähtöisin oleva 94-vuotias Yrjö Raaska. Räisäläisten veteraani Väinö Poutanen ei tällä kertaa tilaisuuteen päässyt, eikä myöskään Kaukolasta oleva Tauno Auvinen. Ensi joulukuussa on taas tarkoituksena pitää aseveli- ja muistojuhla Tampereella Veteraanijuhlien jatkumista on edelleen toivottu, viestitti Heino Paavilainen. Perinneyhdistyksen hallitus päätti juhlan pitämisestä, ja kokoontuu kevään kuluessa tekemään tapahtuman tarkemmat valmistelut. Pataljoonan uljasta historiaa halutaan edelleen pitää tietoisuudessa, totesi Kauko-Säätiön edustaja Paavo Salonen. Erillinen Pataljoona 6 koostui Sakkolan, Räisälän, Kaukolan ja Käkisalmen miehistä, jotka tekivät monia sankaritekoja Karjalan kotikontuja puolustaessaan. Erityisen kuuluisa pataljoona on joulunseudun 1939 Keljan taisteluista, joissa pataljoonan miehillä oli ratkaiseva osuus vihollisen torjumisessa sen pyrkiessä Suvannon yli. Keljan patsaalle odotetaan lupaa Perinneyhdistyksen tärkeimpiä toimia tällä hetkellä on muistomerkin pystyttäminen Keljan taistelutantereille Sakkolaan. Patsaan luonnospiirrokset ja hakemus muistomerkin pystyttämiseksi on toimitettu venäläisille viranomaisille, totesi ErP6:n perinneyhdistyksen ja Sakkola-Säätiön hallituksen puheenjohtaja Hannu Turkkinen. Nyt tehtävänä on kiirehtiä vastauksen saamista; on se sitten myönteinen tai kielteinen. Muistopäivän kokouksessa Yrjö Raaska (edessä oik.) Esko Kallonen, Hannu Turkkinen ja Paavo Salonen, takarivissä vasemmalta Hannu J. Paukku, Aila Alanen, Markku Nuora, Tauno Pessi, Heino Paavilainen ja Eero Pilviniemi. Lupa on ollut hautumassa venäläisessä koneistossa nyt puolitoista vuotta. Päätöksen perään on kyselty, mutta toistaiseksi vastausta ei ole saatu. Talven aikana tehdään Venäjän puolelle neuvottelumatka asian eteenpäin viemiseksi, kertoi Hannu J. Paukku. Tarkoitus on saada patsas pystyyn vuonna 2009, jolloin Keljan taisteluista tulee kuluneeksi 70 vuotta. Jos patsaalle ei saada lupaa taistelupaikalle Karjalaan, niin sitten muistomerkki pystytetään Suomen puolelle, ennakoi Turkkinen. Patsaan on suunnitellut sakkolaisjuurinen Eero Pilviniemi. Liity mukaan perinneyhdistykseen Perinneyhdistyksen hallitus päätti selvittää uusien ErP6:n pöytästandaarien painattamista myytäväksi perinnetyön hyväksi. Lisäksi Tauno Pessi tote- si, että tallessa on melko paljon pataljoonaan liittyvää materiaalia, joista voisi koostaa tietopaketin esimerkiksi cdromin muotoon. Erp6:n perinneyhdistyksen vetovastuu on nykyisin Sakkola-Säätiöllä. Perinneyhdistyksen hallitukseen kuuluvat puheenjohtaja Hannu Turkkinen, rahastonhoitaja Aila Alanen, Kaukolan edustajina Paavo Salonen ja Tauno Pessi sekä Räisälästä Heino Paavilainen ja Tapio Puusniekka. Hallitukseen kutsuttiin myös Eero Pilviniemi. Perinneyhdistykseen voi kuka tahansa aiheesta kiinnostunut liittyä maksamalla 10 euron liittymismaksun Tampereen Seudun Osuuspankkiin tilille Vuotuisia jäsenmaksuja yhdistys ei kerää. Marjo Ristilä-Toikka

6 6 Sakkolan suojeluskunnan kyläosastot ja lotat tekivät tärkeää työtä Yrjö Raaska kirjoitti viime vuon na Sakkolan suojeluskunnista, jotka syntyivät 90 vuotta sitten maan itsenäistymisen aikoihin. Tässä jatkona tietoja Sakkolan suojeluskunnista kyläosastoittain. Kiviniemi oli ilmavalvonta- ja torjuntaosasto. Kiviniemi oli tärkeä liikenteen solmukohta kannaksella, ja kosken ylikulkusillat elintärkeä torjuntakohde sodan syttyessä. Osaston asevelvolliset koulutettiin ilmatorjuntajoukoissa Viipurissa. Omassa koulutuksessa kyläosastolla oli ilmatorjunta-aseet käytössään, joten koulutus oli todenmukaista. Kiviniemi koulutti myös lottia ilmavalvontatehtäviin. Lottien johtajina toimivat Meri Männikkö ja Helmi Uosukainen. Vilkkaaseen harjoitustoimintaan oli käytettävissä valtion koskenniskalle rakennuttama harjoitustalo. Kiviniemen osastoon kuuluivat lisäksi Röykkylän kylän suojeluskuntalaiset. Kyläosaston johtajana toimi Arvi Meurman. Mainittakoon, että suojeluskuntalaisista Oskari Rouvinen oli Suomen mestari 50 kilometrin hiihdossa. Lotta Nora Backman kaatui sodassa. Haidermaan kyläosastoon kuuluivat lisäksi Valkjärvi, Lupra, Pannusaari ja Sakkolan asemanseutu. Haidermaan miehet osallistuivat talvisotaan pääosin Erillinen Pataljoona 6:n riveissä. Joukkueen suojeluskuntalaisissa oli Sakkolan kuuluisat hiihtäjät, Arvi ja Emil Kuisma, joka oli 13 kertaa ollut piirin mestaria. Hyviä urheilijoita oli muutenkin, mm. Aaro Kekki ja mestariluokan ampuja Väinö Naskali. Haidermaan osasto sai käyttää JP4:n ampumarataa harjoituksiinsa. Yhteisiäkin kilpailuja käytiin varuskunnan kantahenkilöiden kanssa. Tavanomaisena harjoituspaikkana oli Ylä-Suvannon nuorisoseuran talo. Kyläosaston johtajana toimi Antero Saarilahti. Kirkonkylän kyläosasto oli jalkavä- ki- ja konekivääriosasto. Heillä oli ajanmukainen urheilukenttä ja ampumarata Kirkonkylässä. Kirkonkylässä sijaitsevasta Sakkolan valistustalosta pääosan omisti suojeluskunta. Enemmistö miehistä taisteli ErP6:n konekiväärikomppaniassa. Kyläosaston miehistä Leevi Loponen kaatui partiomatkalla talvisodassa. Mannerheim-ristin ritari Pentti Valkonen kaatui Torniossa taisteluissa saksalaisia vastaan. Kyläosastolla oli vilkasta toimintaa. Kirkonkylän kyläosaston johtajana toimi Kusti Loponen. Lotat toimivat Toini Valkosen johdolla. Lotta Ilma Ollikainen (Mäkinen) ilmavalvontatehtävissä. Kuva Juha Mäkisen kirjasta Siellä on aarteesi, joka kertoo Ilman isän Santeri Ollikaisen tarinaa. Haparaisten-Purpuan suojeluskunnan kyläosasto oli jalkaväki- ja konekivääriosasto. Harjoitukset pidettiin nuorisoseuran talossa, ulkoharjoitukset ja kilpailut lähimaastossa, sekä osallistuttiin yhteisiin harjoituksiin toisten kyläosastojen kanssa. Purpuan kylän suojeluskuntalaiset kuuluivat Haparaisten osastoon. Miehet oli koulutettu jalkaväkisotilaiksi, ja suurin osa miehistä taisteli talvisodassa ErP6:n eri yksiköissä. Yksi talvisodan kovimmista taisteluista käytiin tällä alueella Keljassa, jossa karjalainen pataljoona ErP6 tuhosi suurin voimin hyökänneen vihollisen Satumetsikön rannan pesäkkeisiin ja Suvannon jäälle. Näin pataljoona poisti uhan Taipaleen rintaman saartamiseksi, joka oli hyökkäyksen tarkoitus. Osastossa oli hyviä hiihtäjiä, mm. Viljo Turkkinen ja Väinö Viskari, jotka tiettävästi osallistuivat kannaksen poikkihiihdon joukkueisiin. Tuntematoman sotilaan Rokka, Viljam Pylkäs, oli Haparaisten poikia. Pistooliammunnan mestari oli Viljo Tiinus. Kyläosastossa oli vilkkaasti toimiva poikaosasto, jossa mukana ollut Viljo Pitkänen on kertonut poikien osallistuneen mm. Perkjärvellä pidettyyn piirin urheilukisaan johtajanaan Hannu Kiuru, muut olivat Leevi Kiuru, Väinö Leppänen, Eino Viskari, Erkki Kiiski, Arvi Ruottunen, Erkki Loponen, Pentti Rekomaa ja Viljo Pitkänen.

7 Kyläosaston johdossa oli Emil Merjamo, joka oli myös erittäin innokas poikien johtaja. Vilakkalan kyläosastoon kuuluivat myös Kaarnajoki ja Koveroja. Talvisodassa oli Vilakkalan miehistä muodostettu Erp6:n kranaatinheitin- ja panssarintorjuntaosasto. Koverojan tehokkaat patterit sijaitsivat tällä alueella, niillä oli yli 20 kilometrin ampumamatka, ja ne antoivat Taipaleen taistelijoille tehokkaan tykistötuen ja näin ratkaisevalla osalla vaikuttivat Taipaleen rintaman kestämiseen. Tavanmukaiset harjoitukset pidettiin nuorisoseuran talossa, ulkoharjoitukset lähimaastoissa ja kovapanosammunnat suoritettiin Suvannon jäällä. Kyläosastolla oli hyvä urheilujoukkue, joka Veikko Lehtosen harjoittamana kilpaili menestyksekkäästi piirin kilpailuissakin. Kylässä oli paljon hyviä hiihtäjiä, kuten Nallit, Viskarit ja Matti Kuuppo. Vilakkalan kyläosaston lotat toimivat suojeluskunnan rinnalla ja monissa tehtävissä myös sotien aikana, puheenjohtajanaan Sanni Lehtonen. Kyläosaston päällikkö oli Veikko Lehtonen. Talvisodan aikana Taipaleen rintaman takana sijaitseva Vilakkala oli kokonaan sotatoimialuetta ja tärkeä rintamantakainen tukikohta. Siellä oli mm. kenttäsairaala ja monia huoltoyksiköitä ja majoituspaikkoja. 7 Lapinlahden kyläosasto oli 1930-luvun vaihteessa ilmasuojeluosasto muuttuen kuitenkin jalkaväki-konekivääriosastoksi. Talvisodassa Lapinlahden miehet palvelivat ErP6:n vastaavissa yksiköissä. Suojeluskunnan kyläosaston harjoitukset pidettiin Lapinlahden nuorisoseuran talossa, lähimaastoissa sekä muiden alueen yksikköjen mukana. Lapinlahden rannoilta venäläinen valiodivisioona hyökkäsi jouluyönä 1939 Keljaan, jossa se kovien taistelujen jälkeen tuhottiin melko perusteellisesti ja sille tuotettiin niin suuret tappiot, että se vasta maaliskuussa näyttäytyi Vuosalmella. Kylän poika Eero Patja kaatui yksikkönsä partiomatkalla oman kotinsa nurkalle. Lapinlahden lotilla oli vilkasta toimintaa, puheenjohtajana Elli Tuohinto. Vielä jatkosodan aikanakin oli toimintaa Maire Loposen johdolla. Kyläosaston päällikkönä toimi Albin Kallonen. Riiskan kyläosasto oli tykistön koulutuksen saanut KTR 2:ssa Viipurissa ja kuului 1. Erillinen Patterin 1. jaoksen henkilöstöön. Harjoitukset pidettiin usein Raudussa Petäjärven kyläosaston ja Raudun patterin kanssa melkein aina Pietarintien varressa, samassa maastossa, missä sitten talvisodan alkaessa tositoimissa tapeltiin. Osa patterin tykeistä oli Riiskan osaston hallussa, joten harjoitukset voitiin pitää oikean kaluston kanssa. Riiskan aliupseereista monet olivat avainasemissa patterin toiminnassa. Tämä 1. Erillinen Patteri toimi talvisodassa RP6:n ja JP4:n tukipatterina Raudussa sodan alkupäivinä, myöhemmin Kiviniemessä, Keljassa ja Sintolassa. Kannakselainen kirjailija Aleksanteri Aava (Kuparinen) kuului Riiskan kyläosaston suojeluskuntalaisiin. Kyläosaston johtajana oli Jalmari Kiiski. Myös Riiskan lottien toiminta oli hyvässä käynnissä Ida Ukkosen ollessa puheenjohtajana. Haparaisten suojeluskunnan poikaosaston poikia vuonna Vasemmalta Hannes Kiuru, Leevi Kiuru, Väinö Leppänen, Eino Viskari, Erkki Kiiski, Arvi Ruottunen, Erkki Loponen, Viljo Pitkänen ja Pentti Rekomaa.

8 8 Petäjärven viestiosaston voittajaryhmä Viipurin piirin kilpailuista Istumassa vas. Ville Kaarineva, Leo Pursiainen, Yrjö Pulakka, Viljo Kurikka, Yrjö Raaska, Johannes Pulakka ja Väinö Huuska. Seisomassa vas. Vilho Kurikka, Aukusti Kallonen, Juho Lemmetti, Kauko Virolainen, Matti Kurikka, Viljo Pulakka ja Eino Markkanen. Petäjärven kyläosasto oli suurin Sakkolan suojelukunnan kyläosastoista. Sen vanhuus oli yli 60 miestä vähän vaihdellen eri vuosina. Siihen kuuluivat Hovinkylä, Ojaniemi, Mönkö ja Hiekkaranta. Ensi alkuun se oli konekivääriosasto, mutta vuoden 1930 vaiheilla muuttui tykistön viestiosastoksi, joka liitettiin Raudun patteriin kuuluvaksi. Seurojentalo, josta suojeluskunta omisti puolet, oli harjoituspaikkana sekä ulkoharjoituksissa lähimaasto. Ampumaradan alueen luovutti Ahlström ja rata rakennettiin talkoilla. Patterin yhteisharjoitukset ja kovapanosammunnat käytiin Raudussa. Viestikursseja käytiin piirin järjestäminä eri alueilla, kerran Petäjärvelläkin. Usein oli 2-3 päivän mittaisia harjoituksia. Lisäksi Petäjärven osasto osallistui Viipurin suojeluskuntapiirin järjestämään johdonvetokilpailuun, missä monien teknillisten tehtävien lisäksi katsottiin, mikä ryhmä nopeimmin ja teknillisesti virheettömästi pystyy linjan rakentamaan ja hallitsemaan viestitystekniikan niksit. Kilpailu käytiin kesä- ja talvikilpailuna eri puolilla, ja kilpajoukkueeseen kuului rakennusryhmä 1+8 sekä asemaryhmä 1+3. Eri henkilöstö oli ryhmänjohtajia lukuun ottamatta mukana talvi- ja kesäkilpailuissa, joten vuosittain piti yli 20 miestä harjoittaa tätä kilpailua varten. Kilpailuun oli upean kiertopalkinnon luovuttanut Vuoksenniska -yhtiö. Palkinnon sai haltuunsa joukkue, joka voitti kolme kertaa peräkkäin tai neljä kaikkiaan. Kilpailu käytiin kuusi kertaa. Petäjärvi voitti neljästi ja kaksi kertaa oltiin toisena. Kiertopalkinnon luovutti juuri ennen talvisotaa piirin edustaja kapteeni Turunen sanoen Petäjärven viestiosaston olevan piirin paras viestiosasto. Palkinto jäi sitten johonkin perunakellariin. Vilkkukilpailuihin myös osallistuttiin. Muu harjoitustoiminta oli tavanomaista, sekä hiihto- ja urheilukilpailuja ja erilaisia ammuntoja. Viljo Kurikka oli mestariluokan ampuja. Suunnistustaitoja tarvittiin erilaisissa kilpailuissa, mutta sellaisenaan suunnistus vasta teki tuloaan. Ensimmäiset Suvannon alueen suunnistuskilpailut järjestettiin Raudussa harjoitustalon maastossa, samassa sarjassa upseerit, aliupseerit, miehistö ja kaikki ikäluokat. Tämän ensimmäisen kilpailun voitti Petäjärven kyläosaston edustaja. Pesäpallokin otettiin ohjelmaan 1930-luvulla, ainakin kerran pelattiin Raudussa alueen mestaruudesta, mutta isommin pesäpallo ei saavuttanut jalansijaa. Talvisodassa enemmistö petäjärveläisistä palveli 1. Erillisessä Patterissa ja 6. rajakomppaniassa. Petäjärven torviseitsikosta oli tehty Sakkolan suojeluskunnan soittokunta johtajanaan Kaino Kuparinen. Kyläosaston päällikkönä toimi Väinö Pekkanen. Rannan joukkue erotettiin Petäjärven osastosta vuonna Siihen tulivat kuulumaan Ojaniemen, Möngön ja Hiekkarannan alueet. Joukkueella oli jo oma 300 metrin ampumarata Suvannon rinteessä, jossa harjoituksia pidettiin. Ennen talvisotaa joukkue ei kuitenkaan ehtinyt suuremmin toimia. Osaston johtajana oli Uuno Pulakka. Poikaosastot Suojeluskunnilla oli poikaosastoja useimmissa kyläosastoissa, noin 200 poikaa. Johtajina mainitaan Veikko Lehtonen, Antero Saarilahti, Emil Merjamo ja Pekka Kuokkanen. Poikien toiminta

9 painottui hyvän fyysisen kunnon hankkimiseen, maanpuolustushengen ja terveen kunnollisen kansalaisen kasvattamiseen. Varsinaisessa sotilaskoulutuksessa korostettiin käskyjen tunnollista täyttämistä, ja leiriytymiset ja erilaiset maastoharjoitukset ja suunnistus kuuluivat ohjelmaan. Ammuntakoulutustakin pidettiin ampumaradalla tiukan valvonnan alaisena. Teuvo Kuparinen on muistellut ainakin Petäjärven radalla ammutun, ja hän muistaa myös erään leiriytymisharjoituksen vaikeissa talviolosuhteissa jossain Vaalimon maastossa. Monenlainen urheilutoiminta muodosti pääosan poikien toiminnasta. Haparaisten poikaosastossa mukana ollut Viljo Pitkänen muistaa mm. poikien voimistelujoukkueen vuoden 1938 paikkeilta, jossa voimistelujoukkue oli Perkjärven leirillä yhteisessä esityksessä. Opettaja Merjamo oli innokas poikien ohjaaja ja kannustaja. Petäjärvellä ennen sotia poikien toimintaa johti Pekka Kuokkanen. Jatkosodan aikana jonkun paikalla olleen yksikön alikersantti oli ryhtynyt poikia kouluttamaan, mutta miehen nimi ei ole säilynyt muistissa. Heidän tiedetään kuitenkin harjoitelleen leiriytymistä ja maastossa suoritettavia tehtäviä, suunnistusta ja joitain urheilulajeja. Ainakin seuraavat Petäjärven pojat osallistuivat jatkosodan aikana poikaosaston toimintaan: Ilmari, Erkki ja Antero Kaarineva, Erkki Kallonen, Toimi Kuparinen, Oiva Silvasti, Pentti Partanen, Asko Puolakka, Soini Hartikainen ja Kalervo Nuora. Lotat Suojeluskuntien rinnalla toimivat lotat. Sakkolan lotat perustettiin puheenjohtajana Dagmar Sjöberg. Myöhemmin puheenjohtajina toimivat Anni Laamanen, Toini Valkonen, Irja Kuokkanen ja Kreetta Halminen. Sakkolan lotilla oli kyläosastoja samoin kuin suojeluskunnallakin. Lottienkaan toiminnasta ei ole ollut kirjallista tietoa käytettävissä. Petäjärven osastoon kuului lottaa, eri vuosina johtajina toimivat Kreetta Halminen, Ida Karvonen ja Irja Kuokkanen. Suurin osa oli saanut ilmavalvonta- tai viestikoulutuksen pääosin piirin kursseilla, harjoituspäivillä ja yhteisharjoituksissa. Rauhan aikana lotat olivat muonittajina suojeluskuntalaisten harjoituksissa ja muissa tilaisuuksissa. YH:n alkaessa he muodostivat Jaakkolan pirttiin suuren muonituspisteen, jossa nyt muodostettujen ilmavalvontamiesten ja lottien sekä viestihenkilöstön ja muiden kotipalvelushenkilökuntaan määrättyjen muonitus tapahtui. Sinne perustettiin myös lottien kanttiini. Palveluksessa oli 5-8 lottaa, muonituspäällikkönä toimi Anna Raaska. Paikka oli jätettävä talvisodan ensimmäisenä päivänä, jolloin petäjärveläiset poistuivat kylästä viimeisellä lähtevällä 9 junalla illalla , härkävaunuissa. Sotien aikana Sakkolan lottia palveli puolustuslaitosta monissa tehtävissä eri rintamanosilla. Yhtenäisiä tietoja ei ole, mutta kiviniemeläisen Helmi Uosukaisen johdolla olivat ainakin Aili Suokas ja Ilma Karpanmäki, muiden nimiä en muista. Petäjärven lotista eri rintamanosilla koko sotien ajan olivat ainakin Anna Kurikka ja Elli Raaska, sekä lisäksi Terttu Kurikka, Henni Virolainen, Aino Kaustala ja Helmi Virolainen. Muitakin Sakkolan lottia on olut rintamajoukoissa, tieto ei vain ole kulkenut. Merkittävä osuus maanpuolustuksessa Suojeluskunnilla oli merkittävä osuus maanpuolustustyön lisäksi ne tekivät varsin mittavan liikuntatyön kansalaisten kohotetun kunnon hyväksi. Rauhanaikainen sotilaallinen valmistautuminen sotiin näytteli sitten merkittävän suurta osuutta ja vaikutti lopputulokseen. Lotat vapauttivat kymmeniä tuhansia miehiä taistelutehtäviin. Nämä asiat on tunnustettu eri puolilla maailmaa. Ehkä merkittävin tunnistus saatiin Neuvostoliitolta, kun sen valvontakomissio ensi töikseen mahtimääräyksellä lakkautti nämä järjestöt. Yrjö Raaska Suojeluskuntalaisia 1934 Petäjärven suojeluskuntatalolla. Päivystäjä Yrjö Raaska ilmoittaa miehet vänrikki Ristimäelle.

10 10 Sakkola-Seura ry Kutsu vuosikokoukseen Sakkola-Seura ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään sunnuntaina 17. helmikuuta 2008 klo Karjalatalolla Galleria-salissa (3.kerros), Käpylänkuja 1, Helsinki. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: - toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto - päätetään jäsenmaksun suuruus - vahvistetaan toimintasuunnitelma sekä tulo- ja menoarvio vuodelle valitaan puheenjohtaja vuodeksi kerrallaan - valitaan kolme johtokunnan jäsentä erovuoroisten tilalle kolmeksi vuodeksi sekä enintään kolme varajäsentä vuodeksi - valitaan tilintarkastajat ja heille varajäsenet Virallisten asioiden jälkeen keskustelua ajankohtaisista asioista. Myytävänä Sakkolaan liittyvää kirjallisuutta ja Sakkolan pinssejä. Seuraava jäsenkirje lähetetään keväällä. HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA. TERVETULOA JOUKOLLA KOKOUKSEEN! Johtokunta Eihä siit oma kulu, ko vieras on valjais. (Sakkola) Pelkäjää tyttöi ko hevojne kauroi. (Vuoksela) Kauroijlse hevojne kii otetoa, mut rauvat suuss ajetoa. (Metsäpirtti) Hukkaan mennyt viikko Vääpeli-asemestari Väinö Tähkäpään muistelmia talvisodan ajal ta Taipaleen lohkolta. Järisevään tehdyn torjutun hyökkäyksen jälkeen tuli taas ankara tykistökeskitys patterille. Helmi-maaliskuun vaihteessa siirrettiin Konevitsan Hiekkaniemestä kaksi tykkiä Vuokselle. Saamani käskyn mukaan siellä piti olla valmiiksi kaivetut kuopat tykkiasemia varten. Ilmoitin työn kestävän kolme vuorokautta, kun tykit on asennettu. Sitten alkoivat vastoinkäymiset. Ensimmäiseksi: Tie jota meidän piti kulkea oli ilmoitettu auratuksi, mutta aurattu tie loppui ja kuormat piti purkaa autoista. Hevoskuljetus loppumatkalla vei sen kolme vuorokautta, kun kuljetusta voi suorittaa vain yön aikana. Toiseksi: Tykkiasemia ei ollut merkitty kartalle, vielä vähemmin kuoppien asemien kuoppia kaivettu. Kolmanneksi: Sain ohjeet kääntyä työvelvollisuuspataljoonan komentajan puoleen työvoiman saamiseksi kuoppia kaivamaan. Kaksi päivää hiihdeltyäni ja soiteltuani en saanut yhteyttä komentajaan. Jostakin syystä työvelvolliset oli siirretty pois koko seudulta samana päivänä, kun me sinne menimme. Neljänneksi: Kehotettiin kääntymään paikallisen jv-pataljoonan komentajan puoleen työvoiman saamiseksi. Sain seuraavan vastauksen: Voi vääpeli rukka, hyvät olisivat tykit kylläkin, mutta mistä niitä miehiä otetaan kun nytkin parhaillaan on keittiömiehet ja hevosmiehetkin asemissa. Tuli viimein parikymmentä pioneeria aloittamaan kaivaustyötä. Oli pioneereillakin vuoden 1940 talven maankaivauksesta hiukan huono kokemus, kun ei ollut muuta mukana kuin lapiot. Eikä he saaneetkaan muuta kuin lumen pois kaivauspaikalta ja yö meni siihen. Läksin toiselle tykille tykkimiesten kanssa laittamaan peruslavaa kuntoon. Pioneerit jättivät kaivauspaikan naamioimatta ja tietysti oli vihollinen sen päivällä tähystänyt, koska seuraavana iltana rupesi häiritsemään tykkitulella. Eikä nytkään saaneet kuoppaa kuin puoliväliin, kun täytyi suojautua usein. Viimeisenä iltana oli jo hyvää luvassa: Kymmenen pioneeria ja neljäkymmentä työvelvollista oli luvassa tulla. Olimme lähdössä työvoimaa vastaan, kun tuli määräys, että tykit pitää tuoda pois. Toisen tykin kuormauksen aikana saimme kovan keskityksen, olivat kai havainneet lentokoneista jotain, vaikka naamioimmekin hyvin päiväksi. "Eikä verta näkynyt, selvisi syy miksi hevonen oli kaatunut" Lähellä asemaa oli kivinavetta, jonka seinän vierestä etsimme suojaa. Siinä näin, miten hevonenkin osaa suojautua. Hevoset tulivat myös seinän viereen ja osasivat asettua aika hyvin. Kaksi hevosta ei päässyt kääntymään metsikössä ympäri, kun oli raskas kuorma perässä. Toinen hevosista näytti kaatuvan. Räjähdysten lakattua rupesin kehottelemaan miehiä kuorman tekoon ja lähdin katsomaan kaatunutta hevosta. Hevonen nousikin ylös, kun lähestyin sitä. Pimeässä näytti siltä, että hevonen kaatui. Luulin sen saaneen sirpaleita, kun siinä lähellä räjähteli. Kun tarkastelin lunta siinä ympärillä eikä verta näkynyt, selvisi syy miksi hevonen oli kaatunut. Päästyämme noin metrin päähän alkoi uusi keskitys samaan paikkaan ja kesti paljon pidempään. Eräs hevosista pillastui niin ettei hevosmies jaksanut hallita sitä, hevonen sivuutti kaksi edellä ollutta, kaikeksi onneksi kuorma pysyi pystyssä ja hevonen lähti laukkaamaan hyvää kyytiä. Olimme noin parinsadan metrin päässä jyrkästä mäentöyräästä, johon hevonen pysähtyi kun ei jaksanut vetää kuormaa ylös. Vielä Taljalan kylässä tykkejä kuormatessa autoihin meitä häirittiin muutamalla srapnellilla. Tämä oli aivan hukkaan mennyt viikko. Kirjoituksen lähetti Suvannon Seutuun Yrjö Tähkäpää Paimiosta

11 11 Siviilistä sotaan yli hevosta Suomen juhliessa viime vuonna 90-vuotista itsenäisyyttään oli omalla suomenhevosellamme 100-vuotisjuhlavuosi. Suomenhevosen jalostustyön aloittamisella 100 vuotta sitten oli suuri merkitys kansamme itsenäistymishengen vahvistamisessa 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Hevoset ovat muiden kotieläinten kanssa olleet tärkeä osa yhteiskuntaa ja oleellisia taloutemme turvaajia. Paitsi taloudellisia, suomalaiseen hevoseen liittyy myös vahvoja kulttuuriarvoja, muistuttaa maa- ja metsätaloustieteiden tohtori, dosentti Markku Saastamoinen toimittamansa teoksen Suomenhevonen esipuheessa. Suomenhevonen on kulkenut kanssamme pitkän tien ollen mukana kaikissa Suomen kansan kohtaloissa. Se oli työjuhta ja työkaveri. Sodassa hevosen rooli oli merkittävä: kun väestöstämme rintamalla oli 16 prosenttia, on rintamalla olleiden hevosten osuudeksi arvioitu prosenttia hevoskannasta. Pakko-otoissa syksyllä 1939 puolustusvoimien omien hevosten lisäksi otettiin siviilistä käyttöön yli hevosta, ja sodan kestäessä vielä toistakymmentätuhatta lisää. Jatkosotaan lähti noin hevosta, joista kymmenisentuhatta puolustusvoimien omia. Sota- hevosena suomenhevosta pidettiin ainutlaatuisena: se kesti kylmyyttä, sitä voitiin käyttää monipuolisesti ja se tuli toimeen vähällä rehulla. Toisen maailmansodan jälkeisessä jälleenrakentamisessa kansallispollellamme oli myös tärkeä rooli. Mutta sittemmin kun väki pakeni maalta, suomenhevonen lähes katosi maaseutumaisemasta. Kunnes jälleen elää uutta kukoistustaan: tänään se on mukana ihmisten vapaa-ajassa, ravihevosena, ratsuna ja kumppanina ja paikoin myös uudestaan työkäyttöön otettuna metsureiden apuna herkimmissä kohteissa työskenneltäessä. Ihmiskunnan historiassa hevosen kesyttämisen arvellaan tapahtuneen noin 6000 vuotta sitten Etelä-Ukrainassa. Vanhimmat kesyn hevosen luulöydöt Pohjoismaista ovat peräisin vanhemmalta kivikaudelta, n ekr. Vanhimmat Suomesta löydetyt todisteet hevosen käytöstä ovat varhaisemmalta rautakaudelta, ajalta jkr. Omaksi rodukseen suomenhevonen kehittyi muutaman sadan vuoden aikana. Toukokuussa 1905 annettiin asetus, jolla määrättiin Suomeen perustettavaksi hevosjalostusliittoja. Vuonna 1907 astui voimaan suomenhevosen historian merkittävin päätös: yleisen, koko maan käsittävän kantakirjan perustaminen suomenrotuisille oriille. Kahden vuoden kuluttua aloitettiin tammojen kantakirjaukset. Suomenhevonen näyttäytyy monesti myös kaunokirjallisuudessa jo Sakari Topeliuksen Maamme -kirjassa vuodelta 1875, ja Kalevalassakin hevosesta puhutaan ylevästi. Kirjassa Täällä pohjantähden alla ensimmäisen oman hevosensa saanut Akseli Koskela toteaa sitä ostattelevalle Kiviojan Vikille: Siinä on semmonen varsa, etten minä anna sitä millään. Rahaa tehdään Helsinkissä hopeesta ja paperista, mutta hyvät hevoset on taivaan lahjoja. Kantakirjaaminen alun jälkeen luvun alkuvuosikymmeninä suomenhevosten lukumäärä oli paikkeilla Vähiten niitä on ollut vuonna 1987, vain Tällä hetkellä suomenhevosia on runsaat niiden osuus maan hevoskannasta on nykyisin noin kolmasosa. Marjo Ristilä-Toikka Lähde: Suomenhevonen, toim. Markku Saastamoinen (Gummerus 2007) Harvinaisemman värisiä olivat valkoiset hevoset. Aapro Hynnä hevosineen Haparaisten Korvenkolkalla. Kuva tulevasta Haparaisten kyläkirjasta, Tauno Hynnän kokoelmista.

12 12 Joonas Kallonen voitti Ääniä sodasta -kirjoituskilpailun "Sotilaan päiväkirjamerkintöjä" Viime vuoden loppupuolella ensiiltansa sai kaksi melkoista huomiota saanutta elokuvaa: Raja 1918 ja Tali-Ihantala Tali-Ihantala -elokuvaan liittyen Åke Lindman Film-Production Oy kutsui koulujen nuoria kirjoituskilpailuun pohtimaan sodan kautta itsenäisyyttä ja sen arvoa. Valtakunnallisen kirjoituskilpailun yhteistyössä oli Äidinkielen opettajain liitto sekä Historian ja yhteiskuntaopettajien liitto. Ääniä sodassa -kirjoituskilpailussa kannustettiin miettimään sotaa erilaisin näkökulmin Suomessa ja muualla maailmassa. Joonas Kallonen, jolla on sukujuuria Sakkolassa, osallistui lukio- ja ammattikouluopiskelijoiden sarjaan. Tampereella Messukylän lukiota käyvä Joonas sijoittui jälkimmäisessä sarjassa ensimmäiseksi. Ohessa hänen voittoisa kirjoituksensa. "Useat nuoret, kokemattomatkin sotilaat uhkuvat isänmaallisuutta ja intoa päästä taistelukentille toteuttamaan omia sankarifantasioitaan." Maanantai Heräsin tänään junasta. En ole varma nukuinko oikeasti, kunhan torkahdin seisoaltani. En muista milloin viimeksi nukuin raskaasti ja sain herätä levänneenä auringonpaisteeseen. Aurinkokaan ei ole enää kenenkään ystävä vaan taakka, joka häikäisee ja kuumentaa likaisten varusteiden sisältämän ruumiin. Kaikki on nyt niin likaista. Haisen kuin isäni maatilan siat. Hiki on sitkeä kuori selkäni päällä ja kasvoni ovat mutaiset. Jopa tämä vihko, jota pidän univormuni taskussa, on tuhruinen ja kulunut. Nämä ovat minun viimeiset merkintäni, sillä pian tämä marssi loppuu. Minun täytyy vielä kerran tähdätä kohti vihollista ja sen jälkeen minun annetaan levätä ja peseytyä. Vielä tämä yksi asia, niin näen taas rakkaani. Ryssät ovat jatkaneet uutta, voittoisaa hyökkäysaaltoaan. Nyt meitä kootaan Ihantalaan pysäyttämään eteneminen. Katselin junassa ympärilleni enkä löytänyt yhtäkään ilmettä, jota en olisi ollut vielä sodan aikana nähnyt. Useat nuoret, kokemattomatkin sotilaat uhkuvat isänmaallisuutta ja intoa päästä taistelukentille toteuttamaan omia sankarifantasioitaan. Monet taas pelkäävät, oman henkensä ja rakkaidensa kohtalon puolesta, että ryssien miehitys onnistuu. Junassa on myös minunlaisiani kokeneita selviytyjiä, jotka elävät kuin valveunessa, siirtyen taistelusta toiseen sanomatta sanaakaan. Tunnistan heidät kasvoista, joilta ei voi lukea ilmeitä, pelkästään mihin suuntaan he tuijottavat. Kuuntelin junasta astuttuani erään upseerin kovaäänistä puhetta. Hän puhui tulevien päivien tapahtumista Suomen kohtalon ratkaisevina. Jokainen näyttää huomaavan ilmapiiristä, että jotain isoa on tekeillä mutta minä en välitä. Haluan vain nähdä kultaiset hiuksesi ja koskettaa ihoasi, rakkaani. Vielä kerran. Keskiviikko Tämä ei ikinä lopu. Olen tappanut ja selviytynyt niin monta päivää, etten rehellisesti sanottuna enää pysy laskuissa. Silti minua ei päästetä menemään. Taistelu alkoi eilen illansuussa, kuin tyhjästä eteemme ilmestyi musta rivi neuvostosotilaita ja tankkeja. Tykistön tulitus värjäsi ilman mustaksi maasta sinkoutuvasta mullasta ja kivestä. Ammuimme savun seasta ryntäileviä ryssiä kuin sokeina ryntäileviä koiria. Ystäväni Onni, johon tutustuin aiemmin leirillä, piti tilannetta erittäin huvittavana ja laukoi asettaan kuin hänellä olisi rajattomasti ammuksia. Ymmärrän Onnin naiivin innostuksen taisteluun, mutta nähtyäni ryssän heiluttavan tyttärensä kuvaa edessäni ennen pistimeni puukotusta, en enää pidä mitään hauskana. Aina kun yritän nauraa ystävieni punikkivitseille, näen sen pienen tytön, joka jää ilman isää ja hiljenen. Nyt taistelu on laantunut ja jotkut yrittävät edes hieman paikata univelkaansa. Onni nukkuu ja minä vetäydyin sivummalle kirjoittamaan. Ajattelin koko päivän kuinka paljon meitä täällä on. Meitä on tuhansia ja levittäydymme kilometrien päähän. Kaikki nämä nuoret kasvot, miksi he ovat täällä pelkäämässä? Vastassamme on ylivoimainen vihollinen, kaikki tietävät tämän ja itkevät salaa takkeihinsa mutta ovat silti täällä. Miksi he taistelevat maan puolesta, jota nuoruutensa vuoksi eivät ole edes ehtineet kunnolla nähdä? Meillä ei ole muuta, totesi eräs nuori sotilas koulutukseni aikana. Katsoessani mustaa savua, joka nousee pellon toisella laidalla, en saa tuota alokasta mielestäni. Saisin varmasti läksytyksen komentajilta, jos he kuulisivat valitukseni, mutta totuus on, että tämä sota on tehnyt minusta tyhjän. Saadessani aseen käteeni aikoja sitten painoin vihollista päin maani vapaus, kauneus ja urhool-

13 13 Ilta hämärtyy ja kirjoitan jälleen muiden keskustellessa. Äänet ovat heikkoja ja puhuvat tunnista toiseen tukijoukoista, joita ei tule. Joku oli kuullut, että meidät on piiritetty. Useat näistä kasvoista ovat pakokauhun valkaisemia, he halusivat kuolla maansa puolesta mutta hetken lähestyessä he eivät halua irrottaa elämästä ja haaveistaan. He eivät halua hyväksyä, etteivät he tule saamaan mahdollisuutta elää, jonka niin moni muu on saanut. Osa kasvoista katsoo tyytyväisenä ympärilleen, kuin tyytyväisinä tarkastellen kauniita maisemia, jotka ovat onneksi viimeinen asia, mitä he näkevät. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan minä tunnen samalla tavalla kuin he. Tämän maailman olennoista me olemme valitut taistelemaan omamme puolesta. Tämä on kotimme: me kasvoimme täällä, me rakastuimme täällä, me esittelimme sen kauniita maisemia lapsillemme ja me kuolemme sen vehreissä metsissä. Miksi Onni ryntäsi keskelle savua? Löysinkö itsestäni jotain kadonnutta seuratessani häntä? Veljeä ei jätetä. Kuva Tali-Ihantala -elokuvasta, kuvaaja Niklas Kullström. Aamulla toivon herääväni jälleen enkelien jylinään. Niiden avulla tiedän mikä aika päivästä on. Illalla katselen kun ne kaikkoavat horisonttiin ja nukahdan kivääri rinnallani. lisuus palavina mielessäni. Uskoin sotaan ja sekä kansalliseen että henkilökohtaiseen voittoon. Kuitenkin mitä enemmän tapoin, sitä vähemmän tunsin ja välitin itsestäni tai muista. Sinä, rakkaani, olet enää ainoa asia mikä estää minua kävelemästä tarkka-ampujan tulilinjalle. Lauantai Rakastan sinua ja ikävöin sinua jatkuvasti. Kun makasin aamulla juoksuhaudassa, piirsin kasvosi hiekkaan. Nenästäsi tuli ehkä liian iso mutta muuten sellaisena sinut muistan ja jos kaadun huomenna tai muutaman minuutin päästä, tuo kuvasi hiekassa säilyy mukanani ikuisesti. Älä itke kun minua haudataan, sillä on niin paljon iloittavaakin. Olemme taistelleet useita päiviä ilman lepoa ja vähällä ravinnolla. Jouduimme lähitaisteluun ryssien kanssa heidän puskiessaan ylivoimaisesti juoksuhautojemme yli. Pakokauhu kaikkosi muutaman nuoren sotilaan rynnätessä raivoisasti kivääreineen vihollisen kimppuun. Me muut seurasimme heidän esimerkkiään ja tulitimme viimeisillä voimillamme savun keskellä juoksevia hahmoja. Miehet nousivat yksi kerrallaan haudoista kohtaamaan ryssien pitkät hahmot, jotka lähestyivät kuin väjäämätön tuomipäivä. Sokeasti huitoessani hetken näin kuinka taivas värjäytyi punaiseksi ja korkeat liekit muodostivat polun vihollisen ja meidän välillemme. Taistellessamme yläpuolellamme lensivät saksalaiset pommikoneet, joita sotilaat myöhemmin alkoivat nimittää enkeleiksi. Tykistön ja pommien jylyn alta ei kuulunut huutoja eikä laukauksia. Huusin Onnia mutta hän oli kadonnut savun keskelle. Kun lopetimme, meitä ei ollut montaa jäljellä. Vihollinen perääntyi metsän toiselle puolelle, vihdoin. Onni makasi ruumiiden joukossa ja hengitti viimeisen kerran katsellessani. En tuntenut mitään. Tiistai Kun meitä tultiin hakemaan, en suostunut lähtemään ilman Onnin ruumista. Halusin, että hän matkustaa kanssani takaisin. Kuuloni oli heikko, joten eräs upseeri kirjoitti tämän vihon sivulle sanat Ryssä perääntyy. Luettuani sivun tungin vihon ilmeettömänä taskuuni ja päästin irti aseestani. Minua pelotti ja pelottaa yhä. Minua pelottaa, että tämä ei kestä. En voi koskaan sanoa, että en joudu tähän elämäni pisimpään marssiin enää uudestaan. Minua pelottaa se päivä, jona herään ja muistan jokaisen kuolleen silmäparin. Eniten pelkään, että sinä et enää tunnista minua. Jos olen pelkkä aave siitä ihmisestä, joka ennen olin, miksi sinä enää rakastaisit minua? Minua ei tulla muistamaan. Ehkä tätä koko taistelua ei tulla muistamaan. Haluan kuitenkin, että sinä muistat minut ja millainen olin ennen. Jos maamme muuttuu, haluan, että muistat millainen se oli kun me ensimmäisen kerran näimme toisemme. Joonas Kallonen

14 14 Sotilaspojat jääkärien jäljillä Vienan Karjala, Karjalan Kannas ja Baltian maat ovat kiehtoneet Huittisten sotilaspoikia kesäisillä retkillään. Kesän 2007 retki tehtiin Viroon ja Latviaan. Matkaan lähdettiin 30 pojan voimalla ja suunnattiin matka Sotilaspoikien puheenjohtajan Pentti Tiutun johdolla halki Viron Latvian pääkaupunkiin Riikaan ja edelleen Riian lahdelle Liepajaan. Menomatka vaati yöpymisen Riikassa, josta matka jatkui suomalaisillekin tutuksi tulleen Jurmalan kautta Liepajaan. Kaupunki tuli aikoinaan tutuksi suomalaisille jääkäreille, jotka saivat sotilaskoulutusta lähes vuoden ajan palvelleessaan Kuninkaallisessa Preussin Jääkäripataljoona 27:ssä. Menomatkalla Liepajaan tutustuimme suureen sankarihautausmaahan, jonne oli haudattu 2100 sankarivainajaa. Sankarihauta oli todella suuri ja hyvin hoidettu ja se oli omistettu Latvian vapaustaistelussa sekä I. maailmansodassa kaatuneille sotilaille. Niinikään pysähdyimme pienessä Klapkalntzemin kylässä, jonne oli haudattu viisi suomalaista jääkäriä. He kaa- tuivat syksyllä 1916 Riianlahden taisteluissa. Heidän haudallaan on kaunis muistomerkki, jossa on kaatuneitten suomalaisten jääkäreitten nimet. Kyläläiset kunnioittavat hautaa ja muistomerkkiä pitäen sen hyvässä kunnossa. Matkamme päätepiste oli kaunis Liepajan kaupunki Itämeren rannalla. Tutustuimme kaupunkiin ja erikoisesti siellä olevaan Pyhän Kolminaisuuden kirkkoon, joka oli rakennettu vuosina Kirkko on ulkoasultaan myöhäisbarokkityyliä ja sisustaltaan rokokooja barokkityyliä. Kirkon sisustus on erittäin kaunis ja koristeellinen, ja kirkossa on mahtavat urut, Euroopan suurimmat, joka suo mahdollisuuden pitää kirkossa urkumusiikin korkeatasoisia konsertteja. Kirkossa on myös muistotaulu suomalaisille jääkäreille, jotka vannoivat täällä lipun vihkimistilaisuudessa 13. helmikuuta 1918 uskollisuutta Suomen lailliselle hallitukselle. Liepajasta jääkärien pääjoukko lähti Suomeen helmikuussa Kokosimme kirkossa kymmenen sotilaspojan pikkukuoron ja lauloimme alttarin äärellä kauniin isänmaallisen laulun jääkärien muistoa kunnioittaen. Meitä oli matkalla mukana kolme Karjalan poikaa, Kiisken Väinö sukujuuriltaan Muolaasta, Kiurun Pekka juuriltaan Vpl. Pyhäjärveltä ja Punkarin Paavo Jaakkimasta. Me Karjalan pojat pidimme matkalla yhtä, niin kuin olemme aina pitäneet. Liepajasta matka suuntautui jälleen Viron halki kohti kotimaata. Matkan verrattoman oppaana Latviassa ja erikoisesti Liepajassa toimi latvialainen, Jurmalasta kotoisin oleva Juris Kalttis. Mainiolla suomenkielen taidollaan hän kertoi matkalaisille Latviasta mielestämme kaiken tarpeellisen. Paluumatkalla Suomeen Matti Lähteenmäki ja Kauko Marku kertoivat sotilaspojille varsin laajasti jääkäriliikkeestä ja sen mielenkiintoisesta historiasta. Saimme todeta, että suomalaiset jääkärit näyttelivät merkittävää osaan Suomen kohtalon vuosina niin ensimmäisessä kuin toisessakin maailmansodassa. Paavo Punkari Huittisten Sotilaspojat pysähtyivät kunnioittamaan suomalaisten jääkärien muistoa Kuninkaallisen Preussin Jääkäripataljoona 27:n muistomerkillä Latviassa.

15 Kuka ja missä kasarmilla? 15 Meeri Kiiski Nokialta haluaisi tunnistuksen tähän vanhaan kuvaan. Kuka on kuvassa ja mikä on kasarmi? Tiedot puh tai osoitteella Meeri Kiiski, Kursuntie 11, Nokia. Sattui sota-aikana voita vai saippuaa? Minun isäni ei juuri koskaan ker tonut mitään sota-ajoilta. Tässä on kaksi vähemmän sotasankarillista pikku tarinaa, jotka kuulin. Hän oli jatko- ja sitä seuranneen asemasodan ajan Itä-Karjalassa. He olivat olleet järven lähellä, en muista mikä lie ollut nimeltään. Venäläiset ampuivat päivittäin tykistöllään häirintätulta. Kerran oli sarja mennyt osaksi järveen, ja Vilholla oli kohta kalamiesvaistot heränneet, ja hän lähti jollakin ruuhella kaloja keräämään. Vihollisen puolelta tuli jonkin ajan kuluttua uusi sarja, kai samoilla lukemilla. Vilholta oli ruuhi hajonnut ja saalis saman tien. Pitkän räpiköinnin jälkeen oli mies kuitenkin päässyt uupuneena rantaan. Siitä toivuttuaan, että alkoi ääni kulkea, oli ärräpäitä tullut pitkä roikka ja viimeiseksi että ryssä p kele. Vilho oli kova kalamies sotien jälkeenkin. Toinen muistamani tarina on talvisodan ajalta. Päähenkilö on muistaakseni Tauno nimeltään. Isäni oli talvisodassa hevosmiehenä. He ajoivat Taipaleen taistelijoille ruokaa ja ammuksia. Joka toinen päivä olivat lähteneet tuolle raskaalle ja vaaralliselle reissulle. Nämä hevosmiehet olivat jo siviilissä oppineet hevosia käsittelemään ja hoitamaan. Olivat sodan aikanakin oman henkensä vaarantaen hankkineet niille ruokaa ja jonkinlaista suojaa pakkasta vastaan. Myös tämä Tauno oli noita hevosmiehiä. Hän oli ollut sellainen evakuointia harrastava mies. Hänen hevosellaankin oli ollut loimena venäläisen sotilaan mantteli, mistä lie saanut. Kerran hän oli Taipaleesta tullessa poikennut Vilakkalan osuuskaupalle, tietysti mielessä jotain sieltä löytää. Valoa ei saanut käyttää, vain mitä käsikopelolla sattui kouraan. Oli jo jotain rekeen vienyt, kunnes mielestään löysi voipaketteja, mikä sattuma. Sitten vain kiireesti toisten perään ja kohti kotikorsua. Hän oli jo ennen hevosen riisumista kerinnyt jollekin ulkona kehua, että nyt on voita. Totuus kuitenkin kohta paljasti, että nehän olivat mäntysuopa- vaiko saippuapaloja. Olivat toiset muistaneet puhua voista pitkän ajan, mutta Tauno oli hyvin hiljainen. Kerran hän oli ilta-asioillaan ulkona, kun kuulaassa pakkasillassa venäläinen kovaääninen neuvoi: Täällä venäläissuomalainen neuvostotasavalta, heittäkää aseenne ja lopettakaa toivoton sota mahtavaa Neuvostoliittoa vastaan. Antautukaa, tulkaa tänne, täällä on ystäviä ja leipää.. Tauno oli nappeja kiinni pannessaan jurahtanut vastaan, jotta täält saatte voita leivä pääl. Viljo Pitkänen

16 16 Vuoksela-sarja jatkuu Päämartta Helena Virkki Sarja alkoi vuoden 2004 numerossa 2, jolloin esiteltiin Kunnan isä Matti Romu. Nyt esiteltävä, kaikkien vuokselalaisten tuntema henkilö, on Helena Virkki. Hän syntyi Suursaarella kalastaja Anton Talsin ja vaimonsa Maria Ulrika o.s. Mattsonin tyttärenä Kansakoulun hän kävi Suursaarella ja muutti mantereelle Humppilan meijeriin harjoittelijaksi ja sieltä Lapualle meijerikouluun. Valmistuttuaan hän ryhtyi meijerinhoitajaksi. Onnellinen sattuma ohjasi elämänkulkua Viipurin läänin Maanviljelysseura järjesti vuonna 1905 retkeilyn ja kohteena oli Lapualla sijaitseva meijeri, jossa Helena Talsi työskenteli. Vuokselasta retkellä oli mukana maanviljelijä Teodor Virkki, joka oli perintönä saanut vanhemmiltaan Pekka ja Helena Virkiltä Lehtola-nimisen tilan. Retkellä vallitsi iloinen leikinlasku ja matkalaiset olivat ottaneet tehtäväkseen hakea emännän Lehtolaan. Kuinka ollakaan leikinlaskusta tulikin täyttä totta, sillä maanviljelijä Virkki sai ennen pitkää elämänkumppanin Helena Talsista. Näin alkoi Helena Virkin monimuotoinen vuosikymmeniä jatkunut toiminta Lehtolan tilan emäntänä. Lehtolan tilan toiminta oli hyvin edistyksellistä nuoren isännän ja emännän yhteistyön tuloksena. He kohensivat esimerkillisesti hoidettua tilaa entisestään ottamalla käyttöön uusia viljelysja karjanhoitomenetelmiä. Lisäksi emännän aloitteesta otettiin käyttöön maatilakirjanpito. Vuonna 1906 Lehtolasta tuli ensimmäinen kannakselainen mallitila, v. Helena Virkki; s Suursaari, k Karkkila. Marttaliiton puheenjohtaja, kansanedustaja, emäntä, talousneuvos maatalouden ja karjanhoidon harjoittelutila, v maataloushallituksen alainen kirjanpitotila ja v kotitalousharjoittelutila. Viipurin läänin katselmuksissa Lehtolan tila menestyi hyvin ja siitä tuli Kannaksen suosituimpia retkeilykohteita. Isännän ja emännän taito hoitaa ja järjestää monenlaiset tehtävät olivat opettavaisia esimerkkejä monille harjoittelijoille, jotka vuosien kuluessa saivat nauttia heidän opastustaan. Voimakas maataloushenki, joka isäntäväestä huokui lähipiiriin, tarttui myös harjoittelijoihin. Kuopion yleisessä maatalousnäyttelyssä vuonna 1912 Lehtolan tila sai kotitalouskilpailussa ensimmäisen palkinnon. Maine säilyi ja vuonna 1932 palkinto tuli myös Viipurin näyttelyssäkin. Maataloustöihin syventymisestä hänelle oli paljon hyötyä, kun hänen miehensä Teodor kuoli v. 1928, jolloin hän otti tehtäväkseen myös Lehtolan isännän tehtävät. Vuosien kuluessa Lehtolassa kävi kymmenittäin opintoretkikuntia, jotka olivat lähtiessään tyytyväisiä näkemäänsä ja saamiinsa neuvoihin. Helena Virkin määrätietoista maataloustoiminnallista työtä arvostettiin ja hänet valittiin v Viipurin läänin Maanviljelysseuran johtokuntaan ja samalla maatalousnäyttelyn päätoimikunnan jäseneksi. Marttatyö ja valistustehtävät Helena Virkin läheisin harrastus kodin ja kotitalon jälkeen oli toiminta marttatyössä. Hänen näkemyksensä oli, että koti toimii yhteiskunnan perustana ja naiset tämän perustan rakentajina. Vuokselassa hän toimi Vuokselan marttayhdistyksessä ja sittemmin Virkkilän marttakerhossa puheenjohtajan, sihteerin sekä rahastonhoitajan tehtävissä. Karjalan Martta-piiriliiton johtokuntaan hänet valittiin v ja sen sulautuessa Etelä-Karjalan Marttapiiriliitoksi hän siirtyi sen johtokuntaan. Vuodesta 1935 lähtien Helena Virkki toimi puheenjohtajana sekä Karjalan Martta-piiriliitossa, että Marttaliiton valtuuskunnassa, johon tehtävään hänet valittiin ensimmäisenä pääkaupungin ulkopuolelta olevana henkilönä. Tätä tehtävää hän hoiti 18 vuotta ja luovuttuaan tehtävästä 1953 hänet valittiin järjestön ensimmäiseksi kunniapuheenjohtajaksi. Helena Virkin lahjakkuutta ja elämänkokemusta sai osakseen esiintymisien myötä myös laaja kuulijakunta erilaisissa maakunnallisissa maatalousnäyttelyissä, emäntäpäivillä tai muissa valistustilaisuuksissa. Hän esiintyi puhujana lämminhenkisenä asiantuntijana, jolla oli antaa kuulijoilleen painavaa sanottavaa. Hän kirjoitti myös paljon sanoma- ja aikakausilehtiin ja toimi myös maakunnallisten lehtien kirjeenvaihtajana. Muu yhteiskunnallinen toiminta Moni muukin harrastus oli Helena Virkin sydäntä lähellä. Hänen aikansa riitti uskomattoman moniin muihin yhteiskunnallisiin tehtäviin. Vuokselan kunnan elämään hän osallistui tehokkaasti. Hän oli jäsenenä kunnan- valtuustossa, kunnallislautakunnassa, köyhäinhoito- ja terveydenhoitolautakunnissa, sekä toimien kuusi vuotta kunnanvaltuuston sihteerinäkin. Lisäksi hän oli kouluvaliokunnan sihteeri, Päiväkiven kansakoulun johtokunnan jäsen, kunnallisvaalien vaalilautakunnan ja valtiollisten vaalien keskuslautakunnan jäsenenä. Kristillissiveelliset periaatteet omaksuneena henkilönä Helena Virkki toimi

17 17 myös seurakunnallisissa luottamustehtävissä. Vuokselan seurakunnan kirkkovaltuuston jäsenenä hän toimi vuodesta 1937 lähtien, ollen myös seurakunnan ja NNKY:n rahastohoitajana. Kirkolliskokouksen jäseneksi hänet valittiin v Tämä luottamustoimi avautui tuolloin ensimmäistä kertaa naisille. Monet muut järjestöt, komiteat ja koulut olivat saaneet Helena Virkin arvovallan ja taidon työtänsä ohjaamaan. Näistä mainittakoon esim. Petäjärven Emäntäkoulu, Suomen Punainen Risti, Kannaksen rahasto, Kotiapulaiskomitea, Maataloudellisten oppilaitosten jälleenrakennuskomitea ja Karjalaisten Aseveljien Liiton Naisosasto. Talvi- ja jatkosota kosketti myös Lehtolan tilaa ja Helena Virkkiä. Väestön evakuointi ympäri Suomea merkitsi myös Karjalan Martta-liiton hajoamista ja lopettamispäätös tehtiin Uudet tehtävät odottivat ja Helena Virkistä tuli Suomen Huollon työtupien ja Vapaan huoltotyön tarkastaja sekä pika-asutuskomitean ja Karjalan Liiton hallituksen jäsen. Siirtoväen kohtalon kysymykset olivat lähellä häntä. Vuonna 1945 hän suostui Kansallisen kokoomuksen ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa ja tuli valituksi suurella äänimäärällä eduskuntaan. Eduskuntatyössä hän paneutui huolellisesti ja velvollisuudentuntoisesti asioihin ja keskittyi erityisesti kotitalouksia koskeviin asioihin. Maataloushallituksen emäntä Helena Virkille myöntämä kunniataulu, jota säilytetään Karkkilassa hänen poikansa Toivo Virkin kodissa. Helena Virkki vetäytyi 1950-luvulla vähitellen luottamustehtävistään asuen uudessa kodissaan Karkkilassa. Talousneuvoksen arvonimi myönnettiin hänelle yhteiskunnallisista ansioistaan. Helena Virkin tulo emännäksi Lehtolan tilalle Vuokselaan sai aikanaan kyläläiset kuiskuttelemaan toisilleen, miten hän pystyy sopeutumaan talonpoikaiseen elämänrytmiin. Pian tulonsa jälkeen ja erityisesti vuosien ja vuosikymmenien aikaisella toiminnallaan hän vaimen- si puheet ja sai jo elämänsä aikana laajan hyväksynnän ja tunnustuksen toiminnastaan niin Vuokselassa kuin laajemmissakin puitteissa. Vuonna 1950 perustettu Vuokselan Pitäjäseura valitsi ensimmäiset kunniajäsenet v. 1958, jolloin valinta kohdistui Helena Virkkiin ja Lenno Lehmusvuoreen. Taisto Virkki Lähde: Vuoksela-Seuran arkisto Helena Virkin takana vasemmalta lukien on hänen neljä lastaan ja oikealla on kaksi harjoittelijaa. Kuva otettu 1930-luvun alkuvuosina. Lehtolan tilan päärakennus, joka jatkosodan aikana toimi I/JR57:n komentopaikkana. Kuva otettu

18 18 Vuoksela-Seuran toimintaa vuonna 2008 Seuran hallitus kokoontui tammikuun 12. päivänä Seiskassa Hämeenlinnassa. Seuran hallitukseen kuuluvat vuonna 2008 varsinaisina jäseninä Kauko Komonen, Kaisu Pasanen, Anu Pirttilahti, Juha Pulkki, Martta Repo, Pentti Ruohotie, Laila Saario, Tapio Sihvo, Ossi Tukia, Veerti Uosukainen, Pentti Warvas ja Taisto Virkki. Varajäseninä Esko Kuitunen, Aimo Kymäläinen, Ritva Laine, Tuula Nieminen, Raija Paavilainen ja Heikki Virkki. Vuoden 2008 puheenjohtajaksi valittiin Tapio Sihvo ja varapuheenjohtajaksi Kauko Komonen. Sihteerinä jatkaa Laila Saario. Työvaliokuntaan valittiin Tapio Sihvo pj, Kauko Komonen, Taisto Virkki, Raija Paavilainen ja Laila Saario Tehtäviin kuuluu valmistella hallituksen kokousasiat, vuosikokousasiat sekä Vuoksela-juhla. Vuosikokous päätettiin pitää Tammelassa Vuoksela-juhla, joka järjestetään joka toinen vuosi, alkaa vuosikokouksen jälkeen samassa paikassa. Karjalan Liiton Karjalaisiin kesäjuhliin osallistutaan Tampereella esittelemällä Vuokselaa ja osallistutaan pääjuhlan juhlakulkueeseen. Tarkempia tietoja löytyy osoitteesta Juhlakutsun kannessa lukee MORO tuutha Siekii.... Toivottavasti myös vuokselalaiset noudattavat kutsua ottamalla myös nuoriaan mukaan. Paljon on tarjolla kulttuuripitoista ohjelmaa ja iloiset tapahtumat ovat ainutkertainen muistorikas kokemus. Vain sen kokee olemalla itse paikanpäällä. Kotiseutumatka Vuokselaan on tarkoitus toteuttaa Matkaohjelman tarkennuttua tarkemmat tiedot laitetaan seuraavaan lehteen. Seuran nettisivuilta vuoksela-seura.fi löytyy matkatiedot. Lisätietoja ja ilmoittautumisia ottaa vastaan Taisto Virkki. Suvannon Seudun säätiöiden ja pitäjien yhteistoimintaa jatketaan entiseen Vuoksela Seura ry:n puheenjohtajaksi valittiin vuodeksi 2008 Tapio Sihvo, jolla riittää vakituisen työn lisäksi myös aikaa moniin muihinkin harrastuksiin. Tapion sukujuuret ovat Vuokselan Uudestakylästä. Henkilöesittelyyn palataan myöhemmin tänä vuonna. tapaan. Mukana yhteistyössä ovat Sakkola, Vuoksela, Metsäpirtti, Pyhäjärvi, Räisälä ja Rautu. Tänä vuonna järjestetään yhteinen tutustumismatka kohdistuen Sakkolan ja Vuokselan pitäjien esittelyihin. Hannu Paukku valmistelee Sakkolan ja Taisto Virkki Vuokselan esittelemistä. Osanottajakiintiö on 5-7 hlöä per pitäjä. Jos olet kiinnostunut saamaan täsmätietoja kyseisistä pitäjistä, ota yhteyttä kunkin pitäjän tai säätiön yhteyshenkilöihin. Vuokselan osalta lisätietoja antaa ja matkalle ilmoittautumisia ottaa vastaan Taisto Virkki.. Suvannon Seutu- lehti Sakkola-Säätiön julkaisemana yhteisenä Sakkolan ja Metsäpirtin ja Vuokselan kotiseutulehtenä on saatu myönteistä palautetta. Tavoitteena on tukea osaltamme lehden sisältöä Vuokselaa ja vuokselalaisuutta kertovilla aiheilla. Kiinnostavia aiheita ovat entisajan tapahtumat niin tekstein kuin kuvin esitettyinä. Myös nykyhetken tilanteet kiinnostavat; mitä kuuluu nykypäivän elämänmenoon, mitä ajatuksia liikkuu nuorten mielessä, miten perinteitä ja suvun tietoja mahdollisesti ylläpidetään ja noudatetaan arkipäivän riennoissa tms. Entisajan muistelijoita löytyy vielä keskuudestamme ja lähisukulaisten lähinnä nuorten osalta olisi havahduttava käyttämään mahdollisuudet haastatella ja kirjata asioita ylös. Videointihaastattelujen hyöty olisi jatkodokumentoinnin kannalta vielä vuosien päästä arvokasta tietoa. Lehteä pyritään tekemään edelleen tunnetuksi, jotta se tavoittaisi yhä laajemman lukijakunnan. Tällä turvattaisiin lehden elinvoimaisuus ja sen tärkeä rooli omien juuriemme koossapitämiseksi. Vuonna 2008 lehti ilmestyy 8 numeroisena ja vuosikertahinta on 20 euroa. Vuokselan yhteyshenkilönä on edelleen Taisto Virkki, jolle voi antaa palautetta, sekä vinkkejä lehden tuleviksi jutuiksi, tai tilata lehti itselle ja vaikkapa lahjaksi muille. Taisto Virkki

19 19 Juhlatoimikunta Vuoksela-Seura ry:n toimintaan liittyy joka toinen vuosi järjestettävä Vuoksela-juhla. Juhla on Tammelassa. Järjestelyissä on mukana myös Tammelan Karjalaiset ry (TK). Juhlatoimikunnan ensimmäinen kokous pidettiin Martta ja Pentti Revon kodissa. Kuvassa vasemmalta lukien: Raimo Mero (TK), Martta Repo, Ebba Penttilä (TK), Laila Saario, Kauko Komonen, Tapio Sihvo ja Taisto Virkki. Wanhoja asioita muisteltavaksi Ferd.Alfthanin kahvipaahtamo toimi aikanaan Viipurissa. Kahvimainoksia oli lehdissä ja myös tehdasrakennuksen ulkoseinällä. Löysin antiikkimessuilta Tampereelta muutama vuosi sitten aidon kahvipaketin ja käytössä kuluneen pyöreän peltisen kahvipurkin. Kiinnostaisi kovasti saada tietää juttuja ja muisteluksia, jotka liittyvät viime vuosisadan alkupuolella kahvin käyttöön. Olikohan silloin muita kahvipaahtamoita ja minkä tuotemerkkien alla kahvia myytiin! Palaute entiseen tapaan Virkin Taistolle.

20 20 Katseet jo ensi kesässä ja vähän kauempanakin Suunnitelmallisuus on hyvä apuväline niin yksityisen ihmisen elämässä kuin vaikkapa yhdistystoiminnassakin. Voi asettaa tavoitteita ja pyrkiä niihin olemassa olevin eväin. Muutoksiin täytyy kyllä olla valmis ja niitähän myös usein vastaan tulee. Alkuvuosi on pitäjäyhteisöjen osalta virallisten kokouspäätöksien täytäntöönpanojen suunnittelua ja esivalmistelujen aikaa. Täytyy kyllä heti todeta, että emme ole pappia ensi kertaa kyyditsemässä. Vuosien kokemuksella hommia hoidellaan ja toki pyritään myös uusiutumaan ja ottamaan kulloisetkin uudet haasteet vastaan. Perinteet velvoittavat, mutta olemmeko ottaneet riittävästi huomioon toimintamme jatkuvuuden turvaamisen lähitulevaisuudessa! Mitä kuuluu Vuoksela-Seuralle tänään? Entisee viisii pääosin vuosi ja vuoden tapahtumat kulkevat. Seuran hallitus valitsee aina vuosittain keskuudestaan puheenjohtajan. Vuoden 2008 puheenjohtajaksi valittiin Tapio Sihvo, joka on toiminut pitkään seuran hallituksessa. Toiminta on hänelle entuudestaan tuttua ja hän toiminut aiemmin mm. seuran sihteerinä. Homma on hanskassa. Tulevan kesän osalta Vuoksela-Seu- ran toimesta on tarkoitus järjestää kolmen päivän kotiseutumatka Vuokselaan. Tarjoukset on pyydetty ja ensi numerossa on tarkemmat tiedot matkasta. Tiedot löytyvät myös nettisivuiltamme aikanaan. Ennakkoilmoittautumisia otetaan jo vastaan. Suvannon seudun pitäjäyhteisöjen kanssa teemme yhteistyötä. Tänä vuonna on tutustumismatka ja pitäjäesittelyssä siellä on Sakkola ja Vuoksela. Kyseessä on täsmämatka eli Hannu J. Paukku valmistelee Sakkolan ja Taisto Virkki Vuokselan esittelyä paikanpäällä. Kuljetaan minne bussilla pääsee. Osanottajien osalta on 5-6 henkilön pitäjäkohtainen kiintiö. Vuokselan osalta ilmoittautumisia ottaa vastaan Taisto Virkki. Vuoksela-juhla pidetään Tammelassa Laittakaapa allakkaan merkintä ja tervetuloa Hakkapeliittapitäjään Lounais-Hämeen Helmeen juhliman ja tapaamaan tuttuja! Karjalaiset kesäjuhlat ovat Tampereella Vuoksela on esillä ja toivottavasti moni tulee paikalle erilaisten mielenkiintoisten tapahtumien pariin. Jos et vielä ole seuran jäsen, saat lisätietoja seuran sihteeriltä Laila Saariolta, jonka yhteystiedot löytyvät takasivulta. Suvannon Seutu on jo toiminut kotiseutulehtenämme vuodesta Kiitos lehden julkaisijalle Sakkola-Säätiölle mahdollisuudesta olla mukana. Toivottavasti lehti tavoittasi myös mahdollisimman monen vuokselalaista sukujuurta omaavan henkilön. Aiheita ja kirjoituksia Vuokselan yhteyshenkilönä toivon saavani jatkossakin. Myös nuorten mietteitä karjalaisuudesta, runoja ynnä muuta otan mielihyvin vastaan. Mitä kuuluu Vuoksela-Seuralle kymmenen vuoden kuluttua? Entisajan elämästä Vuokselasta lienee pääosin todelliset dokumentit tehty kirjoina ja tämän ajan tietotallenteina. Voisin kuvitella, että tuolloin elämme virtuaalielämää ja kotoa käsin olisi mahdollisuus tehdä nojatuolimatkoja sukupolvien taa entisille asuinpaikoille Karjalaan. Viisumeita ei tarvittaisi, ei autossa istumisia rajalla, ei ruplien käyttöä, vaan kulkisin omissa ajatuksissani täällä järvenrantamaisemissa kannettava katselulaite laukussa. Voisin tunnelmoida vaikkapa alkukesästä vertaamalla, miten koivikot tuuhettuu siellä ja täällä tai vaikkapa äitini veljien Matin ja Teodorin kirkkoreen tekoa talvisin Päiväkiven talon pirtissä, reen myyntimatkaa Viipuriin. Reki myytiin samoin hevonen ja kotiinpaluu tapahtui linjaautolla Heinjoen tietä pitkin Vuosalmen lossin kautta takaisin kotiin. Matkalla tietysti yövyttiin Viipurissa ja ostettiin kotiin tuliaiset. Nämä ajatukset tulivat mieleeni, kun palasin pitäjäyhteisöjen palaverista, jossa muun muassa Hannu Turkkinen ja Kalevi Hyytiä esittelivät suunnitteluhanketta VirtuaaliSakkolaa 3D-muodossa. Ajatus oli kiehtova ja erityisesti hankkeen toteutuksessa nuorten saaminen mukaan voisi tuoda uusia ulottuvuuksia ja perinteemme jatkuvuus oli turvattu seuraaville sukupolville. Yhdessä hiihtämisen terveisin Taisto Virkki hallituksen jäsen Vuoksela-Seura ry vuoksela-seura.fi (jäämässä pois, toimii vielä) vuoksela.fi (uudet sivut kehitteillä) Karjalaisuus kautta Suomen vuoden 2008 teemana Karjalan Liiton julistama Karjalaisuus kautta Suomen -teema korostaa karjalaisten ja karjalaisjuuristen sijoittumista eri puolille Suomea. Muista Suomen heimoista poiketen ovat karjalaiset viime sotien jälkeen asuttaneet Suomea laajasti. Karjalaisia eivät ole vain etelä- ja poh- joiskarjalaiset tai siirtokarjalaiset, vaan myös kaikki karjalaiset sukujuuret omaavat. Vuosina Karjalan Liitto toimii Veikko Vennamon muistomerkkihankkeen vetäjänä. Maatalousministeriön asutusasiain ylijohtaja Vennamo vaikutti keskeisesti rintamamiesten ja yli siirtokarjalaisen asuttamiseen. Ripeästi ja onnistuneesti toteutettu asutustoiminta on saanut myös maailmalla tunnustusta. Karjalan Liiton jäsenseurat järjestävät vuoden aikana omia tapahtumia, joissa korostetaan paikallista karjalaisuutta ja karjalaistoimintaa.