LATTOMERI 1/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 1/2009

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LATTOMERI 1/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 1/2009"

Transkriptio

1 LATTOMERI

2 LATTOMEREN LAPSIPERHEILLE HAUSKA KEVÄTPÄIVÄ koululla ke klo Hyvä tilaisuus lattomereläisillä tutustua pinomäkeläisiin ja päinvastoin. Lapset saavat kokeilla uusia piharakennelmia. Ohjelmaan suunniteltu mm. taimien istutusta, onnenpyörä, lelunvaihtopäivä ja ilmapalloja. Ohjelmaan voit tehdä lisäehdotuksia vanhempainyhdistyksen hallituksen jäsenten kautta. Tarjolla mm. simaa ja munkkeja! Järj. Lattomeren Vanhempainyhdistys

3 Kevättä... Aurinko paistaa, rännit tiputtavat vettä, linnut laulavat ja mittarikin on plussan puolella osan päivästä. Kevät on tulossa, mutta onneksi olemme saaneet pitkästä aikaa nauttia kunnon talvesta talvilajeineen. On ollut hyvät luistelu- sekä hiihtokelit ja pulkkamäkeenkin on varmaan jokainen sinne haluava päässyt. Kyläläiset ovat toivoneet, että kaikki kylän tapahtumat saataisiin mahdollisuuksien mukaan koottua Lattomeri-lehteen. Lehti tulee säilytettyä ja sieltä voi tarpeen tullen tarkistaa tapahtumia. Useat erilliset paperit/lipukkeet menevät muiden paperien seassa helposti vaan roskiin. Lehden ilmestymisajankohta ei tietenkään aina sovi kaikkien yhdistysten tapahtumiin, mutta jos edes mahdollisimman moni tapahtuma saataisiin samojen kansien väliin palvelemaan kyläläisiä ja kylän yhdistyksiä. Haluan vielä muistuttaa, että kylän yhdistysten tapahtumien ilmoittaminen Lattomeri-lehden tapahtumakalenterissa on maksutonta. Sukunsa tai muuten vaan Lattomeren historiasta kiinnostuneita kehoittaisin lainamaan kirjastosta teoksen nimeltä Nakkilan Lattomeren tilat ja torpat. Se on hyvin pienimuotoinen teos, mutta siinä on paljon asiaa. Teoksessa kerrotaan mm. mistä jokin suku on tullut, vaihtanut sukunimeään, ketkä ovat menneet naimisiin jne. Teoksen on kirjoittanut Pentti Niinimäki ja se löytyy ainakin sekä Porin että Ulvilan kirjastoista. Kevätterveisin, Johanna Hirvelä Puheenjohtaja Puheenjohtaja: Johanna Hirvelä p Varapuheenjohtaja: Kari Rantavalli p JOHTOKUNTA 2009 Sihteeri: Janette Marklund p Rahastonhoitaja: Päivi Markkula p Jäsenet: Kristiina Nolvi p Katriina Puhakka p Mari Rauäng p Saija Ventelä p Marianne Ukkonen p

4 TAPAHTUMAKALENTERI : - Matka Kevätmessuille la ks. takakannen ilmoitus - Kevätkokous ke 1.4 klo 18 Lattomeren koululla ks. takakannen ilmoitus Lattomeren Vanhempainyhdistys: - Kevätpäivä ke 29.4 Lattomeren koululla ks. etuaukeaman ilmoitus Yhdistykset huomio! Ilmoitelkaa jatkossa tapahtumianne Päivi Markkulalle tai Janette Marklundille, niin julkaisemme niitä kalenterissa. Tapahtumakalenterissa julkaiseminen on ilmaista ja lehti jaetaan kylän jokaiseen postilaatikkoon sekä yksittäiskappaleita myös kylän ulkopuolelle! Seuraavan lehden materiaalinjättöpäivä on Tekstit: Voit lähettää omia juttujasi julkaistavaksi. Lähetä juttusi mieluiten tehtynä tietokoneella tekstiohjelmalla Word. Laita juttuun tunnus Lattomeri-lehteen. Lehti ei vastaa kadonneista käsikirjoituksista ja pidättää oikeuden muuttaa niitä. Kuvat: Piirustuksista vain mustalla kynällä valkoiselle paperille tehdyt piirrokset ovat julkaisukelpoisia. Valokuvista parhaiten onnistuvat tarkat, vaaleasävyiset kuvat. Lehti ei vastaa kadonneista kuvista. Kaikki julkaisemattomat piirrokset säilytetään myöhempää julkaisua varten. Lehti pidättää itsellään oikeuden julkaista kuvia myös muissa julkaisuissaan. Mainokset: Laadi mainoksesi Word-ohjelman tunnistamassa muodossa. Lähetä materiaalisi joko sähköpostilla tai levykkeellä.

5 Joulukuvaelma Perinteeksi muodostunut joulukuvaelma järjestettiin Leikkikertussa jo neljännen kerran. Sääkin tuntui vähän talviselta vaikkei lunta ollutkaan. Seurakunnan päiväkerhon lapset esittivät onnistuneesti jouluevankeliumin paikalle saapuneelle runsaslukuiselle yleisölle. Aasi sai jälleen runsaasti ihailua osakseen, rohkeimmat uskaltautuivat rapsuttamaankin. Yllätysvieraana paikalle saapui joulupukki. Lapset olivat tainneet olla todella kilttejä, sillä joulupukilla oli kaikille lapsille pieni joulumuistaminen. Tulossa sunnuntaina Levolan ja Leikkikertun alueella Luvassa mm. - ohjelmaa lapsille - myyntikojuja - voit tulla pitämään kirpputoripöytää tai esittelemään yhdistyksesi toimintaa Lisätietoja kyläyhdistyksen johtokunnan jäseniltä.

6 Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko keskiviikkoisin klo Kevättä rinnassa/ilona Pääsiäisen sanoma/elina-pappi 1.4. Lasten ensiapu/spr 8.4. Ei kerhoa! (hiljainen viikko) Kirppis Pietniemellä Kevätaskartelua Vappuhulinaa 6.5. Äitienpäiväkahvit 22.4 Tuunausilta klo Länsi-Porin kirkolla yv- ke räyksen hyväksi Kevätretki Koivuniemen Herraan, ilmoittautumi nen kerhoihin mennessä KIRJASTOAUTO PYSÄHTYY LATTOMERELLÄ Mahdollisuus käydä kirjastoautossa aina parillisen viikon perjantaina klo Kevään pysähdyspäivät: 20.3, 3.4, 17.4, 15.5 ja /2008

7 Lattomeren VPK:n kuulumisia Lattomeren VPK toimii, mutta kaipaa uutta väkeä riveihinsä toiminnan turvaamiseksi pelastustoiminnan erilaisissa tehtävissä. Palokuntaharrastus pitää sisällään varsin monipuolista toimintaa eli tekemisen muotoja on paljon. Perinteisen sammutus- ja pelastustoiminnan lisäksi tehtäviin kuuluu mm. valistus- ja neuvontatehtävät, ensiapu ja ensivastetehtävät, jotka ovat tulleet isoksi osaksi palokuntien toimintaa. Näistä ensivastetoiminta liittyy oleellisesti sairaankuljetusjärjestelmään ensi toimenpiteiden suorittajana turvaten tärkeiden elintoimintojen säilymistä sairaus- ja onnettomuustapauksissa. Lattomeren VPK kokoontuu joka toinen maanantai paloasemallaan, joka sijaitsee Lattomeren koulun yhteydessä. Harjoitusillat ovat joka kuukauden ensimmäinen ja kolmas maanantai klo Jos olet kiinnostunut palokuntatoiminnasta ja haluat monipuolisen harrastuksen tule tutustumaan harjoitusiltaan. Lisätietoa saat myös palokunnan jäseniltä. Lattomeren VPK Palopäällikkö Keijo Rantavalli p

8 Koe ja näe Helsingin messukeskuksessa lauantaina Kevätmessuilla saat yhdellä lipulla viidet eri messut: Kevätpuutarha, Oma Koti, Oma Mökki, Asuntomarkkinat sekä Sisusta! Lähtö linja-autolla Lattomeren koulun pihasta klo 7.00, messut aukeavat klo 10. Paluumatkalle lähdetään n. klo 16. Matkan hinta on 20 e/henkilö, pääsylippu 9 e/hlö. Ilmoittautumiset mennessä Janetelle p iltaisin Järj. :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona klo Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu.

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

LATTOMERI 1/2010. Lattomeren Kyläyhdistys ry 1/2010

LATTOMERI 1/2010. Lattomeren Kyläyhdistys ry 1/2010 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 7.4.2010 klo 18.00 alkaen Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Yhdistykset huomio! Ilmoitelkaa jatkossa tapahtumianne

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 2/2011

SR ry. Jäsentiedote 2/2011 Jäsentiedote 2/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! Syksy on alkanut, niin myös aktiivinen reserviläistoiminta yhdistyksessämme. Tiedossa onkin paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

JÄSENKIRJE. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen. Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia.

JÄSENKIRJE. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen. Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia. Johtokunta kokoontuu säännöllisesti puheenjohtaja Teemu Tuomisen

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun kappelineuvosto 13.4.2016-1- Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja,

Lisätiedot

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 Auran PÖYTÄKIRJA vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 AIKA: Sunnuntai 07.11.2010 klo 18.00-20.20 PAIKKA: Auran yhtenäiskoulun neuvotteluhuone LÄSNÄ: Tero Sahla Satu Rautias-Barnett

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

3 Asialista Hyväksyttiin aiemmin lähetetty asialista kokouksen asialistaksi.

3 Asialista Hyväksyttiin aiemmin lähetetty asialista kokouksen asialistaksi. Sääksjärven koulun vanhempainyhdistys ry MUISTIO Johtokunnan kokous Aika: 29.10.2013 klo 18 Paikka: Läsnä: Sääksjärven koulu Johanna Laitinen (pj) Katja Rajala (siht.) Claudia Reitkivi Jani Järvinen Milena

Lisätiedot

NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Maija Puolakanaho etunimi.sukunimi@naantali.fi

NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Maija Puolakanaho etunimi.sukunimi@naantali.fi Tammikuu 2016 NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Maija Puolakanaho etunimi.sukunimi@naantali.fi puh 0400 638 398 SAARISTOMARSSI Jo perinteeksi muodostunut saaristomarssi järjestetään lauantaista sunnuntaihin

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU 6/2015. Kokousaika: Maanantai 21.9.2015 klo 17.30. Kokouspaikka: Kaupungintalo, 3. kerros, kokoushuone 302

KOKOUSKUTSU 6/2015. Kokousaika: Maanantai 21.9.2015 klo 17.30. Kokouspaikka: Kaupungintalo, 3. kerros, kokoushuone 302 KOKOUSKUTSU 6/2015 Kokousaika: Maanantai 21.9.2015 klo 17.30 Kokouspaikka: Kaupungintalo, 3. kerros, kokoushuone 302 Saapuvilla olevat jäsenet: Varajäsenet: Käsiteltävät asiat: Metsämäki Ilari Saastamoinen

Lisätiedot

Auttaja lähellä sinua.

Auttaja lähellä sinua. Auttaja lähellä sinua. Punaisen Ristin viikko to 3. ke 9.5.2018 Punaisen Ristin viikko 3. - 9.5.2018 #punaisenristinviikko #auttajakurssi Miksi? Tehdään arjesta turvallinen Suomessa, korostetaan auttamistaitojen

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

varajäsen Toni Jälkön tilalla

varajäsen Toni Jälkön tilalla PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 VAALILAUTAKUNTA Aika 27.6.2018 klo 18 Paikka Pöytyän kirkkoherranvirasto Läsnä Matti Kaipainen puheenjohtaja Aarno Toivonen jäsen Reijo Hartikka jäsen Päivi Kössi jäsen

Lisätiedot

Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen

Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen Tervetuloa sääntömääräiseen kevätkokoukseen maanantaina 22.5.2017 klo 18:00 Hiedanrannan vanhalle tehdasalueelle (www.valiaikainenhiedanranta.fi, www.tampere.fi/hiedanranta).

Lisätiedot

Kansikuvasarja jatkuu vuoden 1992 tuotoksilla

Kansikuvasarja jatkuu vuoden 1992 tuotoksilla Kansikuvasarja jatkuu vuoden 1992 tuotoksilla RETKET TEHDÄÄN JA KOETAAN YHDESSÄ Y H T E I N E N R E T K I @tikkurilansinisetry @tiksinsamoajat hteistyössä on voimaa etket joita muistellaan pitkään oimintaa

Lisätiedot

Miten minä voisin ansaita rahaa

Miten minä voisin ansaita rahaa Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella

Lisätiedot

PIHLAVAN VPK RY:N SÄÄNNÖT

PIHLAVAN VPK RY:N SÄÄNNÖT PIHLAVAN VPK RY:N SÄÄNNÖT PIHLAVAN VPK RY Pihlavan VPK Ry:n säännöt Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Pihlavan VPK ry. Yhdistystä nimitetään näissä säännöissä palokunnaksi. Palokunnan toiminta-alueena

Lisätiedot

mediakortti 2013 WESTIE-lehti

mediakortti 2013 WESTIE-lehti mediakortti 2013 WESTIE-lehti Vuonna 2013 ilmestyy lehden 37. vuosikerta. Copyright Westiekerho ry. Kaikki oikeudet pidätetään. Lehden osittainenkin kopioiminen ilman lupaa on kielletty. Westie-lehden

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin

Lisätiedot

Lapset ja perheet Syksy 2019

Lapset ja perheet Syksy 2019 Lapset ja perheet Syksy 2019 Hei! Kädessäsi on Kouvolan seurakunnan tiedotuslehti lapsiperheille. Tutustu ja tule mukaan tapahtumiin ja kerhoihin. Kysy lisää ja kerro toiveitasi, yhteystiedot löydät takakannesta.

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

Oman kirjasi. tekee Erkki Luumi

Oman kirjasi. tekee Erkki Luumi Oman kirjasi tekee Erkki Luumi Kirjatalo Ekiteki sijaitsee Hämeenkyrön kansallismaisemissa F. E. Sillanpään syntysijoilla Maisematien ja Trossitien risteyksessä kaksi kilometriä Kolmostieltä Mahnala-Timi-liittymästä,

Lisätiedot

Jäsenkirje / Kevät 2016

Jäsenkirje / Kevät 2016 Jäsenkirje / Kevät 2016 Hei MLL Kaarinan jäsen! Kiitos, että kuulut paikallisyhdistykseemme. Uusi jäsenyyskausi on startattu käyntiin osittain uudella hallituksella. Uusien ja vanhojen jäsenten yhteystiedot

Lisätiedot

2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja

2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja SYYSKOKOUS Aika 13.11.2014 klo.18.05 20.26 Paikka Paasitorni, Paasivuorenkatu 5 A Läsnä osallistujaluettelo,( liite: 1) 1 kokouksen avaus Ammattiosaston puheenjohtaja Pauli Purmonen avasi kokouksen ja

Lisätiedot

Jyty Kalajoki ry Kesätiedote

Jyty Kalajoki ry Kesätiedote Jyty Kalajoki ry Kesätiedote Yhdistys tarjoaa jäsenille teatteriesityksen joko Pyhäjoen tai Kalajoen kesäteatteriin. 1 lippu / jäsen!! Kertomalla nimesi ja näyttämällä jäsenkorttia voit käydä katsomassa

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/ Vielä on ulkona vilakkaa, etenkin varjossa, eli laittakaa useampia vaatekerroksia, joita voi tarvittaessa vähentää.

JÄSENKIRJE 1/ Vielä on ulkona vilakkaa, etenkin varjossa, eli laittakaa useampia vaatekerroksia, joita voi tarvittaessa vähentää. JÄSENKIRJE 1/2017 Sisällys 1. Kevättä ja kesää kohti... 2 2. lta... 2 3. Jäsenmaksu, jäsenlajit ja jäsenedut... 3 4. Sääntömääräinen kevätkokous... 4 5. Tulevia tapahtumia... 5 JÄSENKIRJE 1/2017 2 1. Kevättä

Lisätiedot

Vapaaehtoisen palokunnan (vpk:n) mallisäännöt

Vapaaehtoisen palokunnan (vpk:n) mallisäännöt MALLISÄÄNNÖT 1(6) Vapaaehtoisen palokunnan (vpk:n) mallisäännöt Päivitetty 28.5.2007 Vapaaehtoisen palokunnan säännöt Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on vapaaehtoinen palokunta. Yhdistystä nimitetään

Lisätiedot

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kevät 2016 Sisällysluettelo Lapsityönjohtajan tervehdys 3 Perhekerhot 4 Avoinkerho Musaperhekerho Päiväkerho 5 Musiikkitoimintaa 6 Musapäiväkerho Lapsikuoro Koululaisten

Lisätiedot

LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: TALVEN PARAS MUISTO MÄKIKOULUSTA

LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: TALVEN PARAS MUISTO MÄKIKOULUSTA SEURAPOSTI 3.3.2011 LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: Mäkikoululaisten kirjoituskisa Seuraluokittelu Kesäkilpailujen anomukset Kevään neuvottelupäivät 14.-15.5.2011 LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: TALVEN PARAS MUISTO MÄKIKOULUSTA

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Muistutuksena:

JÄSENTIEDOTE. Muistutuksena: JÄSENTIEDOTE SISÄLTÖ 1/2019 Pieni ele -keräys Elämää epilepsian kanssa Kevätkokous Kesäretki Kaverikahvila Vertaistuki Liikuntatapahtumat Liikuntakerho Pipot ja käsineet Uusi palvelutoimistomme Yhteystiedot

Lisätiedot

Suomi-Espanja Seura ry Sociedad Finlandia España. Perustettu

Suomi-Espanja Seura ry Sociedad Finlandia España. Perustettu Suomi-Espanja Seura ry Sociedad Finlandia España Perustettu 12.10.1957 SES 15.10.2013 Seuran tunnus Seura järjesti suunnittelukilpailun 25-vuotisjuhlavuonna 1982 Kilpailun voitti Matti Larres ehdotuksella,

Lisätiedot

KAKU ISSN

KAKU ISSN LOKAKUU 2 0 1 7 ISSN 0780-8356 JOHTOKUNTA v. 2017: Puheenjohtaja Kari Salomaa Varapuheenjohtaja Ismo Laakso Sihteeri Harri Kopra Jäsenet Jukka Jokinen Ilkka Salovaara Antti Kivinummi Jari Männikkö Mauri

Lisätiedot

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen.

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen. TIEDOTE 1/2008 KEVÄTKOKOUSKUTSU Laaksolahden huvilayhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään maanantaina 31.3.2008 klo 18.30 Laaksolahden monitoimitalossa (Lähdepurontie 2). Kokouksessa käsitellään

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelma

Juhlaviikon ohjelma Päivitetty 18.9.2018 Juhlaviikon ohjelma 24. 30.9.2018 Ma 24.9.2018 - Vesirieha 3 4-vuotiaille uimahallilla tasatunnein klo 16.00 18.00. Vapaa pääsy! Ei ennakkoilmoittautumista. - Elokuvailta Nuorisovintillä

Lisätiedot

KUTSU AVAJAISIIN 22.9.

KUTSU AVAJAISIIN 22.9. 1 KUTSU AVAJAISIIN 22.9. POHJOIS-IIN KOULUN UUDEN KOULURAKENNUKSEN AKOLAN JA VIRKKULAN UUDEN KEVYENLIIKENTEEN VÄYLÄN LIIKUNNALLISEEN AVAJAISTAPAHTUMAAN lauantaina 22.9.2018 klo 10.00-13.00 POHJOIS-IIN

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

PL HELSINKI ESITYSLISTA p. (09)

PL HELSINKI ESITYSLISTA p. (09) 24.9.2012 1 (6) PL 57 00531 HELSINKI ESITYSLISTA p. (09) 2340 3600 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 9/2012 Kokousaika: Maanantai 1.10.2012 kello 18.00 Paikka: Kallion kirkon Kappelisalissa, Itäinen papinkatu

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelma

Juhlaviikon ohjelma Päivitetty 24.9.2018 Juhlaviikon ohjelma 24. 30.9.2018 Ma 24.9.2018 - Vesirieha 3 4-vuotiaille uimahallilla tasatunnein klo 16.00 18.00. Vapaa pääsy! Ei ennakkoilmoittautumista. - Elokuvailta Nuorisovintillä

Lisätiedot

Kiltauutiset 1/2016. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 1/2016. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kiltauutiset 1/2016 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kaartin Jääkärirykmentin Kilta KUTSU KAARTIN JÄÄKÄRIRYKMENTIN KILLAN JÄSENILLE Killan vuosikokous pidetään Santahaminassa Perinnetalolla lauantaina 23.4.2016

Lisätiedot

6) Kutsu Huipputapaamiseen 7) Matonpesupäivä 8) Elämä Lapselle -konserttimatka 9) Asiat lautakuntien kokouksista 10) Muut asiat 11) Seuraava kokous

6) Kutsu Huipputapaamiseen 7) Matonpesupäivä 8) Elämä Lapselle -konserttimatka 9) Asiat lautakuntien kokouksista 10) Muut asiat 11) Seuraava kokous KOKOUSKUTSU 5/2017 Kokousaika: Maanantai 29.5.2017 klo 17.00 Kokouspaikka: Saapuvilla olevat jäsenet: Kaupungintalo, 3. kerros, valtuustosali Haavisto Marika Salonen Leevi Kannisto Arttu Tynkkynen Alina

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

Merimasku-Seura ry. Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2015

Merimasku-Seura ry. Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2015 Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Merimasku-Seura ry:n toiminta vuonna 2015 oli painottunut Kollolan ympäristöön, rakentamiseen ja vanhan kunnostamiseen. Yleiset kokoukset Seuran

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2017

UUTISKIRJE HELMIKUU 2017 UUTISKIRJE HELMIKUU 2017 Satutunti Tervetuloa helmikuun satutunnille tiistaina 7.2.2017 klo 9.30. Isommilta ryhmiltä toivomme ennakkoilmoittautumista. Anne Bürkland puh. 09 8393 0805 anne.burkland@vantaa.fi

Lisätiedot

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset KARLIN SUKUSEURA RY KUTSU SUKUJUHLAAN JA SUKUKOKOUKSEEN 16.6.2013 Karlin sukuseura ry:n sukuneuvostolla on ilo kutsua Sinut perheineen yhdistyksen sääntöjen edellyttämään varsinaiseen sukukokoukseen 16.6.2013.

Lisätiedot

Puheenjohtajan tervehdys

Puheenjohtajan tervehdys Jäsentiedote 1/2015 Nurmijärven Yrittäjät ry Puheenjohtajan tervehdys Luet juuri Nurmijärven Yrittäjien uutta jäsentiedotetta. Tiedotteen voi lukea suoraan viestissä tai ellei viesti aukea kunnolla niin

Lisätiedot

JOSE TOIMINTA 2013 1/7 Joensuun seudun erilaiset oppijat ry 1.10.2013 Puosuntie 1 80170 Joensuu

JOSE TOIMINTA 2013 1/7 Joensuun seudun erilaiset oppijat ry 1.10.2013 Puosuntie 1 80170 Joensuu JOSE TOIMINTA 2013 1/7 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Josen jäseninä on erilaisia oppijoita, heidän läheisiään ja työnsä vuoksi oppimisvaikeuksista kiinnostuneita. Josen tarkoituksena on koota edellä mainitut

Lisätiedot

Lapset ja perheet Syksy 2018

Lapset ja perheet Syksy 2018 Lapset ja perheet Syksy 2018 Hei! Kädessäsi on Kouvolan seurakunnan tiedotuslehti lapsiperheille. Tutustu ja tule mukaan tapahtumiin ja kerhoihin. Kysy lisää ja kerro toiveitasi, yhteystiedot löydät takakannesta.

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2013-31.7.2014 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 4 4. Toiminta... 5 5. Talous...

Lisätiedot

Etelä-Karjalan pelastuslaitos Suunnittelija Johanna Franzén

Etelä-Karjalan pelastuslaitos Suunnittelija Johanna Franzén Etelä-Karjalan pelastuslaitos Suunnittelija Johanna Franzén Sopimuspalokunnat kuolee Pienillä paikkakunnilla ei väki riitä, isoilla taas valitaan muita harrastuksia kun tarjontaa on niin paljon Teettekö

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010 PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010 SISÄLTÖ Kuntatiedotteista... 1 Valtuuston kokouskutsu... 1 112-päivä Pyhännällä... 2 Mitä haluaisit opiskella kansalaisopistossa... 2 Pyhännän rintamaveteraanien

Lisätiedot

Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan. Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia.

Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan. Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia. Suomikoululainen Tammikuu 2012 Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia 1 Puheenjohtajan palsta Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2012! Mitähän tuleva

Lisätiedot

SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS ry

SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS ry 1/3 SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS ry EDUSTUSJOUKKUESOPIMUS Koiranohjaaja ja koira Ohjaajan nimi: Ohjaajan osoite: Ohjaajan puhelinnumero: Ohjaajan sähköpostiosoite: Koiran nimi: Koiran rekisterinumero:

Lisätiedot

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille Koulumaailman tehtäväpaketti alakoululaisille TEHTÄVÄ 1 Miltä sanomalehti tuntuu? Tuleeko kotiisi sanomalehti? Mihin se laitetaan lukemisen jälkeen? 1 Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2 Miltä

Lisätiedot

115 vuotta. Uudenmaan Martat ry 85 vuotta. Anne Lempinen

115 vuotta. Uudenmaan Martat ry 85 vuotta. Anne Lempinen 115 vuotta Uudenmaan Martat ry 85 vuotta Anne Lempinen Uudenmaan Martat 85 vuotta Tuodaan juhlavuosi osaksi arkea Juhlavuotta tuodaan monin tavoin ja erilaisin tapahtumin esille tavoitteena on, että juhlavuosi

Lisätiedot

Yhdistystiedote 3/2015

Yhdistystiedote 3/2015 Yhdistystiedote 3/2015 Tervehdys yhdistysaktiivi, Kevät etenee hyvää vauhtia. Useimpien kanssa tapasimmekin jo liittokokouksessa. Tässä yhdistystiedotteessa on koottu tärkeimpiä liiton kuulumisia teille

Lisätiedot

Aurinkoista kevättä!

Aurinkoista kevättä! Jyty Varkaus Ry Huhtikuu 2016 Jäsentiedote 1 Hallituksen päätöksiä 2 Edunvalvontakatsaus 3 Vuoden 2017 kalenterien tilausmuutos 4 Kevätkokous 5 Kuntokorttien palautus 6 Haluatko luottamusmieheksi 7 Sampea

Lisätiedot

MITÄ VOI HARRASTAA KÄMMENNIEMESSÄ?

MITÄ VOI HARRASTAA KÄMMENNIEMESSÄ? MITÄ VOI HARRASTAA KÄMMENNIEMESSÄ? HARRASTELUKUJÄRJESTYKSET ALA- JA YLÄKOULULAISILLE JA MUUTA TIETOA HARRASTELUKUJÄRJESTYS 7-12-VUOTIAILLE KEVÄT 2014 Maanantai Palloilu 1-2lk klo 17.30-18.30 Palloilu 5-6lk

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

Ritva bingo-emäntänä VANA

Ritva bingo-emäntänä VANA VANA JOUNI TENTATTA- Ritva bingo-emäntänä Halusin haastatella Jounia siksi, että hän on ahkerasti kirjoittanut lehteemme vuosien aikana, mutta en muista onko häntä haastateltu lehdessä kertaakaan. Esitin

Lisätiedot

Kiertäjäkansa/ Paiste Mäenpää Houkantie Lempäälä Kiertäjäkansa 2 / 2003

Kiertäjäkansa/ Paiste Mäenpää Houkantie Lempäälä Kiertäjäkansa 2 / 2003 Kiertäjäkansa 2 / 2003 Partiolippukunta Kyynärön Kiertäjät Perustettu 1978 Lpkj: Jarkko Haliseva Annalantie 6A 33880 Lempäälä Puhelin: 040-5015944 Sähköp.: jarkko.haliseva@nic.fi Sihteeri: Heikki Kylmäniemi

Lisätiedot

Metsämaan VPK:n nuoriso-osasto edoaa. Nuoriso-osasto järjestää toimintavuorokauden 19.-20.9.2015.

Metsämaan VPK:n nuoriso-osasto edoaa. Nuoriso-osasto järjestää toimintavuorokauden 19.-20.9.2015. Metsämaan VPK:n nuoriso-osasto edoaa Nuoriso-osasto järjestää toimintavuorokauden 19.-20.9.2015. Tämä näkyy lisääntyneenä hälytysajona, savunmuodostumina ja muuna toimintana Metsämaan alueella. Tänä vuonna

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

Ilmoittaudu ja tule mukaan!

Ilmoittaudu ja tule mukaan! Suomen Ladun 54. Leiripäivät Vantaan Hakunilassa Ilmoittaudu ja tule mukaan! Tule hetkeksi, päiväksi tai koko viikonlopuksi pelaamaan, kisaamaan, osallistumaan ja rentoutumaan, tule lauantai-iltana tanssimaan

Lisätiedot

51 Kesäkauden tapahtumat Anttolassa vuonna 2016 ja niiden järjestelyt

51 Kesäkauden tapahtumat Anttolassa vuonna 2016 ja niiden järjestelyt Mikkeli Pöytäkirja 7/2015 1 (11) Aika 22.09.2015, klo 18:00-19:35 Paikka Anttola-talo, Taipaleentie 31, 52100 Anttola Käsitellyt asiat 49 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 50 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Lasten kässä- käsityökoulu, Käsityön perusteet

Lasten kässä- käsityökoulu, Käsityön perusteet Maanantai klo 14.30 16.00 alkaa 17.8. ennakkoilm. klo 15.30 17.00 alkaa 2.10.( pe) Lasten kässä- käsityökoulu, Käsityön perusteet 1.-4.luokkalaisille Käsityökerhossa annetaan taiteen perusopetuksen mukaista

Lisätiedot

MUISTOJA KESÄLEIRILTÄ!!!

MUISTOJA KESÄLEIRILTÄ!!! MUISTOJA KESÄLEIRILTÄ!!! YKSI MAAILMA YKSI LUPAUS Sivu 2 JOULULEHTI 2007 Tuleva joululehti on jo kolmastoista, jonka me partiolaiset julkaisemme. Lehtiön Johanna hoitaa tänä vuonna lehden päätoimittajan

Lisätiedot

8/2018. Tärkeää. Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:

8/2018. Tärkeää. Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: 8/2018 Tärkeää Liittopäivien teemana oli viestintä ja vaikuttaminen Avoimet ovet Aivovammaliiton toimistolla 12.12.2018 Nuori, anna äänesi kuulua! Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 Liittopäivien

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 1/2019 19.2.2019 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta AURINKOON, AURINKOON! Nyt

Lisätiedot

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä Leirilehti 11.06.2015 NUMERO 2 Leirin avajaiset Pelastusjohtaja Harri Setälä Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA TAKU 1 ILOISIA LEIRIKASVOJA AKU 2 Sää huomenna 14 RUOAKSI HUOMENNA: 7.30 aamupala: kaurapuuro,

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelma

Juhlaviikon ohjelma Päivitetty 14.9.2018 Juhlaviikon ohjelma 24. 30.9.2018 Ma 24.9.2018 - Vesirieha 3 4-vuotiaille uimahallilla tasatunnein klo 16.00 18.00. Vapaa pääsy! Ei ennakkoilmoittautumista. - Elokuvailta Nuorisovintillä

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 6/2015 Sivu 40

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 6/2015 Sivu 40 l KOKOUSAIKA 21.9.2015 klo 17.30 18.25 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 302 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Malmi Opri Metsämäki Ilari Saastamoinen Linda

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2 / 2015

JÄSENTIEDOTE 2 / 2015 LAVATANSSISEURA TANSSIKAS JÄSENTIEDOTE 2 / 2015 Hallituksen tervehdys Jäsenedut Seuravaatteet Kesän tapahtumat Kevätkokous Syksyn tulevaa ohjelmaa HALLITUKSEN TERVEHDYS Kurssitarjontamme jatkuu hyvin aktiivisena

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Kaupungintalo, 3. kerros, hallituksen kokoushuone

Kaupungintalo, 3. kerros, hallituksen kokoushuone KOKOUSKUTSU 4/2017 Kokousaika: Maanantai 24.4.2017 klo 16.30 Kokouspaikka: Saapuvilla olevat jäsenet: Kaupungintalo, 3. kerros, hallituksen kokoushuone Haavisto Marika Salonen Leevi Kannisto Arttu Tynkkynen

Lisätiedot

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009 Jäsenkirje 1/2009 Vuosi 2009 on ehtinyt jo kesän kynnykselle. Ilmailuinsinöörien kerho lähestyy teitä nyt toimikauden ensimmäisellä jäsenkirjeellä, jossa esitellään tämän vuoden johtokunta, kartoitetaan

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 3

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 3 Sivu 1 Kokousaika Keskiviikkona 23.5.2018 klo 17 - Kokouspaikka Läsnä Kokoushuone Ulvinen Heli, kirkkoherra, puheenjohtaja Hanhimäki Sampo, jäsen Huostila Anja, jäsen Huostila Mari, jäsen Kartano Ulla,

Lisätiedot

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018 Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018 Tietoa yhdistyksille Tämän puheenjohtajille ja sihteereille lähtevän Tietoa yhdistyksille -kirjeen liitteenä ohessa ovat liittokokouskutsu

Lisätiedot

Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10.

Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10. RIPPIKOULUT 2019 TERVE! Ensi vuonna olet sen ikäinen, että voit käydä rippikoulun. Tervetuloa! Lue tämä kirje ja mieti yhdessä perheesi kanssa eri vaihtoehtoja. Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkistajaa ja kaksi ääntenlaskijaa

2 Kokouksen järjestäytyminen: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkistajaa ja kaksi ääntenlaskijaa 1 /6 Pohjois- Pohjanmaan ESITYSLISTA Kanakoiraharrastajat Ry. 26.04.2016 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaaminen 2 Kokouksen järjestäytyminen: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi

Lisätiedot

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina 20.11.14 lääkärin vastaanotto suljettu klo 11.00 16.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi.

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina 20.11.14 lääkärin vastaanotto suljettu klo 11.00 16.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 21/2014 16.11.2014 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja Harri Kallioinen toivotti kaikki tervetulleiksi ja avasi kokouksen 18:38.

Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja Harri Kallioinen toivotti kaikki tervetulleiksi ja avasi kokouksen 18:38. AJON JOHTOKUNNAN KOKOUS 1/2015 AIKA: 15.1.2015 klo 18:30 PAIKKA: Harri Kallioisen koti LÄSNÄ: Harri Kallioinen (pj), Laura Manninen (s), Tarja Nyyssönen, Mari Lehtiranta, Kari Ängeslevä, Pasi Tikka ja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot