KASTE JA NE NELJÄKYMMENTÄ PÄIVÄÄ

Transkriptio

1 [sivu 1509] LUKU 136 KASTE JA NE NELJÄKYMMENTÄ PÄIVÄÄ JEESUS aloitti julkisen toimintansa, kun kansan mielenkiinto Johanneksen julistusta kohtaan oli korkeimmillaan, ja aikana, jolloin Palestiinan juutalaiset odottivat innokkaasti Messiaan ilmestymistä. Johannes ja Jeesus olivat varsin vähän toistensa kaltaisia. Johannes oli intomielinen ja totinen uurastaja, Jeesus puolestaan oli tyyni ja iloinen ahertaja; hänellä oli kiire vain muutaman kerran koko elämänsä aikana. Maailmalle Jeesus oli lievittävä lohdutus ja jossakin määrin esikuva; Johannes oli tuskin sen paremmin lohdutus kuin esikuvakaan. Hän saarnasi taivaan valtakuntaa muttei juurikaan kosketellut siitä koituvaa onnellisuutta. Vaikka Jeesus puhui Johanneksesta vanhan järjestyksen suurimpana profeettana, hän sanoi myös, että vähäisinkin niistä, jotka näkivät uuden tien suuren valkeuden ja astuivat sitä kautta taivaan valtakuntaan, oli tosiasiassa suurempi kuin Johannes. Kun Johannes julisti tulevaa valtakuntaa, hän tahtoi viestillään sanoa: Katukaa! Paetkaa vihaa, joka on tuleva. Kun Jeesus ryhtyi saarnaamaan, hänen sanomaansa sisältyi edelleenkin kehotus katumukseen, mutta tällaista sanomaa seurasi aina evankeliumi, hyvä sanoma uuden valtakunnan riemusta ja vapaudesta. 1. KÄSITYKSET ODOTETUSTA MESSIAASTA

2 Juutalaisilla oli monia käsityksiä odotetusta vapahtajasta, ja jokainen näistä messiasopin eri koulukunnista pystyi väitteidensä todistukseksi viittaamaan heprealaiskirjoitusten näkemyksiin. Yleisesti ottaen juutalaiset katsoivat kansakuntansa historian alkavan Abrahamista ja saavuttavan lakipisteensä Messiaassa ja Jumalan valtakunnan myötä seuraavassa uudessa aikakaudessa. Varhaisempina aikoina he olivat hahmotelleet tämän vapahtajan "Herran palvelijaksi", sitten "Ihmisen Pojaksi", kun myöhemmin jotkut taas uskaltautuivat niinkin pitkälle, että puhuivat Messiaasta "Jumalan Poikana". Mutta kutsuttiinpa häntä "Abrahamin siemeneksi" tai "Daavidin pojaksi", kaikki olivat samaa mieltä siitä, että hänen oli määrä olla Messias, "voideltu". Tällä tavoin käsitys kehittyi sitä mukaa, kun "Herran palvelijasta" tuli "Daavidin poika", "Ihmisen Poika" ja "Jumalan Poika". Enemmän oppia saaneet juutalaiset olivat Johanneksen ja Jeesuksen aikoihin kehittäneet sellaisen käsityksen tulevasta Messiaasta, että tämä olisi täydellistynyt ja edustava israelilainen, jossa "Herran palvelijan" ominaisuudessa yhdistyi profeetan, papin ja kuninkaan kolminkertainen virka. Juutalaiset uskoivat hartaasti, että niin kuin Mooses oli ihmeteoillaan vapauttanut heidän isänsä Egyptin orjuudesta, niin olisi tuleva Messiaskin vapauttava juutalaiset Rooman herruudesta sitäkin suurempaa voimaa osoittavin ihmein ja rodullisesta riemuvoitosta kertovin ihmeteoin. Rabbit olivat keränneet pyhistä kirjoituksista lähemmäs viisisataa tekstikohtaa, joiden he niiden ilmeisistä ristiriitaisuuksista huolimatta väittivät [sivu 1510] profetoivan tulevasta Messiaasta. Ja kaikkien näiden Messiaan tulemisen ajankohtaan, toteutumistapaan ja Messiaan toimintaan ja tehtäviin liittyvien yksityiskohtien keskellä he kadottivat lähes täysin näköpiiristään luvatun Messiaan persoonallisuuden. He odottivat pikemminkin juutalaisten kansallisen kunnian palauttamista, Israelin ajallista korokkeellenostamista, kuin maailman pelastusta. Näin ollen on selvää, ettei Jeesus Nasaretilainen voinut koskaan tyydyttää tätä juutalaisen ajattelun materialistista messiaskäsitystä. Kunpa he olisivatkin tarkastelleet otaksumiinsa messiasennustuksiin sisältyviä profeetallisia sanoja kokonaan toisessa valossa, monet niistä olisivat varsin luonnollisella tavalla valmistelleet heidän ajatusmaailmaansa tunnistamaan

3 Jeesuksen yhden aikakauden päättäjäksi ja uuden ja entistä paremman tuomiokauden alkuunpanijaksi, tuomiokauden, joka merkitsisi armoa ja pelastusta kaikille kansakunnille. Juutalaiset oli kasvatettu uskomaan oppiin Shekinahista. Mutta tämä otaksuttu Jumalallisen Läsnäolon symboli ei ollut nähtävillä temppelissä. He uskoivat Messiaan tulemisen saavan aikaan sen restauraation. Heillä oli hämmentäviä käsityksiä perisynnistä ja ihmisen muka pahasta ominaislaadusta. Jotkut opettivat, että Aatamin synti oli kironnut ihmisten sukukunnan, ja että Messias poistaisi tämän kirouksen ja veisi ihmisen takaisin jumalalliseen suosioon. Toiset opettivat, että Jumala oli ihmisen luodessaan pannut hänen olemukseensa sekä hyvyyden että pahuuden; että tehdessään havaintoja tällaisen järjestelyn toimivuudesta, Jumala oli hyvin pettynyt, ja että "Hän katui, että oli ihmisen tällä tavoin tehnyt." Ja jotka näin opettivat, uskoivat, että Messiaan oli määrä tulla lunastamaan ihminen tästä myötäsyntyisestä pahuudesta. Valtaosa juutalaisista uskoi sen, että heidän riutumisensa Rooman vallan alaisuudessa aina vain jatkui, johtuvan heidän kansakuntana tekemistään synneistä ja ei-juutalaisten käännynnäisten penseydestä. Juutalaiskansakunta ei ollut katunut varauksettomasti; sen vuoksi Messias viivytti tulemistaan. Katumuksesta puhuttiin paljon; siksi Johanneksen saarna "Katukaa ja ottakaa kaste, sillä taivaan valtakunta on lähellä" saavuttikin niin voimallisesti ja niin välittömästi vastakaikua. Ja hartaalle juutalaiselle taivaan valtakunta saattoi merkitä vain yhtä asiaa: Messiaan tulemista. Mikaelin lahjoittautumisessa oli muuan juutalaisten messiaskäsitykselle täysin vieras piirre, nimittäin kahden olemuksen, inhimillisen ja jumalallisen olemuksen, yhteenliittyminen. Juutalaiset olivat luoneet kuka minkäkinlaisen käsityksen Messiaasta täydellistyneenä ihmisenä, ihmistä ylemmälle tasolle kuuluvana tai jopa jumalallisena, mutta milloinkaan heidän mieleensä ei ollut juolahtanut käsitys inhimillisen ja jumalallisen yhteenliittymisestä. Ja tästä tuli Jeesuksen ensimmäisten opetuslasten suuri kompastuskivi. He ymmärsivät kyllä ihmiskäsityksen Messiaasta Daavidin poikana, sellaisena kuin aikaisemmat profeetat sen esittivät; Ihmisen Poikana, joka oli Danielin ja muutamien muiden myöhempien profeettojen käsitys yli-inhimilliselle tasolle kuuluvasta Messiaasta; ja jopa Jumalan Poikana, jollaiseksi Messias Heenokin kirjan kirjoittajan ja joidenkuiden hänen aikalaistensa toimesta kuvataan. Mutta yhdeksi pieneksi hetkeksikään heidän mieleensä ei ollut koskaan tullut oikea käsitys kahden

4 olemuksen -- inhimillisen ja jumalallisen -- yhdistymisestä yhdessä maisessa persoonallisuudessa. Luojan ruumiillistumista luodun hahmossa ei ollut edeltäkäsin paljastettu. Se paljastui vasta Jeesuksessa. Maailma ei tiennyt tällaisista asioista mitään ennen kuin Luoja-Poika tehtiin lihaksi ja ennen kuin hän eli tämän maailman kuolevaisten keskuudessa. 2. JEESUKSEN KASTE Jeesus kastettiin hetkellä, jolloin Johanneksen julistustyö oli korkeimmillaan, aikana, jolloin koko Palestiina oli liekeissä hänen sanomansa -- "Jumalan valtakunta on lähellä" -- luomasta odotuksesta eli aikana, jolloin koko juutalaisyhteisö oli antautunut vakavaan ja juhlalliseen itsetutkiskeluun. Juutalaisten keskinäinen [sivu 1511] solidaarisuuden tunto oli sangen syvällekäyvää. Sen lisäksi, että juutalaiset uskoivat isän syntien saattavan vaikuttaa hänen lapsiinsa, he uskoivat myös lujasti, että yhden yksilön tekemä synti saattaisi kirota koko kansakunnan. Kaikki Johanneksen kastettaviksi suostuvat eivät siis suinkaan pitäneet itseään syyllisinä niihin nimeltä mainittuihin synteihin, jotka Johannes tuomitsi. Monet hurskaat sielut Johannes kastoi, koska se oli Israelille hyväksi. Heidän pelkonaan oli, ettei vain jokin synti, josta he eivät olleet tietoisia, viivyttäisi Messiaan tulemista. He tunsivat kuuluvansa syylliseen ja synnin takia kirottuun kansakuntaan ja tarjoutuivat kastettaviksi, jotta he niin tekemällä toisivat julki rodullisen katumuksen hedelmiä. On siis ilmeistä, ettei Jeesus missään mielessä ottanut vastaan Johanneksen toimittamaa kastetta katumusriittinä tai syntien anteeksi saamiseksi. Ottaessaan vastaan Johanneksen toimittaman kasteen Jeesus vain noudatti monien hurskaiden israelilaisten esimerkkiä. Kun Jeesus Nasaretilainen astui Jordaniin tullakseen kastetuksi, hän oli tämän maailman kuolevainen, joka oli päässyt ihmisen evoluutionmukaisen kehityskaaren huipulle kaikessa sellaisessa, jossa oli kysymys mielen

5 hallintaansaamisesta ja itsensä henkeensamastamisesta. Hän, joka sinä päivänä seisoi Jordanissa, oli ajallisuuden ja avaruuden evolutionaaristen maailmojen täydellistynyt kuolevainen. Jeesuksen kuolevaismielen ja hänen sisimmässään olleen henki-suuntaajan, hänen Paratiisissa olevan Isänsä antaman jumalallisen lahjan, välille oli rakentunut täydellinen synkronia ja katkeamaton yhteys. Ja aivan samanlainen Suuntaaja on kaikkien Urantialla elävien normaaleiden olentojen sisimmässä siitä lähtien, kun Mikael nousi universuminsa johtajaksi, paitsi että Jeesuksen Suuntaajaa oli tähän erityistehtävään edeltäkäsin valmennettu sillä, että tämä oli samalla tavoin pitänyt asuinsijanaan Makiventa Melkisedekiä, joka oli muuan toinen kuolevaisen lihalliseen hahmoon ruumiillistunut ihmisen yläpuoliselle tasolle kuuluva olento. Tavallisissa oloissa, kun maailman kuolevainen saavuttaa näin korkeat persoonallisuuden täydellistymisen tasot, tapahtuu sellaisia korkeammille hengellisille tasoille nousua ennakoivia ilmiöitä, jotka lopulta päätyvät tuon kuolevaisen kypsyneen sielun fuusioitumiseen siihen liittyvän jumalallisen Suuntaajan kanssa. Ja sellaisen muutoksen olisi ilmeisesti kuulunut tapahtua myös Jeesus Nasaretilaisen persoonallisuuden kokemusmaailmassa sinä nimenomaisena päivänä, jolloin hän kahden veljensä kanssa astui Jordaniin tullakseen Johanneksen toimesta kastetuksi. Tämä seremonia oli hänen Urantialla viettämänsä puhtaasti inhimillisen elämän loppukohtaus, ja monet ihmistä korkeampaa tasoa edustavat tarkkailijat odottivat näkevänsä, miten Suuntaaja fuusioituisi asuinsijanaan olleeseen mieleen, mutta he kaikki joutuivat kokemaan pettymyksen. Tapahtuikin jotakin uutta ja suurenmoisempaa. Kun Johannes asetti kätensä Jeesuksen päälle hänet kastaakseen, Jeesuksen sisimmässä asuva Suuntaaja poistui lopullisesti Joshua ben Josefin täydellistyneestä ihmissielusta. Ja muutamassa hetkessä tämä jumalallinen entiteetti palasi Diviningtonista Personoituna Suuntaajana ja kautta Nebadonin paikallisuniversumin toimivien kaltaistensa päällikkönä. Näin ollen Jeesus siis näki oman entisen jumalallisen henkensä laskeutuvan, kun tämä personoidussa hahmossa palasi hänen luokseen. Ja hän kuuli tämän saman Paratiisista peräisin olevan hengen lausuvan nyt nämä sanat: "Tämä on rakastettu Poikani, joka on minulle suuresti mieleen." Ja myös Johannes ja Jeesuksen kaksi veljeä kuulivat nämä sanat. Vesirajassa seisovat Johanneksen opetuslapset eivät näitä sanoja kuulleet, eivätkä he myöskään nähneet Personoidun Suuntaajan ilmestymää. Vain Jeesuksen silmät näkivät Personoidun Suuntaajan.

6 Kun palannut ja nyt jo korotettu Personoitu Suuntaaja oli lausunut nuo sanat, vallitsi täydellinen hiljaisuus. Ja näiden neljän vielä seistessä vedessä Jeesus katsoi ylös lähellä olevaan Suuntaajaan ja rukoili: "Isäni, joka hallitset taivaassa, pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi! Tapahtukoon sinun tahtosi maan päällä niin kuin taivaassa." Kun hän oli rukoillut, "taivaat aukenivat", ja Ihmisen Poika [sivu 1512] näki tuolloin jo Personoidun Suuntaajan esittämän näyn, jossa hän näki itsensä Jumalan Poikana, sellaisena kuin hän oli ollut ennen kuin hän tuli maan päälle kuolevaisen lihalliseen hahmoon pukeutuneena, ja sellaisena kuin hän olisi sitten, kun ruumiillistuneena eletty elämä olisi päättynyt. Tämän taivaallisen näyn näki vain Jeesus. Johanneksen ja Jeesuksen kuulemma ääni oli Personoidun Suuntaajan ääni, kun tämä puhui Universaalisen Isän nimissä, sillä Suuntaaja on Paratiisin-Isästä ja niin kuin Paratiisin-Isä. Koko Jeesuksen maan päällä viettämän elämän loppuajan tämä Personoitu Suuntaaja oli hänen kanssaan kaikissa hänen ponnisteluissaan. Jeesus oli jatkuvasti yhteydessä tähän korotettuun Suuntaajaan. Kun Jeesus kastettiin, hän ei katunut mitään pahoja tekoja; hän ei tehnyt synnintunnustusta. Hänen kasteessaan oli kysymys vihkiytymisestä taivaallisen Isän tahdon täyttämiseen. Kasteessaan hän kuuli Isänsä kutsun, josta ei voinut erehtyä. Se oli lopullinen kehotus ryhtyä hoitamaan hänen Isänsä asioita, ja hän poistui neljäksikymmeneksi päiväksi yksinäisyyteen pohtimaan näitä moninaisia ongelmia. Vetäytyessään näin joksikin aikaa sivuun siitä aktiivisesta yhteydenpidosta, jota hänen persoonallisuutensa piti maisiin kanssaihmisiinsä, Jeesus -- sellaisena kuin hän oli ja niin että se tapahtui Urantialla -- noudatti samaa käytäntöä, joka vallitsee morontiamaailmoissa aina, kun taivaaseen nouseva kuolevainen fuusioituu sisimmässään olevaan Universaalisen Isän läsnäoloon. Tämä kastepäivä päätti Jeesuksen puhtaasti ihmisenä viettämän elämän. Jumalallinen Poika on löytänyt Isänsä, Universaalinen Isä on löytänyt ruumiillistuneen Poikansa, ja he puhuvat toinen toisilleen.

7 (Jeesus oli miltei kolmenkymmenenyhden ja puolen vuoden ikäinen, kun hänet kastettiin. Kun Luukas sanoo, että Jeesus kastettiin keisari Tiberiuksen hallituskauden viidentenätoista vuotena, joka olisi vuosi 29 jkr, sillä Augustus kuoli vuonna 14 jkr, olisi muistettava, että Tiberiuksella oli yhteiskeisarius Augustuksen kanssa kahden ja puolen vuoden ajan ennen Augustuksen kuolemaa, ja että hän oli lokakuussa vuonna 11 jkr lyöttänyt rahoja omaksi kunniakseen. Näin ollen hänen tosiasiallisen hallituskautensa viidestoista vuosi oli juuri puheena oleva vuosi 26 jkr, Jeesuksen kastevuosi. Ja se oli myös sama vuosi, jolloin Pontius Pilatuksen virkakausi Juudean maaherrana alkoi.) 3. NE NELJÄKYMMENTÄ PÄIVÄÄ Jeesus oli selviytynyt kuolevaislahjoittautumisensa suuresta kiusauksesta jo ennen kastepäiväänsä, kun kasteen kostuttamat Hermonvuoren rinteet olivat häntä kuuden viikon ajan kastelleet. Siellä, Hermonvuorella, hän oli ilman apua toimivana tämän maailman kuolevaisena kohdannut ja kukistanut Urantian vallantavoittelijan, Caligastian, joka oli tämän maailman prinssi. Tuona ikimuistettavana päivänä Jeesus Nasaretilaisesta oli universumin aikakirjojen mukaan tullut Urantian Planeettaprinssi. Ja tämä Urantian Prinssi, joka kohta julistettaisiin Nebadonin korkeimmaksi Hallitsijaksi, vetäytyi nyt neljänkymmenen päivän yksinäisyyteen laatimaan suunnitelmia ja päättämään keinoista, joiden avulla hän julistaisi ihmisten sydämessä olevasta uudesta Jumalan valtakunnasta. Neljänkymmenen päivän ajan kasteensa jälkeen hän sovittautui Suuntaajansa personoitumisen aiheuttamiin muuttuneisiin maailman ja universumin olosuhteisiin. Eristäytyessään muusta maailmasta Perean kukkuloille hän teki päätökset siitä, mitä toimintatapaa hän noudattaisi ja millaisia keinoja käyttäisi maisen elämän uudessa ja muuttuneessa vaiheessa, jonka hän oli kohta aloittava. Jeesus ei vetäytynyt yksinäisyyteen paastotakseen ja sieluaan piinatakseen. Hän ei ollut askeetti, vaan hän tuli tekemään ikiajoiksi lopun kaikista sellaisista käsityksistä, että ne muka olisivat keino lähestyä Jumalaa. Syyt, joiden vuoksi hän etsiytyi tähän yksinäisyyteen,

8 [sivu 1513] olivat täysin erilaiset kuin ne syyt, jotka olivat olleet Mooseksen ja Elian, vieläpä Johannes Kastajankin, vaikuttimina. Jeesus oli tuolloin täysin tietoinen siitä, mikä hänen suhteensa oli luomaansa universumiin ja myös Paratiisin-Isän, hänen taivaassa olevan Isänsä, valvomaan universumien universumiin. Hänellä oli nyt täysimääräinen muistikuva lahjoittautumisvaltuutuksesta ja siihen liittyvistä ohjeista, jotka hänen vanhempi veljensä Immanuel oli antanut ennen kuin hän ryhtyi toteuttamaan Urantialla tapahtunutta ruumiillistumistaan. Hän ymmärsi nyt selkeästi ja täysimääräisesti kaikki nämä laaja-alaiset suhdekokonaisuudet, ja hän halusi olla jonkin aikaa poissa, tekemässä hiljaista ajatustyötä, voidakseen harkita niitä suunnitelmia ja päättää niistä menetelmistä, joilla hän veisi läpi julkisen toimintansa tämän maailman ja paikallisuniversuminsa kaikkien muiden maailmojen hyväksi. Kukkuloilla vaellellessaan ja sopivaa suojapaikkaa etsiskellessään Jeesus kohtasi universuminsa toimeenpanopäällikön, Nebadonin Kirkkaan Aamutähden Gabrielin. Gabriel rakensi nyt uudelleen henkilökohtaisen yhteydenpitokanavan universumin Luoja-Poikaan. He tapasivat ensimmäistä kertaa kasvoista kasvoihin sen jälkeen, kun Mikael oli lausunut hyvästit työtovereilleen Salvingtonissa mennessään Edentiaan hänen Urantialla tapahtuvan lahjoittautumisensa valmisteluna. Immanuelin määräyksestä ja Uversan Päivien Muinaisten valtuuttamana Gabriel toi nyt Jeesukselle tiedot siitä, että hänen Urantialla läpikäymänsä lahjoittautumiskokemus oli käytännöllisesti katsoen loppuun suoritettu siltä osin kuin siinä oli kysymys hänen universumiinsa kohdistuvasta täydelliseksi saatetun hallitsijanvallan ansaitsemisesta ja Luciferin kapinan kukistamisesta. Edellinen toteutui hänen kastepäivänään hänen Suuntaajansa personoimisen osoitettua, että hänen kuolevaisen olennon lihallisessa hahmossa suorittamansa lahjoittautuminen oli ollut täydellinen ja täysimääräinen, ja jälkimmäisestä oli tullut historian tosiasia päivänä, jolloin hän laskeutui Hermonvuorelta liittyäkseen häntä odottavan nuorukaisen, Tiglathin, seuraan. Jeesukselle ilmoitettiin nyt paikallisuniversumin ja superuniversumin korkeimpien viranomaisten toimesta, että hänen lahjoittautumistehtävänsä oli suoritettu siltä osin kuin se vaikutti hänen henkilökohtaiseen asemaansa suhteessa hallitsijanvaltaan ja kapinaan. Tämän vakuutuksen hän oli jo saanut suoraan Paratiisista näyssään, jonka hän näki kastetilaisuudessa, ja oman sisäisen Ajatuksensuuntaajansa personoitumisilmiössä.

9 Kun Jeesus vielä viipyi vuorella Gabrielin kanssa keskustellen, Edentian Konstellaation Isä ilmestyi omassa persoonassaan Jeesuksen ja Gabrielin luokse ja sanoi: "Kirjaanviennit on tehty. Mikaelin, numero , hallitsijanvalta omaan Nebadonin universumiinsa on täysimääräisenä Universaalisen Isän oikealla puolella. Tuon sinulle Urantia-inkarnoitumisen tukijaveljesi, Immanuelin, myöntämän lahjoittautumisvapautuksen. Sinulla on vapaus, sen mukaan minkä itse katsot parhaaksi, joko nyt heti tai minä vastaisuuden hetkenä hyvänsä päättää ruumiillistumalla suorittamasi lahjoittautuminen, nousta Isäsi oikealle puolelle, ottaa vastaan hallitsijanvaltasi ja ottaa haltuusi hyvin ansaitsemasi ehdoton hallitsijan asema koko Nebadoniin nähden. Todistan myös, että Päivien Muinaisten antaman valtuutuksen nojalla on kirjoitettu valmiiksi ne superuniversumin asiakirjat, jotka koskevat koko syntikapinan päättymistä universumissasi ja jotka myöntävät sinulle täydet ja rajattomat valtuudet hoitaa mitkä tahansa ja kaikki mahdolliset tämänlaatuiset mullistukset tulevaisuudessa. Tehtäväsi Urantialla ja kuolevaisen luodun lihallisessa hahmossa on teknisessä mielessä päättynyt. Minkä kulkusuunnan tämän jälkeen valitset, on vapaasti päätettävissäsi." Edentian Kaikkein Korkeimman Isän jätettyä hyvästit Jeesus kävi pitkän keskustelun Gabrielin kanssa siitä, mikä olisi hyväksi universumille, ja lähettäessään terveisensä Immanuelille hän esitti vakuutuksensa siitä, että hän työssä, johon hän kohta Urantialla ryhtyisi, pitäisi aina mielessään hänelle Salvingtonissa ennen lahjoittautumista annetun valtuutuksen yhteydessä lausutut neuvot. [sivu 1514] Kaikki nämä neljäkymmentä eristäytyneisyyden päivää Sebedeuksen pojat Jaakob ja Johannes olivat etsiskelleet Jeesusta. Monta kertaa he olivat hyvinkin lähellä hänen olinpaikkaansa, mutta koskaan he eivät häntä löytäneet. 4. SUUNNITELMAT JULKISTA TOIMINTAA VARTEN

10 Päivän toisensa perään Jeesus laati ylhäällä kukkuloilla suunnitelmia Urantialla suorittamansa lahjoittautumisen loppuosaa varten. Ensiksi hän päätti, ettei hän opettaisi niin kauan kuin Johanneksen opetustoiminta vielä jatkui. Hän aikoi pysytellä verrattain syrjässä, kunnes Johanneksen toiminta olisi täyttänyt tarkoituksensa tai Johanneksen vangitseminen äkillisesti katkaisisi hänen toimintansa. Jeesus tiesi hyvin, että Johanneksen peloton ja tahditon saarnaaminen ennen pitkää herättäisi vallanpitäjien pelot ja vihamielisyyden. Johanneksen vaaranalaisen aseman huomioon ottaen Jeesus ryhtyi laatimaan täsmällistä ohjelmaa julkiselle toiminnalleen kansansa ja maailman hyväksi, jokaisen asutun maailman hyväksi koko hänen valtavassa universumissaan. Mikaelin kuolevaisen hahmossa suorittama lahjoittautuminen tapahtui Urantialla, mutta se suoritettiin Nebadonin kaikkien maailmojen hyväksi. Pohdittuaan perusteellisesti yleissuunnitelmaa, jonka mukaan hän koordinoisi oman ohjelmansa Johanneksen nostattaman liikkeen kanssa, Jeesus kävi ensimmäiseksi mielessään läpi Immanuelin antamat ohjeet. Hän pohdiskeli huolellisesti saamiaan ohjeita, jotka koskivat hänen työskentelymenetelmiään ja sitä, ettei hänen tullut jättää planeetalle mitään säilyvää kirjoitusta. Mitä Jeesus tämän jälkeen kirjoitti, hän teki sen aina hiekkaan. Seuraavalla Nasaretinkäynnillään Jeesus veljensä Joosefin suureksi suruksi hävitti kaikki säilyneet kirjoituksensa; niitä oli laudanpätkillä, joita oli ympäri puusepänverstasta ja riippui vanhan kodin seinillä. Ja Jeesus pohdiskeli paljon Immanuelin antamia neuvoja, jotka koskivat hänen taloudellista, sosiaalista ja poliittista suhtautumistaan maailmaan, sellaisena kuin hän sen kohtaisi. Jeesus ei paastonnut näiden eristyneisyydessä viettämiensä neljänkymmenen päivän aikana. Pisin aika, jonka hän oli ruoatta, oli hänen vuorilla viettämänsä kaksi ensimmäistä päivää, jolloin hän oli niin syventynyt ajatuksiinsa, että syöminen unohtui häneltä kokonaan. Mutta kolmantena päivänä hän jo etsiskeli ruokaa. Tänä aikana häntä eivät myöskään kiusanneet mitkään tätä maailmaa tai mitään muutakaan maailmaa asemapaikkanaan pitävät pahat henget tai kapinalliset persoonallisuudet. Nämä neljäkymmentä päivää olivat tilaisuus, jossa hänen ihmismielensä ja jumalallinen mielensä kävivät viimeisen neuvonpitonsa, tai paremminkin

11 kysymys oli näiden kahden, nyt yhdeksi tehdyn mielen ensimmäisestä reaalisesta toiminnasta. Tämän suurimerkityksisen mietiskelyjakson tuottamat tulokset osoittivat lopullisesti, että jumalallinen mieli oli voitokkaasti ja hengellisesti päässyt ihmisälyn herraksi. Ihmisen mielestä on tästä hetkestä lähtien tullut Jumalan mieli, ja vaikka ihmismielen minuus onkin aina läsnä, tämä hengellistynyt ihmismieli sanoo kuitenkin aina: "Tapahtukoon ei minun tahtoni, vaan sinun." Tämän vaiheikkaan ajan tapahtumat eivät olleet mitään nälkiintyneen ja heikentyneen mielen luomia mielikuvituksellisia näkyjä, ne eivät liioin olleet sellaisia sekavia ja lapsekkaita vertauskuvia, jollaisina ne jälkeenpäin pääsivät kirjoihin "Jeesuksen erämaassa kokemina kiusauksina". Mieluumminkin tämä oli kausi, jonka kuluessa hän saattoi käydä ajatuksissaan läpi koko sitä tapahtumaintäyteistä ja monipolvista elämänvaihetta, josta hänen Urantialla suorittamansa lahjoittautuminen koostui, ja laatia huolellisesti sellaiset suunnitelmat huolenpidon jatkumista varten, jotka parhaalla tavalla palvelisivat tätä maailmaa ja joilla olisi myös jokin anti kaikkien muiden kapinan eristämien sfäärien kohennukseksi. Jeesus kävi ajatuksissaan läpi koko sen aikavälin, jolloin Urantialla on ollut ihmiselämää: Andonin ja Fontan ajoista Aatamin lankeemukseen ja edelleen Saalemin Melkisedekin suorittamaan palvelukseen saakka. Gabriel oli muistuttanut Jeesusta, että oli olemassa kaksi tapaa, joilla hän saattoi ilmoittaa itsestään maailmalle siinä tapauksessa, että hän päättäisi viipyä jonkin aikaa Urantialla. Ja [sivu 1515] Jeesukselle tehtiin selväksi, että hänen tässä asiassa tekemänsä päätös ei millään tavalla vaikuttaisi sen kummemmin hänen universumin hallitsijan asemaansa kuin Luciferin kapinan päättämiseenkään. Nämä kaksi maailmanhoivaamisen tapaa olivat: 1. Hänen oma tapansa -- tapa, joka saattaisi näyttää miellyttävimmältä ja tuloksellisimmalta tämän maailman välittömien tarpeiden ja hänen oman universuminsa senhetkisen kohennuksen kannalta.

12 2. Isän tapa -- toimia esimerkkinä luodun olennon elämän kaukonäköisestä ihanteesta, sellaisena kuin universumien universumin Paratiisissa toimivaan hallintoon kuuluvat korkeat persoonallisuudet sen mielessään näkevät. Näin Jeesukselle selvitettiin, että oli olemassa kaksi tapaa, joiden mukaan hän voisi järjestää maisesta elämästään vielä jäljellä olevan ajan. Kummassakin tavassa oli jotakin, joka puhui tuon tavan puolesta, kun sitä sai tarkastella senhetkisen tilanteen valossa. Ihmisen Poika ymmärsi toki, ettei sillä, millaisen valinnan hän näiden kahden menettelytavan välillä tekisi, olisi mitään tekemistä sen kanssa, että hän saisi haltuunsa universumin hallitsijan aseman; se oli asia, joka oli jo ratkaistu ja sinetöity universumien universumin asiakirjoissa ja joka vain odotti, että hän omakohtaisesti esittäisi sitä merkitsevän vaatimuksen. Mutta Jeesuksen annettiin ymmärtää, että hänen Paratiisin-veljelleen, Immanuelille, tuottaisi syvää tyydytystä, jos hän, Jeesus, katsoisi sopivaksi päättää ruumiillistuneena elämänsä maisen elämänvaiheensa samalla tavoin kuin hän sen niin ylevästi oli aloittanutkin eli noudattamalla aina Isän tahtoa. Eristyneisyytensä kolmantena päivänä Jeesus lupasi itselleen, että hän menisi takaisin maailmaan viemään päätökseen maisen elämänvaiheensa ja että hän tilanteessa, jossa olisi valittava kahden tavan välillä, tekisi valintansa aina Isän tahdon hyväksi. Ja hän eli maisesta elämästään jäljellä olleen osan alusta loppuun aina uskollisena tälle ratkaisulle. Hamaan katkeraan loppuun saakka hän poikkeuksetta alisti oman suvereenin tahtonsa sille, mikä on taivaallisen Isän tahto. Vuoristoerämaassa vietetyt neljäkymmentä päivää eivät olleet mikään suuren kiusauksen kausi, vaan kysymyksessä oli paremminkin Mestarin suurten päätösten kausi. Näiden päivien kuluessa, jolloin hän yksinäisyydessään kävi vuoropuhelua itsensä ja Isänsä välittömän läsnäolon, Personoidun Suuntaajan, kanssa (hänellä ei enää ollut henkilökohtaista serafisuojelijaa), hän päätyi päätös päätökseltä niihin suuriin ratkaisuihin, jotka sittemmin ohjasivat hänen menettelytapojaan ja käyttäytymistään koko sen ajan, joka hänen maisesta elämänvaiheestaan vielä oli jäljellä. Myöhempinä aikoina perimätieto suuresta kiusauksesta tuli kytketyksi tähän eristyneisyydessä vietettyyn ajanjaksoon siksi, että se sekoittui katkelmallisiin kertomuksiin Hermonvuoren kamppailuista, ja myös siksi, että kertomuksissa oli tapana panna kaikki suuret profeetat ja ihmisjohtajat aloittamaan julkinen uransa siten, että he kävivät läpi näitä oletettuja paastoamiseen ja rukoilemiseen käytettyjä ajanjaksoja. Aina kun Jeesus oli joutunut tekemään mitä tahansa uusia tai vakavia päätöksiä, hänen tapanaan

13 oli ollut vetäytyä erilleen ja asettua yhteyteen oman henkensä kanssa, jotta hänellä olisi mahdollisuus saada tietää, mikä on Jumalan tahto. Kaikessa, mitä Jeesus maisen elämänsä loppuajaksi suunnitteli, hän joutui ihmissydämessään aina ristiriitaan kahden vastakkaisen toimintalinjan kanssa: 1. Hänellä oli voimakas halu saada oma kansansa -- ja koko maailma -- uskomaan häneen ja ottamaan vastaan hänen uusi hengellinen valtakuntansa. Ja hän tiesi hyvin kansansa käsitykset tulevasta Messiaasta. 2. Elää ja toimia tavalla, jonka hän tiesi Isänsä hyväksyvän, suorittaa työnsä muiden hädässä olevien maailmojen hyväksi ja valtakuntaa perustaessaan jatkaa Isänsä tunnetuksitekemistä ja hänen rakkaudentäyteisen jumalallisen luonteensa esilletuomista. Kaikki nämä tapahtumaintäyteiset päivät Jeesus eli muinaisessa kallioluolassa, kukkuloiden kupeessa olevassa suojassa, lähellä aikoinaan Beit Adisiksi kutsuttua kylää. Hän joi pienestä lähteestä, joka pulppusi kukkulan kupeesta tämän kalliosuojan lähellä. [sivu 1516] 5. ENSIMMÄINEN SUURI PÄÄTÖS Kolmantena päivänä sen jälkeen, kun Jeesus oli ryhtynyt tähän neuvonpitoon itsensä ja Personoidun Suuntaajansa kanssa, hänelle esitettiin näyssä yhteen kerääntyneet Nebadonin taivaalliset sotajoukot, jotka niiden komentajat olivat lähettäneet toimittamaan, mitä ikinä heidän rakastettu Hallitsijansa tahtoisi. Tähän mahtavaan armeijakuntaan kuului kaksitoista serafilegioonaa ja samassa suhteessa kaikkia muita universumin älyllisiä olentoja. Ja Jeesuksen ensimmäinen eristyneisyydessä tekemä suuri päätös koski sitä, turvautuisiko hän näiden voimallisten persoonallisuuksien apuun Urantialla tapahtuvaa julkista

14 toimintaansa koskevan ja kohta alkavan ohjelman yhteydessä vai jättäisikö hän sen tekemättä. Jeesus päätti, että hän ei turvautuisi yhdenkään tähän valtavaan joukkokuntaan kuuluvan persoonallisuuden apuun, ellei kävisi selvästi ilmi, että sellainen olisi hänen Isänsä tahto. Tästä yleisluontoisesta päätöksestä huolimatta tämä valtava joukkokunta jäi hänen luokseen koko hänen maisen elämänsä päätösjakson ajaksi ja oli aina valmiina noudattamaan Hallitsijansa vähäisintäkin tahdon ilmausta. Vaikkei Jeesus ihmissilmillään näitä hänen lähellään pysytteleviä persoonallisuuksia kaiken aikaa nähnytkään, hänen seurassaan oleva Personoitu Suuntaaja sen sijaan näki heidät koko ajan ja kykeni pitämään heihin yhteyttä, jokaiseen heistä. Ennen kuin Jeesus astui alas kukkuloilta neljänkymmenen päivän eristyneisyydestään, hän asetti tämän häntä palvelemaan asettuneen universumipersoonallisuuksien armeijan vast'ikään Personoidun Suuntaajansa välittömään komentoon, ja nämä valitut persoonallisuudet universumin älyllisten olentojen jokaisesta jakautumasta toimivat kuuliaisesti ja kunnioittavasti tämän korotetun ja kokeneen Personoidun Salaperäisen Opastajan viisaassa ohjauksessa Urantian ajanlaskun mukaan yli neljän vuoden ajan. Ottaessaan komentoonsa tämän mahtavan joukkokunnan Suuntaaja, joka kerran oli ollut olemuksellinen osa Paratiisin-Isää, vakuutti Jeesukselle, ettei näille ihmisen yläpuolista tasoa oleville voimille annettaisi missään tapauksessa lupaa palvella tai tuoda itseään julki hänen maisen elämänuransa yhteydessä tai sen hyväksi, ellei osoittautuisi Isän sellaista väliintuloa tahtovan. Näin Jeesus yhdellä suurella päätöksellä riisti vapaaehtoisesti itseltään mahdollisuuden turvautua ihmisen yläpuolella olevalta tasolta saatavaan apuun kaikissa asioissa, jotka liittyivät hänen kuolevaisena elämänsä elämänvaiheen jäljellä olevaan osaan, ellei Isä sattuisi hänestä riippumatta päättämään, että hän osallistuu johonkin tiettyyn Pojan maisen toiminnan tapahtumaan tai välinäytökseen. Ottaessaan vastaan tämän Kristus Mikaelia palvelemaan varautuneiden universumiarmeijoiden komentajuuden Personoitu Suuntaaja näki paljon vaivaa osoittaakseen Jeesukselle, että vaikka tällaista universumiluotujen joukkokuntaa voitaisiinkin avaruustoimintojen osalta rajoittaa heidän Luojansa antamin valtuuksin, tällaiset rajoitukset eivät kuitenkaan vaikuttaisi heidän ajassa tapahtuvaan toimintaansa. Ja tämä rajoitus liittyi siihen tosiasiaan, että sitten, kun Suuntaajat kerran on personoitu, he ovat ei-ajallisia olentoja. Näin Jeesusta

15 muistutettiin siitä, että vaikka Suuntaajan komentoon asetettujen elävien, älyllisten olentojen valvonta olisi täysimääräistä ja täydellistä kaikissa asioissa, jotka liittyivät avaruuteen, yhtä täydellisiä rajoituksia ei voitaisi määrätä ajan suhteen. Suuntaaja sanoi: "Minä tulen, kuten olet määrännyt, estämään tämän universumin älyllisistä olennoista koostuvan palveluvalmiudessa olevan armeijan käytön tavalla, joka liittyisi maiseen elämänuraasi, niitä tapauksia lukuun ottamatta, jolloin Paratiisin-Isä käskee minun irrottaa käyttöön näitä voimia, jotta hänen jumalallinen tahtonsa päätöksesi mukaan pääsisi toteutumaan, ja lisäksi sellaisissa tapauksissa, jolloin sinä mahdollisesti teet jumalallis-inhimillisen tahtosi mukaisesti jonkin ratkaisun tai teon, joka edellyttää poikkeamisia maan päällä ajan suhteen vallitsevasta luonnollisesta järjestyksestä. Kaikissa tällaisissa tapauksissa olen voimaton, ja yhtälailla avuttomia ovat ne luomasi olennot, jotka ovat kokoontuneet tänne voimansa täyteydessä ja [sivu 1517] voimansa yhdistäen. Jos yhdistyneillä olemuksillasi jolloinkin on tällaisia toiveita, nämä päätöksesi mukaiset määräykset pannaan toimeen viivytyksettä. Kaikissa tällaisissa asioissa toivomuksesi aiheuttaa ajan lyhenemisen, ja mikä oli hankkeissa, on jo olemassa. Minun komentopiirissäni tässä on kysymys täysimmästä mahdollisesta rajoituksesta, joka potentiaaliseen suvereenisuuteesi on kohdistettavissa. Omassa tietoisuudessani aika on ei-olemassaolevaa, enkä sen vuoksi voi rajoittaa luotujasi missään sellaisessa, joka liittyy aikaan." Tällä tavoin Jeesus sai tietää, miten hänen päätöksensä siitä, että hän vielä jatkaisi elämäänsä ihmisenä ihmisten joukossa, toteutuisi käytännössä. Hän oli yhdellä ainoalla päätöksellä estänyt kaikkia palvelukseen valmiita, älyllisten olentojen eri ryhmistä koottuja universumiarmeijoita osallistumasta hänen kohta alkavaan julkiseen toimintaansa, paitsi asioissa, joissa ei ollut kysymys muusta kuin ajasta. Sanotusta käynee selville, että jokaisessa Jeesuksen hoivatyöhön liittyneessä kenties yliluonnollisessa tai niin sanotusti ihmisen mahdollisuudet ylittäneessä sivuilmiössä olikin kysymys vain ja yksinomaan aikatekijän eliminoimisesta, ellei sitten taivaassa oleva Isä nimenomaan toisin määrännyt. Mikään ihmeteko, laupeudentyö, tai mikä tahansa muu mahdollinen tapahtuma, joka tuli julki Jeesuksen jäljellä olleiden maisten ponnistusten yhteydessä, ei mitenkään voinut olla luonteeltaan eikä olemukseltaan teko, joka olisi ylittänyt

16 säädetyt ja Urantialla elävän ihmisen olosuhteisiin säännön mukaan vaikuttavat luonnonlait, paitsi tässä erikseen mainitussa aikakysymyksessä. Mitään rajoituksia ei tietenkään voitaisi panna "Isän tahdon" ilmenemisille. Aikatekijän eliminoituminen sellaisessa yhteydessä, että tämä universumin potentiaalinen Hallitsija oli tuonut julki jotakin, mitä hän halusi, oli vältettävissä vain sillä, että tämä Jumala-ihminen suoraan ja yksiselitteisesti toi esille tahtonsa, jonka mukaan aikaa, sellaisena kuin se liittyi kysymyksessä olevaan tekoon tai tapahtumaan, ei tulisi lyhentää eikä eliminoida. Jeesuksen oli pysyttävä alituisesti aikatietoisena kyetäkseen estämään selvien aikatekijästä johtuvien ihmeiden ilmaantumisen. Jokainen tämän Luoja-Pojan taholla aikatietoisuudessa ilmennyt katkos siinä yhteydessä, kun hänen mielessään oli jotakin, jota hän määrätietoisesti halusi, merkitsi samaa kuin hänen mielessään siinneen asian todeksitulo, ja se tapahtui ilman aikatekijän väliintuloa. Mikaeliin liittyneen Personoidun Suuntaajan valvovan kontrollin ansiosta hänen oli mahdollista rajoittaa omat maiset toimintansa täydellisesti siltä osin kuin kysymys oli avaruudesta, mutta Ihmisen Pojan ei ollut samalla tavoin mahdollista rajoittaa uutta maista statustaan Nebadonin potentiaalisena Hallitsijana siltä osin kuin kysymys oli ajasta. Ja tällainen oli Jeesus Nasaretilaisen aktuaalinen status, kun hän otti seuraavan askeleen aloittaakseen julkisen toimintansa Urantialla. 6. TOINEN PÄÄTÖS Nyt kun Jeesus oli ratkaissut, mikä olisi hänen toimintaperiaatteensa luomiensa älyllisten olentojen kaikkiin luokkiin kuuluviin kaikkiin persoonallisuuksiin nähden niin pitkälle kuin sellaisesta päättäminen oli hänen uuteen jumalallisuusstatukseensa luontaisesti kuuluvan potentiaalin huomioon ottaen mahdollista, Jeesus kääntyi ajattelemaan itseään. Mitä hän tekisi -- hän, joka nyt oli kaikkien tässä universumissa esiintyvien olevaisten ja olentojen täysin itsensä tiedostava luoja -- näillä luojan oikeuksillaan niissä esiin nousevissa elämäntilanteissa, jotka olisivat hänen edessään heti, kun hän palaisi Galileaan jatkamaan työtään ihmisten parissa? Itse asiassa tämä ongelma oli noussut voimallisesti esiin jo siinä ja silloin, kun hän vielä oli yksinäisillä kukkuloilla, missä hänen ongelmakseen nousi ruoan hankkiminen. Yksinäisyydessä mietiskellen vietetyn ajan kolmantena päivänä hänen ihmisruumiinsa alkoi tuntea

17 nälkää. Olisiko hänen lähdettävä hankkimaan ruokaa, kuten kuka hyvänsä tavallinen ihminen tekisi, vai mitä jos hän vain käyttäisi normaaleja luovia kykyjään ja tuottaisi sopivaa ruumiinravintoa mukavasti käden ulottuville? Ja tämä Mestarin tekemä suuri päätös on kuvailtu teille kiusauksena -- vihollisten muka esittämänä haasteena, että hän "käskisi näiden kivien muuttua leiviksi". [sivu 1518] Näin Jeesus teki ratkaisunsa taas uudesta ja johdonmukaisesta toimintaperiaatteesta koko hänen jäljellä olevaa maan päällä suorittamaansa toimintaa ajatellen. Milloin kysymys olisi hänen henkilökohtaisista tarpeistaan ja ylipäätään myös hänen suhteistaan muihin persoonallisuuksiin, niiden osalta hän teki nyt tietoisen valinnan, jonka mukaan hän noudattaisi tietä, joka kuuluu normaaliin maalliseen olemassaoloon; hän teki yksiselitteisen päätöksen olla noudattamatta toimintaperiaatetta, joka merkitsisi hänen itsensä asettamien luonnonlakien ylittämistä, rikkomista tai niille väkivallan tekemistä. Mutta hän ei voinut luvata itselleen, kuten hänen Personoitu Suuntaajansa jo oli häntä varoittanutkin, etteikö näitä luonnonlakeja saatettaisi tietyissä ajateltavissa olevissa olosuhteissa suuresti nopeuttaa. Jeesus päätti, että hänen elämäntyönsä tulisi periaatteessa järjestymään ja sujumaan luonnonlakien mukaan ja sopusoinnussa olemassa olevan yhteiskuntaorganisaation kanssa. Tällaisen elämänohjelman valitessaan Mestari teki itse asiassa päätöksen pidättyä ihmeiden ja tunnustekojen tekemisestä. Ja taas hän teki päätöksen "Isän tahdon" hyväksi; jälleen hän luovutti kaiken Paratiisin-Isänsä käsiin. Jeesuksen ihmisolemus saneli, että hänen ensimmäinen velvollisuutensa oli itsensäsäilyttäminen; se on ajallisuuden ja avaruuden maailmoissa elävän luonnollisen ihmisen normaali suhtautumistapa ja on sen vuoksi Urantian kuolevaisen oikeutettu reaktio. Mutta Jeesus ei ollut kiinnostunut pelkästään tästä maailmasta ja sen luoduista, vaan hän eli elämän, jonka tarkoituksena oli opettaa ja innostaa kokonaisen laajalle ulottuvan universumin moninaisia luotuja. Jo ennen kasteessaan kokemaansa valaistumista Jeesus oli elänyt elämäänsä taivaallisen Isänsä tahtoa ja opastusta kaikessa viimeiseen asti noudattaen. Hän teki ponnekkaan päätöksen osoittaa edelleenkin tällaista ehdotonta kuolevaisen olennon luottavaisuutta Isän tahtoa kohtaan. Hän aikoi seurata luonnonvastaista kurssia: hän päätti, ettei hänen tavoitteenaan olisi itsensäsäilyttäminen. Hän päätti

18 pitää edelleenkin kiinni periaatteesta, jonka mukaan hän kieltäytyi puolustamasta itseään. Hän puki johtopäätöksensä niiksi pyhien kirjoitusten sanoiksi, jotka olivat tuttuja hänen ihmismielelleen: "Ei ihminen elä yksin leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee." Päätyessään tällaiseen ratkaisuun nälkänä ilmenevän fyysisen puolensa ruokahalun osalta Ihmisen Poika toi julki lopullisen kantansa kaikkiin muihin lihallisiin tarpeisiin ja ihmisolemuksen luonnollisiin herätteisiin. Ihmisen yläpuolella olevalle tasolle kuuluvaa valtaansa hän saattaisi kenties käyttää muiden hyväksi, muttei milloinkaan itsensä hyväksi. Hän noudatti tätä toimintaperiaatetta johdonmukaisesti loppuun saakka, sillä hänestä sanottiin ivallisesti: "Muita hän kyllä pelasti, mutta itseäänpä ei pelastamaan kykenekään." Koska hän ei tahtonut. Juutalaiset odottivat Messiasta, joka tekisi vielä Mooseksenkin tekemiä ihmetekoja suurempia ihmeitä; Mooseksestahan tiedettiin kertoa, että hän oli autiomaassa saanut veden pulppuamaan kalliosta ja erämaassa ruokkinut mannalla heidän esi-isiään. Jeesus tiesi, minkälaatuista Messiasta hänen maanmiehensä odottivat, ja hänellä oli kaikki kyvyt ja kaikki oikeudet täyttää heidän hurjimmatkin odotuksensa, mutta hän päätti, ettei tällainen voimaa ja kunniaa uhoava suurisuuntainen ohjelma olisi hänen ohjelmansa. Jeesus piti tuollaista toimintalinjaa, joka olisi tiennyt odotettujen ihmetekojen tekemistä, paluuna muinaisiin aikoihin, joille olivat ominaisia mistään tietämätön taikuus ja sivistymättömien poppamiesten viheliäiset puuhastelut. Luotujensa pelastukseksi hän saattaisi mahdollisesti nopeuttaa luonnonlain toimintaa, mutta että hän omaksi hyödykseen tai kanssaihmisissään pelonsekaista kunnioitusta herättääkseen rikkoisi omia lakejaan, sellaista hän ei tekisi. Ja Mestarin päätös oli peruuttamaton. Jeesus murehti kansansa puolesta. Hän ymmärsi varsin hyvin, miten heidät oli johdettu odottamaan tulevaa Messiasta, aikaa, jolloin "maa tuottaisi antimiaan kymmentuhatkertaisesti ja yhdessä viinipuussa olisi tuhat oksaa ja jokainen oksa kantaisi tuhatta rypäleterttua ja jokainen terttu sisältäisi tuhat rypälettä ja jokainen rypäle antaisi kannullisen viiniä." Juutalaiset uskoivat Messiaan tuovan tullessaan satumaisen ylenpalttisuuden aikakauden. Heprealaisia oli pitkään ruokittu ihmeistä kertovin perimätiedoin ja ihmetekojen värittämin legendoin.

19 [sivu 1519] Hän ei ollut Messias, joka tulisi lisäämään leivän ja viinin määrän moninkertaiseksi. Hän ei tullut huolehtimaan pelkästään ajallisista tarpeista, vaan hän tuli ilmoittamaan taivaassa olevasta Isästään maan päällä oleville lapsilleen, ja samalla hän koetti johdattaa maiset lapsensa tulemaan mukaansa vilpittömään yritykseen elää elämäänsä niin, että täyttää taivaassa olevan Isän tahdon. Tällä päätöksellään Jeesus Nasaretilainen teki tilannetta seuraavalle universumille selväksi, mikä mielettömyys ja synti kätkeytyy siihen, että käyttää jumalallisia lahjojaan ja Jumalalta saamiaan kykyjä väärin oman persoonansa korostamiseen tai puhtaasti itsekkääseen voitonpyyntiin ja kunniantavoitteluun. Se juuri oli Luciferin ja Caligastian synti. Tämä Jeesuksen tekemä suuri päätös kuvastaa dramaattisella tavalla sitä totuutta, etteivät itsekäs tyydytyksentavoittelu ja aistillinen nautiskelu yksinään ja sinänsä kykene tuottamaan kehittyville ihmisolennoille onnea. Kuolevaisten olemassaoloon kuuluu korkeampiakin arvoja -- älyllisiin saavutuksiin yltäminen ja hengellisiin tuloksiin pääseminen --, jotka menevät kauas ihmisen puhtaasti fyysisten tarpeiden ja halujen välttämättömän tyydyttämisen yli. Ihmisen luonnolta saaman varustuksen osana olevat lahjakkuus ja kyvykkyys tulisi omistaa etupäässä hänen korkeampien mielen ja hengen kykyjensä kehittämiseen ja jalontamiseen. Näin Jeesus paljasti universuminsa luoduille uutta ja parempaa tietä merkitsevän menetelmän, elämiseen kätkeytyvät korkeammat moraaliset arvot ja avaruuden maailmoissa esiintyvään evolutionaariseen ihmisolemassaoloon sisältyvät syvemmät hengellisen tyydytyksen lähteet. 7. KOLMAS PÄÄTÖS Tehtyään päätöksensä sellaisista asioista kuin ravinto ja fyysinen huolenpito hänen aineellisen ruumiinsa tarpeista sekä huoli omasta ja tovereidensa terveydestä, jäljellä oli vielä muita ratkaisua vaativia ongelmia. Miten hän

20 suhtautuisi joutuessaan henkilökohtaiseen vaaraan? Hän päätti noudattaa normaalia varovaisuutta oman ihmispersoonansa turvallisuuden suhteen ja suorittaa järkevät varotoimenpiteet estääkseen lihallisessa hahmossa elämänsä elämänvaiheen ennenaikaisen päättymisen mutta kieltäytyä kaikenlaisesta yliinhimillisestä väliintulosta sitten, kun hänen lihallista elämäänsä uhkaava kriisi tulisi. Tätä päätöstä muovatessaan Jeesus istui puun varjossa kallionkielekkeellä, syvä jyrkänne suoraan edessään. Hän oli täysin tietoinen siitä, että hän voisi heittäytyä kielekkeeltä alas tyhjyyteen ilman että hänelle voisi tapahtua mitään, mikä häntä vahingoittaisi, mikäli hän kumoaisi ensimmäisen suuren päätöksensä olla kutsumatta taivaan älyllisiä olentojaan puuttumaan hänen Urantialla suorittamaansa elämäntyöhön, ja mikäli hän julistaisi mitättömäksi toisen päätöksensä, jossa oli kysymys hänen suhtautumisestaan itsensäsäilyttämiseen. Jeesus tiesi maanmiestensä odottavan Messiasta, joka olisi luonnonlakien yläpuolella. Syvälle hänen mieleensä oli syöpynyt tämä tekstikohta: "Ei kohtaa sinua onnettomuus, eikä vitsaus lähesty sinun majaasi. Sillä hän on paneva enkelinsä huolehtimaan sinusta, varjelemaan sinua kaikilla teilläsi. He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi." Tämäntapainen vapauksien ottaminen, tällainen hänen Isänsä säätämien painovoimalakien uhmaaminen, olisiko sellainen oikeutettua siinä tapauksessa, että hän sillä keinoin suojelisi itseään mahdolliselta vahingoittumiselta tai mahdollisesti jopa voittaisi väärin opetetun ja hämmentyneen kansansa luottamuksen? Mutta tällainen toimintalinja, miten oivallisesti se merkkiä odottavia juutalaisia tyydyttäisikin, ei olisi ilmoitus hänen Isästään, vaan kyseenalaista leikittelyä voimassa olevilla universumien universumin laeilla. Tämän kaiken ymmärtäessänne ja tietäessänne, että Mestari oman käyttäytymisensä osalta kieltäytyi toimimasta säätämiään luonnonlakeja uhmaten, tiedätte myös varmaksi, ettei hän koskaan kävellyt veden päällä eikä tehnyt mitään muutakaan, joka olisi loukannut hänen säätämäänsä, maailman hallitsemista koskevaa aineellista järjestystä; [sivu 1520]

21 se tietenkin aina mielessä pitäen, ettei vielä ollut keksitty tapaa, jolla hän olisi voinut kokonaan vapautua siitä puutteesta, että hän ei Personoidun Suuntaajan toimivaltaan siirrettyjen asioiden yhteydessä kyennyt valvomaan aikatekijää. Koko maisen elämänsä ajan Jeesus oli johdonmukaisen uskollinen tälle päätökselleen. Fariseukset saivat irvaillen kehottaa häntä antamaan merkin, sivustakatsojat saivat Pääkallonpaikalla haastaa häntä astumaan alas ristiltä, mutta hän pysyi lujasti päätöksessä, jonka hän nyt puheena olevana hetkenä kukkulan rinteellä teki. 8. NELJÄS PÄÄTÖS Seuraavassa suuressa ongelmassa, jonka kanssa tämä Jumala-ihminen painiskeli ja jonka hän kohta ratkaisi taivaassa olevan Isän tahdon mukaisesti, oli kysymys siitä, tulisiko hänen kanssaihmistensä huomion herättämiseen ja heidän kannatuksensa saamiseen käyttää joitakin omia yli-inhimillisiä kykyjään vaiko ei. Pitäisikö hänen jollakin tavoin turvautua universumivaltuuksiinsa sen haikailun tyydyttämiseksi, jota juutalaiset osoittivat näyttävyyttä ja ihmeellisyyttä kohtaan? Hän päätti, ettei hänen pidä niin tehdä. Hän päätyi sellaisen menettelytapaperiaatteen kannalle, joka sulki pois kaikki mainitunlaiset menettelyt keinona tuoda tehtävänsä ihmisten tietoisuuteen. Ja hän noudatti johdonmukaisesti tätä suurta päätöstä. Jopa silloin, kun hän salli lukuisten aikaa lyhentävien laupeudenpalvelusten tulla julki, hän miltei poikkeuksetta kehotti parantavan hoivansa kohteita olemaan kenellekään kertomatta hyödykseen tulleesta edusta. Ja aina hän torjui vihamiestensä ivallisen haasteen, kun nämä sanomalla "Anna meille merkki" vaativat häntä todistamaan ja osoittamaan jumalallisuutensa. Suurta viisautta osoittaen Jeesus näki ennakolta, että tunnustekojen ja ihmeiden tekeminen saisi aikaan vain ulkokohtaista uskollisuutta sikäli, että sellainen herättäisi aineellisessa mielessä suurta pelkoa; sellaiset esitykset eivät ilmoittaisi Jumalasta eivätkä pelastaisi ihmisiä. Hän kieltäytyi ryhtymästä pelkäksi ihmeidentekijäksi. Hän päätti, että hän syventyisi vain yhteen ainoaan tehtävään: taivaan valtakunnan perustamiseen.

22 Koko tämän suurimerkityksisen dialogin ajan, jolloin Jeesus kävi vuoropuhelua itsensä kanssa, läsnä oli kyselevä ja lähes epäileväinen inhimillinen elementti, sillä Jeesus oli ihminen yhtä hyvin kuin Jumala. Ilmeistähän oli, etteivät juutalaiset ottaisi häntä koskaan vastaan Messiaana, ellei hän tekisi ihmeitä. Sitä paitsi, jos hän suostuisi tekemään vaikka vain yhdenkin luonnonvastaisen teon, silloin ihmismieli tietäisi sen tapahtuneen kiistatta jumalallisen mielen mukaan. Olisiko sopusoinnussa "Isän tahdon" kanssa, että jumalallinen mieli antaisi tämän verran myöten ihmismielen epäileväisyydelle? Jeesus päätteli, että se ei sitä olisi, ja esitti Personoidun Suuntaajan läsnäolon riittäväksi todisteeksi jumaluudesta kumppanuudessa ihmisyyden kanssa. Jeesus oli matkustellut paljon; hän muisti Rooman, Aleksandrian ja Damaskoksen. Hän tunsi maailmassa vallitsevat menettelytavat -- sen, miten ihmiset kompromisseja tekemällä ja diplomatiaa harjoittamalla pääsivät politiikassa ja kaupankäynnissä tavoitteisiinsa. Käyttäisikö hän tätä tietoa edistääkseen asiaa, jonka vuoksi hän oli maan päälle tullut? Ei! Hän päätti valtakuntaa perustaessaan olla myöskään tekemättä mitään kompromisseja tämän maailman viisauden ja varallisuuden suoman vaikutusvallan kanssa. Jälleen kerran hän päätti luottaa yksinomaan Isän tahtoon. Jeesus oli täysin tietoinen oikoteistä, jotka olivat avoinna sellaiselle, jolla oli hänen valtaoikeutensa. Hän tiesi monta tapaa, joilla hänen oman kansansa ja koko maailman huomio saataisiin [sivu 1521] välittömästi kohdistumaan häneen. Jerusalemissa vietettäisiin kohta pääsiäistä, ja kaupunki olisi tungokseen asti täynnä vierailijoita. Hän voisi nousta temppelin harjalle ja kävellä ilmassa ällistyksen vallassa olevan kansanpaljouden edessä. Sellainen olisi heidän odottamansa Messias. Mutta myöhemmin hän tuottaisi heille pettymyksen, sillä hän ei ollut tullut nostamaan Daavidin valtaistuinta taas pystyyn. Ja hän tiesi, miten tulokseton Caligastian noudattama menetelmä oli, joka merkitsi yritystä ohittaa se luonnollinen, hidas ja varma tapa, jolla jumalallinen tarkoitusperä toteutetaan. Ja taas Ihmisen Poika kumarsi kuuliaisena sille, mikä on Isän tie, Isän tahto.

23 Jeesus päätti perustaa taivaan valtakunnan ihmiskunnan sydämiin luonnonmukaisin, tavallisin, vaikein ja vaivalloisin menetelmin, täsmälleen sellaisin menettelytavoin, jollaisia hänen maisten lastensa pitää tämän taivaan valtakunnan laajentamis- ja edistämistyössään myöhemmin noudattaa. Sillä Ihmisen Poika tiesi hyvin, että "vasta monen koettelemuksen kautta monikin kaikkien aikakausien lapsista valtakuntaan astuisi." Jeesus oli nyt käymässä läpi sitä suurta koetusta, jonka sivistynyt ihminen joutuu läpikäymään, kun hänellä on valtaa ja hän kuitenkin lujasti kieltäytyy käyttämästä sitä puhtaasti itsekkäiden tai henkilökohtaisten tarkoitusperien hyväksi. Tarkastellessanne Ihmisen Pojan elämää ja kokemusta, teidän olisi aina pidettävä mielessä, että Jumalan Poika oli ruumiillistunut olento, jolla oli ensimmäisen vuosisadan ihmisen mieli, ei suinkaan kahdennenkymmenennen tai minkään muunkaan vuosisadan kuolevaisen mieli. Näin sanoessamme tarkoitamme välittää sen ajatuksen, että Jeesuksen inhimilliset kyvyt oli saatu luonnollista tietä. Hän oli oman aikansa perintö- ja ympäristötekijöiden ynnä saamansa opetuksen ja koulutuksen tuote. Hänen ihmisyytensä oli aitoa, luonnollista, kokonaan peräisin tuon ajan ja sukupolven aktuaalista älyllistä statusta ja sosiaalisia ja taloudellisia olosuhteita edeltäneistä vaiheista ja mainittujen tilanteiden ja olosuhteiden kasvattama. Vaikka tämän Jumala-ihmisen kokemukseen aina kuuluikin mahdollisuus, että jumalallinen mieli nousisi ihmisälyn yläpuolelle, siitä huolimatta hänen ihmismielensä toimiessaan, ja niin kuin se toimi, toki toimi niin kuin tapasi tehdä varsinainenkin kuolevaisen mieli tuon ajan ihmisen ympäristön tarjoamissa olosuhteissa. Jeesus toi valtavan universuminsa kaikkien maailmojen nähtäville, miten mieletöntä oli luoda keinotekoisia tilanteita vain, jotta osoittaisi omaavansa rajoittamatonta valtaa tai päästäisi poikkeuksellisen mahtinsa vapaasti valloilleen tarkoituksenaan moraalisten arvojen kohottaminen ja hengellisen edistyksen vauhdittaminen. Jeesus päätti, ettei hän sallisi käyttää sitä tehtävää, jonka vuoksi hän maan päällä oli, makkabealaisten hallituskauden tuottaman pettymyksen toistamiseen. Hän ei suostunut käyttämään jumalallisia attribuuttejaan väärin sellaiseen tarkoitukseen, että hän olisi niiden avulla hankkinut ansaitsematonta kansansuosiota tai saavuttanut poliittista vaikutusvaltaa. Hän ei suostuisi muuntamaan jumalallista ja luovaa energiaa kansalliseksi mahdiksi tai kansainväliseksi vaikutusvallaksi. Jeesus Nasaretilainen ei suostunut tekemään myönnytyksiä pahalle, saati tekemään sopimusta synnin kanssa. Mestari asetti