Polttokennot

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Polttokennot 2007-2013"

Transkriptio

1 Polttokennot

2 Tekesin Polttokennot-ohjelma tutkii, hyödyntää ja kaupallistaa polttokennoalan teknologiaa Ohjelman kesto: Kokonaisvolyymi: yli 100 milj., nyt käytetty 70 milj. josta Tekesin osuus 40 milj. Hankkeita kaikkiaan 74, joista käynnissä on 22 Kolmannes on yrityshankkeita, kolmannes tutkimuskonsortioiden hankkeita 13 EU-hanketta, joissa konsortioissa on sekä yrityksiä että tutkimusorganisaatioita Uusia EU-hankkeita on haku- ja hyväksyntävaiheesa, suomalaiset ovat aktiivisia ja haluttuja tutkimuskumppaneita Ohjelman vaiheen tavoitteena on edetä kohti demonstraatioita Yli 60 yritystä on osallistunut hankkeisiin Arvoketjuja on rakennettu

3 Missio, visio ja draiverit Missio Ohjelma nostaa polttokennotutkimuksen tasoa ja luo uutta liiketoimintaa polttokennoteknologian nopealla soveltamisella ja kansainvälisiä yhteistyöpuitteita hyödyntämällä. Ohjelma kannustaa alan toimijoita yhteistyöhön uusien toimijaverkkojen ja toimintatapojen kautta. Visio Suomen teollisuus kehittää ja valmistaa globaaleille markkinoille polttokennoteknologiaan perustuvia ja hyödyntäviä tuotteita ja palveluja yhteistyössä ulkomaisten teknologiapartnereiden, tutkimusyhteisöjen ja valtiovallan kanssa. Painopistealueita ovat kiinteät polttokennosovellukset energiantuotannossa, polttokennot työkoneiden voimanlähteinä sekä kannettavat polttokennosovellukset. Draiverit Ilmastotavoitteet ( ) ja ympäristöasiat (päästöjen vähentäminen ja ilman laatutavoitteet),vihreä imago, lainsäädäntö, energiaturvallisuus ja riippumattomuus

4 Ohjelman aihealueet Kiinteät Kannettavat Työkoneet SOFC PEMFC Mikro-CHP Hajautettu energiantuotanto Teollisuus ja maatalous UPS & laivan varavoima (APU) Verkon ulkopuolinen sovellus PEMFC-PBI-FC AFC BioFC Micropolttokenno, Mikroreformeri Kulutuselektroniikka Laturit, työkalut Kannettavat virtalähteet Generaattorit Lääketieteen sovellukset Älyvaatteet Militaarisovellukset Niche-markkinat PEMFC/ PBI-FC Kuljetusvälineet teollisuudessa Kaivoskoneet Sotilasajoneuvot Kevytkulkuneuvot Teollisten kuljetusten varavoima Metsäsovellukset

5 Polttokennot-ohjelma on siirtymässä kohti demonstraatioita Kiinteät polttokennosovellukset - Wärtsilän polttokennosysteemidemonstraatiot & kansalliset ja kansainväliset SOFC-projektit Työkoneet, erikoisajoneuvot - Suomalaiset erikoisajoneuvo ja työkonesovellukset ovat potentiaalisia vaihtoehtoja puhtaan energian tuotantoon: laivojen APU, metsäteollisuus-, kaivos- ja satamakoneet, sotilasajoneuvot - Hybridi ja PEM projektit tukevat yllämainittujen alojen kehitystä Kannettavat polttokennosovellukset - Projektit identifioivat uusia kannettavia sovelluksia ja kehittävät prototyyppejä - Pienistä polttokennoista ja printattavista entsymaattisita virtalähteistä energiaa terveydenhoito- ja RFID-tarrasovelluksiin

6 Ohjelma auttaa arvoketju-rakentamisessa Polttoaine Materiaalit, komponentit, polttokennot Lopputuotteet, järjestelmät Tuotteiden jakelu, pakkaus Loppukäyttö, huolto Valmistus, biopolttoainepuhdistus, jakelu Materiaalikomponenttija polttokennovalmistajat ja kehittäjät Tuotteiden valmistajat, systeemiintegraattorit, järjestelmien kehittäjät Pakkaajat, telakat, logistiikkayritykset Liikehuoneistot, asuinrakennukset, teollisuusyksiköt, UPS, militaarisovellukset, kaivokset, työkoneet, kulutuselektroniikka, niche-markkinat

7 Kansainvälistä yhteistyötä tarvitaan täydentämään arvoketjun aukkoja Kehitystyöhön ja erityisesti arvoketjuihin tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä Polttokennojen ja komponenttien alueilla tarvitaan etenkin kansainvälistä yhteistyötä Ohjelma rohkaisee projekteja mukaan kansainvälisiin hankkeisiin ja tutkijavaihtoon Polttoaine Materiaalit, komponentit, polttokennot Lopputuotteet, järjestelmät Tuotteiden jakelu, pakkaus Loppukäyttö, huolto

8 Kansainvälisen yhteistyön painopisteet Eurooppa EU: Polttokenno- ja vety yhteisyritykset (FCH JU) hakuihin osallistuminen Kahdenvälinen yhteistyö USA ja Japani Teknologiaseuranta Yhteistyön tiivistäminen ja tiedonvaihto Yritysten kannustaminen mukaan alan yhteismarkkinointiin kv. messuilla Kansainväliset yhteistyöpuitteet IEA:n polttokenno- ja vetytutkimussopimukset Pohjoismainen energiatutkimusohjelma

9 Polttokennot-ohjelman päättyneet hankkeet ovat kaikilta ydinpainotusalueilta Kiinteät voimantuottosovellukset SOFC projekteja hajautetun energian eli lämmön- ja sähköntuottamiseen 10 kw, 20 kw ja 50 kw SOFC järjestelmät (Wärtsilä, VTT) Kuljetus ja liikkuvat työkoneet Vahva suomalainen panostus puhtaaseen energiaan: laivojen apuvoima (APU auxillary power unit), logistiikkalaitteet (satamanosturit ja trukit; Cargotec, Konecranes), kaivos-, metsä- ja militaarisovellukset Hybridimallinnus ja optimointi, PEM polttokennokehitys ja systeemiintegrointi tukevat näitä teollisuuden aloja (VTT, TKK) Työkoneiden kehitys kohti polttokennokäyttöä sähköistyksen ja hybridien kautta asteittain Kannettavat polttokennosovellukset Kannettavat alkalipolttokennoratkaisut (Hydrocell, TKK) Pienet miniatyyribiopolttokennot terveydenhuollon, lääkinnän ja logistiikan käyttöön RFID (VTT, Åbo Akademi, TKK)

10 Ensimmäiset tulokset Ohjelman hankkeissa on saavutettu Wärtsilän 20 kw SOFC voimalaitos Vaasan asuntomessualueella on toiminut menestyksekkäästi jo vuodesta 2009, polttoaineena kaatopaikkakaasu VTT:n konsortiossa rakennettiin PEM-polttokennojärjestelmään perustuva teknologia-alusta trukkiin 2009 Raskaiden työkoneiden hybridisointi ja hybridisoinnin optimointi etenee kohti polttokennokäyttöistä järjestelmää

11 Ohjelman tulokset testataan Vuosaaren satamassa vuonna Demo2013 tuo esiin Polttokennot-ohjelman hankkeissa ja eurooppalaisissa yhteishankkeissa saavutettuja tuloksia toiminnassa oikeassa toimintaympäristössä yhteisellä toiminta-alueella Demo2013 toimii käyttäjälähtöisenä kokeilualustana ja pitkäaikaisena kenttätestauksena, jossa käyttäjäkokemusten pohjalta jatketaan kehitystä kohti kaupallisia versioita Yritykset löytävät teknologialleen ja tuotteilleen partnereita ja loppukäyttäjiä Tavoitteena on saattaa polttokenno- ja vetyteknologia yleiseen tietoisuuteen ja saada osoitettua yleisölle, loppukäyttäjille ja päätöksentekijöille, että polttokennot ovat puhtaita, tehokkaita ja turvallisia

12 Demo2013 Vuosaaren satamakeskuksessa on energiatehokkaiden, päästöttömien ja äänettömien ratkaisujen näyteikkuna Vuosaaren satama on moderni edelläkävijä mallisatamana, joka huolehtii ympäristönäkökulmista ja puhtaista energiaratkaisuista Kaupunkialueen tuntumassa sataman melu ja päätöt on pidettävä minimissään Polttokennojen edut päästöttömyys ja meluttomuus tukevat myös Vuosaaren sataman tavoitteita Energiatehokkuus on korkea Demonstraatio tuo uusilla innovatiivisilla edelläkävijäratkaisuillaan kansainvälistä huomiota ja näkyvyyttä

13 Demo2013 kattaa monia energiatehokkaita sovelluksia satamassa syksyllä 2013 Sähköä ja lämpöä satamakeskuksen tarpeisiin Sähköiset materiaalinkäsittelylaitteet Henkilöliikenne: polttokennoautot ja biokaasu/sähköbussit Teleliikenne, tukiasemat, valvonta ja turvallisuus: UPS varavoima Vetytankkausasema satamaan (Woikoski Oy) Energiainfrastruktuuri: maakasu/biokaasu/vety/sähkö Vetyturvallisuus, standardit ja säädökset

14 Varavoimaa tarvitaan satama-alueella modulaariset varavoimasysteemit suomalaisilta T Controlilta ja Fitelnetiltä T Control Oy Varavoimaa TeliaSoneran tukiasemalle, käynnistynyt syyskuussa 2012 Äänetön, matalat huoltokustannukset, pitkä elinikiä Sopii sekä sisä- että ulkokäyttöön Käynnistyy ja toimii jopa -30 c pakkasella Sovellusalueet: televiestintä, tukiasemat Fitelnet Oy Modulaarinen liikuteltava metanolikäyttöinen polttokennoratkaisu kriittiseen tietoliikenne- ja kommunikaatiorajapintaan

15 Woikosken vetyjakelu- ja tankkausasemahanke etenee. Ensimmäinen tankkausasema avattiin Rovaniemelle tammikuussa 2012, seuraava avataan Vuosaaren satamaan 2013 Vetyä eri sovelluksiin saadaan Suomessa teollisuudesta ja teollisuuden sivutuotteena useilla paikkakunnilla Mahdollisuutena tulevaisuudessa on myös vedyn tuottaminen elektrolyysillä, nyt taloudellinen prosessi on vielä kehitysvaiheessa Teknologia, standardit, luvat ja turvallisuusnäköhdat varmistetaan Demo2013 sovelluksiin erillisellä hankkeella Woikoski Oy kehittää sataman alueelle liikuteltavan vetytankkausaseman, joka antaa valmiudet myöhemmin vetytankkausverkoston luomiseen Suomeen

16 DemoTurvallisuus -projektissa selvitetään vety- ja laiteturvallisuuteen liittyviä kysymyksiä VTT:n koordinoimassa hankkeessa yritykset, Tukes ja Pelastuslaitos selvittävät vety- ja laiteturvallisuuteen liittyviä kysymyksiä Projekti jakaantuu lainsäädäntöä ja turvallisuusstandardeja tarkasteleviin työpaketteihin Turvallisuus on oleellinen tekijä polttokenno- ja vetyteknologian etenemisen mahdollistajana Tulokset jaetaan yleiseen tietoon ja helposti päivitettävään muotoon Teknologiateollisuuden Polttokennoalan nettisivuille

17 Mukana Demo2013 -hankkeessa Demo2013 hanke on Teknologiateollisuus ry:n hankesalkussa Johtoryhmässä on kaikki osallistuvat yritykset, Teknologiateollisuus, kutsuttuna Helsingin Sataman ja VTT:n edustajat sekä Tekes Hanketta koordinoi Spinverse, projektipäällikkönä Polttokennot-ohjelman koordinaattori Anneli Ojapalo, operatiivinen toiminta Tapio Poutiainen, Spinverse Mukana yritykset Gasum Oy, Cargotec Finland, Oy Woikoski Ab, T Control Oy ja Fitelnet Oy Sitoutuneena alustan tarjoajana on Helsingin Satama/Vuosaaren satamakeskus

18 Demo2013 Vuosaaren satamassa Starttiseminaari Gate Housessa Infopisteen avaus Tietoiskuja päätöksentekijöille ja medialle Keskustelua energiatehokkaista ratkaisuista ja niiden mahdollisuuksista Kiertoajelu ja demokohteet satamassa Opastettuja täsmäryhmien tutustumiskierroksia Vuosaaren satamassa tietoa kunkin kohderyhmän tarpeisiin, biokaasubussikuljetus Helsingin keskustasta Ammattiryhmät Julkisen sektorin ja yritysten vaikuttajat, media Opiskelijat Koululaiset Suuri yleisö Ilmoittaudu mukaan!

19 Tekes Polttokennot-ohjelman tapahtumia 2013 Demo2013 starttiseminaari Vuosaaren satamassa Ohjelman Loppuseminaari , Dipoli, Otaniemi

20 Yhteystiedot Ohjelman päällikkö: Martti Korkiakoski Tekes Martti.korkiakoski(at)tekes.fi Ohjelman koordinaatio: Anneli Ojapalo Tekes Polttokennot-ohjelman koordinaattori, Demo2013 projektipäällikkö Anneli.ojapalo(at)spinverse.com Tapio Poutiainen Tekes Polttokennot-ohjelman koordinaatiotiimi, Demo2013 operatiivinen toiminta Spinverse Oy Tapio.poutiainen(at)spinverse.com

Demo2013 kokeilualustahankkeen esittely. Huhtikuu 2013

Demo2013 kokeilualustahankkeen esittely. Huhtikuu 2013 Demo2013 kokeilualustahankkeen esittely Huhtikuu 2013 Tekesin Polttokennot-ohjelma tutkii, hyödyntää ja kaupallistaa polttokennoalan teknologiaa Ohjelman kesto: 2007-2013 Kokonaisvolyymi: 100 milj., josta

Lisätiedot

Katsaus Tekesin Polttokennot-ohjelma ja Demo2013 kokeiluympäristöhanke

Katsaus Tekesin Polttokennot-ohjelma ja Demo2013 kokeiluympäristöhanke Katsaus Tekesin Polttokennot-ohjelma ja Demo2013 kokeiluympäristöhanke Vety- ja polttokennosessio 15.11.2012 Oulu Anneli Ojapalo Spinverse Oy Tekesin Polttokennot-ohjelman koordinaattori, Tekesin Polttokennot-ohjelma

Lisätiedot

Demo2013 kokeilualustahanke esittely

Demo2013 kokeilualustahanke esittely Demo2013 kokeilualustahanke esittely Joulukuu 2011 Anneli Ojapalo Spinverse Oy Tekesin Polttokennot-ohjelman koordinaattori, Demo2013 hankkeen projektihallintatiimi Tekesin Polttokennot-ohjelma tutkii,

Lisätiedot

Demo2013 kokeilualustahanke

Demo2013 kokeilualustahanke Demo2013 kokeilualustahanke Tekesin Polttokennot-ohjelman Vuosiseminaari Hanasaaren kulttuurikeskus 13.92011 Anneli Ojapalo Spinverse Oy Tekesin Polttokennot-ohjelman koordinaattori, Demo2013 hankkeen

Lisätiedot

vetyteknologia Viikko 3 1 DEE-54020 Risto Mikkonen

vetyteknologia Viikko 3 1 DEE-54020 Risto Mikkonen DEE-54020 Polttokennot ja vetyteknologia Viikko 3 1 DEE-54020 Risto Mikkonen Polttokennot ja vetyteknologia III periodi Luennot: Risto Mikkonen, SH 311 ti 12-14 SE 201 ke 9-10 SE201 Seminaarityöt: Aki

Lisätiedot

Polttokennoteknologian tarjoamat mahdollisuudet suomalaiselle kulkuneuvo-, kone- ja elektroniikkateollisuudelle 02-11/2001

Polttokennoteknologian tarjoamat mahdollisuudet suomalaiselle kulkuneuvo-, kone- ja elektroniikkateollisuudelle 02-11/2001 Polttokennoteknologian tarjoamat mahdollisuudet suomalaiselle kulkuneuvo-, kone- ja elektroniikkateollisuudelle 02-11/2001 Hankkeen pääsisältö Teknologian kehitystilannekartoitus Yrityskysely kotimaisesta

Lisätiedot

Esiselvitys: Vetyinfrastruktuurin rakentaminen Oulun seudulle paikallisesti tuotetun vedyn hyödyntämismahdollisuudet

Esiselvitys: Vetyinfrastruktuurin rakentaminen Oulun seudulle paikallisesti tuotetun vedyn hyödyntämismahdollisuudet Esiselvitys: Vetyinfrastruktuurin rakentaminen Oulun seudulle paikallisesti tuotetun vedyn hyödyntämismahdollisuudet Lea Nikupeteri, Tuomas Nevanperä ja Tiina Sarja Selvityksen toteutus Tekesin tilaama

Lisätiedot

EVE. Sähköisten ajoneuvojen järjestelmät Tekesin ohjelma

EVE. Sähköisten ajoneuvojen järjestelmät Tekesin ohjelma EVE Sähköisten ajoneuvojen järjestelmät Tekesin ohjelma 2011-2015 EVE-ohjelman taustaa: Ajoneuvojen ja työkoneiden sähköistäminen vahva trendi Sähköistäminen parantaa energiatehokkuutta vähentää päästöjä

Lisätiedot

Vety- ja polttokennoalan eteneminen meillä ja maailmalla, Suomen vetytiekartta

Vety- ja polttokennoalan eteneminen meillä ja maailmalla, Suomen vetytiekartta Vety- ja polttokennoalan eteneminen meillä ja maailmalla, Suomen vetytiekartta Vedyn ja polttokennojen mahdollisuudet Oulun seudulla, Aamiaissessio Oulussa Jari Ihonen, VTT, Heidi Uusalo, VTT, Juhani Laurikko,

Lisätiedot

vetyteknologia Johdanto 1 DEE Risto Mikkonen

vetyteknologia Johdanto 1 DEE Risto Mikkonen DEE-54020 Polttokennot ja vetyteknologia Johdanto 1 DEE-54020 Risto Mikkonen Polttokennot ja vetyteknologia III periodi Luennot: Risto Mikkonen, SH 311 ti 10-12 SE 100J ke 9-10 SE 100J Seminaarityöt 2

Lisätiedot

Green Mining. Huomaamaton ja älykäs kaivos 2011 2016

Green Mining. Huomaamaton ja älykäs kaivos 2011 2016 Green Mining Huomaamaton ja älykäs kaivos 2011 2016 Mineraalialan kehitys Suomessa Suomi on vastuullisen kaivostoiminnan tunnustettu osaaja joka vie asiantuntemustaan maailmalle Tekesin Green Mining -ohjelma

Lisätiedot

Metsäklusteri Oy:n ohjelmat. Christine Hagström-Näsi 10.9.2009

Metsäklusteri Oy:n ohjelmat. Christine Hagström-Näsi 10.9.2009 Metsäklusteri Oy:n ohjelmat Metsäklusteri Oy Perustettu maaliskuussa 2007 Toiminta käynnistynyt syyskuussa 2007 Yksi Suomen kuudesta SHOKista Metsäklusteri Oy Toteuttaa Suomen metsäklusterin tutkimusstrategiaa

Lisätiedot

TransSmart visio ja tiekartta Älykäs, vähähiilinen liikennejärjestelmä 2030. TransSmart seminaari 9.10.2014 Anu Tuominen ja Heidi Auvinen VTT

TransSmart visio ja tiekartta Älykäs, vähähiilinen liikennejärjestelmä 2030. TransSmart seminaari 9.10.2014 Anu Tuominen ja Heidi Auvinen VTT TransSmart visio ja tiekartta Älykäs, vähähiilinen liikennejärjestelmä 2030 TransSmart seminaari 9.10.2014 Anu Tuominen ja Heidi Auvinen VTT TransSmart tiekarttatyön tavoite Luoda kärkiohjelmalle yhteinen

Lisätiedot

Tekesin palvelut teollisuudelle

Tekesin palvelut teollisuudelle DM xx-2016 Tekesin palvelut teollisuudelle Nastolan Teollisuusryhmä 28.9.2017 Markku Mäkelä/Tekes Lahti Tekesin toimipisteet Suomessa Rovaniemi Kemi Oulu Jyväskylä Seinäjoki Vaasa Tampere Pori Turku Kajaani

Lisätiedot

Suomen mobiiliklusterin kansainväliset mahdollisuudet ja haasteet

Suomen mobiiliklusterin kansainväliset mahdollisuudet ja haasteet Suomen mobiiliklusterin kansainväliset mahdollisuudet ja haasteet TkT Kari Tilli Teknologiajohtaja Tekes LEAD projektiseminaari, Dipoli, Espoo 24. toukokuuta 2005 Teknologian kehittämiskeskus 1 Esityksen

Lisätiedot

ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009

ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009 ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009 Ritva Heikkinen Asiantuntija, Energia ja ympäristö Innovaatiot ja kansainvälistyvä liiketoiminta Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus ClimBus Climbus Business Breakfast

Lisätiedot

Tekesin rahoitusmahdollisuudet demonstraatiohankkeisiin

Tekesin rahoitusmahdollisuudet demonstraatiohankkeisiin Tekesin rahoitusmahdollisuudet demonstraatiohankkeisiin Martti Korkiakoski 24.5.2010 10/2009 Copyright Tekes Sähköisiin ajoneuvoihin liittyviä selvityksiä 10/2009 Copyright Tekes Sähköisiin ajoneuvoihin

Lisätiedot

Energia ja ympäristö liiketoiminta-alue. DM 420002 01-2009 Copyright Tekes

Energia ja ympäristö liiketoiminta-alue. DM 420002 01-2009 Copyright Tekes Energia ja ympäristö liiketoiminta-alue Energia- ja ympäristöklusteri Energialiiketoiminta Ympäristöliiketoiminta Energian tuotanto Polttoaineiden tuotanto Jakelu Siirto Jakelu Jalostus Vesihuolto Jätehuolto

Lisätiedot

Suomi energia- ja ympäristöteknologian edelläkävijäksi Energia ja ympäristö SHOK

Suomi energia- ja ympäristöteknologian edelläkävijäksi Energia ja ympäristö SHOK Suomi energia- ja ympäristöteknologian edelläkävijäksi Energia ja ympäristö SHOK Satu Helynen Cleantech Finland workshop 11.9.2008 Helsingin Messukeskus Strategisten huippuosaamisen keskusten (SHOK) tavoite

Lisätiedot

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta Projektin loppuseminaari 18.11.2016 Lapin yliopisto Risto Mäkikyrö Haemme visionäärejä Tekesin strategia Toimintatapa- ja sisältöpainotukset ovat Luonnonvarat ja

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009

Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009 Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009 Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Liiketoiminnan kehitys 1. neljänneksellä Osavuosikatsaus 1.11.2008-31.1.2009

Lisätiedot

SUOMALAISET YRITYKSET

SUOMALAISET YRITYKSET SUOMALAISET YRITYKSET Suomalaiset yritykset tehostavat aktiivisesti energiankäyttöään. Vapaaehtoisissa energiatehokkuussopimuksissa on mukana yli 600 yritystä ja niiden noin 5000 toimipaikkaa. Yritysten

Lisätiedot

Kohti uusiutuvaa ja hajautettua energiantuotantoa

Kohti uusiutuvaa ja hajautettua energiantuotantoa Kohti uusiutuvaa ja hajautettua energiantuotantoa Mynämäki 30.9.2010 Janne Björklund Suomen luonnonsuojeluliitto ry Sisältö Hajautetun energiajärjestelmän tunnuspiirteet ja edut Hajautetun tuotannon teknologiat

Lisätiedot

SUOMALAISET YRITYKSET

SUOMALAISET YRITYKSET SUOMALAISET YRITYKSET Suomalaiset yritykset tehostavat aktiivisesti energiankäyttöään. Vapaaehtoisissa energiatehokkuussopimuksissa on mukana yli 600 yritystä ja niiden noin 5000 toimipaikkaa. Yritysten

Lisätiedot

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen Fiksu kaupunki 2013-2017 5/2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen Fiksu kaupunki Suomi on edelläkävijä älykkäissä ympäristöissä. Fiksun kaupungin sujuva arki syntyy käyttäjätarpeiden sekä erilaisten osaamisten

Lisätiedot

Puuperusteisten energiateknologioiden kehitysnäkymät. Metsäenergian kehitysnäkymät Suomessa seminaari Suomenlinna 25.3.2010 Tuula Mäkinen, VTT

Puuperusteisten energiateknologioiden kehitysnäkymät. Metsäenergian kehitysnäkymät Suomessa seminaari Suomenlinna 25.3.2010 Tuula Mäkinen, VTT Puuperusteisten energiateknologioiden kehitysnäkymät Metsäenergian kehitysnäkymät Suomessa seminaari Suomenlinna 25.3.2010 Tuula Mäkinen, VTT 2 Bioenergian nykykäyttö 2008 Uusiutuvaa energiaa 25 % kokonaisenergian

Lisätiedot

Puhdasta energiaa tulevaisuuden tarpeisiin. Fortumin näkökulmia vaalikaudelle

Puhdasta energiaa tulevaisuuden tarpeisiin. Fortumin näkökulmia vaalikaudelle Puhdasta energiaa tulevaisuuden tarpeisiin Fortumin näkökulmia vaalikaudelle Investoiminen Suomeen luo uusia työpaikkoja ja kehittää yhteiskuntaa Fortumin tehtävänä on tuottaa energiaa, joka parantaa nykyisen

Lisätiedot

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Sapuska

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Sapuska Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska Tekesin ohjelma 2009 2012 Miksi Sapuska? Tekesin Sapuska Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista -ohjelma on suunnattu Suomessa toimiville

Lisätiedot

MERITEOLLISUUS SUOMESSA JA SEN TARJOAMAT MAHDOLLISUUDET. Tapio Karvonen 29.10.2015

MERITEOLLISUUS SUOMESSA JA SEN TARJOAMAT MAHDOLLISUUDET. Tapio Karvonen 29.10.2015 MERITEOLLISUUS SUOMESSA JA SEN TARJOAMAT MAHDOLLISUUDET Tapio Karvonen 29.10.2015 Suomen meriklusteri MERITEOLLISUUDEN TOIMITTAJAT VARUSTAMOT MUUT MERENKULKUUN LIITTYVÄT ELINKEINOT LAIVANRAKENNUS JA OFFSHORE

Lisätiedot

Talousvaliokunta Maiju Westergren

Talousvaliokunta Maiju Westergren Talousvaliokunta 19.4.2018 Maiju Westergren KOHTI ILMASTONEUTRAALIA ENERGIANTUOTANTOA TAVOITE 1. Hiilidioksidipäästöjen vähentäminen Uusiutuvan ja päästöttömän energian osuuden kasvattaminen Kivihiilen

Lisätiedot

Copyright Tekes. ClimBus. Ilmastonmuutoksen hillinnän liiketoimintamahdollisuudet

Copyright Tekes. ClimBus. Ilmastonmuutoksen hillinnän liiketoimintamahdollisuudet 11-2007 Copyright Tekes ClimBus Ilmastonmuutoksen hillinnän liiketoimintamahdollisuudet 2004-2009 Projektit ja rahoitus Projekteja yhteensä 134 Projektien hankkeiden kokonaisvolyymi 90,6 milj. josta Tekesin

Lisätiedot

Tekes, Vesi-ohjelma 2008-2012

Tekes, Vesi-ohjelma 2008-2012 Rakennetun ympäristönkehittäminen virtuaalisuus mahdollistajana Ajankohtaista vesialalla Tekes, Vesi-ohjelma 2008-2012 7.12.2010 Anne Salminen, Ohjelman koordinaattori Pöyry Finland Oy DM 11-2009 Vesiala

Lisätiedot

Teollinen Internet. Tatu Lund

Teollinen Internet. Tatu Lund Teollinen Internet Tatu Lund Suomalaisen yritystoiminnan kannattavuus ja tuottavuus ovat kriisissä. Nokia vetoinen ICT klusteri oli tuottavuudeltaan Suomen kärjessä ja sen romahdus näkyy selvästi tilastoissa.

Lisätiedot

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 1 Energia on Suomelle hyvinvointitekijä Suuri energiankulutus Energiaintensiivinen

Lisätiedot

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Jarmo Heinonen Kehitysjohtaja Biotalous ja Cleantech Keskeiset toimenpiteet tavoitteiden

Lisätiedot

Sulautettu tietotekniikka 2007 2013 Ubiquitous Real World Real Time

Sulautettu tietotekniikka 2007 2013 Ubiquitous Real World Real Time Sulautettu tietotekniikka 2007 2013 Ubiquitous Real World Real Time for First Lives 2009 Kimmo Ahola 1 Mitä ohjelma tarjoaa Rahoitusta Resursseja Tietoa Päätösten tukea Verkostoja Luottamusta - Mahdollisuuksia

Lisätiedot

Suomalaisten tekniikka-alan insinöörien kehittämä tuote Tekniikka puhtaasti Suomalaista käsityötä Suomalaiset sijoittajatahot PILASTER OY

Suomalaisten tekniikka-alan insinöörien kehittämä tuote Tekniikka puhtaasti Suomalaista käsityötä Suomalaiset sijoittajatahot PILASTER OY SUOMALAINEN Suomalaisten tekniikka-alan insinöörien kehittämä tuote Tekniikka puhtaasti Suomalaista käsityötä Suomalaiset sijoittajatahot OTA YHTEYTTÄ Email: info@pilaster.fi Gsm: +358 10 58 34 100 www.pilaster.fi

Lisätiedot

Valtakunnallinen sähköajoneuvojen testiympäristö National Test Environment for Electrical Vehicles

Valtakunnallinen sähköajoneuvojen testiympäristö National Test Environment for Electrical Vehicles Valtakunnallinen sähköajoneuvojen testiympäristö National Test Environment for Electrical Vehicles Mikä: Miksi: Miten: Mikä EVELINA? Omaleimaista: Mitä juuri nyt? Valtakunnallinen sähköajoneuvojen testiympäristö

Lisätiedot

Finnmobile yritysten kilpailukykyselvitys 2012 tulokset

Finnmobile yritysten kilpailukykyselvitys 2012 tulokset Finnmobile verkoston VAIKUTTAJAFOORUMI Rantasipi Airport Congress Center.11.1 Finnmobile yritysten kilpailukykyselvitys 1 tulokset Kulkuneuvovalmistajat Rakennuskonevalmistajat Maatalouskonevalmistajat

Lisätiedot

LOGISTIIKAN GLOBAALIN HAASTEET ELO- JA EGLO-OHJELMIEN YHTEISSEMINAARI Valkea talo 17.11.2004. EGLO Kansainvälisyyttä logistiikan kehittämiseen

LOGISTIIKAN GLOBAALIN HAASTEET ELO- JA EGLO-OHJELMIEN YHTEISSEMINAARI Valkea talo 17.11.2004. EGLO Kansainvälisyyttä logistiikan kehittämiseen LOGISTIIKAN GLOBAALIN HAASTEET ELO- JA EGLO-OHJELMIEN YHTEISSEMINAARI Valkea talo EGLO Kansainvälisyyttä logistiikan kehittämiseen Ohjelmapäällikkö Ismo Mäkinen 1 EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Fortum

Toimintaympäristö: Fortum Toimintaympäristö: Fortum SAFIR2014 Strategiaseminaari 22.4.2010, Otaniemi Petra Lundström Vice President, CTO Fortum Oyj Sisältö Globaali haastekuva Fortum tänään Fortumin T&K-prioriteetit Ajatuksia SAFIRin

Lisätiedot

Green Fuel Nordic Yleisesitys Vuosi 2014

Green Fuel Nordic Yleisesitys Vuosi 2014 Green Fuel Nordic Yleisesitys Vuosi 2014 2 Sisältö GFN Yrityksenä Missio Visio Strategia Suomen tiekartta Biojalostamo Standardoitu biojalostamo-malli Tuotantoprosessi Bioöljyn sovelluskohteet Sovelluskohteiden

Lisätiedot

Robert Olander Markkinointijohtaja Teknologiakeskus Merinova. Alueelliset kehitysnäkymät seminaari 6.3.2013

Robert Olander Markkinointijohtaja Teknologiakeskus Merinova. Alueelliset kehitysnäkymät seminaari 6.3.2013 Robert Olander Markkinointijohtaja Teknologiakeskus Merinova Alueelliset kehitysnäkymät seminaari 6.3.2013 EnergyVaasa Lähtökohta Pohjoismaiden suurin energiaklusteri Yksi puhtaamman maailman tekijöistä,

Lisätiedot

Elämä rikkidirektiivin kanssa - seminaari

Elämä rikkidirektiivin kanssa - seminaari Elämä rikkidirektiivin kanssa - seminaari Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Keskiviikko 17.4.2013 Tarmo Tuominen Puheenjohtaja, Kaivannaisteollisuus ry Kaivannaisteollisuus ry: KAIVOSTEOLLISUUDEN ÄÄNI

Lisätiedot

Innosta innovaatioon Teknologiateollisuus lyhyesti

Innosta innovaatioon Teknologiateollisuus lyhyesti Innosta innovaatioon Teknologiateollisuus lyhyesti Teknologiateollisuus on neljän toimialan kokonaisuus Teknologiateollisuus on Suomen tärkein elinkeino Elektroniikkaja sähköteollisuus liikevaihto 26 mrd

Lisätiedot

Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016

Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 PLEEC -hanke PLEEC Planning for energy efficient cities Rahoitus EU:n tutkimuksen 7. puiteohjelma Kumppanit 18 partneria

Lisätiedot

WÄRTSILÄ KONEPAJASTA TEKNOLOGIAYHTIÖKSI

WÄRTSILÄ KONEPAJASTA TEKNOLOGIAYHTIÖKSI WÄRTSILÄ KONEPAJASTA TEKNOLOGIAYHTIÖKSI 1.12.2016 Atte Palomäki, viestintäjohtaja Twitter: attep 1 Wärtsilä PUBLIC 1.12.2016 TÄMÄ ON WÄRTSILÄ Liikevaihto liiketoiminta-alueittain 1-9/2016 SERVICES, 48%

Lisätiedot

VTT/KCL-JÄRJESTELYN TAVOITTEET Pääjohtaja Erkki KM Leppävuori, VTT Hallituksen puheenjohtaja Pauli Hänninen, KCL

VTT/KCL-JÄRJESTELYN TAVOITTEET Pääjohtaja Erkki KM Leppävuori, VTT Hallituksen puheenjohtaja Pauli Hänninen, KCL VTT/KCL-JÄRJESTELYN TAVOITTEET 4.2.2009 Pääjohtaja Erkki KM Leppävuori, VTT Hallituksen puheenjohtaja Pauli Hänninen, KCL Metsäteollisuuden tutkimus- ja innovaatiojärjestelmä Tieteelliset/teknologiset

Lisätiedot

nzeb - FIN RYM Oy YM GBC Finland, 22.08.2013 Tekesin Living Lab aktivointihanke

nzeb - FIN RYM Oy YM GBC Finland, 22.08.2013 Tekesin Living Lab aktivointihanke nzeb - FIN RYM Oy YM GBC Finland, 22.08.2013 Tekesin Living Lab aktivointihanke Reijo Kohonen Tarve Tulevaisuusselonteko: Suomen rakennettu ympäristö on maailman energia- ja materiaalitehokkain > Kokeiluhankkeita

Lisätiedot

Tuotanto- ja palveluverkostot. 8.2.2013 Teknologiateollisuus ry

Tuotanto- ja palveluverkostot. 8.2.2013 Teknologiateollisuus ry Tuotanto- ja palveluverkostot 8.2.2013 Teknologiateollisuus ry Esityksen sisältö Tuotanto- ja palveluverkostot Toimialan yritykset Yhteistyöllä saavutettavat edut 2 Tuotanto- ja palveluverkostot Kansainvälinen

Lisätiedot

Uusiutuvasta metsäbiomassasta polttonesteeksi Suomesta bioöljyn suurvalta -seminaari 15.10.2012 Toimitusjohtaja Timo Saarelainen

Uusiutuvasta metsäbiomassasta polttonesteeksi Suomesta bioöljyn suurvalta -seminaari 15.10.2012 Toimitusjohtaja Timo Saarelainen Uusiutuvasta metsäbiomassasta polttonesteeksi Suomesta bioöljyn suurvalta -seminaari 15.10.2012 Toimitusjohtaja Timo Saarelainen 2 Sisältö Green Fuel Nordic Oy Strateginen näkökulma Taktinen näkökulma

Lisätiedot

Tekesin rahoituspalvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen. Eeva Salminen Palvelujohtaja Startup-yritykset

Tekesin rahoituspalvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen. Eeva Salminen Palvelujohtaja Startup-yritykset Tekesin rahoituspalvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen Eeva Salminen Palvelujohtaja Startup-yritykset Sisältö - Kasvu & kansainvälistyminen - Rahoituspalvelut - Verkostopalvelut - Ajankohtaista 10-2015

Lisätiedot

KOLMENKULMAN CLEANTECH VISIO ECO INDUSTRIAL PARK

KOLMENKULMAN CLEANTECH VISIO ECO INDUSTRIAL PARK KOLMENKULMAN CLEANTECH VISIO ECO INDUSTRIAL PARK Cleantech kaikkine osa-alueineen on vahvasti kasvava ala Suomessa ja maailmalla Cleantech tarkoittaa teknologiaa ratkaisuja, palveluja, innovaatioita ja

Lisätiedot

Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni

Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Esityksen sisältö: Megatrendit ja ympäristö

Lisätiedot

LUONNONKAASUA TEOLLISUUDELLE NYT KAIKKIALLE SUOMEEN.

LUONNONKAASUA TEOLLISUUDELLE NYT KAIKKIALLE SUOMEEN. LUONNONKAASUA TEOLLISUUDELLE NYT KAIKKIALLE SUOMEEN. ENERGIATEHOKASTA JA YMPÄRISTÖ- YSTÄVÄLLISTÄ. Luonnonkaasu on tarjonnut suomalaiselle teollisuudelle turvallisen, energiatehokkaan ja kokonaishinnaltaan

Lisätiedot

Energiatuki Kati Veijonen

Energiatuki Kati Veijonen Energiatuki 2017 Kati Veijonen Energiatukea Energiatukea voidaan myöntää sellaisiin ilmasto- ja ympäristömyönteisiin investointi- ja selvityshankkeisiin, jotka: 1) lisäävät uusiutuvien energialähteiden

Lisätiedot

Bio- ja kiertotalouden yritysalueen esittely

Bio- ja kiertotalouden yritysalueen esittely Bio- ja kiertotalouden yritysalueen esittely 1 Keskeinen sijainti kasvavalla kaupunkiseudulla Nokia ja Pirkanmaa Pirkanmaalla asuu yli 505 000 henkeä, mikä tekee siitä Suomen toiseksi suurimman kaupunkiseudun

Lisätiedot

vetyteknologia Muut kennotyypit 1 Polttokennot ja vetyteknologia Risto Mikkonen

vetyteknologia Muut kennotyypit 1 Polttokennot ja vetyteknologia Risto Mikkonen DEE-5400 Polttokennot ja vetyteknologia Muut kennotyypit 1 Polttokennot ja vetyteknologia Risto Mikkonen Alkaalipolttokennot Anodi: Katodi: H 4OH 4 H O 4e O e H O 4OH 4 Avaruussovellutukset, ajoneuvokäytöt

Lisätiedot

Hankintatoimi huippukuntoon! Teollisuusyritysten hankintatoimen kehityshanke

Hankintatoimi huippukuntoon! Teollisuusyritysten hankintatoimen kehityshanke Hankintatoimi huippukuntoon! Teollisuusyritysten hankintatoimen kehityshanke KILPAILUKYKYÄ KUSTANNUSTEHOKKAALLA HANKINNALLA MITEN VARMISTETAAN SUOMEN PK- TEOLLISUUDEN TULEVAISUUS? ALIHANKINTA 2010, 21.9.2010,

Lisätiedot

Teollinen internet. liiketoiminnan vallankumous. Tekesin ohjelma 2014 2019

Teollinen internet. liiketoiminnan vallankumous. Tekesin ohjelma 2014 2019 Teollinen internet liiketoiminnan vallankumous Tekesin ohjelma 2014 2019 Mitä teollinen internet on? Teollinen internet tarkoittaa sulautettujen ja älykkäiden laitteiden ja järjestelmien, saatavan tiedon

Lisätiedot

Pienimuotoisen energiantuotannon edistämistyöryhmän tulokset

Pienimuotoisen energiantuotannon edistämistyöryhmän tulokset Pienimuotoisen energiantuotannon edistämistyöryhmän tulokset Aimo Aalto, TEM 19.1.2015 Hajautetun energiantuotannon työpaja Vaasa Taustaa Pienimuotoinen sähköntuotanto yleistyy Suomessa Hallitus edistää

Lisätiedot

EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan kehittämisohjelma

EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan kehittämisohjelma EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan kehittämisohjelma EGLO-työkalut tuottavat tulosta myös jatkossa Ismo Mäkinen ohjelmapäällikkö EGLO-vuosiseminaari 30.5.2006 1 EGLO Enhancing Global

Lisätiedot

Liikennetelematiikan T&K-ohjelmat : Suunnittelutyön tilanne

Liikennetelematiikan T&K-ohjelmat : Suunnittelutyön tilanne Liikennetelematiikan T&K-ohjelmat 2004-2007: Suunnittelutyön tilanne Yli-insinööri Seppo Öörni Liikenne- ja viestintäministeriö Säätytalo 28.10.2003 1 Sisältö Valmisteluprosessi Valmistelutyön tuloksia

Lisätiedot

Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille

Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille Tuomo Suortti 25.10.2011 DM Esityksen runko Vihreän kasvun palikat ja ohjelman tavoitteet Ohjelman kohderyhmät Sparrauskysymyksiä: Mistä

Lisätiedot

Johdatus liikennebiokaasun liiketoimintaketjun teknologiaan

Johdatus liikennebiokaasun liiketoimintaketjun teknologiaan 1. Kansallinen liikennebiokaasuseminaari Liikennebiokaasu ja Suomi, Tiedepuisto, Joensuu 31.5.2010 Johdatus liikennebiokaasun liiketoimintaketjun teknologiaan Ari Lampinen, projektipäällikkö Joensuun Seudun

Lisätiedot

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Teija Lahti-Nuuttila, Jarmo Heinonen Tekes Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013. visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin

Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013. visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013 visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen

Lisätiedot

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina Kestävä yhdyskunta Tekesin ohjelma 2007 2012 Kestävä yhdyskunta Rakennus- ja kiinteistöalan kansantaloudellinen merkitys on suuri. Toimialalla on myös

Lisätiedot

Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta

Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta Kiertotalous, cleantech ja yritysvastuu yrityksen näkökulmasta Ammattilaisen kädenjälki 9.11.2016 Mia Nores 1 Cleantech eli puhdas teknologia Tuotteet, palvelut, prosessit ja teknologiat, jotka edistävät

Lisätiedot

Vuorekseen liittyvä tutkimusja kehitysprojekti. Langaton Vuores. Kotikatupalvelin

Vuorekseen liittyvä tutkimusja kehitysprojekti. Langaton Vuores. Kotikatupalvelin Vuorekseen liittyvä tutkimusja kehitysprojekti Langaton Vuores Kotikatupalvelin Tutkimuksen tausta Langaton tietoliikenne on arkipäivää Personoidut päätelaitteet (taskutietokone, matkapuhelin, kannettava

Lisätiedot

Vähähiiliskenaariot ja Suomen energiajärjestelmien kehityspolut

Vähähiiliskenaariot ja Suomen energiajärjestelmien kehityspolut Vähähiiliskenaariot ja Suomen energiajärjestelmien kehityspolut Low Carbon Finland 25 -platform Päätösseminaari, 4.11.214, Finlandia-talo Tiina Koljonen, tutkimustiimin päällikkö VTT, Energiajärjestelmät

Lisätiedot

EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan kehittämisohjelma

EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan kehittämisohjelma EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan kehittämisohjelma Uusia yrityshankkeita tutkimusta unohtamatta Ismo Mäkinen ohjelmapäällikkö EGLO-vuosiseminaari 25.5.2005 1 EGLO Enhancing Global

Lisätiedot

Sähköisen liikenteen tiekarttatutkimus tuloksista tulevaisuuteen. Sähköisen liikenteen foorumi 2014 Dipoli, Espoo 14.05.

Sähköisen liikenteen tiekarttatutkimus tuloksista tulevaisuuteen. Sähköisen liikenteen foorumi 2014 Dipoli, Espoo 14.05. Sähköisen liikenteen tiekarttatutkimus tuloksista tulevaisuuteen Sähköisen liikenteen foorumi 2014 Dipoli, Espoo 14.05.2014 Pekka Malinen Sisältö 1. Tausta 2. Visio 3. Toimenpideohjelma 4. Kehityspolut

Lisätiedot

Kestävästä kehityksestä liiketoimintaa: Kestävä yhdyskunta ohjelma 2007-2012

Kestävästä kehityksestä liiketoimintaa: Kestävä yhdyskunta ohjelma 2007-2012 Kestävästä kehityksestä liiketoimintaa: Kestävä yhdyskunta ohjelma 2007-2012 Angelica Roschier Energia ja ympäristö, Tekes DM Rakennettu ympäristö fyysisenä ja virtuaalisena palvelualustana Julkiset tilat

Lisätiedot

Energiatehokkuussopimuksella lisää kilpailukykyä keskisuurille yrityksille. Jouni Punnonen

Energiatehokkuussopimuksella lisää kilpailukykyä keskisuurille yrityksille. Jouni Punnonen Energiatehokkuussopimuksella lisää kilpailukykyä keskisuurille yrityksille Jouni Punnonen ENERGIATEHOKKUUSSOPIMUKSET OVAT ERINOMAINEN KEINO EDISTÄÄ ELINKEINOELÄMÄN ENERGIATEHOKKUUTTA 2 Teollisuuden energiansäästösopimus

Lisätiedot

Vesi-ohjelma Yhteenveto ja eväitä jatkoon

Vesi-ohjelma Yhteenveto ja eväitä jatkoon Vesi-ohjelma 2008-2012 Yhteenveto ja eväitä jatkoon Vesi loppuseminaari 2011 Marina Congress Center 27.11.2012 Vesi-ohjelman päällikkö Tuomas Lehtinen Vesi ohjelma Ohjelman laajuus Ohjelman kesto: 2008-2012

Lisätiedot

Energian tuotanto haasteita ja mahdollisuuksia Pohjois- Suomessa. Pekka Tynjälä Ulla Lassi

Energian tuotanto haasteita ja mahdollisuuksia Pohjois- Suomessa. Pekka Tynjälä Ulla Lassi Energian tuotanto haasteita ja mahdollisuuksia Pohjois- Suomessa Pekka Tynjälä Ulla Lassi Pohjois-Suomen suuralueseminaari 9.6.2009 Johdanto Mahdollisuuksia *Uusiutuvan energian tuotanto (erityisesti metsäbiomassan

Lisätiedot

Energy Visions 2050 Globaali energia ja ilmastotulevaisuus skenaarioita vuoteen 2050

Energy Visions 2050 Globaali energia ja ilmastotulevaisuus skenaarioita vuoteen 2050 Energy Visions 2050 Globaali energia ja ilmastotulevaisuus skenaarioita vuoteen 2050 Erikoistutkija Tiina Koljonen, VTT Energiajärjestelmät Hiilitiedon lounastapaaminen 9.9.2009, Ostrobotnia Tutkimuksen

Lisätiedot

Tutkimus EVEssä ja tutkimustarpeet

Tutkimus EVEssä ja tutkimustarpeet Tutkimus EVEssä ja tutkimustarpeet Markku Antikainen, Virebit Oy DM 01-2013 Ajoneuvot ja ajoneuvotekniikka, sali 25 DM 01-2013 Asiakkaat, markkinat ja palvelut, sali 4B DM 01-2013 Energiajärjestelmät,

Lisätiedot

Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015

Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015 Digi Roadshow Tekes rahoitus Aki Ylönen 15.4.2015 Digitaalista liiketoimintaa -haku Rahoitusta ja asiantuntijapalveluja digitaalisen liiketoiminnan ja sen edellytysten kehittämiseen Erityisesti kansainvälistymistä

Lisätiedot

ISBEO 2020 ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMA

ISBEO 2020 ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMA ISBEO 2020 ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMA 2020 www.isbeo2020.fi ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMAPROSESSI Jatketaan vuoden 2008 bioenergiaohjelmaa (Itä-Suomen neuvottelukunnan päätös 2009) Muuttunut poliittinen

Lisätiedot

Green Growth 11/20/201 2. Copyright Tekes

Green Growth 11/20/201 2. Copyright Tekes Green Growth 11/0/01 GG ICT iltapäiväsessio Oulussa 15.11.01 Tilaisuuden ohjelma Avaus Anneli Ojapalo, Spinverse, Green Growth koordinaattori Green Growth vihreän talouden mahdollisuudet yrityksille Ritva

Lisätiedot

KOULUTUS JA NEUVONTA LAPIN BIOENERGIAOHJELMASSA

KOULUTUS JA NEUVONTA LAPIN BIOENERGIAOHJELMASSA KOULUTUS JA NEUVONTA LAPIN BIOENERGIAOHJELMASSA Pen& Riipi, Lapin amma&opisto BIOENERGIAN LAPPI - SEMINAARI Rovaniemi 11.5.2010 1 KOULUTUS JA NEUVONTA OHJELMAN 3. PAINOPISTEENÄ 2 VASTUU ROVANIEMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄLLÄ

Lisätiedot

Liiketoimintaa ICT-osaamisesta vahvuuksilla eteenpäin. Jussi Paakkari, teknologiajohtaja, VTT, R&D, ICT

Liiketoimintaa ICT-osaamisesta vahvuuksilla eteenpäin. Jussi Paakkari, teknologiajohtaja, VTT, R&D, ICT Liiketoimintaa ICT-osaamisesta vahvuuksilla eteenpäin Jussi Paakkari, teknologiajohtaja, VTT, R&D, ICT 2 Tietoliikenneosaamisen hyödyntäminen ja ylläpito Internetin lisääntyvä käyttö, palveluiden digitalisoituminen

Lisätiedot

Älykäs ja ekologinen

Älykäs ja ekologinen Älykäs ja ekologinen Bio-, vesi- ja kiertotalouden edelläkävijä Nokian, Tampereen ja Ylöjärven Kolmenkulmaan on rakentumassa täysin uudenlainen yrityspuisto. ECO3-alueella kehitämme yhdessä bio-, vesi-

Lisätiedot

METSTAn strategia

METSTAn strategia METSTAn strategia 2013-2015 VISIO METSTA ON TUNNETTU TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN STANDARDIEN VASTUUTAHONA. STANDARDIT LUOVAT SELKEYTTÄ JA TURVALLISUUTTA SEKÄ OVAT OSA YHTEISKUNTAA JA SEN TOIMINTOJA. 2 Strategiset

Lisätiedot

Riina Pursiainen, projektisuunnittelija. Kestävän kehityksen toimikunta, VNK

Riina Pursiainen, projektisuunnittelija. Kestävän kehityksen toimikunta, VNK Riina Pursiainen, projektisuunnittelija Kestävän kehityksen toimikunta, VNK LUONNON Kestävän kehityksen KANTOKYVYN yhteiskuntasitoumus TURVAAVA, HYVINVOIVA JA GLOBAALISTI VASTUULLINEN Sitoumuksen kahdeksan

Lisätiedot

Puutavaraseminaari Asiakasnäkökulma metsäenergiaan Ahti Weijo Vaasa 11.9.2009

Puutavaraseminaari Asiakasnäkökulma metsäenergiaan Ahti Weijo Vaasa 11.9.2009 Puutavaraseminaari Asiakasnäkökulma metsäenergiaan Ahti Weijo Vaasa 11.9.2009 www.jenergia.fi JYVÄSKYLÄN ENERGIAA VUODESTA 1902 Jyväskylän kaupunginvaltuusto päätti perustaa kunnallisen sähkölaitoksen

Lisätiedot

ALUEELLISTEN ENERGIARATKAISUJEN KONSEPTIT. Pöyry Management Consulting Oy 29.3.2012 Perttu Lahtinen

ALUEELLISTEN ENERGIARATKAISUJEN KONSEPTIT. Pöyry Management Consulting Oy 29.3.2012 Perttu Lahtinen ALUEELLISTEN ENERGIARATKAISUJEN KONSEPTIT Pöyry Management Consulting Oy Perttu Lahtinen PÖYRYN VIISI TOIMIALUETTA» Kaupunkisuunnittelu» Projekti- ja kiinteistökehitys» Rakennuttaminen» Rakennussuunnittelu»

Lisätiedot

Green Growth - Tie kestävään talouteen

Green Growth - Tie kestävään talouteen Green Growth - Tie kestävään talouteen 2011-2015 Ohjelman päällikkö Tuomo Suortti 7.6.2011, HTC Ruoholahti Ohjelman kesto: 2011 2015 Ohjelman laajuus: 79 miljoonaa euroa Lisätietoja: www.tekes.fi/ohjelmat/kestavatalous

Lisätiedot

Käyttäjäkokeiluista liiketoimintaa. TransSmart seminaari Karri Rantasila, Asiakaspäällikkö VTT

Käyttäjäkokeiluista liiketoimintaa. TransSmart seminaari Karri Rantasila, Asiakaspäällikkö VTT Käyttäjäkokeiluista liiketoimintaa TransSmart seminaari Karri Rantasila, Asiakaspäällikkö VTT ÄLYKKÄÄT LIIKENNEPALVELUT Visio:» Älykäs, turvallinen ja kestävä liikkuminen vähähiilistä energiaa hyödyntäen»

Lisätiedot

Teollisuuden ja yritysten ilmastotoimet. Seminaari Vauhtia Päästövähennyksiin! Keskiviikkona 17. huhtikuuta Hille Hyytiä

Teollisuuden ja yritysten ilmastotoimet. Seminaari Vauhtia Päästövähennyksiin! Keskiviikkona 17. huhtikuuta Hille Hyytiä Teollisuuden ja yritysten ilmastotoimet Seminaari Vauhtia Päästövähennyksiin! Keskiviikkona 17. huhtikuuta 201311 Hille Hyytiä Taustaa YK:n ilmastosopimuksen osapuolten 15. konferenssi Kööpenhaminassa

Lisätiedot

Kansainvälistymispalveluiden esittelytilaisuus Tietoisku Tekesin uusista ohjelmista

Kansainvälistymispalveluiden esittelytilaisuus Tietoisku Tekesin uusista ohjelmista Kansainvälistymispalveluiden esittelytilaisuus 28.1.2015 Tietoisku Tekesin uusista ohjelmista Kari Penttinen Ohjelmapäällikkö Tekes kari.penttinen@tekes.fi p. 050 5577 916 www.tekes.fi/ti Taustalla myös

Lisätiedot

Mika Konu Toimitusjohtaja Teknologiakeskus Merinova

Mika Konu Toimitusjohtaja Teknologiakeskus Merinova Mika Konu Toimitusjohtaja Teknologiakeskus Merinova MAAILMAN JOHTAJA SÄHKÖ- JA AUTOMAATIOTEKNIIKASSA 100% maailman maista omaa vaasalaista tekniikkaa sähköjärjestelmissään >90% Suomen sähkö- ja automaatiotuotekehityksestä

Lisätiedot

Puun uudet käyttömuodot Vastuullinen metsien käyttö kasvavia odotuksia ja uusia mahdollisuuksia. 20.3.2013 Pia Nilsson, UPM

Puun uudet käyttömuodot Vastuullinen metsien käyttö kasvavia odotuksia ja uusia mahdollisuuksia. 20.3.2013 Pia Nilsson, UPM Puun uudet käyttömuodot Vastuullinen metsien käyttö kasvavia odotuksia ja uusia mahdollisuuksia 20.3.2013 Pia Nilsson, UPM Visio The Biofore Company UPM yhdistää bio- ja metsäteollisuuden ja rakentaa uutta,

Lisätiedot

EVE Business Breakfast 30.9.2015 Mistä massit? Horisontti 2020 - rahoitusmahdollisuudet liiketoimintaan. Martti Korkiakoski Tekes

EVE Business Breakfast 30.9.2015 Mistä massit? Horisontti 2020 - rahoitusmahdollisuudet liiketoimintaan. Martti Korkiakoski Tekes EVE Business Breakfast 30.9.2015 Mistä massit? Horisontti 2020 - rahoitusmahdollisuudet liiketoimintaan Martti Korkiakoski Tekes EVE Business Breakfast 30.9.2015 Tekesin ohjelman lisäarvopalvelu Teemana

Lisätiedot

EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan kehittämisohjelma

EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan kehittämisohjelma EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan kehittämisohjelma Kansainvälisyyttä logistiikan kehittämiseen Ismo Mäkinen ohjelmapäällikkö 1 EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan

Lisätiedot

Kilpailu ja teknologia tuottavuuden kulmakivet infrarakentamisessa? Eero Karjaluoto Pääjohtaja Tiehallinto

Kilpailu ja teknologia tuottavuuden kulmakivet infrarakentamisessa? Eero Karjaluoto Pääjohtaja Tiehallinto Kilpailu ja teknologia tuottavuuden kulmakivet infrarakentamisessa? Eero Karjaluoto Pääjohtaja Tiehallinto Infra Rakentaminen ja palvelut 2001-2005 Loppuseminaari 2.3.2006 Infra-ohjelma on tukenut alan

Lisätiedot

Biotalous-INKA

Biotalous-INKA Biotalous-INKA 2014-2020 INKA Innovatiiviset kaupungit ohjelma 2014-2020 Toiminta-ajatus: Haastaa kaupunkiseudut hyödyntämään kasvupotentiaalinsa kansantalouden vetureina Tavoite: Tukea kaupunkiseutujen

Lisätiedot

Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä

Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä Kari Penttinen 12.3.2013 Digitaalisuus palvelujen ja tuotannon uudistajana Perustelut Organisaatioiden kokonaisvaltainen uudistaminen prosesseja tehostamalla,

Lisätiedot