Kaikkiin maksullisiin tilaisuuksiin on aina sitova ilmoittautuminen.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaikkiin maksullisiin tilaisuuksiin on aina sitova ilmoittautuminen."

Transkriptio

1 JÄSENKIRJE TOUKOKUU 2015 PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Näin toukokuussa ollaan jo kesän eteisessä, mutta me hpkyläiset katsomme jo pidemmälle, loppukesään ja syksyyn. Vilautamme jopa kulttuurikuulumisia joulukuultakin, Tallinnan Oopperamatkan ( ) muodossa. Meillä on edessämme kesätauko, kun viimeinen HPKY:n tapahtuma tältä keväältä, Talvipuutarhavierailu (28.5.) on tehty. Jos haluat mattimyöhäisenä mukaan reissuun, otathan yhteyttä Sini-Tuuliin tai Hakkiin. Syyskautemme polkaistaankin käyntiin sitten elokuussa, jazzia kuunnellen. Riennämme sankoin joukoin Viapori Jazz Dallapé -konserttiin Suomenlinnaan (26.8.) Ennen konserttia kokoonnumme yhdessä nostamaan maljan loppukesälle. Sibeliuksen 150-juhlavuosi on tärkeä tapahtuma ja HPKY ottaa osaan juhlaan osallistumalla toukokuussa avatussa Kulttuurisalongissa Sibelius Finlandia -musiikkinäytökseen (3.9.), jossa esiintyvät tenori Hannu Jurmu ja pianotaiteilija Jouni Somero. Kulttuurisalonki on aivan uudenlainen paikka Helsingin kulttuurimaisemassa ja sen vetäjät kertovatkin tavoittelevansa tilassa Pariisin ja 40-lukujen salonkitunnelmaa. Mennään siis Minun Helsinkini -hengessä katsomaan uutta upeaa tilaa, syömään hyvää ruokaa ja kuuntelemaan Sibeliusta. Muistorikkaan illan elementit ovat tässä. Musiikkia on tarjolla myös , kun Eino Grön laulaa Olavi Virran tuotantoa upeassa konsertissa. Sielläkin on HPKY mukana. Teatterin puolelta viemme teidät katsomaan Ministeriä viedään -esitystä (12.9.) Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämölle. Lisäksi aloitimme jälleen uuden ohjelmakonserptin, HPKY:n naisten illan, johon toki ovat myös miehet tervetulleita. Ensimmäisessä naisten illassa (29.9.) keskustelemme tietokirjailija, toimittaja Eveliina Talvitien johdolla mm. siitä, kuinka tehdä elämästään itsensä näköinen siitä huolimatta, että hyvämaineiselle naiselle asetetut rajat runnovat ahtaaseen muottiin? Talvitie on kirjoittanut aiheesta kirjan Hieno vai huono?. Talvitie kirjoitti myös muutama vuosi sitten kirjan Keitäs tyttö kahvia, jossa hän pohti, miten naiset käyttävät valtaa. Lämmintä kesää toivoen, hienoa syksyä odottaen, Minttu Minttu Vilander HPKY r.y:n puheenjohtaja puh TAPAHTUMASIHTEERI Vieraile sivuillamme tapahtumasihteeri puh Tapahtumiin ilmoittautuminen Muistathan ilmoittautua tilaisuuksiin ajoissa. Kaikkiin tilaisuuksiin ilmoittautumiset minulle, mikäli kyseisen tilaisuuden kohdalla ei ole toisin mainittu. Tapahtumiin voit ilmoittautua myös valmiilla lomakkeella nettisivuillamme TÄRKEÄÄ HUOMIOITAVAA Kaikkiin maksullisiin tilaisuuksiin on aina sitova ilmoittautuminen. Emme ota peruutuksia vastaan ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen, koska silloin olemme jo ostaneet liput. Jos et itse pääse tilaisuuteen, johon olet varannut lipun tai useamman, edellytämme, että myyt varaamasi lipun / liput itse eteenpäin. Tieto tilalle tulijasta ilmoitettava tapahtumasihteerille silloin, kun tapahtumaan mennään yhteiskuljetuksella. Tässä jäsenkirjeessä: Viapori Jazz 2015 Sibelius Finlandia -musiikkinäytös Ministeriä viedään teatteriesitys Naisten ilta Eino Grön & Olavi Virta Oopperamatka Tallinnaan Terveiset Brysselistä Anna vinkkejä ja palautetta

2 -2-1. VIAPORI JAZZ 2015 SUOMENLINNASSA - Ke (Ilmoittaudu 4.6. mennessä) JazzDallapé Tenalji von Fersen -salissa Suomenlinnassa keskiviikkona klo K-18 Viapori Jazzin vastuullinen järjestäjä on Viapori Jazz ry. Tapahtuma on osa Helsingin juhlaviikkojen ohjelmistoa. JUHA HOSTIKKA ja DALLAPÉ-ORKESTERI Tänä vuonna Viapori Jazzin aloittaa uusi uljas Dallapé! Alkuperäisen menestysorkesterin JazzDallapén vanhasta ohjelmistosta kaivetut jazzvärssyt on saatu nuoremman sukupolven huippumuusikoiden kalkuteltavaksi. Lähes satavuotiset sävellykset soljuvat suloisesti monisatavuotisen Fersenin muurien sisällä elokuun yössä. Tervetuloa avaamaan kaikkien aikojen viidestoista Viapori Jazz! KULJETUKSET Lähimmäksi konserttipaikkaa pääset JT-Linellä tasatunnein Kauppatorilta, Kaupungintalon edestä. Meno-paluu 7,00. Yksi suunta 3,50. Jää pois Tykistölahdessa! Tavataan Café Chapmanissa klo Nautitaan lasilliset kuohuvaa yhdessä. Café Champan on Tykistölahdessa suoraan venesataman edessä. Siitä 3-4 minuutin matka konserttipaikalle. HPKY:n hallituksesta mukana isäntä/emäntä. JT-LINE:n vesibussit lähtevät Viapori Jazziin tasatunnein Kauppatorilta, Kaupungintalon edestä klo Ajoaika on noin 20 minuuttia. Viimeinen vesibussi kaupunkiin lähtee klo Puh , Café Chapman Lähde elokuiseen Jazz-tunnelmaan! Hinta 32 / hlö. Sisältää konserttilipun. Sekä lasillisen kuohuvaa Café Chapmanissa. Suomenlinnan lautalla pääset myös perille, mutta perillä kävelymatka on pidempi. Lautalla käyvät Helsingin sisäiset matkaliput, seutuliikenteen liput sekä Suomenlinna-lippu. Sitova ilmoittautuminen mennessä: puh tai

3 KULTTUURISALONKI - To (Ilmoittaudu mennessä) Kulttuurisalonki on uusi ja ainutlaatuinen kulttuurista kiinnostuneiden kohtauspaikka Helsingin sydämessä Erottaja (Entinen Elokuvatatteri Adams). Sibelius Finlandia musiikkinäytös Kulttuurisalongissa torstaina klo Lähde nauttimaan ainutlaatuisesta Sibelius-illasta uudessa Kulttuurisalongissa. Nauti hyvästä ruuasta ja ainutlaatuisesta musiikkinäytöksestä. Sibelius Finlandia -esitys musiikkiteatterin keinoin on taiteilijoiden tenori Hannu Jurmun ja pianotaitelija Jouni Someron tulkintoja Sibeliuksen teoksista. Konsertin kruunaa multimediaesitys, jossa heijastetaan kuvia ja animaatioita Suomen luonnosta ja suomalaisesta sielunmaisemasta Sibeliuksen eri ikäkausilta. Esitys on samalla läpileikkaus Suomen historiaan sekä suomalaisten kansallistunteen kehittymiseen ja syntymiseen. Sibelius 150 vuotta juhlavuosi! 3 x Sibelius -taidenäyttelyssä on kolmen lahjakkaan taiteilijan, Virpi Ekmanin, Jan Vaakan ja Petri Petrien teoksia Sibeliuksesta. VIP-illan hinta 84 euroa sisältää: - Näytös & Buffet-ruokailu *) - Sibelius CD-kortin - käsiohjelman - taidenäyttely 3 x Sibelius Ohjelma: klo paikan lyhyt esittely ja näyttelyyn tutustuminen klo 18 alkaen ruokailu klo 19 näytös sisältäen väliajan Ilta päättyy klo *) Juoma- ja alkoholitarjoilut maksetaan erikseen paikan päällä. Varmasti unohtumaton elämys! VIP-paketin hinta 84 / hlö Sitova ilmoittautuminen mennessä: puh tai

4 ARENA-TEATTERI - La (Ilmoittaudu mennessä) Hämeentie 2, Helsinki RAY COONEY Ministeriä viedään MAAILMANLUOKAN MUNAUKSIA Helsingin Kaupunginteatterin Arena-teatterissa nauretaan lauantaina ministerin munauksille. Valtakunnan asiat unohtuvat ja Hotelli Vaakunan huoneiden ovet käyvät vinhaa vauhtia, kun lemmennälkä kurnii ministeri Reino Viljasen vatsassa. Ministeri on hankkiutumassa uuden kohun keskushenkilöksi ja suhde pääministerin avustajaan uhkaa paljastua. Ministeriä viedään on tämän päivän Suomeen päivitetty Ray Cooneyn hervoton farssi, joka saa toivomaan, että kaikki todella pohjautuu vain villiin ja ehtymättömään mielikuvitukseen. Rooleissa mm. mainiot Esko Roine, Sari Siikander ja Asko Sarkola. Hinta 42 / hlö + postituskulut 2 Varmasti naurua piisaa! Sitova ilmoittautuminen mennessä: puh tai 4. NAISTEN ILTA - Ti (Ilmoittaudu mennessä) Eveliina Talvitie Museokatu 8, Helsinki Naisten ilta, kello Storyvillessä! Tämä ilta on naisten! Vahvojen ja herkkien, johtajien ja menestyjien. Ainutlaatuisten naisten ilta. HPKY tarjoaa mahdollisuuden tulla keskustelemaan naisen paikasta yhteiskunnassa Eveliina Talvitien kanssa. Talvitie on kirjoittanut naisia ja politiikkaa koskevan kirjan Keitäs tyttö kahvia, sekä erilaisia naiskuvia käsittelevän kirjan Hieno vai huono? Tule mukaan keskustelemaan. Ja miehetkin ovat tietysti tervetulleita! Kuinka nainen nousee ministerin asemaan tai kasvaa valtionaiseksi? Miten naiset valtaa käyttävät ja mikä saa heidät siitä luopumaan? Entä kun lasikatto lyödään sirpaleiksi, mitä siitä seuraa? Keitäs tyttö kahvia esittää sumeilemattomia kysymyksiä sukupuolisidonnaisista hyvä veli -verkostoista ja kertoo siskojen omista selviytymiskeinoista. Rohkeissa haastatteluissa monet tunnetut naispoliitikot kertovat unelmistaan, onnistumisistaan ja kompuroinneistaan politiikan portailla. Kotimaisista huippupoliitikoista mukana ovat mm. Tarja Halonen, Elisabeth Rehn, Mari Kiviniemi ja Maria Guzenina-Richardson. Hinta 10 / hlö Sisältää ohjelman ja lasin kuohuviiniä. Sitova ilmoittautuminen mennessä: Sini Korpinen sini.korpinen@gmail.com

5 SAVOY-TEATTERI - Ma (Ilmoittaudu mennessä) Kasarmikatu 46, Helsinki Eino Grön & Olavi Virta ikuinen ystävyys Tangon taikaa ja ikuista ystävyyttä maanantaina klo Savoy-teatterissa Eino Grön ja Olavi Virta olivat läheiset ystävät. Virta nimesi Eino Grönin manttelinperijäkseen. Olavi Virran ja Topi Kärjen 100-vuotisjuhlan kunniaksi Eino Grön konsertoi ja kertoo tarinoita yhteisestä matkasta ja ystävyydestä. Mukana ovat myös tangokuningas Jouni Keronen ja tangokuningatar Johanna Debreczeni. Säestyksestä vastaa Marian Petrescun yhtye. Hinta 34 / hlö + postituskulut Paikat riveiltä Sitova ilmoittautuminen mennessä: Hakime Arat puh tai hakime.arat@kansio.fi 6. OOPPERAMATKA TALLINNAAN - La-su (Ilmoittaudu mennessä) Ooppera LA TRAVIATA on Giuseppe Verdin kolminäytöksinen ooppera, Francesco Maria Piaven libretto Kesto 2 t 45 min Italiankielinen esitys, tekstitys viroksi ja englanniksi Lähde joulukuussa oopperamatkalle Tallinnaan ja samalla Tallinnan joulumarkkinoille viikonloppuna la-su La traviata on ajaton oopperaklassikko, joka on 1800-luvun keskivaiheilta asti valloittanut yleisöä kaikkialla maailmassa ja tullut yhdeksi rakastetuimmista oopperoista musiikkiteatterin historiassa. La traviata on myös Estoniassa yksi eniten lavastetuista oopperoista, jolle yleisö on melkein vuosisadan aikana osoittanut suosiotaan seitsemässä kantaesityksessä. Mukaan mahtuu 22 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Yöpyminen Baltic Hotelli Vana Wiru, ****, Vanhassa kaupungissa, os. Viru 11 (200 m Raatihuoneen torille) Jatkuu >

6 - 6Ohjelma lauantaina Klo 9.30 kokoontuminen Länsisatamassa, lippujen jako Klo Tallink Shuttle lähtee (perillä Tallinnassa 12.30) Klo siirtyminen kimppatakseilla hotelliin Klo omakustanteinen lounas hotellin uudessa country fine dining -ravintolassa Klo Majoittautuminen, 2 hengen huoneisiin - vapaata aikaa ostoksille, joulutorille tms. Klo lähtö Estonia teatteriin kävellen (500m) Klo opastettu kierros teatterissa (opastuskieli englanti) Klo Ooppera La Traviata (kesto 3 tuntia, kaksi väliaikaa) - paluu kävellen hotellille Ohjelma sunnuntaina Aamiainen hotellilla - Raatihuoneen torin joulumarkkinat ym. kunkin oman aikataulun mukaan. - Klo oltava satamassa - Klo laiva lähtee (saapuu Helsinkiin klo 18.30) Baltic Hotel Vana Wiru on helmi Tallinnan sydämessä. Erinomainen sijainti, ammattimainen ja huomaavainen palvelu, tyylikäs ja viihtyisä. Löytyykö Estonia teatterista oma kummitus? Tähän ja moneen muuhun mielenkiintoiseen kysymykseen saamme vastauksen kurkistamalla kulisseihin ennen oopperan alkua. Kierros kestää tunnin ja opastus tapahtuu englanniksi. Hinta 145 / hlö Sitova ilmoittautuminen mennessä: Sisältää laivamatkat, yöpyminen 2hh, aamiainen, kierros oopperan kulisseissa ja oopperalippu. Lisämaksu 1hh huoneesta 29. Henna Aunisto puh tai henna.aunisto@kansio.fi TERVEISET BRYSSELISTÄ Tervehdys toukokuun alun Brysselin matkaltamme. Matka oli antoisa ja onnistunut. Nähtiin ja koettiin paljon. Ja sää suosi koko matkan ajan. Vierailimme Euroopan Parlamentissa, teimme retken Bruggeen. Nautimme hyviä ruokia ja maittavia oluita. Matkaseura oli mitä mainioin. Meillä oli mukavaa. Olisitpa ollut sinäkin mukana! ANNA VINKKEJÄ JA PALAUTETTA Jotta voimme palvella jäseniämme entistä paremmin ja tarjota mieluista ohjelmaa, toivomme saavamme sinulta vinkkejä ja toiveita. Pyrimme toteuttamaan toiveet mahdollisuuksien mukaan. Myös kaikki risut ja ruusut ovat meille tärkeitä. Voit lähettää postia joko nettisivujemme kautta tai voit laittaa ia tapahtumasihteeri Sini-Tuuli Mäkiselle. Aina voit myös soittaa hänelle puh IHANAA KESÄN ODOTUSTA. Seuraava jäsenkirje ilmestyy lomien jälkeen.

Kaikkiin maksullisiin tilaisuuksiin on aina sitova ilmoittautuminen.

Kaikkiin maksullisiin tilaisuuksiin on aina sitova ilmoittautuminen. JÄSENKIRJE SYYSKUU 2015 PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Haussa uusia osaajia. Toivottavasti kesä sujui mukavasti, vaikka valitettavasti säät suosivatkin tällä kertaa vasta elokuussa. Suomalainen kesäsää on arvaamaton,

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

Minttu. Ps. Mukana on jälleen jäsenmaksu. Toivomme, että jokainen jäsen hoitaa sen ajallaan, sillä jäsenmaksuilla on meille suuri merkitys.

Minttu. Ps. Mukana on jälleen jäsenmaksu. Toivomme, että jokainen jäsen hoitaa sen ajallaan, sillä jäsenmaksuilla on meille suuri merkitys. JÄSENKIRJE TAMMIKUU 2015 PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Tervetuloa 2015. Kulttuuriyhdistyksemme jatkaa toimintaansa kunnioittaen vanhaa ja lisäten mausteeksi myös pienin erin uutta. Vuosikokouksessa päätimme,

Lisätiedot

Ilmoittaudu ja tule mukaan!

Ilmoittaudu ja tule mukaan! Suomen Ladun 54. Leiripäivät Vantaan Hakunilassa Ilmoittaudu ja tule mukaan! Tule hetkeksi, päiväksi tai koko viikonlopuksi pelaamaan, kisaamaan, osallistumaan ja rentoutumaan, tule lauantai-iltana tanssimaan

Lisätiedot

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa. KULTTUURITAPAHTUMAT VUONNA 2015 NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 8.12.2015 tuli hänen syntymästään kuluneeksi 150 vuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat

Lisätiedot

Kevätretki Viroon Ohjelmarunko ja aikataulu Tuusulan Rotaryklubi Päivitetty / jhe

Kevätretki Viroon Ohjelmarunko ja aikataulu Tuusulan Rotaryklubi Päivitetty / jhe Kevätretki Viroon 6.-7.5.2019 Ohjelmarunko ja aikataulu Tuusulan Rotaryklubi Päivitetty Tuusulan Rotaryklubi ry / Tallinnan matka 6.-7.5. 2019 Teemasta Viron nopean kehityksen salaisuus? Missä mennään

Lisätiedot

JÄSENKIRJE MAALISKUU 2014. Tämä ihmeellinen talvi alkaa pikkuhiljaa kääntyä kohti kevättä ja sitä myöten kesää.

JÄSENKIRJE MAALISKUU 2014. Tämä ihmeellinen talvi alkaa pikkuhiljaa kääntyä kohti kevättä ja sitä myöten kesää. JÄSENKIRJE MAALISKUU 2014 PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Tämä ihmeellinen talvi alkaa pikkuhiljaa kääntyä kohti kevättä ja sitä myöten kesää. HPKY tarjoaakin tässä jäsenkirjeessä tapahtumia nyt pitkälle tulevaisuuteen:

Lisätiedot

Ensi viikolla

Ensi viikolla 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 17.5. http://www.klubi.biz/viikkokirje.html Ensi viikolla 20.-26.5. Maanantai 20.5. klo 17.00 Taidesukellus (AVEC) - Koe uudenlainen lähestymistapa

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY RISTEILYT SINISELLÄ SAIMAALLA KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT Lähtö Kuopiosta (ti, to, la) tai Savonlinnasta (ma, ke, pe) klo 9.00. Risteily Heinäveden reittiä pitkin neljän sulkukanavan ja kahden avokanavan kautta

Lisätiedot

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto Kevään 2019 info 12.4.2019 kello 18.00 KankU Voimistelujaosto NTV-kisat Isokyrössä la 13.4 Akron kisat Tampereella: La 27.4 1 lk(akrostara) Su 28.4. 3 lk Tutor-tapaaminen ti 23.4 Nuoret ohjaajat Aiheena

Lisätiedot

Marraskuun tapahtumat

Marraskuun tapahtumat Marraskuu on jo onnellisesti takanapäin ja joulu on ihan kohta ovella. Marraskuun tapahtumat Ennen syyskokouksen alkua Tuulia Alanen-Brandt piti mielenkiintoisen luennon vartalon mittalinjoista ja esitteli

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

Puheenjohtajan tervehdys

Puheenjohtajan tervehdys Jäsentiedote 1/2015 Nurmijärven Yrittäjät ry Puheenjohtajan tervehdys Luet juuri Nurmijärven Yrittäjien uutta jäsentiedotetta. Tiedotteen voi lukea suoraan viestissä tai ellei viesti aukea kunnolla niin

Lisätiedot

Päivitys

Päivitys I N F O PA K E T T I Päivitys 20.3.2019 w w w. k u u r o j e n l i i t t o. f i / s e n i o r i e n - k u l t t u u r i t a p a h t u m a KUTSU Kutsu kuurojen seniorien 18. kulttuuritapahtumaan Kuurojen

Lisätiedot

Helsingin Kansallinen Kulttuuriyhdistys, jäsenkirje 3/2017

Helsingin Kansallinen Kulttuuriyhdistys, jäsenkirje 3/2017 Helsingin Kansallinen Kulttuuriyhdistys, jäsenkirje 3/2017 Syksy on saapunut, kulttuurin ystävät. Olemme keränneet teille jälleen monipuolisen kattauksen tapahtumia, painottaen omaa tapahtumatuotantoamme.

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Uudenmaan Maakuntaparlamentti Aikamatka menestykseen

Uudenmaan Maakuntaparlamentti Aikamatka menestykseen Hallitus 21.9.2015, OHEISMATERIAALI 3 Uudenmaan 20 VUOTTA 12. 14.11.2015 Maakuntaparlamentti Aikamatka menestykseen OHJELMA Uudenmaan Maakuntaparlamentti M/S Silja Symphony 12. 14.11.2015 Kaikki ajat ovat

Lisätiedot

Kiltauutiset 1/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 1/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kiltauutiset 1/2014 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kaartin Jääkärirykmentin Kilta KUTSU Paikka: Perinnetalo/ Jääkärisali Aika: 26.4.2014 klo 11:00 alkaen Tilaisuuden kesto noin tunnin Esityslista Kaartin

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa PÄIVITETTY AIKATAULU

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa PÄIVITETTY AIKATAULU 1/6 SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 17.-18.3.2018 PÄIVITETTY AIKATAULU 2/6 Ohjelmat ja hinnasto LIITTOKOKOUS Majoitus Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel, Tallinna 17.-18.3.2018 Park

Lisätiedot

Kiltauutiset 1/2016. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 1/2016. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kiltauutiset 1/2016 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kaartin Jääkärirykmentin Kilta KUTSU KAARTIN JÄÄKÄRIRYKMENTIN KILLAN JÄSENILLE Killan vuosikokous pidetään Santahaminassa Perinnetalolla lauantaina 23.4.2016

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

HYVINKIN Kiertoajelu Riikassa Latvian maataloustuotannon esittely Seminaarin osallistujien esittäytyminen ja odotukset

HYVINKIN Kiertoajelu Riikassa Latvian maataloustuotannon esittely Seminaarin osallistujien esittäytyminen ja odotukset Hyvät maitotilayrittäjät Tervetuloa Perinteisen LaatuKlubin 10-vuotisjuhlaseminaariin Riikaan Aika Tiistai torstai 29.11. - 1.12.2011 Paikka Riika, Latvia, Kylpylähotelli Radisson Blu Hotel Latvija Seminaarissa

Lisätiedot

ENSI VIIKOLLA

ENSI VIIKOLLA 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 20.4.2018http://www.klubi.biz/viikkokirje.html ENSI VIIKOLLA 23.4.-29.4.2018 Tiistai 24.4. klo 12.00 Ministerilounas Vieraana sisäministeri Kai Mykkänen.

Lisätiedot

Kalastuspäiviä on neljä, aamu yhdeksästä iltapäivään kello viiteen. Majoituksemme hotelli Bahari Beach issa sisältää all inclusivepalvelun.

Kalastuspäiviä on neljä, aamu yhdeksästä iltapäivään kello viiteen. Majoituksemme hotelli Bahari Beach issa sisältää all inclusivepalvelun. Mombasan alue on tunnettu Marliinien, purjekalojen ja Doradojen urheilukalastuspaikka. Kalat alkavat siirtyä joulukuun puolessa välissä pohjoisesta etelään merivirtojen mukaan. Mombasan edustalla on hyviä

Lisätiedot

Tervetuloa Stadiin! Helsingin Autoteknillinen Yhdistys ry. 80 Vuotta. SATL:n Kesäpäivät Helsingissä 8. 10.6.2012 Ohjeet, ohjelmat ja hinnasto

Tervetuloa Stadiin! Helsingin Autoteknillinen Yhdistys ry. 80 Vuotta. SATL:n Kesäpäivät Helsingissä 8. 10.6.2012 Ohjeet, ohjelmat ja hinnasto Tervetuloa Stadiin! Helsingin Autoteknillinen Yhdistys ry. 80 Vuotta SATL:n Kesäpäivät Helsingissä 8. 10.6.2012 Ohjeet, ohjelmat ja hinnasto SATL Kesäpäivät ja HATY 80 -vuotisjuhlan ohje Kesäpäivähinnoittelu

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2015 Syystervehdys kaikille jäsenillemme! Syyskauden startin myötä olemme saaneet seuraamme jälleen paljon uusia jäseniä.

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä tanssinopettajat: Jari ja Sari Aaltonen (JaSa) Tanssikoulu Aaltonen, Oulu Kimmo ja Marika Lasanen (KiMa)

Lisätiedot

alkaneen uuden 2013 vuoden ensimmäiseen Kaarina Suonperä

alkaneen uuden 2013 vuoden ensimmäiseen Kaarina Suonperä Tule alkaneen uuden 2013 vuoden ensimmäiseen koulutukseen sellaisena kuin olet. Palaat matkalta osaavampana ja tavoista paljon tietävänä. Tapaseura ry:n puheenjohtaja, tapakouluttaja Kaarina Suonperä tarjoaa

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 1/6 SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 17.-18.3.2018 2/6 Ohjelmat ja hinnasto LIITTOKOKOUS Majoitus Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel, Tallinna 17.-18.3.2018 Park Inn by Radisson Meriton

Lisätiedot

Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla

Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla 17.-19.4.2015 Järjestäjänä FinTA ry (Suomen transaktioanalyysiyhdistys) Hotelli Arkipelag Maarianhamina, Ahvenanmaa Kasvun tukeminen Kutsumme

Lisätiedot

Snellmanien sukutapahtumassa

Snellmanien sukutapahtumassa Lataa hyvinvointia elämääsi Snellmanien sukutapahtumassa Snelmannien sukutapahtumassa Kuopiossa 23.-25.8.2019 Kuopiossa 23.-25.8.2019 Koe unohtumattomia elämyksiä kanssamme! Nauti paikallisia herkkuja,

Lisätiedot

Lounais-Hämeen Retki ry:n kevätretki

Lounais-Hämeen Retki ry:n kevätretki Lounais-Hämeen Retki ry:n kevätretki 25.5 28.5.2017 Jänedan Kartano Vierastalo/majoitus Torstai 25.5.2017 5:15 Kultela 5:30 Someron tori 6:00 Forssan retkipysäkki Laivalippujen jako menomatkalla/ haetaan

Lisätiedot

Hyvinkään-Riihimäen aikuiskouluttajien seminaarimatka Tarttoon 13.-14.6.2015

Hyvinkään-Riihimäen aikuiskouluttajien seminaarimatka Tarttoon 13.-14.6.2015 Hyvinkään-Riihimäen aikuiskouluttajien seminaarimatka Tarttoon 13.-14.6.2015 Aikataulu 13.6.2015 Ohjelma 7:30-8:00 Kokoontuminen Länsiterminaalissa Helsingissä, lippujen jako 8:30 Laiva lähtee satamasta

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 1. Päivä: Lento (Kuopio) - Helsinki München: Willkommen in Deutschland! Ajamme Münchenistä Baijerin läpi, Innsbruckin ohi, henkeäsalpaavan

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot

Piristen sukuseura ry Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa

Piristen sukuseura ry   Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa Piristen sukuseura ry www.pirinen.suvut.fi Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa 23.03.2018 Hyvät Piristen suvun jäsenet. Tässä kirjeessä on puheenjohtajan tervehdys, sukuseuran kesän 2018 ilmoittautumis tiedot,

Lisätiedot

Tervetuloa Taloushallinnon päiville! 4. 5.5.2011. Forssa

Tervetuloa Taloushallinnon päiville! 4. 5.5.2011. Forssa Tervetuloa Taloushallinnon päiville! 4. 5.5.2011 Forssa Taloushallinnon koulutus- ja neuvottelupäivät, Forssa Paikka: Scandic Forssa, Hämeentie 7, 30100 Forssa Keskiviikko 4.5.2011 9.30 Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 07 09 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 05 07 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007

BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007 BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007 tourwiseireland 1 Hotelli Dublinissa: Academy Hotel * * * Academy hotelli on mukava kolmen tähden hotelli aivan Dublinin keskustassa O Connell Street

Lisätiedot

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä VERBI + VERBI - LAUSE -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä MIHIN LIIA MENEE? LIIA MENEE RAVINTOLAAN SYÖMÄÄN. MISSÄ LIIA ON? LIIA ON RAVINTOLASSA SYÖMÄSSÄ.

Lisätiedot

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen.

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen. TIEDOTE 1/2008 KEVÄTKOKOUSKUTSU Laaksolahden huvilayhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään maanantaina 31.3.2008 klo 18.30 Laaksolahden monitoimitalossa (Lähdepurontie 2). Kokouksessa käsitellään

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen. JÄSENKIRJE 1/2018 Muista jäsenmaksu Hyvä Me haapavetiset ry:n jäsen Alkanut vuosi 2018 on yhdistyksen 38. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 13.3.2018 Sirkka ja Seppo Larun kotona Espoon Vallikalliossa.

Lisätiedot

MATKAOHJELMA 1 (5) Itäkatu 1-5 D HELSINKI KÄSITYÖMATKA VIROON. Maanantai

MATKAOHJELMA 1 (5) Itäkatu 1-5 D HELSINKI KÄSITYÖMATKA VIROON. Maanantai MATKAOHJELMA 1 (5) KÄSITYÖMATKA VIROON Maanantai 4.6.2012 06:30 Lähtöselvitys Helsingin Länsiterminaalissa 07:30 Lähtö Tallink M/S Star -aluksella 09:30 Saapuminen Tallinnaan Vastassa suomenkielinen opas

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

BARENTS JUDO VIIKKO ROVANIEMI KUTSU

BARENTS JUDO VIIKKO ROVANIEMI KUTSU BARENTS JUDO VIIKKO 13.10. - 17.10.2018 ROVANIEMI KUTSU 13.10. lauantai Samurai Cup 14.10. sunnuntai Barents Judo Cup 15.10. 17.10. Leiriharjoitukset SAMURAI CUP III U15 U18 U21 13.10.2018 ROVANIEMI Järjestäjä:

Lisätiedot

Tervetuloa uudet jäsenet

Tervetuloa uudet jäsenet Puheenjohtajan terveiset Viimeinen neljännes yrittäjäyhdistyksen puheenjohtajana alkaa ja syyskokous valitsee uuden puheenjohtajan tulevalle vuodelle. Kulunut vuosi on tarjonnut paljon erilaisia tilaisuuksia

Lisätiedot

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 ARVOISAT LEIJONAT, LEOT, LADYT JA PUOLISOT KAUSI ON PUOLIVÄLISSÄ Kausi on ollut vauhdikas ja tapahtumarikas. Kiitokset klubeille ja jäsenille menneestä syksystä.

Lisätiedot

Yhdistystiedote 3/2015

Yhdistystiedote 3/2015 Yhdistystiedote 3/2015 Tervehdys yhdistysaktiivi, Kevät etenee hyvää vauhtia. Useimpien kanssa tapasimmekin jo liittokokouksessa. Tässä yhdistystiedotteessa on koottu tärkeimpiä liiton kuulumisia teille

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ Kesäohjelma 2016 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340 2538

Lisätiedot

Vantaan Ladun 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011.

Vantaan Ladun 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011. 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011. Polkuretken teemana on SUUNNISTUS, Bisan majalla suunnistuksenohjausta, voit kokeilla suunnistustaitojasi suunnistusrasteilla Bisan

Lisätiedot

ELOKUU Tervetuloa! Puh

ELOKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan Paremman avioliiton jatkoseminaari Hartolassa 26.-27.11.2011 Ilmoittaudu www.parempiavioliitto.fi www.hnmky.fi Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan Linna-hotelliin ja Hartolaan 26.-27.11.2011. Nyt on

Lisätiedot

2015 Loviisalainen sterstjernan Pa P kettijahti Österstjerna www.osterstjernan.fi Ö2STERSTJERNAN V00 UOTTA 18 ÅR 14 2014

2015 Loviisalainen sterstjernan Pa P kettijahti Österstjerna www.osterstjernan.fi Ö2STERSTJERNAN V00 UOTTA 18 ÅR 14 2014 Loviisalainen 2015 Österstjernan Pakettijahti www.osterstjernan.fi 200 ÖSTERSTJERNAN VUOTTA ÅR 1814 2014 Purjehdukset 2015 TILAUSPURJEHDUKSET Tilauspurjehduksilla alus miehistöineen on tilaajan käytössä

Lisätiedot

Melontaretket Aurajoella Aurajokimelonta 20 vuotta! 2011 2.-3.7. 29.5. 27.8. YÖMELONTA AURAJOKIMELONTA KEVÄTMELONTA Aurajoen opastuskeskus Myllärintalo avoinna 1.6.-31.8.2011, talviaikaan tilauksesta Tervetuloa!

Lisätiedot

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun NASTOLAN SEURAKUNTA RIPPIKOULUINFO 2013 2/5 Ketkä vuorossa? Nyt on aika ilmoittautua rippikouluun. Rippikoulussa sinulla on mahdollisuus pohtia tärkeitä elämään ja

Lisätiedot

Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella!

Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella! Kehitysvammaisten tukiliitto ry:n liittokokous 2013, Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella! Toimitamme tällä kirjeellä teille liittokokouskutsun, tarvittavat asiakirjat ja tiedot

Lisätiedot

11:50 Kokoontuminen Helsinki-Vantaan lentokentällä T2. 12:00 Lentoliikenne Yhdysvaltoihin, Finnairin viestintäjohtaja Arja Suominen

11:50 Kokoontuminen Helsinki-Vantaan lentokentällä T2. 12:00 Lentoliikenne Yhdysvaltoihin, Finnairin viestintäjohtaja Arja Suominen Ohjelma: TORSTAI 21.8. 11:50 Kokoontuminen Helsinki-Vantaan lentokentällä T2 12:00 Lentoliikenne Yhdysvaltoihin, Finnairin viestintäjohtaja Arja Suominen 12:30 Tutustuminen Finnairin uuteen Premium-loungeen

Lisätiedot

Koulutusmatka Kööpenhaminaan keväällä 2010

Koulutusmatka Kööpenhaminaan keväällä 2010 Koulutusmatka Kööpenhaminaan keväällä 2010 Tervetuloa mukaan koulutusmatkalle Kööpenhaminaan. Matka on räätälöity Scienceverkoston opettajia varten. Ohjelma on mielenkiintoista sekä monipuolista tarjoten

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 2/2011

SR ry. Jäsentiedote 2/2011 Jäsentiedote 2/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! Syksy on alkanut, niin myös aktiivinen reserviläistoiminta yhdistyksessämme. Tiedossa onkin paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016

Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016 Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016 24.10. 31.10.2015 Sisilia on hedelmällinen saari, jossa on ihanteellinen ilmasto luomuviininviljelyyn. Matkan aikana vierailemme monilla luomuviinitiloilla, tutustumme

Lisätiedot

Kappale kauneinta Suomea

Kappale kauneinta Suomea Kappale kauneinta Suomea Kapeat mutkaiset vesistöt, saaristoiset järvenselät ja vanhat kanavat tekevät Heinäveden reitistä ainutlaatuisen elämyksen, joka kaikkien pitäisi ainakin kerran elämässään kokea.

Lisätiedot

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 29.4.2016 kahdelle viikolle on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html. KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5.

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Lähtöpaikat: Lapinlahti Siilinjärvi Kuopio Hinta: 32 / henkilö (edellyttää 30 lähtijää) Sitovat ilmoittautumiset 9.2 mennessä: Jaana Neuvonen p.044-5640

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 KESÄTEATTERI KIINNOSTI Kuopion Uudessa Kesäteatterissa Rauhalahdessa esitettiin kuluneena kesänä täysille katsomoille musikaalia Solistina Olavi Virta.

Lisätiedot

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset KARLIN SUKUSEURA RY KUTSU SUKUJUHLAAN JA SUKUKOKOUKSEEN 16.6.2013 Karlin sukuseura ry:n sukuneuvostolla on ilo kutsua Sinut perheineen yhdistyksen sääntöjen edellyttämään varsinaiseen sukukokoukseen 16.6.2013.

Lisätiedot

ma 24.5.2010 Euroopan suurimmassa luonnontieteiden museossa Deutsches Museum (http://www.deutschesmuseum.de/

ma 24.5.2010 Euroopan suurimmassa luonnontieteiden museossa Deutsches Museum (http://www.deutschesmuseum.de/ MATKAOHJELMA su 23.5.2010 saapuminen Müncheniin yhteinen ilallinen ma 24.5.2010 Euroopan suurimmassa luonnontieteiden museossa Deutsches Museum (http://www.deutschesmuseum.de/ ) 8.25 Tapaaminen pihalla

Lisätiedot

Teemaillat / Jäsenillat

Teemaillat / Jäsenillat JÄSENKIRJE 2/2016 JÄSENTIEDOTE 2/ 25.4.2016 Keväinen tervehdys! Yhteiset hetket luovat muistoja, jotka säilyvät mielessä kauan. Teemaillat / Jäsenillat Yhteinen Aivosuunnistus Unelmien liikuntapäivänä

Lisätiedot

Tapahtumakomitean puheenjohtajan terveiset

Tapahtumakomitean puheenjohtajan terveiset OHJELMA PROGRAM Tapahtumakomitean puheenjohtajan terveiset Rakkaat tapahtumaan osallistujat, Minulla on suuri ilo toivottaa teidät tervetulleiksi Islantiin sekä Barnlek 2014-tapahtumaan. BARNLEK järjestetään

Lisätiedot

Hyvät Castrén-suvun jäsenet

Hyvät Castrén-suvun jäsenet Huhtikuussa 2015 Hyvät Castrén-suvun jäsenet ON KULUNUT viisi vuotta kun olimme koolla Helsingissä. Kuluvan kauden aikana julkaistiin ajantasainen sukukalenteri Castrén-suku 2012 ja aloitettiin uuden kirjan

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen !

Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen ! Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen 11.8.2018! Vajaat kaksi vuotta sitten Pihlavan paloasemalla sovittiin, että Kari Salminen ja Pauno Hellsten järjestävät seuraavan

Lisätiedot

Europa viihderisteily Tallinnaan. Esittely. Europan viihderisteily Tallinnaan. Miksi Europan viihderisteily? Matkustaminen. Matkan kesto.

Europa viihderisteily Tallinnaan. Esittely. Europan viihderisteily Tallinnaan. Miksi Europan viihderisteily? Matkustaminen. Matkan kesto. Sivu 1 / 6 Esittely Europan viihderisteily Tallinnaan Lähdöt päivittäin klo 18.30 Helsingistä. Matka sisältää Helsinki - Tallinna - Helsinki risteilyn valitussa hyttiluokassa. Alkuviikosta Europan 22h

Lisätiedot

OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA

OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA 1.12.2014 PALOKUNTANUORTEN OHJAAJIEN JA PALOKUNTANAISTEN OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA SPEK Pohjois-Suomi järjestää Pohjois-Suomen ja Lapin pelastusliiton palokuntanuorten ohjaajien ja palokuntanaisten opintopäivät

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

1.11.2011. Liitän oheen tarjouksemme ohjelmasta toukokuussa 2012.

1.11.2011. Liitän oheen tarjouksemme ohjelmasta toukokuussa 2012. TARJOUS 1 (5) Oivi Heinonen oivi.heinonen@kolumbus.fi OHJELMAA HELSINGISSÄ 25. -27.5.2012 Kiitos yhteydenotostanne! Liitän oheen tarjouksemme ohjelmasta toukokuussa 2012. Toivon tarjouksemme miellyttävän

Lisätiedot

KAUHAJOEN KARHU RY 17.02.2015 PL 7 PL 76 61801 KAUHAJOKI

KAUHAJOEN KARHU RY 17.02.2015 PL 7 PL 76 61801 KAUHAJOKI MARATONJAOSTO Jäsentiedote 2/2015 (J.Hautala) MATKAT KARHU-VIESTI 11.4.2015 Miesjoukkue on ilmoitettu juoksuun jaoston toimesta mutta saataisiinko mukaan myös naisjoukkue?. Lisätietoa löytyy osoitteesta

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

8:30 10:00 Moottoritekniikan uusin kehitys ja keinot päästöjen hillitsemiseksi, tekniikan tohtori Juhani Laurikko

8:30 10:00 Moottoritekniikan uusin kehitys ja keinot päästöjen hillitsemiseksi, tekniikan tohtori Juhani Laurikko Perjantai 13.03.2009 Ympäristöystävällinen autotekniikka koulutuspäivä: Koulutuskeskus Salpaus Auditorio, Vipusenkatu 5 A, 15230 Lahti Kurssin hinta SATL:n jäsenille 150 euroa ja muille 180 euroa (alv

Lisätiedot

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Sukuseuran kesäretki 12.8.2017 Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Pitkän sateisen jakson jälkeen vihdoin oli luvassa puolipilvistä ja jopa aurinkoistakin säätä. Tätä viikonloppua oli jo odoteltukin

Lisätiedot

Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä

Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä Vietä pitkä viikonloppu kesäisessä Krakovassa Finnairin suorilla lennoilla Helsingistä! Krakovan värikäs historia ja eloisa nykypäivä, hyvin säilynyt UNESCO:n maailmanperintökohteisiin

Lisätiedot

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Lokakuu su 3.10. klo 18.00 Mikkelinpäivän kauneimmat runot ja laulut Viinijärven kirkossa. Mukana, Sirpa ja Vilma Naumanen sekä Jutta, Minttu ja Pinja Kurki,

Lisätiedot

Ravintolasuositukset. (Sijainti merkitty karttaliitteeseen) Von Krahli Aed Tarjolla virolaista lähiruokaa, myös kasvisannoksia, edulliset hinnat

Ravintolasuositukset. (Sijainti merkitty karttaliitteeseen) Von Krahli Aed Tarjolla virolaista lähiruokaa, myös kasvisannoksia, edulliset hinnat Kuljetus Oy Håkan Eriksson Ab (+358400596227) M/S Superstar (TALLINK GRUPP) (EST +3726409800) (FIN +358918041) Majoitus Tallinn Spa & Conference Hotel (SADAMA 11A, TALLINN 10111 VIRO) (EST +3726301000)

Lisätiedot

JÄSENKIRJE HUHTIKUU 2010. Minttu. Minttu Vilander puheenjohtaja minttu.vilander@kansio.fi puh. 040 575 6660. Tapahtumiin ilmoittautuminen

JÄSENKIRJE HUHTIKUU 2010. Minttu. Minttu Vilander puheenjohtaja minttu.vilander@kansio.fi puh. 040 575 6660. Tapahtumiin ilmoittautuminen JÄSENKIRJE HUHTIKUU 2010 PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Mukavaa kevättä ja kesän odotusta Kevään saapumisen huomaa sään lämpenemisen lisäksi siitä, että yhdistyksemme kevätkokous keräsi jälleen maaliskuun 25.

Lisätiedot

Vuoden 2016 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 2.-3.4.2016

Vuoden 2016 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 2.-3.4.2016 Vuoden 2016 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 2.-3.4.2016 LEIRIN OHJAAJAT: Jyrki Saario -pääkouluttaja Scandinavian Defendo Antti Nurmi 4.aste musta vyö Defendo -Defendo Blue pääkouluttaja -I.D.D.I-

Lisätiedot

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa!

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa! MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 4-2015 Toukokuun kuukausikokous Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00 Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA Tervetuloa!

Lisätiedot

TERVETULOA MUKAAN! Luonnontuotteiden jatkojalostajien opintomatkalle Sveitsiin 17.- 22.8.2014 (6 pv)

TERVETULOA MUKAAN! Luonnontuotteiden jatkojalostajien opintomatkalle Sveitsiin 17.- 22.8.2014 (6 pv) TERVETULOA MUKAAN! Luonnontuotteiden jatkojalostajien opintomatkalle Sveitsiin 17.- 22.8.2014 (6 pv) Matkan järjestäjänä toimii Kainuun ammattiopiston hallinnoima KantriKoulutus 2 hanke. Opintomatka liittyy

Lisätiedot