ISTUMALENTOPALLON SARJAKIRJA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ISTUMALENTOPALLON SARJAKIRJA 2014-2015"

Transkriptio

1 ISTUMALENTOPALLON SARJAKIRJA Istumalentopalloilussa noudatetaan liikunnan ja urheilun eettisiä ja reilun pelin periaatteita, kuten yhdenvertaisuutta, sosiaalista vastuuta, suvaitsevaisuutta, väkivallattomuutta ja kansainvälisyyttä. Kaikessa istumalentopallotoiminnassa on nollatoleranssi rasismia, epäurheilijamaista käyttäytymistä ja dopingin käyttöä kohtaan. Istumalentopalloilussa hyväksytään ja edistetään monikulttuurisuutta, ihmisten erilaisuutta ja tasa-arvoa. Istumalentopalloilussa vältetään epäasiallista käyttäytymistä - törkeää kielenkäyttöä ja arvostelua tuomareita, kilpakumppaneita, valmentajia tai toimitsijoita kohtaan. Istumalentopalloilussa noudatetaan päihteiden ja lääkkeiden vastuullista käyttöä doping-sääntöjen ehdotonta noudattamista, päihteettömyyttä harjoitus- ja kilpailutilanteissa sekä vältetään julkista häiritsevää esiintymistä alkoholin vaikutuksen alaisena. VAU ry:n lentopallojaosto seuraa edellä esitettyjen periaatteiden ja asioiden noudattamista ja antaa tarvittaessa ohjeita tai huomautuksia havaitsemistaan tai tietoonsa tulleista epäkohdista. Jaosto voi myös vakavissa rikkeissä päättää kurinpitotoimista seuraa, joukkuetta, yksittäistä pelaajaa tai toimitsijaa kohtaan asianomaisia kuultuaan. Kyseeseen voivat tulla kirjallinen varoitus, pelikielto, ottelutuloksen mitätöinti tai sarjapisteiden vähennys. Kurinpitotoimia raskaammista rangaistuksista päättää VAU ry:n asianmukainen toimielin. SARJAJÄRJESTELMÄT JA OTTELUOHJELMAT Istumalentopallossa pelataan kaudella miesten SM-turnaus ja naisten SM-sarja, ykkössarja, Suomen Cup-turnaus sekä M50- ja N40-sarjojen SMturnaukset. Kaikissa sarjoissa ja sarjavaiheissa sijoitukset määräytyvät ilman uusintoja Suomen Lentopalloliiton kilpailusääntöjen tai näiden ohjeiden mukaisesti. Ottelut pelataan erillisten otteluohjelmien mukaisesti. Ohjeelliset ottelutapahtumien alkamisajat ovat: naisten SM-osaturnaukset klo 13 (klo 11.30), ykkössarjan osaturnaukset aikaisintaan klo alkaen. MIESTEN SM-SARJA Miesten SM pelataan viikonlopputurnauksena ZZ Toivalan järjestämänä. Miesten SM-turnaus on avoin turnaus, johon myös ulkomaisilla joukkueilla on osallistumisoikeus. Ulkomaisilla joukkueilla ei ole VAU:n jäsenseuravelvoitetta. SM-turnauksen sarjajärjestelmän ja otteluohjelmat laatii turnauksen järjestäjä. Turnauksessa pelataan SM-loppuottelu ja pronssiottelu paras viidestä -

2 2 järjestelmällä. SM-turnauksen sarjajärjestelmä ja otteluohjelmat on hyväksytettävä VAU:n lentopallojaostossa. Tasapisteissä sarjasijoitukset määrää 1) erien suhde, 2) eräpisteiden suhde, 2) keskinäisten otteluiden tulokset (tarvittaessa eräpisteiden suhde) tai 3) arpa. NAISTEN SM-SARJA Naisten SM-sarjassa kaudella pelaa neljä (4) joukkuetta. Naisten SM-sarjajoukkueet ovat: ESI-Ladyt Lappeenranta, Palokan Pyry Jyväskylä, HIY Helsinki ja ZZ Ladyt Siilinjärvi. Sarjassa pelataan neljä osaturnausta sekä mitaliottelut. Naisten SM-osaturnauksissa pelataan yksinkertaiset otteluohjelmat. Ottelut pelataan kolme-eräisinä ja ne voivat päättyä 3 0 tai 2 1. Kaikki erät pelataan normaalisti 25 pisteeseen tai kahden pisteen erolla. Sarjapisteet otteluista määräytyvät erävoittojen mukaan joko 3/0 tai 2/1. Tasapisteissä sarjasijoitukset määrää: 1. eräpisteiden suhde, 2. keskinäisen/keskinäisten otteluiden tulokset (eräsuhde, eräpisteiden suhde), 3. arpa. Ohjeellinen osaturnausten otteluohjelma ja aikataulu: A. Ottelut yhdellä kentällä: klo B. Ottelut kahdella kentällä: Kenttä 1 Kenttä 2 klo 13: : Virkistystauko 15: Ensimmäisessä turnauksessa joukkueet sijoitetaan järjestykseen: 1 = ESI-Ladyt Lappeenranta, 2 = Palokan Pyry Jyväskylä, 3 = HIY Helsinki ja 4 = ZZ Ladyt Siilinjärvi. Muissa turnauksissa joukkueet sijoitetaan kulloisenkin sarjatilanteen mukaisesti SM-runkosarjan voittaja saa kotiedun ratkaisevaan SM-loppuotteluun runkosarjan kakkosta vastaan. Runkosarjan kolmonen pelaa kotisalillaan pronssiottelun nelosta vastaan. Ottelut pelataan paras viidestä voittoerästä.

3 3 NAISTEN SM-SARJAN OTTELUOHJELMA osaturnaus Toivalassa (ZZ Ladyt): 1. ESI-Ladyt ZZ Ladyt 2. Palokan Pyry HIY Helsinki 3. HIY Helsinki ESI-Ladyt 4. ZZ Ladyt Palokan Pyry 5. ESI-Ladyt Palokan Pyry 6. HIY Helsinki ZZ Ladyt osaturnaus Lappeenrannassa (ESI-Ladyt) osaturnaus Jyväskylässä (Palokan Pyry) osaturnaus Espoossa (HIY Helsinki) 11.(18.) SM-loppuottelu runkosarjan 1.:ssä: Runkosarjan 1. runkosarjan 2. ja SM-pronssiottelu runkosarjan 3.:ssa: Runkosarjan 3. runkosarjan 4. Naisten SM-sarjan joukkueet ja yhteystiedot HIY Helsinki, Helsingin Invalidien Yhdistys Yhteyshenkilö: Petra Pakarinen puh , petra.pakarinen(at)wippies.fi Kotisali: Leppävaaran urheilutalo Palokan Pyry, Jyväskylä Yhteyshenkilö: Paula Tarvainen, puh paula.tarvainen(at)gmail.com Kotisali: Keljonkankaan koulu, Aapistie 2, JKL ESI-Ladyt, Lappeenranta Yhteyshenkilö: Markku Aumakallio puh markku.aumakallio(at)gmail.com Kotisali: Myllymäen koulu, Hiessillankatu 10, Lappeenranta ZZ Ladyt, Siilinjärvi Yhteyshenkilö: Mika Ylönen, puh mylonen(at)hotmail.fi Kotisali: Suininlahden koulu, Toivalantie 60, Toivala

4 4 YKKÖSSARJA Ykkössarjassa pelataan kolme osaturnausta: , 1. osaturnaus, Keljonkankaan koulu, Jyväskylä Yhteyshenkilö: Allan Pynnönen, puh , allan.pynnonen(at)gmail.com , 2. osaturnaus, Otsolan koulu, Kotka Yhteyshenkilö: Pekka Nygren, pekka.nygren(at)kymp.net , 3. osaturnaus, Leppävaaran urheiluhalli, Espoo Yhteyshenkilö: Reima Pulli, puh. puh , reima.pulli(at)gmail.com Ykkössarjan turnauksissa saavat pelata kaikki halukkaat joukkueet, jotka ilmoittautuvat järjestävälle joukkueelle viimeistään kaksikymmentäyksi (21) vuorokautta ennen turnausta ja maksavat järjestäjälle osallistumismaksun 50 euroa joukkueelta. Ykkössarjan loppusijoitukset ratkaistaan kauden aikana turnaussijoituksista saatujen pisteiden perusteella. Eniten pisteitä saanut joukkue on sarjan voittaja. Kussakin turnauksessa joukkueet saavat sijoituspisteitä seuraavasti: 1. osallistuvien joukkueiden lukumäärän, 2. yhden vähemmän jne. siten, että viimeinen joukkue saa yhden pisteen. Yhteispisteiden ollessa tasan, joukkueitten sijoitukset ratkaisee viimeisimmän turnauksen tulokset. Ykkössarjan joukkueet voivat olla myös nais- tai sekajoukkueita, ja pelaajat ovat luokittelusta vapaita. SM-VETERAANISARJAT M50 JA N40 (turnaushakemukset mennessä) Miesten M50-sarjaan saavat osallistua vuonna 1965 tai sitä ennen syntyneet. Naisten N40 sarjaan saavat osallistua vuonna 1975 tai sitä ennen syntyneet. N40-sarjassa kentällä olevista pelaajista kaksi saa olla vuonna 1980 tai sitä ennen syntyneitä. Turnaushakemukseen tulee liittää tieto pelipaikasta sekä ehdotus turnauksen ajankohdaksi (keväällä 2015). BEACH VOLLEYN SM-TURNAUKSET (turnaushakemukset mennessä) Kesällä 2015 pelataan istumalentopallon Beach Volleyn Suomen mestaruuksista naisten ja miesten sarjoissa 2 vs 2 ja 3 vs 3 joukkueilla, sekä 3 vs 3 veteraani sarja (miehet M50 ja naiset N40).

5 5 MUUT KOTIMAISET TURNAUKSET Suomen Cup Suomen Cup 2015 pelataan syyskuussa Turnaushakemukset mennessä. 33. Kotka-turnaus 2015 Perinteinen Kotka-turnaus pelataan 33. kerran lauantaina KSI Kotkan järjestämänä. Tiedustelut Pekka Nygrenille sähköpostilla: pekka.nygren(at)kymp.net Pajulahti Games 2015 Naisten maajoukkueille tarkoitettu kansainvälinen turnaus ISTUMALENTOPALLOJAOSTO Petri Räbinä (lajikoordinaattori) Sarjavastaava Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Teletie 4-6E, Kuopio. puh petri.rabina(at)vammaisurheilu.fi Sari Mannersuo, Heinlahti istumalentopallon erotuomarivastaava puh sari.mannersuo(at)kymp.net Lasse Pakarinen, Järvenpää Seurayhteyshenkilö puh lpakarinen(at)wippies.fi Sampsa Söderholm, Helsinki puh sampsa.soderholm(at)espatent.fi Paula Tarvainen, Muurame puh paula.tarvainen(at)gmail.com

6 6 MUITA YHTEYSTIETOJA Markku Aumakallio, Lappeenranta Beach-vastaava, sarjaraportit ja -tilastot puh markku.aumakallio(at)gmail.com Naisten maajoukkueen päävalmentaja Timo Väre puh timo.vare(at)nbl.fi LUOKITTELU Kotimaan istumalentopallosarjoissa ei käytetä luokittelua. Luokittelua käytetään kansainvälisissä kilpailuissa ja turnauksissa - muun muassa EM- ja MM-kilpailut, Euro Cup ja paralympialaiset. Luokittelua koskevissa kysymyksissä pelaajan/joukkueen tulee olla suoraan yhteydessä luokittelijaan ja sopia mahdollisesta luokittelusta sekä vastattava aiheutuvista kustannuksista. Jarmo Kari (istumalentopallon kansainvälinen luokittelija) puh , jarmo.kari(at)omt-liike.fi

7 7 Istumalentopallon pelikauden kilpailukalenteri: (Päivitykset istumalentopallo.info Kalenterisivuilla) * MM-kisat Elblagissa Puolassa * SM-Beach Volley Rautavaara Beach Volley turnaus * Marjola Beach Volley turnaus Lappeenrannassa * Helsinki Metropolitan Open Beach Volley 2vs2 turnaus * Miesten Suomen Cup Jyväskylässä ja * Naisten Cup Jyväskylässä (Homenokat/Palokan Pyry) * Naisten SM-runkosarjan 1. osaturnaus Toivalassa (ZZ Ladyt) * The 9th Sit Cup in Copenhagen * Ykkössarjan 1. osaturnaus Jyväskylässä (Palokan Pyry) * LE Cup Leipzigissa Saksassa * Naisten SM-runkosarjan 2. osaturnaus Lappeenrannassa (ESI- Ladyt) * Naisten SM-runkosarjan 3. osaturnaus Jyväskylässä (Palokan Pyry) * Pajulahti Games Nastolassa (naisten maajoukkueet) * M50 veteraanien SM-turnaus, Jämsä * Kotka-turnaus (KSI Kotka) - Turnauksen yhteydessä pelataan mm. ykkössarjan 2. osaturnaus * Miesten SM-turnaus Toivalassa (ZZ Toivala) * Kevät-turnaus Espoossa (HIY Helsinki) - Turnauksessa ykkössarjan (3.) ja naisten SM-runkosarjan (4.) päätösturnaukset * 11. tai Naisten SM-sarjan mitalipelit: - Loppuottelu: runkosarjan 1. - runkosarjan 2. - Pronssipeli: runkosarjan 3. - runkosarjan 4. * XXVIII Tallinna-turnaus

8 8 Miesten SM-sarja SM-TULOKSET PELIKAUDELTA ZZ Toivala, Siilinjärvi 2. KSI Kotka 3. LVI Helsinki 4. Jokilaakson Lentopallo JoLePa, Jämsä ZZ Toivala 50. istumalentopallon Suomen Mestari ZZ Toivala Siilinjärvi Miesten Suomen Mestarit ZZ Toivala: Naisten SM-sarja Erkko Nykänen, Yrjö Kokkonen, Hannu Suominen, Timo Nenonen, Mika Ylönen C, Pekka Dahlqvist, Pauli Hakkarainen, Aarne-Mikko Soininen, Eero Penttinen, Tero Viitanen, Antti Kärnä, Kai Karppinen, Kalevi Korkalainen, Reijo Hakanen ja Otto Sivonen 1. SI Siilinjärvi 2. ESI-Ladyt Lappeenranta 3. Palokan Pyry Jyväskylä 4. HIY Helsinki Istis.info Naisten Suomen Mestarit SI Siilinjärvi Naisten Suomen Mestarit SI Siilinjärvi: Tuula Hakulinen, Päivi Husso, Kielo Korkalainen, Satu Korkalainen, Seija Korkalainen C, Anne Pitkänen, Mia Tarvainen, Elina Kuosmanen, Kirsi Koskelo, Auli Sipilä sekä Kalevi Korkalainen valmentaja

9 9 Suomen Cup Jyväskylän Suomen Cupin lopputulokset: Miehet: 1. ZZ Toivala Siilinjärvi 2. KSI Kotka 3. JoLePa Jämsä 4. LVI Helsinki 5. HIY Helsinki/VanLe Vantaa 6. Palokan Pyry Miesten Suomen Cup-mestarit ZZ Toivala: Antti Kärnä, Kalevi Korkalainen, Jouko Knuutinen, Eero Penttinen, Pauli Hakkarainen, Kai Karppinen, Pekka Dahlqvist, Mika Ylönen C, Tero Viitanen ja Aimo Pitkänen. Mia Tarvainen/Aimo Pitkänen Ykkössarja 1. KSI Kotka 2 2. HIY/VanLe 3. Siilinjärvi 4. Palokan Pyry 5. Nastolan Isku -68 Ykkössarjan voittajat: Suomen Cup Mestarit : ZZ Toivala Olavi Venäläinen (F), Sami Tervo, Pekka Kiiski, Leila Holtari, Mikko Suomalainen, Osmo Röpelinen (SM), Marko Montonen, Mika Vikman, Jake Paananen (SM), Juha Parkko ja Jouni Pyöttiö Veteraanit SM-M50 1. KSI Kotka 2. ZZ 50 Toivala 3. HIY/VanLe 4. Palokan Pyry

10 10 Juha Parkko M50-sarjan Suomen Mestarit: Veteraanimestarit KSI Kotka Olavi Venäläinen, Veli-Pekka Paananen, Timo Herranen, Mika Vikman, Vallo Järv, Timo Vesterinen, Pekka Kiiski ja Osmo Röpelinen SM-Beach Volley vs 3 Miehet: 1. Zepä Ze 2. KSI-Junnut 3. Royals 4. Zavon Zulttaanit 5. Rauta 6. Jolepa 7. Kädettömät Suomen Mestarit Zepä Ze: Eero Penttinen C, Antti Kärnä, Tero Viitanen ja Hannu Suominen Elina Kuosmanen

11 11 3 vs 3 Naiset: 1. Hilimat 2. ZZ SMS 3. HIY 4. Pyryttäret Suomen Mestarit - Hilimat: Seija Korkalainen C, Satu Korkalainen, Kielo Korkalainen ja Mia Tarvainen Elina Kuosmanen Beachin naismestarit - Hilimat 2 vs 2 Miehet: 1. Eero Penttinen, Antti Kärnä 2. Kurt Vikman, Sampsa Söderholm 3. Marko Julin, Jussi Herranen 4. Christian Danielsson, Marko Venäläinen 5. Kalevi Korkalainen, Pauli Hakkarainen 6. Riku Luhti, Mika Tiitto 7. Kalev Ross, Lasse Pakarinen 8. Reima Pulli, Kwok Ng Lasse Pakarinen Lasse Pakarinen 2 vs 2 Naiset: Eero ja Antti Satu ja Seija 1. Seija Korkalainen, Satu Korkalainen 2. Annukka Jäätteenmäki, Hanna-Maria Sariluoto 3. Maiju Marjamäki, Mia Tarvainen 4. Anne Mäki, Petra Pakarinen

12 12 Kauden parhaat Aikaisemmista kausista poiketen nyt valittiin sekä luokitellut että luokittelemattomat pelaajat. Naisten parhaiksi valittiin Satu Korkalainen SI Siilinjärvi ja luokiteltuna Annukka Jäätteenmäki HIY Helsinki. Miesten parhaiksi nimettiin Jussi Herranen LVI Helsinki ja luokiteltuna Janne Laukkarinen JoLePa Jämsä. Kauden erotuomarina palkittiin Helena Tenhola Helsingistä ja istisvaikuttajana Markku Aumakallio Lappeenrannasta. Naisten parhaat nimettiin ja palkittiin SMsarjan päätösturnauksessa Korsossa ja muut kerrottiin Toivalassa kolmannen SM-finaalin jälkeen Suomalaisen istumalentopallon historiikki SIUta ja sittistä Historiikin kansilehdykkä

13 13 ISTUMALENTOPALLON EROTUOMARIVASTAAVA Sari Mannersuo, Välikuja 19, Heinlahti, puh , sari.mannersuo(at)kymp.net ALUEIDEN EROTUOMARIVASTAAVAT HELSINKI Helena Tenhola Konalantie 12 A Helsinki puh helena.tenhola(at)tieto.com KOTKA Sari Mannersuo Välikuja Heinlahti puh sari.mannersuo(at)kymp.net KUOPIO Heikkinen Seppo Ilmarisentie 20 C Kuopio puh heikkinen.seppo(at)hotmail.com LAHTI Reijo Sinisalo Vesurikatu Lahti puh retsi.sinisalo(at)pp.inet.fi LAPPEENRANTA Miettinen Rauno Petäjäpolku Joutseno puh rauno.miettinen(at)gmail.com TAMPERE Sari Kolehmainen Hinttalankatu 14 A Tampere puh sarikolehmainen1(at)gmail.com

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 30.5.2014 23:53 ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2013-2014 THE FINAL SERIES REPORT

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SARJAKIRJA 2013-2014

ISTUMALENTOPALLON SARJAKIRJA 2013-2014 3.10.2013 ISTUMALENTOPALLON SARJAKIRJA 2013-2014 Istumalentopalloilussa noudatetaan liikunnan ja urheilun eettisiä ja reilun pelin periaatteita, kuten yhdenvertaisuutta, sosiaalista vastuuta, suvaitsevaisuutta,

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 30.3.2015 11:04 ISTUMALENTOPALLON SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2014-2015 THE SERIES REPORT OF SITTING

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 Homenokka-turnauksessa Istumalentopallon Suomen Cupia on pelattu vuodesta 1985 TULOKSET ry 31. SUOMEN CUP Jyväskylässä 26.-27.9.2015 L O P P U T U L O K S E T NAISTEN

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 30.4.2017 0:10 ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2015-2016 THE FINAL SERIES REPORT

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 25.3.2017 23:50 ISTUMALENTOPALLON SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2016-2017 THE SERIES REPORT OF SITTING

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS Karhulan liikuntahallilla lauantaina 6.2.2016 KANSAINVÄLINEN ISTUMALENTOPALLOTURNAUS VUODESTA 1983 Kuva: KSI/Juha Parkko 34. Kotka-turnauksen voittajat - KSI Kotka T

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry LOPULLINEN ISTUMALENTOPALLON SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry LOPULLINEN ISTUMALENTOPALLON SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU LOPULLINEN ISTUMALENTOPALLON SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2010-2011 THE FINAL SERIES REPORT OF SITTING

Lisätiedot

MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT

MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT 14.-15.3.2015 SUININLAHDEN KOULU, TOIVALA TURNAUSPAIKKA: SUININLAHDEN KOULU, TOIVALANTIE 60, TOIVALA (SIILINJÄRVI) TURNAUKSEN JOHTAJA: MARKKU AUMAKALLIO JÄRJESTÄVÄN SEURAN

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 21.3.2016 23:55 ISTUMALENTOPALLON SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2015-2016 THE SERIES REPORT OF SITTING

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 4.3.2017 23:38 ISTUMALENTOPALLON SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2016-2017 THE SERIES REPORT OF SITTING VOLLEYBALL

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 15.1.2017 12:56 ISTUMALENTOPALLON SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2016-2017 THE SERIES REPORT OF SITTING

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON 33. KOTKA-TURNAUS

ISTUMALENTOPALLON 33. KOTKA-TURNAUS ISTUMALENTOPALLON 33. KOTKA-TURNAUS Karhulan liikuntahallilla lauantaina 7.2.2015 KANSAINVÄLINEN ISTUMALENTOPALLOTURNAUS VUODESTA 1983 Lehtikuva vuoden 1983 Kotka-turnauksen ottelusta ESI Lappeenranta

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU LOPULLINEN ISTUMALENTOPALLON SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2011-2012 THE FINAL SERIES REPORT OF SITTING

Lisätiedot

Miesten Suomen Cup-turnaus 2012-2013 29.9.2012 Leppävaaran urheiluhalli Espoo

Miesten Suomen Cup-turnaus 2012-2013 29.9.2012 Leppävaaran urheiluhalli Espoo Miesten Suomen Cup-turnaus 2012-2013 29.9.2012 Leppävaaran urheiluhalli Espoo Joukkueet S1 ZZ Toivala Siilinjärvi S5 KSI Kotka 2 S2 JoLePa Jämsä S6 Nastolan Isku S3 KSI Kotka S7 VanLe Vantaa S4 HIY Helsinki

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SARJAKIRJA (Ehdotus)

ISTUMALENTOPALLON SARJAKIRJA (Ehdotus) 2.9.2012 ISTUMALENTOPALLON SARJAKIRJA 2012-2013 (Ehdotus) Istumalentopalloilussa noudatetaan liikunnan ja urheilun eettisiä ja reilun pelin periaatteita, kuten yhdenvertaisuutta, sosiaalista vastuuta,

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 12.12.2016 14:32 ISTUMALENTOPALLON SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2016-2017 THE SERIES REPORT OF SITTING

Lisätiedot

Suomen Invalidien Urheiluliitto r.y. The Finnish Association of Sports for the Disabled SARJARAPORTTI The report of series 22 /

Suomen Invalidien Urheiluliitto r.y. The Finnish Association of Sports for the Disabled SARJARAPORTTI The report of series 22 / SARJARAPORTTI The report of series 22 / 2008-2009 19.4.2009 Miesten SM-sarja 2008-2009 Runkosarjan ottelut ja tulokset Päivä Pelipaikka Ottelut Tulos Eräpisteet Pist.yht. 8.11.2008 Jämsässä: 1 JoLePa -

Lisätiedot

Valittiin sihteeriksi Suvi Blechschmidt ja puheenjohtajaksi Lasse Pakarinen.

Valittiin sihteeriksi Suvi Blechschmidt ja puheenjohtajaksi Lasse Pakarinen. PÖYTÄKIRJA ISTUMALENTOPALLON YLEISKOKOUS 2012 Aika: Lauantai 18.8.2012 klo 12.45-14.58 Paikka: Läsnä: Pajulahden Urheiluopisto, Nastola Timo Herranen (KSI), Pekka Kiiski (KSI), Anne Korhola (ESI), Satu

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 12.12.2015 22:19 ISTUMALENTOPALLON SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2015-2016 THE SERIES REPORT OF SITTING

Lisätiedot

Istumalentopallon yleiskokous 2015

Istumalentopallon yleiskokous 2015 Istumalentopallon yleiskokous 2015 Aika 23.5.2015, Pajulahden urheiluopisto, Pajulahdentie 167, Nastola Aloitus klo 12:00 Lopetus klo 15:10 Osallistujat Petri Räbinä Sampsa Söderholm Lasse Pakarinen Paula

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI THE FINAL SERIES REPORT OF SITTING VOLLEYBALL 11 / 2009-10

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SARJAKIRJA

ISTUMALENTOPALLON SARJAKIRJA 1 ISTUMALENTOPALLON SARJAKIRJA 2016 2017 SARJAJÄRJESTELMÄT JA OTTELUOHJELMAT Istumalentopallossa pelataan kaudella 2016-17 miesten avoin SM-sarja, naisten SM-sarja, ykkössarja, Suomen Cup-turnaus ja veteraanien

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SM-BEACH VOLLEYN KILPAILUSÄÄNNÖT 2012

ISTUMALENTOPALLON SM-BEACH VOLLEYN KILPAILUSÄÄNNÖT 2012 Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry/lentopallojaosto ISTUMALENTOPALLON SM-BEACH VOLLEYN KILPAILUSÄÄNNÖT 2012 YLEISET MÄÄRÄYKSET 1. Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry:n lentopallojaosto järjestää

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2014-2015

ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2014-2015 1 ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2014-2015 1. SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET Istumalentopallon Suomen mestaruuskilpailuissa noudatetaan kansainvälisiä lentopallopelin sääntöjä, Suomen Lentopalloliiton (SLel)

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2012-2013

ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2012-2013 18.12.2012 ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2012-2013 1. SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET Istumalentopallon Suomen mestaruuskilpailuissa noudatetaan kansainvälisiä lentopallopelin sääntöjä, Suomen Lentopalloliiton

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 10.1.2016 14:24 ISTUMALENTOPALLON SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2015-2016 THE SERIES REPORT OF SITTING

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2015-2016

ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2015-2016 1 ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2015-2016 1. SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET Istumalentopallon Suomen mestaruuskilpailuissa noudatetaan kansainvälisiä lentopallopelin sääntöjä, Suomen Lentopalloliiton (SLel)

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2011-2012

ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2011-2012 ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2011-2012 1. SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET Istumalentopallon Suomen mestaruuskilpailuissa noudatetaan kansainvälisiä lentopallopelin sääntöjä, Suomen Lentopalloliiton (SLel) kilpailusääntöjä

Lisätiedot

LYHENNELMÄ NAISTEN SM-SARJAN VAIHTEISTA RAPSITTU SIUTA JA SITTISTÄ TUOTOKSESTA

LYHENNELMÄ NAISTEN SM-SARJAN VAIHTEISTA RAPSITTU SIUTA JA SITTISTÄ TUOTOKSESTA LYHENNELMÄ NAISTEN SM-SARJAN VAIHTEISTA RAPSITTU SIUTA JA SITTISTÄ TUOTOKSESTA Sääntöjä ja sopimuksia 1970 1971 Lahden Seudun Invalidit ry Helsingin naiset vierailulla Lahden kesäkodin lavalla elokuussa

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014. ESI istumalentopallo Lappeenranta

KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014. ESI istumalentopallo Lappeenranta KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014 ESI istumalentopallo Lappeenranta Se yksi ja alkuperäinen istumalentopallon MARJOLA BEACH VOLLEY turnaus JO VUODESTA 1993

Lisätiedot

Istumalentopallon 20. Marjola Beach Volley -turnaus

Istumalentopallon 20. Marjola Beach Volley -turnaus Istumalentopallon 20. Marjola Beach Volley -turnaus Istumalentopallon 20. Marjola Beach Volley -juhlaturnaus järjestettiin 28. 29. heinäkuuta 2012 Lappeenrannassa. Turnaukseen osallistui peräti 22 joukkuetta

Lisätiedot

Kokous avattiin klo 12:00. Puheenjohtajaksi valittiin Petri Räbinä ja sihteeriksi Sampsa Söderholm.

Kokous avattiin klo 12:00. Puheenjohtajaksi valittiin Petri Räbinä ja sihteeriksi Sampsa Söderholm. ISTUMALENTOPALLON YLEISKOKOUS 2017 Aika: Sunnuntai 21.5.2017 klo 12.00 (lounas klo 11.00) Paikka: Pajulahden Urheiluopisto, kokoustila Paju Osallistujat: Petri Räbinä (VAU:n lentopallojaosto, lajikoordinaattori)

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU 21. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN

KILPAILUKUTSU 21. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN KILPAILUKUTSU 21. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 20.-21.7.2013 Se yksi ja alkuperäinen istumalentopallon MARJOLA BEACH VOLLEY turnaus JO VUODESTA 1993 21. MARJOLA TURNAUS 2013 Tervetuloa

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET

ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 8.11.2012 ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2012-2013 1. SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET Istumalentopallon Suomen mestaruuskilpailuissa noudatetaan kansainvälisiä lentopallopelin sääntöjä, Suomen Lentopalloliiton

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET

ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 1 ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2016-2017 1. SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET Istumalentopallon Suomen mestaruuskilpailuissa noudatetaan kansainvälisiä lentopallopelin sääntöjä, Suomen Lentopalloliiton (SLel)

Lisätiedot

KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015

KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015 KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015 Miesten SM-liiga Runkosarja a) SM-lisenssien myöntämismäärän mukaan korkeintaan kymmenen (10) joukkueen kolminkertainen sarja, jonka perusteella määräytyvät pudotuspelien

Lisätiedot

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla:

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla: XXXI MESTO TURNAUS Tampereella 18.-19.4.2015 Sarjat Miehet (sarjataso 3-AM) Naiset A (sarjataso 2-3) Naiset B (sarjataso AM, harraste) Yleisohjeet: Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla

Lisätiedot

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla:

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla: XXVIII MESTO TURNAUS Tampereella 21. 22.4.2012 Sarjat. Miehet (sarjataso 3-AM) Naiset A (sarjataso 2-3) Naiset B (sarjataso AM harraste) Yleisohjeet: Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti

Lisätiedot

XXVI MESTO TURNAUS Tampereella 24. 25.4.2010

XXVI MESTO TURNAUS Tampereella 24. 25.4.2010 XXVI MESTO TURNAUS Tampereella 24. 25.4.2010 Sarjat. Miehet (sarjataso 4-5) Naiset A (sarjataso 2-3) Naiset B (sarjataso 4 harraste) Yleisohjeet: Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla

Lisätiedot

30. PEHMOLENTIS - juhlaturnaus 8.- 20.4.2013. Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654.

30. PEHMOLENTIS - juhlaturnaus 8.- 20.4.2013. Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654. TERVETULOA! Tämä on lopullinen otteluohjelma. 30. - juhlaturnaus 8.- 20.4.2013 Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654. Turnauksessa on mukana yhteensä 42

Lisätiedot

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla:

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla: XXX MESTO TURNAUS Tampereella 26. 27.4.2014 Sarjat. Miehet (sarjataso 3-AM) Naiset A (sarjataso 2-3) Naiset B (sarjataso AM harraste) Yleisohjeet: Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla

Lisätiedot

ISTIS.INFON AJANKOHTAISTA- KEVÄT 2013

ISTIS.INFON AJANKOHTAISTA- KEVÄT 2013 ISTIS.INFON AJANKOHTAISTA- KEVÄT 2013 ISTUMALENTOPALLO ESITTELYSSÄ POWER CUPISSA MIKKELISSÄ Power Cup pelataan 6-9.6.2013 Mikkelin Raviradalla (Kuva: http://www.passarit.net/) 30.5.2013 01:10 (Aimo Niemi/MA)

Lisätiedot

JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ. Turnaustiedote

JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ. Turnaustiedote JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ Turnaustiedote YLEISTÄ Ilmoittautuminen Joukkueet ilmoittautuvat Palokan koulukeskuksessa sijaitsevaan kisakansliaan viimeistään puoli tuntia ennen otteluidensa

Lisätiedot

JOS EI VOITA V..., - VOITTAA KOTKA. KSI Kotka ja ZZ Zekalaiset (kai?) Tallinnassa (Kuva: IVK Istevõrkpalliklubi Tallinn)

JOS EI VOITA V..., - VOITTAA KOTKA. KSI Kotka ja ZZ Zekalaiset (kai?) Tallinnassa (Kuva: IVK Istevõrkpalliklubi Tallinn) JOS EI VOITA V..., - VOITTAA KOTKA KSI Kotka ja ZZ Zekalaiset (kai?) Tallinnassa (Kuva: IVK Istevõrkpalliklubi Tallinn) 4.5.2013 18:50 (Ivar Liiv/MA) Kiitokset Tallinnan toimitukselle ja Eestipoolen päätoimittaja

Lisätiedot

1965-MESTARILLA MERKKIPÄIVÄ HUOMENNA - PERTTI MAHLANEN TÄYTTÄÄ 90! ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP JÄLLEEN HOMENOKKATURNAUKSESSA!

1965-MESTARILLA MERKKIPÄIVÄ HUOMENNA - PERTTI MAHLANEN TÄYTTÄÄ 90! ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP JÄLLEEN HOMENOKKATURNAUKSESSA! 1965-MESTARILLA MERKKIPÄIVÄ HUOMENNA - PERTTI MAHLANEN TÄYTTÄÄ 90! 30.8.2014 18:45 (Lasse Eva/MA) Vuonna 1965 pelattiin ensimmäisen kerran miesten istumalentopallon Suomen Mestaruudesta. Voiton otti Helsingin

Lisätiedot

XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI

XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI Tervetuloa Napapiirille yöttömään yöhön Suomen vanhimpaan lentopalloturnaukseen. Yhteystiedot Turnauksen johtaja Mikko Vikström 0400-432 498 Kilpailupäällikkö

Lisätiedot

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla:

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla: XXXII MESTO TURNAUS Tampereella 16. 17.4.2016 Sarjat. Miehet (sarjataso 3-AM) Naiset A (sarjataso 2-3) Naiset B (sarjataso AM harraste) Yleisohjeet: Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla

Lisätiedot

Korkeakoulujenkkifutiksen sarjakirja 2015

Korkeakoulujenkkifutiksen sarjakirja 2015 Korkeakoulujenkkifutiksen sarjakirja 2015 Korkeakoulujenkkifutiskomitea 1 Sisällysluettelo 1. Sarjakirjan tarkoitus 3 a. Yhteystiedot 3 2. Sarjamuoto 3 a. Peliajankohta 3 b. Sarja- ja erotuomarimaksut

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2016-2017 Kuluvan vuoden ja kevään 2017 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

Kauden 2011 2011 ilmoitussarjat 01.01.2012

Kauden 2011 2011 ilmoitussarjat 01.01.2012 1 Kauden 2011 2011 ilmoitussarjat 01.01.2012 Kilpailumuodot A - nuoret: A-poikiin on ilmoittautunut 6 joukkuetta. Sarja pelataan kaksinkertaisena runkosarjana. Runkosarjan 4 parasta etenevät A-ikäisten

Lisätiedot

BULLETIN 3/ LOPPUTULOKSET - FINAL RESULTS

BULLETIN 3/ LOPPUTULOKSET - FINAL RESULTS BULLETIN 3/202 29.7.202 LOPPUTULOKSET FINAL RESULTS 20. Marjola Beach Volley 28.29.7.202 J o u k k u e e t T e a m s Miehet/Men Lohko/Pool A Miehet/Men Lohko/Pool B ZZ Toivala (FIN) Zavon Zulttaanit (FIN)

Lisätiedot

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan.

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. TERVETULOA! Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. 31. -turnaus 31.3.- 12.4.2014 Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654.

Lisätiedot

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2017 2018 Liiton alaisten ringettesarjojen kilpailutoiminnan kuvaus kaudella 2017-2018. Kilpailun järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin tarvittaessa. Naisten

Lisätiedot

Uppopallon sarjakutsu

Uppopallon sarjakutsu Uppopallon sarjakutsu 2010-2011 Sukeltajaliiton järjestämät uppopallon sarjat 2010-2011 Palauta osallistumisvahvistus Liiton toimistoon ilmoittautumisaikaan mennessä. Myöhässä tulleita ilmoittautumisia

Lisätiedot

Uppopallon sarjakutsu

Uppopallon sarjakutsu Uppopallon sarjakutsu 2011-2012 Sukeltajaliiton järjestämät uppopallon sarjat 2010-2011 Palauta osallistumisvahvistus Liiton toimistoon ilmoittautumisaikaan mennessä. Myöhässä tulleita ilmoittautumisia

Lisätiedot

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2016 2017 Naisten SM sarja Ajalla 1.10.2016 25.2.2017 pelataan 8 joukkueen nelinkertainen sarja (28 ottelua/joukkue). Sarjassa sijalle 8 sijoittunut joukkue putoaa

Lisätiedot

Järjestäjällä tulee olla anottuna turnauslupa Jääkiekkoliiton alueelta, jolla turnaus pelataan.

Järjestäjällä tulee olla anottuna turnauslupa Jääkiekkoliiton alueelta, jolla turnaus pelataan. 1(5) JÄÄKIEKKO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton jääkiekkomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Jääkiekkoliiton harraste- ja seniorisääntöjä ( www.finhockey.fi ) sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä

Lisätiedot

Suomen Invalidien Urheiluliitto r.y. The Finnish Association of Sports for the Disabled. SARJARAPORTTI The report of series

Suomen Invalidien Urheiluliitto r.y. The Finnish Association of Sports for the Disabled. SARJARAPORTTI The report of series SARJARAPORTTI The report of series 2005-06 1.10.2006 Suomen Mestaruussarja/Finnish National League 2005-2006 Sarjaraportti/The report of series 7/2005-06 4.3.2006 Sarjatilanne/Standings Runkosarjan osaturnaukset

Lisätiedot

TERVETULOA HARRASTEKIEKKO PUULAAKIIN 2015

TERVETULOA HARRASTEKIEKKO PUULAAKIIN 2015 1 TERVETULOA HARRASTEKIEKKO PUULAAKIIN 2015 Paikka Nivalan jäähalli Aika 11.4.2015 3.5.2015 Järjestäjä Nivalan Liikuntakeskus Oy/liikuntapalvelut Joukkueet Kiekko 5000 Maliskylän vauhti ja lämäri Lehtola

Lisätiedot

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Turnaustoimisto: Sijaitsee keskuskentän sisäänkäynnin viereisessä kopissa yhteyshenkilönä Karita Koskinen 0400 392782 Puhelinnumeroita:

Lisätiedot

FKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET

FKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET FKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET 2015-2016 JÄRJESTÄMISOIKEUS Suomen Palloliitto (liitto) vahvistaa FKKI -lopputurnausten järjestämisoikeudet anomusten perusteella. Edellisellä mestarilla

Lisätiedot

ISTIS.INFON AJANKOHTAISTA SYKSY 2012

ISTIS.INFON AJANKOHTAISTA SYKSY 2012 ISTIS.INFON AJANKOHTAISTA SYKSY 2012 PETRI RÄBINÄ LAJIKOORDINAATTORIKSI Lajikoordinaattori Petri Räbinä (Kuva: http://www.squashkuopio.com/) 28.12.2012 18:50 (MA) Petri Räbinä aloittaa Suvin äitiyslomasijaisuuden

Lisätiedot

ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303

ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303 ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN Turnaustoimisto: Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303 Puhelinnumeroita: Turnauspäällikkö: Ruokapäällikkö: Kenttäpäällikkö:

Lisätiedot

Jäsenkirje 1/2015 SISÄLLYS

Jäsenkirje 1/2015 SISÄLLYS SISÄLLYS Jäsenmaksut ja lisenssit 2015-16 2 Ilmoittautuminen kesän SM-tourille 4 Sääntöakkreditointi SM-turnauksissa 5 Kesän 2015 turnauskalenteri 6 Talven tour-viikonloput 7 Jäsenmaksut ja lisenssit 2015-16

Lisätiedot

JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET

JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET JÄRJESTÄMISOIKEUS Suomen Palloliitto (liitto) vahvistaa JKKI -lopputurnausten järjestämisoikeudet anomusten perusteella. Edellisellä mestarilla on oikeus

Lisätiedot

XXXVII KULTAVASKOOLI TURNAUS ROVANIEMI

XXXVII KULTAVASKOOLI TURNAUS ROVANIEMI XXXVII KULTAVASKOOLI TURNAUS 27-29.6.2014 ROVANIEMI Tervetuloa Napapiirille yöttömään yöhön Suomen vanhimpaan lentopalloturnaukseen. Yhteystiedot Turnauksen johtaja Mikko Vikström 0400-432 498 Kilpailupäällikkö

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. VaLePa Isku-Volley

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. VaLePa Isku-Volley LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT Vammalan Lentopallo Tampereen, puolivälierien ottelut 1. ottelu: 12.3. 18:30 Sastamala 2. ottelu: 14.3. 17:00 Sastamala 3. ottelu: 18.3.

Lisätiedot

Edustusoikeus yleissääntöjen mukaisesti. Perheenjäsenillä ei ole osallistumisoikeutta.

Edustusoikeus yleissääntöjen mukaisesti. Perheenjäsenillä ei ole osallistumisoikeutta. 1(5) SALIBANDY 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton salibandymestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Salibandyliiton sääntöjä ( www.salibandy.net ) sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin

Lisätiedot

Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654.

Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654. TERVETULO! 33. -turnaus 4. - 16.4.2016 Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654. Turnauksessa on mukana yhteensä 34 joukkuetta 6 eri sarjassa. KIINTIÖ 6 joukkuetta

Lisätiedot

SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5

SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5 SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5 Erikoismääräykset (yhteinen osa) 1. Kilpailut järjestäjää Suomen Shakkiliitto ja Helsingin Shakkiklubi (HSK). Järjestelytoimikunnassa ovat HSK: Matti Uimonen, Matti Kauranen,

Lisätiedot

Marja-Vantaa -turnaus

Marja-Vantaa -turnaus Keimolan Kaiku ry Turnausohje Marja-Vantaa -turnaus 12.-13.2.2011 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Marja-Vantaa -turnaukseen. Tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään iloinen turnausviikonloppu!

Lisätiedot

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani Sijoitus Etunimi Sukunimi Joukkue Tulos 1 Seppo Lehtonen Jokilaakso 104 / 2 40 2 Kai Rimpineva Imatra 002 39 3 Matti Syvälä Tampere 005 36

Lisätiedot

Turnauspaikka on tuttu varmaankin kaikille osallistujille, eli ennen Santahaminaa kannattaa kääntyä oikealle, muuten saattaa joku kysellä kovia.

Turnauspaikka on tuttu varmaankin kaikille osallistujille, eli ennen Santahaminaa kannattaa kääntyä oikealle, muuten saattaa joku kysellä kovia. METROPOLITAN OPEN 2015 2vs2 SM-Beach Volley turnaus 1.-2.8.2015 Hevossalmi Helsinki Vexi Areena TURNAUSTIEDOTE Turnauspaikka on tuttu varmaankin kaikille osallistujille, eli ennen Santahaminaa kannattaa

Lisätiedot

Hallisarjan uudistaminen

Hallisarjan uudistaminen Hallisarjan uudistaminen Parin viimeisen vuoden aikana ollessani sarjavastaavana olen havainnut useita ongelmia hallisarjan järjestämiseen liittyen. Järjestämisongelmien lisäksi joukkueiden ja pelaajien

Lisätiedot

SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS

SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS Liigaan voivat osallistua Ratagolfliiton jäsenseurat rajoittamattomalla joukkuemäärällä. Kahdella ylimmällä sarjatasolla kuitenkin voi pelata

Lisätiedot

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan.

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan. OTTELUIDEN PELAAMINEN Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä. Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Maalien koko on 122 cm x 183 cm. Ottelut pelataan mustilla kiekoilla. Ottelut pelataan

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2015-16

ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2015-16 ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2015-16 27.8.2015 23:35 (Sampsa Söderholm/MA) Istumalentopallojaosto toimitti tänään seurojen yhteyshenkilöille tiedoksi pelikauden 2015-16 sarjamääräykset - jotka löytyvät

Lisätiedot

Urheilua ja elämyksiä. Lentopalloliiton strategia 2016-2020

Urheilua ja elämyksiä. Lentopalloliiton strategia 2016-2020 Urheilua ja elämyksiä Lentopalloliiton strategia 2016-2020 Huippu-urheilu Beach volley ja lentopallo ovat suomalaisia menestyslajeja. Fanit ja media seuraavat edustusjoukkueitamme kotimaassa ja ulkomailla.

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Nämä sarjamääräykset koskevat C-nuorten SM-karsintaa, SM-sarjaa ja SM-lopputurnausta

Nämä sarjamääräykset koskevat C-nuorten SM-karsintaa, SM-sarjaa ja SM-lopputurnausta C-NUORTEN SM-KARSINNAN JA SM-SARJAN SARJAMÄÄRÄYKSET 2015-16 Nämä sarjamääräykset koskevat C-nuorten SM-karsintaa, SM-sarjaa ja SM-lopputurnausta Kilpailuyksikkö järjestää nuorten kilpakoripallosarjat,

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Hallisarja Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C

Hallisarja Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Hallisarja 2016-2017 9.10.2016-6.5.2017 46 Joukkuetta Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Sarjajärjestelmä (Ohjelma valmiina koko kaudeksi) Osallistumismaksu Karsinnat/karsintaturnaus 2.

Lisätiedot

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 3.3.3.7 Kilpailujen arvontaa vastaan tehtävä vastalause voidaan esittää suullisesti ylituomarille, jonka

Lisätiedot

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2013 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2013 687/12.01.06/2013 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013

Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013 Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013 Järjestelyt Kesäkisoihin ilmoittaudutaan paikan päällä riittävän hyvissä ajoin ennen kutakin lajia. Kisoja järjestävä siirtolapuutarha järjestää

Lisätiedot

PLUSSAT 50. Suomen Mestaruus

PLUSSAT 50. Suomen Mestaruus INFON ISTISVUODEN 2014 YKKÖSTAPAHTUMAT Naismaajoukkueen menoa ja meininkiä mannekiinina Petra Pee (Kuva: paravolley.pl) 31.12.2014 18:30 (Istis.infon toimitus): Istis.infon toimitus toivottelee kaikille

Lisätiedot

Sovelletun reserviläisammunnan (SRA) Etelä-Hämeen piirinmestaruuskilpailut ammuttiin Toijalan Seudun Erämiesten radalla lauantaina

Sovelletun reserviläisammunnan (SRA) Etelä-Hämeen piirinmestaruuskilpailut ammuttiin Toijalan Seudun Erämiesten radalla lauantaina Sovelletun reserviläisammunnan (SRA) Etelä-Hämeen piirinmestaruuskilpailut ammuttiin Toijalan Seudun Erämiesten radalla lauantaina 23.3.2013. Kilpailun osallistujamäärä on kasvanut joka vuosi ja tänä vuonna

Lisätiedot

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 72 osallistujaa, yhteissaalis 150355 g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 2 Eino Karppinen 6465 Puuliitto Kuhmon os. 752 ry 3 Mikko Kuusimaa

Lisätiedot

TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4

TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4 SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4 Lohkot: Lohko A: Sampo, Tammerkoski, Linnainmaa,

Lisätiedot

Seuran tulee aina käyttää ensisijaisesti saavuttamansa korkeimman sarjatasonsa pelioikeus.

Seuran tulee aina käyttää ensisijaisesti saavuttamansa korkeimman sarjatasonsa pelioikeus. 1(6) KAUKALOPALLO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton kaukalopallomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Kaukalopalloliiton sääntöjä sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin poikkeuksin.

Lisätiedot

SISÄLLYS. Jäsenkirje 1/2014

SISÄLLYS. Jäsenkirje 1/2014 SISÄLLYS Hallisarjan tulokset Uusi lisenssikausi alkaa 1.4.2014 Kertalisenssi Jäsen- ja lisenssimaksujen vahvistus sähköpostilla ja tarkistus otteluissa Liiton sääntömääräinen kevätkokous 13.4.2014 U20

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET 2015

JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET 2015 JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET 2015 JÄRJESTÄMISOIKEUS Suomen Palloliitto (liitto) vahvistaa JKKI -lopputurnausten järjestämisoikeudet anomusten perusteella. Edellisellä mestarilla on

Lisätiedot

SUOMEN RINGETTELIITON ETELÄ-SUOMEN ALUEEN ALUEELLISET MÄÄRÄYKSET 1.5.2011 30.4.2012

SUOMEN RINGETTELIITON ETELÄ-SUOMEN ALUEEN ALUEELLISET MÄÄRÄYKSET 1.5.2011 30.4.2012 SUOMEN RINGETTELIITON ETELÄ-SUOMEN ALUEEN ALUEELLISET MÄÄRÄYKSET 1.5.2011 30.4.2012 Ringetteliiton Etelä-Suomen alueen alueelliset määräykset kaudella 2011-2012 sivu 1 Sisällysluettelo 1 ETELÄ-SUOMEN ALUEEN

Lisätiedot

Hallisarja 2015-2016 10.10.2015-23.4.2016. 50 Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C

Hallisarja 2015-2016 10.10.2015-23.4.2016. 50 Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Hallisarja 2015-2016 10.10.2015-23.4.2016 50 Joukkuetta Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Sarjajärjestelmä (Ohjelma valmiina koko kaudeksi) Suomen pitkäikäisin ja paras hallisarja Sapluuna

Lisätiedot

OTTELUT KENTITTÄIN 17.12.2015. Impivaara 1. Impivaara 2. Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue. 13 27.1.2016 09:00 Tampere Espoo

OTTELUT KENTITTÄIN 17.12.2015. Impivaara 1. Impivaara 2. Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue. 13 27.1.2016 09:00 Tampere Espoo OTTELUT KENTITTÄIN 17.12.2015 Lohko Kenttä Pelattu Impivaara 1 13 27.1.2016 09:00 Tampere Espoo 14 27.1.2016 10:00 PieKok Pori 17 27.1.2016 11:00 Tampere Pori 18 27.1.2016 12:00 Espoo PieKok 16 27.1.2016

Lisätiedot

Hyväksytty aluehallituksessa 17.5.2014/ muokattu 18.8.2014

Hyväksytty aluehallituksessa 17.5.2014/ muokattu 18.8.2014 ALUEIDEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä C-nuorten, minien ja mikrojen pelisääntöjä.

Lisätiedot

Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4

Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4 SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY POIKIEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4 Lohkot: Lohko A: Kämmenniemi, Amuri, Sampola,

Lisätiedot