AINOALAATUISTA ELÄMÄÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AINOALAATUISTA ELÄMÄÄ"

Transkriptio

1 As Oy Espoon Kuunkiertymä As Oy Espoon Valkean Virittäjä AINOALAATUITA ELÄMÄÄ Harmaalla merkityt alueet ovat alustavia viitesuunnitelmia Havainnekuva Havainnekuva Havainnekuva

2 Havainnekuva leikkauskuvasta Tapiolan Kirjokannen on suunnitellut Arkkitehtitoimisto ARC. As Oy Espoon Kuunkiertymä, Kirjokansi 2, Espoo As Oy Espoon Valkean Virittäjä, Kirjokansi 1, Espoo Tapiola PUUTARHAKAUPUNGIN UUI AIKA Tapiola on alusta asti ollut puutarhakaupunki, jossa ihminen ja luonto ovat löytäneet toisensa. Nyt toteutettavalla Tapiolan Kirjokannella noudatetaan edelleen tätä ajatusta. Kirjokansi on valmistuessaan poikkeuksellisen monipuolinen asuinympäristö puutarhakaupungin sydämessä. Kirjokannen puutarhamainen piha-alue sijaitsee kauppakeskus AINOAn yläpuolella. Kirjokannelta voi myös ihailla Tapiolan perinteisiä puistoalueita. AUNTOJA KEELLÄ ELÄMÄÄ Laajenevan kauppakeskus AINOAn päälle valmistuu puutarhamainen piha-alue Kirjokansi, joka on tarkoitettu asukkaiden käyttöön. Kirjokannella on kiinnitetty erityistä huomiota viihtyisyyteen. Piha-aluetta kiertää kaunis maisemoitu kävelyraitti tarjoten vehreyttä ja estetiikkaa kauppakeskuksen yläpuolella. Kirjokannelta on hyvät kulkuyhteydet hisseillä ja portailla suoraan kävelykeskustaan, kauppakeskus AINOAaan ja autopysäköintiin. Yhteydet myös bussiterminaaliin ja Tapiolan metroasemalle sujuvat luontevasti hisseillä ja liukuportailla. Tapiolan Kirjokansi tarjoaa mukavuutta, helppoutta ja upeita maisemia.

3 Taiteilijan näkemys Kuunkiertymän suurimman Penthouse-kodin terassilta UUI KUVA MALLINNO 3D PENTHOUE TERAI Penthouse-kodit Valkean Virittäjä ja Kuunkiertymä 100 m 2 ja 101 m 2 Kahden terassin avarat kolmiot saunalla 149 m 2 Kolmen terassin 4-5 h saunalla Huoneistokokoihin voi mahdollisesti tulla pieniä tarkennuksia KAUNI KATELLA Penthouse -kerroksessa on kolme upeaa kotia, joista aukeavat terassit kahteen tai kolmeen ilmansuuntaan. Talojen kattomuodoista tullee Tapiolan uusi maamerkki upeine linjoineen. Tapiolaan sopivat kattomuodot avaavat suuret terassit todellisiksi näköalapaikoiksi, joista voi ihailla vehreitä maisemia. uojaa terasseille antaa lasikaide. Penthouse-kodit Penthouse-kodit on suunniteltu aikuiseen elämänvaiheeseen. Tilojen väljyys ja avara huonejako aukeavat tyylikkääksi kokonaisuudeksi. Poikkeuksellisen runsaat ikkunapinnat korostavat huoneistojen selkeälinjaista arkkitehtuuria. uuret, kalustettavat oleskeluterassit avautuvat kahteen tai kolmeen eri ilmansuuntaan ja mahdollistavat niin edustamisen kuin myös kodin arkiset tarpeet. Penthouse-kotien materiaalit ja varustelutaso ovat korkealaatuisia ja valittavana on kaksi erilaista sisustustyyliä. Taiteilijan näkemys Penthouse-kodista Tapiolan Kirjokansi tarjoaa Penthouse-kodeissa enemmän kuin kodin. Kerrostalojen ylimmästä kerroksesta avautuu puutarhakaupungin kauneus ja sen arvostettu arkkitehtuuri. ieltä voi ihailla eri vuorokaudenja vuodenaikoina alati muuttuvaa maisemaa.

4 Taiteilijan näkemys Kuunkiertymän yläkerroksen asunnosta Panoraama-kodit Panoraama-kodit ovat nimensä veroisia, sillä ikkunapintaa riittää koko huoneistojen leveydeltä katosta lattiaan asti. Modernit ja leveät liukuovet avautuvat suurille, lasitetuille parvekkeille, mikä antaa asumiseen väljyyttä, valoisuutta ja kauniin maiseman ihasteltavaksi. Olemme suunnitelleet asuntopohjat siten, että ne vastaavat monenlaisiin tarpeisiin eri elämäntilanteissa. Panoraamakotien kolmiot ja neliöt sisältävät kaikki toimivan kodin elementit, joita perheen arjessa tarvitaan. TÄYTTÄ ELÄMÄÄ PERHEAUNNOIA Kirjokannella asukkaiden arjen sujuvuutta helpottaa kauppakeskus AINOAn läheisyys. Monipuoliset palvelut ovat käden ulottuvilla. VALKEAN VIRITTÄJÄN PIENKERROTALO Townhouse-tyyppisessä asuintalossa on neljä viehättävää saunallista Panoraama-kotia, joiden pitkiltä parvekkeilta avautuvat upeat näkymät Otsolahden suuntaan. Ylimpien kerrosten kodit ovat läpitalon huoneistoja, joihin jokaiseen on oma sisäänkäyntinsä pihatasoilta. Pienkerrostalon alimman kerroksen Dioraama-koteihin kuljetaan Kirjokannen raitilta, joihin on sisäänkäynnit omilta minipihoilta. Taiteilijan näkemys Panoraama-neliön yläkerroksesta UUI KUVA MALLINNO 3D VALKEANVIRITTÄJÄ PIHA PARVEKE Panoraama-kodit Valkean Virittäjä ja Kuunkiertymä 82,5 m 2 Kolmio saunalla 101 m 2 Neliö saunalla 117 m 2 Neliö saunalla 122,5 m 2 Neliö saunalla Valkean Virittäjä pienkerrostalo 106 m 2 Neliö saunalla Huoneistokokoihin voi mahdollisesti tulla pieniä tarkennuksia

5 Taiteilijan näkemys Valkean Virittäjän pienkerrostalon yksiöstä TAPIOLAN KIRJOKANNEN AUNNOT Kirjokannelle rakennetaan yhteensä viisi asuintaloa, jotka valmistuvat kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa rakentuvat kaksi yhtiötä valmistuvat vuonna 2017: As Oy Espoon Kuunkiertymä ja As Oy Espoon Valkean Virittäjä Lähes kaikista asunnoista aukeaa huoneistonlevyinen lasitettu parveke, jonne tila jatkuu sisältä ylellisen väljästi. Huoneistotyyppejä löytyy kaikkiin elämäntilanteisiin: mukavia yksiöitä ja kaksioita sekä useamman makuuhuoneen koteja. Kerrostalojen päätyhuoneistoihin on suunniteltu suurempia asuntoja. Kannattaa tutustua sekä As Oy Espoon Kuunkiertymän että Valkean Virittäjän eri vaihtoehtoihin. Dioraama-kodit Dioraama-kodit ovat viehättäviä yksiöitä ja kaksioita, jotka on suunniteltu laadukkaaseen elämiseen. Asunnot ovat hyvin varustettuja, mikä mahdollistaa arjen sujuvuuden. Maisemat Tapiolaan avautuvat omilta parvekkeilta ja pienkerrostalon pihalta. Dioraama-kodeissa on mukavasti vaihtoehtoisia pohjaratkaisuja. Yksiöitä on mahdollista valita alkovilla ja kaksioita vaatehuoneella tai saunalla. Asunnon sisustustyylin voi valita kahdesta valmiiksi suunnitellusta vaihtoehdosta. Pienkerrostalon kahdessa ylimmässä kerroksessa sijaitsevat reilun 100 m 2 :n kokoiset, läpitalon asunnot, joihin on oma sisäänkäyntinsä pihasilloilta. Valoisuutta huoneistoihin antavat suuret ikkunat. Huoneistonmittaisilta parvekkeilta aukeaa upeat maisemat Leimuniitylle ja jopa aina Otsolahdelle asti. uurimmat Kirjokannen asunnot sijaitsevat kerrostalojen ylimmissä kerroksissa. Niissä sisätilat yhdistyvät kodin ympärille aukeaviin terasseihin. Huoneistokohtaiset varastot ja säilytystilat ulkoiluvälineille ovat kerrostalojen alemmissa kerroksissa. Myös taloyhtiön saunatilat ja pesutupa sijaitsevat näissä kerroksissa. DIORAAMATA VOI IHAILLA MAIEMIA Dioraama-kodit ovat valoisan avaria. Useimmissa asunnoissa olevat huoneenlevyiset lasiseinät korostavat tilojen sisustuksellista ja modernia ilmettä. Leveät liukuovet avautuvat suurille, lasitetuille parvekkeille tuoden luontevasti lisätilaa oleskelulle. Taiteilijan näkemys kerrostalon yksiöstä Dioraama-kodit Valkean Virittäjä ja Kuunkiertymä Yksiöt Valkean Virittäjä 33 m 2 ransk. parveke 34 m 2 parveke 40 m 2 alkovi+parveke Pienkt. 44,5 m 2 taimipiha Yksiöt Kuunkiertymä 34 m 2 parveke 40 m 2 alkovi+parveke Kaksiot Valkean Virittäjä 46,5 m 2 52,5 m 2 ransk.parveke 43,5 m 2 vh+parveke 52,5 m 2 s+parveke Kaksiot Kuunkierymä 43,5 m 2 vh+parveke 52,5 m 2 s+parveke Huoneistokokoihin voi mahdollisesti tulla pieniä tarkennuksia

6 VIIHTYIÄ KOTI ON OA HYVÄÄ ELÄMÄÄ Kuva: kalustetoimittajan elämyskuva A la carte Neve -keittiömallistosta KODIN HINTAAN KUULUVAT IUTURATKAIUT Haluamme tarjota eri huoneistotyyppeihin niiden käyttötarkoitukseen sopivia ratkaisuja. Materiaalit on mietitty huolella yhdessä sisustusarkkitehdin kanssa. Dioraama-kodit Dioraama-kotien eri materiaalit ja pinnat ovat usein nähtävillä yhtäaikaa. Tämän vuoksi suosimme eleetöntä puhdaslinjaisuutta, jota voi halutessaan maustaa sisustuksellisilla yksityiskohdilla. Dioraama-kodeissa hintaan kuuluvat Aallonasuja- ja Tulistuva -sisustusratkaisut. Panoraama-kodit Tapiolan arkkitehtuuri ilmenee näiden huoneistojen suunnittelussa, ja juuri siksi halusimme jatkaa Aallonasuja- ja Tulistuva- tyylimaailmoissa. Hintaan kuuluvat vaihtoehdot ovat ominaisuuksiltaan käytännöllisiä ja samalla laadukkaita. Penthouse-kodit Täällä asumisen ehkä suurimpia iloja ovat avaruuden tunne ja valon leikki. Kerrostalojen upea kattomuotoilu halutaan päästää oikeuksiin myös sisätiloissa. Penthouse-kotien sisustustyylit ovat Aallonasuja ja Linnunlempi. KOTIELÄMÄ ON IITIÄ! Kirjokansi ja koko Tapiolan kävelykeskusta ovat laatoitettuja tai päällystettyjä, joten kulkeminenkin on mukavan siistiä. Kun arki sujuu, niin elämäkin on viihtyisää.

7 Tyylisi on kodin sielu Aallonasuja Aallonasuja on Pohjolan selkeälinjainen sisustustyyli, jossa luonnon materiaalit täydentävät huoneiston vaaleaa värimaailmaa. Aallonasujalinja toistuu hyvin kaikissa tiloissa ja korostaa hyvin muuta asunnon sisustusta ja muotoilua. Linnunlempi Linnunlempi tuo aitoja materiaaleja kaikille aisteille. Luonnolliset pinnat ja värit ovat miellyttäviä ja luovat turvallisuuden tunnetta ja harmoniaa uuteen kotiin. Olemme valinneet valmiiksi näitä materiaaleja kaikkiin tiloihin. Tulistuva Tulistuva on saanut vaikutteita Kalevalan runoista. ille olennaiset elementit kuvastuvat myös sisustuksessa ja materiaaleissa. elkeä linjakkuus saa säväyksen kuvioinneista ja värimaailmoista tuoden lämpöä ilmeeseen. Kerromme lisää kotien sisustusvalinnoista erillisessä isustusvalinnat-esitteessä Taiteilijan näkemys Kirjokannen Panoraama-kodista

8 KIRJOKANNEN PIHAUUNNITELMA Luonnos Taiteilijan näkemys P P As Oy Espoon Kuunkiertymä 2. vaihe As Oy Espoon Valkean Virittäjä pienkerrostalo Portaat Tuulikinsillalle 2. vaihe As Oy Espoon Valkean Virittäjä

9 Korkealaatuinen päivittäistavaratarjonta, muodin valikoimat, erikoisliikkeet sekä kahvila- ja ravintolatarjonta luovat erinomaisen kattauksen vaativampaankin makuun. TAPIOLAN LIIKKEET JA PALVELUT Tapiolan perinteikkään keskuksen laaja kaupallinen tarjonta täyttää uuden asukkaan toiveet. Korkealaatuinen päivittäistavaratarjonta, muodin valikoimat, erikoisliikkeet sekä kahvila- ja ravintolatarjonta luovat erinomaisen kattauksen vaativampaankin makuun. Kauppakeskus AINOA on uniikki kokonaisuus, jossa moderni kauppakeskus yhdistyy tunnelmallisen kaupunkikeskuksen arkkitehtuurillisesti arvostettuun miljööseen. Alueen kulttuuritarjonta hakee vertaistaan. Tapiolassa toimivat muun muassa Espoon kulttuurikeskus, Näyttelykeskus Weegee, Espoon modernin taiteen museo EMMA, Espoon kaupunginteatteri sekä Kino Tapiola. Tapiolassa on myös kattavat julkiset ja terveysalan palvelut. Upea puutarhakaupunki tarjoaa rajattoman määrän mahdollisuuksia eri urheiluharrastuksiin ja ulkoiluun. Tapiolan perinteikäs uimahalli täytti juuri 50 vuotta, Leimuniityn viheralue houkuttelee merelliselle kävelylenkille ja Tapiolan Urheilupuisto kerää palloilu- ja eri kuntoilulajien harrastajat yhteen. Erinomaiset liikenneyhteydet mahdollistavat sujuvan liikkumisen niin kevyen ja julkisen liikenteen kuin autoilunkin osalta. AINOAn ja Kirjokannen yhteyteen sijoittuvat pysäköintilaitos, metroasema sekä bussiterminaali yhdessä monipuolisten palveluiden kanssa tekevät asukkaiden arjesta ainutlaatuisen sujuvaa.

10 KOULUT JA PÄIVÄKODIT ALAKOULUT Jousenkaaren, epon, Aarnivalkean ja Westendin-puiston koulu YLÄKOULUT Pohjois-Tapiolan, Tapiolan koulu (musiikkipainotteinen) LUKIOT Pohjois-Tapiolan, Tapiolan ja Etelä-Tapiolan Lukio PÄIVÄKODIT Espoossa toimii sekä kunnallisia että yksityisiä päiväkoteja. LIIKUNTAPALVELUT Tapiolan ympäristössä on runsaasti erilaisia liikuntamahdollisuuksia. Lähietäisyydeltä löytyy uimahalli, Tennispuisto, keilahalli, kuntosaleja ja paljon muita liikuntapalveluita. Näiden lisäksi Tapiola tarjoaa erinomaiset ulkoilumahdollisuudet. LIIKENNEYHTEYDET METRO Tapiolan metroasema tulee sijoittumaan kauppakeskus AINOAn alapuolelle. ja TAPIOLAN BUITERMINAALI Tapiolan bussiterminaali tulee kytkeytymään kauppakeskus AINOAan. AUTOLIIKENNE JA PYÄKÖINTI Tapiolan keskuksen pysäköintipaikat keskitetään uuteen TAPIOLA PARK pysäköintihalliin kauppakeskus AINOAn ja Tapiolan Kirjokannen alapuolelle. TAPIOLA PARK:iin rakennetaan yhteensä noin 1800 pysäköintipaikkaa. Ajoneuvoliikenne ohjataan maanalaiseen pysäköintiin, mikä mahdollistaa autottoman kävelykeskustan koko Tapiolan keskuksen alueelle.

11 PPP Dioraama-kodit Pohjapiirustukset As Oy Espoon Kuunkiertymä ja Espoon Valkean Virittäjä ET / PY MU U MU U MU L A1 1H++ 34,0m² A2 1H++ 33,0m² A3 1H++ 33,5m² Kuunkiertymä, asunnot A1, A2, A3, A9, A10, A11, A18, A19, A20, A27, A28, A35, A36, A43 ja A44 Valkean Virittäjä, asunnot A10, A11, A18, A19, A20, A27, A28, A29, A36, A37, A38, A45, A46, A53 ja A54 Valkean Virittäjä, asunnot A2, A3, A4, A8, A9 ja A12 Kuunkiertymä, asunto A3

12 ULKOILUVÄLINEVARATO IRTAIMITOVARATO ULKOILUVÄLINEVARATO LATENVAUNUVARATO HII KÄYTÄVÄ PRH A PRH B TEKNINEN TILA TT1 1TH++WC 27,5m² Dioraama-kodit ALKOVI A6 1H+ALKOVI++ 40,0 m² U MU TT1 1TH++WC 27,5m² PRH B KÄYTÄVÄ Kuunkiertymä, asunnot A6, A15, A24, A32, A40 ja A48 Valkean Virittäjä, asunnot A15, A24, A33, A42, A50 ja A58 Kuunkiertymä, työtila TT

13 PPP Dioraama-kodit ET PY A4 2H+++ 52,5 m² MU U A5 2H+++VH 43,5 m² U MU A1 2H+++ 51,5m² L U/MU VH HII Valkean Virittäjää, asunnot A1 ja A7 Kuunkiertymä, asunnot A4, A8, A13, A17, A22, A26, A30, A34, A38, A42 ja A46 Valkean Virittäjä, asunnot A13, A17, A22, A26, A31, A35, A40, A48 ja A56 Kuunkiertymä, asunnot A5, A14, A23, A31, A39 ja A47 Valkean Virittäjä, asunnot A14, A23, A32, A41, A49 ja A MITTAKAAVA VIITTEELLINEN, MUUTOKET MDOLLIIA MITTAKAAVA VIITTEELLINEN, MUUTOKET MDOLLIIA

14 Dioraama-kodit ET / PY ULKOILUVÄLINEVARATO MU U A6 2H++ 52,0m² A5 2H++ 47,0m² MU U / PY ET Valkean Virittäjä, asunto A5 Valkean Virittäjä, asunto A6

15 Panoraama-kodit WC A7 4H++++WC+H 101,0 m² L U/MU L A12 3H++++WC 82,5 m² U/MU H WC Kuunkiertymä, asunnot A12 ja A21 Valkean Virittäjä, asunnot A21, A30, A39, A47 ja A55 Kuunkiertymä, asunnot A7, A16, A25, A33, A41 ja A49 Valkean Virittäjä, asunnot A16, A25, A34, A43, A51 ja A MITTAKAAVA VIITTEELLINEN, MUUTOKET MDOLLIIA

16 Panoraama-kodit Huoneisto toteutetaan erillisellä lupamenettelyllä. WC H VH L A29 4H++2x++WC+H+VH 117,0 m² U/MU Kuunkiertymä, asunnot A29, A37 ja A

17 Panoraama-kodit Huoneisto toteutetaan erillisellä lupamenettelyllä. H VH VH U/MU A50 4H++2x++2xVH+H ,5m² m 2 Kuunkiertymä, asunto A50 Valkean Virittäjä, asunto A MITTAKAAVA VIITTEELLINEN, MUUTOKET MDOLLIIA

18 Panoraama-kodit Huoneisto toteutetaan erillisellä lupamenettelyllä. PRH A U/MU L A53 3H++2x+ 100,0 m² Kuunkiertymä, asunto A53 Valkean Virittäjä, asunto MITTAKAAVA VIITTEELLINEN, MUUTOKET MDOLLIIA

19 MITTAKAAVA VIITTEELLINEN, Panoraama-kodit Huoneisto toteutetaan erillisellä lupamenettelyllä. A52 3H++2x+ 101,0 m² U/MU L PRH B KÄYTÄVÄ Kuunkiertymä, asunto A52 Valkean Virittäjä, asunto A

20 Panoraama-kodit Huoneisto toteutetaan erillisellä lupamenettelyllä. ET WC PY VH L U/MU A44 3H++++WC+VH 88,0 m² Valkean Virittäjä, asunnot A44 ja A52

21 Penthouse-kodit VH VH Kuunkiertymä, asunto A51 Valkean Virittäjä, asunto A61 H H HII () Huoneisto toteutetaan erillisellä lupamenettelyllä. () PRH A A51 3 4H++2x++H+VH 149,0 m 2 L L A51 3-4H++2x++H+VH 149,0 m² U/MU U/MU MITTAKAAVA VIITTEELLINEN, MUUTOKET MDOLLIIA A OY EPOON KUUNKIERTYMÄ

22 PIENKERROTALO ET TALOVARATO / PY MU / PY KÄYTÄVÄ IIVOU U MU U C64 1H++ 44,5 m² ET D69 2H++ 52,0m² TAVARII Pienkerrostalo, asunnot C64, C65, C66, C67 ja C68 Pienkerrostalo, asunnot D69 ja E MITTAKAAVA VIITTEELLINEN, MUUTOKET MDOLLIIA

23 MITTAKAAVA VIITTEELLINEN, MUUTOKET MDOLLIIA PIENKERROTALO Huoneisto toteutetaan erillisellä lupamenettelyllä. ET H PY WC VH L D70 3-4H++++WC+H+VH 106,5m² U/MU Pienkerrostalo, asunnot D70, D71, E73 ja E

24 Kirjokannella aistit elämisen uuden viihtyisyyden Mia Ojanen puh Itätuulenkuja 11, Espoo atakielitalo Esittely ja myynti Huoneistokeskus Oy LKV / TAPIOLA Tapiontori 3 B, Espoo Puh Huoneistokeskus Oy LKV / KAUPPAKEU ELLO Leppävaarankatu 3-9, Espoo Puh onja Jakama Lea Jakama Oy lkv Puh Pietarinkatu 20, Helsinki puh

Puutarhakaupungin uusi kukoistus

Puutarhakaupungin uusi kukoistus Puutarhakaupungin uusi kukoistus As Oy Espoon Taiantaika & As Oy Espoon Tammen Taittaja Pian ennakkomarkkinoinnissa HAVAINNEKUVA HAVAINNEKUVA KIRJOKANNELTA 2 Kirjokannen puutarhamainen ja suojaisa piha-alue

Lisätiedot

Nouse arjen yläpuolelle

Nouse arjen yläpuolelle Nouse arjen yläpuolelle HAVAINNEKUVA Ennakkomarkkinoinnissa As Oy Espoon Taiantaika & As Oy Espoon Tammen Taittaja sekä tulossa ennakkomarkkinointiin As Oy Espoon Hattara 6/2017 HAVAINNEKUVA KIRJOKANNELTA

Lisätiedot

AINOA LAATUISTA ELÄMÄÄ

AINOA LAATUISTA ELÄMÄÄ AINOA LAATUISTA ELÄMÄÄ Harmaalla merkityt alueet ovat alustavia viitesuunnitelmia Havainnekuva Suunnitteilla Havainnekuva Suunnitteilla Tapiolan Kirjokannen asuntokokonaisuuden on suunnitellut Arkkitehtitoimisto

Lisätiedot

Nouse arjen yläpuolelle

Nouse arjen yläpuolelle Nouse arjen yläpuolelle HAVAINNEKUVA Myynnissä As Oy Espoon Taiantaika & As Oy Espoon Tammen Taittaja 10/2017 HAVAINNEKUVA TAIANTAIAN PENTHOUSEN TERASSILTA Kirjokannen puutarhamainen ja suojaisa piha-alue

Lisätiedot

Nouse arjen yläpuolelle

Nouse arjen yläpuolelle Nouse arjen yläpuolelle HAVAINNEKUVA Myynnissä As Oy Espoon Taiantaika & As Oy Espoon Tammen Taittaja 11/2018 HAVAINNEKUVA TAIANTAIAN PENTHOUSEN TERASSILTA 2 Kirjokannen puutarhamainen ja suojaisa piha-alue

Lisätiedot

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä Keskustan ja luonnon läheisyydessä Jyväskylän Aholaitaan, vain kivenheiton päähän keskustasta ja lenkkipoluilta, nousee omaleimainen kerrostalojen korttelikokonaisuus As. Oy Aholankulma, jonka viehättävänä

Lisätiedot

nuottaniemen portti, ESPOO

nuottaniemen portti, ESPOO AUNTO OY nuottaniemen portti, EOO Etuniementie 3, 02230 EOO 10.9.2013 ENNAKKOMARKKINOINTI KUVAA IARYTIÖ NUOTTANIEMEN UITO. TAITEILIJAN NÄKEMY. arasta mahdollista arkea loistavien yhteyksien, palveluiden

Lisätiedot

Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28

Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28 Oulu, Etelätulli Rautionkatu 28 SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa Taiteilijan näkemys saattaa yksityiskohdiltaan poiketa toteutuksesta. Viihtyisiä vuokrakoteja korkeatasoisessa

Lisätiedot

As Oy Espoon REVIISORI. As Oy Espoon REVIISORI

As Oy Espoon REVIISORI. As Oy Espoon REVIISORI 1 Kotoisa kaupunkikoti Espoon keskuksessa Palveluiden läheisyys, sujuvat liikenneyhteydet ja huoleton asunto vapauttavat aikaa elämiselle ja kaikelle, mikä on sinulle tärkeää. 2 Tämä esite perustuu tilanteeseen

Lisätiedot

Koti kattojen yllä...

Koti kattojen yllä... Koti kattojen yllä... Koti kattojen yllä... Upeat ullakkoasunnot parhaimmalla paikalla Helsingin Kruununhaassa Kirkkokatu 5 A 51, Helsinki Ylellinen ullakoasunto Helsingin parhaalla paikalla Kruununhaassa.

Lisätiedot

Uniikkihuoneistojen tarjouskauppa

Uniikkihuoneistojen tarjouskauppa RANTA-TAMPELLA Tampereen Näsinkeula Uniikkihuoneistojen tarjouskauppa Uusi koti rannalla. Lepoa silmille ja sielulle. Koti, jossa taivas, vesi ja maa kohtaavat Ranta-Tampellan uuden asuinalueen rakentaminen

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle

Lisätiedot

Sisustusvalinnat Dioraama-kodit

Sisustusvalinnat Dioraama-kodit AINOALAATUISTA ELÄMÄÄ As Oy Espoon Kuunkiertymä As Oy Espoon Valkean Virittäjä Sisustusvalinnat Dioraama-kodit Taiteilijan näkemys Kuunkiertymän yksiöstä Tapiolan Kirjokansi Kirjokannen kaikissa huoneistoissa,

Lisätiedot

VILLA ROOSA Senioriasuntoja 28+1 kpl. VILLA VIOLA Vuokra-asuntoja 28 kpl

VILLA ROOSA Senioriasuntoja 28+1 kpl. VILLA VIOLA Vuokra-asuntoja 28 kpl VILLA ROOSA Senioriasuntoja 28+1 kpl VILLA VIOLA Vuokra-asuntoja 28 kpl A Villa Roosa "Senioriasuntoja 28 + 1 kpl" Mahdollinen vaihtoehtoinen maanalainen yhdyskäytävä palvelutaloon Pohjajärjestelyt muutetaan

Lisätiedot

Senioritalon. juniori. Mervi 57 vuotta

Senioritalon. juniori. Mervi 57 vuotta Senioritalon juniori Mervi 57 vuotta Muutto pienempään kerrostalo - asuntoon vuokralle tuli ajan- kohtaiseksi lasten poismuuton jälkeen. Samalla toteutin haaveeni siirtolapuutarhamökin hankinnasta. Vuokrakoti

Lisätiedot

Uusi, helpompi koti? 55 + Herttoniemi. Vuokrakoti. Abraham Wetterin tie 6

Uusi, helpompi koti? 55 + Herttoniemi. Vuokrakoti. Abraham Wetterin tie 6 Uusi, helpompi koti? Vuokrakoti 55 + Herttoniemi Abraham Wetterin tie 6 Kodista on tullut entistä tärkeämpi paikka, jossa voi levätä ja ladata akkuja ilman taakkaa tekemättömistä remonteista ja pihatöistä.

Lisätiedot

Turku, Suikkila Kohdenumero h,kt,s,p, 56,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00

Turku, Suikkila Kohdenumero h,kt,s,p, 56,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Turku, Suikkila Kohdenumero 647087 2h,kt,s,p, 56,5 m² Kov. 2016 Energialuokka C 2013 Mh. 219 000,00 Vh. 219 000,00 Gränsbackankuja 1 as 22. Tilava, valoisa uuden veroinen vaaleasävyinen kaunis

Lisätiedot

As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella

As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella Miksei elämästä voisi nauttia joka päivä? Ihanteellinen sijainti, ekologiset ratkaisut ja luksuksen tuntu. Kaikki nämä toteutuvat As. Oy

Lisätiedot

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE NAANTALI, KERROSTALO 3h+kt+s+ph/khh+wc+vh+las.terassi+v+ak, 84 m, 314 000 Vastaava välittäjä Johanna Willberg MYYNTIPÄÄLLIKKÖ, LKV, PARTNER, KAUPANVAHVISTAJA 040 041 048

Lisätiedot

Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, k, s, 107,0 m² Kov Energialuokka G Mh ,00 Vh ,00

Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, k, s, 107,0 m² Kov Energialuokka G Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Sastamala, Keskusta Kohdenumero 597422 3-4 h, k, s, 107,0 m² Kov. 1997 Energialuokka G Mh. 226 000,00 Vh. 226 000,00 Saarikatu 3. Näitä on harvoin tarjolla! Kauniilta paikalta Pororannan vierestä,

Lisätiedot

LÖYDÄT. kaupunkikoteja meren. Saukonpaasi. lemminkainen.fi/saukonpaasi

LÖYDÄT. kaupunkikoteja meren. Saukonpaasi. lemminkainen.fi/saukonpaasi LÖYDÄT LISÄÄ TIETOA SAUkonpaaden KOHTEISTA OSOITTEESTA LEINKAINEN.fi/SAUKONpaasi lemminkainen.fi/saukonpaasi kaupunkikoteja meren RANNALLA Saukonpaasi JÄTKÄSAARESSA Lemminkäinen Talo Oy / Pääkaupunkiseutu

Lisätiedot

AS OY NOKIAN PIRKKALAISTORIN PICCOLO

AS OY NOKIAN PIRKKALAISTORIN PICCOLO A OY NOKIAN IRKKALAITORIN ICCOLO 1 Havainnekuva. aattaa poiketa lopullisesta toteutuksesta. 2 A OY NOKIAN IRKKALAITORIN ICCOLO A OY NOKIAN IRKKALAITORIN ICCOLO Välikatu 13, 337100 Nokia As Oy Nokian irkkalaistorin

Lisätiedot

65,0 m², 3h+kt+s+lasit...,

65,0 m², 3h+kt+s+lasit..., Kohteen ilmoittaja Kiinteistömaailma, Tapiola, Amuletti Asunnot Oy Lkv Tapiontori 1 02100 Espoo Puh: (09) 525 9600 Olarinhuipun Galileo rakentuu arvostetun rakentajan toimesta kauniille, luonnonmukaiselle

Lisätiedot

SATO VuokraKoti. Espoo, Soukka Soukankaari 5, Espoo. koti kuten haluat

SATO VuokraKoti. Espoo, Soukka Soukankaari 5, Espoo. koti kuten haluat SATO VuokraKoti Espoo, Soukka 5, 02360 Espoo koti kuten haluat Kauniiksi kunnostetut kodit erinomaisella paikalla Haluatko asua merellisessä ympäristössä ulkoilu- ja virkistysalueiden tuntumassa? Remontoidut

Lisätiedot

UUSI VUOKRAKOTI KEHITTYVÄLLÄ ALUEELLA TAMPERE LINNAINMAA. SATO VuokraKoti Hannulanpolku 10, Tampere ANNA ELÄMÄN VIEDÄ

UUSI VUOKRAKOTI KEHITTYVÄLLÄ ALUEELLA TAMPERE LINNAINMAA. SATO VuokraKoti Hannulanpolku 10, Tampere ANNA ELÄMÄN VIEDÄ UUSI VUOKRAKOTI KEHITTYVÄLLÄ ALUEELLA TAMPERE LINNAINMAA SATO VuokraKoti Hannulanpolku 10, 33580 Tampere ANNA ELÄMÄN VIEDÄ UUDET SATO VUOKRAKODIT LINNAINMAALLA Haluatko asua mukavassa naapurustossa lähellä

Lisätiedot

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä EKOTEHOKAS TOIMIstoTALO KEILANIEMEssä www.keilaranta.fi Uusi, aidosti muunneltava toimistokokonaisuus Keilaranta :ssä sijaitsee lähimpänä Keilaniemen tulevaa metroasemaa. Viihtyisiä tiloja sekä pienille

Lisätiedot

Asunto- Osakeyhtiö Kanavaranta. Aurinkokatu 45d, 80140 Joensuu

Asunto- Osakeyhtiö Kanavaranta. Aurinkokatu 45d, 80140 Joensuu Asunto- Osakeyhtiö Kanavaranta Aurinkokatu 45d, 80140 Joensuu Tervetuloa kotiin! Uniikki koti jossa on lomatunnelmaa vuoden jokaisena päivänä Haaveiletko huolettomasta elämästä rannalla? Kodista aivan

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN

TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN TEHTY ELÄMÄÄN AINOA KAARI on suunniteltu joustamaan asukkaansa elämän mukana. Se on tilava ja toimiva kaikissa elämäntilanteissa. Kaaren käytännölliset

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Merkki

Asunto Oy Vantaan Merkki Asunto Oy Vantaan Merkki Tulevaisuus rakennetaan tänään Unelmakoti Vantaan Hakunilasta RK_Asuntoesite_Vantaan_Merkki_06013.indd 1 14.6.2013 12.42 Asunto Oy Vantaan Merkki Vantaan Merkin tarina Ihminen

Lisätiedot

KAARELANTIE 6A, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

KAARELANTIE 6A, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. KAARELANTIE 6A, HELSINKI MYYNTIESITE HELSINKI, RIVITALO 2 5h+k+2 kph+s+wc, 131 m, 447 000 Vastaava välittäjä Nina Lampinen Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner 0400 943258 nina@bolkv.fi Tässä asunnossa on

Lisätiedot

PUOLUKKATIE 12, ESPOO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

PUOLUKKATIE 12, ESPOO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. PUOLUKKATIE 12, ESPOO MYYNTIESITE ESPOO, PARITALO 2 4-6h+avok+s+2kph+3 terassia, 372 m, 1 580 000 Vastaava välittäjä Tiina Kantola Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner 044 0111066 tiina@bolkv.fi Edustavuutta,

Lisätiedot

Asunto Oy Larun Portti Helsinki

Asunto Oy Larun Portti Helsinki larunportti.hartela.fi / www.hartela.fi Asunto Oy Larun Portti Helsinki Lauttasaarentie 1, 00200 Helsinki Asunto Oy Larun Portti Helsinki PJOIKAARI Asunto Oy Larun Portti Helsinki nousee Lauttasaaren sillan

Lisätiedot

HELSINKI VANHA VUOSAARI MUSTALAHDENTIE 15

HELSINKI VANHA VUOSAARI MUSTALAHDENTIE 15 HELSINKI VANHA VUOSAARI MUSTALAHDENTIE 15 Vuokraus ja tiedustelut Hannu Hornborg puh. 010 228 3164 hannu.hornborg@realia.fi REALIA ASUNTOVUOKRAUS Valimotie 17-19, 00380 Helsinki uh. 010 228 5555 asunnot.ilmarinen@realia.fi

Lisätiedot

As Oy Jyväskylän Jokivillat. Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä

As Oy Jyväskylän Jokivillat. Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä As Oy Jyväskylän Jokivillat Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä Ver 8.5.2014 Nykyaikainen unelmakoti Jokivarren viihtyisälle alueelle valmistuu tasokkaita ja nykyaikaisia kaupunkivilloja. Kohteen viisi lämminhenkistä

Lisätiedot

ENNAKKOMARKKINOINTI AS OY ESPOON PORTTITIE JOULUKUUTA Havainnekuva

ENNAKKOMARKKINOINTI AS OY ESPOON PORTTITIE JOULUKUUTA Havainnekuva ENNAKKOMARKKINOINTI A OY EPOON PORTTITIE 13 14. JOULUKUUTA 2017 Havainnekuva A OY EPOON PORTTITIE 13 KAUNIAINEN JUNA-AEMA ELLO Asunto-osakeyhtiö Espoon Porttitie 13 on rauhallisen Mankkaan keskelle sijoittuva

Lisätiedot

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä Meren rannalle Keilaniemen sydämeen nousee uusi, kestävän kehityksen periaatteella toteutettava toimistokiinteistö. Keilaranta :n uudisrakennuksen suunnittelussa on

Lisätiedot

Nurmijärvi, Rajamäki Kohdenumero h,k,s,käyttöullakko, 82,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh.

Nurmijärvi, Rajamäki Kohdenumero h,k,s,käyttöullakko, 82,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh. Rivitalo Nurmijärvi, Rajamäki Kohdenumero 606839 3h,k,s,käyttöullakko, 82,0 m² Kov. 2007 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 209 000,00 Vh. 209 000,00 Arvinkuja 5 E. Rivitalon päätyhuoneisto halutulla alueella

Lisätiedot

HONKA LEHMUSKUJA 160 m 2 l 180 m 2

HONKA LEHMUSKUJA 160 m 2 l 180 m 2 HONKA LEHMUSKUJA 160 m 2 l 180 m 2 TUNNELMAA JA KODIKKUUTTA modernilla tavalla Lehmuskuja on suunniteltu sinulle, joka haluat kodiltasi toimivuutta sekä klassisia yksityiskohtia kuten ruutuikkunoita ja

Lisätiedot

Asunto Oy Klaukkalanportti

Asunto Oy Klaukkalanportti Mukavaa asumista lähellä luontoa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Yrittäjäntie Alitilantie Järvihaantie Klaukkalanportti Ropakkotie Ropakkotie Klaukkalantie Peltohiirentie Läpsämäntie Klaukkala on nopeasti

Lisätiedot

Viihtyisää asumista merellisen Janhuan kalliolle rakennetussa kivitalossa. 38 upeaa asuntoa varattavissa nyt!

Viihtyisää asumista merellisen Janhuan kalliolle rakennetussa kivitalossa. 38 upeaa asuntoa varattavissa nyt! Viihtyisää asumista merellisen Janhuan kalliolle rakennetussa kivitalossa 38 upeaa asuntoa varattavissa nyt! www.janhuantorni.fi Kaipaatko huoletonta asumista uudessa kodissa meren äärellä? Tahtoisitko

Lisätiedot

136,0 m², 6h,k,s, at,...,

136,0 m², 6h,k,s, at,..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Tarja Pitkänen Puh: +358 50 555 5418 Helsingin KOTI LKV Oy Kauppakeskus Iso Omena, Piispansilta 9A (5. krs) 02320 Espoo Puh: 0207 351 222 Rauhallisella luonnonläheisellä paikalla

Lisätiedot

Lepola III asuntokortteli OMASSA KODISSA. Yhteisöllisyyttä ja lämpöä keskellä kulttuurimiljöötä. Oman kodin löydät meiltä.

Lepola III asuntokortteli OMASSA KODISSA. Yhteisöllisyyttä ja lämpöä keskellä kulttuurimiljöötä. Oman kodin löydät meiltä. Lepola III asuntokortteli OMASSA KODISSA Yhteisöllisyyttä ja lämpöä keskellä kulttuurimiljöötä Oman kodin löydät meiltä. www.masterkodit.fi LEPOLA III Kristillinen asuinyhteisö Järvenpään Lepolassa Järvenpäähän

Lisätiedot

TILHENKATU 23, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

TILHENKATU 23, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. TILHENKATU 23, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 3h+k+erill.wc+kph+eteinen+las.parv., 75 m, 115 000 Vastaava välittäjä Karoliina Siikarla KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, KiAT, PARTNER 040 571 4250 karoliina@bolkv.fi

Lisätiedot

Uusia koteja tunnelmalliseen Savelaan Jyväskylän Postipoika Savela

Uusia koteja tunnelmalliseen Savelaan Jyväskylän Postipoika Savela Uusia koteja tunnelmalliseen avelaan Jyväskylän Postipoika avela Uusia koteja tunnelmalliseen avelaan Postipojan uudet kodit nousevat vehreään avelaan. Tuomme suositulle alueelle lisää hyvän asumisen mahdollisuuksia.

Lisätiedot

21,0 m², 1h+kt,

21,0 m², 1h+kt, Kohteen ilmoittaja Kiinteistömaailma, Asunnot ja Kiinteistöt Uusimaa Oy, Tikkurila Peltolantie 2 01300 Vantaa Puh: 09-8387210 Esittely naapuriyhtiössä. Valoisa uusi koti Vantaan Rekolanmäessä on valmistumassa

Lisätiedot

239,0 m², 6h+k+2kph+s+...,

239,0 m², 6h+k+2kph+s+..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Sven Schlegel Puh: 045 885 4900 RE/MAX Star Star Oy LKV Suolakivenkatu 15 00810 Helsinki Puh: 045 885 4900 KUNTOTARKASTETTU SUURI OMAKOTITALO LAPSIPERHEIDEN SUOSIMASTA YLÄSTÖSTÄ

Lisätiedot

AURINKOKIVENKUJA 4, VANTAA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

AURINKOKIVENKUJA 4, VANTAA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. AURINKOKIVENKUJA 4, VANTAA MYYNTIESITE VANTAA, KERROSTALO 2 4h+k+kph+wc+las.parveke, 75 m, 299 000 Vastaava välittäjä Mia Lehtonen Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner, kaupanvahvistaja 0400 369666 mia@bolkv.fi

Lisätiedot

TAPIOLAN GOLFPUISTO, ESPOO

TAPIOLAN GOLFPUISTO, ESPOO AUNTO OY TAIOLAN GOLFUITO, EOO Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo 19.8.2014 ENNOMARINOINTI TAITEILIJAN NÄEMY YITAOIET ERILLI- JA ARITALUONEITOT TAIOLA GOLFIN JA UITOALUEIDEN UEEA TÄÄLLÄ AUMIEN ARVO ÄILYY Arvostettu

Lisätiedot

Asunto Oy. Tuiskunkatu 2. Tampereen Härmälänranta. Luotettavaa vuokra-asumista kaikkiin elämäntilanteisiin.

Asunto Oy. Tuiskunkatu 2. Tampereen Härmälänranta. Luotettavaa vuokra-asumista kaikkiin elämäntilanteisiin. Asunto Oy Tuiskunkatu 2 Tampereen Härmälänranta Luotettavaa vuokra-asumista kaikkiin elämäntilanteisiin. Monipuolisia koteja Pyhäjärven rannalla Tampereella Härmälänrannan asuinalue sijaitsee Tampereella

Lisätiedot

Kaunis koti viihtyisällä alueella

Kaunis koti viihtyisällä alueella Kaunis koti viihtyisällä alueella Rakennamme valoisan kodin omakotitaloon Ylöjärven Kangasniemeen. Ympäristö on viihtyisä. Lähialueen tiet ja puistot on rakennettu valmiiksi. Kodin läheltä löytyvät päiväkoti,

Lisätiedot

AS Oy Jyväskylän Viherpeippo. Rauhaisaa asumista Äijälän rantamaisemissa

AS Oy Jyväskylän Viherpeippo. Rauhaisaa asumista Äijälän rantamaisemissa A Oy Jyväskylän Viherpeippo Rauhaisaa asumista Äijälän rantamaisemissa Luotettavaa rakentamista jo vuodesta 1985 HUOLONTA JA HELPPOA AUMITA VÄINÖLÄÄ As Oy Jyväskylän Viherpeippo koostuu kolmesta rivitalosta

Lisätiedot

VERKKOTIE 23, KAARINA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

VERKKOTIE 23, KAARINA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. VERKKOTIE 23, KAARINA MYYNTIESITE KAARINA, RIVITALO 2 5h+k+kph+s+vh+2erill.wc+2v+lasitettu patio, 103 m, 207 000 Vastaava välittäjä Kaarina Nikkanen MYYNTINEUVOTTELIJA, KiAT, PARTNER 040 053 2642 kaarina@bolkv.fi

Lisätiedot

Nokia, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 65,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,65 Vh ,00 Tontin lunastushinta ,00

Nokia, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 65,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,65 Vh ,00 Tontin lunastushinta ,00 Kerrostalo Nokia, Keskusta Kohdenumero 607569 3h,k,s, 65,0 m² Kov. 2019 Energialuokka C Mh. 66 408,65 Vh. 221 500,00 Tontin lunastushinta 21 255,00 Kauppakatu 8. Uusi, upea kerrostalo Nokian keskustaan!

Lisätiedot

ORVOKKI AS OY ITIKANMÄEN ITIKANMÄKI - VIIHTYISÄ UUDENLAINEN ASUMISALUE. peabasunnot.fi ENNAKKOMARKKINOINTIESITE 25.09.2015

ORVOKKI AS OY ITIKANMÄEN ITIKANMÄKI - VIIHTYISÄ UUDENLAINEN ASUMISALUE. peabasunnot.fi ENNAKKOMARKKINOINTIESITE 25.09.2015 AS OY ITIKANMÄEN ORVOKKI Nyykoolinkatu 17, 60100 Seinäjoki 250915 ITIKANMÄKI - VIIHTYISÄ UUDENLAINEN ASUMISALUE KUVA RAKENNUSTEN ULKOMUODON JA VÄRITYKSEN OSALTA EI VASTAA LOULLISTA TOTEUTUSTA ENNAKKOMARKKINOINTIESITE

Lisätiedot

ASUNTO OY TAMPEREEN KAIPASENKRUUNU. Tämän päivän koteja Tampereen Kaukajärvellä

ASUNTO OY TAMPEREEN KAIPASENKRUUNU. Tämän päivän koteja Tampereen Kaukajärvellä AUNTO OY TAMPEREEN KAIPAENKRUUNU Tämän päivän koteja Tampereen Kaukajärvellä Ver Luotettavaa 8.5.214 rakentamista jo vuodesta 1985 LUONNON LÄHEIYYDEÄ PALVELUIDEN ÄÄRELLÄ As Oy Tampereen Kaipasenkruunu

Lisätiedot

SOUKANNIEMI, ESPOO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

SOUKANNIEMI, ESPOO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. SOUKANNIEMI, ESPOO MYYNTIESITE ESPOO, OMAKOTITALO 7h, k, ruokasali, 3 kph, wc, spa-/saunaosasto, kodinhoitohuone, walk-in-closet, autotalli, 2 462 m, 4 600 000 Vastaava välittäjä Linda Fagerström Kiinteistönvälittäjä,

Lisätiedot

Asunto Oy Hyvinkään Asemankulma

Asunto Oy Hyvinkään Asemankulma Asunto Oy Hyvinkään Asemankulma Modernia suunnittelua sujuvaan arkeen. AHJOKATU 1, 05800 HYVIKÄÄ A TALO TAITILIJA ÄKMY Mukavasti keskellä kaupunkia palvelujen ja mainioiden yhteyksien äärellä. Terv. as.

Lisätiedot

EERIK POMMERILAISEN RANTA 16, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

EERIK POMMERILAISEN RANTA 16, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. EERIK POMMERILAISEN RANTA 16, TURKU MYYNTIESITE TURKU, TELAKKARANTA 2 2h+tk, 37 m 315 000 Asuntoa myy Johanna Willberg MYYNTIPÄÄLLIKKÖ, LKV, PARTNER, KAUPANVAHVISTAJA 040 041 0248 johanna@bolkv.fi Tämä

Lisätiedot

AS OY NOKIAN PIRKKALAISTORIN PICCOLO

AS OY NOKIAN PIRKKALAISTORIN PICCOLO A OY NOKIAN IRKKALAITORIN ICCOLO 1 A OY NOKIAN IRKKALAITORIN ICCOLO A OY NOKIAN IRKKALAITORIN ICCOLO Välikatu 13, 37100 Nokia As Oy Nokian irkkalaistorin iccolo nousee Nokian sydämeen irkkalaistorin kulmalle.

Lisätiedot

Asunto Oy Keravan Panoraama

Asunto Oy Keravan Panoraama Asunto Oy Keravan Panoraama Unelmakoti lähellä kaikkea. Tulevaisuus rakennetaan tänään 1 Asunto Oy Keravan Panoraama Panoraaman tarina Keravan Savio on saanut nimensä savisesta maastostaan. Savion alue

Lisätiedot

28,5 m², 1h, kt, kph,...,

28,5 m², 1h, kt, kph,..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Lasse Lehtervo Puh: 050 597 1536 Kiinteistömaailma, Pirkkala, Koskikeskuksen Asuntopalvelu Oy Kenkätie 4 33950 Pirkkala Puh: 050 530 3000 Kiinteistömaailma, Koskikeskuksen Asuntopalvelu

Lisätiedot

HONKA LOUNATUULI 160 m 2 l 180 m 2

HONKA LOUNATUULI 160 m 2 l 180 m 2 HONKA LOUNATUULI 160 m 2 l 180 m 2 RANTATALON TUNNELMAA valoisassa kodissa Lounatuuli edustaa New England -tyyppistä arkkitehtuuria, joka vie ajatukset merelle ja rannalle, vaikka kotisi olisi keskellä

Lisätiedot

22,0 m², 2h, avok, parvi,

22,0 m², 2h, avok, parvi, Kohteen ilmoittaja Nimi: Harri Sallankivi Puh: +358 400 630 848 RE/MAX Extra Kodit Malmin raitti 7 00700 Helsinki Puh: 050 361 5099 Tämä ylimmän kerroksen näppärä kaksio viehättää avaruudellaan ja selkeällä

Lisätiedot

Järvenpää, Loutti Kohdenumero h+kt+alk.+r.parveke, 23,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00

Järvenpää, Loutti Kohdenumero h+kt+alk.+r.parveke, 23,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Järvenpää, Loutti Kohdenumero 627824 1h+kt+alk.+r.parveke, 23,0 m² Kov. 2018 Energialuokka C 2013 Mh. 42 550,00 Vh. 129 950,00 Mäkelänkatu 7. Heti uuteen kotiin! Puusinfoniaan on valmistunut

Lisätiedot

THE DESIGN OF GOOD LIVING

THE DESIGN OF GOOD LIVING VILLA PELICAN 2019 THE DESIGN OF GOOD LIVING Villa Pelican 3 VILLA PELICAN Tämä moderni ja uudenveroinen asunto huippusijainnilla puhuttelee arkkitehtuurillaan ja toiminnallisuudellaan ja sopii niin sijoittajille

Lisätiedot

Aurinkoisia asuntoja Annalassa

Aurinkoisia asuntoja Annalassa VIRI KOUNKATU 1 KOUNKATU 1, 33710 TAMPERE Aurinkoisia asuntoja Annalassa VIRI KOUNKATU 1 KOUNKATU 1, 33710 TAMPERE Virin uudet talot tuovat uutta elämää perinteikkäälle asuinalueelle! Saat modernin talon

Lisätiedot

ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 2-3h+k (yhtiöjärjestyksen mukaan 4h+k), 76 m, 335 000 Vastaava välittäjä Annika Virtanen KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, PARTNER 050 540 4524 annika@bolkv.fi

Lisätiedot

ASUNTO OY ESPOON SAUNAMAJURI Reelinkikatu 4, Espoo

ASUNTO OY ESPOON SAUNAMAJURI Reelinkikatu 4, Espoo Taiteilijan näkemys ASUNTO OY ESPOON SAUNAMAJURI Reelinkikatu 4, 02330 Espoo ASUNTO OY ESPOON SAUNAMAJURI Reelinkikatu 4, 02330 Espoo Saunalahden merelliselle asuinalueelle valmistuvaan Espoon Saunamajuriin

Lisätiedot

ASUNTAMAANRAITTI TAMPERE

ASUNTAMAANRAITTI TAMPERE 1 AUNTAMAANRAITTI 1 3387 TAMERE As Oy Vuoreksen Apollo koostuu arkkitehtonisesti tyylikäistä 1- ja 2-kerroksisista puuverhoilluista rivija luhtitaloasunnoista. Asuntoyhtiön tontti rajautuu kauniiseen Vuoreksen

Lisätiedot

Nurmijärvi, Klaukkala Kohdenumero h,kk,kph,vh, 31,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,41 Vh ,00

Nurmijärvi, Klaukkala Kohdenumero h,kk,kph,vh, 31,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,41 Vh ,00 Kerrostalo Nurmijärvi, Klaukkala Kohdenumero 619561 1h,kk,kph,vh, 31,0 m² Kov. 1969 Energialuokka F 2013 Mh. 60 580,41 Vh. 63 000,00 Gunnarintie 4. Hyväpohjainen makuualkovilla ja ranskalaisella parvekkeella

Lisätiedot

AINUTLAATUISTA PALVELUASUMISTA EIRASSA

AINUTLAATUISTA PALVELUASUMISTA EIRASSA AINUTLAATUISTA PALVELUASUMISTA EIRASSA Villa Ensi Säätiö tarjoaa turvallista asumismukavuutta keskellä kauneinta Helsinkiä. Villa Ensin tuettua asumista tarvitseville henkilöille tarkoitetut huoneistot

Lisätiedot

Loma-asunnot. Sinua varten tehty

Loma-asunnot. Sinua varten tehty Loma-asunnot Tehdään yhdessä unelmiesi loma-asunto Oletko suunnittelemassa unelmiesi loma-asunnon hankkimista? Valintaasi helpottamaan olemme koonneet uuteen kuvastoomme loma-asuntojemme suosikkimalleja,

Lisätiedot

Asunto Oy Kuunariranta

Asunto Oy Kuunariranta Asunto Oy Kuunariranta Asunto Oy Kuunariranta Parainen Kirkkosalmenkatu 9 11 1600 Parainen Uusi Kirkkosalmenranta Meren rannalla keskellä kaupunkia Paraisille rakennetaan uniikki pientalokokonaisuus, jossa

Lisätiedot

Asumisoikeusyhdistys CAPELLA. Suomen Omakoti. Esitteen kuvat: Helsingin kaupunki / Voima Graphics

Asumisoikeusyhdistys CAPELLA. Suomen Omakoti. Esitteen kuvat: Helsingin kaupunki / Voima Graphics Asumisoikeusyhdistys Suomen Omakoti Esitteen kuvat: Helsingin kaupunki / Voima Graphics CAPELLA Esite 04 2016 Capella nousee Kalasatamaan Helsingin uusi solmukohta Kivenheiton päässä Kalasataman metroasemasta

Lisätiedot

Kerava, Alikerava Kohdenumero h,kt,s, 55,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00

Kerava, Alikerava Kohdenumero h,kt,s, 55,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Kerava, Alikerava Kohdenumero 627016 2h,kt,s, 55,5 m² Kov. 2018 Energialuokka C 2013 Mh. 68 300,00 Vh. 216 500,00 Santaniitynkatu 19. Makua asumiseen! Uudessa As Oy Keravan Korianterissa huolella

Lisätiedot

Kaunis koti Lauttasaaren parhaimmalla paikalla

Kaunis koti Lauttasaaren parhaimmalla paikalla Kaunis koti Lauttasaaren parhaimmalla paikalla Lauttasaaren paras sijainti loistavien kulkuyhteyksien ja kauniin merenrannan läheisyydessä Tehokas pohjaratkaisu käyttää 45 m 2 tilan tehokkaasti monikäyttöinen

Lisätiedot

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, kph/s, 57,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,73 Vh ,00

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, kph/s, 57,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,73 Vh ,00 Kerrostalo Raasepori, Tammisaari Kohdenumero 526227 2h, k, kph/s, 57,0 m² Kov. 2017 Energialuokka C 2013 Mh. 109 502,73 Vh. 249 000,00 Pohjoinen Rantakatu 14. AINUTLAATUISTA ASUMISTA MEREN ÄÄRELLÄ! Muuttovalmiita

Lisätiedot

pvm Taiteilijan näkemys. Kuva suuntaa antava.

pvm Taiteilijan näkemys. Kuva suuntaa antava. AS OY ESPOON PUJOPARRANPOLKU 5 pvm 13.9.2017 Taiteilijan näkemys. Kuva suuntaa antava. Taiteilijan näkemys. Kuva suuntaa antava. Asunto Oy Espoon Pujoparranpolku 5 Huoneistotyypit Valoa, modernin tilan

Lisätiedot

Porrastetut. Kuvassa Törmäpääsky 120. Törmäpääsky

Porrastetut. Kuvassa Törmäpääsky 120. Törmäpääsky Porrastetut Kuvassa Törmäpääsky 120 Törmäpääsky 20 Suunnittelimme sinulle selkeän ja toimivan kodin. Törmäpääsky on tulvillaan valoa aamusta iltaan. Sen olohuone, ruokailutila ja keittiö muodostavat viihtyisän

Lisätiedot

Asunto Oy Olarin Capella, Espoo Kuunkehrä 6, Espoo

Asunto Oy Olarin Capella, Espoo Kuunkehrä 6, Espoo Asunto Oy Kuunkehrä 6, 02210 Espoo Ennakkomarkkinointi 07.10.2015 Vieressä kaupat ja yhteydet, lähellä Iso Omena ja tuleva metro! Vihdoinkin tarjolla! Olarin parhaalle paikalle, aukion laidalle, rakennetaan

Lisätiedot

Ennakkomarkkinointiesite

Ennakkomarkkinointiesite Ennakkomarkkinointiesite 29.12.2016 KIINTEISTÖNVÄLITYSTÄ YLI NELJÄNNESVUOSISADAN MODERNI KOTI LUONNON ÄÄRELLÄ Perusmäen perinteikkäässä kylämiljöössä alkaa pian modernien puutalojen aika. Nämä uudet puutalokodit

Lisätiedot

MATINKYLÄ Leenankuja 3 3h, k, kph ja wc, las. parv. 76m2

MATINKYLÄ Leenankuja 3 3h, k, kph ja wc, las. parv. 76m2 MATINKYLÄ Leenankuja 3 3h, k, kph ja wc, las. parv. 76m2 Asunnossa tehdään kokonaisvaltainen remontti huhti-toukokuussa 2015. Remontissa uusitaan kaikki asunnon pinnat sekä keittiö ja kylpyhuone. Asunnon

Lisätiedot

LÖNNROTINKATU 3, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

LÖNNROTINKATU 3, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. LÖNNROTINKATU 3, HELSINKI MYYNTIESITE HELSINKI, KERROSTALO 2 3-4h+kt+wc+kh+s+vh, 143 m, 1 325 250 Vastaava välittäjä Herman Ruokonen Myyntineuvottelija, Partner 0400 165 947 herman@bolkv.fi Arvohuoneisto

Lisätiedot

EnnAkkoMArkkInoInTI Teppola MULTIA

EnnAkkoMArkkInoInTI Teppola MULTIA Teppola MULTIA Ennakkomarkkinointi Kaipaatko maaseudun rauhaan? Multian keskusta 1,4 km Lähikauppa 1,4 km Keuruun keskusta 19 km Jyväskylän keskusta 65 km Lentokenttä 58 km Juna-asema 19 km Koulu 2,2

Lisätiedot

Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta

Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Syväkiventielle Knuutilankankaalle, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä.

Lisätiedot

150,0 m², 4h, avok, kp...,

150,0 m², 4h, avok, kp..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Timo Lindström Puh: 040 170 2011 Solid House Oy LKV Helsinki Erottajankatu 1-3 00130 Helsinki Puh: 044 282 0038 Vuonna 2013 vanha, 40-luvulla rakennettu talo Aulangolla, Vanajaveden

Lisätiedot

Iisalmi, keskusta Kohdenumero h,k,s, 60,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Iisalmi, keskusta Kohdenumero h,k,s, 60,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Iisalmi, keskusta Kohdenumero 641473 2h,k,s, 60,0 m² Kov. 2020 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 100 500,00 Vh. 201 000,00 Virrankatu 8b. ASUNTO OY IISALMEN VIRRANLOISTE! Virranpuiston alueen seuraavan

Lisätiedot

Rovaniemi, Keskusta Kohdenumero h,kk,s,p/toimisto, 55,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,00 Vh ,00

Rovaniemi, Keskusta Kohdenumero h,kk,s,p/toimisto, 55,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Rovaniemi, Keskusta Kohdenumero 566819 2h,kk,s,p/toimisto, 55,0 m² Kov. 2017 Energialuokka C Mh. 59 700,00 Vh. 199 000,00 Valtakatu 19. Valsa nousee aivan Rovaniemen ytimeen, Valistustalon paikalle.

Lisätiedot

Tallimäki henkii elämää

Tallimäki henkii elämää Oy Tallimäki Karin-Heikintie 2-6 ja, 36240 Kangasala Tallimäki henkii elämää TUTUTU Tallimäen tarinaan! ktiivinen, moderni pikkukylä Ihanan aurinkoinen päivä istua pihaan lukemaan naapurikirjastosta lainattua

Lisätiedot

Peruskorjattuja asuntoja kaupungin sydämessä, jalopuiden siimeksessä Grani Asunnot Oy

Peruskorjattuja asuntoja kaupungin sydämessä, jalopuiden siimeksessä Grani Asunnot Oy Asunto Oy Kauniaisten Jalavapiha Asematie 2 Peruskorjattuja asuntoja kaupungin sydämessä, jalopuiden siimeksessä Grani Asunnot Oy Palvelut ja luonto lähellä Kauniaisten Jalavapiha mahdollistaa asumisen

Lisätiedot

Oulu, Toppilansaari Kohdenumero h,k,rkt,khh,pukuh,ph,sa,2wc,2vh, 114,0 m² Kov Energialuokka A 2007 Mh ,00 Vh.

Oulu, Toppilansaari Kohdenumero h,k,rkt,khh,pukuh,ph,sa,2wc,2vh, 114,0 m² Kov Energialuokka A 2007 Mh ,00 Vh. Kerrostalo Oulu, Toppilansaari Kohdenumero 613653 4h,k,rkt,khh,pukuh,ph,sa,2wc,2vh, 114,0 m² Kov. 2009 Energialuokka A 2007 Mh. 321 261,00 Vh. 379 000,00 Pitkänmöljäntie 35. Uskaltaisimme jopa sanoa, että

Lisätiedot

Pususillan partaalla ENNAKKO- MARKKINOINNISSA

Pususillan partaalla ENNAKKO- MARKKINOINNISSA ususillan partaalla ENKKO- MARKKINOINNIA IENI MATKA MEREE, UURI MERKITY AUMIEE Rauman legendaarisen Kanalin rantaan nousee -kerroksinen kerrostalo, johon tulee mukavia kaupunkiasuntoja. on vapaarahoitteinen

Lisätiedot

Kuopio, Lehtoniemi Kohdenumero h,kt, 26,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Kuopio, Lehtoniemi Kohdenumero h,kt, 26,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Kuopio, Lehtoniemi Kohdenumero 658781 1h,kt, 26,0 m² Kov. 2020 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 30 210,00 Vh. 100 700,00 Matkusniemenkatu 13. ENNAKKOMARKKINOINNISSA Asunto Oy Kuopion Kippari. Rakentaja

Lisätiedot

KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE TURKU, OMAKOTITALO 2 5h, avok, 2 x kph, s, khh, erill.wc, 2 x las.parveke, autok., 198 m, 419 000 Vastaava välittäjä Ismo Aaltonen MYYNTINEUVOTTELIJA, KED, PARTNER

Lisätiedot

76,5 m², 3h+k+kph+wc+s...,

76,5 m², 3h+k+kph+wc+s..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Kaija Oksala Puh: 041 528 0334 Myyntiturva LKV [A] (vuokrakohteiden osalta katso Vuokraturva) Ilmalankuja 2 00240 Helsinki Puh: 010 2327 400 Haaveiletko paritalosta viihtyisältä

Lisätiedot

Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, kt, s, 72,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,12 Vh ,00

Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, kt, s, 72,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,12 Vh ,00 Kerrostalo Sastamala, Keskusta Kohdenumero 565603 3h, kt, s, 72,0 m² Kov. 2016 Energialuokka C Mh. 67 691,12 Vh. 226 000,00 Lapinmäenkatu 3 A 8. Asunto Oy Sastamalan Tähtirannan asunto A8 etsii ensimmäisiä

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Laurankuja

Asunto Oy Vantaan Laurankuja Asunto Oy Vantaan Laurankuja Unelmakoti Vantaan Havukoskelta Tulevaisuus rakennetaan tänään Asunto Oy Vantaan Laurankuja Vantaan Laurankujan tarina Asunto Oy Vantaan Laurankuja 8 sijoittuu Havukosken ja

Lisätiedot

MERIKATU 13, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

MERIKATU 13, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. MERIKATU 13, HELSINKI MYYNTIESITE HELSINKI, KERROSTALO 2 4h+k+kph+wc+las.p+2at., 193 m, 2 360 000 Vastaava välittäjä Matias Von Schantz Myyntineuvottelija, Partner 0500 870872 matias@bolkv.fi Harvinaisuus!

Lisätiedot

Koti Koskelassa kaikki on lähellä

Koti Koskelassa kaikki on lähellä Koti Koskelassa kaikki on lähellä Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Emäpuuntielle Koskelaan, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä. Yliopistoon,

Lisätiedot